Siirry suoraan sisältöön

Konetekniikan tutkinto-ohjelma

Tutkinto:
Tekniikan ammattikorkeakoulututkinto

Tutkintonimike:
Insinööri (AMK)

Laajuus:
240 op

Tutkintonimike ja tutkinnon taso

Insinööri (AMK), NQF 6

Yhteystiedot

Konetekniikan tutkintovastaava
Jere Siivonen
etunimi.sukunimi@tuni.fi

Hakukelpoisuus ja hakeminen

Ammattikorkeakoulun yleiset pääsyvaatimukset, ks. TAMKin www-sivut.

Aiemmin hankitun osaamisen tunnustaminen

Opiskelijan on mahdollista saada tunnustusta aiemmin hankitusta osaamisestaan.
Katso TAMKin yleiset AHOT-ohjeet

Tutkintovaatimukset ja niitä koskevat säännöt

Opetussuunnitelman mukaisten opintojen suorittaminen ja niitä vastaavan osaamistavoitteiden saavuttaminen.
Lisätietoja: TAMKin tutkintosääntö ja ammattikorkeakoululaki.
TAMKin tutkintosääntö
Ammattikorkeakoululaki ja asetus ammattikorkeakouluista

Tutkinnon profiili

Tutkinto on ammatillisesti suuntautunut Bachelor-tason korkeakoulututkinto.
Tutkinto vastaa Suomen kansallisen tutkintojärjestelmän ammattikorkeakoulututkinnolle asettamia kriteereitä sekä tutkintojen ja muun osaamisen eurooppalaisen viitekehystä.
Ammattikorkeakoululaki ja asetus ammattikorkeakouluista

Tutkinnon keskeiset osaamistavoitteet ja vuositeemat

KOULUTUKSEN TUOTTAMA OSAAMINEN
Suuri osa Suomen viennistä koostuu koneenrakennuksen tuotteista, joiden suunnittelu ja tuotannon johtaminen kuuluu koneinsinööreille. Pirkanmaan talousalue on merkittävä teknologiateollisuuden toimija liikkuvien työkoneiden sekä kone- ja tuotantotekniikan alueilla. Toimintaverkosto on kansainvälinen. Koulutusohjelma tuottaa suunnittelu-, automaatio-, tuotantoteknistä- ja projektiosaamista globaaleille markkinoille.
KOULUTUKSEN TUOTTAMA OSAAMINEN ERI OPINTOVUOSINA
Kahtena ensimmäisenä opiskeluvuotena opitaan luonnontieteellisiä eli fysiikan ja matematiikan perusosaamisia sekä toisaalta konetekniikan perusammattiaineisiin kuten statiikkaan, lujuusoppiin, koneenosaoppiin ja tietokoneavusteiseen piirtämiseen ja mallintamiseen liittyviä osaamisia. Peruslaboraatiot materiaalitekniikasta, hitsauksesta, koneistuksesta, koneenasennuksesta ja koneautomaatiosta antavat monenlaisia käytännön osaamisia ja valmiuksia. Valitun suuntautumispolun mukaisten ammattiaineiden opiskelu aloitetaan toisen opiskeluvuoden keväällä ja niitä jatketaan sitten kolmantena ja neljäntenä opiskeluvuotena seuraavin osaamistavoittein:
Koneautomaation suuntautumispolun suorittanut opiskelija hallitsee automaattisten koneiden ja laitteiden sekä erilaisten mekatronisten tuotteiden ja komponenttien kehittämisen, suunnittelun, tuotannon ja myynnin ja pystyy toimimaan projektiluonteisissa tehtävissä eri kehityshankkeissa.
Tuotekehityksen suuntautumispolun suorittanut opiskelija hallitsee tuotesuunnittelun periaatteet ja tietokoneavusteiset suunnittelumenetelmät sekä tuotteen markkinoille saattamisen eri vaiheet.
Tuotantotekniikan suuntautumispolun suorittanut opiskelija osaa soveltaa nykyaikaista tuotantotekniikkaa ja tuotantoautomaatiota. Opiskelija tuntee tietokoneavusteisen tuotannon, joustavat valmistusjärjestelmät (FMS) sekä tuotannonsuunnittelun ja -ohjauksen.
Opiskelijalla on mahdollisuus hankkia myös 30 op verran lentotekniikan osaamista ja sen suoritettuaan hän osaa toimia lentokoneiden avioniikan, kunnossapidon, komposiittirakenteiden valmistuksen tai suunnittelun tehtävissä.
Opiskelijalla on mahdollisuus hankkia myös 30 op verran tuotantotalouden osaamista ja sen suoritettuaan hän osaa toimia tuotantotalouteen ja logistiikkaan liittyvissä tehtävissä.
KOULUTUKSEN TUOTTAMA OSAAMINEN ERI OPINTOVUOSINA
Kahtena ensimmäisenä opiskeluvuotena opitaan luonnontieteellisiä eli fysiikan ja matematiikan perusosaamisia sekä toisaalta konetekniikan perusammattiaineisiin kuten statiikkaan, lujuusoppiin, koneenosaoppiin ja tietokoneavusteiseen piirtämiseen ja mallintamiseen liittyviä osaamisia. Peruslaboraatiot materiaalitekniikasta, hitsauksesta, koneistuksesta, koneenasennuksesta ja koneautomaatiosta antavat monenlaisia käytännön osaamisia ja valmiuksia. Valitun pääopintopolun mukaisten ammattiaineiden opiskelu aloitetaan toisen opiskeluvuoden keväällä ja niitä jatketaan sitten kolmantena ja neljäntenä opiskeluvuotena seuraavin osaamistavoittein:
Koneautomaation opintopolun suorittanut opiskelija hallitsee automaattisten koneiden ja laitteiden sekä erilaisten mekatronisten tuotteiden ja komponenttien kehittämisen, suunnittelun, tuotannon ja myynnin ja pystyy toimimaan projektiluonteisissa tehtävissä eri kehityshankkeissa.
Tuotekehityksen opintopolun suorittanut opiskelija hallitsee tuotesuunnittelun periaatteet ja tietokoneavusteiset suunnittelumenetelmät sekä tuotteen markkinoille saattamisen eri vaiheet.
Tuotantotekniikan opintopolun suorittanut opiskelija osaa soveltaa nykyaikaista tuotantotekniikkaa ja tuotantoautomaatiota. Opiskelija tuntee tietokoneavusteisen tuotannon, joustavat valmistusjärjestelmät (FMS) sekä tuotannonsuunnittelun ja -ohjauksen.
Opiskelijalla on mahdollisuus hankkia myös 30 op verran lentokonetekniikan osaamista ja sen suoritettuaan hän osaa toimia lentokoneiden avioniikan, kunnossapidon, komposiittirakenteiden valmistuksen tai suunnittelun tehtävissä.
Opiskelijalla on mahdollisuus hankkia myös 30 op verran tuotantotalouden osaamista ja sen suoritettuaan hän osaa toimia tuotantotalouteen ja logistiikkaan liittyvissä tehtävissä.

Sijoittuminen työelämään

VALMISTUVIEN TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN
Koneinsinöörit työskentelevät sekä tuotannon, automaation ja koneiden suunnittelutehtävissä että suunnittelu-, tuotanto-, kehitys-, käyttö-, kunnossapito-, markkinointi-, koulutus- ja johtotehtävissä. Valmistuneet insinöörit sijoittuvat kansainväliseen toimintaympäristöön konepajateollisuudessa, suunnittelutoimistoissa, teknisen kaupan piirissä ja yksityisyrittäjinä.
KOULUTUKSEN ARVOPERUSTA
Kone- ja tuotantotekniikka luo tehokkaat apuvälineet elinympäristömme toimintojen toteuttamiseksi. Nämä tekniikan alat vapauttavat ihmisen toistuvista, raskaista ja terveydelle haitallisista töistä sekä mahdollistavat keskittymisen ohjaus- ja suunnittelutoimintoihin. Hyvin toimivat laitteet tuovat energiatehokkuuden. Tällä on keskeinen merkitys luonnonvarojen säästämisessä ja kestävässä kehityksessä. Kone- ja tuotantotekniikan yleisiin kompetensseihin sisältyy myös eettinen osaaminen. Tutkinnon suorittanut tuntee oman alansa arvoperustan ja ammattieettiset periaatteet, joita hän osaa soveltaa vastuunsa tuntien ja tunnustaen omassa toiminnassaan. Hän toimii sovittujen toimintatapojen mukaisesti kestävän kehityksen periaatteita soveltaen ja muut huomioon ottaen. Sekä teollisuudessa että yksityiskäytössä tarvittavien koneiden ja laitteiden suunnittelussa, valmistuksessa ja kunnossapidossa arvoperustana ovat korkea laatu, turvallisuus, tarkoituksenmukaisuus, toimivuus ja asiakastyytyväisyys. Tärkeitä arvopäämääriä ovat myös käytön helppous, muotoilu, ergonomia, kierrätyksen järjestäminen ja ympäristönormien täyttäminen.

Jatko-opintomahdollisuudet

Jatko-opiskelumahdollisuutena on insinööri ylempi amk- tutkinto tai yliopistotutkinto.

Opintosuoritukset ja niiden arviointi

Suoritusten arvioinnissa käytetään pohjana TAMKin yleisiä arviointikriteereitä
Tarkemmat arviointikriteerit löytyvät opintojen toteutussuunnitelmista. Opiskelijoiden kanssa sovitaan opintojakson alussa opintojakson suoritus- ja arviointitavat.
TAMKin tutkintosääntö

Valmistuminen

Opintojen suorittaminen ja osaamistavoitteiden saavuttaminen opetussuunnitelman mukaisessa laajuudessa.

Tutkinnon kehittäminen

Opetussuunnitelmassa on otettu huomioon opetus- ja kulttuuriministeriön linjaukset sekä TAMKin strategia.

Studies for Exchange Students, Mechanical Engineering
Tunnus
(24KVKONE)

Studies for Exchange Students, Mechanical Engineering
Tunnus
(23KVKONE)

Studies for Exchange Students, Mechanical Engineering
Tunnus
(22KVKONE)

Studies for Exchange Students, Mechanical Engineering
Tunnus
(21KVKONE)

Studies for Exchange Students, Mechanical Engineering
Tunnus
(20KVKONE)

Studies for Exchange Students, Mechanical Engineering
Tunnus
(19KVKONE)
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.08.2024

Ajoitus

01.09.2024 - 31.12.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Juuso Huhtiniemi
Vastuuhenkilö

Juuso Huhtiniemi

Pienryhmät
  • Pienryhmä 1 (Koko: 20. Avoin AMK: 0.)
  • Pienryhmä 2 (Koko: 20. Avoin AMK: 0.)
Ryhmät
  • 24I112A
    Konetekniikka 2024
Pienryhmät
  • Pienryhmä 1
  • Pienryhmä 2

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa käyttää tehokkaasti 3D-suunnitteluohjelmaa ja siihen integroitua PDM-järjestelmää. Opiskelija pystyy käyttämään monipuolisesti eri mallinnusmahdollisuuksia ja tunnistaa mm. alikokoonpanojen merkityksen tuotteen rakenteen hallinnassa. Opiskelija osaa käyttää suunnitteluohjelmassa olevia lisämoduuleja lujuuslaskentaan, visualisointiin, mallipohjaiseen mitoittamiseen ja pintamallinnukseen. Opiskelija tunnistaa tuotteen eri suunnittelun ”tilat” ja ymmärtää peruskäsitteet ja toiminnot PDM/PLM-järjestelmästä.

Opiskelija osaa käyttää geometrisiä toleransseja, pintamerkintöjä ja hitsausmerkintöjä siten että tuotteet ovat tarkoituksen mukaisia ja valmistettavissa kustannustehokkaasti. Opiskelija tunnistaa ja osaa valita oikean pintakäsittelyn ja materiaalin tuotteeseen ja tunnistaa uusien tekniikoiden, mm. virtuaalitodellisuuden ja laserskannauksen tarjoamat mahdollisuudet ja osaa hyödyntää niitä suunnitteluprosessissa. Opiskelija osaa määrittää ja laskea tuotteen hiilidioksidipäästöt PDM-järjestelmään integroidulla sovelluksella sekä SolidWorks-suunnitteluohjelmassa olevalla Sustainability-lisäosalla.

Sisältö (OJ)

Kurssilla rakennetaan modulaarinen, valmiskomponentteja käyttävä tuoteperhe, jonka osia optimoidaan SolidWorks-Simulation ohjelmalla.

Tuotteessa käytetään mm. Advanced Mate-komentoja jolla voidaan luoda erilaisia liikkuvia konstruktiota ja tutkia komponenttien mahdollisia törmäyksiä. Alirakenteista ja osista tuotetaan standardin mukaisia hitsaus- koneistus ja kokoonpanopiirustuksia ja harjoitellaan niissä käytettävien piirustusmerkkien käyttöä. Valmista tuoteperhettä tutkitaan virtuaalisesti VR-sovelluksilla mm. optimaalisen ergonomian löytämiseksi. Lopuksi tuote visualisoidaan visualisointiohjelmalla.

Lisätiedot (OJ)

Suunnitteluohjelmana käytetään SolidWorks-ohjelmistoa ja siihen integroitua Simulation ja Visualize-lisäosia, sekä PDM/PLM-järjestelmänä WindChill-ohjelmaa.
Varataan opettajalle oikeus vaihtaa opintojaksolla käytettyjä ohjelmistoja.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija tuottaa 3-uloitteista geometriaa itsenäisesti, ja toimivaa tuoterakennetta PDM/PLM-ympäristössä attribuuttitietoineen tarvittaessa avustettuna. Opiskelija osaa käyttää ja tunnistaa kirjastokomponenttien tarjoaman hyödyn ja osaa avustettuna rakentaa niistä toimivia konstruktioita. Opiskelija osaa lisätä yleisempiä käytössä olevia piirustusmerkkejä, ja tuottaa ohjatusti lujuuslaskentadataa ja visualisointikuvia. Opiskelija tunnistaa avustettuna virtuaalitodellisuuden ja laserskannauksen tarjoamat hyödyt.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija tuottaa 3-uloitteista geometriaa tehokkaasti ja toimivaa tuoterakennetta alikokoonpanoineen ja attribuuttitietoineen itsenäisesti PDM/PLM-ympäristössä. Opiskelija käyttää kirjastokomponentteja itsenäisesti ja tuottaa niistä toimivia konstruktioita. Opiskelija osaa käyttää lähes kaikkia käytössä olevia piirustusmerkkejä ns. hyvää suunnittelua noudattaen, ja tuottaa itsenäisesti lujuuslaskentadataa ja visualisointikuvia ja tehdä niiden pohjalta oletuksia ja päätöksiä konstruktion muuttamiseksi. Opiskelija tunnistaa virtuaalitodellisuuden ja laserskannauksen tarjoamat hyödyt ja osaa käyttää saatua dataa suunnitteluprosessin aikana.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija tuottaa 3-uloitteista geometriaa tehokkaasti ja virheettömästi. Opiskelija tunnistaa ja käyttää eri alikokoonpanoja tehokkaasti täydellisen tuoterakenteen attribuutttitietoineen saavuttamiseksi PDM/PLM-ympäristössä. Opiskelija käyttää kirjastokomponentteja itsenäisesti ja tarvittaessa valitsee ja etsii uusia kirjastokomponentteja optimaalisen konstruktion saavuttamiseksi. Opiskelija osaa käyttää lähes kaikkia käytössä olevia piirustusmerkkejä ns. erinomaista suunnittelua noudattaen, ja tuottaa itsenäisesti lujuuslaskentadataa ja visualisointikuvia ja tehdä niiden pohjalta oikeita ja toimivia oletuksia ja päätöksiä. Opiskelija ymmärtää virtuaalitodellisuuden ja laserskannauksen tarjoamat hyödyt ja osaa käyttää saatua dataa tehokkaasti suunnitteluprosessin aikana.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.08.2024

Ajoitus

01.09.2024 - 31.12.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Juuso Huhtiniemi
Vastuuhenkilö

Juuso Huhtiniemi

Pienryhmät
  • Pienryhmä 1 (Koko: 20. Avoin AMK: 0.)
  • Pienryhmä 2 (Koko: 20. Avoin AMK: 0.)
Ryhmät
  • 24I112B

  • Konetekniikka Virtuaalihenkilö
  • Juuso Huhtiniemi
Vastuuhenkilö

Juuso Huhtiniemi

Pienryhmät
  • Pienryhmä 1 (Koko: 20. Avoin AMK: 0.)
  • Pienryhmä 2 (Koko: 20. Avoin AMK: 0.)
Ryhmät
  • 24I112C

07.06.2024 - 02.09.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 13.12.2024

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Mikko Ukonaho
  • Harri Laaksonen
Vastuuhenkilö

Mikko Ukonaho

Ryhmät
  • 23I112A
    Konetekniikka 2023

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa:
- 3D-tulostuksen vaiheet
- 3D-tulostuksen perusteet ja käsitteet
- Muuttaa kappaleen 3D-mallin 3D-tulostimelle sopivaksi
- 3D-tulostaa kappaleen luodun 3D-mallin mukaisena

Opiskelija ymmärtää 3D tulostuksen merkityksen digitaalisessa liiketoiminnassa mm. digitaalisessa varaosapalveluissa, globaalisessa tuotesuunnittelussa ja tuotannossa. Opiskelija ymmärtää 3D tulostuksen merkityksen mahdollistaa kestävän kehityksen mukaista liiketoimintaa kuten optimaalisten ja tehokkaampien tuotteiden valmistus, kuljetuksen vähentyminen ja varastojen pienentyminen.

Sisältö (OJ)

3D-tulostuksen vaiheet. 3D-tulostuksen perusteet, teknologiat ja käsitteet, liiketoimmintamallit. 3D-tulostuksen mahdollisuudet ja rajoitteet. Kappaleen 3D-mallinnus 3D-tulostimelle sopivaksi. Kappaleen 3D-tulostus luodun 3D-mallin mukaisena.

Luennot
Harjoitustehtävät
Tulostustehtävät
Tentti

Esitietovaatimukset (OJ)

Suositeltava: CAD mallinnuksen osaaminen: Mekaanisten osien 3D-mallintaminen

Opiskelija tunnistaa teollisen 3D-tulostuksen (AM, ainetta lisäävä menetelmä) perusteet, teknologiat, käsitteet ja vaiheet. Opiskelija osaa suunnitella ja tulostaa tarvittaessa avustettuna.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija hallitsee teollisen 3D-tulostuksen osa-alueet ja pystyy soveltamaan taitojaan suunniteltaessa uusia tuotteita. Opiskelija tunnistaa 3D-tulostuksen mahdollisuudet yrityksen liiketoiminnan kehittämisessä. Opiskelija osaa suunnitella ottaen huomioon tulostettavuuden, 3D-tulostuksen tarjoamat mahdollisuudet ja tulostaa kappale.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija hallitsee hyvin teollisen 3D-tulostuksen osa-alueet ja pystyy soveltamaan taitojaan suunniteltaessa uusia tuotteita. Opiskelija kykenee selvittämään ja kehittämään yrityksen 3D-tulostuksen merkityksen, mahdollisuudet ja rajoitukset, tuotteiden valmistamisessa ja liiketoiminnassa.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

ei korotus- tai uusintatenttejä

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Luennot (lähi- ja etäopetus)
Harjoitustehtävät
koe
harjoitukset

Oppimateriaalit

kaikki alan materiaali
harjoitusten ja luentojen materiaali

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

luennot 20%
ohjatut harjoitukset 20%
itsenäinen ja ryhmätyöskentely 60%

Sisällön jaksotus

Luennot: AM tekniikat ja teolliset sovellutukset
Harjoitukset: AM suunnittelu ja tulostus
Harjoitustehtävät
Koe

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

mahdolliset muut totetustavat on sovittava erikseen

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

-

Ilmoittautumisaika

07.06.2024 - 02.09.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 13.12.2024

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Mikko Ukonaho
  • Harri Laaksonen
Vastuuhenkilö

Mikko Ukonaho

Ryhmät
  • 23I112B

Mikko Uusitalo

Ryhmät
  • 23I112C

18.11.2024 - 09.01.2025

Ajoitus

13.01.2025 - 18.04.2025

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Mikko Ukonaho
  • Harri Laaksonen
Vastuuhenkilö

Mikko Ukonaho

Ryhmät
  • 24AI112
    Konetekniikka 2024, monimuoto

Lisätietoja opiskelijoille

osa opetusmateriaaleista on englanniksi

Ilmoittautumisaika

18.11.2024 - 05.01.2025

Ajoitus

01.01.2025 - 18.04.2025

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Harri Laaksonen
  • Juuso Huhtiniemi
Vastuuhenkilö

Harri Laaksonen

Ryhmät
  • 24I112A
    Konetekniikka 2024

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija ymmärtää 3D-tulostuksen merkityksen digitaalisessa liiketoiminnassa mm. digitaalisessa varaosapalveluissa, globaalisessa tuotesuunnittelussa ja tuotannossa.

Opiskelija ymmärtää 3D-tulostuksen merkityksen mahdollistaa kestävän kehityksen mukaista liiketoimintaa kuten optimaalisten ja tehokkaampien tuotteiden valmistus, kuljetuksen vähentyminen ja varastojen pienentyminen.

Opiskelija osaa suunnitella tuotteita ottaen huomioon kappaleen 3D-tulostettavuus ja 3D-tulostuksen tarjoamat mahdollisuudet. Opiskelija osaa 3D-tulostettavan kappaleen mallinnukseen ja suunnitteluun käytettäviä tyypillisiä komentoja ja operaatioita, mm. pintamallinnus ja erilaisten Shell- ja Loft-komentojen tehokkaan käytön.

Suunnittelussa painotetaan ja keskitytään 3D-tulostuksen erityispiirteisiin ja kappaleen/ tuotteen optimoinnin perusteisiin. Opiskelija syventää osaamistaan toimia PDM/PLM-ympäristössä.
Opiskelija
• osaa 3D-tulostuksen perusteet ja käsitteet
• osaa 3D-tulostuksen vaiheet
• osaa käyttää itsenäisesti desktop 3D-tulostinta
• opiskelija osaa tunnistaa 3D-tulostuksen tarjoamat mahdollisuudet ja sen rajoitteet.
• osaa suunnitella tuotteita ottaen huomioon 3D-tulostettavuus
• osaa suunnitella tuotteita/ kappaleita käyttäen tyypillisiä operaatioita 3D-kappaleen suunnittelussa
- Osaa käyttää tehokkaasti PDM/ PLM-ympäristöä.

Sisältö (OJ)

Opintojaksolla käydään läpi 3D-tulostuksen perusteet, käsitteet ja tulostustekniikat. Opintojaksolla 3D-tulostetaan itse-suunniteltuja kappaleita.
Opintojaksolla toteutetaan tehokasta 3D-mallinnustekniikkaa yleisesti käytössä olevia mallinnusoperaatioita käyttäen. Opintojaksolla mallinnetaan ja suunnitellaan tuotteita PDM-ympäristössä ottaen huomioon valmistettavuus, kokoonpantavuus sekä 3D-tulostettavuus ja 3D-tulostamisen luomat mahdollisuudet ja rajoitteet tuotesuunnittelussa

Esitietovaatimukset (OJ)

3D Product Design-kurssi suoritettu tai vastaava osaaminen.

Lisätiedot (OJ)

Pääsääntöinen opetuskieli on suomi, mutta suuri osa materiaalista on myös englanniksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija tunnistaa teollisen 3D-tulostuksen (AM, ainetta lisäävä menetelmä) perusteet, teknologiat, käsitteet ja vaiheet. Opiskelija osaa suunnitella kappaleen tulostettavaksi ja tulostaa tarvittaessa avustettuna.

Opiskelija tunnistaa 3D-suunnittelussa käytetyt tärkeimmät peruskäsitteet ja komennot. Opiskelija tiedostaa tavat tuottaa suunnitteluohjelmalla 3-uloitteista geometriaa ja suoriutuu annetuista mallinnus- ja piirustustehtävistä, tarvittaessa avustettuna.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija osaa teollisen 3D-tulostuksen osa-alueet ja pystyy soveltamaan taitojaan suunniteltaessa uusia tuotteita. Opiskelija tunnistaa 3D-tulostuksen mahdollisuudet yrityksen liiketoiminnan kehittämisessä.

Opiskelija osaa suunnitella ottaen huomioon tulostettavuuden, 3D-tulostuksen tarjoamat mahdollisuudet ja tulostaa kappale.

Opiskelija osaa tuottaa hyvää 3-uloitteista geometriaa ja suoriutuu pääsääntöisesti itsenäisesti annetuista mallinnus- ja suunnittelutehtävistä.

Opiskelija tunnistaa PDM-järjestelmän tarjoamat hyödyt ja käyttää järjestelmää hyväksi suunnitteluprosessin eri vaiheissa

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija osaa hyvin teollisen 3D-tulostuksen osa-alueet ja pystyy soveltamaan taitojaan suunniteltaessa uusia tuotteita.

Opiskelija kykenee selvittämään ja kehittämään yrityksen 3D-tulostuksen merkityksen, mahdollisuudet ja rajoitukset, tuotteiden valmistamisessa ja liiketoiminnassa.

Opiskelija tuottaa virheetöntä 3-uloitteista geometriaa ja kykenee tuottamaan vaativia ja monimutkaisia 3D-tulostettavia kappaleita, sekä suoriutuu itsenäisesti annetuista suunnittelutehtävistä.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Luennot (lähi- ja etäopetus)
Harjoitustehtävät
koe
harjoitukset

Oppimateriaalit

kaikki alan materiaali
harjoitusten ja luentojen materiaali

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

luennot 20%
ohjatut harjoitukset 40%
itsenäinen ja ryhmätyöskentely 40%

Sisällön jaksotus

Luennot: AM tekniikat ja teolliset sovellutukset
Harjoitukset: AM suunnittelu , 3D-suunnittelu ja tulostus
Harjoitustehtävät
Koe

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

ei korotus- tai uusintatenttejä

Ilmoittautumisaika

18.11.2024 - 05.01.2025

Ajoitus

01.01.2025 - 25.04.2025

Harjoitukset: AM suunnittelu (3D-suunnittelu) ja tulostus

Harjoitukset

Oppimateriaalit

kaikki alan materiaali
harjoitusten ja luentojen materiaali

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

luennot 20%
ohjatut harjoitukset 40%
itsenäinen ja ryhmätyöskentely 40%

Sisällön jaksotus

Luennot: AM tekniikat ja teolliset sovellutukset
Harjoitukset: AM suunnittelu, 3D-suunnittelu ja tulostus
Harjoitustehtävät
Koe

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

-

Ilmoittautumisaika

18.11.2024 - 05.01.2025

Ajoitus

01.01.2025 - 31.05.2025

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Juuso Huhtiniemi
Vastuuhenkilö

Juuso Huhtiniemi

Ryhmät
  • 25AI112
    Konetekniikka 2025, monimuoto

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa käyttää tehokkaasti 3D-suunnitteluohjelmaa ja siihen integroitua PDM-järjestelmää. Opiskelija pystyy käyttämään monipuolisesti eri mallinnusmahdollisuuksia ja tunnistaa mm. alikokoonpanojen merkityksen tuotteen rakenteen hallinnassa. Opiskelija osaa käyttää suunnitteluohjelmassa olevia lisämoduuleja lujuuslaskentaan, visualisointiin, mallipohjaiseen mitoittamiseen ja pintamallinnukseen. Opiskelija tunnistaa tuotteen eri suunnittelun ”tilat” ja ymmärtää peruskäsitteet ja toiminnot PDM/PLM-järjestelmästä.

Opiskelija osaa käyttää geometrisiä toleransseja, pintamerkintöjä ja hitsausmerkintöjä siten että tuotteet ovat tarkoituksen mukaisia ja valmistettavissa kustannustehokkaasti. Opiskelija tunnistaa ja osaa valita oikean pintakäsittelyn ja materiaalin tuotteeseen ja tunnistaa uusien tekniikoiden, mm. virtuaalitodellisuuden ja laserskannauksen tarjoamat mahdollisuudet ja osaa hyödyntää niitä suunnitteluprosessissa. Opiskelija osaa määrittää ja laskea tuotteen hiilidioksidipäästöt PDM-järjestelmään integroidulla sovelluksella sekä SolidWorks-suunnitteluohjelmassa olevalla Sustainability-lisäosalla.

Sisältö (OJ)

Kurssilla rakennetaan modulaarinen, valmiskomponentteja käyttävä tuoteperhe, jonka osia optimoidaan SolidWorks-Simulation ohjelmalla.

Tuotteessa käytetään mm. Advanced Mate-komentoja jolla voidaan luoda erilaisia liikkuvia konstruktiota ja tutkia komponenttien mahdollisia törmäyksiä. Alirakenteista ja osista tuotetaan standardin mukaisia hitsaus- koneistus ja kokoonpanopiirustuksia ja harjoitellaan niissä käytettävien piirustusmerkkien käyttöä. Valmista tuoteperhettä tutkitaan virtuaalisesti VR-sovelluksilla mm. optimaalisen ergonomian löytämiseksi. Lopuksi tuote visualisoidaan visualisointiohjelmalla.

Lisätiedot (OJ)

Suunnitteluohjelmana käytetään SolidWorks-ohjelmistoa ja siihen integroitua Simulation ja Visualize-lisäosia, sekä PDM/PLM-järjestelmänä WindChill-ohjelmaa.
Varataan opettajalle oikeus vaihtaa opintojaksolla käytettyjä ohjelmistoja.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija tuottaa 3-uloitteista geometriaa itsenäisesti, ja toimivaa tuoterakennetta PDM/PLM-ympäristössä attribuuttitietoineen tarvittaessa avustettuna. Opiskelija osaa käyttää ja tunnistaa kirjastokomponenttien tarjoaman hyödyn ja osaa avustettuna rakentaa niistä toimivia konstruktioita. Opiskelija osaa lisätä yleisempiä käytössä olevia piirustusmerkkejä, ja tuottaa ohjatusti lujuuslaskentadataa ja visualisointikuvia. Opiskelija tunnistaa avustettuna virtuaalitodellisuuden ja laserskannauksen tarjoamat hyödyt.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija tuottaa 3-uloitteista geometriaa tehokkaasti ja toimivaa tuoterakennetta alikokoonpanoineen ja attribuuttitietoineen itsenäisesti PDM/PLM-ympäristössä. Opiskelija käyttää kirjastokomponentteja itsenäisesti ja tuottaa niistä toimivia konstruktioita. Opiskelija osaa käyttää lähes kaikkia käytössä olevia piirustusmerkkejä ns. hyvää suunnittelua noudattaen, ja tuottaa itsenäisesti lujuuslaskentadataa ja visualisointikuvia ja tehdä niiden pohjalta oletuksia ja päätöksiä konstruktion muuttamiseksi. Opiskelija tunnistaa virtuaalitodellisuuden ja laserskannauksen tarjoamat hyödyt ja osaa käyttää saatua dataa suunnitteluprosessin aikana.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija tuottaa 3-uloitteista geometriaa tehokkaasti ja virheettömästi. Opiskelija tunnistaa ja käyttää eri alikokoonpanoja tehokkaasti täydellisen tuoterakenteen attribuutttitietoineen saavuttamiseksi PDM/PLM-ympäristössä. Opiskelija käyttää kirjastokomponentteja itsenäisesti ja tarvittaessa valitsee ja etsii uusia kirjastokomponentteja optimaalisen konstruktion saavuttamiseksi. Opiskelija osaa käyttää lähes kaikkia käytössä olevia piirustusmerkkejä ns. erinomaista suunnittelua noudattaen, ja tuottaa itsenäisesti lujuuslaskentadataa ja visualisointikuvia ja tehdä niiden pohjalta oikeita ja toimivia oletuksia ja päätöksiä. Opiskelija ymmärtää virtuaalitodellisuuden ja laserskannauksen tarjoamat hyödyt ja osaa käyttää saatua dataa tehokkaasti suunnitteluprosessin aikana.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 01.09.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 22.12.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Ville Jouppila
  • Topi Talvitie
  • Mikko Korpela
Vastuuhenkilö

Ville Jouppila

Ryhmät
  • 23AI112
    Konetekniikka 2023, monimuoto

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija tuntee koneautomaation kannalta oleelliset anturit ja niiden toimintaperiaatteet. Opiskelija hallitsee käytännön sähköiset ja sähkömekaaniset komponentit ja niiden kytkennät ohjauslaitteisiin kuten logiikkaan ja mikrotietokoneeseen. Opiskelija osaa paikantaa anturoinnista aiheutuvat järjestelmäviat. Opiskelija osaa valita ja hankkia kustannustehokkaan, laadukkaan ja käyttökohteeseen sopivan anturin koneautomaation tavallisimpiin sovelluksiin. Opiskelija osaa hyödyntää konenäköä koneautomaation sovelluksissa. Opiskelija ymmärtää kestävän kehityksen merkityksen suunniteltaessa koneautomaation sovelluksia.

Sisältö (OJ)

Peruskäsitteet, läsnäolon havaitseminen, suurerajojen havaitseminen, tunnistus, konenäkö, kuvankäsittelyn perusteet, etäisyyden mittaus, siirtymän ja kiertymiskulman mittaus, toleranssien valvonta, nopeuden mittaus, kiihtyvyyden ja voiman mittaus: anturien periaatteet (pietsosähköinen, venymäliuska, induktiivinen, kapasitiivinen), anturien tyypillisimmät ominaisuudet, Wheatstonen silta, kytkennän vaikutus, lämpötilakompensointi, mittauksiin vaikuttavia tekijöitä, virhelähteitä, mittaus laboratoriossa ja tutustuminen laitteiden tekniseen dokumentaatioon. Lineaarisen liikkeen komponentit, synkronointi, pyörivän- ja kiertoliikkeen komponentit, tiivisteet, sähkömekaaniset komponentit.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija hallitsee välttävästi anturitekniikan perusteet ja osaa valita avustetusti anturoinnin yksinkertaiseen koneautomaatiosovellukseen. Selviytyy yksinkertaisista tehtävistä itsenäisesti. Osaa toimia ryhmässä.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija hallitsee hyvin anturitekniikan perusteet ja osaa valita itsenäisesti ja perustellusti anturoinnin tyypillisiin koneautomaation sovelluksiin. Selviytyy tyypillisistä anturitekniikkaan liittyvistä tehtävistä itsenäisesti. Osaa toimia ryhmässä aktiivisesti ja rakentavasti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija hallitsee erinomaisesti anturitekniikan perusteet ja osaa valita itsenäisesti ja perustellusti anturoinnin laajempiin koneautomaation sovelluksiin. Selviytyy haastavista anturitekniikkaan liittyvistä tehtävistä itsenäisesti. Osaa toimia ryhmässä aktiivisesti ja ryhmän toimintaa kehittävästi.

Aika ja paikka

Teoriaopetus:
Sovitaan ryhmän kanssa
Labratyöskentely sovitaan ryhmän kanssa

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Teoriakoe: sovitaan ryhmän kanssa
Soveltavakoe: sovitaan ryhmän kanssa

Uusinta ilmoitetaan erikseen.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Kurssikoe 50%, harjoitus- ja labratyöt 50%

Opiskelija tuntee koneautomaation kannalta oleelliset anturit ja niiden toimintaperiaatteet. Opiskelija hallitsee käytännön sähköiset ja sähkömekaaniset komponentit ja niiden kytkennät ohjauslaitteisiin kuten logiikkaan ja mikrotietokoneeseen.Opiskelija osaa valita kustannustehokkaan, laadukkaan ja käyttökohteeseen sopivan anturin koneautomaation tavallisimpiin sovelluksiin. Opiskelija osaa hyödyntää konenäköä koneautomaation sovelluksissa.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Teoriaopetus lähi-/etäopetuksena
Käytännön harjoituksia ja laboratoriotyöskentely pienryhmissä
Itsenäinen opiskelu

Oppimateriaalit

Kurssimateriaali
WSOY: Automaatiojärjestelmien logiikat ja ohjaustekniikat
WSOY: Automaatiojärjestelmien pneumatiikka ja hydrauliikka
Introduction to mechatronics and measurements systems, David Alciatore

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

5 op noin 125 h

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

-

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

-

Kansainvälisyys

-

Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija ei hallitse anturitekniikkaan liittyviä keskeisiä asioita eikä suoriudu annetuista tehtävistä. Opiskelija ei osaa toimia ryhmässä.

Opiskelija ei ole suorittanut koneautomaation tai konenäön harjoitustyötä.

Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

18.11.2024 - 12.01.2025

Ajoitus

06.01.2025 - 26.04.2025

18.11.2024 - 11.01.2025

07.06.2024 - 07.09.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 18.12.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Konetekniikka Virtuaalihenkilö
  • Mikko Korpela
Vastuuhenkilö

Mika Ijas

Ryhmät
  • 23I112A
    Konetekniikka 2023

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa automaatiojärjestelmien perusteet, komponentit ja käyttömahdollisuudet.
Opiskelija osaa valita peruskomponentteja ja kykenee suunnittelemaan yksinkertaisia automaatiojärjestelmiä
Opiskelija osaa ohjausjärjestelmien käyttömahdollisuudet ja ohjelmoinnin perusperiaatteet
Opiskelija tunnistaa digitalisaatiokehityksen vaikutukset automaatiotekniikan sovellusten suunnittelussa ja toteutuksessa ja osaa huomioida laatu- ja turvallisuusnäkökohdat kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti.

Sisältö (OJ)

Opintojaksolla käsitellään automaatiojärjestelmien keskeisiä komponentteja, järjestelmiä ja suunnitteluperiaatteita tehonsiirtotekniikoiden, ohjausjärjestelmien ja anturitekniikan näkökulmista. Opintojaksolla käsitellään kustannustehokkaan, laadukkaan ja turvallisen suunnittelun pääperiaatteet koneautomaation näkökulmasta.

Lisätiedot (OJ)

Opintojaksoon kuuluu luentoja, harjoituksia.
Kirjallisuus:
WSOY, Pentti Kärkkäinen, Toimi Keinänen:
Automaatiojärjestelmien hydrauliikka ja pneumatiikka
Automaatiojärjestelmien logiikat ja ohjaustekniikat

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija hallitsee automaatiotekniikan perustiedot, osaa valita avustetusti sopivimmat komponentit tyypilliseen automaatiojärjestelmään. Hallitsee automaation peruskäsitteet ja suoriutuu avustettuna yksinkertaisista tehtävistä.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija osaa valita itsenäisesti ja perustellusti sovelluskohteeseen sopivimman toimilaite-, anturi-, ja ohjausratkaisun vaihtoehtojen joukosta. Suoriutuu itsenäisesti yksinkertaisista alan suunnittelutehtävistä. Osaa toimia ryhmässä aktiivisesti ja rakentavasti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija esittää perusteltuja toimilaite-, anturi- ja ohjausratkaisuja haastavampiin automaatiojärjestelmiin sekä osaa analysoida valintojen vaikutuksia monipuolisesti. Osaa suunnitella laajempia automaatiojärjestelmiä itsenäisesti. Suoriutuu itsenäisesti haastavista alan tehtävistä. Osaa kehittää ryhmän toimintaa.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

07.06.2024 - 07.09.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 14.12.2024

06.01.2025 - 02.05.2025

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Konetekniikka Virtuaalihenkilö
  • Mika Ijas

Opetusympäristöt
- Lähiopetus, luokka ja laboratoriossa
- Verkkoympäristöt

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Sovitaan ryhmänkanssa

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointiperusteet
- Koe
- Harjoitustyöt
- Näyttökoe

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Opetusmenetelmät
- Teorialuentoja
- Käytännön harjoituksia ja laboratorio työskentely ryhmissä
- Itsenäinen opiskelu

Oppimateriaalit

Oppimateriaali
- Kurssimateriaali
- WSOY: Automaatiojärjestelmien ohjauslaitteet
- WSOY: Automaatiojärjestelmien pneumatiikka ja hydrauliikka

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

luentoja noin 3h/viikko ja lisäksi itsenpisesti tehtävät harjoitustyöt

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

ei ole

Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija ei hallitse automaatiotekniikan peruskäsitteitä ja termejä. Opiskelija ei osaa valita ja mitoittaa automaatio peruslaitteita. Opiskelija ei suoriudu automaation yksinkertaisista tehtävistä. Opiskelija ei osaa ammatillisen raportoinnin perusteita

Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija hallitsee automaatiotekniikan perustiedot, osaa valita avustetusti sopivimmat komponentit tyypilliseen automaatiojärjestelmään. Hallitsee automaation peruskäsitteet ja suoriutuu avustettuna yksinkertaisista tehtävistä. Opiskelija osaa ammatillisen raportoinnin perusteet

Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija osaa valita itsenäisesti ja perustellusti sovelluskohteeseen sopivimman toimilaite-, anturi-, ja ohjausratkaisun vaihtoehtojen joukosta. Suoriutuu itsenäisesti yksinkertaisista alan suunnittelutehtävistä. Osaa toimia ryhmässä aktiivisesti ja rakentavasti. Opiskelija osaa raportoida opiskelija hallitsee hyvin ammatillisen raportoinnin perusteet

Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija esittää perusteltuja toimilaite-, anturi- ja ohjausratkaisuja haastavampiin automaatiojärjestelmiin sekä osaa analysoida valintojen vaikutuksia monipuolisesti. Osaa suunnitella laajempia automaatiojärjestelmiä itsenäisesti. Suoriutuu itsenäisesti haastavista alan tehtävistä. Osaa kehittää ryhmän toimintaa. Opiskelija osaa raportoida opiskelija hallitsee erittäin hyvin ammatillisen raportoinnin perusteet

Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 04.09.2024

Ajoitus

01.09.2024 - 31.12.2024

Laajuus

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Juuso Huhtiniemi
Vastuuhenkilö

Juuso Huhtiniemi

Ryhmät
  • 24AI112
    Konetekniikka 2024, monimuoto

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa käyttää tehokkaasti 3D-suunnitteluohjelmaa ja siihen integroitua PDM-järjestelmää. Opiskelija pystyy käyttämään monipuolisesti eri mallinnusmahdollisuuksia ja tunnistaa mm. alikokoonpanojen merkityksen tuotteen rakenteen hallinnassa. Opiskelija osaa käyttää suunnitteluohjelmassa olevia lisämoduuleja lujuuslaskentaan, visualisointiin ja pintamallinukseen.
Opiskelija osaa käyttää geometrisiä toleransseja, pintamerkintöjä ja hitsausmerkintöjä siten että tuotteet on tarkoituksen mukaisia ja valmistettavissa kustannustehokkaasti. Opiskelija tunnistaa uusien tekniikoiden, mm. virtuaalitodellisuuden ja laserskannauksen tarjoamat mahdollisuudet ja osaa hyödyntää niitä suunnitteluprosessissa.

Sisältö (OJ)

Opintojaksolla parannetaan ja laajennetaan mallinnuksessa käytettäviä vaihtoehtoja (Loft, Surface, Shell jne) . Kurssilla käytetään hyväksi tietokoneavusteinen suunnittelu 1 tehtyjä malleja, ja pyritään rakentamaan osin samoja komponentteja käyttävä tuoteperhe, jonka osia optimoidaan SolidWorks-Simulation ohjelmalla. Tuotteessa käytetään ns. Advanced Mate-komentoja jolla voidaan luoda erilaisia liikkuvia konstruktiota. Valmista tuoteperhettä tutkitaan virtuaalisesti (HTC Vive) mm. optimaalisen ergonomian löytämiseksi. Lopuksi tuote visualisoidaan visualisointiohjelmalla.

Lisätiedot (OJ)

Suunnitteluohjelmana käytetään SolidWorks-ohjelmistoa ja siihen integroitua Simulation ja Visualize-lisäosia, sekä PDM-järjestelmänä SolidworksPDM-ohjelmaa.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija tuottaa 3-uloitteista geometriaa itsenäisesti, ja toimivaa tuoterakennetta attribuuttitietoineen tarvittaessa avustettuna. Opiskelija osaa käyttää ja tunnistaa kirjastokomponenttien tarjoaman hyödyn ja osaa avustettuna rakentaa niistä toimivia konstruktioita. Opiskelija osaa lisätä yleisempiä käytössä olevia piirustusmerkkejä, ja tuottaa ohjatusti lujuuslaskentadataa ja visualisointikuvia. Opiskelija tunnistaa avustettuna virtuaalitodellisuuden ja laserskannauksen tarjoamat hyödyt.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija tuottaa 3-uloitteista geometriaa tehokkaasti ja toimivaa tuoterakennetta alikokoonpanoineen ja attribuuttitietoineen itsenäisesti. Opiskelija käyttää kirjastokomponentteja itsenäisesti ja tuottaa niistä toimivia konstruktioita. Opiskelija osaa käyttää lähes kaikkia käytössä olevia piirustusmerkkejä ns. hyvää suunnittelua noudattaen, ja tuottaa itsenäisesti lujuuslaskentadataa ja visualisointikuvia ja tehdä niiden pohjalta oletuksia ja päätöksiä konstruktion muuttamiseksi. Opiskelija tunnistaa virtuaalitodellisuuden ja laserskannauksen tarjoamat hyödyt ja osaa käyttää saatua dataa suunnitteluprosessin aikana.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija tuottaa 3-uloitteista geometriaa tehokkaasti ja virheettömästi. Opiskelija tunnistaa ja käyttää eri alikokoonpanoja tehokkaasti täydellisen tuoterakenteen attribuutttitietoineen saavuttamiseksi. Opiskelija käyttää kirjastokomponentteja itsenäisesti ja tarvittaessa valitsee ja etsii uusia kirjastokomponentteja optimaalisen konstruktion saavuttamiseksi. Opiskelija osaa käyttää lähes kaikkia käytössä olevia piirustusmerkkejä ns. erinomaista suunnittelua noudattaen, ja tuottaa itsenäisesti lujuuslaskentadataa ja visualisointikuvia ja tehdä niiden pohjalta oikeita ja toimivia oletuksia ja päätöksiä. Opiskelija ymmärtää virtuaalitodellisuuden ja laserskannauksen tarjoamat hyödyt ja osaa käyttää saatua dataa tehokkaasti suunnitteluprosessin aikana.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

01.04.2024 - 08.09.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 12.12.2024

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Tomi-Pekka Nieminen
Vastuuhenkilö

Tomi-Pekka Nieminen

Ryhmät
  • 22I160
    Konetekniikka, tuotantotekniikka

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija ymmärtää kestävän kehityksen merkityksen CAD/CAM-mallinnuksessa.
Opiskelija ymmärtää mallinnuksen perusteet ja mallien hyödyntämisen CAM-ohjelmoinnissa. Opiskelija osaa täydentää malliin valmistuksessa tarvittavat perustiedot. Opiskelija osaa mallintaa kappaleen siten, että siitä voidaan valmistuksen vaatimusten mukaan jättää osa piirteistä pois. Opiskelija ymmärtää nollapisteen sijainnin merkityksen ja osaa sijoittaa sen valmistuksen kannalta toimivaan paikkaan.
Opiskelija ymmärtää mallin käytön ja tuotannollisen ja taloudellisen merkityksen tuotantoketjun eri vaiheissa.
Opiskelijalla on käsitys kuinka valmistusinformaatio siirtyy mallin mukana yritysten ja tuotantolaitosten välillä.

Sisältö (OJ)

Solid mallinnuksen perusteet ohjelmointia ja valmistusta ajatellen, piirrepuun rakenne ja piirteiden yhteen liittäminen, ohjelmoinnin nollapisteen määrittäminen ja sijoittaminen malliin, kappaleen kiinnitys.

Esitietovaatimukset (OJ)

Tietokoneavusteinen piirtäminen ja mallintaminen 1
Tietokoneavusteinen piirtäminen ja mallintaminen 2
Materiaali- ja valmistustekniikan laboraatiot
Valmistus- ja laatutekniikan perusteet

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija tunnistaa ja ymmärtää kestävän kehityksen merkityksen CAD/CAM-mallinnuksessa. Opiskelija osaa tehdä CAD-ohjelmistolla toimivan 3D-mallin, aihioinnin ja kokoonpanon kiinnittimeen. Opiskelija ymmärtää mallin rakenteen ja selkeyden merkityksen.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija tuntee hyvin ja osaa käyttää eri menetelmiä kappaleen piirteiden mallinnuksessa. Opiskelija osaa hyödyntää apugeometrioita ja referenssielementtejä piirteiden välisten relaatioiden välttämiseksi. Opiskelija osaa huomioida valmistusmenetelmän tuomat vaatimukset mallinnuksessa. Opiskelija osaa hyödyntää monipuolisesti CAD-ohjelman ominaisuuksia.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija hallitsee mallinnuksen ja kokoonpanon erinomaisesti ja luoda mallin, joka helposti päivitettävissä ja muokattavissa. Opiskelija osaa rakentaa selkeärakenteisen mallin ja kokoonpanon CAM-ohjelmoinnissa tarvittavien kiinnittimien kanssa. Opiskelija osaa soveltaa vaihtoehtoisia piirteiden mallinnustapoja ongelmakohtien mallintamiseen. Opiskelija pystyy soveltamaan taitojaan erilaisten ongelmien selvittämisessä ja ratkaisemisessa itsenäisesti.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

18.11.2024 - 05.01.2025

Ajoitus

01.01.2025 - 31.05.2025

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Tomi-Pekka Nieminen
  • Joni Nieminen

Opiskelija ymmärtää kestävän kehityksen merkityksen CAD/CAM-ohjelmoinnissa.
Opiskelija osaa tehdä CAM-ohjelmistolla toimivan CNC-ohjelman. Opiskelija osaa vaiheistaa kappaleen valmistuksen ja valita siihen sopivat työkalut. Opiskelija osaa luoda uuden työkalun ja lisätä sen työkalukirjastoon. Opiskelija osaa käyttää eri työstömenetelmiä kappaleen piirteiden ohjelmoinnissa. Opiskelija osaa hakea ohjelmointi virheet ja korjata ne.
Opiskelija osaa huomioida kustannustehokuuden merkityksen ohjelmoinnissa ja osaa minimoida materiaalihukan.
Opiskelija osaa siirtää ohjelmat digitaalisesti verkon läpi työstökoneille.

Sisältö (OJ)

CAM-ohjelmointi, lastuavan työstön vaiheistaminen. kappaleen kiinnitys, työkalun määritys ja työstöarvot, työstön lähestymis- ja poistumisliikkeet, postprosessorointi, ohjelman siirto työstökoneelle.

Esitietovaatimukset (OJ)

CAD/CAM-mallinnus

Lisätiedot (OJ)

Joni Nieminen

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija tunnistaa ja ymmärtää kestävän kehityksen merkityksen CAD/CAM-ohjelmoinnissa. Opiskelija osaa tehdä CAM-ohjelmistolla toimivan CNC-ohjelman. Opiskelija osaa vaiheistaa kappaleen valmistuksen ja valita siihen sopivat työkalut. Opiskelija osaa luoda uuden työkalun ja lisätä sen työkalukirjastoon.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija tuntee hyvin ja osaa käyttää eri työstömenetelmiä kappaleen piirteiden ohjelmoinnissa. Opiskelija osaa hakea ohjelmointivirheet ja korjata ne. Opiskelija osaa huomioida kustannustehokuuden merkityksen ohjelmoinnissa ja osaa minimoida materiaalihukan kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Opiskelija kykenee selvittämään ja ratkaisemaan valmistukseen liittyviä ongelmia itsenäisesti yksinkertaisissa tapauksissa.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija hallitsee erinomaisesti ja osaa siirtää ohjelmat digitaalisesti verkon läpi työstökoneille. Opiskelija osaa hyödyntää ja soveltaa suunnittelussa digitaalista mallia (digitaalinen kaksonen = digital twin). Opiskelija pystyy soveltamaan taitojaan erilaisten ongelmien selvittämisessä ja ratkaisemisessa itsenäisesti.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 27.08.2024

Ajoitus

01.09.2024 - 31.12.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Juuso Huhtiniemi
Vastuuhenkilö

Juuso Huhtiniemi

Ryhmät
  • 23AI112
    Konetekniikka 2023, monimuoto

Tavoitteet (OJ)

The student masters the use of modern tools in the design and development tasks of mechanical products and understands the significance of the high-quality design. The student masters the 3D modeling, the creation of the product structure which is in accordance with the demands, the production of 2D drawings, data transfer between the systems, the creation of sheet metal parts, the modeling and use of mechanisms in virtual machine design.

Sisältö (OJ)

3D modeling (parts, assemblies), production of drawings, data transfer between the systems, sheet metal parts, mechanisms, product structure, virtual machine design

Esitietovaatimukset (OJ)

Student has basic skills to design machine components and can design with CAE (in 2D and 3D).

Lisätiedot (OJ)

multilingual English-Finnish

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

The student masters the use of modern tools in the design and development tasks of mechanical products with modern assistance. The students understands the significance of the high-quality design.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

The student masters the use of modern tools in the design and development tasks of mechanical products and understands the significance of the high-quality design. The student masters the 3D modelling, the creation of the product structure which is in accordance with the demands.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

The student masters excellent the use of modern tools in the design and development tasks of mechanical products and understands the significance of the high-quality design. The student masters excellent the 3D modelling, the creation of the product structure which is in accordance with the demands.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 08.09.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 08.12.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Aki Martikainen
Vastuuhenkilö

Aki Martikainen

Ryhmät
  • 22I111
    Konetekniikka, tuotekehitys

Ei ole.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Harjoitustehtävät arvioidaan pisteillä, jotka kerryttävät kokonaispistemäärää. Arvioinnin perusteet kerrotaan tehtäväkohtaisesti Moodlessa. Myöhästyminen vähentää pisteitä. Loppuarvosana muodostuu harjoitustehtävien kokonaispistemäärän perusteella. Läpäisy- ja arvosanarajat ilmoitetaan Moodlessa.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Lähiopetus CAD-luokassa. Viikottaiset harjoitukset vievät harjoitustyötä eteenpäin, läsnäolo on suositeltavaa mukana pysymiseen.

Oppimateriaalit

Materiaalit julkaistaan Moodlessa ja opiskelijat saavat tunnukset opetusvideoportaaliin.

Suositeltava kirjallisuus: Pere, A. Koneenpiirustus 1&2 ja koneenpiirustuksen standardit.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakso vaatii pitkäjänteistä itsenäistä työskentelyä opetuskertojen välillä.

Sisällön jaksotus

Opetuskerrat on jaettu aihepiireittäin. Jokaisen kerran alussa käydään teoria ja mahdolliset esimerkit läpi. Tämän jälkeen harjoitusten tekoa ja ohjausta.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Sovittavissa.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Työelämäyhteistyö on mahdollista.

Kansainvälisyys

Opintojakso on kaksikielinen, mikäli mukana on vaihto-opiskelijoita.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojaksolla käytettävän ohjelmiston voi asentaa myös omalle tietokoneelle.

Ilmoittautumisaika

07.06.2024 - 30.08.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 27.10.2024

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TAMK Matematiikka ja fysiikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Nikolai Marjoma
  • Pia Ruokonen-Kaukolinna
Vastuuhenkilö

Pia Ruokonen-Kaukolinna

Ryhmät
  • 24AI112
    Konetekniikka 2024, monimuoto

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa
- käyttää raja-arvoon ja derivaattaan liittyviä käsitteitä ja merkintöjä
- tulkita derivaatan muutosnopeutena
- määrittää derivaatan graafisesti, numeerisesti ja symbolisesti
- ratkaista sovellustehtäviä, joiden mallintaminen vaatii derivaatan käyttöä
- käyttää differentiaalia virhearvioissa

Sisältö (OJ)

Raja-arvon, derivaatan ja osittaisderivaatan käsitteet, derivaatta muutosnopeutena ja funktion ominaisuuksien kuvaajana, derivaatan laskeminen graafisesti, numeerisesti ja symbolisesti. Derivaatan käyttö sovellustehtävissä, erityisesti ääriarvotehtävissä ja funktion linearisoinnissa. Differentiaali ja sen käyttö virhearvioissa.

Esitietovaatimukset (OJ)

Insinöörimatematiikan valmentavat opinnot ja Funktiot ja matriisit
tai vastaavat tiedot.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija ymmärtää derivaatan funktion muutosnopeutena ja osaa laskea sen graafisesti ja symbolisesti sekä ratkaista yksinkertaisia derivaatan käyttöön perustuvia sovelluksia, jotka ovat käsiteltyjen tehtävien kaltaisia. Ratkaisujen perusteluissa ja matemaattisissa käsitteissä ja merkinnöissä voi olla vielä haparointia. Opiskelija ottaa vastuun omasta opiskelustaan ja suoriutuu tehtävistä ryhmän tukemana.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Edellisten lisäksi opiskelija osaa soveltaa derivaatan käyttöä erilaisiin tilanteisiin ja osaa perustella ratkaisut. Matemaattisia merkintöjä ja käsitteitä käytetään pääsääntöisesti oikein. Opiskelija suoriutuu annetuista tehtävistä itsenäisesti ja ottaa vastuun myös ryhmän suoriutumisesta.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja niiden käytöstä ongelmien ratkaisuun sekä taito esittää ja perustella loogisesti valitut ratkaisut. Opiskelija on erittäin motivoitunut ja ottaa sitoutuneesti vastuuta omasta ja ryhmän suoriutumisesta.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Opintojakso suoritetaan tehtävillä ja yhdellä kurssikokeella:

Kurssikoe 25.10. (aika ja paikka löytyy lukujärjestyksestä)

Opintojakson päätyttyä järjestetään kaksi uusintatenttiä
1. uusintakoe 15.11.2024 klo 13-16 (paikka ilmoitettu Moodlessa)
2. uusintakoe/korotus 13.12.2024 klo 13-16 (paikka ilmoitettu Moodlessa)

Uusinnat ja korotukset ovat vain ja ainoastaan tässä ilmoitettuna aikana, ei siis myöhemmin esim. seuraavana vuonna.
Uusintakokeeseen ja korotukseen ilmoittaudutaan Pakin kautta. Ilmoittautuminen päättyy aina koetta edeltävän viikon lauantaina.
Uusintaan osallistuminen edellyttää arvosanaa 0.

Yleiseti kokeesta:
Sairastapauksissa vaaditaan lääkärintodistus.
Poissaolo kokeesta vastaa hylättyä suoritusta.
Kokeissa saa olla mukana vain opettajan erikseen määrittelemät materiaalit ja välineet.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakso arvioidaan asteikolla 0-5. Opintojakso suoritetaan kokeella, nettitehtävillä ja viikoittain tarkastettavilla harjoitustehtävillä,

Arvosteluun vaikuttavat nettitehtävät (6 p) , kotitehtävät (6 p) ja koe (28 p). Kokeiden arvostelussa otetaan huomioon paitsi ratkaisun oikeellisuus myös ratkaisutapa ja esitystavan selkeys. Jo arvosanan 0 saaminen edellyttää osallistumista opintojakson työmuotoihin (lähiopetus, nettitehtävien ja kotitehtävien teko sekä osallistuminen kokeeseen). Arvosanan 1 saa 12 pisteellä kurssin eri arviointimuotojen yhteenlasketusta maksimipistemäärästä, kuitenkin siten, että pisteistä 6 p on tultava kokeella.

Opintojakson aiheiden opettelussa ja kertauksessa on sallittua hyödyntää tekoälyä. Tehtävien ratkaisut pitää kuitenkin esittää toteutuksella opetettavin käsittein, merkinnöin ja menetelmin ja ratkaisun periaatteet ja välivaiheet on osattava selittää.

Uusinta- ja korotus:
Kurssin uusinta- ja korotustentti on täysin erillinen koe, johon ei vaikuta enää kotitehtävä-, nettitehtävä- eikä aiemmat koepisteet.

Arviointikriteeri - hylätty (0)
Opiskelija osallistuu säännöllisesti opetukseen ja sen työmuotoihin, mutta ei muuten saavuta tyydyttävään arvosanaan vaadittuja kriteerejä. Mikäli edellä mainitut kriteerit eivät täyty, niin opiskelija poistetaan toteutukselta. Nollan saaminen mahdollistaa osallistumisen kurssin uusintakokeeseen.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Lähiopetus/etäopetus, itsenäinen opiskelu, videomateriaalit, tuntiharjoitukset ja kotitehtävät, nettitehtävät (STACK-tehtävät), kokeet.
Zoom-linkki löytyy kurssin Moodlesta.

Oppimateriaalit

Opettajan Moodlessa jakama materiaali (pdf-materiaalit, videot, interaktiiviset tehtävät)
Kaavasto: Tekniikan kaavasto, Tammertekniikka
Suositellaan hankittavaksi TI-nspire CX CAS/ TI-nspire CX II CAS -laskin.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opiskelijan keskimääräinen työmäärä on 80 h, joka koostuu:
- opetuksesta, jossa opettaja mukana
- kotitehtävistä, nettitehtävistä ja mahdollisista ryhmätöistä (opettaja ei ole mukana),
- itsenäisestä työskentelystä
- kokeista
Opettajan pitämiä tunteja on n. 24 h.

Sisällön jaksotus

Sisällön jaksotus on suuntaa antava. Osa opsissa mainituista kokonaisuuksista on tarkoitus suorittaa itsenäisenä opiskeluna ja/tai ryhmätöinä.

-raja-arvo ja jatkuvuus
-derivaatta funktion ominaisuuksien kuvaajana
-muutosnopeustulkinta ja graafinen tulkinta
-derivaatan laskeminen numeerisesti ja derivointikaavojen avulla
-derivaatan sovelluksia mm. virhearviot ja ääriarvotehtävät

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Ei ole.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Ei ole.

Kansainvälisyys

Ei ole.

Lisätietoja opiskelijoille

Opetus alkaa lukujärjestyksen mukaisesti.
Opintojaksoon tulee Moodle-toteutus. Toteutus ei näy automaattisesti, vaan se täytyy hakea kurssitunnuksella. Opettaja lähettää ilmoittautuneille ennen kurssin alkua Moodle-avaimen sähköpostilla. Etäopetuksen Zoom-linkki löytyy Moodlesta.

Huom!
Jo ensimmäisille tunneille saattaa tulla ennakko-opiskeltavaa, joten huolehdi, että ilmoittaudut kurssille hyvissä ajoin, jotta saat tiedon näistä mahdollisista tehtävistä.

Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 15.09.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 06.12.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Teemu Santanen
Vastuuhenkilö

Jere Siivonen

Ryhmät
  • 23AI112
    Konetekniikka 2023, monimuoto

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija tuntee liikkeessä olevan kappaleen mekaanista käyttäytymistä hallitsevat lait. Opiskelija kykenee selvittämään yksinkertaisen koneen osan tai rakenteen liiketilan sekä laskemaan osaan kohdistuvat dynaamiset kuormitukset ja rasitukset.

Sisältö (OJ)

Jäykän kappaleen geometrinen liikeoppi (kinematiikka) sekä fysikaalinen liikeoppi (kinetiikka).
Sovellukset tasodynamiikan ongelmiin. Yhden vapausasteen värähtelyt.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija tunnistaa liikkeessä olevan kappaleen mekaanista käyttäytymistä hallitsevat Dynamiikan tärkeimmät peruskäsitteet ja suureet. Opiskelija tiedostaa Dynaamista liiketilaa hallitsevat lait ja suoriutuu annetuista laskutehtävistä, tarvittaessa avustettuna.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija tuntee dynaamista käyttäytymistä hallitsevat lait ja suoriutuu itsenäisesti annetuista tehtävistä. Opiskelija kykenee selvittämään yksinkertaisen koneen osan tai rakenteen dynaamisen liiketilan sekä Newtonin mekaniikan liiketilan ja sekä laskemaan osaan kohdistuvat dynaamiset kuormitukset ja rasitukset.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija hallitsee hyvin kaikki Dynamiikan osa-alueet ja pystyy itsenäisesti soveltamaan taitoaan erilaisten rakenteiden kuormitustilanteiden selvittämisessä, voimien ja rasitusten määrittämisessä sekä perustapausten yhdenvapausasteen vapaan- ja pakkovärähtelyn laskennassa.

Aika ja paikka

Opintojakson aloitus lukujärjestyksen mukaan. Etäluennot https://teams.live.com/meet/9461064926986?p=YoVol9ZQAhuz8YyicG&eventType=community&laEntry=lmdt&laAgent=ios&eventId=AQMkAGM4YzkwMAItNmY3My00M2ZjLTAwAi0wMAoARgAAA-N0HvJpbMZGq2ih3DBq7OUHAEO5BBFzKMBPs9KSHIGK3AwAAAIBDQAAAEO5BBFzKMBPs9KSHIGK3AwAAAIJNgAAAA%3D%3D&communityId=19:9pCffIfU2GtBHp3nGkuhFVJG2vEpQnWgWIP72obP9YU1@thread.v2

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Toteutuksen aikainen tentti ilmoitetaan kurssin alussa.
Uusinta- ja korotusmahdollisuudet: Tarkat ajankohdat ilmoitetaan myöhemmin tarkemmin.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi perustuu harjoitustöihin, kotitehtäviin ja opintojakson lopussa suoritettavaan tenttiin.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

luennot
laskuharjoitukset
harjoitustyöt
tentti

Oppimateriaalit

Matti Lähteenmäen luentomonisteet.
Osittain myös Tapio Salmi: Dynamiikka.
Myös Beer & Johnston: Mechanics for Engineers - Dynamics.
Myös R: C: HIBBELER Dynamics
Viikoittaiset harjoitustehtävät löytyvät opintojakson Moodlesta.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Lähiopetusta koululla 3 h vko. Laskentatehtäviä ja harjoitustöitä kotona.

Sisällön jaksotus

Suoritus koostuu etäluennoista (3h viikko). Etäluennoilla keskitytään laskemiseen. Luennoille osallistuminen on erittäin suositeltavaa. Joulukuussa on tentti (3 h). Ensimmäisellä tunnilla esitellään opintojakson viikkoaikataulu.

Harjoitustyöt: Viikoittaisten harjoitustehtävien lisäksi opintojakson kuluessa jaetaan yksi/kaksi harjoitustyötä, joihin kuuluu eri osa-alueiden laskutehtäviä. Kyseessä ovat ns. Stack-tehtävät, jotka tehdään Moodlessa. Tehtävistä ei kirjoiteta raporttia. Nämä harjoitustyöt ovat opintojakson pakollinen osasuoritus, joten ne on hyvä tehdä heti, kun ne on julkaistu. Hyväksytyillä harjoitustöillä ja kotitehtävillä voi saada arvosanan 1-2.

Tentti: Opintojaksosta pidetään vain tentti, välikokeita ei ole. Tentti ei ole pakollinen, mutta suositeltava.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

ei ole

Lisätietoja opiskelijoille

Opettaja: Teemu Santanen
Huone: N/A
p. +358 44 979 3990
teemu.santanen@tuni.fi

Oletettu ennakko-osaaminen: Statiikka, vektorilaskenta, trigonometria, differentiaali- ja matriisilaskenta sekä dynamiikan alkeet.

Ilmoittautumisaika

18.11.2024 - 05.01.2025

Ajoitus

07.01.2025 - 01.05.2025

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Johanna Hakalahti
Vastuuhenkilö

Johanna Hakalahti

Ryhmät
  • 23I112A
    Konetekniikka 2023

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija tuntee liikkeessä olevan kappaleen mekaanista käyttäytymistä hallitsevat lait. Opiskelija kykenee selvittämään yksinkertaisen koneen osan tai rakenteen liiketilan sekä laskemaan osaan kohdistuvat dynaamiset kuormitukset ja rasitukset.

Sisältö (OJ)

Jäykän kappaleen geometrinen liikeoppi (kinematiikka) sekä fysikaalinen liikeoppi (kinetiikka).
Sovellukset tasodynamiikan ongelmiin. Yhden vapausasteen värähtelyt.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija tunnistaa liikkeessä olevan kappaleen mekaanista käyttäytymistä hallitsevat Dynamiikan tärkeimmät peruskäsitteet ja suureet. Opiskelija tiedostaa Dynaamista liiketilaa hallitsevat lait ja suoriutuu annetuista laskutehtävistä, tarvittaessa avustettuna.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija tuntee dynaamista käyttäytymistä hallitsevat lait ja suoriutuu itsenäisesti annetuista tehtävistä. Opiskelija kykenee selvittämään yksinkertaisen koneen osan tai rakenteen dynaamisen liiketilan sekä Newtonin mekaniikan liiketilan ja sekä laskemaan osaan kohdistuvat dynaamiset kuormitukset ja rasitukset.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija hallitsee hyvin kaikki Dynamiikan osa-alueet ja pystyy itsenäisesti soveltamaan taitoaan erilaisten rakenteiden kuormitustilanteiden selvittämisessä, voimien ja rasitusten määrittämisessä sekä perustapausten yhdenvapausasteen vapaan- ja pakkovärähtelyn laskennassa.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Hyväksytysti suoritettu tentti sekä osallistuminen opetukseen ja harjoitustehtävät. Arviointi perustuu hyväksytysti suoritettuun tenttiin, jonka jälkeen huomioidaan opetukseen osallistuminen ja harjoitustehtävien tekeminen. Kurssia ei voi siis suorittaa pelkillä harjoitustehtävillä. Kurssin ensimmäisen tentin toinen suoritusvaihtoehto on välikokeet, joista sovitaan aloitusluennolla. Välikokeissa on myös läpipääsyvaatimus.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

1 opintopiste vastaa noin 27 h työtä. Lähiopetusluentoja on 4h/vko.

Lähiopetuskurssi.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Toukokuussa ensimmäinen tentti, uusintatentit kesäkuussa ja elo-syyskuussa erikseen sovittavana ajankohtana.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Hyväksytysti suoritettu tentti sekä osallistuminen opetukseen ja harjoitustehtävät. Arviointi perustuu hyväksytysti suoritettuun tenttiin, jonka jälkeen huomioidaan opetukseen osallistuminen ja harjoitustehtävien tekeminen. Kurssia ei voi siis suorittaa pelkillä harjoitustehtävillä. Kurssin ensimmäisen tentin toinen suoritusvaihtoehto on välikokeet, joista sovitaan aloitusluennolla. Välikokeissa on myös läpipääsyvaatimus.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

1 opintopiste vastaa 27 h työtä. Kurssin lähiopetuskertoja on 4h/vko.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Lähiopetus.

1 opintopiste vastaa noin 27 h työtä. Kurssin lähiopetustunteja on 4h/vko.

Ilmoittautumisaika

03.05.2024 - 08.09.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 16.12.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Mikko Ukonaho
  • Harri Laaksonen
Vastuuhenkilö

Mikko Ukonaho

Ryhmät
  • 21I111
    Konetekniikka, tuotekehitys

Tavoitteet (OJ)

Ymmärtää syvällisesti yleisen lujuusopin elementtimenetelmän teoriataustan ja hallitsee kattavasti rakenteiden ja koneenosien analysoinnin FEM-ohjelmistolla staattisessa kuormitustapauksessa. Osaa suorittaa dynaamisia ja epälineaarisia lujuusanalyyseja, ratkaista rakenteen ominaistaajuudet ja -muodot ja suorittaa stabiiliusanalyyseja FEM-ohjelmistolla. Saa näkemystä yhdistettyjen rakenteiden ja suurien laskentamallien käsittelyyn. Opiskelija osaa analysoisa lujuusopillisten mittauksien tuloksia FEA:lla. Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa kuormitettujen rakenteiden testaamista, lujuusopillisia mittauksia sekä osaa analysoida saatuja tuloksia.

Sisältö (OJ)

Yleisen lujuusopin elementtimenetelmän perusyhtälöt. Interpolointi ja numeerinen integrointi. Kaksi- ja kolmiulotteisten solidirakenteiden elementtimenetelmä. Laatta- ja kuorirakenteiden elementtimenetelmä. Lineaarisen dynamiikan ratkaiseminen elementtimenetelmällä. Ominaistaajuudet ja -muodot. Stabiiliuden analysointi. Epälineaariset tehtävät. Yhdistetyt rakenteet. Suurien laskentamallien käsittely. Rakenteiden lujuusopilliset mittaukset ja tulosten analysointi/verifiointi FEA:lla.

Esitietovaatimukset (OJ)

Elementtimenetelmän perusteiden hallinta; lujuusopin, dynamiikan ja statiikan perustiedot; lujuusopin erityisteorioiden hallinta.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Tunnistaa yleisen elementtimenetelmän peruskäsitteet ja suoriutuu annetuista tehtävistä ohjattuna. Hallitsee FEM-ohjelmiston peruskäytön.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Osaa hyödyntää elementtimenetelmän teoriaa FEM-laskennassa ja suorittaa FEM-ohjelmistolla dynaamisia ja epälineaarisia analyyseja itsenäisesti. Osaa arvioida laskennan tuloksia.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Ymmärtää yleisen elementtimenetelmän teorian rakenteen. Osaa käyttää FEM-ohjelmistoa luovasti löytäen erilaisia toimintatapoja.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Tentti korvataan kotitehtävillä

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Lähiopetus
Oppimistehtävät
Kotitehtävät

Oppimateriaalit

Materiaalit Moodlessa
J.N. Reddy: An Introduction to Finite Element Method
https://andor.tuni.fi/permalink/358FIN_TAMPO/176jdvt/cdi_mcgrawhill_accessengineeringlibrary_scn00100358

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Suoritus koostuu luennoista , oppimistehtävitä ja kotitehtävistä.
Luennot: Yleisen lujuusopin elementtimenetelmän perusyhtälöt. Interpolointi. Numeerinen integrointi. Levy- ja solidirakenteiden elementtimenetelmä.

Harjoitustyöt: Opintojaksoon sisältyy oppimistehtäviä, jotka ovat FEM-ohjelmalla suoritettavia analyyseja. Tehtävät tehdään kahden opiskelijan ryhmissä. Harjoitustöistä laaditaan työselostukset, jotka palautetaan arvioitavaksi sovittuun päivämäärään mennessä. Harjoitustyöt arvioidaan työselostuksien perusteella maksimiyhteispistemäärän ollessa 30 p . Hyväksytty suoritus edellyttää, että opiskelija saa oppimistehtävistä vähintään 10 p.
Kotitehtävät: Kotitehtävien maksimipistemäärä on 25 p. Hyväksytty suoritus edellyttää, että opiskelija saa kotitehtävistä vähintään 10 p.

Ilmoittautumisaika

02.11.2024 - 12.01.2025

Ajoitus

01.01.2025 - 25.04.2025

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Autotekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Mikko Ukonaho
Vastuuhenkilö

Mikko Ukonaho

Ryhmät
  • 22I131
    Autotekniikka, auto- ja työkonetekniikka

Tavoitteet (OJ)

Ymmärtää elementtimenetelmän teoriataustan ja osaa suorittaa rakenteiden ja koneenosien lujuusanalyyseja elementtimenetelmäohjelmistolla staattisessa kuormitustilanteessa. Osaa elementtimenetelmän peruskäsitteet, tuntee tärkeimmät elementtityypit, osaa hyödyntää FEM-laskennasta saatavia tuloksia ja tietää tyypillisen FEM-ohjelmiston rakenteen. Osaa ristikko- ja kehärakenteiden suoran elementtimenetelmän teorian ja saa kokemusta elementtimenetelmän soveltamisesta kaksi- ja kolmiulotteisiin solidirakenteisiin.

Sisältö (OJ)

Elementtimenetelmän peruskäsitteet, elementtityypit ja FEM-laskennasta saatavat tulokset. Tyypillisen FEM-ohjelmiston rakenne ja toimintatapa. Ristikko- ja kehärakenteiden suora elementtimenetelmä. FEM-ohjelman käyttöharjoituksia.

Esitietovaatimukset (OJ)

Lujuusopin, dynamiikan ja statiikan perustiedot, lujuusopin erityisteorioiden hallinta.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija tuntee elementtimenetelmän perusajatukset. Opiskelija tuntee ristikko- ja kehärakenteiden elementtimenetelmän teorian. Opiskelija osaa ohjatusti ratkaista rakenteiden ja koneenosien laskentatehtäviä lineaarisen statiikan elementtimenetelmällä. Opiskelija tunnistaa elementtimenetelmän rajoitteet ja niiden vaikutuksen. Opiskelija on jonkin verran motivoitunut, ottaa vastuun suoriutumisestaan, osaa toimia ryhmässä sekä antaa ja vastaanottaa palautetta.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija tuntee hyvin elementtimenetelmän perusajatukset. Opiskelija ymmärtää ristikko- ja kehärakenteiden elementtimenetelmän teorian. Opiskelija osaa itsenäisesti ratkaista rakenteiden ja koneenosien laskentatehtäviä lineaarisen statiikan elementtimenetelmällä. Opiskelija ymmärtää elementtimenetelmän rajoitteet ja osaa kuvata niiden vaikutuksen. Opiskelija on motivoitunut, ottaa vastuuta omasta ja ryhmän suoriutumisesta sekä osaa rakentavasti antaa ja vastaanottaa palautetta.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija osaa elementtimenetelmän perusajatukset. Opiskelija osaa ristikko- ja kehärakenteiden elementtimenetelmän teorian ja osaa soveltaa sitä käytäntöön. Opiskelija osaa itsenäisesti ratkaista rakenteiden ja koneenosien laskentatehtäviä lineaarisen statiikan elementtimenetelmällä. Opiskelija ymmärtää elementtimenetelmän rajoitteet ja osaa perustellusti kuvata niiden vaikutuksen. Opiskelija on erittäin motivoitunut, ottaa sitoutuneesti vastuuta omasta ja ryhmän suoriutumisesta sekä osaa hyödyntää palautetta systemaattisesti ammatillisen kasvun välineenä.

02.07.2024 - 30.08.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 15.12.2024

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Sakari Lepola
Vastuuhenkilö

Sakari Lepola

Ryhmät
  • 22I111
    Konetekniikka, tuotekehitys

Tavoitteet (OJ)

Opintojakson käytyään opiskelijalla on perustiedot ja -taidot seuraavista asioista:
- Pumppujen ja toimilaitteiden valinta teollisuuden järjestelmiin
- putkivirtauksien painehäviöiden laskennasta
- energiajärjestelmät, energian tuotanto, siirtojärjestelmät ja käyttökohteet
- energian eri muodot ja muuntosuhteet, entalpia- ja hyötysuhdelaskenta
- ymmärtää ja osaa käyttää energiatekniikan työkaluja mm. höyrynpainetaulukot
- ymmärtää energiatehokkuuden parantamisen tavoitteet ja keinot
- tuntee energian tuotannon ja käytön ympäristövaikutukset ja kestävyystavoitteet

Sisältö (OJ)

Johtuminen, konvektio, säteily, yhdistetty lämmönsiirto, painehäviö ja taselaskenta. CO2 –laskenta. Laite-esimerkkeinä käytetään mm. höyryvoimalaitosta, vesivoimalaitosta, moottoreita, pumppuja ja puhaltimia.

Opiskelija osaa tunnistaa energian tuotanto- ja käyttömuotojen tärkeimmät periaatteet, peruskäsitteistön ja ilmiöt. Opiskelija on riittävän motivoitunut, että hän ottaa vastuun omasta suoriutumisestaan, osaa toimia ryhmässä sekä antaa ja vastaanottaa palautetta.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija tuntee hyvin energian tuotanto- ja käyttömuotojen tärkeimmät periaatteet, peruskäsitteistön ja ilmiöt, sekä kykenee perustelemaan ja soveltamaan oppimaansa. Opiskelija on selvästi motivoitunut, ottaa vastuuta omasta ja ryhmän suoriutumisesta sekä osaa rakentavasti antaa ja vastaanottaa palautetta.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija tietää ja ymmärtää laaja-alaisesti energian tuotanto- ja käyttömuotojen tärkeimmät periaatteet, peruskäsitteistön ja ilmiöt. Opiskelija osaa paitsi perustella ja soveltaa oppimaansa, myös kriittisesti arvioida omia ratkaisujaan. Opiskelija on erittäin motivoitunut, ottaa sitoutuneesti vastuuta omasta ja ryhmän suoriutumisesta sekä osaa hyödyntää palautetta systemaattisesti ammatillisen kasvun välineenä.

Aika ja paikka

SYKSYN 2024 KURSSIN TOTEUTUSTA KOSKEVAT HUOMAUTUKSET:
1. Koronapandemia vaikuttaa pääsääntöisesti ohitetulta, mutta flunssat ja influenssa jylläävät edelleen. Tule siis lähitunneille terveenä ja pikkunuhan sattuessa suojaa itsesi ja meidät muut maskilla ja hyvällä käsihygienialla.
2. Kurssi on suunniteltu pidettäväksi luokissa lähiopetuskerroilla, joihin osallistuminen on enemmän kuin suotavaa. Varsinkin ensimmäinen tapaamiskerta on suorastaan murskaavan välttämätön olla läsnä!
3. Kurssin henkilökohtainen loppuharjoitus ja tentti suoritetaan kurssin kuluessa sovittuna aikana. Kurssin varsinainen lopputentti suoritetaan verkossa, mahdollinen uusinta on paperitentti luokkatiloissa.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Luento- tai TuniMoodlen ajoitettu etätentti. Uusintamahdollisuus TAMKin normaalien käytäntöjen mukaisesti mutta uusinta tapahtuu paperitenttinä myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Kurssin loppupuolella tentti kurssin opintosisällöstä, osallistuminen opetukseen ja palautetut harjoitustyöt ja/tai -tehtävät. Osallistuminen kurssilla muodostettavien työparien/pienryhmien työskentelyyn.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Osin lähi- ja osin etäopetus; teoriapohjaa taustoittavat luennot, laskentaesimerkit ja suoritetut harjoitukset sekä pienryhmissä tehdyt ja esitetyt työt.

Oppimateriaalit

Kurssilla käydyt asiat perustuvat mm. kirjoihin Energiatekniikka, Jarmo Perttula ja Voimalaitostekniikka, Markku Huhtinen et al. Kurssilla laskettavat harjoituslaskut eivät tule yleiseen jakoon, joten opettajan johdolla tehtyjen harjoitustehtävien ratkaisut saa vain osallistumalla kulloinkin meneillä olevaan opetukseen.

Kurssin TuniMoodleosisossa julkaistaan kunkin lähi/etäopetussession luentodiat, joista selviää pääpiirteissään kullakin luentokerralla käsitellyt asiat. Kyseinen aineisto ei kuitenkaan sellaisenaan sovellu itseopiskeluun, aineistoa täydentävät opettajan luennoilla käsittelemät ja selventävät asiat.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opiskelijan ajankäyttö 27 h/op.
Lähipetusta n. 35 tuntia (päiväopiskelijat)
Lähiopetusta n. 20 tuntia (monimuoto-opiskelijat)

Sisällön jaksotus

Opiskelija tuntee energiajärjestelmien (sähkön- ja lämmöntuotanto perusperiaatteet ja voimalaitostyypit.
- tuntee eri energiatuotantomuodot ja energian lähteet
- tuntee Suomen energiajärjestelmän sekä siihen vaikuttavat elementit (mm. EU:n energiapolitiikka, Suomen ilmasto- ja energiapolitiikka, globaali energiatalous), osaa laskea energian tuotantoon liittyviä taseita ja CO2 -päästöjä
- osaa laskea ja mitoittaa energian tuotantoa ja käyttöä
- tuntee ja osaa käyttää energiatekniikan työkaluja mm. höyrynpainetaulukot

- hallitsee tarvittavat perustiedot lämpöenergian tuotantoon ja jakeluun liittyvissä insinöörin työtehtävissä ja tuntee lämpöenergian jakojärjestelmien komponenttien tehtävät pumput, putkistot ja erilaiset toimilaitteet
- ymmärtää lämmönjakelujärjestelmään kuuluvien komponenttien mitoituksen perusperiaatteet.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Ei valinnaisia suoritustapoja TAMKin toimesta, Muissa korkeakouluissa ja yliopistoissa suoritettujen energiatekniikan peruskurssien mahdolliset korvaavuudet selvitetään tapauskohtaisesti opiskelijan pyynnöstä.

Lisätietoja opiskelijoille

Edellä kuvattuun jaksotukseen sisältyy kurssin aikana laskuesimerkkejä, joiden ratkaisut saa parhaiten seuraamalla opetusta.

  • 22I228K
    Konetekniikka,, älykkäät koneet
  • 22I190
    Konetekniikka, koneautomaatio
  • 22I180
    Konetekniikka, lentokonetekniika

Kurssin henkilökohtainen loppuharjoitus ja tentti suoritetaan kurssin kuluessa sovittuna aikana. Kurssin varsinainen lopputentti suoritetaan verkossa, mahdollinen uusinta on paperitentti luokkatiloissa.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Ensimmäinen tentti kurssin toteutuksen lopussa. Uusintamahdollisuus TAMKin normaalien käytäntöjen mukaisesti, mutta uusinta tapahtuu paperitenttinä myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Kurssin loppupuolella tentti kurssin opintosisällöstä, osallistuminen opetukseen ja palautetut harjoitustyöt ja/tai -tehtävät. Osallistuminen kurssilla muodostettavien työparien/pienryhmien työskentelyyn.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Osin lähi- ja osin etäopetus; teoriapohjaa taustoittavat luennot, laskentaesimerkit ja suoritetut harjoitukset sekä pienryhmissä tehdyt ja esitetyt työt.

Oppimateriaalit

Kurssilla käydyt asiat perustuvat mm. kirjoihin Energiatekniikka, Jarmo Perttula ja Voimalaitostekniikka, Markku Huhtinen et al. Kurssilla laskettavat harjoituslaskut eivät tule yleiseen jakoon, joten opettajan johdolla tehtyjen harjoitustehtävien ratkaisut saa vain osallistumalla kulloinkin meneillä olevaan opetukseen.

Kurssin TuniMoodleosisossa julkaistaan kunkin lähi/etäopetussession luentodiat, joista selviää pääpiirteissään kullakin luentokerralla käsitellyt asiat. Kyseinen aineisto ei kuitenkaan sellaisenaan sovellu itseopiskeluun, aineistoa täydentävät opettajan luennoilla käsittelemät ja selventävät asiat.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opiskelijan ajankäyttö 27 h/op.
Lähipetusta n. 35 tuntia (päiväopiskelijat)
Lähiopetusta n. 20 tuntia (monimuoto-opiskelijat)

Sisällön jaksotus

Opiskelija tuntee energiajärjestelmien (sähkön- ja lämmöntuotanto perusperiaatteet ja voimalaitostyypit.
- tuntee eri energiatuotantomuodot ja energian lähteet
- tuntee Suomen energiajärjestelmän sekä siihen vaikuttavat elementit (mm. EU:n energiapolitiikka, Suomen ilmasto- ja energiapolitiikka, globaali energiatalous), osaa laskea energian tuotantoon liittyviä taseita ja CO2 -päästöjä
- osaa laskea ja mitoittaa energian tuotantoa ja käyttöä
- tuntee ja osaa käyttää energiatekniikan työkaluja mm. höyrynpainetaulukot
- tuntee energian tuotannon ja käytön ympäristövaikutukset ja kestävyystavoitteet
- ymmärtää energiatehokkuuden parantamisen tavoitteet ja keinot
- hallitsee tarvittavat perustiedot lämpöenergian tuotantoon ja jakeluun liittyvissä insinöörin työtehtävissä ja tuntee lämpöenergian jakojärjestelmien komponenttien tehtävät pumput, putkistot ja erilaiset toimilaitteet
- ymmärtää lämmönjakelujärjestelmään kuuluvien komponenttien mitoituksen perusperiaatteet.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Ei valinnaisia suoritustapoja TAMKin toimesta, Muissa korkeakouluissa ja yliopistoissa suoritettujen energiatekniikan peruskurssien mahdolliset korvaavuudet selvitetään tapauskohtaisesti opiskelijan pyynnöstä.

Ilmoittautumisaika

18.11.2024 - 03.01.2025

Ajoitus

07.01.2025 - 25.05.2025

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Sakari Lepola
Vastuuhenkilö

Sakari Lepola

Ryhmät
  • 23AI112
    Konetekniikka 2023, monimuoto

Tavoitteet (OJ)

Opintojakson käytyään opiskelijalla on perustiedot ja -taidot seuraavista asioista:
- Pumppujen ja toimilaitteiden valinta teollisuuden järjestelmiin
- putkivirtauksien painehäviöiden laskennasta
- energiajärjestelmät, energian tuotanto, siirtojärjestelmät ja käyttökohteet
- energian eri muodot ja muuntosuhteet, entalpia- ja hyötysuhdelaskenta
- ymmärtää ja osaa käyttää energiatekniikan työkaluja mm. höyrynpainetaulukot
- ymmärtää energiatehokkuuden parantamisen tavoitteet ja keinot
- tuntee energian tuotannon ja käytön ympäristövaikutukset ja kestävyystavoitteet

Sisältö (OJ)

Johtuminen, konvektio, säteily, yhdistetty lämmönsiirto, painehäviö ja taselaskenta. CO2 –laskenta. Laite-esimerkkeinä käytetään mm. höyryvoimalaitosta, vesivoimalaitosta, moottoreita, pumppuja ja puhaltimia.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija osaa tunnistaa energian tuotanto- ja käyttömuotojen tärkeimmät periaatteet, peruskäsitteistön ja ilmiöt. Opiskelija on riittävän motivoitunut, että hän ottaa vastuun omasta suoriutumisestaan, osaa toimia ryhmässä sekä antaa ja vastaanottaa palautetta.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija tuntee hyvin energian tuotanto- ja käyttömuotojen tärkeimmät periaatteet, peruskäsitteistön ja ilmiöt, sekä kykenee perustelemaan ja soveltamaan oppimaansa. Opiskelija on selvästi motivoitunut, ottaa vastuuta omasta ja ryhmän suoriutumisesta sekä osaa rakentavasti antaa ja vastaanottaa palautetta.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija tietää ja ymmärtää laaja-alaisesti energian tuotanto- ja käyttömuotojen tärkeimmät periaatteet, peruskäsitteistön ja ilmiöt. Opiskelija osaa paitsi perustella ja soveltaa oppimaansa, myös kriittisesti arvioida omia ratkaisujaan. Opiskelija on erittäin motivoitunut, ottaa sitoutuneesti vastuuta omasta ja ryhmän suoriutumisesta sekä osaa hyödyntää palautetta systemaattisesti ammatillisen kasvun välineenä.

Aika ja paikka

KEVÄÄN 2025 KURSSIN TOTEUTUSTA KOSKEVAT HUOMAUTUKSET:
1. Koronapandemia vaikuttaa pääsääntöisesti ohitetulta, mutta flunssat ja influenssa jylläävät edelleen. Tule siis lähitunneille terveenä ja pikkunuhan sattuessa suojaa itsesi ja meidät muut maskilla ja hyvällä käsihygienialla.
2. Kurssi on suunniteltu pidettäväksi yhteensä 8:lla lähiopetuskerralla, joten aika tiivistä tulee. Varaudu tekemään myös ns. kotitöitä!
3. Kurssin henkilökohtainen loppuharjoitus ja tentti jäävät suoritettavaksi 4. periodin lopussa kurssin kuluessa sovittuna aikana. Sekä harjoitustyö että tentti suoritetaan verkossa.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Luento- tai TuniMoodlen ajoitettu etätentti. Uusintamahdollisuus TAMKin normaalien käytäntöjen mukaisesti mutta uusinta tapahtuu paperitenttinä myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Kurssin loppupuolella tentti kurssin opintosisällöstä, osallistuminen opetukseen ja palautetut harjoitustyöt ja/tai -tehtävät. Osallistuminen kurssilla muodostettavien pienryhmien työskentelyyn.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Lähiopetus; teoriapohjaa taustoittavat luennot, laskentaesimerkit ja suoritetut harjoitukset sekä pienryhmissä tehdyt ja esitetyt työt.

Oppimateriaalit

Kurssilla käydyt asiat perustuvat mm. kirjoihin Energiatekniikka, Jarmo Perttula ja Voimalaitostekniikka, Markku Huhtinen et al. Kurssilla laskettavat harjoituslaskut eivät tule yleiseen jakoon, joten opettajan johdolla tehtyjen harjoitustehtävien ratkaisut saa vain osallistumalla kulloinkin meneillä olevaan opetukseen.

Kurssin TuniMoodleosisossa julkaistaan kunkin lähi/etäopetussession luentodiat, joista selviää pääpiirteissään kullakin luentokerralla käsitellyt asiat. Kyseinen aineisto ei kuitenkaan sellaisenaan sovellu itseopiskeluun, aineistoa täydentävät opettajan luennoilla käsittelemät ja selventävät asiat.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opiskelijan ajankäyttö 27 h/op.
Lähipetusta n. 35 tuntia (päiväopiskelijat)
Lähiopetusta n. 24 tuntia (monimuoto-opiskelijat)

Sisällön jaksotus

Opiskelija tuntee energiajärjestelmien (sähkön- ja lämmöntuotanto perusperiaatteet ja voimalaitostyypit.
- tuntee eri energiatuotantomuodot ja energian lähteet
- tuntee Suomen energiajärjestelmän sekä siihen vaikuttavat elementit (mm. EU:n energiapolitiikka, Suomen ilmasto- ja energiapolitiikka, globaali energiatalous), osaa laskea energian tuotantoon liittyviä taseita ja CO2 -päästöjä
- osaa laskea ja mitoittaa energian tuotantoa ja käyttöä
- tuntee ja osaa käyttää energiatekniikan työkaluja mm. höyrynpainetaulukot
- tuntee energian tuotannon ja käytön ympäristövaikutukset ja kestävyystavoitteet
- ymmärtää energiatehokkuuden parantamisen tavoitteet ja keinot
- hallitsee tarvittavat perustiedot lämpöenergian tuotantoon ja jakeluun liittyvissä insinöörin työtehtävissä ja tuntee lämpöenergian jakojärjestelmien komponenttien tehtävät pumput, putkistot ja erilaiset toimilaitteet
- ymmärtää lämmönjakelujärjestelmään kuuluvien komponenttien mitoituksen perusperiaatteet.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Ei valinnaisia suoritustapoja TAMKin toimesta, Muissa korkeakouluissa ja yliopistoissa suoritettujen energiatekniikan peruskurssien mahdolliset korvaavuudet selvitetään tapauskohtaisesti opiskelijan pyynnöstä.

Lisätietoja opiskelijoille

Edellä kuvattuun jaksotukseen sisältyy kurssin aikana laskuesimerkkejä, joiden ratkaisut saa parhaiten seuraamalla opetusta.

Ilmoittautumisaika

26.05.2024 - 11.09.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 13.12.2024

Laajuus

3 op

Virtuaaliosuus

2 op

Toteutustapa

34 % Lähiopetus, 66 % Verkossa tapahtuva opiskelu

Yksikkö

TAMK Kielet ja viestintä

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

15 - 40

Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Riku-Matti Kinnunen
Vastuuhenkilö

Riku-Matti Kinnunen

Ryhmät
  • 24AI112
    Konetekniikka 2024, monimuoto

Tavoitteet (OJ)

Students
- can and dare speak and write English better
- can and dare perform better in English
- increase their vocabulary
- know the most important grammar structures

Sisältö (OJ)

• telling about oneself
• travel
• small talk
• discussion and presentation exercises
• basic vocabulary of the field of study
• reviewing basic grammar

Esitietovaatimukset (OJ)

2. asteella suoritetut englannin kieliopinnot.

Lisätiedot (OJ)

Riittävä suomen kielen taito.
Läsnäolovaatimus: 80% lähiopetustunneista.

Vaihtoehtoiset suoritustavat mikäli opintojakso on pakollinen:
Hyväksytty lähtötasotesti tai vastaavat tiedot toisesta ammattikorkeakoulusta.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija
- osaa pitää yksinkertaisen ja ymmärrettävän esityksen valmista materiaalia ja apuneuvoja käyttäen - selviytyy yksinkertaisista keskustelutilanteista
- ymmärtää pääasiat normaalitempoisesta puheesta, kun viesti toistetaan tarvittaessa
- ääntää useimmiten ymmärrettävästi
- kirjoittaa melko ymmärrettävästi
- käyttää yksinkertaisia kieliopin perusrakenteita ymmärrettävästi
- käyttää opintoalan perussanastoa niin, että perusviesti välittyy
- löytää etsimänsä tiedon teksteistä, jotka käsittelevät tuttuja aiheita

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija
- osaa pitää selkeän esityksen apuneuvoja käyttäen
- keskustelee melko sujuvasti
- ymmärtää eri korostuksilla puhuvia ihmisiä, kun keskusteluaihe on tuttu
- ääntää melko luontevasti ja selkeästi
- kirjoittaa melko sujuvasti ja selkeästi
- käyttää kielioppirakenteita pääosin oikein ja korjaa itse kielenkäytön virheitä, jos ne ovat johtaneet väärinkäsityksiin
- ymmärtää ja käyttää sanastoa melko täsmällisesti
- ymmärtää lukemansa tekstin pääasiat ja useimmat yksityiskohdat

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija
- osaa valmistella ja pitää vakuuttavan, jäsennellyn esitelmän
- keskustelee sujuvasti
- ymmärtää suhteellisen vaivattomasti myös eri korostuksilla puhuvia ihmisiä
- ääntää luontevasti ja selkeästi
- kirjoittaa sujuvasti ja tarkoituksenmukaisesti
- käyttää monipuolisia kielioppirakenteita ja hallitsee ne lähes virheettömästi
- ymmärtää ja käyttää taitavasti ja täsmällisesti sanastoa
- ymmärtää sekä pääasiat että yksityiskohdat vaativastakin tekstistä

Aika ja paikka

Katso opetusajankohdat ja -tilat sekä -tavat sähköisestä kalenterista

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Ilmoitetaan opintojakson alussa. Uusinnat Examissa.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

- Hyväksytysti suoritetut kotitehtävät
- Pakollinen suullinen esitys arvioidaan asteikolla 0 - 5
- Kirjallinen tentti opintojakson lopussa arvioidaan asteikolla 0 - 5
- Aktiivinen osallistuminen lähi- ja etäopetukseen, korkeintaan 2 poissaoloa

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

- Pakollinen lähtötasotesti pidetään ensimmäisellä opetuskerralla (ainutkertainen Moodle-testi). Mikäli opiskelija saa alkutestistä arvosanan 4 - 5, hän voi halutessaan saada opintojakson suoritettua tällä arvosanalla, jolloin ei osallistu opintojakson lähi- ja etäopetukseen, mutta pitää suullisen esityksen videoituna ja suorittaa lopputentin. Muussa tapauksessa (lähtötasotestistä arvosana 0 - 3) opiskelija osallistuu opintojakson opetukseen normaalisti.
- Lähiopetus, etäopetus Zoomissa ja Moodlessa sekä ohjattu verkko-opiskelu
- Opetusta 2h kerran viikossa monimuotoaikataulun mukaisesti, harjoitustehtävät, suullinen esitys opetuskerralla tai videoituna ja lopputentti

Oppimateriaalit

Opettaja kokoaa materiaalin Moodleen. Opiskelijalla oltava käytössää kannettava tietokone tai tabletti, jotta oppimateriaalin tutkiminen onnistuu vaivatta. Älypuhelimen näyttö ei riitä. Etäopetuksessa on tärkeä olla kuulokkeet, jotta keskustelu- ja kuuntelutehtävät toimivat hyvin.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- 8 x 2h luokka-, etä- ja verkko-opeutsta
- 38h itsenäistä työskentelyä ohjatusti

Sisällön jaksotus

Ilmoitetaan opintojakson alussa Moodlessa.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Sovitaan opettajan kanssa tapauskohtaisesti.

Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Kaikki opintojakson pakolliset suoritukset tulee olla hyväksytysti suoritettuina, jotta voi saada loppuarvosanan tästä 3 op opintojaksosta.

Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

* ääntää epätarkasti mutta ymmärrettävästi
* ymmärtää pääasiat pelkistetystä materiaalista ja pystyy apuvälineitä käyttäen hankkimaan perustiedot ja välittämään ne ymmärrettävästi.
* ilmaisee itseään pelkistetysti ja epätarkasti mutta tavallisesti ymmärrettävästi ja ammatilliseen ilmaisuun pyrkien.
*toimii ja viestii kömpelösti ja rajoitetusti mutta pyrkii huomioimaan vuorovaikutustilanteen.
* kaikki opintojakson osasuoritukset on suoritettu.

Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

* ääntää melko luontevasti ja selkeästi.
* ymmärtää pääasiat ja useimmat yksityiskohdat ammatillisesti suuntautuneesta materiaalista ja pystyy soveltamaan hankittua tietoa.
* ilmaisee itseään selkeästi, ammattimaisesti ja melko virheettömästi.
*toimii ja viestii asianmukaisesti ja osoittaa tilannetajua vuorovaikutuksessa.
* kaikki opintojakson osasuoritukset on suoritettu.

Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

* ääntää luontevasti, selkeästi ja melko vivahteikkaasti.
* ymmärtää sekä pääasiat että yksityiskohdat melko ammatillisesti suuntautuneesta materiaalista ja osaa soveltaa hankkimaansa tietoa.
* ilmaisee itseään vaivattomasti, täsmällisesti ja monipuolisesti käyttäen tilanteeseen sopivaa tyyliä.
*toimii ja viestii tehokkaasti, ammattitaitoisesti, vuorovaikuitteisesti ja lähes virheettömästi.
* kaikki opintojakson osasuoritukset on suoritettu.

Ilmoittautumisaika

07.06.2024 - 08.09.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 17.12.2024

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TAMK Matematiikka ja fysiikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Anne Leppänen
  • Roope Siikanen
Vastuuhenkilö

Anne Leppänen

Ryhmät
  • 23AI112
    Konetekniikka 2023, monimuoto

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa:
- tehdä hallittuja mittauksia
- soveltaa tulosten käsittelymenetelmiä
- arvioida mittausten luotettavuutta
- laatia normien mukaisen raportin
- arvioida mittaamisen merkitystä omalle alalle
- suunnitella mittauksia

Sisältö (OJ)

Mittauksia omalta tekniikan alalta
Raportit suoritetuista töistä
Projektioppimisen menetelmien sovelluksia

Esitietovaatimukset (OJ)

Mittaamisen ja raportoinnin perusteet

Lisätiedot (OJ)

Vaihtoehtoisuus projektisuuntautuneeseen toteutukseen

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija on tehnyt kaikki vaaditut tehtävät. Hän osaa ohjatusti suunnitella ja toteuttaa fysiikkaan ja omaan tekniikan alaan liittyviä mittaustehtäviä. Raportit sisältävät pieniä virheitä tai ovat muilta osin puutteellisia. Raportit eivät kokonaisuudessaan vastaa annettuja kirjallisen raportoinnin ohjeita.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa fysiikkaan ja omaan alaan liittyviä mittaustehtäviä. Opiskelija osaa raportoida mittaustulokset kirjallisen raportoinnin ohjeen mukaisesti siten, että raportissa on esitetty työn kannalta kaikki oleellinen. Raportista on muodostunut ehjä kokonaisuus.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija osaa itsenäisesti suunnitella ja toteuttaa fysiikkaan ja omaan tekniikan alaan liittyviä mittaustehtäviä. Opiskelija osaa raportoida mittaustulokset hyvin ja selkeästi raportoinnin ohjeen mukaisesti. Raporteista on muodostunut ehjä, luettava ja käsitellyt aihealueet kattava kokonaisuus.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Opiskelijalla on korvaamattomia poissaoloja tai kaikkia vaadittuja tehtäviä ei ole palautettu.

Aika ja paikka

Tamkin Kaupin kampus 7.9.-30.11.2024.
Viimeisen mittauskerran raporttien palautuspäivä 30.11.2024.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Opintojakso suoritetaan mittauksilla ja raportoinneilla. Ei kokeita eikä tenttejä.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osallistuttava lähiopetukseen (mittauksissa läsnäolovaatimus 100%)
-Työt mitataan osallistujamäärästä riippuen 2-3 opiskelijan ryhmissä
-Ohjattuja töitä yhteensä 4 kpl, joista palautetaan 2 henkilökohtaista raporttia tai 4 parin kanssa laadittua raporttia
-Raportit arvioidaan arvosanoin 0-5, toteutuksen arvosana pohjautuu arvosanojen keskiarvoon
-selostukset luovutetaan ohjaavalle opettajalle 2 viikon kuluessa (lomaviikkoja ei lasketa)
-palautuksen lykkääntyminen vaikuttaa heikentävästi arvosanaan (1/2 arvosanaa / viikko)
Viimeinen ajallaan mitattujen mutta myöhästyneiden selostusten palautuspäivä on 13.12.2024.
Rästikerran palautukset sovitaan erikseen.

Mikäli useamman opiskelijan raportit paljastuvat merkittäviltä osin toistensa kopioiksi, hylätään kyseisen työn raportit kaikilta osallisilta. Työ voidaan tästä syystä hylätä, vaikka se olisi aiemmin hyväksytty.

Toteutuksella noudatetaan yleisesti korkeakouluyhteisön ohjetta tekoälyn käytöstä.​
Toteutuksella opettaja voi antaa sekä sellaisia tehtäviä, joissa saa käyttää tai joissa ei saa käyttää generatiivista tekoälyä. ​
Mikäli opiskelija käyttää sallitusti oppimistehtävissään tekoälytyökalu(j)a apunaan, on hänen viitattava käyttämiinsä tekoälyihin ja toimitettava käyttämänsä syötteet (promptit) tehtävävastauksiensa yhteydessä.​

Mikäli opiskelija esittää tekoälyn tuottamat tulokset ominaan ilman viitteitä, lähteitä ja/tai syötteitä, opettaja voi olla hyväksymättä tuotosta tai vaatia sen tekemistä uudelleen.​
Opettajalla on oikeus kysyä opiskelijalta, onko hän mahdollisesti käyttänyt tekoälyä oppimistehtävässään.​

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

lähiopetus
laboratoriotyöskentely
raportti/työselostus

Oppimateriaalit

-Kurssimateriaali löytyy moodlepohjalta 5N00EI72-3057 Fysiikan laboratoriotyöt
-TAMKin kirjallisten töiden raportointiopas intrassa
-Lisämateriaalina Arminen,..: Fysiikan laboratoriotyöt, Tammertekniikka 1998 tai uudempi

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Lähiopetus 15 h
Opiskelijan itsenäinen työskentely 65 h

Sisällön jaksotus

Ajoitus
La 7.9 klo 11.15-14 Ryhmiin jako, mittaus 1
La 21.9 klo 14.00-16.45 Mittaus 2
Pe 1.11 klo 8.15-17 Mittaus 3
La 16.11 klo 14.00-16.45 Mittaus 4
La 30.11 klo 14.00-16.45 Mittaus 5 Rästikerta

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Ei muita suoritustapoja

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Ei ole

Kansainvälisyys

Ei ole

Ilmoittautumisaika

18.11.2024 - 05.01.2025

Ajoitus

01.01.2025 - 30.05.2025

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TAMK Matematiikka ja fysiikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Anne Leppänen
  • Emppu Kuokkanen
Vastuuhenkilö

Reijo Manninen

Ryhmät
  • 23I112A
    Konetekniikka 2023

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa:
- tehdä hallittuja mittauksia
- soveltaa tulosten käsittelymenetelmiä
- arvioida mittausten luotettavuutta
- laatia normien mukaisen raportin
- arvioida mittaamisen merkitystä omalle alalle
- suunnitella mittauksia

Sisältö (OJ)

Mittauksia omalta tekniikan alalta
Raportit suoritetuista töistä
Projektioppimisen menetelmien sovelluksia

Esitietovaatimukset (OJ)

Mittaamisen ja raportoinnin perusteet

Lisätiedot (OJ)

Vaihtoehtoisuus projektisuuntautuneeseen toteutukseen

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija on tehnyt kaikki vaaditut tehtävät. Hän osaa ohjatusti suunnitella ja toteuttaa fysiikkaan ja omaan tekniikan alaan liittyviä mittaustehtäviä. Raportit sisältävät pieniä virheitä tai ovat muilta osin puutteellisia. Raportit eivät kokonaisuudessaan vastaa annettuja kirjallisen raportoinnin ohjeita.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa fysiikkaan ja omaan alaan liittyviä mittaustehtäviä. Opiskelija osaa raportoida mittaustulokset kirjallisen raportoinnin ohjeen mukaisesti siten, että raportissa on esitetty työn kannalta kaikki oleellinen. Raportista on muodostunut ehjä kokonaisuus.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija osaa itsenäisesti suunnitella ja toteuttaa fysiikkaan ja omaan tekniikan alaan liittyviä mittaustehtäviä. Opiskelija osaa raportoida mittaustulokset hyvin ja selkeästi raportoinnin ohjeen mukaisesti. Raporteista on muodostunut ehjä, luettava ja käsitellyt aihealueet kattava kokonaisuus.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Opiskelijalla on korvaamattomia poissaoloja tai kaikkia vaadittuja tehtäviä ei ole palautettu.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

18.11.2024 - 05.01.2025

Ajoitus

01.01.2025 - 31.05.2025

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TAMK Matematiikka ja fysiikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Anne Leppänen
  • Emppu Kuokkanen
Vastuuhenkilö

Reijo Manninen

Ryhmät
  • 23I112B
    Konetekniikka 2023

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa:
- tehdä hallittuja mittauksia
- soveltaa tulosten käsittelymenetelmiä
- arvioida mittausten luotettavuutta
- laatia normien mukaisen raportin
- arvioida mittaamisen merkitystä omalle alalle
- suunnitella mittauksia

Sisältö (OJ)

Mittauksia omalta tekniikan alalta
Raportit suoritetuista töistä
Projektioppimisen menetelmien sovelluksia

Esitietovaatimukset (OJ)

Mittaamisen ja raportoinnin perusteet

Lisätiedot (OJ)

Vaihtoehtoisuus projektisuuntautuneeseen toteutukseen

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija on tehnyt kaikki vaaditut tehtävät. Hän osaa ohjatusti suunnitella ja toteuttaa fysiikkaan ja omaan tekniikan alaan liittyviä mittaustehtäviä. Raportit sisältävät pieniä virheitä tai ovat muilta osin puutteellisia. Raportit eivät kokonaisuudessaan vastaa annettuja kirjallisen raportoinnin ohjeita.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa fysiikkaan ja omaan alaan liittyviä mittaustehtäviä. Opiskelija osaa raportoida mittaustulokset kirjallisen raportoinnin ohjeen mukaisesti siten, että raportissa on esitetty työn kannalta kaikki oleellinen. Raportista on muodostunut ehjä kokonaisuus.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija osaa itsenäisesti suunnitella ja toteuttaa fysiikkaan ja omaan tekniikan alaan liittyviä mittaustehtäviä. Opiskelija osaa raportoida mittaustulokset hyvin ja selkeästi raportoinnin ohjeen mukaisesti. Raporteista on muodostunut ehjä, luettava ja käsitellyt aihealueet kattava kokonaisuus.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Opiskelijalla on korvaamattomia poissaoloja tai kaikkia vaadittuja tehtäviä ei ole palautettu.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

18.11.2024 - 05.01.2025

Ajoitus

01.01.2025 - 31.05.2025

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TAMK Matematiikka ja fysiikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Roope Siikanen
  • Noora Erkkilä
Vastuuhenkilö

Roope Siikanen

02.07.2024 - 13.09.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 06.12.2024

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TAMK Kielet ja viestintä

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Reijo Mäkelä
Vastuuhenkilö

Erkki Kiviniemi

Ryhmät
  • 23I112A
    Konetekniikka 2023

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa kertoa itsestään ja opinnoistaan.
Opiskelija osaa kielen keskeiset rakenteet sekä perussanastoa.
Opiskelija selviytyy arkielämän tilanteissa suullisesti ja kirjallisesti.

Sisältö (OJ)

• Työelämään valmentavia suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita
• Tekniikan alan yleistermistöä
• Kieliopin perusteita

Esitietovaatimukset (OJ)

Peruskoulun ruotsin oppimäärä.

Lisätiedot (OJ)

Riittävä suomen kielen taito; läsnäolovelvoite: 80% pidetyistä lähiopetustunneista.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija osaa kertoa pääosin ymmärrettävästi mutta lyhyesti ja yksipuolisesti itsestään, päiväsuunnitelmistaan, vapaa-ajastaan, harrastuksistaan ja
opiskelustaan. Opiskelija osaa esitellä yksinkertaisia asioita asuntoonsa, asuinpaikkakuntaansa ja oman alan tekniseen laitteeseen liittyen.
Opiskelija kuvailla yksinkertaisesti kohteen geometriaa ja numeerista tietoa. Opiskelija hallitsee ruotsin peruskieliopin heikosti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija osaa kertoa keskeisiä asioita itsestään, päiväsuunnitelmistaan, vapaa-ajastaan, harrastuksistaan ja opiskelustaan.
Opiskelija osaa esitellä keskeisiä asioita asunnostaan, asuinpaikkakunnastaan ja oman alan teknisestä laitteesta.
Opiskelija osaa kuvailla kohdetta melko hyvin geometrisesti ja numeerisesti. Opiskeilja hallitsee ruotsin peruskieliopin tyydyttävästi.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija osaa kertoa monipuolisesti ja tarkoituksenmukaisesti itsestään, päiväsuunnitelmistaan, vapaa-ajastaan, harrastuksistaan ja
opiskelustaan. Opiskelija osaa esitellä sujuvasti asuntoaan, asuinpaikkakuntaansa ja oman alan teknistä laitetta.
Opiskelija osaa kuvailla vaikeuksitta kohteen geometriaa ja numeerista tietoa. Opiskelija hallitsee ruotsin peruskieliopin hyvin.

Aika ja paikka

Opetus 2 oppituntia / vko.
Opetusajankohdat lukkarikoneessa

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

3 tenttikertaa aikavälillä 14.11.2024-2.12.2024.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Kirjallinen koe Examissa.
Kotitehtävät & Moodleen palautettavat työt; Moodleen palautettavat kotitehtävät pitää olla palautettuna, jotta saa kurssista arvosanan Pakkiin.
Opetuksen läsnäolovaatimus: 80%

Arviointiasteikko

Hyväksytty/hylätty

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Lähiopetus
harjoitukset
kotitehtävät
Exam-tentti
itsenäinen verkko-opiskelu

Oppimateriaalit

Teknikbiten 1 ja Teknikbiten 1 sanasto (Moodlessa)
Kielioppikoosteet (Moodlessa)
Verkkotehtävät Moodlessa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

3 opintopistettä = 81 tuntia työskentelyä

Sisällön jaksotus

Peruskieliopin kertaus, itsestään kertominen, lukusanat ja järjestysluvut, aakkoset, ihmisen kuvailu, erilaiset viivat, vieraan vastaanottaminen, päiväsuunnitelmasta keskusteleminen, desimaali- ja murtoluvut, päivämäärät ja vuosiluvut, pituus, korkeus, etäisyys, paino, tilavuus, kaksi- ja kolmiulotteiset geometriset hahmot, paikkakunnasta kertominen, yleisiä paikkoja kaupungissa, televisio/radio/musiikki, huoneen kuvailu (esineiden sijainti), liikuntaharrastukset, mittaaminen, mittayksiköitä, liikkeen suunnan kuvailu, opiskelu, autoilu nyt ja tulevaisuudessa, puhelinruotsi, tapaamisesta sopiminen, voinnin kysyminen, puhelinaakkoset, ravintolassa, matkustaminen, asunnon- ja talon kuvailu, tietokoneet teollisuudessa, tietokone opiskelijan apuvälineenä. Oman alan perusterminologia.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Ei ole.

Lisätietoja opiskelijoille

Esitiedot: A2-tason kielitaito
Tavoitteet:
1. Ruotsin kielen suullisen ja kirjallisen viestintätaidon kehittäminen sekä tekniikan perusterminologiaan tutustuminen
2. Ruotsin peruskieliopin vahvistaminen
3. Valmentautuminen opintojaksoille Ruotsin kielen suullinen/kirjallinen taito.

Ilmoittautumisaika

27.05.2024 - 30.09.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 05.12.2024

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TAMK Kielet ja viestintä

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Katri Kallinen
Vastuuhenkilö

Katri Kallinen

Ryhmät
  • 23I112B
    Konetekniikka 2023

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa kertoa itsestään ja opinnoistaan.
Opiskelija osaa kielen keskeiset rakenteet sekä perussanastoa.
Opiskelija selviytyy arkielämän tilanteissa suullisesti ja kirjallisesti.

Sisältö (OJ)

• Työelämään valmentavia suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita
• Tekniikan alan yleistermistöä
• Kieliopin perusteita

Esitietovaatimukset (OJ)

Peruskoulun ruotsin oppimäärä.

Lisätiedot (OJ)

Riittävä suomen kielen taito; läsnäolovelvoite: 80% pidetyistä lähiopetustunneista.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija osaa kertoa pääosin ymmärrettävästi mutta lyhyesti ja yksipuolisesti itsestään, päiväsuunnitelmistaan, vapaa-ajastaan, harrastuksistaan ja
opiskelustaan. Opiskelija osaa esitellä yksinkertaisia asioita asuntoonsa, asuinpaikkakuntaansa ja oman alan tekniseen laitteeseen liittyen.
Opiskelija kuvailla yksinkertaisesti kohteen geometriaa ja numeerista tietoa. Opiskelija hallitsee ruotsin peruskieliopin heikosti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija osaa kertoa keskeisiä asioita itsestään, päiväsuunnitelmistaan, vapaa-ajastaan, harrastuksistaan ja opiskelustaan.
Opiskelija osaa esitellä keskeisiä asioita asunnostaan, asuinpaikkakunnastaan ja oman alan teknisestä laitteesta.
Opiskelija osaa kuvailla kohdetta melko hyvin geometrisesti ja numeerisesti. Opiskeilja hallitsee ruotsin peruskieliopin tyydyttävästi.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija osaa kertoa monipuolisesti ja tarkoituksenmukaisesti itsestään, päiväsuunnitelmistaan, vapaa-ajastaan, harrastuksistaan ja
opiskelustaan. Opiskelija osaa esitellä sujuvasti asuntoaan, asuinpaikkakuntaansa ja oman alan teknistä laitetta.
Opiskelija osaa kuvailla vaikeuksitta kohteen geometriaa ja numeerista tietoa. Opiskelija hallitsee ruotsin peruskieliopin hyvin.

Aika ja paikka

Lähiopetus 2 oppituntia / vko.
Opetusajankohdat lukkarikoneessa

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Kirjallinen koe (3 tenttikertaa) Examissa aikavälillä xx.xx. - xx.xx.2024.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Kirjallinen koe Examissa.
Kotitehtävät & Moodleen palautettavat työt; Moodleen palautettavat kotitehtävät pitää olla palautettuna, jotta saa kurssista arvosanan Pakkiin.
Opetuksen läsnäolovaatimus: 80%

Arviointiasteikko

Hyväksytty/hylätty

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Lähiopetus
kirjalliset ja suulliset harjoitukset
kotitehtävät
Exam-tentti
itsenäinen verkko-opiskelu

Oppimateriaalit

Oppimateriaali Moodlessa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

3 opintopistettä = 81 tuntia työskentelyä

Sisällön jaksotus

Peruskieliopin kertaus, tervehtiminen, voinnin kysyminen, kiittäminen ja siihen vastaaminen, anteeksipyynnöt, mielipiteen ilmaiseminen, itsestä kertominen, lukusanat ja järjestysluvut, (puhelin)aakkoset, päivämäärät ja vuosiluvut, pituus, korkeus, etäisyys, paino, tilavuus, mittayksiköt, teknisen laitteen kuvailu, huoneen kuvailu (esineiden sijainti), opinnot, puhelinruotsi, sähköposti, tapaamisesta sopiminen, matkustaminen, tien kysyminen ja neuvominen.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Ei ole.

Lisätietoja opiskelijoille

Esitiedot: A2-tason kielitaito
Tavoitteet:
1. Ruotsin kielen suullisen ja kirjallisen viestintätaidon kehittäminen sekä tekniikan perusterminologiaan tutustuminen
2. Ruotsin peruskieliopin vahvistaminen
3. Valmentautuminen opintojaksoille Svenska för teknikbranschen - skriftlig & muntlig färdighet.

Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 11.08.2024

Ajoitus

05.09.2024 - 12.12.2024

Laajuus

3 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

67 % Lähiopetus, 33 % Verkossa tapahtuva opiskelu

Yksikkö

TAMK Kielet ja viestintä

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Anne Kerttula
Vastuuhenkilö

Anne Kerttula

Ryhmät
  • 23I112C
    Konetekniikka 2023

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa kertoa itsestään ja opinnoistaan.
Opiskelija osaa kielen keskeiset rakenteet sekä perussanastoa.
Opiskelija selviytyy arkielämän tilanteissa suullisesti ja kirjallisesti.

Sisältö (OJ)

• Työelämään valmentavia suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita
• Tekniikan alan yleistermistöä
• Kieliopin perusteita

Esitietovaatimukset (OJ)

Peruskoulun ruotsin oppimäärä.

Lisätiedot (OJ)

Riittävä suomen kielen taito; läsnäolovelvoite: 80% pidetyistä lähiopetustunneista.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija osaa kertoa pääosin ymmärrettävästi mutta lyhyesti ja yksipuolisesti itsestään, päiväsuunnitelmistaan, vapaa-ajastaan, harrastuksistaan ja
opiskelustaan. Opiskelija osaa esitellä yksinkertaisia asioita asuntoonsa, asuinpaikkakuntaansa ja oman alan tekniseen laitteeseen liittyen.
Opiskelija kuvailla yksinkertaisesti kohteen geometriaa ja numeerista tietoa. Opiskelija hallitsee ruotsin peruskieliopin heikosti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija osaa kertoa keskeisiä asioita itsestään, päiväsuunnitelmistaan, vapaa-ajastaan, harrastuksistaan ja opiskelustaan.
Opiskelija osaa esitellä keskeisiä asioita asunnostaan, asuinpaikkakunnastaan ja oman alan teknisestä laitteesta.
Opiskelija osaa kuvailla kohdetta melko hyvin geometrisesti ja numeerisesti. Opiskeilja hallitsee ruotsin peruskieliopin tyydyttävästi.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija osaa kertoa monipuolisesti ja tarkoituksenmukaisesti itsestään, päiväsuunnitelmistaan, vapaa-ajastaan, harrastuksistaan ja
opiskelustaan. Opiskelija osaa esitellä sujuvasti asuntoaan, asuinpaikkakuntaansa ja oman alan teknistä laitetta.
Opiskelija osaa kuvailla vaikeuksitta kohteen geometriaa ja numeerista tietoa. Opiskelija hallitsee ruotsin peruskieliopin hyvin.

Aika ja paikka

Syksy 2024: 2 oppituntia/vk lukujärjestyksen mukaisesti

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Suullinen testi pareittain TAI video yksin viim. xx 2024 (hyväksytty/hylätty)
Kirjallinen koe xx2024 (hyväksytty/hylätty)

Kirjallisen 1. uusinta Exam-tenttinä 1/2025
2. uusinta ja korotus Exam-tenttinä 2/2025

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Kirjallinen koe hyväksytty/hylätty.
Ryhmä- / parikeskustelutesti hyväksytty/hylätty.
Aktiivinen osallistuminen lähiopetukseen sekä kotitehtävät.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/hylätty

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

lähiopetus
harjoitukset
tentti
itsenäinen verkko-opiskelu
kotitehtävät

Oppimateriaalit

Teknikbiten 1 ja Teknikbiten 1 sanasto (Joni Sallila) Moodlessa
Kielioppikooste + muu materiaali Moodlessa

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

3x27h=81h

Sisällön jaksotus

Peruskieliopin kertaus, itsestään kertominen, lukusanat ja järjestysluvut, aakkoset, erilaiset viivat, vieraan vastaanottaminen,
päiväsuunnitelmasta keskusteleminen, desimaali- ja murtoluvut, päivämäärät ja vuosiluvut, pituus, korkeus, etäisyys, paino, tilavuus,
kaksi- ja kolmiulotteiset geometriset hahmot, paikkakunnasta kertominen, yleisiä paikkoja kaupungissa, televisio/radio/musiikki, liikuntaharrastukset, mittaaminen, mittayksiköitä, liikkeen suunnan kuvailu, opiskelu, puhelinruotsi, tapaamisesta sopiminen, voinnin kysyminen, puhelinaakkoset, ravintolassa, matkustaminen, asunnon- ja talon kuvailu, tekniikan sanastoa.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Ei ole

Lisätietoja opiskelijoille

Esitiedot: A2-tason kielitaito
Tavoitteet:
1. Ruotsin kielen suullisen ja kirjallisen viestintätaidon kehittäminen sekä tekniikan perusterminologiaan tutustuminen
2. Ruotsin peruskieliopin vahvistaminen
3. Valmentautuminen opintojaksolle Svenska för teknikbranschen (muntlig, skriftlig)

Lähiopetuksen läsnäolovaatimus: 80%.

Ilmoittautumisaika

18.11.2024 - 12.01.2025

Ajoitus

01.01.2025 - 31.05.2025

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TAMK Kielet ja viestintä

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Katri Kallinen
Vastuuhenkilö

Katri Kallinen

Ryhmät
  • 24AI112
    Konetekniikka 2024, monimuoto

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa kertoa itsestään ja opinnoistaan.
Opiskelija osaa kielen keskeiset rakenteet sekä perussanastoa.
Opiskelija selviytyy arkielämän tilanteissa suullisesti ja kirjallisesti.

Sisältö (OJ)

• Työelämään valmentavia suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita
• Tekniikan alan yleistermistöä
• Kieliopin perusteita

Esitietovaatimukset (OJ)

Peruskoulun ruotsin oppimäärä.

Lisätiedot (OJ)

Riittävä suomen kielen taito; läsnäolovelvoite: 80% pidetyistä lähiopetustunneista.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija osaa kertoa pääosin ymmärrettävästi mutta lyhyesti ja yksipuolisesti itsestään, päiväsuunnitelmistaan, vapaa-ajastaan, harrastuksistaan ja
opiskelustaan. Opiskelija osaa esitellä yksinkertaisia asioita asuntoonsa, asuinpaikkakuntaansa ja oman alan tekniseen laitteeseen liittyen.
Opiskelija kuvailla yksinkertaisesti kohteen geometriaa ja numeerista tietoa. Opiskelija hallitsee ruotsin peruskieliopin heikosti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija osaa kertoa keskeisiä asioita itsestään, päiväsuunnitelmistaan, vapaa-ajastaan, harrastuksistaan ja opiskelustaan.
Opiskelija osaa esitellä keskeisiä asioita asunnostaan, asuinpaikkakunnastaan ja oman alan teknisestä laitteesta.
Opiskelija osaa kuvailla kohdetta melko hyvin geometrisesti ja numeerisesti. Opiskeilja hallitsee ruotsin peruskieliopin tyydyttävästi.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija osaa kertoa monipuolisesti ja tarkoituksenmukaisesti itsestään, päiväsuunnitelmistaan, vapaa-ajastaan, harrastuksistaan ja
opiskelustaan. Opiskelija osaa esitellä sujuvasti asuntoaan, asuinpaikkakuntaansa ja oman alan teknistä laitetta.
Opiskelija osaa kuvailla vaikeuksitta kohteen geometriaa ja numeerista tietoa. Opiskelija hallitsee ruotsin peruskieliopin hyvin.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

07.06.2024 - 30.08.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Laajuus

6 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Mikko Ukonaho
  • Mika Nikander
Vastuuhenkilö

Mika Nikander

Ryhmät
  • 23I112C
    Konetekniikka 2023
  • 23I112B
    Konetekniikka 2023
  • 23I112A
    Konetekniikka 2023

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija hallitsee kuvan teollisuusyrityksen toiminnasta ja organisaatiosta. Opiskelija kykenee osallistumaan yrityksen joihinkin työtehtäviin ja työskennellä osana työyhteisöä.

Sisältö (OJ)

Harjoittelu teollisuudessa, 4 viikkoa.
Perehtyminen alan tavallisiin työtehtäviin, tekniikoihin, työturvallisuuteen ja erilaisiin käytänteisiin työpaikoilla. Opiskelija työskentelee harjoittelupaikassa sekä tekee harjoittelupäiväkirjan ja harjoitteluraportin.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Harjoittelun ensimmäinen osa voi olla ns. yleisharjoittelua, jonka opiskelija suorittaa teollisuusyrityksessä 6 opintopisteen laajuisena. Harjoittelun olisi hyvä olla alaan liittyvää, mutta vähintään teknistä työtä. Hyväksytty työskentely (4 viikkoa = 4*40 h = 160 h) harjoittelupaikassa sekä harjoittelupäiväkirjan ja harjoitteluraportin täyttö ja palautus hyväksytysti.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

10.06.2024 - 01.09.2024

Ajoitus

01.01.2025 - 31.12.2025

Laajuus

6 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Mikko Ukonaho
  • Mika Nikander
Vastuuhenkilö

Mika Nikander

Ryhmät
  • 24I112C
    Konetekniikka 2024
  • 24I112B
    Konetekniikka 2024
  • 24I112A
    Konetekniikka 2024

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija perehtyy yrityksen toimintaan ja organisaatioon. Opiskelija kykenee osallistumaan yrityksen joihinkin työtehtäviin ja työskentelee osana työyhteisöä.

Sisältö (OJ)

Harjoittelu teollisuudessa, 4 viikkoa.

Perehtyminen alan tavallisiin työtehtäviin, tekniikoihin, työturvallisuuteen ja erilaisiin käytänteisiin työpaikoilla. Opiskelija työskentelee harjoittelupaikassa sekä palauttaa harjoitteluraportin.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Harjoittelun ensimmäinen osa voi olla ns. yleisharjoittelua, jonka opiskelija suorittaa yrityksessä 6 opintopisteen laajuisena. Hyväksytty työskentely (4 viikkoa = 4*40 h = 160 h) harjoittelupaikassa sekä harjoitteluraportin täyttö ja palautus hyväksytysti.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Laajuus

12 op

TKI-osuus

12 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Mikko Ukonaho
  • Mika Nikander
Vastuuhenkilö

Mika Nikander

Ryhmät
  • 22I112A
    Konetekniikka 2022
  • 22I112B
    Konetekniikka 2022
  • 22I112C
    Konetekniikka 2022

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa työskennellä omalla ammattialalla osana työyhteisöä. Opiskelija osaa soveltaa soveltaa konetekniikan perusosaamistaan ja taitojaan käytäntöön toimiessaan harjoittelupaikassaan.

Sisältö (OJ)

8 viikon teollinen harjoittelu
Opiskelijan työskentely omalla ammattialalla osana työyhteisöä. Perehtyminen syvällisemmin oman alan tavallisiin työtehtäviin, tekniikoihin, työturvallisuuteen ja erilaisiin käytänteisiin työpaikoilla. Harjoittelupäiväkirja ja raportointi.

Esitietovaatimukset (OJ)

Harjoittelusuunnitelma, harjoittelupäiväkirja, harjoitteluraportti

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Harjoittelun toinen osa on oltava alakohtaista työharjoittelua, jonka opiskelija suorittaa teollisuusyrityksessä 12 opintopisteen laajuisena. Hyväksytty työskentely (8 viikkoa = 8*40 h = 320 h) harjoittelupaikassa sekä harjoittelupäiväkirjan ja harjoitteluraportin täyttö ja palautus hyväksytysti.

  • Anja Salo
Vastuuhenkilö

Jere Siivonen

Ryhmät
  • 22AI112P
    Konetekniikka 2022, monimuoto

Tavoitteet (OJ)

Tavoitteena on yhdistää teoriaopetusta ja käytäntöä sekä antaa todellisuuteen perustuva näkemys alan vaatimuksista ja käytännöistä. Opiskelija osaa soveltaa suuntautumisensa osaamista ja taitoja käytäntöön toimiessaan harjoittelijana teollisuudessa.

Sisältö (OJ)

8 viikon teollisuusharjoittelu opintosuuntaa tukevassa työpaikassa.
Opiskelija työskentee harjoittelijana alan tehtävissä pitäen oppimispäiväkirjaa ja raportoiden harjoittelustaan. Harjoittelu raportoidaan kirjallisesti harjoittelun jälkeen. Opiskelija perehtyy organisaation rakenteeseen, johtamismenettelyihin, alaa koskeviin säädöksiin ja toimintaprosesseihin.

Esitietovaatimukset (OJ)

Harjoittelusuunnitelma ja harjoittelusopimus hyväksyttynä ennen harjoittelua.

Opintojen edistymisen myötä harjoittelun kolmannen osan sisällön tulee lähestyä oman opintosuunnan tulevia insinöörityötehtäviä, joissa opiskelija soveltaa ammattikorkeakoulussa oppimiaan asioita. Harjoittelija perehtyy oman työtehtävänsä ohella yrityksen tai työyhteisön toimintaan siten, että pystyy harjoitteluraportissaan tämän osoittamaan. Hyväksytty työskentely (8 viikkoa = 8*40 h = 320 h) harjoittelupaikassa sekä harjoittelupäiväkirjan ja harjoitteluraportin täyttö ja palautus hyväksytysti.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 11.08.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Laajuus

12 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Harri Saarinen

13.05.2024 - 11.08.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Laajuus

12 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Pauliina Paukkala
Vastuuhenkilö

Lasse Hillman

Ryhmät
  • 21I160

  • 21I180
    Konetekniikka, lentokonetekniikka

  • 21I190

  • 21I228K
    Konetekniikka, älykkäät koneet

01.08.2024 - 06.09.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 20.12.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Englanti
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Sami Kalliokoski
Vastuuhenkilö

Matti Kivimäki

Ryhmät
  • 22I228K
    Konetekniikka,, älykkäät koneet
  • 22I190
    Konetekniikka, koneautomaatio
  • 22AI112P
    Konetekniikka 2022, monimuoto
  • 22I111
    Konetekniikka, tuotekehitys
  • 22I180
    Konetekniikka, lentokonetekniika
  • 22I160
    Konetekniikka, tuotantotekniikka
  • VAPAA
    Vapaasti valittavat opinnot

Tavoitteet (OJ)

The student is able to recognise the importance of logistics in domestic and international business and understands the dynamics within productional networks, inbound logistics and distribution channels, and can analyse different transportation methods. Student can design production and delivery networks within industrial logistics in compliance with sustainability. Student knows importance of demand management, and is able to assess importance of logistics to profitability and company success. Student can apply knowledge in design and planing of company's warehouse, purchasing and distribution strategies and activities. Student sees customer requirements, optimized service levels and logistic solutions as part of system and product design when increasing efficiency e.g. by utilizing IoT and productivity within companys operations in global environment.

Sisältö (OJ)

Logistic management processes and leadership, logistic strategies within industry (distribution strategy, warehouse strategy, production strategy, purchasing strategy), logistic and transportation methods, supply chain management within industrial production and distribution networks. Design for logistics (DFL) and mass customization. Iot utilization, Sustainability (LoNG).

Esitietovaatimukset (OJ)

Teollisuustalous suositellaan,
Industrial Economics recommended

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Student recognizes most important issues and terminology related to industrial Logistic processes. Student acknowledges substance related laws of operations and interconnections between them.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Student knows the industrial Logistic processes topics and related requirements. Student performs independently and completes the assignments.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Student knows comprehensively industrial Logistic processes, topics and related requirements. Student can apply the knowledge and his skills to topic related challenges.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

18.11.2024 - 05.01.2025

Ajoitus

06.01.2025 - 30.04.2025

Laajuus

6 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TAMK Matematiikka ja fysiikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Kirsi-Maria Rinneheimo
Vastuuhenkilö

Kirsi-Maria Rinneheimo

Ryhmät
  • 24I112A
    Konetekniikka 2024

Tavoitteet (OJ)

Tällä opintojaksolla opit niitä laskemisen ja matemaattisen mallintamisen taitoja, joita tarvitset insinöörin ammatissa. Osa-alueena on differentiaali - ja integraalilaskenta

Opintojakson päätyttyä sinä
• tunnistat eksponentti- ja logaritmifunktiot
• osaat ratkaista eksponentti- ja logaritmiyhtälöitä ja soveltaa niitä tekniikan ongelmissa
• osaat matriisien peruslaskutoimitukset ja tunnet joitakin sovelluksia
• osaat käyttää raja-arvoon, derivaattaan ja integraaliin liittyviä käsitteitä ja merkintöjä
• osaat tulkita derivaatan muutosnopeutena
• osaat määrittää derivaatan ja integraalin graafisesti, numeerisesti ja symbolisesti
• osaat ratkaista sovellustehtäviä, joiden mallintaminen vaatii derivaatan tai integraalin käyttöä
• kykenet esittämään ja perustelemaan loogisesti valitut ratkaisut
• osaat arvioida tekemiensä ratkaisujen järkevyyttä ja oikeellisuutta

Sisältö (OJ)

• eksponentti- ja logaritmifunktio
• eksponenttiyhtälö, logaritmiyhtälö
• matriisin peruskäsitteet ja laskutoimitukset (summa, luvulla kertominen, tulo, determinantti, käänteismatriisi)
• lineaarisen yhtälöryhmän ratkaiseminen matriiseilla
• joitakin matriisin sovelluksia
• raja-arvon käsite lyhyesti
• derivaatta kuvaajasta
• derivaatta numeerisesti
• derivaatan laskeminen derivointisääntöjen avulla
• korkeammat derivaatat (käydään merkinnän tasolla)
• joitakin derivaatan sovelluksia (esim. differentiaali ja kokonaisdifferentiaali, virheen arviointi ja ääriarvot)
• määrätty integraali graafisesti
• määrätty integraali numeerisesti
• integraalifunktion laskeminen integrointisääntöjen avulla
• analyysin peruslause, määrätty integraali symbolisesti
• joitakin integraalin sovelluksia (esim. matka, työ, pinta-ala, painopiste, keskiarvo, neliöllinen keskiarvo)

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija

• tunnistaa eksponentti- ja logaritmifunktiot
• osaa ratkaista yksinkertaisia eksponentti- ja logaritmiyhtälöitä
• osaa matriisien peruslaskutoimituksia
• osaa käyttää joitakin derivaattaan ja integraaliin liittyviä käsitteitä ja merkintöjä
• tietää periaatteen derivaatasta muutosnopeutena
• osaa määrittää tunnilla käytyjen yksinkertaisten esimerkkien kaltaisesti derivaatan ja integraalin graafisesti, numeerisesti ja symbolisesti
• valittujen ratkaisujen esitykset ja perustelut saattavat olla puutteellisia
• tehtyjen ratkaisujen järkevyyden ja oikeellisuuden arvioinnissa saattaa olla puutteita

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija

• tunnistaa eksponentti- ja logaritmifunktiot
• osaa ratkaista eksponentti- ja logaritmiyhtälöitä ja soveltaa niitä tekniikan ongelmissa
• osaa matriisien peruslaskutoimitukset ja tuntee joitakin sovelluksia
• osaa käyttää raja-arvoon, derivaattaan ja integraaliin liittyviä käsitteitä ja merkintöjä
• osaa tulkita derivaatan muutosnopeutena
• osaa määrittää derivaatan ja integraalin graafisesti, numeerisesti ja symbolisesti
• osaa ratkaista sovellustehtäviä, joiden mallintaminen vaatii derivaatan tai integraalin käyttöä
• kykenee esittämään ja perustelemaan loogisesti valitut ratkaisut
• osaa arvioida tekemiensä ratkaisujen järkevyyttä ja oikeellisuutta

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja hän osaa soveltaa niitä vaativampiin ongelmiin. Opiskelijalla on taito esittää ja perustella loogisesti valitut ratkaisut. Ratkaisut esitetään selkeästi ja matemaattisia käsitteitä käytetään täsmällisesti. Opiskelija on erittäin motivoitunut ja ottaa sitoutuneesti vastuuta omasta ja ryhmän suoriutumisesta.

18.11.2024 - 02.01.2025

Ajoitus

01.01.2025 - 30.04.2025

18.11.2024 - 08.01.2025

Ajoitus

01.01.2025 - 31.05.2025

Laajuus

1 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Timo Rainio
Vastuuhenkilö

Timo Rainio

Ryhmät
  • 24I112C
    Konetekniikka 2024
  • 24I112B
    Konetekniikka 2024
  • 24I112A
    Konetekniikka 2024

Tavoitteet (OJ)

Kurssin tavoitteena on tarjota opiskelijoille mahdollisuus tutustua Pirkanmaan teollisuuteen sekä käydä keskustelua tulevaisuuden työnantajien kanssa käytössä olevista teknologioista, työstä sekä yritysten ja oppilaitosten tarpeista ja yhteistyömahdollisuuksista. Samalla tuetaan myös mahdollisuuksia sopia opiskeluun liittyvistä harjoitustöistä, sekä harjoittelu- ja kesätyöpaikoista ja tätä kautta edistetään osaamistarpeiden ja tulevien osaajien parempaa kohtaamista yritys-oppilaitosyhteistyön avulla.

Sisältö (OJ)

Kurssin aikana opiskelijat osallistuvat TAMKin portti työelämään rekrypäivien ohjelmaan (https://www.porttityoelamaan.com/fi) ja näitä yritysten kanssa käytäviä keskusteluja syvennetään kurssin ohjelmaan kuuluvalla yritysvierailupäivällä. Siinä opiskelijat jalkautuvat yrityksiin tutustuen paikan päällä niiden toimintaan ja sitä kautta myös yhteistyömahdollisuudet konkretisoituvat entistä paremmin. Yritysyhteistyön tueksi kurssiin kuuluu myös opiskelijoille järjestettävä rekryluento, jossa esitellään sekä TAMKin työ- ja harjoittelupaikkojen hakua tukeva Jobteaser -palvelu ja TAMKin opiskelijoille tarjottavat työnhaun tukipalvelut.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Hyväksytyn suorituksen saa tekemällä vaadittavat raportit ja osallistumalla vaadittuihin tilaisuuksiin, roadshow -päivän yritysvierailuun (TAMK järjestää kuljetuksen ja ohjelman) sekä rekrywebinaariin.

Aika ja paikka

Aikataulu:
- Opiskelijat ilmoittautuvat kurssille 8.01.2025 mennessä TAMKin opintojaksoille ilmoittautumisjärjestelmän kautta
- Kurssi starttiwebinaari 13.1.2025 klo 16 Teams -tilaisuutena (osallistumislinkki Moodlessa)
- Osallistuminen TAMKin portti työelämään rekrypäiviin 20.1.-22.1.2025 (https://tamko.fi/opiskelijakunta/portti-tyoelamaan/) tai vaihtoehtoisesti osallistuminen omavalintaisiin kahteen tekniikan alan webinaariin => voit valita ko. webinaarit laajasta webinaaritarjonnasta. Moodle kurssialustalle tulossa myös vinkkejä mielenkiintoisiin webinaareihin
- Yritykset ilmoittavat kiinnostuksensa osallistua tapahtumaan 26.01.2025 mennessä
- Opiskelijat ilmoittautuvat yritysvierailulle 9.2.2025 mennessä
- Opiskelijat toimittavat CV-muodossa tietonsa 9.2.2025 mennessä Moodle -kurssialustalle
- Yrityksille toimitetaan tiedot opiskelijoista ja vierailuaikataulu 16.2.2025 mennessä
- TAMK Roadshow / yritysvierailupäivä 19.2.2025
- Rekrywebinaari 21.3.2025 klo 8:30-10:00
- Opiskelijat toimittavat kurssiraporttinsa 20.04.2025 mennessä

HUOM !: Kurssi tarkemmasta aikataulusta ja järjestelyistä ja mahdollisista muutoksista suunniteltuun tiedotetaan kurssin Moodle -oppimisympäristössä

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Opintojaksosta ei ole koetta.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Kurssin suoritusvaatimuksena on
- Tutustuminen omalla aikataululla Portti työelämään tapahtumaan (https://tamko.fi/opiskelijakunta/portti-tyoelamaan/) tai omavalintaisesti kahteen tekniikan alan webinaariin, osallistuminen Roadshow -päivän yritysvierailuihin (TAMK järjestää kuljetuksen ja ohjelman) sekä osallistumisen TAMKin rekrypalvelujen verkkoluentoon (yrityksen HR-henkilö, TAMKin Jobteaser ja rekrypalveluiden esittely).
- Oma päivitetty CV (palautettava ennen yritysroadshow tapahtumaa, koska CV toimitetaan vierailuyrityksiin etukäteen yritysten kanssa käytävien keskustelujen pohjaksi). Käyttäkää rohkeasti hyödyksenne TAMKin urapalveluiden palveluita (https://intra.tuni.fi/fi/opiskelu/harjoittelu-ja-tyoelama/urapalvelut)
- Vapaamuotoinen yhteenveto kurssiin sisältyvien tilaisuuksien sekä Roadshow päivän vierailujen sisällöstä ja annista itselle (minimissään 1-2 A4:sta)
- Jobteaser (https://tamk.jobteaser.com/) -palveluun tutustumisen tuloksena koonti/lista muutamista sieltä löytyvistä itseä kiinnostavista kesä- tai muistakin työpaikoista.

Huom ! Mahdollisista muutoksista ohjeistetaan Moodle -kurssialustalla erikseen.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/hylätty

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Huom ! Mahdollisista muutoksista ohjeistetaan Moodle -kurssialustalla erikseen.

Kurssin tavoitteena on tarjota opiskelijoille mahdollisuus tutustua Pirkanmaan teollisuuteen sekä käydä keskustelua tulevaisuuden työnantajien kanssa käytössä olevista teknologioista, työstä sekä yritysten ja oppilaitosten tarpeista ja yhteistyömahdollisuuksista. Samalla tuetaan myös mahdollisuuksia sopia opiskeluun liittyvistä harjoitustöistä, sekä harjoittelu- ja kesätyöpaikoista ja tätä kautta edistetään osaamistarpeiden ja tulevien osaajien parempaa kohtaamista yritys-oppilaitos yhteistyön avulla.

Kurssin aikana opiskelijat osallistuvat TAMKin portti työelämään rekrypäivien ohjelmaan https://tamko.fi/opiskelijakunta/portti-tyoelamaan/) ja näitä yritysten kanssa käytäviä keskusteluja syvennetään kurssin ohjelmaan kuuluvalla yritysvierailupäivällä. Siinä opiskelijat jalkautuvat yrityksiin tutustuen paikan päällä niiden toimintaan ja sitä kautta myös yhteistyömahdollisuudet konkretisoituvat entistä paremmin.

Yritysyhteistyön tueksi kurssiin kuuluu myös opiskelijoille järjestettävä rekryluento, jossa esitellään sekä TAMKin työ- ja harjoittelupaikkojen hakua tukeva Jobteaser -palvelu ja TAMKin opiskelijoille tarjottavat työnhaun tukipalvelut. Sen lisäksi rekryluennolle kuullaan myös vierailevan yrityksen HR-toiminnoista vastaavan henkilö puheenvuoro. Tätä kautta opiskelijat saavat tuoretta tietoa ja vinkkejä, mitä yritykset toivovat ja odottavat yhteistyöltä sekä opiskeluvaiheessa että myös työelämään siirryttäessä.

TAMKissa järjestettävän rekrypäivän lisäksi yritysvierailuosuudessa ennen varsinaista roadshow kiertuetta opiskelijat perehtyvät vierailuyrityksiin. Opiskelijat myös päivittävät yrityksiä varten CV:n itsestään, jonka pohjalta vierailun yhteydessä yritykseen tutustumisen lisäksi järjestetään mahdollisuus myös keskusteluihin opiskelijoiden ja yrityksen edustajien kanssa. Näin jo vierailun aikana saadaan aloitettua kesätyöpaikkoihin ja opinnäytetyöyhteistyöhön johtavat keskustelut, joka parhaimmillaan voi olla alku pidemmällekin jopa koko työuran pituiselle yhteistyölle.

TAMK organisoi varsinaisena Roadshow -päivänä ohjelman ja kuljetuksen vierailtaviin yrityksiin niin, että opiskelijoille on valittavissa 4 yrityksestä muodostuva vierailuohjelma.

Oppimateriaalit

Opintojaksosta ei ole koetta.

Kurssin suoritusvaatimuksena on
- Tutustuminen omalla aikataululla Portti työelämään tapahtumaan (https://tamko.fi/opiskelijakunta/portti-tyoelamaan/) tai omavalintaisesti kahteen tekniikan alan webinaariin, osallistuminen Roadshow -päivän yritysvierailuihin (TAMK järjestää kuljetuksen ja ohjelman) sekä osallistumisen TAMKin rekrypalvelujen verkkoluentoon (yrityksen HR-henkilö, TAMKin Jobteaser ja rekrypalveluiden esittely).
- Oma päivitetty CV (palautettava ennen yritysroadshow tapahtumaa, koska CV toimitetaan vierailuyrityksiin etukäteen yritysten kanssa käytävien keskustelujen pohjaksi). Käyttäkää rohkeasti hyödyksenne TAMKin urapalveluiden palveluita (https://intra.tuni.fi/fi/opiskelu/harjoittelu-ja-tyoelama/urapalvelut)
- Vapaamuotoinen yhteenveto kurssiin sisältyvien tilaisuuksien sekä Roadshow päivän vierailujen sisällöstä ja annista itselle (minimissään 1-2 A4:sta)
- Jobteaser (https://tamk.jobteaser.com/) -palveluun tutustumisen tuloksena koonti/lista muutamista sieltä löytyvistä itseä kiinnostavista kesä- tai muistakin työpaikoista.

Huom ! Mahdollisista muutoksista ohjeistetaan Moodle -kurssialustalla erikseen.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Kts. kurssin Moodle -alustalta kurssin tarkemmat suoritusohjeet, mahdolliset "hyväksilukemiset" ja aikataulu.

Sisällön jaksotus

Kts. kurssin Moodle -alustalta kurssin tarkemmat suoritusohjeet, mahdolliset "hyväksilukemiset" ja aikataulu.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Poikkeustapauksissa ottakaa yhteys timo.rainio@tuni.fi (0500-736605)

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Kurssi toteutetaan yhteistyössä TAMKin ura- ja rekrytointipalvelujen kanssa ja siinä mukana laajasti TAMKin yrityskumppanit.

Lisätietoja opiskelijoille

Raportti palautetaan Moodle alustan palautuslaatikkoon. Raportti muodostuu seuraavista osa-alueista:
- Oma päivitetty CV (palautettava ennen yritysroadshow tapahtumaa, koska CV toimitetaan vierailuyrityksiin etukäteen yritysten kanssa käytävien keskustelujen pohjaksi). Käyttäkää rohkeasti hyödyksenne TAMKin urapalveluiden palveluita (https://intra.tuni.fi/fi/opiskelu/harjoittelu-ja-tyoelama/urapalvelut)
- Vapaamuotoinen yhteenveto kurssiin sisältyvien tilaisuuksien sekä Roadshow päivän vierailujen sisällöstä ja annista itselle (minimissään 1-2 A4:sta)
- Jobteaser (https://tamk.jobteaser.com/) -palveluun tutustumisen tuloksena koonti/lista muutamista sieltä löytyvistä itseä kiinnostavista kesä- tai muistakin työpaikoista.

Huom ! Mahdollisista muutoksista ohjeistetaan Moodle -kurssialustalla erikseen.

Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Hyväksytyn suorituksen saa tekemällä vaadittavat raportit ja osallistumalla vaadittuihin tilaisuuksiin, roadshow -päivän yritysvierailuun (TAMK järjestää kuljetuksen ja ohjelman) sekä rekrywebinaariin.

Ilmoittautumisaika

07.06.2024 - 30.08.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TAMK Matematiikka ja fysiikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Pia Ruokonen-Kaukolinna
Vastuuhenkilö

Pia Ruokonen-Kaukolinna

Ryhmät
  • 24AI112
    Konetekniikka 2024, monimuoto

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa
- käyttää integraaliin liittyviä käsitteitä ja merkintöjä
- määrittää integraalin graafisesti, numeerisesti ja symbolisesti
- soveltaa määrättyä integraalia pinta-alojen laskemisessa
- integraalin soveltamisen pienten differentiaalien menetelmällä
- ratkaista yksinkertaisia differentiaaliyhtälöitä sekä soveltaa niitä matemaattisessa mallintamisessa

Sisältö (OJ)

Käsitteet integraalifunktio ja määrätty integraali. Integraalin määrittäminen graafisesti, numeerisesti ja kaavojen avulla. Integraalin soveltaminen pinta-alojen ja tilavuuksien laskemisessa sekä pienten differentiaalien menetelmällä. Differentiaaliyhtälön käsite, sen alkeistapaukset ja differentiaaliyhtälöiden soveltaminen matemaattisessa mallintamisessa.

Esitietovaatimukset (OJ)

Insinöörimatematiikan valmentavat opinnot, Funktiot ja matriisit sekä Differentiaalilaskenta
tai vastaavat tiedot

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija ymmärtää määrätyn integraalin pinta-alatulkinnan ja osaa laskea sen graafisesti ja symbolisesti sekä ratkaista yksinkertaisia integraalin käyttöön perustuvia sovelluksia, jotka ovat käsiteltyjen tehtävien kaltaisia. Lisäksi opiskelija osaa ratkaista yksinkertaisia differentiaaliyhtälöitä. Ratkaisujen perusteluissa ja matemaattisissa käsitteissä ja merkinnöissä voi olla vielä haparointia. Opiskelija ottaa vastuun omasta opiskelustaan ja suoriutuu tehtävistä ryhmän tukemana.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Edellisten lisäksi opiskelija ymmärtää pienten differentiaalien menetelmän niin, että osaa soveltaa integraalin käyttöä erilaisiin tilanteisiin ja osaa perustella ratkaisut. Matemaattisia merkintöjä ja käsitteitä käytetään pääsääntöisesti oikein. Opiskelija suoriutuu annetuista tehtävistä itsenäisesti ja ottaa vastuun myös ryhmän suoriutumisesta.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja niiden käytöstä ongelmien ratkaisuun sekä taito esittää ja perustella loogisesti valitut ratkaisut sekä käyttää oikeita matemaattisia merkintöjä. Opiskelija on erittäin motivoitunut ja ottaa sitoutuneesti vastuuta omasta ja ryhmän suoriutumisesta.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Opintojakso suoritetaan tehtävillä ja yhdellä kurssikokeella:

Kurssikoe 13.12.. (aika ja paikka löytyy lukujärjestyksestä)

Koko kurssin uusintakoe järjestetään seuraavasti:

1. uusintakoe 17.1.2025 13.00 - 16.00, Ilmoittautumisaika 17.12.2024 – 13.1.2025 (paikka ilmoitetaan Moodlessa)
2. uusintakoe/ korotus 7.2.2025 13.00 - 16.00, Ilmoittautumisaika 7.1.2025 – 3.2.2025 (paikka ilmoitetaan Moodlessa)

Uusinnat ja korotukset ovat vain ja ainoastaan tässä ilmoitettuna aikana, ei siis myöhemmin esim. seuraavana vuonna.
Uusintakokeeseen ja korotukseen ilmoittaudutaan Pakin kautta. Ilmoittautuminen päättyy aina koetta edeltävän viikon lauantaina.
Uusintaan osallistuminen edellyttää arvosanaa 0.

Yleiseti kokeesta:
Sairastapauksissa vaaditaan lääkärintodistus.
Poissaolo kokeesta vastaa hylättyä suoritusta.
Kokeissa saa olla mukana vain opettajan erikseen määrittelemät materiaalit ja välineet.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakso arvioidaan asteikolla 0-5. Opintojakso suoritetaan kokeella, nettitehtävillä ja viikoittain tarkastettavilla harjoitustehtävillä,

Arvosteluun vaikuttavat nettitehtävät (6 p) , kotitehtävät (6 p) ja koe (28 p). Kokeiden arvostelussa otetaan huomioon paitsi ratkaisun oikeellisuus myös ratkaisutapa ja esitystavan selkeys. Jo arvosanan 0 saaminen edellyttää osallistumista opintojakson työmuotoihin (lähiopetus, nettitehtävien ja kotitehtävien teko sekä osallistuminen kokeeseen). Arvosanan 1 saa 12 pisteellä kurssin eri arviointimuotojen yhteenlasketusta maksimipistemäärästä, kuitenkin siten, että pisteistä 6 p on tultava kokeella.

Opintojakson aiheiden opettelussa ja kertauksessa on sallittua hyödyntää tekoälyä. Tehtävien ratkaisut pitää kuitenkin esittää toteutuksella opetettavin käsittein, merkinnöin ja menetelmin ja ratkaisun periaatteet ja välivaiheet on osattava selittää.

Uusinta- ja korotus:
Kurssin uusinta- ja korotustentti on täysin erillinen koe, johon ei vaikuta enää kotitehtävä-, nettitehtävä- eikä aiemmat koepisteet.

Arviointikriteeri - hylätty (0)
Opiskelija osallistuu säännöllisesti opetukseen ja sen työmuotoihin, mutta ei muuten saavuta tyydyttävään arvosanaan vaadittuja kriteerejä. Mikäli edellä mainitut kriteerit eivät täyty, niin opiskelija poistetaan toteutukselta. Nollan saaminen mahdollistaa osallistumisen kurssin uusintakokeeseen.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Lähiopetus/etäopetus, itsenäinen opiskelu, videomateriaalit, tuntiharjoitukset ja kotitehtävät, nettitehtävät (STACK-tehtävät), kokeet.
Zoom-linkki löytyy kurssin Moodlesta.

Oppimateriaalit

Opettajan Moodlessa jakama materiaali (pdf-materiaalit, videot, interaktiiviset tehtävät)
Kaavasto: Tekniikan kaavasto, Tammertekniikka
Suositellaan hankittavaksi TI-nspire CX CAS/ TI-nspire CX II CAS -laskin.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opiskelijan keskimääräinen työmäärä on 80 h, joka koostuu:
- opetuksesta, jossa opettaja mukana
- kotitehtävistä, nettitehtävistä ja mahdollisista ryhmätöistä (opettaja ei ole mukana),
- itsenäisestä työskentelystä
- kokeista
Opettajan pitämiä tunteja on n. 24 h.

Sisällön jaksotus

Sisällön jaksotus on suuntaa antava. Osa opsissa mainituista kokonaisuuksista on tarkoitus suorittaa itsenäisenä opiskeluna ja/tai ryhmätöinä.

- määrätty integraali
- graafinen tulkinta
- numeerinen integrointi
- integraalifunktio ja integrointikaavoja
- analyysin peruslause (määrätyn integraalin ja integraalifunktion yhteys)
- pienten differentiaalien menetelmä
- sovellustehtäviä pienten differentiaalien menetelmällä

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Ei ole.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Ei ole.

Kansainvälisyys

Ei ole.

Lisätietoja opiskelijoille

Opetus alkaa lukujärjestyksen mukaisesti.
Opintojaksoon tulee Moodle-toteutus. Toteutus ei näy automaattisesti, vaan se täytyy hakea kurssitunnuksella. Opettaja lähettää ilmoittautuneille ennen kurssin alkua Moodle-avaimen sähköpostilla. Etäopetuksen Zoom-linkki löytyy Moodlesta.

Ilmoittautumisaika

18.11.2024 - 05.01.2025

Ajoitus

01.01.2025 - 31.05.2025

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Mikko Ukonaho
Vastuuhenkilö

Mikko Ukonaho

Ryhmät
  • 22I228K
    Konetekniikka,, älykkäät koneet
  • 22I190
    Konetekniikka, koneautomaatio
  • 22I111
    Konetekniikka, tuotekehitys
  • 22I180
    Konetekniikka, lentokonetekniika
  • 22I160
    Konetekniikka, tuotantotekniikka

Tavoitteet (OJ)

The objectives and credit points will be set case by case depending on the teaching schedule for the International Week for Engineering (IWE) yearly at TAMK.

Sisältö (OJ)

The content, as well, will be set case by case depending on the visitors teaching in the International Week for Engineering (IWE) yearly at TAMK.

Esitietovaatimukset (OJ)

As a backround, mechanical engineering studies of one to two years is required.

Lisätiedot (OJ)

Opintopisteet säädetään toteutuskohtaisesti vaatimuksia vastaavasti välille 1-3 op.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 08.09.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 15.12.2024

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Konetekniikka Virtuaalihenkilö
  • Aki Martikainen
Vastuuhenkilö

Aki Martikainen

Ryhmät
  • 24AI112
    Konetekniikka 2024, monimuoto

Tavoitteet (OJ)

Opintojakson suoritettuaan opiskelija hallitsee koneautomaation sekä sähkötekniikan/elektroniikan perusteet. Opiskelija osaa lukea ja piirtää relekaavioita sekä sähkötekniikan piirikaavioita. Opiskelija tuntee koneautomaation yleisimmät perustoimilaitteet ja anturit. Opiskelija hallitsee logiikkaohjelmoinnin perusteet ja osaa ohjelmoida yksinkertaisen koneautomaatiojärjestelmän. Opiskelija ymmärtää teollisen internetin peruskäsitteet sekä digitalisaation vaikutukset kestävän kehityksen mukaisessa valmistavassa teollisuudessa. Lisäksi opiskelija osaa tunnistaa prosesseista osa-alueita, joita voidaan kehittää teollisen internetin teknologioiden avulla.

Sisältö (OJ)

Opiskelijat suorittavat pienryhmissä koneautomaation projektitöitä sekä perehtyvät sähkötekniikan ja elektroniikan peruskytkentöihin. Projektien pääasiallisena tehtävänä on perehdyttää opiskelija pneumatiikan, hydrauliikan ja sähkökytkentöjen tekemiseen, sekä perehdyttää opiskelija ohjauslaitteiden ohjelmointiin malliesimerkkien avulla.
Lisäksi opiskelijat toteuttavat teollisen internetin projektityön valitulla IoT –alustalla.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija hallitsee välttävästi koneautomaation, sähkötekniikan ja logiikkaohjelmoinnin perusteet. Opiskelija osaa lukea ja piirtää yksinkertaisia relekaavioita ja sähkökaavioita. Kykenee avustetusti selviytymään yksinkertaisista logiikkaohjelmoinnin tehtävistä. Opiskelija ymmärtää teollisen internetin/IoT:n peruskäsitteet. Osaa toimia ryhmässä.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija hallitsee hyvin koneautomaation, sähkötekniikan ja logiikkaohjelmoinnin perusteet. Opiskelija osaa ohjelmoida yksinkertaisen koneautomaation sovelluksen itsenäisesti sekä osaa lukea ja piirtää tyypillisiä koneautomaation rele- ja piirikaavioita. Opiskelija hallitsee teollisen internetin/IoT:n peruskäsitteet ja ymmärtää teollisen internetin mahdollisuudet. Osaa toimia ryhmässä aktiivisesti ja rakentavasti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija hallitsee erinomaisesti koneautomaation, sähkötekniikan ja logiikkaohjelmoinnin perusteet. Opiskelija osaa ohjelmoida tyypillisen koneautomaation sovelluksen itsenäisesti sekä osaa lukea ja piirtää monimutkaisempia koneautomaation rele- ja piirikaavioita. Opiskelija hallitsee teollisen internetin/IoT:n peruskäsitteet ja ymmärtää teollisen internetin mahdollisuudet. Osaa toimia ryhmässä aktiivisesti ja rakentavasti.

Aika ja paikka

Opetusympäristöt
- Lähiopetus laboratoriossa
- Verkkoympäristöt

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Tentin ajankohta opintojakson loppupuolella.

Uusintakoe opintojakson jälkeen erikseen ilmoitettuna ajankohtana. Uusintakokeiden määrä TAMK:n tutkintosäännön mukaan.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakson suoritettuaan opiskelija hallitsee koneautomaation sekä sähkötekniikan/elektroniikan perusteet. Opiskelija osaa lukea ja piirtää relekaavioita sekä sähkötekniikan piirikaavioita. Opiskelija tuntee koneautomaation yleisimmät perustoimilaitteet ja anturit. Opiskelija hallitsee logiikkaohjelmoinnin perusteet ja osaa ohjelmoida yksinkertaisen koneautomaatiojärjestelmän.
Opiskelija osaa rakentaa, simuloida ja mitata perustasasähköpiirejä.
Opiskelija ymmärtää teollisen internetin peruskäsitteet sekä digitalisaation vaikutukset kestävän kehityksen mukaisessa valmistavassa teollisuudessa. Lisäksi opiskelija osaa tunnistaa prosesseista osa-alueita, joita voidaan kehittää teollisen internetin teknologioiden avulla.
Opiskelija osaa ammattimaisen raportoinnin perusteet ja osaa tuottaa työstää raportteja.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Opetusmenetelmät
- Teorialuentoja
- Käytännön harjoituksia ja laboratoriotyöskentely ryhmissä
- Itsenäinen opiskelu

Oppimateriaalit

Oppimateriaali
- Kurssimateriaali
- Sähkötekniikan oppikirjat (Esim: Sähkötekniikka, J Ahoranta, WSOY; Piirianalyysi 1, Tarkka, Määttänen, Hietalahti, EDITA)

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Toteutuksen laajuus: 3 op (81 h)

Kotitehtävänä laboratoriotyöskentelyn ennakkotehtävät vaativat reilusti aikaa ja oltava tehtynä ennen labratöiden aloittamista.

Sisällön jaksotus

Aikataulusuunnitelma julkaistaan Moodlessa.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Ei valinnaisia suoritustapoja.

Hyväksiluku TAMK:n tutkintosäännön mukaan

Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija ei osaa sähkötekniikan peruskäsitteitä eikä osaa perussähköpiirien teoreettista laskentaa, simulointi tai rakentamista. Opiskelija ei osaa PLC ja reletekniikan peruskäsitteitä eikä pysty suunnittelemaan tai toteuttamaan yksinkertaisia ohjauspiirejä. Opiskelija ei saa raportoida työstään.

Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija hallitsee välttävästi koneautomaation, sähkötekniikan ja logiikkaohjelmoinnin perusteet.. Opiskelija osaa lukea ja piirtää yksinkertaisia relekaavioita ja sähkökaavioita. Kykenee avustetusti selviytymään yksinkertaisista logiikkaohjelmoinnin tehtävistä. Opiskelija tuntee sähkötekniikan perustermit ja osaa yksinkertaisten tasasähköpiirien teoreettisen tarkastelun, simuloinnin ja käytännön mittaamisen. Opiskelija ymmärtää teollisen internetin/IoT:n peruskäsitteet. Osaa toimia ryhmässä ja raportoida työstään.

Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija hallitsee hyvin koneautomaation, sähkötekniikan ja logiikkaohjelmoinnin perusteet. Opiskelija osaa ohjelmoida yksinkertaisen koneautomaation sovelluksen itsenäisesti sekä osaa lukea ja piirtää tyypillisiä koneautomaation rele- ja piirikaavioita. Opiskelija tuntee sähkötekniikan perustermit ja osaa yksinkertaisten tasasähköpiirien teoreettisen tarkastelun, simuloinnin ja käytännön mittaamisen. Opiskelija osaa arvioida mittauksessa tapahtuvia virheitä. Opiskelija hallitsee teollisen internetin/IoT:n peruskäsitteet ja ymmärtää teollisen internetin mahdollisuudet. Osaa toimia ryhmässä aktiivisesti ja rakentavasti. Opiskelija osaa tuottaa laadukkaita raportteja työstään.

Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija hallitsee erinomaisesti koneautomaation, sähkötekniikan ja logiikkaohjelmoinnin perusteet. Opiskelija osaa ohjelmoida tyypillisen koneautomaation sovelluksen itsenäisesti sekä osaa lukea ja piirtää monimutkaisempia koneautomaation rele- ja piirikaavioita. Opiskelija tuntee sähkötekniikan perustermit hyvin ja osaa yksinkertaisten tasasähköpiirien teoreettisen tarkastelun, simuloinnin, soveltamisen ja käytännön mittaamisen. Opiskelija pystyy arvioimaan ja huomioimaan mittaamisessa tapahtuvia virheitä. Opiskelija hallitsee teollisen internetin/IoT:n peruskäsitteet ja ymmärtää teollisen internetin mahdollisuudet. Osaa toimia ryhmässä aktiivisesti ja rakentavasti.

Ilmoittautumisaika

18.11.2024 - 03.01.2025

Ajoitus

07.01.2025 - 25.05.2025

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Sakari Lepola
Vastuuhenkilö

Sakari Lepola

Ryhmät
  • 23AI112
    Konetekniikka 2023, monimuoto

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija tuntee henkilöstöjohtamisen keskeiset periaatteet ja teoriat sekä hän ymmärtää työpsykologian keskeiset käsitteet sekä kansainvälisen ympäristön eri työkulttuuri eroavaisuudet. Opiskelija ymmärtää teollisen yksikön henkilöstön osaamisen, hyvinvoinnin ja toiminnan tuloksen välisen yhteyden, esim IoT / Big Datan hyödyntäminen toiminnan kehittämisessä..
Opiskelija tuntee yrityksen strategiaprosessin ja työkalut sekä ymmärtää strategian merkityksen yrityksen toiminnalle.
Opiskelija tuntee työyhteisön muutosprosessin periaatteet, osaa motivoida ja palkita teollisen yksikön työntekijöitä tarkoituksenmukaisella tavalla. Opiskelija osaa arvioida ja kehittää itseään esimiehenä huomioiden myös kestävän kehityksen (yhteiskuntavastuu).
Opiskelija tuntee oman toimialansa työlainsäädännön keskeisen sisällön, osaa laatia teollisuusyrityksen työntekijän työsopimuksen. Opiskelija tuntee henkilöstön rekrytointiprosessin ja irtisanomisprosessin eri vaiheet ja säännökset.

Sisältö (OJ)

Henkilöstöjohtaminen, strategiaprosessi, muutoksenhallinta, Itsensäjohtaminen, motivaatio, työlainsäädäntö, työsopimus

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija tunnistaa johtamisen ja esimietyön tärkeimmät peruskäsitteet ja vaatimukset. Opiskelija tiedostaa esimiehen toimiin liittyvät tärkeimmät työlainsäädännön lait ja suoriutuu annetuista tehtävistä, tarvittaessa avustettuna.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija tuntee esimiestyön ja johtamisen aihepiiriä hallitsevat lait, käsitteet ja toiminnot. Opiskelija suoriutuu itsenäisesti annetuista tehtävistä.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija hallitsee hyvin johtamisen ja esimiestyön sekä siihen liittyvän työlainsäädännön osa-alueet ja pystyy soveltamaan taitoaan erilaisiin aihepiirin tehtäviin.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Opintojaksolla ei ole lainkaan pakollista tenttiä. Opintojakso suoritetaan a) tinkimättömällä osallistumisella oman ryhmän tehtävien suorittamiseen ja b) ryhmätöiden tuotosten ja käsiteltyjen aiheiden omien muistiinpanojen avulla tuotetulla henkilökohtaisella oppimispäiväkirjalla (portfolio), joka arvioidaan kohdan a) toteuduttua arvosanalla 1-5.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Kurssin kaikille luennoille (force majeure -varaus) ja kaikkiin ryhmätehtäviin osallistuminen tuottaa automaattisesti kurssin arvioinnin pohjaksi arvosanan 1. Opintojakson ajalta täytetään henkilökohtaista oppimispäiväkirjaa, joka palautetaan opintojakson päätyttyä. Oppimispäiväkirja arvioidaan arvosanalla 0-5. Ohjeet oppimispäiväkirjan kirjoittamiseen esitellään luennoilla ja ne löytyvät kurssin TuniMoodlesivuilta. Toteutuksen arvosana perustuu pääosin oppimispäiväkirjan arvosanaan.

Vapaaehtoiseen korotustenttiin osallistumisesta on mahdollista saada lisäpisteitä, joilla oppimispäiväkirjan arvosanaa ja siten toteutuksen arvosanaa voi korottaa.

Opintosuorituksen arviointi: kiitettävä (5), hyvä (3-4), tyydyttävä (1-2), hylätty (0). Arvioinnissa sovelletaan TAMKin yleisiä arviointikriteerejä: https://intra.tamk.fi/fi/web/tutkinto-opinto-opas/arviointi

Arviointiasteikko

Hyväksytty/hylätty

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

- v. 2025 lähiopetuksena (tilanteen salliessa) toteutettavat luennot
- ryhmäkohtaiset tehtävät, joiden sisältö puretaan ja analysoidaan tunneilla
- itsenäinen opiskelu
- henkilökohtainen oppimispäiväkirja, portfolio, joka palautetaan kurssin lopussa
oppimisympäristö TuniMoodle

Oppimateriaalit

Kurssilla käsitellään useiden eri aihealueen kirjoittajien materiaalia, joista tehdään ryhmäkohtaisia palautuksia.
Opettajan materiaali jaetaan TuniMoodlen oppimisympäristössä

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

3 op:n suoritus vaatii yhteensä noin 81 tuntia työtä.

Sisällön jaksotus

Kukin luentokerta käsittelee yhtä teemaa. Lähiopetuskertojen/luentojen välisellä viikolla opiskelija tekee ryhmänsä kanssa seuraavaksi kerraksi osoitetun tehtävän. Arvan osuessa kohdalle tehtävä esitetään koko kurssille. Tehtävän suoritusta ei arvostella erikseen, mutta sen perusteella täytettävä oppimispäiväkirjan osuus on kurssin arvioinnin perusta. Opintojakson sisältö ja aikataulu sekä luentojen teemat esitellään ensimmäisellä luennolla ja kurssin edetessä TuniMoodlessa.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Ei ole

Lisätietoja opiskelijoille

KEVÄÄN 2025 KURSSIN TOTEUTUSTA KOSKEVAT HUOMAUTUKSET:
1. Koronapandemian on toistaiseksi selätetty, muta influenssat yms. saattavat vaikuttaa tilanteeseen. Vain terveenä lähiopetukseen!
2. Kohdassa yksi mainittujen mahdollisten erityistoimien vuoksi lähiopetus saatetaan joutua korvaamaan etäopetusmenetelmillä. Mahdolliset koronapandemiasta johtuvat erityistoimet vaikuttavat kurssin ohjelmaan, harjoitustöiden määrään ja arviointiin, kurssin loppukokeeseen ja siten myös kurssin arvosanan muodostukseen.
3. Tähän toteutussuunnitelmaan ennen kurssin aloitusta kirjattuja asioita ei ole mainittujen erityistoimien vuoksi muutettu eli kurssisuunnitelmaa toteutetaan kohdan yksi antaman viitekehyksen mukaisesti. 18.9.2024 Sakari Lepola

Ilmoittautumisaika

18.11.2024 - 05.01.2025

Ajoitus

01.01.2025 - 31.05.2025

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Sami Kalliokoski
Vastuuhenkilö

Sami Kalliokoski

Ryhmät
  • 22I111
    Konetekniikka, tuotekehitys

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija tuntee henkilöstöjohtamisen keskeiset periaatteet ja teoriat sekä hän ymmärtää työpsykologian keskeiset käsitteet sekä kansainvälisen ympäristön eri työkulttuuri eroavaisuudet. Opiskelija ymmärtää teollisen yksikön henkilöstön osaamisen, hyvinvoinnin ja toiminnan tuloksen välisen yhteyden, esim IoT / Big Datan hyödyntäminen toiminnan kehittämisessä..
Opiskelija tuntee yrityksen strategiaprosessin ja työkalut sekä ymmärtää strategian merkityksen yrityksen toiminnalle.
Opiskelija tuntee työyhteisön muutosprosessin periaatteet, osaa motivoida ja palkita teollisen yksikön työntekijöitä tarkoituksenmukaisella tavalla. Opiskelija osaa arvioida ja kehittää itseään esimiehenä huomioiden myös kestävän kehityksen (yhteiskuntavastuu).
Opiskelija tuntee oman toimialansa työlainsäädännön keskeisen sisällön, osaa laatia teollisuusyrityksen työntekijän työsopimuksen. Opiskelija tuntee henkilöstön rekrytointiprosessin ja irtisanomisprosessin eri vaiheet ja säännökset.

Sisältö (OJ)

Henkilöstöjohtaminen, strategiaprosessi, muutoksenhallinta, Itsensäjohtaminen, motivaatio, työlainsäädäntö, työsopimus

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija tunnistaa johtamisen ja esimietyön tärkeimmät peruskäsitteet ja vaatimukset. Opiskelija tiedostaa esimiehen toimiin liittyvät tärkeimmät työlainsäädännön lait ja suoriutuu annetuista tehtävistä, tarvittaessa avustettuna.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija tuntee esimiestyön ja johtamisen aihepiiriä hallitsevat lait, käsitteet ja toiminnot. Opiskelija suoriutuu itsenäisesti annetuista tehtävistä.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija hallitsee hyvin johtamisen ja esimiestyön sekä siihen liittyvän työlainsäädännön osa-alueet ja pystyy soveltamaan taitoaan erilaisiin aihepiirin tehtäviin.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

18.11.2024 - 05.01.2025

Ajoitus

01.01.2025 - 31.05.2025

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Sami Kalliokoski
Vastuuhenkilö

Sami Kalliokoski

Ryhmät
  • 22I160
    Konetekniikka, tuotantotekniikka

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija tuntee henkilöstöjohtamisen keskeiset periaatteet ja teoriat sekä hän ymmärtää työpsykologian keskeiset käsitteet sekä kansainvälisen ympäristön eri työkulttuuri eroavaisuudet. Opiskelija ymmärtää teollisen yksikön henkilöstön osaamisen, hyvinvoinnin ja toiminnan tuloksen välisen yhteyden, esim IoT / Big Datan hyödyntäminen toiminnan kehittämisessä..
Opiskelija tuntee yrityksen strategiaprosessin ja työkalut sekä ymmärtää strategian merkityksen yrityksen toiminnalle.
Opiskelija tuntee työyhteisön muutosprosessin periaatteet, osaa motivoida ja palkita teollisen yksikön työntekijöitä tarkoituksenmukaisella tavalla. Opiskelija osaa arvioida ja kehittää itseään esimiehenä huomioiden myös kestävän kehityksen (yhteiskuntavastuu).
Opiskelija tuntee oman toimialansa työlainsäädännön keskeisen sisällön, osaa laatia teollisuusyrityksen työntekijän työsopimuksen. Opiskelija tuntee henkilöstön rekrytointiprosessin ja irtisanomisprosessin eri vaiheet ja säännökset.

Sisältö (OJ)

Henkilöstöjohtaminen, strategiaprosessi, muutoksenhallinta, Itsensäjohtaminen, motivaatio, työlainsäädäntö, työsopimus

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija tunnistaa johtamisen ja esimietyön tärkeimmät peruskäsitteet ja vaatimukset. Opiskelija tiedostaa esimiehen toimiin liittyvät tärkeimmät työlainsäädännön lait ja suoriutuu annetuista tehtävistä, tarvittaessa avustettuna.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija tuntee esimiestyön ja johtamisen aihepiiriä hallitsevat lait, käsitteet ja toiminnot. Opiskelija suoriutuu itsenäisesti annetuista tehtävistä.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija hallitsee hyvin johtamisen ja esimiestyön sekä siihen liittyvän työlainsäädännön osa-alueet ja pystyy soveltamaan taitoaan erilaisiin aihepiirin tehtäviin.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

18.11.2024 - 05.01.2025

Ajoitus

01.01.2025 - 31.05.2025

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Sami Kalliokoski
Vastuuhenkilö

Sami Kalliokoski

Ryhmät
  • 22I228K
    Konetekniikka,, älykkäät koneet
  • 22I190
    Konetekniikka, koneautomaatio
  • 22I180
    Konetekniikka, lentokonetekniika

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija tuntee henkilöstöjohtamisen keskeiset periaatteet ja teoriat sekä hän ymmärtää työpsykologian keskeiset käsitteet sekä kansainvälisen ympäristön eri työkulttuuri eroavaisuudet. Opiskelija ymmärtää teollisen yksikön henkilöstön osaamisen, hyvinvoinnin ja toiminnan tuloksen välisen yhteyden, esim IoT / Big Datan hyödyntäminen toiminnan kehittämisessä..
Opiskelija tuntee yrityksen strategiaprosessin ja työkalut sekä ymmärtää strategian merkityksen yrityksen toiminnalle.
Opiskelija tuntee työyhteisön muutosprosessin periaatteet, osaa motivoida ja palkita teollisen yksikön työntekijöitä tarkoituksenmukaisella tavalla. Opiskelija osaa arvioida ja kehittää itseään esimiehenä huomioiden myös kestävän kehityksen (yhteiskuntavastuu).
Opiskelija tuntee oman toimialansa työlainsäädännön keskeisen sisällön, osaa laatia teollisuusyrityksen työntekijän työsopimuksen. Opiskelija tuntee henkilöstön rekrytointiprosessin ja irtisanomisprosessin eri vaiheet ja säännökset.

Sisältö (OJ)

Henkilöstöjohtaminen, strategiaprosessi, muutoksenhallinta, Itsensäjohtaminen, motivaatio, työlainsäädäntö, työsopimus

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija tunnistaa johtamisen ja esimietyön tärkeimmät peruskäsitteet ja vaatimukset. Opiskelija tiedostaa esimiehen toimiin liittyvät tärkeimmät työlainsäädännön lait ja suoriutuu annetuista tehtävistä, tarvittaessa avustettuna.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija tuntee esimiestyön ja johtamisen aihepiiriä hallitsevat lait, käsitteet ja toiminnot. Opiskelija suoriutuu itsenäisesti annetuista tehtävistä.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija hallitsee hyvin johtamisen ja esimiestyön sekä siihen liittyvän työlainsäädännön osa-alueet ja pystyy soveltamaan taitoaan erilaisiin aihepiirin tehtäviin.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

01.04.2024 - 04.09.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 20.11.2024

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Tomi-Pekka Nieminen
Vastuuhenkilö

Tomi-Pekka Nieminen

Ryhmät
  • 22I160
    Konetekniikka, tuotantotekniikka

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa FM-järjestelmän peruskäyttäjän taidot. Opiskelija osaa luoda järjestelmään valmistettavien kappaleiden nimikkeet sekä tilaukset, ja niille tarvittavat reitit sekä tehdä niistä hakuja. Opiskelija osaa työstettävien kappaleiden kiinnitystavat ja valmistusmenetelmät FM-järjestelmässä.
Opiskelija tuntee käyttäjältä ja esimieheltä vaadittavalla tasolla FM-järjestelmän työturvallisuusvaatimukset.

Sisältö (OJ)

Opetus suoritetaan luokkaopetuksena teoriaosuudelta.
Käytännön harjoittelu toteutetaan aidolla FM-järjestelmällä työskentelemällä pienryhmissä.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija tunnistaa ja osaa FM-järjestelmän peruskäyttäjän taidot. Opiskelija ymmärtää perusjärjestelmän työturvallisuus vaatimukset.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija tuntee hyvin ja osaa luoda järjestelmään valmistettavien kappaleiden nimikkeet sekä tilaukset, ja niille tarvittavat reitit sekä tehdä niistä hakuja. Opiskelija osaa työstettävien kappaleiden kiinnitystavat ja valmistusmenetelmät FM-järjestelmässä. Opiskelija kykenee selvittämään tarvittavia menetelmiä ja ratkaisemaan valmistukseen liittyviä ongelmia itsenäisesti yksinkertaisissa tapauksissa.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija ymmärtää ja hallitsee erinomaisesti käyttäjältä ja esimieheltä vaadittavalla tasolla FM-järjestelmän työturvallisuusvaatimukset. Opiskelija pystyy soveltamaan taitojaan erilaisten ongelmien selvittämisessä ja ratkaisemisessa itsenäisesti.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

01.04.2024 - 08.09.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 22.11.2024

Laajuus

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Tomi-Pekka Nieminen
Vastuuhenkilö

Tomi-Pekka Nieminen

Ryhmät
  • 21I160
    Konetekniikka, tuotantotekniikka

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa FM-järjestelmän useita osa-alueita.
Hän osaa FM-järjestelmän suuremmistakin häiriötilanteista
toipumisen, kapasiteetin simuloimisen, tuotannon karkean suunnittelun ja aikataulutuksen ohjausohjelmistolla.

Sisältö (OJ)

Opetus suoritetaan luokkaopetuksena teoriaosuudelta.
Käytännön harjoittelu toteutetaan aidolla FM-järjestelmällä työskentelemällä pienryhmissä.

Esitietovaatimukset (OJ)

Joustavat valmistusjärjestelmät, perusteet

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija tunnistaa ja osaa FM-järjestelmän perustaitojen lisäksi useita osa-alueita. Opiskelija ymmärtää erilaisten järjestelmien työturvallisuus vaatimukset.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija tuntee hyvin ja osaa luoda järjestelmään valmistettavien kappaleiden määritykset sekä tilaukset, ja niille reititykset. Opiskelija osaa hyvin työstettävien kappaleiden kiinnitystavat ja valmistusmenetelmät FM-järjestelmässä. Hän osaa FM-järjestelmän suuremmistakin häiriötilanteista toipumisen, kapasiteetin simuloimisen, tuotannon karkean suunnittelun ja aikataulutuksen ohjausohjelmistolla. Opiskelija kykenee selvittämään tarvittavia menetelmiä ja ratkaisemaan valmistukseen liittyviä ongelmia itsenäisesti yksinkertaisissa tapauksissa.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija ymmärtää ja hallitsee erinomaisesti käyttäjältä ja esimieheltä vaadittavalla tasolla FM-järjestelmän työturvallisuusvaatimukset. Opiskelija pystyy soveltamaan erinomaisia taitojaan erilaisten ongelmien selvittämisessä ja ratkaisemisessa itsenäisesti.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 07.09.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 14.12.2024

Laajuus

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Ville Jouppila
  • Mikko Korpela
Vastuuhenkilö

Ville Jouppila

Ryhmät
  • 22AI112P
    Konetekniikka 2022, monimuoto

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija hallitsee koneautomaation kannalta oleelliset anturit ja toimilaitteet ja niiden toimintaperiaatteet. Opiskelija hallitsee käytännön sähköiset ja sähkömekaaniset komponentit ja niiden kytkennät ohjauslaitteisiin. Opiskelija osaa suunnitella ja rakentaa koneautomaatioon liittyviä ohjauskytkentöjä sekä toteuttaa prosessin ohjauksen. Opiskelija hallitsee releohjauksen ja ohjelmoitavien logiikoiden ohjelmoinnin ja osaa hyödyntää niitä monipuolisesti erilaisissa koneautomaation prosesseissa. Opiskelija hallitsee turvalogiikat sekä koneturvallisuuden perusteet. Opiskelija osaa soveltaa konenäköä osana koneautomaation prosesseja.

Sisältö (OJ)

Robotin ohjelmointi, relekytkennät; virtapiirikaaviot, johdotuskaaviot, kytkennän rakentaminen ja testaaminen, ohjelmoitavan logiikan ohjelmointi, koneen tai laitteen ohjaus ohjelmoitavan logiikan avulla, pneumaattiset kytkennät.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija osaa suunnitella, kytkeä ja ohjelmoida yksinkertaisia koneautomaation prosessiohjauksia. Kykenee avustetusti suoriutumaan annetuista tehtävistä. Tietää turvalogiikoiden ja koneturvallisuuden perusteet.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija osaa suunnitella, kytkeä ja ohjelmoida tyypillisiä koneautomaation prosessiohjauksia. Kykenee suoriutumaan annetuista tehtävistä hyvin. Osaa turvalogiikoiden ja koneturvallisuuden perusteet hyvin. Osaa soveltaa osaamistaan koneautomaation alalla.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija osaa suunnitella, kytkeä ja ohjelmoida haastaviakin koneautomaation prosessiohjauksia. Kykenee suoriutumaan annetuista tehtävistä erinomaisesti. Osaa turvalogiikoiden ja koneturvallisuuden perusteet erinomaisesti. Osaa soveltaa osaamistaan monipuolisesti koneautomaation alalla.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

18.11.2024 - 10.01.2025

Ajoitus

06.01.2025 - 25.04.2025

Vko 2: Aloitus
Vko 3 - 17: Labratyöskentely
Hackathon-tapahtuma vko 7

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Ei tenttiä. Arviointi ryhmätöiden perusteella

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Labratyösketely
Hackathon-innovointitapahtuma
Itsenäinen työskentely

Oppimateriaalit

Harjoitustyöiden materiaali

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

4 op
- Työmäärä 7 - 10 h / viikko

Sisällön jaksotus

-

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Ei ole

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

-

Kansainvälisyys

-

Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija ei osallistu ryhmän työskentelyyn tai ei osaa ohjausjärjestelmien perusteita.

Opiskelija ei kykene suunnittelemaan, kuvaamaan tai tekemään koneautomaation prosesseja

Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija osaa suunnitella, kytkeä ja ohjelmoida yksinkertaisia koneautomaation prosessiohjauksia. Kykenee avustetusti suoriutumaan annetuista tehtävistä.

Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija osaa suunnitella, kytkeä ja ohjelmoida tyypillisiä koneautomaation prosessiohjauksia. Kykenee suoriutumaan annetuista tehtävistä hyvin. Huomioi työssään prosessin mekaanisen kestävyyden. Osaa soveltaa osaamistaan koneautomaation alalla.

Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija osaa suunnitella, kytkeä ja ohjelmoida haastaviakin koneautomaation prosessiohjauksia. Kykenee suoriutumaan annetuista tehtävistä erinomaisesti. Osaa rakentaa toimivan kokonaisuuden, missä on huomioitu laitteiston mekaaninen kestävyys. Osaa soveltaa osaamistaan monipuolisesti koneautomaation alalla.

Ilmoittautumisaika

18.11.2024 - 10.01.2025

Ajoitus

06.01.2025 - 25.04.2025

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Mikko Korpela
Vastuuhenkilö

Mikko Korpela

Ryhmät
  • 24I112A
    Konetekniikka 2024

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa
• sähkötekniikan ja koneautomaation perusteet ja tuntee automaatio- ja ohjausjärjestelmän perusrakenteen
• osaa yksinkertaisten tasasähköpiirien teoreettisen tarkastelun, simuloinnin ja perusmittalaitteiden käytön.
• sähkötekniikan peruskomponentit sekä tulkita ja piirtää sähkö- ja relekaavioita.
• soveltaa sähkön teoriaa koneautomaation laitteissa.
• tunnistaa koneautomaation yleisimmät toimilaitteet ja anturit.
• konetekniikan ohjausjärjestelmien perusteet ja osaa soveltaa tietoa yksinkertaisiin ohjausjärjestelmiin.
• suunnitella, rakentaa ja testata yksinkertaisen relekytkennän konetekniikan sovellukseen
• PLC ohjelmoinnin perusteet ja pystyy suunnittelemaan, laatimaan, asentamaan ja testaamaan yksinkertaisen PLC sovellusohjelman konetekniikan laitteistolle.
• osaa oman työnsä dokumentoinnin ja osaa raportoida työnsä tuloksista ammattimaisesti.

Sisältö (OJ)

Tasasähkön perusteet
• Tasasähköpiirin perussuureet (jännite, virta, teho, resistanssi)
• Perusmittalaitteiden hallinta
• Kirchhoffin piirilait, Ohmin laki
• Puolijohdekomponentit (diodi, transistori)
• Tasasähköpiirien simulointi
Reletekniikan perusteet
Logiikkaohjelmoinnin perusteet
Anturien ja toimilaitteiden perusteet ja kytkentä ohjausjärjestelmään

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää perusmittalaitteita avustettuna. Opiskelija tuntee tasasähkötekniikan peruskäsitteet. Opiskelija tuntee peruskomponentit ja niiden käyttäytymisen tasasähköpiireissä. Opiskeluja osaa soveltaa sähköteoriaa konetekniikan sovelluksissa. Opiskelija suoriutuu yksinkertaisista käytännön tehtävistä ryhmän tukemana. Opiskelija osaa välttävästi, koneautomaation, reletekniikan ja logiikkaohjelmoinnin perusteet. Opiskelija osaa lukea ja piirtää yksinkertaisia relekaavioita ja sähkökaavioita. Opiskelija kykenee avustetusti selviytymään yksinkertaisista logiikkaohjelmoinnin tehtävistä. Opiskelija osaa auttavasti dokumentoida työtään ja raportoida tulisia muille.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää sujuvasti perusmittalaitteita. Hän tuntee piirilaskentatekniikan perusteet ja ymmärtää sähkötekniikan peruskomponenttien käyttäytymisen ja tehtävät tasasähköpiireissä. Opiskelija osaa soveltaa sähköteoriaa konetekniikan sovelluksissa. Opiskelija osaa sähköisten toimilaitteiden perusmitoituksen. Hän suoriutuu annetuista tehtävistä itsenäisesti. Opiskelija osaa hyvin koneautomaation, reletekniikan ja logiikkaohjelmoinnin perusteet. Opiskelija osaa ohjelmoida yksinkertaisen koneautomaation sovelluksen itsenäisesti sekä osaa lukea ja piirtää tyypillisiä koneautomaation rele- ja piirikaavioita. Opiskelija osaa arvioida mittauksessa tapahtuvia virheitä ja niiden merkityksiä koneautomaation sovelluksissa. Opiskelija osaa toimia ryhmässä aktiivisesti ja rakentavasti. Opiskelija osaa dokumentoida oman työnsä selkeästi ja raportoida työn tulokset jäsennellysti ja selkeästi.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija suoriutuu myös vaativimmista piirilaskentatehtävistä. Opiskelija osaa mitoittaa sähköisiä toimilaitteita ja soveltaa teoreettista tietoa konetekniikan sovelluksissa. Hän käyttää sujuvasti perusmittalaitteita ja osaa tehdä valintoja laitetekniikoiden välillä. Opiskelija osaa erinomaisesti koneautomaation, reletekniikan ja logiikkaohjelmoinnin perusteet. Opiskelija osaa ohjelmoida tyypillisen koneautomaation sovelluksen itsenäisesti sekä osaa lukea ja piirtää haastavampia koneautomaation rele- ja piirikaavioita. Opiskelija pystyy arvioimaan ja huomioimaan mittaamisessa tapahtuvia virheitä. Osaa toimia ryhmässä aktiivisesti ja rakentavasti. Opiskelija osaa dokumentoida työn tarkasti ja raportoida työnsä tuloksista ammattimaisesti, selkeästi ja jäsennellysti.

Aika ja paikka

Teoriaopetus
- TAMK kampus
- Ajoitus lukujärjestyksen mukaan

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Sovitaan ryhmän kanssa erikseen

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Teoriakoe / -kokeet
Laboratoriotyöskentelu (esitehtävät ja dokumentaatio)

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Opetus:
- Teorialuennot, Lähiopetus
- Laboratoriotyöskentely, Lähiopetus

Itsenäinen opiskelu
- Simulointi harjoitukset
- Teoreettinen laskenta ja suunnittelu

Oppimateriaalit

- Teorialuennot (Moodle)
- Erillinen materiaali (Moodle)

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Teoriaopetus: 12 h
Laboratoriotyöskentely: 24 h
Ennakkotehtävät: 24 h
Itsenäinen opiskelu: 21 h

Sisällön jaksotus

Toteutus alkaa teorialla ja jatkuu laboratoriotyöskentelyllä

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Hyväksiluku TAMK HyväHot järjestelmän kautta.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Ei

Opiskelija osaa valita ja mitoittaa koneenrakennuksen ja tehonsiirron keskeisiä koneenosia ja välityksiä, kuten akselikytkimet ja jarrut sekä ketju- ja hammashihnavälitykset. Opiskelija ymmärtää koneenosien liitosvaihtoehdot ja osaa mitoittaa koneenrakennuksen ja tehonsiirron keskeisiä liitoksia, kuten niittiliitoksia ja akseli-napa-liitoksia (liimaliitos ja profiiliakselit) sekä akselien liitoksia (kytkimet ja nivelakselit). Tuntee standardiperusteisen mitoitustavan ja osaa itse mitoittamiaan sekä valmistajien luetteloista valitsemiaan koneenosia käyttäen muodostaa suurempia kokonaisuuksia, komponentteja ja käyttöjä, kuten moottori-kytkin-vaihde-käytöt. Opiskelija ymmärtää tasapainoituksen, laakereiden asennus/suunnittelu ja akseliliitoksien linjauksen perusteet ja osaa suorittaa ne.

Sisältö (OJ)

Tehonsiirron vaativien koneenosien, välitysten ja liitosten valinta ja mitoitus. Standardiperusteisen mitoitustapa. Akselikytkimet ja jarrut. Ketju- ja hammashihnavälitykset. Niittiliitokset ja akseli-napa-liitokset (liimaliitos ja profiiliakselit) sekä akselien liitokset (kytkimet ja nivelakselit). Projektityöt. Laboratorioharjoitustyöt.

Esitietovaatimukset (OJ)

Koneenosaopin perustiedot, lujuusopin, dynamiikan ja statiikan perustiedot

Opiskelija tunnistaa koneenrakennuksen ja tehonsiirron keskeisiä koneenosia, liitoksia ja välityksiä, kuten akselikytkimet, niittiliitokset, ketju- ja hihnavälitykset sekä osaa ohjattuna mitoittaa niitä yksinkertaisiin kohteisiin. Opiskelija tiedostaa standardien merkityksen valintamitoituksessa ja osaa ohjattuna muodostaa suurempia kokonaisuuksia esimerkiksi moottori-kytkin-vaihde-käyttö, valitsemistaan komponenteista.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija tuntee hyvin koneenrakennuksen ja tehonsiirron keskeisiä koneenosia, liitoksia ja välityksiä, kuten akselikytkimet, niittiliitokset, ketju- ja hihnavälitykset sekä osaa itsenäisesti mitoittaa niitä tavanomaisiin kohteisiin. Opiskelija huomioi oikeat standardit valintamitoituksessa ja osaa muodostaa suurempia kokonaisuuksia esimerkiksi moottori-kytkin-vaihde-käyttö, valitsemistaan komponenteista. Opiskelija osaa soveltaa oppimaansa käytännön ongelmiin ja ottaa vastuun omasta suoriutumisestaan.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija tietää ja ymmärtää laaja-alaisesti koneenrakennuksen ja tehonsiirron keskeisiä koneenosia, liitoksia ja välityksiä, kuten akselikytkimet, niittiliitokset, ketju- ja hihnavälitykset sekä osaa soveltavasti mitoittaa niitä vaativiin kohteisiin. Opiskelija huomioi perustellusti oikeat standardit ja eri ratkaisuvaihtoehdot valintamitoituksessa ja osaa itsenäisesti muodostaa suurempia kokonaisuuksia esimerkiksi moottori-kytkin-vaihde-käyttö, valitsemistaan komponenteista. Opiskelija osaa etsiä erilaisia toimintatapoja ja ratkaisuvaihtoehtoja, perustella valintojaan ja kokeilla uudenlaisia toimintamalleja. Ymmärtää toimintansa taloudelliset ja hyvinvointia edistävät vaikutukset ja osaa toimia myös niitä ennakoiden.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Ei tenttiä. Sovitaan tarvittaessa.

Arvosana muodostuu oppimistehtäväpalautuksista, Moodle-kotitehtävistä ja laboratoriotöistä saatujen pisteiden mukaan. Pisterajat ilmoitetaan Moodlessa.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Teoriatunnit ja laskuharjoitukset, oppimistehtävistä koostuva harjoitustyö ja Moodle-kotitehtävät. Laboratoriot.

Oppimateriaalit

Oppikirja: Björk & al., Koneenosien suunnittelu, Sanoma Pro, 2014.
Muu materiaali jaetaan Moodlessa

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Kotitehtävät ja oppimistehtävät vaativat reilusti aikaa lukujärjestyksen ulkopuolelta.

Sisällön jaksotus

Sisältö on jaettu koneenosittain teemoihin. Oppimistehtävissä sovelletaan useaa kokonaisuutta.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Ei ole.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Ei ole.

Kansainvälisyys

Ei ole.

Ilmoittautumisaika

18.11.2024 - 19.01.2025

Ajoitus

13.01.2025 - 30.04.2025

Opiskelija tuntee ja osaa mitoittaa koneenrakennuksen tärkeimpiä koneenosia ja välityksiä, kuten laakerit ja lieriöpyöräparin. Opiskelija osaa suunnitella ja mitoittaa joitakin tavanomaisia liitoksia, kuten ruuvi- ja kiilaliitokset. Opiskelija ymmärtää suunnittelun vaikutuksen koneen ominaisuuksiin sekä standardien merkityksen valintamitoituksessa ja osaa hyödyntää eri valmistajien luetteloita sekä valmisohjelmia.

Sisältö (OJ)

Koneenrakennuksen tyypillisimmät koneenosat; laakerit ja hammasvaihteet. Koneenrakennuksen tyypillisimmät liitokset; Akseli-napaliitokset, ruuviliitos ja hitsausliitos. Koneenrakennuksen tyypillisimmät välitykset; hammasvaihteet. Vierintälaakerointi. Kitka, kuluminen ja voitelu.

Opiskelija tunnistaa koneenrakennuksen eräitä tärkeimpiä koneenosia ja liitoksia, kuten laakerit ja kiilaliitoksen sekä osaa ohjattuna mitoittaa niitä yksinkertaisiin kohteisiin. Opiskelija tiedostaa suunnittelun vaikutuksen koneen ominaisuuksiin sekä standardien merkityksen valintamitoituksessa. Opiskelija on vain jonkin verran motivoitunut, ottaa vastuun omasta suoriutumisestaan, osaa toimia ryhmässä sekä antaa ja vastaanottaa palautetta.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija tuntee hyvin koneenrakennuksen eräitä tärkeimpiä koneenosia ja liitoksia, kuten laakerit ja kiilaliitoksen sekä osaa itsenäisesti mitoittaa niitä tavanomaisiin kohteisiin. Opiskelija ymmärtää ja osaa kuvata suunnittelun vaikutuksen koneen ominaisuuksiin sekä huomioi oikeat standardit valintamitoituksessa. Opiskelija on selvästi motivoitunut, ottaa vastuuta omasta ja ryhmän suoriutumisesta sekä osaa rakentavasti antaa ja vastaanottaa palautetta.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija tietää ja ymmärtää laaja-alaisesti koneenrakennuksen eräitä tärkeimpiä koneenosia ja liitoksia, kuten laakerit ja kiilaliitoksen sekä osaa soveltavasti mitoittaa niitä myös vaativiin kohteisiin. Opiskelija osaa perustellusti kuvata eri ratkaisuvaihtoehtojen ja suunnittelun vaikutuksen koneen ominaisuuksiin sekä soveltaa oikeita standardeja valintamitoituksessa. Opiskelija on erittäin motivoitunut, ottaa sitoutuneesti vastuuta omasta ja ryhmän suoriutumisesta sekä osaa hyödyntää palautetta systemaattisesti ammatillisen kasvun välineenä.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Ei tenttiä, tarvittaessa sovitaan erikseen.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Lähi- tai etäopetus (ei läsnäolovelvoitetta), harjoitustehtävät

Oppimateriaalit

Oppikirja: Björk & al., Koneenosien suunnittelu, Sanoma Pro, 2014.
Muu materiaali: Luennolla ja verkossa opintojaksoon sivulla jaettava materiaali. Opintojaksoon liittyvää materiaalia Moodlessa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Harjoitustyöt ja omatoiminen opiskelu vaativat reilusti aikaa myös lukkarin tuntien ulkopuolelta.

Sisällön jaksotus

Suoritus koostuu luennoista ja laskuharjoituksista, oppimistehtävistä
Oppimistehtävät: Opintojakson kuluessa jaetaan 5 oppimistehtävää. Ratkaisut on palautettava arvioitavaksi sovittuun päivämäärään mennessä, jonka jälkeen palautettuja ratkaisuja ei arvioida. Oppimistehtävien raportin palautus Moodleen pdf muodossa. Raportti tehdään joko laskentaan käytetyllä ohjelmistolla (esim. Mathcad, Smath, Maxima) tai tekstinkäsittely ohjelmalla. Oikeasta ratkaisusta saa 4 p ja oppimistehtävistä voi saada yhteensä max 20 p. Oppimistehtävien hyväksytty suoritus edellyttää, että opiskelija saa niistä yhteensä vähintään 10 p.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Ei ole.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Ei ole.

Kansainvälisyys

Ei ole.

Ilmoittautumisaika

02.12.2024 - 31.12.2024

Ajoitus

01.01.2025 - 31.07.2025

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Autotekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Mikko Ukonaho
Vastuuhenkilö

Mika Ijas

Ryhmät
  • 23I131
    Autotekniikka, auto-ja työkonetekniikka
  • 23I228A
    Autotekniikka, älykkäät koneet

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija tuntee ja osaa mitoittaa koneenrakennuksen tärkeimpiä koneenosia ja välityksiä, kuten laakerit ja lieriöpyöräparin. Opiskelija osaa suunnitella ja mitoittaa joitakin tavanomaisia liitoksia, kuten ruuvi- ja kiilaliitokset. Opiskelija ymmärtää suunnittelun vaikutuksen koneen ominaisuuksiin sekä standardien merkityksen valintamitoituksessa ja osaa hyödyntää eri valmistajien luetteloita sekä valmisohjelmia.

Sisältö (OJ)

Koneenrakennuksen tyypillisimmät koneenosat; laakerit ja hammasvaihteet. Koneenrakennuksen tyypillisimmät liitokset; Akseli-napaliitokset, ruuviliitos ja hitsausliitos. Koneenrakennuksen tyypillisimmät välitykset; hammasvaihteet. Vierintälaakerointi. Kitka, kuluminen ja voitelu.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija tunnistaa koneenrakennuksen eräitä tärkeimpiä koneenosia ja liitoksia, kuten laakerit ja kiilaliitoksen sekä osaa ohjattuna mitoittaa niitä yksinkertaisiin kohteisiin. Opiskelija tiedostaa suunnittelun vaikutuksen koneen ominaisuuksiin sekä standardien merkityksen valintamitoituksessa. Opiskelija on vain jonkin verran motivoitunut, ottaa vastuun omasta suoriutumisestaan, osaa toimia ryhmässä sekä antaa ja vastaanottaa palautetta.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija tuntee hyvin koneenrakennuksen eräitä tärkeimpiä koneenosia ja liitoksia, kuten laakerit ja kiilaliitoksen sekä osaa itsenäisesti mitoittaa niitä tavanomaisiin kohteisiin. Opiskelija ymmärtää ja osaa kuvata suunnittelun vaikutuksen koneen ominaisuuksiin sekä huomioi oikeat standardit valintamitoituksessa. Opiskelija on selvästi motivoitunut, ottaa vastuuta omasta ja ryhmän suoriutumisesta sekä osaa rakentavasti antaa ja vastaanottaa palautetta.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija tietää ja ymmärtää laaja-alaisesti koneenrakennuksen eräitä tärkeimpiä koneenosia ja liitoksia, kuten laakerit ja kiilaliitoksen sekä osaa soveltavasti mitoittaa niitä myös vaativiin kohteisiin. Opiskelija osaa perustellusti kuvata eri ratkaisuvaihtoehtojen ja suunnittelun vaikutuksen koneen ominaisuuksiin sekä soveltaa oikeita standardeja valintamitoituksessa. Opiskelija on erittäin motivoitunut, ottaa sitoutuneesti vastuuta omasta ja ryhmän suoriutumisesta sekä osaa hyödyntää palautetta systemaattisesti ammatillisen kasvun välineenä.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

lähiopetus, harjoitustehtävät , oppimistehtävät ryhmissä

Oppimateriaalit

Oppikirja: Björk & al., Koneenosien suunnittelu, Sanoma Pro, 2014.
Muu materiaali: Luennolla ja verkossa opintojaksoon sivulla jaettava materiaali. Opintojaksoon liittyvää materiaalia Moodlessa.

Sisällön jaksotus

Suoritus koostuu luennoista ja laskuharjoituksista, oppimistehtävistä
Oppimistehtävät: Opintojakson kuluessa jaetaan 6 oppimistehtävää. Ratkaisut on palautettava arvioitavaksi sovittuun päivämäärään mennessä, jonka jälkeen palautettuja ratkaisuja ei arvioida. Oppimistehtävien raportin palautus Moodleen pdf muodossa. Raportti tehdään joko laskentaan käytetyllä ohjelmistolla (esim. Mathcad, Smath, Maxima) tai tekstinkäsittely ohjelmalla. Oikeasta ratkaisusta saa 4 p ja oppimistehtävistä voi saada yhteensä max 24 p. Oppimistehtävien hyväksytty suoritus edellyttää, että opiskelija saa niistä yhteensä vähintään 10 p.

Lisätietoja opiskelijoille

Mikko Ukonaho 050 431 4020
F2-12
mikko.ukonaho@tuni.fi

Ilmoittautumisaika

18.11.2024 - 19.01.2025

Ajoitus

13.01.2025 - 30.04.2025

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Aki Martikainen
Vastuuhenkilö

Mikko Ukonaho

Ryhmät
  • 23I112A
    Konetekniikka 2023

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija tuntee ja osaa mitoittaa koneenrakennuksen tärkeimpiä koneenosia ja välityksiä, kuten laakerit ja lieriöpyöräparin. Opiskelija osaa suunnitella ja mitoittaa joitakin tavanomaisia liitoksia, kuten ruuvi- ja kiilaliitokset. Opiskelija ymmärtää suunnittelun vaikutuksen koneen ominaisuuksiin sekä standardien merkityksen valintamitoituksessa ja osaa hyödyntää eri valmistajien luetteloita sekä valmisohjelmia.

Sisältö (OJ)

Koneenrakennuksen tyypillisimmät koneenosat; laakerit ja hammasvaihteet. Koneenrakennuksen tyypillisimmät liitokset; Akseli-napaliitokset, ruuviliitos ja hitsausliitos. Koneenrakennuksen tyypillisimmät välitykset; hammasvaihteet. Vierintälaakerointi. Kitka, kuluminen ja voitelu.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija tunnistaa koneenrakennuksen eräitä tärkeimpiä koneenosia ja liitoksia, kuten laakerit ja kiilaliitoksen sekä osaa ohjattuna mitoittaa niitä yksinkertaisiin kohteisiin. Opiskelija tiedostaa suunnittelun vaikutuksen koneen ominaisuuksiin sekä standardien merkityksen valintamitoituksessa. Opiskelija on vain jonkin verran motivoitunut, ottaa vastuun omasta suoriutumisestaan, osaa toimia ryhmässä sekä antaa ja vastaanottaa palautetta.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija tuntee hyvin koneenrakennuksen eräitä tärkeimpiä koneenosia ja liitoksia, kuten laakerit ja kiilaliitoksen sekä osaa itsenäisesti mitoittaa niitä tavanomaisiin kohteisiin. Opiskelija ymmärtää ja osaa kuvata suunnittelun vaikutuksen koneen ominaisuuksiin sekä huomioi oikeat standardit valintamitoituksessa. Opiskelija on selvästi motivoitunut, ottaa vastuuta omasta ja ryhmän suoriutumisesta sekä osaa rakentavasti antaa ja vastaanottaa palautetta.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija tietää ja ymmärtää laaja-alaisesti koneenrakennuksen eräitä tärkeimpiä koneenosia ja liitoksia, kuten laakerit ja kiilaliitoksen sekä osaa soveltavasti mitoittaa niitä myös vaativiin kohteisiin. Opiskelija osaa perustellusti kuvata eri ratkaisuvaihtoehtojen ja suunnittelun vaikutuksen koneen ominaisuuksiin sekä soveltaa oikeita standardeja valintamitoituksessa. Opiskelija on erittäin motivoitunut, ottaa sitoutuneesti vastuuta omasta ja ryhmän suoriutumisesta sekä osaa hyödyntää palautetta systemaattisesti ammatillisen kasvun välineenä.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Ilmoitetaan Moodle-alustalla.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osasuorituksien pisteet lasketaan yhteen. Arvosanan ehdot ja pisterajat ilmoitetaan Moodle-alustalla.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Lähiopetus (ei läsnäolovelvoitetta), kotitehtävät, oppimistehtävistä koostuva harjoitustyö.

Oppimateriaalit

Oppikirja: Björk & al., Koneenosien suunnittelu, Sanoma Pro, 2014.
Muu materiaali jaetaan Moodlessa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Harjoitustyöt ja omatoiminen opiskelu vaativat reilusti aikaa myös lukkarin tuntien ulkopuolelta.

Sisällön jaksotus

Opintojakso on jaettu kokonaisuuksiksi yleisimpien koneenosien mukaan. Pääosin joka toinen kerta on teoriaa, joka toinen laskuharjoituksia. Harjoitustyössä sovelletaan useaa kokonaisuutta ryhmätyönä toteutettavissa oppimistehtävissä.

1 - 5

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Anja Salo
Vastuuhenkilö

Anja Salo

Ryhmät
  • 22AI112P
    Konetekniikka 2022, monimuoto

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija:
- Oppii toimimaan oman suuntautumispolun projektityöympäristössä ja projekteissa erilaisissa suunnittelu- mittaus- ja kehitystehtävissä.
- Hallitsee kehitysprojektin eri vaiheet sekä suunnittelun, ohjauksen ja valvonnan.
- Osaa raportoida projektin etenemistä sen eri vaiheissa.
- Osaa vastaanottaa ja antaa kehitysehdotuksia sekä palautetta projektinhoidon tehtävissä.
- Osaa arvioida projektin onnistumista

Sisältö (OJ)

- Opiskelijan oman kehittämisprojektin (TKI-tai muu hankeprojekti, PK-yrityksen kehittämisprojekti, oma projekti) suunnittelu, ohjaus, toteuttaminen ja valvonta.
- Toimiminen projektiryhmän jäsenenä ja projektipäällikkönä.
- Projektin raportointi sen eri vaiheissa.
- Tiedonhallinta
- Tutustuminen OpenLab ympäristöön
- Datan keräämisestä ja analysointia
- Oman suuntautumispolun työelämän kehittämisprojekti ja/tai TKI-hankeprojekti (Hankkeiden opinnollistaminen).

Esitietovaatimukset (OJ)

Opintosuuntavastaava voi hyväksyä projektiin liittyen opintopisteitä välillä 1-5 op.

Lisätiedot (OJ)

Opintosuuntavastaava voi hyväksyä projektiin liittyen opintopisteitä välillä 1-5 op osaksi opintosuunnan opintoja tai vapaasti valittaviin opintoihin. Projektien opintopistekertymien yhteismitallisuuden takaamiseksi projektin tuntimääräkertymä noin 26 h/op tulee olla todennettavissa raportin tai portfolion tuntikirjanpidon kautta. Projektin tekeminen ajoittuu harjoittelujaksojen ja opinnäytetyön tekemisajankohdan ulkopuolelle. Raportoinnissa noudatetaan TAMKin raportointiohjetta. Projektin aihe sovitaan ennen aloitusta. Myös hyväksiluku tulee joissakin tapauksissa hyväksilukumenettelyllä kyseeseen.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija soveltaa projektitoiminnan pääperiaatteita, peruskäsitteitä ja työkaluja. Opiskelija on vain hieman motivoitunut, ottaa vastuun omasta suorituksestaan ​​ja antaa sekä vastaanottaa palautetta. Opiskelija ymmärtää aiheen ja osaa tiedon soveltamisen.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija soveltaa hyvin projektitoiminnan tärkeimpiä periaatteita, peruskäsitteitä ja työkaluja ja osaa perustella oppimaansa. Opiskelija on selkeästi motivoitunut, ottaa vastuun omasta suorituksestaan ​​ja pystyy rakentavasti antamaan ja vastaanottamaan palautetta. Hänellä on hyvä käsitys aiheesta ja kykenee soveltamaan tietoa hyvin.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija ymmärtää laajasti projektitoiminnan pääperiaatteet, käsitteet ja välineet. Opiskelija ei osaa vain perustella ja soveltaa oppimistaan, vaan myös kriittisesti arvioida omia ratkaisujaan. Opiskelija on erittäin motivoitunut, sitoutunut ottamaan vastuun omasta suorituksestaan ​​ja osaa systemaattisesti käyttää palautetta ammatillisen kasvun välineenä. Hänellä on syvällinen ymmärrys aiheesta ja kyky soveltaa tietoa erinomaisesti. Opiskelija osaa tukea ja ohjata muita opiskelijoita (asiantuntijoita).

  • Jari Puranen
Vastuuhenkilö

Jari Puranen

Ryhmät
  • 24I112A
    Konetekniikka 2024

Tavoitteet (OJ)

Tämän opintojakson jälkeen sinä
• Tunnet magneettikentän käsitteen ja tiedät magneettisen voiman syntymekanismin
• Tiedät sähkömagneettisen induktion periaatteen ja tunnistaa induktion sovelluksia konetekniikassa
• Tiedät kiinteän aineen atomirakenteen ja sähkömagneettiset ominaisuudet
• Tunnet vaimenevan ja vaimenemattoman mekaanisen värähdysliikkeen ja pakkovärähtelyn kuvaamiseen käytetyt suureet, niiden yksiköt ja niiden väliset yhteydet
• Tiedät putkivirtausta kuvaavat suureet kuten virtausnopeus, tilavuus- ja massavirta, niiden yksiköt ja suureiden väliset riippuvuudet
• Osaat mallintaa kitkatonta virtausta ja tunnet viskositeetin käsitteenä
• Tiedät eron kaasujen ja nesteiden virtauskäyttäytymisessä
• Tunnet ideaalikaasun tilanyhtälön

Pauliina Paukkala

Ryhmät
  • 24I112A
    Konetekniikka 2024

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija tietää perusteet tyypillisten pienkoneiden rakenteista ja näiden osien liittämismenetelmistä, materiaaleista, koneenelimistä, komponenteista sekä niiden valintaperusteista. Opiskelija osaa toimia projekti- ja ryhmätyöympäristössä. Opiskelija ymmärtää kone- ja sähköturvallisuuden perusteet. Opiskelija osaa raportoida ja esittää tekemänsä työn. Opiskelija osaa valita oikeita työkaluja ja menetelmiä mm. laitteiden ja liitosten kokoamiseen ja purkamiseen.

Sisältö (OJ)

Tyypillisten pienkoneiden rakenteet. Koneenosien tyypilliset osien liittämismenetelmät, materiaalit, koneenelimet. Komponenttien valintaperusteet. Kone- ja sähköturvallisuuden perusteet.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija pystyy tunnistamaan joitakin pienkoneiden rakenteita, materiaaleja ja komponentteja. Opiskelija ymmärtää koneturvallisuuden perusteet.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija tunnistaa suuren osan pienkoneiden rakenteista, materiaaleista ja komponenteista ja on myös omatoimisesti hankkinut niistä jotakin tietoa. Opiskelija ymmärtää hyvin koneturvallisuuden perusteet.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija on erittäin motivoitunut, ottaa sitoutuneesti vastuuta omasta ja ryhmän suoriutumisesta sekä osaa hyödyntää palautetta systemaattisesti ammatillisen kasvun välineenä. Opiskelija ymmärtää hyvin koneturvallisuuden perusteet ja osaa hyödyntää tätä tietoa toiminnassaan oma-aloitteisesti.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Ei ole tenttiä.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Raportit, esitelmät

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Lähiopetus; ongelmalähtöinen opiskelu, laboratoriotyöskentely, harjoitukset, esitelmät, projektityöskentely

Oppimateriaalit

Internetistä omatoimisesti etsittävät standardit, patentit jne.
Laboratoriotunneilla annettavat työohjeet.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Aloitusluento 2h teorialuokassa, laboratoriotyöskentelyä, messukäyntiä ym. 3h/viikko, seminaari 2h, Itsenäinen työskentely.
Työskentely: 27h/op

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

ei ole.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Opintojakson puitteissa käydään alihankintamessuilla, josta tehdään raportti annettujen ohjeiden mukaisesti. Opintojaksossa tutustutaan myös yritysedustajan laitteeseen ja suoritetaan siitä annetut tehtävät.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakson aikana opiskelijat purkavat laboratoriossa koneita ja laitteita. Purkamistyöstä pidetään pöytäkirjaa ja opintojakso päättyy työn esittämiseen seminaarissa muille opiskelijoille. Työstä tehdään myös kirjallinen kuvia, taulukoita yms. sisältävä raportti annettavan ohjeen mukaisesti.
Lisäksi opintojakson puitteissa käydään alihankintamessuilla, josta tehdään raportti annettujen ohjeiden mukaisesti. Opintojaksossa tutustutaan myös yritysedustajan laitteeseen ja suoritetaan siitä annetut tehtävät.

  • Tom Kalves

Aloitusluento 2h teorialuokassa, laboratoriotyöskentelyä, yrityskäynti ym. 3h/viikko, seminaari 2h, Itsenäinen työskentely.
Työskentely: 27h/op

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

ei ole.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Opintojakson puitteissa käydään yrityksessä, josta tehdään ryhmäkohtainen raportti.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakson aikana opiskelijat purkavat laboratoriossa koneita ja laitteita. Purkamistyöstä pidetään pöytäkirjaa ja opintojakso päättyy työn esittämiseen seminaarissa muille opiskelijoille. Työstä tehdään myös kirjallinen kuvia, taulukoita yms. sisältävä raportti annettavan ohjeen mukaisesti.
Lisäksi opintojakson puitteissa käydään yritysvierailulla, josta tehdään raportti annettujen ohjeiden mukaisesti.

Ilmoittautumisaika

28.07.2024 - 26.08.2024

Ajoitus

27.08.2024 - 31.07.2025

Laajuus

60 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 5

Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma

Sisältö (OJ)

Opinnot koostuvat tutkinto-ohjelman ensimmäisen vuoden opinnoista. Löydät opintosuunnitelmat TAMKin opinto-oppaasta, https://opinto-opas-ops.tamk.fi/.

Opiskelu on kokopäiväopiskelua tutkinto-opiskelijoiden ryhmässä. Paikkoja avoimen AMKin opiskelijoille on 5.

Ilmoittautuminen alkaa 1.8.2024 klo 9.00 ja päättyy 2.8.2024 klo 23.59. Mikäli paikkoja on tämän jälkeen vapaana, ilmoittautumisaikaa voidaan pidentää. Ilmoittautumislomake julkaistaan tällä sivulla ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautuminen on verkkokauppailmoittautuminen ja opintomaksu 300 € maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä.

Opinnoissa menestyminen edellyttää hyvää suullista ja kirjallista suomen kielen taitoa.

Haku ja valinta tutkinto-opiskelijaksi
Polkuopintojen perusteella voit hakeutua tutkinto-opiskelijaksi. Haku tutkinto-opiskelijaksi tapahtuu avoimen väylän erillishaussa toukokuun alussa 2025 opintopolku.fi -palvelussa.

Tutkinto-opiskelijaksi valintaan vaikuttavat avoimessa suoritettu opintopistemäärä, opintomenestys, opintojen vastaavuus TAMKin opetussuunnitelmaan sekä mahdollinen haastattelu. Hakijat asetetaan tarvittaessa paremmuusjärjestykseen keskiarvon perusteella. Valintaan vaadittu opintopistemäärä TAMKin AMK-tutkinnoissa on 50 opintopistettä ja se pitää olla suoritettuna 31.7.2025 mennessä.

Opintososiaaliset edut
Avoimen AMKin opintoihin ei saa opintotukea, eikä muita opintososiaalisia etuuksia. Mikäli olet TE-toimiston asiakas, varmista alustava osallistumisoikeutesi opintoihin TE-toimistosta ennen ilmoittautumista polkuopiskelijaksi.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

09.12.2024 - 07.01.2025

Ajoitus

08.01.2025 - 31.12.2025

Laajuus

60 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 5

Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Ryhmät
  • AVOINAMK
    Avoin amk

Sisältö (OJ)

Opinnot koostuvat tutkinto-ohjelman ensimmäisen vuoden opinnoista. Löydät opintosuunnitelmat TAMKin opinto-oppaasta, https://opinto-opas-ops.tamk.fi/.

Opiskelu on monimuoto-opiskelua tutkinto-opiskelijoiden ryhmässä. Paikkoja avoimen AMKin opiskelijoille on 5.

Opetus alkaa 8.1.2025. Opetusta järjestetään keskiviikko ja torstai-iltaisin klo 17-20, perjantaisin klo 8-20 ja lauantaisin klo 8-18. Opetusta ei ole kaikkina päivinä, vaan keskimäärin noin joka toinen viikko. Esimerkiksi juhlapyhät vaikuttavat aikatauluihin. Opetuspäivät ovat joko etäpäiviä tai lähiopetuspäiviä. Eli saman päivän aikana ei ole molempia toteutusmuotoja.

Ilmoittautuminen alkaa 9.12.2024 klo 9.00 ja päättyy 10.12.2024 klo 23.59. Mikäli paikkoja on tämän jälkeen vapaana, ilmoittautumisaikaa voidaan pidentää. Ilmoittautumislomake julkaistaan tällä sivulla ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautuminen on verkkokauppailmoittautuminen ja opintomaksu 300 € maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä.

Opinnoissa menestyminen edellyttää hyvää suullista ja kirjallista suomen kielen taitoa.

Haku ja valinta tutkinto-opiskelijaksi
Polkuopintojen perusteella voit hakeutua tutkinto-opiskelijaksi. Haku tutkinto-opiskelijaksi tapahtuu avoimen väylän erillishaussa lokakuulla 2025 opintopolku.fi -palvelussa.

Tutkinto-opiskelijaksi valintaan vaikuttavat avoimessa suoritettu opintopistemäärä, opintomenestys, opintojen vastaavuus TAMKin opetussuunnitelmaan sekä mahdollinen haastattelu. Hakijat asetetaan tarvittaessa paremmuusjärjestykseen keskiarvon perusteella. Valintaan vaadittu opintopistemäärä TAMKin AMK-tutkinnoissa on 50 opintopistettä ja se pitää olla suoritettuna 31.12.2025 mennessä.
Opintososiaaliset edut
Avoimen AMKin opintoihin ei saa opintotukea, eikä muita opintososiaalisia etuuksia. Mikäli olet TE-toimiston asiakas, varmista alustava osallistumisoikeutesi opintoihin TE-toimistosta ennen ilmoittautumista polkuopiskelijaksi.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Matti Kivimäki
Vastuuhenkilö

Matti Kivimäki

Ryhmät
  • 22I228K
    Konetekniikka,, älykkäät koneet
  • 22I190
    Konetekniikka, koneautomaatio
  • 22I111
    Konetekniikka, tuotekehitys
  • 22I180
    Konetekniikka, lentokonetekniika
  • 22I160
    Konetekniikka, tuotantotekniikka

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija tuntee ja osaa paremmin jonkin konetekniikan alueen aihepiirin, jota käsitellään seminaarissa. Muuttuva-aiheinen opintojakso syventää konetekniikan muilla opintojaksoilla hankittuja tietoja, ja antaa osallistujalle mahdollisuuden perehtyä tarkemmin seminaarien teemaan. Lisäksi opiskelija oppii seminaarikurssilla tiedonhankinnan, raportoinnin ja palautteenannon taitoja.

Sisältö (OJ)

Konetekniikan alueen aihepiiriin kuuluvia teemoja, joita käsitellään seminaarissa tarkemmin. Muuttuva-aiheinen opintojakso syventää konetekniikan muilla opintojaksoilla hankittuja osaamisia. Opintojakso sijoitetaan vapaasti valittaviin opintoihin.

Esitietovaatimukset (OJ)

Aihepiiristä riippuen opintojakson taso vaihtelee jonkin verran. Kukin opintojakson toteutus suunnataan sellaisille opiskelijoille, joiden taustatiedot ovat riittävät.

Lisätiedot (OJ)

Opintojakso sijoitetaan vapaasti valittaviin opintoihin. Opintojakson laajuus on 3 op.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija tunnistaa aihepiirin tärkeimmät peruskäsitteet ja suureet. Opiskelija tiedostaa aihepiiriä hallitsevat lait ja suoriutuu annetuista tehtävistä, tarvittaessa avustettuna.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija tuntee aihepiiriä hallitsevat lait ja suureet. Opiskelija suoriutuu itsenäisesti annetuista tehtävistä.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija hallitsee hyvin kaikki aihepiirin osa-alueet ja pystyy soveltamaan taitoaan erilaisiin aihepiirin tehtäviin.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 08.09.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 31.12.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Timo Rainio
  • Topi Talvitie
Vastuuhenkilö

Timo Rainio

Ryhmät
  • 22AI112P
    Konetekniikka 2022, monimuoto

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija:
- Oppii toimimaan monialaisessa (konetekniikan yhteisprojekti yli suuntautumispolkujen) projektityöympäristössä ja projekteissa erilaisissa suunnittelu- mittaus- ja kehitystehtävissä.
- Hallitsee kehitysprojektin eri vaiheet sekä suunnittelun, ohjauksen ja valvonnan.
- Osaa raportoida projektin etenemistä sen eri vaiheissa.
- Osaa vastaanottaa ja antaa kehitysehdotuksia sekä palautetta projektinhoidon tehtävissä.
- Osaa arvioida projektin onnistumista

Sisältö (OJ)

- Monialaisen kehittämisprojektin (TKI-tai muu hankeprojekti, PK-yrityksen kehittämisprojekti) suunnittelu, ohjaus, toteuttaminen ja valvonta.
- Toimiminen projektiryhmän jäsenenä ja projektipäällikkönä.
- Projektin raportointi sen eri vaiheissa.
- Tiedonhallinta PDM-järjestelmän avulla
- Tutustuminen OpenLab ympäristöön
- IoT-alustan käyttö datan keräämisessä ja analysoinnissa
- Oman suuntautumispolun työelämän kehittämisprojekti ja/tai TKI-hankeprojekti (Hankkeiden opinnollistaminen).

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija soveltaa projektitoiminnan pääperiaatteita, peruskäsitteitä ja työkaluja. Opiskelija on vain hieman motivoitunut, ottaa vastuun omasta suorituksestaan ja antaa sekä vastaanottaa palautetta. Opiskelija ymmärtää aiheen ja osaa tiedon soveltamisen.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija soveltaa hyvin projektitoiminnan tärkeimpiä periaatteita, peruskäsitteitä ja työkaluja ja osaa perustella oppimaansa. Opiskelija on selkeästi motivoitunut, ottaa vastuun omasta suorituksestaan ja pystyy rakentavasti antamaan ja vastaanottamaan palautetta. Hänellä on hyvä käsitys aiheesta ja kykenee soveltamaan tietoa hyvin.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija ymmärtää laajasti projektitoiminnan pääperiaatteet, käsitteet ja välineet. Opiskelija ei osaa vain perustella ja soveltaa oppimistaan, vaan myös kriittisesti arvioida omia ratkaisujaan. Opiskelija on erittäin motivoitunut, sitoutunut ottamaan vastuun omasta suorituksestaan ja osaa systemaattisesti käyttää palautetta ammatillisen kasvun välineenä. Hänellä on syvällinen ymmärrys aiheesta ja kyky soveltaa tietoa erinomaisesti. Opiskelija osaa tukea ja ohjata muita opiskelijoita (asiantuntijoita).

Aika ja paikka

Lukujärjestyksen ja opettajan antamien ohjeiden mukaan.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Ei tenttejä

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi kohdentuu projektityöskentelyyn ja työskentelyn dokumentointiin. Menetelminä käytetään jatkuvaa havainnointia projektityön tekemisen aikana, ryhmän yhteistä ja henkilökohtaista itsearviointia, arviointikeskustelua projektin lopussa sekä tilaajan antamaa palautetta. Myös projektisuunnitelmaa ja -raporttia käytetään arvioinnin välineinä.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Alustukset, projektityöskentely

Oppimateriaalit

Materiaalit julkaistaan sähköisessä muodossa. Projektityöskentelyn tukena suositellaan käyttämään esim. Pelin, R. 2009 (tai uudempi) Projektihallinnan käsikirja tai Horine, G.2005 Absolute Beginner's Guide to Project Management

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

1 op ~ 27 tuntia opiskelua. Aika käytetään pääasiassa projektityöskentelyyn.

Sisällön jaksotus

Projektiaiheen vaatimalla tavalla.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Ei ole

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Opintojakso toteutuu kokonaan työelämäyhteistyössä.

Kansainvälisyys

Joissain projekteissa voi olla kansainvälisiä elementtejä tai ne toteutetaan englanniksi.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakso perustuu työelämässä toteutettaviin konetekniikka lähellä oleviin projekteihin ja niiden tekemisen tukemiseen valmennuksellisilla menetelmillä.
Huom. Mikäli suoritat, tai olet suorittanut opintojakson 5K00DM74 (Technology Academy, part 2), et voi suorittaa tätä opintojaksoa

Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Projekti voidaan hylätä seuraavista syistä
- ohjaaja on hoitanut kaiken yhteydenpidon asiakkaaseen
- ryhmä ei ole kokoontunut lainkaan dokumentoidusti
- ryhmä ei ole tehnyt projektisuunnitelmaa ja/tai projektiraporttia
- ryhmä ei ole arvioinut onnistumistaan

Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Ryhmällä ei ole toiminnalleen selkeitä pelisääntöjä, projekti etenee jossain määrin ohjaaja- tai asiakasvetoisesti.
Projektipäällikkö toimii tilannekohtaisesti, ajankäytön ja työnjaon suunnittelu ja seuranta on puutteellista.
Projektiryhmän jäsenet keskittyvät omiin osakoko-naisuuksiinsa, yhteistyö jäsenten kesken ja asiakkaan kanssa sekä ryhmän jäsenten vahvuuksien hyödyntäminen on puutteellista. Työkuorma jakautuu epätasaisesti projektiryhmän jäsenten välillä.
Tuotos jää vajavaiseksi tai ryhmän käsitys työnsä laadusta ei vastaa asiakkaan näkemystä.

Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Ryhmä sopii johdetusti ryhmässä noudatettavat säännöt ja pääsääntöisesti noudattaa niitä toiminnassaan. Projektipäällikkö vie projektia eteenpäin ja huolehtii, että jokainen voi osallistua projektin tekemiseen.
Ryhmän jäsenet toimivat sovittujen sääntöjen ja projektipäällikön ohjeiden mukaisesti kuunnellen toisten näkemyksiä ja tehden yhteistyötä asiakkaan kanssa. Kuitenkin vastuunotto projektista vaihtelee sen eri vaiheissa.
Projektin tuotos vastaa pääsääntöisesti tehtävänasettelua. Ryhmän ja asiakkaan näkemykset työn laadusta ovat suhteellisen yhteneväiset.

Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Ryhmä sopii oma-aloitteisesti ja yhteisesti ryhmässä noudatettavat säännöt ja pitää huolta niiden noudattamisesta toiminnassaan.
Projektipäällikkö ottaa vastuun tehtävästään ja vie ja projektia luontevasti eteenpäin ryhmän toiminta ja ryhmäläisten vahvuudet huomioiden. Huolehtii, että jokainen ryhmän jäsen osallistuu projektityöskentelyyn. Jakaa käytettävissä olevan ajan suunnitelmallisesti. Löytää luovia ratkaisuja ryhmän toiminnan edistämiseksi.
Jokainen ryhmän jäsen edistää projektin tavoitteiden saavuttamista omalla toiminnallaan yhteistyössä ryhmän muiden jäsenten kanssa ja kantaa vastuuta projektin etenemisestä koko projektin ajan. Ryhmän jäsenet toimivat projektissa muita kuunnellen ja ottaen huomioon ryhmän kaikki jäsenet, heidän näkemyksensä ja osaamisensa. Ryhmän jäsenet tekevät luontevaa yhteistyötä asiakkaan kanssa ja muokkaavat suunnitelmia saamansa palautteen mukaan.
Projekti etenee aikataulussa tai muutokset ovat asiakkaan kanssa yhdessä sovittuja. Projektiryhmä osaa realistisesti arvioida tuotoksen laatua suhteessa projektin tavoitteisiin ja reflektoida projektin etenemistä.

Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 15.09.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 06.12.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Johanna Hakalahti
Vastuuhenkilö

Jere Siivonen

Ryhmät
  • 22I111
    Konetekniikka, tuotekehitys

Tavoitteet (OJ)

Opiskelja osaa mitoittaa koneiden osia, liitoksia ja rakenteita.
Osaa lujuusopin yleisen teorian ja tärkeimmät erityisteoriat ja osaa soveltaa niitä koneiden lujuuslaskentatehtäviin. Hallitsee kiinteän kappaleen lujuusopillista käyttäytymistä kuvaavien lait ja tuntee lujuusopin tärkeimmät erityisteoriat. Osaa lineaarisen kimmoteorian perusyhtälöjärjestelmän ja sen ratkaisumenetelmät. Osaa levy- ja laattateorian perusteet, kuorien kalvoteoria ja lujuusopin energiaperiaatteet. Opiskelija osaa käyttää lujuusopillisten mittausten tuloksia mitoituksen lähtökohtana. Opiskelija osaa luujuusopillisten mittausten perusteet ja osaa soveltaa mittaustuloksia analyyttiseten yhtälöiden kanssa rakenteiden mitoituksen perusteina.

Sisältö (OJ)

Koneenosien liitosten ja mitoitus. Lineaarisen kimmoteorian perusyhtälöjärjestelmä ja sen ratkaisumenetelmät. Levy- ja laattateorian perusteet. Kuorien kalvoteoria. Lujuusopin energiaperiaatteet. Lujuusopilliset mittaukset.

Esitietovaatimukset (OJ)

Hallitsee lujuusopin ja statiikan perusosaamiset

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija tunnistaa Lujuusopin tärkeimmät peruskäsitteet ja suureet. Opiskelija tiedostaa lujuusopillisen mitoituksen tilaa hallitsevat peruskäsitteet ja -lait ja suoriutuu annetuista laskutehtävistä, tarvittaessa avustettuna. Opiskelija ymmärtää jännityselementtikäsitteen ja osaa sen avulla laskea pääjännitykset sekä -suunnat ohjelmistoja käyttäen. Opiskelija ymmärtää jännitys- ja muodonmuutostilojen yhteyden.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija tuntee lujuusopillista käyttäytymistä hallitsevat lait ja suoriutuu itsenäisesti annetuista tehtävistä. Opiskelija kykenee selvittämään ja laskemaan merkittävät lujuusopilliset suureet ja mitoittamaan koneen rakenteita ja osia. Opiskelija pystyy avustetusti suunnittelemaan rakenteiden lujuusopillisten (venymäliuska) mittaukset. Opiskelija tuntee lujuusopin perusyhtälöt ja niiden ratkaisumenetelmiä. Opiskelija osaa soveltaa erityistapausten valmiita ratkaisuja.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija hallitsee hyvin kaikki mitoitukseen liittyvät lujuusopin osa-alueet ja pystyy soveltamaan taitoaan erilaisten rakenteiden kuormitustilanteiden selvittämisessä sekä rasitusten laskennassa. Opiskelija pystyy suunnittelemaan rakenteiden lujuusopillisten (venymäliuska) mittaukset. Opiskelija hallitsee lujuusopin erityisteoriat ja pystyy ratkaisemaan perustapauksien differentiaaliyhtälöitä itsenäisesti. Opiskelija pystyy soveltamaan erityisteorioita itsenäisesti eteen tulevissa lujuuslaskelmissa.

Aika ja paikka

Opetus alkaa lukujärjestyksen mukaisesti.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Harjoituksista, harjoitustöistä, laboratoriotöistä ja tentistä kertyneet pisteet.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

lähiopetus
etätyöskentely
harjoitukset
harjoitustyöt
tentti

Oppimateriaalit

Salmi, Pajunen: Lujuusoppi, Pressus Oy, 2010.
Opintojaksoon liittyvää lisämateriaalia ja opintojakson harjoitustyöt ladattavissa Moodlesta.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

1 op vastaa noin 27 h työskentelyä, ja siihen sisältyy lähiopetusta ja itsenäistä työskentelyä.

Sisällön jaksotus

Suoritus koostuu luennoista, harjoituksista, harjoitustöistä ja tentistä.
Harjoitukset: Ajoissa palautetut harjoitukset kerryttävät pisteitä.
Harjoitustyöt: Opintojakson kuluessa jaetaan kolme harjoitustyötä. Ratkaisut on palautettava arvioitaviksi annettuun päivämäärään mennessä. Myöhästyneitä ratkaisuja ei arvioida. Ajoissa palautetut harjoitustyöt kerryttävät pisteitä.
Tentti: Opintojaksosta pidetään vain tentti, välikokeita ei ole.
Kokonaisrvosana koostuu harjoituksista, harjoitustöistä ja tentistä kertyneistä pisteistä.

Ilmoittautumisaika

07.06.2024 - 15.09.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 06.12.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Johanna Hakalahti
Vastuuhenkilö

Jere Siivonen

Ryhmät
  • 23I112A
    Konetekniikka 2023

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija hallitsee lujuusopin tärkeimmät peruskäsitteet. Opiskelija tuntee lujuusopin perusteorian. Opiskelija osaa mitoittaa yksinkertaisia koneenosia ja rakenteita tavallisissa staattisissa kuormitustapauksissa. Opiskelija tuntee 2D- ja 3D-lujuusopin peruskäsitteet ja -suureet sekä niiden väliset yhteydet. Opiskelija hallitsee staattisten vaurioteorioiden perusteet. Opiskelija hallitsee koneenosien lujuuslaskentaperiaatteet väsyttävässä kuormitustilanteessa.

Sisältö (OJ)

Lujuusopin peruskäsitteet, jännitys, venymä ja liukuma. Jännitysten ja muodonmuutosten välinen yhteys. Suoran sauvan veto ja puristus. Puhdas leikkaus. Vääntö. Poikkileikkauksen geometriset suureet. Suoran palkin taivutus. Hyperstaattiset rakenteet. Yleinen jännitys- ja muodonmuutostila. Lineaarisesti kimmoisen materiaalin materiaaliyhtälöt. Tasojännitystila ja tasomuodonmuutostila. Pääjännitykset ja pääsuunnat. Vauriohypoteesit. Väsymismitoituksen perusteet. Nurjahdus.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija tunnistaa 2D- ja 3D-lujuusopin peruskäsitteet ja -suureet sekä niiden väliset yhteydet. Opiskelija tunnistaa staattisten vaurioteorioiden perusteet. Opiskelija suoriutuu rutiininomaisista tehtävistä. Opiskelija osaa ohjatusti mitoittaa koneenosia väsyttävässä kuormitustilanteessa. Opiskelija osaa antaa ja vastaanottaa palautetta. Opiskelija ottaa vastuun omasta suoriutumisestaan. Opiskelija osaa antaa ja vastaanottaa palautetta.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija tuntee 2D- ja 3D-lujuusopin peruskäsitteet ja -suureet sekä niiden väliset yhteydet. Opiskelija osaa soveltaa lujuusopin perusteoriaa ja pystyy vertailemaan eri ratkaisuja. Opiskelija osaa soveltaa staattisten vaurioteorioiden perusteita ongelman ratkaisussa. Opiskelija osaa itsenäisesti mitoittaa koneenosia väsyttävässä kuormitustilanteessa. Opiskelija osaa antaa ja vastaanottaa palautetta aktiivisesti ja rakentavasti. Opiskelija ottaa vastuun omasta suoriutumisestaan.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija ymmärtää laaja-alaisemmin 2D- ja 3D-lujuusopin peruskäsitteet ja -suureet sekä niiden väliset yhteydet. Opiskelija osaa soveltaa ja pystyy yleistämään staattisten vaurioteorioiden perusteita ongelman ratkaisussa. Opiskelija osaa etsiä ratkaisuvaihtoehtoja ja perustella niitä, mitoitettaessa koneenosia staattisessa ja väsyttävässä kuormitustilanteessa.

Aika ja paikka

Opetus alkaa lukujärjestyksen mukaisesti.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Toteutuksen aikana: Yksi tentti kurssin lopussa. Uusintatentit ilmoitetaan myöhemmin.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Harjoituksista, harjoitustöistä ja tentistä kertyneet pisteet.

Lähiopetustunneilla ei ole läsnäolopakkoa.

Toteutuksen aikana: Yksi tentti kurssin lopussa
Uusintatentit ilmoitetaan myöhemmin tarkemmin.

Lähiopetustunneilla ei ole läsnäolopakkoa, mutta läsnäolo on erittäin suositeltavaa.

Kontaktiopetus 56 h, itsenäinen työskentely 71 h.

01.08.2024 - 30.09.2024

Ajoitus

22.10.2024 - 31.12.2024

Laajuus

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Sakari Lepola
  • Mika Heikkilä
  • Jarmo Lehtonen
  • Juuso Huhtiniemi
Vastuuhenkilö

Juuso Huhtiniemi

Ryhmät
  • 23I112A
    Konetekniikka 2023

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa testata materiaaleja perusmenetelmin sekä koneistaa ja hitsata yksinkertaisia kappaleita.

Sisältö (OJ)

Materiaalitekniikan laboratoriokokeita seuraavista: Teräksen vetokoe, muovin vetokoe, jominikoe (teräksen karkenevuus), alumiinin erkautuskarkaisu, valuraudan mikrorakenteen tutkiminen, Charpy iskusitkeyskoe, liimasauman lujuuden tutkiminen. MIG/MAG-hitsaus, koneistus.

Opiskelija pystyy avustettuna suoriutumaan annetuista tehtävistä ja raportoimaan niistä. Raportoinnissa toivomisen varaa ja loppukokeesta suoriutuminen välttävää.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelijaa tekee ohjattuna annetut tehtävät ja raportoi niistä keskeisen sisällön käyttäen tavanomaista teknillisen raportoinnin formaattia.Loppukokeesta suoriutuminen hyvällä tasolla.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija toimii ohjauksen alaisena itsenäisesti ja aktiivisesti sekä raportoi tekemiään töitä laaja-alaisesti ja ammattimaisia termejä hyödyntäen. Loppukokeesta suoriutuminen hyvällä tasolla.

Aika ja paikka

HITSAUS
Teoria- ja turvallisuusosuus TAMK, käytännönharjoitteet Tredu Hervanta.
MATERIAALITEKNIIKAN PERUSLABORAATIOT
Lähiopetus lukujärjestyksessä julkaistun mukaisesti.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

HITSAUS
Osuudesta ei ole erillistä koetta, vaan arviointi suoritetaan tehtyjen hitsauskappaleiden perusteella.
MATERIAALITEKNIIKAN PERUSLABORAATIOT
Opetettavan kurssin materiaalitekniikan laboratoriotöiden arviointi pohjautuu materiaalitekniikan labrojen kolmeen osaan, jotka ovat
1. Jatkuva näyttö, joka muodostuu laboratoriotyöskentelyyn osallistumisen perusteella
2. Kirjalliset laboratoriotöiden selostukset (labratyöraportit) ja
3. Loppukoe tehtyjen laboratoriotöiden sisällöstä, jonka osuus arvioinnista on n. 1/3, toteutetaan verkossa.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

HITSAUS
arviointi sAoritetaan tehtyjen hitsauskappaleiden perusteella.
Arvioinnin painotukset;
MAG 60%
Puikko 40%

MATERIAALITEKNIIKAN PERUSLABORAATIOT
Arviointi Materiaalitekniikan labratöiden osuudessa perustuu töistä tehtyihin raportteihin ja kurssin loppupuolella pidettävään kokeeseen.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

HITSAUS
Toteutuksen hitsausosuus suoritetaan Tredun toimipisteessä Hervannassa yhden päivän mittaisella intensiivijaksolla. Sitä ennen teoria- ja turvallisuusosuus noin 3h.
MATERIAALITEKNIIKAN PERUSLABORAATIOT
Opintojaksossa tehdään materiaalitekniikan tehtäviä, joissa tutkitaan esimerkiksi materiaalin rakennetta, lujuus- ja sitkeysominaisuuksia sekä lämpökäsittelyn vaikutusta näihin. Opintojakson opetusmenetelmät ovat vahvasti painottuneet käytännöllisiin taitoihin. Kurssin luonteesta johtuen läsnäolo ja osallistuminen laboratoriotöiden opetukseen on pakollista kurssin jokaisella peruslaboraatioiden opetuskerralla.

Oppimateriaalit

HITSAUS
Tarvittava materiaali jaetaan Moodlessa. Hitsaus- ja koneistusosuudelle jokainen opiskelija tarvitsee ns. työhaalarin ja turvakengät.
MATERIAALITEKNIIKAN PERUSLABORAATIOT
Työohjeet ja muu opintojakson aineisto julkaistaan kurssin TuniMoodle -alustalla. Lisäksi oppikirjana Kaarlo Koivisto et al.: Konetekniikan materiaalioppi

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

HITSAUS
3h aloitusluento
15h omatoiminen opiskelu/ materiaaleihin tutustuminen
8h hitsausharjoitteet
MATERIAALITEKNIIKAN PERUSLABORAATIOT
1 op vastaa 27 tunnin työskentelyä ja opiskelua.
Varsinaisia laboratoriotyökertoja on kuusi (6) kpl kullekin ryhmälle á max. 15-16 opiskelijaa toteutettuna 4h seteissä.

Sisällön jaksotus

HITSAUS
Toteutuksen hitsausosuus suoritetaan Tredun toimipisteessä Hervannassa yhden päivän mittaisella intensiivijaksolla. Sitä ennen teoria- ja turvallisuusosuus noin 3h. Näiden välissä omatoiminen opiskelu
MATERIAALITEKNIIKAN PERUSLABORAATIOT
Lukujärjestyksen mukaisesti

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

HITSAUS
Ei ole
MATERIAALITEKNIIKAN PERUSLABORAATIOT
Normaali hyväksilukukäytäntö, mikäli vaadittava osaaminen on ennestään olemassa ja todennettavissa.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

HITSAUS
Ei ole
MATERIAALITEKNIIKAN PERUSLABORAATIOT
Ei ole

Kansainvälisyys

HITSAUS
Ei ole
MATERIAALITEKNIIKAN PERUSLABORAATIOT
Ei ole

Lisätietoja opiskelijoille

HITSAUS
Hitsausosuudelle jokainen opiskelija tarvitsee ns. työhaalarin ja turvakengät.
MATERIAALITEKNIIKAN PERUSLABORAATIOT
Materiaalitekniikan laboratoriotöiden turvallisuus ohjeistetaan 1. lähiopetuskerralla ja todennetaan jokaisella alkavalla laboratoriotyökerralla aina tuntien aluksi. Pakollisia suojavarusteita tälle kurssin osuudelle ovat suojalasit.

01.12.2024 - 09.02.2025

Ajoitus

03.03.2025 - 25.05.2025

1. jatkuva näyttö, joka muodustuu laboratoriotyöskentelyn perusteella
2. Kirjalliset laboratoriotöiden selostukset (labratyöraportit) ja
3. Loppukoe tehtyjen laboratoriotöiden sisällöstä, jonka osuus arvioinnista on 1/3, toteutetaan verkossa.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

HITSAUS
arviointi sAoritetaan tehtyjen hitsauskappaleiden perusteella.
Arvioinnin painotukset;
MAG 60%
Puikko 40%

MATERIAALITEKNIIKAN PERUSLABORAATIOT
Arviointi Materiaalitekniikan labratöiden osuudessa perustuu töistä tehtyihin raportteihin ja kurssin loppupuolella pidettävään kokeeseen.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

HITSAUS
Toteutuksen hitsausosuus suoritetaan Tredun toimipisteessä Hervannassa yhden päivän mittaisella intensiivijaksolla. Sitä ennen teoria- ja turvallisuusosuus noin 3h.
MATERIAALITEKNIIKAN PERUSLABORAATIOT
Opintojaksossa tehdään materiaalitekniikan tehtäviä, joissa tutkitaan esimerkiksi materiaalin rakennetta, lujuus- ja sitkeysominaisuuksia sekä lämpökäsittelyn vaikutusta näihin. Opintojakson opetusmenetelmät ovat vahvasti painottuneet käytännöllisiin taitoihin. Kurssin luonteesta johtuen läsnäolo ja osallistuminen laboratoriotöiden opetukseen on pakollista kurssin jokaisella peruslaboraatioiden opetuskerralla.

Oppimateriaalit

HITSAUS
Tarvittava materiaali jaetaan Moodlessa. Hitsaus- ja koneistusosuudelle jokainen opiskelija tarvitsee ns. työhaalarin ja turvakengät.
MATERIAALITEKNIIKAN PERUSLABORAATIOT
Työohjeet ja muu opintojakson aineisto julkaistaan kurssin TuniMoodle -alustalla. Lisäksi oppikirjana Kaarlo Koivisto et al.: Konetekniikan materiaalioppi

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

HITSAUS
3h aloitusluento
15h omatoiminen opiskelu/ materiaaleihin tutustuminen
8h hitsausharjoitteet
MATERIAALITEKNIIKAN PERUSLABORAATIOT
1 op vastaa 27 tunnin työskentelyä ja opiskelua.
Varsinaisia laboratoriotyökertoja on kuusi (6) kpl kullekin ryhmälle á max. 15-18 opiskelijaa toteutettuna 4h seteissä.

Sisällön jaksotus

HITSAUS
Toteutuksen hitsausosuus suoritetaan Tredun toimipisteessä Hervannassa yhden päivän mittaisella intensiivijaksolla. Sitä ennen teoria- ja turvallisuusosuus noin 3h. Näiden välissä omatoiminen opiskelu
MATERIAALITEKNIIKAN PERUSLABORAATIOT
Lukujärjestyksen mukaisesti

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

HITSAUS
Ei ole
MATERIAALITEKNIIKAN PERUSLABORAATIOT
Normaali hyväksilukukäytäntö, mikäli vaadittava osaaminen on ennestään olemassa ja todennettavissa.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

HITSAUS
Ei ole
MATERIAALITEKNIIKAN PERUSLABORAATIOT
Ei ole

Kansainvälisyys

HITSAUS
Ei ole
MATERIAALITEKNIIKAN PERUSLABORAATIOT
Ei ole

Lisätietoja opiskelijoille

HITSAUS
Hitsausosuudelle jokainen opiskelija tarvitsee ns. työhaalarin ja turvakengät.
MATERIAALITEKNIIKAN PERUSLABORAATIOT
Materiaalitekniikanm laboratoriotöiden turvallisuus ohjeistetaan 1. lähiopetuskerralla ja todennetaan jokaisella alkavalla laboratoriotyökerralla aina tuntien aluksi. Pakollisia suojavarusteita tälle kurssin osuudelle ovat suojalasit.

Ilmoittautumisaika

07.06.2024 - 30.08.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 13.10.2024

Laajuus

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Sakari Lepola
Vastuuhenkilö

Sakari Lepola

Ryhmät
  • 23I112A
    Konetekniikka 2023

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija tuntee eri materiaaliryhmien ominaisuudet ja käytön sekä sen, kuinka rakennetta ja siten ominaisuuksia voidaan muuttaa eri keinoin, kuten lämpökäsittelyllä.

Sisältö (OJ)

Kurssilla käsitellään teknisten materiaalien ominaisuuksia ja käyttöä materiaalitehokkuus, luonnonvarojen kulutus ja kierrätys huomioiden. Kurssilla käsitellään teräkset, valuraudat ja ei-rautametallit, keraamit, komposiitit, polymeerit, elastomeerit ja biopohjaiset materiaalit. Lisäksi kurssilla käsitellään materiaalien elastinen ja plastinen muodonmuutos, faasimuutokset, tasapainopiirrokset, aineenkoetus ja siihen liittyvät standardit.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Osaa tunnistaa ja määritellä teknisiä materiaaleja ja valmistustekniikoita.
Tuntee erilaisia materiaaleja ja valmistustapoja, mutta valintojen perusteluissa on vielä opittavaa.
Toimii ryhmässä. Tunnistaa vuorovaikutustaitonsa. Tunnistaa omalle alalle tärkeitä toimintatapoja.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Osaa jäsentää eri materiaalien ominaisuuksia ja valmistustekniikoita suhteessa toisiinsa.
Osaa valita eri materiaalivaihtoehdoista ja valmistustekniikoista sopivimman menettelytavan ja perustella valintansa. Osaa toimia yhteistyössä vastuullisesti ja on valmis kehittämään vuorovaikutustaitojaan.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Ymmärtää laaja-alaisesti koneenrakentamisessa käytettävien materiaalien ominaisuuksia ja valmistustekniikoita. Osaa valita juuri tiettyyn rakenteeseen soveltuvan tai soveltuvat materiaalit ja luoda uusia ratkaisuja. Osaa toimia yhteistyössä vastuullisesti, joustavasti ja rakentavasti. Kehittää sekä omaa että ryhmän vuorovaikutusta.

Aika ja paikka

Lukkarissa julkaistun mukaisesti

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Kurssin väli- ja loppukoe erikseen ilmoitettuina ajankohtina Tunimoodletentteinä. Uusintatenttimahdollisuus kerralla kurssin molemmat aiemmin tentityt osuudet erikseen sovittavana päivänä paperitenttinä.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Hyväksytysti suoritetut pakolliset harjoitustyöt ja tunneilla esitettävät harjoitusten purut. Harjoitustyössä opiskelija tai opiskelijaryhmä valmistelee esityksen teknisestä materiaalista / komponentista, ja kertoo kyseisen materiaalin teknisistä ominaisuuksista ja/tai valmistusmenetelmästä.

Hylättyä suoritusta voi koittaa uusia kaksi kertaa tenttimällä koko kurssin alueen uusintatentissä. Harjoitustyöt ovat voimassa vuoden kurssin aloituspäivästä lukien.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Lähiopetus (mutta jos jälleen jokin pandemiaohje sotkee, niin lähiopetus joudutaan korvaamaan etäopetuksella), esitelmät, harjoitustyöt, ja välikokeet/lopputentti.

Oppimateriaalit

Teknologiateollisuus: Teräskirja (saatavana verkkoversio)
K. Koivisto ym.: Konetekniikan materiaalioppi (Edita)
Materiaalitoimittajien täydentävää aineistoa
Opettajan luentomateriaalit

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

1 op ~ 27 h työskentelyä, ja siihen sisältyy lähiopetusta, ohjattua etäopiskelua, itsenäistä työskentelyä ja ryhmätyöskentelyä

Sisällön jaksotus

Materiaalien käyttöominaisuudet, materiaalien testausmenetelmät
- Metallien sisäinen rakenne, metallien plastinen muodonmuutos ja elpyminen, lämpökäsittelyt
- Metallisten rakennemateriaalien esittely: teräkset, valuraudat, alumiinimateriaalit, kupariseokset, muut tekniset metallimateriaalit
- Muovien rakenne ja ominaisuudet, muovien valmistus ja käyttö.
- Muovikomposiitit
- Elastomeerit
- Muut insinöörin tehtävissä mahdollisesti esille tulevat materiaalivaihtoehdot.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Ei vaihtoehtoisia suoritustapoja. Normaali hyväksilukukäytäntö.

Lisätietoja opiskelijoille

Tunneilla annettavia harjoituksia, jotka eivät sisällä matemaattisia tehtäviä. Kurssin tentit toteutetaan verkkotentteinä, jolloin henkilökohtainen laite verkkoon pääsemiseksi on välttämätön paitsi mahdollinen uusintatentti paperitenttinä.

Kurssin väli- ja loppukoe erikseen ilmoitettuina ajankohtina. Uusintatenttimahdollisuus kerralla kurssin molemmat aiemmin tentityt osuudet erikseen sovittavana päivänä paperitenttinä.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Hyväksytysti suoritetut pakolliset harjoitustyöt ja tunneilla esitettävät harjoitusten purut. Harjoitustyössä opiskelija tai opiskelijaryhmä valmistelee esityksen teknisestä materiaalista / komponentista, ja kertoo kyseisen materiaalin teknisistä ominaisuuksista ja/tai valmistusmenetelmästä.

Hylättyä suoritusta voi koittaa uusia kaksi kertaa tenttimällä koko kurssin alueen uusintatentissä. Harjoitustyöt ovat voimassa vuoden kurssin aloituspäivästä lukien.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Lähiopetus, esitelmät, harjoitustyöt, ja välikokeet/lopputentti.

Oppimateriaalit

Teknologiateollisuus: Teräskirja (saatavana verkkoversio)
K. Koivisto ym.: Konetekniikan materiaalioppi (Edita)
Materiaalitoimittajien täydentävää aineistoa
Opettajan luentomateriaalit

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

1 op ~ 27 h työskentelyä, ja siihen sisältyy lähiopetusta, ohjattua etäopiskelua, itsenäistä työskentelyä ja ryhmätyöskentelyä

Sisällön jaksotus

Materiaalien käyttöominaisuudet, materiaalien testausmenetelmät
- Metallien sisäinen rakenne, metallien plastinen muodonmuutos ja elpyminen, lämpökäsittelyt
- Metallisten rakennemateriaalien esittely: teräkset, valuraudat, alumiinimateriaalit, kupariseokset, muut tekniset metallimateriaalit
- Muovien rakenne ja ominaisuudet, muovien valmistus ja käyttö.
- Muovikomposiitit
- Elastomeerit
- Muut insinöörin tehtävissä mahdollisesti esille tulevat materiaalivaihtoehdot.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Ei vaihtoehtoisia suoritustapoja. Normaali hyväksilukukäytäntö.

Ilmoittautumisaika

18.11.2024 - 05.01.2025

Ajoitus

07.01.2025 - 16.03.2025

Laajuus

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Sakari Lepola
Vastuuhenkilö

Sakari Lepola

Ryhmät
  • 24AI112
    Konetekniikka 2024, monimuoto

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija tuntee eri materiaaliryhmien ominaisuudet ja käytön sekä sen, kuinka rakennetta ja siten ominaisuuksia voidaan muuttaa eri keinoin, kuten lämpökäsittelyllä.

Sisältö (OJ)

Kurssilla käsitellään teknisten materiaalien ominaisuuksia ja käyttöä materiaalitehokkuus, luonnonvarojen kulutus ja kierrätys huomioiden. Kurssilla käsitellään teräkset, valuraudat ja ei-rautametallit, keraamit, komposiitit, polymeerit, elastomeerit ja biopohjaiset materiaalit. Lisäksi kurssilla käsitellään materiaalien elastinen ja plastinen muodonmuutos, faasimuutokset, tasapainopiirrokset, aineenkoetus ja siihen liittyvät standardit.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Osaa tunnistaa ja määritellä teknisiä materiaaleja ja valmistustekniikoita.
Tuntee erilaisia materiaaleja ja valmistustapoja, mutta valintojen perusteluissa on vielä opittavaa.
Toimii ryhmässä. Tunnistaa vuorovaikutustaitonsa. Tunnistaa omalle alalle tärkeitä toimintatapoja.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Osaa jäsentää eri materiaalien ominaisuuksia ja valmistustekniikoita suhteessa toisiinsa.
Osaa valita eri materiaalivaihtoehdoista ja valmistustekniikoista sopivimman menettelytavan ja perustella valintansa. Osaa toimia yhteistyössä vastuullisesti ja on valmis kehittämään vuorovaikutustaitojaan.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Ymmärtää laaja-alaisesti koneenrakentamisessa käytettävien materiaalien ominaisuuksia ja valmistustekniikoita. Osaa valita juuri tiettyyn rakenteeseen soveltuvan tai soveltuvat materiaalit ja luoda uusia ratkaisuja. Osaa toimia yhteistyössä vastuullisesti, joustavasti ja rakentavasti. Kehittää sekä omaa että ryhmän vuorovaikutusta.

Aika ja paikka

Lukkarissa julkaistun mukaisesti

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Kurssin väli- ja loppukoe erikseen ilmoitetulla luentokerralla. Uusintatenttimahdollisuudet kaksi kertaa erikseen sovittavana ajankohtana.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Hyväksytysti suoritetut pakolliset harjoitustyöt ja tunneilla esitettävät harjoitusten purut. Harjoitustyössä opiskelija tai opiskelijaryhmä valmistelee esityksen teknisestä materiaalista / komponentista, ja kertoo kyseisen materiaalin teknisistä ominaisuuksista ja/tai valmistusmenetelmästä.

Hylättyä suoritusta voi koittaa uusia kaksi kertaa tenttimällä koko kurssin alueen uusintatentissä. Harjoitustyöt ovat voimassa vuoden kurssin aloituspäivästä lukien.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Osin lähiopetus ja osin myös mahdollinen etäopetus (mutta jos jälleen jokin pandemiaohje sotkee, niin lähiopetus joudutaan korvaamaan etäopetuksella), esitelmät, harjoitustyöt, ja välikokeet/lopputentti.

Oppimateriaalit

Teknologiateollisuus: Teräskirja (saatavana verkkoversio)
K. Koivisto ym.: Konetekniikan materiaalioppi (Edita)
Materiaalitoimittajien täydentävää aineistoa
Opettajan luentomateriaalit

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

1 op ~ 27 h työskentelyä, ja siihen sisältyy lähiopetusta, ohjattua etäopiskelua, itsenäistä työskentelyä ja ryhmätyöskentelyä

Sisällön jaksotus

Materiaalien käyttöominaisuudet, materiaalien testausmenetelmät
- Metallien sisäinen rakenne, metallien plastinen muodonmuutos ja elpyminen, lämpökäsittely
- Metallisten rakennemateriaalien esittely: teräkset, valuraudat, alumiinimateriaalit, kupariseokset, muut tekniset metallimateriaalit
- Muovien rakenne ja ominaisuudet, muovien valmistus ja käyttö.
- Muovikomposiitit
- Elastomeerit
- Muut insinööritieteissä käytetyt materiaalit

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Ei vaihtoehtoisia suoritustapoja. Normaali hyväksilukukäytäntö.

Lisätietoja opiskelijoille

Tunneilla annettavia harjoituksia, jotka eivät sisällä matemaattisia tehtäviä. Kurssin tentit toteutetaan verkkotentteinä, jolloin henkilökohtainen laite verkkoon pääsemiseksi on välttämätön.

Ilmoittautumisaika

18.11.2024 - 06.01.2025

Ajoitus

01.01.2025 - 04.05.2025

Laajuus

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Ville Jouppila
  • Jarmo Lehtonen
Vastuuhenkilö

Ville Jouppila

Ryhmät
  • 22I190
    Konetekniikka, koneautomaatio

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa mekatronisten järjestelmien peruskomponentit ja hallitsee mekatronisten järjestelmien suunnitteluprosessin ja hyödyntää sitä koneautomaation sovelluksiin. Opiskelija osaa soveltaa ja suunnitella kustannuksiltaan tehokkaita, laadukkaita ja turvallisia mekatronisia järjestelmiä yksinkertaisiin koneautomaation sovelluksiin. Opiskelija ymmärtää asiakas- ja käyttäjälähtöisyyden merkityksen mekatronisten järjestelmien suunnittelussa. Opiskelija osaa dynaamisten sähkömekaanisten järjestelmien matemaattisen mallintamisen ja osaa hyödyntää simulointityökaluja järjestelmien analysoinnissa. Opiskelija osaa säätö- ja servotekniikan perusteet. Opiskelija osaa toimia suunnittelutiimin jäsenenä. Opiskelija ymmärtää kustannustehokkuuden, laadun ja turvallisuuden merkityksen suunniteltaessa mekatronisia järjestelmiä.

Sisältö (OJ)

Opintojaksolla käsitellään mekatronisten järjestelmien suunnittelun pääperiaatteet, jossa otetaan huomioon asiakas- ja käyttäjälähtöisyys, kustannustehokkuus, laatu ja turvallisuus.
Kurssilla käsitellään mekatronisten järjestelmien peruskomponentit (anturit, toimilaitteet, mikro-ohjaimet) ja niiden integroiminen toimivaksi kokonaisuudeksi. Kurssilla hyödynnetään mallinnus- ja simulointityökalujen käyttöä dynaamisten sähkömekaanisten järjestelmien suunnittelussa. Kurssilla käydään läpi servo- ja säätötekniikan perusteet.
Kurssilla opiskelija toimii osana suunnittelutiimiä, joka suunnittelee ja toteuttaa mekatronisen laitteen noudattaen kestävää kehitystä tukevia suunnittelumenetelmiä.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija hallitsee edellä mainitut mekatronisiin järjestelmiin liittyvät osa-alueet välttävästi. Opiskelija kykenee avustetusti suoriutumaan annetuista teoria- ja laboratoriotyötehtävistä. Osaa toimia projektiryhmän jäsenenä.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija hallitsee edellä mainitut mekatronisiin järjestelmiin liittyvät osa-alueet hyvin. Opiskelija kykenee suoriutumaan annetuista teoria- ja laboratoriotyötehtävistä itsenäisesti sekä perustelemaan ratkaisunsa. Kykenee toimimaan suunnittelutiimin jäsenenä kehittävästi.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija hallitsee edellä mainitut mekatronisiin järjestelmiin liittyvät osa-alueet erinomaisesti. Opiskelija kykenee suoriutumaan annetuista teoria- ja laboratoriotyötehtävistä itsenäisesti sekä perustelemaan ratkaisunsa. Opiskelija kykenee soveltamaan monipuolisesti opittuja asioita. Kykenee toimimaan suunnittelutiimin vetäjänä.

Aika ja paikka

Sovitaan kurssin ensimmäisellä opetuskerralla.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Sovitaan kurssin alussa, 2 uusintamahdollisuutta

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Koe, projektityö

Opiskelija osaa mekatronisten järjestelmien peruskomponentit ja hallitsee mekatronisten järjestelmien suunnitteluprosessin ja hyödyntää sitä koneautomaation sovelluksiin. Opiskelija osaa soveltaa ja suunnitella kustannuksiltaan tehokkaita, laadukkaita ja turvallisia mekatronisia järjestelmiä yksinkertaisiin koneautomaation sovelluksiin. Opiskelija ymmärtää asiakas- ja käyttäjälähtöisyyden merkityksen mekatronisten järjestelmien suunnittelussa. Opiskelija osaa dynaamisten sähkömekaanisten järjestelmien matemaattisen mallintamisen ja osaa hyödyntää simulointityökaluja järjestelmien analysoinnissa. Opiskelija osaa säätö- ja servotekniikan perusteet.
Opiskelija osaa toimia suunnittelutiimin jäsenenä.
Opiskelija ymmärtää kustannustehokkuuden, laadun ja turvallisuuden merkityksen suunniteltaessa mekatronisia järjestelmiä.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Teoriaopetus lähi-/etäopetuksena
Käytännön harjoituksia ja projektityö
Itsenäinen opiskelu

Oppimateriaalit

Kurssimateriaali
Mechatronics: Principles and Applications, Godfrey Onwubolu
Introduction to mechatronics and measurements systems, David Alciatore

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Teoriaopetus 30h, käytännön harjoitukset ja projektiyö 80h
itsenäinen työskentely 20h

Sisällön jaksotus

Sovitaan kurssin aloituskerralla

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Ei ole

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Ei ole

Kansainvälisyys

Ei ole

Lisätietoja opiskelijoille

-

Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija ei hallitse mekatronisiin järjestelmiin liittyviä osa-alueita. Opiskelija ei suoriudu annetuista tehtävistä. Opiskelija ei osaa toimia ryhmässä.

Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija hallitsee edellä mainitut mekatronisiin järjestelmiin liittyvät osa-alueet välttävästi. Opiskelija kykenee avustetusti suoriutumaan annetuista teoria- ja laboratoriotyötehtävistä. Osaa toimia projektiryhmän jäsenenä.

Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija hallitsee edellä mainitut mekatronisiin järjestelmiin liittyvät osa-alueet hyvin. Opiskelija kykenee suoriutumaan annetuista teoria- ja laboratoriotyötehtävistä itsenäisesti sekä perustelemaan ratkaisunsa. Kykenee toimimaan suunnittelutiimin jäsenenä kehittävästi.

Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija hallitsee edellä mainitut mekatronisiin järjestelmiin liittyvät osa-alueet erinomaisesti. Opiskelija kykenee suoriutumaan annetuista teoria- ja laboratoriotyötehtävistä itsenäisesti sekä perustelemaan ratkaisunsa. Opiskelija kykenee soveltamaan monipuolisesti opittuja asioita. Kykenee toimimaan suunnittelutiimin vetäjänä.

Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 01.09.2024

Ajoitus

01.09.2024 - 22.12.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Vihtori Virta
  • Ville Jouppila
Vastuuhenkilö

Ville Jouppila

Ryhmät
  • 22I190
    Konetekniikka, koneautomaatio
  • 22I180
    Konetekniikka, lentokonetekniika

Tavoitteet (OJ)

Opintojakson jälkeen opiskelija osaa perustiedot mekatronisista järjestelmistä, elektroniikasta, digitaali- ja mikro-ohjaintekniikasta, Opiskelija hallitsee mittaustekniikan ja signaalinkäsittelyn perusteet. Opiskelija osaa hyödyntää elektroniikkakomponentteja koneautomaation sovelluksissa. Opiskelija osaa mitoittaa ja valita komponentit yksinkertaisiin mekatronisiin järjestelmiin. Opiskelija osaa ohjelmoida mikro-ohjaimen yksinkertaiseen koneautomaation sovellukseen. Opiskelija ymmärtää kustannustehokkuuden, laadun ja turvallisuuden merkityksen automaatiojärjestelmien mekaniikka- ja elektroniikkasuunnittelussa.

Sisältö (OJ)

Opintojaksolla käsitellään kustannustehokkaan, laadukkaan ja turvallisen mekatroniikkajärjestelmän suunnittelun pääperiaatteet.
Opintojaksolla opitaan sähkömekaanisten dynaamisten järjestelmien rakenne, sulautettujen järjestelmien rakenne, komponentit, ohjelmointi ja soveltaminen koneautomaatioon.
Analogiaelektroniikan komponentit: vastukset, kondensaattori, kela, diodit, tyristorit, transistori, operaatiovahvistin, optoeristin, elektroniikan piirustukset ja kaaviot. Analogiaelektroniikan piirikytkentöjen soveltaminen koneautomaation sulautettujen järjestelmien suunnittelussa – mm. vahvistinpiirit, signaalin suodatuspiirit, transistorien käyttö sähkömoottorin ohjauksessa.
Digitaalielektroniikka komponentit: porttipiirit, kiikut, digitaalinen viesti, siirtorekisteri, laskurit. Boolen algebra ja Karnaugh’n kartta.
Digitaalielektroniikan peruskomponenttien käyttö logiikkapiirinä koneautomaation sovelluksissa.
Mikro-ohjaimien perusrakenne, käyttö ja ohjelmointi koneautomaation sovelluksissa.
Elektroniikan simulointi.
Laboratorioharjoitukset.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija hallitsee edellä mainitut mekatronisiin järjestelmiin liittyvät osa-alueet välttävästi. Opiskelija kykenee avustetusti suoriutumaan annetuista teoria- ja laboratoriotyötehtävistä. Osaa toimia ryhmässä.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija hallitsee edellä mainitut mekatronisiin järjestelmiin liittyvät osa-alueet hyvin. Opiskelija kykenee suoriutumaan annetuista teoria- ja laboratoriotyötehtävistä itsenäisesti sekä perustelemaan ratkaisunsa. On aktiivinen ryhmässä.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija hallitsee edellä mainitut mekatronisiin järjestelmiin liittyvät osa-alueet erinomaisesti. Opiskelija kykenee suoriutumaan annetuista teoria- ja laboratoriotyötehtävistä itsenäisesti sekä perustelemaan ratkaisunsa. Opiskelija kykenee soveltamaan opittuja asioita. On aktiivinen ryhmässä sekä kykenee avustamaan ryhmänsä jäseniä.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Koe, laboratoriotyöt + raportointi

Opintojakson jälkeen opiskelija osaa perustiedot mekatronisista järjestelmistä, elektroniikasta, digitaali- ja mikro-ohjaintekniikasta, Opiskelija hallitsee mittaustekniikan ja signaalinkäsittelyn perusteet. Opiskelija osaa hyödyntää elektroniikkakomponentteja koneautomaation sovelluksissa. Opiskelija osaa mitoittaa ja valita komponentit yksinkertaisiin mekatronisiin järjestelmiin. Opiskelija osaa ohjelmoida mikro-ohjaimen yksinkertaiseen koneautomaation sovellukseen. Opiskelija ymmärtää kustannustehokkuuden, laadun ja turvallisuuden merkityksen automaatiojärjestelmien mekaniikka- ja elektroniikkasuunnittelussa.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Teorialuennot lähi-/etäopetuksena
Käytännön harjoituksia ja laboratoriotyöskentely pienryhmissä
Itseopiskelu

Oppimateriaalit

Kurssimateriaali
Mechatronics: Principles and Applications, Godfrey Onwubolu
Introduction to mechatronics and measurements systems, David Alciatore

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Teoriaopetus 30h, laboratoriotyöskentely ja raportointi 50h, itseopiskelu 50h

Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija ei hallitse mekatronisiin järjestelmiin liittyviä osa-alueita. Opiskelija ei suoriudu annetuista tehtävistä. Opiskelija ei osaa toimia ryhmässä.

Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija hallitsee edellä mainitut mekatronisiin järjestelmiin liittyvät osa-alueet välttävästi. Opiskelija kykenee avustetusti suoriutumaan annetuista teoria- ja laboratoriotyötehtävistä. Osaa toimia ryhmässä.

Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija hallitsee edellä mainitut mekatronisiin järjestelmiin liittyvät osa-alueet hyvin. Opiskelija kykenee suoriutumaan annetuista teoria- ja laboratoriotyötehtävistä itsenäisesti sekä perustelemaan ratkaisunsa. On aktiivinen ryhmässä.

Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija hallitsee edellä mainitut mekatronisiin järjestelmiin liittyvät osa-alueet erinomaisesti. Opiskelija kykenee suoriutumaan annetuista teoria- ja laboratoriotyötehtävistä itsenäisesti sekä perustelemaan ratkaisunsa. Opiskelija kykenee soveltamaan opittuja asioita. On aktiivinen ryhmässä sekä kykenee avustamaan ryhmänsä jäseniä

Ilmoittautumisaika

01.04.2024 - 08.09.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 20.11.2024

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Tomi-Pekka Nieminen
Vastuuhenkilö

Tomi-Pekka Nieminen

Ryhmät
  • 21I160
    Konetekniikka, tuotantotekniikka

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija tietää moniakselisen koneistuksen kiinnitys- ja lastuamismenetelmät.
Osaa moniakselisenkoneistuksen hyödyt, mahdollisuudet ja rajoitteet tuotannossa..
Osaa moniakselisen koneistuksen valmistelutyöt, ennen koneistusta.
Pystyy ajamaan ohjatusti koeajon valmistamalleen ohjelmalle.

Sisältö (OJ)

Käytännön harjoittelu moniakselisen koneella. Harjoitustehtävien tekeminen ongelmalähtöisen oppimisen menetelmin.

Esitietovaatimukset (OJ)

Tuotantotekniikan laboraatiot

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija tunnistaa ja tietää moniakselisen koneistuksen kiinnitys- ja lastuamismenetelmät sekä ymmärtää työturvallisuus vaatimukset.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija tuntee hyvin ja osaa moniakselisenkoneistuksen hyödyt, mahdollisuudet ja rajoitteet tuotannossa. Opiskelija osaa moniakselisen koneistuksen valmistelutyöt ennen koneistusta. Opiskelija kykenee selvittämään tarvittavia menetelmiä ja ratkaisemaan valmistukseen liittyviä ongelmia itsenäisesti yksinkertaisissa tapauksissa.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija ymmärtää ja pystyy ajamaan ohjatusti koeajon valmistamalleen ohjelmalle. Opiskelija pystyy soveltamaan taitojaan erilaisten ongelmien selvittämisessä ja ratkaisemisessa itsenäisesti.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

01.04.2024 - 17.01.2025

Ajoitus

07.01.2025 - 30.05.2025

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Jere Siivonen
  • Joni Nieminen
Vastuuhenkilö

Jere Siivonen

Ryhmät
  • 22I160
    Konetekniikka, tuotantotekniikka

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija tuntee ISO-koodin perusteet ja NC-ohjelman rakenteen. Opiskelija osaa tuottaa ISO-koodikielisen ohjelman CNC-työstö-/sorvauskeskukselle ja ymmärtää sen yleisimmät haasteet ja virheet. Hän osaa myös suorittaa ohjelmien tiedonsiirron lähiverkon kautta. Opiskelija osaa valita työkalukirjastosta kappaleen muodon valmistuksen kannalta oikeat terän. Opiskelija hallitsee työkiertojen ja aliohjelmien hyödyntämisen ohjelmoinnissa. Opiskelija pystyy seuraamaan ohjelmasta valmistuksen edistymistä ja paikallistamaan ohjelmasta ohjelmointivirheitä.

Sisältö (OJ)

ISO-koodikielen rakenne ja peruskoodit. Yleisimmät ohjelmointi virheet ja niiden paikallistaminen ja korjaaminen. Työkalun valinta kappaleen muodon mukaan. Työkierrot ja aliohjelmat,

Esitietovaatimukset (OJ)

Tietokoneavusteinen piirtäminen ja mallintaminen 1
Tietokoneavusteinen piirtäminen ja mallintaminen 2
Materiaali- ja valmistustekniikan laboraatiot
Valmistus- ja laatutekniikan perusteet

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija kykenee tuottamaan virheettömiä NC-ohjelmia vähäisellä opastuksella.
Ymmärtää ohjelman vian haun perusteet.
Kykenee toimimaan CNC-koneella opastetusti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija kykenee tuottamaan yleisimpiä NC-ohjelmia virheettömästi.
Osaa hakea ja korjata yleisimpiä ohjelmointivirheitä NC-ohjelmasta.
Kykenee toimimaan CNC-koneella valvotusti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija osaa tehdä vaativimpiakin NC-ohjelmia virheettömästi
Osaa hakea ja korjata ohjelmointivirheitä NC-ohjelmasta.
Kykenee toimimaan CNC-koneella valvonnan alaisena.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

18.11.2024 - 05.01.2025

Ajoitus

01.01.2025 - 31.05.2025

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Konetekniikka Virtuaalihenkilö
  • Tomi-Pekka Nieminen
  • Joni Nieminen
Vastuuhenkilö

Joni Nieminen

Ryhmät
  • 23AI112
    Konetekniikka 2023, monimuoto

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija tuntee ISO-koodin perusteet ja NC-ohjelman rakenteen. Opiskelija osaa tuottaa ISO-koodikielisen ohjelman CNC-työstö-/sorvauskeskukselle ja ymmärtää sen yleisimmät haasteet ja virheet. Hän osaa myös suorittaa ohjelmien tiedonsiirron lähiverkon kautta. Opiskelija osaa valita työkalukirjastosta kappaleen muodon valmistuksen kannalta oikeat terän. Opiskelija hallitsee työkiertojen ja aliohjelmien hyödyntämisen ohjelmoinnissa. Opiskelija pystyy seuraamaan ohjelmasta valmistuksen edistymistä ja paikallistamaan ohjelmasta ohjelmointivirheitä.

Sisältö (OJ)

ISO-koodikielen rakenne ja peruskoodit. Yleisimmät ohjelmointi virheet ja niiden paikallistaminen ja korjaaminen. Työkalun valinta kappaleen muodon mukaan. Työkierrot ja aliohjelmat,

Esitietovaatimukset (OJ)

Tietokoneavusteinen piirtäminen ja mallintaminen 1
Tietokoneavusteinen piirtäminen ja mallintaminen 2
Materiaali- ja valmistustekniikan laboraatiot
Valmistus- ja laatutekniikan perusteet

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija kykenee tuottamaan virheettömiä NC-ohjelmia vähäisellä opastuksella.
Ymmärtää ohjelman vian haun perusteet.
Kykenee toimimaan CNC-koneella opastetusti.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija kykenee tuottamaan yleisimpiä NC-ohjelmia virheettömästi.
Osaa hakea ja korjata yleisimpiä ohjelmointivirheitä NC-ohjelmasta.
Kykenee toimimaan CNC-koneella valvotusti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija osaa tehdä vaativimpiakin NC-ohjelmia virheettömästi
Osaa hakea ja korjata ohjelmointivirheitä NC-ohjelmasta.
Kykenee toimimaan CNC-koneella valvonnan alaisena.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

07.06.2024 - 07.09.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 14.12.2024

Laajuus

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Mikko Korpela
Vastuuhenkilö

Mikko Korpela

Ryhmät
  • 22I190
    Konetekniikka, koneautomaatio

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa suunnitella ja valita ohjaustekniikan ja komponentit tyypillisiin koneautomaation sovelluksiin. Opiskelija hallitsee perusvalmiudet Step7- ja IEC 61131 –standardin mukaiseen ohjelmointiin sekä yleisesti käytettyihin kenttäväyliin. Opiskelija osaa koneautomaation ohjauksia sisältävän projektin dokumentoinnin sekä ymmärtää taloudellisen ja ekologisen kestävyyden sekä käyttäjälähtöisyyden ohjausjärjestelmien suunnittelussa.

Sisältö (OJ)

- Ohjelmoitavan logiikan ohjelmointi
- Ohjelmointikielet
- Liitäntäkaavio
- Tulo- ja lähtöluettelo
Opiskelija tekee projektitöitä, joissa kohteena olevan laitteiston ohjaukset toteutetaan ohjelmoitavan logiikan avulla. Opiskelija perehtyy harjoitustöissä myös kenttäväylien rakentamiseen.

Lisätiedot (OJ)

Kirjallisuus:
Seppo Haltsonen, Jaakko Levomäki, Esko T. Rautanen: Digitaalitekniikka.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija osaa suunnitella ja valita ohjausjärjestelmän ja siihen liittyvät komponentit yksinkertaisiin koneautomaation sovelluksiin. Opiskelija osaa ohjelmoida logiikan yksinkertaisiin automaatiojärjestelmiin.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija osaa suunnitella ja valita perustellusti ohjausjärjestelmän ja siihen liittyvät komponentit tyypillisiin koneautomaation sovelluksiin. Opiskelija osaa ohjelmoida logiikan tyypillisiin automaatiojärjestelmiin.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija hallitsee erinomaisesti logiikkaohjelmoinnin ja kykenee suunnittelemaan ja valitsemaan komponentit laajempiin ja haastavampiin automaatiojärjestelmiin.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 30.04.2025

Ajoitus

01.08.2024 - 31.07.2025

Laajuus

15 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Konetekniikka Virtuaalihenkilö
  • Heidi Peltolehto
  • Iina Nieminen
  • Ville Jouppila
  • Tuula Andersson
  • Tero Joronen
  • Annina Korpela
  • Harri Laaksonen
  • Tom Kalves
  • Mikko Korpela
  • Jussi Ylänen
  • Riku-Matti Kinnunen
  • Pekka Kaatiala
  • Petri Liimatta
  • Petri Tuohimäki
  • Marja-Liisa Timperi
  • Mika Nikander
  • Pekka Yliruusi
  • Matti Kivimäki
  • Teemu Heinimäki
  • Teemu Santanen
Vastuuhenkilö

Erkki Kiviniemi

Ryhmät
  • 21I111
    Konetekniikka, tuotekehitys
  • 21I228K
    Konetekniikka, älykkäät koneet
  • 21I190
    Konetekniikka, koneautomaatio
  • 21I180
    Konetekniikka, lentokonetekniikka
  • 21I160
    Konetekniikka, tuotantotekniikka

Tavoitteet (OJ)

Opinnäytetyössä opiskelija syventää osaamistaan ammattialallaan sekä osoittaa valmiutensa soveltaa tietojaan ja taidot toimia ammattiopintoihin liittyvissä käytännön asiantuntijatehtävissä. Opinnäytetyön aihe tulee kohdistua koulutusohjelman perustana olevan tehtäväalueen kannalta tärkeään kokonaisuuteen. Se voi olla yksi projekti tai osa monialaista projektia tai tutkimusta. Opinnäytetyön tulee osoittaa perehtyneisyyttä opinnäytetyön aihepiiriin sekä valmiutta tehtävässä tarvittavien tutkimusmenetelmien hallintaan ja ammatilliseen viestintään.

Sisältö (OJ)

Opinnäytetyöprosessi, työskentelymentelmät, opinnäytetyön kaikkien vaiheiden ohjaus, raportointi, tutkimusmenetelmät, tiedon haku.

Esitietovaatimukset (OJ)

Ammattiopinnot ja osaamiset ovat riittävällä tasolla.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Noudatetaan TAMKin opinnäytetyön arviointikriteereitä sovellettuna konetekniikan alalle.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Noudatetaan TAMKin opinnäytetyön arviointikriteereitä sovellettuna konetekniikan alalle.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Noudatetaan TAMKin opinnäytetyön arviointikriteereitä sovellettuna konetekniikan alalle.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

18.11.2024 - 05.01.2025

Ajoitus

01.01.2025 - 31.05.2025

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Marja-Liisa Timperi
  • Ville Jouppila
Vastuuhenkilö

Jere Siivonen

Ryhmät
  • 22AI112P
    Konetekniikka 2022, monimuoto

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija
- osaa käyttää kansallisia ja kansainvälisiä tietolähteitä oman opinnäytetyönsä suunnittelussa,
- osaa käyttää sovellettavissa olevaa tietoa kriittisesti,
- tuntee tekijänoikeudet ja osaa kunnioittaa niitä,
- osaa ottaa huomioon sekä tutkimuseettiset että oman alansa eettiset periaatteet,
- osaa valita ja rajata omaa oppimista tukevan ja työelämälähtöisen opinnäytetyöaiheen,
- osaa tehdä TAMKin opinnäytetyöohjeiden mukaisen opinnäytetyösuunnitelman ja perustella tekemänsä valinnat,
- tuntee erilaisia omalle koulutusalalle soveltuvia tutkimuksellisia opinnäytetyön tekemisen tapoja
- osaa valita opinnäytetyöhönsä sopivat aineistonkeruu- ja analysointimenetelmät
- tietää näyttöön perustuvan toiminnan merkityksen oman koulutusalansa kannalta

Sisältö (OJ)

Hyväksytty opinnäytetyösuunnitelma ja opinnäytetyösopimus tai -lupa ovat edellytyksenä opintojakson suorittamiselle tutkinto-ohjelmakohtaisten suoritusten lisäksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

18.11.2024 - 05.01.2025

Ajoitus

01.01.2025 - 31.05.2025

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Vastuuhenkilö

Jere Siivonen

Ryhmät
  • 22AI112P
    Konetekniikka 2022, monimuoto

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija
- osaa soveltaa opinnäytetyössään asianmukaista tutkimuksellista lähestymistapaa,
- osaa toteuttaa oman opinnäytetyönsä suunnitelman mukaisesti,
- osaa hyödyntää ohjausta oman opinnäytetyönsä tekemisessä,
- osaa toimia opinnäytetyötä tehdessään eettisten periaatteiden mukaisesti.

Sisältö (OJ)

Opintojakso on hyväksytty kun opinnäytetyön empiirinen, teoreettinen ja / tai toiminnallinen osuus on toteutettu.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

27.07.2024 - 25.08.2024

Ajoitus

26.08.2024 - 31.05.2025

Laajuus

1 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Mika Moisio
Vastuuhenkilö

Mika Moisio

Ryhmät
  • 24I112A
    Konetekniikka 2024

Tavoitteet (OJ)

Tällä opintojaksolla opit opiskelun käytäntöjä ja pääset osaksi opiskeluyhteisöä.

Opintojakson suoritettuaan opiskelija
• kokee kuuluvansa osaksi korkeakoulua, tutkinto-ohjelmaa ja opiskelijaryhmää
• saa ohjausta opintoihinsa ja osaa suunnitella opintonsa
• tuntee TAMKin käytänteet ja palvelut
• tuntee TAMKin oppimista- ja hyvinvointia tukevat palvelut
• tuntee keskeisten sidosryhmien oppimista ja hyvinvointia tukevat palvelut

Sisältö (OJ)

• Kiinnittyminen korkeakouluopintoihin
• Orientaatio TAMKiin ja tutkinto-ohjelmaan
• Tutkinto-ohjelman opetussuunnitelma ja HOPSin laatiminen
• Opintotarjonta ja ristiinopiskelu
• Harjoittelu osana ammattikorkeakoulututkintoa
• TAMKin tarjoamat palvelut
• Opintojen edistymisen seuranta
• Orientoituminen seuraavaan lukuvuoteen

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Opintojakso on hyväksytty, kun opiskelija
- todentaa osaavansa suunnitella opintojaan TAMKissa ja tuntevansa tutkinto-ohjelmansa opetussuunnitelman
- tietää, mitä tukea opintoihin on saatavissa
- ymmärtää ryhmän merkityksen osana opiskeluympäristöä.

Opintojakso on hylätty, jos opiskelijalla ei ole näyttöä opintojakson tavoitteisiin pääsemisestä.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

27.07.2024 - 13.09.2024

Ajoitus

26.08.2024 - 20.12.2024

Tietää tuotetiedon, tuoterakenteen ja tuotteen elinkaaren hallinnan ja näiden merkityksen koneteknisten tuotteiden suunnittelu- ja kehitystehtävissä sekä osaa soveltaa tuotetiedon, tuoterakenteen ja tuotteen elinkaaren hallinnan vaatimuksia koneensuunnittelussa. Tuntee tuotetiedonhallinnan merkityksen, mahdollisuudet ja vaatimukset osana sekä koneensuunnittelua että tuotehallintaa. Opiskelija ymmärtää tietojärjestelmien ja tietoverkkojen digitaalisen tiedonsiirron ja -hallinnan merkityksen globaalissa liiketoiminassa.

Sisältö (OJ)

PDM, PLM. Tuotetiedon, tuoterakenteen ja tuotteen elinkaaren hallinta suunnittelu- ja tuotekehitysprosessissa.

Esitietovaatimukset (OJ)

Hallitsee suunnittelun CAE –järjestelmällä, hallitsee koneenosaopin ja koneenpiirustuksen perustiedot ja -taidot

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija osaa soveltaa tuotetiedon, tuoterakenteen ja tuotteen elinkaaren hallinnan vaatimuksia koneensuunnittelussa.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija osaa hyvin soveltaa tuotetiedon, tuoterakenteen ja tuotteen elinkaaren hallinnan vaatimuksia koneensuunnittelussa.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija osaa erittäin hyvin soveltaa tuotetiedon, tuoterakenteen ja tuotteen elinkaaren hallinnan vaatimuksia koneensuunnittelussa ja kehittää PLM järjestelmän käyttöä yrityksen liiketoiminnassa.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Tuntikohtaiset tietovisat avataan teoriatunnin jälkeen ja suljetaan seuraavan tunnin alkaessa.

Tietovisat voi uusia tai korvata kokeella opintojakson lopussa, tarkka ajankohta ilmoitetaan Moodlessa.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arvosana määräytyy teoriasta pidettävien tietovisojen, harjoitustyön ja PDM-harjoitusten perusteella. Tarkemmat perusteet Moodlessa.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

PLM-teoria, tietovisat, harjoitustyö loppuseminaarilla.
PDM-harjoitukset ATK-luokissa.

Oppimateriaalit

Oppimateriaali ja kirjallisuus julkaistaan Moodlessa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Harjoitustyön valmistelu vaatii aikaa lukkarin ulkopuolelta.

Sisällön jaksotus

Sisältö on jaettu PDM-yleistietoon ja -harjoituksiin sekä PLM-strategian teoriaan.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

PDM-harjoitukset voi´hyväksilukea osaamisen näytöllä.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Ei ole.

Kansainvälisyys

Ei ole.

Lisätietoja opiskelijoille

PDM-järjestelmän etäkäyttö on vielä kehitysvaiheessa, virtuaalityöpöytä tilataan tarvittaessa.

02.09.2024 - 06.10.2024

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TAMK Matematiikka ja fysiikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Kirsi-Maria Rinneheimo
Vastuuhenkilö

Erkki Kiviniemi

Ryhmät
  • 24I112B
    Konetekniikka 2024

Tavoitteet (OJ)

Tällä opintojaksolla kertaat ja opit perusmatematiikka, jota tarvitset menestyäksesi opinnoissasi ja myöhemmin työelämässä

Opiskelijana sinä
• tunnistat aihepiireihin liittyvät matemaattiset merkinnät ja osaat käyttää niistä keskeisimpiä
• osaat käsitellä tekniikassa esiintyviä matemaattisia lausekkeita
• osaat ratkaista perusyhtälöitä ja -kaavoja
• osaat käyttää sekä soveltaa aihepiirien asioita tekniikan ongelmissa
• kykenet esittämään ja perustelemaan loogisesti valitut ratkaisut
• osaat arvioida tekemiensä ratkaisujen järkevyyttä ja oikeellisuutta

Sisältö (OJ)

• Laskutoimitukset (mm. murtoluvuilla laskeminen, laskujärjestys)
• Merkinnät, xy-koordinaatisto
• Potenssikaavat
• Luvun esittäminen kymmenpotenssina
• Yksikön muunnokset
• Lausekkeiden muodostaminen ja käsittely
• 1. ja 2.asteen yhtälö
• Kaavojen ratkaisu
• Yhtälöpari
• Prosenttilasku

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija:
• tunnistaa aihepiireihin liittyviä matemaattisia merkintöjä ja osaa käyttää niistä joitain
• osaa käsitellä tekniikassa esiintyviä yksinkertaisia matemaattisia lausekkeita
• osaa ratkaista yksinkertaisia yhtälöitä, jotka ovat esitettyjen esimerkkien kaltaisia
• osaa ohjattuna valita tekniikan ongelmaan matemaattisen mallin ja ratkoa näin muodostuvia yhtälöitä mallin avulla
• valittujen ratkaisujen esitykset ja perustelut saattavat olla puutteellisia
• tehtyjen ratkaisujen järkevyyden ja oikeellisuuden arvioinnissa saattaa olla puutteita

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija:
• tunnistaa aihepiireihin liittyvät matemaattiset merkinnät ja osaa käyttää niistä keskeisimpiä
• osaa käsitellä tekniikassa esiintyviä matemaattisia lausekkeita
• osaa ratkaista perusyhtälöitä ja -kaavoja
• osaa käyttää sekä soveltaa aihepiirien asioita tekniikan ongelmissa
• kykenee esittämään ja perustelemaan loogisesti valitut ratkaisut
• osaa arvioida tekemiensä ratkaisujen järkevyyttä ja oikeellisuutta

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja hän osaa soveltaa niitä vaativampiin ongelmiin. Opiskelijalla on taito esittää ja perustella loogisesti valitut ratkaisut. Ratkaisut esitetään selkeästi ja matemaattisia käsitteitä käytetään täsmällisesti. Opiskelija on erittäin motivoitunut ja ottaa sitoutuneesti vastuuta omasta ja ryhmän suoriutumisesta.

Aika ja paikka

Opetus lukujärjestyksen mukaan.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Opintojakson koe on 4.10. lukujärjestyksessä ilmoitettuun aikaan. Tähän kokeeseen ei tarvitse ilmoittautua erikseen.

Opintojakson päätyttyä järjestetään kaksi uusintatenttiä
1. uusintatentti 15.11.2024 klo 13- 16 (paikka ilmoitettu Moodlessa)
2. uusintatentti/korotus 13.12.2024 klo 13 - 16 (paikka ilmoitettu Moodlessa)

Uusinnat ja korotukset ovat vain ja ainoastaan tässä ilmoitettuna aikana, ei siis myöhemmin esim. seuraavana vuonna.
Uusintatenttiin ja korotukseen ilmoittaudutaan Pakin kautta..
Uusintaan osallistuminen edellyttää arvosanaa 0.

Yleiseti kokeesta:
Sairastapauksissa vaaditaan lääkärintodistus.
Poissaolo kokeesta vastaa hylättyä suoritusta.
Kokeissa saa olla mukana vain opettajan erikseen määrittelemät materiaalit ja välineet.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakso arvioidaan asteikolla 0 - 5. Arviointiin vaikuttavat kotitehtävät (max. 6 p) ja loppukoe (max. 26 p). Kokeen arvioinnissa otetaan huomioon paitsi ratkaisun oikeellisuus myös ratkaisutapa ja esitystavan selkeys. Jo arvosanan 0 saaminen edellyttää säännöllistä läsnäoloa koko opintojakson ajan ja kotitehtävien tekoa sekä kokeeseen osallistumista. Säännöllinen läsnäolo tarkoittaa, että tunneilla ollaan, ellei ole perusteltua syytä (esim. sairaus) olla pois. Arvosanan 1 saa pistemäärällä 12 p.

Arviointikriteeri -hylätty(0):
Opiskelija osallistuu säännöllisesti opetukseen, tekee tehtäviä ja suorittaa opintojakson loppukokeen, mutta ei muuten saavuta tyydyttävään arvosanaan vaadittuja kriteerejä. Nollan saaminen mahdollistaa osallistumisen kurssin uusintakokeeseen.

Mikäli opiskelija hyödyntää tekoälyä tehtävien ratkaisemisessa, niin ratkaisut pitää kuitenkin esittää toteutuksella opetettavin käsittein, merkinnöin ja menetelmin ja välivaiheet on osattava selittää.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Lähiopetus, itsenäinen opiskelu, tuntiharjoitukset ja kotitehtävät, opetusvideot, tentti.

Oppimateriaalit

Opintojakson oppimateriaalina on sähköisiä opetusmonisteita ja opetusvideoita, jotka opiskelija löytää Moodlesta

Kaavasto: Tammertekniikan Tekniikan kaavasto tai MAOL
Laskin: Opintojaksolla keskitytään "käsinlaskentaan", joten ihan peruslaskimella, josta löytyy sin,cos, tan ja neliöjuuri selviää tällä opintojaksolla. Myöhemmillä matematiikan opintojaksoilla hyödynnetään symbolista laskinta.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opiskelijan keskimääräinen työmäärä on 80 h, joka koostuu:
- lähiopetuksesta, jossa opettaja mukana
- kotitehtävistä ja mahdollisista ryhmätöistä (opettaja ei ole mukana),
- itsenäisestä työskentelystä
- kokeista
Opettajan pitämiä lähitunteja on n. 27 h. Lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus osallistua matematiikan tukipajaan maanantaisin klo 14 - 16.

Sisällön jaksotus

Sisällön jaksotus on suuntaa antava.
- matemaattiset merkinnät, lukujen esitysmuodot, xy-koordinaatisto ja yksikönmuunnokset
- matemaattisten lausekkeiden muodostaminen ja käsittely
- ensimmäisen asteen yhtälön ja kaavojen ratkaiseminen
- yhtälöparin ratkaiseminen
- toisen asteen yhtälön ratkaiseminen

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Opintojakson voi suorittaa osallistumatta opetukseen ja tehtävien tekoon pelkästään tenttimällä 1.uusintatenttipäivänä.
Mikäli opiskelija haluaa suorittaa opintojakson tällä tavalla, niin siitä pitää erikseen sopia opettajan kanssa opintojakson alussa. Jos opintojakson suorittaa tenttimällä, niin arviointikriteerit ovat samat kuin uusijoille.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Ei ole.

Kansainvälisyys

Ei ole.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojaksolla kerrataan matematiikan perusteita, kuten laskusääntöjä, yksikkömuunnoksia ja perusyhtälöiden ratkaisemista. Kurssilla pääpaino on hyvän laskurutiinin harjoittelu tekemällä tunneilla ohjattuja laskuharjoituksia sekä kotitehtäviä. Tarvittaessa suositellaan myös kerrattavaksi aiempia matematiikan opintoja.

Ilmoittautumisaika

02.08.2024 - 01.09.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 05.10.2024

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TAMK Matematiikka ja fysiikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Pia Ruokonen-Kaukolinna
Vastuuhenkilö

Erkki Kiviniemi

Ryhmät
  • 24I112C
    Konetekniikka 2024

Tavoitteet (OJ)

Tällä opintojaksolla kertaat ja opit perusmatematiikka, jota tarvitset menestyäksesi opinnoissasi ja myöhemmin työelämässä

Opiskelijana sinä
• tunnistat aihepiireihin liittyvät matemaattiset merkinnät ja osaat käyttää niistä keskeisimpiä
• osaat käsitellä tekniikassa esiintyviä matemaattisia lausekkeita
• osaat ratkaista perusyhtälöitä ja -kaavoja
• osaat käyttää sekä soveltaa aihepiirien asioita tekniikan ongelmissa
• kykenet esittämään ja perustelemaan loogisesti valitut ratkaisut
• osaat arvioida tekemiensä ratkaisujen järkevyyttä ja oikeellisuutta

Sisältö (OJ)

• Laskutoimitukset (mm. murtoluvuilla laskeminen, laskujärjestys)
• Merkinnät, xy-koordinaatisto
• Potenssikaavat
• Luvun esittäminen kymmenpotenssina
• Yksikön muunnokset
• Lausekkeiden muodostaminen ja käsittely
• 1. ja 2.asteen yhtälö
• Kaavojen ratkaisu
• Yhtälöpari
• Prosenttilasku

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija:
• tunnistaa aihepiireihin liittyviä matemaattisia merkintöjä ja osaa käyttää niistä joitain
• osaa käsitellä tekniikassa esiintyviä yksinkertaisia matemaattisia lausekkeita
• osaa ratkaista yksinkertaisia yhtälöitä, jotka ovat esitettyjen esimerkkien kaltaisia
• osaa ohjattuna valita tekniikan ongelmaan matemaattisen mallin ja ratkoa näin muodostuvia yhtälöitä mallin avulla
• valittujen ratkaisujen esitykset ja perustelut saattavat olla puutteellisia
• tehtyjen ratkaisujen järkevyyden ja oikeellisuuden arvioinnissa saattaa olla puutteita

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija:
• tunnistaa aihepiireihin liittyvät matemaattiset merkinnät ja osaa käyttää niistä keskeisimpiä
• osaa käsitellä tekniikassa esiintyviä matemaattisia lausekkeita
• osaa ratkaista perusyhtälöitä ja -kaavoja
• osaa käyttää sekä soveltaa aihepiirien asioita tekniikan ongelmissa
• kykenee esittämään ja perustelemaan loogisesti valitut ratkaisut
• osaa arvioida tekemiensä ratkaisujen järkevyyttä ja oikeellisuutta

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja hän osaa soveltaa niitä vaativampiin ongelmiin. Opiskelijalla on taito esittää ja perustella loogisesti valitut ratkaisut. Ratkaisut esitetään selkeästi ja matemaattisia käsitteitä käytetään täsmällisesti. Opiskelija on erittäin motivoitunut ja ottaa sitoutuneesti vastuuta omasta ja ryhmän suoriutumisesta.

Aika ja paikka

Opetus lukujärjestyksen mukaisesti.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Opintojakson koe on 4.10. lukujärjestyksessä ilmoitettuun aikaan. Tähän kokeeseen ei tarvitse ilmoittautua erikseen.

Opintojakson päätyttyä järjestetään kaksi uusintatenttiä
1. uusintakoe 15.11.2024 klo 13-16 (paikka ilmoitettu Moodlessa)
2. uusintakoe/korotus 13.12.2024 klo 13-16 (paikka ilmoitettu Moodlessa)

Uusinnat ja korotukset ovat vain ja ainoastaan tässä ilmoitettuna aikana, ei siis myöhemmin esim. seuraavana vuonna.
Uusintakokeeseen ja korotukseen ilmoittaudutaan Pakin kautta..
Uusintaan osallistuminen edellyttää arvosanaa 0.

Yleiseti kokeesta:
Sairastapauksissa vaaditaan lääkärintodistus.
Poissaolo kokeesta vastaa hylättyä suoritusta.
Kokeissa saa olla mukana vain opettajan erikseen määrittelemät materiaalit ja välineet.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakso arvioidaan asteikolla 0-5. Opintojakso suoritetaan kokeella ja viikoittain tarkastettavilla harjoitustehtävillä,

Arvosteluun vaikuttavat kotitehtävät (maksimi 6 p) ja koe (maksimi. 26 p). Kokeen arvostelussa otetaan huomioon paitsi ratkaisun oikeellisuus myös ratkaisutapa ja esitystavan selkeys. Jo arvosanan 0 saaminen edellyttää osallistumista opintojakson työmuotoihin (lähiopetus ja kotitehtävien teko sekä osallistuminen kokeeseen). Arvosanan 1 saa 12 pisteellä kurssin eri arviointimuotojen yhteenlasketusta maksimipistemäärästä.

Opintojakson aiheiden opettelussa ja kertauksessa on sallittua hyödyntää tekoälyä. Tehtävien ratkaisut pitää kuitenkin esittää toteutuksella opetettavin käsittein, merkinnöin ja menetelmin ja ratkaisun periaatteet ja välivaiheet on osattava selittää.

Uusinta- ja korotus:
Uusinta- ja korotustentti on täysin erillinen koe, johon ei vaikuta enää kotitehtävä- eikä aiemmat koepisteet. Siinä kurssiarvosana määräytyy pelkästään kokeen perustella ja läpipääsyyn vaaditaan 1/3 kokeen maksimipistemäärästä.

Arviointikriteeri - hylätty (0)
Opiskelija osallistuu säännöllisesti opetukseen ja sen työmuotoihin, mutta ei muuten saavuta tyydyttävään arvosanaan vaadittuja kriteerejä. Mikäli edellä mainitut kriteerit eivät täyty, niin opiskelija poistetaan toteutukselta. Nollan saaminen mahdollistaa osallistumisen kurssin uusintakokeeseen.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Lähiopetus, itsenäinen opiskelu, tuntiharjoitukset ja kotitehtävät, opetusvideot, koe

Oppimateriaalit

Opintojakson oppimateriaalina on sähköisiä opetusmonisteita ja opetusvideoita, jotka opiskelija löytää Moodlesta.

Kaavasto: Tammertekniikan Tekniikan kaavasto tai MAOL
Laskin: Opintojaksolla keskitytään "käsinlaskentaan", joten ihan peruslaskimella, josta löytyy sin,cos, tan ja neliöjuuri selviää tällä opintojaksolla. Myöhemmillä matematiikan opintojaksoilla hyödynnetään symbolista laskinta.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opiskelijan keskimääräinen työmäärä on 80 h, joka koostuu:
- lähiopetuksesta, jossa opettaja mukana
- kotitehtävistä ja mahdollisista ryhmätöistä (opettaja ei ole mukana),
- itsenäisestä työskentelystä
- kokeista
Opettajan pitämiä lähitunteja on n. 27 h. Lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus osallistua matematiikan tukipajaan maanantaisin klo 14-16.

Sisällön jaksotus

Sisällön jaksotus on suuntaa antava.
- matemaattiset merkinnät, lukujen esitysmuodot ja yksikönmuunnokset
- matemaattisten lausekkeiden muodostaminen ja käsittely
- ensimmäisen asteen yhtälön ja kaavojen ratkaiseminen
- yhtälöparin ratkaiseminen
- toisen asteen yhtälön ratkaiseminen

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Toteutuksen voi suorittaa osallistumatta opetukseen ja tehtävien tekoon pelkästään tenttimällä 1. uusintapäivänä. Mikäli opiskelija haluaa suorittaa opintojakson tällä tavalla, niin siitä pitää erikseen sopia opettajan kanssa opintojakson alussa. Jos toteutuksen suorittaa tenttimällä, niin arviointikriteerit ovat samat kuin uusijoille.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Ei ole.

Kansainvälisyys

Ei ole.

Lisätietoja opiskelijoille

Opetus alkaa lukujärjestyksen mukaisesti viikolla 36.
Opintojaksoon tulee Moodle-toteutus. Toteutus ei näy automaattisesti, vaan se täytyy hakea kurssitunnuksella. Opettaja lähettää ilmoittautuneille ennen kurssin alkua Moodle-avaimen sähköpostilla.

Opintojaksolla kerrataan matematiikan perusteita, kuten laskusääntöjä, yksikkömuunnoksia ja perusyhtälöiden ratkaisemista. Opintokasolla pääpaino on hyvän laskurutiinin harjoittelu tekemällä tunneilla ohjattuja laskuharjoituksia sekä kotitehtäviä. Tarvittaessa suositellaan myös kerrattavaksi aiempia matematiikan opintoja.

Ilmoittautumisaika

18.11.2024 - 05.01.2025

Ajoitus

01.01.2025 - 31.05.2025

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TAMK Matematiikka ja fysiikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Kirsi-Maria Rinneheimo
Vastuuhenkilö

Kirsi-Maria Rinneheimo

Ryhmät
  • 25AI112
    Konetekniikka 2025, monimuoto

Tavoitteet (OJ)

Tällä opintojaksolla kertaat ja opit perusmatematiikka, jota tarvitset menestyäksesi opinnoissasi ja myöhemmin työelämässä

Opiskelijana sinä
• tunnistat aihepiireihin liittyvät matemaattiset merkinnät ja osaat käyttää niistä keskeisimpiä
• osaat käsitellä tekniikassa esiintyviä matemaattisia lausekkeita
• osaat ratkaista perusyhtälöitä ja -kaavoja
• osaat käyttää sekä soveltaa aihepiirien asioita tekniikan ongelmissa
• kykenet esittämään ja perustelemaan loogisesti valitut ratkaisut
• osaat arvioida tekemiensä ratkaisujen järkevyyttä ja oikeellisuutta

Sisältö (OJ)

• Laskutoimitukset (mm. murtoluvuilla laskeminen, laskujärjestys)
• Merkinnät, xy-koordinaatisto
• Potenssikaavat
• Luvun esittäminen kymmenpotenssina
• Yksikön muunnokset
• Lausekkeiden muodostaminen ja käsittely
• 1. ja 2.asteen yhtälö
• Kaavojen ratkaisu
• Yhtälöpari
• Prosenttilasku

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija:
• tunnistaa aihepiireihin liittyviä matemaattisia merkintöjä ja osaa käyttää niistä joitain
• osaa käsitellä tekniikassa esiintyviä yksinkertaisia matemaattisia lausekkeita
• osaa ratkaista yksinkertaisia yhtälöitä, jotka ovat esitettyjen esimerkkien kaltaisia
• osaa ohjattuna valita tekniikan ongelmaan matemaattisen mallin ja ratkoa näin muodostuvia yhtälöitä mallin avulla
• valittujen ratkaisujen esitykset ja perustelut saattavat olla puutteellisia
• tehtyjen ratkaisujen järkevyyden ja oikeellisuuden arvioinnissa saattaa olla puutteita

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija:
• tunnistaa aihepiireihin liittyvät matemaattiset merkinnät ja osaa käyttää niistä keskeisimpiä
• osaa käsitellä tekniikassa esiintyviä matemaattisia lausekkeita
• osaa ratkaista perusyhtälöitä ja -kaavoja
• osaa käyttää sekä soveltaa aihepiirien asioita tekniikan ongelmissa
• kykenee esittämään ja perustelemaan loogisesti valitut ratkaisut
• osaa arvioida tekemiensä ratkaisujen järkevyyttä ja oikeellisuutta

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja hän osaa soveltaa niitä vaativampiin ongelmiin. Opiskelijalla on taito esittää ja perustella loogisesti valitut ratkaisut. Ratkaisut esitetään selkeästi ja matemaattisia käsitteitä käytetään täsmällisesti. Opiskelija on erittäin motivoitunut ja ottaa sitoutuneesti vastuuta omasta ja ryhmän suoriutumisesta.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

07.06.2024 - 20.10.2024

Ajoitus

21.10.2024 - 16.12.2024

Laajuus

2 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Mika Moisio
Vastuuhenkilö

Mika Moisio

Ryhmät
  • 24I112A
    Konetekniikka 2024

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija ymmärtää vesiputoustyyppisen projektitoiminnan perusteet.
Opiskelija osaa projektin hallinnan käsitteistön ja yleiset toimintatavat.
Opiskelija osaa analysoida toteutettuja projekteja. Opiskelija osaa suunnitella ja laatia projektiehdotuksen ja projektisuunnitelman (Projektin tarkoitus, tavoitteet ja rajaus, hyödyt, organisointi ja ositus, aikataulutus, resurssit, kustannukset, viestintä, raportointi, riskienhallinta).

Sisältö (OJ)

Opiskelija osaa
- projektin hallinnan käsitteistön ja yleiset toimintatavat
- osaa analysoida toteutettuja projekteja
- osaa suunnitella ja laatia projektiehdotuksen ja projektisuunnitelman.
- osaa tarkastella projektien toteuttamista laatunäkökulmasta.

Lisätiedot (OJ)

Opintojakson toteutusmuodon takia ei myöhästyneet ilmoittautumiset ole mahdollisia.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija osaa tunnistaa projektitoiminnan tärkeimmät periaatteet, peruskäsitteistön ja työkalut. Opiskelija on vain jonkin verran motivoitunut, ottaa vastuun omasta suoriutumisestaan sekä antaa ja vastaanottaa palautetta.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija tuntee hyvin projektitoiminnan tärkeimmät periaatteet, peruskäsitteistön ja työkalut, sekä kykenee perustelemaan ja soveltamaan oppimaansa. Opiskelija on selvästi motivoitunut, ottaa vastuuta omasta suoriutumisesta sekä osaa rakentavasti antaa ja vastaanottaa palautetta.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija tietää ja ymmärtää laaja-alaisesti projektitoiminnan tärkeimmät periaatteet, peruskäsitteistön ja työkalut. Opiskelija osaa paitsi perustella ja soveltaa oppimaansa, myös kriittisesti arvioida omia ratkaisujaan. Opiskelija on erittäin motivoitunut, ottaa sitoutuneesti vastuuta omasta suoriutumisesta sekä osaa hyödyntää palautetta systemaattisesti ammatillisen kasvun välineenä.

- Oppii toimimaan monialaisessa projektityöympäristössä ja projekteissa erilaisissa suunnittelu- mittaus- ja kehitystehtävissä.
- Hallitsee kehitysprojektin eri vaiheet sekä suunnittelun, ohjauksen ja valvonnan perusteet.
- Osaa raportoida projektin etenemistä sen eri vaiheissa.
- Osaa vastaanottaa ja antaa kehitysehdotuksia sekä palautetta projektinhoidon tehtävissä.
- Osaa arvioida projektin onnistumista

Sisältö (OJ)

- Monialaisen projektin suunnittelu, ohjaus, toteuttaminen ja valvonta.
- Projektin ohjaus- ja suunnitteluntyövälineet.
- Toimiminen projektiryhmän jäsenenä ja projektipäällikkönä.
- Projektin raportointi sen eri vaiheissa.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija soveltaa projektitoiminnan pääperiaatteita, peruskäsitteitä ja työkaluja. Opiskelija on vain hieman motivoitunut, ottaa vastuun omasta suorituksestaan ja antaa sekä vastaanottaa palautetta. Opiskelija ymmärtää aiheen ja osaa tiedon soveltamisen.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija soveltaa hyvin projektitoiminnan tärkeimpiä periaatteita, peruskäsitteitä ja työkaluja ja osaa perustella oppimaansa. Opiskelija on selkeästi motivoitunut, ottaa vastuun omasta suorituksestaan ja pystyy rakentavasti antamaan ja vastaanottamaan palautetta. Hänellä on hyvä käsitys aiheesta ja kykenee soveltamaan tietoa hyvin.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija ymmärtää laajasti projektitoiminnan pääperiaatteet, käsitteet ja välineet. Opiskelija ei osaa vain perustella ja soveltaa oppimistaan, vaan myös kriittisesti arvioida omia ratkaisujaan. Opiskelija on erittäin motivoitunut, sitoutunut ottamaan vastuun omasta suorituksestaan ja osaa systemaattisesti käyttää palautetta ammatillisen kasvun välineenä. Hänellä on syvällinen ymmärrys aiheesta ja kyky soveltaa tietoa erinomaisesti. Opiskelija osaa tukea ja ohjata muita opiskelijoita (asiantuntijoita).

Aika ja paikka

Lukujärjestyksen ja opettajan antamien ohjeiden mukaan.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Ei tenttejä

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi kohdentuu projektityöskentelyyn ja työskentelyn dokumentointiin. Menetelminä käytetään jatkuvaa havainnointia projektityön tekemisen aikana, ryhmän yhteistä ja henkilökohtaista itsearviointia, arviointikeskustelua projektin lopussa sekä tilaajan antamaa palautetta. Myös projektisuunnitelmaa ja -raporttia käytetään arvioinnin välineinä.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Alustukset, projektityöskentely

Oppimateriaalit

Materiaalit julkaistaan sähköisessä muodossa. Projektityöskentelyn tukena suositellaan käyttämään esim. Pelin, R. 2009 (tai uudempi) Projektihallinnan käsikirja tai Horine, G.2005 Absolute Beginner's Guide to Project Management

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

1 op ~ 27 tuntia opiskelua. Aika käytetään pääasiassa projektityöskentelyyn.

Sisällön jaksotus

Projektiaiheen vaatimalla tavalla.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Ei ole

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Opintojakso toteutuu kokonaan työelämäyhteistyössä.

Kansainvälisyys

Joissain projekteissa voi olla kansainvälisiä elementtejä tai ne toteutetaan englanniksi.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakso perustuu työelämässä toteutettaviin moniammatillisiin projekteihin ja niiden tekemisen tukemiseen valmennuksellisilla menetelmillä.

Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Projekti voidaan hylätä seuraavista syistä
- ohjaaja on hoitanut kaiken yhteydenpidon asiakkaaseen
- ryhmä ei ole kokoontunut lainkaan dokumentoidusti
- ryhmä ei ole tehnyt projektisuunnitelmaa ja/tai projektiraporttia
- ryhmä ei ole arvioinut onnistumistaan

Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Ryhmällä ei ole toiminnalleen selkeitä pelisääntöjä, projekti etenee jossain määrin ohjaaja- tai asiakasvetoisesti.
Projektipäällikkö toimii tilannekohtaisesti, ajankäytön ja työnjaon suunnittelu ja seuranta on puutteellista.
Projektiryhmän jäsenet keskittyvät omiin osakoko-naisuuksiinsa, yhteistyö jäsenten kesken ja asiakkaan kanssa sekä ryhmän jäsenten vahvuuksien hyödyntäminen on puutteellista. Työkuorma jakautuu epätasaisesti projektiryhmän jäsenten välillä.
Tuotos jää vajavaiseksi tai ryhmän käsitys työnsä laadusta ei vastaa asiakkaan näkemystä.

Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Ryhmä sopii johdetusti ryhmässä noudatettavat säännöt ja pääsääntöisesti noudattaa niitä toiminnassaan. Projektipäällikkö vie projektia eteenpäin ja huolehtii, että jokainen voi osallistua projektin tekemiseen.
Ryhmän jäsenet toimivat sovittujen sääntöjen ja projektipäällikön ohjeiden mukaisesti kuunnellen toisten näkemyksiä ja tehden yhteistyötä asiakkaan kanssa. Kuitenkin vastuunotto projektista vaihtelee sen eri vaiheissa.
Projektin tuotos vastaa pääsääntöisesti tehtävänasettelua. Ryhmän ja asiakkaan näkemykset työn laadusta ovat suhteellisen yhteneväiset.

Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Ryhmä sopii oma-aloitteisesti ja yhteisesti ryhmässä noudatettavat säännöt ja pitää huolta niiden noudattamisesta toiminnassaan.
Projektipäällikkö ottaa vastuun tehtävästään ja vie ja projektia luontevasti eteenpäin ryhmän toiminta ja ryhmäläisten vahvuudet huomioiden. Huolehtii, että jokainen ryhmän jäsen osallistuu projektityöskentelyyn. Jakaa käytettävissä olevan ajan suunnitelmallisesti. Löytää luovia ratkaisuja ryhmän toiminnan edistämiseksi.
Jokainen ryhmän jäsen edistää projektin tavoitteiden saavuttamista omalla toiminnallaan yhteistyössä ryhmän muiden jäsenten kanssa ja kantaa vastuuta projektin etenemisestä koko projektin ajan. Ryhmän jäsenet toimivat projektissa muita kuunnellen ja ottaen huomioon ryhmän kaikki jäsenet, heidän näkemyksensä ja osaamisensa. Ryhmän jäsenet tekevät luontevaa yhteistyötä asiakkaan kanssa ja muokkaavat suunnitelmia saamansa palautteen mukaan.
Projekti etenee aikataulussa tai muutokset ovat asiakkaan kanssa yhdessä sovittuja. Projektiryhmä osaa realistisesti arvioida tuotoksen laatua suhteessa projektin tavoitteisiin ja reflektoida projektin etenemistä.

Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 15.09.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Pauliina Paukkala
  • Tom Kalves
Vastuuhenkilö

Pauliina Paukkala

Ryhmät
  • 23AI112
    Konetekniikka 2023, monimuoto

Tavoitteet (OJ)

Student is able to carry out the usual measurements in a workshop and know how to interpret the results of the process and improve the quality assurance capability. Student is aware of the variation due to measurement and are able to take it into account. Student is familiar with a variety of quality tools and know how to apply them in the development process, as well as the quality of cost reduction. Student understands the importance of quality management company.

Sisältö (OJ)

Statistical process control, quality assurance, quality costs, the company used by the most important tools of quality management, quality systems, quality manual drafting, engineering measuring equipment, coordinate measuring, measuring the variation.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Osaa tunnistaa ja määritellä alaan liittyvät peruskäsitteistön. Suoriutuu annetuista tehtävistä ohjattuna/avustettuna. Tuntee erilaisia menettelytapoja, muttei osaa perustella valintojaan. Toimii ryhmässä.
Tunnistaa vuorovaikutustaitonsa. Tunnistaa omalle alalle tärkeitä toimintatapoja. Ottaa vastuun omasta suoriutumisestaan ja osaa ottaa vastaan sekä antaa palautetta.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Jäsentää alaan liittyvien käsitteiden väliset suhteet. Osaa valita eri vaihtoehdoista sopivimman menettelytavan sekä perustella valintansa. Osaa toimia yhteistyössä vastuullisesti ja on valmis kehittämään vuorovaikutustaitojaan. Tunnistaa ja noudattaa omalle alalle tärkeitä toimintatapoja. Ottaa vastuuta ja sitoutuu oman toiminnan lisäksi myös ryhmän toimintaan. Osaa antaa sekä vastaanottaa palautetta aktiivisesti ja rakentavasti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Ymmärtää laaja-alaisia kokonaisuuksia ja niiden välisiä suhteita. Osaa etsiä erilaisia toimintatapoja ja ratkaisuvaihtoehtoja, perustella valintojaan ja kokeilla uudenlaisia toimintamalleja. Arvioi erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja sekä yhdistelee ratkaisutapoja luovasti tai luo uusia.
Osaa toimia yhteistyössä vastuullisesti, joustavasti ja rakentavasti. Kehittää sekä omaa että ryhmän vuorovaikutusta. Toimii vastuullisesti ja sitoutuneesti yhteisön ja oman alan vaatimukset ja tarpeet huomioon ottaen. Käyttää palautetta systemaattisesti oman ja yhteisönsä ammatillisen kasvun välineenä.

Aika ja paikka

Lukujärjestyksen mukaisesti

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Sovitaan kurssin alussa

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

harjoitukset, tehtävät, esitelmä
mittausharjoitukset 6 kpl

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Monimuotototeutus; lähiopetus, etäopetus, demonstraatiot, esitelmät, yhteistoiminnallinen oppiminen, harjoitukset, harjoitustyöt, työselostukset, laboratoriotyöskentely

Oppimateriaalit

Moodle

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

opetus (luennot ja labrat)
itsenäinen työskentely
27h/op

Sisällön jaksotus

Kurssi sisältää luentoja sekä mittauslaboratorioharjoituksia, joista tehdään raportteja/esityksiä.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

sovitaan erikseen

luennot, demonstraatiot, esitelmät, yhteistoiminnallinen oppiminen, harjoitukset, harjoitustyöt, työselostukset, laboratoriotyöskentely

Oppimateriaalit

Moodle

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

luennot ja labrat
itsenäinen työskentely
27h/op

Sisällön jaksotus

Kurssi sisältää luentoja sekä mittauslaboratorioharjoituksia, joista tehdään raportit.

02.07.2024 - 18.08.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Konetekniikka Virtuaalihenkilö
  • Topi Talvitie
Vastuuhenkilö

Tero Haapakoski

Ryhmät
  • 22AI112P
    Konetekniikka 2022, monimuoto

Tavoitteet (OJ)

Opintojakson suoritettuaan opiskelija tuntee robottien rakenteen, toiminnan ja ohjelmoinnin perustan. Lisäksi opiskelija osaa soveltaa tietojaan tuotantoautomaatioon ja kappaleenkäsittelyyn. Opiskelija myös ymmärtää kestävän kehityksen merkityksen robotiikassa ja sen sovelluksissa, sekä tuntee digitalisaation vaikutukset robotisoitujen prosessien suunnitteluun ja kehittämiseen. Opintojakson suoritettuaan opiskelija on perehtynyt robottien ohjelmointiin ja omaa valmiuksia ohjelmointisovellusten toteuttamiseen. Opiskelija hallitsee yleisimpien kappaleenkäsittely- ja hitsaustehtävien suorittamisen.

Sisältö (OJ)

Opintojakso koostuu luennoista sekä harjoitustehtävistä, joita suoritetaan sekä simulaatioympäristössä että roboteilla laboratoriotöinä. Luennoilla syvennytän robotiikan peruskäsitteisiin, ohjelmoinnin periaatteisiin sekä turvallisuusnäkökohtiin. Lisäksi opintojakso sisältää kustannustehokkuuden sekä käyttäjälähtöisyysnäkökulmat robotisoitujen prosessien suunnittelussa.

Lisätiedot (OJ)

Kirjallisuus:
Robotiikka, Suomen Robotiikkayhdistys ry

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija tunnistaa robotiikan peruskäsitteitä ja robotiikan käyttökohteita. Opiskelija suoriutuu robotin ohjelmointitehtävistä avustettuna tai osana ryhmää.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija osaa soveltaa robotiikan keskeisimpiä käsitteitä ja tunnistaa potentiaalisia robotiikan käyttökohteita. Opiskelija osaa itsenäisesti suunnitella ja toteuttaa robotin perusohjelmointia.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija ymmärtää robotiikan laaja-alaisia kokonaisuuksia, yleistää, analysoi, etsii erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja, sekä toimii ryhmässä rakentavasti.

Aika ja paikka

Lukujärjestyksen mukaisesti

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Ei tenttiä.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arvosana muodostuu ennakko/tuntitehtävien, harjoitustöiden, ja seminaarityön sekä jatkuvan näytön perusteella.
Kaikki osasuoritukset on palautettava hyväksytysti (vähintään arvosanalla 1)

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Luennot, harjoitukset roboteilla ja simulointiympäristössä, verkkotehtävät, itsenäinen työskentely, seminaarityöt, vertaisarviointi, ryhmätyöt.

Oppimateriaalit

Luennoilla esitetty ja ilmoitettu materiaali.
Muu sähköinen oppimateriaali Moodlessa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Luennot/laboratorioharjoitukset lukujärjestyksessä esitettyinä ajankohtina. Osa kontaktiopetuksesta voidaan korvata pakollisilla verkkotehtävillä. Itsenäinen työskentely viikottain.

Sisällön jaksotus

Robotiikan teoriaa, robotiikan ja robottien etäohjelmoinnin perusteet sekä turvallisuusperusteet kurssin alkuosassa. Loppuosassa harjoitustehtävien suorittaminen robotilla.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Opintojaksolla voidaan hyödyntää yrityslähtöisiä harjoitustyön aiheita. Opintojaksolla on alan yritysten asiantuntijoiden vierailijaluentoja.

Ilmoittautumisaika

18.11.2024 - 05.01.2025

Ajoitus

01.01.2025 - 31.05.2025

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Topi Talvitie
Vastuuhenkilö

Jere Siivonen

Ryhmät
  • 22I190
    Konetekniikka, koneautomaatio

Tavoitteet (OJ)

Opintojakson suoritettuaan opiskelija tuntee robottien rakenteen, toiminnan ja ohjelmoinnin perustan. Lisäksi opiskelija osaa soveltaa tietojaan tuotantoautomaatioon ja kappaleenkäsittelyyn. Opiskelija myös ymmärtää kestävän kehityksen merkityksen robotiikassa ja sen sovelluksissa, sekä tuntee digitalisaation vaikutukset robotisoitujen prosessien suunnitteluun ja kehittämiseen. Opintojakson suoritettuaan opiskelija on perehtynyt robottien ohjelmointiin ja omaa valmiuksia ohjelmointisovellusten toteuttamiseen. Opiskelija hallitsee yleisimpien kappaleenkäsittely- ja hitsaustehtävien suorittamisen.

Sisältö (OJ)

Opintojakso koostuu luennoista sekä harjoitustehtävistä, joita suoritetaan sekä simulaatioympäristössä että roboteilla laboratoriotöinä. Luennoilla syvennytän robotiikan peruskäsitteisiin, ohjelmoinnin periaatteisiin sekä turvallisuusnäkökohtiin. Lisäksi opintojakso sisältää kustannustehokkuuden sekä käyttäjälähtöisyysnäkökulmat robotisoitujen prosessien suunnittelussa.

Lisätiedot (OJ)

Kirjallisuus:
Robotiikka, Suomen Robotiikkayhdistys ry

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija tunnistaa robotiikan peruskäsitteitä ja robotiikan käyttökohteita. Opiskelija suoriutuu robotin ohjelmointitehtävistä avustettuna tai osana ryhmää.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija osaa soveltaa robotiikan keskeisimpiä käsitteitä ja tunnistaa potentiaalisia robotiikan käyttökohteita. Opiskelija osaa itsenäisesti suunnitella ja toteuttaa robotin perusohjelmointia.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija ymmärtää robotiikan laaja-alaisia kokonaisuuksia, yleistää, analysoi, etsii erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja, sekä toimii ryhmässä rakentavasti.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 11.08.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Laajuus

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • Englanti
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Lihong Yuan
Vastuuhenkilö

Harri Laaksonen

Ryhmät
  • 21I111
    Konetekniikka, tuotekehitys

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija tuntee simuloinnin ja optimoinnin merkityksen teknillisessä ongelmanratkaisussa osana tuotteiden suunnitteluprosessia. Opiskelija osaa muodostaa suunnittelun tavoitteista, muuttujista ja rajoitteista lähtien muodostaa simulointi- ja optimointimallin konetekniikan valituilla sovellusalueilla. Opiskelija osaa käyttää tyypillistä teknillisen laskennan simulointiohjelmistoa simulointi- ja optimointimallien muodostamisessa ja ratkaisussa sekä ymmärtää simuloinnin mahdollisuudet kustannus- ja resurssitehokkaiden ratkaisujen tuottamisessa.

Sisältö (OJ)

Valitun simulointiohjelman (esim. Matlab)-käyttöliittymä ja ohjelmointiympäristö. Valitun simulointiohjelman ohjelmointikieli. Simulointi- ja optimointimallin muodostaminen lähtien suunnittelun tavoitteista, muuttujista ja rajoitteista. Simulointiharjoituksia valitun simulointiohjelman (esim. Simulink- ja SimMechanic sekä Optimization toolbox) ympäristöissä. Opintojakso sisältää ratkaisujen arviointia myös materiaali- ja kustannustehokkuuden näkökulmista. Virtuaalisen simuloinnin ja optimoinnin avulla opiskelija pystyy analysoimaan ja suunnittelemaan energiatehokkaita ympäristö- ja käyttäjäystävällisiä tuotteita.

Esitietovaatimukset (OJ)

Teknillisen mekaniikan ja koneensuunnittelun perusosaamisten hallinta.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija tunnistaa koneiden simuloinnin mahdollisuudet ja tärkeimmät peruskäsitteet. Opiskelija tiedostaa koneentoiminnan simuloinninprosessin vaatimukset ja mahdollisuudet sekä suoriutuu annetuista simulointitehtävistä tarvittaessa avustettuna.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija tuntee koneiden simuloinnin mahdollisuudet ja tärkeimmät peruskäsitteet. Opiskelija tiedostaa koneentoiminnan simuloinninprosessin vaatimukset ja mahdollisuudet sekä suoriutuu annetuista simulointitehtävistä.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija hallitsee hyvin kaikki koneiden simuloinnin mahdollisuudet ja tärkeimmät peruskäsitteet. Opiskelija tiedostaa koneentoiminnan simuloinninprosessin vaatimukset ja mahdollisuudet sekä suoriutuu itsenäisesti annetuista simulointitehtävistä.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 15.09.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 15.12.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Topi Talvitie
Vastuuhenkilö

Ari-Jaakko Notko

Ryhmät
  • 24AI112
    Konetekniikka 2024, monimuoto

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija tuntee statiikan tärkeimmät peruskäsitteet. Opiskelija osaa ratkaista jäykän kappaleen ja yksinkertaisten kappalesysteemien tasapainoyhtälöt ja tukivoimat. Opiskelija osaa ratkaista yksinkertaisten staattisesti määrättyjen rakenteiden tukivoimat ja rasitukset sekä osaa piirtää rasituskuvio.

Sisältö (OJ)

Statiikan tärkeimmät periaatteet ja lait. Voimien yhdistäminen. Voimien jakaminen komponenteiksi. Partikkelin, jäykän kappaleen ja kappalesysteemin tasapainoehdot. Palkkitehtävän ratkaiseminen; tukivoimat ja rasitukset sekä rasituskuviot.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija tunnistaa statiikan tärkeimmät peruskäsitteet ja suureet. Opiskelija tiedostaa staattista tilaa hallitsevat lait ja suoriutuu annetuista laskutehtävistä, tarvittaessa avustettuna.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija tuntee hyvin käyttäytymistä hallitsevat lait ja suoriutuu itsenäisesti annetuista tehtävistä. Opiskelija kykenee selvittämään rakenteen tukivoimat ja laskemaan rakenteen rasitukset itsenäisesti yksinkertaisissa tapauksissa.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija hallitsee erinomaisesti kaikki statiikan osa-alueet ja pystyy soveltamaan taitoaan erilaisten rakenteiden kuormitustilanteiden selvittämisessä sekä voimien ja rasitusten laskennassa.

Aika ja paikka

Aloitus viikolla 36, to 5.9.2024 klo 17. Etänä (Teams).

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Totetuksen aikainen tentti ilmoitetaan kurssin alussa.
Uusintatentit: Tarkat päivät ilmoitetaan kurssin aikana.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi perustuu harjoitustöihin, kotitehtäviin ja opintojakson lopussa suoritettavaan tenttiin. Näiden kaikkien osasuoritusten pisteet vaikuttavat suoraan arvosanaan.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Luentovideot
luennot
laskuharjoitukset
harjoitustyöt
tentti

Oppimateriaalit

Luento- ja harjoitustehtävävideot
Oppikirjat: Salmi: Statiikka, Pressus Oy, 2005.
Outinen: Statiikka osa I (1998) ja osa II (2003), Pressus Oy.
Beer & Johnston: Mechanics for Engineers, Statics, McGraw-Hill Book Company
Mistä tahansa mainitusta teoksesta löytyvät kaikki kurssilla läpi käytävät asiat.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Kontaktiopetusta 9 viikkona 3h/vko. Luentovideoiden katsomista, laskentatehtäviä ja harjoitustöitä kotona.

Sisällön jaksotus

Suoritus koostuu luennoista (3h viikko yhdeksänä viikkona) ja opiskelijan vapaana ajankohtana katsomista luentovideoista (~2 h/vko). Joulukuussa on tentti (3 h). Ensimmäisellä tunnilla esitellään opintojakson viikkoaikataulu.

Harjoitustyöt: Aihekohtaisten harjoitustehtävien (kotitehtävät) lisäksi opintojakson kuluessa jaetaan neljä harjoitustyötä, joihin kuuluu eri osa-alueiden laskutehtäviä. Kyseessä ovat Testaa taitosi -tehtävät, jotka tehdään Moodlessa. Tehtävistä ei kirjoiteta raporttia. Nämä harjoitustyöt ovat opintojakson pakollinen osasuoritus, joten ne on hyvä tehdä heti, kun ne on julkaistu. Hyväksytyillä harjoitustöillä ja kotitehtävillä voi saada arvosanan 1-2.

Tentti: Opintojaksosta pidetään vain tentti, välikokeita ei ole. Tentti ei ole pakollinen, mutta suositeltava.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Opintojakson voi suorittaa joko kokonaan verkko-opintona tai verkko-opetuksen ja lähiopetuksen yhdistelmänä. Ensimmäisellä kerralla käydään läpi yksityiskohdat.

Lisätietoja opiskelijoille

Opettaja: Topi Talvitie
Huone F1-11.
+358 50 59 313 49
topi.talvitie@tuni.fi.

Ilmoittautumisaika

02.12.2024 - 31.12.2024

Ajoitus

01.01.2025 - 31.07.2025

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Autotekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Johanna Hakalahti
Vastuuhenkilö

Mika Ijas

Ryhmät
  • 24AUTOA
    Autotekniikka 2024

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija tuntee statiikan tärkeimmät peruskäsitteet. Opiskelija osaa ratkaista jäykän kappaleen ja yksinkertaisten kappalesysteemien tasapainoyhtälöt ja tukivoimat. Opiskelija osaa ratkaista yksinkertaisten staattisesti määrättyjen rakenteiden tukivoimat ja rasitukset sekä osaa piirtää rasituskuvio.

Sisältö (OJ)

Statiikan tärkeimmät periaatteet ja lait. Voimien yhdistäminen. Voimien jakaminen komponenteiksi. Partikkelin, jäykän kappaleen ja kappalesysteemin tasapainoehdot. Palkkitehtävän ratkaiseminen; tukivoimat ja rasitukset sekä rasituskuviot.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija tunnistaa statiikan tärkeimmät peruskäsitteet ja suureet. Opiskelija tiedostaa staattista tilaa hallitsevat lait ja suoriutuu annetuista laskutehtävistä, tarvittaessa avustettuna.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija tuntee hyvin käyttäytymistä hallitsevat lait ja suoriutuu itsenäisesti annetuista tehtävistä. Opiskelija kykenee selvittämään rakenteen tukivoimat ja laskemaan rakenteen rasitukset itsenäisesti yksinkertaisissa tapauksissa.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija hallitsee erinomaisesti kaikki statiikan osa-alueet ja pystyy soveltamaan taitoaan erilaisten rakenteiden kuormitustilanteiden selvittämisessä sekä voimien ja rasitusten laskennassa.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

02.12.2024 - 31.12.2024

Ajoitus

01.01.2025 - 31.07.2025

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Autotekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Johanna Hakalahti
Vastuuhenkilö

Mika Ijas

Ryhmät
  • 24AUTOB

Opiskelija osaa erinomaisesti kaikki statiikan osa-alueet ja pystyy soveltamaan taitoaan erilaisten rakenteiden kuormitustilanteiden selvittämisessä sekä voimien ja rasitusten laskennassa.

Topi Talvitie

27.05.2024 - 15.09.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 14.12.2024

Laajuus

2 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TAMK Kielet ja viestintä

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Katri Kallinen
Vastuuhenkilö

Katri Kallinen

Ryhmät
  • 23AI112
    Konetekniikka 2023, monimuoto

Tavoitteet (OJ)

Suoritettuaan kurssin opiskelija osaa kertoa suullisesti koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja -tehtävistään esim. työnhakutilanteessa. Opiskelija osaa esitellä suullisesti yritysten ja organisaatioiden toimintaa, tuotteita, prosesseja ja palveluita sekä keskustella näistä aiheista. Opiskelija selviytyy oman tekniikan alansa työelämäkontakteista, esim. puhelintilanteista ja presentaatioista. Opiskelija osaa antaa suullisesti oman alansa teknisiä ohjeita.

Sisältö (OJ)

Työelämän suullisia viestintätilanteita, yrityselämän ruotsia, oman opiskelualan termistöä, keskeistä kielioppia.

Esitietovaatimukset (OJ)

Lukion ruotsin oppimäärä: keskipitkässä ruotsissa yo-arvosana magna, B1-tason kielitaito tai opintojakso: ”Grundkurs i svenska för teknikbranschen”.

Lisätiedot (OJ)

Riittävä suomen kielen taito; vaihtoehtoinen suoritustapa: näyttökoe.

Opiskelija osaa kertoa pääosin ymmärrettävästi mutta lyhyesti ja yksipuolisesti koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja -tehtävistään esim. työnhakutilanteessa. Opiskelija osaa hankkia ja ymmärtää oman alansa tietoa helppolukuisista lähteistä.
Opiskelija osaa esitellä yksinkertaisesti keskeisimmät asiat yritysten ja organisaatioiden toiminnasta, tuotteista, prosesseista ja palveluista sekä selviytyy pääosin ymmärrettävästi tavallisimmista keskusteluista.
Opiskelija osaa toimia ennakoitavissa toimenkuvansa vaatimissa työelämäkontakteissa, esim. sähköisessä viestinnässä, puhelinviestinnässä, neuvontatilanteissa, palavereissa ja raportoinneissa.
Opiskelija osaa tulkita oman alansa yksinkertaisia ohjeistuksia ja laatia niitä pääosin ymmärrettävästi.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija osaa kertoa keskeiset asiat koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja -tehtävistään eheänä kokonaisuutena esim. työnhakutilanteessa.
Opiskelija osaa hankkia, käsitellä ja soveltaa oman alansa tietoa keskeisimmistä lähteistä ja seurata oman alansa kehitystä yleisellä tasolla.
Opiskelija osaa esitellä keskeisimmät asiat yritysten ja organisaatioiden toiminnasta, tuotteista, prosesseista ja palveluista sekä keskustella näistä aiheista.
Opiskelija osaa hoitaa keskeisimpiä toimenkuvansa vaatimia työelämäkontakteja, esim. sähköistä viestintää, puhelinviestintää, neuvontatilanteita, palavereja ja raportointia.
Opiskelija osaa laatia ja ymmärtää oman alansa ohjeistuksia melko hyvin.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija osaa kertoa monipuolisesti ja tarkoituksenmukaisesti koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja -tehtävistään esim. työnhakutilanteessa.
Opiskelija osaa itsenäisesti ja monipuolisesti hankkia, käsitellä ja soveltaa oman alansa tietoa ja seurata alansa ammatillista kehitystä laaja-alaisesti.
Opiskelija osaa esitellä sujuvasti yritysten ja organisaatioiden toimintaa, tuotteita, prosesseja ja palveluita sekä keskustella aloitteellisesti näistä aiheista. Opiskelija osaa hoitaa vaivattomasti ja asianmukaisesti toimenkuvansa vaatimia työelämäkontakteja, esim. sähköistä viestintää, puhelinviestintää, neuvontatilanteita, palavereja ja raportointia.
Opiskelija osaa ymmärtää vaikeuksitta ja laatia selkeitä oman alansa ohjeistuksia.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

18.11.2024 - 05.01.2025

Ajoitus

01.01.2025 - 31.05.2025

Laajuus

2 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TAMK Kielet ja viestintä

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Reijo Mäkelä
Vastuuhenkilö

Reijo Mäkelä

Opintojakson tavoitteena on antaa valmiuksia toimia erilaisissa työelämän viestintätilanteissa ruotsiksi.  

Opintojakson suoritettuaan opiskelija  
- osaa kommunikoida tarkoituksenmukaisesti ruotsiksi ammatillisissa kirjallisissa viestintätilanteissa 
- hallitsee autotekniikan keskeisen termistön  
- osaa kertoa omasta ammattialan osaamisestaan 
- osaa hakea ja tulkita oman alansa ammatillista tietoa ruotsinkielisistä julkaisuista 
- osaa arvioida, ylläpitää ja kehittää omaa kielitaitoaan ja kielen oppimistaitojaan 
- saavuttaa ammattikorkeakoululainsäädännön edellyttämän, oman alan työtehtävissä tarvittavan toisen kotimaisen kielen suullisen ja kirjallisen taidon 

Sisältö (OJ)

- autenttiset ammatilliset tekstit, autotekniikan sanasto 
- alan työtehtävät 
- omasta koulutuksesta kertominen 
- oman alan tuotannoista kertominen 
- erilaiset alakohtaiset viestintätilanteet 

Esitietovaatimukset (OJ)

Lähtötaso: Lukion ruotsin oppimäärä tai Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso B1. 
Tee ruotsin lähtötasotesti ja suorita tarvittaessa valmentavat opinnot ennen opintojakson alkua. 

(Taitotaso B1.1) Opiskelija  
- osaa viestiä yksinkertaisesti omasta ammattialan osaamisestaan (esim. työhakemus) 
- osaa kertoa omasta alastaan suppeasti  
- hoitaa pääosin ymmärrettävästi oman alan keskeisimpiä ennakoitavia vuorovaikutustilanteita ja asiakaskontakteja  
- kirjoittaa jotakuinkin ymmärrettävästi  
- käyttää alansa perussanastoa niin, että olennainen viesti välittyy  
- käyttää yksinkertaisia kieliopin perusrakenteita  
- löytää etsimänsä tiedon teksteistä, jotka käsittelevät tuttuja aiheita  

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

(Taitotaso B1.2) Opiskelija 
- osaa viestiä selkeästi tilanteeseen sopivalla tavalla omasta ammattialan osaamisestaan (esim. työhakemus) 
- osaa kertoa omasta alastaan melko hyvin 
- hoitaa melko hyvin oman alan jokapäiväisiä vuorovaikutustilanteita ja asiakaskontakteja 
- kirjoittaa pääasiassa hyvin 
- käyttää alansa perussanastoa niin, että keskeinen viesti välittyy  
- käyttää kieliopin perusrakenteita pääosin oikein 
- ymmärtää lukemansa ammatillisen tekstin pääasiat ja useimmat yksityiskohdat  

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

(Taitotaso B2.2-C1) Opiskelija  
- osaa viestiä sujuvasti tilanteeseen sopivalla tavalla omasta ammattialan osaamisestaan (esim. työhakemus) 
- hoitaa luontevasti verkostoituen oman alan monipuolisia vuorovaikutustilanteita ja asiakaskontakteja  
- kirjoittaa sujuvasti 
- käyttää alansa perussanastoa niin, että viesti välittyy selkeästi  
- käyttää kieliopin perusrakenteita lähes virheettömästi 
- ymmärtää sekä pääasiat että yksityiskohdat ammatillisesta tekstistä ja pystyy soveltamaan lukemaansa  

Aika ja paikka

Opetusajankohdat lukkarissa.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Kirjallinen koe xx.xx.2024.
Suullinen koe: xx.xx.2024.
Kirjallisen & suullisen uusinta / korotus: 2024/2025

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Asteikko 0-5.

Kirjallinen ja suullinen koe.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Lähiopetus, harjoitukset, tentti, itsenäinen verkko-opiskelu

Oppimateriaalit

Joni Sallila: Protocall – Teknikbiten, Tammertekniikka 2016. (Osiosta 4 ->)
Ammattialakohtaiset tekstit ilmoitetaan kurssin aikana.
Verkkotehtävät Moodlessa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Kirjallinen ja suullinen opetetaan samana toteutuksena: 4 op => 4 x 27 h = 108 h.

Sisällön jaksotus

Kommunikaatiotilanteet: mm. tapaaminen, ihmisten esittely toisilleen, yritysvierailu, yrityksen esittely, tekniikan alat, tienneuvominen, kysyminen, asennusmanuaalien terminologiaa, vian etsiminen, hotellissa asuminen, tuotekuvaus, neuvottelu, tehdaskierros, ravintola.
Ammattialakohtaiset lisätekstit.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Näyttökoe: lehtori Katri Kallinen

Lisätietoja opiskelijoille

Esitiedot Lukion ruotsi tai vastaava kielitaito. B1-tason kielitaito.
Oppimistavoitteet: Opiskelijalla on sellainen koulutusohjelman mukainen ruotsin kielen kirjallinen ja suullinen taito, joka ammatin harjoittamisen ja ammatillisen kehityksen kannalta on tarpeellinen.
Opiskelija selviytyy oman ammattialansa kirjallisista ja suullisista tehtävistä pohjoismaissa sekä kaksikielisellä alueella Suomessa.
Opiskelija osaa kertoa työympäristöstään sekä oman alansa toiminnoista.

Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija ei selviydy tavallisimmista työelämän kirjallisista ja suullisista tilanteista.

Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija osaa kertoa hieman koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja -tehtävistään esim. työnhakutilanteessa. Opiskelija osaa hankkia vähän tietoa omasta tekniikan alastaan helppolukuisista lähteistä.
Opiskelija osaa esitellä jotakin keskeisiä asioita yritysten ja organisaatioiden toiminnasta, tuotteista, prosesseista ja palveluista ja selviytyy välttävästi tavallisimmista keskusteluista.
Opiskelija osaa toimia välttävästi ennakoitavissa toimenkuvansa vaatimissa työelämäkontakteissa. Opiskelija osaa laatia välttävästi esim. sähköpostiviestejä, reklamaatioita tai raportteja.
Opiskelija osaa tulkita välttävästi oman alansa yksinkertaisia teknisiä ohjeistuksia, mutta ei osaa laatia niitä.

Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija osaa kertoa keskeiset asiat koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja -tehtävistään eheänä kokonaisuutena esim. työnhakutilanteessa.
Opiskelija osaa hankkia, käsitellä ja soveltaa oman tekniikan alansa tietoa keskeisimmistä lähteistä ja seurata oman alansa kehitystä yleisellä tasolla.
Opiskelija osaa esitellä keskeisimmät asiat yritysten ja organisaatioiden toiminnasta, tuotteista, prosesseista ja palveluista sekä keskustella näistä aiheista.
Opiskelija osaa hoitaa keskeisimpiä toimenkuvansa vaatimia työelämäkontakteja, esim. sähköpostiviestejä, reklamaatioita, puhelintilanteita ja raportointia.
Opiskelija osaa laatia ja ymmärtää oman alansa teknisiä ohjeistuksia melko hyvin.

Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija osaa kertoa monipuolisesti ja tarkoituksenmukaisesti koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja -tehtävistään esim. työnhakutilanteessa.
Opiskelija osaa itsenäisesti ja monipuolisesti hankkia, käsitellä ja soveltaa oman tekniikan alansa tietoa ja seurata alansa ammatillista kehitystä laaja-alaisesti.
Opiskelija osaa esitellä sujuvasti yritysten ja organisaatioiden toimintaa, tuotteita, prosesseja ja palveluita sekä keskustella aloitteellisesti näistä aiheista. Opiskelija osaa hoitaa vaivattomasti ja asianmukaisesti toimenkuvansa vaatimia työelämäkontakteja,
esim. sähköpostiviestejä, reklamaatioita, puhelintilanteita ja raportointia.
Opiskelija osaa ymmärtää vaikeuksitta ja laatia selkeitä oman alansa teknisiä ohjeistuksia.

Ilmoittautumisaika

18.11.2024 - 18.01.2025

Ajoitus

01.01.2025 - 31.05.2025

Laajuus

2 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TAMK Kielet ja viestintä

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Reijo Mäkelä
Vastuuhenkilö

Reijo Mäkelä

Ryhmät
  • 23I112A
    Konetekniikka 2023

Tavoitteet (OJ)

Opintojakson tavoitteena on antaa valmiuksia toimia erilaisissa työelämän viestintätilanteissa ruotsiksi.  

Opintojakson suoritettuaan opiskelija  
- osaa kommunikoida tarkoituksenmukaisesti ruotsiksi ammatillisissa kirjallisissa viestintätilanteissa 
- hallitsee autotekniikan keskeisen termistön  
- osaa kertoa omasta ammattialan osaamisestaan 
- osaa hakea ja tulkita oman alansa ammatillista tietoa ruotsinkielisistä julkaisuista 
- osaa arvioida, ylläpitää ja kehittää omaa kielitaitoaan ja kielen oppimistaitojaan 
- saavuttaa ammattikorkeakoululainsäädännön edellyttämän, oman alan työtehtävissä tarvittavan toisen kotimaisen kielen suullisen ja kirjallisen taidon 

Sisältö (OJ)

- autenttiset ammatilliset tekstit, autotekniikan sanasto 
- alan työtehtävät 
- omasta koulutuksesta kertominen 
- oman alan tuotannoista kertominen 
- erilaiset alakohtaiset viestintätilanteet 

Esitietovaatimukset (OJ)

Lähtötaso: Lukion ruotsin oppimäärä tai Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso B1. 
Tee ruotsin lähtötasotesti ja suorita tarvittaessa valmentavat opinnot ennen opintojakson alkua. 

Lisätiedot (OJ)

Riittävä suomen kielen taito; vaihtoehtoinen suoritustapa: näyttökoe.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

(Taitotaso B1.1) Opiskelija  
- osaa viestiä yksinkertaisesti omasta ammattialan osaamisestaan (esim. työhakemus) 
- osaa kertoa omasta alastaan suppeasti  
- hoitaa pääosin ymmärrettävästi oman alan keskeisimpiä ennakoitavia vuorovaikutustilanteita ja asiakaskontakteja  
- kirjoittaa jotakuinkin ymmärrettävästi  
- käyttää alansa perussanastoa niin, että olennainen viesti välittyy  
- käyttää yksinkertaisia kieliopin perusrakenteita  
- löytää etsimänsä tiedon teksteistä, jotka käsittelevät tuttuja aiheita  

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

(Taitotaso B1.2) Opiskelija 
- osaa viestiä selkeästi tilanteeseen sopivalla tavalla omasta ammattialan osaamisestaan (esim. työhakemus) 
- osaa kertoa omasta alastaan melko hyvin 
- hoitaa melko hyvin oman alan jokapäiväisiä vuorovaikutustilanteita ja asiakaskontakteja 
- kirjoittaa pääasiassa hyvin 
- käyttää alansa perussanastoa niin, että keskeinen viesti välittyy  
- käyttää kieliopin perusrakenteita pääosin oikein 
- ymmärtää lukemansa ammatillisen tekstin pääasiat ja useimmat yksityiskohdat  

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

(Taitotaso B2.2-C1) Opiskelija  
- osaa viestiä sujuvasti tilanteeseen sopivalla tavalla omasta ammattialan osaamisestaan (esim. työhakemus) 
- hoitaa luontevasti verkostoituen oman alan monipuolisia vuorovaikutustilanteita ja asiakaskontakteja  
- kirjoittaa sujuvasti 
- käyttää alansa perussanastoa niin, että viesti välittyy selkeästi  
- käyttää kieliopin perusrakenteita lähes virheettömästi 
- ymmärtää sekä pääasiat että yksityiskohdat ammatillisesta tekstistä ja pystyy soveltamaan lukemaansa  

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

18.11.2024 - 12.01.2025

Ajoitus

01.01.2025 - 31.05.2025

Laajuus

2 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TAMK Kielet ja viestintä

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Katri Kallinen
Vastuuhenkilö

Katri Kallinen

Ryhmät
  • 23I112B
    Konetekniikka 2023

Tavoitteet (OJ)

Opintojakson tavoitteena on antaa valmiuksia toimia erilaisissa työelämän viestintätilanteissa ruotsiksi.  

Opintojakson suoritettuaan opiskelija  
- osaa kommunikoida tarkoituksenmukaisesti ruotsiksi ammatillisissa kirjallisissa viestintätilanteissa 
- hallitsee autotekniikan keskeisen termistön  
- osaa kertoa omasta ammattialan osaamisestaan 
- osaa hakea ja tulkita oman alansa ammatillista tietoa ruotsinkielisistä julkaisuista 
- osaa arvioida, ylläpitää ja kehittää omaa kielitaitoaan ja kielen oppimistaitojaan 
- saavuttaa ammattikorkeakoululainsäädännön edellyttämän, oman alan työtehtävissä tarvittavan toisen kotimaisen kielen suullisen ja kirjallisen taidon 

Sisältö (OJ)

- autenttiset ammatilliset tekstit, autotekniikan sanasto 
- alan työtehtävät 
- omasta koulutuksesta kertominen 
- oman alan tuotannoista kertominen 
- erilaiset alakohtaiset viestintätilanteet 

Esitietovaatimukset (OJ)

Lähtötaso: Lukion ruotsin oppimäärä tai Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso B1. 
Tee ruotsin lähtötasotesti ja suorita tarvittaessa valmentavat opinnot ennen opintojakson alkua. 

Lisätiedot (OJ)

Riittävä suomen kielen taito; vaihtoehtoinen suoritustapa: näyttökoe.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

(Taitotaso B1.1) Opiskelija  
- osaa viestiä yksinkertaisesti omasta ammattialan osaamisestaan (esim. työhakemus) 
- osaa kertoa omasta alastaan suppeasti  
- hoitaa pääosin ymmärrettävästi oman alan keskeisimpiä ennakoitavia vuorovaikutustilanteita ja asiakaskontakteja  
- kirjoittaa jotakuinkin ymmärrettävästi  
- käyttää alansa perussanastoa niin, että olennainen viesti välittyy  
- käyttää yksinkertaisia kieliopin perusrakenteita  
- löytää etsimänsä tiedon teksteistä, jotka käsittelevät tuttuja aiheita  

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

(Taitotaso B1.2) Opiskelija 
- osaa viestiä selkeästi tilanteeseen sopivalla tavalla omasta ammattialan osaamisestaan (esim. työhakemus) 
- osaa kertoa omasta alastaan melko hyvin 
- hoitaa melko hyvin oman alan jokapäiväisiä vuorovaikutustilanteita ja asiakaskontakteja 
- kirjoittaa pääasiassa hyvin 
- käyttää alansa perussanastoa niin, että keskeinen viesti välittyy  
- käyttää kieliopin perusrakenteita pääosin oikein 
- ymmärtää lukemansa ammatillisen tekstin pääasiat ja useimmat yksityiskohdat  

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

(Taitotaso B2.2-C1) Opiskelija  
- osaa viestiä sujuvasti tilanteeseen sopivalla tavalla omasta ammattialan osaamisestaan (esim. työhakemus) 
- hoitaa luontevasti verkostoituen oman alan monipuolisia vuorovaikutustilanteita ja asiakaskontakteja  
- kirjoittaa sujuvasti 
- käyttää alansa perussanastoa niin, että viesti välittyy selkeästi  
- käyttää kieliopin perusrakenteita lähes virheettömästi 
- ymmärtää sekä pääasiat että yksityiskohdat ammatillisesta tekstistä ja pystyy soveltamaan lukemaansa  

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

18.11.2024 - 05.01.2025

Ajoitus

01.01.2025 - 31.05.2025

Laajuus

2 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TAMK Kielet ja viestintä

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Anne Kerttula
Vastuuhenkilö

Anne Kerttula

Ryhmät
  • 23I112C
    Konetekniikka 2023

Tavoitteet (OJ)

Opintojakson tavoitteena on antaa valmiuksia toimia erilaisissa työelämän viestintätilanteissa ruotsiksi.  

Opintojakson suoritettuaan opiskelija  
- osaa kommunikoida tarkoituksenmukaisesti ruotsiksi ammatillisissa kirjallisissa viestintätilanteissa 
- hallitsee autotekniikan keskeisen termistön  
- osaa kertoa omasta ammattialan osaamisestaan 
- osaa hakea ja tulkita oman alansa ammatillista tietoa ruotsinkielisistä julkaisuista 
- osaa arvioida, ylläpitää ja kehittää omaa kielitaitoaan ja kielen oppimistaitojaan 
- saavuttaa ammattikorkeakoululainsäädännön edellyttämän, oman alan työtehtävissä tarvittavan toisen kotimaisen kielen suullisen ja kirjallisen taidon 

Sisältö (OJ)

- autenttiset ammatilliset tekstit, autotekniikan sanasto 
- alan työtehtävät 
- omasta koulutuksesta kertominen 
- oman alan tuotannoista kertominen 
- erilaiset alakohtaiset viestintätilanteet 

Esitietovaatimukset (OJ)

Lähtötaso: Lukion ruotsin oppimäärä tai Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso B1. 
Tee ruotsin lähtötasotesti ja suorita tarvittaessa valmentavat opinnot ennen opintojakson alkua. 

Lisätiedot (OJ)

Riittävä suomen kielen taito; vaihtoehtoinen suoritustapa: näyttökoe.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

(Taitotaso B1.1) Opiskelija  
- osaa viestiä yksinkertaisesti omasta ammattialan osaamisestaan (esim. työhakemus) 
- osaa kertoa omasta alastaan suppeasti  
- hoitaa pääosin ymmärrettävästi oman alan keskeisimpiä ennakoitavia vuorovaikutustilanteita ja asiakaskontakteja  
- kirjoittaa jotakuinkin ymmärrettävästi  
- käyttää alansa perussanastoa niin, että olennainen viesti välittyy  
- käyttää yksinkertaisia kieliopin perusrakenteita  
- löytää etsimänsä tiedon teksteistä, jotka käsittelevät tuttuja aiheita  

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

(Taitotaso B1.2) Opiskelija 
- osaa viestiä selkeästi tilanteeseen sopivalla tavalla omasta ammattialan osaamisestaan (esim. työhakemus) 
- osaa kertoa omasta alastaan melko hyvin 
- hoitaa melko hyvin oman alan jokapäiväisiä vuorovaikutustilanteita ja asiakaskontakteja 
- kirjoittaa pääasiassa hyvin 
- käyttää alansa perussanastoa niin, että keskeinen viesti välittyy  
- käyttää kieliopin perusrakenteita pääosin oikein 
- ymmärtää lukemansa ammatillisen tekstin pääasiat ja useimmat yksityiskohdat  

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

(Taitotaso B2.2-C1) Opiskelija  
- osaa viestiä sujuvasti tilanteeseen sopivalla tavalla omasta ammattialan osaamisestaan (esim. työhakemus) 
- hoitaa luontevasti verkostoituen oman alan monipuolisia vuorovaikutustilanteita ja asiakaskontakteja  
- kirjoittaa sujuvasti 
- käyttää alansa perussanastoa niin, että viesti välittyy selkeästi  
- käyttää kieliopin perusrakenteita lähes virheettömästi 
- ymmärtää sekä pääasiat että yksityiskohdat ammatillisesta tekstistä ja pystyy soveltamaan lukemaansa  

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

07.06.2024 - 13.09.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 13.12.2024

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TAMK Matematiikka ja fysiikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Roope Siikanen
Vastuuhenkilö

Roope Siikanen

Ryhmät
  • 24AI112
    Konetekniikka 2024, monimuoto

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa
- pelkistää sähköiset ja magneettiset ilmiöt sekä virtapiirit suureiksi ja niiden välisiksi lainalaisuuksiksi ja tuottaa laskennallisia ennusteita suureyhtälöiden avulla halutuille suureille
- esittää ongelmiin perustellun ratkaisun teknis-luonnontieteellisistä lähtökohdista
Opiskelija tuntee
- sähkö- ja magneettikenttien syntymisen periaatteet ja niiden merkityksen koneiden ja laitteiden toiminnassa.

Sisältö (OJ)

Sähkö- ja magneettikenttä, virtapiirit ja sähköiset komponentit, materiaalien sähköiset ja magneettiset ominaisuudet, sähkömagneettinen induktio, sähköisten antureiden toimintaperiaatteet.

Esitietovaatimukset (OJ)

Mekaniikka, lämpö- ja virtausoppi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää sähköstatiikkaan ja magnetismiin liittyviä suureita ja yksiköitä, osaa analysoida ilmiöitä kvalitatiivisesti ja ratkaista yksinkertaisia ongelmia, jotka ovat esitettyjen esimerkkien kaltaisia.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Esimerkkitilanteiden lisäksi opiskelija osaa myös soveltaa sähköstatiikan ja magnetismin peruslakeja uusiin tilanteisiin ja osaa perustella tekemänsä ratkaisut.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys sähköstatiikan ja magnetismin peruslaeista, niiden välisistä yhteyksistä ja niiden käytöstä ongelmien ratkaisuun sekä sujuva taito analysoida ongelmia ja perustella tekemänsä ratkaisut.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Perustason koe kurssin aikana, tämän läpäisemällä saa arvosanan 1. Tämä on automaattitarkisteinen Moodle-tentti, jota voi uusia niin monta kertaa kuin tarvitsee.
Loppukoe kurssin lopuksi.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Perustason kokeen suorittamalla saa arvosanan 1.
Arvosanoihin 2-5 kerätään näyttöjä seuraavista:
- ennakkotehtävät
- kotitehtävät
- mittaustehtävät
- loppukoe

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

kontaktiopetus
verkko-opetus
harjoitustehtävät
yhteistoiminnallinen oppiminen
mittaustehtävät

Oppimateriaalit

Inkinen & Tuohi: Momentti 1 Insinöörifysiikka
Maol:n tai Tammertekniikan kaavasto
Kurssimateriaalia löytyy Moodle-pohjalta

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

laskennallinen kokonaiskuormitus 3 op * 27h/op = 81 h

Sisällön jaksotus

Aikataulu löytyy Moodlesta.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

ei ole

Ilmoittautumisaika

22.05.2024 - 06.09.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 13.12.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Matti Kohtala
  • Heikki Tarkiainen
Vastuuhenkilö

Heikki Tarkiainen

Ryhmät
  • 23I112A
    Konetekniikka 2023

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa:
- tasasähkötekniikan perusteet
- vaihtosähkötekniikan perusteet
- tehdä laboraatiokytkentöjä
- suorittaa ja tulkita sähkötekniikan erilaisia mittauksia (jännite, virranvoimakkuus, näennäisteho, pätöteho, loisteho, tehokerroin)
- laskea teoreettisen sähkötekniikan laskuja tehollisarvoilla, kompleksiluvuilla ja osoitinlaskennalla
Opiskelija hallitsee sähkötyöturvallisuuteen liittyvät perusasiat ja osaa valita joitakin sähkölaitteita tavallisimpiin sovelluksiin.

Sisältö (OJ)

Sähkötekniikan peruskäsitteet, sähkövirtapiirit, sähkölähteet, sähköstatiikka ja kondensaattorin toiminta. Tasasähköpiirit, vaihtosähköpiirit, magnetismi ja kolmivaiheiset vaihtosähköpiirit. Sähkön käyttömahdollisuudet konetekniikassa. Sähkötyöturvallisuus ja sähkömittaustekniikan perusteet.

Lisätiedot (OJ)

Opetusmenetelmät: Tietokoneavusteiset laboratorioharjoitukset ClassAct oppimisympäristössä.
Laboratoriotyöskentely sähkötekniikan laboratoriossa.
Aktivoiva luento, demonstraatiot, esitelmät, opetuskeskustelu, Itsenäinen opiskelu/etätehtävät, harjoitukset, harjoitustyöt, raportti/työselostus, tentti, Ryhmäopiskelu, itsenäinen verkko-opiskelu, kenttätyöskentely (sis. opintoretket), laboratoriotyöskentely/työpajatyöskentely, ohjattu verkko-opiskelu, projektityöskentely, ryhmätentti ja seminaari.
Kirjallisuus:
Jaakko Ahoranta: Sähkötekniikan ja elektroniikan perusteet
Lauri Aura, Antti J. Tonteri: Teoreettinen sähkötekniikka ja sähkökoneiden perusteet
Timo Lehmusvuori, Nori El Mahboul: Teoreettinen sähkötekniikka

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija tuntee vaihtosähkötekniikan ja kolmivaihetekniikan käsitteet. Opiskelija tuntee peruskomponentit ja niiden käyttäytymisen vaihtosähköpiireissä. Opiskelija osaa käyttää impedanssi- ja tehokolmiota. Opiskelija suoriutuu käytännön tehtävistä ryhmän tukemana. Opiskelija on läsnä tunneilla sovitun vähimmäismäärän.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää sujuvasti perusmittalaitteita. Hän tuntee piirilaskentatekniikan perusteet ja ymmärtää sähkötekniikan peruskomponenttien käyttäytymisen ja tehtävät vaihtosähköpiireissä. Hän osaa soveltaa osoitinlaskentaa yksinkertaisissa komponenttien sarjakytkennöissä ja tuntee kolmivaihetekniikan tehokomponentit. Hän suoriutuu annetuista tehtävistä itsenäisesti. Hän on aktiivinen jäsen ryhmässä työskenneltäessä.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija suoriutuu myös vaativimmista piirilaskentatehtävistä. Hän ymmärtää osoitinlaskennan periaatteen ja osaa sujuvasti soveltaa osoitinlaskentaa komponenttien sarjakytkennöissä. Hän tietää kolmivaihetekniikan tehokomponentit, ymmärtää niiden merkityksen sekä loistehon kompensoinnin tarkoituksen. Hän käyttää sujuvasti perusmittalaitteita ja osaa tehdä valintoja laitetekniikoiden välillä. Hän innostaa ja auttaa muita ryhmän jäseniä.

Aika ja paikka

Opetusympäristöt
- Lähiopetus lukujärjestyksen mukaisessa tilassa (teorialuokka ja sähkölaboratorio)
- Moodle

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Tentti: Teoriaosuus: 9.12.2024
Tentti: Laboraatio-osuus: 13.12.2024

Uusinta- ja korotustenttit ilmoitetaan erikseen Moodlessa julkaistavan ohjeistuksen mukaisesti.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi
- 50 % Teoria (Kirjallinen koe)
- 50 % Soveltavaosuus (kirjallinen koe +. labran esitehtävät + labra raportit)

Arvionnin ehto:
- Kaikista kokeista arvosana vähintään 1
- Kaikki pakolliset harjoitustyöt palautettu hyväksytysti
- Kaikki labrat suoritettu

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Opetusmenetelmät
- Teorialuentoja (Etä- tai lähiopetus)
- Käytännön harjoituksia ja laboratoriotyöskentely pienryhmissä
- Itsenäinen opiskelu

Oppimateriaalit

Kurssimateriaali
Sähkökoneet ja tehoelektroniikan perusteet, WSOY
Sähkötekniikka, J Ahoranta, WSOY
Piirianalyysi 2, Tarkka, Määttänen, Hietalahti, EDITA

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Toteutuksen laajuus: 5 op (135 h)

Keskimääräinen työmääräarvio:
- Teoria ja luennot noin 35 h
- Laboratoriotyöskentely noin 10 h
- Harjoitukset + labratoriomittausten esitehtävät noin 35 h
- Itsenäinen opiskelu 55 h

Sisällön jaksotus

Opintojakson Moodle-kurssin mukaisesti.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Ei valinnaisia suoritustapoja:
Pakolliset osuudet:
- Labratoriomittaukset osuus

Hyväksiluku TAMK:n tutkintosäännön mukaan.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

EI

Kansainvälisyys

Ei

Lisätietoja opiskelijoille

Toteutuksella ClassAct oppimisympäristö on korvattu laskuharjoituksilla.

Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija ei osaa vaihtosähkötekniikan peruskäsitteitä. Opiskelija ei suoriudu yksinkertaisten virtapiirien teoreettisesta tarkastelusta. Opiskelija ei tunne sähköisiä toimilaitteita eikä osaa niiden perusmitoitusta. Opiskelija ei suoriudu käytännön tehtävistä.

Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Kts. Opintojakson tiedot.

Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Kts. Opintojakson tiedot.

Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Kts. Opintojakson tiedot.

Ilmoittautumisaika

22.05.2024 - 04.09.2024

22.05.2024 - 02.09.2024

07.01.2025 - 24.05.2025

Opiskelija osaa mitoittaa ja valita servojärjestelmän komponentit tyypillisiin koneautomaation sovelluksiin.
Opiskelija hallitsee säätötekniikan perusteet.
Opiskelija osaa hyödyntää mallinnus- ja simulointiohjelmistoa servo- ja säätöjärjestelmän suunnittelussa ja analysoinnissa. Opiskelija osaa suunnitella perussäätörakenteen servojärjestelmään.Opiskelija ymmärtää kestävän kehityksen merkityksen koneautomaation servojärjestelmien suunnittelussa.
Opiskelija ymmärtää kustannustehokkuuden, laadun ja turvallisuuden merkityksen koneautomaation liikehallintasovelluksissa.

Sisältö (OJ)

Opintojaksolla käsitellään servojärjestelmien rakenne ja erilaiset toteutusvaihtoehdot koneautomaation liikehallintajärjestelmiin. Opintojaksolla opitaan dynaamisten järjestelmien matemaattinen mallinnus differentiaaliyhtälöiden perusteella. Lisäksi opitaan muodostamaan järjestelmästä taajuustason malli Laplace-muunnoksen avulla. Opintojaksolla käydään läpi säätötekniikan perusteita, dynaamisen järjestelmän analysointimenetelmiä sekä servojärjestelmien tyypillisiä säädinrakenteita.
Opintojaksolla mitoitetaan servojärjestelmä ja hyödynnetään simulointiohjelmistoa järjestelmän matemaattisessa mallinnuksessa sekä suunnitellaan järjestelmään säädin.

Lisätiedot (OJ)

Kirjallisuus:
Jari Savolainen, Reijo Vaittinen: Säätötekniikan perusteita

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija hallitsee säätö- ja servotekniikan perusteet välttävästi. Opiskelija osaa mitoittaa yksinkertaisen servojärjestelmän ja valita siihen komponentit, tarvittaessa avustetusti. Opiskelija osaa hyödyntää mallinnus- ja simulointiohjelmistoa avustetusti servojärjestelmien analysoinnissa. Osaa virittää säätimen yksinkertaiseen järjestelmään.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija hallitsee säätö- ja servotekniikan perusteet hyvin. Opiskelija osaa mitoittaa yksinkertaisen servojärjestelmän ja valita siihen komponentit itsenäisesti. Opiskelija osaa hyödyntää mallinnus- ja simulointiohjelmistoa servojärjestelmien analysoinnissa ja osaa virittää säätimen tyypilliseen servojärjestelmään.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija hallitsee säätö- ja servotekniikan perusteet erinomaisesti. Opiskelija osaa mitoittaa haastavan servojärjestelmän ja valita siihen komponentit itsenäisesti. Opiskelija osaa hyödyntää monipuolisesti mallinnus- ja simulointiohjelmistoa servojärjestelmien analysoinnissa ja osaa virittää säätimen tyypilliseen servojärjestelmään. Opiskelija kykenee soveltamaan taitojaan koneautomaation liikkeenhallintajärjestelmissä.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Sovitaan kurssin aikana.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Kurssikoe 50 %
Labra- ja harjoitustyöt 50%

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Teoria ja labratyöt lähiopetuksena.

Oppimateriaalit

Toteutuksella jaettava materiaali.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Lähiopetus (teoria, labrat) 55h , itsenäinen työskentely 70h.

Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija ei suoriudu hyväksytysti kurssikokeesta ja/tai harjoitus-/labratöistä

Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija hallitsee säätö- ja servotekniikan perusteet välttävästi. Opiskelija osaa mitoittaa yksinkertaisen servojärjestelmän ja valita siihen komponentit, tarvittaessa avustetusti. Opiskelija osaa hyödyntää mallinnus- ja simulointiohjelmistoa avustetusti servojärjestelmien analysoinnissa. Osaa virittää säätimen yksinkertaiseen järjestelmään.

Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija hallitsee säätö- ja servotekniikan perusteet hyvin. Opiskelija osaa mitoittaa yksinkertaisen servojärjestelmän ja valita siihen komponentit itsenäisesti. Opiskelija osaa hyödyntää mallinnus- ja simulointiohjelmistoa servojärjestelmien analysoinnissa ja osaa virittää säätimen tyypilliseen servojärjestelmään.

Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija hallitsee säätö- ja servotekniikan perusteet erinomaisesti. Opiskelija osaa mitoittaa haastavan servojärjestelmän ja valita siihen komponentit itsenäisesti. Opiskelija osaa hyödyntää monipuolisesti mallinnus- ja simulointiohjelmistoa servojärjestelmien analysoinnissa ja osaa virittää säätimen tyypilliseen servojärjestelmään. Opiskelija kykenee soveltamaan taitojaan koneautomaation liikkeenhallintajärjestelmissä.

Ilmoittautumisaika

07.06.2024 - 30.08.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 15.12.2024

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TAMK Kielet ja viestintä

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 30

Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Petri Tuohimäki
Vastuuhenkilö

Petri Tuohimäki

Ryhmät
  • 22AI112P
    Konetekniikka 2022, monimuoto

Tavoitteet (OJ)

The aim is to further develop the written and spoken competence in English needed in the working life as an engineer.

The students have a good command of the special terms in their particular field and are able to read technical texts. They know the job application process in English. The students gain experience of negotiating in English. They know how to give an effective professional presentation and how to write reports.

Sisältö (OJ)

Terms needed in engineering. Meetings and negotiations. Presenting a technical process or product. CV, job application and job interview. Grammar and intercultural communication if necessary.

Esitietovaatimukset (OJ)

Working English for Engineers or equivalent

Lisätiedot (OJ)

The students have passed the course when they have been present to 80% of the classes, completed the agreed tasks and taken part in the exam.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

The student completes the tasks.
The student is able to
- enter unprepared into conversation on topics that are familiar, of personal interest or pertinent to everyday life (e.g. family, hobbies, work, travel and current events).
- briefly give reasons and explanations for opinions and plans.
- write simple connected text on topics which are familiar or of personal interest. I can write personal letters describing experiences and impressions

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

The student is able to
- interact with a degree of fluency and spontaneity that makes regular interaction with native speakers quite possible.
- take an active part in discussion in familiar contexts
- present clear, detailed descriptions on a wide range of subjects.
- explain a viewpoint on a topical issue giving the advantages and disadvantages of various options.
- write clear, detailed text on a wide range of subjects as well as abstracts of material related to one's own field

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

The student:
- can express him/herself fluently and spontaneously without much obvious searching for expressions.
- is able to use language flexibly and effectively for social and professional purposes
- is able to formulate ideas and opinions with precision and relate his/her contribution skillfully to those of other speakers.
- can present clear, detailed descriptions of complex subjects integrating sub-themes, developing particular points and rounding off with an appropriate conclusion
- can express him/herself in clear, well-structured text, expressing points of view at some length.
- can write about complex subjects in a letter, an essay or a report, underlining what I consider to be the salient issues
- can select a style appropriate to the reader in mind

Aika ja paikka

1. opetuskerta la 7.9. klo 12-15. Ajoitukseen ja toteutukseen liittyvät yksityiskohdat käydään läpi 1. opetuskerralla.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Kurssin osasuoritusten ja mahdollisten rästisuoritusten aikataulu sovitaan kurssin aikana.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi perustuu kurssilla tehtäviin kirjallisiin ja suullisiin osasuorituksiin. Erillistä lopputenttiä ei ole. Tehtävien arviointiperusteet käydään läpi kurssin aikana.

Läsnäolo lähiopetuksessa / verkkotapaamisissa on osa kurssin arviointia, ja poissaolot voivat alentaa arvosanaa. Sairaustapauksissa poissaolon voi kuitata esittämällä lääkärintodistuksen opettajalle.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Yhteistoiminnallinen oppiminen, suulliset ja kirjalliset tehtävät, itsenäinen oppiminen.

Oppimateriaalit

Kaikki oppimateriaali jaetaan lähiopetuskerroilla ja Moodlessa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

3 x 27h (3 op)

Sisällön jaksotus

Alustavan aikataulun mukaisesti lähiopetusta 2h/vko sekä viikoittaiset tehtävät Moodlessa.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Aiemmin suoritettu vastaava korkeakoulutasoinen kurssi tai muualta aiemmin hankitun osaamisen todentaminen (AHOT):
https://www.tuni.fi/opiskelijanopas/kasikirja/tamk?page=3126#hyvaksiluku

Ilmoittautumisaika

18.11.2024 - 05.01.2025

Ajoitus

01.01.2025 - 31.05.2025

Laajuus

3 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

67 % Lähiopetus, 33 % Verkossa tapahtuva opiskelu

Yksikkö

TAMK Kielet ja viestintä

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • Englanti
Paikat

0 - 30

Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Petri Tuohimäki
Vastuuhenkilö

Petri Tuohimäki

Ryhmät
  • 22I111
    Konetekniikka, tuotekehitys

Tavoitteet (OJ)

The aim is to further develop the written and spoken competence in English needed in the working life as an engineer.

The students have a good command of the special terms in their particular field and are able to read technical texts. They know the job application process in English. The students gain experience of negotiating in English. They know how to give an effective professional presentation and how to write reports.

Sisältö (OJ)

Terms needed in engineering. Meetings and negotiations. Presenting a technical process or product. CV, job application and job interview. Grammar and intercultural communication if necessary.

Esitietovaatimukset (OJ)

Working English for Engineers or equivalent

Lisätiedot (OJ)

The students have passed the course when they have been present to 80% of the classes, completed the agreed tasks and taken part in the exam.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

The student completes the tasks.
The student is able to
- enter unprepared into conversation on topics that are familiar, of personal interest or pertinent to everyday life (e.g. family, hobbies, work, travel and current events).
- briefly give reasons and explanations for opinions and plans.
- write simple connected text on topics which are familiar or of personal interest. I can write personal letters describing experiences and impressions

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

The student is able to
- interact with a degree of fluency and spontaneity that makes regular interaction with native speakers quite possible.
- take an active part in discussion in familiar contexts
- present clear, detailed descriptions on a wide range of subjects.
- explain a viewpoint on a topical issue giving the advantages and disadvantages of various options.
- write clear, detailed text on a wide range of subjects as well as abstracts of material related to one's own field

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

The student:
- can express him/herself fluently and spontaneously without much obvious searching for expressions.
- is able to use language flexibly and effectively for social and professional purposes
- is able to formulate ideas and opinions with precision and relate his/her contribution skillfully to those of other speakers.
- can present clear, detailed descriptions of complex subjects integrating sub-themes, developing particular points and rounding off with an appropriate conclusion
- can express him/herself in clear, well-structured text, expressing points of view at some length.
- can write about complex subjects in a letter, an essay or a report, underlining what I consider to be the salient issues
- can select a style appropriate to the reader in mind

Aika ja paikka

1. opetuskerta ma 13.1. klo 12-14. Ajoitukseen ja toteutukseen liittyvät yksityiskohdat käydään läpi 1. opetuskerralla.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Kurssin osasuoritusten ja mahdollisten rästisuoritusten aikataulu sovitaan kurssin aikana.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi perustuu kurssilla tehtäviin kirjallisiin ja suullisiin osasuorituksiin. Erillistä lopputenttiä ei ole. Tehtävien arviointiperusteet käydään läpi kurssin aikana.

Oppitunneilla tehtävät harjoitukset ovat osa kurssin arviointia, ja poissaolot voivat alentaa arvosanaa. Sairaustapauksissa poissaolon voi kuitata esittämällä lääkärintodistuksen opettajalle.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Yhteistoiminnallinen oppiminen, suulliset ja kirjalliset tehtävät, itsenäinen oppiminen.

Oppimateriaalit

Kaikki oppimateriaali jaetaan lähiopetuskerroilla ja Moodlessa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

3 x 27h (3 op)

Sisällön jaksotus

Alustavan aikataulun mukaisesti lähiopetusta 2h/vko sekä viikoittaiset tehtävät Moodlessa.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Aiemmin suoritettu vastaava korkeakoulutasoinen kurssi tai muualta aiemmin hankitun osaamisen todentaminen (AHOT):
https://www.tuni.fi/opiskelijanopas/kasikirja/tamk?page=3126#hyvaksiluku

Lisätietoja opiskelijoille

Toteutuksen linjaus tekoälyn käytöstä opiskelussa

Mikäli opiskelija käyttää sallitusti oppimistehtävissään tekoälytyökalu(j)a apunaan, on hänen viitattava käyttämiinsä tekoälyihin ja toimitettava käyttämänsä syötteet (promptit) tehtävävastauksiensa yhteydessä. Mikäli opiskelija esittää tekoälyn tuottamat tulokset ominaan ilman viitteitä, lähteitä ja/tai syötteitä, opettaja voi olla hyväksymättä tuotosta tai vaatia sen tekemistä uudelleen. Opettajalla on oikeus kysyä opiskelijalta, onko hän mahdollisesti käyttänyt tekoälyä oppimistehtävässään.

1. opetuskerta 10.1. klo 12-14. Ajoitukseen ja toteutukseen liittyvät yksityiskohdat käydään läpi 1. opetuskerralla.

  • Anne Kopperoinen
Vastuuhenkilö

Anne Kopperoinen

Kurssin arvosana perustuu kurssilla tehtäviin osasuorituksiin. Nämä käydään läpi kurssin alussa. Kaikista osasuorituksista pitää saada hyväksytty arvosana.
Tentti EXAM-tiloissa.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi perustuu kurssilla tehtäviin osasuorituksiin, joista kaikista pitää saada hyväksytty arvosana. Arviointiperusteet käydään läpi kurssin alussa.

Kurssilla on läsnäolovelvollisuus. Opiskelijan on osallistuttava vähintään 80% koko kurssin lähiopetustunneista ja palautettava vähintään 60% kurssin kotitehtävistä. Useampi poissaolo / palauttamattomat tehtävät voivat johtaa alennettuun.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Opetustunnit, yhteistoiminnallinen oppiminen, suulliset ja kirjalliset tehtävät, itsenäinen työskentely.

Oppimateriaalit

Oppimateriaali jaetaan Moodlessa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

3 x 27h (3 op)

Sisällön jaksotus

- Työnhaku
- Ammatilliset tekstit & sanasto
- Parityöt / Ryhmätyöt

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Mikäli englannin kielitaitosi on vahva (4-5), voit hakea toteutukselle: N-00CY46-3022 A Fast Track to Professional English

Aiemmin suoritettu vastaava korkeakoulukurssi tai aiemmin hankitun osaamisen todentaminen (AHOT):
https://www.tuni.fi/opiskelijanopas/kasikirja/tamk?page=3126#hyvaksiluku
Hyväksilukua haettassa opiskelija ottaa opettajaan yhteyttä hyvissä ajoin ennen opintojakson alkua.

Lisätietoja opiskelijoille

Toteutuksen linjaus tekoälyn käytöstä opiskelussa

Mikäli opiskelija käyttää sallitusti oppimistehtävissään tekoälytyökalu(j)a apunaan, on hänen viitattava käyttämiinsä tekoälyihin ja toimitettava käyttämänsä syötteet (promptit) tehtävävastauksiensa yhteydessä. Mikäli opiskelija esittää tekoälyn tuottamat tulokset ominaan ilman viitteitä, lähteitä ja/tai syötteitä, opettaja voi olla hyväksymättä tuotosta tai vaatia sen tekemistä uudelleen. Opettajalla on oikeus kysyä opiskelijalta, onko hän mahdollisesti käyttänyt tekoälyä oppimistehtävässään.

Ilmoittautumisaika

18.11.2024 - 05.01.2025

Ajoitus

01.01.2025 - 31.05.2025

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TAMK Kielet ja viestintä

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Emmanuel Abruquah
  • Katja Kärki
Vastuuhenkilö

Emmanuel Abruquah

Ryhmät
  • 22I190
    Konetekniikka, koneautomaatio

Tavoitteet (OJ)

The aim is to further develop the written and spoken competence in English needed in the working life as an engineer.

The students have a good command of the special terms in their particular field and are able to read technical texts. They know the job application process in English. The students gain experience of negotiating in English. They know how to give an effective professional presentation and how to write reports.

Sisältö (OJ)

Terms needed in engineering. Meetings and negotiations. Presenting a technical process or product. CV, job application and job interview. Grammar and intercultural communication if necessary.

Esitietovaatimukset (OJ)

Working English for Engineers or equivalent

Lisätiedot (OJ)

The students have passed the course when they have been present to 80% of the classes, completed the agreed tasks and taken part in the exam.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

The student completes the tasks.
The student is able to
- enter unprepared into conversation on topics that are familiar, of personal interest or pertinent to everyday life (e.g. family, hobbies, work, travel and current events).
- briefly give reasons and explanations for opinions and plans.
- write simple connected text on topics which are familiar or of personal interest. I can write personal letters describing experiences and impressions

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

The student is able to
- interact with a degree of fluency and spontaneity that makes regular interaction with native speakers quite possible.
- take an active part in discussion in familiar contexts
- present clear, detailed descriptions on a wide range of subjects.
- explain a viewpoint on a topical issue giving the advantages and disadvantages of various options.
- write clear, detailed text on a wide range of subjects as well as abstracts of material related to one's own field

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

The student:
- can express him/herself fluently and spontaneously without much obvious searching for expressions.
- is able to use language flexibly and effectively for social and professional purposes
- is able to formulate ideas and opinions with precision and relate his/her contribution skillfully to those of other speakers.
- can present clear, detailed descriptions of complex subjects integrating sub-themes, developing particular points and rounding off with an appropriate conclusion
- can express him/herself in clear, well-structured text, expressing points of view at some length.
- can write about complex subjects in a letter, an essay or a report, underlining what I consider to be the salient issues
- can select a style appropriate to the reader in mind

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 04.09.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 13.12.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Konetekniikka Virtuaalihenkilö
  • Tomi-Pekka Nieminen
  • Aki Martikainen
  • Tero Haapakoski
  • Harri Laaksonen
  • Topi Talvitie
  • Juuso Huhtiniemi
Vastuuhenkilö

Tero Haapakoski

Ryhmät
  • 22I228K
    Konetekniikka,, älykkäät koneet
  • 22I190
    Konetekniikka, koneautomaatio
  • 22I111
    Konetekniikka, tuotekehitys
  • 22I180
    Konetekniikka, lentokonetekniika
  • 22I160
    Konetekniikka, tuotantotekniikka
  • VAPAA
    Vapaasti valittavat opinnot

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija:
- Oppii toimimaan monialaisissa teknologiakehitysprojekteissa erilaisissa suunnittelu- mittaus- ja kehitystehtävissä.
- Hallitsee kehitysprojektin eri vaiheet sekä suunnittelun, ohjauksen ja valvonnan.
- Osaa raportoida projektin etenemistä sen eri vaiheissa.
- Osaa vastaanottaa ja antaa kehitysehdotuksia sekä palautetta projektinhoidon tehtävissä.
- Osaa arvioida teknologiaprojektin onnistumista

Sisältö (OJ)

Konetekniikassa muodostetaan avainteknologioiden kehittämisalustaksi teknologia-akatemioita, joissa opiskelijaprojekteissa sovelletaan uusia teknologioita sekä kehitetään teknologioihin liittyvää yritysyhteistyötä sekä muita verkostoja.Tällä hetkellä käynnissä on seuraavat akatemiat:
- Robot Academy (Robottiakatemia): Robotiikan ja kevytrobotiikan sovellukset
- Drone Academy (Droneakatemia): Droneiden ja niiden sovellusten kehitys
- Productization Academy (Tuotteistusakatemia): Digitaalinen tuotekehitys ja valmistus, PDM/PLM, PMI-elementit, Digital twin, ...
- Virtual Academy (Virtuaaliakatemia): VR/AR -teknologiat, IoT-sovellukset, automaatiosovellukset, ...
Projekti voi olla myös muu monialainen kehittämisprojekti (TKI-tai muu hankeprojekti, PK-yrityksen kehittämisprojekti tms.)

Esitietovaatimukset (OJ)

Esitietovaatiomukset: 5K00DJ97 Projektinhallinnan valttikortti hyväksytty suoritus tai vastaavat projektihallinnan taidot.

Lisätiedot (OJ)

Technology Academy, Part 1 -opintojakso korvaa OPSin mahdollisen pakollisen opintojakson 5N00CQ10 Projektityö/Project Work 5 op. Vain toinen näistä opintojaksoista voidaan sisällyttää ammattiaineisiin opiskelijan HOPSissa.

Technology Academy, Part 1 -opintojaksolla aloitettu projekti jatkuu monessa tapauksessa Technology Academy, Part 2 - opintojaksolla. Tämä korvaa OPSssa mahdollisen pakollisen opintojakson 5K00DL59 Konetekniikan työelämäprojektit. Vain toinen näistä opintojaksoista voidaan sisällyttää ammattiaineisiin opiskelijan HOPSissa.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija soveltaa projektitoiminnan pääperiaatteita, peruskäsitteitä ja työkaluja. Opiskelija on vain hieman motivoitunut, ottaa vastuun omasta suorituksestaan ja antaa sekä vastaanottaa palautetta. Opiskelija ymmärtää aiheen ja osaa tiedon soveltamisen.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija soveltaa hyvin projektitoiminnan tärkeimpiä periaatteita, peruskäsitteitä ja työkaluja ja osaa perustella oppimaansa. Opiskelija on selkeästi motivoitunut, ottaa vastuun omasta suorituksestaan ja pystyy rakentavasti antamaan ja vastaanottamaan palautetta. Hänellä on hyvä käsitys aiheesta ja kykenee soveltamaan tietoa hyvin.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija ymmärtää laajasti projektitoiminnan pääperiaatteet, käsitteet ja välineet. Opiskelija ei osaa vain perustella ja soveltaa oppimistaan, vaan myös kriittisesti arvioida omia ratkaisujaan. Opiskelija on erittäin motivoitunut, sitoutunut ottamaan vastuun omasta suorituksestaan ja osaa systemaattisesti käyttää palautetta ammatillisen kasvun välineenä. Hänellä on syvällinen ymmärrys aiheesta ja kyky soveltaa tietoa erinomaisesti. Opiskelija osaa tukea ja ohjata muita opiskelijoita (asiantuntijoita).

Aika ja paikka

Lukujärjestyksen ja opettajan antamien ohjeiden mukaan.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Ei tenttejä

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi kohdentuu projektityöskentelyyn ja työskentelyn dokumentointiin. Menetelminä käytetään jatkuvaa havainnointia projektityön tekemisen aikana, ryhmän yhteistä ja henkilökohtaista itsearviointia, arviointikeskustelua projektin lopussa sekä tilaajan antamaa palautetta. Myös projektisuunnitelmaa ja -raporttia käytetään arvioinnin välineinä.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Alustukset, projektityöskentely

Oppimateriaalit

Akatemiavastaavat antavat tarvittavan materiaalin.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

1 op ~ 27 tuntia opiskelua. Aika käytetään pääasiassa projektityöskentelyyn.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Ei ole.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Opintojakso toteutuu yleensä työelämäyhteistyössä.

Kansainvälisyys

Joissain tapauksissa voi olla kansainvälisiä elementtejä tai ne toteutetaan englanniksi.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakso perustuu ko. akatemian substanssin mukaisiin projekteihin - usein yhteistyössä yritysten kanssa. Projektityöskentelyä tuetaan valmennuksellisilla menetelmillä.
Jos olet suorittanut opintojakson 5N00CQ10 (Projektityö/Project Work), et voi osallistua tälle opintojaksolle.

Opiskelijat jakautuvat akatemioihn suuntautumisen mukaan seuraavasti:
Droneakatemiaan lentokonetekniikan opiskelijat
Robottiakatemiaan koneautomaation opiskelijat
Virtuaaliakatemiaan tuotekehityksen ja älykkäiden koneiden opiskelijat
Digitaalinen valmistus -akatemiaan tuotantotekniikan opiskelijat

Jokaisen akatemian toiminnasta vastaa nimetty akatemiavastaava. Hän päättää akatemiansa projektiaiheet jne. Hänelle voi esittää ko. akatemiaan liittyvät kysymykset - liittyen hyväksilukuun tms.
Akatemiavastaavat ovat:
Droneakatemia Joni Nieminen
Robottiakatemia Topi Talvitie
Virtuaaliakatemia Lasse Hillman
Digitaalinen valmistus -akatemia Joni Nieminen

Toiminta akatemioissa on projektiluonteista ja jokainen akatemia toimii autonomisesti omalla rytmillä ja tavalla. Esim. kaikki akatemiat eivät aloita välttämättä heti syyskuun alussa ja lopeta joulukuussa.
Akatemiavastaavat informoivat teitä aikanaan akatemian toimintatavoista ja aikatauluista.

Ilmoittautumisaika

01.04.2024 - 09.09.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 20.12.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Konetekniikka Virtuaalihenkilö
  • Tomi-Pekka Nieminen
  • Aki Martikainen
  • Tero Haapakoski
  • Mika Nikander
  • Topi Talvitie
Vastuuhenkilö

Lasse Hillman

Ryhmät
  • 21I111
    Konetekniikka, tuotekehitys
  • 21I228K
    Konetekniikka, älykkäät koneet
  • 21I190
    Konetekniikka, koneautomaatio
  • 21I180
    Konetekniikka, lentokonetekniikka
  • 21I160
    Konetekniikka, tuotantotekniikka

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija:
- Oppii toimimaan monialaisissa pidemmälle etenevissä teknologiakehitysprojekteissa erilaisissa suunnittelu- mittaus- ja kehitystehtävissä.
- Hallitsee kehitysprojektin eri vaiheet sekä suunnittelun, ohjauksen ja valvonnan.
- Osaa raportoida projektin etenemistä sen eri vaiheissa.
- Osaa vastaanottaa ja antaa kehitysehdotuksia sekä palautetta projektinhoidon tehtävissä.
- Osaa arvioida vaativan teknologiaprojektin onnistumista

Sisältö (OJ)

Konetekniikassa muodostetaan avainteknologioiden kehittämisalustaksi teknologia-akatemioita, joissa opiskelijaprojekteissa sovelletaan uusia teknologioita sekä kehitetään teknologioihin liittyvää yritysyhteistyötä sekä muita verkostoja.Tällä hetkellä käynnissä on seuraavat akatemiat:
- Robot Academy (Robottiakatemia): Robotiikan ja kevytrobotiikan sovellukset
- Drone Academy (Droneakatemia): Droneiden ja sovellusten kehitys
- Productization Academy (Tuotteistusakatemia): Digitaalinen tuotekehitys ja valmistus, PDM/PLM, PMI-elementit, Digital twin (CAD-FEM-CAM-CMM) ...
- Virtual Academy (Virtuaaliakatemia): VR/AR -teknologiat, IoT-sovellukset, automaatiosovellukset, ...

Esitietovaatimukset (OJ)

Esitietovaatimus: Opintojakson 5K00DM73 Technology Academy, part 1 suoritus

Lisätiedot (OJ)

Technology Academy, Part 1 -opintojaksolle valitut opiskelijat korvaavat tällä toteutuksella pakollisen opintojakson 5N00CQ10 Projektityö/Project Work 5 op. Vain toinen näistä opintojaksoista voidaan sisällyttää ammattiaineisiin opiskelijan HOPSissa.

Technology Academy, Part 1 -opintojaksolla hyvin menestynyt opiskelija voidaan myöhemmin valita Technology Academy, Part 2 - opintojaksolle, joka korvaa pakollisen opintojakson 5K00DL59 Konetekniikan työelämäprojektit. Vain toinen näistä opintojaksoista voidaan sisällyttää ammattiaineisiin opiskelijan HOPSissa.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija soveltaa projektitoiminnan pääperiaatteita, peruskäsitteitä ja työkaluja. Opiskelija on vain hieman motivoitunut, ottaa vastuun omasta suorituksestaan ja antaa sekä vastaanottaa palautetta. Opiskelija ymmärtää aiheen ja osaa tiedon soveltamisen.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija soveltaa hyvin projektitoiminnan tärkeimpiä periaatteita, peruskäsitteitä ja työkaluja ja osaa perustella oppimaansa. Opiskelija on selkeästi motivoitunut, ottaa vastuun omasta suorituksestaan ja pystyy rakentavasti antamaan ja vastaanottamaan palautetta. Hänellä on hyvä käsitys aiheesta ja kykenee soveltamaan tietoa hyvin.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija ymmärtää laajasti projektitoiminnan pääperiaatteet, käsitteet ja välineet. Opiskelija ei osaa vain perustella ja soveltaa oppimistaan, vaan myös kriittisesti arvioida omia ratkaisujaan. Opiskelija on erittäin motivoitunut, sitoutunut ottamaan vastuun omasta suorituksestaan ja osaa systemaattisesti käyttää palautetta ammatillisen kasvun välineenä. Hänellä on syvällinen ymmärrys aiheesta ja kyky soveltaa tietoa erinomaisesti. Opiskelija osaa tukea ja ohjata muita opiskelijoita (asiantuntijoita).

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 30.08.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 03.12.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TAMK Matematiikka ja fysiikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Jari Puranen
Vastuuhenkilö

Erkki Kiviniemi

Ryhmät
  • 24I112A
    Konetekniikka 2024

Tavoitteet (OJ)

Tällä opintojaksolla opit perusteet tekniikan taustalla olevasta fysiikasta, aihepiirinä mekaniikka, lämpöoppi ja sähkö

Opiskelijana sinä:
• tunnet mekaniikkaan, lämpöoppiin ja sähköön liittyvät perusoliot ja perusilmiöt
• osaat liittää mekaniikkaan, lämpöoppiin ja sähkön aihepiiriin liittyvät oliot ja ilmiöt tekniikan ja arjen sovelluksiin
• tunnet mekaniikkan, lämpöoppin ja sähkön perusolioihin ja peruslmiöihin liittyvät suureet, niiden yksiköt ja suureiden väliset fysiikan peruslait
• omaat oikean kvalitatiivisen tason perusmielikuvan mekaniikkaan, lämpöoppiin ja sähköön liittyvistä ilmiöistä
• osaat kuvailla kvalitatiivisella tasolla mekaniikkaan, lämpöoppiin ja sähköön liittyvien ongelmien ratkaisujen perusperiaatteita ja perustella tekemiäsi valintoja
• tunnistat ongelmista niihin liittyvät suureet ja niiden säilymisen tai muuttumisen
• osaat valita ongelmien ratkaisuissa tarvittavat lait
• tunnet käyttämiesi lakien rajoitteet
• osaat ratkaista laskennalliset ongelmat perustellusti valitsemiaan lakeja hyväksi käyttäen
• osaat ilmoittaa laskennallisten ongelmien ratkaisut sopivalla esittämistarkkuudella
• osaat perustella suullisesti tai kirjallisesti tekemänsä valinnat
• osaat arvioida tekemiensä laskennallisten ratkaisujen järkevyyttä, oikeellisuutta ja luotettavuutta
• osaat toteuttaa mekaniikkaan, lämpöoppiin ja sähköön liittyvän yksinkertaisen mittauksen ja tulkita saamiasi tuloksia
• osaat laatia ja tulkita graafisia esityksiä

Sisältö (OJ)

Mekaniikka
• Voima, painovoima, kitka, vuorovaikutus, voiman vaikutus liikkeeseen, Newtonin lait
• Työ, energia, energian säilyminen, teho, hyötysuhde
• Liikkeen perusmallit,

Lämpöoppi
• Lämpötila, lämpötilan muuttuminen ja lämpölaajeneminen
• Lämpöenergia, aineiden lämpöopin peruskäsitteet, olomuodon muutokset, kalorimetria
• Lämmön siirtymisen perusmallit
• Virtaavan aineen lämpöteho

Sähköoppi
• ´Sähkövirta, jännite, resistanssi, teho, Ohmin laki, sähköenergia

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija:
• tuntee aihepiiriin liittyviä olioita ja ilmiöitä
• osaa osittain liittää aihepiiriin liittyviä olioita ja ilmiöitä tekniikan ja arjen sovelluksiin
• tuntee aihepiirin olioihin ja ilmiöihin liittyviä suureita, niihin liittyviä yksiköitä ja suureiden välisiä lakeja vain tutuissa, esimerkinomaisissa tilanteissa.
• omaa puutteellisen kvalitatiivisen tason perusmielikuvan aihepiiriin liittyvistä ilmiöistä
• Tunnistaa aihepiiriin liittyvissä ongelmissa ilmeneviä fysiikan perusilmiöitä, kokonaisuus on osin jäsentymätön ja puutteellinen.
• osaa kuvailla kvalitatiivisella tasolla joitain aihepiiriin liittyvien ongelmien ratkaisujen perusperiaatteita ja tekee ratkaisunsa aiemmin opiskeltujen esimerkkien kopioina.
• tunnistaa tuettuna tai aiempaan esimerkkiin perustuen ongelmista niihin liittyvät suureet ja niiden säilymisen tai muuttumisen
• ongelmien ratkaisuissa tarvittavien lakien valinta tapahtuu tukeen nojautuen tai valmiisiin esimerkkimalleihin. Mallien omatoiminen valinta on epävarmaa ja osin satunnaista.
• osaa ratkaista laskennallisia ongelmia tilanteissa, jotka ovat esimerkinomaisesti tuttuja
• osaa joskus ilmoittaa laskennallisten ongelmien ratkaisut sopivalla esittämistarkkuudella
• opiskelijalla on haasteita perustella suullisesti tai kirjallisesti tekemänsä valinnat
• laskennallisten ratkaisujen oikeellisuuden ja luotettavuuden arvioimisessa on haasteita.
• Toimii aihepiiriin liittyvässä mittauksessa osana ryhmää

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

• tuntee aihepiiriin liittyvät oliot ja ilmiöt
• osaa liittää aihepiiriin liittyvät oliot ja ilmiöt tekniikan ja arjen sovelluksiin
• tuntee aihepiirin olioihin ja ilmiöihin liittyvät suureet, niiden yksiköt ja suureiden väliset fysiikan peruslait
• omaa oikean kvalitatiivisen tason perusmielikuvan aihepiiriin liittyvistä ilmiöistä
• osaa tunnistaa aihepiiriin liittyvästä ongelmista ne fysiikan perusilmiöt, jotka ovat merkityksellisiä ongelmien ratkaisun kannalta
• osaa kuvailla kvalitatiivisella tasolla aihepiiriin liittyvien ongelmien ratkaisujen perusperiaatteita ja perustella tekemiään ongelmien ratkaisuihin liittyviä valintoja
• tunnistaa ongelmista niihin liittyvät suureet ja niiden säilymisen tai muuttumisen
• osaa valita ongelmien ratkaisuissa tarvittavat lait
• Tuntee käyttämiensä lakien rajoitteet
• osaa ratkaista laskennalliset ongelmat perustellusti valitsemiaan lakeja hyväksi käyttäen
• osaa ilmoittaa laskennallisten ongelmien ratkaisut sopivalla esittämistarkkuudella
• osaa perustella suullisesti tai kirjallisesti tekemänsä valinnat
• osaa arvioida tekemiensä laskennallisten ratkaisujen järkevyyttä, oikeellisuutta ja luotettavuutta
• osaa toteuttaa aihepiiriin liittyvän yksinkertaisen mittauksen ja tulkita saamiaan tuloksia omaksumiensa suureiden ja peruslakien kautta

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

• tuntee aihepiiriin liittyvät oliot ja ilmiöt ja niiden liittymisen muihin aihepiireihin
• osaa liittää kattavasti aihepiiriin liittyvät oliot ja ilmiöt tekniikan ja arjen sovelluksiin
• tuntee perusteellisesti aihepiirin olioihin ja ilmiöihin liittyvät suureet, niiden yksiköt ja suureiden väliset fysiikan peruslait ja tuntee niiden rajoitteet
• omaa oikean kvalitatiivisen tason perusmielikuvan aihepiiriin liittyvistä ilmiöistä ja osaa sanoittaa sitä toisille

• tunnistaa ongelmista laaja-alaisesti niihin liittyvät suureet, ja niiden säilymisen tai muuttumisen

• osaa perustellusti arvioida tekemiensä laskennallisten ratkaisujen järkevyyttä, oikeellisuutta ja luotettavuutta
• osaa toteuttaa ja tarvittaessa suunnitella aihepiiriin liittyvän yksinkertaisen mittauksen ja tulkita saamiaan tuloksia omaksumiensa suureiden ja peruslakien kautta

Aika ja paikka

Lukujärjestyksen mukaan TAMKin tiloissa 2.9.-13.12. Tuntien paikat ja ajankohdat voivat tarvittaessa lukukauden aikana vaihtua.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Opintojakson lopussa joulukuun 2.-13. välissä. Tarkka päivämäärä sovitaan opiskelijoiden kanssa lähempänä kurssin loppua. Tentti on lukujärjestykseen varattuna aikana.
Uusintatentit (kaksi kertaa) järjestetään kurssin Moodlessa 14.12.-5.1.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakson arviointi perustuu tentistä saataviin pisteisiin. Tentin maksimipistemäärä on 50 pistettä ja arvosanojen pisterajat ovat 45 (5), 36 (4), 27 (3), 18 (2), 9 (1).

Tentissä pisteitä saa pääasiassa oikeasta ratkaisutavasta, ratkaisun esittelystä ja perustelusta. Pelkkä oikea vastaus tuottaa vain pienen osan pisteistä. Ratkaisujen dokumentointia ja esittämistä opetellaan opintojakson tunneilla.

Tentti on valvottu paperitentti, jossa ei saa käyttää tietokonetta apuna.

Uusintatentit koostuvat automaattiarvioitavista tehtävistä, joissa pisteitä saa pääasiassa vain oikeasta vastauksesta. Opiskelijan täytyy kuitenkin palauttaa omat ratkaisunsa kokeen aikana. Virheellinen tai puuttuva ratkaisu vähentävät pisteitä. Uusinnat tehdään itsenäisesti kurssin Moodlessa opetuksen joulutauon aikana.

Tenttiin saa lisäpisteitä tunnilla tehtävistä tuntiharjoituksista ja tuntien ulkopuolella tehtävistä kotitehtävistä. Nämä tehtävät ovat automaattiarvioitavia tehtäviä, joissa pisteet saa oikeasta vastauksesta. Virheellisestä vastauksesta tulee pieni pistevähennys. Kummastakin tehtäväosiosta saa maksimissaan 11 pistettä. Jos opiskelija saa toisesta osiosta läpäisyyn vaadittavan pistemäärän, ei tenttiin ole pakollista osallistua ja arvosana on 1. Osioiden yhteispistemäärällä opintojaksoa ei voi suorittaa. Tekemällä molemmat osiot huolellisesti on arvosana 2. Näiden tehtävien tekeminen on täysin vapaaehtoista.

Harjoitustehtävät ovat ajastettuja sulkeutumaan määräajan jälkeen, eikä niitä avata sen jälkeen uudelleen tehtäväksi. Tuntiharjoitukset sulkeutuvat kyseisen tunnin lopussa, kotitehtävät ovat auki viikon ajan.

Opintojakson aikana tehdään pienryhmissä oppituntien aikana (suunnitelmassa syyslomaviikkoa edeltävällä viikolla, aikataulu voi muuttua) mittausharjoitus, josta saa maksimissaan 2 bonuspistettä, jotka lisätään suoraan suorituspisteisiin.

Viime kädessä opettaja päättää arvioinnista ja esimerkiksi vilppitapauksissa pisteitä voidaan muuttaa. Opiskelija on vastuussa omasta tekemisestään ja siitä, että hän noudattaa korkeakouluyhteisön periaatteita.

Opintojakson arvosanaa ei voi opintojakson jälkeen (kahden uusinnan jälkeen) korottaa. Hylätty opintojakso täytyy suorittaa uudelleen.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Opetuskeskustelu
Itsenäinen opiskelu
Harjoitustehtävät
Mittaustehtävä
Tentti

Oppimateriaalit

Opettajan tunnilla esittämä materiaali (Huomautus: opettajalla ei ole tarjolla kaiken kattavaa kirjallista materiaalia, vaan opiskelija joko osallistuu opetukseen tai hankkii materiaalin itse)
Momentti 1 Insinöörifysiikka (Otava)
Tekniikan kaavasto (Tammertekniikka)
Opiskelijan itsenäisesti etsimä kirjallisuus
Opiskelijan itsenäisesti hakema verkkoaineisto

Kirjoja löytyy kirjastoista.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Lähiopetusta 50 tuntia, itsenäistä työskentelyä 85 tuntia.

Sisällön jaksotus

Mekaniikkaa 60 tuntia
Lämpöoppia 20 tuntia
Sähköoppia 20 tuntia
Konetekniikan fysiikan sovelluksia 35 tuntia

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Ei ole.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Ei ole.

Kansainvälisyys

Ei ole.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakso järjestetään nyt ensimmäisen kerran, joten opintojakson aikana saatetaan tehdä muutoksia, jos niihin nähdään tarvetta. Opintojaksopalaute auttaa kehittämään opetusta!

30.09.2024 - 31.12.2024

Laajuus

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TAMK Matematiikka ja fysiikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Kirsi-Maria Rinneheimo
Vastuuhenkilö

Kirsi-Maria Rinneheimo

Ryhmät
  • 24I112A
    Konetekniikka 2024

Tavoitteet (OJ)

Tällä opintojaksolla opit perusteet tekniikan taustalla olevasta matematiikasta, aihepiirinä geometria, vektorit ja funktiot

Opiskelija:
• tunnistat aihepiireihin liittyvät matemaattiset merkinnät ja osat käyttää niistä keskeisimpiä
• osaat vinokulmaisen kolmion ratkaisemisen ja osaat laskea erilaisten tasokuvioiden osia ja pinta-aloja
• tunnet taso- ja avaruuden vektoreiden laskutoimitukset
• osaat ratkaista tasovektoreiden ja avaruuden vektoreiden perustehtäviä
• osaat funktioiden peruskäsitteet ja tunnistat erilaisten funktioiden tyypilliset ominaisuudet
• tunnistat erityyppisten funktioiden kuvaajia
• tunnet sinikäyrän parametrien merkityksen
• osaat käyttää sekä soveltaa aihepiirien asioita tekniikan ongelmissa
• osaat laatia tekniikan ongelmista matemaattisen mallin ja osaat soveltaa sitä ongelman ratkaisussa
• kykenet esittämään ja perustelemaan loogisesti valitut ratkaisut
• osaat arvioida tekemiensä ratkaisujen järkevyyttä ja oikeellisuutta

Sisältö (OJ)

• suorakulmainen kolmio, kulma, kulmayksiköt
• kolmion ja monikulmioiden alat
• trigonometriset funktiot yleisesti
• vinokulmainen kolmio (sini- ja kosinilause)
•vektoreiden summa, erotus, luvulla kertominen
• tason vektorin koordinaatti- ja napakoordinaattiesitys
• avaruuden vektorit
• vektoreiden pistetulo ja ristitulo (3D)
• funktio ja siihen liittyviä käsitteitä
• 1.asteen polynomifunktio, suora (yhtälön muodostaminen kuvaajasta), lineaarinen riippuvuus
• 2.asteen polynomifunktio, paraabeli
• suoraan ja kääntäen verrannollisuus, paloittain määritelty funktio
• sinikäyrä

• tunnistaa aihepiireihin liittyvät matemaattiset merkinnät ja osaa käyttää niistä joitain
• osaa vinokulmaisen kolmion ratkaisemisen ja osaa laskea erilaisten tasokuvioiden osia ja pinta-aloja
• tuntee taso- ja avaruuden vektoreiden laskutoimituksia
• osaa ratkaista esitettyjen esimerkkien kaltaisia vektoritehtäviä
• tunnistaa funktioiden peruskäsitteitä ja erilaisten funktioiden ominaisuuksia
• valittujen ratkaisujen esitykset ja perustelut saattavat olla puutteellisia
• tehtyjen ratkaisujen järkevyyden ja oikeellisuuden arvioinnissa saattaa olla puutteita

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija:
• tunnistaa aihepiireihin liittyvät matemaattiset merkinnät ja osaa käyttää niistä keskeisimpiä
• osaa vinokulmaisen kolmion ratkaisemisen ja osaa laskea erilaisten tasokuvioiden osia ja pinta-aloja
• tuntee taso- ja avaruuden vektoreiden laskutoimitukset
• osaa ratkaista tasovektoreiden ja avaruuden vektoreiden perustehtäviä
• osaa funktioiden peruskäsitteet ja tunnistaa erilaisten funktioiden tyypilliset ominaisuudet
• tunnistaa erityyppisten funktioiden kuvaajia
• tuntee sinikäyrän parametrien merkityksen
• osaa käyttää sekä soveltaa aihepiirien asioita tekniikan ongelmissa
• osaa laatia tekniikan ongelmista matemaattisen mallin ja osaa soveltaa sitä ongelman ratkaisussa
• kykenee esittämään ja perustelemaan loogisesti valitut ratkaisut
• osaa arvioida tekemiensä ratkaisujen järkevyyttä ja oikeellisuutta

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja hän osaa soveltaa niitä vaativampiin ongelmiin. Opiskelijalla on taito esittää ja perustella loogisesti valitut ratkaisut. Ratkaisut esitetään selkeästi ja matemaattisia käsitteitä käytetään täsmällisesti. Opiskelija on erittäin motivoitunut ja ottaa sitoutuneesti vastuuta omasta ja ryhmän suoriutumisesta.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Opintojakso suoritetaan välikokeilla, joiden ajat varmistetaan kurssin aikana.

Alustavat ajat (näihin voi tulla muutoksia, joista tiedotetaan tunneilla ja sähköpostilla):

1. välikoe (aika ilmoitetaan kurssin aikana)
2. välikoe 12.12. (aika ja paikka näkyy lukujärjestyksessä)
Välikokeita ei voi uusia eikä korottaa.

Koko kurssin uusintakoe järjestetään seuraavasti:

1. uusintakoe 17.1.2025 13.00 - 16.00, Ilmoittautumisaika 17.12.2024 – 13.1.2025
2. uusintakoe/ korotus 7.2.2025 13.00 - 16.00, Ilmoittautumisaika 7.1.2025 – 3.2.2025

Uusinnat ja korotukset ovat vain ja ainoastaan tässä ilmoitettuna aikana, ei siis myöhemmin esimerkiksi seuraavana vuonna.
Uusintakokeeseen ja korotukseen ilmoittaudutaan Pakin kautta.
Uusintaan osallistuminen edellyttää arvosanaa 0.

Yleiseti kokeesta:
Sairastapauksissa vaaditaan lääkärintodistus.
Poissaolo kokeesta vastaa hylättyä suoritusta.
Kokeissa saa olla mukana vain opettajan erikseen määrittelemät materiaalit ja välineet.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakso arvioidaan asteikolla 0-5. Opintojakso suoritetaan kokeella/kokeilla, nettitehtävillä ja viikoittain tarkastettavilla harjoitustehtävillä,

Arviointiin vaikuttavat nettitehtävät (7 p) , kotitehtävät (5 p) ja kokeet (36 p). Kokeiden arvioinnissa otetaan huomioon paitsi ratkaisun oikeellisuus myös ratkaisutapa ja esitystavan selkeys. Jo arvosanan 0 saaminen edellyttää osallistumista opintojakson työmuotoihin (lähiopetus, nettitehtävien ja kotitehtävien teko sekä osallistuminen kokeisiin). Arvosanan 1 saa 14 pisteellä, kuitenkin siten, että pisteistä 7 p on tultava kokeella.

Opintojakson aiheiden opettelussa ja kertauksessa on sallittua hyödyntää tekoälyä. Tehtävien ratkaisut pitää kuitenkin esittää toteutuksella opetettavin käsittein, merkinnöin ja menetelmin ja ratkaisun periaatteet ja välivaiheet on osattava selittää.

Uusinta- ja korotus:
Kurssin uusinta- ja korotustentti on täysin erillinen koe, johon ei vaikuta enää kotitehtävä-, nettitehtävä- eikä aiemmat koepisteet. Siinä on kurssiarvosana määräytyy pelkästään kokeen perustella ja läpipääsyyn vaaditaan 1/3 kokeen maksimipistemäärästä.

Arviointikriteeri - hylätty (0)
Opiskelija osallistuu säännöllisesti opetukseen ja sen työmuotoihin, mutta ei muuten saavuta tyydyttävään arvosanaan vaadittuja kriteerejä. Mikäli edellä mainitut kriteerit eivät täyty, niin opiskelija poistetaan toteutukselta. Nollan saaminen mahdollistaa osallistumisen kurssin uusintakokeeseen.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Lähiopetus, itsenäinen opiskelu, tuntiharjoitukset ja kotitehtävät, videomateriaalit, nettitehtävät (STACK-tehtävät), välikokeet

Oppimateriaalit

Opettajan Moodlessa jakama materiaali (pdf-materiaalit, videot, interaktiiviset tehtävät)

Kaavasto: Tekniikan kaavasto, Tammertekniikka tai MAOL

Laskin: Opintojaksolla keskitytään "käsinlaskentaan", joten ihan peruslaskimella, josta löytyy sin, cos, tan ja neliöjuuri selviää. Opintojasolla voi kuitenkin harjoitella myös tehokkaamman laskimen tai matematiikkaohjelmiston käyttöä. Tamkissa suosituksena on symbolinen TI-nspire CX CAS/ TI-nspire CX II CAS -laskin. Tällaista laskinta hyödynnetään seuraavalla matematiikan opintojaksoilla.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opiskelijan keskimääräinen työmäärä on 108 h, joka koostuu:
- lähiopetuksesta, jossa opettaja mukana
- kotitehtävistä, nettitehtävistä ja mahdollisista ryhmätöistä (opettaja ei ole mukana),
- itsenäisestä työskentelystä
- kokeista
Opettajan pitämiä lähitunteja on n. 40 h.

Sisällön jaksotus

Sisällön jaksotus on suuntaa antava. Osa opsissa mainituista kokonaisuuksista on tarkoitus suorittaa itsenäisenä opiskeluna ja/tai ryhmätöinä.

Opintojakson keskeinen sisältö:
- Suorakulmaisen ja vinokulmaisen kolmion ratkaiseminen ja erilaisten tasokuvioiden pinta-aloja
- Vektorilaskentaa tasossa
- Avaruuden vektorit, pistetulo
- Funktioiden peruskäsitteet ja merkinnät.
- Polynomifunktiot (erityisesti suora ja paraabeli) ja verrannollisuudet

Opintojakson aihepiirejä sovelletaan erilaisissa tekniikan probleemoissa

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

AHOT

02.07.2024 - 22.09.2024

Ajoitus

26.09.2024 - 13.12.2024

Arvosteluun vaikuttavat nettitehtävät (7 p) , kotitehtävät (5 p) ja kokeet (36 p). Kokeiden arvostelussa otetaan huomioon paitsi ratkaisun oikeellisuus myös ratkaisutapa ja esitystavan selkeys. Jo arvosanan 0 saaminen edellyttää osallistumista opintojakson työmuotoihin (lähiopetus, nettitehtävien ja kotitehtävien teko sekä osallistuminen kokeisiin). Arvosanan 1 saa 14 pisteellä, kuitenkin siten, että pisteistä 7 p on tultava kokeella.

05.05.2024 - 15.09.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 20.12.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Matti Kivimäki
Vastuuhenkilö

Matti Kivimäki

Ryhmät
  • 22I228K
    Konetekniikka,, älykkäät koneet
  • 22I190
    Konetekniikka, koneautomaatio
  • 22AI112P
    Konetekniikka 2022, monimuoto
  • 22I111
    Konetekniikka, tuotekehitys
  • 22I180
    Konetekniikka, lentokonetekniika
  • 22I160
    Konetekniikka, tuotantotekniikka
  • VAPAA
    Vapaasti valittavat opinnot

Tavoitteet (OJ)

Tavoitteena on, että kurssilla työskentely ja oppiminen on käytännönläheistä ja toteutuu opiskelijoiden perustaman osuuskunnan kautta.
Erilliset tavoitteet:
Opiskelija osaa tehdä liiketoimintasuunnitelman ja perustaa yrityksen. Tässä prosessissa kannustetaan opiskelijoita erityisesti hyödyntämään IoT:n, kansainvälisyyden sekä kestävän kehityksen mahdollisuuksia.
Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa teollisen investointiprosessin eri vaiheet sekä osaa laatia oman toimialansa yrityksen budjetoinnin. Opiskelija ymmärtää kustannuksia kokonaisvaltaisesti (Total Cost Ownership) sekä osaa soveltaa toimintolaskentaa eri laskentakohteisiin. Lisäksi hän osaa rakentaa itsenäisesti teollisen yrityksen tuloslaskelman sekä ymmärtää teollisen yrityksen taseen rakenteen sekä osaa analysoida sitä tilinpäätösanalyysin keinoin.
Opiskelija osaa laatia teollisen yrityksen rahoituslaskelmat ja ymmärtää sähköisen liiketoiminnan haasteet ja ratkaisut.

Sisältö (OJ)

Teollisuuden investoinnit, toimintolaskenta, sähköinen liiketoiminta, sisäinen laskentatoimi, tilinpäätösanalyysi, ulkoinen laskentatoimi ja verotus, johdon laskentatoimi, rahoituksen suunnittelu.

Esitietovaatimukset (OJ)

Teollisuustalouden / tuotantotalouden perusteet

Lisätiedot (OJ)

Teollisuustalouden syventävä opintojakso, jatkokurssi Teollisuustalouden perusteille

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija tunnistaa teollisuuden liiketoiminta ja yrittäjyyden tärkeimmät peruskäsitteet ja suureet. Opiskelija tiedostaa aihepiiriä hallitsevat lait ja suoriutuu annetuista tehtävistä, tarvittaessa avustettuna.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija tuntee teollisuuden liiketoiminta ja yrittäjyyttä hallitsevat lait, toiminnot ja vaikuttavat suureet. Opiskelija suoriutuu itsenäisesti annetuista tehtävistä.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija hallitsee hyvin kaikki teollisuuden liiketoiminta ja yrittäjyyden osa-alueet ja pystyy soveltamaan taitoaan erilaisiin aihepiirin tehtäviin.

Aika ja paikka

Kasvotusten tapahtuva, osallistujien yhteinen prosessointi tapahtuu lukujärjestyksen mukaisesti luokassa. Opiskelijat organisoituvat parhaaksi katsomallaan tavalla, asettamiensa yritystoiminnan tavoitteiden saavuttamiseksi - todennäköisesti hallitukseen ja funktionaalisiin tiimeihin. Työskentely ja prosessointi siis myös oletusarvoisesti opiskelijoiden itsensä organisoimana, kunkin tiimin vapaavalintaisena aikana ja vapaavalintaisessa paikassa, fokuksen ollessa tuottavassa ja tehokkaassa toiminnassa. Toiminta hyvin autonomista, opiskelijoiden itse johtaessa omaa toimintaansa ja opettajan roolin ollessa sparraava mentori. Pandemia- tmvs. tilanteessa tukeudutaan digitaalisiin etätyökaluihin.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Toteutuksesta ei järjestetä koetta, mutta opiskelijat dokumentoivat kehittymistään ja luovuttavat koko osuuskunnan osalta kollektiivisen tuotoksen (esim. powerpoint) joka todentaa lopuksi kenelle tahansa ulkopuoliselle opiskelijoiden saavuttaman osaamistason sekä konkretisoi tuotokset.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Kurssin arviointi pohjautuu kirjalliseen, vertaisryhmittäin laadittuun ryhmätyöhön (=portfolio). Kaikki harjoitukset kurssin kuluessa vaikuttavat lopulliseen arvosanaan, varsinkin jos harjoitus ja sen käsittely on liitetty osaksi portfoliota. Arviointi tapahtuu opettajan toimesta refleksoimalla lopullista, arviointiin (Urkundin/TURNITINin plagioinninestopalvelun kautta) palautettua työtä Bloomin taksonomiaan - vertaisryhmän lopullinen arvosana määräytyy puhtaasti sen mukaan, minkä Bloomin taksonomian tason vertaisryhmä osoittaa työllään saavuttaneensa. Huom! vertaisryhmillä on oikeus erottaa sellainen jäsen joka ei kehotuksista huolimatta kykene noudattamaan vertaisryhmän jäsenten keskenään sopimia, sisäisiä sääntöjään. Erotettu jäsen saa kurssista arvosanan nolla (0). Tamkin arviointikriteerit yleisellä tasolla, katso: https://www.tuni.fi/opiskelijanopas/kasikirja/tamk?search=arviointi&page=2198
HUOM! Kurssilla perustettavan osuuskunnan hallinnolla ON OIKEUS erottaa opiskelijoiden yhdessä tuottamien ja hyväksymien sääntöjen perusteellla kurssilta sellaiset jäsenet, jotka eivät (syystä tai toisesta) osallistu toimintaan riittävän aktiivisesti - tällöin opiskelijalla EI ole oikeutta kurssisuoritukseen
Huom! Opettaja pidättää itsellään oikeuden tarkentaa ja muokata arvioinnin sisältöä ja periaatteita - esim. toteutuksella voidaan poiketa "identtinen arvosanast kaikille vertaisryhmän jäsenille"-periaatteesta; tällöin kuitenkin muutoksista ensin keskustellaan opiskelijoiden kanssa, jolloin heillä on mahdollisuus vaikuttaa niihin.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Monimuoto-opetusta: osa kasvotusten tapahtuvaa, konsultatiivista, mentoroivaa vuorovaikuttamista, osa luentotyyppistä - opetus voi myös tapahtua erillisinä, oppimista ja osaamisen kehittymistä tukevina "täsmä"-toimeksiantoina. HUOM! Kurssilla tavoite on kuitenkin opiskelijoiden AUTONOMISTA toimintaa kohtaan, joten varsinaisen (opettajan toimesta) opetuksen osuus tulee olemaan radikaalisti pienempi kuin kursseilla perinteisesti.

Oppimateriaalit

Opettajan jakama ja/tai muilta osin oppimismateriaalista sovitaan lähitunneilla. Myös: mikä tahansa osuuskuntalaisten (=opiskelijoiden) hankkima materiaali.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Kurssikokonaisuus on siten suunniteltu, että opiskelijoiden ajankäyttö ja kuormitus olisi kulloinkin Tamkin määrittämällä tasolla. Opiskelijoiden työmäärästä lähitunnit ovat vain yksi osa. Toinen, merkittävämpi osa opiskelijoiden työstä on työskentely perustettavan/perustetun osuuskunnan organisaatiossa - siten kuin yrityksen hallinto määrää; loppu työ koostuu kaikkien osallistujien, yhteisesti koostamasta raportista (=portfolio), jolla todennetaan oppiminen.
Opiskelijoiden kuormitusta kurssilla keventää se, että vertaisryhmät kykenevät itse organisoimaan oman työmuotonsa ja tasaamaan yksilötason työkuormaa. Opiskelijoita kannustetaan etsimään synergioiden kautta tehokkaita käytänteitä, koordinoidun työpanoksen kautta. Opiskelijat pystyvät näin merkittävästi vaikuttamaan omaan, lopulliseen työmääräänsä, omien päätöstensä kautta.

Sisällön jaksotus

Opiskelijat tulevat määrittämään/hahmottamaan kurssin sisällön itse - menestyksekäs toiminta osuuskunnassa edellyttää tiettyjen elementtien läpikäymistä ja hallintaa; tässä hahmotus- ja läpikäymisprosessissa sparraajat ovat tukena.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Ei muita toteutustapoja suunniteltuina tänä vuonna

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Opiskelijat verkostoituvat itsenäisesti kaikkiin keskeisiin sidosryhmiin; kurssivastaava ja erillinen mentori tarvittaessa tukena.

Kansainvälisyys

Opiskelijoiden on mahdollista ja suotavaa kurssin kuluessa hyödyntää jo hankkimiaan KV-yhteyksiä. Yksittäisen teeman osalta kurssilaisia voidaan erikseen ohjeistaa hankkimaan KV-rajapinnasta erityisosaamista tai - tietoa.

Lisätietoja opiskelijoille

Opiskelijat perustavat ohjatusti (todellisen, juridsesti pätevän) osuuskunnan siinä itsenäisesti (mutta kuitenkin kurssin kuluessa vielä sparratusti) toimien - tarkoituksena on synnyttää mahdollisimman läheisesti erityisesti oman osaamisalan teollista liiketoimintaa ja/tai toteuttaa Tamkin tai muun ulkopuolisen taholta saatuja toimeksiantoja, kuten aidossa teollisessa liiketoimintaympäristössäkin toimittaisiin.

Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 02.09.2024

Ajoitus

12.08.2024 - 16.12.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Mika Moisio
Vastuuhenkilö

Mika Moisio

Ryhmät
  • 21I111
    Konetekniikka, tuotekehitys
  • 21I228K
    Konetekniikka, älykkäät koneet
  • 21I190
    Konetekniikka, koneautomaatio
  • 21I180
    Konetekniikka, lentokonetekniikka
  • 21I160
    Konetekniikka, tuotantotekniikka
  • VAPAA
    Vapaasti valittavat opinnot

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija tuntee projektijohtamisen menetelmät (erityisesti laadun näkökulmasta, esim. LEAN, 6s in Design, Agile) ja standardit ja osaa hyödyntää ja soveltaa niitä teollisen projektin eri vaiheissa.
Opiskelija osaa tunnistaa teollisen prosessin ja sen alitoiminnot, määrittää laadun osatekijät laajasti, tunnusluvut ja mittarit sekä mitata, analysoida ja kehittää (esim. IoT:n hyödyntäminen) tuotteen ja toimintojen laatua niiden pohjalta, kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Hallitsee keskeiset kehitystyönstandardit ja metodit sekä kykenee hyödyntämään niitä teollisessa kansainvälisessä toimintaympäristössä.

Sisältö (OJ)

Projektijohtaminen ja projektitekniikat, projektinhallinta ja projektin vaiheet, projektinhallintaohjelmiston käyttö, laatujohtaminen,toiminnan kehittäminen, laadunhallinnan menetelmät ja laatutekniikat ja keskeiset standardit. Opiskelijan oma projektityö.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija tunnistaa teollisuuden projektien ja laadunhallinnan tärkeimmät peruskäsitteet ja suureet. Opiskelija tiedostaa aihepiiriä hallitsevat lait ja tehtävät sekä suoriutuu annetuista tehtävistä, tarvittaessa avustettuna.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija tuntee teollisuuden projekteja ja laadunhallintaa hallitsevat toiminnot, lait ja vaikuttavat suureet. Opiskelija suoriutuu itsenäisesti annetuista tehtävistä.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija hallitsee hyvin kaikki teollisuuden projektien ja laadunhallinnan osa-alueet ja pystyy soveltamaan taitoaan erilaisiin aihepiirin tehtäviin.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Opintojaksossa ei järjestetä tenttiä

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Projektin edetessä muodostetaan pienryhmäkohtaiset portfoliot, joka kuvaa projektin kulkua. Pienryhmä saa saman arvosanan.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Etäpopetus ja itsenäinen projektityskentely, joka koostuu:
-Erilaisten projektinhallinnan menetelmien opetuksesta
-Pienryhmien laatimista projektinhallintamenetelmien esityksistä
-Pienryhmätyöskentelystä
-Itsenäinen pienryhmässä tehtävä projekti

Oppimateriaalit

Luentomateriaali
Pidä projekti hallinnassa, Kai Ruuska, Talentum, 2008

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Yksi opintopiste vastaa 27 tunnin opiskelijan työskentelyä.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Projekti toteutetaan teollisuudessa. Pienryhmät hankkivat projektiaiheet ensisijaisesti itse.

Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

-Läsnä alle vaaditun minimimärän
-Projektiryhmän laatimien sääntöjen noudattamatta jättäminen ja tästä syystä projektiryhmä on päättänyt häätää jäsenen.
-Kirjallinen raportti ei täytä oppimistavoitteita ja/tai on sisällöllisesti riittämätön
Mikä tahansa edellä mainituista aiheuttaa hylkäämisen.

Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelijaa saavuttaa vähimmäistason:
-Läsnä vaaditun minimimäärän
-Kirjallinen raportti sisältää keskeisen opintosuunnitelman vaatiman sisällön
-Tuotos osoittaa laatijan/laatijoiden omaavan perustiedot ja taidot
-Tuotoksessa tuodaan esille aiheen ja tavoitteiden kannalta keskeistä tietoutta

Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelijaa saavuttaa vähimmäistason:
-Läsnä vaaditun minimimäärän
-Kirjallinen raportti sisältää keskeisen opintosuunnitelman ja toteutuksen vaatiman sisällön
-Tuotos osoittaa laatijan/laatijoiden omaavan hyvät tiedot ja taidot
-Tuotoksessa yhdistellään olemassaolevaa ja itse tuotettua tietoa/osaamista, joka on keskeistä opintojakson toteutukselle

Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelijaa saavuttaa vähimmäistason:
-Läsnä vaaditun minimimäärän
-Kirjallinen raportti sisältää keskeisen opintosuunnitelman ja toteutuksen vaatiman sisällön
-Tuotos osoittaa laatijan/laatijoiden omaavan erittäin hyvät tiedot ja taidot
-Tuotoksessa yhdistellään olemassaolevaa ja itse tuotettua tietoa/osaamista ja tuodaan esille syntynyttä uutta tietoa (esim. päätelmät, oivallukset, sovellukset, yhteenvedot), joka on keskeistä opintojakson toteutukselle

Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 05.09.2024

Ajoitus

05.09.2024 - 13.12.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Juha Tuominen
Vastuuhenkilö

Mika Moisio

Ryhmät
  • 21I111
    Konetekniikka, tuotekehitys
  • 21I228K
    Konetekniikka, älykkäät koneet
  • 21I190
    Konetekniikka, koneautomaatio
  • 21I180
    Konetekniikka, lentokonetekniikka
  • 21I160
    Konetekniikka, tuotantotekniikka
  • VAPAA
    Vapaasti valittavat opinnot

Tavoitteet (OJ)

Opintojakson tavoitteena on luoda ja koeponnistaa ketterää tuotekehitysfilosofiaa startup - henkisesti soveltaen uutta teollissävytteistä liiketoimintaa. Opiskelijaa oppii soveltamaan uutta startup- ja innovaatiokehitysmetodiikkaa (fail fast).
Osaa soveltaa ammatillista osaamistaan oman alansa vaativassa kehityskokonaisuudessa kansainväliset vaatimukset ja kestävä kehitys huomioiden. Osaamisen sovellusalueita ovat esimerkiksi verkostotalouden ja teollisen internetin, sekä IoT:n hyödyntäminen asiakaslisäarvon tuottamiseksi.

Sisältö (OJ)

Ammatillisen kuvan kehittäminen ja oman osaamisen soveltaminen läpiviemällä tuotantotalousinsinöörin vastualueen tehtäväkentältä valittu oppimisprojekti, radikaalisti uusi palvelu- tai tuotekokonaisuus tuottaen.

Esitietovaatimukset (OJ)

Opintojakso on suunnattu erityisesti tuotantotalouden pitkänä (30 op) opiskeleville opiskelijoille.
Projektinhallinn perusteet

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija tunnistaa projektityön tärkeimmät peruskäsitteet ja suureet. Opiskelija tiedostaa aihepiiriä hallitsevat lait ja suoriutuu annetuista tehtävistä, tarvittaessa avustettuna.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija tuntee projektityötä hallitsevat lait, vaatimukset ja suureet. Opiskelija suoriutuu itsenäisesti annetuista tehtävistä.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija hallitsee hyvin kaikki projektityön osa-alueet ja pystyy soveltamaan taitoaan erilaisiin aihepiirin tehtäviin.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Opintojakson toteutuksessa ei ole tenttiä.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointiasteikko 1-5 edellyttää täysipainoista osallistumista ja opetuksessa annettujen tehtävien suorittamista ja toimittamista.
Projektin edetessä muodostetaan pienryhmäkohtaiset portfoliot, joka kuvaa projektin kulkua. Pienryhmän jäsenet saavat projektityöstä saman arvosanan.
Muita arviointiperusteita: Henkilökohtainen pohdinta, Vertaispalaute, Opettaja - oppimistavoitteet, Pienryhmä/yritys-case yhteistyö, Portfolio.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Lähiopetus ja pienryhmien itsenäinen projektityöskentely, joka koostuu
-Lean startup - ketterän kehitysmenetelmän opetuksesta
-Tuote- ja palveluinnovaatioiden kehittämisestä
-Uuden tuotteen tai palvelun kehittämisestä projektin muodossa
-Tuotteen- tai palvelun mittaamisesta ja kehittämistarpeen arvioinnista
-Projektipalavereista, joissa ryhmät kertovat projektin etenemisestä
-Pienryhmätyöskentelystä

Oppimateriaalit

Luentomateriaali
Lean Startup, Eric Ries

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Yksi opintopiste vastaa 27h opiskelijan työtä
5 opintopistettä = 135 tuntia

Sisällön jaksotus

Joka toisen viikon opetuspäivän ajankohta on varattu projektien itsenäiselle työskentelylle.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

TAMK hyväksilukukäytännön mukaan

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Vierailevat puhujat mahdollisia oppituntien aikana.
Projektityön simulointitehtävät sekä harjoittelu yksilöllisesti ja kumppaneiden kanssa.

Kansainvälisyys

Tehtävät voivat olla kansainvälisiä (opiskelijan kyvyistä ja verkostoista riippuen).

Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

-Läsnä alle vaaditun minimimärän
-Projektiryhmän laatimien sääntöjen noudattamatta jättäminen ja tästä syystä projektiryhmä on päättänyt häätää jäsenen.
-Kirjallinen raportti ei täytä oppimistavoitteita ja/tai on sisällöllisesti riittämätön
Mikä tahansa edellä mainituista aiheuttaa hylkäämisen.

Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelijaa saavuttaa vähimmäistason:
-Läsnä vaaditun minimimäärän
-Kirjallinen raportti sisältää keskeisen opintosuunnitelman vaatiman sisällön
-Tuotos osoittaa laatijan/laatijoiden omaavan perustiedot ja taidot
-Tuotoksessa tuodaan esille aiheen ja tavoitteiden kannalta keskeistä tietoutta

Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelijaa saavuttaa vähimmäistason:
-Läsnä vaaditun minimimäärän
-Kirjallinen raportti sisältää keskeisen opintosuunnitelman ja toteutuksen vaatiman sisällön
-Tuotos osoittaa laatijan/laatijoiden omaavan hyvät tiedot ja taidot
-Tuotoksessa yhdistellään olemassaolevaa ja itse tuotettua tietoa/osaamista, joka on keskeistä opintojakson toteutukselle

Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelijaa saavuttaa vähimmäistason:
-Läsnä vaaditun minimimäärän
-Kirjallinen raportti sisältää keskeisen opintosuunnitelman ja toteutuksen vaatiman sisällön
-Tuotos osoittaa laatijan/laatijoiden omaavan erittäin hyvät tiedot ja taidot
-Tuotoksessa yhdistellään olemassaolevaa ja itse tuotettua tietoa/osaamista ja tuodaan esille syntynyttä uutta tietoa (esim. päätelmät, oivallukset, sovellukset, yhteenvedot), joka on keskeistä opintojakson toteutukselle

Ilmoittautumisaika

18.11.2024 - 13.01.2025

Ajoitus

13.01.2025 - 31.05.2025

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 40

Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Mika Moisio
Vastuuhenkilö

Mika Moisio

Ryhmät
  • 22I228K
    Konetekniikka,, älykkäät koneet
  • 22I190
    Konetekniikka, koneautomaatio
  • 22I111
    Konetekniikka, tuotekehitys
  • 22AI112P
    Konetekniikka 2022, monimuoto
  • 22I180
    Konetekniikka, lentokonetekniika
  • 22I160
    Konetekniikka, tuotantotekniikka
  • VAPAA
    Vapaasti valittavat opinnot

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija tuntee perustiedot teollisuusyrityksen srategiseen suunnitteluun ja operatiiviseen johtamiseen soveltuvasta tietotekniikasta ja osaa soveltaa ja tuottaa tietotekniikkamenetelmiä yrityksen toiminnaohjaamisen ja -kehittämisen tarpeisiin, huomioiden myös kestävän kehityksen vaatimukset. Opiskelija tuntee ja osaa hyödyntää liiketoimintatiedon hallintaan (BI, IoT, Big Data) liittyviä menetelmiä ja työkaluja. Hän ymmärtää yrityksen toiminnanohjausjärjestelmien eri tasot ja liittymät sekä sidosryhmätiedon reaaliaikaisen tiedontarpeen kansainvälisessä liiketoiminnassa.

Sisältö (OJ)

Tietokannat (acces); Toiminnanojaus järjestelmät ( ERP) ja tehdastason ohjaus (MES); Business Intelligence, cubes, datamining. Opintojakso sisältää laajan teollisuuteen tai yhteistyötaholle tehtävän harjoitustyön tietokantasovellusohjelmiston opettelu sekä käytäntöön soveltaminen

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija tunnistaa teollisuustalouden tietotekniikan ja tietojohtamisen tärkeimmät peruskäsitteet, toiminnot ja vaikuttavat suureet. Opiskelija tiedostaa aihepiiriä hallitsevat lait ja suoriutuu annetuista tehtävistä, tarvittaessa avustettuna.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija tuntee teollisuustalouden tietotekniikan ja tietojohtamisen hallitsevat lait, vaikuttavat toiminnot ja suureet. Opiskelija suoriutuu itsenäisesti annetuista tehtävistä.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija hallitsee hyvin kaikki teollisuustalouden tietotekniikan ja tietojohtamisen osa-alueet ja pystyy soveltamaan taitoaan erilaisiin aihepiirin tehtäviin.

Aika ja paikka

TAMK Pääkampus, Kevät 2022

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Opintojaksolla ei järjestetä tenttiä.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojaksolla muodostetaan pienryhmät, jotka tekevät projektityön opintojakson osaamistavoitteisiin peilaten. Projektin edetessä muodostetaan pienryhmäkohtaiset portfoliot, joka kuvaa projektin kulkua. Pienryhmä saa saman arvosanan.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Etä- ja lähiopetus, aihepiiriin kuuluvat harjoitukset, pienryhmätyöskentely

Oppimateriaalit

Moodlesta löytyvä materiaali, opiskelijoiden hankkima projektityöskentelyssä tarvittava materiaali.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

YKsi opintopiste vastaa noin 27h opiskelijan työtä.

Sisällön jaksotus

Sisällön jaksotus löytyy Moodlesta. Opetus etenee loogisesti pienryhmien projektien etenemisen mukaan.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Hyväksiluku TAMKin hyväkslukukäytäntöjen mukaisesti.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Mahdollisuus tehdä projektityö myös pienryhmän itsenäisesti hankkimassa yrityksessä opintojakson keskeisiin osaamistavoitteisiin liittyen.

Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

-Läsnä alle vaaditun minimimärän
-Projektiryhmän laatimien sääntöjen noudattamatta jättäminen ja tästä syystä projektiryhmä on päättänyt häätää jäsenen.
-Kirjallinen raportti ei täytä oppimistavoitteita ja/tai on sisällöllisesti riittämätön
Mikä tahansa edellä mainituista aiheuttaa hylkäämisen.

Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija saavuttaa vähimmäistason:
-Läsnä vaaditun minimimäärän
-Kirjallinen raportti sisältää keskeisen opintosuunnitelman vaatiman sisällön
-Tuotos osoittaa laatijan/laatijoiden omaavan perustiedot ja taidot
-Tuotoksessa tuodaan esille aiheen ja tavoitteiden kannalta keskeistä tietoutta

Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija saavuttaa vähimmäistason:
-Läsnä vaaditun minimimäärän
-Kirjallinen raportti sisältää keskeisen opintosuunnitelman ja toteutuksen vaatiman sisällön
-Tuotos osoittaa laatijan/laatijoiden omaavan hyvät tiedot ja taidot
-Tuotoksessa yhdistellään olemassaolevaa ja itse tuotettua tietoa/osaamista, joka on keskeistä opintojakson toteutukselle

Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija saavuttaa vähimmäistason:
-Läsnä vaaditun minimimäärän
-Kirjallinen raportti sisältää keskeisen opintosuunnitelman ja toteutuksen vaatiman sisällön
-Tuotos osoittaa laatijan/laatijoiden omaavan erittäin hyvät tiedot ja taidot
-Tuotoksessa yhdistellään olemassaolevaa ja itse tuotettua tietoa/osaamista ja tuodaan esille syntynyttä uutta tietoa (esim. päätelmät, oivallukset, sovellukset, yhteenvedot), joka on keskeistä opintojakson toteutukselle

Ilmoittautumisaika

05.05.2024 - 15.09.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 20.12.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Matti Kivimäki
Vastuuhenkilö

Matti Kivimäki

Ryhmät
  • 24AI112
    Konetekniikka 2024, monimuoto

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija ymmärtää teollisen laskentatoimen perusteet. Opiskelija hallitsee kustannuslaskennan, investointilaskelmien ja budjetoinin perusteet ja osaa soveltaa niitä kansainvälisessä teollisessa toiminnassa. Opiskelija ymmärtää tilinpäätöksen keskeiset tekijät ja osaa analysoida niitä.

Opiskelija ymmärtää teollisen toiminnan eri toiminnot ja niiden lisäarvon (esim Markkinointi, Tuotekehitys,Tuotanto, Ostotoiminta, Logistiikka) sekä niiden välisen yhteyden niin liiketoiminnan johdon kuin operatiivisen toiminnan näkökulmasta. Osaa tarkastella kriittisesti ja laaja-alaisesti ja osaa kytkeä IoT:n ja kestävänkehityksen (esim kiertotalous) tarjoamat mahdollisuudet teollisuuden liiketoiminnassa.

Sisältö (OJ)

Johdon laskentatoimi, kustannuslaskenta, tilinpäätös ja teollisuuden investoinnit.
Markkinointi, tuotekehitys,tuotanto ja ostotoiminta sekä toiminnan ohjaus teollisessa ympärisyössä.
Iot hyödyntäminen teollisessa liiketoiminnassa
Kestäväkehitys

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija tunnistaa teollisuustalouden tärkeimmät peruskäsitteet ja reunaehdot. Opiskelija tiedostaa aihepiiriä hallitsevat lait ja suoriutuu annetuista tehtävistä, tarvittaessa avustettuna.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija tuntee teollisuustalouden toimintoja hallitsevat lait, käsitteet ja reunaehdot. Opiskelija suoriutuu itsenäisesti annetuista tehtävistä.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija hallitsee hyvin kaikki teollisuustalouden osa-alueet ja pystyy soveltamaan taitoaan erilaisiin aihepiirin tehtäviin.

Aika ja paikka

Kasvotusten tapahtuva, osallistujien yhteinen prosessointi tapahtuu lukujärjestyksen mukaisesti luokassa. Vertaisryhmissä tapahtuva prosessointi toteutuu kunkin vertaisryhmän valitsemassa paikassa, niinä viikkoina kuin kurssin kuluessa on sovittu. Opettajan ja opiskelijoiden on myös mahdollista konstruoida lukujärjestystä kurssin kuluessa, tarpeen niin vaatiessa. Pandemia- tmvs. tilanteessa lähiopetus toteutetaan digitaalisten etätyökalujen avulla.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Kurssissa järjestetään tentti vain silloin kun opettaja ja kurssi näin ovat yhdessä sopineet. Lähtökohtaisesti kurssilla ei järjestetä tenttiä.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Kurssin arviointi pohjautuu kirjalliseen, vertaisryhmittäin laadittuun ryhmätyöhön (=portfolio). Kaikki harjoitukset kurssin kuluessa vaikuttavat lopulliseen arvosanaan, varsinkin jos harjoitus ja sen käsittely on liitetty osaksi portfoliota. Ryhmien koot, toimintamallit- ja menetelmät, raportointi - näistä kaikista keskustellaan tarkemmin ensimmäisellä lähikerralla. HUOM! Opettajan ja opiskelijain yhteisellä sopimuksella kurssin kuluessa, mitä tahansa kurssin osa-aluetta tai sen sisältöä voidaan muuttaa tai muokata kurssin kuluessa. Arviointi tapahtuu opettajan toimesta refleksoimalla lopullista, arviointiin (Urkundin/TURNITINin plagioinninestopalvelun kautta) palautettua työtä Bloomin taksonomiaan - vertaisryhmän lopullinen arvosana määräytyy puhtaasti sen mukaan, minkä Bloomin taksonomian tason vertaisryhmä osoittaa työllään saavuttaneensa. Huom! vertaisryhmillä on oikeus erottaa sellainen jäsen joka ei kehotuksista huolimatta kykene noudattamaan vertaisryhmän jäsenten keskenään sopimia, sisäisiä sääntöjään. Erotettu jäsen saa kurssista arvosanan nolla (0). Tamkin arviointikriteerit yleisellä tasolla, katso: https://www.tuni.fi/opiskelijanopas/kasikirja/tamk?search=arviointi&page=2198. Huom! Opettaja pidättää itsellään oikeuden tarkentaa ja muokata arvioinnin sisältöä ja periaatteita - esim. toteutuksella voidaan poiketa "identtinen arvosanast kaikille vertaisryhmän jäsenille"-periaatteesta; tällöin kuitenkin muutoksista ensin keskustellaan opiskelijoiden kanssa, jolloin heillä on mahdollisuus vaikuttaa niihin.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Monimuoto-opetusta: osa kasvotusten tapahtuvaa, konsultatiivista, mentoroivaa vuorovaikuttamista, osa luentotyyppistä - opetus voi myös tapahtua erillisinä, oppimista ja osaamisen kehittymistä tukevina "täsmä"-toimeksiantoina

Oppimateriaalit

Opettaja määrittää kullekin kurssille erikseen kirjallisuuden tai käytettävät lähteet kurssin ensimmäisellä kerralla. Kurssin ajan päivitetään sähköistä materiaalia Moodleen (tai kulloiseenkin, toiseen oppimisalustaan). Lisäksi opiskelijoita kannustetaan omatoimiseen, mahdollisimman fokusoituun, relevantin tiedon louhintaan vapaasti määrittämistään lähteistä (esim. väitöskirjat / artikkelit / lehdet / kirjallisuus / media / haastattelut / netti).

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Kurssikokonaisuus on siten suunniteltu, että opiskelijoiden ajankäyttö ja kuormitus olisi kulloinkin Tamkin määrittämällä tasolla. Opiskelijoiden työmäärästä lähitunnit ovat vain yksi osa. Toinen osa opiskelijoiden työstä on vertaisryhmissä tapahtuva keskustelu, tiedon analyyttinen prosessointi, sekä raportin jatkuva jalostaminen kurssin kuluessa. Kolmas osa opiskelijoiden työstä on itsenäisesti tapahtuva tiedonhaku ja tietojohtamisen periaatteita noudattava tiedon innovatiivinen jalostaminen. Vastaavasti opiskelijoiden kuormitusta keventää se, että vertaisryhmät kykenevät itse organisoimaan oman työmuotonsa ja tasaamaan yksilötason työkuormaa. Kuten nykyisessä opetusmaailmassa, sama tuotos on mahdollista saada suurella työmäärällä, tai vertaisryhmän yksilöille synergiaa synnyttäen, koordinoidun työpanoksen kautta. Ryhmä määrittää toimintansa innovatiivisuustason itse.

Sisällön jaksotus

Luentoviikot ja vertaisryhmäviikot vuorottelevat koko toteutuksen ajan. Muutoksia voi yksittäisiin kertoihin tulla (esim. lähikerrat ja vertaisryhmäviikot vaihtuvat esim. Tamk-toimintojen päällekkäisyyden vuoksi lukujärjestyksessä, mutta tällöin opettaja tiedottaa ryhmälle asiasta sähköpostitse tai muulla yhdessä sovitulla tavalla, esim. luokan vanhimman kautta [edellyttää yhteystietojen vaihtoa])

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Opintojakso toteutetaan vertaisryhmissä = kaikki vertaisryhmässä saavat saman, kollektiivisen arvosanan. Mikäli vertaisryhmä saa arvosanan nolla, voivat he uusia tuotoksensa (mikä toteutustapa kulloinkin on valittu, esim. kirjallinen raportti) kaksi kertaa. Kolmannen nollan jälkeen kurssi on hylätty ja opiskelijan/opiskelijoiden tulee kokonaisuudessaan suorittaa kurssi alusta uudestaan. Puuttuvat läsnäolot voi erikseen korvata osallistumalla myöhemmin järjestettävään opetukseen uudelleen. Erityisestä syystä yksittäinen opiskelija voi antaa korvaavan suorituksen puuttuvalle lähitunnille ja/tai raportille. Suoritustapa ja -aika sovitaan erikseen opettajan kanssa (esim. kirjareferaatti tai itsekseen laadittava, vastaava kirjallinen työ, kuin mitä muiltakin vertaisryhmäläisiltä on vaadittu). Lähtökohta on kuitenkin se, että opiskelijoiden verkostoitumis-, vuorovaikutus-, organisointi- ja koordinoimistaitojen kehittymisen vuoksi jokainen opiskelija suorittaa kurssin vertaisryhmissä, jolloin oma vastuunkanto kurssin toteuttamisesta korostuu.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Kurssiin ei varsinaisesti kuulu suoraan harjoittelua, mutta kaikkien TKI- ja työelämärajapintojen kautta omaa vertaisryhmätuotosta rikastavat kontaktit, haastattelut, tiedonkeruu tai omakohtaiset käytännön kokemukset luetaan lisäarvoksi kurssin suorittamisen kannalta.

Kansainvälisyys

Opiskelijoiden on mahdollista ja suotavaa kurssin kuluessa hyödyntää jo hankkimiaan KV-yhteyksiä. Yksittäisen teeman osalta kurssilaisia voidaan erikseen ohjeistaa hankkimaan KV-rajapinnasta erityisosaamista tai - tietoa.

Lisätietoja opiskelijoille

Kurssi noudattaa vertaisryhmissä tapahtuvaa, prosessoivan oppimisen menetelmää. Kurssiin kannattaa asennoitua siten, että sen aikana ryhmäydytään heti alusta alkaen mahdollisimman aktiivisesti, useammalla eri tasolla - ryhmän aktiivisuus ja autonomisuus on yleensä korreloinut arvosanan paremmuuden kanssa. Opintojakso toteutetaan vertaisryhmissä = kaikki vertaisryhmässä saavat saman, kollektiivisen arvosanan. Opiskelijat määrittävät vertaisryhmilleen ryhmän pelisäännöt, joita ryhmäläisten on kurssin ajan velvollisuus noudattaa. Vertaisryhmällä on oikeus erottaa ryhmästään opiskelija, joka ei noudata yhdessä sovittuja sääntöjä.

Ilmoittautumisaika

07.06.2024 - 22.09.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 15.12.2024

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Matti Kohtala
  • Aki Martikainen
Vastuuhenkilö

Aki Martikainen

Ryhmät
  • 22I190
    Konetekniikka, koneautomaatio

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa käyttää tietojärjestelmiä suunnittelu- ja tuotekehitysprosessissa mekaniikka- ja sähkösuunnittelussa.

Sisältö (OJ)

Opintojaksolla käsitellään 3D-mallintaminen (osat, kokoonpanot, piirustukset) ja mekanismit sekä sähkösuunnittelun dokumentoinnin tuottaminen (johdotuskaavio, virtapiirikaavio ja kojeluettelo).

Esitietovaatimukset (OJ)

Edeltävät opinnot: Tietokoneavusteinen piirtäminen ja mallintaminen 1 ja Tietokoneavusteinen piirtäminen ja mallintaminen 2

Lisätiedot (OJ)

Luennot, harjoitukset, harjoitustyöt.
Kirjallisuus: Luentomonisteet.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Tunnistaa eri suunnittelutehtävissä käytettävät menetelmät. Suoriutuu annetuista tehtävistä ohjattuna/avustettuna. Ottaa vastuun omasta suoriutumisestaan.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Soveltaa oppimaansa käytännön ongelmiin. Osaa valita eri vaihtoehdoista sopivimman menettelytavan ja perustella valintansa. Tunnistaa ja noudattaa omalle alalle tärkeitä toimintatapoja.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Yhdistää oppimansa ammatilliseen kontekstiin. Osaa etsiä erilaisia toimintatapoja ja ratkaisuvaihtoehtoja, perustella valintojaan ja kokeilla uudenlaisia toimintamalleja. Ymmärtää toimintansa taloudelliset ja hyvinvointia edistävät vaikutukset ja osaa toimia myös niitä ennakoiden.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Ei ole.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Harjoitustehtävät arvioidaan asteikolla 0-5. Kokonaisarvosana muodostuu harjoitustehtävien keskiarvosta. Laajimmat tehtävät voidaan jakaa useampiin arviointiosiin ja osassa arviointiin vaikuttaa itse-/vertaisarviointi.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

CAD-luokassa tehtävät tuntiharjoitukset vievät harjoitustyötä eteenpäin, läsnäolo on suositeltavaa mukana pysymiseen.

Oppimateriaalit

Materiaalit julkaistaan Moodlessa. Opiskelijoille annetaan tunnukset videoportaaliin.

Suositeltava kirjallisuus: Pere A. Koneenpiirustus 1&2

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakso vaatii pitkäjänteistä itsenäistä työskentelyä.

Sisällön jaksotus

Opetuskerrat on jaettu aihepiireittäin. Jokaisen kerran alussa käydään teoria ja mahdolliset esimerkit läpi. Tämän jälkeen mahdollisuus jatkaa harjoitustyön tekoa ja saada ohjausta. Viimeiset 3 harjoituskertaa sähkösuunnittelua.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Sovittavissa.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Työelämäyhteistyö on mahdollista.

Kansainvälisyys

Ei ole.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojaksolla käytettävät ohjelmistot voi myös asentaa omalle koneelle.

Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 07.09.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Iina Nieminen
  • Tietojenkäsittely Virtuaalihenkilö
  • Jere Käpyaho
  • Marja-Liisa Timperi
Vastuuhenkilö

Iina Nieminen

Ryhmät
  • 24I112A
    Konetekniikka 2024

Tavoitteet (OJ)

Tietotekniset työkalut (2op):
• Opiskelija omaa perusteet tietotekniikan hyväksikäyttöön hyödyntäen taulukkolaskenta-, tekstinkäsittely- ja esitysgrafiikkaohjelmia. Näitä tietoja ja taitoja hän myöhemmissä opinnoissaan hyödyntää ja syventää.

Ohjelmoinnin perusteet (2op):
Opiskelija tuntee:
• ohjelmoinnin idean
• tavan tuottaa ohjelmia
• ohjelmoinnin sovelluskohteita ja merkityksen omalla alalla
• perusteita ohjelmistoprojektien kulusta
Opiskelija osaa:
• hyödyntää ohjelmoinnin peruskäsitteitä ja -taitoja
• ratkoa pieniä ohjelmointiongelmia

Tiedonhankinta ja teknisen raportoinnin perusteet (1op):
• Opiskelija tuntee kirjaston palvelut, osaa paikallistaa opinnoissaan tarvitsemansa aineistot ja hakea niistä tietoa.
• laatia kohdeyleisölle kirjallisia esityksiä annetuista tehtävistä
• käyttää kirjoitusviestinnässään tekniikan standardien ja kielenkäyttösuositusten mukaista kieltä
• osaa raportoida tekniikan alan asioita
• osaa laatia ohjattuna tehtävän mukaisen mittauspöytäkirjan
• osaa laatia ohjattuna normien mukaisen raportin (TAMKin raportointiohje)

Sisältö (OJ)

Tietotekniset työkalut (2op):
Taulukkolaskenta-, tekstinkäsittely- ja esitysgrafiikkaohjelmien käyttötaidot opiskelun ja tulevan työelämän tukena.

Ohjelmoinnin perusteet (2op):
Ohjelmoinnin peruskäsitteet, algoritmit, perustietotyypit, merkkijonot, valinta- ja toistorakenteet, taulukot ja aliohjelmat. Yleiskuva ohjelmistoprojektien kulusta.

BYOD-idea:
• CAD-ohjelmistojen etäkäyttö
• Konetekniikan muiden ohjelmistojen toimivuus omissa koneissa

• Kirjaston palvelut ja aineistot, etäkäyttö
• Tiedonhankinnan perusteet
• Eettinen tiedonkäyttö korkeakouluopinnoissa
• Avoin tiede
• raportointi tekniikan alalla
• mittauspöytäkirjan laadinta
• normien mukaisen raportin laadinta
(TAMKin raportointiohje)

Lisätiedot (OJ)

Tietotekniset työkalut (2op) sekä

Opintojaksototeutuksilla käytetään opettajan erikseen määrittelemiä ohjelmistoja, esim. Microsoft365 tarjoamat ohjelmistot.

Ohjelmoinnin perusteet (2op):
Opintojaksototeutuksilla käytetään opettajan erikseen määrittelemiä ohjelmointiympäristöjä joko paikallisesti omalla tietokoneella tai etäkäytössä selainpohjaisesti. Lähtökohtaisesti opintojaksoilla käytetään Python-ohjelmointikieltä.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Tietotekniset työkalut (2op):
Opiskelija osaa käyttää taulukkolaskenta-, tekstinkäsittely- ja esitysgrafiikkaohjelmien yksinkertaisimpia työkaluja ja ominaisuuksia. Opiskelija osaa soveltaa oppimaansa yksinkertaisemmissa tehtävissä. Opiskelija ottaa vastuun omasta opiskelustaan ja tekee tehtävät itsenäisesti.

Ohjelmoinnin perusteet (2op):
Opiskelija ymmärtää sisällössä kuvatut ohjelmoinnin peruskäsitteet sekä osaa ratkoa ohjelmointiongelmia koodiesimerkkien ja malliratkaisujen pohjalta itsenäisesti annettujen aikataulujen puitteissa. Opiskelija ottaa vastuun omasta opiskelustaan.

Tiedonhankintatehtävät on hyväksytysti tehty.
Opiskelija osaa perusteet tekniikan alan raportoinnista sekä mittauspöytäkirjan laadinnasta.
Opiskelija osaa käyttää normien mukaista raporttia (TAMKin raportointiohje).

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Tietotekniset työkalut (2op):
Opiskelija osaa käyttää taulukkolaskenta-, tekstinkäsittely- ja esitysgrafiikkaohjelmien keskeisiä työkaluja ja ominaisuuksia. Opiskelija osaa soveltaa ja hyödyntää oppimaansa. Opiskelija ottaa vastuun opiskelustaan ja suoriutuu annetuista tehtävistä itsenäisesti sekä ryhmässä annetun aikataulun puitteissa.

Ohjelmoinnin perusteet (2op):
Opiskelija ymmärtää sisällössä kuvatut ohjelmoinnin peruskäsitteet sekä osaa näitä hyödyntäen ratkoa käytännön ohjelmointiongelmia monipuolisesti ja perustellusti annettujen aikataulujen puitteissa. Opiskelija suoriutuu annetuista tehtävistä itsenäisesti ja ottaa vastuun myös ryhmän suoriutumisesta.

Opiskelija osaa laatia kohdeyleisölle kirjallisia esityksiä annetuista tehtävistä. Opiskelija osaa raportoida tekniikan alan asioita sekä laatia mittauspöytäkirjan hyvin.
Opiskelija osaa käyttää hyvin normien mukaista raporttia (TAMKin raportointiohje).

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Tietotekniset työkalut (2op):
Opiskelija osaa monipuolisesti käyttää taulukkolaskenta-, tekstinkäsittely- ja esitysgrafiikkaohjelmien keskeisiä työkaluja ja ominaisuuksia. Opiskelija osaa soveltaa ja hyödyntää oppimaansa haastavammissakin tehtävissä. Opiskelija on motivoitunut ja ottaa sitoutuneesti vastuuta omasta ja ryhmän suoriutumisesta annettujen aikataulujen puitteissa.

Ohjelmoinnin perusteet (2op):
Opiskelija ymmärtää sisällössä kuvatut ohjelmoinnin peruskäsitteet ja osaa ratkoa käytännön pieniä ohjelmointiongelmia kekseliäästi ja monipuolisesti hyviä ohjelmointirakenteita käyttäen annettujen aikataulujen puitteissa. Opiskelija osaa tuottaa hyvää ja selkeää ohjelmakoodia sekä tunnistaa mahdolliset vaihtoehtoiset toteutustavat. Opiskelija on erittäin motivoitunut ja ottaa sitoutuneesti vastuuta omasta ja ryhmän suoriutumisesta.

Opiskelija osaa laatia kohdeyleisölle kirjallisia esityksiä annetuista tehtävistä. Opiskelija käyttää kirjoitusviestinnässään tekniikan standardien ja kielenkäyttösuositusten mukaista kieltä.
Opiskelija osaa raportoida tekniikan alan asioita sekä laatia mittauspöytäkirjan erinomaisesti.
Opiskelija osaa käyttää erinomaisesti normien mukaista raporttia (TAMKin raportointiohje).

Aika ja paikka

Aikataulut: https://lukkarit.tamk.fi
Lähitunnit toteutetaan TAMK-pääkampuksella.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Ei tenttiä.
Arvostelu perustuu viikkoharjoituksiin ja harjoitustehtäväkokonaisuuksiin sekä lyhyisiin testeihin.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakson (5 op) kokonaisarvosana määräytyy painotettuna keskiarvona opintojakson osuuksien laajuuksien mukaan. Kaikista osuuksista on saatava hyväksytty arvosana.

OHJELMOINTI (2 op): Ohjelmointiosuus arvioidaan asteikolla 0-5 määräaikaan palautettujen harjoitustehtävien perusteella. Määräajan jälkeen tehdyt palautukset arvioidaan numerolla 1. Palautusten määrä ja arvosanan muodostuminen: 30 % = 1, 50 % = 2, 70 % = 3, 90 % = 4, 100 % = 5.

TIETOTEKNISET TYÖKALUT (2 op): Arvioidaan harjoitustehtävien perusteella asteikolla 0-5. Tarkemmat arvioinnin perusteet on esitelty Moodlessa.

TEKNINEN RAPORTOINTI (1 op): Arvioidaan testien ja harjoitustehtävien perusteella asteikolla 0-5. Hyväksytty suoritus sisältää tiedonhankinnan materiaalin opiskelemisen hyväksytysti.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Ohjelmointi (2 op): Lähiopetus, viikkoharjoitukset

Tietotekniset työkalut (2 op): Monimuotototeutus, harjoitustehtäväkokonaisuudet
Iso-osa opiskelusta suoritetaan verkossa oman aikataulun ja tahdin mukaan. Tämä osa on suoritettavissa myös kokonaan Ajankohtaan sitomattomana verkko-oppimisena.

Tekninen raportointi: Itseopiskelu verkossa, lähiopetus ja harjoitukset

Oppimateriaalit

Verkkomateriaali kunkin opintojakson osan omassa Moodle-oppimisympäristössä.
* Ohjelmointi
* Tietotekniset työkalut, Tekninen raportointi
* Tiedonhankinta

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

.Ohjelmoinnin osuus: 2 opintopisteen osuus, kokonaistyömäärä keskimäärin 2 op * 27 h/op = 54 h.
Insinöörin perustekniset työkalut: 2 opintopisteen osuus, kokonaistyömäärä keskimäärin 2 op * 27 h/op = 54 h.
Tekninen raportointi 1 op = 27 h

Aikataulut käydään tarkemmin läpi osioiden ensimmäisillä oppitunneilla.

Sisällön jaksotus

Käydään läpi osioiden ensimmäisillä oppitunneilla

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Ota yhteys luennoitsijaan

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

-

Kansainvälisyys

-

Lisätietoja opiskelijoille

Ohjelmointi: jere.kapyaho@tuni.fi
Tietotekniset työkalut: iina.nieminen@tuni.fi
Tekninen raportointi: iina.nieminen@tuni.fi
Tiedonhankinta: marja-liisa.timperi@tuni.fi

02.07.2024 - 14.09.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 14.12.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Ville Jouppila
  • Mikko Korpela
Vastuuhenkilö

Ville Jouppila

Ryhmät
  • 21I190
    Konetekniikka, koneautomaatio

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija
• osaa valita tyypillisiin koneautomaation sovelluksiin sopivan toimilaitteet
• hallitsee hydrauliikan ja pneumatiikan perusteet
• osaa suunnitella ja mitoittaa pneumaattisia ja hydraulisia järjestelmiä
• osaa proportionaali- ja digitaalihydrauliikan perusteet
• osaa valita sähkömoottorityypin ja -mallin sekä ohjauksen koneautomaation tavallisimpiin sovelluksiin ja osaa tulkita sähkömoottorien ohjausvirtapiiri- ja asennuskaavioita.
• osaa mitoittaa taajuusmuuttajakäytön koneautomaation sovelluksiin
• hallitsee sähkömoottorikäyttöjen parametroinnin
• tuntee sähkö- ja koneturvallisuuteen liittyvän lainsäädännön ja standardit

Sisältö (OJ)

• Hydrauliikan ja pneumatiikan perusteet
• Proportionaali- ja digitaalihydrauliikan perusteet
• Sähkömoottorit ja taajuusmuuttajat
• Toimilaitteiden mitoitukset koneautomaatiosovelluksissa

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija hallitsee toimilaitetekniikan perustiedot, osaa valita ja mitoittaa avustetusti sopivimmat komponentit tyypilliseen koneautomaatiojärjestelmään. Opiskelija suoriutuu avustetusti toimilaitetekniikan labra- ja harjoitustöistä.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija hallitsee hyvin toimilaitetekniikan (sähkökäytöt, pneumatiikka, hydrauliikka) teorian. Opiskelija osaa valita ja mitoittaa itsenäisesti ja perustellusti tyypilliseen koneautomaation sovelluskohteeseen sopivimman toimilaite- ja ohjausratkaisun. Suoriutuu hyvin toimilaitetekniikan labra- ja harjoitustöistä.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija hallitsee erinomaisesti toimilaitetekniikan (sähkökäytöt, pneumatiikka, hydrauliikka) teorian. Opiskelija osaa valita ja mitoittaa itsenäisesti ja perustellusti koneautomaation sovelluskohteeseen sopivimman toimilaite- ja ohjausratkaisun. Suoriutuu erinomaisesti toimilaitetekniikan labra- ja harjoitustöistä.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

18.11.2024 - 05.01.2025

Ajoitus

01.01.2025 - 31.05.2025

Laajuus

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Lasse Hillman
Vastuuhenkilö

Jere Siivonen

Ryhmät
  • 22I160
    Konetekniikka, tuotantotekniikka

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija saa kokonaiskuvan yrityksen toiminnanohjausprosessista ja oppii erilaiset menetelmät toimitusketujun ohjaamiseksi ja kustannustehokkuuden parantamiseksi. Opiskelija ymmärtää kestävän kehityksen merkityksen kustannustehokkaan tuotannonsuunnittelun näkökulmasta. Opiskelija osaa soveltaa tuotannonohjausta ja -suunnittelua digitaalisen mallin avulla.

Sisältö (OJ)

Tuotannon- ja toiminnanohjaamisen ongelmat, tarpeet ja tavoitteet sekä myös tuotannonohjauksen eri suoritusvaiheet ja sisältö erityyppisissä tuotantojärjestelmissä ja toimintaympäristöissä. Kapasiteetin, toimituskyvyn ja materiaalinohjauksen hallinta. Toiminnaohjausjärjestelmän käyttö reaalisella tietokannalla. Opiskelija ymmärtää kestävän kehityksen merkityksen kustannustehokkaan tuotannonsuunnittelun näkökulmasta. Opiskelija osaa soveltaa tuotannonohjausta ja -suunnittelua digitaalisen mallin avulla.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija saa kokonaiskuva yrityksen toiminnanohjausprosessista ja oppii tunnistamaan ja myös osaa erilaiset menetelmät toimitusketjun ohjaamiseksi ja kustannustehokkuuden parantamiseksi.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija ymmärtää, tuntee hyvin ja osaa luoda kestävän kehityksen merkityksen kustannustehokkaan tuotannonsuunnittelun näkökulmasta. Opiskelija kykenee selvittämään tarvittavia ja ratkaisemaan tuotantoon ja valmistukseen liittyviä ongelmia itsenäisesti yksinkertaisissa tapauksissa.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija ymmärtää, hallitsee erinomaisesti ja osaa soveltaa tuotannonohjausta ja -suunnittelua digitaalisen mallin avulla. Opiskelija pystyy soveltamaan taitojaan erilaisten ongelmien selvittämisessä ja ratkaisemisessa itsenäisesti.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 11.08.2024

Ajoitus

12.08.2024 - 16.12.2024

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Mika Moisio
Vastuuhenkilö

Mika Moisio

Ryhmät
  • 22I160
    Konetekniikka, tuotantotekniikka

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija tietää lastunmuodostuksen merkityksen tuotannon taloudellisuuden ja työturvallisuuden kannalta. Opiskelija tietää lastunmuodostuksen perusteet ja siihen vaikuttavat tekijät ja osaa hallita sitä. Opiskelija osaa valita työkalut työstökustannusten ja työturvallisuuden mukaan. Opiskelija tuntee lastuavan työstön työkalut ja niiden ominaisuuksien vaikutuksen valmistukseen. Opiskelija tuntee terien kulumismekanismit ja niiden ehkäisymenetelmät. Opiskelija tuntee työstön taloudellisuuteen vaikuttavat tekijät ja pystyy määrittämään terille taloudellisen kestoajan kestävän kehityksen periaatteiden mukaan yrityksen liiketoiminnassa. Opiskelija osaa tuottaa ratkaisuja digitalisaatiota hyödyntäen.

Sisältö (OJ)

Lastun muodostus, lastuttavuus, terien kulumismekanismit, teräpalan kesto, terien valinta, lastuamisarvojen merkitys, työstön taloudellisuus, työstökustannukset, valmistuksen suunnittelu, työvaiheistus.

Opiskelija tuntee työstön taloudellisuuteen vaikuttavat tekijät ja pystyy määrittämään terille taloudellisen kestoajan kestävän kehityksen periaatteiden mukaan yrityksen liiketoiminnassa.
Opiskelija osaa tuottaa ratkaisuja digitalisaatiota hyödyntäen.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija tunnistaa aihepiirin tärkeimmät peruskäsitteet ja suureet. Opiskelija tiedostaa aihepiiriä hallitsevat lait ja suoriutuu annetuista tehtävistä, tarvittaessa avustettuna.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija tuntee aihepiiriä hallitsevat lait ja suureet. Opiskelija suoriutuu itsenäisesti annetuista tehtävistä.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija hallitsee hyvin kaikki aihepiirin osa-alueet ja pystyy soveltamaan taitoaan erilaisiin aihepiirin tehtäviin.

Aika ja paikka

Lukujärjestyksen mukaan.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Moodle-tentti osallistujien kanssa sovittavana ajankohtana.

Uusintatentti järjestetään joustavasti osallistujien kanssa sopien.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Sovelletaan TAMKin yhteisiä arviointikriteerejä:
https://intra.tuni.fi/handbook?page=2151

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Etä- tai lähiopetus, pienryhmätuotokset ja yksilötehtävät opintojakson aihepiiristä.

Oppimateriaalit

Työkalun ja materiaalin vaikutus toisiinsa, Aarre Lehtimäki: https://1drv.ms/b/s!AgmIzq_1uvK_kAebrMKN21ECPrPf

Suositeltavaa kirjallisuutta:
Koneistus, Keijo Maaranen, Sanomapro Oy, 2012
Valmistustekniikka, E.Ihalainen – K.Aaltonen, M. Aromäki, P. Sihvonen, Otatieto, 2011
Koneistustekniikat, Kalevi Aaltonen, Paul Andersson, Veijo Kauppinen, WSOY, 1997

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

1op vastaa 27h opiskelijan työtä sisältäen opetuksen, ryhmätyön ja itsenäisen työn.

Sisällön jaksotus

Sisällön jaksotus löytyy Moodle-alustalta

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

TAMK hyväksilukujärjestelmän mukaan.

Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

-Läsnä alle vaaditun minimimärän (ei tenttioikeutta)
-Tentin pistemäärä alle minimimäärän

Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Tentin pistemäärä 3-6:
Opiskelija osaa koneistuksen peruskäsitteet ja keskeiset oppimistavoitteet

Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Tentin pistemäärä 7-8:
Opiskelija osaa koneistuksen peruskäsitteet ja keskeiset oppimistavoitteet
Opiskelija osaa soveltaa toteutuksessa oppimaansa nykyaikaisessa konepajassa

Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Tentin pistemäärä 9-10:
Opiskelija osaa koneistuksen peruskäsitteet ja keskeiset oppimistavoitteet
Osaa soveltaa toteutuksessa oppimaansa ja oman ajattelun kautta tuottaa uusia ratkaisuita opintojakson aihepiiristä

Ilmoittautumisaika

18.11.2024 - 15.01.2025

Ajoitus

06.01.2025 - 31.05.2025

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Matti Kivimäki
Vastuuhenkilö

Matti Kivimäki

Ryhmät
  • 22I228K
    Konetekniikka,, älykkäät koneet
  • 22I190
    Konetekniikka, koneautomaatio
  • 22I111
    Konetekniikka, tuotekehitys
  • 22AI112P
    Konetekniikka 2022, monimuoto
  • 22I180
    Konetekniikka, lentokonetekniika
  • 22I160
    Konetekniikka, tuotantotekniikka
  • VAPAA
    Vapaasti valittavat opinnot

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa uuden teollisen tuotteen/palvelun/järjestelmän tuotekehitysprojektin eri vaiheet ja menetelmiä. Opiskelija osaa hinnoittelun ja katetuottolaskennan periaatteet sekä ymmärtää tuotteen arvonmuodostuksen ja elinkaaren, kestävän kehityksen huomioiden.
Opiskelija tuntee teknisten- ja investointituotteiden osto - ja myyntiprosessien lainalaisuudet. Opiskelija kykenee työskentelemään oman teollisen suuntautumisvaihtoehtonsa tuotekehitysprojektissa, projektille ja loppuasiakkaalle lisäarvoa tuottaen - esim. IoT:n mahdollisuuksia hyödyntäen.
Lisäksi opiskelija ymmärtää myynnin ja markkinoinnin yhteyden kaupallisen menestyksen kannalta, osaten fokusoitua myös kansainvälisille markkinoille.

Sisältö (OJ)

Markkinalähtöisen tuotestrategia ja tuotekehityksen merkitykses yrityksen menestystekijänä. Tuotekehityksen menetelmät, organisointi, budjetointi ja tulosten suojaamisenen. Uuden tuotteen kehitys, tuotteistus, tuoterakenteen ja tuotteen elinkaaren hallinta osana tuotekehitysprosessia. Asiakastarpeiden määrittely ja vaatimustenhallinta sekä markkinoinnin kanavat.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija tunnistaa teollisen tuotekehityksen, myynnin ja markkinoinnin tärkeimmät peruskäsitteet, toiminnot ja vaikuttavat suureet. Opiskelija tiedostaa aihepiiriä hallitsevat lait ja suoriutuu annetuista tehtävistä, tarvittaessa avustettuna.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija tuntee teollista tuotekehitystä, myyntiä ja markkinointia hallitsevat lait, toiminnot ja suureet. Opiskelija suoriutuu itsenäisesti annetuista tehtävistä.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija hallitsee hyvin kaikki teollisen tuotekehityksen, myynnin ja markkinoinnin osa-alueet ja pystyy soveltamaan taitoaan erilaisiin aihepiirin tehtäviin.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.08.2024

Ajoitus

06.09.2024 - 13.12.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Mika Nikander
Vastuuhenkilö

Mika Nikander

Ryhmät
  • 23AI112
    Konetekniikka 2023, monimuoto

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija tuntee järjestelmällisen tuotekehityksen menetelmät, työtavat ja apuvälineet sekä ymmärtää luovuuden ja ideoinnin merkityksen tuotteiden kehittämisessä. Opiskelija ymmärtää kestävän kehityksen lähtökohdat tuotesuunnittelussa ja yrityksen toiminnassa. Ymmärtää konseptoinnin, konfiguroinnin, tuoterakenteen, teollisen muotoilun, ergonomian sekä suunnittelumenetelmien perusteet ja merkityksen tuotekehityksessä. Osaa suunnitella ja valvoa tuotekehitysprojektia. Tuntee tuotekehitystyön tuloksien suojaamismahdollisuudet. Ymmärtää konedirektiivin vaatimukset suunnittelutyölle sekä osaa suunnitella turvallisia ja käyttäjäystävällisiä laitteita ja rakenteita

Sisältö (OJ)

Tekninen luovuus ja tuoteideat. Tuotekehitysprosessi: Tuotekehitys ideasta valmiiksi tuotteeksi ja sen markkinointi. Systemaattinen tuotekehitys. Rakennesuunnittelu. Konseptointi. Testaus. Prototyypit (ml. Rapid prototyping) ja testaus. Tuote-kehitysprojektin ohjaus ja valvonta. Tuotekehitystyön tuloksien suojaaminen. Teollinen muotoilu. Ergonomia. Tuotekehitystyön laatu. DFM, DFA, DFX.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija tunnistaa järjestelmällisen tuotekehityksen menetelmät, työtavat ja apuvälineet sekä ymmärtää luovuuden ja ideoinnin merkityksen tuotteiden kehittämisessä. Ottaa vastuun omasta suoriutumisestaan.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija tuntee tuotekehitystoiminnan keskeiset toimintamallit sekä prosessit ja osaa itsenäisesti käyttää niitä. Opiskelija tunnista konedirektiivin vaatimukset suunnittelutyölle. Ottaa vastuuta ja sitoutuu oman toiminnan lisäksi myös ryhmän toimintaan.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija hallitsee hyvin kaikki tuotekehitysprosessin osa-alueet ja pystyy soveltamaan taitojaan erilaisissa tuotekehitystehtävissä kehitettäessä turvallisia ja käyttäjäystävällisiä laitteita ja rakenteita. Opiskelija osaa huomioida konedirektiivin vaatimukset suunnittelutyölle. Toimii vastuullisesti ja sitoutuneesti yhteisön ja oman alan vaatimukset ja tarpeet huomioon ottaen.

Aika ja paikka

Syyskuu 2024

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Ei tenttiä

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Ratkaisujen ideointi-harjoitustyö
40% painoarvo

Konedirektiivi-harjoitustyö
40% painoarvo

Ryhmätyöskentely
±20% painoarvo

Arvostelu 0-5

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

tiimityöskentely
ongelmalähtöinen opiskelu
harjoitustyöt

Oppimateriaalit

Toteutuksen luentomateriaali Teams Class Notebookissa. Teams toimii kurssialustana..

Suositeltava kirja

Tapani Jokinen: Tuotekehitysoppi
Tämä kirja löytyy digitaalisena Class Notebookissa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Luennot 7 kpl.

Harjoitustyöt: konedirektiivi ja ratkaisujen ideointi ovat ryhmätehtäviä, jotka ovat pakollisia.

Konedirektiivityöhön ja ratkaisujen ideointiin kuuluu myös ryhmän esitys, johon kaikkien ryhmän jäsenten tulee osallistua.

Sisällön jaksotus

Opintojakson alussa jaetaan erillinen aikataulu

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

ei ole

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Kurssin alkupuolella Toni Pippola pitää luennon tekoälystä.

Comatecin insinöörit vetävät innovointihaasteen tammikuussa. Ryhmät ideoivat haasteeseen ratkaisuja ja esittävät ratkaisut Comatecin Tampereen tiimin vetäjälle kuukauden päästä.

Kurssilla hyödynnetään aikaisempien työelämäyhteistöiden materiaaleja.

Kurssilla suoritetaan kaksi harjoitustyötä: konedirektiiviharjoitustyö ja ideointi suunnitteluprosessissa Comatecin kanssa määriteltyihin haasteisiin.
Molemmat ovat ryhmätyöskentelyä.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakson toteutukselta kerätään palautetta Opintojaksopalautejärjestelmän kautta.

Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Harjoitustyöt tekemättä ja tiimin muiden jäsenten mukaan ei ole osallistunut tekemiseen.

Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija tunnistaa järjestelmällisen tuotekehityksen menetelmät, työtavat ja apuvälineet sekä
ymmärtää luovuuden ja ideoinnin merkityksen tuotteiden kehittämisessä. Ottaa vastuun omasta
suoriutumisestaan.

Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija tuntee tuotekehitystoiminnan keskeiset toimintamallit sekä prosessit ja osaa itsenäisesti
käyttää niitä. Opiskelija tunnista konedirektiivin vaatimukset suunnittelutyölle. Ottaa vastuuta ja
sitoutuu oman toiminnan lisäksi myös ryhmän toimintaan.

Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija hallitsee hyvin kaikki tuotekehitysprosessin osa-alueet ja pystyy soveltamaan taitojaan
erilaisissa tuotekehitystehtävissä kehitettäessä turvallisia ja käyttäjäystävällisiä laitteita ja rakenteita.
Opiskelija osaa huomioida konedirektiivin vaatimukset suunnittelutyölle. Toimii vastuullisesti ja
sitoutuneesti yhteisön ja oman alan vaatimukset ja tarpeet huomioon ottaen.

Ilmoittautumisaika

02.12.2024 - 31.12.2024

Ajoitus

01.01.2025 - 31.07.2025

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Autotekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Marko Rantonen
Vastuuhenkilö

Marko Rantonen

Ryhmät
  • 22I131
    Autotekniikka, auto- ja työkonetekniikka

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija tuntee järjestelmällisen tuotekehityksen menetelmät, työtavat ja apuvälineet sekä ymmärtää luovuuden ja ideoinnin merkityksen tuotteiden kehittämisessä. Opiskelija ymmärtää kestävän kehityksen lähtökohdat tuotesuunnittelussa ja yrityksen toiminnassa. Ymmärtää konseptoinnin, konfiguroinnin, tuoterakenteen, teollisen muotoilun, ergonomian sekä suunnittelumenetelmien perusteet ja merkityksen tuotekehityksessä. Osaa suunnitella ja valvoa tuotekehitysprojektia. Tuntee tuotekehitystyön tuloksien suojaamismahdollisuudet. Ymmärtää konedirektiivin vaatimukset suunnittelutyölle sekä osaa suunnitella turvallisia ja käyttäjäystävällisiä laitteita ja rakenteita

Sisältö (OJ)

Tekninen luovuus ja tuoteideat. Tuotekehitysprosessi: Tuotekehitys ideasta valmiiksi tuotteeksi ja sen markkinointi. Systemaattinen tuotekehitys. Rakennesuunnittelu. Konseptointi. Testaus. Prototyypit (ml. Rapid prototyping) ja testaus. Tuote-kehitysprojektin ohjaus ja valvonta. Tuotekehitystyön tuloksien suojaaminen. Teollinen muotoilu. Ergonomia. Tuotekehitystyön laatu. DFM, DFA, DFX.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija tunnistaa järjestelmällisen tuotekehityksen menetelmät, työtavat ja apuvälineet sekä ymmärtää luovuuden ja ideoinnin merkityksen tuotteiden kehittämisessä. Ottaa vastuun omasta suoriutumisestaan.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija tuntee tuotekehitystoiminnan keskeiset toimintamallit sekä prosessit ja osaa itsenäisesti käyttää niitä. Opiskelija tunnista konedirektiivin vaatimukset suunnittelutyölle. Ottaa vastuuta ja sitoutuu oman toiminnan lisäksi myös ryhmän toimintaan.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija hallitsee hyvin kaikki tuotekehitysprosessin osa-alueet ja pystyy soveltamaan taitojaan erilaisissa tuotekehitystehtävissä kehitettäessä turvallisia ja käyttäjäystävällisiä laitteita ja rakenteita. Opiskelija osaa huomioida konedirektiivin vaatimukset suunnittelutyölle. Toimii vastuullisesti ja sitoutuneesti yhteisön ja oman alan vaatimukset ja tarpeet huomioon ottaen.

Aika ja paikka

Alkaa viikolla 2 lukujärjestyksen mukaisesti.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Toteutuksessa ei ole tenttiä.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Luennot: Vapaaehtoiset
Arvosana: harjoitustyö (80%) ja tunti/ryhmätyöskentelyaktiivisuus (20%)
Harjoitustyö(t): Pakolliset. 2 kpl, Työtapa ryhmätyö. Arvostelu 0-5.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

projektityöskentely ryhmissä
ongelmalähtöinen opiskelu
harjoitustyöt
Lähiopetus: 3 h/vko
seminaariesitykset

Oppimateriaalit

Moodlessa on toteutuksen luentomateriaali.
Suositeltava kirja Ulrich/Eppinger: Product design and development
Tapani Jokinen: Tuotekehitysoppi
Konedirektiivi

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Luennot,3h/viikko ja Harjoitustöitä itsenäisesti ja ryhmissä.
Harjoitustyöt, joita on kaksi, ovat ryhmätöitä ja ne ovat kurssin pakollinen osasuoritus.

Sisällön jaksotus

Opintojakson alussa jaetaan erillinen aikataulu.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

ei ole

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakson toteutukselta kerätään palautetta Opintojaksopalautejärjestelmän kautta.
mahdollisesti vierailijaluentoja

Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Harjoitustyö(t) suorittamatta.

Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Ottaa vastuun omasta suoriutumisestaan.
Tehtävien ja niiden raportointi aikataulun mukaisesti.
Tunnistaa tuotekehitysprosessin päätavoitteet
Ymmärtää systemaattisen tuotekehityksen vaiheet.

Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Ottaa vastuuta ja sitoutuu oman toiminnan lisäksi myös ryhmän toimintaan.
Osaa toimia ideointiryhmissä
Ymmärtää ideoinnin merkityksen tuotekehityksessä
Tietää keskeiset tuotekehitystyön suojausmahdollisuudet (patentit yms.) ja niiden periaatteet ja osaa soveltaa niitä.
Tietää pääpiirteissään CE -merkinnän asettamat vaatimukset koneen valmistajalle.
Tietää tuotetestauksen prosessin ja osaa soveltaa sitä tuotekehityksen erivaiheissa.

Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Toimii vastuullisesti ja sitoutuneesti yhteisön ja oman alan vaatimukset ja tarpeet huomioon ottaen.
Ymmärtää CE -merkinnän asettamat vaatimukset koneensuunnittelulle ja pystyy ohjaamaan suunnittelutoimintaa sen mukaisesti.
Osaa laatia riskianalyysin koneelle ja parantaa sen avulla koneen turvallisuutta.
Hallitsee tuotekehitysprojektin suunnitteluvaiheen vaatimat projektinhallinnan tehtävät ja aikataulutekniikat: jana- (Gantt), lohko- ja nuolikaaviot.

Ilmoittautumisaika

18.11.2024 - 05.01.2025

Ajoitus

01.01.2025 - 31.05.2025

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Mika Nikander
Vastuuhenkilö

Mika Nikander

Ryhmät
  • 23I112A
    Konetekniikka 2023

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija tuntee järjestelmällisen tuotekehityksen menetelmät, työtavat ja apuvälineet sekä ymmärtää luovuuden ja ideoinnin merkityksen tuotteiden kehittämisessä. Opiskelija ymmärtää kestävän kehityksen lähtökohdat tuotesuunnittelussa ja yrityksen toiminnassa. Ymmärtää konseptoinnin, konfiguroinnin, tuoterakenteen, teollisen muotoilun, ergonomian sekä suunnittelumenetelmien perusteet ja merkityksen tuotekehityksessä. Osaa suunnitella ja valvoa tuotekehitysprojektia. Tuntee tuotekehitystyön tuloksien suojaamismahdollisuudet. Ymmärtää konedirektiivin vaatimukset suunnittelutyölle sekä osaa suunnitella turvallisia ja käyttäjäystävällisiä laitteita ja rakenteita

Sisältö (OJ)

Tekninen luovuus ja tuoteideat. Tuotekehitysprosessi: Tuotekehitys ideasta valmiiksi tuotteeksi ja sen markkinointi. Systemaattinen tuotekehitys. Rakennesuunnittelu. Konseptointi. Testaus. Prototyypit (ml. Rapid prototyping) ja testaus. Tuote-kehitysprojektin ohjaus ja valvonta. Tuotekehitystyön tuloksien suojaaminen. Teollinen muotoilu. Ergonomia. Tuotekehitystyön laatu. DFM, DFA, DFX.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija tunnistaa järjestelmällisen tuotekehityksen menetelmät, työtavat ja apuvälineet sekä ymmärtää luovuuden ja ideoinnin merkityksen tuotteiden kehittämisessä. Ottaa vastuun omasta suoriutumisestaan.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija tuntee tuotekehitystoiminnan keskeiset toimintamallit sekä prosessit ja osaa itsenäisesti käyttää niitä. Opiskelija tunnista konedirektiivin vaatimukset suunnittelutyölle. Ottaa vastuuta ja sitoutuu oman toiminnan lisäksi myös ryhmän toimintaan.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija hallitsee hyvin kaikki tuotekehitysprosessin osa-alueet ja pystyy soveltamaan taitojaan erilaisissa tuotekehitystehtävissä kehitettäessä turvallisia ja käyttäjäystävällisiä laitteita ja rakenteita. Opiskelija osaa huomioida konedirektiivin vaatimukset suunnittelutyölle. Toimii vastuullisesti ja sitoutuneesti yhteisön ja oman alan vaatimukset ja tarpeet huomioon ottaen.

Aika ja paikka

Tammikuu 2025

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Ei tenttiä

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Ratkaisujen ideointi-harjoitustyö
40% painoarvo

Konedirektiivi-harjoitustyö
40% painoarvo

Ryhmätyöskentely
20% painoarvo

Arvostelu 0-5

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

tiimityöskentely
Projektityö
Luennot

Oppimateriaalit

Toteutuksen luentomateriaali Teamsin luokkatyö-osiossa. Teams toimii päätyökaluna. Moodlea ei käytetä.

Suositeltava kirja

Tapani Jokinen: Tuotekehitysoppi
Tämä kirja löytyy digitaalisena luokkatyö-osiossa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Luennot 6 kpl.

Harjoitustyöt: konedirektiivi- ja suunnitteluprojektit ovat ryhmätehtäviä, jotka ovat pakollisia.

Konedirektiivi- ja suunnitteluprojektiin kuuluu myös ryhmän esitys, johon kaikkien ryhmän jäsenten tulee osallistua.

Sisällön jaksotus

Opintojakson alussa jaetaan erillinen aikataulu

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

ei ole

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Kurssilla suoritetaan kaksi harjoitustyötä: suunnitteluharjoitustyö ja konedirektiiviharjoitustyö

07.01.2025 - 13.04.2025

Laajuus

2 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 30

Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Sakari Lepola
  • Jarmo Lehtonen
  • Juuso Huhtiniemi
Vastuuhenkilö

Sakari Lepola

Ryhmät
  • 24I112A
    Konetekniikka 2024

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija suorittaa toteutuksella SPEKin ja TTK:n hallinoimat tulityö ja työturvallisuuskortit.
Opiskeilja osaa ja tunnistaa tulitöihin ja työturvallisuuteen liittyvät vaatimukset ja säännökset.

Sisältö (OJ)

Toteutuksella suoritetaan SPEKin hallinnoima tulityökortti, sekä TTK:n hallinnoima työturvallisuuskortti. Näiden koulutusten sisältöä ohjaa SPEK ja TTK, ja tarkemmat kuvaukset löytyvät heidän nettisivuiltaan.
Osaaminen todennetaan SPEKin ja TTK:n laatimilla kokeilla, ja niiden hyväksytysti suorittamalla saa molemmat kortit.

Lisätiedot (OJ)

Sammutusharjoitus pidetään ulkona, joten huomioi tulityökorttikoulutuksen päivänä oleva sää.
Kummankin korttikoulutuksen osalta kokoaikainen läsnäolo on pakollista. Poissaoloa ei pysty korvaamaan lisätöillä tms.
Molempien korttikoulutuksien kesto on 8h, joten myöhästyminen koulutustilaisuudesta johtaa osuuden hylkäämiseen.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Molemmat korttikoulutukset arvioidaan asteikolla Hyväksytty/ Hylätty. Jos saat kummastakin korttikoulutuksesta hyväksytyn, koko kurssin arvosanaksi tulee Hyväksytty. Molempien korttien suorittaminen edellyttää täyttä läsnäoloa kurssilla.

Aika ja paikka

Lukujärjestyksen mukaisesti.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Tentti pidetään kurssipäivän lopuksi. Uusintamahdollisuus järjestetään TTK:n ja SPEKin sääntöjen mukaisesti.

Arviointi periaatteella hyväksytty/hylätty, TTK:n ja SPEKin tenttimateriaalit ja vastaavasti heidän määrittelemät läpipääsysäännöt.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/hylätty

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Työturvallisuuskortin osalta Työturvallisuuskeskuksen (TTK) auktorisoima ja määrittelemä kurssi, opetusmenetelmänä luennot.
Tulityökortin oalta SPEKin auktorisoima ja määrittelemä kurssi, opetusmenetelmänä luennot ja alkusammutusharjoitukset.

Oppimateriaalit

TTK:n ja SPEKin jakama opetusmateriaali

  • Rakennettu ympäristö ja biotalous Virtuaalihenkilö

Opiskelija osaa työvälinesuunnittelun levy-ja hitsaustöihin, kokoonpanoon ja robotisointiin, sekä lastuavaan työstöön. Opiskelija osaa ottaa turvallisuus –ja ergonomiasäädökset huomioon suunnittelun eri vaiheissa, ja osaa valita ja suunnitella turvallisia nostoapuvälineitä. Opiskelija oppii tuntemaan erilaiset valmistusmenetelmät, niiden tekniikan, mahdollisuudet ja rajoitukset, ja osaa soveltaa sen käytännön sovelluksiin. Opiskelija oppii tuntemaan ja suunnittelemaan konepaja-automaatiossa käytettävien robottien perusperiaatteet ja osaa suunnitella robotti-layoutin karkealla tasolla. (Tarttujat, paikoitukset, anturoinnit, suojaovet, valoverhot jne) Opiskelija syventää osaamistaan 3D-suunnitteluohjelman käytöstä, ja osaa tehokkaasti käyttää valmistajien sivuilta saatavia komponentteja suunnittelun osana.

Sisältö (OJ)

Suunnitellaan detail-tasolla 6-akseliselle robotille erilaisia tarttujia, materiaalin erilaisia paikoitustapoja, työkappaleen siirtoon käytettäviä siirtovaunuja ja erilaisia nostoapu -ja työvälineitä sekä koneistuskiinnittimiä käyttäen hyväkseen koululla olevia 3D-suunnitteluohjelmia.Etsitään tehokkaita valmistusmenetelmiä kyseisten kappaleiden valmistamiseksi. Kurssin aikana valmistuneista moduleista kootaan kurssin lopuksi vaakakaraisen sorvia palveleva robottisolu.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija tunnistaa vaatimukset ja osaa työvälinesuunnittelun levy- ja hitsaustöihin, kokoonpanoon ja robotisointiin, sekä lastuavaan työstöön. Opiskelija osaa ottaa turvallisuus –ja ergonomiasäädökset huomioon suunnittelun eri vaiheissa, ja osaa valita ja suunnitella turvallisia nostoapuvälineitä. Opiskelija oppii tuntemaan erilaiset valmistusmenetelmät, niiden tekniikan, mahdollisuudet ja rajoitukset, ja osaa soveltaa sen käytännön sovelluksiin.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija oppii tuntemaan hyvin ja suunnittelemaan konepaja-automaatiossa käytettävien robottien perusperiaatteet ja osaa suunnitella robotti-layoutin karkealla tasolla (tarttujat, paikoitukset, anturoinnit, suojaovet, valoverhot jne.). Opiskelija tuntee digitaalisuuden tarjoamat mahdollisuudet ja ymmärtää kestävän kehitykset periaatteet suunnittelussa. Opiskelija kykenee selvittämään tarvittavia menetelmiä ja ratkaisemaan valmistukseen liittyviä ongelmia itsenäisesti yksinkertaisissa tapauksissa.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija hallitsee ja syventää osaamistaan 3D-suunnitteluohjelman käytöstä, ja osaa tehokkaasti käyttää valmistajien sivuilta saatavia komponentteja osana suunnittelua. Opiskelija osaa soveltaa digitaalisuuden tarjoamia mahdollisuuksia suunnittelussa. Opiskelija pystyy soveltamaan taitojaan erilaisten ongelmien selvittämisessä ja ratkaisemisessa itsenäisesti.

Aika ja paikka

Lähiopetus lukujärjestyksen mukaan

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Toteutuksessa ei järjestetä tenttiä.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Projektin edetessä muodostetaan pienryhmäkohtaiset portfoliot, joka kuvaa projektin kulkua. Suunnitellut työvälineet voidaan suunnitella vapaavalintaisella CAD-ohjelmalla. Palautukset stp-formaatissa.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

• Toteutukselle osallistuvat opiskelijat suunnittelevat automaattisen yhden kappaleen virtaus-periaattella toimivan koneistussolun jakautuneena pienryhmiin.
• Pienryhmät suunnittelevat valmistusmenetelmän ja työvälineet yhden komponentin valmistamiseksi.
• Automaattisen koneistussolun suunnittelu: Työstökoneiden valinta, virtaus, robottien valinta, tarraimien konseptisuunnittelu.
• Valmistuskustannusten ja kapasiteetin laskenta.

Oppimateriaalit

Luentoaineisto toimii oppimateriaalina.
Ryhmät etsivät tarvittavan ja tarkoituksenmukaisen lisämateriaalin itsenäisesti.
Toyotan tapaan, Jeffrey K. Liker

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Yksi opintopiste vastaa 27 tunnin opiskelijan työtä.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

TAMK hyväksilukumenettelyn mukaan.

Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

-Läsnä alle vaaditun minimimärän
-Projektiryhmän laatimien sääntöjen noudattamatta jättäminen ja tästä syystä projektiryhmä on päättänyt häätää jäsenen.
-Kirjallinen raportti ei täytä oppimistavoitteita ja/tai on sisällöllisesti riittämätön
Mikä tahansa edellä mainituista aiheuttaa hylkäämisen.

Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelijaa saavuttaa vähimmäistason:
-Läsnä vaaditun minimimäärän
-Kirjallinen raportti sisältää keskeisen opintosuunnitelman vaatiman sisällön
-Tuotos osoittaa laatijan/laatijoiden omaavan perustiedot ja taidot
-Tuotoksessa tuodaan esille aiheen ja tavoitteiden kannalta keskeistä tietoutta

Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelijaa saavuttaa vähimmäistason:
-Läsnä vaaditun minimimäärän
-Kirjallinen raportti sisältää keskeisen opintosuunnitelman ja toteutuksen vaatiman sisällön
-Tuotos osoittaa laatijan/laatijoiden omaavan hyvät tiedot ja taidot
-Tuotoksessa yhdistellään olemassaolevaa ja itse tuotettua tietoa/osaamista, joka on keskeistä opintojakson toteutukselle

Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelijaa saavuttaa vähimmäistason:
-Läsnä vaaditun minimimäärän
-Kirjallinen raportti sisältää keskeisen opintosuunnitelman ja toteutuksen vaatiman sisällön
-Tuotos osoittaa laatijan/laatijoiden omaavan erittäin hyvät tiedot ja taidot
-Tuotoksessa yhdistellään olemassaolevaa ja itse tuotettua tietoa/osaamista ja tuodaan esille syntynyttä uutta tietoa (esim. päätelmät, oivallukset, sovellukset, yhteenvedot), joka on keskeistä opintojakson toteutukselle

Ilmoittautumisaika

18.11.2024 - 05.01.2025

Ajoitus

01.01.2025 - 31.05.2025

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Konetekniikka Virtuaalihenkilö
  • Pauliina Paukkala
  • Mika Moisio
  • Juuso Huhtiniemi
Vastuuhenkilö

Pauliina Paukkala

Ryhmät
  • 24I112A
    Konetekniikka 2024

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija:
• tuntee perusteet tärkeimmistä tuotantomuodoista ja valmistusmenetelmistä (koneistus, hitsaus jne.)
• saavuttaa valmiudet keskeisten valmistusteknisten ja niissä esiintyvien termien ymmärtämiselle.
• hahmottaa tuotantoautomaation merkityksen.
• ymmärtää periaatetasolla valmistuksen virtauksen, imuohjauksen ja hukan käsitteet
• tuntee tärkeimmät laatutekniikat periaatteellisella tasolla.

Laatu ja mittaustekniikka
• tuntee yleisimmät konepajatekniset mittausmenetelmät sekä osaa suorittaa mittauksia perusmittavälineillä
• suorittaa ohjattuna konepajamittauksia
• osaa laatia tehtävän mukaisen mittauspöytäkirjan
• laskea mittaustehtävän mukaiset virhearviot
• laatia normien mukaisen raportin (TAMKin raportointiohje)

Sisältö (OJ)

• Tuotantomuodot ja niiden ohjaus, keskeisimmät koneistus- ja hitsausmenetelmät, levytyöt, pinnoitusmenetelmät, kokoonpano, valmistuksen automatisointi, lean-periaatteet: valmistuksen virtaus, imuohjaus ja hukan käsitteet.
• Laatutekniikat, mittaus, konepajan perusmittavälineet.
• Konepajatekniset mittaukset ja mittausepävarmuuden arviointi,raporttien laatiminen suoritetuista mittaustehtävistä
• Ryhmätyötaidot • oikeakielisyys • asiakirjaviestintä (TAMKin raportointiohje).

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Osaa tunnistaa ja määritellä alaan liittyvät peruskäsitteistön. Suoriutuu annetuista tehtävistä ohjattuna/avustettuna. Tuntee erilaisia menettelytapoja, muttei välttämättä osaa perustella kaikkia valintojaan. Toimii ryhmän jäsenenä yhteisten ponnistelujen hyväksi. Tunnistaa vuorovaikutustaitonsa. Tunnistaa omalle alalle tärkeitä toimintatapoja. Ottaa vastuun omasta suoriutumisestaan ja osaa ottaa vastaan sekä antaa palautetta.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Jäsentää alaan liittyvien käsitteiden väliset suhteet. Osaa valita eri vaihtoehdoista sopivimman menettelytavan sekä perustella valintansa. Osaa toimia yhteistyössä vastuullisesti ja on valmis kehittämään vuorovaikutustaitojaan. Tunnistaa ja noudattaa omalle alalle tärkeitä toimintatapoja. Ottaa vastuuta ja sitoutuu oman toiminnan lisäksi myös ryhmän toimintaan. Osaa antaa ja ottaa vastaan palautetta aktiivisesti ja rakentavasti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Ymmärtää laaja-alaisia kokonaisuuksia ja niiden välisiä suhteita. Osaa etsiä erilaisia toimintatapoja ja ratkaisuvaihtoehtoja, perustella valintojaan ja kokeilla uudenlaisia toimintamalleja. Arvioi erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja ja yhdistelee erilaisia ratkaisuja luovasti tai mahdollisesti jopa innovoi uusia ratkaisuja.
Osaa toimia yhteistyössä vastuullisesti, joustavasti ja rakentavasti. Kehittää sekä omaa että ryhmän vuorovaikutusta. Toimii vastuullisesti ja sitoutuneesti yhteisön ja oman alan vaatimukset ja tarpeet huomioon ottaen. Käyttää rakentavaa palautetta systemaattisesti oman ja yhteisönsä ammatillisen kasvun välineenä.

Aika ja paikka

Lukujärjestyksen mukaisesti

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Valmistus- ja laatutekniikan osalta tentti sovitaan ryhmän kanssa opintojakson alussa.

Valmistus- ja laatutekniikan osalta uusintatentti järjestetään tarvittaessa. Ajankohta sovitaan joustavasti uusintatenttiin osallistujien kanssa.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

harjoitustyöt, esitelmät
Valmistustekniikan osalta: tuntitehtävät, esitelmät, ryhmätehtävät, tentti
Laatutekniikan ja mittauksen osalta: Tuntitehtävät, kotitehtävät, mittausharjoitukset, tentti
Laboraatiotyöt

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Lähiopetus; harjoitukset, yhteistoiminnallinen oppiminen, harjoitustyöt, esitelmät

Oppimateriaalit

Esitellään kurssin alussa
Valmistustekniikan osalta:
Moodlen opintomateriaali
Valmistustekniika E.Ihalainen-K.Aaltonen et al. ja/tai
Konetekniikan perusteet T. Keinänen-P. Kärkkäinen

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opiskelijan tekemä työ 27h/op

Sisällön jaksotus

Laatutekniikka ja mittaus 1,5 op
Valmistustekniikka 1,5 op
Laboraatiot 2 op

01.01.2024 - 05.12.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teollisuusteknologia

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Juuso Huhtiniemi
Vastuuhenkilö

Juuso Huhtiniemi

Ryhmät
  • 21I111
    Konetekniikka, tuotekehitys
  • AAMK
    Avoin AMK
  • 21I228K
    Konetekniikka, älykkäät koneet
  • 21I190
    Konetekniikka, koneautomaatio
  • 21I180
    Konetekniikka, lentokonetekniikka
  • 21I160
    Konetekniikka, tuotantotekniikka
  • VAPAA
    Vapaasti valittavat opinnot

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa toteuttaa tietokoneavusteisen suunnittelu- ja tuotekehitysprosessin Vertex CAD suunnitteluympäristössä.

Sisältö (OJ)

Opintojaksolla käsitellään 3D-mallintaminen (osat, kokoonpanot, piirustukset) Vertex CAD suunnitteluympäristössä.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 08.09.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 17.12.2024

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TAMK Matematiikka ja fysiikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Anne Leppänen
Vastuuhenkilö

Anne Leppänen

Ryhmät
  • 23I112C
    Konetekniikka 2023
  • 23I112B
    Konetekniikka 2023
  • 23I112A
    Konetekniikka 2023

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa:
- käyttää värähdysliikkeen sekä aalto- ja ääniopin, valon, sekä atomi- ja ydinfysiikan peruslainalaisuuksia ja soveltaa niitä ilmiöiden tarkasteluun
- pelkistää värähdyksiin, erilaisiin aaltoliikkeisiin, atomi- ja ydinfysiikkaan ja sähkömagneettiseen säteilyyn liittyvän kysymyksen suureiksi ja niiden välisiksi lainalaisuuksiksi
- ratkaista värähdyksiin, erilaisiin aaltoliikkeisiin, atomi- ja ydinfysiikkaan ja sähkömagneettiseen säteilyyn liittyvän kysymyksen teknis-luonnontieteellisistä lähtökohdista käsin
- perustella ratkaisunsa ja valitsemansa menetelmän teknillis-luonnontieteellisistä lähtökohdista käsin
- jaotella sähkömagneettisen säteilyn eri osa-alueisiin ja tietää niihin liittyviä tekniikan sovelluksia

Sisältö (OJ)

värähtelymuodot ja niiden matemaattinen mallintaminen, aalto- ja äänioppi, sähkömagneettinen säteily, atomin rakenne ja energiatasot, ydinfysiikan perusteet, radioaktiivisuus ja ydinenergia

Esitietovaatimukset (OJ)

Mekaniikka, Lämpö- ja virtausoppi, Sähköstatiikka, virtapiirit ja magnetismi

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää aihealueisiin liittyviä suureita ja yksiköitä, osaa analysoida ilmiöitä kvalitatiivisesti ja ratkaista yksinkertaisia laskennallisia ongelmia, jotka ovat esitettyjen esimerkkien kaltaisia.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Esimerkkitilanteiden lisäksi opiskelija osaa myös soveltaa värähtelyn, aaltoliikkeen, atomi- ja ydinfysiikan peruslakeja uusiin tilanteisiin ja osaa perustella tekemänsä ratkaisut

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys värähtelyn, aaltoliikkeen, atomi- ja ydinfysiikan peruslaeista, niiden välisistä yhteyksistä ja niiden käytöstä ongelmien ratkaisuun. Opiskelija osaa ratkaista sujuvasti aihealueisiin liittyviä tehtäviä ja perustella valitsemansa ratkaisut.

Aika ja paikka

2.9 - 13.12 Tamkin pääkampuksella

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Tarkka päivittyvä aikataulu moodlessa.
1. Uusinta ja korotus tammikuussa 2025
2. Uusinta helmikuussa 2025

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojaksolla kerätään pisteitä seuraavasti:
Mittaustehtävät 3 x 4p
Laskuharjoitukset 10 p
Loppukoe 30 p
Maksimipisteet 52 p
Läpipääsyraja 17 p
Aktiivinen opiskelu on kurssin suorittamisen edellytys, ts. opiskelija on osallistunut säännöllisesti opetukseen (mittaustehtävät, laskuharjoitukset, viikkotehtävät). Passiiviset ilmoittautumiset poistetaan toteutukselta ennen uusintakokeita.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

etäluennot
laskuharjoitukset itsenäisesti ja ryhmissä
mittauksiin perustuvat harjoitustehtävät ryhmissä
itsenäinen verkko-opiskelu
viikkokokeet ja loppukoe

Oppimateriaalit

Inkinen, Manninen, Tuohi: Momentti 2 Insinöörifysiikka
Maol:n tai Tammertekniikan kaavasto
Kurssimateriaali löytyy kahden toteutuksen yhteiseltä moodlepohjalta 5N00EI70-3053 Värähdys- ja aaltoliike, atomi- ja ydinfysiikka

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Etäopetusta n 24 h
Työskentelyä ryhmissä n. 15 h
Itsenäistä työskentelyä n. 40 h

Sisällön jaksotus

Värähtely 6 h
Aaltoliike 6 h
Äänioppi 4 h
Sähkömagneettiset aallot 2 h
Atomi- ja ydinfysiikka 4 h

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Ei ole.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Ei ole

Kansainvälisyys

Ei ole

Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

.

Ilmoittautumisaika

18.11.2024 - 05.01.2025

Ajoitus

01.01.2025 - 31.05.2025

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TAMK Matematiikka ja fysiikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Anne Leppänen
Vastuuhenkilö

Anne Leppänen

Ryhmät
  • 24AI112
    Konetekniikka 2024, monimuoto

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa:
- käyttää värähdysliikkeen sekä aalto- ja ääniopin, valon, sekä atomi- ja ydinfysiikan peruslainalaisuuksia ja soveltaa niitä ilmiöiden tarkasteluun
- pelkistää värähdyksiin, erilaisiin aaltoliikkeisiin, atomi- ja ydinfysiikkaan ja sähkömagneettiseen säteilyyn liittyvän kysymyksen suureiksi ja niiden välisiksi lainalaisuuksiksi
- ratkaista värähdyksiin, erilaisiin aaltoliikkeisiin, atomi- ja ydinfysiikkaan ja sähkömagneettiseen säteilyyn liittyvän kysymyksen teknis-luonnontieteellisistä lähtökohdista käsin
- perustella ratkaisunsa ja valitsemansa menetelmän teknillis-luonnontieteellisistä lähtökohdista käsin
- jaotella sähkömagneettisen säteilyn eri osa-alueisiin ja tietää niihin liittyviä tekniikan sovelluksia

Sisältö (OJ)

värähtelymuodot ja niiden matemaattinen mallintaminen, aalto- ja äänioppi, sähkömagneettinen säteily, atomin rakenne ja energiatasot, ydinfysiikan perusteet, radioaktiivisuus ja ydinenergia

Esitietovaatimukset (OJ)

Mekaniikka, Lämpö- ja virtausoppi, Sähköstatiikka, virtapiirit ja magnetismi

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää aihealueisiin liittyviä suureita ja yksiköitä, osaa analysoida ilmiöitä kvalitatiivisesti ja ratkaista yksinkertaisia laskennallisia ongelmia, jotka ovat esitettyjen esimerkkien kaltaisia.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Esimerkkitilanteiden lisäksi opiskelija osaa myös soveltaa värähtelyn, aaltoliikkeen, atomi- ja ydinfysiikan peruslakeja uusiin tilanteisiin ja osaa perustella tekemänsä ratkaisut

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys värähtelyn, aaltoliikkeen, atomi- ja ydinfysiikan peruslaeista, niiden välisistä yhteyksistä ja niiden käytöstä ongelmien ratkaisuun. Opiskelija osaa ratkaista sujuvasti aihealueisiin liittyviä tehtäviä ja perustella valitsemansa ratkaisut.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

18.11.2024 - 05.01.2025

Ajoitus

01.01.2025 - 31.05.2025

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Harri Laaksonen
Vastuuhenkilö

Harri Laaksonen

Ryhmät
  • 22I111
    Konetekniikka, tuotekehitys

Tavoitteet (OJ)

Tuntee mekaanisen järjestelmän dynaamista käyttäytymistä hallitsevat lait ja osaa käyttää niitä värähtelyongelmien välttämiseen. Osaa laatia liikeyhtälöt ja osaa analysoidan niiden avulla seuraavia värähtelymekaniikan osa-alueita: Yhden vapausasteen systeemin ominaisvärähtely ja pakkovärähtely, usean vapausasteen systeemin ominaisvärähtely ja pakkovärähtely ja värähtelyiden eristäminen sekä vaimentaminen. Opiskelija ymmärtää värähtelyn merkityksen koneiden turvallisuussuunnittelussa.

Sisältö (OJ)

Värähtelymekaniikan peruskäsitteet ja laskentamallit. Värähtelevän diskreetin systeemin komponentit. Yhden vapausasteen systeemin ominaisvärähtely ja pakkovärähtely. Usean vapausasteen systeemin liikeyhtälöt Newtonin ja Lagrangen yhtälöitä käyttäen. Usean vapausasteen systeemin ominaisvärähtely ja pakkovärähtely. Värähtelyiden eristäminen ja vaimentaminen.

Esitietovaatimukset (OJ)

Statiikan ja dynamiikan perusteiden hallinta, matemaattisen laskentaohjelman käytön osaaminen.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija tunnistaa mekaanisen järjestelmän dynaamista käyttäytymistä hallitsevat lait ja osaa käyttää niitä värähtelyongelmien välttämiseen. Osaa laatia liikeyhtälöt ja osaa analysoida niiden avulla seuraavia värähtelymekaniikan osa-alueita avustettuna.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija tuntee mekaanisen järjestelmän dynaamista käyttäytymistä hallitsevat lait ja osaa käyttää niitä värähtelyongelmien välttämiseen. Osaa laatia liikeyhtälöt ja osaa analysoida niiden avulla seuraavia värähtelymekaniikan osa-alueita.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija tuntee hyvin mekaanisen järjestelmän dynaamista käyttäytymistä hallitsevat lait ja osaa käyttää niitä värähtelyongelmien välttämiseen. Osaa laatia liikeyhtälöt ja osaa analysoida niiden avulla seuraavia värähtelymekaniikan osa-alueita koneteknisten ongelmien ratkaisussa.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

sovittava erikseen

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

luennot
esimerkkitehtävät (tunnilla)
harjoitustehtävät
tarvittaessa koe tai välikoeet

Oppimateriaalit

esim. RAD: Mechanical Vibrations

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

omatoiminen tehtävien suorittaminen 80%
luennot ja esimerkki tehtävät tunnilla 20%

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

ei ole

Lisätietoja opiskelijoille

laskenta ohjelman käyttö vapaata mutta opetus perustuu MathCAD esitykseen

Ilmoittautumisaika

05.08.2024 - 05.09.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 13.12.2024

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TAMK Kielet ja viestintä

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Anne Kopperoinen
Vastuuhenkilö

Anne Kopperoinen

Ryhmät
  • 22I228K
    Konetekniikka,, älykkäät koneet
  • 22I190
    Konetekniikka, koneautomaatio
  • 22I111
    Konetekniikka, tuotekehitys
  • 22I180
    Konetekniikka, lentokonetekniika
  • 22I160
    Konetekniikka, tuotantotekniikka

Tavoitteet (OJ)

Students
- know how to act in working life communication situations (e.g. telephone and e-mail communication)
- know the basic business terminology and can give a presentation of a chosen company
- know the most important vocabulary of their field of study

Sisältö (OJ)

• working life communication situations
• business life English
• terminology of the students’ own field of study
• grammar as required

Esitietovaatimukset (OJ)

Suoritettu englannin peruskieliopinnot (English for Engineers) tai vastaavat tiedot.

Lisätiedot (OJ)

Vaihtoehtoiset suoritustavat mikäli opintojakso on pakollinen:
Hyväksytty näyttökoe tai vastaavan opintojakson suoritus toisessa ammattikorkeakoulussa.

Riittävä suomen kielen taito.
Läsnäolovaatimus: 80% lähiopetustunneista.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija
• selviytyy yksinkertaisista keskustelutilanteista, myös alansa yrityksiin liittyen
• reagoi keskustelukumppanin sanomisiin useimmiten ymmärrettävästi
• tiedostaa jossain määrin erityyppisten tekstien asettamat vaatimukset tyylille
• kirjoittaa pääpiirteittäin ymmärrettävästi
• ymmärtää pääasiat normaalitempoisesta puheesta tutussa asiayhteydessä, kun viesti toistetaan tarvittaessa
• ääntää useimmiten ymmärrettävästi
• löytää etsimänsä tiedon teksteistä, jotka käsittelevät tuttuja aiheita
• käyttää alan perussanastoa niin, että olennainen viesti välittyy
• käyttää yksinkertaisia kieliopin perusrakenteita
• käyttää saatavilla olevia apuvälineitä esim. nettisanakirjat

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija
• keskustelee sekä yleisistä että alaansa ja sen yrityksiin liittyvistä aiheista melko sujuvasti
• reagoi keskustelukumppaninsa sanomisiin pääosin asianmukaisesti
• viestii useimmiten tilanteen edellyttämällä tyylillä
• kirjoittaa melko sujuvasti ja selkeästi
• ymmärtää eri korostuksilla puhuvia ihmisiä, kun aihe on tuttu
• ääntää melko luontevasti ja selkeästi
• ymmärtää lukemansa tekstin pääasiat ja useimmat yksityiskohdat
• osaa tarvittaessa ilmaista asian toisin sanoin
• ymmärtää ja käyttää alan sanastoa melko täsmällisesti
• osaa käyttää apuna eri lähteitä ja sanakirjoja
• käyttää rakenteita pääosin oikein ja korjaa itse kielenkäytön virheitä, jos ne ovat johtaneet väärinkäsityksiin

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija
• keskustelee sujuvasti sekä yleisistä että ammattialaansa ja sen yrityksiin liittyvistä aiheista
• reagoi nopeasti ja asianmukaisesti keskustelukumppanin sanomisiin
• viestii tilanteen edellyttämällä tyylillä
• kirjoittaa sujuvasti ja tarkoituksenmukaisesti lähes ilman kielivirheitä
• ymmärtää suhteellisen vaivattomasti myös eri korostuksilla puhuvia ihmisiä
• ääntää luontevasti ja selkeästi
• ymmärtää sekä pääasiat että yksityiskohdat vaativastakin ammatillisesta tekstistä ja pystyy soveltamaan lukemaansa
• selittää toisin sanoin ja korvaa sanaston puutteet huomaamattomasti
• ymmärtää ja käyttää taitavasti ja täsmällisesti alan sanastoa sekä oman erikoisalansa termistöä
• löytää yleensä erilaisia lähteitä käyttämällä asianmukaiset sanat ja sanonnat
• käyttää monipuolisia kielioppirakenteita ja hallitsee ne lähes virheettömästi

Aika ja paikka

Oppitunnit TAMKilla.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

EXAM-tiloissa

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Kurssin kokonaisarviointi perustuu osasuorituksiin, joista kerrotaan ensimmäisellä tunnilla.
Kurssilla on 80% läsnäolovelvollisuus ja Moodlen tehtävistä pitää tehdä vähintään 60 %. Useammat poissaolot/alhaisempi Moodle-aktiivisuus vaikuttaa arvosanaan.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Lähiopetus, itsenäinen työskentely, yhteistoiminnallinen oppiminen, verkko-opiskelu.

Oppimateriaalit

Moodlen materiaali.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

3x27 h (3 op).

Sisällön jaksotus

1. ja 2. periodit. Ks. tarkka aikataulu Moodlesta.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Tämä opintojakso on valinnainen Konetekniikassa, eli sitä ei voi suorittaa näyttökokeella.

Ilmoittautumisaika

20.12.2024 - 04.01.2025

Ajoitus

01.01.2025 - 01.05.2025

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TAMK Kielet ja viestintä

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Emmanuel Abruquah
Vastuuhenkilö

Emmanuel Abruquah

Ryhmät
  • 24I112C
    Konetekniikka 2024
  • 24I112B
    Konetekniikka 2024
  • 24I112A
    Konetekniikka 2024

Tavoitteet (OJ)

Opintojakson tavoitteena on antaa valmiuksia toimia tavallisimmissa työelämän viestintätilanteissa englanniksi.

Opintojakson suoritettuaan opiskelija:

• osaa kommunikoida englanniksi työelämän tavallisissa viestintätilanteissa (esim. verkkopuhelut, puhelinkeskustelu, sähköpostiviestintä)
• tuntee liike-elämän sanastoa ja osaa pitää yritysesitelmän.
• tuntee oman alansa keskeistä sanastoa

Sisältö (OJ)

• Työelämän viestintätilanteet
• Liike-elämän englanti
• Oman alan erityisterminologia

Esitietovaatimukset (OJ)

Suoritettu englannin peruskieliopinnot (English for Engineers) tai vastaavat tiedot.

Lisätiedot (OJ)

Vaihtoehtoiset suoritustavat mikäli opintojakso on pakollinen:

Hyväksytty näyttökoe tai vastaavan opintojakson suoritus toisessa ammattikorkeakoulussa.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Opiskelija
• osaa keskustella tutuista aiheista.
• osaa kirjoittaa ymmärrettävää tekstiä, kun saa valmistella sitä riittävän kauan ja apua käyttäen.
• ymmärtää pääasiat normaalitempoisesta puheesta tutussa asiayhteydessä, kun viesti toistetaan tarvittaessa.
• ääntää useimmiten ymmärrettävästi.
• löytää etsimänsä tiedon teksteistä, jotka käsittelevät tuttuja aiheita.
• osaa käyttää alan perussanastoa niin, että olennainen viesti välittyy.
• osaa käyttää yksinkertaisia kieliopin perusrakenteita.
• osaa käyttää relevantteja apuvälineitä, kuten sanakirjoja.
• selviytyy lyhyestä suullisesta esityksestä.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

18.11.2024 - 05.01.2025

Ajoitus

01.01.2025 - 31.05.2025

Laajuus

3 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

67 % Lähiopetus, 33 % Verkossa tapahtuva opiskelu

Yksikkö

TAMK Kielet ja viestintä

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 30

Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Petri Tuohimäki
Vastuuhenkilö

Petri Tuohimäki

Ryhmät
  • 23AI112
    Konetekniikka 2023, monimuoto

Tavoitteet (OJ)

Students
- know how to act in working life communication situations (e.g. telephone and e-mail communication)
- know the basic business terminology and can give a presentation of a chosen company
- know the most important vocabulary of their field of study

Sisältö (OJ)

• working life communication situations
• business life English
• terminology of the students’ own field of study
• grammar as required

Esitietovaatimukset (OJ)

Suoritettu englannin peruskieliopinnot (English for Engineers) tai vastaavat tiedot.

Lisätiedot (OJ)

Vaihtoehtoiset suoritustavat mikäli opintojakso on pakollinen:
Hyväksytty näyttökoe tai vastaavan opintojakson suoritus toisessa ammattikorkeakoulussa.

Riittävä suomen kielen taito.
Läsnäolovaatimus: 80% lähiopetustunneista.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija
• selviytyy yksinkertaisista keskustelutilanteista, myös alansa yrityksiin liittyen
• reagoi keskustelukumppanin sanomisiin useimmiten ymmärrettävästi
• tiedostaa jossain määrin erityyppisten tekstien asettamat vaatimukset tyylille
• kirjoittaa pääpiirteittäin ymmärrettävästi
• ymmärtää pääasiat normaalitempoisesta puheesta tutussa asiayhteydessä, kun viesti toistetaan tarvittaessa
• ääntää useimmiten ymmärrettävästi
• löytää etsimänsä tiedon teksteistä, jotka käsittelevät tuttuja aiheita
• käyttää alan perussanastoa niin, että olennainen viesti välittyy
• käyttää yksinkertaisia kieliopin perusrakenteita
• käyttää saatavilla olevia apuvälineitä esim. nettisanakirjat

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija
• keskustelee sekä yleisistä että alaansa ja sen yrityksiin liittyvistä aiheista melko sujuvasti
• reagoi keskustelukumppaninsa sanomisiin pääosin asianmukaisesti
• viestii useimmiten tilanteen edellyttämällä tyylillä
• kirjoittaa melko sujuvasti ja selkeästi
• ymmärtää eri korostuksilla puhuvia ihmisiä, kun aihe on tuttu
• ääntää melko luontevasti ja selkeästi
• ymmärtää lukemansa tekstin pääasiat ja useimmat yksityiskohdat
• osaa tarvittaessa ilmaista asian toisin sanoin
• ymmärtää ja käyttää alan sanastoa melko täsmällisesti
• osaa käyttää apuna eri lähteitä ja sanakirjoja
• käyttää rakenteita pääosin oikein ja korjaa itse kielenkäytön virheitä, jos ne ovat johtaneet väärinkäsityksiin

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija
• keskustelee sujuvasti sekä yleisistä että ammattialaansa ja sen yrityksiin liittyvistä aiheista
• reagoi nopeasti ja asianmukaisesti keskustelukumppanin sanomisiin
• viestii tilanteen edellyttämällä tyylillä
• kirjoittaa sujuvasti ja tarkoituksenmukaisesti lähes ilman kielivirheitä
• ymmärtää suhteellisen vaivattomasti myös eri korostuksilla puhuvia ihmisiä
• ääntää luontevasti ja selkeästi
• ymmärtää sekä pääasiat että yksityiskohdat vaativastakin ammatillisesta tekstistä ja pystyy soveltamaan lukemaansa
• selittää toisin sanoin ja korvaa sanaston puutteet huomaamattomasti
• ymmärtää ja käyttää taitavasti ja täsmällisesti alan sanastoa sekä oman erikoisalansa termistöä
• löytää yleensä erilaisia lähteitä käyttämällä asianmukaiset sanat ja sanonnat
• käyttää monipuolisia kielioppirakenteita ja hallitsee ne lähes virheettömästi

Aika ja paikka

1. opetuskerta on 8.3. klo 8.30.-11, luokka B6-25. Alustavan aikataulun mukaan viimeinen opetuskerta 3.5. Mahdollisista muutoksista ilmoitetaan kurssin aikana.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Tenttipäivämäärä sekä kurssin muiden suoritusten aikataulut sovitaan kurssin aikana.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi perustuu kurssilla tehtäviin osasuorituksiin sekä lopputenttiin. Oppituntien tehtävät kuuluvat myös kokonaisarviointiin, ja tästä syystä runsaat poissaolot voivat johtaa alennettuun tai hylättyyn arvosanaan.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Lähiopetus, itsenäinen opiskelu, yhteistoiminnallinen oppiminen, suulliset ja kirjalliset tehtävät.

Oppimateriaalit

Oppimateriaali jaetaan lähiopetustunneilla sekä soveltuvin osin sähköisesti Moodlessa.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Kurssin voi suorittaa hakemalla hyväksilukua aiempien vastaavien korkeakouluopintojen perusteella tai antamalla hyväksytyn näytön tekniikan alojen yhteisessä ammatillisen englannin näyttökokeessa. Tietoa kokeesta jaetaan 1. opetuskerralla sekä sähköpostitse tammikuun aikana. Huom! Ilmoittaudu ja osallistu kurssin ensimmäisille opetuskerroille riippumatta siitä osallistutko näyttökokeeseen.

Lisätietoja opiskelijoille

Toteutuksen linjaus tekoälyn käytöstä opiskelussa

Mikäli opiskelija käyttää sallitusti oppimistehtävissään tekoälytyökalu(j)a apunaan, on hänen viitattava käyttämiinsä tekoälyihin ja toimitettava käyttämänsä syötteet (promptit) tehtävävastauksiensa yhteydessä. Mikäli opiskelija esittää tekoälyn tuottamat tulokset ominaan ilman viitteitä, lähteitä ja/tai syötteitä, opettaja voi olla hyväksymättä tuotosta tai vaatia sen tekemistä uudelleen. Opettajalla on oikeus kysyä opiskelijalta, onko hän mahdollisesti käyttänyt tekoälyä oppimistehtävässään.

Ilmoittautumisaika

07.06.2024 - 09.09.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Lauri Judin
Vastuuhenkilö

Erkki Kiviniemi

Ryhmät
  • 24AI112
    Konetekniikka 2024, monimuoto

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija tuntee yleisen kemian tärkeimpien alkuaineiden ja niiden yhdisteiden kemian ja sähkökemian. Opiskelija tuntee ympäristöhallinnan perusteet ja tunnistaa yritysten ympäristövastuut. Opiskelija osaa materiaalien erottelun ja hyötykäytön perusteet.

Sisältö (OJ)

Yleisen kemian perusteet konetekniikkaan sovellettuna, tärkeimpien alkuaineiden ja niiden yhdisteiden kemiaa, sähkökemiaa, erityisesti korroosio, palaminen ja kemikaaliturvallisuus. Yritysten ympäristöhallintajärjestelmät ja ympäristöjohtaminen. Ympäristövastuut (tieto-, vahingonkorvaus-, kunnostus- ja rikosvastuu). Materiaalien erottelu ja hyötykäyttö (metallien talteenotto, materiaalien kierrätys, lajittelu).

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija osaa tunnistaa, nimetä ja kuvailla opintojaksolla esille tulleita ilmiöitä ja ratkaista lähitunneilla esitetyn kaltaisia tehtäviä.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija osaa tunnistaa, nimetä ja kuvailla opintojaksolla esille tulleita ilmiöitä ja ratkaista lähitunneilla esitetyn kaltaisia tehtäviä sekä soveltaa oppimaansa.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija osaa tunnistaa, nimetä ja kuvailla opintojaksolla esille tulleita ilmiöitä ja ratkaista lähitunneilla esitetyn kaltaisia tehtäviä sekä soveltaa oppimaansa. Lisäksi hän pystyy perustelemaan edellä mainitun.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

02.07.2025 - 31.07.2025

Ajoitus

01.08.2025 - 31.12.2025

Laajuus

12 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Mikko Ukonaho
  • Mika Nikander
Vastuuhenkilö

Mika Nikander

Ryhmät
  • 23I112C
    Konetekniikka 2023
  • 23I112B
    Konetekniikka 2023
  • 23I112A
    Konetekniikka 2023

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa työskennellä omalla ammattialalla osana työyhteisöä. Opiskelija osaa soveltaa soveltaa konetekniikan perusosaamistaan ja taitojaan käytäntöön toimiessaan harjoittelupaikassaan.

Sisältö (OJ)

8 viikon teollinen harjoittelu
Opiskelijan työskentely omalla ammattialalla osana työyhteisöä. Perehtyminen syvällisemmin oman alan tavallisiin työtehtäviin, tekniikoihin, työturvallisuuteen ja erilaisiin käytänteisiin työpaikoilla. Harjoittelupäiväkirja ja raportointi.

Esitietovaatimukset (OJ)

Harjoittelusuunnitelma, harjoittelupäiväkirja, harjoitteluraportti

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Harjoittelun toinen osa on oltava alakohtaista työharjoittelua, jonka opiskelija suorittaa teollisuusyrityksessä 12 opintopisteen laajuisena. Hyväksytty työskentely (8 viikkoa = 8*40 h = 320 h) harjoittelupaikassa sekä harjoittelupäiväkirjan ja harjoitteluraportin täyttö ja palautus hyväksytysti.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

24.11.2025 - 04.01.2026

Ajoitus

01.01.2026 - 31.12.2026

Laajuus

12 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Mikko Ukonaho
  • Mika Nikander
Vastuuhenkilö

Mika Nikander

Ryhmät
  • 24I112C
    Konetekniikka 2024
  • 24I112B
    Konetekniikka 2024
  • 24I112A
    Konetekniikka 2024

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa työskennellä omalla ammattialalla osana työyhteisöä. Opiskelija osaa soveltaa konetekniikan perusosaamistaan ja taitojaan käytäntöön toimiessaan harjoittelupaikassaan.

Sisältö (OJ)

8 viikon teollinen harjoittelu
Opiskelijan työskentely omalla ammattialalla osana työyhteisöä. Perehtyminen syvällisemmin oman alan tavallisiin työtehtäviin, tekniikoihin, työturvallisuuteen ja erilaisiin käytänteisiin työpaikoilla. Harjoittelupäiväkirja ja raportointi.

Esitietovaatimukset (OJ)

Harjoittelusuunnitelma, harjoittelupäiväkirja, harjoitteluraportti

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Harjoittelun toinen osa on oltava alakohtaista työharjoittelua, jonka opiskelija suorittaa teollisuusyrityksessä 12 opintopisteen laajuisena. Hyväksytty työskentely (8 viikkoa = 8*40 h = 320 h) harjoittelupaikassa sekä harjoitteluraportin palautus hyväksytysti.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

09.06.2025 - 31.08.2025