Siirry suoraan sisältöön

Moderni johdon assistentti: 22SMOJOAS

Tunnus: 22SMOJOAS

Kesto:
1 vuotta (10 op)

Aloituslukukausi:
Syksy 2022

Kuvaus

Moderni johdon assistentti- täydennyskoulutus vahvistaa vaativassa johdon assistentin työssä toimivien henkilöiden osaamista monimutkaistuvassa ja alati muuttuvassa toimintaympäristössä. Assistentteja on yhteiskunnassamme yhä vähemmän ja suoraan heidän työtehtäviään hyödyntävää täydennyskoulutusta on vähän. 

Pienenevä joukko johdon assistentteja tekee entistä monipuolisempia työtehtäviä. Koulutuksen on tarkoitus vahvistaa assistentin ammatti-identiteettiä tiedollisen opiskelun lisäksi.

Johdon assistentin koulutus on modernisoitu Tampereen Yliopiston aiemmin järjestämästä koulutuksesta yhdessä tiimivalmentajan ja johdon assistentin tehtävässä toimivan henkilön kanssa.

Osaamistavoitteet

Koulutuksen käytyään opiskelija osaa:   

-Peilata oman työnsä vaatimuksia suhteessa moderniin muuttuvaan työelämään ja tunnistaa johdon assistentin työn nykyiset ja tulevaisuuden vaatimuksia. Opiskelija tunnistaa omat vahvuutensa ja osaamistarpeensa ja osaa johtaa itseään toimintaympäristön vaatimalla tavalla.

-Hallita monipuolisesti eri viestinnän osa-alueita. Näitä ovat esimerkiksi viestintä- ja esiintymistaidot oikeakielisyyden huomioimisesta hyvän esityksen rakentamiseen ja esiintymistaitojen lisäämiseen. Opiskelija osaa myös eri kulttuurien huomioimisen osana onnistunutta viestintää.

-Ymmärtää tapahtumatuotannon perusteita sekä erityisesti digitaalisten tapahtumien järjestämistä.

-Hahmottaa tiimityön merkitystä sekä sen, mistä taitava tiimi koostuu. Tehtävän Belbin-tiimiroolitestin avulla opiskelija saa lisää ymmärrystä omasta toiminnasta suhteessa tiimiin ja opiskelija oppii hyödyntämään tietoa omassa työssä esimerkiksi johtoryhmätyöskentelyssä ja henkilöstön kanssa toimiessa.

-Hallita erilaisia vuorovaikutustilanteita aina dialogista palautteen antamiseen ja vastaanottamiseen sekä konfliktitilanteiden käsittelyyn. Koulutus tarjoaa erilaisia työkaluja arjen vuorovaikutustilanteissa onnistumiseen sekä läsnä- että etäympäristössä.

-Osaa tulkita tärkeimpiä liiketoiminnan tunnuslukuja, ymmärtää miten muodostuu toimiva johtoryhmätyöskentely, saa katsauksen tiedolla johtamisen perusteista sekä oppii erilaisia kokouskäytänteitä ja neuvottelutilanteita.

-Opit tavoitteellisen yhteistoiminnan ohjaamisen perusteet (fasilitointiosaaminen), opit hyödyntämään fasilitointia työssäsi erilaisten keskusteluiden ohjaamiseen ja päätöksentekoprosessin tukemiseen.

Opetussuunnitelman kehittäminen ja työelämäyhteistyö

Opinnot koostuvat valmennuksellisesta osuudesta, joka vahvistaa yksilön ammatti-identiteettiä, lisää itsetuntemusta ja syventää ymmärrystä tiimioppimisesta. Valmennuksien teemat pureutuvat taitoihin, jotka ovat hyödyllisiä johdon assistentin työssä.

Toinen osa-alue on ennakko- ja välitehtävät, jotka syventävät lähipäivissä opittuja asioita ja helpottavat niiden viemistä käytäntöön. Itsetuntemuksen lisäämisen tukena koulutuksessa toteutetaan myös REISS-motivaatioprofiili sekä Belbin-tiimiroolitesti.

Opiskelu sisältää kontaktiopetusta (lähiopetusta tai verkko-opetusta) sekä itsenäistä opiskelua. Suurin osa lähiopetuksesta tullee olemaan käytännöllistä mm. tiimioppimisen ja kokemuksellisen oppimisen pedagogiikkaan perustuvaa opetusta. Opetustapa on valmentava.

Lisätiedot

Koulutus on tarkoitettu johdon assistentin työssä toimiville tai tähän tehtävään aikoville henkilöille.