Siirry suoraan sisältöön

Lapsi- ja perhelähtöinen työLaajuus (10 op)

Tunnus: 7S00EX34

Laajuus

10 op

Osaamistavoitteet

Osaamistavoitteet: 
1. Lapsen, nuoren ja perheen tukeminen
- osaa lapsilähtöistä työskentelyä, jossa keskeisenä lähtökohtana ovat lapsen ja nuoren kasvuun ja kehitykseen liittyvien tekijöiden ymmärtäminen, lapsen oikeudet ja suojelun tarve
- tunnistaa ikään ja erilaisiin elämänkulun siirtymävaiheisiin liittyvät haasteet ja mahdollisuudet
- osaa huomioida lapsen, nuoren ja perheiden erilaiset kulttuuritaustat
- tunnistaa ja ottaa puheeksi huolen aiheita
- osaa tehdä rakentavaa yhteistyötä lasten ja nuorten huoltajien kanssa

2. Työorientaatiot ja menetelmät
- osaa hyödyntää arjessa tapahtuvan terapeuttista ja pedagogista työorientaatiota ja rakentaa sen mukaisia käytäntöjä lapsen ja nuoren kasvun tukemiseksi
- tietää lapsikeskeisen suhteissa rakentuvan työskentelyn sekä lapsen ja nuoren osallisuuden vahvistamisen mahdollisuuksia
- osaa toimia haastavissa kasvatustilanteissa hyödyntäen positiivista ja arvostavaa pedagogiikka
- osaa tukea perheen toimijuutta perhetyössä ja ymmärtää lapsikeskeisen suojelun perhetyön ja vanhemmuuden tukemisen ytimenä
- osaa huomioida lasten/nuorten erilaiset traumataustat työskentelyssään
- osaa jäsentää varhaisen tuen periaatteita ja analysoida niiden soveltamistapoja lasten ja perheiden kanssa työskennellessä
- Ilmiöt ja erityiskysymykset
- tunnistaa lapsen kaltoinkohteluun sekä laiminlyöntiin, perheväkivaltaan liittyvät riskit
- osaa soveltaa erityiskysymyksiin liittyvää tutkimustietoa
3. Lapsiperheiden palvelujärjestelmät ja moniammatillinen verkostotyö
- tunnistaa päiväkodin ja koulun vastuun ja mahdollisuudet sekä lasten suojelun ennaltaehkäisevänä että lastensuojelun tukitoimena
- tuntee varhaisen tuen, erityistä tukea tarvitsevien lasten, nuorten ja perhepalveluiden keskeisen palvelujärjestelmän ja osaa ohjata asiakasta palveluiden piiriin
- osaa ohjata ja tukea lapsia ja perheitä arjen tilanteissa tarvittavan tuen piiriin
- tuntee ja tietää perhekeskustoimintamallin toimintaperiaatteet

Sisältö

- huolen puheeksiotto, lapset puheeksi, varhainen tuki, vanhemmuuden ja parisuhteen (ero- ja uusperheiden auttaminen) tuki, ehkäisevä väkivaltatyö
- lapsen ja nuoren kasvuun ja kehitykseen liittyvät tekijät, lapsen oikeudet ja suojelun tarve
- pedagoginen ja terapeuttinen työorientaatio
- lapsiperheiden palvelujärjestelmät ja perhekeskusmalli
- monikulttuurisuus
- perheen toimijuus ja vanhemmuuden tukeminen
- laiminlyönti, kaltoinkohtelu ja perheväkivalta
- lapsen ja perheen hyvinvoinnin, tilanteen ja tuen tarpeen kartoittaminen
- ennaltaehkäisevä – ja varhainen tuki
- positiivinen ja arvostava pedagogiikka
- kehityshaasteet ja siirtymävaiheet eri elämänkulun vaiheissa
- huoltajien kanssa tehtävä yhteistyö
- kasvu- ja lähiympäristöt (neuvola, varhaiskasvatus ja koulu), kohtaamispaikat, perhekeskukset, perhepalvelut
- lapsen etu, lapsen ja perheen yksilöllisyys, osallisuus ja asiantuntijuus
- monitoimijaisuus, Luo luottamusta – suojele lasta verkkokurssi?, verkostotyö, palveluohjaus
- lasten oikeuksien sopimus, sosiaalihuoltolaki, dokumentointi, vaitiolovelvollisuus, tietojen luovuttaminen

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Osaa tunnistaa ja määritellä alaan liittyvät ilmiöt ja peruskäsitteistön sekä teorian.Suhde tietoon: pääosin toteavaa ja kuvailevaa.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Jäsentää alaan liittyvien ilmiöiden ja käsitteiden väliset suhteet. Osaa soveltaa käsitteitä ja teoriaa jäsentyneesti. Osaa perustella omia näkemyksiään ja kykenee soveltamaan teoreettista tietoa käytäntöön. Suhde tietoon: itsenäinen ote, problematisointia mukana.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Ymmärtää laaja-alaisia kokonaisuuksia ja niiden välisiä suhteita. Analysoi teoriaa ja käytäntöjä sekä ilmiöiden välisiä suhteita. Yhdistää pedagogista osaamista ammatilliseen kontekstiin. Luova, kehittävä, innovatiivinen ja/tai persoonallinen ote. Suhde tietoon: erittelevä, argumentoiva ja analyyttinen.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hylätty Ei tunnista eikä osaa määritellä alaan liittyviä ilmiöitä ja peruskäsitteistöä tai keskeisten ilmiöiden tunnistaminen ja määrittely jää hyvin suppeaksi. Suhde tietoon: lainaava.

Ilmoittautumisaika

02.11.2024 - 31.12.2024

Ajoitus

01.01.2025 - 10.05.2025

Laajuus

10 op

Virtuaaliosuus

2 op

TKI-osuus

3 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Verkossa tapahtuva opiskelu

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 35

Koulutus
  • Sosionomin tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Tuija Landström
  • Minna Nurminen
Ryhmät
  • 24AVOSOVAKA
    Varhaiskasvatuksen opintoja 60 op
  • AVOINAMK
    Avoin amk

Tavoitteet (OJ)

Osaamistavoitteet: 
1. Lapsen, nuoren ja perheen tukeminen
- osaa lapsilähtöistä työskentelyä, jossa keskeisenä lähtökohtana ovat lapsen ja nuoren kasvuun ja kehitykseen liittyvien tekijöiden ymmärtäminen, lapsen oikeudet ja suojelun tarve
- tunnistaa ikään ja erilaisiin elämänkulun siirtymävaiheisiin liittyvät haasteet ja mahdollisuudet
- osaa huomioida lapsen, nuoren ja perheiden erilaiset kulttuuritaustat
- tunnistaa ja ottaa puheeksi huolen aiheita
- osaa tehdä rakentavaa yhteistyötä lasten ja nuorten huoltajien kanssa

2. Työorientaatiot ja menetelmät
- osaa hyödyntää arjessa tapahtuvan terapeuttista ja pedagogista työorientaatiota ja rakentaa sen mukaisia käytäntöjä lapsen ja nuoren kasvun tukemiseksi
- tietää lapsikeskeisen suhteissa rakentuvan työskentelyn sekä lapsen ja nuoren osallisuuden vahvistamisen mahdollisuuksia
- osaa toimia haastavissa kasvatustilanteissa hyödyntäen positiivista ja arvostavaa pedagogiikka
- osaa tukea perheen toimijuutta perhetyössä ja ymmärtää lapsikeskeisen suojelun perhetyön ja vanhemmuuden tukemisen ytimenä
- osaa huomioida lasten/nuorten erilaiset traumataustat työskentelyssään
- osaa jäsentää varhaisen tuen periaatteita ja analysoida niiden soveltamistapoja lasten ja perheiden kanssa työskennellessä
- Ilmiöt ja erityiskysymykset
- tunnistaa lapsen kaltoinkohteluun sekä laiminlyöntiin, perheväkivaltaan liittyvät riskit
- osaa soveltaa erityiskysymyksiin liittyvää tutkimustietoa
3. Lapsiperheiden palvelujärjestelmät ja moniammatillinen verkostotyö
- tunnistaa päiväkodin ja koulun vastuun ja mahdollisuudet sekä lasten suojelun ennaltaehkäisevänä että lastensuojelun tukitoimena
- tuntee varhaisen tuen, erityistä tukea tarvitsevien lasten, nuorten ja perhepalveluiden keskeisen palvelujärjestelmän ja osaa ohjata asiakasta palveluiden piiriin
- osaa ohjata ja tukea lapsia ja perheitä arjen tilanteissa tarvittavan tuen piiriin
- tuntee ja tietää perhekeskustoimintamallin toimintaperiaatteet

Sisältö (OJ)

- huolen puheeksiotto, lapset puheeksi, varhainen tuki, vanhemmuuden ja parisuhteen (ero- ja uusperheiden auttaminen) tuki, ehkäisevä väkivaltatyö
- lapsen ja nuoren kasvuun ja kehitykseen liittyvät tekijät, lapsen oikeudet ja suojelun tarve
- pedagoginen ja terapeuttinen työorientaatio
- lapsiperheiden palvelujärjestelmät ja perhekeskusmalli
- monikulttuurisuus
- perheen toimijuus ja vanhemmuuden tukeminen
- laiminlyönti, kaltoinkohtelu ja perheväkivalta
- lapsen ja perheen hyvinvoinnin, tilanteen ja tuen tarpeen kartoittaminen
- ennaltaehkäisevä – ja varhainen tuki
- positiivinen ja arvostava pedagogiikka
- kehityshaasteet ja siirtymävaiheet eri elämänkulun vaiheissa
- huoltajien kanssa tehtävä yhteistyö
- kasvu- ja lähiympäristöt (neuvola, varhaiskasvatus ja koulu), kohtaamispaikat, perhekeskukset, perhepalvelut
- lapsen etu, lapsen ja perheen yksilöllisyys, osallisuus ja asiantuntijuus
- monitoimijaisuus, Luo luottamusta – suojele lasta verkkokurssi?, verkostotyö, palveluohjaus
- lasten oikeuksien sopimus, sosiaalihuoltolaki, dokumentointi, vaitiolovelvollisuus, tietojen luovuttaminen

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Osaa tunnistaa ja määritellä alaan liittyvät ilmiöt ja peruskäsitteistön sekä teorian.Suhde tietoon: pääosin toteavaa ja kuvailevaa.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Jäsentää alaan liittyvien ilmiöiden ja käsitteiden väliset suhteet. Osaa soveltaa käsitteitä ja teoriaa jäsentyneesti. Osaa perustella omia näkemyksiään ja kykenee soveltamaan teoreettista tietoa käytäntöön. Suhde tietoon: itsenäinen ote, problematisointia mukana.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Ymmärtää laaja-alaisia kokonaisuuksia ja niiden välisiä suhteita. Analysoi teoriaa ja käytäntöjä sekä ilmiöiden välisiä suhteita. Yhdistää pedagogista osaamista ammatilliseen kontekstiin. Luova, kehittävä, innovatiivinen ja/tai persoonallinen ote. Suhde tietoon: erittelevä, argumentoiva ja analyyttinen.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Hylätty Ei tunnista eikä osaa määritellä alaan liittyviä ilmiöitä ja peruskäsitteistöä tai keskeisten ilmiöiden tunnistaminen ja määrittely jää hyvin suppeaksi. Suhde tietoon: lainaava.

Aika ja paikka

Aloitus 27.1.2023 ja lopetus 14.4.2023
Perjantait etänä ja lauantait lähiopetuksena

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

- Verkkokurssit
- Yksilötentti auki moodlessa aj. 31.1.-30.4.2023,
1. uusintatentti aj. 6.-9.5.2023, 2. uusintatentti aj. 13.-16.5.2023
- Kehittämistehtävien suunnitelma ryhmänä
- Kehittämistehtävien palautus videoiden muodossa
- Muiden videon kommentointi

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Koko opintojakson arvosana muodostuu arvioinnin perusteina olevien kaikkien osasuoritusten arvosanojen keskiarvosta. Kaikki osiot tulee olla hyväksytysti suoritettuna. Arvosanojen korotus tutkintosäännön mukaisesti, kaikki osasuoritukset korotettava.

- Läsnäolo lähiopetuskerroilla
- Ennakkotehtävä ja välitehtävät (hyväksytty/hylätty)
- Verkkokurssit (hyväksytty/hylätty)
- Kehittämistehtävä (0-5: 50 % kokonaisarvosanasta)
- Yksilötentti (0-5: 50% kokonaisarvosanasta)

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

- ennakkotehtävät
- luennot ja keskustelut sekä etätyöskentely
- flipped learning
- kehittämistehtävä
- ryhmätyöskentely
- verkkotyöskentely
- kirjallisuus

Oppimateriaalit

Yksilötentti:
- Sarvela K, Auvinen E, 2020, Yhteinen kieli, traumatietoisuutta ihmisten kohtaamiseen

Kehittämistehtävä:
- Sarvela K. & Auvinen E. (2020). Yhteinen kieli, traumatietoisuutta ihmisten kohtaamiseen
- Saukkonen K. & Laane T. (2023). Näe sydämellä - luo arvostava yhteys lapseen
- Nivala E. & Ryynänen S. (2024). Sosiaalipedagogiikka
- Lapsikeskeinen palvelumuotoilu: https://www.pelastakaalapset.fi/lapsikeskeinen-palvelumuotoilu/

Muita materiaaleja:
- Hietanen-Peltola M, Rautava M, Laitinen K, Autio E (toim.), 2019, Kohtaaminen keskiössä – Lapsi- ja nuorilähtöisyys opiskeluhuollon palveluissa
-Asiakas on aina oikealla ovella - Käsikirja lasten ja perheiden palveluiden muutokseen Pirkanmaalla. Tampereen kaupunki. 2018. Luvut 5 ja 13. https://www.pirkanmaa.fi/wp-content/uploads/Asiakas-on-aina-oikealla-ovella-K%C3%A4sikirja-Lasten-ja-perheiden-palvelujen-muutokseen.pdf
- Marjo Alatalo, Kari Lappi & Päivi Petrelius. Lapsikeskeinen suojelu ja perheen toimijuuden tukeminen lastensuojelun perhetyössä ja perhekuntoutuksessa. Kohti monitoimijaista, yhteistä perhetyötä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Työpaperi 21/2017. 71 sivua.
https://www.julkari.fi/handle/10024/134616

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Kokonaistyömäärä: 10 op x 27 h = 270 h

1. Yksilötentti ( 1 op)
2. Opetuskerrat ja ennakkotehtävät sekä itsenäinen työskentely moodlealustalla (4 op)
3. Verkkokurssit (2 op)
4. Kehittämistehtävä (3 op)

Sisällön jaksotus

Ennakkotehtävät
- Johdatus lapsen oikeuksiin – Turvaa lapsen oikeuksien toteutuminen verkkokoulutus
- Monimuotoiset perheet
- Perheiden kohtaaminen ja asiakasprosessi

ETÄ pe 24 .1 klo 15.45-18.45 Orientaatio ja Lapsen hyvinvointi

LÄHI la 25.1 klo 10.30 – 15.15 LÄHI Vanhemmuuden ja parisuhteen tukeminen ja haastavat kasvatustilanteet

Välitehtävät
- Monikulttuuristen perheiden kanssa tehtävä työ
- Lapsiin kohdistuva väkivalta - verkkokurssi
- Verkossa tapahtuva lapsi- ja perhelähtöinen työ

Kehittämistehtävän aloitus

LÄHI la 26.4 klo 9.00 - 15.15 Lasten ja perheiden kanssa työskentely ja työntekijän hyvinvointi

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Opintojakso suoritetaan toteutussuunnitelman mukaisesti

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Opiskelijat suunnittelevat ryhmissä ja toteuttavat työelämän kanssa yhteistyössä kehittämistehtävän palvelumuotoilulla.

Ilmoittautumisaika

16.09.2024 - 13.10.2024

Ajoitus

01.01.2025 - 13.03.2025

Laajuus

10 op

TKI-osuus

2 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sosionomi

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 40

Koulutus
  • Sosionomin tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Hanneli Sinisalo
  • Tuija Landström
  • Minna Nurminen
Vastuuhenkilö

Minna Nurminen

Ryhmät
  • 23SO
    Sosionomin tutkinto-ohjelma päivätoteutus
  • 22SO

  • 23ASO
    Sosionomin tutkinto-ohjelma, monimuotototeutus

Tavoitteet (OJ)

Osaamistavoitteet: 
1. Lapsen, nuoren ja perheen tukeminen
- osaa lapsilähtöistä työskentelyä, jossa keskeisenä lähtökohtana ovat lapsen ja nuoren kasvuun ja kehitykseen liittyvien tekijöiden ymmärtäminen, lapsen oikeudet ja suojelun tarve
- tunnistaa ikään ja erilaisiin elämänkulun siirtymävaiheisiin liittyvät haasteet ja mahdollisuudet
- osaa huomioida lapsen, nuoren ja perheiden erilaiset kulttuuritaustat
- tunnistaa ja ottaa puheeksi huolen aiheita
- osaa tehdä rakentavaa yhteistyötä lasten ja nuorten huoltajien kanssa

2. Työorientaatiot ja menetelmät
- osaa hyödyntää arjessa tapahtuvan terapeuttista ja pedagogista työorientaatiota ja rakentaa sen mukaisia käytäntöjä lapsen ja nuoren kasvun tukemiseksi
- tietää lapsikeskeisen suhteissa rakentuvan työskentelyn sekä lapsen ja nuoren osallisuuden vahvistamisen mahdollisuuksia
- osaa toimia haastavissa kasvatustilanteissa hyödyntäen positiivista ja arvostavaa pedagogiikka
- osaa tukea perheen toimijuutta perhetyössä ja ymmärtää lapsikeskeisen suojelun perhetyön ja vanhemmuuden tukemisen ytimenä
- osaa huomioida lasten/nuorten erilaiset traumataustat työskentelyssään
- osaa jäsentää varhaisen tuen periaatteita ja analysoida niiden soveltamistapoja lasten ja perheiden kanssa työskennellessä
- Ilmiöt ja erityiskysymykset
- tunnistaa lapsen kaltoinkohteluun sekä laiminlyöntiin, perheväkivaltaan liittyvät riskit
- osaa soveltaa erityiskysymyksiin liittyvää tutkimustietoa
3. Lapsiperheiden palvelujärjestelmät ja moniammatillinen verkostotyö
- tunnistaa päiväkodin ja koulun vastuun ja mahdollisuudet sekä lasten suojelun ennaltaehkäisevänä että lastensuojelun tukitoimena
- tuntee varhaisen tuen, erityistä tukea tarvitsevien lasten, nuorten ja perhepalveluiden keskeisen palvelujärjestelmän ja osaa ohjata asiakasta palveluiden piiriin
- osaa ohjata ja tukea lapsia ja perheitä arjen tilanteissa tarvittavan tuen piiriin
- tuntee ja tietää perhekeskustoimintamallin toimintaperiaatteet

Sisältö (OJ)

- huolen puheeksiotto, lapset puheeksi, varhainen tuki, vanhemmuuden ja parisuhteen (ero- ja uusperheiden auttaminen) tuki, ehkäisevä väkivaltatyö
- lapsen ja nuoren kasvuun ja kehitykseen liittyvät tekijät, lapsen oikeudet ja suojelun tarve
- pedagoginen ja terapeuttinen työorientaatio
- lapsiperheiden palvelujärjestelmät ja perhekeskusmalli
- monikulttuurisuus
- perheen toimijuus ja vanhemmuuden tukeminen
- laiminlyönti, kaltoinkohtelu ja perheväkivalta
- lapsen ja perheen hyvinvoinnin, tilanteen ja tuen tarpeen kartoittaminen
- ennaltaehkäisevä – ja varhainen tuki
- positiivinen ja arvostava pedagogiikka
- kehityshaasteet ja siirtymävaiheet eri elämänkulun vaiheissa
- huoltajien kanssa tehtävä yhteistyö
- kasvu- ja lähiympäristöt (neuvola, varhaiskasvatus ja koulu), kohtaamispaikat, perhekeskukset, perhepalvelut
- lapsen etu, lapsen ja perheen yksilöllisyys, osallisuus ja asiantuntijuus
- monitoimijaisuus, Luo luottamusta – suojele lasta verkkokurssi?, verkostotyö, palveluohjaus
- lasten oikeuksien sopimus, sosiaalihuoltolaki, dokumentointi, vaitiolovelvollisuus, tietojen luovuttaminen

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Osaa tunnistaa ja määritellä alaan liittyvät ilmiöt ja peruskäsitteistön sekä teorian.Suhde tietoon: pääosin toteavaa ja kuvailevaa.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Jäsentää alaan liittyvien ilmiöiden ja käsitteiden väliset suhteet. Osaa soveltaa käsitteitä ja teoriaa jäsentyneesti. Osaa perustella omia näkemyksiään ja kykenee soveltamaan teoreettista tietoa käytäntöön. Suhde tietoon: itsenäinen ote, problematisointia mukana.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Ymmärtää laaja-alaisia kokonaisuuksia ja niiden välisiä suhteita. Analysoi teoriaa ja käytäntöjä sekä ilmiöiden välisiä suhteita. Yhdistää pedagogista osaamista ammatilliseen kontekstiin. Luova, kehittävä, innovatiivinen ja/tai persoonallinen ote. Suhde tietoon: erittelevä, argumentoiva ja analyyttinen.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Hylätty Ei tunnista eikä osaa määritellä alaan liittyviä ilmiöitä ja peruskäsitteistöä tai keskeisten ilmiöiden tunnistaminen ja määrittely jää hyvin suppeaksi. Suhde tietoon: lainaava.

Aika ja paikka

Toteutus 2.1 - 9.3.2025

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Yksilötentti EXAMissa aikavälillä 13.1 - 14.2.2025 ja uusintatentit: 3.3 - 16.3.2025

Ryhmätentti 7.3.2025 klo 12 - 16.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Koko opintojakson arvosana muodostuu arvioinnin perusteina olevien kaikkien osasuoritusten arvosanojen keskiarvosta. Kaikki osiot tulee olla hyväksytysti suoritettuna. Arvosanojen korotus tutkintosäännön mukaisesti, kaikki osasuoritukset korotettava.

- Ryhmätentti (0-5)
- Tutustumiskäyntien reflektointi (hyväksytty/hylätty)
- Verkkokurssit (hyväksytty/hylätty)
- Kirjatentit (0-5)
TAMKin yhteiset arviointikriteerit löytyvät Moodlesta

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

- ennakkotehtävät, flipped learning
- luennot ja keskustelut sekä etätyöskentely
- työelämävierailijat/-vierailut
- ryhmätyöskentely
- verkkotyöskentely
- kirjallisuus

Oppimateriaalit

Kirjatentti (yksilö):
- Sarvela K, Auvinen E, 2020, Yhteinen kieli, traumatietoisuutta ihmisten kohtaamiseen

Ryhmätentti (ryhmä): Opetuskertojen materiaalit

Muut opettajien antamat materiaalit Moodlessa

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Kokonaistyömäärä: 10 op x 27 h = 270 h

1. Kontaktiopetus + ennakkotehtävät 162 h (6 op)
2. Verkkokurssit (yksilö + ryhmä) 27 h (1 op)
3. Ryhmätentti (ryhmä) 54 h (2 op)
4. Kirjatentti (yksilö) 27 h (1 op)

Sisällön jaksotus

ALUSTAVA AIKATAULUTUS

Viikko1
Johdatus lapsen oikeuksiin – Turvaa lapsen oikeuksien toteutuminen verkkokoulutus
Monimuotoiset perheet

Viikko2
Orientaatio ja lapsen hyvinvointi
Sensitiivinen vanhemmuus
Asiakasprosessi

Viikko 3
Puheeksi ottaminen ja vuorovaikutus
Perheiden kohtaaminen

Viikko 4
Vanhemmuuden ja parisuhteen tukeminen

Viikko 5
Perheiden kanssa tehtävä työ
Ilmiöpäivä

Viikko 6
Lapsi- ja perhelähtöinen työ koulussa ja verkossa

Viikko 7
Työntekijän hyvinvointi,
Vahvuusperustainen työote

Viikko 8
Monikulttuuristen lasten ja perheiden kanssa työskentely

HIIHTOLOMA

Viikko 9
Kehittäminen ja laatu – seminaari Lastensuojelu-modulin kanssa yhdessä
Loppuyhteenveto

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Opintojakso suoritetaan toteutussuunnitelman mukaisesti

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Työelämän vierailijoita ja tutustuimiskäyntejä palvelukentälle.

Kansainvälisyys

Book Forsberg, H. & Kröger, T. 2010.Social Work and Child Welfare Politics : Through Nordic Lenses. Portland, OR: Policy Press, 2010. Print. Chapter 11: Pringle, K. Epilogue: on developing empowering child welfare systems and the welfare research needed to create them.

Ilmoittautumisaika

21.09.2023 - 01.10.2023

Ajoitus

01.01.2024 - 28.03.2024

Laajuus

10 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sosionomi

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 40

Koulutus
  • Sosionomin tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Minna Nurminen
  • Tuija Landström
Vastuuhenkilö

Outi Wallin

Ryhmät
  • 21SO
    Sosionomin tutkinto-ohjelma, päivätoteutus
  • 22SO
    Sosionomin tutkinto-ohjelma päivätoteutus
  • 22ASO
    Sosionomin tutkinto-ohjelma, monimuotototeutus

Tavoitteet (OJ)

Osaamistavoitteet: 
1. Lapsen, nuoren ja perheen tukeminen
- osaa lapsilähtöistä työskentelyä, jossa keskeisenä lähtökohtana ovat lapsen ja nuoren kasvuun ja kehitykseen liittyvien tekijöiden ymmärtäminen, lapsen oikeudet ja suojelun tarve
- tunnistaa ikään ja erilaisiin elämänkulun siirtymävaiheisiin liittyvät haasteet ja mahdollisuudet
- osaa huomioida lapsen, nuoren ja perheiden erilaiset kulttuuritaustat
- tunnistaa ja ottaa puheeksi huolen aiheita
- osaa tehdä rakentavaa yhteistyötä lasten ja nuorten huoltajien kanssa

2. Työorientaatiot ja menetelmät
- osaa hyödyntää arjessa tapahtuvan terapeuttista ja pedagogista työorientaatiota ja rakentaa sen mukaisia käytäntöjä lapsen ja nuoren kasvun tukemiseksi
- tietää lapsikeskeisen suhteissa rakentuvan työskentelyn sekä lapsen ja nuoren osallisuuden vahvistamisen mahdollisuuksia
- osaa toimia haastavissa kasvatustilanteissa hyödyntäen positiivista ja arvostavaa pedagogiikka
- osaa tukea perheen toimijuutta perhetyössä ja ymmärtää lapsikeskeisen suojelun perhetyön ja vanhemmuuden tukemisen ytimenä
- osaa huomioida lasten/nuorten erilaiset traumataustat työskentelyssään
- osaa jäsentää varhaisen tuen periaatteita ja analysoida niiden soveltamistapoja lasten ja perheiden kanssa työskennellessä
- Ilmiöt ja erityiskysymykset
- tunnistaa lapsen kaltoinkohteluun sekä laiminlyöntiin, perheväkivaltaan liittyvät riskit
- osaa soveltaa erityiskysymyksiin liittyvää tutkimustietoa
3. Lapsiperheiden palvelujärjestelmät ja moniammatillinen verkostotyö
- tunnistaa päiväkodin ja koulun vastuun ja mahdollisuudet sekä lasten suojelun ennaltaehkäisevänä että lastensuojelun tukitoimena
- tuntee varhaisen tuen, erityistä tukea tarvitsevien lasten, nuorten ja perhepalveluiden keskeisen palvelujärjestelmän ja osaa ohjata asiakasta palveluiden piiriin
- osaa ohjata ja tukea lapsia ja perheitä arjen tilanteissa tarvittavan tuen piiriin
- tuntee ja tietää perhekeskustoimintamallin toimintaperiaatteet

Sisältö (OJ)

- huolen puheeksiotto, lapset puheeksi, varhainen tuki, vanhemmuuden ja parisuhteen (ero- ja uusperheiden auttaminen) tuki, ehkäisevä väkivaltatyö
- lapsen ja nuoren kasvuun ja kehitykseen liittyvät tekijät, lapsen oikeudet ja suojelun tarve
- pedagoginen ja terapeuttinen työorientaatio
- lapsiperheiden palvelujärjestelmät ja perhekeskusmalli
- monikulttuurisuus
- perheen toimijuus ja vanhemmuuden tukeminen
- laiminlyönti, kaltoinkohtelu ja perheväkivalta
- lapsen ja perheen hyvinvoinnin, tilanteen ja tuen tarpeen kartoittaminen
- ennaltaehkäisevä – ja varhainen tuki
- positiivinen ja arvostava pedagogiikka
- kehityshaasteet ja siirtymävaiheet eri elämänkulun vaiheissa
- huoltajien kanssa tehtävä yhteistyö
- kasvu- ja lähiympäristöt (neuvola, varhaiskasvatus ja koulu), kohtaamispaikat, perhekeskukset, perhepalvelut
- lapsen etu, lapsen ja perheen yksilöllisyys, osallisuus ja asiantuntijuus
- monitoimijaisuus, Luo luottamusta – suojele lasta verkkokurssi?, verkostotyö, palveluohjaus
- lasten oikeuksien sopimus, sosiaalihuoltolaki, dokumentointi, vaitiolovelvollisuus, tietojen luovuttaminen

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Osaa tunnistaa ja määritellä alaan liittyvät ilmiöt ja peruskäsitteistön sekä teorian.Suhde tietoon: pääosin toteavaa ja kuvailevaa.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Jäsentää alaan liittyvien ilmiöiden ja käsitteiden väliset suhteet. Osaa soveltaa käsitteitä ja teoriaa jäsentyneesti. Osaa perustella omia näkemyksiään ja kykenee soveltamaan teoreettista tietoa käytäntöön. Suhde tietoon: itsenäinen ote, problematisointia mukana.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Ymmärtää laaja-alaisia kokonaisuuksia ja niiden välisiä suhteita. Analysoi teoriaa ja käytäntöjä sekä ilmiöiden välisiä suhteita. Yhdistää pedagogista osaamista ammatilliseen kontekstiin. Luova, kehittävä, innovatiivinen ja/tai persoonallinen ote. Suhde tietoon: erittelevä, argumentoiva ja analyyttinen.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Hylätty Ei tunnista eikä osaa määritellä alaan liittyviä ilmiöitä ja peruskäsitteistöä tai keskeisten ilmiöiden tunnistaminen ja määrittely jää hyvin suppeaksi. Suhde tietoon: lainaava.

Aika ja paikka

Toteutus 2.1 - 10.3.2024

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Yksilötentti avoinna Moodlessa 9.1 - 5.3.2024
Uusinnat: 21.3. ja 8.4.
Ryhmätentti 8.3 klo 8.30 - 11.45 Moodlessa

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Koko opintojakson arvosana muodostuu arvioinnin perusteina olevien kaikkien osasuoritusten arvosanojen keskiarvosta. Kaikki osiot tulee olla hyväksytysti suoritettuna. Arvosanojen korotus tutkintosäännön mukaisesti, kaikki osasuoritukset korotettava.

- Läsnäolo lähiopetuskerroilla
- Ryhmätentti (0-5)
- Tutustumiskäyntien reflektointi (hyväksytty/hylätty)
- Verkkokurssit (hyväksytty/hylätty)
- Kirjatentit (0-5)
TAMKin yhteiset arviointikriteerit löytyvät Moodlesta

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

- ennakkotehtävät, flipped learning
- luennot ja keskustelut sekä etätyöskentely
- työelämävierailijat/-vierailut
- ryhmätyöskentely
- verkkotyöskentely
- kirjallisuus

Oppimateriaalit

Kirjatentti (yksilö):
- Sarvela K, Auvinen E, 2020, Yhteinen kieli, traumatietoisuutta ihmisten kohtaamiseen

Ryhmätentti (ryhmä): Opetuskertojen materiaalit

Muut opettajien antamat materiaalit Moodlessa

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Kokonaistyömäärä: 10 op x 27 h = 270 h

1. Kontaktiopetus + ennakkotehtävät 162 h (6 op)
2. Verkkokurssit (yksilö + ryhmä) 27 h (1 op)
3. Ryhmätentti (ryhmä) 27 h (2 op)
4. Kirjatentti (yksilö) 27 h (1 op)

Sisällön jaksotus

2.- 8.1 Johdatus lapsen oikeuksiin – Turvaa lapsen oikeuksien toteutuminen verkkokoulutus
9.1 Orientaatio ja lapsen hyvinvointi (Minttu)
10.1 Monimuotoiset perheet (Minttu)
11.1 Asiakasprosessi (Minttu)

16.1 ITSENÄISESTI ryhmissä väkivaltatyö
Tutustumiskäynti
17.1 Perheiden kohtaaminen ja vuorovaikutus (Tuija)

23.1 ITSENÄISESTI ryhmissä väkivaltatyö
24.1 Vanhemmuuden ja parisuhteen tukeminen (Minttu)
Tutustumiskäynti Turvakoti Kaukajärvi

1.2 Perheiden kanssa tehtävä työ (Tuija)
2.2 ITSENÄISESTI ryhmätyö

6.2 Lapsi- ja perhelähtöinen työ koulussa ja verkossa (Tuija)
7.2 Työntekijän hyvinvointi, Ryhmä 1 (Tuija) ja Positiivinen pedagogiikka, Ryhmä 2 (Minttu)
8.2 Työntekijän hyvinvointi, Ryhmä 2 (Tuija) ja Positiivinen pedagogiikka, Ryhmä 1 (Minttu)

13.2 Monikulttuuristen lasten ja perheiden kanssa työskentely (Tuija)
ITSENÄISTÄ Välireflektio ja tenttiin valmistautumista

21.2 Arttelin Järjestöpäivä
22.2 Lasten erityinen tuki (Minttu)

HIIHTOLOMA

5.3 Tulevan kehittäminen ja laatu seminaarin valmistelua
7.3 Kehittäminen ja laatu – seminaari Lastensuojelu-modulin kanssa yhdessä (Minttu)
Loppuyhteenveto
8.3 Ryhmätentti Moodlessa

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Opintojakso suoritetaan toteutussuunnitelman mukaisesti

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Työelämän vierailijoita ja tutustuimiskäyntejä palvelukentälle.

Kansainvälisyys

Book Forsberg, H. & Kröger, T. 2010.Social Work and Child Welfare Politics : Through Nordic Lenses. Portland, OR: Policy Press, 2010. Print. Chapter 11: Pringle, K. Epilogue: on developing empowering child welfare systems and the welfare research needed to create them.

Ilmoittautumisaika

03.10.2022 - 05.01.2023

Ajoitus

01.01.2023 - 31.05.2023

Laajuus

10 op

Virtuaaliosuus

2 op

TKI-osuus

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Verkossa tapahtuva opiskelu

Yksikkö

Sosionomi

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 40

Koulutus
  • Sosionomin tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Petteri Väkiparta
  • Minna Nurminen
  • Tuija Landström
Vastuuhenkilö

Minna Nurminen

Ryhmät
  • 21ASO
    Sosionomin tutkinto-ohjelma, monimuotototeutus
  • 21SO
    Sosionomin tutkinto-ohjelma, päivätoteutus
  • 20SO
    Sosionomin tutkinto-ohjelma, päivätoteutus

Tavoitteet (OJ)

Osaamistavoitteet: 
1. Lapsen, nuoren ja perheen tukeminen
- osaa lapsilähtöistä työskentelyä, jossa keskeisenä lähtökohtana ovat lapsen ja nuoren kasvuun ja kehitykseen liittyvien tekijöiden ymmärtäminen, lapsen oikeudet ja suojelun tarve
- tunnistaa ikään ja erilaisiin elämänkulun siirtymävaiheisiin liittyvät haasteet ja mahdollisuudet
- osaa huomioida lapsen, nuoren ja perheiden erilaiset kulttuuritaustat
- tunnistaa ja ottaa puheeksi huolen aiheita
- osaa tehdä rakentavaa yhteistyötä lasten ja nuorten huoltajien kanssa

2. Työorientaatiot ja menetelmät
- osaa hyödyntää arjessa tapahtuvan terapeuttista ja pedagogista työorientaatiota ja rakentaa sen mukaisia käytäntöjä lapsen ja nuoren kasvun tukemiseksi
- tietää lapsikeskeisen suhteissa rakentuvan työskentelyn sekä lapsen ja nuoren osallisuuden vahvistamisen mahdollisuuksia
- osaa toimia haastavissa kasvatustilanteissa hyödyntäen positiivista ja arvostavaa pedagogiikka
- osaa tukea perheen toimijuutta perhetyössä ja ymmärtää lapsikeskeisen suojelun perhetyön ja vanhemmuuden tukemisen ytimenä
- osaa huomioida lasten/nuorten erilaiset traumataustat työskentelyssään
- osaa jäsentää varhaisen tuen periaatteita ja analysoida niiden soveltamistapoja lasten ja perheiden kanssa työskennellessä
- Ilmiöt ja erityiskysymykset
- tunnistaa lapsen kaltoinkohteluun sekä laiminlyöntiin, perheväkivaltaan liittyvät riskit
- osaa soveltaa erityiskysymyksiin liittyvää tutkimustietoa
3. Lapsiperheiden palvelujärjestelmät ja moniammatillinen verkostotyö
- tunnistaa päiväkodin ja koulun vastuun ja mahdollisuudet sekä lasten suojelun ennaltaehkäisevänä että lastensuojelun tukitoimena
- tuntee varhaisen tuen, erityistä tukea tarvitsevien lasten, nuorten ja perhepalveluiden keskeisen palvelujärjestelmän ja osaa ohjata asiakasta palveluiden piiriin
- osaa ohjata ja tukea lapsia ja perheitä arjen tilanteissa tarvittavan tuen piiriin
- tuntee ja tietää perhekeskustoimintamallin toimintaperiaatteet

Sisältö (OJ)

- huolen puheeksiotto, lapset puheeksi, varhainen tuki, vanhemmuuden ja parisuhteen (ero- ja uusperheiden auttaminen) tuki, ehkäisevä väkivaltatyö
- lapsen ja nuoren kasvuun ja kehitykseen liittyvät tekijät, lapsen oikeudet ja suojelun tarve
- pedagoginen ja terapeuttinen työorientaatio
- lapsiperheiden palvelujärjestelmät ja perhekeskusmalli
- monikulttuurisuus
- perheen toimijuus ja vanhemmuuden tukeminen
- laiminlyönti, kaltoinkohtelu ja perheväkivalta
- lapsen ja perheen hyvinvoinnin, tilanteen ja tuen tarpeen kartoittaminen
- ennaltaehkäisevä – ja varhainen tuki
- positiivinen ja arvostava pedagogiikka
- kehityshaasteet ja siirtymävaiheet eri elämänkulun vaiheissa
- huoltajien kanssa tehtävä yhteistyö
- kasvu- ja lähiympäristöt (neuvola, varhaiskasvatus ja koulu), kohtaamispaikat, perhekeskukset, perhepalvelut
- lapsen etu, lapsen ja perheen yksilöllisyys, osallisuus ja asiantuntijuus
- monitoimijaisuus, Luo luottamusta – suojele lasta verkkokurssi?, verkostotyö, palveluohjaus
- lasten oikeuksien sopimus, sosiaalihuoltolaki, dokumentointi, vaitiolovelvollisuus, tietojen luovuttaminen

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Osaa tunnistaa ja määritellä alaan liittyvät ilmiöt ja peruskäsitteistön sekä teorian.Suhde tietoon: pääosin toteavaa ja kuvailevaa.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Jäsentää alaan liittyvien ilmiöiden ja käsitteiden väliset suhteet. Osaa soveltaa käsitteitä ja teoriaa jäsentyneesti. Osaa perustella omia näkemyksiään ja kykenee soveltamaan teoreettista tietoa käytäntöön. Suhde tietoon: itsenäinen ote, problematisointia mukana.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Ymmärtää laaja-alaisia kokonaisuuksia ja niiden välisiä suhteita. Analysoi teoriaa ja käytäntöjä sekä ilmiöiden välisiä suhteita. Yhdistää pedagogista osaamista ammatilliseen kontekstiin. Luova, kehittävä, innovatiivinen ja/tai persoonallinen ote. Suhde tietoon: erittelevä, argumentoiva ja analyyttinen.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Hylätty Ei tunnista eikä osaa määritellä alaan liittyviä ilmiöitä ja peruskäsitteistöä tai keskeisten ilmiöiden tunnistaminen ja määrittely jää hyvin suppeaksi. Suhde tietoon: lainaava.

Aika ja paikka

Toteutus 2.1 - 10.3.2023

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Yksilötentti avoinna Moodlessa 9.1 - 5.3.2023
Ryhmätentti 8.3 klo 13 - 17 Moodlessa

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Koko opintojakson arvosana muodostuu arvioinnin perusteina olevien kaikkien osasuoritusten arvosanojen keskiarvosta. Kaikki osiot tulee olla hyväksytysti suoritettuna. Arvosanojen korotus tutkintosäännön mukaisesti, kaikki osasuoritukset korotettava.

- Läsnäolo lähiopetuskerroilla
- Ryhmätentti (0-5)
- Lapsivaikutusten arviointi tehtävä ( 0 - 5)
- Verkkokurssit (hyväksytty/hylätty)
- Kirjatentit (0-5)
TAMKin yhteiset arviointikriteerit löytyvät Moodlesta

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

- ennakkotehtävät, flipped learning
- luennot ja keskustelut sekä etätyöskentely
- työelämävierailijat/-vierailut
- ryhmätyöskentely
- verkkotyöskentely
- kirjallisuus

Oppimateriaalit

Kirjatentti (yksilö):
- Sarvela K, Auvinen E, 2020, Yhteinen kieli, traumatietoisuutta ihmisten kohtaamiseen

Lapsivaikutusten arviointi (pari):
- Kansallinen lapsistrategia https://www.lapsenoikeudet.fi/kampanja/lapsistrategia/julkaisut/ tai
- MLL https://www.mll.fi/kumppaneille/kuntayhteistyo/lapsivaikutusten-arviointi/ tai
- Suomen UNICEF https://www.lapsiystavallinenkunta.fi/materiaalipankki tai
- Kuntaliitto https://www.kuntaliitto.fi/kehittaminen-jadigitalisaatio/johtaminen/kuntajohtaminen/paatosten-vaikutusten-ennakkoarviointi

Ryhmätentti (ryhmä): Opetuskertojen materiaalit

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Kokonaistyömäärä: 10 op x 27 h = 270 h

1. Kontaktiopetus + ennakkotehtävät 135 h (5 op)
2. Verkkokurssit (yksilö + ryhmä) 27 h (1 op)
3. Ryhmätentti (ryhmä) 27 h (2 op)
4. Lapsivaikutusten arviointitehtävä (pari) 27 h (1 op)
5. Kirjatentti (yksilö) 27 h (1 op)

Sisällön jaksotus

2.- 8.1 Johdatus lapsen oikeuksiin – Turvaa lapsen oikeuksien toteutuminen verkkokoulutus

10.1 klo 9 - 16 Orientaatio ja lapsen hyvinvointi (Minttu)
11.1 klo 13 - 16 ETÄ Monimuotoiset perheet (Minttu)
12.1 klo 9 - 16 Osallisuus (Petteri)

18.1 klo 9 - 16 Perheiden kohtaaminen, asiakasprosessi ja sosiaalihuoltolain mukaiset palvelut (Minttu)
19.1 klo 13 - 15.30 Tutustumiskäynti Perheiden talo, Itsenäisyydenkatu 21 B (Minttu)

24.1 klo 9 - 16 Perheiden kanssa tehtävä työ (Tuija)
25.1 klo 9 - 16 ITSENÄISESTI Lähisuhdeväkivalta
26.1 klo 9 - 16 Sosionomipäivä: Väkivaltatyö

31.1 klo 9 - 16 Vanhemmuuden ja parisuhteen tukeminen (Petteri)

6.2 klo 9 - 16 Mielenterveys- ja päihdemessut Artteli
7.2 klo 9- 16 Lapsi- ja perhelähtöinen työ koulussa ja verkossa (Tuija)
8.2 Monikulttuuristen lasten ja perheiden kanssa työskentely (Tuija)

15.2 klo 9 - 16 Erityistä tukea tarvitsevat henkilöt (Minttu)
16.2 klo 9 - 11.00 Ryhmän välireflektio ja Työelämätori klo 12.30 - 16

21.2 Työntekijän hyvinvointi (Tuija)
- R1 klo 9 - 12
- R2 klo 13 - 16

HIIHTOLOMA

7.3 klo 9 - 16 Seuraavan päivän seminaarin valmistelu
8.3 klo 10 - 12 Kehittäminen ja laatu – seminaari (Minttu)
8.3 klo 13 – 17 Ryhmätentti Moodlessa
9.3 klo 10 - 12 Loppuyhteenveto ja ryhmän loppureflektio (Minttu ja Tuija)

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Opintojakso suoritetaan toteutussuunnitelman mukaisesti

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Työelämän vierailijoita ja tutustuimiskäyntejä palvelukentälle.

Kansainvälisyys

Book Forsberg, H. & Kröger, T. 2010.Social Work and Child Welfare Politics : Through Nordic Lenses. Portland, OR: Policy Press, 2010. Print. Chapter 11: Pringle, K. Epilogue: on developing empowering child welfare systems and the welfare research needed to create them.

Ilmoittautumisaika

02.12.2022 - 31.12.2022

Ajoitus

01.01.2023 - 31.05.2023

Laajuus

10 op

Virtuaaliosuus

2 op

TKI-osuus

5 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Verkossa tapahtuva opiskelu

Yksikkö

Avoin AMK

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 30

Koulutus
  • Sosionomin tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Minna Nurminen
  • Tuija Landström
Vastuuhenkilö

Minna Nurminen

Ryhmät
  • 22AVOSOVAKA
    Varhaiskasvatuksen opintoja 60 op, S2022

Tavoitteet (OJ)

Osaamistavoitteet: 
1. Lapsen, nuoren ja perheen tukeminen
- osaa lapsilähtöistä työskentelyä, jossa keskeisenä lähtökohtana ovat lapsen ja nuoren kasvuun ja kehitykseen liittyvien tekijöiden ymmärtäminen, lapsen oikeudet ja suojelun tarve
- tunnistaa ikään ja erilaisiin elämänkulun siirtymävaiheisiin liittyvät haasteet ja mahdollisuudet
- osaa huomioida lapsen, nuoren ja perheiden erilaiset kulttuuritaustat
- tunnistaa ja ottaa puheeksi huolen aiheita
- osaa tehdä rakentavaa yhteistyötä lasten ja nuorten huoltajien kanssa

2. Työorientaatiot ja menetelmät
- osaa hyödyntää arjessa tapahtuvan terapeuttista ja pedagogista työorientaatiota ja rakentaa sen mukaisia käytäntöjä lapsen ja nuoren kasvun tukemiseksi
- tietää lapsikeskeisen suhteissa rakentuvan työskentelyn sekä lapsen ja nuoren osallisuuden vahvistamisen mahdollisuuksia
- osaa toimia haastavissa kasvatustilanteissa hyödyntäen positiivista ja arvostavaa pedagogiikka
- osaa tukea perheen toimijuutta perhetyössä ja ymmärtää lapsikeskeisen suojelun perhetyön ja vanhemmuuden tukemisen ytimenä
- osaa huomioida lasten/nuorten erilaiset traumataustat työskentelyssään
- osaa jäsentää varhaisen tuen periaatteita ja analysoida niiden soveltamistapoja lasten ja perheiden kanssa työskennellessä
- Ilmiöt ja erityiskysymykset
- tunnistaa lapsen kaltoinkohteluun sekä laiminlyöntiin, perheväkivaltaan liittyvät riskit
- osaa soveltaa erityiskysymyksiin liittyvää tutkimustietoa
3. Lapsiperheiden palvelujärjestelmät ja moniammatillinen verkostotyö
- tunnistaa päiväkodin ja koulun vastuun ja mahdollisuudet sekä lasten suojelun ennaltaehkäisevänä että lastensuojelun tukitoimena
- tuntee varhaisen tuen, erityistä tukea tarvitsevien lasten, nuorten ja perhepalveluiden keskeisen palvelujärjestelmän ja osaa ohjata asiakasta palveluiden piiriin
- osaa ohjata ja tukea lapsia ja perheitä arjen tilanteissa tarvittavan tuen piiriin
- tuntee ja tietää perhekeskustoimintamallin toimintaperiaatteet

Sisältö (OJ)

- huolen puheeksiotto, lapset puheeksi, varhainen tuki, vanhemmuuden ja parisuhteen (ero- ja uusperheiden auttaminen) tuki, ehkäisevä väkivaltatyö
- lapsen ja nuoren kasvuun ja kehitykseen liittyvät tekijät, lapsen oikeudet ja suojelun tarve
- pedagoginen ja terapeuttinen työorientaatio
- lapsiperheiden palvelujärjestelmät ja perhekeskusmalli
- monikulttuurisuus
- perheen toimijuus ja vanhemmuuden tukeminen
- laiminlyönti, kaltoinkohtelu ja perheväkivalta
- lapsen ja perheen hyvinvoinnin, tilanteen ja tuen tarpeen kartoittaminen
- ennaltaehkäisevä – ja varhainen tuki
- positiivinen ja arvostava pedagogiikka
- kehityshaasteet ja siirtymävaiheet eri elämänkulun vaiheissa
- huoltajien kanssa tehtävä yhteistyö
- kasvu- ja lähiympäristöt (neuvola, varhaiskasvatus ja koulu), kohtaamispaikat, perhekeskukset, perhepalvelut
- lapsen etu, lapsen ja perheen yksilöllisyys, osallisuus ja asiantuntijuus
- monitoimijaisuus, Luo luottamusta – suojele lasta verkkokurssi?, verkostotyö, palveluohjaus
- lasten oikeuksien sopimus, sosiaalihuoltolaki, dokumentointi, vaitiolovelvollisuus, tietojen luovuttaminen

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Osaa tunnistaa ja määritellä alaan liittyvät ilmiöt ja peruskäsitteistön sekä teorian.Suhde tietoon: pääosin toteavaa ja kuvailevaa.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Jäsentää alaan liittyvien ilmiöiden ja käsitteiden väliset suhteet. Osaa soveltaa käsitteitä ja teoriaa jäsentyneesti. Osaa perustella omia näkemyksiään ja kykenee soveltamaan teoreettista tietoa käytäntöön. Suhde tietoon: itsenäinen ote, problematisointia mukana.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Ymmärtää laaja-alaisia kokonaisuuksia ja niiden välisiä suhteita. Analysoi teoriaa ja käytäntöjä sekä ilmiöiden välisiä suhteita. Yhdistää pedagogista osaamista ammatilliseen kontekstiin. Luova, kehittävä, innovatiivinen ja/tai persoonallinen ote. Suhde tietoon: erittelevä, argumentoiva ja analyyttinen.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Hylätty Ei tunnista eikä osaa määritellä alaan liittyviä ilmiöitä ja peruskäsitteistöä tai keskeisten ilmiöiden tunnistaminen ja määrittely jää hyvin suppeaksi. Suhde tietoon: lainaava.

Aika ja paikka

Aloitus 27.1.2023 ja lopetus 14.4.2023
Perjantait etänä ja lauantait lähiopetuksena

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

- Verkkokurssit
- Yksilötentti auki moodlessa aj. 31.1.-30.4.2023,
1. uusintatentti aj. 6.-9.5.2023, 2. uusintatentti aj. 13.-16.5.2023
- Kehittämistehtävien suunnitelma ryhmänä
- Kehittämistehtävien palautus videoiden muodossa
- Muiden videon kommentointi

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Koko opintojakson arvosana muodostuu arvioinnin perusteina olevien kaikkien osasuoritusten arvosanojen keskiarvosta. Kaikki osiot tulee olla hyväksytysti suoritettuna. Arvosanojen korotus tutkintosäännön mukaisesti, kaikki osasuoritukset korotettava.

- Läsnäolo lähiopetuskerroilla
- Ennakkotehtävä ja välitehtävät (hyväksytty/hylätty)
- Verkkokurssit (hyväksytty/hylätty)
- Kehittämistehtävä (0-5: 50 % kokonaisarvosanasta)
- Yksilötentti (0-5: 50% kokonaisarvosanasta)

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

- ennakkotehtävät
- luennot ja keskustelut sekä etätyöskentely
- flipped learning
- kehittämistehtävä
- ryhmätyöskentely
- verkkotyöskentely
- kirjallisuus

Oppimateriaalit

Yksilötentti:
- Sarvela K, Auvinen E, 2020, Yhteinen kieli, traumatietoisuutta ihmisten kohtaamiseen

Kehittämistehtävä:
- Kurkistuksia pienten lasten kanssa tehtävään lastensuojelun kehittämistyöhön: https://pesapuu.fi/wp-content/uploads/2020/05/Kirahvit-julkaisu-2020.pdf
- Lapsikeskeinen palvelumuotoilu: https://www.pelastakaalapset.fi/lapsikeskeinen-palvelumuotoilu/
- Tapio Häyhtiö 2017. Osallisuutta sote-palveluihin palvelumuotoilemalla? https://kaks.fi/julkaisut/osallisuutta-sote-palveluihin-palvelumuotoilemalla/

Muita materiaaleja:
- Hietanen-Peltola M, Rautava M, Laitinen K, Autio E (toim.), 2019, Kohtaaminen keskiössä – Lapsi- ja nuorilähtöisyys opiskeluhuollon palveluissa
-Asiakas on aina oikealla ovella - Käsikirja lasten ja perheiden palveluiden muutokseen Pirkanmaalla. Tampereen kaupunki. 2018. Luvut 5 ja 13. https://www.pirkanmaa.fi/wp-content/uploads/Asiakas-on-aina-oikealla-ovella-K%C3%A4sikirja-Lasten-ja-perheiden-palvelujen-muutokseen.pdf
- Marjo Alatalo, Kari Lappi & Päivi Petrelius. Lapsikeskeinen suojelu ja perheen toimijuuden tukeminen lastensuojelun perhetyössä ja perhekuntoutuksessa. Kohti monitoimijaista, yhteistä perhetyötä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Työpaperi 21/2017. 71 sivua.
https://www.julkari.fi/handle/10024/134616

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Kokonaistyömäärä: 10 op x 27 h = 270 h

1. Yksilötentti ( 1 op)
2. Opetuskerrat ja ennakkotehtävät sekä itsenäinen työskentely moodlealustalla (4 op)
3. Verkkokurssit (2 op)
4. Kehittämistehtävä (3 op)

Sisällön jaksotus

Ennakkotehtävä itsenäisesti: Johdatus lapsen oikeuksiin – Turvaa lapsen oikeuksien toteutuminen verkkokoulutus
pe 27.1 klo 15.45-18.45 ETÄ Lapsen hyvinvointi ja perheiden monimuotoisuus
Välitehtävä pareittain: Perheiden kohtaaminen ja asiakasprosessi
la 18.2 klo 9.00 - 15.15 LÄHI Lasten ja perheiden kanssa työskentely
Välitehtävä pareittain: Monikulttuuristen perheiden kanssa tehtävä työ
la 11.3 klo 9.00 -11.45 LÄHI Vanhemmuuden ja parisuhteen tukeminen
Väiltehtävä pareittain: Erityistä tukea vaativat henkilöt
pe 14.4 klo 15.45 -18.45 ETÄ Työhyvinvointi

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Opintojakso suoritetaan toteutussuunnitelman mukaisesti

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Opiskelijat suunnittelevat ryhmissä ja toteuttavat työelämän kanssa yhteistyössä kehittämistehtävän palvelumuotoilulla.

Ilmoittautumisaika

25.11.2021 - 16.01.2022

Ajoitus

01.01.2022 - 03.08.2022

Laajuus

10 op

Virtuaaliosuus

3 op

TKI-osuus

3 op

Toteutustapa

70 % Lähiopetus, 30 % Verkossa tapahtuva opiskelu

Yksikkö

Avoin AMK

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Avoin ammattikorkeakoulu
Opettaja
  • Minna Nurminen
  • Tuija Landström
Vastuuhenkilö

Minna Nurminen

Ryhmät
  • 21AVOSOVAKA
    Varhaiskasvatuksen opintoja 60 op, avoin AMK

Tavoitteet (OJ)

Osaamistavoitteet: 
1. Lapsen, nuoren ja perheen tukeminen
- osaa lapsilähtöistä työskentelyä, jossa keskeisenä lähtökohtana ovat lapsen ja nuoren kasvuun ja kehitykseen liittyvien tekijöiden ymmärtäminen, lapsen oikeudet ja suojelun tarve
- tunnistaa ikään ja erilaisiin elämänkulun siirtymävaiheisiin liittyvät haasteet ja mahdollisuudet
- osaa huomioida lapsen, nuoren ja perheiden erilaiset kulttuuritaustat
- tunnistaa ja ottaa puheeksi huolen aiheita
- osaa tehdä rakentavaa yhteistyötä lasten ja nuorten huoltajien kanssa

2. Työorientaatiot ja menetelmät
- osaa hyödyntää arjessa tapahtuvan terapeuttista ja pedagogista työorientaatiota ja rakentaa sen mukaisia käytäntöjä lapsen ja nuoren kasvun tukemiseksi
- tietää lapsikeskeisen suhteissa rakentuvan työskentelyn sekä lapsen ja nuoren osallisuuden vahvistamisen mahdollisuuksia
- osaa toimia haastavissa kasvatustilanteissa hyödyntäen positiivista ja arvostavaa pedagogiikka
- osaa tukea perheen toimijuutta perhetyössä ja ymmärtää lapsikeskeisen suojelun perhetyön ja vanhemmuuden tukemisen ytimenä
- osaa huomioida lasten/nuorten erilaiset traumataustat työskentelyssään
- osaa jäsentää varhaisen tuen periaatteita ja analysoida niiden soveltamistapoja lasten ja perheiden kanssa työskennellessä
- Ilmiöt ja erityiskysymykset
- tunnistaa lapsen kaltoinkohteluun sekä laiminlyöntiin, perheväkivaltaan liittyvät riskit
- osaa soveltaa erityiskysymyksiin liittyvää tutkimustietoa
3. Lapsiperheiden palvelujärjestelmät ja moniammatillinen verkostotyö
- tunnistaa päiväkodin ja koulun vastuun ja mahdollisuudet sekä lasten suojelun ennaltaehkäisevänä että lastensuojelun tukitoimena
- tuntee varhaisen tuen, erityistä tukea tarvitsevien lasten, nuorten ja perhepalveluiden keskeisen palvelujärjestelmän ja osaa ohjata asiakasta palveluiden piiriin
- osaa ohjata ja tukea lapsia ja perheitä arjen tilanteissa tarvittavan tuen piiriin
- tuntee ja tietää perhekeskustoimintamallin toimintaperiaatteet

Sisältö (OJ)

- huolen puheeksiotto, lapset puheeksi, varhainen tuki, vanhemmuuden ja parisuhteen (ero- ja uusperheiden auttaminen) tuki, ehkäisevä väkivaltatyö
- lapsen ja nuoren kasvuun ja kehitykseen liittyvät tekijät, lapsen oikeudet ja suojelun tarve
- pedagoginen ja terapeuttinen työorientaatio
- lapsiperheiden palvelujärjestelmät ja perhekeskusmalli
- monikulttuurisuus
- perheen toimijuus ja vanhemmuuden tukeminen
- laiminlyönti, kaltoinkohtelu ja perheväkivalta
- lapsen ja perheen hyvinvoinnin, tilanteen ja tuen tarpeen kartoittaminen
- ennaltaehkäisevä – ja varhainen tuki
- positiivinen ja arvostava pedagogiikka
- kehityshaasteet ja siirtymävaiheet eri elämänkulun vaiheissa
- huoltajien kanssa tehtävä yhteistyö
- kasvu- ja lähiympäristöt (neuvola, varhaiskasvatus ja koulu), kohtaamispaikat, perhekeskukset, perhepalvelut
- lapsen etu, lapsen ja perheen yksilöllisyys, osallisuus ja asiantuntijuus
- monitoimijaisuus, Luo luottamusta – suojele lasta verkkokurssi?, verkostotyö, palveluohjaus
- lasten oikeuksien sopimus, sosiaalihuoltolaki, dokumentointi, vaitiolovelvollisuus, tietojen luovuttaminen

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Osaa tunnistaa ja määritellä alaan liittyvät ilmiöt ja peruskäsitteistön sekä teorian.Suhde tietoon: pääosin toteavaa ja kuvailevaa.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Jäsentää alaan liittyvien ilmiöiden ja käsitteiden väliset suhteet. Osaa soveltaa käsitteitä ja teoriaa jäsentyneesti. Osaa perustella omia näkemyksiään ja kykenee soveltamaan teoreettista tietoa käytäntöön. Suhde tietoon: itsenäinen ote, problematisointia mukana.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Ymmärtää laaja-alaisia kokonaisuuksia ja niiden välisiä suhteita. Analysoi teoriaa ja käytäntöjä sekä ilmiöiden välisiä suhteita. Yhdistää pedagogista osaamista ammatilliseen kontekstiin. Luova, kehittävä, innovatiivinen ja/tai persoonallinen ote. Suhde tietoon: erittelevä, argumentoiva ja analyyttinen.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Hylätty Ei tunnista eikä osaa määritellä alaan liittyviä ilmiöitä ja peruskäsitteistöä tai keskeisten ilmiöiden tunnistaminen ja määrittely jää hyvin suppeaksi. Suhde tietoon: lainaava.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

- Luo luottamusta verkkokurssi
- Yksilötentti auki moodlessa aj. 10.1.-30.4.2022,
1. uusintatentti aj. 5.-8.5.2022, 2. uusintatentti aj. 12.-15.5.2022
- Kehittämistehtävien suunnitelma ryhmänä
- Kehittämistehtävien palautus videoiden muodossa
- Muiden videon kommentointi

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Koko opintojakson arvosana muodostuu arvioinnin perusteina olevien kaikkien osasuoritusten arvosanojen keskiarvosta. Kaikki osiot tulee olla hyväksytysti suoritettuna. Arvosanojen korotus tutkintosäännön mukaisesti, kaikki osasuoritukset korotettava.

- Läsnäolo lähiopetuskerroilla
- Ennakkotehtävä ja välitehtävät (hyväksytty/hylätty)
- Luo luottamusta, suojele lasta verkkokurssi (hyväksytty/hylätty)
- Kehittämistehtävä (0-5: 50 % kokonaisarvosanasta)
- Yksilötentti (0-5: 50% kokonaisarvosanasta)

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

- ennakkotehtävät
- luennot ja keskustelut sekä etätyöskentely
- flipped learning
- kehittämistehtävä
- ryhmätyöskentely
- verkkotyöskentely
- kirjallisuus

Oppimateriaalit

Yksilötentti:
- Sarvela K, Auvinen E, 2020, Yhteinen kieli, traumatietoisuutta ihmisten kohtaamiseen

Kehittämistehtävä:
- Kurkistuksia pienten lasten kanssa tehtävään lastensuojelun kehittämistyöhön: https://pesapuu.fi/wp-content/uploads/2020/05/Kirahvit-julkaisu-2020.pdf
- Lapsikeskeinen palvelumuotoilu: https://www.pelastakaalapset.fi/lapsikeskeinen-palvelumuotoilu/
- Tapio Häyhtiö 2017. Osallisuutta sote-palveluihin palvelumuotoilemalla? https://kaks.fi/julkaisut/osallisuutta-sote-palveluihin-palvelumuotoilemalla/

Muita materiaaleja:
- Hietanen-Peltola M, Rautava M, Laitinen K, Autio E (toim.), 2019, Kohtaaminen keskiössä – Lapsi- ja nuorilähtöisyys opiskeluhuollon palveluissa
-Asiakas on aina oikealla ovella - Käsikirja lasten ja perheiden palveluiden muutokseen Pirkanmaalla. Tampereen kaupunki. 2018. Luvut 5 ja 13. https://www.pirkanmaa.fi/wp-content/uploads/Asiakas-on-aina-oikealla-ovella-K%C3%A4sikirja-Lasten-ja-perheiden-palvelujen-muutokseen.pdf
- Marjo Alatalo, Kari Lappi & Päivi Petrelius. Lapsikeskeinen suojelu ja perheen toimijuuden tukeminen lastensuojelun perhetyössä ja perhekuntoutuksessa. Kohti monitoimijaista, yhteistä perhetyötä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Työpaperi 21/2017. 71 sivua.
https://www.julkari.fi/handle/10024/134616

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Kokonaistyömäärä: 10 op x 27 h = 270 h

1. Yksilötentti ( 1 op)
2. Opetuskerrat ja ennakkotehtävät sekä itsenäinen työskentely moodlealustalla (5 op)
3. Luo luottamusta - Suojele lasta verkkokurssi (1 op)
4. Palvelumuotoilutehtävä (3 op)

Sisällön jaksotus

Ennakkotehtävä itsenäisesti: Monimuotoiset perheet
pe 28.1 klo 15.45-18.45 ETÄ Lapsen hyvinvointi (Minna)
Välitehtävä pareittain: Perheiden kohtaaminen ja asiakasprosessi
la 19.2 klo 9.00- 15.15 LÄHI Lasten ja perheiden kanssa työskentely
Välitehtävä pareittain: Monikulttuuristen perheiden kanssa tehtävä työ
la 12.3 klo 12.30 -15.15 LÄHI Kehityshaasteet ja siirtymävaiheet
pe 25.3 klo 14.00 - 18.45 ETÄ Työhyvinvointi
Väiltehtävä pareittain: Vanhemmuuden ja parisuhteen tuki
la 14.5 klo 9.00 -15.15 LÄHI Positiivinen pedagogiikka + laatu ja kehittäminen

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Opintojakso suoritetaan toteutussuunnitelman mukaisesti

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Opiskelijat suunnittelevat ryhmissä ja toteuttavat työelämän kanssa yhteistyössä kehittämistehtävän palvelumuotoilulla.

Ilmoittautumisaika

13.09.2021 - 31.12.2021

Ajoitus

01.01.2022 - 29.05.2022

Laajuus

10 op

Virtuaaliosuus

1 op

TKI-osuus

3 op

Toteutustapa

90 % Lähiopetus, 10 % Verkossa tapahtuva opiskelu

Yksikkö

Sosionomi

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 40

Koulutus
  • Sosionomin tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Petteri Väkiparta
  • Minna Nurminen
  • Tuija Landström
Vastuuhenkilö

Minna Nurminen

Ryhmät
  • 21ASO
    Sosionomin tutkinto-ohjelma, monimuotototeutus
  • 19SO
    Sosionomin tutkinto-ohjelma, päivätoteutus
  • 20SO
    Sosionomin tutkinto-ohjelma, päivätoteutus
  • 20ASO
    Sosionomin tutkinto-ohjelma, monimuotototeutus

Tavoitteet (OJ)

Osaamistavoitteet: 
1. Lapsen, nuoren ja perheen tukeminen
- osaa lapsilähtöistä työskentelyä, jossa keskeisenä lähtökohtana ovat lapsen ja nuoren kasvuun ja kehitykseen liittyvien tekijöiden ymmärtäminen, lapsen oikeudet ja suojelun tarve
- tunnistaa ikään ja erilaisiin elämänkulun siirtymävaiheisiin liittyvät haasteet ja mahdollisuudet
- osaa huomioida lapsen, nuoren ja perheiden erilaiset kulttuuritaustat
- tunnistaa ja ottaa puheeksi huolen aiheita
- osaa tehdä rakentavaa yhteistyötä lasten ja nuorten huoltajien kanssa

2. Työorientaatiot ja menetelmät
- osaa hyödyntää arjessa tapahtuvan terapeuttista ja pedagogista työorientaatiota ja rakentaa sen mukaisia käytäntöjä lapsen ja nuoren kasvun tukemiseksi
- tietää lapsikeskeisen suhteissa rakentuvan työskentelyn sekä lapsen ja nuoren osallisuuden vahvistamisen mahdollisuuksia
- osaa toimia haastavissa kasvatustilanteissa hyödyntäen positiivista ja arvostavaa pedagogiikka
- osaa tukea perheen toimijuutta perhetyössä ja ymmärtää lapsikeskeisen suojelun perhetyön ja vanhemmuuden tukemisen ytimenä
- osaa huomioida lasten/nuorten erilaiset traumataustat työskentelyssään
- osaa jäsentää varhaisen tuen periaatteita ja analysoida niiden soveltamistapoja lasten ja perheiden kanssa työskennellessä
- Ilmiöt ja erityiskysymykset
- tunnistaa lapsen kaltoinkohteluun sekä laiminlyöntiin, perheväkivaltaan liittyvät riskit
- osaa soveltaa erityiskysymyksiin liittyvää tutkimustietoa
3. Lapsiperheiden palvelujärjestelmät ja moniammatillinen verkostotyö
- tunnistaa päiväkodin ja koulun vastuun ja mahdollisuudet sekä lasten suojelun ennaltaehkäisevänä että lastensuojelun tukitoimena
- tuntee varhaisen tuen, erityistä tukea tarvitsevien lasten, nuorten ja perhepalveluiden keskeisen palvelujärjestelmän ja osaa ohjata asiakasta palveluiden piiriin
- osaa ohjata ja tukea lapsia ja perheitä arjen tilanteissa tarvittavan tuen piiriin
- tuntee ja tietää perhekeskustoimintamallin toimintaperiaatteet

Sisältö (OJ)

- huolen puheeksiotto, lapset puheeksi, varhainen tuki, vanhemmuuden ja parisuhteen (ero- ja uusperheiden auttaminen) tuki, ehkäisevä väkivaltatyö
- lapsen ja nuoren kasvuun ja kehitykseen liittyvät tekijät, lapsen oikeudet ja suojelun tarve
- pedagoginen ja terapeuttinen työorientaatio
- lapsiperheiden palvelujärjestelmät ja perhekeskusmalli
- monikulttuurisuus
- perheen toimijuus ja vanhemmuuden tukeminen
- laiminlyönti, kaltoinkohtelu ja perheväkivalta
- lapsen ja perheen hyvinvoinnin, tilanteen ja tuen tarpeen kartoittaminen
- ennaltaehkäisevä – ja varhainen tuki
- positiivinen ja arvostava pedagogiikka
- kehityshaasteet ja siirtymävaiheet eri elämänkulun vaiheissa
- huoltajien kanssa tehtävä yhteistyö
- kasvu- ja lähiympäristöt (neuvola, varhaiskasvatus ja koulu), kohtaamispaikat, perhekeskukset, perhepalvelut
- lapsen etu, lapsen ja perheen yksilöllisyys, osallisuus ja asiantuntijuus
- monitoimijaisuus, Luo luottamusta – suojele lasta verkkokurssi?, verkostotyö, palveluohjaus
- lasten oikeuksien sopimus, sosiaalihuoltolaki, dokumentointi, vaitiolovelvollisuus, tietojen luovuttaminen

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Osaa tunnistaa ja määritellä alaan liittyvät ilmiöt ja peruskäsitteistön sekä teorian.Suhde tietoon: pääosin toteavaa ja kuvailevaa.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Jäsentää alaan liittyvien ilmiöiden ja käsitteiden väliset suhteet. Osaa soveltaa käsitteitä ja teoriaa jäsentyneesti. Osaa perustella omia näkemyksiään ja kykenee soveltamaan teoreettista tietoa käytäntöön. Suhde tietoon: itsenäinen ote, problematisointia mukana.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Ymmärtää laaja-alaisia kokonaisuuksia ja niiden välisiä suhteita. Analysoi teoriaa ja käytäntöjä sekä ilmiöiden välisiä suhteita. Yhdistää pedagogista osaamista ammatilliseen kontekstiin. Luova, kehittävä, innovatiivinen ja/tai persoonallinen ote. Suhde tietoon: erittelevä, argumentoiva ja analyyttinen.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Hylätty Ei tunnista eikä osaa määritellä alaan liittyviä ilmiöitä ja peruskäsitteistöä tai keskeisten ilmiöiden tunnistaminen ja määrittely jää hyvin suppeaksi. Suhde tietoon: lainaava.

Aika ja paikka

Toteutus 3.1 - 11.3.2022

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Yksilötentti avoinna Moodlessa 10.1 - 6.3.2022

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Koko opintojakson arvosana muodostuu arvioinnin perusteina olevien kaikkien osasuoritusten arvosanojen keskiarvosta. Kaikki osiot tulee olla hyväksytysti suoritettuna. Arvosanojen korotus tutkintosäännön mukaisesti, kaikki osasuoritukset korotettava.

- Läsnäolo lähiopetuskerroilla
- Kehittämistehtävä (0-5)
- Lapsivaikutusten arviointi tehtävä ( 0 - 5)
- Luo luottamusta, suojele lasta verkkokurssi (hyväksytty/hylätty)
- Kirjatentit (0-5)
TAMKin yhteiset arviointikriteerit löytyvät Moodlesta

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

- ennakkotehtävät, flipped learning
- luennot ja keskustelut sekä etätyöskentely
- työelämävierailijat
- palvelumuotoilu
- ryhmätyöskentely
- verkkotyöskentely
- videotyöskentely
- kirjallisuus

Oppimateriaalit

Kirjatentti (yksilö):
- Sarvela K, Auvinen E, 2020, Yhteinen kieli, traumatietoisuutta ihmisten kohtaamiseen

Lapsivaikutusten arviointi (pari):

Kehittämistehtävä (ryhmä):
- Kurkistuksia pienten lasten kanssa tehtävään lastensuojelun kehittämistyöhön: https://pesapuu.fi/wp-content/uploads/2020/05/Kirahvit-julkaisu-2020.pdf
- Lapsikeskeinen palvelumuotoilu: https://www.pelastakaalapset.fi/lapsikeskeinen-palvelumuotoilu/
- Tapio Häyhtiö 2017. Osallisuutta sote-palveluihin palvelumuotoilemalla? https://kaks.fi/julkaisut/osallisuutta-sote-palveluihin-palvelumuotoilemalla/

Ennakkotehtävien materiaaleja:
- Hietanen-Peltola M, Rautava M, Laitinen K, Autio E (toim.), 2019, Kohtaaminen keskiössä – Lapsi- ja nuorilähtöisyys opiskeluhuollon palveluissa
-Asiakas on aina oikealla ovella - Käsikirja lasten ja perheiden palveluiden muutokseen Pirkanmaalla. Tampereen kaupunki. 2018. Luvut 5 ja 13. https://www.pirkanmaa.fi/wp-content/uploads/Asiakas-on-aina-oikealla-ovella-K%C3%A4sikirja-Lasten-ja-perheiden-palvelujen-muutokseen.pdf

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Kokonaistyömäärä: 10 op x 27 h = 270 h

1. Kontaktiopetus + ennakkotehtävät 108 h (4 op)
2. Luo luottamusta - Suojele lasta verkkokurssi (ryhmä) 27 h (1 op)
3. Kehittämistehtävä (ryhmä) 81h (3 op)
4. Lapsivaikutusten arviointitehtävä (pari) 27 h (1 op)
5. Kirjatentti (yksilö) 27 h (1 op)

Sisällön jaksotus

Vko 1 Ennakkotehtävä
11.1. klo 13-16 Monimuotoiset perheet
12.1. klo 9-12 Luo luottamusta- verkkokurssi
12.1. klo 13-16 Osallisuus
18.1. klo 13-16 Lapsen hyvinvointi
19.1. klo 9-12 Asiakasprosessi ja sosiaalihuoltolain mukaiset palvelut
19.1. klo 13-16 Lapsen hyvinvointiteema jatkuu
25.1. klo 9-16 Perheiden kanssa tehtävä työ
26.1. klo 13-16 Positiivinen pedagogiikka

1.2. klo 13-16 Monikulttuuristen lasten ja perheiden kanssa työskentely
2.2. klo 9-12 Perheiden kohtaaminen
2.2. klo 13-16 Kehittämistehtävän työstäminen
8.2. klo 13-16 Perheiden kohtaaminen jatkuu
9.2. klo 9-16 Vanhemmuuden ja parisuhteen tukeminen
15.2. klo 9-16 Lapsi- ja perhelähtöinen työ koulussa ja verkossa
16.2. klo 13-16 Kehittämistehtävän työstäminen
22.2. klo 9-12 Kehitysvaiheet ja siirtymävaiheet
23.2. klo 9-12 Vierailu
23.2. klo 13-16 Työntekijän hyvinvointi

8.3. klo 9-12 Seminaarin suunnittelu
9.3. klo 9-12 Kehittäminen ja laatu-seminaari
9.3. klo 13-16 Loppuyhteenveto
------------------------
Monimuoto-opiskelijoiden lisäkerrat
16.3. klo 9-16
13.4. klo 9-16
11.5. klo 9-16

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Opintojakso suoritetaan toteutussuunnitelman mukaisesti

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Opiskelijat suunnittelevat ryhmissä ja toteuttavat työelämän kanssa yhteistyössä kehittämistehtävän palvelumutoiluprosessin mukaisesti.