Perusmatematiikkaa insinööreilleLaajuus (3 op)
Tunnus: 5N00GL21
Laajuus
3 op
Osaamistavoitteet
Tällä opintojaksolla kertaat ja opit perusmatematiikka, jota tarvitset menestyäksesi opinnoissasi ja myöhemmin työelämässä
Opiskelijana sinä
• tunnistat aihepiireihin liittyvät matemaattiset merkinnät ja osaat käyttää niistä keskeisimpiä
• osaat käsitellä tekniikassa esiintyviä matemaattisia lausekkeita
• osaat ratkaista perusyhtälöitä ja -kaavoja
• osaat käyttää sekä soveltaa aihepiirien asioita tekniikan ongelmissa
• kykenet esittämään ja perustelemaan loogisesti valitut ratkaisut
• osaat arvioida tekemiensä ratkaisujen järkevyyttä ja oikeellisuutta
Sisältö
• Laskutoimitukset (mm. murtoluvuilla laskeminen, laskujärjestys)
• Merkinnät, xy-koordinaatisto
• Potenssikaavat
• Luvun esittäminen kymmenpotenssina
• Yksikön muunnokset
• Lausekkeiden muodostaminen ja käsittely
• 1. ja 2.asteen yhtälö
• Kaavojen ratkaisu
• Yhtälöpari
• Prosenttilasku
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
Opiskelija:
• tunnistaa aihepiireihin liittyviä matemaattisia merkintöjä ja osaa käyttää niistä joitain
• osaa käsitellä tekniikassa esiintyviä yksinkertaisia matemaattisia lausekkeita
• osaa ratkaista yksinkertaisia yhtälöitä, jotka ovat esitettyjen esimerkkien kaltaisia
• osaa ohjattuna valita tekniikan ongelmaan matemaattisen mallin ja ratkoa näin muodostuvia yhtälöitä mallin avulla
• valittujen ratkaisujen esitykset ja perustelut saattavat olla puutteellisia
• tehtyjen ratkaisujen järkevyyden ja oikeellisuuden arvioinnissa saattaa olla puutteita
Arviointikriteerit, hyvä (3-4)
Opiskelija:
• tunnistaa aihepiireihin liittyvät matemaattiset merkinnät ja osaa käyttää niistä keskeisimpiä
• osaa käsitellä tekniikassa esiintyviä matemaattisia lausekkeita
• osaa ratkaista perusyhtälöitä ja -kaavoja
• osaa käyttää sekä soveltaa aihepiirien asioita tekniikan ongelmissa
• kykenee esittämään ja perustelemaan loogisesti valitut ratkaisut
• osaa arvioida tekemiensä ratkaisujen järkevyyttä ja oikeellisuutta
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja hän osaa soveltaa niitä vaativampiin ongelmiin. Opiskelijalla on taito esittää ja perustella loogisesti valitut ratkaisut. Ratkaisut esitetään selkeästi ja matemaattisia käsitteitä käytetään täsmällisesti. Opiskelija on erittäin motivoitunut ja ottaa sitoutuneesti vastuuta omasta ja ryhmän suoriutumisesta.
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 19.10.2025
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Matematiikka ja fysiikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Autotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Nikolai Marjoma
Ryhmät
-
25AUTOAAutotekniikka 2025
Tavoitteet (OJ)
Tällä opintojaksolla kertaat ja opit perusmatematiikka, jota tarvitset menestyäksesi opinnoissasi ja myöhemmin työelämässä
Opiskelijana sinä
• tunnistat aihepiireihin liittyvät matemaattiset merkinnät ja osaat käyttää niistä keskeisimpiä
• osaat käsitellä tekniikassa esiintyviä matemaattisia lausekkeita
• osaat ratkaista perusyhtälöitä ja -kaavoja
• osaat käyttää sekä soveltaa aihepiirien asioita tekniikan ongelmissa
• kykenet esittämään ja perustelemaan loogisesti valitut ratkaisut
• osaat arvioida tekemiensä ratkaisujen järkevyyttä ja oikeellisuutta
Sisältö (OJ)
• Laskutoimitukset (mm. murtoluvuilla laskeminen, laskujärjestys)
• Merkinnät, xy-koordinaatisto
• Potenssikaavat
• Luvun esittäminen kymmenpotenssina
• Yksikön muunnokset
• Lausekkeiden muodostaminen ja käsittely
• 1. ja 2.asteen yhtälö
• Kaavojen ratkaisu
• Yhtälöpari
• Prosenttilasku
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija:
• tunnistaa aihepiireihin liittyviä matemaattisia merkintöjä ja osaa käyttää niistä joitain
• osaa käsitellä tekniikassa esiintyviä yksinkertaisia matemaattisia lausekkeita
• osaa ratkaista yksinkertaisia yhtälöitä, jotka ovat esitettyjen esimerkkien kaltaisia
• osaa ohjattuna valita tekniikan ongelmaan matemaattisen mallin ja ratkoa näin muodostuvia yhtälöitä mallin avulla
• valittujen ratkaisujen esitykset ja perustelut saattavat olla puutteellisia
• tehtyjen ratkaisujen järkevyyden ja oikeellisuuden arvioinnissa saattaa olla puutteita
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija:
• tunnistaa aihepiireihin liittyvät matemaattiset merkinnät ja osaa käyttää niistä keskeisimpiä
• osaa käsitellä tekniikassa esiintyviä matemaattisia lausekkeita
• osaa ratkaista perusyhtälöitä ja -kaavoja
• osaa käyttää sekä soveltaa aihepiirien asioita tekniikan ongelmissa
• kykenee esittämään ja perustelemaan loogisesti valitut ratkaisut
• osaa arvioida tekemiensä ratkaisujen järkevyyttä ja oikeellisuutta
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 19.10.2025
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Matematiikka ja fysiikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Autotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Nikolai Marjoma
Ryhmät
-
25AUTOBAutotekniikka 2025

01.08.2025 - 31.12.2025
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sähkö- ja automaatiotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 40
Koulutus
- Sähkö- ja automaatiotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Jukka Suominen
Vastuuhenkilö
Outi Rask
Ryhmät
-
25I231CSähkö- ja automaatiotekniikka 2025C

29.01.2025 - 29.03.2025
Ajoitus
31.03.2025 - 30.05.2025
Laajuus
3 op
Virtuaaliosuus
3 op
Toteutustapa
Verkossa tapahtuva opiskelu
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 80
Opettaja
- Pia Ruokonen-Kaukolinna
Vastuuhenkilö
Pia Ruokonen-Kaukolinna
Ryhmät
-
AVOINAMKAvoin amk
-
24CAMPUSONLINECAMPUSONLINE
-
VAPAAVapaasti valittavat opinnot

Aika ja paikka
Kurssin aloitus keskiviikkona 2.4. klo 17.00 zoomissa. Linkki löytyy Moodlesta (moodle.tuni.fi) ja se lähetetään ilmoittautuneille myös sähköpostilla viimeistään 31.3. Sen jälkeen vapaaehtoiset viikkotapaamiset keskiviikkoisin verkossa Zoomin kautta. Ajat ilmoitettu Moodlessa.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Loppukoe 21.5. klo 17 - 19.30 etäkokeena
Opintojakson päätyttyä järjestetään kaksi uusintatenttiä
1. uusintakoe xx.x. klo 17.00 - 19.30 (etäkoe). Aika ilmoitetaan kurssin alkaessa.
2. uusintakoe ilmoitetaan tarvittaessa
Kurssin uusinta- ja korotustentti on täysin erillinen koe, johon ei vaikuta enää kotitehtäväpisteet eikä aiemmat koepisteet.
Osallistujalla tulee olla kameralla ja mikrofonilla varustettu tietokone käytössään loppukokeessa ja uusinnoissa.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakso arvioidaan asteikolla 0-5. Opintojakso suoritetaan viikottaisilla harjoitustehtävillä ja loppukokeella. Viikoittaisilla harjoitustehtävillä voi kerätä 6 kurssipistettä ja loppukokeella 26 pistettä. Hyväksyttyyn suoritukseen riittää 12 pistettä, Kokeiden arvostelussa otetaan huomioon paitsi ratkaisun oikeellisuus myös ratkaisutapa ja esitystavan selkeys. Jo arvosanaan 0 vaaditaan, että opiskelija on tehnyt suoritteita koko kurssin ajan.
Opintojakson aiheiden opettelussa ja kertauksessa on sallittua hyödyntää tekoälyä. Tehtävien ratkaisut pitää kuitenkin ymmärtää itse ja ne pitää esittää toteutuksella opetettavin käsittein, merkinnöin ja menetelmin. Kokeessa tekoälyn käyttö tehtävien ratkaisuun on kiellettyä.
Uusinta- ja korotuskoe on täysin erillinen koe, johon eivät vaikuta enää kurssilla kerätyt tehtäväpisteet. Uusintatentissä läpipääsyraja on 1/3 kokeen maksimipistemäärästä.
Arviointikriteeri - hylätty (0)
Opiskelija osallistuu säännöllisesti toteutuksen työmuotoihin (tekee viikottaisia tehtäviä ja osallistuu loppukokeeseen), mutta ei muuten saavuta tyydyttävään arvosanaan vaadittuja kriteerejä. Mikäli edellä mainitut kriteerit eivät täyty, niin opiskelijalle ei anneta lainkaan arvosanaa. Nollan saaminen mahdollistaa osallistumisen kurssin uusintakokeeseen.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
verkkokurssi: opetusvideot, itsenäisesti tehtävät harjoitukset, nettitehtävät (STACK-tehtävät) ja viikkotapaaminen sekä loppukoe
Yleisperiaate kurssilla on se, että viikoittain avautuu itseopiskeltava aihe ja siihen tehtäviä, joita on kahdenlaisia (perinteiset paperille tehtävät harjoitukset ja STACK-testitehtävät). Käytössä on runsaasti videomateriaalia. Kerran viikossa on aina vapaaehtoinen viikkotapaaminen zoomin kautta ja siellä käydään tarvittaessa tehtäviä läpi sekä voi muutoinkin kysellä epäselvistä asioista. Kurssin lopussa on loppukoe.
Aloitusinfo zoomissa tiistaina 5.2. klo 17.00 (vapaaehtoinen, nauhoitetaan).
Viikkotapaamiset zoomissa 17.00 - 17.45 (vapaaehtoisia):
keskiviikoisin 9.4, 16.4., 23.4., 30.4., 7.5, 14.5..
Valvottu etäkoe zoomissa: 21.5. klo 17- 19.30.
Osallistujalla tulee olla kameralla ja mikrofonilla varustettu tietokone käytössään loppukokeessa.
Oppimateriaalit
Opintojakson oppimateriaalina on sähköistä oppimateriaalia, opetusvideoita ja STACK-tehtäviä, jotka opiskelija löytää kurssin Moodle-alustalta (moodle.tuni.fi).
Kaavasto (ei välttämätön): Tammertekniikan Tekniikan kaavasto tai MAOL
Laskin: Opintojaksolla keskitytään "käsinlaskentaan", joten ihan peruslaskimella, josta löytyy sin, cos, tan ja neliöjuuri selviää.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opiskelijan keskimääräinen työmäärä opintojaksolla on 80 h, joka koostuu verkkotapaamisista zoomissa, itsenäisestä työskentelystä ja kokeesta.
Verkkotapaaminen on vapaaehtoinen.
Sisällön jaksotus
Sisällön jaksotus on suuntaa antava.
- matemaattiset merkinnät, lukujen esitysmuodot ja yksikönmuunnokset
- matemaattisten lausekkeiden muodostaminen ja käsittely
- ensimmäisen asteen yhtälön ja kaavojen ratkaiseminen
- yhtälöparin ratkaiseminen
- toisen asteen yhtälön ratkaiseminen
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei ole.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Ei ole.
Kansainvälisyys
Ei ole.
Lisätietoja opiskelijoille
Kurssin aloitus 2.4 klo 17.00 zoomissa. Silloin käydään läpi kurssin käytänteet. Linkki Zoomiin löytyy kurssin Moodlesta ja lähetetään ilmoittautuneille myös sähköpostilla viimeistään 31.3. Aloituskerta nauhoitetaan, joten jos et pääse paikalle, katso video.
Kurssilla kerrataan matematiikan perusteita, kuten laskusääntöjä, yksikkömuunnoksia ja perusyhtälöiden ratkaisemista. Kurssilla pääpaino on hyvän laskurutiinin harjoittelu tekemällä verkossa ohjattuja laskuharjoituksia sekä kotitehtäviä. Tarvittaessa suositellaan myös kerrattavaksi aiempia matematiikan opintoja.
Kurssiarvioinnissa käytetään jatkuvaa arviointia, jossa osa kurssipisteistä kerätään kurssin suorituksen aikana ja loput kokeella. Tästä syystä kurssilla edetään tietyssä viikkorytmissä ja osa tehtävistä on palautettavissa ainoastaan kyseisellä viikolla. Tehtäviä ei voi siis palauttaa enää jälkikäteen. Kurssille voi ilmoittautua ja tulla mukaan vielä aloituksen jälkeen, mutta kaikkia tehtäväpisteitä ei pysty keräämään enää jälkikäteen. Mikäli ilmoittaudut kurssille vielä aloituksen jälkeen, ole yhteydessä siitä myös suoraan kurssin opettajaan sähköpostilla.
Osallistujalla tulee olla kameralla ja mikrofonilla varustettu tietokone käytössään loppukokeessa.
Ilmoittautumisaika
02.10.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
05.02.2025 - 06.04.2025
Laajuus
3 op
Virtuaaliosuus
3 op
Toteutustapa
Verkossa tapahtuva opiskelu
Yksikkö
Avoin AMK
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 80
Opettaja
- Pia Ruokonen-Kaukolinna
Vastuuhenkilö
Pia Ruokonen-Kaukolinna
Ryhmät
-
AVOINAMKAvoin amk
-
24CAMPUSONLINECAMPUSONLINE
-
VAPAAVapaasti valittavat opinnot
Tavoitteet (OJ)
Tällä opintojaksolla kertaat ja opit perusmatematiikka, jota tarvitset menestyäksesi opinnoissasi ja myöhemmin työelämässä
Opiskelijana sinä
• tunnistat aihepiireihin liittyvät matemaattiset merkinnät ja osaat käyttää niistä keskeisimpiä
• osaat käsitellä tekniikassa esiintyviä matemaattisia lausekkeita
• osaat ratkaista perusyhtälöitä ja -kaavoja
• osaat käyttää sekä soveltaa aihepiirien asioita tekniikan ongelmissa
• kykenet esittämään ja perustelemaan loogisesti valitut ratkaisut
• osaat arvioida tekemiensä ratkaisujen järkevyyttä ja oikeellisuutta
Sisältö (OJ)
• Laskutoimitukset (mm. murtoluvuilla laskeminen, laskujärjestys)
• Merkinnät, xy-koordinaatisto
• Potenssikaavat
• Luvun esittäminen kymmenpotenssina
• Yksikön muunnokset
• Lausekkeiden muodostaminen ja käsittely
• 1. ja 2.asteen yhtälö
• Kaavojen ratkaisu
• Yhtälöpari
• Prosenttilasku
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija:
• tunnistaa aihepiireihin liittyviä matemaattisia merkintöjä ja osaa käyttää niistä joitain
• osaa käsitellä tekniikassa esiintyviä yksinkertaisia matemaattisia lausekkeita
• osaa ratkaista yksinkertaisia yhtälöitä, jotka ovat esitettyjen esimerkkien kaltaisia
• osaa ohjattuna valita tekniikan ongelmaan matemaattisen mallin ja ratkoa näin muodostuvia yhtälöitä mallin avulla
• valittujen ratkaisujen esitykset ja perustelut saattavat olla puutteellisia
• tehtyjen ratkaisujen järkevyyden ja oikeellisuuden arvioinnissa saattaa olla puutteita
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija:
• tunnistaa aihepiireihin liittyvät matemaattiset merkinnät ja osaa käyttää niistä keskeisimpiä
• osaa käsitellä tekniikassa esiintyviä matemaattisia lausekkeita
• osaa ratkaista perusyhtälöitä ja -kaavoja
• osaa käyttää sekä soveltaa aihepiirien asioita tekniikan ongelmissa
• kykenee esittämään ja perustelemaan loogisesti valitut ratkaisut
• osaa arvioida tekemiensä ratkaisujen järkevyyttä ja oikeellisuutta
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja hän osaa soveltaa niitä vaativampiin ongelmiin. Opiskelijalla on taito esittää ja perustella loogisesti valitut ratkaisut. Ratkaisut esitetään selkeästi ja matemaattisia käsitteitä käytetään täsmällisesti. Opiskelija on erittäin motivoitunut ja ottaa sitoutuneesti vastuuta omasta ja ryhmän suoriutumisesta.
Aika ja paikka
Kurssin aloitus tiistaina 5.2. klo 17.00 zoomissa. Linkki löytyy Moodlesta (moodle.tuni.fi) ja se lähetetään myös sähköpostilla viimeistään 3.2. ilmoittautuneille. Sen jälkeen vapaaehtoiset viikkotapaamiset keskiviikkoisin verkossa Zoomin kautta. Ajat ilmoitettu Moodlessa.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Loppukoe 31.3. klo 17 - 19.30 etäkokeena
Opintojakson päätyttyä järjestetään kaksi uusintatenttiä
1. uusintakoe xx.x. klo 17.00 - 19.30 (etäkoe). Aika ilmoitetaan kurssin alkaessa.
2. uusintakoe ilmoitetaan tarvittaessa
Kurssin uusinta- ja korotustentti on täysin erillinen koe, johon ei vaikuta enää kotitehtäväpisteet eikä aiemmat koepisteet.
Osallistujalla tulee olla kameralla ja mikrofonilla varustettu tietokone käytössään loppukokeessa ja uusinnoissa.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakso arvioidaan asteikolla 0-5. Opintojakso suoritetaan viikottaisilla harjoitustehtävillä ja loppukokeella. Viikoittaisilla harjoitustehtävillä voi kerätä 6 kurssipistettä ja loppukokeella 26 pistettä. Hyväksyttyyn suoritukseen riittää 12 pistettä, Kokeiden arvostelussa otetaan huomioon paitsi ratkaisun oikeellisuus myös ratkaisutapa ja esitystavan selkeys. Jo arvosanaan 0 vaaditaan, että opiskelija on tehnyt suoritteita koko kurssin ajan.
Opintojakson aiheiden opettelussa ja kertauksessa on sallittua hyödyntää tekoälyä. Tehtävien ratkaisut pitää kuitenkin ymmärtää itse ja ne pitää esittää toteutuksella opetettavin käsittein, merkinnöin ja menetelmin. Kokeessa tekoälyn käyttö tehtävien ratkaisuun on kiellettyä.
Uusinta- ja korotuskoe on täysin erillinen koe, johon eivät vaikuta enää kurssilla kerätyt tehtäväpisteet. Uusintatentissä läpipääsyraja on 1/3 kokeen maksimipistemäärästä.
Arviointikriteeri - hylätty (0)
Opiskelija osallistuu säännöllisesti toteutuksen työmuotoihin (tekee viikottaisia tehtäviä ja osallistuu loppukokeeseen), mutta ei muuten saavuta tyydyttävään arvosanaan vaadittuja kriteerejä. Mikäli edellä mainitut kriteerit eivät täyty, niin opiskelijalle ei anneta lainkaan arvosanaa. Nollan saaminen mahdollistaa osallistumisen kurssin uusintakokeeseen.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
verkkokurssi: opetusvideot, itsenäisesti tehtävät harjoitukset, nettitehtävät (STACK-tehtävät) ja viikkotapaaminen sekä loppukoe
Yleisperiaate kurssilla on se, että viikoittain avautuu itseopiskeltava aihe ja siihen tehtäviä, joita on kahdenlaisia (perinteiset paperille tehtävät harjoitukset ja STACK-testitehtävät). Käytössä on runsaasti videomateriaalia. Kerran viikossa on aina vapaaehtoinen viikkotapaaminen zoomin kautta ja siellä käydään tarvittaessa tehtäviä läpi sekä voi muutoinkin kysellä epäselvistä asioista. Kurssin lopussa on loppukoe.
Aloitusinfo zoomissa tiistaina 5.2. klo 17.00 (vapaaehtoinen, nauhoitetaan).
Viikkotapaamiset zoomissa 17.00 - 17.45 (vapaaehtoisia):
torstaina 13.2., keskiviikoisin 19.2., 5.3., 12.3., 19.3., 26.3.
Valvottu etäkoe zoomissa: 31.3. klo 17- 19.30.
Osallistujalla tulee olla kameralla ja mikrofonilla varustettu tietokone käytössään loppukokeessa.
Oppimateriaalit
Opintojakson oppimateriaalina on sähköistä oppimateriaalia, opetusvideoita ja STACK-tehtäviä, jotka opiskelija löytää kurssin Moodle-alustalta (moodle.tuni.fi).
Kaavasto (ei välttämätön): Tammertekniikan Tekniikan kaavasto tai MAOL
Laskin: Opintojaksolla keskitytään "käsinlaskentaan", joten ihan peruslaskimella, josta löytyy sin, cos, tan ja neliöjuuri selviää.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opiskelijan keskimääräinen työmäärä opintojaksolla on 80 h, joka koostuu verkkotapaamisista zoomissa, itsenäisestä työskentelystä ja kokeesta.
Verkkotapaaminen on vapaaehtoinen.
Sisällön jaksotus
Sisällön jaksotus on suuntaa antava.
- matemaattiset merkinnät, lukujen esitysmuodot ja yksikönmuunnokset
- matemaattisten lausekkeiden muodostaminen ja käsittely
- ensimmäisen asteen yhtälön ja kaavojen ratkaiseminen
- yhtälöparin ratkaiseminen
- toisen asteen yhtälön ratkaiseminen
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei ole.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Ei ole.
Kansainvälisyys
Ei ole.
Lisätietoja opiskelijoille
Tämä toteutus on tarkoitettu Avoimen Amkin ja väyläopiskelijoille .(Ei Tamkin polku- eikä tutkinto-opiskelijoille) sekä CampusOnlinen opiskelijoille. Tamkin opiskelijat sekä Avoimen Amkin polkuopiskelijat voivat osallistuq toteutukselle 5N00GL21-3024, joka alkaa jo tammikuussa viikolla 2.
Kurssin aloitus 5.2. klo 17.00 zoomissa. Silloin käydään läpi kurssin käytänteet. Linkki Zoomiin löytyy kurssin Moodlesta ja lähetetään ilmoittautuneille myös sähköpostilla viimeistään 3.2. Aloituskerta nauhoitetaan, joten jos et pääse paikalle, katso video.
Kurssilla kerrataan matematiikan perusteita, kuten laskusääntöjä, yksikkömuunnoksia ja perusyhtälöiden ratkaisemista. Kurssilla pääpaino on hyvän laskurutiinin harjoittelu tekemällä verkossa ohjattuja laskuharjoituksia sekä kotitehtäviä. Tarvittaessa suositellaan myös kerrattavaksi aiempia matematiikan opintoja.
Kurssiarvioinnissa käytetään jatkuvaa arviointia, jossa osa kurssipisteistä kerätään kurssin suorituksen aikana ja loput kokeella. Tästä syystä kurssilla edetään tietyssä viikkorytmissä ja osa tehtävistä on palautettavissa ainoastaan kyseisellä viikolla. Tehtäviä ei voi siis palauttaa enää jälkikäteen. Kurssille voi ilmoittautua ja tulla mukaan vielä aloituksen jälkeen, mutta kaikkia tehtäväpisteitä ei pysty keräämään enää jälkikäteen. Mikäli ilmoittaudut kurssille vielä aloituksen jälkeen, ole yhteydessä siitä myös suoraan kurssin opettajaan sähköpostilla.
Osallistujalla tulee olla kameralla ja mikrofonilla varustettu tietokone käytössään loppukokeessa.
Ilmoittautumisaika
02.12.2024 - 19.01.2025
Ajoitus
09.01.2025 - 24.05.2025
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sähkö- ja automaatiotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 40
Koulutus
- Sähkö- ja automaatiotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Nikolai Marjoma
Vastuuhenkilö
Outi Rask
Ryhmät
-
25AI231Sähkö- ja automaatiotekniikka, monimuotototeutus kevät 2025
Tavoitteet (OJ)
Tällä opintojaksolla kertaat ja opit perusmatematiikka, jota tarvitset menestyäksesi opinnoissasi ja myöhemmin työelämässä
Opiskelijana sinä
• tunnistat aihepiireihin liittyvät matemaattiset merkinnät ja osaat käyttää niistä keskeisimpiä
• osaat käsitellä tekniikassa esiintyviä matemaattisia lausekkeita
• osaat ratkaista perusyhtälöitä ja -kaavoja
• osaat käyttää sekä soveltaa aihepiirien asioita tekniikan ongelmissa
• kykenet esittämään ja perustelemaan loogisesti valitut ratkaisut
• osaat arvioida tekemiensä ratkaisujen järkevyyttä ja oikeellisuutta
Sisältö (OJ)
• Laskutoimitukset (mm. murtoluvuilla laskeminen, laskujärjestys)
• Merkinnät, xy-koordinaatisto
• Potenssikaavat
• Luvun esittäminen kymmenpotenssina
• Yksikön muunnokset
• Lausekkeiden muodostaminen ja käsittely
• 1. ja 2.asteen yhtälö
• Kaavojen ratkaisu
• Yhtälöpari
• Prosenttilasku
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija:
• tunnistaa aihepiireihin liittyviä matemaattisia merkintöjä ja osaa käyttää niistä joitain
• osaa käsitellä tekniikassa esiintyviä yksinkertaisia matemaattisia lausekkeita
• osaa ratkaista yksinkertaisia yhtälöitä, jotka ovat esitettyjen esimerkkien kaltaisia
• osaa ohjattuna valita tekniikan ongelmaan matemaattisen mallin ja ratkoa näin muodostuvia yhtälöitä mallin avulla
• valittujen ratkaisujen esitykset ja perustelut saattavat olla puutteellisia
• tehtyjen ratkaisujen järkevyyden ja oikeellisuuden arvioinnissa saattaa olla puutteita
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija:
• tunnistaa aihepiireihin liittyvät matemaattiset merkinnät ja osaa käyttää niistä keskeisimpiä
• osaa käsitellä tekniikassa esiintyviä matemaattisia lausekkeita
• osaa ratkaista perusyhtälöitä ja -kaavoja
• osaa käyttää sekä soveltaa aihepiirien asioita tekniikan ongelmissa
• kykenee esittämään ja perustelemaan loogisesti valitut ratkaisut
• osaa arvioida tekemiensä ratkaisujen järkevyyttä ja oikeellisuutta
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja hän osaa soveltaa niitä vaativampiin ongelmiin. Opiskelijalla on taito esittää ja perustella loogisesti valitut ratkaisut. Ratkaisut esitetään selkeästi ja matemaattisia käsitteitä käytetään täsmällisesti. Opiskelija on erittäin motivoitunut ja ottaa sitoutuneesti vastuuta omasta ja ryhmän suoriutumisesta.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
18.11.2024 - 05.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.05.2025
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Matematiikka ja fysiikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Kirsi-Maria Rinneheimo
Vastuuhenkilö
Kirsi-Maria Rinneheimo
Ryhmät
-
25AI112Konetekniikka 2025, monimuoto

18.11.2024 - 10.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 10.03.2025
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Matematiikka ja fysiikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
- Biotuotetekniikan tutkinto-ohjelma
- Talotekniikan tutkinto-ohjelma, Sähköinen talotekniikka
- Talotekniikan tutkinto-ohjelma, LVI-talotekniikka
Opettaja
- Pia Ruokonen-Kaukolinna
Vastuuhenkilö
Aki Kortetmäki
Ryhmät
-
25AI253LVI-talotekniikka, monimuoto
-
25AI351Infrarakentaminen, monimuoto
-
25AI254Sähköinen talotekniikka, monimuoto
-
25BIOTABiotuotetekniikan tutkinto-ohjelma, kevät 2025
Tavoitteet (OJ)
Tällä opintojaksolla kertaat ja opit perusmatematiikka, jota tarvitset menestyäksesi opinnoissasi ja myöhemmin työelämässä
Opiskelijana sinä
• tunnistat aihepiireihin liittyvät matemaattiset merkinnät ja osaat käyttää niistä keskeisimpiä
• osaat käsitellä tekniikassa esiintyviä matemaattisia lausekkeita
• osaat ratkaista perusyhtälöitä ja -kaavoja
• osaat käyttää sekä soveltaa aihepiirien asioita tekniikan ongelmissa
• kykenet esittämään ja perustelemaan loogisesti valitut ratkaisut
• osaat arvioida tekemiensä ratkaisujen järkevyyttä ja oikeellisuutta
Sisältö (OJ)
• Laskutoimitukset (mm. murtoluvuilla laskeminen, laskujärjestys)
• Merkinnät, xy-koordinaatisto
• Potenssikaavat
• Luvun esittäminen kymmenpotenssina
• Yksikön muunnokset
• Lausekkeiden muodostaminen ja käsittely
• 1. ja 2.asteen yhtälö
• Kaavojen ratkaisu
• Yhtälöpari
• Prosenttilasku
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija:
• tunnistaa aihepiireihin liittyviä matemaattisia merkintöjä ja osaa käyttää niistä joitain
• osaa käsitellä tekniikassa esiintyviä yksinkertaisia matemaattisia lausekkeita
• osaa ratkaista yksinkertaisia yhtälöitä, jotka ovat esitettyjen esimerkkien kaltaisia
• osaa ohjattuna valita tekniikan ongelmaan matemaattisen mallin ja ratkoa näin muodostuvia yhtälöitä mallin avulla
• valittujen ratkaisujen esitykset ja perustelut saattavat olla puutteellisia
• tehtyjen ratkaisujen järkevyyden ja oikeellisuuden arvioinnissa saattaa olla puutteita
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija:
• tunnistaa aihepiireihin liittyvät matemaattiset merkinnät ja osaa käyttää niistä keskeisimpiä
• osaa käsitellä tekniikassa esiintyviä matemaattisia lausekkeita
• osaa ratkaista perusyhtälöitä ja -kaavoja
• osaa käyttää sekä soveltaa aihepiirien asioita tekniikan ongelmissa
• kykenee esittämään ja perustelemaan loogisesti valitut ratkaisut
• osaa arvioida tekemiensä ratkaisujen järkevyyttä ja oikeellisuutta
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja hän osaa soveltaa niitä vaativampiin ongelmiin. Opiskelijalla on taito esittää ja perustella loogisesti valitut ratkaisut. Ratkaisut esitetään selkeästi ja matemaattisia käsitteitä käytetään täsmällisesti. Opiskelija on erittäin motivoitunut ja ottaa sitoutuneesti vastuuta omasta ja ryhmän suoriutumisesta.
Aika ja paikka
Kurssin aloitus keskiviikkona 8.1. klo 18.15 zoomissa. Linkki löytyy Moodlesta (moodle.tuni.fi) ja se lähetetään myös ilmoittautuneille sähköpostilla viimeistään 6.1. Sen jälkeen vapaaehtoiset viikkotapaamiset verkossa Zoomin kautta. Ajat ilmoitettu Moodlessa.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Loppukoe 21.2.. klo 17 - 19.30 tai 22.2. klo 12 - 14.30 Tamkilla (aika ja paikka lukujärjestyksessä, opettaja antaa ohjeet kokeeseen ilmoittaumiseen)
Opintojakson päätyttyä järjestetään kaksi uusintatenttiä
1. uusintakoe xx.3.2025 klo 13-16 (paikka ilmoitettu Moodlessa)
2. uusintakoe/korotus xx.4.2025 klo 13-16 (paikka ilmoitettu Moodlessa)
Kurssin uusinta- ja korotustentti on täysin erillinen koe, johon ei vaikuta enää kotitehtävä-, nettitehtävä- eikä aiemmat koepisteet.
Uusinnat ja korotukset ovat vain ja ainoastaan tässä ilmoitettuna aikana, ei siis myöhemmin esim. seuraavana vuonna.
Uusintakokeeseen ja korotukseen ilmoittaudutaan Pakin kautta.
Uusintaan osallistuminen edellyttää arvosanaa 0.
Yleiseti kokeesta:
Sairastapauksissa vaaditaan lääkärintodistus.
Poissaolo kokeesta vastaa hylättyä suoritusta.
Kokeissa saa olla mukana vain opettajan erikseen määrittelemät materiaalit ja välineet.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakso arvioidaan asteikolla 0-5. Opintojakso suoritetaan viikottaisilla harjoitustehtäviällä ja loppukokeella. Viikoittaisilla harjoitustehtävillä voi koota 6 pistettä ja loppukokeella 26 pistettä. Hyväksyttyyn suoritukseen riittää 12 pistettä. Kokeiden arvostelussa otetaan huomioon paitsi ratkaisun oikeellisuus myös ratkaisutapa ja esitystavan selkeys.
Jo arvosanaan 0 vaaditaan, että opiskelija on tehnyt suoritteita koko kurssin ajan.
Opintojakson aiheiden opettelussa ja kertauksessa on sallittua hyödyntää tekoälyä. Tehtävien ratkaisut pitää kuitenkin itse ymmärtää ja ne pitää esittää toteutuksella opetettavin käsittein, merkinnöin ja menetelmin.
Uusinta- ja korotus:
Kurssin uusinta- ja korotustentti on täysin erillinen koe, johon ei vaikuta enää kotitehtävä- eikä aiemmat koepisteet. Siinä on kurssiarvosana määräytyy pelkästään kokeen perustella ja läpipääsyyn vaaditaan 1/3 kokeen maksimipistemäärästä.
Arviointikriteeri - hylätty (0)
Opiskelija osallistuu toteutuksen työmuotoihin (viikoittaiset tehtävät ja loppukoe) , mutta ei muuten saavuta tyydyttävään arvosanaan vaadittuja kriteerejä. Mikäli edellä mainitut kriteerit eivät täyty, niin opiskelija poistetaan toteutukselta. Nollan saaminen mahdollistaa osallistumisen kurssin uusintakokeeseen.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
verkkototeutus: opetusvideot, itsenäisesti tehtävät harjoitukset, nettitehtävät (STACK-tehtävät) ja viikkotapaaminen sekä loppukoe Tamkilla
Yleisperiaate kurssilla on se, että viikoittain avautuu itseopiskeltava aihe ja siihen kotitehtävät ja testitehtävät. Käytössä on runsaasti videomateriaalia. Kerran viikossa on aina vapaaehtoinen viikkotapaaminen zoomin kautta ja siellä käydään tarvittaessa kotitehtäviä läpi sekä voi muutoinkin kysellä epäselvistä asioista. Kurssin lopussa on loppukoe.
Aloitusinfo zoomissa keskiviikkona 8.1. klo 18.15 (vapaaehtoinen, nauhoitetaan).
Viikkotapaamiset zoomissa pääsääntöisesti keskiviikkoisin 17.00 - 17.45 (vapaaehtoisia):
15.1., 22.1., 29.1., 5.2., 12.2., tiistaina 19.2.
Koe Tamkissa lähikokeena (kaksi vaihtoehtoa, näistä toinen jää mahdollisesti pois): perjantaina 21.2.. klo 17- 19.30. tai lauantaina 22.2. klo 12 -15.
Oppimateriaalit
Opintojakson oppimateriaalina on sähköistä oppimateriaalia, opetusvideoita ja STACK-tehtäviä, jotka opiskelija löytää kurssin Moodle-alustalta (moodle.tuni.fi).
Kaavasto (ei välttämätön): Tammertekniikan Tekniikan kaavasto tai MAOL
Laskin: Opintojaksolla keskitytään "käsinlaskentaan", joten ihan peruslaskimella, josta löytyy sin, cos, tan ja neliöjuuri selviää. Myöhemmillä matematiikan opintojaksoilla hyödynnetään symbolista laskinta.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opiskelijan keskimääräinen työmäärä opintojaksolla on 80 h, joka koostuu verkkotapaamisista zoomissa, itsenäisestä työskentelystä ja loppukokeesta.
Verkkotapaaminen on vapaaehtoinen.
Sisällön jaksotus
Sisällön jaksotus on suuntaa antava.
- matemaattiset merkinnät, lukujen esitysmuodot ja yksikönmuunnokset
- matemaattisten lausekkeiden muodostaminen ja käsittely
- ensimmäisen asteen yhtälön ja kaavojen ratkaiseminen
- yhtälöparin ratkaiseminen
- toisen asteen yhtälön ratkaiseminen
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei ole.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Ei ole.
Kansainvälisyys
Ei ole.
Lisätietoja opiskelijoille
Kurssin aloitus 8.1. klo 18.15 zoomissa. Silloin käydään läpi kurssin käytänteet. Opintojakson Moodle-toteutus ei näy automaattisesti, vaan se täytyy hakea kurssitunnuksella. Opettaja lähettää ilmoittautuneille ennen kurssin alkua (viimeistään 6.1.) Moodle-avaimen ja zoom-linkin sähköpostilla. Linkki Zoomiin löytyy myös Moodlesta . Aloituskerta nauhoitetaan, joten jos et pääse paikalle, katso video.
Kurssilla kerrataan matematiikan perusteita, kuten laskusääntöjä, yksikkömuunnoksia ja perusyhtälöiden ratkaisemista. Kurssilla pääpaino on hyvän laskurutiinin harjoittelu tekemällä verkossa ohjattuja laskuharjoituksia sekä kotitehtäviä. Tarvittaessa suositellaan myös kerrattavaksi aiempia matematiikan opintoja.
Kurssiarvioinnissa käytetään jatkuvaa arviointia, jossa osa kurssipisteistä kerätään kurssin suorituksen aikana ja loput kokeella. Tästä syystä kurssilla edetään tietyssä viikkorytmissä ja osa tehtävistä on palautettavissa ainoastaan kyseisellä viikolla. Tehtäviä ei voi siis palauttaa enää jälkikäteen. Kurssille voi ilmoittautua ja tulla mukaan vielä aloituksen jälkeen, mutta kaikkia tehtäväpisteitä ei pysty keräämään enää jälkikäteen.
Ilmoittautumisaika
27.06.2024 - 04.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 31.10.2024
Laajuus
3 op
Virtuaaliosuus
3 op
Toteutustapa
Verkossa tapahtuva opiskelu
Yksikkö
TAMK Matematiikka ja fysiikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 100
Opettaja
- Pia Ruokonen-Kaukolinna
Ryhmät
-
AVOINAMKAvoin amk
-
24CAMPUSONLINECAMPUSONLINE
-
VAPAAVapaasti valittavat opinnot
Tavoitteet (OJ)
Tällä opintojaksolla kertaat ja opit perusmatematiikka, jota tarvitset menestyäksesi opinnoissasi ja myöhemmin työelämässä
Opiskelijana sinä
• tunnistat aihepiireihin liittyvät matemaattiset merkinnät ja osaat käyttää niistä keskeisimpiä
• osaat käsitellä tekniikassa esiintyviä matemaattisia lausekkeita
• osaat ratkaista perusyhtälöitä ja -kaavoja
• osaat käyttää sekä soveltaa aihepiirien asioita tekniikan ongelmissa
• kykenet esittämään ja perustelemaan loogisesti valitut ratkaisut
• osaat arvioida tekemiensä ratkaisujen järkevyyttä ja oikeellisuutta
Sisältö (OJ)
• Laskutoimitukset (mm. murtoluvuilla laskeminen, laskujärjestys)
• Merkinnät, xy-koordinaatisto
• Potenssikaavat
• Luvun esittäminen kymmenpotenssina
• Yksikön muunnokset
• Lausekkeiden muodostaminen ja käsittely
• 1. ja 2.asteen yhtälö
• Kaavojen ratkaisu
• Yhtälöpari
• Prosenttilasku
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija:
• tunnistaa aihepiireihin liittyviä matemaattisia merkintöjä ja osaa käyttää niistä joitain
• osaa käsitellä tekniikassa esiintyviä yksinkertaisia matemaattisia lausekkeita
• osaa ratkaista yksinkertaisia yhtälöitä, jotka ovat esitettyjen esimerkkien kaltaisia
• osaa ohjattuna valita tekniikan ongelmaan matemaattisen mallin ja ratkoa näin muodostuvia yhtälöitä mallin avulla
• valittujen ratkaisujen esitykset ja perustelut saattavat olla puutteellisia
• tehtyjen ratkaisujen järkevyyden ja oikeellisuuden arvioinnissa saattaa olla puutteita
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija:
• tunnistaa aihepiireihin liittyvät matemaattiset merkinnät ja osaa käyttää niistä keskeisimpiä
• osaa käsitellä tekniikassa esiintyviä matemaattisia lausekkeita
• osaa ratkaista perusyhtälöitä ja -kaavoja
• osaa käyttää sekä soveltaa aihepiirien asioita tekniikan ongelmissa
• kykenee esittämään ja perustelemaan loogisesti valitut ratkaisut
• osaa arvioida tekemiensä ratkaisujen järkevyyttä ja oikeellisuutta
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja hän osaa soveltaa niitä vaativampiin ongelmiin. Opiskelijalla on taito esittää ja perustella loogisesti valitut ratkaisut. Ratkaisut esitetään selkeästi ja matemaattisia käsitteitä käytetään täsmällisesti. Opiskelija on erittäin motivoitunut ja ottaa sitoutuneesti vastuuta omasta ja ryhmän suoriutumisesta.
Aika ja paikka
Kurssin aloitus maanantaina 2.9. klo 17.30 zoomissa. Linkki löytyy Moodlesta (moodle.tuni.fi) ja se lähetetään myös sähköpostilla viimeistään 30.8. ilmoittautuneille. Sen jälkeen vapaaehtoiset viikkotapaamiset maanantaisin verkossa Zoomin kautta. Ajat ilmoitettu Moodlessa.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Loppukoe 21.10. klo 18 - 21 etäkokeena
Opintojakson päätyttyä järjestetään kaksi uusintatenttiä
1. uusintakoe 18.11. klo 16.30 - 19.30 (etäkoe)
2. uusintakoe ilmoitetaan tarvittaessa
Kurssin uusinta- ja korotustentti on täysin erillinen koe, johon ei vaikuta enää kotitehtävä-, nettitehtävä- eikä aiemmat koepisteet.
Osallistujalla tulee olla kameralla ja mikrofonilla varustettu tietokone käytössään loppukokeessa ja uusinnoissa.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakso arvioidaan asteikolla 0-5. Opintojakso suoritetaan tekemällä viikottaisia harjoitustehtäviä, automaattisesti arvioitavia nettitehtäviä (nk. STACK-tehtävät) ja loppukokeella. Viikoittaisilla harjoitustehtävillä ja nettitehtävillä voi koota 12 pistettä ja loppukokeella 26 pistettä. Hyväksyttyyn suoritukseen riittää 12 pistettä, joista vähintään 6 pistettä on tultava kokeella. Kokeiden arvostelussa otetaan huomioon paitsi ratkaisun oikeellisuus myös ratkaisutapa ja esitystavan selkeys. Jo arvosanaan 0 vaaditaan, että opiskelija on tehnyt suoritteita koko kurssin ajan.
Opintojakson aiheiden opettelussa ja kertauksessa on sallittua hyödyntää tekoälyä. Tehtävien ratkaisut pitää kuitenkin esittää toteutuksella opetettavin käsittein, merkinnöin ja menetelmin ja ratkaisun periaatteet ja välivaiheet on osattava selittää. Kokeessa tekoälyn käyttö tehtävien ratkaisuun on kuitenkin kiellettyä.
Uusinta- ja korotuskoe on täysin erillinen koe, johon eivät vaikuta enää kurssilla kerätyt tehtäväpisteet. Uusintatentissä läpipääsyraja on 1/3 kokeen maksimipistemäärästä.
Arviointikriteeri - hylätty (0)
Opiskelija osallistuu säännöllisesti toteutuksen työmuotoihin (tekee viikottaisia tehtäviä ja osallistuu loppukokeeseen), mutta ei muuten saavuta tyydyttävään arvosanaan vaadittuja kriteerejä. Mikäli edellä mainitut kriteerit eivät täyty, niin opiskelijalle ei anneta lainkaan arvosanaa. Nollan saaminen mahdollistaa osallistumisen kurssin uusintakokeeseen.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
verkkokurssi: opetusvideot, itsenäisesti tehtävät harjoitukset, nettitehtävät (STACK-tehtävät) ja viikkotapaaminen sekä loppukoe
Yleisperiaate kurssilla on se, että viikoittain avautuu itseopiskeltava aihe ja siihen kotitehtävät, joita on kahdenlaisia (perinteiset paperille tehtävät harjoitukset ja STACK-tehtävät). Käytössä on runsaasti videomateriaalia. Kerran viikossa on aina vapaaehtoinen viikkotapaaminen zoomin kautta ja siellä käydään tarvittaessa kotitehtäviä läpi sekä voi muutoinkin kysellä epäselvistä asioista. Kurssin lopussa on loppukoe.
Aloitusinfo zoomissa maanantaina 2.9. klo 17.30 (vapaaehtoinen, nauhoitetaan).
Viikkotapaamiset zoomissa maanantaisin 17.00 - 17.45 (vapaaehtoisia):
9.9., 16.9., 23.9., 30.9., 7.10, 14.10
Valvottu etäkoe zoomissa: 21.10. klo 18- 21.
Osallistujalla tulee olla kameralla ja mikrofonilla varustettu tietokone käytössään loppukokeessa.
Oppimateriaalit
Opintojakson oppimateriaalina on sähköistä oppimateriaalia, opetusvideoita ja STACK-tehtäviä, jotka opiskelija löytää kurssin Moodle-alustalta (moodle.tuni.fi).
Kaavasto (ei välttämätön): Tammertekniikan Tekniikan kaavasto tai MAOL
Laskin: Opintojaksolla keskitytään "käsinlaskentaan", joten ihan peruslaskimella, josta löytyy sin, cos, tan ja neliöjuuri selviää.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opiskelijan keskimääräinen työmäärä opintojaksolla on 80 h, joka koostuu verkkotapaamisista zoomissa, itsenäisestä työskentelystä ja kokeesta.
Verkkotapaaminen on vapaaehtoinen.
Sisällön jaksotus
Sisällön jaksotus on suuntaa antava.
- matemaattiset merkinnät, lukujen esitysmuodot ja yksikönmuunnokset
- matemaattisten lausekkeiden muodostaminen ja käsittely
- ensimmäisen asteen yhtälön ja kaavojen ratkaiseminen
- yhtälöparin ratkaiseminen
- toisen asteen yhtälön ratkaiseminen
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei ole.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Ei ole.
Kansainvälisyys
Ei ole.
Lisätietoja opiskelijoille
Tämä toteutus on tarkoitettu Avoimen Amkin (ei Tamkin polku- ja väyläopiskelijoille) ja CampusOnlinen opiskelijoille. Tamkin opiskelijat sekä Avoimen Amkin polku- ja väyläopiskelijat osallistuvat toteutukselle 5N00GL21-3021.
Kurssin aloitus 2.9. klo 17.30 zoomissa. Silloin käydään läpi kurssin käytänteet. Linkki Zoomiin löytyy kurssin Moodlesta ja lähetetään ilmoittautuneille myös sähköpostilla viimeistään 30.8 . Aloituskerta nauhoitetaan, joten jos et pääse paikalle, katso video.
Kurssilla kerrataan matematiikan perusteita, kuten laskusääntöjä, yksikkömuunnoksia ja perusyhtälöiden ratkaisemista. Kurssilla pääpaino on hyvän laskurutiinin harjoittelu tekemällä verkossa ohjattuja laskuharjoituksia sekä kotitehtäviä. Tarvittaessa suositellaan myös kerrattavaksi aiempia matematiikan opintoja.
Kurssiarvioinnissa käytetään jatkuvaa arviointia, jossa osa kurssipisteistä kerätään kurssin suorituksen aikana ja loput kokeella. Tästä syystä kurssilla edetään tietyssä viikkorytmissä ja osa tehtävistä on palautettavissa ainoastaan kyseisellä viikolla. Tehtäviä ei voi siis palauttaa enää jälkikäteen. Kurssille voi ilmoittautua ja tulla mukaan vielä aloituksen jälkeen, mutta kaikkia tehtäväpisteitä ei pysty keräämään enää jälkikäteen.
Osallistujalla tulee olla kameralla ja mikrofonilla varustettu tietokone käytössään loppukokeessa.
Ilmoittautumisaika
02.07.2024 - 31.08.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 06.10.2024
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Matematiikka ja fysiikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Opettaja
- Kirsi-Maria Rinneheimo
Vastuuhenkilö
Erkki Kiviniemi
Ryhmät
-
24I112AKonetekniikka 2024
Tavoitteet (OJ)
Tällä opintojaksolla kertaat ja opit perusmatematiikka, jota tarvitset menestyäksesi opinnoissasi ja myöhemmin työelämässä
Opiskelijana sinä
• tunnistat aihepiireihin liittyvät matemaattiset merkinnät ja osaat käyttää niistä keskeisimpiä
• osaat käsitellä tekniikassa esiintyviä matemaattisia lausekkeita
• osaat ratkaista perusyhtälöitä ja -kaavoja
• osaat käyttää sekä soveltaa aihepiirien asioita tekniikan ongelmissa
• kykenet esittämään ja perustelemaan loogisesti valitut ratkaisut
• osaat arvioida tekemiensä ratkaisujen järkevyyttä ja oikeellisuutta
Sisältö (OJ)
• Laskutoimitukset (mm. murtoluvuilla laskeminen, laskujärjestys)
• Merkinnät, xy-koordinaatisto
• Potenssikaavat
• Luvun esittäminen kymmenpotenssina
• Yksikön muunnokset
• Lausekkeiden muodostaminen ja käsittely
• 1. ja 2.asteen yhtälö
• Kaavojen ratkaisu
• Yhtälöpari
• Prosenttilasku
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija:
• tunnistaa aihepiireihin liittyviä matemaattisia merkintöjä ja osaa käyttää niistä joitain
• osaa käsitellä tekniikassa esiintyviä yksinkertaisia matemaattisia lausekkeita
• osaa ratkaista yksinkertaisia yhtälöitä, jotka ovat esitettyjen esimerkkien kaltaisia
• osaa ohjattuna valita tekniikan ongelmaan matemaattisen mallin ja ratkoa näin muodostuvia yhtälöitä mallin avulla
• valittujen ratkaisujen esitykset ja perustelut saattavat olla puutteellisia
• tehtyjen ratkaisujen järkevyyden ja oikeellisuuden arvioinnissa saattaa olla puutteita
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija:
• tunnistaa aihepiireihin liittyvät matemaattiset merkinnät ja osaa käyttää niistä keskeisimpiä
• osaa käsitellä tekniikassa esiintyviä matemaattisia lausekkeita
• osaa ratkaista perusyhtälöitä ja -kaavoja
• osaa käyttää sekä soveltaa aihepiirien asioita tekniikan ongelmissa
• kykenee esittämään ja perustelemaan loogisesti valitut ratkaisut
• osaa arvioida tekemiensä ratkaisujen järkevyyttä ja oikeellisuutta
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja hän osaa soveltaa niitä vaativampiin ongelmiin. Opiskelijalla on taito esittää ja perustella loogisesti valitut ratkaisut. Ratkaisut esitetään selkeästi ja matemaattisia käsitteitä käytetään täsmällisesti. Opiskelija on erittäin motivoitunut ja ottaa sitoutuneesti vastuuta omasta ja ryhmän suoriutumisesta.
Aika ja paikka
Opetus lukujärjestyksen mukaan.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Opintojakson koe on 4.10. lukujärjestyksessä ilmoitettuun aikaan. Tähän kokeeseen ei tarvitse ilmoittautua erikseen.
Opintojakson päätyttyä järjestetään kaksi uusintatenttiä
1. uusintatentti 15.11.2024 klo 13- 16 (paikka ilmoitettu Moodlessa)
2. uusintatentti/korotus 13.12.2024 klo 13 - 16 (paikka ilmoitettu Moodlessa)
Uusinnat ja korotukset ovat vain ja ainoastaan tässä ilmoitettuna aikana, ei siis myöhemmin esim. seuraavana vuonna.
Uusintatenttiin ja korotukseen ilmoittaudutaan Pakin kautta..
Uusintaan osallistuminen edellyttää arvosanaa 0.
Yleiseti kokeesta:
Sairastapauksissa vaaditaan lääkärintodistus.
Poissaolo kokeesta vastaa hylättyä suoritusta.
Kokeissa saa olla mukana vain opettajan erikseen määrittelemät materiaalit ja välineet.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakso arvioidaan asteikolla 0 - 5. Arviointiin vaikuttavat kotitehtävät (max. 6 p) ja loppukoe (max. 26 p). Kokeen arvioinnissa otetaan huomioon paitsi ratkaisun oikeellisuus myös ratkaisutapa ja esitystavan selkeys. Jo arvosanan 0 saaminen edellyttää säännöllistä läsnäoloa koko opintojakson ajan ja kotitehtävien tekoa sekä kokeeseen osallistumista. Säännöllinen läsnäolo tarkoittaa, että tunneilla ollaan, ellei ole perusteltua syytä (esim. sairaus) olla pois. Arvosanan 1 saa pistemäärällä 12 p.
Arviointikriteeri -hylätty(0):
Opiskelija osallistuu säännöllisesti opetukseen, tekee tehtäviä ja suorittaa opintojakson loppukokeen, mutta ei muuten saavuta tyydyttävään arvosanaan vaadittuja kriteerejä. Nollan saaminen mahdollistaa osallistumisen kurssin uusintakokeeseen.
Mikäli opiskelija hyödyntää tekoälyä tehtävien ratkaisemisessa, niin ratkaisut pitää kuitenkin esittää toteutuksella opetettavin käsittein, merkinnöin ja menetelmin ja välivaiheet on osattava selittää.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähiopetus, itsenäinen opiskelu, tuntiharjoitukset ja kotitehtävät, opetusvideot, tentti.
Oppimateriaalit
Opintojakson oppimateriaalina on sähköisiä opetusmonisteita ja opetusvideoita, jotka opiskelija löytää Moodlesta
Kaavasto: Tammertekniikan Tekniikan kaavasto tai MAOL
Laskin: Opintojaksolla keskitytään "käsinlaskentaan", joten ihan peruslaskimella, josta löytyy sin,cos, tan ja neliöjuuri selviää tällä opintojaksolla. Myöhemmillä matematiikan opintojaksoilla hyödynnetään symbolista laskinta.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opiskelijan keskimääräinen työmäärä on 80 h, joka koostuu:
- lähiopetuksesta, jossa opettaja mukana
- kotitehtävistä ja mahdollisista ryhmätöistä (opettaja ei ole mukana),
- itsenäisestä työskentelystä
- kokeista
Opettajan pitämiä lähitunteja on n. 27 h. Lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus osallistua matematiikan tukipajaan maanantaisin klo 14 - 16.
Sisällön jaksotus
Sisällön jaksotus on suuntaa antava.
- matemaattiset merkinnät, lukujen esitysmuodot, xy-koordinaatisto ja yksikönmuunnokset
- matemaattisten lausekkeiden muodostaminen ja käsittely
- ensimmäisen asteen yhtälön ja kaavojen ratkaiseminen
- yhtälöparin ratkaiseminen
- toisen asteen yhtälön ratkaiseminen
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Opintojakson voi suorittaa osallistumatta opetukseen ja tehtävien tekoon pelkästään tenttimällä 1.uusintatenttipäivänä.
Mikäli opiskelija haluaa suorittaa opintojakson tällä tavalla, niin siitä pitää erikseen sopia opettajan kanssa opintojakson alussa. Jos opintojakson suorittaa tenttimällä, niin arviointikriteerit ovat samat kuin uusijoille.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Ei ole.
Kansainvälisyys
Ei ole.
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojaksolla kerrataan matematiikan perusteita, kuten laskusääntöjä, yksikkömuunnoksia ja perusyhtälöiden ratkaisemista. Kurssilla pääpaino on hyvän laskurutiinin harjoittelu tekemällä tunneilla ohjattuja laskuharjoituksia sekä kotitehtäviä. Tarvittaessa suositellaan myös kerrattavaksi aiempia matematiikan opintoja.
Ilmoittautumisaika
02.07.2024 - 08.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 06.10.2024
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Matematiikka ja fysiikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Kirsi-Maria Rinneheimo
Vastuuhenkilö
Erkki Kiviniemi
Ryhmät
-
24I112BKonetekniikka 2024

02.08.2024 - 01.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 05.10.2024
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Matematiikka ja fysiikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Pia Ruokonen-Kaukolinna
Vastuuhenkilö
Erkki Kiviniemi
Ryhmät
-
24I112CKonetekniikka 2024

Opetus lukujärjestyksen mukaisesti.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Opintojakson koe on 4.10. lukujärjestyksessä ilmoitettuun aikaan. Tähän kokeeseen ei tarvitse ilmoittautua erikseen.
Opintojakson päätyttyä järjestetään kaksi uusintatenttiä
1. uusintakoe 15.11.2024 klo 13-16 (paikka ilmoitettu Moodlessa)
2. uusintakoe/korotus 13.12.2024 klo 13-16 (paikka ilmoitettu Moodlessa)
Uusinnat ja korotukset ovat vain ja ainoastaan tässä ilmoitettuna aikana, ei siis myöhemmin esim. seuraavana vuonna.
Uusintakokeeseen ja korotukseen ilmoittaudutaan Pakin kautta..
Uusintaan osallistuminen edellyttää arvosanaa 0.
Yleiseti kokeesta:
Sairastapauksissa vaaditaan lääkärintodistus.
Poissaolo kokeesta vastaa hylättyä suoritusta.
Kokeissa saa olla mukana vain opettajan erikseen määrittelemät materiaalit ja välineet.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakso arvioidaan asteikolla 0-5. Opintojakso suoritetaan kokeella ja viikoittain tarkastettavilla harjoitustehtävillä,
Arvosteluun vaikuttavat kotitehtävät (maksimi 6 p) ja koe (maksimi. 26 p). Kokeen arvostelussa otetaan huomioon paitsi ratkaisun oikeellisuus myös ratkaisutapa ja esitystavan selkeys. Jo arvosanan 0 saaminen edellyttää osallistumista opintojakson työmuotoihin (lähiopetus ja kotitehtävien teko sekä osallistuminen kokeeseen). Arvosanan 1 saa 12 pisteellä kurssin eri arviointimuotojen yhteenlasketusta maksimipistemäärästä.
Opintojakson aiheiden opettelussa ja kertauksessa on sallittua hyödyntää tekoälyä. Tehtävien ratkaisut pitää kuitenkin esittää toteutuksella opetettavin käsittein, merkinnöin ja menetelmin ja ratkaisun periaatteet ja välivaiheet on osattava selittää.
Uusinta- ja korotus:
Uusinta- ja korotustentti on täysin erillinen koe, johon ei vaikuta enää kotitehtävä- eikä aiemmat koepisteet. Siinä kurssiarvosana määräytyy pelkästään kokeen perustella ja läpipääsyyn vaaditaan 1/3 kokeen maksimipistemäärästä.
Arviointikriteeri - hylätty (0)
Opiskelija osallistuu säännöllisesti opetukseen ja sen työmuotoihin, mutta ei muuten saavuta tyydyttävään arvosanaan vaadittuja kriteerejä. Mikäli edellä mainitut kriteerit eivät täyty, niin opiskelija poistetaan toteutukselta. Nollan saaminen mahdollistaa osallistumisen kurssin uusintakokeeseen.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähiopetus, itsenäinen opiskelu, tuntiharjoitukset ja kotitehtävät, opetusvideot, koe
Oppimateriaalit
Opintojakson oppimateriaalina on sähköisiä opetusmonisteita ja opetusvideoita, jotka opiskelija löytää Moodlesta.
Kaavasto: Tammertekniikan Tekniikan kaavasto tai MAOL
Laskin: Opintojaksolla keskitytään "käsinlaskentaan", joten ihan peruslaskimella, josta löytyy sin,cos, tan ja neliöjuuri selviää tällä opintojaksolla. Myöhemmillä matematiikan opintojaksoilla hyödynnetään symbolista laskinta.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opiskelijan keskimääräinen työmäärä on 80 h, joka koostuu:
- lähiopetuksesta, jossa opettaja mukana
- kotitehtävistä ja mahdollisista ryhmätöistä (opettaja ei ole mukana),
- itsenäisestä työskentelystä
- kokeista
Opettajan pitämiä lähitunteja on n. 27 h. Lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus osallistua matematiikan tukipajaan maanantaisin klo 14-16.
Sisällön jaksotus
Sisällön jaksotus on suuntaa antava.
- matemaattiset merkinnät, lukujen esitysmuodot ja yksikönmuunnokset
- matemaattisten lausekkeiden muodostaminen ja käsittely
- ensimmäisen asteen yhtälön ja kaavojen ratkaiseminen
- yhtälöparin ratkaiseminen
- toisen asteen yhtälön ratkaiseminen
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Toteutuksen voi suorittaa osallistumatta opetukseen ja tehtävien tekoon pelkästään tenttimällä 1. uusintapäivänä. Mikäli opiskelija haluaa suorittaa opintojakson tällä tavalla, niin siitä pitää erikseen sopia opettajan kanssa opintojakson alussa. Jos toteutuksen suorittaa tenttimällä, niin arviointikriteerit ovat samat kuin uusijoille.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Ei ole.
Kansainvälisyys
Ei ole.
Lisätietoja opiskelijoille
Opetus alkaa lukujärjestyksen mukaisesti viikolla 36.
Opintojaksoon tulee Moodle-toteutus. Toteutus ei näy automaattisesti, vaan se täytyy hakea kurssitunnuksella. Opettaja lähettää ilmoittautuneille ennen kurssin alkua Moodle-avaimen sähköpostilla.
Opintojaksolla kerrataan matematiikan perusteita, kuten laskusääntöjä, yksikkömuunnoksia ja perusyhtälöiden ratkaisemista. Opintokasolla pääpaino on hyvän laskurutiinin harjoittelu tekemällä tunneilla ohjattuja laskuharjoituksia sekä kotitehtäviä. Tarvittaessa suositellaan myös kerrattavaksi aiempia matematiikan opintoja.
Ilmoittautumisaika
02.07.2024 - 09.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 06.10.2024
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Matematiikka ja fysiikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Autotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Nikolai Marjoma
Vastuuhenkilö
Juho Tiili
Ryhmät
-
24AUTOAAutotekniikka 2024
Tavoitteet (OJ)
Tällä opintojaksolla kertaat ja opit perusmatematiikka, jota tarvitset menestyäksesi opinnoissasi ja myöhemmin työelämässä
Opiskelijana sinä
• tunnistat aihepiireihin liittyvät matemaattiset merkinnät ja osaat käyttää niistä keskeisimpiä
• osaat käsitellä tekniikassa esiintyviä matemaattisia lausekkeita
• osaat ratkaista perusyhtälöitä ja -kaavoja
• osaat käyttää sekä soveltaa aihepiirien asioita tekniikan ongelmissa
• kykenet esittämään ja perustelemaan loogisesti valitut ratkaisut
• osaat arvioida tekemiensä ratkaisujen järkevyyttä ja oikeellisuutta
Sisältö (OJ)
• Laskutoimitukset (mm. murtoluvuilla laskeminen, laskujärjestys)
• Merkinnät, xy-koordinaatisto
• Potenssikaavat
• Luvun esittäminen kymmenpotenssina
• Yksikön muunnokset
• Lausekkeiden muodostaminen ja käsittely
• 1. ja 2.asteen yhtälö
• Kaavojen ratkaisu
• Yhtälöpari
• Prosenttilasku
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija:
• tunnistaa aihepiireihin liittyviä matemaattisia merkintöjä ja osaa käyttää niistä joitain
• osaa käsitellä tekniikassa esiintyviä yksinkertaisia matemaattisia lausekkeita
• osaa ratkaista yksinkertaisia yhtälöitä, jotka ovat esitettyjen esimerkkien kaltaisia
• osaa ohjattuna valita tekniikan ongelmaan matemaattisen mallin ja ratkoa näin muodostuvia yhtälöitä mallin avulla
• valittujen ratkaisujen esitykset ja perustelut saattavat olla puutteellisia
• tehtyjen ratkaisujen järkevyyden ja oikeellisuuden arvioinnissa saattaa olla puutteita
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija:
• tunnistaa aihepiireihin liittyvät matemaattiset merkinnät ja osaa käyttää niistä keskeisimpiä
• osaa käsitellä tekniikassa esiintyviä matemaattisia lausekkeita
• osaa ratkaista perusyhtälöitä ja -kaavoja
• osaa käyttää sekä soveltaa aihepiirien asioita tekniikan ongelmissa
• kykenee esittämään ja perustelemaan loogisesti valitut ratkaisut
• osaa arvioida tekemiensä ratkaisujen järkevyyttä ja oikeellisuutta
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja hän osaa soveltaa niitä vaativampiin ongelmiin. Opiskelijalla on taito esittää ja perustella loogisesti valitut ratkaisut. Ratkaisut esitetään selkeästi ja matemaattisia käsitteitä käytetään täsmällisesti. Opiskelija on erittäin motivoitunut ja ottaa sitoutuneesti vastuuta omasta ja ryhmän suoriutumisesta.
Aika ja paikka
Kuntokatu 3
Lukujärjestyksen mukaan
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Tentti sovittuna aikana.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Koe 24p
Läpäisyraja kokeesta on 12/30p.
Tunti/kotitehtävillä voi saada kokeeseen lisäpisteitä seuraavasti:
>30% = 1p
>50% = 2p
>60% = 3p
>70% = 4p
>80% = 5p
>90% = 6p
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähiopetus
Aktivoiva lähiopetus
Itsenäinen opiskelu
Ryhmässä opiskelu
Loppukoe
Oppimateriaalit
Opettajan materiaali
Moodle-materiaali
Tekniikan kaavasto, Tammertekniikka
Ti-nspire laskin
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
3op n. 80h
Lähiopetusta n. 24h
Itsenäistä työskentelyä n. 53h
Tentti n. 3h
Sisällön jaksotus
Jaksotus löytyy moodlesta
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei ole
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Ei ole
Kansainvälisyys
Ei ole
Lisätietoja opiskelijoille
-
Ilmoittautumisaika
02.07.2024 - 31.08.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 06.10.2024
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Matematiikka ja fysiikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Autotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Nikolai Marjoma
Vastuuhenkilö
Juho Tiili
Ryhmät
-
24AUTOBAutotekniikka 2024

01.06.2024 - 06.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 27.09.2024
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Matematiikka ja fysiikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 40
Koulutus
- Sähkö- ja automaatiotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Sara Nortunen
Vastuuhenkilö
Jarkko Lehtonen
Ryhmät
-
24I231ASähkö- ja automaatiotekniikka

Opintojakson koe on pe 4.10. Tähän kokeeseen ei tarvitse ilmoittautua erikseen.
Opintojakson päätyttyä järjestetään kaksi uusintatenttiä:
1. uusintatentti xx.x.2024 klo xx-yy (paikka ilmoitetaan Moodlessa)
2. uusintatentti/ korotus xx.x.2024 klo xx-yy (paikka ilmoitetaan Moodlessa)
Uusinta- ja korotustentteihin vaaditaan ilmoittautuminen Pakki-järjestelmässä. Uusintatenttiin osallistumiseen vaaditaan arvosana 0, korotustenttiin vaaditaan arvosana 1-4.
Uusinnat ja korotukset ovat vain ja ainoastaan tässä ilmoitettuna aikana, ei siis myöhemmin esim. seuraavana vuonna.
Yleisesti tenteistä:
Sairastapauksissa vaaditaan lääkärintodistus.
Poissaolo kokeesta vastaa hylättyä suoritusta.
Tenteissä saa olla mukana vain opettajan erikseen määrittelemät materiaalit ja välineet.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakso arvioidaan asteikolla 0-5. Opintojakso suoritetaan kurssikokeella ja viikoittain tarkastettavilla harjoitustehtävillä.
Arvosteluun vaikuttavat kotitehtävät (maksimi 6 p) ja koe (maksimi n. 26 p). Kokeen arvostelussa otetaan huomioon paitsi ratkaisun oikeellisuus myös ratkaisutapa ja esitystavan selkeys. Jo arvosanan 0 saaminen edellyttää osallistumista opintojakson työmuotoihin: mm. säännöllistä läsnäoloa koko opintojakson ajan, kotitehtävien aktiivista tekemistä (vähintään 30%) sekä kurssikokeeseen osallistumista. Säännöllinen läsnäolo tarkoittaa, että tunnilla ollaan aina, ellei ole perusteltua syytä (esim. sairaus) olla pois. Arvosanan 1 saa n. 12 pisteellä kurssin eri arviointimuotojen yhteenlasketusta maksimipistemäärästä, kuitenkin siten, että kokeella pitää saada vähintään 6 pistettä.
Uusinta- ja korotus:
Kurssin uusinta- ja korotustentti on täysin erillinen koe, johon ei vaikuta enää kotitehtävä- eikä aiemmat koepisteet. Siinä kurssiarvosana määräytyy pelkästään tentin perustella ja läpipääsyyn vaaditaan 1/3 tentin maksimipistemäärästä.
Arviointikriteeri - hylätty (0):
Opiskelija osallistuu säännöllisesti opetukseen ja sen opetusmenetelmiin sekä suorittaa opintojakson loppukokeen, mutta ei muuten saavuta tyydyttävään arvosanaan vaadittuja kriteerejä. Nollan saaminen mahdollistaa osallistumisen kurssin uusintakokeeseen.
Tekoälyn käytöstä:
Mikäli opiskelija hyödyntää tekoälyä tehtävien ratkaisemisessa, ratkaisut pitää kuitenkin esittää toteutuksella opetettavin käsittein, merkinnöin ja menetelmin, ja välivaiheet on osattava selittää.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähiopetus, itsenäinen opiskelu, tuntiharjoitukset ja kotitehtävät, opetusvideot, tentti
Oppimateriaalit
Opintojakson oppimateriaalina on sähköisiä opetusmonisteita ja opetusvideoita, jotka opiskelija löytää Moodlesta.
Kaavasto: Tammertekniikan Tekniikan kaavasto tai MAOL-taulukot.
Laskin: Opintojaksolla keskitytään "käsinlaskentaan", joten tällä opintojaksolla selviää peruslaskimella, josta löytyy sin, cos, tan ja neliöjuuri. Myöhemmillä matematiikan opintojaksoilla hyödynnetään symbolista laskinta.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opiskelijan keskimääräinen työmäärä on n. 80 h, joka koostuu:
- lähiopetuksesta, jossa opettaja mukana
- kotitehtävistä ja mahdollisista ryhmätöistä (opettaja ei ole mukana),
- itsenäisestä työskentelystä
- kokeista
Opettajan pitämiä lähitunteja on n. 27 h. Lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus osallistua matematiikan tukipajaan maanantaisin klo 14-16.
Sisällön jaksotus
Sisällön jaksotus on suuntaa antava.
- matemaattiset merkinnät, lukujen esitysmuodot ja yksikönmuunnokset
- matemaattisten lausekkeiden muodostaminen ja käsittely
- ensimmäisen asteen yhtälön ja kaavojen ratkaiseminen
- toisen asteen yhtälön ratkaiseminen
- yhtälöparin ratkaiseminen
- xy-koordinaatisto
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Opintojakson voi suorittaa osallistumatta opetukseen ja tehtävien tekoon pelkästään tenttimällä 1. uusintatenttipäivänä. Mikäli opiskelija haluaa suorittaa opintojakson tällä tavalla, siitä pitää erikseen sopia opettajan kanssa opintojakson alussa. Jos opintojakson suorittaa tenttimällä, arviointikriteerit ovat samat kuin uusintatenttiin osallistujilla.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Ei ole.
Kansainvälisyys
Ei ole.
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojaksolla kerrataan matematiikan perusteita, kuten laskusääntöjä, yksikkömuunnoksia ja perusyhtälöiden ratkaisemista. Opintojaksolla pääpaino on hyvän laskurutiinin harjoittelu tekemällä tunneilla ohjattuja laskuharjoituksia sekä kotitehtäviä. Tarvittaessa suositellaan myös kerrattavaksi aiempia (yleensä korkeakoulua edeltäviä) matematiikan opintoja.
Ilmoittautumisaika
05.08.2024 - 03.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 06.10.2024
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Matematiikka ja fysiikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 40
Koulutus
- Sähkö- ja automaatiotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Sini Ahlberg
Vastuuhenkilö
Jarkko Lehtonen
Ryhmät
-
24I231BSähkö- ja automaatiotekniikka
Tavoitteet (OJ)
Tällä opintojaksolla kertaat ja opit perusmatematiikka, jota tarvitset menestyäksesi opinnoissasi ja myöhemmin työelämässä
Opiskelijana sinä
• tunnistat aihepiireihin liittyvät matemaattiset merkinnät ja osaat käyttää niistä keskeisimpiä
• osaat käsitellä tekniikassa esiintyviä matemaattisia lausekkeita
• osaat ratkaista perusyhtälöitä ja -kaavoja
• osaat käyttää sekä soveltaa aihepiirien asioita tekniikan ongelmissa
• kykenet esittämään ja perustelemaan loogisesti valitut ratkaisut
• osaat arvioida tekemiensä ratkaisujen järkevyyttä ja oikeellisuutta
Sisältö (OJ)
• Laskutoimitukset (mm. murtoluvuilla laskeminen, laskujärjestys)
• Merkinnät, xy-koordinaatisto
• Potenssikaavat
• Luvun esittäminen kymmenpotenssina
• Yksikön muunnokset
• Lausekkeiden muodostaminen ja käsittely
• 1. ja 2.asteen yhtälö
• Kaavojen ratkaisu
• Yhtälöpari
• Prosenttilasku
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija:
• tunnistaa aihepiireihin liittyviä matemaattisia merkintöjä ja osaa käyttää niistä joitain
• osaa käsitellä tekniikassa esiintyviä yksinkertaisia matemaattisia lausekkeita
• osaa ratkaista yksinkertaisia yhtälöitä, jotka ovat esitettyjen esimerkkien kaltaisia
• osaa ohjattuna valita tekniikan ongelmaan matemaattisen mallin ja ratkoa näin muodostuvia yhtälöitä mallin avulla
• valittujen ratkaisujen esitykset ja perustelut saattavat olla puutteellisia
• tehtyjen ratkaisujen järkevyyden ja oikeellisuuden arvioinnissa saattaa olla puutteita
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija:
• tunnistaa aihepiireihin liittyvät matemaattiset merkinnät ja osaa käyttää niistä keskeisimpiä
• osaa käsitellä tekniikassa esiintyviä matemaattisia lausekkeita
• osaa ratkaista perusyhtälöitä ja -kaavoja
• osaa käyttää sekä soveltaa aihepiirien asioita tekniikan ongelmissa
• kykenee esittämään ja perustelemaan loogisesti valitut ratkaisut
• osaa arvioida tekemiensä ratkaisujen järkevyyttä ja oikeellisuutta
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja hän osaa soveltaa niitä vaativampiin ongelmiin. Opiskelijalla on taito esittää ja perustella loogisesti valitut ratkaisut. Ratkaisut esitetään selkeästi ja matemaattisia käsitteitä käytetään täsmällisesti. Opiskelija on erittäin motivoitunut ja ottaa sitoutuneesti vastuuta omasta ja ryhmän suoriutumisesta.
Aika ja paikka
Opetus lukujärjestyksen mukaisesti.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Opintojakson koe on 3.10. lukujärjestyksessä ilmoitettuun aikaan. Tähän kokeeseen ei tarvitse ilmoittautua erikseen.
Opintojakson päätyttyä järjestetään kaksi uusintatenttiä
1. uusintakoe 15.11.2024 klo 13-16 (paikka ilmoitettu Moodlessa)
2. uusintakoe/korotus 13.12.2024 klo 13-16 (paikka ilmoitettu Moodlessa)
Uusinnat ja korotukset ovat vain ja ainoastaan tässä ilmoitettuna aikana, ei siis myöhemmin esim. seuraavana vuonna.
Uusintakokeeseen ja korotukseen ilmoittaudutaan Pakin kautta..
Uusintaan osallistuminen edellyttää arvosanaa 0.
Yleiseti kokeesta:
Sairastapauksissa vaaditaan lääkärintodistus.
Poissaolo kokeesta vastaa hylättyä suoritusta.
Kokeissa saa olla mukana vain opettajan erikseen määrittelemät materiaalit ja välineet.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakso arvioidaan asteikolla 0 - 5. Arviointiin vaikuttavat kotitehtävät (max. 6 p) ja loppukoe (max. 26 p). Kokeen arvioinnissa otetaan huomioon paitsi ratkaisun oikeellisuus myös ratkaisutapa ja esitystavan selkeys. Jo arvosanan 0 saaminen edellyttää säännöllistä läsnäoloa koko opintojakson ajan ja kotitehtävien tekoa sekä kokeeseen osallistumista. Säännöllinen läsnäolo tarkoittaa, että tunneilla ollaan, ellei ole perusteltua syytä (esim. sairaus) olla pois. Arvosanan 1 saa pistemäärällä 12 p.
Arviointikriteeri -hylätty(0):
Opiskelija osallistuu säännöllisesti opetukseen, tekee tehtäviä ja suorittaa opintojakson loppukokeen, mutta ei muuten saavuta tyydyttävään arvosanaan vaadittuja kriteerejä. Nollan saaminen mahdollistaa osallistumisen kurssin uusintakokeeseen.
Mikäli opiskelija hyödyntää tekoälyä tehtävien ratkaisemisessa, niin ratkaisut pitää kuitenkin esittää toteutuksella opetettavin käsittein, merkinnöin ja menetelmin ja välivaiheet on osattava selittää.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähiopetus, itsenäinen opiskelu, tuntiharjoitukset ja kotitehtävät, opetusvideot, tentti
Oppimateriaalit
Opintojakson oppimateriaalina on sähköisiä opetusmonisteita ja opetusvideoita, jotka opiskelija löytää Moodlesta.
Kaavasto: Tammertekniikan Tekniikan kaavasto tai MAOL
Laskin: Opintojaksolla keskitytään "käsinlaskentaan", joten ihan peruslaskimella, josta löytyy sin,cos, tan ja neliöjuuri selviää tällä opintojaksolla. Myöhemmillä matematiikan opintojaksoilla hyödynnetään symbolista laskinta.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opiskelijan keskimääräinen työmäärä on 80 h, joka koostuu:
- lähiopetuksesta, jossa opettaja mukana
- kotitehtävistä ja mahdollisista ryhmätöistä (opettaja ei ole mukana),
- itsenäisestä työskentelystä
- kokeista
Opettajan pitämiä lähitunteja on n. 27 h. Lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus osallistua matematiikan tukipajaan maanantaisin klo 14-16.
Sisällön jaksotus
Sisällön jaksotus on suuntaa antava.
- matemaattiset merkinnät, lukujen esitysmuodot ja yksikönmuunnokset
- matemaattisten lausekkeiden muodostaminen ja käsittely
- ensimmäisen asteen yhtälön ja kaavojen ratkaiseminen
- yhtälöparin ratkaiseminen
- toisen asteen yhtälön ratkaiseminen
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Opintojakson voi suorittaa osallistumatta opetukseen ja tehtävien tekoon pelkästään tenttimällä 1. uusintapäivänä. Mikäli opiskelija haluaa suorittaa opintojakson tällä tavalla, niin siitä pitää erikseen sopia opettajan kanssa opintojakson alussa. Jos opintojakson suorittaa tenttimällä, niin arviointikriteerit ovat samat kuin uusijoille.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Ei ole.
Kansainvälisyys
Ei ole.
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojaksolla kerrataan matematiikan perusteita, kuten laskusääntöjä, yksikkömuunnoksia ja perusyhtälöiden ratkaisemista. Opintokasolla pääpaino on hyvän laskurutiinin harjoittelu tekemällä tunneilla ohjattuja laskuharjoituksia sekä kotitehtäviä. Tarvittaessa suositellaan myös kerrattavaksi aiempia matematiikan opintoja.
Ilmoittautumisaika
01.08.2024 - 16.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 26.10.2024
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Matematiikka ja fysiikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Sini Ahlberg
- Kirsi-Maria Rinneheimo
- Nikolai Marjoma
- Pia Ruokonen-Kaukolinna
- Sara Nortunen
Vastuuhenkilö
Juho Tiili
Ryhmät
-
24RTBRakennustekniikka
-
24RTCRakennustekniikka
-
24RTARakennustekniikka
-
24RTDRakennustekniikka
-
24LATELaboratoriotekniikka 2024
-
24I253LVI-talotekniikka
-
24I254Sähköinen talotekniikka
-
24BIOTBBiotuotetekniikan tutkinto-ohjelma, syksy 2024
Tavoitteet (OJ)
Tällä opintojaksolla kertaat ja opit perusmatematiikka, jota tarvitset menestyäksesi opinnoissasi ja myöhemmin työelämässä
Opiskelijana sinä
• tunnistat aihepiireihin liittyvät matemaattiset merkinnät ja osaat käyttää niistä keskeisimpiä
• osaat käsitellä tekniikassa esiintyviä matemaattisia lausekkeita
• osaat ratkaista perusyhtälöitä ja -kaavoja
• osaat käyttää sekä soveltaa aihepiirien asioita tekniikan ongelmissa
• kykenet esittämään ja perustelemaan loogisesti valitut ratkaisut
• osaat arvioida tekemiensä ratkaisujen järkevyyttä ja oikeellisuutta
Sisältö (OJ)
• Laskutoimitukset (mm. murtoluvuilla laskeminen, laskujärjestys)
• Merkinnät, xy-koordinaatisto
• Potenssikaavat
• Luvun esittäminen kymmenpotenssina
• Yksikön muunnokset
• Lausekkeiden muodostaminen ja käsittely
• 1. ja 2.asteen yhtälö
• Kaavojen ratkaisu
• Yhtälöpari
• Prosenttilasku
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija:
• tunnistaa aihepiireihin liittyviä matemaattisia merkintöjä ja osaa käyttää niistä joitain
• osaa käsitellä tekniikassa esiintyviä yksinkertaisia matemaattisia lausekkeita
• osaa ratkaista yksinkertaisia yhtälöitä, jotka ovat esitettyjen esimerkkien kaltaisia
• osaa ohjattuna valita tekniikan ongelmaan matemaattisen mallin ja ratkoa näin muodostuvia yhtälöitä mallin avulla
• valittujen ratkaisujen esitykset ja perustelut saattavat olla puutteellisia
• tehtyjen ratkaisujen järkevyyden ja oikeellisuuden arvioinnissa saattaa olla puutteita
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija:
• tunnistaa aihepiireihin liittyvät matemaattiset merkinnät ja osaa käyttää niistä keskeisimpiä
• osaa käsitellä tekniikassa esiintyviä matemaattisia lausekkeita
• osaa ratkaista perusyhtälöitä ja -kaavoja
• osaa käyttää sekä soveltaa aihepiirien asioita tekniikan ongelmissa
• kykenee esittämään ja perustelemaan loogisesti valitut ratkaisut
• osaa arvioida tekemiensä ratkaisujen järkevyyttä ja oikeellisuutta
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja hän osaa soveltaa niitä vaativampiin ongelmiin. Opiskelijalla on taito esittää ja perustella loogisesti valitut ratkaisut. Ratkaisut esitetään selkeästi ja matemaattisia käsitteitä käytetään täsmällisesti. Opiskelija on erittäin motivoitunut ja ottaa sitoutuneesti vastuuta omasta ja ryhmän suoriutumisesta.
Aika ja paikka
Kurssin aloitus maanantaina 2.9. klo 16.30 zoomissa. Linkki löytyy Moodlesta (moodle.tuni.fi) ja se lähetetään myös sähköpostilla viimeistään 30.8. ilmoittautuneille. Sen jälkeen vapaaehtoiset viikkotapaamiset maanantaisin verkossa Zoomin kautta. Ajat ilmoitettu Moodlessa.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Loppukoe 24.10. klo 17 - 19.30 Tamkilla (aika ja paikka lukujärjestyksessä, ilmoittautumislista harjoitustehtävälistan yhteydessä)
Opintojakson päätyttyä järjestetään kaksi uusintatenttiä
1. uusintakoe 15.11.2024 klo 13-16 (paikka ilmoitettu Moodlessa)
2. uusintakoe/korotus 13.12.2024 klo 13-16 (paikka ilmoitettu Moodlessa)
Kurssin uusinta- ja korotustentti on täysin erillinen koe, johon ei vaikuta enää kotitehtävä-, nettitehtävä- eikä aiemmat koepisteet.
Uusinnat ja korotukset ovat vain ja ainoastaan tässä ilmoitettuna aikana, ei siis myöhemmin esim. seuraavana vuonna.
Uusintakokeeseen ja korotukseen ilmoittaudutaan Pakin kautta.
Uusintaan osallistuminen edellyttää arvosanaa 0.
Yleiseti kokeesta:
Sairastapauksissa vaaditaan lääkärintodistus.
Poissaolo kokeesta vastaa hylättyä suoritusta.
Kokeissa saa olla mukana vain opettajan erikseen määrittelemät materiaalit ja välineet.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakso arvioidaan asteikolla 0-5. Opintojakso suoritetaan tekemällä viikottaisia harjoitustehtäviä, automaattisesti arvioitavia nettitehtäviä (nk. STACK-tehtävät) ja loppukokeella. Viikoittaisilla harjoitustehtävillä ja nettitehtävillä voi koota 12 pistettä ja loppukokeella 26 pistettä. Hyväksyttyyn suoritukseen riittää 12 pistettä, joista vähintään 6 pistettä on tultava kokeella. Kokeiden arvostelussa otetaan huomioon paitsi ratkaisun oikeellisuus myös ratkaisutapa ja esitystavan selkeys.
Jo arvosanaan 0 vaaditaan, että opiskelija on tehnyt suoritteita koko kurssin ajan.
Opintojakson aiheiden opettelussa ja kertauksessa on sallittua hyödyntää tekoälyä. Tehtävien ratkaisut pitää kuitenkin esittää toteutuksella opetettavin käsittein, merkinnöin ja menetelmin ja ratkaisun periaatteet ja välivaiheet on osattava selittää.
Uusinta- ja korotus:
Kurssin uusinta- ja korotustentti on täysin erillinen koe, johon ei vaikuta enää kotitehtävä-, nettitehtävä- eikä aiemmat koepisteet. Siinä on kurssiarvosana määräytyy pelkästään kokeen perustella ja läpipääsyyn vaaditaan 1/3 kokeen maksimipistemäärästä.
Arviointikriteeri - hylätty (0)
Opiskelija osallistuu toteutuksen työmuotoihin (viikoittaiset tehtävät ja loppukoe) , mutta ei muuten saavuta tyydyttävään arvosanaan vaadittuja kriteerejä. Mikäli edellä mainitut kriteerit eivät täyty, niin opiskelija poistetaan toteutukselta. Nollan saaminen mahdollistaa osallistumisen kurssin uusintakokeeseen.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
verkkototeutus: opetusvideot, itsenäisesti tehtävät harjoitukset, nettitehtävät (STACK-tehtävät) ja viikkotapaaminen sekä loppukoe Tamkilla
Yleisperiaate kurssilla on se, että viikoittain avautuu itseopiskeltava aihe ja siihen kotitehtävät, joita on kahdenlaisia (perinteiset paperille tehtävät harjoitukset ja STACK-tehtävät). Käytössä on runsaasti videomateriaalia. Kerran viikossa on aina vapaaehtoinen viikkotapaaminen zoomin kautta ja siellä käydään tarvittaessa kotitehtäviä läpi sekä voi muutoinkin kysellä epäselvistä asioista. Kurssin lopussa on loppukoe.
Aloitusinfo zoomissa maanantaina 2.9. klo 16.30 (vapaaehtoinen, nauhoitetaan).
Viikkotapaamiset zoomissa maanantaisin 18.00 - 18.45 (vapaaehtoisia):
9.9., 16.9., 23.9., 30.9., 7.10, 21.10.
Koe Tamkissa lähikokeena: 24.10. klo 17- 19.30.
Oppimateriaalit
Opintojakson oppimateriaalina on sähköistä oppimateriaalia, opetusvideoita ja STACK-tehtäviä, jotka opiskelija löytää kurssin Moodle-alustalta (moodle.tuni.fi).
Kaavasto (ei välttämätön): Tammertekniikan Tekniikan kaavasto tai MAOL
Laskin: Opintojaksolla keskitytään "käsinlaskentaan", joten ihan peruslaskimella, josta löytyy sin, cos, tan ja neliöjuuri selviää. Myöhemmillä matematiikan opintojaksoilla hyödynnetään symbolista laskinta.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opiskelijan keskimääräinen työmäärä opintojaksolla on 80 h, joka koostuu verkkotapaamisista zoomissa, itsenäisestä työskentelystä ja loppukokeesta.
Verkkotapaaminen on vapaaehtoinen.
Sisällön jaksotus
Sisällön jaksotus on suuntaa antava.
- matemaattiset merkinnät, lukujen esitysmuodot ja yksikönmuunnokset
- matemaattisten lausekkeiden muodostaminen ja käsittely
- ensimmäisen asteen yhtälön ja kaavojen ratkaiseminen
- yhtälöparin ratkaiseminen
- toisen asteen yhtälön ratkaiseminen
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei ole.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Ei ole.
Kansainvälisyys
Ei ole.
Lisätietoja opiskelijoille
Kurssin aloitus 2.9. klo 16.30 zoomissa. Silloin käydään läpi kurssin käytänteet. Opintojakson Moodle-toteutus ei näy automaattisesti, vaan se täytyy hakea kurssitunnuksella. Opettaja lähettää ilmoittautuneille ennen kurssin alkua (viimeistään 30.8.) Moodle-avaimen ja zoom-linkin sähköpostilla. Linkki Zoomiin löytyy myös Moodlesta . Aloituskerta nauhoitetaan, joten jos et pääse paikalle, katso video.