Ammatillinen erityisopettajankoulutus: 20OPKOE
Tunnus: 19OPKOE
Kuvaus
Ammatillisen erityisopettajankoulutuksen toteutuksessa lähtökohtana on osallistava pedagogiikka, joka perustuu reflektoivalle, tutkivalle sekä kehittävälle työotteelle.
Koulutuksessa painotetaan ammatillisen erityisopettajaopiskelijan omaa aktiivisuutta, yhteistä tiedon tuottamista ja arviointia sekä uusien toimintakäytänteiden ja osaamisen kehittymistä.
Koulutuksessa keskitytään erityispedagogisen osaamiseen, ammatillisen erityisopettajan pedagogiseen osaamiseen, työyhteisöosaamiseen, monitoimijaiseen yhteistyöosaamiseen sekä kehittämis- ja vaikuttamisosaamiseen.
Ammatillisessa erityisopettajankoulutuksessa rakennetaan uutta osaamisidentiteettiä. Ammatillisen erityisopettajan osaamisidentiteetti muotoutuu prosessissa, johon sisältyy ajallisesti menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus. Olemassa olevan opettajan identiteetin rinnalle rakentuvan ammatillisen erityisopettajan identiteetin muotoutuminen edellyttää ilmiöiden pohtimista uudesta näkökulmista.
Opintojen toteutuksen näkökulmia ovat henkilökohtaisuus, ohjauksellisuus, autenttisuus, yhteistoiminnallisuus ja muovautuvauus.
Opinnot toteutetaan monimuoto-opintoina.
Opetussuunnitelman kehittäminen ja työelämäyhteistyö
Tausta-aineistona on käytetty ammatillisen erityisopettajankoulutuksen opiskelijoiden sekä kentällä toimivien erityisopettajien ja koulutuksen järjestäjien haastatteluita, verkostoyhteistyön kautta tullutta tietoa, kuten PAEK:n asiantuntija- ja ohjausryhmissä toimiminen, ammatillisten erityisopettajankouluttajien verkostossa toimiminen sekä perehtymällä ammatillisen koulutuksen uuteen lainsäädäntöön L531/2017 sekä ammattikorkeakoululakiin 932/2014. Lisäksi tausta-aineistona on käytetty Parasta osaamista -hankkeessa vuonna 2018 tehtyä ammatillisille opettajille suunnattua kyselyä ammatillisen koulutuksen opettajien osaamistarpeista.
Lisätiedot
Koulutus antaa pätevyyden toimia erityisopettajan tehtävissä ammatillisessa koulutuksessa. Koulutus ja osaaminen soveltuu hyvin myös kolmannen sektorin toimijoille sekä opettajille, jotka haluavat saada uutta näkemystä ja työkaluja omaan opetustyöhönsä erityisen tuen näkökulmasta..
Valitse opintojen ajoitus-, rakenne- tai jäsentelynäkymä
Näytä opintojen ajoitukset lukuvuosittain, lukukausittain tai periodeittain
Tunnus | Opinnon nimi | Laajuus (op) | 2020-2021 | 2021-2022 | Syksy 2020 | Kevät 2021 | Syksy 2021 | 1. / 2020 | 2. / 2020 | 3. / 2021 | 4. / 2021 | 1. / 2021 | 2. / 2021 |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
19OPKOE-1001 |
Erityispedagoginen osaaminen
(Valitaan kaikki ) |
10 | 9 | 1 | 8 | 1 | 1 | 4 | 4 | 0.5 | 0.5 | 0.5 | 0.5 |
1L00EU75 | Erityispedagogiikan perusteet | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | |||||||
1L00EU76 | Erityisen tuen järjestäminen | 5 | 4 | 3 | 1 | 1.5 | 1.5 | 0.5 | 0.5 | ||||
19OPKOE-1002 |
Ammatillisen erityisopettajan pedagoginen osaaminen
(Valitaan kaikki ) |
20 | 18 | 2 | 10 | 8 | 2 | 5 | 5 | 4 | 4 | 1 | 1 |
1L00EU77 | Yksilölliset opintopolut, erityisen tuen suunnittelu ja järjestäminen | 10 | 9 | 1 | 5 | 4 | 1 | 2.5 | 2.5 | 2 | 2 | 0.5 | 0.5 |
1L00EU78 | Yksilöllisten opintopolkujen toteuttaminen | 10 | 9 | 1 | 5 | 4 | 1 | 2.5 | 2.5 | 2 | 2 | 0.5 | 0.5 |
19OPKOE-1003 |
Työyhteisöosaaminen
(Valitaan kaikki ) |
10 | 8 | 1 | 1 | 7 | 1 | 0.5 | 0.5 | 3.5 | 3.5 | 0.5 | 0.5 |
1L00EU79 | Vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot | 5 | 3 | 1 | 3 | 1 | 1.5 | 1.5 | 0.5 | 0.5 | |||
1L00EU80 | Konsultoiva ja yhteisöllinen työote | 5 | 5 | 1 | 4 | 0.5 | 0.5 | 2 | 2 | ||||
19OPKOE-1004 |
Monitoimijainen yhteistyöosaaminen
(Valitaan kaikki ) |
5 | 5 | 1 | 4 | 0.5 | 0.5 | 2 | 2 | ||||
1L00EU81 | Monitoimijainen yhteistyö | 5 | 5 | 1 | 4 | 0.5 | 0.5 | 2 | 2 | ||||
19OPKOE-1005 |
Kehittämis- ja vaikuttamisosaaminen
(Valitaan kaikki ) |
15 | 14 | 1 | 2 | 12 | 1 | 1 | 1 | 6 | 6 | 0.5 | 0.5 |
1L00EU82 | Oman työn ja toiminnan kehittäminen | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | |||||||
1L00EU83 | Organisaation ja toiminnan kehittäminen | 10 | 9 | 1 | 2 | 7 | 1 | 1 | 1 | 3.5 | 3.5 | 0.5 | 0.5 |
Yhteensä | 60 | 54 | 4 | 22 | 32 | 4 | 11 | 11 | 16 | 16 | 2 | 2 |
Lukukausi- ja lukuvuosikohtaiset opintopistekertymät vaihtelevat valinnaisten ja vapaasti valittavien opintojen ajoituksesta johtuen.
TAMKin yhteiset osaamiset
Mitä jokaisen TAMKista valmistuvan opiskelijan pitää osata?
Eettinen osaaminen
Opiskelija |
Erityispedagogiikan perusteet |
Erityisen tuen järjestäminen |
Yksilölliset opintopolut, erityisen tuen suunnittelu ja järjestäminen |
Yksilöllisten opintopolkujen toteuttaminen |
Vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot |
Konsultoiva ja yhteisöllinen työote |
Monitoimijainen yhteistyö |
Oman työn ja toiminnan kehittäminen |
Organisaation ja toiminnan kehittäminen |
Innovaatio-osaaminen

Kansainvälisyysosaaminen
Opiskelija |
Erityispedagogiikan perusteet |
Oman työn ja toiminnan kehittäminen |
Organisaation ja toiminnan kehittäminen |
Oppimisen taidot

Luokittelemattomat |
Todistusjäsentely - AOKK
Jäsentely, jossa voidaan tuoda näkyväksi opintojaksojen jakautuminen amk-asetuksen mukaisesti.
Ammattipedagogiset opinnot |
Ei liitettyjä opintojaksoja |
Kasvatustieteelliset perusopinnot |
Ei liitettyjä opintojaksoja |
Muut opinnot |
Ei liitettyjä opintojaksoja |
Opetusharjoittelu |
Ei liitettyjä opintojaksoja |
Luokittelemattomat |
Erityispedagogiikan perusteet |
Erityisen tuen järjestäminen |
Yksilölliset opintopolut, erityisen tuen suunnittelu ja järjestäminen |
Yksilöllisten opintopolkujen toteuttaminen |
Vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot |
Konsultoiva ja yhteisöllinen työote |
Monitoimijainen yhteistyö |
Oman työn ja toiminnan kehittäminen |
Organisaation ja toiminnan kehittäminen |
Tampere3 yhteiset osaamiset
Etiikka
Opiskelija: |

Kansainvälisyys ja globaali vastuu
Opiskelija: |
Erityispedagogiikan perusteet |
Erityisen tuen järjestäminen |
Yksilölliset opintopolut, erityisen tuen suunnittelu ja järjestäminen |
Yksilöllisten opintopolkujen toteuttaminen |
Monitoimijainen yhteistyö |
Oman työn ja toiminnan kehittäminen |
Organisaation ja toiminnan kehittäminen |
Oppimisen taidot ja kriittinen ajattelu
Opiskelija: |
Erityispedagogiikan perusteet |
Erityisen tuen järjestäminen |
Yksilölliset opintopolut, erityisen tuen suunnittelu ja järjestäminen |
Yksilöllisten opintopolkujen toteuttaminen |
Vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot |
Konsultoiva ja yhteisöllinen työote |
Monitoimijainen yhteistyö |
Oman työn ja toiminnan kehittäminen |
Organisaation ja toiminnan kehittäminen |
Talous- ja johtamistaidot sekä yhteiskunnallinen ymmärrys
Opiskelija: |
Yksilölliset opintopolut, erityisen tuen suunnittelu ja järjestäminen |
Yksilöllisten opintopolkujen toteuttaminen |
Monitoimijainen yhteistyö |
Oman työn ja toiminnan kehittäminen |
Organisaation ja toiminnan kehittäminen |
Tietotekniikka- ja digitaidot
Opiskelija: |
Erityisen tuen järjestäminen |
Yksilölliset opintopolut, erityisen tuen suunnittelu ja järjestäminen |
Yksilöllisten opintopolkujen toteuttaminen |
Monitoimijainen yhteistyö |
Oman työn ja toiminnan kehittäminen |
Organisaation ja toiminnan kehittäminen |
Työyhteisötaidot
Opiskelija: |
Erityisen tuen järjestäminen |
Yksilölliset opintopolut, erityisen tuen suunnittelu ja järjestäminen |
Yksilöllisten opintopolkujen toteuttaminen |
Vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot |
Konsultoiva ja yhteisöllinen työote |
Monitoimijainen yhteistyö |
Oman työn ja toiminnan kehittäminen |
Organisaation ja toiminnan kehittäminen |
Uuden kehittäminen ja innovointi

Vuorovaikutus- ja viestintätaidot

Tunnus | Opinnon nimi | Laajuus (op) |
---|---|---|
19OPKOE-1001 |
Erityispedagoginen osaaminen
(Valitaan kaikki) |
10 |
1L00EU75 | Erityispedagogiikan perusteet | 5 |
1L00EU76 | Erityisen tuen järjestäminen | 5 |
19OPKOE-1002 |
Ammatillisen erityisopettajan pedagoginen osaaminen
(Valitaan kaikki) |
20 |
1L00EU77 | Yksilölliset opintopolut, erityisen tuen suunnittelu ja järjestäminen | 10 |
1L00EU78 | Yksilöllisten opintopolkujen toteuttaminen | 10 |
19OPKOE-1003 |
Työyhteisöosaaminen
(Valitaan kaikki) |
10 |
1L00EU79 | Vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot | 5 |
1L00EU80 | Konsultoiva ja yhteisöllinen työote | 5 |
19OPKOE-1004 |
Monitoimijainen yhteistyöosaaminen
(Valitaan kaikki) |
5 |
1L00EU81 | Monitoimijainen yhteistyö | 5 |
19OPKOE-1005 |
Kehittämis- ja vaikuttamisosaaminen
(Valitaan kaikki) |
15 |
1L00EU82 | Oman työn ja toiminnan kehittäminen | 5 |
1L00EU83 | Organisaation ja toiminnan kehittäminen | 10 |