Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Tutkintonimike ja tutkinnon taso
Insinööri (AMK), NQF 6
Yhteystiedot
Tutkintovastaava
Petri Murtomaa
Opinto-ohjaaja
Petri Murtomaa
etunimi.sukunimi@tuni.fi
p. 050 570 2289
Hakukelpoisuus ja hakeminen
Ammattikorkeakoulun yleiset pääsyvaatimukset, ks. TAMKin www-sivut.
Aiemmin hankitun osaamisen tunnustaminen
Opiskelijan on mahdollista saada tunnustusta aiemmin hankitusta osaamisestaan.
Katso TAMKin yleiset AHOT-ohjeet
Tutkintovaatimukset ja niitä koskevat säännöt
Opetussuunnitelman mukaisten opintojen suorittaminen ja niitä vastaavan osaamistavoitteiden saavuttaminen.
Lisätietoja: TAMKin tutkintosääntö ja ammattikorkeakoululaki.
TAMKin tutkintosääntö
Ammattikorkeakoululaki ja asetus ammattikorkeakouluista
Tutkinnon profiili
Tutkinto on ammatillisesti suuntautunut Bachelor-tason korkeakoulututkinto.
Tutkinto vastaa Suomen kansallisen tutkintojärjestelmän ammattikorkeakoulututkinnolle asettamia kriteereitä sekä tutkintojen ja muun osaamisen eurooppalaisen viitekehystä.
Ammattikorkeakoululaki ja asetus ammattikorkeakouluista
Tutkinnon keskeiset osaamistavoitteet ja vuositeemat
Rakennustekniikan koulutuksen osaamisperustainen opetussuunnitelma antaa perusvalmiudet rakentamisen eri osa-alueisiin kahden ensimmäisen vuoden aikana. Kahden viimeisen vuoden aikana opiskelija syventää tietojaan eri opintosuuntien osaamiskokonaisuuksissa, joissa perehdytään monipuolisesti nykyaikaisen tietotekniikan osaamiseen rakentamisessa.
Talonrakennustekniikan opintosuunnalla osaamista kasvatetaan talonrakennuskohteiden rakenne- ja rakennussuunnitteluun nykyaikaisia atk-ohjelmia käyttäen. Opintoihin kuuluvat myös perustiedot tuotantotekniikasta, talousasioista ja talojen teknillisistä järjestelmistä.
Rakennustuotannon opintosuunta valmentaa talonrakennusprojektien toteuttamisen johtamiseen. Opinnot antavat valmiudet aikataulujen, kustannusten, laadun, työmaatekniikoiden sekä sopimusten ja hankintojen hallitsemiseen sekä uudis- että korjausrakentamisessa.
Infrarakentamisen opintosuunnalla osaamista kerrytetään laaja-alaisesti liikenneväylien, erilaisten maa- ja vesirakenteiden, perustusten, vesihuoltoverkostojen sekä ympäristörakenteiden suunnitteluun, toteuttamiseen ja ylläpitoon.
Kiinteistönpitotekniikka ja korjausrakentaminen opintosuunnan osaamisella mahdollistetaan teknis-taloudelliset valmiudet toimia kiinteistöjen ylläpito- ja isännöintitehtävissä sekä korjausrakennushankkeissa. Näihin opintoihin sisältyvät perustiedot talonrakennustekniikasta.
Sijoittuminen työelämään
Rakennushanke vaatii monista osapuolista johtuen saumatonta yhteistyötä osapuolien kesken. Monissa tehtävissä selviytymisen edellytyksenä on taloudellisen ajattelun yhdistäminen tekniseen osaamiseen. Ala tarjoaa myös haasteellisia asiantuntijatehtäviä ongelmanratkaisutaitoja hallitseville. Alalla menestyminen edellyttää asiakaslähtöistä toimintatapaa ja palveluhenkisyyttä sekä tietotekniikan soveltamista. Matemaattis-luonnontieteellisten valmiuksien rinnalla työelämässä vaaditaan erityisesti johtamis-, ihmissuhde-, viestintä- ja neuvottelutaitoa sekä arvo-osaamista. Kansainvälisiin ja monikulttuurisiin hankkeisiin osallistuminen edellyttää vahvaa ja laaja-alaista ammattitaitoa, kielitaitoa sekä eri kulttuurien tuntemusta ja kykyä toimia erilaisissa ympäristöissä.
Jatko-opintomahdollisuudet
Tutkinto antaa hakukelpoisuuden ylempään ammattikorkeakoulututkintoon tai maisteriopintoihin yliopistoissa ja muissa korkeakouluissa.
Opintosuoritukset ja niiden arviointi
Suoritusten arvioinnissa käytetään pohjana TAMKin yleisiä arviointikriteereitä
Tarkemmat arviointikriteerit löytyvät opintojen toteutussuunnitelmista. Opiskelijoiden kanssa sovitaan opintojakson alussa opintojakson suoritus- ja arviointitavat.
TAMKin tutkintosääntö
Valmistuminen
Opintojen suorittaminen ja osaamistavoitteiden saavuttaminen opetussuunnitelman mukaisessa laajuudessa.
Opintojen toteuttaminen
Tutkintoon johtava insinööri (AMK)-koulutus, laajuus 240 op, kesto 4 vuotta, toteutetaan päiväopintoina ja monimuoto-opintoina.
Tutkinnon kehittäminen
Tämä rakennustekniikan tutkinto-ohjelman opetussuunnitelma on päivitetty versio v. 2018 käyttöön otetusta, Tampereen yliopiston rakennustekniikan koulutuksen kanssa yhteistyössä laaditusta opetussuunnitelmasta. Opetussuunnitelmassa on lukuisia osaamistavoitteiltaan samoja opintoja kuin Tampereen yliopiston rakennustekniikan tutkinto-ohjelmassa.
Opetussuunnitelmassa on otettu huomioon opetus- ja kulttuuriministeriön linjaukset sekä TAMKin strategia sekä rakennusalan neuvottelukunnan näkemys.
Rakennustekniikka
Opintosuuntien ajoitukset
Rakennustekniikka
Opintosuuntien ajoitukset
Studies for Exchange Students, Construction Engineering and Construction Architecture
Ilmoittautumisaika
21.11.2024 - 06.03.2025
Ajoitus
01.03.2025 - 30.05.2025
Laajuus
3 - 5
Virtuaaliosuus
1 op
Toteutustapa
80 % Lähiopetus, 20 % Verkossa tapahtuva opiskelu
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 60
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
- Tampereen korkeakouluyhteisön ristiinopiskelu
- Rakennusarkkitehdin tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Jaakko Aumala
- Tytti Kaitala
- Elina Ritola
- Ilkka Tasanen
- Minna Nyström
Vastuuhenkilö
Minna Nyström
Ryhmät
-
22I800Rakennusarkkitehti
-
24CAMPUSONLINECAMPUSONLINE
-
20I800Rakennusarkkitehti
-
21I800Rakennusarkkitehti
-
VAPAAVapaasti valittavat opinnot
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija oppii analysoimaan rakennetun ympäristön toimintarajoitteita.
Opiskelija tietää toimintarajoitteisten ihmisten ympäristölle asettamat vaatimukset ja niitä koskevan lainsäädännön.
Opiskelija osaa hyödyntää apuvälineteknologian sovelluksia rakennetun ympäristön muokkaamiseen toimintaesteisille paremmin sopiviksi.
Opiskelija osaa soveltaa rakennusalan toimintaperiaatteita esteettömyyden edistämiseksi.
Opiskelija osaa ratkaista rakentamiseen liittyviä estettömyssongelmia sekä suunnittelu-, rakentamis- että muutostyövaiheissa.
Sisältö (OJ)
Rakennetun ympäristön yleisimmät toimintarajoitteet.
Esteetöntä ympäristöä edistävä ja edellyttävä lainsäädäntö ja ohjeisto.
Esteettömän ympäristön ominaisuudet ja tunnusmerkit.
Talotekniikka osana esteetöntä ympäristöä.
Rakennuttamisprosessi ja rakentamisen sopimuskäytänteet ja vaikutuskanavat.
Ympäristövisiot estettömään asumisympäristöön.
Design for all -ajattelu.
Esitietovaatimukset (OJ)
Rakennusalan perustuntemus
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa opintojakson toteutussuunnitelmassa käsitellyt asiat tyydyttävästi.
Opiskelijalla on poissaoloja sallituissa rajoissa. Aktiivisuus luennoilla ja tehtävissä on heikkoa.
Opiskelijalla on vaikeuksia hahmottaa aiheen perusideoita ja sen vuoksi opitun soveltaminen käytännön työhön on hankalaa. Harjoitustehtävissä perustelut ovat haparoivia ja puutteita ilmenee aikaisemmin opitun tiedon osalta.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa opintojakson toteutussuunnitelmassa käsitellyt asiat hyvin.
Opiskelijalla on poissaoloja sallituissa rajoissa. Aktiivisuus luennoilla ja tehtävissä on hyvä. Työskentely etenee opintojaksolla johdonmukaisesti. Opiskelija hahmottaa opintojakson aiheen perusideat ja osaa soveltaa oppimaansa käytännön työhön sekä osaa selittää asiantuntevasti harjoitustöissä tehtyjen valintojen syyt ja seuraukset.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa opintojakson toteutussuunnitelmassa käsitellyt asiat kiitettävästi.
Opiskelijalla ei ole poissaoloja opetuskerroilta.Opiskelija on osallistunut opetukseen aktiivisesti ja rakentavasti. Opiskelija hahmottaa opintojaksolla opetetut sekä aikaisemmin opitut asiat ja osaa soveltaa oppimaansa käytännön työhön. Opiskelija osaa selittää ja perustella asiantuntevasti harjoitustöissä tehtyjen valintojen syyt ja seuraukset.
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)
Aktiivisuus ja läsnäolot lähiopetuksessa. 80% läsnäolo lähiopetuspäivinä on pakollinen.
Suullinen / Moodlessa tapahtuva opettajan arviointi ja vertaisarviointi seminaareissa.
Arvosana 0 ‐ 5 osaamistason mukaan.
Aika ja paikka
Perjantaisin 8.3., 15.3. (lähiopetus), 22.3., 5.4., 12.4. ja loppuseminaari perjantaina 26.4. klo 9-16.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Suoritus arvioidaan hyväksytysti tehtyjen tehtävien sekä läsnäolojen mukaan.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Aktiivisuus ja läsnäolot lähiopetuksessa. 80 % läsnäolo lähiopetuspäivinä on pakollinen.
Suullinen / Moodlessa tapahtuva opettajan arviointi ja vertaisarviointi seminaareissa.
Arvosana 0 ‐ 5 osaamistason mukaan.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Itseopiskelu
Yhteisöllinen oppiminen
Lähiopetus
Vertaisarviointi
Seminaari
Suomeksi
Perjantaisin 8.3., 15.3. (lähiopetus), 22.3., 5.4., 12.4. ja loppuseminaari perjantaina 26.4. klo 9-16.
Oppimateriaalit
Rakennetun ympäristön esteettömyyskartoitus – Opas kartoituksen tilaajalle ja toteuttajalle (Invalidiliitto)
Aiheeseen liittyvät RT-kortit
Maankäyttö-ja rakennuslaki sekä asetukset
Sisällön jaksotus
Johdantoa esteettömyyteen ja lainsäädäntö
Perustietoa esteettömyydestä ja mittauksista
Esteettömyys asunnoissa, julkisissa tiloissa, ulkotiloissa
Talotekniset ratkaisut
Syventävää tietoa toimintakyvyn rajoitteista
Rakennushanke ja esteettömyyden huomiointi suunnitteluvaiheessa
Loppuseminaari
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei ole
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Harkinnanvaraisesti
Kansainvälisyys
1 op = 27 h
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija osaa opintojakson toteutussuunnitelmassa käsitellyt asiat tyydyttävästi.
Opiskelijalla on poissaoloja sallituissa rajoissa. Aktiivisuus luennoilla ja tehtävissä on heikkoa.
Opiskelijalla on vaikeuksia hahmottaa aiheen perusideoita ja sen vuoksi opitun soveltaminen käytännön työhön on hankalaa. Harjoitustehtävissä perustelut ovat haparoivia ja puutteita ilmenee aikaisemmin opitun tiedon osalta.
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija osaa opintojakson toteutussuunnitelmassa käsitellyt asiat hyvin.
Opiskelijalla on poissaoloja sallituissa rajoissa. Aktiivisuus luennoilla ja tehtävissä on hyvä. Työskentely etenee opintojaksolla johdonmukaisesti. Opiskelija hahmottaa opintojakson aiheen perusideat ja osaa soveltaa oppimaansa käytännön työhön sekä osaa selittää asiantuntevasti harjoitustöissä tehtyjen valintojen syyt ja seuraukset.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija osaa opintojakson toteutussuunnitelmassa käsitellyt asiat kiitettävästi.
Opiskelijalla ei ole poissaoloja opetuskerroilta.Opiskelija on osallistunut opetukseen aktiivisesti ja rakentavasti. Opiskelija hahmottaa opintojaksolla opetetut sekä aikaisemmin opitut asiat ja osaa soveltaa oppimaansa käytännön työhön. Opiskelija osaa selittää ja perustella asiantuntevasti harjoitustöissä tehtyjen valintojen syyt ja seuraukset.
Ilmoittautumisaika
01.07.2024 - 15.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 08.11.2024
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Reijo Mäkelä
Vastuuhenkilö
Reijo Mäkelä
Ryhmät
-
23AI371Kiinteistönpitotekniikka ja korjausrakentaminen, monimuoto
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa kertoa itsestään ja opinnoistaan.
Opiskelija osaa kielen keskeiset rakenteet sekä perussanastoa.
Opiskelija selviytyy arkielämän tilanteissa suullisesti ja kirjallisesti.
Sisältö (OJ)
• Työelämään valmentavia suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita
• Tekniikan alan yleistermistöä
• Kieliopin perusteita
Esitietovaatimukset (OJ)
Peruskoulun ruotsin oppimäärä.
Lisätiedot (OJ)
Riittävä suomen kielen taito; läsnäolovelvoite: 80% pidetyistä lähiopetustunneista.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa kertoa pääosin ymmärrettävästi mutta lyhyesti ja yksipuolisesti itsestään, päiväsuunnitelmistaan, vapaa-ajastaan, harrastuksistaan ja
opiskelustaan. Opiskelija osaa esitellä yksinkertaisia asioita asuntoonsa, asuinpaikkakuntaansa ja oman alan tekniseen laitteeseen liittyen.
Opiskelija kuvailla yksinkertaisesti kohteen geometriaa ja numeerista tietoa. Opiskelija hallitsee ruotsin peruskieliopin heikosti.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa kertoa keskeisiä asioita itsestään, päiväsuunnitelmistaan, vapaa-ajastaan, harrastuksistaan ja opiskelustaan.
Opiskelija osaa esitellä keskeisiä asioita asunnostaan, asuinpaikkakunnastaan ja oman alan teknisestä laitteesta.
Opiskelija osaa kuvailla kohdetta melko hyvin geometrisesti ja numeerisesti. Opiskeilja hallitsee ruotsin peruskieliopin tyydyttävästi.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa kertoa monipuolisesti ja tarkoituksenmukaisesti itsestään, päiväsuunnitelmistaan, vapaa-ajastaan, harrastuksistaan ja
opiskelustaan. Opiskelija osaa esitellä sujuvasti asuntoaan, asuinpaikkakuntaansa ja oman alan teknistä laitetta.
Opiskelija osaa kuvailla vaikeuksitta kohteen geometriaa ja numeerista tietoa. Opiskelija hallitsee ruotsin peruskieliopin hyvin.
Aika ja paikka
Opetusajankohdat lukkarikoneessa
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
3 tenttikertaa marras-joulukuussa 2024.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Kirjallinen koe Examissa.
Kotitehtävät & Moodleen palautettavat työt; Moodleen palautettavat kotitehtävät pitää olla palautettuna, jotta saa kurssista arvosanan Pakkiin.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/hylätty
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähi- / verkko-opetus
harjoitukset
kotitehtävät
Exam-tentti
itsenäinen verkko-opiskelu
Oppimateriaalit
Teknikbiten 1 ja Teknikbiten 1 sanasto (Moodlessa)
Kielioppikoosteet (Moodlessa)
Verkkotehtävät Moodlessa.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
3 opintopistettä = 81 tuntia työskentelyä
Sisällön jaksotus
Peruskieliopin kertaus, itsestään kertominen, lukusanat ja järjestysluvut, aakkoset, ihmisen kuvailu, erilaiset viivat, vieraan vastaanottaminen, päiväsuunnitelmasta keskusteleminen, desimaali- ja murtoluvut, päivämäärät ja vuosiluvut, pituus, korkeus, etäisyys, paino, tilavuus, kaksi- ja kolmiulotteiset geometriset hahmot, paikkakunnasta kertominen, yleisiä paikkoja kaupungissa, televisio/radio/musiikki, huoneen kuvailu (esineiden sijainti), liikuntaharrastukset, mittaaminen, mittayksiköitä, liikkeen suunnan kuvailu, opiskelu, autoilu nyt ja tulevaisuudessa, puhelinruotsi, tapaamisesta sopiminen, voinnin kysyminen, puhelinaakkoset, ravintolassa, matkustaminen, asunnon- ja talon kuvailu, tietokoneet teollisuudessa, tietokone opiskelijan apuvälineenä. Oman alan perusterminologia.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei ole.
Lisätietoja opiskelijoille
Esitiedot: A2-tason kielitaito
Tavoitteet:
1. Ruotsin kielen suullisen ja kirjallisen viestintätaidon kehittäminen sekä tekniikan perusterminologiaan tutustuminen
2. Ruotsin peruskieliopin vahvistaminen
3. Valmentautuminen opintojaksoille Ruotsin kielen suullinen/kirjallinen taito.
Ilmoittautumisaika
01.08.2024 - 16.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 26.10.2024
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Matematiikka ja fysiikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Sini Ahlberg
- Kirsi-Maria Rinneheimo
- Nikolai Marjoma
- Pia Ruokonen-Kaukolinna
- Sara Nortunen
Vastuuhenkilö
Juho Tiili
Ryhmät
-
24RTBRakennustekniikka
-
24RTCRakennustekniikka
-
24RTARakennustekniikka
-
24RTDRakennustekniikka
-
24LATELaboratoriotekniikka 2024
-
24I253LVI-talotekniikka
-
24I254Sähköinen talotekniikka
-
24BIOTBBiotuotetekniikan tutkinto-ohjelma, syksy 2024
Tavoitteet (OJ)
Tällä opintojaksolla kertaat ja opit perusmatematiikka, jota tarvitset menestyäksesi opinnoissasi ja myöhemmin työelämässä
Opiskelijana sinä
• tunnistat aihepiireihin liittyvät matemaattiset merkinnät ja osaat käyttää niistä keskeisimpiä
• osaat käsitellä tekniikassa esiintyviä matemaattisia lausekkeita
• osaat ratkaista perusyhtälöitä ja -kaavoja
• osaat käyttää sekä soveltaa aihepiirien asioita tekniikan ongelmissa
• kykenet esittämään ja perustelemaan loogisesti valitut ratkaisut
• osaat arvioida tekemiensä ratkaisujen järkevyyttä ja oikeellisuutta
Sisältö (OJ)
• Laskutoimitukset (mm. murtoluvuilla laskeminen, laskujärjestys)
• Merkinnät, xy-koordinaatisto
• Potenssikaavat
• Luvun esittäminen kymmenpotenssina
• Yksikön muunnokset
• Lausekkeiden muodostaminen ja käsittely
• 1. ja 2.asteen yhtälö
• Kaavojen ratkaisu
• Yhtälöpari
• Prosenttilasku
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija:
• tunnistaa aihepiireihin liittyviä matemaattisia merkintöjä ja osaa käyttää niistä joitain
• osaa käsitellä tekniikassa esiintyviä yksinkertaisia matemaattisia lausekkeita
• osaa ratkaista yksinkertaisia yhtälöitä, jotka ovat esitettyjen esimerkkien kaltaisia
• osaa ohjattuna valita tekniikan ongelmaan matemaattisen mallin ja ratkoa näin muodostuvia yhtälöitä mallin avulla
• valittujen ratkaisujen esitykset ja perustelut saattavat olla puutteellisia
• tehtyjen ratkaisujen järkevyyden ja oikeellisuuden arvioinnissa saattaa olla puutteita
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija:
• tunnistaa aihepiireihin liittyvät matemaattiset merkinnät ja osaa käyttää niistä keskeisimpiä
• osaa käsitellä tekniikassa esiintyviä matemaattisia lausekkeita
• osaa ratkaista perusyhtälöitä ja -kaavoja
• osaa käyttää sekä soveltaa aihepiirien asioita tekniikan ongelmissa
• kykenee esittämään ja perustelemaan loogisesti valitut ratkaisut
• osaa arvioida tekemiensä ratkaisujen järkevyyttä ja oikeellisuutta
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja hän osaa soveltaa niitä vaativampiin ongelmiin. Opiskelijalla on taito esittää ja perustella loogisesti valitut ratkaisut. Ratkaisut esitetään selkeästi ja matemaattisia käsitteitä käytetään täsmällisesti. Opiskelija on erittäin motivoitunut ja ottaa sitoutuneesti vastuuta omasta ja ryhmän suoriutumisesta.
Aika ja paikka
Kurssin aloitus maanantaina 2.9. klo 16.30 zoomissa. Linkki löytyy Moodlesta (moodle.tuni.fi) ja se lähetetään myös sähköpostilla viimeistään 30.8. ilmoittautuneille. Sen jälkeen vapaaehtoiset viikkotapaamiset maanantaisin verkossa Zoomin kautta. Ajat ilmoitettu Moodlessa.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Loppukoe 24.10. klo 17 - 19.30 Tamkilla (aika ja paikka lukujärjestyksessä, ilmoittautumislista harjoitustehtävälistan yhteydessä)
Opintojakson päätyttyä järjestetään kaksi uusintatenttiä
1. uusintakoe 15.11.2024 klo 13-16 (paikka ilmoitettu Moodlessa)
2. uusintakoe/korotus 13.12.2024 klo 13-16 (paikka ilmoitettu Moodlessa)
Kurssin uusinta- ja korotustentti on täysin erillinen koe, johon ei vaikuta enää kotitehtävä-, nettitehtävä- eikä aiemmat koepisteet.
Uusinnat ja korotukset ovat vain ja ainoastaan tässä ilmoitettuna aikana, ei siis myöhemmin esim. seuraavana vuonna.
Uusintakokeeseen ja korotukseen ilmoittaudutaan Pakin kautta.
Uusintaan osallistuminen edellyttää arvosanaa 0.
Yleiseti kokeesta:
Sairastapauksissa vaaditaan lääkärintodistus.
Poissaolo kokeesta vastaa hylättyä suoritusta.
Kokeissa saa olla mukana vain opettajan erikseen määrittelemät materiaalit ja välineet.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakso arvioidaan asteikolla 0-5. Opintojakso suoritetaan tekemällä viikottaisia harjoitustehtäviä, automaattisesti arvioitavia nettitehtäviä (nk. STACK-tehtävät) ja loppukokeella. Viikoittaisilla harjoitustehtävillä ja nettitehtävillä voi koota 12 pistettä ja loppukokeella 26 pistettä. Hyväksyttyyn suoritukseen riittää 12 pistettä, joista vähintään 6 pistettä on tultava kokeella. Kokeiden arvostelussa otetaan huomioon paitsi ratkaisun oikeellisuus myös ratkaisutapa ja esitystavan selkeys.
Jo arvosanaan 0 vaaditaan, että opiskelija on tehnyt suoritteita koko kurssin ajan.
Opintojakson aiheiden opettelussa ja kertauksessa on sallittua hyödyntää tekoälyä. Tehtävien ratkaisut pitää kuitenkin esittää toteutuksella opetettavin käsittein, merkinnöin ja menetelmin ja ratkaisun periaatteet ja välivaiheet on osattava selittää.
Uusinta- ja korotus:
Kurssin uusinta- ja korotustentti on täysin erillinen koe, johon ei vaikuta enää kotitehtävä-, nettitehtävä- eikä aiemmat koepisteet. Siinä on kurssiarvosana määräytyy pelkästään kokeen perustella ja läpipääsyyn vaaditaan 1/3 kokeen maksimipistemäärästä.
Arviointikriteeri - hylätty (0)
Opiskelija osallistuu toteutuksen työmuotoihin (viikoittaiset tehtävät ja loppukoe) , mutta ei muuten saavuta tyydyttävään arvosanaan vaadittuja kriteerejä. Mikäli edellä mainitut kriteerit eivät täyty, niin opiskelija poistetaan toteutukselta. Nollan saaminen mahdollistaa osallistumisen kurssin uusintakokeeseen.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
verkkototeutus: opetusvideot, itsenäisesti tehtävät harjoitukset, nettitehtävät (STACK-tehtävät) ja viikkotapaaminen sekä loppukoe Tamkilla
Yleisperiaate kurssilla on se, että viikoittain avautuu itseopiskeltava aihe ja siihen kotitehtävät, joita on kahdenlaisia (perinteiset paperille tehtävät harjoitukset ja STACK-tehtävät). Käytössä on runsaasti videomateriaalia. Kerran viikossa on aina vapaaehtoinen viikkotapaaminen zoomin kautta ja siellä käydään tarvittaessa kotitehtäviä läpi sekä voi muutoinkin kysellä epäselvistä asioista. Kurssin lopussa on loppukoe.
Aloitusinfo zoomissa maanantaina 2.9. klo 16.30 (vapaaehtoinen, nauhoitetaan).
Viikkotapaamiset zoomissa maanantaisin 18.00 - 18.45 (vapaaehtoisia):
9.9., 16.9., 23.9., 30.9., 7.10, 21.10.
Koe Tamkissa lähikokeena: 24.10. klo 17- 19.30.
Oppimateriaalit
Opintojakson oppimateriaalina on sähköistä oppimateriaalia, opetusvideoita ja STACK-tehtäviä, jotka opiskelija löytää kurssin Moodle-alustalta (moodle.tuni.fi).
Kaavasto (ei välttämätön): Tammertekniikan Tekniikan kaavasto tai MAOL
Laskin: Opintojaksolla keskitytään "käsinlaskentaan", joten ihan peruslaskimella, josta löytyy sin, cos, tan ja neliöjuuri selviää. Myöhemmillä matematiikan opintojaksoilla hyödynnetään symbolista laskinta.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opiskelijan keskimääräinen työmäärä opintojaksolla on 80 h, joka koostuu verkkotapaamisista zoomissa, itsenäisestä työskentelystä ja loppukokeesta.
Verkkotapaaminen on vapaaehtoinen.
Sisällön jaksotus
Sisällön jaksotus on suuntaa antava.
- matemaattiset merkinnät, lukujen esitysmuodot ja yksikönmuunnokset
- matemaattisten lausekkeiden muodostaminen ja käsittely
- ensimmäisen asteen yhtälön ja kaavojen ratkaiseminen
- yhtälöparin ratkaiseminen
- toisen asteen yhtälön ratkaiseminen
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei ole.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Ei ole.
Kansainvälisyys
Ei ole.
Lisätietoja opiskelijoille
Kurssin aloitus 2.9. klo 16.30 zoomissa. Silloin käydään läpi kurssin käytänteet. Opintojakson Moodle-toteutus ei näy automaattisesti, vaan se täytyy hakea kurssitunnuksella. Opettaja lähettää ilmoittautuneille ennen kurssin alkua (viimeistään 30.8.) Moodle-avaimen ja zoom-linkin sähköpostilla. Linkki Zoomiin löytyy myös Moodlesta . Aloituskerta nauhoitetaan, joten jos et pääse paikalle, katso video.
Kurssilla kerrataan matematiikan perusteita, kuten laskusääntöjä, yksikkömuunnoksia ja perusyhtälöiden ratkaisemista. Kurssilla pääpaino on hyvän laskurutiinin harjoittelu tekemällä verkossa ohjattuja laskuharjoituksia sekä kotitehtäviä. Tarvittaessa suositellaan myös kerrattavaksi aiempia matematiikan opintoja.
Kurssiarvioinnissa käytetään jatkuvaa arviointia, jossa osa kurssipisteistä kerätään kurssin suorituksen aikana ja loput kokeella. Tästä syystä kurssilla edetään tietyssä viikkorytmissä ja osa tehtävistä on palautettavissa ainoastaan kyseisellä viikolla. Tehtäviä ei voi siis palauttaa enää jälkikäteen. Kurssille voi ilmoittautua ja tulla mukaan vielä aloituksen jälkeen, mutta kaikkia tehtäväpisteitä ei pysty keräämään enää jälkikäteen.
Ilmoittautumisaika
18.11.2024 - 10.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 10.03.2025
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Matematiikka ja fysiikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
- Biotuotetekniikan tutkinto-ohjelma
- Talotekniikan tutkinto-ohjelma, Sähköinen talotekniikka
- Talotekniikan tutkinto-ohjelma, LVI-talotekniikka
Opettaja
- Pia Ruokonen-Kaukolinna
Vastuuhenkilö
Aki Kortetmäki
Ryhmät
-
25AI253LVI-talotekniikka, monimuoto
-
25AI351Infrarakentaminen, monimuoto
-
25AI254Sähköinen talotekniikka, monimuoto
-
25BIOTABiotuotetekniikan tutkinto-ohjelma, kevät 2025
Tavoitteet (OJ)
Tällä opintojaksolla kertaat ja opit perusmatematiikka, jota tarvitset menestyäksesi opinnoissasi ja myöhemmin työelämässä
Opiskelijana sinä
• tunnistat aihepiireihin liittyvät matemaattiset merkinnät ja osaat käyttää niistä keskeisimpiä
• osaat käsitellä tekniikassa esiintyviä matemaattisia lausekkeita
• osaat ratkaista perusyhtälöitä ja -kaavoja
• osaat käyttää sekä soveltaa aihepiirien asioita tekniikan ongelmissa
• kykenet esittämään ja perustelemaan loogisesti valitut ratkaisut
• osaat arvioida tekemiensä ratkaisujen järkevyyttä ja oikeellisuutta
Sisältö (OJ)
• Laskutoimitukset (mm. murtoluvuilla laskeminen, laskujärjestys)
• Merkinnät, xy-koordinaatisto
• Potenssikaavat
• Luvun esittäminen kymmenpotenssina
• Yksikön muunnokset
• Lausekkeiden muodostaminen ja käsittely
• 1. ja 2.asteen yhtälö
• Kaavojen ratkaisu
• Yhtälöpari
• Prosenttilasku
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija:
• tunnistaa aihepiireihin liittyviä matemaattisia merkintöjä ja osaa käyttää niistä joitain
• osaa käsitellä tekniikassa esiintyviä yksinkertaisia matemaattisia lausekkeita
• osaa ratkaista yksinkertaisia yhtälöitä, jotka ovat esitettyjen esimerkkien kaltaisia
• osaa ohjattuna valita tekniikan ongelmaan matemaattisen mallin ja ratkoa näin muodostuvia yhtälöitä mallin avulla
• valittujen ratkaisujen esitykset ja perustelut saattavat olla puutteellisia
• tehtyjen ratkaisujen järkevyyden ja oikeellisuuden arvioinnissa saattaa olla puutteita
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija:
• tunnistaa aihepiireihin liittyvät matemaattiset merkinnät ja osaa käyttää niistä keskeisimpiä
• osaa käsitellä tekniikassa esiintyviä matemaattisia lausekkeita
• osaa ratkaista perusyhtälöitä ja -kaavoja
• osaa käyttää sekä soveltaa aihepiirien asioita tekniikan ongelmissa
• kykenee esittämään ja perustelemaan loogisesti valitut ratkaisut
• osaa arvioida tekemiensä ratkaisujen järkevyyttä ja oikeellisuutta
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja hän osaa soveltaa niitä vaativampiin ongelmiin. Opiskelijalla on taito esittää ja perustella loogisesti valitut ratkaisut. Ratkaisut esitetään selkeästi ja matemaattisia käsitteitä käytetään täsmällisesti. Opiskelija on erittäin motivoitunut ja ottaa sitoutuneesti vastuuta omasta ja ryhmän suoriutumisesta.
Aika ja paikka
Kurssin aloitus keskiviikkona 8.1. klo 18.15 zoomissa. Linkki löytyy Moodlesta (moodle.tuni.fi) ja se lähetetään myös ilmoittautuneille sähköpostilla viimeistään 6.1. Sen jälkeen vapaaehtoiset viikkotapaamiset verkossa Zoomin kautta. Ajat ilmoitettu Moodlessa.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Loppukoe 21.2.. klo 17 - 19.30 tai 22.2. klo 12 - 14.30 Tamkilla (aika ja paikka lukujärjestyksessä, opettaja antaa ohjeet kokeeseen ilmoittaumiseen)
Opintojakson päätyttyä järjestetään kaksi uusintatenttiä
1. uusintakoe xx.3.2025 klo 13-16 (paikka ilmoitettu Moodlessa)
2. uusintakoe/korotus xx.4.2025 klo 13-16 (paikka ilmoitettu Moodlessa)
Kurssin uusinta- ja korotustentti on täysin erillinen koe, johon ei vaikuta enää kotitehtävä-, nettitehtävä- eikä aiemmat koepisteet.
Uusinnat ja korotukset ovat vain ja ainoastaan tässä ilmoitettuna aikana, ei siis myöhemmin esim. seuraavana vuonna.
Uusintakokeeseen ja korotukseen ilmoittaudutaan Pakin kautta.
Uusintaan osallistuminen edellyttää arvosanaa 0.
Yleiseti kokeesta:
Sairastapauksissa vaaditaan lääkärintodistus.
Poissaolo kokeesta vastaa hylättyä suoritusta.
Kokeissa saa olla mukana vain opettajan erikseen määrittelemät materiaalit ja välineet.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakso arvioidaan asteikolla 0-5. Opintojakso suoritetaan viikottaisilla harjoitustehtäviällä ja loppukokeella. Viikoittaisilla harjoitustehtävillä voi koota 6 pistettä ja loppukokeella 26 pistettä. Hyväksyttyyn suoritukseen riittää 12 pistettä. Kokeiden arvostelussa otetaan huomioon paitsi ratkaisun oikeellisuus myös ratkaisutapa ja esitystavan selkeys.
Jo arvosanaan 0 vaaditaan, että opiskelija on tehnyt suoritteita koko kurssin ajan.
Opintojakson aiheiden opettelussa ja kertauksessa on sallittua hyödyntää tekoälyä. Tehtävien ratkaisut pitää kuitenkin itse ymmärtää ja ne pitää esittää toteutuksella opetettavin käsittein, merkinnöin ja menetelmin.
Uusinta- ja korotus:
Kurssin uusinta- ja korotustentti on täysin erillinen koe, johon ei vaikuta enää kotitehtävä- eikä aiemmat koepisteet. Siinä on kurssiarvosana määräytyy pelkästään kokeen perustella ja läpipääsyyn vaaditaan 1/3 kokeen maksimipistemäärästä.
Arviointikriteeri - hylätty (0)
Opiskelija osallistuu toteutuksen työmuotoihin (viikoittaiset tehtävät ja loppukoe) , mutta ei muuten saavuta tyydyttävään arvosanaan vaadittuja kriteerejä. Mikäli edellä mainitut kriteerit eivät täyty, niin opiskelija poistetaan toteutukselta. Nollan saaminen mahdollistaa osallistumisen kurssin uusintakokeeseen.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
verkkototeutus: opetusvideot, itsenäisesti tehtävät harjoitukset, nettitehtävät (STACK-tehtävät) ja viikkotapaaminen sekä loppukoe Tamkilla
Yleisperiaate kurssilla on se, että viikoittain avautuu itseopiskeltava aihe ja siihen kotitehtävät ja testitehtävät. Käytössä on runsaasti videomateriaalia. Kerran viikossa on aina vapaaehtoinen viikkotapaaminen zoomin kautta ja siellä käydään tarvittaessa kotitehtäviä läpi sekä voi muutoinkin kysellä epäselvistä asioista. Kurssin lopussa on loppukoe.
Aloitusinfo zoomissa keskiviikkona 8.1. klo 18.15 (vapaaehtoinen, nauhoitetaan).
Viikkotapaamiset zoomissa pääsääntöisesti keskiviikkoisin 17.00 - 17.45 (vapaaehtoisia):
15.1., 22.1., 29.1., 5.2., 12.2., tiistaina 19.2.
Koe Tamkissa lähikokeena (kaksi vaihtoehtoa, näistä toinen jää mahdollisesti pois): perjantaina 21.2.. klo 17- 19.30. tai lauantaina 22.2. klo 12 -15.
Oppimateriaalit
Opintojakson oppimateriaalina on sähköistä oppimateriaalia, opetusvideoita ja STACK-tehtäviä, jotka opiskelija löytää kurssin Moodle-alustalta (moodle.tuni.fi).
Kaavasto (ei välttämätön): Tammertekniikan Tekniikan kaavasto tai MAOL
Laskin: Opintojaksolla keskitytään "käsinlaskentaan", joten ihan peruslaskimella, josta löytyy sin, cos, tan ja neliöjuuri selviää. Myöhemmillä matematiikan opintojaksoilla hyödynnetään symbolista laskinta.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opiskelijan keskimääräinen työmäärä opintojaksolla on 80 h, joka koostuu verkkotapaamisista zoomissa, itsenäisestä työskentelystä ja loppukokeesta.
Verkkotapaaminen on vapaaehtoinen.
Sisällön jaksotus
Sisällön jaksotus on suuntaa antava.
- matemaattiset merkinnät, lukujen esitysmuodot ja yksikönmuunnokset
- matemaattisten lausekkeiden muodostaminen ja käsittely
- ensimmäisen asteen yhtälön ja kaavojen ratkaiseminen
- yhtälöparin ratkaiseminen
- toisen asteen yhtälön ratkaiseminen
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei ole.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Ei ole.
Kansainvälisyys
Ei ole.
Lisätietoja opiskelijoille
Kurssin aloitus 8.1. klo 18.15 zoomissa. Silloin käydään läpi kurssin käytänteet. Opintojakson Moodle-toteutus ei näy automaattisesti, vaan se täytyy hakea kurssitunnuksella. Opettaja lähettää ilmoittautuneille ennen kurssin alkua (viimeistään 6.1.) Moodle-avaimen ja zoom-linkin sähköpostilla. Linkki Zoomiin löytyy myös Moodlesta . Aloituskerta nauhoitetaan, joten jos et pääse paikalle, katso video.
Kurssilla kerrataan matematiikan perusteita, kuten laskusääntöjä, yksikkömuunnoksia ja perusyhtälöiden ratkaisemista. Kurssilla pääpaino on hyvän laskurutiinin harjoittelu tekemällä verkossa ohjattuja laskuharjoituksia sekä kotitehtäviä. Tarvittaessa suositellaan myös kerrattavaksi aiempia matematiikan opintoja.
Kurssiarvioinnissa käytetään jatkuvaa arviointia, jossa osa kurssipisteistä kerätään kurssin suorituksen aikana ja loput kokeella. Tästä syystä kurssilla edetään tietyssä viikkorytmissä ja osa tehtävistä on palautettavissa ainoastaan kyseisellä viikolla. Tehtäviä ei voi siis palauttaa enää jälkikäteen. Kurssille voi ilmoittautua ja tulla mukaan vielä aloituksen jälkeen, mutta kaikkia tehtäväpisteitä ei pysty keräämään enää jälkikäteen.
Ilmoittautumisaika
01.12.2024 - 19.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.07.2025
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Anne Leppänen
Vastuuhenkilö
Anne Leppänen
Ryhmät
-
24RTARakennustekniikka
Tavoitteet (OJ)
Tällä opintojaksolla opit perusteet tekniikan taustalla olevasta fysiikasta, aihepiirinä mekaniikka, lämpöoppi ja sähkö
Opiskelijana sinä:
• tunnet mekaniikkaan, lämpöoppiin ja sähköön liittyvät perusoliot ja perusilmiöt
• osaat liittää mekaniikkaan, lämpöoppiin ja sähkön aihepiiriin liittyvät oliot ja ilmiöt tekniikan ja arjen sovelluksiin
• tunnet mekaniikkan, lämpöoppin ja sähkön perusolioihin ja peruslmiöihin liittyvät suureet, niiden yksiköt ja suureiden väliset fysiikan peruslait
• omaat oikean kvalitatiivisen tason perusmielikuvan mekaniikkaan, lämpöoppiin ja sähköön liittyvistä ilmiöistä
• osaat kuvailla kvalitatiivisella tasolla mekaniikkaan, lämpöoppiin ja sähköön liittyvien ongelmien ratkaisujen perusperiaatteita ja perustella tekemiäsi valintoja
• tunnistat ongelmista niihin liittyvät suureet ja niiden säilymisen tai muuttumisen
• osaat valita ongelmien ratkaisuissa tarvittavat lait
• tunnet käyttämiesi lakien rajoitteet
• osaat ratkaista laskennalliset ongelmat perustellusti valitsemiaan lakeja hyväksi käyttäen
• osaat ilmoittaa laskennallisten ongelmien ratkaisut sopivalla esittämistarkkuudella
• osaat perustella suullisesti tai kirjallisesti tekemänsä valinnat
• osaat arvioida tekemiensä laskennallisten ratkaisujen järkevyyttä, oikeellisuutta ja luotettavuutta
• osaat toteuttaa mekaniikkaan, lämpöoppiin ja sähköön liittyvän yksinkertaisen mittauksen ja tulkita saamiasi tuloksia
• osaat laatia ja tulkita graafisia esityksiä
Sisältö (OJ)
Mekaniikka
• Voima, painovoima, kitka, vuorovaikutus, voiman vaikutus liikkeeseen, Newtonin lait
• Työ, energia, energian säilyminen, teho, hyötysuhde
• Liikkeen perusmallit,
Lämpöoppi
• Lämpötila, lämpötilan muuttuminen ja lämpölaajeneminen
• Lämpöenergia, aineiden lämpöopin peruskäsitteet, olomuodon muutokset, kalorimetria
• Lämmön siirtymisen perusmallit
• Virtaavan aineen lämpöteho
Sähköoppi
• ´Sähkövirta, jännite, resistanssi, teho, Ohmin laki, sähköenergia
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija:
• tuntee aihepiiriin liittyviä olioita ja ilmiöitä
• osaa osittain liittää aihepiiriin liittyviä olioita ja ilmiöitä tekniikan ja arjen sovelluksiin
• tuntee aihepiirin olioihin ja ilmiöihin liittyviä suureita, niihin liittyviä yksiköitä ja suureiden välisiä lakeja vain tutuissa, esimerkinomaisissa tilanteissa.
• omaa puutteellisen kvalitatiivisen tason perusmielikuvan aihepiiriin liittyvistä ilmiöistä
• Tunnistaa aihepiiriin liittyvissä ongelmissa ilmeneviä fysiikan perusilmiöitä, kokonaisuus on osin jäsentymätön ja puutteellinen.
• osaa kuvailla kvalitatiivisella tasolla joitain aihepiiriin liittyvien ongelmien ratkaisujen perusperiaatteita ja tekee ratkaisunsa aiemmin opiskeltujen esimerkkien kopioina.
• tunnistaa tuettuna tai aiempaan esimerkkiin perustuen ongelmista niihin liittyvät suureet ja niiden säilymisen tai muuttumisen
• ongelmien ratkaisuissa tarvittavien lakien valinta tapahtuu tukeen nojautuen tai valmiisiin esimerkkimalleihin. Mallien omatoiminen valinta on epävarmaa ja osin satunnaista.
• osaa ratkaista laskennallisia ongelmia tilanteissa, jotka ovat esimerkinomaisesti tuttuja
• osaa joskus ilmoittaa laskennallisten ongelmien ratkaisut sopivalla esittämistarkkuudella
• opiskelijalla on haasteita perustella suullisesti tai kirjallisesti tekemänsä valinnat
• laskennallisten ratkaisujen oikeellisuuden ja luotettavuuden arvioimisessa on haasteita.
• Toimii aihepiiriin liittyvässä mittauksessa osana ryhmää
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
• tuntee aihepiiriin liittyvät oliot ja ilmiöt
• osaa liittää aihepiiriin liittyvät oliot ja ilmiöt tekniikan ja arjen sovelluksiin
• tuntee aihepiirin olioihin ja ilmiöihin liittyvät suureet, niiden yksiköt ja suureiden väliset fysiikan peruslait
• omaa oikean kvalitatiivisen tason perusmielikuvan aihepiiriin liittyvistä ilmiöistä
• osaa tunnistaa aihepiiriin liittyvästä ongelmista ne fysiikan perusilmiöt, jotka ovat merkityksellisiä ongelmien ratkaisun kannalta
• osaa kuvailla kvalitatiivisella tasolla aihepiiriin liittyvien ongelmien ratkaisujen perusperiaatteita ja perustella tekemiään ongelmien ratkaisuihin liittyviä valintoja
• tunnistaa ongelmista niihin liittyvät suureet ja niiden säilymisen tai muuttumisen
• osaa valita ongelmien ratkaisuissa tarvittavat lait
• Tuntee käyttämiensä lakien rajoitteet
• osaa ratkaista laskennalliset ongelmat perustellusti valitsemiaan lakeja hyväksi käyttäen
• osaa ilmoittaa laskennallisten ongelmien ratkaisut sopivalla esittämistarkkuudella
• osaa perustella suullisesti tai kirjallisesti tekemänsä valinnat
• osaa arvioida tekemiensä laskennallisten ratkaisujen järkevyyttä, oikeellisuutta ja luotettavuutta
• osaa toteuttaa aihepiiriin liittyvän yksinkertaisen mittauksen ja tulkita saamiaan tuloksia omaksumiensa suureiden ja peruslakien kautta
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
• tuntee aihepiiriin liittyvät oliot ja ilmiöt ja niiden liittymisen muihin aihepiireihin
• osaa liittää kattavasti aihepiiriin liittyvät oliot ja ilmiöt tekniikan ja arjen sovelluksiin
• tuntee perusteellisesti aihepiirin olioihin ja ilmiöihin liittyvät suureet, niiden yksiköt ja suureiden väliset fysiikan peruslait ja tuntee niiden rajoitteet
• omaa oikean kvalitatiivisen tason perusmielikuvan aihepiiriin liittyvistä ilmiöistä ja osaa sanoittaa sitä toisille

• tunnistaa ongelmista laaja-alaisesti niihin liittyvät suureet, ja niiden säilymisen tai muuttumisen

• osaa perustellusti arvioida tekemiensä laskennallisten ratkaisujen järkevyyttä, oikeellisuutta ja luotettavuutta
• osaa toteuttaa ja tarvittaessa suunnitella aihepiiriin liittyvän yksinkertaisen mittauksen ja tulkita saamiaan tuloksia omaksumiensa suureiden ja peruslakien kautta

01.01.2025 - 25.04.2025
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Tuomo Nieminen
Vastuuhenkilö
Tuomo Nieminen

01.01.2025 - 31.05.2025

09.08.2024 - 13.12.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Ville-Pekka Lehtonen
Vastuuhenkilö
Ville-Pekka Lehtonen
Ryhmät
-
23AI371Kiinteistönpitotekniikka ja korjausrakentaminen, monimuoto
Tavoitteet (OJ)
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa selittää rakennushankkeen kulun päävaiheittain sekä luokitella rakennushankkeen osapuolet ja selittää heidän tehtävänsä hankkeen eri vaiheissa. Opiskelija osaa määritellä rakennushankkeen erilaiset toteutusmuodot ja tunnistaa rakennusalan sopimuskäytäntöjen yleisperiaatteet. Opiskelija tuntee rakennusalan peruskustannuslaskentamenetelmät ja osaa laskea yksinkertaisia investointilaskelmia. Opiskelija osaa hahmottaa yrittäjyyden yhtenä uramahdollisuutena ja osaa etsiä tarvittaessa lisätietoa ja hankkia apua oman yritystoiminnan käynnistämiseen. Opiskelija osaa määrittää rakennustuotannon ja -talouden alaan liittyviä tutkimusongelmia ja -kysymyksiä ja hakea ratkaisua niihin hyödyntäen tiedon rakentamisen ja innovoinnin menetelmiä sekä tutkivaa lähestymistapaa.
Sisältö (OJ)
Rakennushankkeen kulku, osapuolet, toteutusmuodot ja sopimustekniikka
Rakennusalan talouden perusteet, kustannus- ja investointilaskennan perusmenetelmät
Rakennusalan yrittäjyys- ja innovaatiotoiminta

Opiskelija osaa yhden investointilaskennan menetelmän sekä ymmärtää rakentamistalouden peruskäsitteistön ja osaa käyttää sitä.
Opiskelija tunnistaa rakennushankkeen päävaiheet ja tärkeimmät osapuolet sekä tunnistaa perustoteutusmuodot.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
opiskelija osaa kaikki investointilaskennan menetelmät
-opiskelija osaa selvittää rakentamisen suhdannetilanteen eri tietolähteiden avulla
- opiskelija osaa käyttää rakentamistalouden peruskäsitteistöä työelämässä
- opiskelija tunnistaa rakennushankkeen osapuolet ja tietää rakennushankkeen vaiheet sekä niiden karkean sisällön
- opiskelija tuntee rakentamisen toteutusmuodot
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
opiskelija osaa sovelta investointilaskennan menetelmiä käytännön tilanteisiin
-opiskelija osaa hahmottaa rakentamisen suhdannetilanteen

Lukujärjestyksen mukaisesti
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Ilmoitetaan opintojakson alussa
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
OPSin arviointiperusteet, koe ja harjoitustehtävät
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähiopetus
Tuntiharjoitukset
Kotitehtävät
Opiskelijan itsenäinen työskentely
Oppimateriaalit
Opintojakson Tuni Moodle -materiaalit
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opiskelijan ajankäyttö koostuu lähitunneista, harjoitustöistä, itsenäisestä opiskelusta sekä tentteihin osallistumisesta. Opiskelijan työpanos 27 tuntia per opintopiste.
Lähitunneilla osallistumisvelvoite 66%
Sisällön jaksotus
Ohjeellinen sisältö ja jaksotus:
Rakennushankkeen osapuolet
Rakentaminen kansantaloudessa
Toteutusmuodot
Hanketalouden käsitteet
Investointilaskenta
Rakennushanke: tarveselvitus ja hankesuunnittelu
Rakennushanke: rakennussuunnittelu
Rakennushanke: rakentaminen
Rakennushanke: vastaanotto ja käyttöönotto
Suhdanteet
Rakennusalan yrittäjyys- ja innovaatiotoiminta
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei ole
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Työelämäesimerkit eri aiheista
Kansainvälisyys
Ei ole
Lisätietoja opiskelijoille
Annetaan tarvittaessa oppitunneilla
Ilmoittautumisaika
01.12.2024 - 19.01.2025
Ajoitus
13.01.2025 - 28.04.2025
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Eero Nippala
- Ville-Pekka Lehtonen
Vastuuhenkilö
Petri Murtomaa
Ryhmät
-
23I351Infrarakentaminen
-
23I371Kiinteistönpitotekniikka ja korjausrakentaminen
-
23I311Talonrakennustekniikka
-
23I341Rakennustuotanto
Tavoitteet (OJ)
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa selittää rakennushankkeen kulun päävaiheittain sekä luokitella rakennushankkeen osapuolet ja selittää heidän tehtävänsä hankkeen eri vaiheissa. Opiskelija osaa määritellä rakennushankkeen erilaiset toteutusmuodot ja tunnistaa rakennusalan sopimuskäytäntöjen yleisperiaatteet. Opiskelija tuntee rakennusalan peruskustannuslaskentamenetelmät ja osaa laskea yksinkertaisia investointilaskelmia. Opiskelija osaa hahmottaa yrittäjyyden yhtenä uramahdollisuutena ja osaa etsiä tarvittaessa lisätietoa ja hankkia apua oman yritystoiminnan käynnistämiseen. Opiskelija osaa määrittää rakennustuotannon ja -talouden alaan liittyviä tutkimusongelmia ja -kysymyksiä ja hakea ratkaisua niihin hyödyntäen tiedon rakentamisen ja innovoinnin menetelmiä sekä tutkivaa lähestymistapaa.
Sisältö (OJ)
Rakennushankkeen kulku, osapuolet, toteutusmuodot ja sopimustekniikka
Rakennusalan talouden perusteet, kustannus- ja investointilaskennan perusmenetelmät
Rakennusalan yrittäjyys- ja innovaatiotoiminta
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa yhden investointilaskennan menetelmän sekä ymmärtää rakentamistalouden peruskäsitteistön ja osaa käyttää sitä.
Opiskelija tunnistaa rakennushankkeen päävaiheet ja tärkeimmät osapuolet sekä tunnistaa perustoteutusmuodot.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
opiskelija osaa kaikki investointilaskennan menetelmät
-opiskelija osaa selvittää rakentamisen suhdannetilanteen eri tietolähteiden avulla
- opiskelija osaa käyttää rakentamistalouden peruskäsitteistöä työelämässä
- opiskelija tunnistaa rakennushankkeen osapuolet ja tietää rakennushankkeen vaiheet sekä niiden karkean sisällön
- opiskelija tuntee rakentamisen toteutusmuodot
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
opiskelija osaa sovelta investointilaskennan menetelmiä käytännön tilanteisiin
-opiskelija osaa hahmottaa rakentamisen suhdannetilanteen
- opiskelija osaa käyttää rakentamistalouden peruskäsitteistöä työelämässä
- opiskelija tunnistaa rakennushankkeen osapuolet ja tietää rakennushankkeen vaiheet sekä niiden karkean sisällön
- opiskelija tuntee rakentamisen toteutusmuodot
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
02.07.2024 - 15.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 20.12.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Tero Markkanen
Vastuuhenkilö
Hannu Kauranen
Ryhmät
-
23RTARakennustekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija ymmärtää tieto- ja tuotemallinnuksen rakentamisen koko elinkaaren näkökulmasta ja sen tuomat hyödyt. Opiskelija tietää sekä osaa kuinka suunnittelussa tuotettu malli laaditaan ja viedään työmaan toteutukseen saakka. Opiskelija osaa tehdä määräluetteloita, simulaatioita ja hallita projektia yhdessä suunnittelijoiden kanssa tietomallin pohjalta.
Sisältö (OJ)
BIM rakentamisen prosessin laadun ja tehokkuuden parantajana. Mallin laadinta ja hyödyntäminen eri tavoin. Rakenteet, määrätiedot, sijainnit, aikataulut, hankinnat, logistiikka ja tuotannonsuunnittelu sekä rakentamisen digitaalisten dokumenttien tuottaminen mallin pohjalta. Törmäystarkastelu yhdistelmämallista.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa tunnistaa ja määritellä opintojaksoon sisältyvät perusasiat ja ratkaista yksinkertaisia tietoteknisiä
sovelluksia ja -malleja, jotka ovat käsiteltyjen tehtävien kaltaisia.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelija osaa valita soveltaen ja vertaillen eri vaihtoehdoista sopivimman
menettelytavan ratkaista tietoteknistä ongelmaa ja perustella valintansa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja niiden käytöstä
ongelmien ratkaisuun sekä taito esittää, analysoida ja perustella loogisesti käsiteltyjä asioita ja ratkaisumenetelmiä.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Ei ole
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojaksopalaute on pakollinen osasuoritus
Arviointi tapahtuu harjoitustyön arvioinnilla asteikolla 0-5
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähiopetus,harjoitukset,harjoitustyöt,yhteistoiminnallinen oppiminen,ongelmalähtöinen opiskelu,projektityöskentely ja itsenäinen verkko-opiskelu
Oppimateriaalit
Käytettävien sovellusten sähköiset ohjekirjat (www.mad.fi)
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Lähiopetus 60 % ja etätehtävät 40 %
Sisällön jaksotus
Sovellusten tehokäyttö rakentamisessa 20 %
Rakennuksen 3D-mallinnuksen perusteet 50 %, suunnitelman tekeminen ja piirustusten taitto 15 %, määräluettelon luominen 15 %.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Harjoitustyöt
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Ei ole
Kansainvälisyys
Ei ole
Lisätietoja opiskelijoille
Esitiedot
Tietotekniikan perusteiden hallinta
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Hylätty harjoitustyö. Osallistumisprosentti alle 30 %
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija osaa käyttää opintojaksoon sisältyviä perusasioita kuten tietomallinnustyökalujen peruskäytön ja hallitsee tietomallinnussovelluksen perusteet sekä hyödyntää perussovelluksia kuten esimerkiksi taulukkolaskentaa osana kokonaisuutta
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Edellisen lisäksi opiskelija osaa soveltaa mallinnustyökalujen käyttöä erilaisiin haastavissa mallinnustilanteissa ja osaa perustella ratkaisut. Opiskelija osaa myös luoda yksinkertaisia 2D-piirustuksia tietomallista.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja niiden käytöstä ongelmien ratkaisuun sekä taito esittää ja perustella loogisesti valitut ratkaisumenetelmät. Opiskelija osaa myös tehdä suunnitelmat ja piirustukset tekemästään sekä määräluettelot tietomallista.
Ilmoittautumisaika
02.07.2024 - 15.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 20.12.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Tero Markkanen
Vastuuhenkilö
Hannu Kauranen
Ryhmät
-
23RTBRakennustekniikka

23RTCRakennustekniikka

23RTDRakennustekniikka

01.07.2024 - 05.09.2024
Ajoitus
19.08.2024 - 15.12.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Eero Kulmala
- Markus Miller
Vastuuhenkilö
Eero Kulmala
Ryhmät
-
23AI371Kiinteistönpitotekniikka ja korjausrakentaminen, monimuoto
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa
- tunnistaa tilojen käyttäjien ja yhdyskunnan perustarpeita, joita voidaan tyydyttää taloteknisillä järjestelmillä
- kuvailla taloteknisten järjestelmien suunnittelun, toteutuksen, vastaanoton ja ylläpitoprosessien perusperiaatteet
- tunnistaa keskeiset talotekniset järjestelmät ja niiden toimintaperiaatteet ( lämmitys-, ilmanvaihto-, vesi- ja viemäri- ja sähkö järjestelmät sekä näiden liittymät yhdyskunnan verkostoihin)
- tulkita talotekniikan suunnitelmia, niiden terminologiaa ja piirrosmerkkejä sekä hahmottaa suunnitelmista tilatarpeita ym, jotka vaikuttavat muuhun suunnitteluun, rakentamiseen ja tilojen ylläpitoon
- etsiä ja tulkita talotekniikan keskeiset tietolähteet kuten määräykset ja ohjeistukset.
Sisältö (OJ)
Opintojaksolla käsitellään taloteknisten järjestelmien toimintaa ja niihin kuuluvia komponentteja, erilaisia taloteknisiä suunnitelmia ja niissä käytettyjä merkintöjä, suunnittelua ja toteutusta ohjaavaa lainsäädäntöä ja viranomaismääräyksiä, suunnittelun ja toteutuksen perusteita uudis- ja korjausrakennuskohteissa, taloteknisten-järjestelmien käyttö- ja ylläpitotekniikkaa, energiataloutta ja laitteistojen kunnon arvioinnin perusteita.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa nimetä rakennuksen tärkeimpiä taloteknisiä järjestelmiä ja käyttötarkoituksia. Opiskelija tunnistaa taloteknisten suunnitelmien tärkeimmät piirrosmerkit ja tulkitsee yksinkertaisia taloteknisiä suunnitelmia tyydyttävästi. Opiskelija tunnistaa taloteknisten järjestelmien pääkomponentteja. Opiskelija osaa nimetä taloteknisiä järjestelmiä koskevia säädöksiä.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa nimetä rakennuksen yleisimmät talotekniset järjestelmät ja kuvailla niiden perustoimintaperiaatteita. Opiskelija osaa tulkita tavanomaisia taloteknisiä piirrosmerkkejä ja suunnitelmia. Opiskelija tunnistaa taloteknisten järjestelmien yleisimpiä komponentteja sekä niiden suunnittelun ja mitoituksen perusperiaatteita. Opiskelija osaa nimetä kattavasti taloteknisiä järjestelmiä koskevia säädöksiä.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa nimetä kattavasti rakennuksen talotekniset järjestelmät ja kuvailla niiden toimintaperiaatteita. Opiskelija osaa tulkita kattavasti taloteknisiä piirrosmerkkejä ja suunnitelmia ja pystyy arvioimaan järjestelmien energiataloudellisuutta yleisellä tasolla. Opiskelija tunnistaa kattavasti taloteknisten järjestelmien komponentteja sekä niiden suunnittelun ja mitoituksen perusteita. Opiskelija osaa tulkita taloteknisiä järjestelmiä koskevia säädöksiä.
Aika ja paikka
Lähiopetus ryhmän lukujärjestyksen mukaisesti
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Opintojakson lopputentti 12.12.2024
Talotekniikan uusintakoepäivä pidetään noin kerran kuukaudessa, kevään 2025 päivät ilmoitetaan myöhemmin,
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Tentti ja harjoituksista annettavat lisäpisteet.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Teoriaopetus, itsenäisesti suoritettavat harjoitukset
Oppimateriaalit
Moodle:ssa jaettava materiaali, RT- ja ST - kortistot & Standardit (Ladattavissa TUNI:n kirjastosta)
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Teoriaopetus 36h
Itsenäinen työskentely 99h
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
AHOT - tentti opettajan kanssa sovittavana ajankohtana
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
OPS:n mukaiset kriteerit
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
OPS:n mukaiset kriteerit
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
OPS:n mukaiset kriteerit
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
OPS:n mukaiset kriteerit
Ilmoittautumisaika
01.12.2024 - 19.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.07.2025
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Antti Virta
- Markus Miller
Vastuuhenkilö
Petri Murtomaa
Ryhmät
-
23I311Talonrakennustekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa
- tunnistaa tilojen käyttäjien ja yhdyskunnan perustarpeita, joita voidaan tyydyttää taloteknisillä järjestelmillä
- kuvailla taloteknisten järjestelmien suunnittelun, toteutuksen, vastaanoton ja ylläpitoprosessien perusperiaatteet
- tunnistaa keskeiset talotekniset järjestelmät ja niiden toimintaperiaatteet ( lämmitys-, ilmanvaihto-, vesi- ja viemäri- ja sähkö järjestelmät sekä näiden liittymät yhdyskunnan verkostoihin)
- tulkita talotekniikan suunnitelmia, niiden terminologiaa ja piirrosmerkkejä sekä hahmottaa suunnitelmista tilatarpeita ym, jotka vaikuttavat muuhun suunnitteluun, rakentamiseen ja tilojen ylläpitoon
- etsiä ja tulkita talotekniikan keskeiset tietolähteet kuten määräykset ja ohjeistukset.
Sisältö (OJ)
Opintojaksolla käsitellään taloteknisten järjestelmien toimintaa ja niihin kuuluvia komponentteja, erilaisia taloteknisiä suunnitelmia ja niissä käytettyjä merkintöjä, suunnittelua ja toteutusta ohjaavaa lainsäädäntöä ja viranomaismääräyksiä, suunnittelun ja toteutuksen perusteita uudis- ja korjausrakennuskohteissa, taloteknisten-järjestelmien käyttö- ja ylläpitotekniikkaa, energiataloutta ja laitteistojen kunnon arvioinnin perusteita.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa nimetä rakennuksen tärkeimpiä taloteknisiä järjestelmiä ja käyttötarkoituksia. Opiskelija tunnistaa taloteknisten suunnitelmien tärkeimmät piirrosmerkit ja tulkitsee yksinkertaisia taloteknisiä suunnitelmia tyydyttävästi. Opiskelija tunnistaa taloteknisten järjestelmien pääkomponentteja. Opiskelija osaa nimetä taloteknisiä järjestelmiä koskevia säädöksiä.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa nimetä rakennuksen yleisimmät talotekniset järjestelmät ja kuvailla niiden perustoimintaperiaatteita. Opiskelija osaa tulkita tavanomaisia taloteknisiä piirrosmerkkejä ja suunnitelmia. Opiskelija tunnistaa taloteknisten järjestelmien yleisimpiä komponentteja sekä niiden suunnittelun ja mitoituksen perusperiaatteita. Opiskelija osaa nimetä kattavasti taloteknisiä järjestelmiä koskevia säädöksiä.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa nimetä kattavasti rakennuksen talotekniset järjestelmät ja kuvailla niiden toimintaperiaatteita. Opiskelija osaa tulkita kattavasti taloteknisiä piirrosmerkkejä ja suunnitelmia ja pystyy arvioimaan järjestelmien energiataloudellisuutta yleisellä tasolla. Opiskelija tunnistaa kattavasti taloteknisten järjestelmien komponentteja sekä niiden suunnittelun ja mitoituksen perusteita. Opiskelija osaa tulkita taloteknisiä järjestelmiä koskevia säädöksiä.
Aika ja paikka
14.1.2023 - 31.5.2023 (luennot päättyvät huhtikuussa)
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Tenttiaikataulu kurssin moodlessa.Viimeisimmät aikataulut aina kurssin Moodlessa.
1. Uusintakoe (Talotekniikan uusintakoepäivä) toukokuu (päivä tarkentuu/varmistuu moodleen)
2. Uusintakoe (Talotekniikan uusintakoepäivä) kesä (päivä tarkentuu/varmistuu moodleen)
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakson suorittamiseksi vaaditaan
Tentin läpäiseminen. Tentti on kaksiosainen, joiden pistemäärä lasketaan yhteen. (LVI ja sähköosiot erikseen)
Harjoitustöiden tekeminen voi korottaa arvosanaa.
Arvosana muodostuu tentin ja harjoitustöiden perusteella.
Harjoitustehtäviä ei oteta vastaan palautuspäivämäärän jälkeen
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Luennot, havainnointitehtävät ja harjoitustehtävät
Oppimateriaalit
Luentomateriaalit, Standardeja, RT / ST- kortistoja ja moodlessa viitattuja materiaalia.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Lukujärjestykseen merkityt tunnit
Omatoiminen opiskelu
Harjoitustyöt
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Kurssi on mahdollista suorittaa AHOT-suorituksella. (Aiemmin hankittu osaaminen) Sovitaan kurssin alussa vastuuopettajan kanssa.

07.01.2025 - 30.04.2025
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Heikki Paananen
Vastuuhenkilö
Heikki Paananen
Ryhmät
-
23I311Talonrakennustekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija tietää teräsbetonirakenteiden suunnitteluperusteet sekä betonin ja betoniterästen lujuustekniset ominaisuudet. Opiskelija osaa mitoittaa ja suunnitella erityyppisiä, myös jatkuvia, palkki- ja laattarakenteita. Hän osaa myös mitoittaa seinät ja pilarit nurjahdusta vastaan sekä maanvaraiset perustukset. Opiskelija osaa valita betonipeitteen paksuuden säilyvyys- ja palonkestävyyskriteerien mukaan. Opiskelija hallitsee myös raudoituksen ankkuroinnin ja katkaisupituuden määrityksen perusteet. Opiskelija osaa taipuman ja halkeilun arvioinnin perusteet. Opiskelija osaa tuottaa teräsbetonirakenteiden rakennepiirustuksia CAD-ohjelmistolla.
Sisältö (OJ)
Teräsbetonirakenteiden suunnitteluperusteet. Materiaalit ja materiaaliominaisuudet. Mitoitus taivutukselle, leikkaukselle ja lävistykselle. Suorakaidepalkit, laatta- ja laippapalkit. Yhteen suuntaan ja ristiinkantavat laatat, pilarilaatat. Aukot rakenteissa. Maanvaraiset laatat. Seinät ja pilarit. Anturat, tukimuurit. Säilyvyys, rasitusluokat ja raudoituksen betonipeite. Tankojen ankkurointi, jatkokset ja katkaisupituudet. Taipuman tarkistus graafisella menetelmällä, halkeamaleveyden tarkistus taulukkomenetelmällä.
Esitietovaatimukset (OJ)
Rakennetekniikan perusteet (RTEK1)

Opiskelija osaa tunnistaa ja määritellä opintojaksoon sisältyvät perusasiat ja ratkaista yksinkertaisia
sovelluksia, jotka ovat käsiteltyjen tehtävien kaltaisia.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelija osaa valita soveltaen ja vertaillen eri vaihtoehdoista sopivimman
menettelytavan ja perustella valintansa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja niiden käytöstä
ongelmien ratkaisuun sekä taito esittää, analysoida ja perustella loogisesti käsiteltyjä asioita ja ratkaisumenetelmiä.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
01.12.2024 - 19.01.2025
Ajoitus
07.01.2025 - 30.04.2025
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Heikki Paananen
Vastuuhenkilö
Petri Murtomaa
Ryhmät
-
23I351Infrarakentaminen
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija tietää teräsbetonirakenteiden suunnitteluperusteet sekä betonin ja betoniterästen lujuustekniset ominaisuudet. Opiskelija osaa mitoittaa ja suunnitella erityyppisiä, myös jatkuvia, palkki- ja laattarakenteita. Hän osaa myös mitoittaa seinät ja pilarit nurjahdusta vastaan sekä maanvaraiset perustukset. Opiskelija osaa valita betonipeitteen paksuuden säilyvyys- ja palonkestävyyskriteerien mukaan. Opiskelija hallitsee myös raudoituksen ankkuroinnin ja katkaisupituuden määrityksen perusteet. Opiskelija osaa taipuman ja halkeilun arvioinnin perusteet. Opiskelija osaa tuottaa teräsbetonirakenteiden rakennepiirustuksia CAD-ohjelmistolla.
Sisältö (OJ)
Teräsbetonirakenteiden suunnitteluperusteet. Materiaalit ja materiaaliominaisuudet. Mitoitus taivutukselle, leikkaukselle ja lävistykselle. Suorakaidepalkit, laatta- ja laippapalkit. Yhteen suuntaan ja ristiinkantavat laatat, pilarilaatat. Aukot rakenteissa. Maanvaraiset laatat. Seinät ja pilarit. Anturat, tukimuurit. Säilyvyys, rasitusluokat ja raudoituksen betonipeite. Tankojen ankkurointi, jatkokset ja katkaisupituudet. Taipuman tarkistus graafisella menetelmällä, halkeamaleveyden tarkistus taulukkomenetelmällä.
Esitietovaatimukset (OJ)
Rakennetekniikan perusteet (RTEK1)
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa tunnistaa ja määritellä opintojaksoon sisältyvät perusasiat ja ratkaista yksinkertaisia
sovelluksia, jotka ovat käsiteltyjen tehtävien kaltaisia.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelija osaa valita soveltaen ja vertaillen eri vaihtoehdoista sopivimman
menettelytavan ja perustella valintansa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja niiden käytöstä
ongelmien ratkaisuun sekä taito esittää, analysoida ja perustella loogisesti käsiteltyjä asioita ja ratkaisumenetelmiä.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
01.07.2024 - 15.09.2024
Ajoitus
26.08.2024 - 31.12.2024
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Marko Harjumäki
- Katja Finnilä
- Marja-Liisa Timperi
Vastuuhenkilö
Katja Finnilä
Ryhmät
-
24RTARakennustekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija saa perustiedot kiinteistö- ja rakennusalasta ja sen merkityksestä kansantaloudessa. Opiskelija tuntee rakennushankkeen eri osapuolet ja alan toimijat sekä näiden tehtävät rakennushankkeessa. Opiskelijat osaa hakea tietoa alan määräyksistä ja tietolähteistä. Opiskelijalla on voimassaoleva työturvallisuus- ja tulityökortti.
Sisältö (OJ)
Rakennusalan kehitys Suomessa ja kansainvälisesti. Kiinteistö- ja rakennusklusterin merkitys hyvinvoinnin perustana. Tutustutaan rakennusalan tietolähteisiin ja maankäyttö- ja rakennuslakiin sekä –asetukseen. Tutustutaan työryhmittäin meneillään olevaan rakennustyömaahan ja sen piirustuksiin. Suoritetaan turvallisuuskorttikoulutukset.
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)
Hyväksytty suoritus:
Opiskelija osaa luetella rakennushankkeen osapuolet ja alan toimijat.
Opiskelija osaa määritellä kiinteistö- ja rakennusalan rakenteen.
Opiskelija tuntee alan tietolähteet ja määräykset.
Opiskelijalla on voimassa oleva työturvallisuuskortti.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Tentti
Harjoitustyöt
Arviointiasteikko
Hyväksytty/hylätty
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Luennot
Harjoitustyöt
Oppimateriaalit
Opintojakson materiaalit löytyvät Tuni Moodlesta.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Normaali opintopistemäärän mukainen ajankäyttö.
Sisällön jaksotus
Rakennusalan yleiskatsaus ja ajankohtaiset asiat
Rakennusalan suhdanteet
Rakennusalan ammatteja ja toimijoita
Rakennusalan liitot/yhdistykset
Rakennushankkeen osapuolet
Rakennushankkeen kulku
Rakentamisen lainsäädäntö
Tiedonhankintataidot
Työturvallisuuskortti
Tulityökortti

- Johanna Plihtari-Siltanen

02.07.2024 - 30.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 08.12.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Juha Niemi
Vastuuhenkilö
Juha Niemi
Ryhmät
-
23RTARakennustekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija tietää rakenteiden yleiset suunnitteluperusteet ja tuntee rakennesuunnittelijan roolin rakennushankkeessa. Opiskelija tietää rakennusten yleisimmät runkotyypit ja rakenneratkaisut. Opiskelija osaa määrittää rakennuksiin kohdistuvat kuormitukset ja kuormitusyhdistelmät sekä ymmärtää rakenteellisen varmuuden muodostumisperiaatteen. Opiskelija tietää yleisimmät jäykistysmenetelmät ja ymmärtää runkorakenteiden jäykistyksen toimintaperiaatteet. Opiskelija tietää keskeisimpien runkomateriaalien lujuustekniset ominaisuudet. Opiskelija osaa mitoittaa yksinkertaisimmat betoni-, puu- ja teräspalkit taivutukselle ja leikkaukselle murtorajatilassa. Hän osaa myös nurjahdusmitoituksen perusteet. Hän ymmärtää murtumistarkastelun ja käyttörajatilatarkastelun erot. Opiskelija tuntee rakenteiden suunnittelussa käytettävät piirustusmerkinnät.
Sisältö (OJ)
Rakennesuunnittelun perusteet ja tehtäväkenttä, lait ja säännöstö, runkoratkaisut ja rakennemallit, kuormat ja kuormitusyhdistely, rakenteellinen varmuus, materiaalien lujuustekniset ominaisuudet, betoni-, puu- ja teräsrakenteiden sekä muurattujen rakenteiden suunnittelun perusteet, jäykistysmenetelmät ja jäykistyksen periaatteet, piirustusmerkinnät ja rakennesuunnitelmien sisältö, paloturvallisuuden osatekijät.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa tunnistaa ja määritellä opintojaksoon sisältyvät perusasiat ja ratkaista yksinkertaisia sovelluksia, jotka ovat käsiteltyjen tehtävien kaltaisia.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelija osaa valita soveltaen ja vertaillen eri vaihtoehdoista sopivimman menettelytavan ja perustella valintansa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja niiden käytöstä ongelmien ratkaisuun sekä taito esittää, analysoida ja perustella loogisesti ratkaisumenetelmiä.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Ensimmäinen välikoe pidetään puuosiosta loka-marraskuun vaihteessa 2024. Toinen välikoe pidetään teräs- ja teräsbetoniosiosta joulukuussa 2024. Uusinnat ja korotukset sovitaan erikseen.

Sisällöstä on noin 3/5 puuta, 1/5 terästä, 1/5 teräsbetonia. Ensimmäinen välikoe pidetään puuosiosta loka-marraskuun vaihteessa 2024. Toinen välikoe pidetään teräs- ja teräsbetoniosiosta joulukuussa 2024. Kaikkien materiaalien kokeet pitää suorittaa hyväksytysti (= vähintään 1/3 osan oikeellisuus). Eri materiaalien painoarvo kokonaisarvosanaan painottuu sisältöosuuksien suhteessa.
Puuosuudessa tehdään palautettava harjoitustehtävä, jonka viimeinen palautuspäivä annetaan harjoitustehtävän yhteydessä. Puurakenteiden työ arvioidaan asteikolla 0-6. Töistä pitää suoriutua hyväksytysti (= vähintään 1/3 osan oikeellisuus kokonaismaksipistemäärästä). Harjoitustöillä voi maksimissaan saada 0,5 arvosanayksikön korotuksen opintojakson kokonaistenttiarvosanaan. Myöhästyneitä töitä ei oteta vastaan. Jos henkilöllä on ennen välikoetta ko. välikoeaihepiirin kuuluvan asiasisällön lähiopetustunneista vähintään 66% läsnäolo, hänen kokeensa arvioidaan.
Jos jokin materiaalitentti (puu, teräs tai teräsbetoni) ei tule hyväksytysti suoritettua, vain sen voi uusia uusintakokeessa. Uusinnassa voi uusia myös koko opintojakson.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
lähiopetus
demonstraatiot
harjoitukset
tentti
ongelmalähtöinen opiskelu
harjoitustyö
Oppimateriaalit
Tunneilla jaettava materiaali
Sähköisessä muodossa:
-Puurakenteiden lyhennetty suunnitteluohje
-Teräsrakenteet 2013-sähköinen materiaali
-Teräsbetonirakenteet pruju
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Lähiopetusta 50h. Itsenäistä opiskelua 50h.
Sisällön jaksotus
Sisällöstä on noin 3/5 puuta, 1/5 terästä, 1/5 teräsbetonia.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei ole
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Opintojaksolla opiskellaan juuri olennaisimpia asioita rakennesuunnittelijalta vaadittavien käytännön työelämätaitojen osalta.

02.09.2024 - 15.12.2024

Ensimmäinen välikoe pidetään puuosiosta loka-marraskuun vaihteessa 2024. Toinen välikoe pidetään teräs- ja teräsbetoniosiosta joulukuussa 2024. Uusinnat ja korotukset sovitaan opettajan ja uusijoiden kesken kevättalvella 2025.

Kurssin kokonaisarvosana painottuu seuraavasti:
- Välikokeet 50 % (välikokeiden 1. ja 2. välikokeen painoarvo tenttiarvosanaan 25 % / 25 %)
- Harjoitustyöt 50 % (viikkoharjoitusten ja harjoitustyön painoarvo harjoitustöiden arvosanaan 25 % / 25 %)
Puuosuudessa tehdään palautettavia viikkoharjoitustehtäviä, joiden viimeinen palautuspäivä annetaan viikkoharjoitustehtävänannon yhteydessä. Puurakenteiden viikkoharjoitukset sekä harjoitustyö arvioidaan asteikolla 0-6. Harjoitustöistä pitää suoriutua hyväksytysti (= vähintään 1). Myöhästyneitä viikkoharjoituksia tai harjoitustöitä ei oteta vastaan. Jos henkilöllä on ennen välikoetta ko. välikoeaihepiirin kuuluvan asiasisällön lähiopetustunneista vähintään 66% läsnäolo, hänen välikokeensa arvioidaan.
Jos toinen välikokeista 1. tai 2. ei tule hyväksytysti suoritettua, vain sen voi uusia uusintakokeessa, mutta silloin kyseisen välikokeen maksimiarvosana on 3. Uusinnassa voi uusia myös koko opintojakson, jolloin tentin maksimiarvosana on 5. Jos kumpikaan välikokeista 1. ja 2. ei tule hyväksytysti suoritettua, tulee osallistua koko opintojakson uusintatenttiin.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
lähiopetus
videoluennot
demonstraatiot
ongelmalähtöinen opiskelu
tuntiharjoitukset
viikkoharjoitukset
harjoitustyö
Oppimateriaalit
Tunneilla jaettava materiaali
Sähköisessä muodossa:
- Luentomateriaalit Moodlessa
- Puurakenteiden lyhennetty suunnitteluohje
- Teräsrakenteet 2013-sähköinen materiaali
- Teräsbetonirakenteet pruju
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Alistavasti lähiopetusta 56 h. Itsenäistä opiskelua 79 h.
Sisällön jaksotus
Sisällöstä on noin 50 % puurakenteita, 25 % teräsrakenteita, 25 % teräsbetonirakenteita.

08.08.2024 - 31.12.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Henri Salonen
Vastuuhenkilö
Henri Salonen

Ensimmäinen välikoe pidetään puuosiosta alkusyksystä 2024. Toinen välikoe pidetään teräs- ja teräsbetoniosiosta loppuvuodesta 2024. Uusinnat ja korotukset sovitaan erikseen.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Kurssin kokonaisarvosana painottuu seuraavasti:
- Välikokeet 50 % (välikokeiden 1. ja 2. painoarvo tenttiarvosanaan 50 % / 50 %)
- Viikkoharjoitukset 50 %
Kurssilla tehdään pakollisia palautettavia viikkoharjoitustehtäviä, joiden viimeinen palautuspäivä annetaan viikkoharjoitustehtävänannon yhteydessä. Viikkoharjoitukset arvioidaan asteikolla 0-5. Viikkoharjoituksista pitää suoriutua hyväksytysti (= vähintään 0,5). Myöhästyneitä viikkoharjoituksia ei oteta vastaan. Jos henkilöllä on ennen välikoetta ko. välikoeaihepiirin kuuluvan asiasisällön lähiopetustunneista vähintään 66% läsnäolo, hänen tenttinsä arvioidaan.
Jos toinen välikokeista 1. tai 2. ei tule hyväksytysti suoritettua, vain sen voi uusia uusintakokeessa, mutta silloin kyseisen välikokeen maksimiarvosana on 3. Uusinnassa voi uusia myös koko opintojakson, jolloin tentin maksimiarvosana on 5. Jos kumpikaan välikokeista 1. ja 2. ei tule hyväksytysti suoritettua, tulee osallistua koko opintojakson uusintatenttiin.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähi-/etä-/hybridiopetus
viikkoharjoitukset
demonstraatiot
yhteistoiminnallinen oppiminen
opetuskeskustelu
tentit
Oppimateriaalit
Sähköisessä muodossa:
- Luentomateriaalit Moodlessa
- Puurakenteiden lyhennetty suunnitteluohje
- Teräsbetonirakenteet oppimateriaali
- Teräsrakenteet oppimateriaali
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Lähi-/etäopetusta 40 h. Itsenäistä opiskelua 80 h.
Sisällön jaksotus
Sisällöstä on noin 50 % puurakenteita, 20 % teräsrakenteita, 30 % teräsbetonirakenteita.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei ole
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Opintojaksolla opiskellaan juuri olennaisimmat asiat kiinteistönpidossa ja korjaussuunnittelussa vaadittavien käytännön perustyöelämätaitojen osalta.
Kansainvälisyys
Ei ole
Ilmoittautumisaika
01.12.2024 - 19.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.07.2025
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Johanna Plihtari-Siltanen
Vastuuhenkilö
Johanna Plihtari-Siltanen
Ryhmät
-
23I351Infrarakentaminen
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija tuntee ympäristötekniikan käsitteistön ja tietää sen tärkeimmät
osa-alueet, niiden ongelmat ja ratkaisuperiaatteet sekä osaa soveltaa niitä
rakennusalan ja erityisesti infrarakentamisen kannalta.
Sisältö (OJ)
Ympäristötekniikan peruskäsitteet, jätehuolto, melu ja sen torjunta, pohjavesien suojaaminen, pilaantuminen ja kunnostus, maaperän pilaantuminen ja kunnostus sekä vesistöjen kunnostus.
Jätevesien käsittelyprosessit, lietteen käsittely ja laitosten valvonta. Vesihuollon merkitys ympäristölle ja yhteiskunnalle sekä ylläpito ja saneeraustyöt.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa tunnistaa ja määritellä opintojaksoon sisältyvät perusasiat ja ratkaista yksinkertaisia
sovelluksia, jotka ovat käsiteltyjen tehtävien kaltaisia.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelija osaa valita soveltaen ja vertaillen eri vaihtoehdoista sopivimman
menettelytavan ja perustella valintansa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja niiden käytöstä
ongelmien ratkaisuun sekä taito esittää, analysoida ja perustella loogisesti käsiteltyjä asioita ja ratkaisumenetelmiä.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
01.07.2024 - 15.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Jaakko Aumala
Vastuuhenkilö
Jaakko Aumala
Ryhmät
-
24RTARakennustekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opintojakson suoritettuaan opiskelija tuntee keskeiset pientaloissa käytettävät rakenteet sekä niiden ominaisuudet. Hän osaa valita kohteeseen sopivia tarkoituksenmukaisia rakenteita ja muokata niitä.
Tehtyjen detaljien tulee olla laadukkaita ja järkevästi rakennettavissa ja täyttää esim. Kuivaketju10 vaatimukset.
Opiskelija tuntee palomääräysten käsitteet ja niiden käytön sekä osaa soveltaa palomääräysten vaatimuksia P3-luokan rakennuksen suunnittelussa.
Opiskelija tuntee käyttö- ja huoltoturvallisuuden rakentamiselle asettamat vaatimukset ja osaa huomioida ne työssään.
Sisältö (OJ)
Pientalojen
• runkojärjestelmät
• perustustyypit ja perustamistavat sekä perustusten kuivatus
• alapohjarakenteet: maanvaraiset ja tuuletetut
• välipohjarakenteet
• ulkovaipan rakennetyypit ja liitokset: puu- ja harkkorunkoiset
• puuelementtirakentaminen
• vesikatot; jyrkät ulospäin viemäröidyt, teräs-, tiili- ja huopapintaiset
• ikkunat ja ovet
Mittajärjestelmät
Palomääräykset ja palotekninen suunnittelu P3-luokan rakennuksissa
Käyttö- ja huoltoturvallisuus
Detaljisuunnitteluharjoitus

Opiskelija osaa tunnistaa ja määritellä pientalon yleisimmät rakenteet, rakennusmateriaalit ja niiden ominaisuudet. Opiskelija osaa valita ohjattuna tai aiemman mallin perusteella soveltuvia rakenteita. Opiskelija tunnistaa rakenteiden yksityiskohtia ja osaa ohjatusti tai aiemman mallin perusteella valita soveltuvia detaljeja pientaloon, mutta ei osaa perustella valintaansa. Opiskelija tunnistaa ja osaa määritellä paloturvallisuuden vaatimuksia.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa tunnistaa ja määritellä pientalon yleisimmät rakenteet, rakennusmateriaalit ja niiden ominaisuudet ja osaa jäsennellä näiden välisiä suhteita. Opiskelija osaa valita pientaloon soveltuvia rakenteita vaihtoehdoista ja perustella valintansa. Opiskelija tunnistaa ja osaa analysoida rakenteiden yksityiskohtia ja valita vaihtoehdoista soveltuvia detaljeja pientaloon perustellen valintansa. Opiskelija tunnistaa paloturvallisuuteen liittyviä vaatimuksia pientalossa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa tunnistaa ja määritellä pientalon yleisimmät rakenteet, rakennusmateriaalit ja niiden ominaisuudet ja ymmärtää laaja-alaisesti eri vaihtoehtojen vaikutuksia pientalon rakenteisiin. Opiskelija osaa valita pientaloon soveltuvia rakenteita yhdistellen oppimaansa, soveltaen luovasti ja perustelleen valintansa. Opiskelija ymmärtää laaja-alaisesti rakenteiden yksityiskohtia ja osaa valita ja soveltaa luovasti detaljeja pientaloon perustellen ratkaisunsa. Opiskelija ymmärtää laaja-alaisesti paloturvallisuuteen liittyviä vaatimuksia pientalossa.

02.09.2024 - 13.12.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Elina Ritola
Vastuuhenkilö
Elina Ritola

2.9.-13.12.2024
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
2 kpl digitaalista Exam-tenttiä ja piirtäen tehtävä rakenneleikkaustentti.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arvosana 0 - 5 osaamistason mukaan.
Hyväksytty suoritus arvioidaan asteikolla 1-5.
Vähintään 60% läsnäolo lähiopetustunneilla on pakollinen.
Kokeeseen on osallistuttava luokalle määriteltynä aikana. Kokeeseen osallistumattomuus katsotaan hylätyksi koesuoritukseksi ellei opiskelijalla ole esittää tähän painavaa syytä.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Luennot, itsenäiset harjoitukset ja oppiminen verkkomateriaalin avulla, ryhmätyöesitelmät, vertaisarviointi, yhteistoiminnallinen oppiminen, tentti.
Oppimateriaalit
Moodleen tallennettu materiaali, kirjallisuus- ja muut lähdeviitteet. Tukimateriaalina RT- ohjekortit ja materiaalivalmistajien verkkosivut.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakson laajuus on 5 op. Opiskelijan työmäärä on 27 h / op.
Sisällön jaksotus
Rakennukseen kohdistuvat rasitukset
Tietolähteet
Lait ja määräkset
Rakennusmateriaalit: puu ja keraaminen tiili, lämmöneristeet
Pientalon runkojärjestelmät
Pientalojen
• perustustyypit, perustamistavat sekä perustusten kuivatus
• alapohjarakenteet: maanvaraiset ja tuuletetut
• välipohjarakenteet
• ulkovaipan rakennetyypit puurakennukset
• puuelementtirakentaminen pientaloissa
Vesikatot
• jyrkät ulospäin viemäröidyt rakenteet
• teräs: muotolevy ja konesaumattu
• keraaminen tiili
• huopa: huopalaatta ja tiivissauma
Mittajärjestelmät
Palomääräykset ja palotekninen suunnittelu P3-luokan rakennukset
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei ole
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Materiaali- ja tuotevalmistajien vierailuluennot
Kansainvälisyys
Kansainvälisiä vaihto-opettajia mahdollisuuksien mukaan.
Lisätietoja opiskelijoille
Esitiedot: Ei esitietovaatimuksia
Oppimistavoitteet: Opintojaksolla opitaan tuntemaan rakennusmateriaaleja, työtekniikan perusteita ja laatuvaatimuksia. Laadukas rakentaminen tukee kestävää kehitystä.
1. Opiskelija tuntee toteutuksen rakennusmateriaalien keskeiset, tekniset ominaisuudet
2. Opiskelija tunteen pientalon vaipan rakenteet perustuksesta vesikattoon
3. Opiskelija tuntee laatuvaatimukset ja laadun varmistamisen
Ilmoittautumisaika
01.07.2024 - 15.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 15.12.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Minna Nyström
Vastuuhenkilö
Minna Nyström
Ryhmät
-
24RTDRakennustekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opintojakson suoritettuaan opiskelija tuntee keskeiset pientaloissa käytettävät rakenteet sekä niiden ominaisuudet. Hän osaa valita kohteeseen sopivia tarkoituksenmukaisia rakenteita ja muokata niitä.
Tehtyjen detaljien tulee olla laadukkaita ja järkevästi rakennettavissa ja täyttää esim. Kuivaketju10 vaatimukset.
Opiskelija tuntee palomääräysten käsitteet ja niiden käytön sekä osaa soveltaa palomääräysten vaatimuksia P3-luokan rakennuksen suunnittelussa.
Opiskelija tuntee käyttö- ja huoltoturvallisuuden rakentamiselle asettamat vaatimukset ja osaa huomioida ne työssään.
Sisältö (OJ)
Pientalojen
• runkojärjestelmät
• perustustyypit ja perustamistavat sekä perustusten kuivatus
• alapohjarakenteet: maanvaraiset ja tuuletetut
• välipohjarakenteet
• ulkovaipan rakennetyypit ja liitokset: puu- ja harkkorunkoiset
• puuelementtirakentaminen
• vesikatot; jyrkät ulospäin viemäröidyt, teräs-, tiili- ja huopapintaiset
• ikkunat ja ovet
Mittajärjestelmät
Palomääräykset ja palotekninen suunnittelu P3-luokan rakennuksissa
Käyttö- ja huoltoturvallisuus
Detaljisuunnitteluharjoitus
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa tunnistaa ja määritellä pientalon yleisimmät rakenteet, rakennusmateriaalit ja niiden ominaisuudet. Opiskelija osaa valita ohjattuna tai aiemman mallin perusteella soveltuvia rakenteita. Opiskelija tunnistaa rakenteiden yksityiskohtia ja osaa ohjatusti tai aiemman mallin perusteella valita soveltuvia detaljeja pientaloon, mutta ei osaa perustella valintaansa. Opiskelija tunnistaa ja osaa määritellä paloturvallisuuden vaatimuksia.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa tunnistaa ja määritellä pientalon yleisimmät rakenteet, rakennusmateriaalit ja niiden ominaisuudet ja osaa jäsennellä näiden välisiä suhteita. Opiskelija osaa valita pientaloon soveltuvia rakenteita vaihtoehdoista ja perustella valintansa. Opiskelija tunnistaa ja osaa analysoida rakenteiden yksityiskohtia ja valita vaihtoehdoista soveltuvia detaljeja pientaloon perustellen valintansa. Opiskelija tunnistaa paloturvallisuuteen liittyviä vaatimuksia pientalossa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa tunnistaa ja määritellä pientalon yleisimmät rakenteet, rakennusmateriaalit ja niiden ominaisuudet ja ymmärtää laaja-alaisesti eri vaihtoehtojen vaikutuksia pientalon rakenteisiin. Opiskelija osaa valita pientaloon soveltuvia rakenteita yhdistellen oppimaansa, soveltaen luovasti ja perustelleen valintansa. Opiskelija ymmärtää laaja-alaisesti rakenteiden yksityiskohtia ja osaa valita ja soveltaa luovasti detaljeja pientaloon perustellen ratkaisunsa. Opiskelija ymmärtää laaja-alaisesti paloturvallisuuteen liittyviä vaatimuksia pientalossa.
Aika ja paikka
Ilmoitetaan moodlessa
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Ilmoitetaan kurssin aikana
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Tentti
Läsnäolot ja kurssiaktiivisuus
Harjoitustyöt
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähiopetus
Itseopiskelu
Oppimateriaalit
Ilmoitetaan moodlessa
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
27 h / op
Sisällön jaksotus
Ilmoitetaan moodlessa
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
ei ole
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Mahdollisuuksien mukaan
Ilmoittautumisaika
01.07.2024 - 30.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 08.12.2024
Laajuus
6 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Juha Niemi
Vastuuhenkilö
Juha Niemi
Ryhmät
-
24RTARakennustekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opintojakson suoritettuaan opiskelija oppii laskemaan Eurokoodin mukaisesti rakennuksiin kohdistuvat kuormat, rakenteiden omapaino, lumikuorma, hyötykuorma ja tuulikuorma.
Opintojakson suoritettuaan opiskelija hallitsee statiikan peruskäsitteet, rakenteiden vapaakappalekuvat, tukireaktiot, tasapainoyhtälöt, rasitukset ja niiden resultantit ja vaikutukset. Opiskelija ymmärtää mitä eri rasitusmuodot tarkoittavat. Opiskelija hallitsee staattisesti määrätyt rakenteet ja osaa määrittää näiden rasituskuviot ja mitoittavat rasitukset. Hän osaa laskea ja piirtää yksiaukkoisen ja ulokepalkin rasitukset.
Sisältö (OJ)
Statiikan peruskäsitteet, mekaniikan peruslait ja voimavektori. Partikkeliin vaikuttavan voiman resultantti ja komponentit sekä partikkelin tasapaino. Jäykän kappaleen voimasysteemin
redusointi, kuormatyypit, tuentatavat, rakennemalli, tasapaino, tukireaktiot ja rasituskuviot.
Yksinkertaiset palkit, rasituskuviot.
Harjoitustyö.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija ymmärtää kuormien syntymisen ja osaa laskea kuormat.
Opiskelija osaa opintojakson perusasiat ja ratkaista yksinkertaisten rakenteiden rasitukset.
Opiskelija ymmärtää statiikan perusasiat ja osaa laskea rasitukset ja osaa piirtää rasituskuvioita yksinkertaisille rakenteille.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskalija ymmärtää hyvin kuormien syntymisen sekä ymmärtää kuormien siirtymisen alas perusmaahan asti. Opiskelija osaa laskea kuormat erilaisille rakenteille.
Opiskelija ymmärtää hyvin statiikan peruskäsitteet ja osaa laskea hyvin rasitukset ja osaa piirtää hyvin rasituskuviot yksinkertaisille rakenteille.
Opiskelija osaa perustella laskemansa asiat.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija ymmärtää täysin kuormien syntymisen sekä ymmärtää täysin kuormien siirtymisen rakenteita pitkin alas perusmaahan asti. Opiskelija osaa täysin laskea kuormat rakenteille.
Opiskelija ymmärtää täysin statiikan peruskäsitteet ja osaa laskea täysin rasitukset ja osaa piirtää täysin rasituskuviot yksinkertaisille rakenteille.
Opiskelija osaa perustella kaikki laskemansa asiat.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Opintojakson ensimmäinen välikoe pidetään opintojakson puolessa välissä ja toinen opintojakson lopussa, sovitaan tarkemmat ajankohdat oppitunneilla. Uusinta- ja korotustentit sovitaan erikseen. Tenttiin osallistumisoikeus edellyttää harjoitustehtävien suorittamista hyväksytysti (ks. Arviointi ja arviointiperusteet) sekä lähiopetukseen osallistumista kohdan ’Opiskelijan ajankäyttö’ mukaisesti.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arvosana muodostuu tentin ja omalla ajalla tehtävien harjoitustehtävien perusteella. Kaikki harjoitustehtävät on palautettava. Tentti arvioidaan vain, jos harjoitustehtävistä on yhteensä vähintään 1/3 oikeellisuus. Hyvin tehdyillä harjoitustehtävillä on mahdollisuus korottaa arvosanaa enintään 0,5 arvosanayksikön verran.
Palautettavien harjoitustehtävien viimeinen palautusajankohta kerrotaan tehtävien jakamisen yhteydessä. Palautusajankohdan jälkeen tehtäviä ei oteta vastaan. Jos harjoitustehtävien suorittamista koskeva minimivaatimus ei täyty, sitä ei voi korvata tekemällä lisätehtäviä, vaan on suoritettava opintojakso kokonaan uudestaan.
Tentti arvioidaan vain, jos läsnäolovelvoite ja harjoitustehtävien läpipääsyvelvoite täyttyy.
Läsnäolovaatimus luennoilla 75%.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
lähiopetus
harjoitukset
demonstraatiot
yhteistoiminnallinen oppiminen
opetuskeskustelu
tentti
Oppimateriaalit
Diamuotoinen oppimateriaali Moodlessa.
Täydentävä materiaali:
RIL 201-1-2017 Suunnitteluperusteet ja rakenteiden kuormat
Materiaali on Moodlessa
Muu kirjallisuus:
-H.Outinen: Statiikka 1 ja 2, Mekaniikan harjoitustehtäviä osa1.
- T.Salmi: Statiikka
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Lähiopetus sisältää luentoja, demonstraatioita, ohjattuja tuntiharjoituksia ja tentin. Opiskelijan itsenäinen työ muodostuu omalla ajalla tehtävistä harjoitustehtävistä sekä muusta itsenäisestä opiskelusta.
Lähiopetuksen läsnäolovelvoite on 75%.
Sisällön jaksotus
Alustava ajankäyttö (suluissa oppitunnit)
• Johdanto, opintojakson esittely (2)
• Rakenteiden suunnitteluperusteet (6)
• Kuormitukset ja niiden jaottelu (3)
• Perusrakennetyypit, omapaino, hyötykuorma (6)
• Lumikuormien määrittäminen (6)
• Tuulikuormien määrittäminen (6)
• Runkorakennetyypit ja rakenneosien liitokset (6)
Statiikan peruskäsitteet 4h
Partikkelin statiikka 12h
Jäykän kappaleen statiikka 20h
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Opintojaksolla opiskellaan juuri olennaisimmat asiat rakennesuunnittelijalta vaadittavien käytännön perustyöelämätaitojen osalta.
Ilmoittautumisaika
01.07.2024 - 29.09.2024

Opintojakson ensimmäinen välikoe pidetään opintojakson puolessa välissä ja toinen opintojakson lopussa, sovitaan tarkemmat ajankohdat oppitunneilla. Uusinta- ja korotustentit ovat talvella 2023-24. Tenttiin osallistumisoikeus edellyttää harjoitustehtävien suorittamista hyväksytysti (ks. Arviointi ja arviointiperusteet) sekä lähiopetukseen osallistumista kohdan ’Opiskelijan ajankäyttö’ mukaisesti. Jos jompikumpi välitenteistä (kuormat tai statiikka) ei tule hyväksytysti suoritettua, vain sen voi uusia uusintakokeessa, mutta silloin sen osan maksimiarvosana on 3. Uusinnassa voi uusia myös koko opintojakson, jolloin tentin maksimiarvosana on 5.

Arvosana muodostuu tenttien ja omalla ajalla tehtävien harjoitustehtävien perusteella. Kaikki harjoitustehtävät on palautettava. Tentti arvioidaan vain, jos tenttiä edeltävältä jaksolta harjoitustehtävistä on yhteensä vähintään 1/3 oikeellisuus. Hyvin tehdyillä harjoitustehtävillä on mahdollisuus korottaa arvosanaa enintään 0,5 arvosanayksikön verran.

Tentti arvioidaan vain, jos läsnäolovelvoite ja harjoitustehtävien läpipääsyvelvoite täyttyy. Kummankin välikokeen osalta arviointi katsotaan edeltävän jakson harjoitustehtävien ja osallistumisaktiivisuuden perusteella.
Läsnäolovaatimus luennoilla 66%.

Lähiopetuksen läsnäolovelvoite on 66%.
Sisällön jaksotus
Alustava ajankäyttö
• Johdanto, opintojakson esittely
• Rakenteiden suunnitteluperusteet
• Kuormitukset ja niiden jaottelu
• Perusrakennetyypit, omapaino, hyötykuorma
• Lumikuormien määrittäminen
• Tuulikuormien määrittäminen
• Runkorakennetyypit ja rakenneosien liitokset
Statiikan peruskäsitteet
Partikkelin statiikka
Jäykän kappaleen statiikka

01.12.2024 - 26.01.2025

4 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Henri Salonen
Vastuuhenkilö
Henri Salonen
Ryhmät
-
23AI371Kiinteistönpitotekniikka ja korjausrakentaminen, monimuoto
Tavoitteet (OJ)
Opintojakson suoritettuaan opiskelija tuntee keskeiset asuinkerrostaloissa sekä toimisto- ja liikerakennuksissa käytettävät rakenteet sekä niiden ominaisuudet. Hän osaa valita kohteeseen sopivia tarkoituksenmukaisia rakenteita ja muokata niitä.
Detaljisuunnittelulla on tärkeä rooli. Tehtyjen detaljien tulee olla laadukkaita ja järkevästi rakennettavissa ja täyttää esim. Kuivaketju10 vaatimukset.
Opiskelija tuntee rakentamistapojen asettamat vaatimukset ja osaa tehdä niiden suhteen valintoja ja arviointeja.
Opiskelija osaa tehdä rakennusselostukseen osuuden omalta suunnittelualaltaan.
Sisältö (OJ)
Runkojärjestelmät
• asuinkerrostalot
• liikerakennukset
• teollisuusrakennukset
Rakennuksissa huomioidaan sekä paikallarakentaminen että elementtirakentaminen.
Asuinkerrostalot
• alapohjarakenteet: maanvaraiset ja tuuletetut
• ulkovaipan rakennetyypit ja liitokset: betonirakennukset, suuret puurakennukset.
• välipohjarakenteet
• parvekkeet
• portaat
Liike- ja teollisuusrakennukset
• ulkovaipan rakennetyypit ja liitokset: betonirakennukset, puurakennukset ym.
Loivat katot ja liikennöidyt tasot
• loivat sisäänpäin viemäröidyt rakenteet
• liikennöidyt katot
• viherkatot
Väestönsuojat
Palomääräykset ja palotekninen suunnittelu P1- ja P2-luokan rakennukset
Märkätilat (jos opiskelijoilla ei opintojaksoa Pintakäsittelyt ja verhoukset)
Rakennusselostukset
Detaljisuunnitteluharjoitus
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa tunnistaa ja määritellä opintojaksoon sisältyvät perusasiat ja ratkaista yksinkertaisia
sovelluksia, jotka ovat käsiteltyjen tehtävien kaltaisia.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelija osaa valita soveltaen ja vertaillen eri vaihtoehdoista sopivimman
menettelytavan ja perustella valintansa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja niiden käytöstä
ongelmien ratkaisuun sekä taito esittää, analysoida ja perustella loogisesti käsiteltyjä asioita ja ratkaisumenetelmiä.
Aika ja paikka
Kurssisuunnitelman mukaisesti.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
EXAM-tentti on kurssin lopulla erikseen sovittavana päivänä. EXAM-uusintatentit (2 kpl) edellisen tenttiperiodin loputtua.

Opintojakson arvosana määräytyy tentin, viikkoharjoitusten ja harjoitustöiden perusteella. Painotus:
Tentti 33 %
Viikkoharjoitukset 33 %
Harjoitustyö 33 %
Harjoitustyö ja tentti ovat pakollisia ja ne tulee suorittaa kurssiaikataulun mukaisesti.
Viikkoharjoitukset eivät ole pakollisia, mutta niiden tekemättä jättäminen tai myöhässä palauttaminen aiheuttaa viikkoharjoitusten/viikkoharjoituksen arvosanaksi 0,5.
Läsnäolovaatimus luennoilla 66 %
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Etä-/lähi-/hybridiopetus, opetuskeskustelu, viikkoharjoitukset, harjoitustyö, tentti. Mahdollisuuksien mukaan vierailevia luennoitsijoita. Mahdolliset excursiot.
Oppimateriaalit
Luentoaineistot Moodlessa.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Kurssin kokonaistuntimäärä on 96 tuntia:
- Opintojaksolla on n. 42 lähituntia
- Viikkoharjoitusten tekemiseen on varattu n. 20-25 tuntia
- Harjoitustyön tekemiseen on varattu n. 20-25 tuntia
- Opiskelijan muuhun itsenäiseen työskentelyyn on varattu n. 4-14 tuntia (sisältäen esim. tenttiin valmistautuminen, itseopiskelu)
Sisällön jaksotus
Opintojakson ajantasainen aikataulu aiheineen löytyy Moodlesta.
Sisältö koostettuna:
- Yleistä rakennushankkeesta (talonrakennushankkeen kulku, luvan hakeminen rakentamiseen, rakentamismääräykset, rakennussuunnitelmat)
- Talon rakenteet yleisesti (perustukset, alapohjat, välipohjat, yläpohjat, ulkoseinät, rakennuksen erilaiset runkojärjestelmät, kokonaisjäykistys, märkätilat, LVISA)
- Talon liitokset yleisesti (perustus- ja alapohjaliitokset, välipohjaliitokset, ulkoseinäliitokset, yläpohjaliitokset, muut kantavien rakenteiden liitokset, ikkuna- ja oviliitokset, läpiviennit)
- Puurakenteet (pientalot, seinäelementit, NR-kattoristikot, hirsirakennukset, teollisuus-, varasto- liike- ja toimistorakennukset, kerrostalot)
- Teräsrakenteet (teollisuus-, varasto- liike- ja toimistorakennukset, liitokset ja konepajavalmistus)
- Betonirakenteet (pientalot, teollisuus-, varasto- liike- ja toimistorakennukset, kerrostalot, paikallavalurakenteet, betonielementtirakenteet, kevytbetonielementtirakenteet)
- Vesikatot
- Rakennusfysiikan soveltaminen ja huomiot käsitellään talon rakenteet/liitokset kohdissa yleisesti
Nämä soveltuvin osin:
- Alumiinirakenteet
- Muuratut rakenteet
- Talonrakentamisen kosteudenhallinta
- Kuntotutkimukset ja kuntoarviot
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei ole.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Kaikki käsitellyt asiat liittyvät olennaisina osina korjausrakentamisen ja kiinteistönpidon ammattilaisen ammattitaitoon.
Lisätietoja opiskelijoille
Osaamistavoitteet:
- kuvata talonrakennushankkeen vaiheet sekä rakentamista ohjaavat rakentamismääräykset ja lupaprosessin
- tunnistaa ja nimetä erilaiset runkojärjestelmät, rakennusosat ja rakenteet suomalaisen rakennuskulttuurin mukaisissa toimisto-, liike- ja tuotantorakennuksissa sekä asuinkerrostaloissa.
- laatia piirustukset tyypillisimmistä ulkoseinän, yläpohjan ja alapohjan rakenteista sekä detaljiliitoksista rakennuspiirustusohjeita soveltaen
- arvioida ja vertailla tyypillisimpiä rakennustapoja ja rakenteita sekä niiden tärkeimpiä ominaisuuksia (esim. lämmöneristävyys, akustiikka, palo, kantavuus) ja kosteudenhallintaan liittyviä käytäntöjä
Opintojakson toteutukselta kerätään palautetta opintojaksopalautejärjestelmän kautta.
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
.
Ilmoittautumisaika
01.12.2024 - 20.01.2025
Ajoitus
07.01.2025 - 30.04.2025
Laajuus
4 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Tytti Kaitala
Vastuuhenkilö
Tytti Kaitala

Moodlen ja lukujärjestyksen mukaisesti.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Moodle-tentti on opintojakson lopulla erikseen sovittavana päivänä. Uusintatentien ajankohdat sovitaan erikseen.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakson arvosana määräytyy tentin, viikkoharjoitusten ja harjoitustöiden perusteella.
Painotus:
Tentti 40 %
Viikkoharjoitukset 40 %
Harjoitustyö 20 %
Harjoitustyö ja viikkoharjoitukset ovat pakollisia ja ne tulee suorittaa aikataulun mukaisesti.
Läsnäolovaatimus luennoilla 66%.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Etä-/lähi-/hybridiopetus, opetuskeskustelu, viikkoharjoitukset, harjoitustyö, tentti. Mahdollisuuksien mukaan vierailevia luennoitsijoita.
Oppimateriaalit
Luentoaineistot Moodlessa.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opiskelijan työtunnit n. 27h/op.
Sisällön jaksotus
Opintojakson ajantasainen aikataulu aiheineen löytyy Moodlesta.
Sisältö koostettuna:
- Yleistä rakennushankkeesta (talonrakennushankkeen kulku, luvan hakeminen rakentamiseen, rakentamismääräykset, rakennussuunnitelmat)
- Talon rakenteet yleisesti (perustukset, alapohjat, välipohjat, yläpohjat, ulkoseinät, rakennuksen erilaiset runkojärjestelmät, kokonaisjäykistys, märkätilat, LVISA)
- Talon liitokset yleisesti (perustus- ja alapohjaliitokset, välipohjaliitokset, ulkoseinäliitokset, yläpohjaliitokset, muut kantavien rakenteiden liitokset, ikkuna- ja oviliitokset, läpiviennit)
- Puurakenteet (pientalot, seinäelementit, NR-kattoristikot, hirsirakennukset, teollisuus-, varasto- liike- ja toimistorakennukset, kerrostalot)
- Teräsrakenteet (teollisuus-, varasto- liike- ja toimistorakennukset, liitokset ja konepajavalmistus)
- Betonirakenteet (teollisuus-, varasto- liike- ja toimistorakennukset, kerrostalot, paikallavalurakenteet, betonielementtirakenteet, kevytbetonielementtirakenteet)
- Vesikatot
- Rakennusfysiikan soveltaminen ja huomiot käsitellään talon rakenteet/liitokset kohdissa yleisesti
Nämä soveltuvin osin:
- Alumiinirakenteet
- Muuratut rakenteet
- Talonrakentamisen kosteudenhallinta
- Kuntotutkimukset ja kuntoarviot
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei ole.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Kaikki käsitellyt asiat liittyvät olennaisina osina talonrakennuksen suunnittelijan ammattitaitoon.
Lisätietoja opiskelijoille
Osaamistavoitteet:
- kuvata talonrakennushankkeen vaiheet sekä rakentamista ohjaavat rakentamismääräykset ja lupaprosessin
- tunnistaa ja nimetä erilaiset runkojärjestelmät, rakennusosat ja rakenteet suomalaisen rakennuskulttuurin mukaisissa toimisto-, liike- ja tuotantorakennuksissa sekä asuinkerrostaloissa
- laatia piirustukset tyypillisimmistä ulkoseinän, yläpohjan ja alapohjan rakenteista sekä detaljiliitoksista rakennuspiirustusohjeita soveltaen
- arvioida ja vertailla tyypillisimpiä rakennustapoja ja rakenteita sekä niiden tärkeimpiä ominaisuuksia (esim. lämmöneristävyys, akustiikka, palo, kantavuus) ja kosteudenhallintaan liittyviä käytäntöjä
Opintojakson toteutukselta kerätään palautetta opintojaksopalautejärjestelmän kautta.
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
.
Ilmoittautumisaika
01.12.2024 - 19.01.2025
Ajoitus
07.01.2025 - 30.05.2025
Laajuus
4 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Henri Salonen
Vastuuhenkilö
Henri Salonen
Ryhmät
-
23I341Rakennustuotanto
Tavoitteet (OJ)
Opintojakson suoritettuaan opiskelija tuntee keskeiset asuinkerrostaloissa sekä toimisto- ja liikerakennuksissa käytettävät rakenteet sekä niiden ominaisuudet. Hän osaa valita kohteeseen sopivia tarkoituksenmukaisia rakenteita ja muokata niitä.
Detaljisuunnittelulla on tärkeä rooli. Tehtyjen detaljien tulee olla laadukkaita ja järkevästi rakennettavissa ja täyttää esim. Kuivaketju10 vaatimukset.
Opiskelija tuntee rakentamistapojen asettamat vaatimukset ja osaa tehdä niiden suhteen valintoja ja arviointeja.
Opiskelija osaa tehdä rakennusselostukseen osuuden omalta suunnittelualaltaan.
Sisältö (OJ)
Runkojärjestelmät
• asuinkerrostalot
• liikerakennukset
• teollisuusrakennukset
Rakennuksissa huomioidaan sekä paikallarakentaminen että elementtirakentaminen.
Asuinkerrostalot
• alapohjarakenteet: maanvaraiset ja tuuletetut
• ulkovaipan rakennetyypit ja liitokset: betonirakennukset, suuret puurakennukset.
• välipohjarakenteet
• parvekkeet
• portaat
Liike- ja teollisuusrakennukset
• ulkovaipan rakennetyypit ja liitokset: betonirakennukset, puurakennukset ym.
Loivat katot ja liikennöidyt tasot
• loivat sisäänpäin viemäröidyt rakenteet
• liikennöidyt katot
• viherkatot
Väestönsuojat
Palomääräykset ja palotekninen suunnittelu P1- ja P2-luokan rakennukset
Märkätilat (jos opiskelijoilla ei opintojaksoa Pintakäsittelyt ja verhoukset)
Rakennusselostukset
Detaljisuunnitteluharjoitus
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa tunnistaa ja määritellä opintojaksoon sisältyvät perusasiat ja ratkaista yksinkertaisia
sovelluksia, jotka ovat käsiteltyjen tehtävien kaltaisia.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelija osaa valita soveltaen ja vertaillen eri vaihtoehdoista sopivimman
menettelytavan ja perustella valintansa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja niiden käytöstä
ongelmien ratkaisuun sekä taito esittää, analysoida ja perustella loogisesti käsiteltyjä asioita ja ratkaisumenetelmiä.
Aika ja paikka
Kurssisuunnitelman mukaisesti.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
EXAM-tentti on kurssin lopulla erikseen sovittavana päivänä. EXAM-uusintatentit (2 kpl) edellisen tenttiperiodin loputtua.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakson arvosana määräytyy tentin, viikkoharjoitusten ja harjoitustöiden perusteella. Painotus:
Tentti 33 %
Viikkoharjoitukset 33 %
Harjoitustyö 33 %
Harjoitustyö ja tentti ovat pakollisia ja ne tulee suorittaa kurssiaikataulun mukaisesti.
Viikkoharjoitukset eivät ole pakollisia, mutta niiden tekemättä jättäminen tai myöhässä palauttaminen aiheuttaa viikkoharjoitusten/viikkoharjoituksen arvosanaksi 0,5.
Läsnäolovaatimus luennoilla 66 %
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Etä-/lähi-/hybridiopetus, opetuskeskustelu, viikkoharjoitukset, harjoitustyö, tentti. Mahdollisuuksien mukaan vierailevia luennoitsijoita. Mahdolliset excursiot.
Oppimateriaalit
Luentoaineistot Moodlessa.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Kurssin kokonaistuntimäärä on 96 tuntia:
- Opintojaksolla on n. 42 lähituntia
- Viikkoharjoitusten tekemiseen on varattu n. 20-25 tuntia
- Harjoitustyön tekemiseen on varattu n. 20-25 tuntia
- Opiskelijan muuhun itsenäiseen työskentelyyn on varattu n. 4-14 tuntia (sisältäen esim. tenttiin valmistautuminen, itseopiskelu)
Sisällön jaksotus
Opintojakson ajantasainen aikataulu aiheineen löytyy Moodlesta.
Sisältö koostettuna:
- Yleistä rakennushankkeesta (talonrakennushankkeen kulku, luvan hakeminen rakentamiseen, rakentamismääräykset, rakennussuunnitelmat)
- Talon rakenteet yleisesti (perustukset, alapohjat, välipohjat, yläpohjat, ulkoseinät, rakennuksen erilaiset runkojärjestelmät, kokonaisjäykistys, märkätilat, LVISA)
- Talon liitokset yleisesti (perustus- ja alapohjaliitokset, välipohjaliitokset, ulkoseinäliitokset, yläpohjaliitokset, muut kantavien rakenteiden liitokset, ikkuna- ja oviliitokset, läpiviennit)
- Puurakenteet (pientalot, seinäelementit, NR-kattoristikot, hirsirakennukset, teollisuus-, varasto- liike- ja toimistorakennukset, kerrostalot)
- Teräsrakenteet (teollisuus-, varasto- liike- ja toimistorakennukset, liitokset ja konepajavalmistus)
- Betonirakenteet (pientalot, teollisuus-, varasto- liike- ja toimistorakennukset, kerrostalot, paikallavalurakenteet, betonielementtirakenteet, kevytbetonielementtirakenteet)
- Vesikatot
- Rakennusfysiikan soveltaminen ja huomiot käsitellään talon rakenteet/liitokset kohdissa yleisesti
Nämä soveltuvin osin:
- Alumiinirakenteet
- Muuratut rakenteet
- Talonrakentamisen kosteudenhallinta
- Kuntotutkimukset ja kuntoarviot
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei ole.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Kaikki käsitellyt asiat liittyvät olennaisina osina talonrakennuksen työnjohtajan ammattitaitoon.

02.07.2024 - 06.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 13.12.2024
Laajuus
4 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Elina Ritola
Vastuuhenkilö
Hannu Kauranen
Ryhmät
-
22I311Talonrakennustekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija perehtyy rakennussuunnittelun tekniseen puoleen ja tutustuu erilaisiin rakennuksiin tyyppeinä sekä osana ympäristöään. Opiskelija osaa liittää rakennussuunnittelun osaksi talonrakennushanketta ja ymmärtää arkkitehtisuunnittelun perusteita.
Sisältö (OJ)
Arkkitehtisuunnittelun kulku ja asema suunnitteluorganisaatiossa. Suunnittelijoiden pätevyys. Pääsuunnittelija. Suunnittelijoiden valinta. Asiakirjat ja niiden tehtävät. Rakentamisen luvat, rakennuslupa - asiakirjat ja lupamenettely. Kaavan tulkinta, rakennusoikeuslaskelmat. Rakennussuunnittelua koskevat lait. Viralliset määräykset ja ohjeet. Uloskäytävät. Liikuntarajoitteisten ja vanhusten huomioon ottaminen suunnittelussa. Laajuuslaskelmat. Asuntosuunnittelun perusteet (huoneistot, huonetilat ym.). Elinkaari- ja senioriasunnot. Rakennustyypit (pientalot, kerrostalot). Käyttötarkoituksen muutokset, modernisoinnit. Rakennuksen suhde ympäristöönsä, julkisivun arkkitehtoninen laatu ja kaupunkikuva. Täydennysrakentaminen. Erilaiset rakennustyypit mahdollisuuksien mukaan (marketit, koulut. päiväkodit, toimistorakennukset, vanhusten asuinrakennukset, terveyskeskukset ym).
Lisätiedot (OJ)
Kirjallisuus
Luentomonisteet. Kirjallisuus ja muut tietolähteet esitellään opintojakson aikana.
Opetusmenetelmät
Luennot, henkilökohtainen suunnittelutehtävä ja pienimuotoisia ryhmä-/yksilötehtäviä sekä tentti.
Opetuskieli: suomi

Lukujärjestyksen ja TUNI Moodlen mukaan.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Sovitaan opintojakson alussa.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Noudatetaan TAMKin yleisiä arviointikriteerejä.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähiopetus, henkilökohtaiset suunnittelutehtävät, tentti.
Oppimateriaalit
Opintomateriaalina käytetään luentoaineistoa, RT-kortteja sekä www-sivustoja.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Lähi- ja/tai etäopetus + itsenäinen työskentely. Kurssin laajuus 4 op, opiskelijan työmäärä on 27 h / op
Sisällön jaksotus
Suunnitteluprojektin kulku. Arkkitehti ja pääsuunnittelija suunnitteluorganisaatiossa. Suunnittelijoiden pätevyys. Suunnittelijoiden valinta. Suunnitteluasiakirjat. Kaavan tulkinta, rakennusoikeuslaskelmat. Rakennussuunnittelua koskevat lait, määräykset ja ohjeet. Suunnittelu liikkumisrajoitteisten tarpeisiin. Laajuuslaskelmat. Asunto- ja pihasuunnittelun perusteet. Erilaiset julkiset rakennukset mahdollisuuksien mukaan.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei ole
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Vierailijaluennoitsijoita ja kohdekäyntejä mahdollisuuksien mukaan.
Kansainvälisyys
Kansainvälisten vaihto-opettajien luentoja mahdollisuuksien mukaan.
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojakson materiaalit TUNI Moodlessa.
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Aktiivisuus luennoilla ja tehtävissä on heikkoa. Paljon poissaoloja. Harjoitustehtävissä suoritukset ovat pintapuolisia. Kokonaisuudesta näkee, ettei käsiteltyihin asioihin ei ole lainkaan perehdytty.
Ilmoittautumisaika
02.07.2024 - 15.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 13.12.2024
Laajuus
4 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Tytti Kaitala
Vastuuhenkilö
Tytti Kaitala
Ryhmät
-
22I371Kiinteistönpitotekniikka ja korjausrakentaminen

22I341Rakennustuotanto

Lähiopetus, yksilö- tai parityönä toteutettavat suunnittelutehtävät AC-suunnitteluohjelmien avulla, tentti.
Oppimateriaalit
Oppimateriaalina käytetään Moodlen luentoaineistoa, RT-kortteja sekä www-sivustoja.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Lähiopetus + itsenäinen / parityöskentely. Kurssin laajuus 4 op, opiskelijan työmäärä on noin 27 h / op.
Sisällön jaksotus
Arkkitehti- ja pääsuunnittelijan rooli ja vastuut hankkeessa.
Suunnittelijoiden pätevyys ja valintakriteerit.
Asiakirjat ja niiden tehtävät.
Rakentamisen lupaprosessi, kaavan tulkinta sekä rakennusoikeus- ja laajuuslaskelmat.
Rakennussuunnittelua koskevat lait, määräykset ja ohjeet.
Esteettömyyden huomioiminen suunnittelussa.
Asunto- ja pihasuunnittelun perusteet (huonetilat, kulkureitit ym.).
Rakennustyypit (pientalot, kerrostalot, julkiset rakennukset).
Käyttötarkoituksen muutokset, modernisoinnit ja täydennysrakentaminen.
Rakennuksen suhde ympäristöön, julkisivun arkkitehtoninen laatu ja kaupunkikuva.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei ole
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Vierailijaluennoitsijoita ja kohdekäyntejä mahdollisuuksien mukaan.
Kansainvälisyys
Kansainvälisten vaihto-opettajien luentoja mahdollisuuksien mukaan.
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojakson materiaalit TUNI Moodlessa.
Ilmoittautumisaika
01.12.2024 - 11.01.2025
Ajoitus
07.01.2025 - 30.04.2025
Laajuus
4 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Elina Ritola
Vastuuhenkilö
Elina Ritola
Ryhmät
-
23I371Kiinteistönpitotekniikka ja korjausrakentaminen
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija perehtyy rakennussuunnittelun tekniseen puoleen ja tutustuu erilaisiin rakennuksiin tyyppeinä sekä osana ympäristöään. Opiskelija osaa liittää rakennussuunnittelun osaksi talonrakennushanketta ja ymmärtää arkkitehtisuunnittelun perusteita.
Sisältö (OJ)
Arkkitehtisuunnittelun kulku ja asema suunnitteluorganisaatiossa. Suunnittelijoiden pätevyys. Pääsuunnittelija. Suunnittelijoiden valinta. Asiakirjat ja niiden tehtävät. Rakentamisen luvat, rakennuslupa - asiakirjat ja lupamenettely. Kaavan tulkinta, rakennusoikeuslaskelmat. Rakennussuunnittelua koskevat lait. Viralliset määräykset ja ohjeet. Uloskäytävät. Liikuntarajoitteisten ja vanhusten huomioon ottaminen suunnittelussa. Laajuuslaskelmat. Asuntosuunnittelun perusteet (huoneistot, huonetilat ym.). Elinkaari- ja senioriasunnot. Rakennustyypit (pientalot, kerrostalot). Käyttötarkoituksen muutokset, modernisoinnit. Rakennuksen suhde ympäristöönsä, julkisivun arkkitehtoninen laatu ja kaupunkikuva. Täydennysrakentaminen. Erilaiset rakennustyypit mahdollisuuksien mukaan (marketit, koulut. päiväkodit, toimistorakennukset, vanhusten asuinrakennukset, terveyskeskukset ym).
Lisätiedot (OJ)
Kirjallisuus
Luentomonisteet. Kirjallisuus ja muut tietolähteet esitellään opintojakson aikana.
Opetusmenetelmät
Luennot, henkilökohtainen suunnittelutehtävä ja pienimuotoisia ryhmä-/yksilötehtäviä sekä tentti.
Opetuskieli: suomi
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa tunnistaa ja määritellä opintojaksoon sisältyvät perusasiat ja ratkaista yksinkertaisia
sovelluksia, jotka ovat käsiteltyjen tehtävien kaltaisia.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelija osaa valita soveltaen ja vertaillen eri vaihtoehdoista sopivimman
menettelytavan ja perustella valintansa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja niiden käytöstä
ongelmien ratkaisuun sekä taito esittää, analysoida ja perustella loogisesti käsiteltyjä asioita ja ratkaisumenetelmiä.
Aika ja paikka
Lukujärjestyksen ja TUNI Moodlen mukaan.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Sovitaan opintojakson alussa.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Noudatetaan TAMKin yleisiä arviointikriteerejä.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähiopetus, yksilö- tai parityönä toteutettavat suunnittelutehtävät AC-suunnitteluohjelmien avulla, tentti.
Oppimateriaalit
Oppimateriaalina käytetään Moodlen luentoaineistoa, RT-kortteja sekä www-sivustoja.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Lähiopetus + itsenäinen / parityöskentely. Kurssin laajuus 4 op, opiskelijan työmäärä on noin 27 h / op.
Sisällön jaksotus
Suunnitteluprojektin kulku. Arkkitehti ja pääsuunnittelija suunnitteluorganisaatiossa. Suunnittelijoiden pätevyys. Suunnitteluasiakirjat. Kaavan tulkinta, rakennusoikeuden ilmeneminen kaavassa. Rakennussuunnittelua koskevat lait, määräykset ja ohjeet. Esteetön rakennussuunnittelu. Laajuuskäsitteet. Asunto- ja pihasuunnittelun perusteet. Julkisen rakennuksen suunnitteluperiaatteet.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei ole
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Vierailijaluennoitsijoita ja kohdekäyntejä mahdollisuuksien mukaan.
Kansainvälisyys
Kansainvälisten vaihto-opettajien luentoja mahdollisuuksien mukaan.
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojakson materiaalit TUNI Moodlessa.
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Aktiivisuus luennoilla ja tehtävissä on heikkoa. Paljon poissaoloja. Harjoitustehtävissä suoritukset ovat pintapuolisia. Kokonaisuudesta näkee, ettei käsiteltyihin asioihin ei ole lainkaan perehdytty.
Ilmoittautumisaika
02.07.2024 - 15.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 13.12.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Arttu Lehtonen
Vastuuhenkilö
Arttu Lehtonen
Ryhmät
-
22I311Talonrakennustekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa arvioida laskelmin lämmönsiirtymistä ja rakennuksen ja rakenteiden energiatehokkuuteen vaikuttavia tekijöitä.
Opiskelija osaa arvioida rakennuksen ja rakenteiden kosteuskuormia ja osaa laskelmien avulla tarkastella rakenteissa tapahtuvaa kosteuden siirtymistä. Opiskelija ymmärtää perusrakenteiden lämpö- ja kosteusteknisen toiminnan ja suunnittelun perusteet. Opiskelija ymmärtää rakennuksen kosteudenhallinnan prosessin vaiheet ja merkityksen.
Opiskelija tuntee kosteuden välilliset riskitekijät terveydelle sekä sisäilman laatuun vaikuttavia muita keskisiä tekijöitä.
Opiskelija ymmärtää rakenteiden ääniteknisen toiminnan perusteet.
Opiskelija tuntee rakennusfysikaalisia mittausmenetelmiä.
Sisältö (OJ)
Lämmön siirtymismuodot.
Materiaalien lämpö- ja kosteustekniset ominaisuudet.
Rakenteiden U-arvojen laskenta ja rakennuksen tasauslaskenta.
E-luvun laskennan perusteita.
Kosteuden siirtymismuodot ja kosteuskuormat.
Rakenteiden kastumisen ja kuivumisen arviointi.
Rakenteiden lämpö- ja kosteustekninen toiminta.
Rakenteiden kosteus- ja lämpötilajakaumat.
Rakenteiden lämpö- ja kosteusteknisen suunnittelun periaatteet.
Kosteudenhallinta hankkeen eri vaiheissa.
Ilmavirtausten hallinta ja vaipan ilmatiiveyden merkitys.
Rakenteiden ja tilojen rakennusfysikaalisia mittausmenetelmiä.
Rakennuksen sisäilman laatuun vaikuttavia tekijöitä.
Rakennuksen äänitekniikan perusteet (ilmaääneneristävyys, askelääneneristys, julkisivun ääneneristys, tilojen akustiikan perusteet, melunhallinnan perusteet).
Alan keskeiset viranomaismääräykset ja ohjeet.
Tuntiharjoitukset ja harjoitustyö.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelijalla on paljon poissaoloja. Aktiivisuus kontaktitunneilla ja tehtävien suorituksessa on heikkoa.
Opiskelijalla on vaikeuksia hahmottaa aiheen perusideoita ja sen vuoksi opitun soveltaminen käytännön työhön on hankalaa. Tehtävien suorituksessa perustelut ovat haparoivia ja puutteita ilmenee aikaisemmin opitun tiedon osalta. Tehtävien dokumentaatio on tasoltaan vaatimatonta.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelijalla on vähän poissaoloja. Aktiivisuus kontaktitunneilla ja tehtävien suorituksessa on hyvä.
Työskentely etenee opintojaksolla johdonmukaisesti. Opiskelija hahmottaa opintojakson aiheen perusideat ja osaa soveltaa oppimaansa käytännön työhön sekä osaa selittää ammattimaisesti tehtävien suorituksissa tehtyjen valintojen syyt ja seuraukset. Tehtävien dokumentaatio on tasoltaan tavanomaista.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija on osallistunut opetukseen aktiivisesti ja rakentavasti.
Opiskelija hahmottaa opintojaksolla opetetut sekä aikaisemmin opitut asiat ja osaa soveltaa oppimaansa monipuolisesti ja luovasti käytännön työhön. Opiskelija osaa selittää ja perustella asiantuntevasti ja ammattimaisesti tehtävien suorituksessa tehtyjen valintojen syyt ja seuraukset. Tehtävien dokumentaatio on tasoltaan ammattimaista.

02.07.2024 - 30.08.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 13.12.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Juha Kukkonen

Opintojakson päivittyvä aikataulu julkaistaan Moodlessa.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Ilmoitetaan opintojakson Moodlessa.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Harjoitustöiden ja kokeiden yhteisvaikutus. Arviointiperusteet esitetään Moodlessa.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Kontaktiopetus, etäopetus, harjoitukset, harjoitustyö, itsenäinen työskentely ja tentti.
Oppimateriaalit
Määritellään Moodlessa aihepiirikohtaisesti.
eKosteuden suoritus kuuluu opintojakson suoritukseen. Tarkempi ohjeistus tulee Moodleen.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opiskelijan työmäärä on 135 tuntia, joista kontaktitilanteita noin 50 tuntia.
Sisällön jaksotus
Moodlesta löytyvän aikataulun mukaan.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Opiskelijat suorittavat opintojakson samalla tavalla.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Sisältö on keskeistä rakennusinsinöörin osaamisaluetta.
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojakso on tarkoitettu kolmannen vuoden opiskelijoille, toisen vuoden opiskelijat eivät voi osallistua. Poikkeuksena siirto-opiskelijat ja vastaavat.
Opiskelijoiden tulee pitää tunneilla mukana omaa tietokonetta.
Ilmoittautumisaika
02.07.2024 - 30.08.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 20.12.2024
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Jussi Jalkanen
- Juha Kukkonen
Vastuuhenkilö
Juha Kukkonen
Ryhmät
-
21I311Talonrakennustekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija ymmärtää lujuusopin elementtimenetelmän perustana olevan lujuusopin teorian ja käytetyn matematiikan. Osaa muodostaa yksinkertaisten sauvan ja palkin elementtiverkot ja jäykkyysmatriisit, sekä ratkaista rakenteen perusyhtälön.
Opiskelija osaa mitoittaa elementtimenetelmään perustuvalla 3D-laskentaohjelmalla tavanomaisen teräsrakenteisen rakennuksen rungon kokonaisuuden ja yksittäiset rakenneosat.
Sisältö (OJ)
Elementtimenetelmän perusta. Elementtiverkko, elementtityypit,solmusuureet, solmukuormat. Matriisilaskennan käyttö.Sauvan, palkin ja kehän ratkaisut käsinlaskennalla.
Mallin luominen, kuormitusten määrääminen, rakenteen analysoiminen ja mitoittaminen laskentaohjelmalla.
Esitietovaatimukset (OJ)
Opiskelija on suorittanut opintojaksot Rakennemekaniikka 5 op, Rakennusmekaniikan perusteet 5 op ja Rakennemekaniikan sovellukset 5 op tai hänellä on niitä vastaavat tiedot.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa tunnistaa ja määritellä opintojaksoon sisältyvät perusasiat ja ratkaista yksinkertaisia sovelluksia, jotka ovat käsiteltyjen tehtävien kaltaisia.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelija osaa valita soveltaen ja vertaillen eri vaihtoehdoista sopivimman menettelytavan ja perustella valintansa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja niiden käytöstä ongelmien ratkaisuun sekä taito esittää ja perustella loogisesti valitut ratkaisumenetelmät.
Aika ja paikka
Lukujärjestyksen mukaan.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Tentti on viimeisellä teoriaosuuden opetuskerralla syksyllä 2024.
RFEM laskentaohjelmasta on henkilökohtainen harjoitustyö, jonka palautuspäivämäärä kerrotaan tehtävän annossa.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arvosana muodostuu tentin ja harjoitustyön yhteen lasketuista pisteistä. Tentin ja harjoitustyön painoarvot ovat yhtä suuret eli molemmista voi saada saman maksimimäärän pisteitä. Tentin minimipistemäärä on neljäsosa sen maksimipisteistä.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
lähiopetus
harjoitukset
tentti
ongelmalähtöinen opiskelu
Oppimateriaalit
Tunneilla jaettava teoriaosuuden materiaali
RFEM manuaalit, webinaarit ja muut ohjeet kuten esimerkiksi:
https://www.dlubal.com/en-US/downloads-and-information/documents/manuals
https://www.dlubal.com/en-US/downloads-and-information/documents/online-manuals
https://www.dlubal.com/en-US/support-and-learning/learning/e-learning-videos?playlist=short-video-
tutorials-svt
RFEM ohjelman voi ladata ja asentaa omalle koneelle osoitteesta
https://www.dlubal.com/en-US/education/students/free-structural-analysis-software-for-students
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Lähiopetusta 28 h. Itsenäistä opiskelua 53 h
Sisällön jaksotus
Kurssi koostuu kolmesta teemasta, jotka limittyvät toistensa kanssa ajallisesti.
- Elementtimenetelmän teorian ja yksinkertaisten tehtävien käsin lasku.
- Yleinen elementtimallien luonti laskentaohjelmille.
- RFEM elementtimenetelmäohjelmalla perustehtävien laskenta.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Opintojaksolla opiskellaan elementtimenetelmän perusteista ja laskentaohjelman käytöstä sisältö,
jolla suunnittelutyöelämässä pääsee alkuun FEM-laskennassa ja pystyy oppimaan itsenäisesti lisää.
Lisätietoja opiskelijoille
Kurssilla käytettävä laskentaohjelma on PTC Mathcad Prime 9.0. Ohjelman itsenäinen opiskelu on tarpeellista, sillä luennoilla ohjelman käyttöön ei ehditä paneutua syvällisesti.
Ilmoittautumisaika
01.07.2024 - 15.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 31.05.2025
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 20
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Jarno Oravasaari
- Marko Harjumäki
- Arttu Lehtonen
Vastuuhenkilö
Arttu Lehtonen
Ryhmät
-
21I311Talonrakennustekniikka
-
21I341Rakennustuotanto
-
21I371Kiinteistönpitotekniikka ja korjausrakentaminen
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija oppii tekemään betonijulkisivujen ja parvekkeiden kuntotutkimuksen, keskiraskaan korjauksen suunnitelmat sekä urakkatarjouspyyntöön liittyvät urakkaohjelman ja turvallisuusasiakirjan.
Sisältö (OJ)
Pienryhmätyöskentelynä toteutettava projekti sisältää todelliselle kohteelle tehtävät kuntotutkimuksen, korjaussuunnittelun ja rakennuttamisasiakirjat, kustannuslaskennan toisen ryhmän tuottamista asiakirjoista sekä tulosten esittelyn korjauskohteen edustajalle.
Esitietovaatimukset (OJ)
Opintojaksolle pääseminen edellyttää opintojakson alussa järjestettävän aineistotentin hyväksyttävää suoritusta. Aineistotentissä materiaalina ovat BY 42 Betonijulkisivun kuntotutkimus (voimassa oleva julkaisu) sekä muu erikseen nimettävä materiaali.
Lisätiedot (OJ)
Opetusmenetelmät: Projektityöskentely, tentti pidetään tarvittaessa.
Opetuskieli: Suomi.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Projektiryhmä ei ole työskennellyt ammattimaisesti, ryhmän tuottamien dokumenttien sisällöissä on puutteita eivätkä ne täytä kaikilta osin ammatillisia perusvaatimuksia.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Projektiryhmä on työskennellyt ammattimaisesti ja ryhmän tuottamien dokumenttien sisällöt täyttävät ammatilliset perusvaatimukset.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Projektiryhmä on työskennellyt laadukkaasti ja ammattimaisesti. Opintosuoritukset täyttävät
ammatilliset vaatimukset ja ne ovat laadukkaita.
Aika ja paikka
Opintojakso kestää koko lukuvuoden. Aikataulu on opintojakson Moodlessa.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Ei ole.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Projektityöskentely. Opintojaksolla tehdään asuinkerrostalon betonijulkisivujen ja parvekkeiden kuntotutkimus ja hankesuunnitelma kuntotutkimuksen tulosten pohjalta.
Oppimateriaalit
Määritellään opintojakson Moodlessa.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakson laajuus on 5 op, joten opiskelijan työmäärä on n. 135 tuntia. Kontaktitilanteet Moodlen aikataulun mukaan.
Sisällön jaksotus
Tutkimusosuus syyslukukauden aikana. Hankesuunnitelma kevätlukukauden aikana.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei ole.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Kaikki työskentely on insinöörin normaalia työtä.
Ilmoittautumisaika
01.07.2024 - 15.09.2024
Ajoitus
26.08.2024 - 20.12.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Kati Koskento
- Heikki Saarenpää
Vastuuhenkilö
Heikki Saarenpää
Pienryhmät
- Labraryhmä 1 (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
- Labraryhmä 2 (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
Ryhmät
-
24RTARakennustekniikka
Pienryhmät
- Labraryhmä 1
- Labraryhmä 2
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija tuntee betonin osa-aineet ja niiden ominaisuudet sekä ympäristövaikutukset. Opiskelija tietää betonimassan ja kovettuneen betonin tärkeimmät ominaisuudet, sekä niihin vaikuttavat tekijät. Opiskelija tuntee betonirakenteiden säilyvyystekijät ja betonitekniikan yleiset laatuvaatimukset, sekä kelpoisuuden osoittamismenetelmät. Opiskelija osaa suunnitella betonin koostumuksen tavanomaisiin tarkoituksiin ja kykenee tekemään saatuun koostumukseen tarvittavat korjaukset. Opiskelija tuntee erilaiset betonilaadut, sekä betonointimenetelmät ja ymmärtää betonityön ainutlaatuisuuden eri olosuhteissa ja erityisesti talvirakentamisessa. Opiskelija ymmärtää betonin lujuudenkehityksen, sekä periaatetasolla laadun ja olosuhteiden korrelaation.
Sisältö (OJ)
Betonin historia ja ainesosat. Runkoaines, sen yhdistely ja laatukriteerit, sementit ja niiden valmistus ja ominaisuudet. Betonimassan kriteerit, teko ja suhteutus. Massan sitoutuminen ja kovettuminen. Muottitekniikan ja valutöiden perusteet. Rasitusluokat, olosuhteiden vaikutus ja betonin vaurioitumismekanismit. Talvibetonointi sekä kypsyysikälaskenta. Raudoituksen ja betonin yhteistoiminnan kriteerit ja periaatteet. Erikoisbetonit ja –betonoinnit, sekä lattiarakenteiden teon ja paikallavalun sekä elementtitekniikan perusteet. Betonin vaikutus rakennettuun ympäristöön.
Laboratorioharjoitukset ja raportoinnit.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa betonin valmistamisen ja tuntee sen perusominaisuudet, sekä hallitsee betonin tavanomaisen käytön. Opiskelija osaa ohjattuna suhteuttaa betonin. Opiskelija tunnistaa rasitusluokkien ja talvirakentamisen haasteet sekä jälkihoidon tarpeen. Opiskelija tunnistaa muottitekniikan vaatimukset.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelija osaa valita eri vaihtoehdoista sopivimman betonilaadun ja toteutustavan ja määritellä perusteet valinnoilleen. Lisäksi opiskelija tunnistaa eri rakenteiden asettamat vaatimukset ja rajoitteet betonin käytölle. Opiskelija tunnistaa ja osaa määritellä erikoismassojen ja –betonointitapojen käytön sekä oikean jälkihoidon.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja hän ymmärtää laaja-alaisesti betonin materiaaliominaisuudet ja käytön kaikissa tilanteissa. Opiskelija osaa valita monipuolisesti eri kohteisiin sopivimman betonimassan ja valutavan sekä hallitsee jälkihoidon ja laadun sekä lujuuskehityksen.
Aika ja paikka
Lukujärjestyksen mukaisesti
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Kurssilla on tentti, jonka ajankohta sovitaan kurssin alussa.
Samoin uusinnat sovitaan erikseen opettajan kanssa.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Asteikolla 0-5 ,
Kirjalliset tentit, tehdyt kotitehtävät ja suoritetut laboratorioharjoitukset.
Laboratorioharjoituksissa on 100% osallistumis- ja tekovelvoite.
Kontaktitunneilla osallistumisvelvoite on 75% tenttioikeuden saamiseksi.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähiopetus ja laboratoriotyöt
Demonstratiot
Kotitehtävät
Tehdaskäynti
Oppimateriaalit
Tunneilla käsitelty materiaali, mikä pohjautuu betoninormeihin By 65 ja oppikirjaan By 201, sekä By:n sähköiseen oppimisympäristöön.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Lähiopetusta on n. 46 h ja 6 kpl laboraatorioita, sekä tehdaskäynti.
Laboratoriotyöt tehdään 2-3 hlö pienryhmissä (luokka jaetaan kahteen pääryhmään).
Tarkempi vaiheistus ja ryhmäjako selvitetään kurssin alussa.
Sisällön jaksotus
Tarkennetaan kurssin alussa.
Perustuen By 201 kirjan mukaiseen jaksotukseen.
Ohjeellinen sisältö, järjestys ja tuntikehys;
Yleistä betonirakentamisesta, historia, kehitys, talo/infra 2h
Betonin käyttökohteet 1h
Betonin osa-aineet (runkoaineet ja sementti) 3-4h
Betonin ja betonimassan ominaisuudet 1-2h
Betonin koostumuksen määritys, suhteitus 3h
Betonirakentamisen laatutekniikka 1h
Kovettuneen betonin ominaisuudety 1-2h
Betonitöiden suoritus: betonitöidenvaiheet, muotit, raudoitus, betonin valmistus, massan valinta, valumenetelmät, valu jälkihoito, lujuuden seuranta 6-8h
Talvibetonointi, kypsyysikä ja muut erikoisolosuhteet 3-4h
Muottitekniikan perusteita 1-2h
Teräsbetonirakenteen toiminta 1-2h
Betonivaurioiden kartoitus ja analysointi,
sekä korjaus- ja paikkaustyöt 2-3h
Betonilattiat ja muut liittyvät rakenneosat 2h
Erikoismenetelmät ja -massat 2-3h
Elementtirakenteet 2h
Betonitekniikan sovellutukset, infrarakentaminen, tulevaisuus 1h
Tentti (2h) & tentin palautus (1h) 3h
Excursio, case, kohteena valmisbetoni-/elementtitehdas 3h
Etä/kotitehtäviä ja niiden tarkastusta 2-4 h / kerta (alustavasti: Aloituskysely, kiviaines yhdistely, suhteitus ja koostumus, kypsyysikä, talven haasteet, teräsosat jne … )
Englanniksi tarvittaessa sanastoa.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei ole
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Käynti betoniasemalla
Lisätietoja opiskelijoille
Kurssi on ns. pätevyyskurssi (ks. FISE:n sivut).
Ilmoittautumisaika
01.12.2024 - 19.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.07.2025
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Kati Koskento
- Heikki Saarenpää
Vastuuhenkilö
Petri Murtomaa
Pienryhmät
- Ryhmä 1 (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
- Ryhmä 2 (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
Ryhmät
-
24RTCRakennustekniikka
Pienryhmät
- Ryhmä 1
- Ryhmä 2
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija tuntee betonin osa-aineet ja niiden ominaisuudet sekä ympäristövaikutukset. Opiskelija tietää betonimassan ja kovettuneen betonin tärkeimmät ominaisuudet, sekä niihin vaikuttavat tekijät. Opiskelija tuntee betonirakenteiden säilyvyystekijät ja betonitekniikan yleiset laatuvaatimukset, sekä kelpoisuuden osoittamismenetelmät. Opiskelija osaa suunnitella betonin koostumuksen tavanomaisiin tarkoituksiin ja kykenee tekemään saatuun koostumukseen tarvittavat korjaukset. Opiskelija tuntee erilaiset betonilaadut, sekä betonointimenetelmät ja ymmärtää betonityön ainutlaatuisuuden eri olosuhteissa ja erityisesti talvirakentamisessa. Opiskelija ymmärtää betonin lujuudenkehityksen, sekä periaatetasolla laadun ja olosuhteiden korrelaation.
Sisältö (OJ)
Betonin historia ja ainesosat. Runkoaines, sen yhdistely ja laatukriteerit, sementit ja niiden valmistus ja ominaisuudet. Betonimassan kriteerit, teko ja suhteutus. Massan sitoutuminen ja kovettuminen. Muottitekniikan ja valutöiden perusteet. Rasitusluokat, olosuhteiden vaikutus ja betonin vaurioitumismekanismit. Talvibetonointi sekä kypsyysikälaskenta. Raudoituksen ja betonin yhteistoiminnan kriteerit ja periaatteet. Erikoisbetonit ja –betonoinnit, sekä lattiarakenteiden teon ja paikallavalun sekä elementtitekniikan perusteet. Betonin vaikutus rakennettuun ympäristöön.
Laboratorioharjoitukset ja raportoinnit.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa betonin valmistamisen ja tuntee sen perusominaisuudet, sekä hallitsee betonin tavanomaisen käytön. Opiskelija osaa ohjattuna suhteuttaa betonin. Opiskelija tunnistaa rasitusluokkien ja talvirakentamisen haasteet sekä jälkihoidon tarpeen. Opiskelija tunnistaa muottitekniikan vaatimukset.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelija osaa valita eri vaihtoehdoista sopivimman betonilaadun ja toteutustavan ja määritellä perusteet valinnoilleen. Lisäksi opiskelija tunnistaa eri rakenteiden asettamat vaatimukset ja rajoitteet betonin käytölle. Opiskelija tunnistaa ja osaa määritellä erikoismassojen ja –betonointitapojen käytön sekä oikean jälkihoidon.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja hän ymmärtää laaja-alaisesti betonin materiaaliominaisuudet ja käytön kaikissa tilanteissa. Opiskelija osaa valita monipuolisesti eri kohteisiin sopivimman betonimassan ja valutavan sekä hallitsee jälkihoidon ja laadun sekä lujuuskehityksen.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
01.12.2024 - 19.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.07.2025
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Kati Koskento
- Heikki Saarenpää
Vastuuhenkilö
Petri Murtomaa
Pienryhmät
- Ryhmä 1 (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
- Ryhmä 2 (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
Ryhmät
-
24RTDRakennustekniikka
Pienryhmät
- Ryhmä 1
- Ryhmä 2
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija tuntee betonin osa-aineet ja niiden ominaisuudet sekä ympäristövaikutukset. Opiskelija tietää betonimassan ja kovettuneen betonin tärkeimmät ominaisuudet, sekä niihin vaikuttavat tekijät. Opiskelija tuntee betonirakenteiden säilyvyystekijät ja betonitekniikan yleiset laatuvaatimukset, sekä kelpoisuuden osoittamismenetelmät. Opiskelija osaa suunnitella betonin koostumuksen tavanomaisiin tarkoituksiin ja kykenee tekemään saatuun koostumukseen tarvittavat korjaukset. Opiskelija tuntee erilaiset betonilaadut, sekä betonointimenetelmät ja ymmärtää betonityön ainutlaatuisuuden eri olosuhteissa ja erityisesti talvirakentamisessa. Opiskelija ymmärtää betonin lujuudenkehityksen, sekä periaatetasolla laadun ja olosuhteiden korrelaation.
Sisältö (OJ)
Betonin historia ja ainesosat. Runkoaines, sen yhdistely ja laatukriteerit, sementit ja niiden valmistus ja ominaisuudet. Betonimassan kriteerit, teko ja suhteutus. Massan sitoutuminen ja kovettuminen. Muottitekniikan ja valutöiden perusteet. Rasitusluokat, olosuhteiden vaikutus ja betonin vaurioitumismekanismit. Talvibetonointi sekä kypsyysikälaskenta. Raudoituksen ja betonin yhteistoiminnan kriteerit ja periaatteet. Erikoisbetonit ja –betonoinnit, sekä lattiarakenteiden teon ja paikallavalun sekä elementtitekniikan perusteet. Betonin vaikutus rakennettuun ympäristöön.
Laboratorioharjoitukset ja raportoinnit.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa betonin valmistamisen ja tuntee sen perusominaisuudet, sekä hallitsee betonin tavanomaisen käytön. Opiskelija osaa ohjattuna suhteuttaa betonin. Opiskelija tunnistaa rasitusluokkien ja talvirakentamisen haasteet sekä jälkihoidon tarpeen. Opiskelija tunnistaa muottitekniikan vaatimukset.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelija osaa valita eri vaihtoehdoista sopivimman betonilaadun ja toteutustavan ja määritellä perusteet valinnoilleen. Lisäksi opiskelija tunnistaa eri rakenteiden asettamat vaatimukset ja rajoitteet betonin käytölle. Opiskelija tunnistaa ja osaa määritellä erikoismassojen ja –betonointitapojen käytön sekä oikean jälkihoidon.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja hän ymmärtää laaja-alaisesti betonin materiaaliominaisuudet ja käytön kaikissa tilanteissa. Opiskelija osaa valita monipuolisesti eri kohteisiin sopivimman betonimassan ja valutavan sekä hallitsee jälkihoidon ja laadun sekä lujuuskehityksen.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
01.07.2024 - 08.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Heikki Saarenpää
Vastuuhenkilö
Heikki Saarenpää
Ryhmät
-
21I311Talonrakennustekniikka
-
21I341Rakennustuotanto
-
21I371Kiinteistönpitotekniikka ja korjausrakentaminen
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija saa syventävän käsityksen betonin materiaaliominaisuuksista ja työmenetelmistä, jotta hän pystyy ottamaan niiden vaatimukset huomioon haastavissa tuotantokohteissa.
Sisältö (OJ)
Talvirakentaminen, kutistuma ja viruma, massan valinta, lattiabetonit, jälkihoito, muotit ja betonin valu sekä betonoinnin ja materiaaliopin erikoiskysymykset.
Esitietovaatimukset (OJ)
Betonitekniikka, 5 op
Lisätiedot (OJ)
Kirjallisuus: By 201 ja Betoninormit, opettajan jakamat monisteet.
Opetusmenetelmät. Luennot, laboratoriotyöt ja aktivoivat harjoitukset.
Aika ja paikka
Lukujärjestyksen mukaisesti
Ohjattuja laboratoriotöitä on vain kolmella viikolla, muutoin niitä tehdään itsenäisesti.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Kurssilla on tentti, jonka ajankohta sovitaan kurssin alussa.
Uusinnat sovitaan opettajan kanssa erikseen.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Asteikolla 0-5.
Kirjallinen tentti, tehdyt kotitehtävät, suoritetut laboraatiot.
Kontaktitunneilla osallistumisvelvoite on 75% tenttioikeuden saamiseksi.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähiopetus ja laboratoriotyöt
Demonstraatiot
Kotitehtävät
Oppimateriaalit
Tunneilla käsitelty materiaali.
By:n sähköiset betoinitieto-sivut
Oppikirja By 201 ja muu By:n kirjallisuus
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Lähiopetusta on n. 28 h.
Kurssi sisältää kotitehtäviä ja jokaisella on 2 omaa laboraatiota ja kiintoisa tutustuminen opiskelijaryhmän muiden jäsenien laboratoriotehtäviin.
Sisällön jaksotus
Rytmitetään tarkemmin kurssin alussa.
Aihepiiri:
Kertaus
Käyttöikä
Kutistuma
Kuivuminen
Halkeilu
Pakkovoimat
Vauriot & korjuu,
Erikoisluja betoni
Uudet haasteet kuten AKR
Talvi ja kypsyysikä
Valu ja tiivistäminen
Muotit (mitoitusperiaatteeet)
Erikoisbetonit ja -betonointi
Tiiviit rakenteet, injektointi
Hiilijalanjälki
Ter. bet rak erikoiskysymykset (lattiat, IT-massat jne.)
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei ole
Lisätietoja opiskelijoille
Kurssi on ns. pätevyyskurssi (ks. FISE:n sivut).
Ilmoittautumisaika
09.12.2024 - 07.01.2025
Ajoitus
08.01.2025 - 31.12.2025
Laajuus
60 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 10
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Ryhmät
-
AVOINAMKAvoin amk
Sisältö (OJ)
Opinnot koostuvat tutkinto-ohjelman ensimmäisen vuoden opinnoista. Löydät opintosuunnitelmat TAMKin opinto-oppaasta, https://opinto-opas-ops.tamk.fi/.
Opiskelu on monimuoto-opiskelua tutkinto-opiskelijoiden ryhmässä. Paikkoja avoimen AMKin opiskelijoille on 10.
Opetus järjestetään 3 –päiväisinä lähiopetusjaksoina (aloitusjakso on 4 -päiväinen). Osa näiden jaksojen aikana pidettävästä opetuksesta voidaan järjestää etäyhteydellä.
Vuonna 2025 lähiopetusjaksoja on seuraavasti (kevätlukukausi):
• 8.- 11.1.2025
• 30.1.- 1.2.2025
• 13.-15.2.2025
• 6.- 8.3.2025
• 20.-22.3.2025
• 3.- 5.4.2025
• 24.- 26.4.2025
• 8.- 10.5.2025
• 22.- 24.5.2025
Ilmoittautuminen alkaa 9.12.2024 klo 9.00 ja päättyy 10.12.2024 klo 23.59. Mikäli paikkoja on tämän jälkeen vapaana, ilmoittautumisaikaa voidaan pidentää. Ilmoittautumislomake julkaistaan tällä sivulla ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautuminen on verkkokauppailmoittautuminen ja opintomaksu 300 € maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä.
Opinnoissa menestyminen edellyttää hyvää suullista ja kirjallista suomen kielen taitoa.
Haku ja valinta tutkinto-opiskelijaksi
Polkuopintojen perusteella voit hakeutua tutkinto-opiskelijaksi. Haku tutkinto-opiskelijaksi tapahtuu avoimen väylän erillishaussa lokakuulla 2025 opintopolku.fi -palvelussa.
Tutkinto-opiskelijaksi valintaan vaikuttavat avoimessa suoritettu opintopistemäärä, opintomenestys, opintojen vastaavuus TAMKin opetussuunnitelmaan sekä mahdollinen haastattelu. Hakijat asetetaan tarvittaessa paremmuusjärjestykseen keskiarvon perusteella. Valintaan vaadittu opintopistemäärä TAMKin AMK-tutkinnoissa on 50 opintopistettä ja se pitää olla suoritettuna 31.12.2025 mennessä.
Opintososiaaliset edut
Avoimen AMKin opintoihin ei saa opintotukea, eikä muita opintososiaalisia etuuksia. Mikäli olet TE-toimiston asiakas, varmista alustava osallistumisoikeutesi opintoihin TE-toimistosta ennen ilmoittautumista polkuopiskelijaksi.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
02.07.2024 - 15.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 13.12.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Katja Finnilä
- Ville-Pekka Lehtonen
Vastuuhenkilö
Ville-Pekka Lehtonen
Ryhmät
-
23RTARakennustekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija tuntee tavanomaisen rakennustyömaan rakentamisvaiheet sekä niihin kuuluvat tuotantomenetelmät. Hän osaa käyttää alan yleisiä työn suunnittelutiedostoja ja laatia niiden perusteella työmaata koskevia tuotantosuunnitelmia. Opiskelija osaa mitoittaa ja valita työvaiheisiin sopivat tuotantomenetelmät ja rakennuskoneet tuottavuus- ja työturvallisuusnäkökohdat huomioiden.
Sisältö (OJ)
Työmaan perustaminen, maarakennus- ja perustusvaihe, runko- ja täydentävien rakennusosien vaihe sekä sisävalmistusvaihe. Rakentamisvaiheiden tuotantomenetelmien suunnittelu. Työlajien työmenetelmien vertailu ja valinta tuotantotiedostojen perusteella. Rakennuskoneiden ja –kaluston käyttökohteet ja valintaperusteet. Työturvallisuuden hallinta rakennustyömaalla.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija tunnistaa tavanomaisen rakennustyömaan rakentamisvaiheet. Hän tunnistaa työmaata koskevia tuotantosuunnitelmia. Opiskelija osaa hakea tietoa alan yleisistyä tuotantotiedostoista ja käyttää niitä yksittäisten tehtävien suunnitteluun.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Edellisten lisäksi opiskelija tuntee rakennusvaiheisiin liittyvien tehtävien tuotantomenetelmät. Hän osaa käyttää alan tietolähteitä ja laatia ohjattuna keskeisiä työmaata koskevat tuotantosuunnitelmia (esim. aluesuunnitelma, elementtiasennussuunnitelma)
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisten lisäksi osaa hakea lähtötietoija yleisista tietolähteista ja tehdä niiden pohjalta teknistaloudellisia laskelmia, tutkia vaihtoehtoisia tuotanomenetelmiä sekä valita niiden pohjalta kuhunkin tehtavään oikeanlaiset menetelmät, kalusto ja resurssit tuottavuus, turvallisuus ja laatu huomioiden.
Aika ja paikka
Lukujärjestyksen mukaisesti
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Ilmoitetaan opintojakson alussa
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
OPSin arviointiperusteiden mukaan.
Koe + harjoituksiin osallistuminen.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Luennot ja Case-opetus.
Harjoitukset talonrakennustyömaan eri vaiheista
Ryhmissä tehtävät harjoitustyöt
Vierailuluento
Opiskelijan itsenäinen työskentely
Oppimateriaalit
Tuni Moodlesta löytyvä materiaali
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Luennot ja ohjatut case harjoitukset sekä opiskelijan itsenäinen työskentely
Opiskelijan työpanos 27 h/opintopiste
Sisällön jaksotus
Luennot Teamsissa kerran viikossa.
Harjoitukset luokkatilassa kerran viikossa.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei ole
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Työelämää tukevia harjoitustöitä. Aidot työelämän esimerkit. Vierailuluento.
Kansainvälisyys
Ei ole
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojakson läsnäolovelvoite 66% harjoitustunneilla.

- Anne Hämäläinen
- Petri Lyly
Vastuuhenkilö
Petri Lyly
Ryhmät
-
21I351Infrarakentaminen
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija tietää rakennuttamisen aihekokonaisuuden siten, että pystyy teoriassa toimimaan pienimuotoisessa julkisessa hankkeessa rakennuttajana ja vastuullisena työnjohtajana.
Sisältö (OJ)
Rakennushankkeen organisointi. Suunnitteluttaminen ja suunnittelun ohjaus. Sopimusehdot ja urakka- asiakirjat. Julkiset hankinnat. Hankkeen taloudellinen ja ajallinen ohjaus. Riskien hallinta. Aliurakointi. Kokouskäytänteet.
Esitietovaatimukset (OJ)
maarakennustekniikka, Infrahankkeen tuotannonhallinta, Aikataulu- ja tehtäväsuunnittelu
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
- Opiskelija tietää, mitä rakennuttajan tehtävänkuvaan kuuluu.
- Opiskelija tietää, mitä asioita pienimuotoisen urakan asiakirjoissa on ja osaa kilpailuttaa urakan valmiita lomakkeita käyttäen.
- Opiskelija tietää YSEn keskeisimmän sisällön
- Opiskelija osaa luetella tyypilliset infrarakennushankkeen riskit.
- Opiskelija tietää, keitä julkinen hankintalaki koskee ja sen periaatteet.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
- Opiskelija ymmärtää, mitä rakennuttajan tehtävän kuvaan kuuluu ja pystyy soveltamaan opittuja asioita.
- Opiskelija ymmärtää urakka-asiakirjojen merkitykset ja osaa kilpailuttaa urakan.
- Opiskelija ymmärtää YSEn keskeisimmän sisällön ja sen vaikutuksen eri osapuolille.
- Opiskelija osaa arvioida suunnitelmapiirustusten ja kohdekäynnin perusteella hankkeen keskeisimmät riskit.
- Opiskelija osaa luetella suunnitteluttamiseen kuuluvia tehtäviä.
- Opiskelija osaa soveltaa julkisen hankintalain periaatteita käytäntöön.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
- Edellisten lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja niiden käytöstä ongelmien ratkaisuun sekä taito esittää, analysoida ja perustella loogisesti ratkaisut.
Aika ja paikka
lukujärjestyksen mukaisesti
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
tentti opintojakson aikana, uusintatentit myöhemmin sovittavina ajanjaksoina
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Annen osuus 40 %, Petrin osuus 60 %. Annen osuus: tentti ja harjoitustyön vaikutus max -1,0...+1,0 arvosana. Petrin osuus 100 % harjoitustyöt ja tuntitehtävät, lisätehtävillä ja tuntiaktiivisuus max -0,5...+1,0 arvosana.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähi- ja etäopetus, harjoitustyöt, tuntiharjoitukset, tentti
Oppimateriaalit
Moodlessa sekä tunneilla jaettu ja kerrottu aineisto
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Normaali ajankäyttö ja kuormitus (5 op). Minimiläsnäolovaatimus 60 %.
Sisällön jaksotus
1. Urakkamuodot
2. Julkinen hankintalaki
3. Tarjouspyyntöasiakirjat
4. Suunnitteluttaminen ja suunnittelun ohjaus
5. Tilaajan tehtävät
6. Urakoitsijat tehtävät
7. Yhteistyö rakentamisen aikana ja urakan luovutus
8. Urakan hinnoittelu
9. Maksuerätaulukon laatiminen
10. Aliurakoitsijoiden valinta
11. Lisätöistä sopiminen
12. Yrityksen perustamisprosessi
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
ei ole
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
mahdollinen yritysvierailu ja vierailevat luennoitsijat
Kansainvälisyys
-
Lisätietoja opiskelijoille
anne.hamalainen@tuni.fi; petri.lyly@tuni.fi
Ilmoittautumisaika
01.12.2024 - 19.01.2025
Ajoitus
07.01.2025 - 29.04.2025
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Eero Nippala
- Ville-Pekka Lehtonen
Vastuuhenkilö
Petri Murtomaa
Ryhmät
-
22I311Talonrakennustekniikka
-
22I371Kiinteistönpitotekniikka ja korjausrakentaminen
-
22I341Rakennustuotanto
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija tietää koko rakennuttamisprosessin. Opiskelija ymmärtää rakennushankkeiden eri toteutusmuotojen erot ja osaa valita hakkeelle perustellusti toteutusmuodon. Opiskelija osaa muodostaa hankkeelle hankeorganisaation ja laatia karkean hankeaikataulun. Opiskelija tietää rakennushankkeen kaupallisten asiakirjojen kokonaisuuden ja osaa laatia osaurakan tarjouspyynnön ja urakkasopimuksen. Opiskelija tietää KSE- ja YSE-kokonaisuuden ja osaa tulkita niiden pohjalta yksinkertaisia rakennusurakan erimielisyyksiä.
Sisältö (OJ)
Rakennushankkeiden organisointi; Projektiosapuolten valintamenettelyt ja aikataulut; Rakennushankkeen toteutusmuodot; Suunnittelun tarjouspyyntö ja suunnittelusopimus; Rakennusurakan kaupalliset asiakirjat; Sopimustekniikan perusteita (YSE ja KSE); Rakennustöiden valvonta; Rakennustöiden vastaanotto ja rakennuksen käyttöönotto; Erimielisyyksien estäminen ja ratkaisu.Rakennuttajan työturvallisuustehtävät.
Lisätiedot (OJ)
Kirjallisuus: Kankainen & Junnonen: Rakennuttaminen, luennoilla erikseen nimettävä aineisto.
Opetusmenetelmät: Aktivoiva luento, opetuskeskustelu, Itsenäinen opiskelu/etätehtävät, tuntiharjoitukset ja tentti sekä harjoitustehtävä.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
• Opiskelija osaa laatia yksinkertaisen urakka- ja konsulttitarjouspyynnön YSE1998 ja KSE2013 sopimusehtoja noudattaen
• Opiskelija ymmärtää toteutusmuodon asettamat reunaehdot tarjousten pyytämiselle ja vertaamiselle
• Opiskelija tietää YSE1998:n mukaiset tilaajan ja urakoitsijan vastuut
• Opiskelija tietää rakennushankkeen kokouskäytäntöjen sekä tarkastusten ja katselmusten yleiset piirteet
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Edellisten lisäksi:
• Opiskelija osaa laatia tavanomaisen urakka- ja konsulttisopimuksen YSE1998 ja KSE2013 sopimusehtoja soveltaen.
• Opiskelija ymmärtää eri toteutusmuotojen vaikutuksen urakka-asiakirjoihin.
• Opiskelija osaa antaa YSE1998:n mukaisen ratkaisuehdotuksen tavanomaisessa urakoitsijan ja tilaajan välisessä kiistatilanteessa
• Opiskelija osaa laatia tavanomaisen palaveri- tai katselmusmuistion
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisten lisäksi
• Opiskelija osaa arvioida urakka-asiakirjojen laatua ja soveltuvuutta sekä vaikutusta hankkeen johtamiseen
• Opiskelija osaa antaa YSE1998:n mukaisen ratkaisuehdotuksen tavanomaista vaativammassa urakoitsijan ja tilaajan välisessä kiistatilanteessa
• Opiskelija osaa kuvata osapuolten vastuita ja velvoitteita monipuolisesti, sekä ennakoida niihin liittyviä ristiriitatilanteita
Aika ja paikka
Lukujärjestyksen mukaisesti
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Ilmoitetaan opintojakson alussa
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
OPSin arviointiperusteet,
koearvosana 100% edeltäen, että
harjoitustehtävät on kaikki palautettu hyväksytysti
määäräaikaan mennessä. Harjoitustehtäviä ei vastaanoyteta määräajan jälkeen!
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähiopetus
Kotitehtävät
Harjoitustyöt
Mahdolliset vierailijaluennot
Opiskelijan itsenäinen opiskelu
Oppimateriaalit
Opintojakson Tuni Moodle materiaalit
Rakennuttaminen kirja
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opiskelijan ajankäyttö koostuu lähitunneista, itsenäisestä opiskelusta sekä kokeeseen osallistumisesta.
Opiskelijan työpanos 27 tuntia per opintopiste.
Lähitunneilla osallistumisvelvoite 66%.
Sisällön jaksotus
Ohjeellinen sisältö ja jaksotus:
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei ole
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Työelämäyhteistyö: mahdolliset vierailijaluennot.
Kansainvälisyys
Ei ole
Lisätietoja opiskelijoille
Annetaan oppitunneilla
Ilmoittautumisaika
01.07.2024 - 15.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 15.12.2024
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Petri Murtomaa
Vastuuhenkilö
Petri Murtomaa
Ryhmät
-
21I311Talonrakennustekniikka
-
21I341Rakennustuotanto
-
21I371Kiinteistönpitotekniikka ja korjausrakentaminen
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa järjestää kiinteistön kulutusseurannan ja tuntee rakennusten energian ja veden kulutukseen vaikuttavat tekijät sekä rakennuksen energiatodistuksen laadintaperiaatteet ja sisällön.
Sisältö (OJ)
Opintojaksolla käsitellään rakennuksen kulutusseurannan järjestäminen ja toteutuneen kulutuksen arviointi, rakennuksen laskennallisen lämmönkulutuksen laskenta, keskeiset energian- ja vedensäästötoimenpiteet sekä rakennuksen energiatodistuksen laadinta ja sisältö.
Esitietovaatimukset (OJ)
Kirjallisuus: Luentomoniste ja tunneilla määriteltävä aineisto. Opetusmenetelmät: Luennot, tuntiharjoitukset, harjoitustyö, aktiivinen osallistuminen lähiopetukseen ja tentti. Opetuskieli suomi.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija tuntee rakennuksen E-luvun ja energiankulutuksen tasauslaskennan laskentamenettelyn sekä korjausrakentamista ohjaavat viranomismäärykset. Hän tietää keskeiset rakennuksen energiankulutukseen vaikuttavat tekijät ja osaa avustettuna soveltaa niitä energiansäästön suunnittelussa ja toteututtamisessa.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija tuntee pääpirteisesti rakennusten energiankulutusta ja E-luvun laskentaa koskevat viranomaismääräykset ja osaa soveltaa niitä tavanomaisen rakennuksen energiankulutuksen tasauslaskennassa, energiatodistuksen laadinnassa ja korjausrakentamisen suunnittelussa. Hän tietää rakennuksen energiankulutukseen vaikuttavat keskeiset tekijät ja osaa soveltaa niitä kannattavasti rakennuksen energiansäästön suunnittelussa ja toteuttamisessa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija tuntee hyvin rakennusten energiankulutusta ja E-luvun laskentaa koskevat viranomaismääräykset ja osaa itsenäisesti soveltaa niitä energiankulutuksen tasauslaskennassa, energiatodistuksen laadinnassa ja korjausrakentamisen suunnittelussa. Hän tietää rakennuksen
energiankulutukseen vaikuttavat tekijät ja osaa soveltaa niitä kannattavasti rakennuksen energiansäästön suunnittelussa ja toteuttamisessa.
Aika ja paikka
Toteutetaan etäopetuksena Teamsissa.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Tentti energiatodistuksen laadinnasta marraskuussa -24 (tarkempi ajankohta sovitaan erikseen)
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Hyväksytty suoritus arvioidaan asteikolla 1…5.
Arvosanaan vaikuttavat koe (50 %), harjoitustyö (50 %) ja aktiivisuus lähiopetuksessa voi korottaa arvosanaa rajatapauksessa.
Harjoitustyön myöhästynyt palautus alentaa siitä saatavia pisteitä -1 p/ alkava viikko, enintään - 10 p
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Luennot, tuntiharjoitukset, harjoitustyö, itsenäinen verkko-opiskelu ja tentti.
Oppimateriaalit
Energiatodistusopas (Ympäristöministeriö 2018) sekä energiatodistuksen laadintaa ja rakennusten energiankulutusta ohjaava lainsäädäntö ja viranomaismääräykset.
Virta & Pylsy. Taloyhtiön energiakirja (Sitran julkaisu 295)
Muu oppitunneilla julkaistava aineisto.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
30 tuntia lähiopetusta + opiskelijan itsenäinen työskentely
Sisällön jaksotus
Yleistä energiatehokkuudesta ja rakennuksen kulutusseurannan järjestäminen 3 h
Yleistä rakennusten energiankulutuksesta 2 h
Rakennusten energiatodistukset ja niiden laadintaa ohjaavat määräykset 16 h
Rakennusten keskeiset energiansäästökeinot ja niiden kannattavuuslaskenta 4 h
Energiaselvitykset 3 h
Energiatehokkuus korjausrakentamisessa 3 h
Koe 2 h
Jakson suoritusvaatimuksiin kuuluu yksilö-/ parityönä laadittava harjoitustyö, jossa omavalintaiselle
rakennukselle (esim. pientalo) lasketaan E-luku sekä tehdään energiatodistus. Harjoitustyö on
palautettava viimeistään 8.12.2024. Palautus ensisijaisesti pdf-tiedostona Moodlen linkin kautta,
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojakso on valinnainen ryhmille 21i311 ja 21i341.
Jakson aluksi käsitellään energiatodistuksen laadintaa koskeva lainsäädäntö ja viranomaismääräykset. Tästä osiosta järjestetään tentti marraskuun alussa, tentissä saa olla mukana kaikki kirjallinen materiaali.
Ilmoittautumisaika
02.07.2024 - 15.09.2024
Ajoitus
05.09.2024 - 05.12.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Anne Hämäläinen
- Johanna Plihtari-Siltanen
Vastuuhenkilö
Hannu Kauranen
Ryhmät
-
22I351Infrarakentaminen
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa valita ajantasaisen infrarakentamisessa käytettävän määrämittausohjeen ja osaa lukea ja soveltaa ohjetta määrälaskentoja tehtäessä. Opiskelija osaa muodostaa kustannusarvion valmiin määräluettelon pohjalta käytettäessä jotain alalla olevaa ohjelmistoa. Opiskelija osaa laatia resurssipohjaisen kustannusarvion ja osaa laskea eri työvaiheille kustannusarvion kapasiteetti- ja hintatietojen perusteella. Opiskelija tietää YSEn keskeisimmän sisällön. Opiskelija osaa selittää urakkamuodot ja niiden keskeiset erot. Opiskelija osaa luetella, minkälaisia riskejä hankkeisiin voi liittyä. Opiskelijalla on opintojakson suoritettuaan valmiudet rakennushankkeen talouteen liittyviin kustannuslaskentatehtäviin rakennuttamis- ja rakentajaorganisaatiossa sekä ymmärrys kustannusten muodostumisesta hankkeen eri vaiheissa.
Sisältö (OJ)
Kustannushallinta projektin eri vaiheissa. Kustannuslaskennan menetelmät rakennushankkeen eri vaiheissa. Infran rakennusosa- ja hankenimikkeistöt sekä määrämittausohje. Määrien laskeminen ja kaluston mitoittaminen. Kustannusarvion laatiminen. Tarjouksen, yksikköhintojen ja maksuerätaulukon laatiminen. Urakkamuodot. Riskit (käsitetasolla). Tuotannon aikainen kustannusseuranta.
Esitietovaatimukset (OJ)
Rakentamistalouden perusteet (TAL1), Maarakennustekniikka (GEO4)
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
- Osaa lukea infrarakentamisessa käytettävää määrämittausohjetta ja laskea joidenkin infrarakentamisessa käytössä olevien työvaiheiden määriä.
- Osaa muodostaa kustannusarvion valmiin määräluettelon sekä annettujen yksikköhintojen avulla.
- Tietää, miten kustannusarvio lasketaan resurssipohjaisesti.
- Osaa luetella keskeisimmät urakkamuodot ja joitain infrarakentamiseen liittyviä riskejä.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
- Osaa laskea keskeisimpien infrarakentamisessa käytössä olevien työvaiheiden määriä infrarakentamisessa käytettävää määrämittausohjetta käyttäen.
- Osaa muodostaa kustannusarvion valmiin määräluettelon sekä annettujen yksikköhintojen avulla sekä osaa jyvittää muita kuin työmaalle kohdistuvia kustannuksia yksikköhintoihin.
- Osaa laskea kustannusarvion resurssipohjaisesti annettujen lähtötietojen ja kapasiteettien avulla keskeisimpien infrarakentamisessa käytettävien työvaiheiden osalta.
- Osaa päätellä, mitä hyviä ja huonoja puolia eri urakkamuodoissa on erilaisissa tapauksissa.
- Osaa määritellä yksinkertaisen infrarakentamiskohteen keskeisimmät riskit.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
- Ed. lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja niiden käytöstä ongelmien ratkaisuun sekä taito esittää, analysoida ja perustella loogisesti ratkaisut.
Aika ja paikka
lukujärjestyksen mukaisesti
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Mahdollinen kurssin arvosanan korottaminen tapahtuu tentin avulla.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakso arvioidaan asteikolla 0-5. Arvosana arvioidaan annetussa aikataulussa palautettujen harjoitustöiden perusteella. Harjoitustöiden painotus seuraavasti: Harjoitus 1 - 40 %, Harjoitus 2 - 20 %, Harjoitus 3 - 40 %. Myöhästyneet palautukset vaikuttavat arvosanaan alentavasti. Mikäli on haluja korottaa harjoitustöiden perusteella saatavaa arvosanaa, onnistuu se aivan kurssin lopussa olevalla vapaaehtoisella kokeella. Opintojakson suorittamisessa edellytetään säännöllistä osallistumista (minimisuositus 70 %) harjoitus- ja oppitunneille.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
lähiopetus
opetuskeskustelu
harjoitukset
harjoitustyöt
tentti
Oppimateriaalit
Tunneilla nimetty aineisto.
INFRAn Rakennusosa- ja hankenimikkeistö 2015 Määrämittausohje soveltuvine osineen.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Lähiopetus yhteensä noin 40 h. Näillä tunneilla paitsi käydään teoriaa läpi, tehdään myös pakollisia harjoitustöitä (3 kpl) eteenpäin. Harjoitustöitä jatketaan omalla ajalla.
Lisäksi normaali itsenäinen työskentely.
Sisällön jaksotus
1. Johdanto, kustannushallinta projektin eri vaiheissa
2. Infran rakennusosa- ja hankenimikkeistöt sekä määrämittaus
3. Kustannuslaskennan menetelmät rakennushankkeen eri vaiheissa
4. Määrien laskeminen ja kaluston mitoittaminen
5. Kustannusarvion laatiminen
6. Tarjouksen, yksikköhintojen ja maksuerätaulukon laatiminen
7. Kustannusseuranta
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
ei ole
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
vierailevia luennoitsijoita
Kansainvälisyys
-
Lisätietoja opiskelijoille
johanna.plihtari-siltanen@tuni.fi, anne.hamalainen@tuni.fi
Ilmoittautumisaika
02.07.2024 - 15.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 11.12.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Johanna Plihtari-Siltanen
Vastuuhenkilö
Hannu Kauranen
Ryhmät
-
22I351Infrarakentaminen
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija tunnistaa maanteiden ja katujen suunnitteluprosessin päävaiheet. Hän osaa luetella ja selittää liikenneväylien geometriseen suunnitteluun liittyviä keskeisiä mitoitusperusteita ja -tekijöitä. Opiskelija osaa mitoittaa liikenneväylien fyysisiä dimensioita ja laskea väyläelementtien perus-geometriaa. Opiskelija on tutustunut liikenneinfran CAD-suunnitteluun ja tietomallinnuksen perusteisiin ja osaa kuvata niiden käyttömahdollisuuksia väyläsuunnittelussa. Opiskelija osaa kuvata Suomessa käytettävät liittymäratkaisut ja osaa tarkastella niitä liikenneturvallisuuden ja toimivuuden näkökulmista. Opiskelija osaa kuvata, miten ympäristö otetaan huomioon tiensuunnittelussa.
Opiskelija osaa selittää liikenneväylien kuivatuksen suunnittelun periaatteet. Opiskelija osaa luetella teiden ja katujen rakennetyypit ja rakennekerrosmateriaalit. Opiskelija osaa kuvata tie- ja katurakenteita rasittavat kuormitustekijät. Opiskelija osaa soveltaa tavoitekantavuusarvoon perustuvaa kuormituskestävyysmitoitusmenettelyä sekä laskennalliseen routanousuun perustuvaa mitoitusmenetelmää.
Sisältö (OJ)
Ydinsisältö
1. Tiegeometrian 3D-kokonaisuus: linjaus, tasaus jasivukaltevuusjärjestelyt mitoitusperusteineen
2. Poikkileikkauksen valinta ja mitoitus, liittymätyypit ja niiden valinta
3. Ympäristön huomioon ottaminen tiensuunnittelussa, liikenneväylien pinta- ja syväkuivatus
4. Tietomallipohjainen CAD-suunnitteluharjoitus
5. Tierakenne ja rakenteen suunnittelun lähtökohdat: kuormituskertaluku, kuormitusluokat,
tavoitekantavuudet, alusrakenteen arviointi ja luokittelu
6. Kuormituskestävyysmitoitus Odemarkin menetelmällä ja routamitoitus sallitun laskennallisen
routanousun menetelmällä.
Täydentävä tietämys
Vaiheistettu suunnitteluprosessi. Tiegeometrian liikenne- ja ajotekninen tausta.
Ohjeita opiskelijalle osaamisen tasojen saavuttamiseksi:
Opintojakson arvosana määräytyy opintojakson aikana tehtävien osasuoritusten perusteella. Kukin
osasuoritus tulee suorittaa hyväksytysti. Arvosanan 3 saavuttaminen edellyttää opintojaksonydinaineksen hyvää hallintaa.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa itsenäisesti laskea esimerkin mukaisia laskutehtäviä. Opiskelija tietää mistä tiegeometrian
3D-kokonaisuus muodostuu. Opiskelija tietää keskeisimmät poikkileikkaus-, liittymä- ja
tierakennetyypit. Opiskelija tunnistaa yleisimmät syyt ja keinot ottaa tiensuunnittelussa ympäristöä
huomioon. Opiskelija tunnistaa liikenneväylien tavallisimmat pinta- ja syväkuivatusmenetelmät.
Opiskelija osaa nimetä teiden ja katujen rakennetyypit ja rakennekerrosmateriaalit. Opiskelija osaa
luetella tierakenteen suunnittelun keskeisimmät lähtökohdat, tavoitteet ja menettelytavat. Opiskelija on
osallistunut tietomallipohjaiseen CAD- suunnitteluharjoitukseen sekä suorittanut vaaditut harjoitustehtävät
hyväksytysti
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa luetella tien suunnitteluprosessin vaiheet. Opiskelija osaa soveltaa liikenneväylien
geometriseen suunnittelun keskeisiä mitoitusperusteita liikenneväylien mitoittamiseen ja väylägeometrian
laskemiseen. Opiskelija osaa valita tarkoituksenmukaisen poikkileikkaus-, liittymä- ja tierakennetyypin.
Opiskelija tietää miksi ja millaisin keinoin ympäristöä otetaan huomioon tiensuunnittelussa.
Opiskelija osaa selittää pinta- ja syväkuivatuksen periaatteet ja menetelmät. Opiskelija
tietää ja osaa kuvata teiden ja katujen rakennetyypit kerrosmateriaaleineen. Opiskelija tuntee tierakenteen
suunnittelun lähtökohdat ja peruskäsitteet sekä osaa soveltaa niitä kuormituskestävyys- ja
routamitoitukseen. Opiskelija on osallistunut tietomallipohjaiseen CAD-suunnitteluharjoitukseen sekä
suorittanut vaaditut harjoitustehtävät hyvin.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa selittää tien suunnitteluprosessin vaiheet. Opiskelija tietää ja ymmärtää liikenneväylien
geometrisen suunnittelun keskeiset mitoitusperusteet ja osaa soveltaa niitä kriittisesti liikenneväylien
mitoittamiseen ja väylägeometrian laskemiseen. Opiskelija osaa analyyttisesti vertailla ja valita
tarkoituksenmukaisen poikkileikkaus-, liittymä- ja tierakennetyypin. Opiskelija ymmärtää miksi ja
millaisin keinoin ympäristöä otetaan huomioon tiensuunnittelussa. Opiskelija osaa selittää ja vertailla
pinta- ja syväkuivatuksen periaatteita ja menetelmiä. Opiskelija osaa kategorisoida ja vertailla teiden ja
katujen rakennetyyppejä kerrosmateriaaleineen. Opiskelija hallitsee tierakenteen suunnittelun
terminologian, ymmärtää sen lähtökohdat ja osaa soveltaa niitä analyyttisesti kuormituskestävyys- ja
routamitoitukseen. Opiskelija on osallistunut tietomallipohjaiseen CAD-suunnitteluharjoitukseen sekä
suorittanut vaaditut harjoitustehtävät kiitettävästi.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Kaksi koetta toteutuksen aikana. Uusintamahdollisuus opettajan kanssa erikseen sopien.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakson suorittamisessa minimiläsnäolovaatimus on 70 %. Opintojaksolla pidetään kaksi koetta.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
lähiopetus | harjoitukset | harjoitustyöt | tentit
Oppimateriaalit
Oppimateriaali on pääosin sähköisenä (Moodle). Lisänä tunneilla jaettava materiaali sekä muistiinpanot.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Lähiopetus 54 h. Lisäksi normaali keskimääräinen itsenäinen työskentely.
Sisällön jaksotus
-Tien ja kadunsuunnittelun toimintaympäristö
-Suunnitteluprosessi menettelyineen ja asiakirjoineen
-Tie- ja liikennetekniset peruskäsitteet
-Vaaka- ja pystygeometria, sivukaltevuusjärjestelyt
-Poikkileikkaus
-Ympäristön huomioon ottaminen
-Kuivatus
-Eri kulkumuotojen huomioon ottaminen (moottoriajoneuvot, pyöräily, jalankulku, joukkoliikenne)
-Liittymät
-Tierakenteen mitoitusperusteet
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Yritysvierailu suunnittelutoimistoon
Ilmoittautumisaika
01.12.2024 - 03.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 30.04.2025
Laajuus
6 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Pia Ruokonen-Kaukolinna
Vastuuhenkilö
Pia Ruokonen-Kaukolinna
Ryhmät
-
24RTARakennustekniikka
Tavoitteet (OJ)
Tällä opintojaksolla opit niitä laskemisen ja matemaattisen mallintamisen taitoja, joita tarvitset insinöörin ammatissa. Osa-alueena on differentiaali - ja integraalilaskenta
Opintojakson päätyttyä sinä
• tunnistat eksponentti- ja logaritmifunktiot
• osaat ratkaista eksponentti- ja logaritmiyhtälöitä ja soveltaa niitä tekniikan ongelmissa
• osaat matriisien peruslaskutoimitukset ja tunnet joitakin sovelluksia
• osaat käyttää raja-arvoon, derivaattaan ja integraaliin liittyviä käsitteitä ja merkintöjä
• osaat tulkita derivaatan muutosnopeutena
• osaat määrittää derivaatan ja integraalin graafisesti, numeerisesti ja symbolisesti
• osaat ratkaista sovellustehtäviä, joiden mallintaminen vaatii derivaatan tai integraalin käyttöä
• kykenet esittämään ja perustelemaan loogisesti valitut ratkaisut
• osaat arvioida tekemiensä ratkaisujen järkevyyttä ja oikeellisuutta
Sisältö (OJ)
• eksponentti- ja logaritmifunktio
• eksponenttiyhtälö, logaritmiyhtälö
• matriisin peruskäsitteet ja laskutoimitukset (summa, luvulla kertominen, tulo, determinantti, käänteismatriisi)
• lineaarisen yhtälöryhmän ratkaiseminen matriiseilla
• joitakin matriisin sovelluksia
• raja-arvon käsite lyhyesti
• derivaatta kuvaajasta
• derivaatta numeerisesti
• derivaatan laskeminen derivointisääntöjen avulla
• korkeammat derivaatat (käydään merkinnän tasolla)
• joitakin derivaatan sovelluksia (esim. differentiaali ja kokonaisdifferentiaali, virheen arviointi ja ääriarvot)
• määrätty integraali graafisesti
• määrätty integraali numeerisesti
• integraalifunktion laskeminen integrointisääntöjen avulla
• analyysin peruslause, määrätty integraali symbolisesti
• joitakin integraalin sovelluksia (esim. matka, työ, pinta-ala, painopiste, keskiarvo, neliöllinen keskiarvo)
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija
• tunnistaa eksponentti- ja logaritmifunktiot
• osaa ratkaista yksinkertaisia eksponentti- ja logaritmiyhtälöitä
• osaa matriisien peruslaskutoimituksia
• osaa käyttää joitakin derivaattaan ja integraaliin liittyviä käsitteitä ja merkintöjä
• tietää periaatteen derivaatasta muutosnopeutena
• osaa määrittää tunnilla käytyjen yksinkertaisten esimerkkien kaltaisesti derivaatan ja integraalin graafisesti, numeerisesti ja symbolisesti
• valittujen ratkaisujen esitykset ja perustelut saattavat olla puutteellisia
• tehtyjen ratkaisujen järkevyyden ja oikeellisuuden arvioinnissa saattaa olla puutteita
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija
• tunnistaa eksponentti- ja logaritmifunktiot
• osaa ratkaista eksponentti- ja logaritmiyhtälöitä ja soveltaa niitä tekniikan ongelmissa
• osaa matriisien peruslaskutoimitukset ja tuntee joitakin sovelluksia
• osaa käyttää raja-arvoon, derivaattaan ja integraaliin liittyviä käsitteitä ja merkintöjä
• osaa tulkita derivaatan muutosnopeutena
• osaa määrittää derivaatan ja integraalin graafisesti, numeerisesti ja symbolisesti
• osaa ratkaista sovellustehtäviä, joiden mallintaminen vaatii derivaatan tai integraalin käyttöä
• kykenee esittämään ja perustelemaan loogisesti valitut ratkaisut
• osaa arvioida tekemiensä ratkaisujen järkevyyttä ja oikeellisuutta
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja hän osaa soveltaa niitä vaativampiin ongelmiin. Opiskelijalla on taito esittää ja perustella loogisesti valitut ratkaisut. Ratkaisut esitetään selkeästi ja matemaattisia käsitteitä käytetään täsmällisesti. Opiskelija on erittäin motivoitunut ja ottaa sitoutuneesti vastuuta omasta ja ryhmän suoriutumisesta.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Opintojakso suoritetaan välikokeilla (3 kpl), joiden ajat varmistetaan kurssin aikana ja ne läytyvät myös Moodlesta.
Kurssin yhden välikokeen voi uusia tai korottaa.
Koko kurssin uusintakoe järjestetään seuraavasti:
1. uusintakoe xx.2025 13.00 - 16.00, Ilmoittautumisaika xx.2025 – xx.2025
2. uusintakoe/ korotus xx.2025 13.00 - 16.00, Ilmoittautumisaika xx.2025 – xx.2025
Uusinnat ja korotukset ovat vain ja ainoastaan tässä ilmoitettuna aikana, ei siis myöhemmin esimerkiksi seuraavana vuonna.
Uusintakokeeseen ja korotukseen ilmoittaudutaan Pakin kautta.
Uusintaan osallistuminen edellyttää arvosanaa 0.
Yleiseti kokeesta:
Sairastapauksissa vaaditaan lääkärintodistus.
Poissaolo kokeesta vastaa hylättyä suoritusta.
Kokeissa saa olla mukana vain opettajan erikseen määrittelemät materiaalit ja välineet.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakso arvioidaan asteikolla 0-5. Opintojakso suoritetaan tekemällä viikottaisia harjoitustehtäviä sekä kaksi koetta. Viikoittaisilla harjoitustehtävillä voi kerätä xx pistettä ja kokeilla xx pistettä. Hyväksyttyyn suoritukseen riittää xx pistettä, joista x pistettä on tultava kokeella. Kokeiden arvostelussa otetaan huomioon paitsi ratkaisun oikeellisuus myös ratkaisutapa ja esitystavan selkeys.
Jo arvosanaan 0 vaaditaan, että opiskelija on tehnyt suoritteita koko kurssin ajan.
Kotitehtäviä ei voi merkitä eikä palauttaa enää ennalta määrätyn ajan jälkeen.
Uusinta- ja korotus:
Kurssin uusinta- ja korotustentti on täysin erillinen koe, johon ei vaikuta enää kotitehtäväpisteet eikä aiemmat koepisteet. Siinä on kurssiarvosana määräytyy pelkästään kokeen perustella ja läpipääsyyn vaaditaan 1/3 kokeen maksimipistemäärästä.
Kurssilla voi uusia tai korottaa myös yhden yksittäisen välikokeen.
Arviointikriteeri - hylätty (0)
Opiskelija osallistuu säännöllisesti opetukseen ja sen työmuotoihin, mutta ei muuten saavuta tyydyttävään arvosanaan vaadittuja kriteerejä. Mikäli edellä mainitut kriteerit eivät täyty, niin opiskelija poistetaan toteutukselta. Nollan saaminen mahdollistaa osallistumisen kurssin uusintakokeisiin.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähiopetus, itsenäinen opiskelu, tuntiharjoitukset ja kotitehtävät, videomateriaalit, nettitehtävät (STACK-tehtävät), välikokeet
Oppimateriaalit
Opettajan Moodlessa jakama materiaali (pdf-materiaalit, videot, interaktiiviset STACK- tehtävät)
Kaavasto: Tekniikan kaavasto, Tammertekniikka tai MAOL
Opintojaksolla hyödynnetään symbolista laskinta, laskinsuositus: symbolinen TI-nspire CX CAS/ TI-nspire CX II CAS -laskin.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opiskelijan keskimääräinen työmäärä on 162 h, joka koostuu:
- lähiopetuksesta
- itsenäisestä työskentelystä (mm. aiheen opiskelu oppimateriaalin ja opetusvideoiden avulla
- kotitehtävistä ja testitehtävistä
- välikokeista
Sisällön jaksotus
Sisällön jaksotus on suuntaa antava.
Logaritmit ja matriisit:
-logaritmin käsite, eksponentti- ja logaritmiyhtälöt
-matriisien perusoperaatiot ja matriisien sovelluksia
Differentiaalilaskennan osuus:
-raja-arvon käsite
-derivaatta funktion ominaisuuksien kuvaajana, muutosnopeustulkinta ja graafinen tulkinta
-derivaatan laskeminen numeerisesti ja derivointikaavojen avulla
-derivaatan sovelluksia mm. virhearviot ja ääriarvotehtävät
Integraalilaskenna osuus:
- määrätty integraali ja sen graafinen tulkinta
- numeerinen integrointi
- integraalifunktio ja integrointikaavoja
- analyysin peruslause (määrätyn integraalin ja integraalifunktion yhteys)
- pienten differentiaalien menetelmä ja sovellustehtäviä
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei ole.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Ei ole.
Kansainvälisyys
Ei ole.
Lisätietoja opiskelijoille
Kaikki kurssiin liittyvä tiedotus tapahtuu Moodlesta tuni-sähköpostiin, joten kurssille osallistuvien oletetaan seuraavan säännöllisesti tuni-sähköpostiaan. Kurssin Moodle ei näy automaattisesti, vaan opettaja lähettää sinne linkin ja Moodle-avaimen ennen kurssin alkua.
Ilmoittautumisaika
01.12.2024 - 05.01.2025
Ajoitus
06.01.2025 - 30.04.2025
Laajuus
6 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Kirsi-Maria Rinneheimo
Vastuuhenkilö
Kirsi-Maria Rinneheimo
Ryhmät
-
24RTBRakennustekniikka
Tavoitteet (OJ)
Tällä opintojaksolla opit niitä laskemisen ja matemaattisen mallintamisen taitoja, joita tarvitset insinöörin ammatissa. Osa-alueena on differentiaali - ja integraalilaskenta
Opintojakson päätyttyä sinä
• tunnistat eksponentti- ja logaritmifunktiot
• osaat ratkaista eksponentti- ja logaritmiyhtälöitä ja soveltaa niitä tekniikan ongelmissa
• osaat matriisien peruslaskutoimitukset ja tunnet joitakin sovelluksia
• osaat käyttää raja-arvoon, derivaattaan ja integraaliin liittyviä käsitteitä ja merkintöjä
• osaat tulkita derivaatan muutosnopeutena
• osaat määrittää derivaatan ja integraalin graafisesti, numeerisesti ja symbolisesti
• osaat ratkaista sovellustehtäviä, joiden mallintaminen vaatii derivaatan tai integraalin käyttöä
• kykenet esittämään ja perustelemaan loogisesti valitut ratkaisut
• osaat arvioida tekemiensä ratkaisujen järkevyyttä ja oikeellisuutta
Sisältö (OJ)
• eksponentti- ja logaritmifunktio
• eksponenttiyhtälö, logaritmiyhtälö
• matriisin peruskäsitteet ja laskutoimitukset (summa, luvulla kertominen, tulo, determinantti, käänteismatriisi)
• lineaarisen yhtälöryhmän ratkaiseminen matriiseilla
• joitakin matriisin sovelluksia
• raja-arvon käsite lyhyesti
• derivaatta kuvaajasta
• derivaatta numeerisesti
• derivaatan laskeminen derivointisääntöjen avulla
• korkeammat derivaatat (käydään merkinnän tasolla)
• joitakin derivaatan sovelluksia (esim. differentiaali ja kokonaisdifferentiaali, virheen arviointi ja ääriarvot)
• määrätty integraali graafisesti
• määrätty integraali numeerisesti
• integraalifunktion laskeminen integrointisääntöjen avulla
• analyysin peruslause, määrätty integraali symbolisesti
• joitakin integraalin sovelluksia (esim. matka, työ, pinta-ala, painopiste, keskiarvo, neliöllinen keskiarvo)
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija
• tunnistaa eksponentti- ja logaritmifunktiot
• osaa ratkaista yksinkertaisia eksponentti- ja logaritmiyhtälöitä
• osaa matriisien peruslaskutoimituksia
• osaa käyttää joitakin derivaattaan ja integraaliin liittyviä käsitteitä ja merkintöjä
• tietää periaatteen derivaatasta muutosnopeutena
• osaa määrittää tunnilla käytyjen yksinkertaisten esimerkkien kaltaisesti derivaatan ja integraalin graafisesti, numeerisesti ja symbolisesti
• valittujen ratkaisujen esitykset ja perustelut saattavat olla puutteellisia
• tehtyjen ratkaisujen järkevyyden ja oikeellisuuden arvioinnissa saattaa olla puutteita
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija
• tunnistaa eksponentti- ja logaritmifunktiot
• osaa ratkaista eksponentti- ja logaritmiyhtälöitä ja soveltaa niitä tekniikan ongelmissa
• osaa matriisien peruslaskutoimitukset ja tuntee joitakin sovelluksia
• osaa käyttää raja-arvoon, derivaattaan ja integraaliin liittyviä käsitteitä ja merkintöjä
• osaa tulkita derivaatan muutosnopeutena
• osaa määrittää derivaatan ja integraalin graafisesti, numeerisesti ja symbolisesti
• osaa ratkaista sovellustehtäviä, joiden mallintaminen vaatii derivaatan tai integraalin käyttöä
• kykenee esittämään ja perustelemaan loogisesti valitut ratkaisut
• osaa arvioida tekemiensä ratkaisujen järkevyyttä ja oikeellisuutta
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja hän osaa soveltaa niitä vaativampiin ongelmiin. Opiskelijalla on taito esittää ja perustella loogisesti valitut ratkaisut. Ratkaisut esitetään selkeästi ja matemaattisia käsitteitä käytetään täsmällisesti. Opiskelija on erittäin motivoitunut ja ottaa sitoutuneesti vastuuta omasta ja ryhmän suoriutumisesta.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
01.12.2024 - 05.01.2025
Ajoitus
06.01.2025 - 30.04.2025
Laajuus
6 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Sini Ahlberg
Vastuuhenkilö
Petri Murtomaa
Ryhmät
-
24RTCRakennustekniikka
Tavoitteet (OJ)
Tällä opintojaksolla opit niitä laskemisen ja matemaattisen mallintamisen taitoja, joita tarvitset insinöörin ammatissa. Osa-alueena on differentiaali - ja integraalilaskenta
Opintojakson päätyttyä sinä
• tunnistat eksponentti- ja logaritmifunktiot
• osaat ratkaista eksponentti- ja logaritmiyhtälöitä ja soveltaa niitä tekniikan ongelmissa
• osaat matriisien peruslaskutoimitukset ja tunnet joitakin sovelluksia
• osaat käyttää raja-arvoon, derivaattaan ja integraaliin liittyviä käsitteitä ja merkintöjä
• osaat tulkita derivaatan muutosnopeutena
• osaat määrittää derivaatan ja integraalin graafisesti, numeerisesti ja symbolisesti
• osaat ratkaista sovellustehtäviä, joiden mallintaminen vaatii derivaatan tai integraalin käyttöä
• kykenet esittämään ja perustelemaan loogisesti valitut ratkaisut
• osaat arvioida tekemiensä ratkaisujen järkevyyttä ja oikeellisuutta
Sisältö (OJ)
• eksponentti- ja logaritmifunktio
• eksponenttiyhtälö, logaritmiyhtälö
• matriisin peruskäsitteet ja laskutoimitukset (summa, luvulla kertominen, tulo, determinantti, käänteismatriisi)
• lineaarisen yhtälöryhmän ratkaiseminen matriiseilla
• joitakin matriisin sovelluksia
• raja-arvon käsite lyhyesti
• derivaatta kuvaajasta
• derivaatta numeerisesti
• derivaatan laskeminen derivointisääntöjen avulla
• korkeammat derivaatat (käydään merkinnän tasolla)
• joitakin derivaatan sovelluksia (esim. differentiaali ja kokonaisdifferentiaali, virheen arviointi ja ääriarvot)
• määrätty integraali graafisesti
• määrätty integraali numeerisesti
• integraalifunktion laskeminen integrointisääntöjen avulla
• analyysin peruslause, määrätty integraali symbolisesti
• joitakin integraalin sovelluksia (esim. matka, työ, pinta-ala, painopiste, keskiarvo, neliöllinen keskiarvo)
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija
• tunnistaa eksponentti- ja logaritmifunktiot
• osaa ratkaista yksinkertaisia eksponentti- ja logaritmiyhtälöitä
• osaa matriisien peruslaskutoimituksia
• osaa käyttää joitakin derivaattaan ja integraaliin liittyviä käsitteitä ja merkintöjä
• tietää periaatteen derivaatasta muutosnopeutena
• osaa määrittää tunnilla käytyjen yksinkertaisten esimerkkien kaltaisesti derivaatan ja integraalin graafisesti, numeerisesti ja symbolisesti
• valittujen ratkaisujen esitykset ja perustelut saattavat olla puutteellisia
• tehtyjen ratkaisujen järkevyyden ja oikeellisuuden arvioinnissa saattaa olla puutteita
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija
• tunnistaa eksponentti- ja logaritmifunktiot
• osaa ratkaista eksponentti- ja logaritmiyhtälöitä ja soveltaa niitä tekniikan ongelmissa
• osaa matriisien peruslaskutoimitukset ja tuntee joitakin sovelluksia
• osaa käyttää raja-arvoon, derivaattaan ja integraaliin liittyviä käsitteitä ja merkintöjä
• osaa tulkita derivaatan muutosnopeutena
• osaa määrittää derivaatan ja integraalin graafisesti, numeerisesti ja symbolisesti
• osaa ratkaista sovellustehtäviä, joiden mallintaminen vaatii derivaatan tai integraalin käyttöä
• kykenee esittämään ja perustelemaan loogisesti valitut ratkaisut
• osaa arvioida tekemiensä ratkaisujen järkevyyttä ja oikeellisuutta
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja hän osaa soveltaa niitä vaativampiin ongelmiin. Opiskelijalla on taito esittää ja perustella loogisesti valitut ratkaisut. Ratkaisut esitetään selkeästi ja matemaattisia käsitteitä käytetään täsmällisesti. Opiskelija on erittäin motivoitunut ja ottaa sitoutuneesti vastuuta omasta ja ryhmän suoriutumisesta.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
01.12.2024 - 05.01.2025
Ajoitus
06.01.2025 - 30.04.2025
Laajuus
6 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Sini Ahlberg
Vastuuhenkilö
Petri Murtomaa
Ryhmät
-
24RTDRakennustekniikka
Tavoitteet (OJ)
Tällä opintojaksolla opit niitä laskemisen ja matemaattisen mallintamisen taitoja, joita tarvitset insinöörin ammatissa. Osa-alueena on differentiaali - ja integraalilaskenta
Opintojakson päätyttyä sinä
• tunnistat eksponentti- ja logaritmifunktiot
• osaat ratkaista eksponentti- ja logaritmiyhtälöitä ja soveltaa niitä tekniikan ongelmissa
• osaat matriisien peruslaskutoimitukset ja tunnet joitakin sovelluksia
• osaat käyttää raja-arvoon, derivaattaan ja integraaliin liittyviä käsitteitä ja merkintöjä
• osaat tulkita derivaatan muutosnopeutena
• osaat määrittää derivaatan ja integraalin graafisesti, numeerisesti ja symbolisesti
• osaat ratkaista sovellustehtäviä, joiden mallintaminen vaatii derivaatan tai integraalin käyttöä
• kykenet esittämään ja perustelemaan loogisesti valitut ratkaisut
• osaat arvioida tekemiensä ratkaisujen järkevyyttä ja oikeellisuutta
Sisältö (OJ)
• eksponentti- ja logaritmifunktio
• eksponenttiyhtälö, logaritmiyhtälö
• matriisin peruskäsitteet ja laskutoimitukset (summa, luvulla kertominen, tulo, determinantti, käänteismatriisi)
• lineaarisen yhtälöryhmän ratkaiseminen matriiseilla
• joitakin matriisin sovelluksia
• raja-arvon käsite lyhyesti
• derivaatta kuvaajasta
• derivaatta numeerisesti
• derivaatan laskeminen derivointisääntöjen avulla
• korkeammat derivaatat (käydään merkinnän tasolla)
• joitakin derivaatan sovelluksia (esim. differentiaali ja kokonaisdifferentiaali, virheen arviointi ja ääriarvot)
• määrätty integraali graafisesti
• määrätty integraali numeerisesti
• integraalifunktion laskeminen integrointisääntöjen avulla
• analyysin peruslause, määrätty integraali symbolisesti
• joitakin integraalin sovelluksia (esim. matka, työ, pinta-ala, painopiste, keskiarvo, neliöllinen keskiarvo)
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija
• tunnistaa eksponentti- ja logaritmifunktiot
• osaa ratkaista yksinkertaisia eksponentti- ja logaritmiyhtälöitä
• osaa matriisien peruslaskutoimituksia
• osaa käyttää joitakin derivaattaan ja integraaliin liittyviä käsitteitä ja merkintöjä
• tietää periaatteen derivaatasta muutosnopeutena
• osaa määrittää tunnilla käytyjen yksinkertaisten esimerkkien kaltaisesti derivaatan ja integraalin graafisesti, numeerisesti ja symbolisesti
• valittujen ratkaisujen esitykset ja perustelut saattavat olla puutteellisia
• tehtyjen ratkaisujen järkevyyden ja oikeellisuuden arvioinnissa saattaa olla puutteita
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija
• tunnistaa eksponentti- ja logaritmifunktiot
• osaa ratkaista eksponentti- ja logaritmiyhtälöitä ja soveltaa niitä tekniikan ongelmissa
• osaa matriisien peruslaskutoimitukset ja tuntee joitakin sovelluksia
• osaa käyttää raja-arvoon, derivaattaan ja integraaliin liittyviä käsitteitä ja merkintöjä
• osaa tulkita derivaatan muutosnopeutena
• osaa määrittää derivaatan ja integraalin graafisesti, numeerisesti ja symbolisesti
• osaa ratkaista sovellustehtäviä, joiden mallintaminen vaatii derivaatan tai integraalin käyttöä
• kykenee esittämään ja perustelemaan loogisesti valitut ratkaisut
• osaa arvioida tekemiensä ratkaisujen järkevyyttä ja oikeellisuutta
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja hän osaa soveltaa niitä vaativampiin ongelmiin. Opiskelijalla on taito esittää ja perustella loogisesti valitut ratkaisut. Ratkaisut esitetään selkeästi ja matemaattisia käsitteitä käytetään täsmällisesti. Opiskelija on erittäin motivoitunut ja ottaa sitoutuneesti vastuuta omasta ja ryhmän suoriutumisesta.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
02.07.2024 - 15.09.2024
Ajoitus
16.09.2024 - 31.12.2024
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Saija Jokinen
Vastuuhenkilö
Hannu Kauranen
Ryhmät
-
21I351Infrarakentaminen
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija suunnittelee ja toteuttaa kestävän kehityksen mukaisia maa- ja pohjarakenteita käyttäen jalostettuja maa-aineksia ja teollisuuden sivutuotteita. Opiskelija tietää maan pilaantuneisuuden aiheuttamia toimintoja, haitta-aineiden leviämistapoja, pilaantuneisiin maihin liittyviä tutkimusmenetelmiä ja tavanomaisia käsittelytekniikoita. Opiskelija perehtyy kaatopaikkojen pohja- ja peittorakenteisiin. Opiskelija tuntee rakenteiden vedenläpäisevyyteen vaikuttavat tekijät.
Sisältö (OJ)
Pilaantuneet maa-ainekset; pilaantumisen aiheuttajat ja leviäminen, tutkimus- ja korjausmenetelmät. Pohjaveden suojaus teiden kohdalla. Kaatopaikan pohja- ja pintarakenteet. Teollisuuden sivutuotteiden ja uusiomateriaalien käyttö maarakentamisessa. Elinkaarimalli ja kestävä kehitys.
Esitietovaatimukset (OJ)
maarakennustekniikka, geotekniikan perusteet, ympäristö- ja vesihuoltotekniikan perusteet
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
- Opiskelija tietää yleisiä asioita pilaantuneista maista ja kaatopaikkojen rakenteista.
- Opiskelija osaa luetella teollisuuden sivutuotteita ja uusiomateriaaleja, joita käytetään yleisesti maarakentamisessa.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
- Opiskelija tietää yleisimmät pilaantuneiden maiden tutkimus- ja korjausmenetelmät.
- Opiskelija ymmärtää kaatopaikkojen sijoittamiseen liittyvät kriteerit.
- Opiskelija tietää kaatopaikan pinta- ja pohjarakenteet ja näiden merkityksen kaatopaikan ympäristövaikutuksissa.
- Opiskelija tietää uusiomateriaalien käytön periaatteet maarakentamisessa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
- Ed. lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja niiden käytöstä ongelmien ratkaisuun sekä taito esittää, analysoida ja perustella loogisesti ratkaisut.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
01.07.2024 - 15.09.2024
Ajoitus
09.08.2024 - 13.12.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Petri Murtomaa
Vastuuhenkilö
Petri Murtomaa
Ryhmät
-
23AI371Kiinteistönpitotekniikka ja korjausrakentaminen, monimuoto
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija tuntee kiinteistönhoidon tehtävät ja tietää miten ne mitoitetaan. Hän tuntee rakennuksen käyttö- ja huolto-ohjeen laadintaprosessin, sisällön sekä hyödyntämismahdollisuudet. Opiskelija tuntee kiinteistön turvallisuuteen vaikuttavat keskeiset tekijät.
Sisältö (OJ)
Opintojaksolla käsitellään rakennusten, niiden ulkoalueiden sekä talotekniikan hoitoa ja huoltoa, siivousta ja jätehuoltoa. Perehdytään kiinteistönhoidon suunnitteluun ja mitoitukseen, rakennuksen käyttö- ja huolto-ohjeen laadintaan ja käyttöön, rakennusten pelastussuunnitteluun, rakenteelliseen turvallisuuteen, paloturvallisuuteen sekä sähköisiin turvallisuusjärjestelmiin.
Lisätiedot (OJ)
Kirjallisuus: Opintomoniste, Isännöitsijän käsikirja ja nimetyt KH-kortit. Opetusmenetelmät: Luennot, harjoitukset, harjoitustyö, aktiivinen osallistuminen lähiopetukseen, tentti. Opetuskieli: suomi.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa nimetä tavanomaisen kiinteistön kiinteistönhoitoon kuuluvat tehtävät ja tietää miten ne suunnitellaan. Hän tunnistaa keskeisimmät kiinteistön turvallisuuteen vaikuttavat asiat.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija tuntee tavanomaisen kiinteistön kiinteistönhoitoon kuuluvat tehtävät ja osaa suunnitella ne. Hän tietää keskeiset kiinteistön turvallisuuteen vaikuttavat asiat ja osaa huolehtia ne kuntoon.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija hallitsee tavanomaisen kiinteistön kiinteistönhoitoon kuuluvat tehtävät, osaa suunnitella ne ja mitoittaa niissä tarvittavat resurssit. Hän tietää keskeiset kiinteistön turvallisuuteen vaikuttavat asiat ja osaa kehittää kiinteistön turvallisuutta.
Aika ja paikka
Lukujärjestyksen mukaisesti lähiopetuksena.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Tentti oppitunneilla 22.11.24.
Uusinta- ja korotusajankohdat: ilmoitetaan myöhemmin
Ilmoittautuminen näihin suoraan opettajalle sähköpostilla viimeistään viikkoa ennen tenttiajankohtaa.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Hyväksytty suoritus arvioidaan asteikolla 1…5. Arvosanaan vaikuttavat koe (25 p), kulutusseuranta-harjoitustyö (10 p) ja jätehuoltotehtävä (5 p) Aktiivisuus lähiopetuksessa voi korottaa arvosanaa rajatapauksessa.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Luennot, harjoitukset, harjoitustyöt (kulutusseuranta), itsenäinen verkko-opiskelu ja tentti.
Oppimateriaalit
Luentomonisteet, KH-tiedostossa julkaistut rakennuksen käyttö- ja huolto-ohjeen (kiinteistönpitokirjan) laadintaa käsittelevät tietokortit sekä muu oppitunneilla ilmoitettava aineisto.
Lisätietoa käsiteltäviin aiheisiin on mm. seuraavissa:
Tuorein isännöitsijän käsikirja, tuorein Kiinteistönhoidon käsikirja, Murtomaa (toim.): Kiinteistönpidon tekniikka, talous ja hallinto, Myyryläinen: Kiinteistön teknisen huollon käsikirja.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakson laajuus 5 op -> 135 h, lähiopetusta 40 h.
Sisällön jaksotus
Opintojakson esittely, yleishoito ja valvonta 3 h
Kulutusseuranta 3 h
Ulkoalueiden hoito ja jätehuolto 3 h
Siivous 2 h
Teknisten järjestelmien hoito 7 h
Kiinteistönhoidon suunnittelu 6 h
Rakennuksen käyttö- ja huolto-ohje (huoltokirja) 2 h
Turvallisuusasiat 10 h
Koe + kokeen palautus ym. 5 h
Jakson suoritusvaatimuksiin kuuluu 22.11.24 mennessä palautettava harjoitustyö kiinteistön kulutusseurannasta ja harjoitustehtävä kiinteistön jätehuollosta.
Lisätietoja opiskelijoille
Oppimistavoitteet
1. Opiskelija osaa kiinteistönhoidon keskeisen terminologian ja yleiset periaatteet
2. Opiskelija tuntee kiinteistönhoidon keskeiset tehtävät
3. Opiskelija osaa toteuttaa rakennuksen kulutusseurannan
4. Opiskelija osaa suunnitella ja mitoittaa kiinteistönhoitotehtäviä
5. Opiskelija tuntee rakennuksen käyttö- ja huolto-ohjeen sisällön ja sen käyttömahdollisuudet kiinteistön ylläpidossa
6. Opiskelija tuntee turvallisuusjohtamisen ja riskienhallinnan perusteet
7. Opiskelija tuntee kiinteistöturvallisuuden hallinnan perusteet
Ilmoittautumisaika
01.07.2024 - 15.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 20.12.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Petri Murtomaa
Vastuuhenkilö
Petri Murtomaa
Ryhmät
-
22I371Kiinteistönpitotekniikka ja korjausrakentaminen
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija tuntee kiinteistönhoidon tehtävät ja tietää miten ne mitoitetaan. Hän tuntee rakennuksen käyttö- ja huolto-ohjeen laadintaprosessin, sisällön sekä hyödyntämismahdollisuudet. Opiskelija tuntee kiinteistön turvallisuuteen vaikuttavat keskeiset tekijät.
Sisältö (OJ)
Opintojaksolla käsitellään rakennusten, niiden ulkoalueiden sekä talotekniikan hoitoa ja huoltoa, siivousta ja jätehuoltoa. Perehdytään kiinteistönhoidon suunnitteluun ja mitoitukseen, rakennuksen käyttö- ja huolto-ohjeen laadintaan ja käyttöön, rakennusten pelastussuunnitteluun, rakenteelliseen turvallisuuteen, paloturvallisuuteen sekä sähköisiin turvallisuusjärjestelmiin.
Lisätiedot (OJ)
Kirjallisuus: Opintomoniste, Isännöitsijän käsikirja ja nimetyt KH-kortit. Opetusmenetelmät: Luennot, harjoitukset, harjoitustyö, aktiivinen osallistuminen lähiopetukseen, tentti. Opetuskieli: suomi.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa nimetä tavanomaisen kiinteistön kiinteistönhoitoon kuuluvat tehtävät ja tietää miten ne suunnitellaan. Hän tunnistaa keskeisimmät kiinteistön turvallisuuteen vaikuttavat asiat.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija tuntee tavanomaisen kiinteistön kiinteistönhoitoon kuuluvat tehtävät ja osaa suunnitella ne. Hän tietää keskeiset kiinteistön turvallisuuteen vaikuttavat asiat ja osaa huolehtia ne kuntoon.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija hallitsee tavanomaisen kiinteistön kiinteistönhoitoon kuuluvat tehtävät, osaa suunnitella ne ja mitoittaa niissä tarvittavat resurssit. Hän tietää keskeiset kiinteistön turvallisuuteen vaikuttavat asiat ja osaa kehittää kiinteistön turvallisuutta.
Aika ja paikka
Lukujärjestyksen mukaisesti lähiopetuksena. Viikossa kaksi opetuskertaa (2h + 2h).
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Tentti joulukuussa oppitunneilla, erikseen sovittavana päivänä.
Uusinta- ja korotusajankohdat: ilmoitetaan myöhemmin
Ilmoittautuminen näihin suoraan opettajalle sähköpostilla viimeistään viikkoa ennen tenttiajankohtaa.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Hyväksytty suoritus arvioidaan asteikolla 1…5. Arvosanaan vaikuttavat koe (80 %), harjoitustyö (20 %), aktiivisuus lähiopetuksessa voi korottaa arvosanaa rajatapauksessa.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Luennot, harjoitukset, harjoitustyöt (kulutusseuranta), itsenäinen verkko-opiskelu ja tentti.
Oppimateriaalit
Luentomonisteet, KH-tiedostossa julkaistut rakennuksen käyttö- ja huolto-ohjeen (kiinteistönpitokirjan) laadintaa käsittelevät tietokortit sekä muu oppitunneilla ilmoitettava aineisto.
Lisätietoa käsiteltäviin aiheisiin on mm. seuraavissa:
Tuorein isännöitsijän käsikirja, tuorein Kiinteistönhoidon käsikirja, Murtomaa (toim.): Kiinteistönpidon tekniikka, talous ja hallinto, Myyryläinen: Kiinteistön teknisen huollon käsikirja.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Lähiopetusta on 52 h
Sisällön jaksotus
Yleishoito ja valvonta 3 h
Kulutusseuranta 4 h
Ulkoalueiden hoito ja jätehuolto 4 h
Siivous 3 h
Teknisten järjestelmien hoito 8 h
Kiinteistönhoidon suunnittelu 6 h
Rakennuksen käyttö- ja huolto-ohje (huoltokirja) 4 h
Turvallisuusasiat 16 h
Tentti + palautus ym. 4 h
Jakson suoritusvaatimuksiin kuuluu harjoitustyöt kiinteistön kulutusseurannasta. Harjoitustyö on palautettava viimeistään jakson 1. tenttiin mennessä.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Opintojaksolla pyritään järjestämään vierailu kiinteistöpalveluyritykseen.
Lisätietoja opiskelijoille
Oppimistavoitteet
1. Opiskelija osaa kiinteistönhoidon keskeisen terminologian ja yleiset periaatteet
2. Opiskelija tuntee kiinteistönhoidon keskeiset tehtävät
3. Opiskelija osaa toteuttaa rakennuksen kulutusseurannan
4. Opiskelija osaa suunnitella ja mitoittaa kiinteistönhoitotehtäviä sekä tuntee rakennuksen käyttö- ja huolto-ohjeen käyttömahdollisuudet
5. Opiskelija tuntee rakennuksen käyttö- ja huolto-ohjeen sisällön ja sen laadintaa ohjaavat määräykset
6. Opiskelija tuntee turvallisuusjohtamisen perusteet ja kiinteistöihin liittyvän yritysturvallisuuden osa-alueet
7. Opiskelija tuntee riskienhallinnan perusteet
8. Opiskelija tuntee kiinteistöturvallisuuden hallinnan perusteet
Ilmoittautumisaika
01.12.2024 - 19.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.07.2025
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Johanna Granlund
Vastuuhenkilö
Johanna Granlund
Ryhmät
-
24RTARakennustekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa valmistella ja pitää asiantuntijaesityksen tilanteen ja vastaanottajat huomioiden.
Opiskelija osaa toimia ryhmätilanteissa vuorovaikutteisesti, tavoitteellisesti ja vastuullisesti.
Opiskelija kehittää kirjoitus-, esiintymis- ja ryhmäviestintätaitojaan osana ammattitaitoaan.
Sisältö (OJ)
Opiskelussa ja työelämässä tarpeellisten tekstilajien piirteet (esim. muistio ja tiedote)
Puheviestinnän perusteet
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija on suorittanut kaikki tehtävät hyväksytysti ja osallistunut opetukseen vaaditun määrän.
Hän kirjoittaa ymmärrettävästi ja asiatyylisesti tarvittaessa asiakirjastandardia jäljitellen. Opiskelija hyödyntää tarvittaessa lähteitä, joskin niiden käyttö ja referointi on vähäistä. Väitteiden perusteleminen on vaatimatonta. Tekstin rakentaminen on hapuilevaa, ja kielen muoto- ja tyyliseikoissa on huomautettavaa.
Opiskelija kykenee pitämään esittelevän puheensa visuaalisen havainnollistuksen kera asiallisesti, joskin sen kestossa, rakenteessa, vuorovaikutuksellisuudessa tai äänenkäytössä on paljonkin huomautettavaa.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija on suorittanut kaikki tehtävät hyväksytysti ja sovitun aikataulun mukaisesti. Opiskelija osoittaa aktiivisuutta ja perustelee näkemyksensä. Hänen suorituksensa ovat annettujen ohjeiden mukaan tilanteen ja vastaanottajan huomioivia ja rakenteeltaan toimivia.
Esitetyt näkemykset on perusteltuja, lähdetiedot on referoitu tarkoituksenmukaisesti ja niin, että referointi niveltyy luontevasti muuhun esitykseen. Olennainen tieto välittyy selkeästi, ja esitys on melko virheetön ja ohjeistuksia noudatteleva.
Opiskelija ottaa esityksissään vastaanottajat ja tilanteen huomioon. Rakenteeltaan toimivan puheensa aikana opiskelija pitää katsekontaktin yleisöön ja puhuu omin sanoin.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija on suorittanut kaikki tehtävät erinomaisesti sovittuja aikatauluja noudattaen sekä osallistunut opetukseen aktiivisesti ja rakentavasti. Hän viestii vakuuttavasti, innostuneesti ja vuorovaikutteisesti sekä perustelee mielipiteensä monipuolisesti. Hänen käyttämänsä kieli on miltei virheetöntä ja tyyliltään moitteetonta.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Toteutuksella ei ole tenttiä.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arviointi perustuu palautettaviin tehtäviin.
Hyväksytty suoritus
Opiskelija viestii vakuuttavasti, perustellen näkemyksensä monipuolisesti. Esitys ja tekstit ovat johdonmukaisesti jäsenneltyjä ja tiivistettyjä. Viestintä on asiatyylistä. Esitys ja tekstit noudattelevat annettuja ohjeita. Opiskelija osaa esiintyä asiallisesti, vakuuttavasti ja vuorovaikutteisesti. Opiskelija onnistuu ylläpitämään yleisön mielenkiinnon esityksen loppuun saakka.
Hylätty suoritus
Opiskelija ei ole suorittanut opintojaksolla vaadittuja tehtäviä. Suoritus voi olla hylätty myös silloin, jos esityksen tai tekstin rakentaminen on hapuilevaa, kielen muoto- ja tyyliseikoissa on paljon huomautettavaa ja väitteiden perusteleminen on vaatimatonta. Opiskelija kykenee pitämään puhe-esityksen ja havainnollistamaan sitä, mutta sen kestossa, rakenteessa, vuorovaikutuksellisuudessa on merkittävästi huomautettavaa.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/hylätty
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähiopetus, etäopetus tarpeen mukaan
Suulliset ja kirjalliset harjoitukset sekä itsenäisesti että pienryhmissä
Itsenäinen tiedonhankinta ja tehtävien teko ja valmistelu
Aktiivinen tuntityöskentely
Oppimateriaalit
Opettajan laatima materiaali Moodlessa
Itsenäinen materiaalien haku erilaisia tehtäviä varten
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Osallistuminen kontaktitunneille, tuntityöskentely sekä tehtävien tekeminen tuntien ulkopuolella.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei ole.
Ilmoittautumisaika
01.12.2024 - 19.01.2025
Ajoitus
13.01.2025 - 30.04.2025
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Annina Korpela

Ei tenttiä. Arviointi perustuu kurssin suulliseen esitykseen, muihin kurssin tehtäviin ja tuntiaktiivisuuteen.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arviointi perustuu sekä opiskelijan tekemiin tehtäviin että yleiseen aktiivisuuteen ja osallistumiseen tuntityöskentelyssä. Myös vertaisarviointia hyödynnetään.
Hyväksytty suoritus = Opiskelija viestii kirjoittaen vakuuttavasti, perustellen näkemyksensä monipuolisesti. Hänen tekstinsä olennainen tieto on hyvin tai erinomaisesti jäsennelty sekä tiivistetty. Kieli on virheetöntä tai lähes virheetöntä ja tyyli hallittua. Teksti noudattelee asetteluiltaan TAMKin raportointiohjeistuksia. Opiskelija osaa puhua vakuuttavasti, innostuneesti ja vuorovaikutteisesti. Hän esiintyy luontevasti ja asiallisesti onnistuen ylläpitämään yleisön mielenkiinnon. Hän osaa hyödyntää äänen tehokeinoja.
Hylätty suoritus = Opiskelija ei ole pitänyt suullista esitystä, on ollut pois tunneilta enemmän kuin 20 % tai ei ole tehnyt kurssin kirjallisia tehtäviä. Lisäksi suoritus voi olla hylätty, jos tekstin rakentaminen on hapuilevaa ja kielen muoto- ja tyyliseikoissa on paljon huomautettavaa ja väitteiden perusteleminen on vaatimatonta. Opiskelija kykenee pitämään puhe-esityksensä visuaalisen havainnollistuksen kera, mutta sen kestossa, rakenteessa, vuorovaikutuksellisuudessa tai äänenkäytössä on paljon huomautettavaa.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Opintojakso toteutetaan pääosin lähiopetuksena (monimuoto- ja etäopetus mahdollista tilanteesta riippuen). Opiskelijat tekevät suullisia ja kirjallisia harjoituksia itsenäisesti ja pienryhmissä kontaktitunneilla. Lisäksi opiskelijat hankkivat tietoa ja valmistelevat tehtäviä itsenäisesti kontaktituntien ulkopuolella. Lähiopetuksessa ja -ohjauksessa opiskelijoita osallistetaan aktiiviseen tuntityöskentelyyn ja keskusteluihin sekä ryhmäytetään eri menetelmin ja toiminnallisten harjoitusten avulla.
Oppimateriaalit
Opettajan laatima materiaali ja Tekniikan viestintä -opas.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Osallistuminen kontaktitunneille (noin 2 h/viikko), tuntityöskentely sekä tehtävien tekeminen tuntien ulkopuolella.
Sisällön jaksotus
Luennot ja harjoitukset:
puheviestinnän perusteet, suullisia harjoituksia
työnhaku
ryhmätyö- ja neuvottelutaidot sekä niihin liittyvät suulliset ja kirjalliset harjoitukset
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei ole.
Ilmoittautumisaika
01.12.2024 - 19.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.07.2025
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Johanna Granlund
Vastuuhenkilö
Johanna Granlund
Ryhmät
-
24RTCRakennustekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa valmistella ja pitää asiantuntijaesityksen tilanteen ja vastaanottajat huomioiden.
Opiskelija osaa toimia ryhmätilanteissa vuorovaikutteisesti, tavoitteellisesti ja vastuullisesti.
Opiskelija kehittää kirjoitus-, esiintymis- ja ryhmäviestintätaitojaan osana ammattitaitoaan.
Sisältö (OJ)
Opiskelussa ja työelämässä tarpeellisten tekstilajien piirteet (esim. muistio ja tiedote)
Puheviestinnän perusteet
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija on suorittanut kaikki tehtävät hyväksytysti ja osallistunut opetukseen vaaditun määrän.
Hän kirjoittaa ymmärrettävästi ja asiatyylisesti tarvittaessa asiakirjastandardia jäljitellen. Opiskelija hyödyntää tarvittaessa lähteitä, joskin niiden käyttö ja referointi on vähäistä. Väitteiden perusteleminen on vaatimatonta. Tekstin rakentaminen on hapuilevaa, ja kielen muoto- ja tyyliseikoissa on huomautettavaa.
Opiskelija kykenee pitämään esittelevän puheensa visuaalisen havainnollistuksen kera asiallisesti, joskin sen kestossa, rakenteessa, vuorovaikutuksellisuudessa tai äänenkäytössä on paljonkin huomautettavaa.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija on suorittanut kaikki tehtävät hyväksytysti ja sovitun aikataulun mukaisesti. Opiskelija osoittaa aktiivisuutta ja perustelee näkemyksensä. Hänen suorituksensa ovat annettujen ohjeiden mukaan tilanteen ja vastaanottajan huomioivia ja rakenteeltaan toimivia.
Esitetyt näkemykset on perusteltuja, lähdetiedot on referoitu tarkoituksenmukaisesti ja niin, että referointi niveltyy luontevasti muuhun esitykseen. Olennainen tieto välittyy selkeästi, ja esitys on melko virheetön ja ohjeistuksia noudatteleva.
Opiskelija ottaa esityksissään vastaanottajat ja tilanteen huomioon. Rakenteeltaan toimivan puheensa aikana opiskelija pitää katsekontaktin yleisöön ja puhuu omin sanoin.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija on suorittanut kaikki tehtävät erinomaisesti sovittuja aikatauluja noudattaen sekä osallistunut opetukseen aktiivisesti ja rakentavasti. Hän viestii vakuuttavasti, innostuneesti ja vuorovaikutteisesti sekä perustelee mielipiteensä monipuolisesti. Hänen käyttämänsä kieli on miltei virheetöntä ja tyyliltään moitteetonta.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Toteutuksella ei ole tenttiä.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arviointi perustuu palautettaviin tehtäviin.
Hyväksytty suoritus
Opiskelija viestii vakuuttavasti, perustellen näkemyksensä monipuolisesti. Esitys ja tekstit ovat johdonmukaisesti jäsenneltyjä ja tiivistettyjä. Viestintä on asiatyylistä. Esitys ja tekstit noudattelevat annettuja ohjeita. Opiskelija osaa esiintyä asiallisesti, vakuuttavasti ja vuorovaikutteisesti. Opiskelija onnistuu ylläpitämään yleisön mielenkiinnon esityksen loppuun saakka.
Hylätty suoritus
Opiskelija ei ole suorittanut opintojaksolla vaadittuja tehtäviä. Suoritus voi olla hylätty myös silloin, jos esityksen tai tekstin rakentaminen on hapuilevaa, kielen muoto- ja tyyliseikoissa on paljon huomautettavaa ja väitteiden perusteleminen on vaatimatonta. Opiskelija kykenee pitämään puhe-esityksen ja havainnollistamaan sitä, mutta sen kestossa, rakenteessa, vuorovaikutuksellisuudessa on merkittävästi huomautettavaa.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/hylätty
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähiopetus, etäopetus tarpeen mukaan
Suulliset ja kirjalliset harjoitukset sekä itsenäisesti että pienryhmissä
Itsenäinen tiedonhankinta ja tehtävien teko ja valmistelu
Aktiivinen tuntityöskentely
Oppimateriaalit
Opettajan laatima materiaali Moodlessa
Itsenäinen materiaalien haku erilaisia tehtäviä varten
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Osallistuminen kontaktitunneille, tuntityöskentely sekä tehtävien tekeminen tuntien ulkopuolella.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei ole.
Ilmoittautumisaika
01.12.2024 - 19.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 04.05.2025
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Lotta Markkula
Vastuuhenkilö
Lotta Markkula

TAMK, syksy 2024
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Toteutuksella ei ole tenttiä.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arviointi perustuu palautettaviin tehtäviin.
Hyväksytty suoritus
Opiskelija viestii vakuuttavasti, perustellen näkemyksensä monipuolisesti. Esitys ja tekstit ovat johdonmukaisesti jäsenneltyjä ja tiivistettyjä. Viestintä on asiatyylistä. Esitys ja tekstit noudattelevat annettuja ohjeita. Opiskelija osaa esiintyä asiallisesti, vakuuttavasti ja vuorovaikutteisesti. Opiskelija onnistuu ylläpitämään yleisön mielenkiinnon esityksen loppuun saakka.
Hylätty suoritus
Opiskelija ei ole suorittanut opintojaksolla vaadittuja tehtäviä. Suoritus voi olla hylätty myös silloin, jos esityksen tai tekstin rakentaminen on hapuilevaa, kielen muoto- ja tyyliseikoissa on paljon huomautettavaa ja väitteiden perusteleminen on vaatimatonta. Opiskelija kykenee pitämään puhe-esityksen ja havainnollistamaan sitä, mutta sen kestossa, rakenteessa, vuorovaikutuksellisuudessa on merkittävästi huomautettavaa.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/hylätty
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähiopetus
Suulliset ja kirjalliset harjoitukset sekä itsenäisesti että pienryhmissä
Itsenäinen tiedonhankinta ja tehtävien teko ja valmistelu
Aktiivinen tuntityöskentely
Oppimateriaalit
Opettajan laatima materiaali Moodlessa
Itsenäinen materiaalien haku erilaisia tehtäviä varten
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Osallistuminen kontaktitunneille, tuntityöskentely sekä tehtävien tekeminen tuntien ulkopuolella. Työskentelyä 3 x 27 h.
Sisällön jaksotus
Luennot ja harjoitukset (2 h) noin kerran viikossa lukukauden ajan.
Kurssisuunnitelma esitellään ja tarvittaessa muokataan opintojakson alussa.
Lähiopetukseen osallistumisvelvollisuus noin 80 %
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei ole.
Ilmoittautumisaika
02.07.2024 - 15.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 16.12.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Saija Jokinen
Vastuuhenkilö
Saija Jokinen
Ryhmät
-
22I311Talonrakennustekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa laatia rakennuksen perustamiseen liittyvät suunnitelmat tavanomaisessa kohteessa: opiskelija osaa mitoittaa maanvaraisen perustuksen geoteknisen kestävyyden ja määritellä tarvittavat routasuojaus- ja kuivatusrakenteet ja laatia niihin liittyvät piirustukset. Opiskelija osaa tulkita pohjatutkimustuloksia siten, että kykenee määrittelemään suunnitteluparametrit tavanomaisen rakenteen perustuksen mitoittamiseksi. Opiskelija osaa laskea kulmatukimuurin kanto- ja liukumiskestävyyden tavanomaisissa olosuhteissa. Opiskelija osaa valita oikean tukipaalutyypin rakenteen kuormien perusteella. Opiskelija osaa luetella menetelmät, joilla tukipaalun geotekninen kestävyys määritellään. Opiskelija osaa mitoittaa kitkapaalun kestävyyden pohjatutkimustulosten perusteella. Opiskelija osaa laskea vapaasti seisovan ja yhdeltä tasolta tuetun tukiseinän rasitukset helpoissa pohjaolosuhteissa. Opiskelija osaa mitoittaa pihan päällysrakenteen ja laatia pihan tasauspiirustuksen.
Sisältö (OJ)
Maanvaraiset perustukset: pysty- ja vaakakuormitetut rakenteet. Pohjatutkimustulosten tulkinta tavanomaisissa olosuhteissa. Rakennuksen routasuojaus- ja salaojasuunnitelmien ja piirustusten laatiminen. Kulmatukimuurin geotekninen mitoitus. Vapaasti seisovan ja yhdeltä tasolta tuetun tukiseinän rasitusten määrittäminen. Paaluperustusten suunnitteluperiaatteet ja paalujen kestävyyden varmistaminen, kitkapaalun mitoitus. Pihan päällysrakenteiden kantavuus- ja routamitoitus, pihan kuivatussuunnittelu ja tasauspiirustuksen laatiminen.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Osaa itsenäisesti laskea esimerkin mukaisia laskutehtäviä. Tietää maanvaraisen perustuksen mitoitustilanteet. Tietää routa- ja salaojasuunnitelmien periaatteet. Tietää periaatteet paalujen kestävyyden varmistamisesta. Tietää pihan suunnittelun keskeiset periaatteet.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Osaa itsenäisesti laskea mitoitustehtäviä annetuilla lähtötiedoilla. Osaa mitoittaa maanvaraisen perustuksen tavanomaisissa olosuhteissa. Osaa laatia routa- ja salaojasuunnitelman. Osaa ohjeiden mukaan laskea tukiseinärakenteen rasitukset helpoissa olosuhteissa. Osaa määritellä tukipaalun kestävyyden esimerkkien avulla. Osaa periaatteet pihan suunnittelusta.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Osaa soveltaa kurssilla käsiteltyjä mitoitustilanteita myös todellisissa projekteissa. Osaa laatia perustussuunnitelmia ja esittää ne oikeilla teknisillä periaatteilla (piirustukset ja raportointi). Osaa tulkita pohjatutkimuksia tavanomaisissa kohteissa ja osaa määritellä suunnitteluparametrit niiden avulla.

- Teemu Röman
- Saija Jokinen
Vastuuhenkilö
Saija Jokinen
Ryhmät
-
22I351Infrarakentaminen
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa valita vaihtoehdot tierakenteen perustamistavaksi pehmeikköolosuhteissa. Opiskelija osaa laskea tiepenkereen stabiliteetin ja painuman laskentaohjelmalla. Opiskelija osaa mitoittaa yleisimmät pohjanvahvistusmenetelmät, kuten massanvaihdon, keventeet, syvästabiloinnin, esikuormitusrakenteen ja paalulaatan geoteknisen osuuden. Opiskelija osaa vertailla pohjanvahvistusmenetelmiä keskenään kustannusten kannalta. Opiskelija tietää, mitä pohjatutkimusmenetelmiä pehmeikkörakentamisessa käytetään ja mitä tietoja eri tutkimusmenetelmillä maaperästä saadaan. Opiskelija osaa tulkita pohjatutkimustuloksia siten, että pystyy määrittelemään niiden avulla geoteknisen laskentamallin. Opiskelija osaa laskea putkijohtokaivannon stabiliteetin ja osaa määritellä menetelmät, joilla stabiliteettia voidaan parantaa.
Sisältö (OJ)
Tien (tai yleensä infrarakenteen) perustamistapaan vaikuttavat tekijät. Stabiliteetti- ja painumalaskelmien teoreettiset lähtökohdat ja laskelmat. Yleisimmät Suomessa käytettävät pohjanvahvistusmenetelmät ja niiden mitoitus. Pohjatutkimusmenetelmät ja niiden tulosten tulkinta. Putkijohtokaivantojen stabiliteetti ja kaivantotyön turvallisuus. Geocalc –laskentaohjelman käyttö.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Osaa itsenäisesti laskea esimerkin mukaisia laskutehtäviä. Tietää yleisimmät pohjanvahvistusmenetelmät ja tietää tärkeimmät mitoitusperusteet pehmeikölle rakennettaessa. Tuntee yleisimmät pohjatutkimusmenetelmät. Tietää putkijohtokaivannon kestävyyteen vaikuttavat tekijät.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Osaa soveltaa laskutehtävissä oppimiaan riippuvuussuhteita. Osaa itsenäisesti tarkastella eri pohjanvahvistusvaihtoehtoja annettujen lähtötietojen pohjalta. Ymmärtää pohjanvahvistusmenetelmien valintaperusteet stabiliteetin ja painuman. Osaa tulkita yleisimpiä pohjatutkimusmenetelmiä. Osaa laskea putkijohtokaivannon stabiliteetin
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Ymmärtää riippuvuussuhteiden taustalla olevat ilmiöt ja pysyy itsenäisesti hakemaan tietoa ja soveltaa laskentamenetelmiä. Osaa arvioida pohjatutkimuksia ja osaa tulkita tutkimustuloksista mitoitusparametrit. Osaa soveltaa ohjekirjallisuutta itsenäisesti eri mitoitustilanteisiin.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
01.12.2024 - 19.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.07.2025
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Ilkka Tasanen
- Jouko Liuha
Vastuuhenkilö
Ilkka Tasanen
Ryhmät
-
24RTARakennustekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija saa yleiskäsityksen maan- ja rakennusmittaustekniikan koko tehtäväkentästä. Hän oppii tuntemaan kartat, koordinaatti- ja korkeusjärjestelmät sekä suoriutuu yksinkertaisimmista geodesian laskuista. Opiskelija osaa suorittaa rakennusmittauksia tavallisilla mittalaitteilla.
Sisältö (OJ)
Mittaustekniikan käsitteet, kulmayksiköt, koordinaatistot, kartat, koordinaatti- ja korkeusjärjestelmät, geodeettisen laskennan perusteet, planimetri, vaaituskoje ja vaaitus, takymetri sekä sillä tehtävät perusmittaukset
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa hyvin seuraavat osa-alueet sekä pystyy osaamisensa koetilaisuudessa osoittamaan; valtakunnalliset geodeettiset koordinaatti- ja korkeusjärjestelmät (sekä uudet että vanhat), maanmittauksessa käytettävät kulmayksiköt sekä kulma- ja etäisyysmittausmenetelmät sekä tavallisimmat geodeettiset laskut, vaaitustehtävät ja vaaituksen laskenta.
Opiskelija osaa käyttää planimetriä, vaaituskojetta sekä takymetriä.
Osaamisessa sallitaan puutteita edellä mainituissa osa-alueissa, mutta kolmannes mainituista osa-aluesta tulee hallita opintojakson suorittamiseksi.

Osaamisessa sallitaan joitain puutteita edellä mainituissa osa-alueissa.

Hän osaa myös soveltaa edellämainittuja osa-alueta rakentamisen tehtäviin.
Aika ja paikka
Opetus järjestetään lukujärjestyksen mukaisissa tiloissa ja aikana. Tämän lisäksi opintojaksoon sisältyy omatoimista opiskelua ja työskentelyä.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Mittaustekniikan tentin ajankohta ilmoitetaan 4. periodin alussa.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Lähinnä kokeen arvosanan perusteella.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähiopetus|harjoitukset|tentti|laboratoriotyöskentely/työpajatyöskentely
Oppimateriaalit
Pasi Laurilan verkkokirja: Mittaus ja kartoitustekniikka (Tuni-Moodlessa)
Moodlen aineisto
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Oppituntien kuormitus noin 3 / vko. Tämän lisäksi itsenäistä työskentelyä opiskelun ja harjoitustöiden parissa kurssin laajuutta 3op. edellyttämä määrä.
Sisällön jaksotus
Kevään aikana. 3. periodi teoriaa ja 4. periodi laiteharjoituksia pienemmissä ryhmissä.
Lopussa koe.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ahot-tentti tai -haastattelu.
Lisätietoja opiskelijoille
Ks. Moodle. Ryhmäjako 4. periodilla

Ks. Moodle

- Tiina Vehkakoski-Helen
- Petri Murtomaa
Vastuuhenkilö
Petri Murtomaa
Ryhmät
-
23AI371Kiinteistönpitotekniikka ja korjausrakentaminen, monimuoto
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa perusasioita asunto-osakeyhtiön hallinnosta, isännöitsijän toimenkuvasta ja keskeisistä tehtävistä.
Sisältö (OJ)
Opintojaksolla käsitellään kiinteistöjen isännöintiin liittyvät tehtävät. Käsiteltäviä teemoja ovat mm. isännöitsijän tehtävät ja vastuut, asunto-osakeyhtiön perustaminen, yhtiökokoukset, hallitustyöskentely, osakkaiden oikeudet ja velvollisuudet sekä kiinteistönhoito ym. sopimusten laadinta.

Opiskelija tuntee asunto-osakeyhtiön toimielimet ja tietää niiden keskeiset tehtävät ja vastuusuhteet.Hän tunnistaa keskeiset asunto-osakeyhtiön isännöitsijän tehtävät ja osaa avustettuna hoitaa niitä. Opiskelija tuntee karkealla tasolla asunto-osakeyhtiölain sisällön.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija tuntee pääpiirteissään asunto-osakeyhtiölain sisällön ja osaa soveltaa sitä asunto-osakeyhtiön toiminnan järjestämisessä. Hän osaa huolehtia keskeisistä asunto-osakeyhtiön isännöitsijän tehtävistä ja ymmärtää isännöitsijän roolin asunto-osakeyhtiön hallinnossa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija tuntee hyvin asunto-osakeyhtiölain sisällön ja osaa soveltaa sitä asunto-osakeyhtiön perustamiseen ja hallinnon järjestämiseen. Hän tuntee asunto-osakeyhtiön toimielimet sekä niiden tehtävät ja vastuusuhteet. Hän tietää isännöitsijän tehtävät ja osaa huolehtia niistä itsenäisesti ja vastuullisesti.

16.09.2024 - 20.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.07.2025
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Heikki Saarenpää
- Heikki Paananen
- Lotta Markkula
- Henri Salonen
- Juha Niemi
- Kristiina Tillander
- Tero Markkanen
Vastuuhenkilö
Juha Niemi
Ryhmät
-
21I311Talonrakennustekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija
- osaa soveltaa opinnäytetyössään asianmukaista tutkimuksellista lähestymistapaa,
- osaa toteuttaa oman opinnäytetyönsä suunnitelman mukaisesti,
- osaa hyödyntää ohjausta oman opinnäytetyönsä tekemisessä,
- osaa toimia opinnäytetyötä tehdessään eettisten periaatteiden mukaisesti.
Sisältö (OJ)
Opintojakso on hyväksytty kun opinnäytetyön empiirinen, teoreettinen ja / tai toiminnallinen osuus on toteutettu.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Eero Nippala

- Anne Kopperoinen
- Saija Jokinen
- Johanna Plihtari-Siltanen
- Petri Lyly
- Jouko Liuha
Vastuuhenkilö
Anne Hämäläinen

- Katja Kärki
- Lotta Markkula
- Katja Finnilä
- Arttu Lehtonen
- Tommi Lehtonen

03.09.2024 - 10.12.2024
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Johanna Plihtari-Siltanen
Vastuuhenkilö
Hannu Kauranen
Ryhmät
-
21I351Infrarakentaminen
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija ymmärtää tieto- ja tuotemallinnuksen infrarakentamisen ja infrarakenteiden näkökulmista. Opiskelija tietää kuinka suunnittelussa tuotettu malli laaditaan ja viedään infratyömaiden koneohjaus- ja tuotannonohjausjärjestelmiin.
Sisältö (OJ)
3D-koneautomaatio ja automaatioon liittyvät paikannusjärjestelmät. InfraBIM, 3D ja 4D. Silta-, pohjarakennus- ja tiemallien yhteensovittaminen, aikataulu- ja kustannushallinta tietomallipohjaisessa suunnittelussa. Infrarakenteen elinkaari tiedonhallinnan näkökulmasta.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa tunnistaa ja määritellä opintojaksoon sisältyvät perusasiat ja ratkaista yksinkertaisia
sovelluksia, jotka ovat käsiteltyjen tehtävien kaltaisia.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelija osaa valita soveltaen ja vertaillen eri vaihtoehdoista sopivimman
menettelytavan ja perustella valintansa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja niiden käytöstä
ongelmien ratkaisuun sekä taito esittää, analysoida ja perustella loogisesti käsiteltyjä asioita ja ratkaisumenetelmiä.
Aika ja paikka
Tiistaisin klo 8.15 - 11.00 alkaen 3.9.2024 luokassa B3-20.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
1 koe toteutuksen aikana. Uusintamahdollisuus opettajan kanssa erikseen sopien.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakson suorittamisessa edellytetään säännöllistä osallistumista oppi- ja harjoitustunneille (min. 70 % läsnäolo) . Opintojaksolla pidetään yksi koe. Lisäksi edellytyksenä suoritukselle on harjoitustyön tekeminen hyväksyttävästi.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähiopetus, ohjatut harjoitukset, harjoitustyöt, tentti
Oppimateriaalit
Oppimateriaali on pääosin sähköisenä Moodessa. Lisäksi tunneilla jaettava materiaali sekä muistiinpanot.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Lähiopetus 30 h.
Sisällön jaksotus
Opintojakson aihepiirijako:
-suunnittelun lähtötietojen hankinta ja niiden käsittely
-suunnittelu ja laadunvarmistus
-työmaalle toimittaminen ja mallin käsittely siellä työkoneohjausjärjestelmiä varten -mittalaite-, GPS- ja koneohjausjärjestelmät, digitaalinen infraprojektin hallinta -rakennetun todentaminen ja laadunvarmistus
-infratiedon hallinta, inframallin hyödyntäminen yllä- ja kunnossapidossa
Kurssilla tukeudutaan julkaisusarjaan Yleiset inframallivaatimukset YIV2021.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Oppitunnit ovat pääsääntöisesti työelämässä toimivien asiantuntijoiden pitämiä.
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija ei tunne infran tietomallinnuksen peruskäsitteitä. Kurssin harjoitustehtäviä ei ole palautettu tai laadittu hyväksytysti.
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija tunnistaa sekä osaa nimetä ja määritellä kurssiin liittyviä peruskäsitteitä. Opintojakson harjoitustyöt on tehty hyväksytysti ja kokeesta saatu vähintään 30 % maksimipisteistä. Opiskelija ottaa vastuun omasta opiskelustaan ja suoriutuu tehtävistä ryhmän tukemana.
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Tyydyttävä-kohdassa esitettyjen vaatimusten ja tietämisen lisäksi opiskelija toimii aktiivisesti oppitunneilla, osaa soveltaa oppimaansa ja suoriutuu annetuista tehtävistä itsenäisesti sekä ottaa vastuuta myös ryhmän suoriutumisesta. Kokeen ja harjoitustöiden pistesaalis on vähintään 60 % maksimipisteistä.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Hyvä-kohdassa esitettyjen vaatimusten ja tietämisen lisäksi opiskelija toimii erittäin aktiivisesti oppitunneilla ja osoittaa erityistä kiinnostusta aihepiiriä kohtana. Hän ymmärtää aihepiiriä laaja-alaisesti ja osaa etsiä vaihtoehtoisia ratkaisutapoja perustellen valintojaan. Opiskelija ottaa sitoutuneesti vastuuta omasta ja ryhmän suoriutumisesta. Kokeen ja harjoitustöiden pistesaalis on vähintään 85 % maksimipisteistä.
Ilmoittautumisaika
02.07.2024 - 15.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 13.12.2024
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Tommi Lehtonen
- Joel Tirkkonen
Vastuuhenkilö
Hannu Kauranen
Ryhmät
-
21I341Rakennustuotanto
-
21I371Kiinteistönpitotekniikka ja korjausrakentaminen
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa selostaa talotekniikan merkityksen osana rakennusprojektin hallintaa ja osaa yhteensovittaa talotekniset asennukset rakennusteknisiin töihin.
Sisältö (OJ)
Opintojaksolla perehdytään taloteknisten asennusten aikataulutukseen ja yhteensovittamiseen muihin työmaan toimintoihin. Lisäksi perehdytään tyypillisiin ohjausmenetelmiin, kuten risteilytarkasteluihin, varauspiirustuksiin, urakoitsijakokouksiin sekä luovutusvaiheen toimenpiteisiin.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa tunnistaa ja määritellä taloteknisten asennukiin ja töiden yhteensovittamiseen sisältyvät perusasiat ja ratkaista perusasioihin liittyviä ongelmia, jotka ovat opinnoissa käsiteltyjen tehtävien kaltaisia.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelija osaa valita soveltaen ja vertaillen eri vaihtoehdoista sopivimman
menettelytavan ja perustella valintansa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja niiden käytöstä
ongelmien ratkaisuun sekä taito esittää, analysoida ja perustella loogisesti käsiteltyjä asioita ja ratkaisumenetelmiä.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
ei koetta
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
etäopetus ja tuntiharjoitukset, työmaatehtävät. Osa opintojakson tehtävistä parityöna rakennustyömaalla
Oppimateriaalit
tunneilla jaettava aineisto
Sisällön jaksotus
LVIS-aikataulutus ja yhteensovitus 6h
varaukset ja lvi-piirustukset 3h
luovutusvaiheen toimenpiteet 3h
rakennusteknisesti tahdistavat osat ja kriittiset kokonaisuudet3h
Moodlessa kurssin ajallinen suunnitelma
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
tuntiharjoitukset todellisista kohteista. Opintojaksossa työmaaolosuhteissa toteutettavia tehtäviä
Lisätietoja opiskelijoille
Oppimistavoitteet
Opiskelija ymmärtää talotekniikan merkityksen osana rakennusprojektin hallintaa ja osaa yhteensovittaa talotekniset asennukset rakennusteknisiin töihin
Opiskelija pystyä havaitsemaan lvi-piirustusten rakennusteknisesti kriittisimmät kohdat.
Saa yleiskuvan lvis-töiden eteneminen kokonaisuutena rakentamisen yhteydessä .
Opintojaksossa ohjattuja lähipäiviärakennustyömaalla n. 24h.
Opintojakson toteutukselta kerätään palautetta
Opintojaksopalautejärjestelmän kautta
Ilmoittautumisaika
02.07.2024 - 15.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 13.12.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Tommi Lehtonen
Vastuuhenkilö
Tommi Lehtonen
Ryhmät
-
22I311Talonrakennustekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija tietää rakennustuotannon suunnittelu- ja ohjausprosessin perusteet. Opiskelija tietää talonrakentamisen määrälaskentaohjeen ja osaa laskea sen mukaisesti määriä suunnitelmista sekä ottaa niitä tietomallista. Opiskelija osaa muodostaa valmiista määräluettelosta rakennuskustannusten kustannusarvion ja tarjoushinnan. Opiskelija osaa laatia rutiinikohteelle paikka-aikakaaviomuotoisen aikataulun. Opiskelija tietää hankintajaon ja tavoitebudjetin laatimisen perusteet. Opiskelija tietää hankkeen aikataulu- ja kustannusvalvonnan perusteet. Opiskelija tietää hankkeen laadunhallinnan ja valvonnan perusteet.
Sisältö (OJ)
Rakennustuotannon suunnittelu- ja ohjausprosessi; Rakennusyrityksen kustannuslaskenta; Aikataulun laadinta ja valvonta; Hankintojen suunnittelu; Laadunhallinnan perusteet ja laadunvalvonta.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija on omaksunut hyväksyttävän vähimmäistason opetettavissa asioissa. Opiskelija osaa käyttää opintojaksoon sisältyviä perusasioita ja ratkaista yksinkertaisia sovelluksia, jotka ovat käsiteltyjen tehtävien kaltaisia.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelijalla on hyvät valmiudet toimia itsenäisesti ja soveltaa kurssin sisältöön liittyviä asioita jatkossa. Edellisen lisäksi opiskelija osaa soveltaa opintojakson asioita erilaisiin tilanteisiin ja osaa perustella ratkaisut
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija on osoittanut erityistä harrastuneisuutta ja mielenkiintoa kurssin sisältöä kohtaan ja saavuttanut korkean osaamistason kurssin sisältöön liittyvissä asioissa. Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja niiden käytöstä ongelmien ratkaisuun sekä taito esittää ja perustella loogisesti valitut ratkaisumenetelmät.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Erikseen sovittavana ajankohtana lähiopetustuntien aikana
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Jakson arviointi asteikolla 1-5. Monivalinta tentti ja harjoitustyö muodostavat arvosanan painotuksella 30%/ 70%
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Opetuskeskustelu, harjoitukset, harjoitustyöt, tentti ja lähiopetus
Oppimateriaalit
Luentoaineisto ja RT-kortiston lähteet
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Lähitunteja 56,Muu opiskelijan itsenäistä työskentelyä
Sisällön jaksotus
Alustava ajankäyttö:
-johdanto, termit, käsitteet
-hankkeen osittelu ja nimikkeistöt
- tavoitehinta- ja rakennusosa-arvio
-määrälaskentaharjoitus
- kustannuslaskentatavat ja kustannustiedon hankinta
- kustannuslajit
-kustannuslaskenta, tarjoushinnan ja yksikköhintojen muodostuminen
- tarjoushinnan määräytyminen
-kokeet ja palautteet
opintojaksossa ryhmätyönä tehtävä pienryhmissä kustannuslaskentaharjoitukset sisältäen useita osioita
-rakennushankkeen tuotannonohjausjärjestelmän rakenne ja periaatteet
-aikataulutekniikat
-ATK-sovellukset ja -harjoitukset
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Harjoitustyöt
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Käsiteltävät asiat kustannuslaskennan ja tuotannon käytännön tehtäviä, harjoitustyöt todellisesta kohteesta
Kansainvälisyys
Ei ole
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Hylätty harjoitustyö ja tentti. Osallistumisprosentti alle 30 %.
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija osaa käyttää opintojaksoon sisältyviä perusasioita kuten eri kustannuslaskennan menetelmien peruskäytön ja hallitsee kustannuslaskennan menetelmien perusteet.
Opiskelija osaa käyttää opintojaksoon sisältyviä perusasioita kuten aikataulutekniikoiden perusteet ja hallitsee aikataulusovelluksen perusteet.
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Edellisen lisäksi opiskelija osaa soveltaa kustannuslaskennan menetelmiä erilaisiin haastavissa laskentatilanteissa ja osaa perustella ratkaisut. Opiskelija osaa myös luoda tavoitehinta-arvioita ja rakennusosa-arvioita sekä kustannuslaskelmia.
Opiskelija osaa soveltaa aikataulutekniikoita erilaisissa haastavissa aikataulutustilanteissa ja osaa perustella ratkaisut. Opiskelija osaa myös käyttää oikeaa aikataulutasoa ja tarkuutta tilanteen mukaan.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja niiden käytöstä ongelmien ratkaisuun sekä taito esittää ja perustella loogisesti valitut ratkaisumenetelmät.
Opiskelija osaa myös tehdä tarkat kustannuslaskelmat sekä hallitsee kustannuslaskennan kokoprosessin.
Opiskelija osaa myös tehdä realistiset aikataulut sekä rakennustuotannon ohjauksen kokoprosessin.

Opiskelija tutustuu teknisen piirustuksen kuvausmenetelmiin ja niiden soveltamiseen viestinnässä rakennusalalla. Opiskelija perehtyy tietokoneavusteiseen piirtämiseen kaksiulotteisesti, kolmiulotteisesti sekä tietomallinnusta menetelmänä käyttäen. Opiskelija saavuttaa perusvalmiudet viestintään rakennuspiirustusten avulla.
Sisältö (OJ)
Projisiointi kolmiulotteisesta kappaleesta kaksiulotteiseksi piirustukseksi. Kaksiulotteisen CAD-piirustuksen laatiminen. Kolmiulotteiset mallit ja rakennuksen tietomallit. Pistepilvien ja muitten viitetietojen käyttäminen. Tiedonsiirto ja IFC.
Esitietovaatimukset (OJ)
Digityökalut, tietotekniikan perusteet tai vastaava tietotekniikan perustuntemus.

Opiskelija osaa lukea ja tuottaa itse tavanomaisia 2D -rakennuspiirustuksia alalla yleisesti käytetyllä ohjelmistolla sekä käyttää alan standardin mukaisia piirustusmerkintöjä ja asetteluita.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa edellisten lisäksi selostaa tietomallintamisen periaatteita, pistepilven hyödyntämistä 3D-mallin tuottamisessa ja hakea omatoimisesti ratkaisuja kurssin aihealueen ongelmiin lähdemateriaaleja laajasti hyödyntäen.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisten lisäksi opiskelija tunnistaa rakennusalan dokumentoinnin kehitystarpeita ja pystyy kehittämään toimintatapojaan digitaalisiin menetelmiin tukeutuen.

02.07.2024 - 02.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 16.12.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Jarno Oravasaari
- Saija Jokinen
Vastuuhenkilö
Saija Jokinen
Pienryhmät
- Ryhmä 1 (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
- Ryhmä 2 (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
Ryhmät
-
23RTARakennustekniikka
Pienryhmät
- Ryhmä 1
- Ryhmä 2
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa kuvata rakennuksen erilaiset perustamistavat: maan- ja kallion varaan perustaminen sekä paaluille perustaminen. Opiskelija osaa valita tavanomaisen rakennuksen perustamistavat. Opiskelija osaa mitoittaa tavanomaisen rakennuksen maanvaraisen perustuksen eurokoodien mukaisesti. Opiskelija osaa selittää perustusrakenteissa tarvittavia kuivatus- ja routasuojaustoimenpiteitä ja radon-torjunnan menetelmiä. Opiskelija tuntee talon maa- ja pohjarakenteisiin liittyvät laatukäsitteet ja osaa käyttää niitä työn laadunmukaisuuden arviointiin. Opiskelija osaa kuvata yleisimmät paalutyypit, niiden käyttökohteet, asentamistavat, mitoitusperiaatteet ja koestusmenetelmät. Opiskelija osaa selittää kaivantotöihin liittyvien riskien syyt ja tietää keinoja, miten riskejä hallitaan. Opiskelija osaa kuvata erilaiset kaivantotyypit ja niiden käyttökohteet. Opiskelija osaa kuvata yleisimmät pohjanvahvistusmenetelmät.
Sisältö (OJ)
Maanvaraiset perustamistavat, kallion varaan perustaminen. Tavanomaisen maanvaraisen perustuksen mitoitus (kantokestävyys ja painumat) eurokoodien mukaisesti. Talon maa- ja pohjarakenteiden laatuvaatimukset. Tiivistystyöt ja tiiviyden laadunvalvontamenetelmät. Paalutyypit, paalujen asennus, mitoitus ja koestaminen. Rakennuksen kuivatusrakenteiden suunnittelu, routasuojauksen suunnittelu, radon. Luiskatut kaivannot, tuetut kaivannot. Pohjanvahvistusmenetelmät yleisellä tasolla.
Esitietovaatimukset (OJ)
Geotekniikan perusteet
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija tunnistaa ja osaa määritellä rakennuksen erilaiset perustamistavat. Lisäksi opiskelija tunnistaa tärkeimmät perustusrakenteisiin liittyvät kuivatus- ja routasuojaustoimenpiteet.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Peruskäsitteiden tunnistamisen lisäksi opiskelija osaa mitoittaa ohjatusti/ ohjeiden avulla yksinkertaisen maanvaraisen anturaperustuksen ja tunnistaa tärkeimmät laatukriteerit liittyen talonrakennuksen perustustöihin.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisten lisäksi opiskelijalla on hyvä ymmärrys tekijöistä, jotka vaikuttavat rakennuksen perustamistavan valintaan ja talon maarakenteiden laatuvaatimusten käytäntöihin. Opiskelija osaa myös arvioida pohjarakennuksen työvaiheisiin liittyviä riskejä ja tietää keinoja, miten riskejä hallitaan.

02.09.2024 - 05.12.2024
Laajuus
4 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Jarno Oravasaari
- Anne Hämäläinen
Vastuuhenkilö
Anne Hämäläinen
Pienryhmät
- Ryhmä 1 (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
- Ryhmä 2 (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
Ryhmät
-
24RTCRakennustekniikka
Pienryhmät
- Ryhmä 1
- Ryhmä 2
Tavoitteet (OJ)
Opintojakson suoritettuaan opiskelija:
• tunnistaa yleisimmät suomalaiset mineraalit ja kivilajit ja näiden käyttökohteet rakentamisteollisuudessa
• osaa selittää pohjaveden esiintymismuodot
• tietää maalajiluokitukset ja osaa käyttää niitä suomalaisten maalajien nimeämiseen ja tunnistamiseen
• tietää rakennustekniikan kannalta maalajien keskeisimmät ominaisuudet sekä ilmiöt, kuten routa ja routiminen
• osaa selittää maan koostumuksen (rakeet, ilma, vesi) ja laskea näiden välisiä riippuvuussuhteita
• osaa selittää avoimen ja suljetun tilan käsitteet ja mistä maan lujuus muodostuu
• osaa selittää kokonaisjännityksen ja tehokkaan jännityksen sekä laskea geostaattisia jännityksiä
• osaa käyttää avoimia paikkatietoaineistoja ja osaa tulkita pohjatutkimusasiakirjoja ja suunnitelmien maaperätietoja
• osaa tehdä ja raportoida yleisimpiä laboratoriotestejä ja tuntee yleisimmät kenttätutkimusmenetelmät ja tietää, miksi ko. tutkimuksia tarvitaan
Sisältö (OJ)
Maa- ja kivilajien synty. Suomen maa- ja kallioperän synty, rakenne ja koostumus
Maalajien tunnistus ja nimeäminen sekä raekokojakautuman määritys ja tulkinta
Yleisimmät geoteknilliset kenttä- ja laboratoriotutkimusmenetelmät.
Maan fysikaaliset, rakenteelliset ja hydrauliset ominaisuudet ja routivuus
Geostaattiset jännitykset. Avoimen ja suljetun tilan käsitteet.
Alan terminologia.

Opiskelija osaa itsenäisesti laskea esimerkin mukaisia laskutehtäviä, toimia laboratoriossa ohjeiden mukaisesti ja raportoida tulokset.
Opiskelija tietää yleisimmät pohja- ja laboratoriotutkimusmenetelmät nimeltä
Opiskelija tietää, mihin maalajin nimeäminen perustuu ja osaa määrittää seulontatuloksista rakeisuuskäyrän.
Opiskelija tietää yleisimmät maalajit ja niiden tunnistamisperusteita.
Opiskelija tietää yleisimmät mineraali- ja kivilajit ja niiden tunnistamisperusteita.
Opiskelija tuntee keskeisten käsitteiden merkityksen ja tietää maaperän rakenneosat.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa soveltaa laskutehtävissä oppimiaan riippuvuussuhteita sekä käsitellä ja analysoida laboratoriotuloksia.
Opiskelija osaa valita soveltuvan pohja- ja laboratoriotutkimusmenetelmän maaperäolosuhteiden ja tutkimustavoitteiden perusteella
Opiskelija tunnistaa maalajit ja tietää niiden tärkeimmät ominaisuudet sekä mahdollisia käyttökohteita
Opiskelija tuntee alan terminologiaa ja käsitteitä ja osaa selittää ne.
Opiskelija ymmärtää maaperän rakenteen ja osien keskinäisen vuorovaikutuksen.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija ymmärtää riippuvuussuhteiden taustalla olevat ilmiöt ja pysyy johtamaan kaavoja niiden kuvaamiseen sekä ymmärtää laboratoriokokeessa tarkasteltavan ilmiön ja mittausmenetelmän rajoituksia.
Opiskelija osaa arvioida pohja- ja laboratoriotutkimusmenetelmien soveltuvuutta ja tulkita tutkimustuloksia
Opiskelija tuntee maalajien syntyhistorian, niiden tyypilliset ominaisuudet ja käyttömahdollisuudet ja osaa perustella materiaalin soveltuvuuden suunniteltuun käyttötarkoitukseen.
Opiskelija ymmärtää maaperäolosuhteiden vaikutuksen veden liikkeisiin, jännitysten jakautumiseen ja routimiseen.
Aika ja paikka
lukujärjestyksen mukaisesti sekä teoriatunnit että laboratoriotunnit (Kuntokatu ja Hervanta)
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Opintojaksoon sisältyy 1 tentti sekä erillisessä Moodlessa olevat itseopiskelutentit, uusintatentit ilmoitetaan myöhemmin.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arvosana perustuu pääosin tenttitulokseen. Muiden tekijöiden (aktiivinen ote laboratoriotyöskentelyssä ja hyväksytysti annetussa ajassa palautetut lisätehtävät) vaikutus lopulliseen arvosanaan -0,5...+1,00 arvosanaa.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
lähi- ja etäopetus, harjoitukset, itseopiskelu, laboratoriotyöt, tentti
Oppimateriaalit
Jääskeläinen Raimo: Geotekniikan perusteet, Tammertekniikka 2009.
Tunneilla ja laboratoriossa jaettava materiaali. Muistiinpanot ja laskutehtävät tunneilla
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Lähi- ja/tai etäopetus yhteensä noin 35 h sisältäen kokeen, jonka lisäksi laboratorioharjoitukset. Opintojakson suorittamisessa edellytetään säännöllistä (minitavoite 70 %) osallistumista oppi- ja harjoitustunneille. Lisäksi edellytetään minitenttien (itseopiskelutehtävät) ja laboratoriotehtävien tekemistä hyväksytysti määrätyssä ajassa. Laboratorioharjoituksissa on pakollinen läsnäolo. Laboratorioharjoitukset suoritetaan mahdollisten sairaustapausten osalta seuraavien lukukausien aikana toisilla toteutuksilla tai sovitusti ylimääräisellä labrakerralla.
Sisällön jaksotus
1. Yleisesittely geotekniikasta ja maaperästä (itseopiskelu)
2. Maalajit ja niiden tunnistaminen, maalajiluokitukset
3. Maan geotekniset ominaisuudet
4. Maan hydrauliset ominaisuudet ja routa
5. Maan lujuusominaisuudet
6. Maa- ja kallioperän geologiaa (itseopiskelu)
7. Maaperän tutkimusmenetelmät
8. Pohjatutkimusten soveltaminen
9. Tentti, muut teemat, harjoitustöiden anto ja kertaus
Tarkempi aikataulu ja mm. laboratoriotöiden ajoitukset (ja ilmoittautumiset) Moodlessa.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
ei ole
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Mahdollisuuksien mukaan excursio
Kansainvälisyys
-
Lisätietoja opiskelijoille
anne.hamalainen@tuni.fi

07.01.2025 - 31.07.2025

- Pienryhmä 1 (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
- Pienryhmä 2 (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
Ryhmät
-
25AI351Infrarakentaminen, monimuoto
Pienryhmät
- Pienryhmä 1
- Pienryhmä 2

Lähi- ja/tai etäopetus, jonka lisäksi laboratorioharjoitukset. Opintojakson suorittamisessa edellytetään säännöllistä (minitavoite 70 %) osallistumista oppi- ja harjoitustunneille. Lisäksi edellytetään minitenttien (itseopiskelutehtävät) ja laboratoriotehtävien tekemistä hyväksytysti määrätyssä ajassa. Laboratorioharjoituksissa on pakollinen läsnäolo. Laboratorioharjoitukset suoritetaan mahdollisten sairaustapausten osalta seuraavien lukukausien aikana toisilla toteutuksilla tai sovitusti ylimääräisellä labrakerralla.
Sisällön jaksotus
1. Yleisesittely geotekniikasta ja maaperästä (itseopiskelu)
2. Maalajit ja niiden tunnistaminen, maalajiluokitukset
3. Maan geotekniset ominaisuudet
4. Maan hydrauliset ominaisuudet ja routa
5. Maan lujuusominaisuudet
6. Maa- ja kallioperän geologiaa (itseopiskelu)
7. Maaperän tutkimusmenetelmät
8. Pohjatutkimusten soveltaminen
9. Tentti, muut teemat, harjoitustöiden anto ja kertaus
Tarkempi aikataulu ja mm. laboratoriotöiden ajoitukset (ja ilmoittautumiset) Moodlessa.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
ei ole
Kansainvälisyys
-
Lisätietoja opiskelijoille
anne.hamalainen@tuni.fi
Ilmoittautumisaika
02.07.2024 - 15.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Johanna Plihtari-Siltanen
Vastuuhenkilö
Hannu Kauranen
Ryhmät
-
23RTBRakennustekniikka
-
23RTCRakennustekniikka
-
23RTDRakennustekniikka
-
23AI371Kiinteistönpitotekniikka ja korjausrakentaminen, monimuoto
-
23RTARakennustekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opintojakson suoritettuaan opiskelija:
- osaa kuvata yhdyskuntatekniikan merkityksen kansalaisille ja yhteiskunnalle,
yhdyskuntatekniset järjestelmät osana rakennettua ympäristöä, yhdyskuntien infrastruktuurin
ja järjestelmien toimintaympäristön sekä sen kehittämiseen vaikuttavia tekijöitä
- osaa kuvata yhdyskuntatekniikan kannalta keskeiset järjestelmät, toimijat ja toimijoiden roolit
sekä järjestelmien rakentamiseen ja ylläpitoon liittyvät keskeiset periaatteet ja kestävän
kehityksen tavoitteet
- osaa kuvata liikkumis- ja kuljetustarpeiden, liikennejärjestelmän ja eri liikennemuotojen
muodostaman kokonaisuuden sekä liikennejärjestelmän suunnittelun perusteet
- osaa esittää väyläinfrastruktuurin rakenteisiin, hallinnointiin, lainsäädäntöön, väylähierarkiaan
ja suunnittelujärjestelmään liittyvät perusasiat
- osaa selittää katujen roolin eri kulkumuotojen ja erilaisten toimintojen monikäyttötilana sekä
vesihuolto-, energia- ja tietoliikenneverkostojen sijoituspaikkana
- osaa kuvata vesihuollon keskeiset käsitteet ja periaatteet, eri järjestelmätasot ja niiden
kytkennät toisiinsa sekä vesihuoltopalveluiden järjestämis- ja toteutusvastuut
- tunnistaa, millaista yhdyskuntatekniikan ja sen osa-alueiden asiantuntemusta tarvitaan,
yhteistyön merkityksen ja yhteiskunnallisen kontekstin yhdyskuntien teknisten järjestelmien
kehittämisessä ja ylläpidossa sekä tehtävät, joissa alalla työskennellään.
Sisältö (OJ)
1. Yhdyskuntatekniikka, yhdyskuntatekniset järjestelmät osana rakennettua ympäristöä,
yhdyskuntatekniikan merkitys, turvallisuus ja taloudelliset vaikutukset kansalaisille ja yhteiskunnalle,
yhteys maankäytön suunnitteluun ja kaavoitukseen, yhdyskuntatekniikkaan vaikuttavat
yhteiskunnalliset, taloudelliset ja ympäristötavoitteet; yhdyskuntarakentaminen ja kestävä kehitys,
yhdyskuntatekniikkaan liittyvät toimijat, yhdyskuntateknisten järjestelmien ominaispiirteet,
rakentamisen ja ylläpidon periaatteet, menneisyydet ja tulevaisuudet, ikääntyvän infrastruktuurin
haasteet: korjausvelka, ylläpitoresurssien niukkuus ja elinkaaren hallinta, yhdyskuntatekniikkaan
liittyvät keskeiset työtehtävät ja näkymät tulevan insinöörin näkökulmasta.
2. Liikenne- ja kuljetusjärjestelmät, liikkumis- ja kuljetustarpeet, henkilö- ja tavaraliikenteen kysyntä
ja tarjonta, liikenteen ja kuljetusten merkitys yhteiskunnassa, liikennejärjestelmään ja
väylätekniikkaan liittyvät keskeiset käsitteet ja termit, liikennejärjestelmä ja eri liikennemuodot,
kulkutavat ja kuljetusmuodot osana liikennejärjestelmää, kestävä ja turvallinen liikenne- ja
kuljetusjärjestelmä; liikenteen keskeisimmät ympäristö-, terveys- ja turvallisuusvaikutukset, näihin
liittyvät tavoitteet ja vaikutuskeinot, liikennejärjestelmän suunnittelun ja kehittämisen perusteet,
tavoitteet ja kehittämiseen osallistuvat eri toimijat, liikenne- ja kuljetusjärjestelmän tulevaisuuden
haasteet ja mahdollisuudet.
3. Liikenneinfrastruktuuri, liikenneinfrastruktuurin rakentamisen toimintaympäristö, toimijat ja
sidosryhmät ja lainsäädäntö, liikenneinfrastruktuurin hallinnointi ja suunnitteluperusteet,
väylähierarkia ja väylägeometrian keskeiset käsitteet, teiden, katujen ja rautateiden poikkileikkaus ja
rakenneratkaisut, katujen ominaispiirteet ja toimiminen erilaisten toimintojen monikäyttötilana
(liikkuminen eri kulkutavoilla, pysäköinti, jne.) sekä laite- ja varusteinfra kadun alla ja päällä,
maanteiden ja katujen kunnossapidon perusteet: talvi- ja kesähoito sekä ylläpito luokituksineen.
4. Vesihuoltojärjestelmät ja -palvelut, vesihuollon arvo ja merkitys yhteiskunnassa,
vesihuoltojärjestelmien kokonaisuus (talousvesi, jätevesi, hulevesi), vesihuollon kehittyminen osana
yhdyskuntaa, veden kierto yhdyskunnissa, vesihuollon instituutiot ja sidosryhmät, vesihuollon
strategisen omaisuuden hallinta, asiakaslähtöinen vesihuolto, vesihuollon johtaminen ja
kehittäminen sekä tulevaisuuden haasteet.
5. Kierrätys ja jätehuolto, jätehuoltolainsäädäntö, jätelain etusijajärjestys, keskeiset käsitteet:
uudelleenkäyttö, kierrätys, hyödyntäminen, jäteluokat, vaarallinen jäte, rakennusjätteet,
materiaalitehokkuus, kiertotalous, jätteen lajittelu, keräys ja kuljetus, jätteen käsittelytekniikat,
jätteidenkäsittelykeskukset, loppusijoitus.
6. Energia- ja tietoliikenneverkot, keskeisimmät energia- ja tietoliikenneverkot yhteiskunnan,
rakennetun ympäristön ja yhdyskuntatekniikan näkökulmasta, verkkojen hallinnointi ja ylläpito
(valtakunnalliset verkostot, maakaapelit, kaukolämpöverkosto, kaasulinjat, jne.).
Ohjeita opiskelijalle osaamisen tasojen saavuttamiseksi:
Opintojakson arvosana määräytyy opintojakson aikana tehtävien osasuoritusten perusteella. Kukin
osasuoritus tulee suorittaa hyväksytysti. Arvosanan 3 saavuttaminen edellyttää opintojakson
ydinsisällön hyvää hallintaa.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opintojakson arvosana määräytyy opintojakson aikana tehtävien osasuoritusten perusteella. Kukin
osasuoritus tulee suorittaa hyväksytysti. Arvosanan 1-2 saavuttaminen edellyttää opintojakson
perusasioiden hallintaa.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opintojakson arvosana määräytyy opintojakson aikana tehtävien osasuoritusten perusteella. Kukin
osasuoritus tulee suorittaa hyväksytysti. Arvosanan 3 saavuttaminen edellyttää opintojakson
ydinsisällön hyvää hallintaa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opintojakson arvosana määräytyy opintojakson aikana tehtävien osasuoritusten perusteella. Kukin
osasuoritus tulee suorittaa hyväksytysti. Arvosanan 5 saavuttaminen edellyttää opintojakson
ydinsisällön monipuolista ja syvällistä hallintaa.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
01.07.2024 - 15.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 30.04.2025
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 20
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Jarno Oravasaari
- Marko Harjumäki
- Arttu Lehtonen
- Jani Hietakangas
Vastuuhenkilö
Jani Hietakangas
Ryhmät
-
21I311Talonrakennustekniikka
-
21I341Rakennustuotanto
-
21I371Kiinteistönpitotekniikka ja korjausrakentaminen
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija oppii tekemään kosteusvaurioituneen rakennuksen kuntotutkimuksen, tarvittavan korjauksen suunnitelmat sekä urakkatarjouspyyntöön liittyvät urakkaohjelman ja turvallisuusasiakirjan.
Sisältö (OJ)
Pienryhmätyöskentelynä toteutettava projekti sisältää todelliselle kohteelle tehtävät kuntotutkimuksen, korjaussuunnittelun ja rakennuttamisasiakirjat, kustannuslaskennan toisen ryhmän tuottamista asiakirjoista sekä tulosten esittelyn korjauskohteen edustajalle.
Lisätiedot (OJ)
Opetusmenetelmät: Projektityöskentely, tentti pidetään tarvittaessa.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Projektiryhmä ei ole työskennellyt ammattimaisesti, ryhmän tuottamien dokumenttien sisällöissä on puutteita eivätkä ne täytä kaikilta osin ammatillisia perusvaatimuksia.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Projektiryhmä on työskennellyt ammattimaisesti ja ryhmän tuottamien dokumenttien sisällöt täyttävät ammatilliset perusvaatimukset.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Projektiryhmä on työskennellyt laadukkaasti ja ammattimaisesti. Opintosuoritukset täyttävät
ammatilliset vaatimukset ja ne ovat laadukkaita.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arvioinnin perusteena on projektityöskentely. Arvioit annetaan opettaja-arviointina ja vertaisarviointina. Arviointi on ryhmäarviointi.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Projektityöskentely, opetuskeskustelut, laboratorioharjoitukset, kenttätyöt. Ongelmalähtöinen opiskelu.
Oppimateriaalit
"Kosteus- ja sisäilmatekninen kuntotutkimus" -e-kirja osoitteessa http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-11-4626-8, nimetyt RT-kortit ja luentokalvot.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opiskelijan laskennallinen työmäärä on 5*27h. Työmäärä täyttyy.
Sisällön jaksotus
TuniMoodlessa erikseen julkaistavan aikataulun mukaisesti.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei ole.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Koko opintojakso on normaalia rakennusinsinöörin ja -arkkitehdin työtä. Harjoitustyö tehdään todelliseen kohteeseen, eli työ vastaa konsultin tilaajalle tekemään projektia. Tulokset esitellään tilaajan edustajille erillisessä tilaisuudessa.
Kansainvälisyys
Ei ole.
Lisätietoja opiskelijoille
Kurssille voidaan ottaa 20 opiskelijaa ilmoittautumisjärjestyksessä
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija ei ole osallistunut työskentelyyn eikä tehnyt tarvittavia opintosuorituksia.
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Ryhmä ei ole työskennellyt ammattimaisesti. Opintosuoritukset eivät täytä ammatillisia perusvaatimuksia.
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Ryhmä on työskennellyt ammattimaisesti. Opintosuoritukset täyttävät ammatilliset perusvaatimukset.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Ryhmä on työskennellyt laadukkaasti ja ammattimaisesti. Opintosuoritukset eivät täyttävät
ammatilliset vaatimukset ja ne ovat laadukkaita.
Ilmoittautumisaika
02.07.2024 - 15.09.2024
Ajoitus
03.09.2024 - 10.12.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Johanna Plihtari-Siltanen
- Petri Lyly
Vastuuhenkilö
Hannu Kauranen
Ryhmät
-
22I351Infrarakentaminen
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa perusasiat yhdyskuntien vesihuollon järjestämisestä sekä vesihuoltoverkon eri osien mitoitusperusteista.
Sisältö (OJ)
Vesi- ja viemäriverkostojen sekä pumppaamoiden mitoitus. Veden hankinta, käsittely ja varastointi. Jätevesien käsittelyprosessit, lietteen käsittely ja laitosten valvonta. Vesihuollon merkitys ympäristölle ja yhteiskunnalle sekä ylläpito ja saneeraustyöt.
Lisätiedot (OJ)
Kirjallisuus: Luentomoniste ja opintojakson alussa nimettävä kirjallisuus. Opetusmenetelmät: Itsenäinen opiskelu/etätehtävät, harjoitukset, harjoitustyöt, tentti, Ryhmäopiskelu ja kenttätyöskentely (sis. opintoretket). Opetuskieli suomi
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa tunnistaa ja määritellä opintojaksoon sisältyvät perusasiat ja ratkaista yksinkertaisia
sovelluksia, jotka ovat käsiteltyjen tehtävien kaltaisia.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelija osaa valita soveltaen ja vertaillen eri vaihtoehdoista sopivimman
menettelytavan ja perustella valintansa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja niiden käytöstä
ongelmien ratkaisuun sekä taito esittää, analysoida ja perustella loogisesti käsiteltyjä asioita ja ratkaisumenetelmiä.
Aika ja paikka
Luennot lukujärjestyksen mukaan ja lisäksi excursio(t).
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Mahdollinen tenttiajankohta sovitaan kurssin alkaessa.
Uusinta- ja korotustentti sovitaan niiden kesken, joita asia koskee.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakson suorittamisessa edellytetään säännöllistä, minimissään 70 % osallistumista oppitunneille ja excursioille. Edellytyksenä hyväksytylle suoritukselle on harjoitustöiden hyväksytty suoritus määrätyssä ajassa. Opintojakso arvioidaan asteikolla 0-5. Arvosanaan vaikuttavat tuntiharjoitukset, harjoitustyö/työt, tunneille osallistuminen ja tuntiaktiivisuus -1,5....+1,5 numeroa.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähiopetus, tuntiharjoitukset, harjoitustyöt, opintoretket ja minitentit.
Oppimateriaalit
Opiskelijoille annetaan sähköisesti erillinen opintomoniste (Tuni Moodle) sekä muut luentomateriaalit.
Lisäksi opiskelijan edellytetään tekevän myös omia muistiinpanoja tunnilla opetetusta asioista joita ei mahdollisesti ole sähköisissä luentomateriaaleissa.
Alan kirjallisuus.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opiskelijan ajankäyttö muodostuu osallistumista opetukseen, harjoitustehtävien ratkaisusta sekä itsenäisestä työskentelystä joka on noin 27 tuntia opintopistettä kohden.
Sisällön jaksotus
Vesihuoltoverkoston suunnittelun perusteet ja rakentaminen.
Kaukolämpö/-jäähdytys verkoston suunnittelun perusteet ja rakentamien.
Sähköverkon suunnittelun perusteet ja rakentaminen
Kaasuverkon suunnittelun perusteet ja rakentaminen
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei ole
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Excursio(t).
Lisätietoja opiskelijoille
Opetus alkaa 3.9.2024.
Lisätietoja: petri.lyly@tuni.fi ja johanna.plihtari-siltanen@tuni.fi
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Läsnäolovaatimukset ei täyty.
Läsnäolovaatimukset täyttyvät, mutta osasuorituksia puuttuu.
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Läsnäolovaatimukset täytetty, harjoitustyöt tehty hyväksytysti ja tentistä/tenteistä saatu vähintään noin 40% ja kurssista 12 pistettä (maksimi 30).
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Kurssin painotettu yhteispistemäärä välillä noin 18...25 (maksimi 30), jonka lisäksi tyydyttävä -kohdassa esitetyt kriteerit läsnäolosta, harjoitustehtävästä ja tiedoista täyttyvät. Opiskelija suoriutuu annetuista tehtävistä itsenäisesti ja ottaa vastuun myös ryhmän suoriutumisesta.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja niiden käytöstä työelämästä sekä taito esittää ja perustella loogisesti valitut ratkaisut. Opiskelija on erittäin motivoitunut ja ottaa sitoutuneesti vastuuta omasta ja ryhmän suoriutumisesta. Yhteispisteet kurssista noin 26...30 (maksimi 30).
Ilmoittautumisaika
02.07.2024 - 15.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 13.12.2024
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Petri Lyly
Vastuuhenkilö
Hannu Kauranen
Ryhmät
-
22I351Infrarakentaminen
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa luetella teillä ja pihoilla käytettävät erilaiset päällysteet ja valita päällystetyypin huomioiden liikennemäärä, liikennejakauma, ympäristö ja muut huomioon otettavat muut tarpeet. Opiskelija tietää erilaisten päällysteiden suunnittelu- ja valmistusmenetelmät sekä levitysmenetelmät ja tietää raaka-aineiden ja valmiin päällysteen tutkimusmenetelmät ja laatuvaatimukset. Hän tuntee myös rakenteiden elinkaariajattelun.
Sisältö (OJ)
Päällystetekniikan peruskäsitteet ja nimikkeet. Kiviainekset; ominaisuudet, kokeet ja vaatimukset. Sideaineet; ominaisuudet, kokeet ja vaatimukset. Valmistus, sekoitusmenetelmät ja pölynpoisto. Kuljetus, levitys, tiivistys, varastointi, valvonta. Tasaus-, pintaus- ja päällystysmenetelmät. Näytteet, korjaukset, arvonalennukset ja virheet. Muut bitumipohjaiset päällysteet. Betoni, betonikivet, kivet ja muut päällysteet.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa tunnistaa ja määritellä opintojaksoon sisältyvät perusasiat ja ratkaista yksinkertaisia
sovelluksia, jotka ovat käsiteltyjen tehtävien kaltaisia.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelija osaa valita soveltaen ja vertaillen eri vaihtoehdoista sopivimman
menettelytavan ja perustella valintansa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja niiden käytöstä
ongelmien ratkaisuun sekä taito esittää, analysoida ja perustella loogisesti käsiteltyjä asioita ja ratkaisumenetelmiä.
Aika ja paikka
Syksy 2024
Luennot lukujärjestyksen mukaan.
Excursiot normaalisti asfalttitehtaalle ja levitystyömaalle.
Excursiot sovitaan tilanteen mukaan ja niiden kesto vaihtelee.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Syksy 2024 kurssista pidetään tentti luoentokauden päätteeksi.
Lisäksi kurssin suoritetaan osittain harjoitustehtävien ja luentoläsnäolojen kautta.
Uusinta- ja korotustentti sovitaan niiden kesken, joita asia koskee.
Jos läsnäoloissa tai harjoituspalutuksissa on liikaa puutteita kurssin päättyessä tenttioikeutta ei synny ja kurssi pitää suorittaa kokonaan uudelleen.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakson suorittamisessa edellytetään säännöllistä minimissään 70 % osallistumista oppitunneille ja excursioille. Lisäksi edellytyksenä hyväksytylle suoritukselle on harjoitustöiden ja raporttien hyväksytty suoritus määrätyssä ajassa. Opintojakso arvioidaan asteikolla 0-5. Arvosanaan vaikuttavat tuntiharjoitukset, harjoitustyö, tunneille osallistuminen ja tuntiaktiivisuus.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähiopetus, asiantuntijaluennot, tuntiharjoitukset, harjoitustyöt, opintomatkat sekä niistä laadittava oppimispäiväkirja.
Oppimateriaalit
Oppimateriaali muodostuu vastuuopettajan sekä vierailevien luennoitsijoiden aineistosta, jotka ovat saatavilla Tuni Moodlessa.
Myös kurssin aikana suoritettavat ryhmätyöt ovat osa opetusmateriaalia.
Lisäksi omatoiminen opiskelu aiheesta esim InfraRyl ja RIL oppaat.
Opiskelijan edellytetään tekevän myös omia muistiinpanoja tunnilla opetetusta asioista joita ei mahdollisesti ole sähköisissä luentomateriaaleissa.
Alan kirjallisuus.
Asfalttinormit ja muut ohjeet soveltuvin osin.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opiskelijan ajankäyttö muodostuu osallistumisesta oppitunneille, harjoituksista, valmistautumisesta mahdolliseen kokeeseen sekä opintomatkoilta laadittavan oppimispäiväkirjan laatimisesta.
Oppitunneilla (myös Teams) tehdään tuntiharjoituksia jotka palautetaan myös oppituntien aikana.
Pieniin harjoituksiin palautusaikaa noin viikko, harjoitustöihin 2-3 vkoa.
Oletettu työskentely on noin 27 tuntia opintopistettä kohden.
3 op x 27 t/op = 81 tuntia.
Sisällön jaksotus
Oppitunneista tulee Tuni Moodleen tarkennettu ohjelma
Opintojakson aihealueita:
1. Peruskäsitteet ja nimikkeet
2. Kiviainekset; ominaisuudet, kokeet ja vaatimukset
3. Sideaineet; ominaisuudet, kokeet ja vaatimukset
4. Valmistus, sekoitusmenetelmät ja pölynpoisto
5. Kuljetus, levitys, tiivistys, varastointi, valvonta
6. Tasaus-, pintaus- ja päällystysmenetelmät
7. Näytteet, korjaukset, arvonalennukset ja virheet
8. Muut bitumipohjaiset päällysteet
9. Betoni, betonikivet, kivet ja muut päällysteet
10. Harjoitustyöt, kokeet ja kurssiarviointi
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Keskustele opettajan kanssa mahdollisesta AHOToinnista.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Pyritään järjestämään useita excursio-kohteita.
Kansainvälisyys
ei ole
Lisätietoja opiskelijoille
Opetus alkaa 3.9.2024
Poissaolot:
Mikäli opiskelijalla on yksittäisiä ns. virallisia poissaoloja esimerkiksi sairaslomat, kutsunnat, kertausharjoitukset, jne., esitettyään todistuksen opiskelija saa korvaavan tehtävän/tehtäviä poissaolojaksolta.
Lisätietoa petri.lyly@tuni.fi
Ilmoittautumisaika
01.12.2024 - 19.01.2025
Ajoitus
07.01.2025 - 30.04.2025
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Maija-Kaisa Ojala
Vastuuhenkilö
Maija-Kaisa Ojala
Ryhmät
-
22I371Kiinteistönpitotekniikka ja korjausrakentaminen
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija tuntee peruskorjaus- ja perusparannushankkeen vaiheet, tehtävät ja organisointimahdollisuudet.
Opiskelija oppii tuntemaan rakennusten kunnon arvioinnin menetelmät ja laatimaan asuinkerrostalon kuntoarvion.
Lisäksi opiskelija oppii tuntemaan betonirakenteisten julkisivujen ja parvekkeiden sekä kosteusteknisten kuntotutkimusten perusteet. Edellisten perusteella hän oppii laatimaan kiinteistön pitkän tähtäimen korjausohjelman.
Sisältö (OJ)
Kiinteistön korjaustarpeiden syyt ja korjausten ajoittuminen, korjauskustannukset ja niihin varautuminen, kuntoarvion ja kuntotutkimuksien sisältö sekä tarvittavat tutkimusvälineet, kuntoarvion ja PTS-suunnitelman laadinta (case-harjoitustyöt).
Opintojaksolla käsitellään yhtiön päätöksenteko, valmistautuminen hankkeeseen, hankkeen suunnittelu, urakoitsijan valinta, valvonta ja vastaanotto sovellettuina suurehkoon korjaushankkeeseen.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa rakennuksen kunnon ja korjausten hallintaan liittyvät perustiedot. Perustietojen osaamisessa voi olla pieniä puutteita. Tällöin:
- Opiskelija tuntee rakennuksen kunnon arviointi- ja tutkimusmenetelmien perusteet ja keskeisimmät toimintatavat
- Opiskelija tuntee kaikkein tavanomaisimmat rasitustekijät, vaurioitumisilmiöt ja korjausratkaisut
- Opiskelija osallistuu työryhmän mukana kuntoarvion laatimiseen
- Opiskelija tuntee kuntoarvioraportin pääasiallisen sisällön ja PTS-suunnittelun perusteet.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa rakennuksen kunnon arviointi- ja tutkimusmenetelmiin liittyvät perustiedot. Opiskelija osaa tehdä tavanomaisia analyysejä ja johtopäätöksiä perustietoihin nojautuen. Tällöin:
- Opiskelija tuntee korjausrakentamistoimintaa ja toimintatapoja
- Opiskelija tuntee tavanomaiset rasitustekijät, vaurioitumisilmiöt ja korjausratkaisut
- Opiskelija osallistuu työryhmässä aktiivisesti kuntoarvion laatimiseen ja osallistuu mm. lähtötietojen hankintaan.
- Opiskelija tuntee kuntoarvioraportin sisällön ja PTS-suunnittelun tavanomaisen sisällön.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa monipuolisesti rakennuksen kunnon arviointi- ja tutkimusmenetelmiin liittyvät tiedot ja käsitteet. Opiskelija osaa tehdä monipuolisia analyysejä ja johtopäätöksiä omaksumiinsa asioihin nojautuen. Tällöin:
- Opiskelija tuntee monipuolisesti korjausrakentamistoimintaa ja toimintatapoja
- Opiskelija tuntee monipuolisesti rasitustekijöitä, vaurioitumisilmiöitä ja korjausratkaisuja
- Opiskelija osallistuu työryhmässä aktiivisesti kuntoarvion laatimiseen, toimii yhteyshenkilönä tilaajan suuntaan ja osallistuu mm. lähtötietojen hankintaan.
- Opiskelija osaa itsenäisesti tehdä kuntoarvioraportin ja PTS-suunnitelman.
Aika ja paikka
lähiopetus ja itsenäinen työskentely, tiedot Moodlessa
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Tentti pidetään opintojakson loppupuolella kurssin aikana sovittavana ajankohtana.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakson arvosana perustuu tenttiin ja harjoitustöihin. Kaikki arvosanaan vaikuttavat osiot (tentti, harjoitustyöt) on suoritettava hyväksytysti.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Oppitunnit, tuntitehtävät ja ryhmissä tehtävä laaja harjoitustyö (kuntoarvio todelliseen kohteeseen).
Oppimateriaalit
Oppimateriaalit julkaistaan opintojakson Moodle-sivulla.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Toteutuksen laajuus on 5 op. Harjoitustyönä tehtävän kuntoarvion kiinteistökierrokselle osallistuminen on kurssin suorittamisen kannalta välttämätöntä.
Sisällön jaksotus
Opintojakson Moodle-sivulla julkaistavan aikataulun mukaisesti.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
kaikki opiskelijat suorittavat kurssin samalla tavalla
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija ei ole suorittanut tenttiä ja/tai harjoitustöitä hyväksyttävästi
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija omaa rakennuksen kunnon ja korjausten hallintaan liittyvät perustiedot. Perustietojen osaamisessa voi olla pieniä puutteita.
Tällöin:
- Opiskelija tuntee rakennuksen kunnon arviointi- ja tutkimusmenetelmien perusteet ja keskeisimmät toimintatavat
- Opiskelija tuntee kaikkein tavanomaisimmat rasitustekijät, vaurioitumisilmiöt ja korjausratkaisut
- Opiskelija osallistuu työryhmän mukana kuntoarvion laatimiseen
- Opiskelija tuntee kuntoarvioraportin pääasiallisen sisällön ja PTS-suunnittelun perusteet.
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija omaa rakennuksen kunnon arviointi- ja tutkimusmenetelmiin liittyvät perustiedot. Opiskelija osaa tehdä tavanomaisia analyysejä ja johtopäätöksiä perustietoihin nojautuen.
Tällöin:
- Opiskelija tuntee korjausrakentamistoimintaa ja toimintatapoja
- Opiskelija tuntee tavanomaiset rasitustekijät, vaurioitumisilmiöt ja korjausratkaisut
- Opiskelija osallistuu työryhmässä aktiivisesti kuntoarvion laatimiseen ja osallistuu mm. lähtötietojen hankintaan.
- Opiskelija tuntee kuntoarvioraportin sisällön ja PTS-suunnittelun tavanomaisen sisällön.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija omaa monipuolisesti rakennuksen kunnon arviointi- ja tutkimusmenetelmiin liittyvät tiedot ja käsitteet. Opiskelija osaa tehdä monipuolisia analyysejä ja johtopäätöksiä omaksumiinsa asioihin nojautuen.
Tällöin:
- Opiskelija tuntee monipuolisesti korjausrakentamistoimintaa ja toimintatapoja
- Opiskelija tuntee monipuolisesti rasitustekijöitä, vaurioitumisilmiöitä ja korjausratkaisuja
- Opiskelija osallistuu työryhmässä aktiivisesti kuntoarvion laatimiseen, toimii yhteyshenkilönä tilaajan suuntaan ja osallistuu mm. lähtötietojen hankintaan.
- Opiskelija osaa itsenäisesti tehdä kuntoarvioraportin ja PTS-suunnitelman.
Ilmoittautumisaika
01.12.2024 - 19.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 20.10.2025
Laajuus
10 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Kati Koskento
Vastuuhenkilö
Kati Koskento
Ryhmät
-
23I341Rakennustuotanto
Tavoitteet (OJ)
Harjoittelun yleistavoitteena on perehdyttää opiskelija rakennusalan keskeisiin työtehtäviin sekä antaa mahdollisuuksia tietojen ja taitojen soveltamiseen käytännössä. Lisäksi tavoitteena on yhdistää teoriaopetusta ja käytäntöä sekä antaa todellisuuteen perustuva näkemys rakennusalan vaatimuksista ja käytännöistä.
Tämä harjoittelujakso on tarkoitettu 2. vuoden jälkeiseen harjoitteluun. Katso vaatimukset koulutusohjelman harjoitteluohjeista.
Sisältö (OJ)
Perehtyminen rakennusalan työtehtäviin, rakennustekniikoihin, työturvallisuuteen ja erilaisiin käytänteisiin työpaikoilla.
Lisätiedot (OJ)
Harjoittelun laajuus on minimissään 5 op. Harjoittelun laajuus kirjataan Winhaan todellisessa laajuudessa opiskelijan harjoitteluraportisssa esittämän toivomuksen mukaan. Kahden ensimmäisen vuoden aikana opiskelija voi suorittaa enintään 15 op harjoittelua.
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)
Harjoittelun sisältö tukee rakennusalan opintoja. Opiskelija on laatinut ja palauttanut harjoittelusopimuksen viimeistään harjoittelun alkaessa. Harjoittelun päätyttyä opiskelija palauttaa ohjaavalle opettajalle harjoitteluraportin sekä työtodistuksen, joilla todennetaan harjoittelun kesto ja sisältö.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
01.12.2024 - 19.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 19.10.2025

01.07.2024 - 15.10.2025
Ajoitus
01.09.2024 - 31.07.2025

Tämä opintojakso on tarkoitettu 1. vuoden jälkeisen kesän harjoitteluun.

Harjoittelun laajuus on minimissään 5 op. Harjoittelun laajuus kirjataan rekisteriin todellisessa laajuudessa opiskelijan harjoitteluraportisssa esittämän toivomuksen mukaan. Kahden ensimmäisen vuoden aikana opiskelija voi suorittaa enintään 15 op harjoittelua.
Aika ja paikka
Harjoittelu tehdään työpaikoilla.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
-
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakso arvioidaan asteikolla hyväksytty/hylätty.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/hylätty
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Työpaikalla tehtävät oppimistehtävät harjoittelusuunnitelman mukaisesti.
Oppimateriaalit
-
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Harjoittelu 1:laajuus on 5 op, mikä vastaa n. 3,5 työviikon kokoaikaista työskentelyä.
Sisällön jaksotus
Harjoittelu tehdään lähtökohtaisesti opetuksettomana aikana 1.5. - 31.8.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
-
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Harjoittelu tehdään työpaikoilla. Opiskelija on lähtökohtaisesti työsuhteessa harjoittelupaikan työnantajaan.
Kansainvälisyys
-
Lisätietoja opiskelijoille
Opiskelija laatii heti harjoittelun alettua harjoittelusopimuksen, johon hän pyytää työnantajan allekirjoituksen.
Harjoittelusopimus palautetaan oman ryhmän Moodle-harjoittelusivustolle.
Harjoittelun päättyessä opiskelija laatii harjoitteluraportin ja palauttaa sen yhdessä työtodistuksen kanssa Moodleen.
Arviointikriteerit - hyväksytty/hylätty (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Hyväksytty harjoittelu on tehty rakennus- ja kiinteistöalalla hyväksytyn harjoittelusopimuksen mukaisesti ja opiskelija on raportoinut sen sovitulla tavalla.

01.12.2024 - 16.02.2025
Ajoitus
02.01.2025 - 19.10.2025
Laajuus
15 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Heikki Saarenpää
- Ilkka Tasanen
- Heikki Paananen
- Juha Niemi
- Henri Salonen
- Arttu Lehtonen
Vastuuhenkilö
Juha Niemi
Ryhmät
-
22I311Talonrakennustekniikka
Tavoitteet (OJ)
Harjoittelun yleistavoitteena on perehdyttää opiskelija rakennusalan keskeisiin työtehtäviin sekä antaa mahdollisuuksia tietojen ja taitojen soveltamiseen käytännössä. Lisäksi tavoitteena on yhdistää teoriaopetusta ja käytäntöä sekä antaa todellisuuteen perustuva näkemys rakennusalan vaatimuksista ja käytännöistä. Työharjoittelu auttaa myös valmistumisen jälkeistä työllistymistä.
Vähintään puolet harjoittelusta eli 15 op on ajoitettava kolmannen ja neljännen opintovuoden väliseen kesään. Laatuvaatimukset määräytyvät koulutusohjelman harjoitteluohjeiden mukaisesti.
Sisältö (OJ)
Tämä opintojakso on tarkoitettu 3. vuoden jälkeiseen ohjattuun harjoitteluun.
Katso lisätietoja koulutusohjelman harjoitteluohjeista.
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)
Arviointi merkinnällä suoritettu (S), kun harjoittelu on tehty ohjeen mukaisesti.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
01.12.2024 - 31.05.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 19.10.2025
Laajuus
15 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Eero Nippala
- Mauri Laasonen

Opiskelija ymmärtää elementtirakentamisen erityispiirteet ja riskit. Lisäksi hän ymmärtää pääpiirteittäin elementtien suunnitteluperusteet, valmistuksen ja logistiikan sekä hallitsee asennussuunnittelun.
Sisältö (OJ)
Opintojaksolla perehdytään betoni-, kevytbetoni-, puu- ja teräselementtikohteiden suunnitteluun, valmistukseen ja logistiikkaan. Lisäksi perehdytään elementtirakentamisen erityispiirteisiin ja asennussuunnitteluun sekä -toteutukseen tuotannon näkökulmasta.
Lisätiedot (OJ)
Kirjallisuus: Luentomoniste, verkko aineistot.
Opetusmenetelmät: Aktivoiva luento, opetuskeskustelu, ryhmätyöt, tuntiharjoitukset, tentti, harjoitustyö sekä seminaari.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa tunnistaa ja määritellä opintojaksoon sisältyvät perusasiat ja ratkaista yksinkertaisia sovelluksia, jotka ovat käsiteltyjen tehtävien kaltaisia.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelija osaa valita soveltaen ja vertaillen eri vaihtoehdoista sopivimman menettelytavan ja perustella valintansa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja niiden käytöstä ongelmien ratkaisuun sekä taito esittää, analysoida ja perustella loogisesti ratkaisumenetelmiä.
Aika ja paikka
syksy 2024
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Tentti pidetään kurssin lopussa. Uusinta- ja korotustentit sovitaan halukkaiden/tarvitsijoiden kanssa.
Kaikki kurssiin liittyvät tehtävät tulee olla tehtynä toiseen uusintaan mennessä. Jos opiskelija ei saa toisellakaan uusinnalla kurssista hyväksyttyä suoritusta, koko kurssi on suoritettava uudelleen.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Kurssin arviointi:
seminaariesitelmä 30%
tentti 70%
Kurssin suorittaminen edellyttää osallistumista opetukseen vähintään 66% pidetyistä luennoista.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
lähiopetus, opetuskeskustelu, tentti
Oppimateriaalit
Luentomateriaali Moodlessa, yritysten www-sivut, videot, www.elementtisuunnittelu.fi
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Oppimistavoitteet
Opiskelija ymmärtää elementtirakentamisen erityispiirteet ja riskit
Lisäksi hän oppii yksittäisten elementtien suunnitteluperusteet, elementtiliitosten toimintaperiaatteet, valmistuksen ja kuljetuksen sekä hallitsee asennussuunnitelman laadinnan
Opiskelija oppii elementtitehtaan ja asennusyrityksen toiminnan
Toteutustapa
Nuorisoasteen päivätoteutus
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
kaikki suorittavat kurssin samalla tavalla
Ilmoittautumisaika
01.07.2024 - 15.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 13.12.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Arttu Lehtonen
- Jani Hietakangas
Vastuuhenkilö
Arttu Lehtonen
Ryhmät
-
21I341Rakennustuotanto
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija oppii itsenäisesti soveltamaan muilla opintojaksoilla oppimiaan tuotannonsuunnittelu ja ohjausmenetelmiä todelliseen rakennuskohteeseen.
Sisältö (OJ)
Opintojaksolla opiskelija laatii erikseen sovittuja tuotantosuunnitelmia todellisessa työmaakohteessa. Aiheita ovat mm.: aikataulut ja niiden valvonta, työturvallisuussuunnitelmat ja niiden valvonta, laatusuunnitelmat ja niiden valvonta, tehtäväsuunnitelmat ja niiden valvonta, menetelmäkuvaukset, vertailulaskelmat sekä kustannus- ja tarjouslaskenta. Töistä tehdään kirjalliset raportit ja ne esitellään seminaarissa.
Lisätiedot (OJ)
Kirjallisuus: Ratu-aineisto ja erikseen sovittava kirjallisuus. Opetusmenetelmät: Ohjattu itsenäinen projektityöskentely, raportointi ja seminaariesitys.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa ratkaista projektityöhön sisältyvät perusasiat ja laatia siitä esityskelpoisen dokumentaation.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelija osaa valita soveltaen ja vertaillen projektin toteutuksen näkökulmasta eri vaihtoehdoista sopivimman
menettelytavan ja perustella valintansa loogisesti ja hyvin havainnollistaen.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen ja käytännönläheinen käsitys opintojakson asioista ja niiden käytöstä
ongelmien ratkaisuun sekä taito esittää, analysoida ja perustella loogisesti käsiteltyjä asioita ja ratkaisumenetelmiä.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
02.07.2024 - 15.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 09.12.2024
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Ville-Pekka Lehtonen
Vastuuhenkilö
Hannu Kauranen
Ryhmät
-
21I341Rakennustuotanto
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija ymmärtää hankintatoimen ja logistiikan aseman rakennusprojektin hallinnassa sekä osaa laatia hankintasuunnitelman ja hallitsee yksittäiseen hankintaan liittyvät tehtävät.
Sisältö (OJ)
Opintojaksolla käsitellään hankintasuunnitelman ja –aikataulun laadinta sekä, yksittäisen hankintatehtävän vaiheet. Lisäksi käsitellään hankintoihin liittyvät sopimusehdot, kuten RYHT 2000, RYS ja REYS. Hankintojen ja logistiikan vaikutus työmaajärjestelyihin kuuluu myös sisältöön.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa tunnistaa ja määritellä opintojaksoon sisältyvät perusasiat ja ratkaista yksinkertaisia
sovelluksia, jotka ovat käsiteltyjen tehtävien kaltaisia.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelija osaa valita soveltaen ja vertaillen eri vaihtoehdoista sopivimman
menettelytavan ja perustella valintansa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja niiden käytöstä
ongelmien ratkaisuun sekä taito esittää, analysoida ja perustella loogisesti käsiteltyjä asioita ja ratkaisumenetelmiä.
Aika ja paikka
Lukujärjestyksen mukaisesti
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Ilmoitetaan opintojakson alussa
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
OPSin arviointiperusteet, koe ja harjoitustehtävät
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähiopetus
Tuntiharjoitukset
Kotitehtävät
Vierailuluento
Opiskelijan itsenäinen työskentely
Oppimateriaalit
Opintojakson Tuni Moodle materiaalit
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opiskelijan ajankäyttö koostuu lähitunneista, itsenäisestä opiskelusta sekä kokeeseen osallistumisesta.
Opiskelijan työpanos 27 tuntia per opintopiste.
Lähitunneilla osallistumisvelvoite 66%.
Sisällön jaksotus
Ohjeellinen sisältö ja jaksotus:
Hankintatoimesta yleisesti
Hankintojen ja logistiikan vaikutus työmaajärjestelyihin
Työmaan logistiikkaratkaisut ja logistiikkaketjun hallinta
Hankkeen hankintojen suunnittelu ja valvonta
Hankintasuunnitelman ja hankinta-aikataulun laadinta
Yksittäisen hankintatehtävän vaiheet
Hankintoihin liittyvät sopimusehdot
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei ole
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Työelämäyhteistyö: vierailuluennot
Kansainvälisyys
Ei ole
Lisätietoja opiskelijoille
Annetaan oppitunneilla
Ilmoittautumisaika
01.12.2024 - 20.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 30.04.2025
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Katja Finnilä
Vastuuhenkilö
Katja Finnilä
Ryhmät
-
22I341Rakennustuotanto
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija saa käsityksen laatuajattelusta, yrityksen laatutoiminnoista ja rakentamisen laadunvarmistuksesta. Opintojakson painopistealueita ovat rakennustyömaan laadunvarmistamisen periaatteet, toiminnot ja toteutus. Opintojen tavoitteena on yhdistää laatuasiat rakentamisen muuhun tuotannon suunnitteluun ja toteutukseen.
Sisältö (OJ)
Laatuajattelu, yrityksen laatutoiminnot, laatu rakentamisessa ja rakennustyömaan laadunvarmistuskäytänteet. Rakentamisen eri osapuolien edellyttämät laadunvarmistustoimenpiteet. Urakoitsijan toimenpiteet koko työmaan ja yksittäisen tehtävän laadun varmistamiseksi.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa tunnistaa ja määritellä laadunvarmistuksen opintojaksoon sisältyvät perusasiat ja käsitellä ja täydentää erilaisia laatudokumentteja, jotka ovat opinnoissa käsiteltyjen tehtävien kaltaisia.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelija osaa valita soveltaen ja vertaillen eri vaihtoehdoista sopivimman
menettelytavan ja perustella valintansa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja niiden käytöstä
ongelmien ratkaisuun sekä taito esittää, analysoida ja perustella loogisesti käsiteltyjä asioita ja ratkaisumenetelmiä.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Opintojakson Moodlesta löytyvän aikataulun mukaisesti.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Tentti
Harjoitustyöt
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Luennot
Itsenäiset ja ryhmissä tehtävät harkjoitustyöt
Tentti
Oppimateriaalit
Rakennustöiden laatu 2017 - kirja, Ratu
Opettajan tekemä/jakama materiaali Moodlessa
Yritysten esittelymateriaali
Rakennusteollisuus RT:n materiaalia
Suositukset oheiskirjallisuudeksi on mainittu opettajan luentomateriaalissa.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Normaali opintopistemäärän mukainen kuormitus.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Yhtenä ryhmänä kaikille
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Vierailevat luennoitsijat
Kansainvälisyys
Ei erikseen. Esitellään.
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Tentistä hylätty arvosana, tai harjoitus / esitelmä on tekemättä / tehty hylättynä.
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija ymmärtää opintojaksoon sisältyviä perusasioita rakennusalan laadunhallinnasta ja hallitsee perustietoa laadunvarmistuksesta. Lisäksi opiskelijalla on käsitys rakennustyömaan aikataulujen, työturvallisuuden, kustannusten ja laadunvarmistuksen yhteensovittamisesta.
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Edellisen lisäksi opiskelija osaa soveltaa rakennusalan laadunhallintaa ja käyttää laadunvarmistustoimenpiteitä rakennustyömaalla osana kokonaisuutta, johon sisältyvät rakennustyömaan aikataulut, työturvallisuus, kustannukset ja laadunvarmistus.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Edellisten lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja niiden käytöstä rakennusalan toiminnassa. Opiskelija seuraa aktiivisesti alalla käytävää keskustelua laadusta tiedotusvälineissä ja alan toimijoiden kesken. Opiskelija osaa ottaa kantaa alan laadunhallintaa ja -varmistusta käsitteleviin asioihin ja kehitysnäkymiin sekä on innovatiivinen toimija laadunkehitystyössä.
Ilmoittautumisaika
01.12.2024 - 19.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.07.2025
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Pasi Hölttä
Vastuuhenkilö
Anne Hämäläinen
Ryhmät
-
23I351Infrarakentaminen
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa perusasiat Suomen rautateistä ja niiden tekniikasta sekä toiminnasta. Hän osaa laatia pienen kohteen ratasuunnitelman ja ymmärtää ja osaa tulkita kaikki piirustusmerkinnät. Hän tuntee turvallisuusmääräykset ja osaa toimia rautatiehenkilöstön ja yhteistoimintatahojen kanssa.
Sisältö (OJ)
Rautatiehen liittyvät peruskäsitteet, rautateiden tekniikka ja toiminta, yksinkertaisen ratasuunnitelman laatiminen kustannusarvioineen ja suunnitelmien tulkinta, ratoihin liittyvät risteävät rakenteet, yhteistoiminta rautatiehenkilöstön kanssa, rata-alueilla noudatettavat turvallisuusmääräykset sekä rautatien rakentaminen.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa tunnistaa ja määritellä opintojaksoon sisältyvät perusasiat ja ratkaista yksinkertaisia sovelluksia, jotka ovat käsiteltyjen tehtävien kaltaisia.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelija osaa valita soveltaen ja vertaillen eri vaihtoehdoista sopivimman menettelytavan ja perustella valintansa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja niiden käytöstä ongelmien ratkaisuun sekä taito esittää, analysoida ja perustella loogisesti ratkaisumenetelmiä.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
01.12.2024 - 19.01.2025
Ajoitus
07.01.2025 - 30.04.2025
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Heikki Paananen
Vastuuhenkilö
Heikki Paananen
Ryhmät
-
22I311Talonrakennustekniikka
Tavoitteet (OJ)
Kurssissa perehdytään vaativien betonirakenteiden suunnittelun ongelmiin ja valmistukseen. Opintojakso antaa valmiudet mitoittaa teräsbetonirakenteita erilaisille rasituksille ja tuennoille. Opiskelija hallitsee perusrakennusosien mitoituksen ja rakennepiirrustusten laadinnan.
Sisältö (OJ)
Yhdistettyihin rasitukset. Palkkien vääntö. Ristiinkantavat laatat. Lyhyet ulokkeet. Väestönsuojat. Betonielementtirakenteet: pilarit, palkit, laatat, seinät, liitokset. Perusteet jänniteityistä rakenteista.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa tunnistaa ja määritellä opintojaksoon sisältyvät perusasiat ja ratkaista yksinkertaisia
sovelluksia, jotka ovat käsiteltyjen tehtävien kaltaisia.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelija osaa valita soveltaen ja vertaillen eri vaihtoehdoista sopivimman
menettelytavan ja perustella valintansa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja niiden käytöstä
ongelmien ratkaisuun sekä taito esittää, analysoida ja perustella loogisesti käsiteltyjä asioita ja ratkaisumenetelmiä.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
01.07.2024 - 15.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 20.12.2024
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Tommi Lehtonen
- Jani Hietakangas
Vastuuhenkilö
Jani Hietakangas
Ryhmät
-
21I341Rakennustuotanto
-
21I371Kiinteistönpitotekniikka ja korjausrakentaminen
Tavoitteet (OJ)
Opintojakson tavoitteena on oppia tuntemaan korjausrakentamistoiminnan toteutuksen perusteet ja erot uudisrakentamiseen verrattuna sekä oppia tuntemaan vanhoja käytettyjä rakenneratkaisuja ja niiden korjausmenetelmiä. Lisäksi opiskelijat perehtyvät työskentelyyn projektitiimissä.
Sisältö (OJ)
Opintojaksossa tehdään ryhmätyönä todellisen korjausrakennuskohteen toteutussuunnitelma, joka sisältää menetelmäkuvauksen, aikataulun, laatu-, turvallisuus- ja ympäristösuunnitelman sekä kustannusarvion. Opintojakson sisältönä ovat myös korjausrakentamisen riskit ja niiden minimointi. Kaikki tunnit ovat ryhmätyönä tehtäviä toteutussuunnitelmia.
Lisätiedot (OJ)
Kirjallisuus: Ratu-aineisto ja tapauskohtaisesti sovittava kirjallisuus. Opetusmenetelmät: yhteistoiminnallinen oppiminen, Itsenäinen opiskelu/etätehtävät, harjoitustyöt, raportti/työselostus, ryhmäopiskelu, ongelmalähtöinen opiskelu, projektityöskentely ja loppuseminaari.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelijaryhmä on palauttanut harjoitustyön tehtävänannon mukaisesti tehtynä. Opiskelija osaa käyttää opintojaksoon sisältyviä perusasioita ja ratkaista yksinkertaisia sovelluksia, jotka ovat käsiteltyjen tehtävien kaltaisia. Kaikki ryhmän jäsenet saavat saman arvosanan.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Ryhmän opiskelijat ovat miettineet erilaisia ratkaisutapoja ja työmenetelmiä kyseisen tehtävän läpiviennin onnistumikseksi ja laatineet niistä yhden tomivan mallin, joka olisi mahd. toteuttaa rakennustuotannossa. Opiskelija osaa soveltaa opintojakson asioita erilaisiin tilanteisiin ja osaa perustella ratkaisut. Kaikki ryhmän jäsenet saavat saman arvosanan.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Ryhmän opiskelijat ovat osoittaneet suurta kiinnostusta ja perehtyneisyyttä aihealueesen ja saanet aikaan toteututtamiskelpoisen tuotantoratkaisun aikataulussa. Opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja niiden käytöstä ongelmien ratkaisuun sekä taito esittää ja perustella loogisesti valitut ratkaisumenetelmät. Kaikki ryhmän jäsenet saavat saman arvosanan.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
ei koetta
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
etätoteutus. Ryhmätöinä tehtävä korjauskohteen toteutuksen suunnittelu. Kohteen lähtötiedot annetaan 1. tunneilla. sekä ohjeistus opintojaksolle.
Välinäytöt kurssin aikana eri osa-alueille. Ryhmätyönä tehtävää tiedonhankintaa, jalostamista ja ongelmaratkaisua. Ryhmän jäsenille sama arvosana
Oppimateriaalit
materiaalina aikaisemien opintojaksojen aikeistot/ opettajien ohjeistamat
Sisällön jaksotus
sisältö jaksottuu völinäytöihin 1. kerralla annetun ohjeen mukaan. Jako pääpiirteittäin:
1. tehtävänanto
2. tuotantomenetelmät
3. aikataulu/ kustannukset
4. muut
5. lähes valmiit työt
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
hankkeet olemassa olevia, toteutuneita kohteita
Lisätietoja opiskelijoille
välinäytöillä läsnäolo pakko
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelijaryhmä on palauttanut harjoitustyön tehtävänannon mukaisesti tehtynä. Opiskelija osaa käyttää opintojaksoon sisältyviä perusasioita ja ratkaista yksinkertaisia sovelluksia, jotka ovat käsiteltyjen tehtävien kaltaisia. Kaikki ryhmän jäsenet saavat saman arvosanan.
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Ryhmän opiskelijat ovat miettineet erilaisia ratkaisutapoja ja työmenetelmiä kyseisen tehtävän läpiviennin onnistumikseksi ja laatineet niistä yhden tomivan mallin, joka olisi mahd. toteuttaa rakennustuotannossa. Opiskelija osaa soveltaa opintojakson asioita erilaisiin tilanteisiin ja osaa perustella ratkaisut. Kaikki ryhmän jäsenet saavat saman arvosanan.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Ryhmän opiskelijat ovat osoittaneet suurta kiinnostusta ja perehtyneisyyttä aihealueesen ja saanet aikaan toteututtamiskelpoisen tuotantoratkaisun aikataulussa. Opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja niiden käytöstä ongelmien ratkaisuun sekä taito esittää ja perustella loogisesti valitut ratkaisumenetelmät. Kaikki ryhmän jäsenet saavat saman arvosanan.
Ilmoittautumisaika
01.12.2024 - 19.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.07.2025
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Otto Suoniemi
- Johanna Plihtari-Siltanen
Vastuuhenkilö
Johanna Plihtari-Siltanen
Ryhmät
-
22I351Infrarakentaminen
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija hallitsee ATK-avusteisen tien ja kadun suunnittelun vaaka- ja pystygeometrian sekä poikkileikkausjärjestelyjen osalta ja tuntee suunnitelmien 3D-mallinnuksen ja visualisoinnin periaatteet. Hän osaa myös liittymien sekä liikenneväyliin liittyvien vesijohtojen ja viemäreiden suunnittelun perusteet. Opiskelija osaa laatia yksinkertaisen liikenneväylä- ja vesihuoltosuunnitelman piirustuksia.
Sisältö (OJ)
Tie- ja katusuunnitelman laatiminen piirustuksineen ATK-ohjelmistoja hyväksi käyttäen.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa tunnistaa ja määritellä opintojaksoon sisältyvät perusasiat ja ratkaista yksinkertaisia
sovelluksia, jotka ovat käsiteltyjen tehtävien kaltaisia.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelija osaa valita soveltaen ja vertaillen eri vaihtoehdoista sopivimman
menettelytavan ja perustella valintansa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja niiden käytöstä
ongelmien ratkaisuun sekä taito esittää, analysoida ja perustella loogisesti käsiteltyjä asioita ja ratkaisumenetelmiä.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
01.12.2024 - 19.01.2025
Ajoitus
07.01.2025 - 04.05.2025
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Petri Lyly
Vastuuhenkilö
Petri Lyly
Ryhmät
-
22I351Infrarakentaminen
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa kuvata kallion käyttömahdollisuuksia erilaisten tilojen sijoittamiseen. Opiskelija osaa hyödyntää kallioperägeologiatietoa ja kallioluokitusmenetelmiä kalliotilan sijoitussuunnitteluun ja alustavan lujitustavan valintaan. Opiskelija osaa kuvata avo- ja luola-/tunnelilouhinnan perusperiaatteet, -tavat ja –erot. Opiskelija osaa kuvata louhinnan työvaiheita ja -menetelmiä, kalustoa, räjähdysaineita ja viranomaismääräyksiä. Opiskelija osaa luetella kallion lujitustapoja ja työssä käytettäviä materiaaleja, kalustoa ja työvaiheita sekä kuvata lujittamisen toimintaperiaatteita ja laadunvarmistusmenettelyjä. Opiskelija osaa määritellä kalliotilojen kuivatus- ja tiivistystarpeen ja esittää ratkaisuvaihtoehtoja sekä osaa luetella niissä käytettävät materiaalit, kaluston ja työvaiheet.
Sisältö (OJ)
Erilaiset kalliotilat. Kalliorakentaminen ja kaavoitus. Kallioperän rakennepiirteet, kallioluokitukset ja jännitystila. Kallioperän huomiointi tilan sijoittelussa. Kallion louhittavuus. Tunnelilouhinnan työvaiheet, räjähdysaineet ja nallit. Louhinnan viranomaismääräykset ja ympäristövaikutukset. Ruiskubetonointi ja pultitus. Salaojitus ja tiivistys injektoimalla.
Esitietovaatimukset (OJ)
Opintojakso, josta saadaan perustiedot kivilajeista ja kiven lujuuteen vaikuttavista tekijöistä. (GEO1)
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa tunnistaa ja määritellä opintojaksoon sisältyvät perusasiat ja ratkaista yksinkertaisia
sovelluksia, jotka ovat käsiteltyjen tehtävien kaltaisia.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelija osaa valita soveltaen ja vertaillen eri vaihtoehdoista sopivimman
menettelytavan ja perustella valintansa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja niiden käytöstä
ongelmien ratkaisuun sekä taito esittää, analysoida ja perustella loogisesti käsiteltyjä asioita ja ratkaisumenetelmiä.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
01.12.2024 - 20.01.2025
Ajoitus
06.01.2025 - 02.05.2025
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Tommi Lehtonen
Vastuuhenkilö
Tommi Lehtonen
Ryhmät
-
22I341Rakennustuotanto
Tavoitteet (OJ)
Opintojakson tavoitteena on perehdyttää rakennustyömaan talouden hallintaan ja sen suunnittelu- ja seurantajärjestelmiin, laskentamenetelmiin sekä raportointikäytäntöön.
Sisältö (OJ)
Keskeisen sisällön muodostavat työmaan tavoitelaskenta, maksuerätaulukko, tuotannon vertailulaskenta, kustannusseuranta ja –ohjaus sekä jälkilaskenta. Jaksolla tutustutaan kustannusten kohdentamiseen ja tiliöintiin, palkanlaskentaan sekä ATK-sovelluksiin.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa tunnistaa ja määritellä opintojaksoon sisältyvät perusasiat ja ratkaista yksinkertaisia
sovelluksia, jotka ovat käsiteltyjen tehtävien kaltaisia.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelija osaa valita soveltaen ja vertaillen eri vaihtoehdoista sopivimman
menettelytavan ja perustella valintansa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja niiden käytöstä
ongelmien ratkaisuun sekä taito esittää, analysoida ja perustella loogisesti käsiteltyjä asioita ja ratkaisumenetelmiä.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
01.12.2024 - 19.01.2025
Ajoitus
07.01.2025 - 01.05.2025
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Tommi Lehtonen
Vastuuhenkilö
Tommi Lehtonen
Ryhmät
-
22I341Rakennustuotanto
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija oppii tekemään työmaan toteutuksen kannalta keskeisimmät suunnitelmat.
Opiskelija osaa tehdä tehtäväsuunnitelman.
Opiskelija hallitsee turvallisuussuunnittelun keskeiset periaaatteet.
Sisältö (OJ)
Kaikkien työmaalle tehtävien suunnitelmien läpikäynti : aikataulusuunnitelmat, aluesuunnitelmat, elementtiasennussuunnitelmat, työturvallisuussuunnitelmat, putoamissuojaussuunnitelmat, hankintasuunnitelma, sähköistyssuunnitelmat sekä erityisesti tehtäväsuunnitelman läpikäynti ja harjoitustyön teko.
Toteutussuunnittelua täydennetään yksityiskohtaisella työkohtaisella tehtäväsuunnitelmalla. Opintojaksossa perehdytään tehtäväsuunnittelun merkitykseen työn oikea-aikaisen ja laadukkaan lopputuloksen varmistamisessa.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa tunnistaa ja määritellä opintojaksoon sisältyvät aikataulusuunnittelun ja tehtäväsuunnittelun perusasiat sekä ratkaista yksinkertaisia
soveltavia tehtäviä, jotka ovat käsiteltyjen tehtävien kaltaisia.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelija osaa valita soveltaen ja vertaillen eri vaihtoehdoista sopivimman
menettelytavan ja perustella valintansa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja niiden käytöstä
ongelmien ratkaisuun sekä taito esittää, analysoida ja perustella loogisesti käsiteltyjä asioita ja ratkaisumenetelmiä.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
01.12.2024 - 19.01.2025
Ajoitus
07.01.2025 - 04.05.2025
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Petri Lyly
Vastuuhenkilö
Petri Lyly
Ryhmät
-
22I351Infrarakentaminen
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija oppii tekemään työmaan toteutuksen kannalta keskeisimmät suunnitelmat. Suunnittelua täydennetään yksityiskohtaisella työkohtaisella tehtäväsuunnitelmalla. Perehdytään tehtäväsuunnittelun merkitykseen työn oikea-aikaisen ja laadukkaan lopputuloksen varmistamisessa.
Sisältö (OJ)
Kaikkien työmaalle tehtävien suunnitelmien läpikäynti : aikataulusuunnitelmat, aluesuunnitelmat, elementtiasennussuunnitelmat, työturvallisuussuunnitelmat, putoamissuojaussuunnitelmat, hankintasuunnitelma, sähköistyssuunnitelmat sekä erityisesti tehtäväsuunnitelman läpikäynti ja harjoitustyön teko.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa tunnistaa ja määritellä opintojaksoon sisältyvät aikataulusuunnittelun ja tehtäväsuunnittelun perusasiat sekä ratkaista yksinkertaisia
soveltavia tehtäviä, jotka ovat käsiteltyjen tehtävien kaltaisia.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelija osaa valita soveltaen ja vertaillen eri vaihtoehdoista sopivimman
menettelytavan ja perustella valintansa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja niiden käytöstä
ongelmien ratkaisuun sekä taito esittää, analysoida ja perustella loogisesti käsiteltyjä asioita ja ratkaisumenetelmiä.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
01.12.2024 - 19.01.2025
Ajoitus
07.01.2025 - 04.05.2025
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Petri Lyly
Vastuuhenkilö
Petri Lyly
Ryhmät
-
22I351Infrarakentaminen
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa perusasiat infrarakentamisen tuotantomenetelmistä. Tuotantomenetelmiä tarkastellaan monipuolisesti siten, että opiskelija osaa soveltaa menetelmiä erilaisiin olosuhteisiin sekä osaa hankkia tietoa työn suunnitteluun tarvittavista kapasiteeteista, kustannustekijöistä yms. seikoista.
Sisältö (OJ)
Opintojakso täydentää muissa opintojaksoissa (esim. maarakennustekniikka ja pohjarakennus) tiiviisti esille tuotuja tuotantomenetelmiä kuten murskaustöitä, poraus- ja injektointitöitä. Lisäksi käsitellään lukuisia muita infrarakentamisen tuotantomenetelmiä.
Murskaustyöt ja työssä käytettävä kalusto, kiviainesten jalostaminen ja hinnan muodostus murskaustöissä. Ruoppaustöistä käsitellään kauharuoppaajat, imuruoppaajat ja monitoimikoneet sekä ruoppaustöiden tekeminen erikoisvarustetuilla kaivinkoneilla. Purkutöistä käsitellään erilaiset betonirakenteiden purkamismenetelmät ja etenkin purkutyön turvallisuus, suunnittelu ja ympäristövaikutukset. Poraustöistä keskitytään suojaputkia käyttäviin ankkurointi- yms. porausten menetelmiin sekä suuntaporaukseen ja näiden soveltamismahdollisuuksiin. Lisäksi opintojaksoon voidaan sisällyttää katsaus työmaan logistisiin erikoiskysymyksiin eli nostoihin ja vaakasiirtoihin, muotti- ja tuentakaluston käyttöön ja suunnitteluun, roudan sulatusmenetelmiin jne. Toteutussuunnitelman laatimisen yhteydessä on konsultoitava muita opettajia, jotta integraatio eri opintojaksojen välillä toimii.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa tunnistaa ja määritellä opintojaksoon sisältyvät perusasiat ja ratkaista yksinkertaisia
sovelluksia, jotka ovat käsiteltyjen tehtävien kaltaisia.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelija osaa valita soveltaen ja vertaillen eri vaihtoehdoista sopivimman
menettelytavan ja perustella valintansa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja niiden käytöstä
ongelmien ratkaisuun sekä taito esittää, analysoida ja perustella loogisesti käsiteltyjä asioita ja ratkaisumenetelmiä.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
02.07.2024 - 30.08.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 13.12.2024
Laajuus
4 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Juha Kukkonen
Vastuuhenkilö
Hannu Kauranen
Ryhmät
-
21I311Talonrakennustekniikka
Tavoitteet (OJ)
.
Sisältö (OJ)
Mitoitus rajatilamitoitusmenetelmällä EC3: rakennusrunkokokonaisuus (=halli) että Yksittäisiä rakenneosaesimerkkejä
Puristus: pl4:
Leikkaus taivutuksen yhteydessä: plastinen, kimmoinen, lommahdus
Vääntö: estetty (avonaiset profiilit)
Taivutus: pl4
Paikallinen lommahdus => rivat
Liitokset
Palosuojausmitoitus
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa tunnistaa ja määritellä opintojaksoon sisältyvät perusasiat ja ratkaista yksinkertaisia
sovelluksia, jotka ovat käsiteltyjen tehtävien kaltaisia.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelija osaa valita soveltaen ja vertaillen eri vaihtoehdoista sopivimman
menettelytavan ja perustella valintansa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja niiden käytöstä
ongelmien ratkaisuun sekä taito esittää, analysoida ja perustella loogisesti käsiteltyjä asioita ja ratkaisumenetelmiä.
Aika ja paikka
Lähiluentoina lukujärjestyksen mukaisesti.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Teräsosan koe 2. periodin lopulla.
Uusinnat ja korotukset sovitaan aikataulujen osalta erikseen.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Kurssi koostuu teräsrakenteisen hallin rakennesuunnittelun loppuun saattamisesta harjoitustyönä, mikä määrittelee kurssin arvosanan yhdessä tentin kanssa.
Arvosanan painotusjakauma:
Harjoitustyö 50%
Tentti 50%.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Aktivoiva lähiluento, itsenäinen opiskelu, harjoitustyöt, tentit.
Oppimateriaalit
Sähköisessä muodossa:
- Teräs: luentoaineisto, teräsrakenteiden käsikirjat + Teräksen eurokoodi
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Lähiopetusta 42 h. Itsenäistä opiskelua 66 h.
Sisällön jaksotus
Opintojakson suoritus koostuu teräsrunkoisen ja -vaippaisen teollisuushallin rakennesuunnittelusta harjoitustyönä ja tentistä. Harjoitustyötä tehdään osittain tunneilla ja etenemistavoitteiden mukaisesti.
Harjoitustyöosuus suoritetaan pääosin 1. periodin aikana ja 2. periodilla on täydentävät asiat.
Kurssilla pyritään järjestämään teräsrakenteiden koekuormituksia laboratoriossa ja excursio konepajalle.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei ole
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Opintojaksolla opiskellaan juuri olennaisimpia asioita rakennesuunnittelijalta vaadittavien käytännön työelämätaitojen osalta.
Kansainvälisyys
Ei ole
Lisätietoja opiskelijoille
Teräsosion suoritettuaan opiskelija osaa:
- Osaa mitoittaa tavanomaisen 1-2-kerroksisen rakennuksen kantavia ja jäykistäviä rakenneosia
- Osaa mitoittaa ruuvi ja pulttiliitoksen teräs-teräs-liitoksessa
- Osaa mitoittaa hitsiliitoksen teräs-teräs-liitoksessa
- Osaa määrittää 1-2-kerroksisen rakennuksen teräsrakenteiden mitoitukseen keskeisesti vaikuttavat rasitukset ja mitoituskriteerit
- Tuntee liitossuunnittelun periaatteet
- Mitoittaa PL4 rakenteita yksinkertaisille kuormitustapauksille
- Tuntee yleisimmät teräsrakenteisen hallin liitostyypit ja osaa soveltaa niitä käytännön työssä.
- Tuntee teräsrakenteen palomitoituksen perusteet sekä osaa laskea yksinkertaisen tapauksen kriittisen lämpötilan sekä määritellä poikkileikkaustekijän.
- Ymmärtää liitosten toiminnan tarkasteltaessa runkoa kokonaisuutena.
Ilmoittautumisaika
01.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 04.05.2025
Laajuus
4 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Juha Niemi
Vastuuhenkilö
Juha Niemi
Ryhmät
-
24RTARakennustekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opintojakson jälkeen opiskelija osaa laskea ulkoisten kuormitusten aiheuttamat normaalijännitys-, leikkausjännitys- ja taivutusjännitysjakautumat säännöllisen muotoisille poikkileikkauksille. Lisäksi opiskelija osaa laskea normaalivoiman ja taivutusmomentin aiheuttamat muodonmuutokset säännöllisen muotoisille poikkileikkauksille.
Hän ymmärtää rasituksen, jännityksen ja muodonmuutoksen väliset riippuvuudet. Opiskelija tuntee rakenteen poikkileikkauksen muodon, koon ja materiaalin vaikutukset jännityksiin ja muodonmuutoksiin, sekä osaa laskea redusoidun poikkileikkauksen lujuusopilliset suureet. Opiskelija osaa laskea suoran sauvan jännitykset ja muodonmuutokset taivutukselle ja leikkaukselle sekä mitoittaa nurjahdussauvan.
Sisältö (OJ)
Lujuusopin peruskäsitteet, materiaaliopin perusteet. Hooken laki, kimmo- ja plastisuusteoria ja sallitut jännitykset. Poikkipinnan geometrian suureet. Rasitusmuotojen jännitykset ja muodonmuutokset.
Mitoitus normaalivoimalle, taivutukselle, leikkaukselle.
Yleinen stabiliteetin hallinta, nurjahdusmitoitus, lommahduksen ja kiepahduksen periaatteet.
Harjoitustyö.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa laskea vedon, puristuksen, taivutuksen ja leikkauksen aiheuttamat jännitykset suorakaidepoikkileikkauksille. Hän ymmärtää nurjauduspituuden vaikutuksen nurjahduskapasiteettiin. Hän osaa laskea suorakaidepoikkileikkausen poikkileikkaussuureet.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa laskea vedon, puristuksen, taivutuksen ja leikkauksen aiheuttamat jännitykset tavanomaisille symmetrisille poikkileikkauksille. Hän osaa laskea sauvan nurjahduskapasiteettin. Hän osaa laskea symmetristen poikkileikkausten poikkileikkaussuureet. Opiskelija osaa laskea normaalivoiman ja taivutuksen aiheuttamat muodonmuutokset.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa laskea vedon, puristuksen, taivutuksen ja leikkauksen aiheuttamat jännitykset myös epäsymmetrisille poikkileikkauksille. Hän osaa laskea sauvan nurjahduskapasiteettin. Hän osaa laskea epäsymmetristen poikkileikkausten poikkileikkaussuureet. Opiskelija osaa laskea normaalivoiman ja taivutuksen aiheuttamat muodonmuutokset.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Ensimmäinen välikoe helmi/maaliskuun vaihteessa ja toinen välikoe huhtikuun lopussa. Uusinnat ja korotukset ilmoitetaan erikseen.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Toteutus: "Asteikko 0-5"
Opintojaksopalaute on pakollinen osasuoritus
Hyväksytysti suoritetut molemmat välikokeet tai tentti sekä palautettavat harjoitustyöt. Palautettavat harjoitustehtävät on palautettava opettajan ilmoittamaan päivämäärään mennessä. Myöhemmin palautettua ei arvioida. Harjoitustehtävän maksimista tulee saavuttaa vähintää 1/3 oikeellisuus.
Tentti arvioidaan vain siinä tapauksessa, että harjoitustehtävien minimivaatimustaso ylittyy. Läsnäolovaatimus luennoilla 66%. Uusinta ja korotustentissä tentitään aina koko opintojakson sisältö.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
lähiopetus
demonstraatiot
opetuskeskustelu
harjoitukset
harjoitustyöt
tentti
ongelmalähtöinen opiskelu
Oppimateriaalit
Lujuusopin sähköinen oppimateriaali Moodlessa
Muu kirjallisuus:
Saarineva, Lujuusopin peruskurssi.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Opintojakson sisältö on sellainen, että opiskelija saa juuri rakennesuunnittelijan tarvitsemat lujuusopin perustaitojen edellyttämän opetuksen.

01.01.2025 - 30.05.2025
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Timo Sormunen
Vastuuhenkilö
Timo Sormunen
Ryhmät
-
21I311Talonrakennustekniikka
-
22I371Kiinteistönpitotekniikka ja korjausrakentaminen
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija pystyy toimimaan korjausrakentamiskohteen rakennesuunnittelutehtävissä.
Sisältö (OJ)
Opintojaksossa perehdytään korjausrakennusprojektissa esiintyviin rakennesuunnitteluongelmiin. Rakenteiden historia ja vanho- jen rakenteiden kapasiteetit. Korjausrakentamisen kuntotut- kimusmittaukset ja mittauslaitteisto. Vaurioituneiden raken- teiden vahvistus- ja korjausmenetelmien suunnittelu ja mi- toitus. Korjausrakentamisen materiaalit. Ongelmat ratkaistaan Case-tehtävinä.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa tunnistaa ja määritellä opintojaksoon sisältyvät perusasiat ja ratkaista yksinkertaisia
sovelluksia, jotka ovat käsiteltyjen tehtävien kaltaisia.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelija osaa valita soveltaen ja vertaillen eri vaihtoehdoista sopivimman
menettelytavan ja perustella valintansa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja niiden käytöstä
ongelmien ratkaisuun sekä taito esittää, analysoida ja perustella loogisesti käsiteltyjä asioita ja ratkaisumenetelmiä.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
01.12.2024 - 19.01.2025
Ajoitus
07.01.2025 - 30.05.2025
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Juha Kukkonen
Vastuuhenkilö
Juha Kukkonen
Ryhmät
-
23I311Talonrakennustekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija ymmärtää rasitusten ja kuormituksen väliset yhteydet sekä palkki, taso, että 3-ulotteisissa rakenteissa.
Opiskelija osaa määrätä matemaattisilla menetelmillä staattisesti määrätyn, että määrittämättömän rakenteen tukireaktiot, rasitukset ja muodonmuutokset ja valita sopivan ratkaisutavan.
Hän erottaa hyperstaattisen rakenteen määrätystä ja osaa määrittää jatkuvan palkin ja kehän staattiset suureet erilaisilla käsinlaskentamenetelmillä.
Opiskelija ymmärtää palkin kimmoisen ja plastisen taivutuksen eron, tunnistaa myötönivelen periaatteen, sekä gerber-nivelen käytön. Opiskelija osaa ne materiaalien lujuus ja muodonmuutosominaisuudet sekä näiden kerrannaisuuden, joita tarvitaan kantavien rakenteiden stabiliteetin hallintaan.
Hän ymmärtää rasituksen, jännityksen ja muodonmuutoksen väliset riippuvuudet syvällisesti.
Sisältö (OJ)
Rasitusten matemaattinen yhteys. Sauvan kimmoiset muodonmuutokset. Taipuman
differentiaaliyhtälön ratkaisu. Taipuma Mohrin menetelmällä. Tukipainuman vaikutus. Siirtymät yksikkövoimamenetelmällä. Staattisesti määräämättömien rakenteiden ratkaisut. Taipuman differentiaaliyhtälö,
voimamenetelmä, siirtymämenetelmä, Crossin menetelmä, taulukkoratkaisut.
Palkin plastinen taivutus, myötönivelen periaate ja gerbernivelen käyttö. 3-ulotteisten rakenteiden periaatteet.
Mitoitusohjelmiston esittely.
Harjoitustyö, jossa sovelletaan ohjelmisto-osaamista.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa tunnistaa ja määritellä opintojaksoon sisältyvät perusasiat ja ratkaista yksinkertaisia sovelluksia, jotka ovat käsiteltyjen tehtävien kaltaisia
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelija osaa valita soveltaen ja vertaillen eri vaihtoehdoista sopivimman menettelytavan ja perustella valintansa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja niiden käytöstä ongelmien ratkaisuun sekä taito esittää, analysoida ja perustella loogisesti ratkaisumenetelmiä.
Aika ja paikka
Lukujärjestyksen mukaan, 4 h/vko. Lähiopetusta yhteensä n. 50 h.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Opintojaksosta pidetään kaksi välikoetta (statiikan vk1 ja lujuusopin vk2), jotka ovat puolenvälin ja lopun oppitunneilla. Arvosana muodostuu välikokeiden yhteispistemäärän perusteella. Kumpikin välikoe on suoritettava hyväksytysti.
Uusintatentissä voi uusia joko yksittäisen vk alueen tai koko opintojakson. Uusintatentit erikseen sovittavana ajankohtana. Välikokeet ja tentit arvioidaan vain jos opiskelija täyttää kurssiin sisältyvien harjoitusten hyväksyttyä tekemistä sekä 66% tuntiläsnäoloa välikoetta edeltävältä jaksolta.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Lähiopetus sisältää luentoja, tuntiharjoituksia ja kaksi välikoetta. Opiskelijan itsenäinen työskentely muodostuu kotona tehtävistä harjoituksista sekä muusta itsenäisestä opiskelusta. Lähiopetuksen läsnäolovelvoite on 66% pidettävien lähituntien määrästä.
Palautettavista kotitehtävistä on saavutettava minimissään vähintään 1/3 oikeellisuus. Vähintään puolet tehtävistä on palautettava. Hyvin tehdyillä tehtävillä koearvosanaan tulee maksimissaan 0,5 arvosanayksikön korotus. Tehtävät on palautettava viimeistään opettajan ilmoittamana palautuspäivänä. Myöhästyneitä tehtäviä ei oteta vastaan.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
lähiopetus
demonstraatiot
opetuskeskustelu
harjoitukset
harjoitustyöt
tentti
ongelmalähtöinen opiskelu
Oppimateriaalit
Kurssin oppimateriaali:
Opintomoniste (A. Iivonen)
Oppikirja T.Salmi, K.Kuula: Rakenteiden mekaniikka
Täydentävä materiaali:
H.Outinen: Statiikka 2
P.Loikkanen: Rakenteiden Statiikka
Muu kirjallisuus:
Saarineva, Lujuusopin peruskurssi.
Lassila, Pyy,...: Lujuusoppi
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Arvosana muodostuu välikokeiden yhteispistemäärän ja palautettavien kotitehtävien suoritusten perusteella,. Kumpikin välikoe on suoritettava hyväksytysti.
Sisällön jaksotus
Lähiopetuksen alustava ajankäyttö (suluissa oppitunnit)
Statiikka:
- Johdatus kurssiin, rakennetyypit (3)
- Nivelpalkit (4)
- Jatkuvat palkit (6)
- Yhdistetyt rakenteet (4)
- Kehärakenteet (6)
- Ristikkorakenteet (9)
Lujuusoppi:
-Moniaksiaalinen jännitystila
-Vino taivutus
-Yhdistetyt jännitykset
-Vääntörasitus ja -jännitys
-Nurjahdus: taso-, vääntö- ja avaruusnurjahdus
-Kiepahdus
-Yhdistetyt poikkileikkaukset
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei ole
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Opintojaksolla opiskellaan juuri rakennesuunnittelijan työelämässä tarvittavaa statiikkaa ja lujuusoppia
Kansainvälisyys
Ei ole.
Lisätietoja opiskelijoille
Esitietovaatimuksina:
Rakennusmekaniikan perusteet (Rakenteiden mitoitus1)
Rakennemekaniikka
Rakennetekniikan perusteet (Rakenteiden mitoitus 2)
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Läsnäolovaatimus ei täyty tai harjoitustehtävävaatimus ei täyty tai opiskelija ei osaa käyttää opintojaksoon sisältyviä perusasioita ja ratkaista yksinkertaisia sovelluksia, jotka ovat käsiteltyjen tehtävien kaltaisia.
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija osaa käyttää opintojaksoon sisältyviä perusasioita ja ratkaista yksinkertaisia sovelluksia, jotka ovat käsiteltyjen tehtävien kaltaisia.
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Edellisen lisäksi opiskelija osaa soveltaa opintojakson asioita erilaisiin tilanteisiin ja osaa perustella ratkaisut.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja niiden käytöstä ongelmien ratkaisuun sekä taito esittää ja perustella loogisesti valitut ratkaisumenetelmät.
Ilmoittautumisaika
02.07.2024 - 02.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 13.12.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Mauri Laasonen
Vastuuhenkilö
Hannu Kauranen
Ryhmät
-
21I311Talonrakennustekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija oppii toimimaan osana monialaista suunnittelutyöryhmää sekä oppii tuottamaan RAK-suunnitteluaineistoa (detaljiikka, rakennetyypit, suunnittelun lähtötietodokumentit, tietomalli) tukemaan muita suunnittelualoja. Opiskelija oppii muodostamaan teräs- ja betonirunkoisen rakennuksen rungosta ja liitoksista 3D mallin sekä piirustukset rungon valmistusta ja asennusta varten. Malli sisältää kaiken projektiin liittyvän geometria- ja rakennetiedon.
Sisältö (OJ)
Opiskelija osallistuu RETARA-projektiin, jossa simuloidaan rakennushankkeen suunnitteluvaihetta huomioiden rakennussuunnittelu, talotekniikkasuunnittelu, rakennesuunnittelu sekä käyttäjät. Tietomallinnuksen avulla kommunikoidaan muiden suunnittelualojen kanssa ja selvitetään mahdollisia ristiriitaisuuksia/rakenteiden törmäilyjä. Rungon rakenneosien mallinnus. Liitosten mallinnus. Raportit, varusteluosa-, valmistus- ja asennuspiirustukset. Harjoitustyö.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa tunnistaa ja määritellä opintojaksoon sisältyvät perusasiat ja ratkaista yksinkertaisia
sovelluksia, jotka ovat käsiteltyjen tehtävien kaltaisia.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelija osaa valita soveltaen ja vertaillen eri vaihtoehdoista sopivimman
menettelytavan ja perustella valintansa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja niiden käytöstä
ongelmien ratkaisuun sekä taito esittää, analysoida ja perustella loogisesti käsiteltyjä asioita ja ratkaisumenetelmiä.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Kurssilla on sekä ryhmätyönä tehtävä että henkilökohtainen harjoitustyö. Tenttiä ei ole.
Harjoitustyöiden palautusajankohdat ilmoitetaan tehtävänannossa.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
lähiopetus
demonstraatio
harjoitukset
ongelmalähtöinen opiskelu
harjoitustyö
Oppimateriaalit
Kurssilla jaettava oheismateriaali.
Tekla Structures ohjelmiston tukisivustot (Tekla User Assistance)
https://teklastructures.support.tekla.com/product-guides
Sisällön jaksotus
Kurssin kolme pääaihetta limittyvät toisiinsa
- Mallintamisen teoria, tietomallintamisen koordinointi
- Rakenteiden mallintaminen -> harjoitustyö
- Suunnitteluyhteistyöprojekti -> rakennesuunnitelmat, seminaariesitykset
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Kurssilla tehtäviin harjoitustöihin käytetään mallinusohjelmaa, joka on käytössä suuressa osassa
suomalaisia suunnittelutoimistoja. Ohjelman käytön perusvalmiudet ja itsenäinen oppiminen
vastaavat työelämän tarpeita.
Opintojaksolla osallistutaan yhteissuunnittelukurssiin eri suunnittelualojen kanssa, joka vastaa
työelämän käytäntöjä.
Kansainvälisyys
Tekla Structures ohjelma on englanninkielinen.
Ilmoittautumisaika
01.07.2024 - 30.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 31.07.2025
Laajuus
1 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
- Englanti
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Juha Niemi
Vastuuhenkilö
Juha Niemi
Ryhmät
-
24RTARakennustekniikka
Tavoitteet (OJ)
Tällä opintojaksolla opit opiskelun käytäntöjä ja pääset osaksi opiskeluyhteisöä.
Opintojakson suoritettuaan opiskelija
• kokee kuuluvansa osaksi korkeakoulua, tutkinto-ohjelmaa ja opiskelijaryhmää
• saa ohjausta opintoihinsa ja osaa suunnitella opintonsa
• tuntee TAMKin käytänteet ja palvelut
• tuntee TAMKin oppimista- ja hyvinvointia tukevat palvelut
• tuntee keskeisten sidosryhmien oppimista ja hyvinvointia tukevat palvelut
Sisältö (OJ)
• Kiinnittyminen korkeakouluopintoihin
• Orientaatio TAMKiin ja tutkinto-ohjelmaan
• Tutkinto-ohjelman opetussuunnitelma ja HOPSin laatiminen
• Opintotarjonta ja ristiinopiskelu
• Harjoittelu osana ammattikorkeakoulututkintoa
• TAMKin tarjoamat palvelut
• Opintojen edistymisen seuranta
• Orientoituminen seuraavaan lukuvuoteen
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)
Opintojakso on hyväksytty, kun opiskelija
- todentaa osaavansa suunnitella opintojaan TAMKissa ja tuntevansa tutkinto-ohjelmansa opetussuunnitelman
- tietää, mitä tukea opintoihin on saatavissa
- ymmärtää ryhmän merkityksen osana opiskeluympäristöä.
Opintojakso on hylätty, jos opiskelijalla ei ole näyttöä opintojakson tavoitteisiin pääsemisestä.

01.07.2024 - 27.10.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.07.2025

Ei tenttiä
Arviointiasteikko
Hyväksytty/hylätty
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Opetutor tiedotus ja ohjaus
Opetutor tapaamiset
Opiskelijatutor tapaamiset ja ohjaus
Itsenäinen opiskelu
Oppimateriaalit
Materiaali Tuni Moodlessa

01.01.2025 - 31.12.2025

02.07.2024 - 08.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 13.12.2024
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Elina Ritola
Vastuuhenkilö
Elina Ritola
Ryhmät
-
22I371Kiinteistönpitotekniikka ja korjausrakentaminen
Tavoitteet (OJ)
Opintojaksolla opitaan tuntemaan rakennusten sisä- ja ulkopuolen pintakäsittelyjen ja verhousten materiaalit, työtekniikan perusteet ja laatuvaatimukset siten, että opiskelija osaa tehdä niitä koskevia valintoja sekä arvioida ja valvoa tehtyjä työsuorituksia.
Sisältö (OJ)
Märät tilat, rappaus- ja tasoitetyöt, julkisivurappausten korjaukset, maalit, massapinnoitteet, betonilattioiden päällystettävyys, lattianpäällysteet, puuverhoukset sisällä ja ulkona. Edellisiin liittyvistä työsuorituksista ja
suunnitelmista.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa tunnistaa ja määritellä opintojaksoon sisältyvät perusasiat ja ratkaista yksinkertaisia
sovelluksia, jotka ovat käsiteltyjen tehtävien kaltaisia.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelija osaa valita soveltaen ja vertaillen eri vaihtoehdoista sopivimman
menettelytavan ja perustella valintansa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja niiden käytöstä
ongelmien ratkaisuun sekä taito esittää, analysoida ja perustella loogisesti käsiteltyjä asioita ja ratkaisumenetelmiä.
Aika ja paikka
2.9-13.12.2024
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Exam-tentti
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Asteikko 0-5
Hyväksytty suoritus arvioidaan asteikolla 1-5. Arvosana määräytyy 40 % harjoitustöistä ja 60 % tentistä.
65 % läsnäolo lähiopetustunneilla on pakollinen.
Kokeeseen on osallistuttava luokalle määriteltynä aikana. Kokeeseen osallistumattomuus katsotaan hylätyksi koesuoritukseksi ellei opiskelijalla ole esittää tähän painavaa syytä.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
lähiopetus / harjoitustyö / tentti
Oppimateriaalit
Opintomateriaalina käytetään RT-kortteja, vierailuluennoitsijoiden luentomateriaaleja, RIL:n ja Betoniyhdistyksen julkaisuja, RYL-käsikirjoja ja materiaalivalmistajien www-sivustoja ja Moodleen tallennettuja uentotiedostoja.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opiskelijan työmäärä on 27 h / op.
Lähiopetusta sekä itsenäistä opiskelua ja harjoituksia. Jaksoon kuuluu ryhmätöitä.
Sisällön jaksotus
Rappaus- ja tasoitetyöt, maalit, lattianpäällysteet, puuverhoukset ja märkätilat.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Exame-tentin suoritus, jos opiskelijalla on paljon aikaisempaa tietotaitoa pintamateriaaleista.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Vierailevia luennoitsijoita
Kansainvälisyys
Kansainvälisten vaihto-opettajien luentoja mahdollisuuksien mukaan
Lisätietoja opiskelijoille
Esitiedot: Ei esitietovaatimuksia
Oppimistavoitteet: Opintojaksolla opitaan tuntemaan rakennusten sisä- ja ulkopuolen pintakäsittelyjen ja verhousten materiaalit, työtekniikan perusteet ja laatuvaatimukset.
1. Opiskelija tuntee tavanomaisten pintakäsittely- ja verhousmateriaalien keskeiset tekniset ominaisuudet
2. Opiskelija tuntee perusteet valvoa tavanomaisten pintakäsittely- ja verhousmateriaalien asennustyötä
3. Opiskelija tuntee laatuvaatimukset, laadun varmistamisen ja työturvallisuuden merkityksen pintakäsittely- ja verhoustöissä.
Korkea rakentamisen laatu edustaa kestävää kehitystä.
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Aktiivisuus luennoilla ja tehtävissä on heikkoa. Harjoitustehtävissä suoritukset ovat pintapuolisia. Kokonaisuudesta näkyy, että käsiteltyihin asioihin ei ole lainkaan paneuduttu
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija osaa opintojakson toteutussuunnitelmassa käsitellyt asiat kohtalaisesti.
Opiskelijalla on vähän poissaoloja. Aktiivisuus luennoilla ja tehtävissä on hyvä. Opiskelija paneutuu kurssin sisältöön hyvin ja soveltaa oppimaansa harjoitustöihin.
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija osaa opintojakson toteutussuunnitelmassa käsitellyt asiat hyvin.
Opiskelijalla on vähän poissaoloja. Asenne luennoilla ja tehtävissä on aktiivinen ja rakentava. Opiskelija hahmottaa kurssilla käsitellyt rakennusmateriaalit, niihin liittyvät tekniikat ja laatukriteerit, mikä näkyy harjoitustöissä ja tentissä.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija osaa opintojakson toteutussuunnitelmassa käsitellyt asiat kiitettävästi.
Opiskelija on osallistunut opetukseen aktiivisesti ja rakentavasti. Opiskelija hahmottaa kurssilla käsitellyt rakennusmateriaalit, laatukriteerit, työtekniikat asiantuntevasti sekä soveltaa oppimaansa harjoitustöissä ja tentissä.
Ilmoittautumisaika
01.12.2024 - 05.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 30.04.2025
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Elina Ritola
Vastuuhenkilö
Elina Ritola
Ryhmät
-
23AI371Kiinteistönpitotekniikka ja korjausrakentaminen, monimuoto
Tavoitteet (OJ)
Opintojaksolla opitaan tuntemaan rakennusten sisä- ja ulkopuolen pintakäsittelyjen ja verhousten materiaalit, työtekniikan perusteet ja laatuvaatimukset siten, että opiskelija osaa tehdä niitä koskevia valintoja sekä arvioida ja valvoa tehtyjä työsuorituksia.
Sisältö (OJ)
Märät tilat, rappaus- ja tasoitetyöt, julkisivurappausten korjaukset, maalit, massapinnoitteet, betonilattioiden päällystettävyys, lattianpäällysteet, puuverhoukset sisällä ja ulkona. Edellisiin liittyvistä työsuorituksista ja
suunnitelmista.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa tunnistaa ja määritellä opintojaksoon sisältyvät perusasiat ja ratkaista yksinkertaisia
sovelluksia, jotka ovat käsiteltyjen tehtävien kaltaisia.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelija osaa valita soveltaen ja vertaillen eri vaihtoehdoista sopivimman
menettelytavan ja perustella valintansa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja niiden käytöstä
ongelmien ratkaisuun sekä taito esittää, analysoida ja perustella loogisesti käsiteltyjä asioita ja ratkaisumenetelmiä.
Aika ja paikka
Opetus alkaa 7.1.2025
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Exam-tentti
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Asteikko 0-5
Hyväksytty suoritus arvioidaan asteikolla 1-5. Arvosana määräytyy 40 % harjoitustöistä ja 60 % tentistä.
65 % läsnäolo lähiopetustunneilla on pakollinen.
Kokeeseen on osallistuttava luokalle määriteltynä aikana. Kokeeseen osallistumattomuus katsotaan hylätyksi koesuoritukseksi ellei opiskelijalla ole esittää tähän painavaa syytä.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
lähiopetus / harjoitustyö / tentti
Oppimateriaalit
Opintomateriaalina käytetään RT-kortteja, vierailuluennoitsijoiden luentomateriaaleja, materiaalivalmistajien www-sivustoja ja Moodleen luentotiedostoja.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opiskelijan työmäärä on 27 h / op.
Lähiopetusta sekä itsenäistä opiskelua ja harjoituksia. Jaksoon kuuluu ryhmätöitä.
Sisällön jaksotus
Rappaus- ja tasoitetyöt, maalit, lattianpäällysteet, puuverhoukset ja märkätilat.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Exam-tentin suoritus, jos opiskelijalla on paljon aikaisempaa tietotaitoa pintamateriaaleista.

01.12.2024 - 06.01.2025

- Heikki Puukka
- Tero Markkanen
Vastuuhenkilö
Tero Markkanen
Ryhmät
-
22I371Kiinteistönpitotekniikka ja korjausrakentaminen
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija ymmärtää tieto- ja tuotemallinnuksen rakennustuotannon näkökulmasta. Opiskelija tietää kuinka suunnittelussa tuotettu malli laaditaan ja viedään työmaan toteutukseen.
Mittausteknisten osaamisen syventäminen ja rakennusalan mittauksien käytännön toteutus
Sisältö (OJ)
BIM rakennustuotannossa. Mallin laadinta ja hyödyntäminen eri tavoin. Määrätiedot, sijainnit, aikataulut, hankinnat, logistiikka ja tuotannonsuunnittelu.

tietoteknisiä ja malliin liittyviä sovellusongelmia ja tehtäviä, jotka ovat käsiteltyjen tehtävien kaltaisia.

Mittaustekniikka:
Ei tenttiä
Tietomallinnus:
Ei tenttiä. Suoritus harjoitustöillä.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Mittaustekniikka:
Tuntiaktiivisuus (vähintään 50%) sekä harjoitustöiden sisältö ja laatu. Kyky osoittaa osaamisensa annetuissa tehtävissä.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Mittaustekniikka: Lähiopetus, harjoitustyöt, harjoitukset, demonstraatiot, kenttätyöskentely (sis. opintoretket)
Tietomallinnus:
lähiopetus, harjoitustyöt, harjoitukset, demonstraatiot
Oppimateriaalit
Mittaustekniikka:
Pasi Rantasen mittaustekniikan kirjat sekä tuntimateriaalit
Pasi Laurila ejulkaisu: MITTAUS- JA KARTOITUSTEKNIIKAN
PERUSTEET
Tietomallinnus:
Sähköiset käsikirjat ja opetusvideot
- www.mad.fi
- Sovelluksen sisäiset linkit
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Mittaustekniikka:
Annettavien tehtävien lähtötiedot saadaan tunneilla tehtävistä mittaustöistä. Läsnäolo on siksi välttämätöntä. Lisäksi opiskelijalle tulee itsenäisenä työskentelynä tehtävät harjoitustyöt tunneilla mitatuista arvoista.
Tietomallinnus:
Case-opetus käytännön läheisillä esimerkeillä oppitunneilla. Läsnäolo välttämätön.
Sisällön jaksotus
Mittaustekniikka:
Ensimmäinen periodi maastossa tehtäviä mittausharjoituksia ja toinen periodi tietokoneavusteisesti tuottaa mittauksista vaadittavat harjoitustyöt.
Tietomallinnus:
Ensimmäinen periodi tietomallinnuksen kertaus sekä jatkokurssi ja tietomallin virtuaalitodellisuuden mitta-avaruuden hyödyntäminen sekä lopullinen harjoitustyö aiheesta.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Mittaustekniikka:
AHOT-haastattelu aiemmasta osaamisesta
Tietomallinnus:
AHOT-haastattelu aiemmasta osaamisesta
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Mittaustekniikka:
Harjoitukset ja harjoitustyöt ovat työelämän vaatimusten mukaan laadittuja.
Tietomallinnus:
Harjoitukset ja harjoitustyöt ovat työelämän vaatimusten mukaan laadittuja.
Lisätietoja opiskelijoille
Mittaustekniikka:
Opintojakson toteutukselta kerätään palautetta
opintojaksopalautejärjestelmän kautta

Poissaolo ja harjoitustöiden laiminlyönti. Opiskelija ei osaa huolehtia annetuista ja vaadituista tehtävistä eikä hallitse vaadittua ajankäyttöä.
Tietomallinnus:
Hylätty harjoitustyö. Osallistumisprosentti alle 30 %
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Mittaustekniikka:
Opiskelija osaa tuottaa omista mittauksista tai valmiista mittausaineistoista 3D-win ohjelmalla maastomalli piirustuksia, asemapiirustuksia, pintavaaituskuvia, korkeuskäyriä, tarkemittauskuvia sekä ohjelmallisen graafisen geodeettisen laskennan. Hän osaa suorittaa taulukkolaskentaohjelmalla geodeettisia peruslaskutoimituksia sekä hallitsee niiden käsinlaskennalliset taidot. Hän osaa tuottaa laserskannauslaitteella pistepilviaineistoa ja jatkokäsitellä sen rkeennuspiirustukseksi. Hän osaaa myös tarkkavaaituksessa tarvittavat laskennat ja virhetulkinnat. Kaikki harjoitustyöt tehty huolellisesti asiallisin nimiöin varustettuna, palautettu ajallaan oikein järjesteltynä sekä annetulla kansilehdellä varustettuna sekä aktiivinen tuntiosallistuminen (yli 50%). Tässä arvioinnissa sallitaan jonkin mainitun osa-alueen (paitsi osallistuminen) puutteelinen esitys, joka arvioidaan tapauskohtaisesti. Lisäksi opiskelijalle sallitaan puutteellinen kyky esittää tekemänsä työt siistissä ja asiallisessa ulkoasussa.
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Mittaustekniikka:
Opiskelija osaa tuottaa omista mittauksista tai valmiista mittausaineistoista 3D-win ohjelmalla maastomalli piirustuksia, asemapiirustuksia, pintavaaituskuvia, korkeuskäyriä, tarkemittauskuvia sekä ohjelmallisen graafisen geodeettisen laskennan. Hän osaa suorittaa taulukkolaskentaohjelmalla geodeettisia peruslaskutoimituksia sekä hallitsee niiden käsinlaskennalliset taidot. Hän osaa tuottaa laserskannauslaitteella pistepilviaineistoa ja jatkokäsitellä sen rkeennuspiirustukseksi. Hän osaaa myös tarkkavaaituksessa tarvittavat laskennat ja virhetulkinnat. Kaikki harjoitustyöt tehty huolellisesti asiallisin nimiöin varustettuna, palautettu ajallaan oikein järjesteltynä sekä annetulla kansilehdellä varustettuna sekä aktiivinen tuntiosallistuminen (yli 60%). Tässä arvioinnissa sallitaan jonkin mainitun osa-alueen puutteelinen esitys, joka arvioidaan tapauskohtaisesti.
Tietomallinnus:
Edellisen lisäksi opiskelija osaa soveltaa mallinnustyökalujen käyttöä erilaisiin haastavammissa mallinnustilanteissa ja hyödyntää virtuaalitodellisuuden mitta-avaruutta. Opiskelija osaa myös tuoda laserkeilaustuotoksia sekä julkisesti saatavaa maanmittauksen lähtötietoa mallintamisen lähtöaineistoksi
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Mittaustekniikka:
Opiskelija osaa tuottaa omista mittauksista tai valmiista mittausaineistoista 3D-win ohjelmalla maastomalli piirustuksia, asemapiirustuksia, pintavaaituskuvia, korkeuskäyriä, tarkemittauskuvia sekä ohjelmallisen graafisen geodeettisen laskennan. Hän osaa suorittaa taulukkolaskentaohjelmalla geodeettisia peruslaskutoimituksia sekä hallitsee niiden käsinlaskennalliset taidot. Hän osaa tuottaa laserskannauslaitteella pistepilviaineistoa ja jatkokäsitellä sen rkeennuspiirustukseksi. Hän osaa myös tarkkavaaituksessa tarvittavat laskennat ja virhetulkinnat. Kaikki harjoitustyöt tehty huolellisesti asiallisin nimiöin varustettuna, palautettu ajallaan oikein järjesteltynä sekä annetulla kansilehdellä varustettuna sekä aktiivinen tuntiosallistuminen (yli 80%). Hän osaa soveltaa osaamistaan vastaavissa työelämän tehtävissä ja sovelluksissa.
Tietomallinnus:
Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja niiden käytöstä ongelmien ratkaisuun sekä taito esittää ja perustella loogisesti valitut ratkaisumenetelmät. Opiskelija osaa myös tuottaa hyödynnettävän tietomallin laserkeilaus ja maanmittauslähtötiedoista.

Opiskelija tuntee tie-, maa-, ja vesirakentamisessa käytettävät runko-, inventointi-, painuma- ja rakennusaikaisten mittausten menetelmät, merkinnät ja niitä koskevat ohjeet. Hän oppii tarkkavaaituksen, jonomittauksen, sekä paikalleenmittausten ja trigonometrisen korkeudenmittauksen suorituksen ja laskennan. Pääpaino on maastomallimittausten suorittamisessa sekä sähköisen maastomallin luomisessa 3D-win ohjelmalla ja sen tarkkuustarkastelu. Tähän liittyy myös massalaskenta maastomallin avulla. Satelliittipaikannuksen perusteet ja rakennustekniset sovellukset. Takymetrin yleisimmät virheet. Laserskannauksen sovellukset maarakentamisessa.
Sisältö (OJ)
Tarkkavaaitus, kartoitus ja paikalleenmittaus maastotietokoneen avulla, jonomittaus, maastomallit ja maastomallimittaus, satelliittipaikannus, massalaskenta sekä laserskannaus.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa tunnistaa ja määritellä opintojaksoon sisältyvät perusasiat ja ratkaista yksinkertaisia
sovelluksia, jotka ovat käsiteltyjen tehtävien kaltaisia.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelija osaa valita soveltaen ja vertaillen eri vaihtoehdoista sopivimman
menettelytavan ja perustella valintansa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja niiden käytöstä
ongelmien ratkaisuun sekä taito esittää, analysoida ja perustella loogisesti käsiteltyjä asioita ja ratkaisumenetelmiä.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Tuntiaktiivisuus (vähintään 50%) sekä harjoitustöiden sisältö ja laatu. Kyky osoittaa osaamisensa annetuissa tehtävissä.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähiopetus, harjoitustyöt, harjoitukset, demonstraatiot, kenttätyöskentely (sis. opintoretket)
Oppimateriaalit
Pasi Rantasen mittaustekniikan kirjat sekä tuntimateriaalit
Pasi Laurila ejulkaisu: MITTAUS- JA KARTOITUSTEKNIIKAN
PERUSTEET
Sisällön jaksotus
Annettavien tehtävien lähtötiedot saadaan tunneilla tehtävistä mittaustöistä. Läsnäolo on siksi välttämätöntä. Lisäksi opiskelijalle tulee itsenäisenä työskentelynä tehtävät harjoitustyöt tunneilla mitatuista arvoista.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
AHOT-haastattelu aiemmasta osaamisesta
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Harjoitukset ja harjoitustyöt ovat työelämän vaatimusten mukaan laadittuja.
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojakson toteutukselta kerätään palautetta
opintojaksopalautejärjestelmän kautta
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Poissaolo ja harjoitustöiden laiminlyönti. Opiskelija ei osaa huolehtia annetuista ja vaadituista tehtävistä eikä hallitse vaadittua ajankäyttöä.
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija osaa tuottaa omista mittauksista tai valmiista mittausaineistoista 3D-win ohjelmalla maastomalli piirustuksia, asemapiirustuksia, pintavaaituskuvia, korkeuskäyriä, tarkemittauskuvia sekä ohjelmallisen graafisen geodeettisen laskennan. Hän osaa suorittaa taulukkolaskentaohjelmalla geodeettisia peruslaskutoimituksia sekä hallitsee niiden käsinlaskennalliset taidot. Hän osaaa myös tarkkavaaituksessa tarvittavat laskennat ja virhetulkinnat. Kaikki harjoitustyöt tehty huolellisesti asiallisin nimiöin varustettuna, palautettu ajallaan oikein järjesteltynä sekä annetulla kansilehdellä varustettuna sekä aktiivinen tuntiosallistuminen (yli 50%). Tässä arvioinnissa sallitaan jonkin mainitun osa-alueen (paitsi osallistuminen) puutteelinen esitys, joka arvioidaan tapauskohtaisesti. Lisäksi opiskelijalle sallitaan puutteellinen kyky esittää tekemänsä työt siistissä ja asiallisessa ulkoasussa.
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija osaa tuottaa omista mittauksista tai valmiista mittausaineistoista 3D-win ohjelmalla maastomalli-piirustuksia, asemapiirustuksia, pintavaaituskuvia, korkeuskäyriä, tarkemittauskuvia, tehdä maastomallin tarkkustarkastelua ja massalaskentaa sekä ohjelmallisen graafisen geodeettisen laskennan. Hän osaa suorittaa taulukkolaskentaohjelmalla geodeettisia peruslaskutoimituksia sekä hallitsee niiden käsinlaskennalliset taidot. Hän osaa myös tarkkavaaituksessa tarvittavat laskennat ja virhetulkinnat. Kaikki harjoitustyöt tehty huolellisesti asiallisin nimiöin varustettuna, palautettu ajallaan oikein järjesteltynä sekä annetulla kansilehdellä varustettuna sekä aktiivinen tuntiosallistuminen (yli 60%). Tässä arvioinnissa sallitaan jonkin mainitun osa-alueen puutteelinen esitys, joka arvioidaan tapauskohtaisesti.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija osaa tuottaa omista mittauksista tai valmiista mittausaineistoista 3D-win ohjelmalla maastomalli-piirustuksia, asemapiirustuksia, pintavaaituskuvia, korkeuskäyriä, tarkemittauskuvia, tehdä maastomallin tarkkustarkastelua ja massalaskentaa sekä ohjelmallisen graafisen geodeettisen laskennan. Hän osaa suorittaa taulukkolaskentaohjelmalla geodeettisia peruslaskutoimituksia sekä hallitsee niiden käsinlaskennalliset taidot. Hän osaa myös tarkkavaaituksessa tarvittavat laskennat ja virhetulkinnat. Hänellä on lisäksi kyky soveltaa ja kehittää näitä oppeja uusissa hankkeissa. Kaikki harjoitustyöt tehty huolellisesti asiallisin nimiöin varustettuna, palautettu ajallaan oikein järjesteltynä sekä annetulla kansilehdellä varustettuna sekä aktiivinen tuntiosallistuminen (yli 80%). Hän osaa soveltaa osaamistaan vastaavissa työelämän tehtävissä ja sovelluksissa.
Ilmoittautumisaika
01.12.2024 - 19.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.07.2025
Laajuus
2 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Reijo Mäkelä
Vastuuhenkilö
Reijo Mäkelä
Ryhmät
-
23I311Talonrakennustekniikka
Tavoitteet (OJ)
Suoritettuaan kurssin opiskelija osaa kertoa suullisesti koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja -tehtävistään esim. työnhakutilanteessa. Opiskelija osaa esitellä suullisesti yritysten ja organisaatioiden toimintaa, tuotteita, prosesseja ja palveluita sekä keskustella näistä aiheista. Opiskelija selviytyy oman tekniikan alansa työelämäkontakteista, esim. puhelintilanteista ja presentaatioista. Opiskelija osaa antaa suullisesti oman alansa teknisiä ohjeita.
Sisältö (OJ)
Työelämän suullisia viestintätilanteita, yrityselämän ruotsia, oman opiskelualan termistöä, keskeistä kielioppia.
Esitietovaatimukset (OJ)
Lukion ruotsin oppimäärä: keskipitkässä ruotsissa yo-arvosana magna, B1-tason kielitaito tai opintojakso: ”Grundkurs i svenska för teknikbranschen”.
Lisätiedot (OJ)
Riittävä suomen kielen taito; vaihtoehtoinen suoritustapa: näyttökoe.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa kertoa pääosin ymmärrettävästi mutta lyhyesti ja yksipuolisesti koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja -tehtävistään esim. työnhakutilanteessa. Opiskelija osaa hankkia ja ymmärtää oman alansa tietoa helppolukuisista lähteistä.
Opiskelija osaa esitellä yksinkertaisesti keskeisimmät asiat yritysten ja organisaatioiden toiminnasta, tuotteista, prosesseista ja palveluista sekä selviytyy pääosin ymmärrettävästi tavallisimmista keskusteluista.
Opiskelija osaa toimia ennakoitavissa toimenkuvansa vaatimissa työelämäkontakteissa, esim. sähköisessä viestinnässä, puhelinviestinnässä, neuvontatilanteissa, palavereissa ja raportoinneissa.
Opiskelija osaa tulkita oman alansa yksinkertaisia ohjeistuksia ja laatia niitä pääosin ymmärrettävästi.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa kertoa keskeiset asiat koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja -tehtävistään eheänä kokonaisuutena esim. työnhakutilanteessa.
Opiskelija osaa hankkia, käsitellä ja soveltaa oman alansa tietoa keskeisimmistä lähteistä ja seurata oman alansa kehitystä yleisellä tasolla.
Opiskelija osaa esitellä keskeisimmät asiat yritysten ja organisaatioiden toiminnasta, tuotteista, prosesseista ja palveluista sekä keskustella näistä aiheista.
Opiskelija osaa hoitaa keskeisimpiä toimenkuvansa vaatimia työelämäkontakteja, esim. sähköistä viestintää, puhelinviestintää, neuvontatilanteita, palavereja ja raportointia.
Opiskelija osaa laatia ja ymmärtää oman alansa ohjeistuksia melko hyvin.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa kertoa monipuolisesti ja tarkoituksenmukaisesti koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja -tehtävistään esim. työnhakutilanteessa.
Opiskelija osaa itsenäisesti ja monipuolisesti hankkia, käsitellä ja soveltaa oman alansa tietoa ja seurata alansa ammatillista kehitystä laaja-alaisesti.
Opiskelija osaa esitellä sujuvasti yritysten ja organisaatioiden toimintaa, tuotteita, prosesseja ja palveluita sekä keskustella aloitteellisesti näistä aiheista. Opiskelija osaa hoitaa vaivattomasti ja asianmukaisesti toimenkuvansa vaatimia työelämäkontakteja, esim. sähköistä viestintää, puhelinviestintää, neuvontatilanteita, palavereja ja raportointia.
Opiskelija osaa ymmärtää vaikeuksitta ja laatia selkeitä oman alansa ohjeistuksia.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
01.12.2024 - 19.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.07.2025
Laajuus
2 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Katri Kallinen
Vastuuhenkilö
Katri Kallinen

- Anne Kerttula
Vastuuhenkilö
Anne Kerttula

Opintojakson tavoitteena on antaa valmiuksia toimia erilaisissa työelämän viestintätilanteissa ruotsiksi.
Opintojakson suoritettuaan opiskelija
- osaa kommunikoida tarkoituksenmukaisesti ruotsiksi ammatillisissa kirjallisissa viestintätilanteissa
- hallitsee autotekniikan keskeisen termistön
- osaa kertoa omasta ammattialan osaamisestaan
- osaa hakea ja tulkita oman alansa ammatillista tietoa ruotsinkielisistä julkaisuista
- osaa arvioida, ylläpitää ja kehittää omaa kielitaitoaan ja kielen oppimistaitojaan
- saavuttaa ammattikorkeakoululainsäädännön edellyttämän, oman alan työtehtävissä tarvittavan toisen kotimaisen kielen suullisen ja kirjallisen taidon
Sisältö (OJ)
- autenttiset ammatilliset tekstit, autotekniikan sanasto
- alan työtehtävät
- omasta koulutuksesta kertominen
- oman alan tuotannoista kertominen
- erilaiset alakohtaiset viestintätilanteet
Esitietovaatimukset (OJ)
Lähtötaso: Lukion ruotsin oppimäärä tai Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso B1.
Tee ruotsin lähtötasotesti ja suorita tarvittaessa valmentavat opinnot ennen opintojakson alkua.

(Taitotaso B1.1) Opiskelija
- osaa viestiä yksinkertaisesti omasta ammattialan osaamisestaan (esim. työhakemus)
- osaa kertoa omasta alastaan suppeasti
- hoitaa pääosin ymmärrettävästi oman alan keskeisimpiä ennakoitavia vuorovaikutustilanteita ja asiakaskontakteja
- kirjoittaa jotakuinkin ymmärrettävästi
- käyttää alansa perussanastoa niin, että olennainen viesti välittyy
- käyttää yksinkertaisia kieliopin perusrakenteita
- löytää etsimänsä tiedon teksteistä, jotka käsittelevät tuttuja aiheita
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
(Taitotaso B1.2) Opiskelija
- osaa viestiä selkeästi tilanteeseen sopivalla tavalla omasta ammattialan osaamisestaan (esim. työhakemus)
- osaa kertoa omasta alastaan melko hyvin
- hoitaa melko hyvin oman alan jokapäiväisiä vuorovaikutustilanteita ja asiakaskontakteja
- kirjoittaa pääasiassa hyvin
- käyttää alansa perussanastoa niin, että keskeinen viesti välittyy
- käyttää kieliopin perusrakenteita pääosin oikein
- ymmärtää lukemansa ammatillisen tekstin pääasiat ja useimmat yksityiskohdat
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
(Taitotaso B2.2-C1) Opiskelija
- osaa viestiä sujuvasti tilanteeseen sopivalla tavalla omasta ammattialan osaamisestaan (esim. työhakemus)
- hoitaa luontevasti verkostoituen oman alan monipuolisia vuorovaikutustilanteita ja asiakaskontakteja
- kirjoittaa sujuvasti
- käyttää alansa perussanastoa niin, että viesti välittyy selkeästi
- käyttää kieliopin perusrakenteita lähes virheettömästi
- ymmärtää sekä pääasiat että yksityiskohdat ammatillisesta tekstistä ja pystyy soveltamaan lukemaansa

05.08.2024 - 15.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 13.12.2024
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Kielet ja viestintä
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Anne Kopperoinen
Vastuuhenkilö
Anne Kopperoinen
Ryhmät
-
22I311Talonrakennustekniikka
Tavoitteet (OJ)
The aim is to further develop the written and spoken competence in English needed in the working life as an engineer.
The students have a good command of the special terms in their particular field and are able to read technical texts. They know the job application process in English. The students gain experience of negotiating in English. They know how to give an effective professional presentation and how to write reports.
Sisältö (OJ)
Terms needed in engineering. Meetings and negotiations. Presenting a technical process or product. CV, job application and job interview. Grammar and intercultural communication if necessary.
Esitietovaatimukset (OJ)
Working English for Engineers or equivalent
Lisätiedot (OJ)
The students have passed the course when they have been present to 80% of the classes, completed the agreed tasks and taken part in the exam.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
The student completes the tasks.
The student is able to
- enter unprepared into conversation on topics that are familiar, of personal interest or pertinent to everyday life (e.g. family, hobbies, work, travel and current events).
- briefly give reasons and explanations for opinions and plans.
- write simple connected text on topics which are familiar or of personal interest. I can write personal letters describing experiences and impressions
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
The student is able to
- interact with a degree of fluency and spontaneity that makes regular interaction with native speakers quite possible.
- take an active part in discussion in familiar contexts
- present clear, detailed descriptions on a wide range of subjects.
- explain a viewpoint on a topical issue giving the advantages and disadvantages of various options.
- write clear, detailed text on a wide range of subjects as well as abstracts of material related to one's own field
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
The student:
- can express him/herself fluently and spontaneously without much obvious searching for expressions.
- is able to use language flexibly and effectively for social and professional purposes
- is able to formulate ideas and opinions with precision and relate his/her contribution skillfully to those of other speakers.
- can present clear, detailed descriptions of complex subjects integrating sub-themes, developing particular points and rounding off with an appropriate conclusion
- can express him/herself in clear, well-structured text, expressing points of view at some length.
- can write about complex subjects in a letter, an essay or a report, underlining what I consider to be the salient issues
- can select a style appropriate to the reader in mind
Aika ja paikka
1. ja 2. periodit: Oppitunnit TAMKilla viikoittain (ks. tarkempi aikataulu Moodlesta).
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Tentti TAMKin EXAM-tiloissa.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arviointi perustuu kurssilla tehtäviin osasuorituksiin. Arviointiperusteet käydään läpi kurssin alussa.
Kurssilla on läsnäolovelvollisuus. Opiskelijan on osallistuttava vähintään 80% koko kurssin lähiopetustunneista ja palautettava vähintään 60% kurssin kotitehtävistä. Useampi poissaolo / palauttamattomat tehtävät voivat johtaa alennettuun tai hylättyyn arvosanaan.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Opetustunnit (Lähiopetustunnit, ei joka viikko)
Itsenäinen opiskelu
Yhteistoiminallinen opiskelu
Verkon välityksellä opiskelu
Oppimateriaalit
Opetusmateriaali jaetaan Moodlessa.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
3 x 27h (3 op)
Sisällön jaksotus
- Työnhaku
- Ammatilliset tekstit ja työelämän kommunikointitilanteet
- Ryhmätyöt
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Aiemmin suoritettu vastaava korkeakoulukurssi tai aiemmin hankitun osaamisen todentaminen (AHOT):
https://www.tuni.fi/opiskelijanopas/kasikirja/tamk?page=3126#hyvaksiluku
Mikäli englanninkielen taitosi on vahva, on mahdollista hakea Fast track -toteutukselle:
N-00CY46-3019
tai
N-00CY46-3020
Ilmoittautumisaika
03.06.2024 - 30.08.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Kielet ja viestintä
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Emmanuel Abruquah
Vastuuhenkilö
Emmanuel Abruquah
Ryhmät
-
22I341Rakennustuotanto
Tavoitteet (OJ)
The aim is to further develop the written and spoken competence in English needed in the working life as an engineer.
The students have a good command of the special terms in their particular field and are able to read technical texts. They know the job application process in English. The students gain experience of negotiating in English. They know how to give an effective professional presentation and how to write reports.
Sisältö (OJ)
Terms needed in engineering. Meetings and negotiations. Presenting a technical process or product. CV, job application and job interview. Grammar and intercultural communication if necessary.
Esitietovaatimukset (OJ)
Working English for Engineers or equivalent
Lisätiedot (OJ)
The students have passed the course when they have been present to 80% of the classes, completed the agreed tasks and taken part in the exam.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
The student completes the tasks.
The student is able to
- enter unprepared into conversation on topics that are familiar, of personal interest or pertinent to everyday life (e.g. family, hobbies, work, travel and current events).
- briefly give reasons and explanations for opinions and plans.
- write simple connected text on topics which are familiar or of personal interest. I can write personal letters describing experiences and impressions
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
The student is able to
- interact with a degree of fluency and spontaneity that makes regular interaction with native speakers quite possible.
- take an active part in discussion in familiar contexts
- present clear, detailed descriptions on a wide range of subjects.
- explain a viewpoint on a topical issue giving the advantages and disadvantages of various options.
- write clear, detailed text on a wide range of subjects as well as abstracts of material related to one's own field
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
The student:
- can express him/herself fluently and spontaneously without much obvious searching for expressions.
- is able to use language flexibly and effectively for social and professional purposes
- is able to formulate ideas and opinions with precision and relate his/her contribution skillfully to those of other speakers.
- can present clear, detailed descriptions of complex subjects integrating sub-themes, developing particular points and rounding off with an appropriate conclusion
- can express him/herself in clear, well-structured text, expressing points of view at some length.
- can write about complex subjects in a letter, an essay or a report, underlining what I consider to be the salient issues
- can select a style appropriate to the reader in mind
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
05.08.2024 - 06.09.2024

1. ja 2. periodi, tarkempi aikataulu sovitaan kurssin alussa.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Kurssin arvosana perustuu kurssilla tehtäviin osasuorituksiin. Nämä käydään läpi kurssin alussa. Kaikista osasuorituksista pitää saada hyväksytty arvosana.
Tentti EXAM-tiloissa.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arviointi perustuu kurssilla tehtäviin osasuorituksiin, joista kaikista pitää saada hyväksytty arvosana. Arviointiperusteet käydään läpi kurssin alussa.
Kurssilla on läsnäolovelvollisuus. Opiskelijan on osallistuttava vähintään 80% koko kurssin lähiopetustunneista ja palautettava vähintään 60% kurssin kotitehtävistä. Useampi poissaolo / palauttamattomat tehtävät voivat johtaa alennettuun tai hylättyyn arvosanaan.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Opetustunnit, yhteistoiminnallinen oppiminen, suulliset ja kirjalliset tehtävät, itsenäinen työskentely.
Oppimateriaalit
Oppimateriaali jaetaan Moodlessa.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
3 x 27h (3 op)
Sisällön jaksotus
- Työnhaku
- Ammatilliset tekstit
- Ryhmätyöt
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Aiemmin suoritettu vastaava korkeakoulukurssi tai aiemmin hankitun osaamisen todentaminen (AHOT):
https://www.tuni.fi/opiskelijanopas/kasikirja/tamk?page=3126#hyvaksiluku
Mikäli englanninkielen taitosi on vahva, on mahdollista hakea Fast track -toteutukselle:
N-00CY46-3019
tai
N-00CY46-3020
Ilmoittautumisaika
01.07.2024 - 15.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 15.12.2024
Laajuus
3 op
Virtuaaliosuus
1 op
Toteutustapa
67 % Lähiopetus, 33 % Verkossa tapahtuva opiskelu
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 30
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Petri Tuohimäki
Vastuuhenkilö
Petri Tuohimäki
Ryhmät
-
22I371Kiinteistönpitotekniikka ja korjausrakentaminen
Tavoitteet (OJ)
The aim is to further develop the written and spoken competence in English needed in the working life as an engineer.
The students have a good command of the special terms in their particular field and are able to read technical texts. They know the job application process in English. The students gain experience of negotiating in English. They know how to give an effective professional presentation and how to write reports.
Sisältö (OJ)
Terms needed in engineering. Meetings and negotiations. Presenting a technical process or product. CV, job application and job interview. Grammar and intercultural communication if necessary.
Esitietovaatimukset (OJ)
Working English for Engineers or equivalent
Lisätiedot (OJ)
The students have passed the course when they have been present to 80% of the classes, completed the agreed tasks and taken part in the exam.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
The student completes the tasks.
The student is able to
- enter unprepared into conversation on topics that are familiar, of personal interest or pertinent to everyday life (e.g. family, hobbies, work, travel and current events).
- briefly give reasons and explanations for opinions and plans.
- write simple connected text on topics which are familiar or of personal interest. I can write personal letters describing experiences and impressions
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
The student is able to
- interact with a degree of fluency and spontaneity that makes regular interaction with native speakers quite possible.
- take an active part in discussion in familiar contexts
- present clear, detailed descriptions on a wide range of subjects.
- explain a viewpoint on a topical issue giving the advantages and disadvantages of various options.
- write clear, detailed text on a wide range of subjects as well as abstracts of material related to one's own field
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
The student:
- can express him/herself fluently and spontaneously without much obvious searching for expressions.
- is able to use language flexibly and effectively for social and professional purposes
- is able to formulate ideas and opinions with precision and relate his/her contribution skillfully to those of other speakers.
- can present clear, detailed descriptions of complex subjects integrating sub-themes, developing particular points and rounding off with an appropriate conclusion
- can express him/herself in clear, well-structured text, expressing points of view at some length.
- can write about complex subjects in a letter, an essay or a report, underlining what I consider to be the salient issues
- can select a style appropriate to the reader in mind
Aika ja paikka
1. opetuskerta to 5.9. klo 9-11. Ajoitukseen ja toteutukseen liittyvät yksityiskohdat käydään läpi 1. opetuskerralla.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Kurssin osasuoritusten ja mahdollisten rästisuoritusten aikataulu sovitaan kurssin aikana.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arviointi perustuu kurssilla tehtäviin kirjallisiin ja suullisiin osasuorituksiin. Erillistä lopputenttiä ei ole. Tehtävien arviointiperusteet käydään läpi kurssin aikana.
Läsnäolo lähiopetuksessa / verkkotapaamisissa on osa kurssin arviointia, ja poissaolot voivat alentaa arvosanaa. Sairaustapauksissa poissaolon voi kuitata esittämällä lääkärintodistuksen opettajalle.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Yhteistoiminnallinen oppiminen, suulliset ja kirjalliset tehtävät, itsenäinen oppiminen.
Oppimateriaalit
Kaikki oppimateriaali jaetaan lähiopetuskerroilla ja Moodlessa.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
3 x 27h (3 op)
Sisällön jaksotus
Alustavan aikataulun mukaisesti lähiopetusta 2h/vko sekä viikoittaiset tehtävät Moodlessa.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Aiemmin suoritettu vastaava korkeakoulutasoinen kurssi tai muualta aiemmin hankitun osaamisen todentaminen (AHOT):
https://www.tuni.fi/opiskelijanopas/kasikirja/tamk?page=3126#hyvaksiluku
Ilmoittautumisaika
01.07.2024 - 15.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Laajuus
4 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Matematiikka ja fysiikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Pia Ruokonen-Kaukolinna
Vastuuhenkilö
Pia Ruokonen-Kaukolinna
Ryhmät
-
24RTARakennustekniikka
Tavoitteet (OJ)
Tällä opintojaksolla opit perusteet tekniikan taustalla olevasta matematiikasta, aihepiirinä geometria, vektorit ja funktiot
Opiskelija:
• tunnistat aihepiireihin liittyvät matemaattiset merkinnät ja osat käyttää niistä keskeisimpiä

• osaat vinokulmaisen kolmion ratkaisemisen ja osaat laskea erilaisten tasokuvioiden osia ja pinta-aloja
• tunnet kaltevuuden käsitteen
• osaat laskea tasoalueen painopisteen ja osaat ratkaista yhdenmuotoisuuteen ja mittakaavaan liittyviä tehtäviä
• osaat ratkaista vektoreiden perustehtäviä tasossa
• osaat funktioiden peruskäsitteet ja tunnistat erilaisten funktioiden tyypilliset ominaisuudet
• tunnistat erityyppisten funktioiden kuvaajia
• osaat käyttää sekä soveltaa aihepiirien asioita tekniikan ongelmissa
• osaat laatia tekniikan ongelmista matemaattisen mallin ja osaat soveltaa sitä ongelman ratkaisussa
• kykenet esittämään ja perustelemaan loogisesti valitut ratkaisut
Sisältö (OJ)
• suorakulmainen kolmio, kulma, kulmayksiköt
• kolmion ja monikulmioiden alat
• trigonometriset funktiot yleisesti
• vinokulmainen kolmio (sini- ja kosinilause)
• tasoalueen painopiste, kaltevuus, yhdenmuotoisuus ja mittakaava
• vektoreiden summa, erotus, luvulla kertominen
• tason vektorin koordinaatti- ja napakoordinaattiesitys
• avaruuden vektorit (maininta lyhyesti)
• funktio ja siihen liittyviä käsitteitä
• 1.asteen polynomifunktio, suora (yhtälön muodostaminen kuvaajasta), lineaarinen riippuvuus
• 2.asteen polynomifunktio, paraabeli
• suoraan ja kääntäen verrannollisuus, paloittain määritelty funktio
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija:
• tunnistaa aihepiireihin liittyvät matemaattiset merkinnät ja osaa käyttää niistä joitain
• osaa vinokulmaisen kolmion ratkaisemisen ja osaa laskea erilaisten tasokuvioiden osia ja pinta-aloja
• tuntee tasovektoreiden laskutoimituksia
• osaa ratkaista esitettyjen esimerkkien kaltaisia vektoritehtäviä
• tunnistaa funktioiden peruskäsitteitä ja erilaisten funktioiden ominaisuuksia
• valittujen ratkaisujen esitykset ja perustelut saattavat olla puutteellisia
• tehtyjen ratkaisujen järkevyyden ja oikeellisuuden arvioinnissa saattaa olla puutteita
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija:
• tunnistaa aihepiireihin liittyvät matemaattiset merkinnät ja osaa käyttää niistä keskeisimpiä
• osaa vinokulmaisen kolmion ratkaisemisen ja osaa laskea erilaisten tasokuvioiden osia ja pinta-aloja
• tuntee kaltevuuden käsitteen
• osaa laskea tasoalueen painopisteen ja osaa ratkaista yhdenmuotoisuuteen ja mittakaavaan liittyviä tehtäviä
• osaa ratkaista vektoreiden perustehtäviä tasossa
• osaa funktioiden peruskäsitteet ja tunnistaa erilaisten funktioiden tyypilliset ominaisuudet
• tunnistaa erityyppisten funktioiden kuvaajia
• osaa käyttää sekä soveltaa aihepiirien asioita tekniikan ongelmissa
• osaa laatia tekniikan ongelmista matemaattisen mallin ja osaa soveltaa sitä ongelman ratkaisussa
• kykenee esittämään ja perustelemaan loogisesti valitut ratkaisut
• osaa arvioida tekemiensä ratkaisujen järkevyyttä ja oikeellisuutta
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja hän osaa soveltaa niitä vaativampiin ongelmiin. Opiskelijalla on taito esittää ja perustella loogisesti valitut ratkaisut. Ratkaisut esitetään selkeästi ja matemaattisia käsitteitä käytetään täsmällisesti. Opiskelija on erittäin motivoitunut ja ottaa sitoutuneesti vastuuta omasta ja ryhmän suoriutumisesta.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Opintojakso suoritetaan välikokeilla (2-3), joiden ajat varmistetaan kurssin aikana.
Alustavat ajat (näihin voi tulla muutoksia, joista tiedotetaan tunneilla ja sähköpostilla):
1. välikoe (aika ilmoitetaan kurssin aikana)
2. välikoe 12.12. (aika ja paikka näkyy lukujärjestyksessä)
Välikokeita ei voi uusia eikä korottaa.
Koko kurssin uusintakoe järjestetään seuraavasti:
1. uusintakoe 17.1.2025 13.00 - 16.00, Ilmoittautumisaika 17.12.2024 – 13.1.2025
2. uusintakoe/ korotus 7.2.2025 13.00 - 16.00, Ilmoittautumisaika 7.1.2025 – 3.2.2025
Uusinnat ja korotukset ovat vain ja ainoastaan tässä ilmoitettuna aikana, ei siis myöhemmin esimerkiksi seuraavana vuonna.
Uusintakokeeseen ja korotukseen ilmoittaudutaan Pakin kautta.
Uusintaan osallistuminen edellyttää arvosanaa 0.
Yleiseti kokeesta:
Sairastapauksissa vaaditaan lääkärintodistus.
Poissaolo kokeesta vastaa hylättyä suoritusta.
Kokeissa saa olla mukana vain opettajan erikseen määrittelemät materiaalit ja välineet.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakso arvioidaan asteikolla 0-5. Opintojakso suoritetaan kokeella/kokeilla, nettitehtävillä ja viikoittain tarkastettavilla harjoitustehtävillä,
Arvosteluun vaikuttavat nettitehtävät (7 p) , kotitehtävät (5 p) ja kokeet (36 p). Kokeiden arvostelussa otetaan huomioon paitsi ratkaisun oikeellisuus myös ratkaisutapa ja esitystavan selkeys. Jo arvosanan 0 saaminen edellyttää osallistumista opintojakson työmuotoihin (lähiopetus, nettitehtävien ja kotitehtävien teko sekä osallistuminen kokeisiin). Arvosanan 1 saa 14 pisteellä, kuitenkin siten, että pisteistä 7 p on tultava kokeella.
Opintojakson aiheiden opettelussa ja kertauksessa on sallittua hyödyntää tekoälyä. Tehtävien ratkaisut pitää kuitenkin esittää toteutuksella opetettavin käsittein, merkinnöin ja menetelmin ja ratkaisun periaatteet ja välivaiheet on osattava selittää.
Uusinta- ja korotus:
Kurssin uusinta- ja korotustentti on täysin erillinen koe, johon ei vaikuta enää kotitehtävä-, nettitehtävä- eikä aiemmat koepisteet. Siinä on kurssiarvosana määräytyy pelkästään kokeen perustella ja läpipääsyyn vaaditaan 1/3 kokeen maksimipistemäärästä.
Arviointikriteeri - hylätty (0)
Opiskelija osallistuu säännöllisesti opetukseen ja sen työmuotoihin, mutta ei muuten saavuta tyydyttävään arvosanaan vaadittuja kriteerejä. Mikäli edellä mainitut kriteerit eivät täyty, niin opiskelija poistetaan toteutukselta. Nollan saaminen mahdollistaa osallistumisen kurssin uusintakokeeseen.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähiopetus, itsenäinen opiskelu, tuntiharjoitukset ja kotitehtävät, videomateriaalit, nettitehtävät (STACK-tehtävät), välikokeet
Oppimateriaalit
Opettajan Moodlessa jakama materiaali (pdf-materiaalit, videot, interaktiiviset STACK- tehtävät)
Kaavasto: Tekniikan kaavasto, Tammertekniikka tai MAOL
Laskinsuositus: symbolinen TI-nspire CX CAS/ TI-nspire CX II CAS -laskin. Tällä opintojaksolla keskitytään lähinnä "käsinlaskentaan", joten ihan peruslaskimella, josta löytyy sin, cos, tan ja neliöjuuri selviää. Opintojaksolla voi kuitenkin jo harjoitella myös tehokkaamman laskimen käyttöä. Symbolista laskinta tarvitaan seuraavalla matematiikan opintojaksolla.
Sisällön jaksotus
Sisällön jaksotus on suuntaa antava. Osa opsissa mainituista kokonaisuuksista on tarkoitus suorittaa itsenäisenä opiskeluna ja/tai ryhmätöinä.
Opintojakson keskeinen sisältö:
- Suorakulmaisen ja vinokulmaisen kolmion ratkaiseminen ja erilaisten tasokuvioiden pinta-aloja
- Vektorilaskentaa tasossa
- Painopiste
- Funktioiden peruskäsitteet ja merkinnät.
- Polynomifunktiot (erityisesti suora ja paraabeli) ja verrannollisuudet
Opintojakson aihepiirejä sovelletaan erilaisissa tekniikan probleemoissa
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei ole.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Ei ole.
Kansainvälisyys
Ei ole.
Lisätietoja opiskelijoille
Opetus alkaa lukujärjestyksen mukaisesti viikolla 37.
Opintojaksoon tulee Moodle-toteutus. Toteutus ei näy automaattisesti, vaan se täytyy hakea kurssitunnuksella. Opettaja lähettää ilmoittautuneille ennen kurssin alkua Moodle-avaimen sähköpostilla.
Ilmoittautumisaika
01.07.2024 - 10.09.2024
Ajoitus
09.09.2024 - 22.12.2024
Laajuus
4 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Matematiikka ja fysiikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Sini Ahlberg
- Jukka Suominen
Vastuuhenkilö
Kirsi-Maria Rinneheimo
Ryhmät
-
24RTBRakennustekniikka
Tavoitteet (OJ)
Tällä opintojaksolla opit perusteet tekniikan taustalla olevasta matematiikasta, aihepiirinä geometria, vektorit ja funktiot
Opiskelija:
• tunnistat aihepiireihin liittyvät matemaattiset merkinnät ja osat käyttää niistä keskeisimpiä
Opiskelija:
• tunnistat aihepiireihin liittyvät matemaattiset merkinnät ja osat käyttää niistä keskeisimpiä
• osaat vinokulmaisen kolmion ratkaisemisen ja osaat laskea erilaisten tasokuvioiden osia ja pinta-aloja
• tunnet kaltevuuden käsitteen
• osaat laskea tasoalueen painopisteen ja osaat ratkaista yhdenmuotoisuuteen ja mittakaavaan liittyviä tehtäviä
• osaat ratkaista vektoreiden perustehtäviä tasossa
• osaat funktioiden peruskäsitteet ja tunnistat erilaisten funktioiden tyypilliset ominaisuudet
• tunnistat erityyppisten funktioiden kuvaajia
• osaat käyttää sekä soveltaa aihepiirien asioita tekniikan ongelmissa
• osaat laatia tekniikan ongelmista matemaattisen mallin ja osaat soveltaa sitä ongelman ratkaisussa
• kykenet esittämään ja perustelemaan loogisesti valitut ratkaisut
Sisältö (OJ)
• suorakulmainen kolmio, kulma, kulmayksiköt
• kolmion ja monikulmioiden alat
• trigonometriset funktiot yleisesti
• vinokulmainen kolmio (sini- ja kosinilause)
• tasoalueen painopiste, kaltevuus, yhdenmuotoisuus ja mittakaava
• vektoreiden summa, erotus, luvulla kertominen
• tason vektorin koordinaatti- ja napakoordinaattiesitys
• avaruuden vektorit (maininta lyhyesti)
• funktio ja siihen liittyviä käsitteitä
• 1.asteen polynomifunktio, suora (yhtälön muodostaminen kuvaajasta), lineaarinen riippuvuus
• 2.asteen polynomifunktio, paraabeli
• suoraan ja kääntäen verrannollisuus, paloittain määritelty funktio
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija:
• tunnistaa aihepiireihin liittyvät matemaattiset merkinnät ja osaa käyttää niistä joitain
• osaa vinokulmaisen kolmion ratkaisemisen ja osaa laskea erilaisten tasokuvioiden osia ja pinta-aloja
• tuntee tasovektoreiden laskutoimituksia
• osaa ratkaista esitettyjen esimerkkien kaltaisia vektoritehtäviä
• tunnistaa funktioiden peruskäsitteitä ja erilaisten funktioiden ominaisuuksia
• valittujen ratkaisujen esitykset ja perustelut saattavat olla puutteellisia
• tehtyjen ratkaisujen järkevyyden ja oikeellisuuden arvioinnissa saattaa olla puutteita
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija:
• tunnistaa aihepiireihin liittyvät matemaattiset merkinnät ja osaa käyttää niistä keskeisimpiä
• osaa vinokulmaisen kolmion ratkaisemisen ja osaa laskea erilaisten tasokuvioiden osia ja pinta-aloja
• tuntee kaltevuuden käsitteen
• osaa laskea tasoalueen painopisteen ja osaa ratkaista yhdenmuotoisuuteen ja mittakaavaan liittyviä tehtäviä
• osaa ratkaista vektoreiden perustehtäviä tasossa
• osaa funktioiden peruskäsitteet ja tunnistaa erilaisten funktioiden tyypilliset ominaisuudet
• tunnistaa erityyppisten funktioiden kuvaajia
• osaa käyttää sekä soveltaa aihepiirien asioita tekniikan ongelmissa
• osaa laatia tekniikan ongelmista matemaattisen mallin ja osaa soveltaa sitä ongelman ratkaisussa
• kykenee esittämään ja perustelemaan loogisesti valitut ratkaisut
• osaa arvioida tekemiensä ratkaisujen järkevyyttä ja oikeellisuutta
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja hän osaa soveltaa niitä vaativampiin ongelmiin. Opiskelijalla on taito esittää ja perustella loogisesti valitut ratkaisut. Ratkaisut esitetään selkeästi ja matemaattisia käsitteitä käytetään täsmällisesti. Opiskelija on erittäin motivoitunut ja ottaa sitoutuneesti vastuuta omasta ja ryhmän suoriutumisesta.
Aika ja paikka
Opetus lukujärjestyksen mukaisesti.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Kurssi suoritetaan kolmella välikokeella.
1. Välikoe 30.9.
2. Välikoe 7.11.
3. Välikoe 12.12.
1. Uusintatentti 17.1.2025 klo 13-16
2. Uusintatentti 31.1.2025 klo 13-16
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakso arvioidaan asteikolla 0-5. Opintojakso suoritetaan kokeilla ja viikoittain tarkastettavilla harjoitustehtävillä,
Arvosteluun vaikuttavat kotitehtävät (maksimi 9 p) ja välikokeet (maksimi. 36 p). Kokeen arvostelussa otetaan huomioon paitsi ratkaisun oikeellisuus myös ratkaisutapa ja esitystavan selkeys. Jo arvosanan 0 saaminen edellyttää osallistumista opintojakson työmuotoihin (lähiopetus ja kotitehtävien teko sekä osallistuminen kokeeseen). Arvosanan 1 saa 14 pisteellä kurssin eri arviointimuotojen yhteenlasketusta maksimipistemäärästä, kuitenkin siten, että kokeista pitää saada vähintään yhteensä 7 pistettä.
Uusinta- ja korotus:
Kurssin uusinta- ja korotustentti on täysin erillinen koe, johon ei vaikuta enää kotitehtävä- eikä aiemmat koepisteet. Siinä kurssiarvosana määräytyy pelkästään kokeen perustella ja läpipääsyyn vaaditaan 1/3 kokeen maksimipistemäärästä.
Arviointikriteeri - hylätty (0)
Opiskelija osallistuu säännöllisesti opetukseen ja sen työmuotoihin, mutta ei muuten saavuta tyydyttävään arvosanaan vaadittuja kriteerejä. Mikäli edellä mainitut kriteerit eivät täyty, niin opiskelija poistetaan toteutukselta. Nollan saaminen mahdollistaa osallistumisen kurssin uusintakokeeseen.
Mikäli opiskelija hyödyntää tekoälyä tehtävien ratkaisemisessa, niin ratkaisut pitää kuitenkin esittää toteutuksella opetettavin käsittein, merkinnöin ja menetelmin ja välivaiheet on osattava selittää.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähiopetus, itsenäinen opiskelu, tuntiharjoitukset ja kotitehtävät, opetusvideot, tentti
Oppimateriaalit
Opintojakson oppimateriaalina on sähköisiä opetusmonisteita ja opetusvideoita, jotka opiskelija löytää Moodlesta.
Kaavasto: Tammertekniikan Tekniikan kaavasto tai MAOL
Laskin: Opintojaksolla käytetään symbolista laskinta.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opiskelijan keskimääräinen työmäärä on 135 h, joka koostuu:
- lähiopetuksesta, jossa opettaja mukana
- kotitehtävistä ja mahdollisista ryhmätöistä (opettaja ei ole mukana),
- itsenäisestä työskentelystä
- kokeista
Opettajan pitämiä lähitunteja on n. 40 h. Lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus osallistua matematiikan tukipajaan maanantaisin klo 14-16.
Sisällön jaksotus
Jaksotus on suuntaa antava.
Tasogeometria
Tason vektorit
Funktiot

1. Välikoe 1.10.
2. Välikoe 7.11.
3. Välikoe 10.12.

09.09.2024 - 10.12.2024

2. Välikoe 5.11.
3. Välikoe 10.12.
1. Uusintatentti 17.1.2025 klo 13-16
2. Uusintatentti 31.1.2025 klo 13-16
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakso arvioidaan asteikolla 0-5. Opintojakso suoritetaan kokeilla ja viikoittain tarkastettavilla harjoitustehtävillä ja kahdella välikokeella.
Arvosteluun vaikuttavat kotitehtävät (maksimi 9 p) ja välikokeet (maksimi. 36 p). Kokeen arvostelussa otetaan huomioon paitsi ratkaisun oikeellisuus myös ratkaisutapa ja esitystavan selkeys. Jo arvosanan 0 saaminen edellyttää osallistumista opintojakson työmuotoihin (kotitehtävien teko sekä osallistuminen kokeisiin). Arvosanan 1 saa 14 pisteellä kurssin eri arviointimuotojen yhteenlasketusta maksimipistemäärästä, kuitenkin siten, että kokeista pitää saada vähintään yhteensä 7 pistettä.
Uusinta- ja korotus:
Kurssin uusinta- ja korotustentti on täysin erillinen koe, johon ei vaikuta enää kotitehtävä- eikä aiemmat koepisteet. Siinä kurssiarvosana määräytyy pelkästään kokeen perustella ja läpipääsyyn vaaditaan 1/3 kokeen maksimipistemäärästä.
Arviointikriteeri - hylätty (0)
Opiskelija osallistuu säännöllisesti opetukseen ja sen työmuotoihin, mutta ei muuten saavuta tyydyttävään arvosanaan vaadittuja kriteerejä. Mikäli edellä mainitut kriteerit eivät täyty, niin opiskelija poistetaan toteutukselta. Nollan saaminen mahdollistaa osallistumisen kurssin uusintakokeeseen.
Mikäli opiskelija hyödyntää tekoälyä tehtävien ratkaisemisessa, niin ratkaisut pitää kuitenkin esittää toteutuksella opetettavin käsittein, merkinnöin ja menetelmin ja välivaiheet on osattava selittää.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähiopetus, itsenäinen opiskelu, tuntiharjoitukset ja kotitehtävät, opetusvideot, tentti
Oppimateriaalit
Opintojakson oppimateriaalina on sähköisiä opetusmonisteita ja opetusvideoita, jotka opiskelija löytää Moodlesta.
Kaavasto: Tammertekniikan Tekniikan kaavasto tai MAOL
Laskin: Opintojaksolla käytetään symbolista laskinta.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opiskelijan keskimääräinen työmäärä on 135 h, joka koostuu:
- lähiopetuksesta, jossa opettaja mukana
- kotitehtävistä ja mahdollisista ryhmätöistä (opettaja ei ole mukana),
- itsenäisestä työskentelystä
- kokeista
Opettajan pitämiä lähitunteja on n. 45 h. Lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus osallistua matematiikan tukipajaan maanantaisin klo 14-16.
Sisällön jaksotus
Jaksotus on suuntaa antava.
Tasogeometria
Tason vektorit
Funktiot
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei ole.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Ei ole.
Kansainvälisyys
Ei ole.
Ilmoittautumisaika
01.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
20.01.2025 - 04.05.2025
Laajuus
4 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Sara Nortunen
Vastuuhenkilö
Sara Nortunen
Ryhmät
-
25AI351Infrarakentaminen, monimuoto
Tavoitteet (OJ)
Tällä opintojaksolla opit perusteet tekniikan taustalla olevasta matematiikasta, aihepiirinä geometria, vektorit ja funktiot
Opiskelija:
• tunnistat aihepiireihin liittyvät matemaattiset merkinnät ja osat käyttää niistä keskeisimpiä
Opiskelija:
• tunnistat aihepiireihin liittyvät matemaattiset merkinnät ja osat käyttää niistä keskeisimpiä
• osaat vinokulmaisen kolmion ratkaisemisen ja osaat laskea erilaisten tasokuvioiden osia ja pinta-aloja
• tunnet kaltevuuden käsitteen
• osaat laskea tasoalueen painopisteen ja osaat ratkaista yhdenmuotoisuuteen ja mittakaavaan liittyviä tehtäviä
• osaat ratkaista vektoreiden perustehtäviä tasossa
• osaat funktioiden peruskäsitteet ja tunnistat erilaisten funktioiden tyypilliset ominaisuudet
• tunnistat erityyppisten funktioiden kuvaajia
• osaat käyttää sekä soveltaa aihepiirien asioita tekniikan ongelmissa
• osaat laatia tekniikan ongelmista matemaattisen mallin ja osaat soveltaa sitä ongelman ratkaisussa
• kykenet esittämään ja perustelemaan loogisesti valitut ratkaisut
Sisältö (OJ)
• suorakulmainen kolmio, kulma, kulmayksiköt
• kolmion ja monikulmioiden alat
• trigonometriset funktiot yleisesti
• vinokulmainen kolmio (sini- ja kosinilause)
• tasoalueen painopiste, kaltevuus, yhdenmuotoisuus ja mittakaava
• vektoreiden summa, erotus, luvulla kertominen
• tason vektorin koordinaatti- ja napakoordinaattiesitys
• avaruuden vektorit (maininta lyhyesti)
• funktio ja siihen liittyviä käsitteitä
• 1.asteen polynomifunktio, suora (yhtälön muodostaminen kuvaajasta), lineaarinen riippuvuus
• 2.asteen polynomifunktio, paraabeli
• suoraan ja kääntäen verrannollisuus, paloittain määritelty funktio
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija:
• tunnistaa aihepiireihin liittyvät matemaattiset merkinnät ja osaa käyttää niistä joitain
• osaa vinokulmaisen kolmion ratkaisemisen ja osaa laskea erilaisten tasokuvioiden osia ja pinta-aloja
• tuntee tasovektoreiden laskutoimituksia
• osaa ratkaista esitettyjen esimerkkien kaltaisia vektoritehtäviä
• tunnistaa funktioiden peruskäsitteitä ja erilaisten funktioiden ominaisuuksia
• valittujen ratkaisujen esitykset ja perustelut saattavat olla puutteellisia
• tehtyjen ratkaisujen järkevyyden ja oikeellisuuden arvioinnissa saattaa olla puutteita
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija:
• tunnistaa aihepiireihin liittyvät matemaattiset merkinnät ja osaa käyttää niistä keskeisimpiä
• osaa vinokulmaisen kolmion ratkaisemisen ja osaa laskea erilaisten tasokuvioiden osia ja pinta-aloja
• tuntee kaltevuuden käsitteen
• osaa laskea tasoalueen painopisteen ja osaa ratkaista yhdenmuotoisuuteen ja mittakaavaan liittyviä tehtäviä
• osaa ratkaista vektoreiden perustehtäviä tasossa
• osaa funktioiden peruskäsitteet ja tunnistaa erilaisten funktioiden tyypilliset ominaisuudet
• tunnistaa erityyppisten funktioiden kuvaajia
• osaa käyttää sekä soveltaa aihepiirien asioita tekniikan ongelmissa
• osaa laatia tekniikan ongelmista matemaattisen mallin ja osaa soveltaa sitä ongelman ratkaisussa
• kykenee esittämään ja perustelemaan loogisesti valitut ratkaisut
• osaa arvioida tekemiensä ratkaisujen järkevyyttä ja oikeellisuutta
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja hän osaa soveltaa niitä vaativampiin ongelmiin. Opiskelijalla on taito esittää ja perustella loogisesti valitut ratkaisut. Ratkaisut esitetään selkeästi ja matemaattisia käsitteitä käytetään täsmällisesti. Opiskelija on erittäin motivoitunut ja ottaa sitoutuneesti vastuuta omasta ja ryhmän suoriutumisesta.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
01.07.2024 - 15.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 22.11.2024
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Lotta Markkula
Vastuuhenkilö
Lotta Markkula
Ryhmät
-
21I311Talonrakennustekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa laatia selkeän ja hyvää suomenkieltä sisältävän opinnäytetyön, sisältöineen, lähdeviittauksineen.
Sisältö (OJ)
• laajan raportin rakenne ja tyyli (esim. lähteiden käyttäminen, referointi)
• opinnäytetöihin tutustuminen
• kielenhuolto
Lisätiedot (OJ)
Vaihtoehtoista suoritustapaa ei ole
Riittävä suomen kielen taito
Läsnäolovelvoite 50 %

Opiskelija viestii ymmärrettävästi ja asiatyylisesti jäljitellen malleja ja ohjeita. Opiskelija löytää lähteitä, joskin niiden käyttö ja referointi on vähäistä ja ohjeiden vastaista. Väitteiden perusteleminen puuttuu kokonaan tai on vaatimatonta. Tekstin rakentaminen on hapuilevaa, ja kielen muoto- ja tyyliseikoissa on huomautettavaa
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija viestii esityksissään jäsentyneesti ja havainnollisesti. Esitetyt näkemykset on perusteltu, ja lähteet valittu tarkoituksenmukaisesti, lähteet on merkitty ohjeistuksen mukaisesti. Referointi niveltyy luontevasti muuhun tekstiin. Olennainen tieto välittyy selkeästi, ja tekstit ovat melko virheettömiä
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija viestii esityksissään vakuuttavasti perustellen näkemyksensä monipuolisesti. Hän käyttää lähteitä arvioivasti ja kommentoiden. Laadittujen tekstien olennainen tieto on erinomaisesti jäsennelty ja tiivistetty. Tekstin kieli ja tyyli on hallittua, ohjeistusta noudattelevaa ja liki virheetöntä
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Toteutuksella ei ole tenttiä.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
kurssitehtävien suorittaminen ajallaan
raportti
työpajoihin osallistuminen
Arviointiasteikko
Hyväksytty/hylätty
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
tapaamiset lukujärjestyksen mukaan
kirjoitustehtävät ja muut harjoitukset
kirjoittamisen työpajat
Oppimateriaalit
TAMKin kirjallisen raportoinnin ohje
opettajan materiaali Moodlessa
verkkotehtävät
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
opetustunnit lukujärjestyksen mukaisesti
Aikataulu esitellään kurssin alussa ja sitä muokataan tarvittaessa.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
ei ole
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija ei ole palauttanut hyväksyttyä raporttia.
Opiskelija ei tunne tai osaa käyttää TAMKin Kirjallisen raportoinnin ohjetta ja/tai raporttipohjaa. Kielessä on merkittäviä puutteita, jotka haittaavat luettavuutta ja ymmärrettävyyttä.
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija viestii ymmärrettävästi ja asiatyylisesti jäljitellen malleja ja ohjeita. Opiskelija löytää lähteitä, joskin niiden käyttö ja referointi on vähäistä ja ohjeiden vastaista. Väitteiden perusteleminen puuttuu kokonaan tai on vaatimatonta. Tekstin rakentaminen on hapuilevaa, ja kielen muoto- ja tyyliseikoissa on huomautettavaa.
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija viestii esityksissään jäsentyneesti ja havainnollisesti. Esitetyt näkemykset on perusteltu, ja lähteet valittu tarkoituksenmukaisesti, lähteet on merkitty ohjeistuksen mukaisesti. Referointi niveltyy luontevasti muuhun tekstiin. Olennainen tieto välittyy selkeästi, ja tekstit ovat melko virheettömiä.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija viestii esityksissään vakuuttavasti perustellen näkemyksensä monipuolisesti. Hän käyttää lähteitä arvioivasti ja kommentoiden. Laadittujen tekstien olennainen tieto on erinomaisesti jäsennelty ja tiivistetty. Tekstin kieli ja tyyli on hallittua, ohjeistusta noudattelevaa ja liki virheetöntä.
Arviointikriteerit - hyväksytty/hylätty (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Hylätty:

Opiskelija ei osaa noudattaa TAMKin kirjallisen raportoinnin ohjeita. Tekstissä ja raportoinnissa on merkittäviä puutteita, jotka haittaavat luettavuutta ja ymmärrettävyyttä.
Hyväksytty:
Opiskelija viestii esityksissään jäsentyneesti ja havainnollisesti. Esitetyt näkemykset on perusteltu, ja lähteet valittu tarkoituksenmukaisesti, lähteet on merkitty ohjeistuksen mukaisesti. Referointi niveltyy luontevasti muuhun tekstiin. Olennainen tieto välittyy selkeästi, ja tekstit ovat melko virheettömiä. Opiskelija osaa noudattaa TAMKin raportointiohjetta.

01.07.2024 - 02.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 29.11.2024
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Kielet ja viestintä
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Annina Korpela
Vastuuhenkilö
Annina Korpela

osallistuminen kontakti-/etäopetustunneille
kurssitehtävien suorittaminen ajallaan
työpajoihin osallistuminen
Arviointiasteikko
Hyväksytty/hylätty
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
kontakti-/etäopetus lukujärjestyksen mukaan
luennot ja harjoitukset
kirjoittamisen työpajat
Oppimateriaalit
TAMKin kirjallisen raportoinnin ohje
opettajan materiaali Moodlessa
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Työskentelyä lukujärjestyksen mukaisesti tunneilla, tehtävien tekemistä itsenäisesti/parin kanssa myös tuntien ulkopuolella. Aikataulu esitellään kurssin alussa ja sitä muokataan tarvittaessa.
Sisällön jaksotus
- opinnäytetyön rakenne
- lähdekriittisyys ja lähteisiin viittaaminen
- havainnollistaminen
- asiatyyli ja oikeakielisyys
- tiivistelmän ja kypsyysnäytteen kirjoitusohjeet
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
ei ole
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija ei ole palauttanut hyväksyttyä raporttia.
Opiskelija ei tunne tai osaa käyttää TAMKin Kirjallisen raportoinnin ohjetta ja/tai raporttipohjaa. Kielessä on merkittäviä puutteita, jotka haittaavat luettavuutta ja ymmärrettävyyttä.
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija viestii ymmärrettävästi ja asiatyylisesti jäljitellen malleja ja ohjeita. Opiskelija löytää lähteitä, joskin niiden käyttö ja referointi on vähäistä ja ohjeiden vastaista. Väitteiden perusteleminen puuttuu kokonaan tai on vaatimatonta. Tekstin rakentaminen on hapuilevaa, ja kielen muoto- ja tyyliseikoissa on huomautettavaa.
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija viestii esityksissään jäsentyneesti ja havainnollisesti. Esitetyt näkemykset on perusteltu, ja lähteet valittu tarkoituksenmukaisesti, lähteet on merkitty ohjeistuksen mukaisesti. Referointi niveltyy luontevasti muuhun tekstiin. Olennainen tieto välittyy selkeästi, ja tekstit ovat melko virheettömiä.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija viestii esityksissään vakuuttavasti perustellen näkemyksensä monipuolisesti. Hän käyttää lähteitä arvioivasti ja kommentoiden. Laadittujen tekstien olennainen tieto on erinomaisesti jäsennelty ja tiivistetty. Tekstin kieli ja tyyli on hallittua, ohjeistusta noudattelevaa ja liki virheetöntä.
Arviointikriteerit - hyväksytty/hylätty (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Hylätty:
Opiskelija ei ole palauttanut hyväksyttyä raporttia.
Opiskelija ei osaa noudattaa TAMKin kirjallisen raportoinnin ohjeita. Tekstissä ja raportoinnissa on merkittäviä puutteita, jotka haittaavat luettavuutta ja ymmärrettävyyttä.
Hyväksytty:
Opiskelija viestii esityksissään jäsentyneesti ja havainnollisesti. Esitetyt näkemykset on perusteltu, ja lähteet valittu tarkoituksenmukaisesti, lähteet on merkitty ohjeistuksen mukaisesti. Referointi niveltyy luontevasti muuhun tekstiin. Olennainen tieto välittyy selkeästi, ja tekstit ovat melko virheettömiä. Opiskelija osaa noudattaa TAMKin raportointiohjetta.
Ilmoittautumisaika
01.07.2024 - 15.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 31.12.2024
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Kielet ja viestintä
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Johanna Granlund
Vastuuhenkilö
Johanna Granlund
Ryhmät
-
21I371Kiinteistönpitotekniikka ja korjausrakentaminen
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa laatia selkeän ja hyvää suomenkieltä sisältävän opinnäytetyön, sisältöineen, lähdeviittauksineen.
Sisältö (OJ)
• laajan raportin rakenne ja tyyli (esim. lähteiden käyttäminen, referointi)
• opinnäytetöihin tutustuminen
• kielenhuolto
Lisätiedot (OJ)
Vaihtoehtoista suoritustapaa ei ole
Riittävä suomen kielen taito
Läsnäolovelvoite 50 %
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija viestii ymmärrettävästi ja asiatyylisesti jäljitellen malleja ja ohjeita. Opiskelija löytää lähteitä, joskin niiden käyttö ja referointi on vähäistä ja ohjeiden vastaista. Väitteiden perusteleminen puuttuu kokonaan tai on vaatimatonta. Tekstin rakentaminen on hapuilevaa, ja kielen muoto- ja tyyliseikoissa on huomautettavaa
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija viestii esityksissään jäsentyneesti ja havainnollisesti. Esitetyt näkemykset on perusteltu, ja lähteet valittu tarkoituksenmukaisesti, lähteet on merkitty ohjeistuksen mukaisesti. Referointi niveltyy luontevasti muuhun tekstiin. Olennainen tieto välittyy selkeästi, ja tekstit ovat melko virheettömiä
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija viestii esityksissään vakuuttavasti perustellen näkemyksensä monipuolisesti. Hän käyttää lähteitä arvioivasti ja kommentoiden. Laadittujen tekstien olennainen tieto on erinomaisesti jäsennelty ja tiivistetty. Tekstin kieli ja tyyli on hallittua, ohjeistusta noudattelevaa ja liki virheetöntä
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
01.07.2024 - 15.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Juha Niemi
Vastuuhenkilö
Juha Niemi
Ryhmät
-
21I311Talonrakennustekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija
- osaa käyttää kansallisia ja kansainvälisiä tietolähteitä oman opinnäytetyönsä suunnittelussa,
- osaa käyttää sovellettavissa olevaa tietoa kriittisesti,
- tuntee tekijänoikeudet ja osaa kunnioittaa niitä,
- osaa ottaa huomioon sekä tutkimuseettiset että oman alansa eettiset periaatteet,
- osaa valita ja rajata omaa oppimista tukevan ja työelämälähtöisen opinnäytetyöaiheen,
- osaa tehdä TAMKin opinnäytetyöohjeiden mukaisen opinnäytetyösuunnitelman ja perustella tekemänsä valinnat,
- tuntee erilaisia omalle koulutusalalle soveltuvia tutkimuksellisia opinnäytetyön tekemisen tapoja
- osaa valita opinnäytetyöhönsä sopivat aineistonkeruu- ja analysointimenetelmät
- tietää näyttöön perustuvan toiminnan merkityksen oman koulutusalansa kannalta
Sisältö (OJ)
Hyväksytty opinnäytetyösuunnitelma ja opinnäytetyösopimus tai -lupa ovat edellytyksenä opintojakson suorittamiselle tutkinto-ohjelmakohtaisten suoritusten lisäksi.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
01.07.2024 - 28.02.2025

08.04.2024 - 31.10.2024

02.09.2024 - 22.12.2024
Laajuus
4 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Englanti
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Henri Salonen
Vastuuhenkilö
Hannu Kauranen
Ryhmät
-
24KVRY24KVRY
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija tuntee suomalaisen puurakentamisen yleisimmät rakenteet ja niiden rakennustavat.
Opiskelija osaa laatia piirustukset tyypillisimmistä ulkoseinän, yläpohjan ja alapohjan rakenteista sekä detaljiliitoksista rakennuspiirustusohjeita soveltaen. Osaa laatia runkokaavion ja rakenneteknisen yleisleikkauksen.
Sisältö (OJ)
Puurakentamista koskeva lainsäädäntö ja rakentamismääräykset.
Insinööripuutuotteet ja käytettävät puumateriaalit.
Tyypilliset rakenteet ja runkojärjestelmät.
Liittyvät rakenteet.
Puurunkoiset rakennustyypit (talousrakennus, omakotitalo, rivitalo, puukerrostalo, julkiset rakennukset, hallirakennukset).
Puurakenteiden rakennusfysikaaliset ominaisuudet.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Kurssin osalta ei suoriteta tenttiä.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arvosana muodostuu harjoitus- ja seminaarityöstä. Työt tulee palauttaa kurssiaikataulun mukaisesti ja myöhästyneitä töitä ei oteta vastaan.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Aktivoiva lähi-/hybridiluento, itsenäinen opiskelu, harjoitustyö, seminaarityö.
Oppimateriaalit
Moodlessa jaettava materiaali:
- Luentoaineistot
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Luennot 42 h
Harjoitustyö 32 h
Seminaari 16 h
Oma opiskelu 6 h
Sisällön jaksotus
Puurakentaminen Suomessa, yleistä
Rakentamislainsäädäntö, rakennuslupa
Puumateriaalit ja liittimet
Piirustukset
Puurakenteet ja liitokset yleisesti, runkorakenteet
Omakotitalot, rivitalot
Liimapuurungot ja puukattoelementit
Julkiset puurakennukset
Puukerrostalot
Puuelementit
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Opintojaksolla opiskellaan puurakenteiden suunnittelun, valmistuksen ja työmaatoteutuksen kannalta olennaisimmat asiat rakennusinsinööriltä ja -arkkitehdilta vaadittavien käytännön työelämätaitojen osalta. Luennoitsijalla on tiivis kontakti rakennusalan työelämään puurakenteiden osalta osalta. Mahdollinen työmaaexcu puurakennustyömaalle.
Kansainvälisyys
Kurssi luennoidaan englanniksi.

02.09.2024 - 03.12.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Anne Hämäläinen
Vastuuhenkilö
Anne Hämäläinen
Ryhmät
-
21I351Infrarakentaminen
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija tuntee talvihoidon, kelirikon, kesähoidon ja päällysteiden toimenpiteiden merkityksen liikenneturvallisuuteen. Opiskelija tietää teiden ja katujen hoidon ja kunnostuksen pääperiaatteet. Opiskelija tietää sorateiden, päällystettyjen teiden ja siltojen kuntotutkimuksiin liittyvät menetelmät, vaurioitumissyyt sekä tietää rakenteiden parantamiseen liittyvät tärkeimmät toimenpiteet.
Sisältö (OJ)
Teiden ja katujen talvihoito laatuvaatimuksineen, talvihoitoluokat, keskeisimmät hoitotoimenpiteet ja toimenpiteiden seuranta. Sorateiden hoito. Kelirikon syntyminen ja luokittelu sekä kelirikon korjausmenetelmät. Päällystettyjen teiden vaurioitumissyyt, vauriotyypit, kuntotutkimukset ja korjaaminen. Siltojen kunnon tutkiminen ja siltojen korjaustoimenpiteet. Rautateiden keskeisimmät hoitotoimenpiteet.
Esitietovaatimukset (OJ)
päällystetekniikka, maarakennustekniikka
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
- Opiskelija tietää teiden, siltojen ja rautateiden ylläpitoon liittyviä tehtäviä yleisellä tasolla.
- Opiskelija osaa luetella teiden, siltojen ja rautateiden korjausmenetelmiä.
- Opiskelija tietää kelirikkoilmiön.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
- Opiskelija tietää teiden ja rautateiden hoitotehtäviin liittyvät pääperiaatteet ja laatukriteerit.
- Opiskelija ymmärtää teiden ja siltojen vaurioitumissyyt sekä keskeisimmät tutkimus- ja korjausmenetelmät.
- Opiskelija ymmärtää kelirikkoilmiöön vaikuttavat tekijät.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
- Ed. lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja niiden käytöstä ongelmien ratkaisuun sekä taito esittää, analysoida ja perustella loogisesti ratkaisut.
Aika ja paikka
lukujärjestyksen mukaisesti, muistettava vierailevien luennoitsijoiden luentoajankohdat sekä mahdolliset excursiot
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Yksi tentti opintojakson aikana tietyistä aihealueista. Uusintatentit sovitaan erikseen.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arviointi perustuu tenttituloksiin sekä harjoitustöihin. Harjoitustöitä on 2-3 kpl ja jokainen näistä arvioidaan asteikolla: hylätty, ok - , ok ja ok+. Jokaisella harjoitustyöllä on vaikutus lopulliseen arvosanaan -0,5...+0,5 (ok- ... ok+), eli yhteisvaikutus on maksimissaan -1,5 ... +1,5 arvosanaa.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
lähi- ja etäopetus, harjoitustyö, itsenäinen opiskelu, mahdollinen vierailu alan yritykseen, tentti
Oppimateriaalit
Moodlessa oleva aineisto sekä tunneilla jaettava tai osoitettu materiaali.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Normaali ajankäyttö ja kuormitus 5 op mukaisesti
Sisällön jaksotus
Opintojakso voidaan jakaa karkeasti seuraaviin osa-alueisiin:
1. Yleistä väylien ylläpidosta
2. Sorateiden hoito ja kelirikko
3. Päällystettyjen teiden kuntoarviot ja parantamistoimenpiteet
4. Teiden talvihoito ja sen laatukriteerit
5. Muut tiestön hoitotoimenpiteet
6. Rautateiden ylläpito
7. Muut erityisteemat, esim. yritysvierailut
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
ei ole
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
vierailevia luennoitsijoita sekä mahdollinen excursio
Kansainvälisyys
-
Lisätietoja opiskelijoille
sähköpostilla voi kysyä lisätietoa: anne.hamalainen@tuni.fi
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Tentti ei ole mennyt läpi tai jokin pakollinen osasuoritus (harjoitustyö) puuttuu.
Ilmoittautumisaika
02.07.2024 - 15.09.2024
Ajoitus
04.09.2024 - 11.12.2024
Laajuus
4 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Johanna Plihtari-Siltanen
Vastuuhenkilö
Johanna Plihtari-Siltanen
Ryhmät
-
21I351Infrarakentaminen
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija tuntee liikennesuunnittelun käsitteistön, tavoitteet ja ongelmat sekä yhdyskunnan liikennejärjestelmän suunnitteluperiaatteet ja liikenteen ja maankäytön suunnittelun yhteyden. Hän ymmärtää eri osapuolten ja eri sektorisuunnittelijoiden yhteistoiminnan merkityksen liikennejärjestelmän toimivuudelle ja liikenneturvallisuudelle. Hän osaa laatia pieniä liikenteellisiä suunnitelmia ja tehdä yksinkertaisia liikennetaloudellisia laskelmia. Hän on tutustunut myös liikennesuunnittelun vaikutusten arviointiin.
Sisältö (OJ)
Yhdyskunnan liikennejärjestelmän suunnitteluperiaatteet ja -tasot, liikenne ja maankäyttö, kevyt- ja joukkoliikenne , pysäköinti, liikenteen ohjaus, liikenneturvallisuus, huolto- ja tavaraliikenne, taajamien liikenteellinen saneeraus sekä liikennetaloudelliset laskelmat.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa tunnistaa ja määritellä opintojaksoon sisältyvät perusasiat ja ratkaista yksinkertaisia
sovelluksia, jotka ovat käsiteltyjen tehtävien kaltaisia.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelija osaa valita soveltaen ja vertaillen eri vaihtoehdoista sopivimman
menettelytavan ja perustella valintansa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja niiden käytöstä
ongelmien ratkaisuun sekä taito esittää, analysoida ja perustella loogisesti käsiteltyjä asioita ja ratkaisumenetelmiä.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Opintojaksosta ei järjestetä tenttiä.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakson suorittamisessa edellytetään säännöllistä osallistumista oppitunneille (vähintään 70 %). Oman harjoitustyön esittelyvuorolla sekä harjoitustyöseminaarissa läsnäolo on pakollinen. Opintojakso arvioidaan asteikolla 0-5. Arvosana perustuu kurssin yhteydessä ja aikana ryhmätyönä laadittavaan ja raportoitavaan liikennesuunnitelmaan.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähiopetus | argumentointi | opetuskeskustelu | harjoitustyöt | raportti/työselostus | yhteistoiminnallinen oppiminen| ongelmalähtöinen opiskelu | projektityöskentely | seminaari
Oppimateriaalit
Oppimateriaali on sähköisenä Moodlessa. Lisänä on tunneilla jaettava materiaali sekä muistiinpanot
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Lähiopetus 30 h. Lisäksi maastotutkimuksia ja mittauksia. Normaalia suurempi itsenäisen työskentelyn osuus.
Sisällön jaksotus
Opintojakson aihepiirijako ja ohjeelliset tuntimäärät:
1. Kurssin esittely, liikennejärjestelmäsuunnittelun perusteita ja esimerkkejä, harjoitustyön anto, 3 h
2. Liikennesuunnitteluprosessi, liikenneverkot, liikennetutkimus- ja mittausmenetelmiä 5 h
3. Kenttätutkimukset, 6 h
4. Liikenneväylien esi- ja yleissuunnittelu 3 h
5. Liikenneturvallisuus, liikenteen rauhoittaminen 3 h
6. Jk+pp, Shared space, joukkoliikenne, pysäköinti 4 h
7. Toimenpidevaihtoehtojen muodostaminen 3 h
8. Liikennehankkeiden vaikutusten arviointi, kustannusarvion laadinta 3 h
9. Harjoitustyön ohjausta, harjoitustyöseminaari 6 h
Opiskelijat tekevät pääosin omalla ajallaan ryhmätyönä harjoitustyön.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Ulkopuolinen asiantuntijaluennoitsija
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Harjoitustyötä ei ole palautettu tai se ei täytä tehtävänannon vähimmäisvaatimuksia.
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Palautettu harjoitustyö täyttää tehtävänannon minimivaatimukset. Työssä on puutteita raportointikielen, layoutin, lähteiden käytön, suunnitelmaratkaisujen perustelujen, johdonmukaisuuden yms. suhteen.
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Palautettu harjoitustyö vastaa sisällöltään tehtävänantoa: Raportin kieli on hyvää teknistä suomea. Taulukot, kuvat ja piirustukset täydentävät raporttia. Esitetyt suunnitelmaratkaisut ovat perusteltuja ja toteuttamiskelpoisia. Työ on kuitenkin raportoitu osin suppeasti, epäjohdonmukaisesti tai lähdeviittauskäytännöltään puutteellisesti.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Palautettu harjoitustyöraportti on täysin tehtävänannon mukainen. Sen kieli on virheetöntä, kuvat ja piirustukset korkealuokkaisia, layout viimeistelty, rakenne looginen ja lähdeviittauskäytäntö kattavaa ja relevanttia. Raportista välittyy aihepiirin ammatillinen osaaminen ja jopa innovatiivisuus.
Ilmoittautumisaika
02.07.2024 - 15.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 22.12.2024
Laajuus
4 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Henri Salonen
Vastuuhenkilö
Hannu Kauranen
Ryhmät
-
21I311Talonrakennustekniikka
Tavoitteet (OJ)
Puurakenteiden perustietojen syventäminen, kuten puun käyttömahdollisuuksien, materiaaliominaisuuksien ja puurakenteiden tuotantomenetelmien hallitseminen. Vaativampien puurakenteiden rakennesuunnittelun hallinta.
Sisältö (OJ)
Isot puurakenteet. Erikoisrakenteet. Loveukset ja reiät. Pultti-, ruuvi- ja tappivaarnaliitokset. Runkotyypit ja niiden jäykistämismenetelmät. Sovellusesimerkkejä. Ohjelmasovelluksia. Puutuotteiden materiaaliominaisuudet. Käyttösovelluksia.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa tunnistaa ja määritellä opintojaksoon sisältyvät perusasiat ja ratkaista yksinkertaisia
sovelluksia, jotka ovat käsiteltyjen tehtävien kaltaisia.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelija osaa valita soveltaen ja vertaillen eri vaihtoehdoista sopivimman
menettelytavan ja perustella valintansa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja niiden käytöstä
ongelmien ratkaisuun sekä taito esittää, analysoida ja perustella loogisesti käsiteltyjä asioita ja ratkaisumenetelmiä
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Syksyn 2024 aikana ei järjestetä tenttiä. Kurssin harjoitustyö korvaa tentin. Mikäli kurssia ei suorita vaatimusten mukaisesti, uusinnat ja korotukset kevään 2025 yleisillä uusintatenttikerroilla tai erikseen sovittaessa. Harjoitustyö oltava tehtynä hyväksytysti ennen uusintatenttiä.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arvosana muodostuu hyväksytysti suoritetusta harjoitustyöstä ja harjoitustöiden opponoinnista, painotus: harjoitustyö 75 %, opponointi 25 %.
Hyväksytyn kurssiarvosanan saa, jos luentojen läsnäoloprosentti on vähintään 66 % ja harjoitustyö on suoritettu ja palautettu hyväksytysti opponointeineen.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Aktivoiva lähi-/etäluento, itsenäinen opiskelu, harjoitustyö.
Oppimateriaalit
Moodlessa jaettava materiaali:
- Luentoaineistot, lisämateriaalit
- RIL 205-1-2017/2009
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Luennot 42 h
Harjoitustyö 54 h
Sisällön jaksotus
Peruspuumateriaalien (sahatavara, liimapuu, viilupuu, vaneri) ominaisuudet ja käyttö vaativien puurakenteiden yhteydessä.
Pientalo- ja hallirakennusten puurakenteiden mitoitusperiaatteet sekä kokonaisjäykistysperiaatteet yleisimpien rakenteiden ja liitosten osalta.
Suomen teollisen puuelementtituotannon käytössä olevat järjestelmät sekä niiden käyttökohteet.
Palomitoituksen pääperiaatteet.
Puurakenteiden vauriot ja korjaustekniikat.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Opintojaksolla opiskellaan juuri olennaisimmat asiat rakennesuunnittelijalta vaadittavien käytännön työelämätaitojen osalta sekä pohditaan erityisesti vaativien puurakenteiden suunnittelutyössä huomioitavia seikkoja aiheisiin liittyen. Luennoitsojalla on tiivis kontakti rakennusalan työelämään suunnittelun osalta. Mahdollinen työmaaexcu ja/tai laboratoriossa puuliitosten murtamista ja analysointia.
Ilmoittautumisaika
01.12.2024 - 19.01.2025
Ajoitus
07.01.2025 - 30.05.2025
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Jani Leppinen
- Henri Salonen
Vastuuhenkilö
Henri Salonen
Ryhmät
-
22I311Talonrakennustekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa mitoittaa tavanomaisia puurakenteita (pientalo, halli), puurungon jäykistyksen ja pystyy ennakoimaan puurakenteiden mitoitukseen keskeisesti vaikuttavat rasitukset ja mitoituskriteerit. Opiskelija tuntee yleisimpien puukerrostalojärjestelmien rakenneperiaatteet. Opiskelija ymmärtää eri valmistustapojen vaikutuksen mitoitusarvioihin ja pystyy tulkitsemaan puurakenteita käsitteleviä rakennesuunnitelmia.
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa suunnitella tyypillisimmät teräsrakenteet (pilarit, palkit, ristikot, sidonnat, liitokset). Kurssilla keskitytään poikkileikkausluokkien 1-3 rakenteisiin. Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa valita kohteeseen sopivan rakennejärjestelmän sekä rungon jäykistyksen.
Opiskelija osaa määrittää Euronormien mukaiset luonnonkuormat, käyttää niitä rakenneosien ja liitosten mitoituksessa ja suorittaa mitoituksen sekä rakennetyyppien valinnan siten, että rakenteet on suunniteltu taloudellisiksi valmistaa ja toteuttaa.
Sisältö (OJ)
Peruspuumateriaalien (sahatavara, liimapuu, viilupuu, vaneri) ominaisuudet ja käyttö. Pientalo- ja hallirakennusten puurakenteiden mitoitusperiaatteet sekä kokonaisjäykistysperiaatteet yleisimpien rakenteiden ja liitosten osalta. Suomen teollisen puuelementtituotannon käytössä olevat järjestelmät sekä niiden käyttökohteet. Palomitoituksen pääperiaatteet.
Teräsrakenteiden yleiset mitoitusperusteet.
Keskeisten rakenneosien mitoittaminen: vedetyn ja taivutetun teräsrakenteen mitoitus (siteet, palkit), puristetun ja taivutetun teräsrakenteen mitoitus (pilarit), teräsristikon mitoitus. Teräsrakenteiden liitosten toimintaperiaatteet ja mitoitus (hitsi- ja pulttiliitokset). Mitoitus rajatilamitoitusmenetelmällä EC3: rakennusrunkokokonaisuus. Kehäkokonaisuuden rasitukset kehäohjelmalla.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa tunnistaa ja määritellä opintojaksoon sisältyvät perusasiat ja ratkaista yksinkertaisia
sovelluksia, jotka ovat käsiteltyjen tehtävien kaltaisia.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelija osaa valita soveltaen ja vertaillen eri vaihtoehdoista sopivimman
menettelytavan ja perustella valintansa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja niiden käytöstä
ongelmien ratkaisuun sekä taito esittää, analysoida ja perustella loogisesti käsiteltyjä asioita ja ratkaisumenetelmiä.
Aika ja paikka
Etä-/lähi-/hybridiluentoina Moodle-aikataulun mukaisesti.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Puuosan välikoe 3. periodin lopulla.
Teräsosan välikoe 4. periodin lopulla.
Uusinnat ja korotukset sovitaan aikatulujen osalta erikseen.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Puuosuus ja teräsosuus arvioidaan omina kokonaisuuksinaan ja näiden osien painoarvo kurssiarvosanassa on 50 % / 50 %. Molemmat osuudet täytyy olla suoritettu hyväksytysti.
Puuosuudessa arvosana muodostuu tentistä sekä hyväksytysti suoritetusta harjoitustyöstä, painotus:
EXAM-tentti 50 %
Harjoitustyö 50 %
Tenttioikeuden saa, jos luentojen lähiläsnäoloprosentti on vähintään 66 % sekä harjoitustyö on suoritettu ja palautettu hyväksytysti.
Teräsosuuden suoritus koostuu teräsrunkoisen ja -vaippaisen teollisuushallin rakennesuunnittelusta harjoitustyönä. Työ arvioidaan arvosanoin 0-5, joka on samalla teräsosuuden arvosana.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Aktivoiva lähi-/etä-/hybridiluento, itsenäinen opiskelu, harjoitustyöt, tentit.
Oppimateriaalit
Sähköisessä muodossa:
- Puu: puurakenteiden lyhennetty suunnitteluohje + Puun eurokoodi, luentomateriaalit Moodlessa
- Teräs: teräsrakenteet 2020-sähköinen materiaali + Teräksen eurokoodi
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Lähiopetusta 56 h (puu 28 h + teräs 28 h). Itsenäistä opiskelua 80 h (puu 40 h + teräs 40 h)
Sisällön jaksotus
Puurakenteet, kertausta:
- Puun Eurokoodit, standardien rakenne ja sisältö, rajatilamitoituksen periaatteet, kuormien ja kuormitusyhdistelmien määritys. Eurokoodien kansalliset liitteet (NA:t)
- Tavanomaisten puurakenteiden mallinnus ja analysointi, rakenneosien rasitusten määritys. 1-2- kerroksisen rakennuksen kantavat puurakenteet
- Puiset rakennustuotteet. Valmistusmenetelmät.
- Palkkien ja pilarien mitoitus (normaalivoima, leikkausvoima, taivutusmomentti, yhdistetyt rasitukset, taipuma)
- Stabiilisuusilmiöt ja niiden ottaminen huomioon suunnittelussa.
- Yleiset liitossuunnittelun periaatteet
Puurakenteet, uudet asiat:
- Rakennekokonaisuuksien mitoittaminen, pientalot
- Kootut rakenneosat: NR-ristikkorakenteet, vesikattotason jäykistys
- Pientalorakennuksen kokonaisjäykistys
- Biologinen kestävyys
- LVL, puulevyt
- Palkin kiepahdus
- Lattian värähtelymitoitus
- Ruuviliitokset
- Rakennesuunnitelmien dokumentit ja dokumentointi
- Palomääräysten ja -mitoituksen pääperiaatteet
- Pientalorakenteiden rakennusfysikaalinen toiminta (pintapuolisesti)
- Mitoitusohjelmistot
TERÄSRAKENTEET:
Opintojakson suoritus koostuu teräsrunkoisen ja -vaippaisen teollisuushallin rakennesuunnittelusta harjoitustyönä.
Tunneilla edetään hallin rakennesuunnittelussa koko ajan vaihe vaiheelta eteenpäin opettajan ilmoittaman viikkotavoitteen mukaisesti ja kukin tekee omaa työtään tuntien aikana ja jatkaa itsenäiseen opiskeluun varatulla ajalla. Jos opiskelija ei saa viikkotavoitetta tuntien aikana valmiiksi tekee hän sen loppuun ennen seuraavaa opetuskertaa. Opetuksessa noudatetaan tasavertaisuuden ja oikeudenmukaisuuden periaatteita, siten että kaikkia oppilaita koskee samat opetusjärjestelyt seuraavasti: Lähitunneilla säännöllisesti läsnäolevia ja tuntitavoitteet toteuttaneita opastetaan ensisijaisesti ja jos aikaa jää, sitten aiemmilta tunneilta poissa olleita tai viikkotavoitteet laimin lyöneitä. Jos opiskelija on pois joltain tunneilta hän on itse velvollinen hankkimaan puuttuvan tiedon viikkotavoitteen saavuttamiseksi. Etäopetustunnit nauhoitetaan ja julkaistaan viimeistään seuraavana päivänä pidetyn etätunnin jälkeen.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei ole
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Opintojaksolla opiskellaan juuri olennaisimpia asioita rakennesuunnittelijalta vaadittavien käytännön työelämätaitojen osalta.
Kansainvälisyys
Ei ole
Lisätietoja opiskelijoille
Puuosion suoritettuaan opiskelija:
- osaa mitoittaa tavanomaisen 1-2-kerroksisen rakennuksen kantavia ja jäykistäviä rakenneosia
- osaa mitoittaa naula- ja ruuviliitoksen puu-puu- ja puu-teräs-liitoksessa
- saa määrittää 1-2-kerroksisen rakennuksen puurakenteiden mitoitukseen keskeisesti vaikuttavat rasitukset ja mitoituskriteerit
- pystyy tuottamaan ja tulkitsemaan puurakenteita käsitteleviä rakennesuunnitelmia
- pystyy havainnoimaan puurakenteiden työmaatoteutuksen oleellisia tarkastuskohtia
- tuntee liitossuunnittelun periaatteet
- tuntee palomääräysten ja palomitoituksen periaatteet
- tuntee NR-ristikkokaton jäykistysperiaatteet
- tuntee suomalaisen teollisen puuelementtituotannon yleisimmät tuotteet sekä tuotannon rajoitteet
- ymmärtää eri puutuotteiden valmistustapojen vaikutuksen mitoitusarvioihin
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 15.09.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Laajuus
4 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Pia Ruokonen-Kaukolinna
Vastuuhenkilö
Pia Ruokonen-Kaukolinna
Ryhmät
-
25RTARakennustekniikka