Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma: 23resto ajoitus
Tunnus: 22RESTO
Kuvaus
Palveluliiketoiminnan ala ja valmistuneiden työelämään sijoittuminen
Restonomit työskentelevät tyypillisesti palveluliiketoiminnan alan (ravitsemis-, matkailu-, majoitus-, puhtaus-, tapahtuma- ja elämystalouden aloilla) esihenkilön ja asiantuntijan tehtävissä yksityisellä ja julkisella sektorilla. TAMKin Restonomien työkenttää ovat erityisesti ravintola- ja ravitsemisala sekä tapahtuma- ja elämysteollisuus. Alan toimintaympäristö on kansainvälinen ja inspiroiva. Palveluliiketoiminnan ala kehittyy juuri nyt valtavaa vauhtia vastaten yhä moninaisempiin asiakastarpeisiin, digitalisaation mahdollisuuksiin ja kestävän kehityksen tavoitteisiin.
Koulutuksen tuoma osaaminen
Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelmassa opit tuottamaan ja johtamaan alan kestävää ja kannattavaa tulevaisuuden innovatiivista liiketoimintaa. Opiskelet itsellesi valmiudet toimia alan radikaalisti muuttuvassa toimintaympäristössä, jossa tarvitset vahvaa liiketoimintaosaamista, palvelujen modernin myynnin ja markkinoinnin osaamista, vuorovaikutustaitoja ja tunneälyä. Toimintaasi ohjaavat asiakasymmärrys ja vieraanvaraisuus. Toimit yhdessä asiakkaan kanssa kehittäen ja ekologista kestävyyttä kunnioittaen. Tutkinto-ohjelma kuljettaa sinut ”minusta meihin ja kansainväliseen johtamiseen” palveluliiketoiminnan kiehtovassa toimintaympäristössä.
Opetuksen toteuttaminen
TAMKin restonomikoulutuksessa oppiminen tapahtuu tiimeissä TAMKin Catering Studio Living Labissa sekä työelämä- tutkimus-, kehitys ja innovaatioprojekteissa yhdessä innostuneiden valmentaja-opettajien ja yrityskumppanien kanssa toimien. Yrittäjyyttä on mahdollista harjoitella esimerkiksi restonomien yritystoimintana. Koulutuksen aikana kasvat alan asiantuntijuuteen ja hankit yksilölliset ammatilliset valmiudet toimia itsenäisesti asiantuntijana, johtotehtävissä tai yrittäjänä. Valmistuttuasi ymmärrät alan teoriat, käsitteet sekä menetelmät ja osaat arvioida niitä kriittisesti. Kykenet johtamaan ja kehittämään alan työyhteisöjä ja toimintoja, myös muutoksessa, unohtamatta itsesi johtamista.
Koulutuksen rakenne ja vuositeemat
Ensimmäisen vuoden jälkeen olet hankkinut vankat alalla tarvittavat valmiudet palvelujen tuottamiseksi kannattavasti, kestävästi ja asiakaslähtöisesti. Tunnet itsesi, vahvuutesi, ja alan tarjoaman merkityksellisyyden. Tunnet alan monet mahdollisuudet. Rakennat omaa polkuasi restonomin osaamisalalla. Sinulla on valmiudet tulokselliseen tiimityöskentelyyn.
Toisen vuoden jälkeen tarkastelet ammattimaisesti toimialan kehittämistarpeita ja hyödynnät muotoiluajattelua yhteiskehittäen asiakkaan ja alan sidosryhmien kanssa. Opintosuunnastasi riippuen olet keskittynyt ruokadesigniin tai erityisesti palvelukokemuksen muotoiluun. Olet omaksunut modernin palvelujen myynnin ja markkinoinnin ajattelun asiakkaan kumppanina. Jalostat omaa johtamistyyliäsi, kehityt vuorovaikuttajana ja näet toiminnoissa strategisen tason.
Kolmannen ja neljännen vuoden jälkeen systeemiajattelu ohjaa vastuullista toimintaasi aktiivisena kansainvälisenä ravintola- ja ravitsemisalan kehittäjänä ja johtajana. Osaat johtaa työyhteisön menestymiseen vaikuttavia inhimillisiä, taloudellisia ja toiminnallisia tekijöitä moniammatillisissa ja monikulttuurisissa työyhteisöissä. Luotsaat alaa kohti tulevaisuutta - kohti reilua ja kestävää ruokajärjestelmää ja palvelumuotoilun avulla tuotettua elämyksellistä asiakaskokemusta. Toimit luontevasti vuorovaikutuksessa reflektiivisenä asiantuntijana elinikäisesti oppien.
Valitse opintojen ajoitus-, rakenne- tai jäsentelynäkymä
Näytä opintojen ajoitukset lukuvuosittain, lukukausittain tai periodeittain
Tunnus | Opinnon nimi | Laajuus (op) | 2023-2024 | 2024-2025 | 2025-2026 | 2026-2027 | Syksy 2023 | Kevät 2024 | Syksy 2024 | Kevät 2025 | Syksy 2025 | Kevät 2026 | Syksy 2026 | 1. / 2023 | 2. / 2023 | 3. / 2024 | 4. / 2024 | 1. / 2024 | 2. / 2024 | 3. / 2025 | 4. / 2025 | 1. / 2025 | 2. / 2025 | 3. / 2026 | 4. / 2026 | 1. / 2026 | 2. / 2026 |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
22RESTO-1001 |
Perus- ja ammattiopinnot
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 140) |
140 | |||||||||||||||||||||||||
8T00FT58 | Kestävää hyvinvointia asiakkaalle | 5 | 5 | 5 | 5 | ||||||||||||||||||||||
8T00FT59 | Ravitsemus- ja elintarviketurvallisuus | 5 | 5 | 5 | 5 | ||||||||||||||||||||||
8T00FT60 | Restonomin Catering Studio | 5 | 5 | 5 | 5 | ||||||||||||||||||||||
8T00FV97 | Restonomin talous | 5 | 5 | 5 | 5 | ||||||||||||||||||||||
8T00FV98 | Tulevaisuuden liiketoiminta | 5 | 5 | 5 | 5 | ||||||||||||||||||||||
8T00FV99 | Catering Studio -case | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
8T00EW29 | Tutkimustyön perusteita ja menetelmiä | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
22RESTO-1002 |
Kieli- ja viestintäopinnot
(Valitaan kaikki ) |
15 | |||||||||||||||||||||||||
8T00DQ96 | Viestimällä tuloksiin | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
8T00DQ94 | Professional English for the Service Industry | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
8T00DQ98 | Yrkessvenska för servicebranschen, Skriftlig | 3 | 3 | 3 | 1.5 | 1.5 | |||||||||||||||||||||
8T00DR00 | Yrkessvenska för servicebranschen, Muntlig | 2 | 2 | 2 | 1 | 1 | |||||||||||||||||||||
22RESTO-1010 |
Palvelujen johtaminen
(Valitaan kaikki ) |
15 | |||||||||||||||||||||||||
8T00FT79 | Identiteettinä johtajuus | 5 | 5 | 5 | 5 | ||||||||||||||||||||||
8T00FV90 | Monitahoinen johtaminen | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
8T00FV91 | Johtajuus verkostoissa | 5 | 5 | 5 | 5 | ||||||||||||||||||||||
22RESTO-1014 |
Palvelujen myynti ja markkinointi
(Valitaan kaikki ) |
10 | |||||||||||||||||||||||||
8T00FW00 | Palvelujen myynti ja markkinointi 1 | 5 | 5 | 5 | 5 | ||||||||||||||||||||||
8T00FW01 | Palvelujen myynti ja markkinointi 2 | 5 | 5 | 5 | 5 | ||||||||||||||||||||||
22RESTO-1009 |
Restonomin ammatillinen kasvu
(Valitaan kaikki ) |
10 | |||||||||||||||||||||||||
8T00FT57 | Restonomin ammatillinen kasvu 1 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | ||||||||||||||||||
8T00FV88 | Restonomin ammatillinen kasvu 2 | 3 | 3 | 1.5 | 1.5 | 0.8 | 0.8 | 0.8 | 0.8 | ||||||||||||||||||
8T00FV89 | Restonomin ammatillinen kasvu 3 | 2 | 2 | 1 | 1 | 0.5 | 0.5 | 0.5 | 0.5 | ||||||||||||||||||
22RESTO-1006 |
Eating Design
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 40) |
40 | |||||||||||||||||||||||||
8T00FV63 | Kestävät ruokavaliot | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
8T00FW04 | Gastronominen menusuunnittelu | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
8T00FW05 | Juomatuotteiden gastronomia | 5 | 5 | 5 | 5 | ||||||||||||||||||||||
8T00FW06 | Vastuullinen palvelutuoteketjun logistiikka | 5 | 5 | 5 | 5 | ||||||||||||||||||||||
8T00FW07 | Eating Business Design | 5 | 5 | 5 | 5 | ||||||||||||||||||||||
8T00FW08 | Event Eating Design | 5 | 5 | 5 | 5 | ||||||||||||||||||||||
8T00FW09 | Innovative Product and Service Landscape | 5 | 5 | 5 | 5 | ||||||||||||||||||||||
8T00FW10 | Food is Art and Experience | 5 | 5 | 5 | 5 | ||||||||||||||||||||||
22RESTO-1008 |
Services & Wellbeing
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 40) |
40 | |||||||||||||||||||||||||
8T00FW11 | Palvelumuotoiluprosessi vieraanvaraisuusalalla | 10 | 10 | 10 | 5 | 5 | |||||||||||||||||||||
8T00FW12 | Possibilities of Service Innovation in Global Sustainability and Wellbeing | 10 | 10 | 10 | 5 | 5 | |||||||||||||||||||||
8T00FW13 | Palvelu- ja elämänlaatuliiketoiminnan muotoilu | 5 | 5 | 5 | 5 | ||||||||||||||||||||||
8T00FW14 | Sustainable Events | 5 | 5 | 5 | 5 | ||||||||||||||||||||||
8T00FW15 | Digitaaliset ratkaisut palveluliiketoiminnassa | 5 | 5 | 5 | 5 | ||||||||||||||||||||||
8T00FW16 | Elämys- ja muutostalouden mahdollisuudet | 5 | 5 | 5 | 5 | ||||||||||||||||||||||
22RESTO-1015 |
Tulevaisuuden tekijät
(Valitaan kaikki ) |
15 | 15 | 15 | 15 | ||||||||||||||||||||||
8T00FW17 | Skenaariot | 5 | 5 | 5 | 5 | ||||||||||||||||||||||
8T00FW18 | Yhteiskehittäminen living labissa | 5 | 5 | 5 | 5 | ||||||||||||||||||||||
8T00FW19 | Tulevaisuudentila-foorumi | 5 | 5 | 5 | 5 | ||||||||||||||||||||||
22RESTO-1017 |
Valinnaiset ammattiopinnot
(Valitaan opintopisteitä: 10) |
10 | |||||||||||||||||||||||||
22RESTO-1016 |
Vapaasti valittavat opinnot
(Valitaan opintopisteitä: 15) |
15 | |||||||||||||||||||||||||
22RESTO-1005 |
Harjoittelu
(Valitaan kaikki ) |
30 | |||||||||||||||||||||||||
8T00FV94 | Harjoittelu 1 | 15 | 15 | 15 | 7.5 | 7.5 | |||||||||||||||||||||
8T00FV95 | Harjoittelu 2 | 15 | 15 | 15 | 15 | ||||||||||||||||||||||
22RESTO-1007 |
Opinnäytetyö
(Valitaan kaikki ) |
15 | |||||||||||||||||||||||||
7F00FH00 | Opinnäytetyön suunnittelu | 5 | 5 | 5 | 5 | ||||||||||||||||||||||
7F00FH01 | Opinnäytetyön toteutus | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
7F00FH02 | Opinnäytetyön raportointi | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
Yhteensä | 210 | 65 | 78 | 67 | 15 | 27.5 | 37.5 | 36.5 | 41.5 | 31 | 36 | 15 | 13.8 | 13.8 | 18.8 | 18.8 | 18.3 | 18.3 | 15.8 | 25.8 | 15.5 | 15.5 | 20.5 | 15.5 | 10 | 5 |
Lukukausi- ja lukuvuosikohtaiset opintopistekertymät vaihtelevat valinnaisten ja vapaasti valittavien opintojen ajoituksesta johtuen.
Todistusjäsentely - amk-tutkinto (EQF 6)
Jäsentely, jossa voidaan tuoda näkyväksi opintojaksojen jakautuminen asetuksen mukaisesti perus- tai ammattiopintoihin, harjoitteluun, opinnäytetyöhön tai vapaasti valittaviin opintoihin.
Matkailu- ja palveluliiketoiminta
Tampere3 yhteiset osaamiset
Etiikka
Opiskelija: |
Tutkimustyön perusteita ja menetelmiä |
Tulevaisuudentila-foorumi |
Opinnäytetyön suunnittelu |
Opinnäytetyön toteutus |
Opinnäytetyön raportointi |
Kansainvälisyys ja globaali vastuu
Opiskelija: |
Kestävää hyvinvointia asiakkaalle |
Ravitsemus- ja elintarviketurvallisuus |
Restonomin Catering Studio |
Kestävät ruokavaliot |
Gastronominen menusuunnittelu |
Juomatuotteiden gastronomia |
Vastuullinen palvelutuoteketjun logistiikka |
Eating Business Design |
Event Eating Design |
Innovative Product and Service Landscape |
Food is Art and Experience |
Palvelumuotoiluprosessi vieraanvaraisuusalalla |
Possibilities of Service Innovation in Global Sustainability and Wellbeing |
Palvelu- ja elämänlaatuliiketoiminnan muotoilu |
Sustainable Events |
Digitaaliset ratkaisut palveluliiketoiminnassa |
Elämys- ja muutostalouden mahdollisuudet |
Yhteiskehittäminen living labissa |
Oppimisen taidot ja kriittinen ajattelu
Opiskelija: |
Tutkimustyön perusteita ja menetelmiä |
Restonomin ammatillinen kasvu 1 |
Restonomin ammatillinen kasvu 2 |
Restonomin ammatillinen kasvu 3 |
Skenaariot |
Yhteiskehittäminen living labissa |
Tulevaisuudentila-foorumi |
Talous- ja johtamistaidot sekä yhteiskunnallinen ymmärrys
Opiskelija: |
Restonomin talous |
Tulevaisuuden liiketoiminta |
Identiteettinä johtajuus |
Monitahoinen johtaminen |
Johtajuus verkostoissa |
Palvelujen myynti ja markkinointi 1 |
Palvelujen myynti ja markkinointi 2 |
Tulevaisuudentila-foorumi |
Tietotekniikka- ja digitaidot
Opiskelija: |
Restonomin talous |
Restonomin ammatillinen kasvu 1 |
Restonomin ammatillinen kasvu 2 |
Restonomin ammatillinen kasvu 3 |
Vastuullinen palvelutuoteketjun logistiikka |
Digitaaliset ratkaisut palveluliiketoiminnassa |
Työyhteisötaidot
Opiskelija: |
Catering Studio -case |
Identiteettinä johtajuus |
Restonomin ammatillinen kasvu 1 |
Restonomin ammatillinen kasvu 2 |
Restonomin ammatillinen kasvu 3 |
Yhteiskehittäminen living labissa |
Tulevaisuudentila-foorumi |
Harjoittelu 1 |
Harjoittelu 2 |
Uuden kehittäminen ja innovointi
Opiskelija: |
Tulevaisuuden liiketoiminta |
Tutkimustyön perusteita ja menetelmiä |
Gastronominen menusuunnittelu |
Eating Business Design |
Event Eating Design |
Innovative Product and Service Landscape |
Food is Art and Experience |
Palvelumuotoiluprosessi vieraanvaraisuusalalla |
Possibilities of Service Innovation in Global Sustainability and Wellbeing |
Palvelu- ja elämänlaatuliiketoiminnan muotoilu |
Sustainable Events |
Digitaaliset ratkaisut palveluliiketoiminnassa |
Elämys- ja muutostalouden mahdollisuudet |
Skenaariot |
Yhteiskehittäminen living labissa |
Tulevaisuudentila-foorumi |
Vuorovaikutus- ja viestintätaidot
Opiskelija: |
Catering Studio -case |
Viestimällä tuloksiin |
Professional English for the Service Industry |
Yrkessvenska för servicebranschen, Skriftlig |
Yrkessvenska för servicebranschen, Muntlig |
Identiteettinä johtajuus |
Monitahoinen johtaminen |
Johtajuus verkostoissa |
Restonomin ammatillinen kasvu 1 |
Restonomin ammatillinen kasvu 2 |
Restonomin ammatillinen kasvu 3 |
Yhteiskehittäminen living labissa |
Tulevaisuudentila-foorumi |
Harjoittelu 1 |
Harjoittelu 2 |
Opinnäytetyön suunnittelu |
Opinnäytetyön toteutus |
Opinnäytetyön raportointi |
Luokittelemattomat |
Tunnus | Opinnon nimi | Laajuus (op) |
---|---|---|
22RESTO-1001 |
Perus- ja ammattiopinnot
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 140) |
140 |
8T00FT58 | Kestävää hyvinvointia asiakkaalle | 5 |
8T00FT59 | Ravitsemus- ja elintarviketurvallisuus | 5 |
8T00FT60 | Restonomin Catering Studio | 5 |
8T00FV97 | Restonomin talous | 5 |
8T00FV98 | Tulevaisuuden liiketoiminta | 5 |
8T00FV99 | Catering Studio -case | 5 |
8T00EW29 | Tutkimustyön perusteita ja menetelmiä | 5 |
22RESTO-1002 |
Kieli- ja viestintäopinnot
(Valitaan kaikki) |
15 |
8T00DQ96 | Viestimällä tuloksiin | 5 |
8T00DQ94 | Professional English for the Service Industry | 5 |
8T00DQ98 | Yrkessvenska för servicebranschen, Skriftlig | 3 |
8T00DR00 | Yrkessvenska för servicebranschen, Muntlig | 2 |
22RESTO-1010 |
Palvelujen johtaminen
(Valitaan kaikki) |
15 |
8T00FT79 | Identiteettinä johtajuus | 5 |
8T00FV90 | Monitahoinen johtaminen | 5 |
8T00FV91 | Johtajuus verkostoissa | 5 |
22RESTO-1014 |
Palvelujen myynti ja markkinointi
(Valitaan kaikki) |
10 |
8T00FW00 | Palvelujen myynti ja markkinointi 1 | 5 |
8T00FW01 | Palvelujen myynti ja markkinointi 2 | 5 |
22RESTO-1009 |
Restonomin ammatillinen kasvu
(Valitaan kaikki) |
10 |
8T00FT57 | Restonomin ammatillinen kasvu 1 | 5 |
8T00FV88 | Restonomin ammatillinen kasvu 2 | 3 |
8T00FV89 | Restonomin ammatillinen kasvu 3 | 2 |
22RESTO-1006 |
Eating Design
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 40) |
40 |
8T00FV63 | Kestävät ruokavaliot | 5 |
8T00FW04 | Gastronominen menusuunnittelu | 5 |
8T00FW05 | Juomatuotteiden gastronomia | 5 |
8T00FW06 | Vastuullinen palvelutuoteketjun logistiikka | 5 |
8T00FW07 | Eating Business Design | 5 |
8T00FW08 | Event Eating Design | 5 |
8T00FW09 | Innovative Product and Service Landscape | 5 |
8T00FW10 | Food is Art and Experience | 5 |
22RESTO-1008 |
Services & Wellbeing
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 40) |
40 |
8T00FW11 | Palvelumuotoiluprosessi vieraanvaraisuusalalla | 10 |
8T00FW12 | Possibilities of Service Innovation in Global Sustainability and Wellbeing | 10 |
8T00FW13 | Palvelu- ja elämänlaatuliiketoiminnan muotoilu | 5 |
8T00FW14 | Sustainable Events | 5 |
8T00FW15 | Digitaaliset ratkaisut palveluliiketoiminnassa | 5 |
8T00FW16 | Elämys- ja muutostalouden mahdollisuudet | 5 |
22RESTO-1015 |
Tulevaisuuden tekijät
(Valitaan kaikki) |
15 |
8T00FW17 | Skenaariot | 5 |
8T00FW18 | Yhteiskehittäminen living labissa | 5 |
8T00FW19 | Tulevaisuudentila-foorumi | 5 |
22RESTO-1017 |
Valinnaiset ammattiopinnot
(Valitaan opintopisteitä: 10) |
10 |
22RESTO-1016 |
Vapaasti valittavat opinnot
(Valitaan opintopisteitä: 15) |
15 |
22RESTO-1005 |
Harjoittelu
(Valitaan kaikki) |
30 |
8T00FV94 | Harjoittelu 1 | 15 |
8T00FV95 | Harjoittelu 2 | 15 |
22RESTO-1007 |
Opinnäytetyö
(Valitaan kaikki) |
15 |
7F00FH00 | Opinnäytetyön suunnittelu | 5 |
7F00FH01 | Opinnäytetyön toteutus | 5 |
7F00FH02 | Opinnäytetyön raportointi | 5 |