Siirry suoraan sisältöön

Ammatillinen opettajankoulutus: 19OPKOU 1,5 v.

Tunnus: 19OPKOU

Kesto:
1.5 vuotta (60 op)

Aloituslukukausi:
Syksy 2019

Kuvaus

Ammatillinen opettajankoulutus antaa pedagogisen kelpoisuuden toimia opettajana ammatillisen toisen asteen oppilaitoksissa, ammattikorkeakouluissa, vapaassa sivistystyössä sekä yleissivistävässä koulutuksessa. Valtioneuvoston asetus ammattikorkeakouluista (1129/2014).

Opintojen suorittaminen antaa henkilölle oikeuden käyttää lyhennettä AmO (ammatillinen opettaja).

Opiskelijan taustatutkinto ja työkokemus määrittää sen, minkä substanssialan opettajaksi ja mille kouluasteelle hän on kelpoinen. Lisäksi koulutus antaa valmiuksia toimia esimerkiksi koulutusviennissä, henkilöstön kehittäjänä tai erilaisissa ohjaustehtävissä.

Koulutus koostuu ammattipedagogisista opinnoista, kasvatustieteellisistä perusopinnoista, opetusharjoittelusta ja muista opinnoista (valinnaiset pedagogiset opinnot). Opintokokonaisuudet ovat 1) Monimuotoiset oppimisympäristöt, 2) Ohjauksellinen opettajuus ja 3) Kehittyvä opettajuus. Opettajankoulutuksessa opettajaopiskelija laajentaa ja syventää osaamistaan arviointiin, opetukseen ja ohjaamiseen, kumppanuuteen, kulttuurisuuteen ja hyvinvointiin kuuluvassa osaamisessa. Ne edustavat opettajan työn moniulotteisuutta sekä käsitystä opettajan työn muutoksesta kohti ohjauksellista ja yhteisöllistä opettajuutta.

Opetus toteutetaan monimuoto-opintoina. Opinnot on suunniteltu suoritettaviksi työn ohessa. Kontaktipäiviä on noin 1-2 pv/kk.

Perusajoituksen mukainen koulutus kestää 1,5 vuotta. Kolmen lukukauden kuluessa osaamisen kasvua pyritään edistämään opintokokonaisuuksien mukaan seuraavin painotuksin:
- 1. syksy: Monimuotoiset oppimisympäristöt: oppimisympäristöjen tunteminen
- 1. kevät: Ohjauksellinen opettajuus: ohjauksellisen opettajuuden luominen
- 2. syksy: Kehittyvä opettajuus: oppilaitoksen pedagogisen käytänteen kehittäminen.

Näytä opintojen ajoitukset lukuvuosittain, lukukausittain tai periodeittain

Tunnus Opinnon nimi Laajuus (op) 2019-2020 2020-2021 Syksy 2019 Kevät 2020 Syksy 2020 1. / 2019 2. / 2019 3. / 2020 4. / 2020 1. / 2020 2. / 2020
19OPKOU-1014
Monimuotoiset oppimisympäristöt

(Valitaan kaikki )

15
1L00ET86 Oppimisympäristöt ja toimintakulttuurit 5 5 5 2.5 2.5
1L00ET87 Oppimisympäristö- ja verkostoharjoittelu 5 5 5 2.5 2.5
1L00ET88 Kasvatustiede ja kasvatuksen perusteet 5 5 5 2.5 2.5
19OPKOU-1015
Ohjauksellinen opettajuus

(Valitaan kaikki )

20
1L00ET90 Henkilökohtaisuus ja joustavat opintopolut 5 5 5 2.5 2.5
1L00ET91 Opetus- ja ohjaamisharjoittelu 10 10 10 5 5
1L00ET92 Kasvatustiede ja työelämä 5 5 5 2.5 2.5
19OPKOU-1016
Kehittyvä opettajuus

(Valitaan kaikki )

20
1L00ET89 Pedagogiset lähestymistavat 5 5 5 2.5 2.5
1L00ET93 Opettaja muuttuvassa yhteiskunnassa 5 5 5 2.5 2.5
1L00ET94 Opettajuuden kehittyminen ja kehittämistyö 10 5 5 2.5 2.5
19OPKOU-1017
Valinnaiset pedagogiset opinnot

(Valitaan opintopisteitä: 5)

5 5 5 2.5 2.5
Yhteensä 60 40 10 15 25 10 7.5 7.5 12.5 12.5 5 5

Lukukausi- ja lukuvuosikohtaiset opintopistekertymät vaihtelevat valinnaisten ja vapaasti valittavien opintojen ajoituksesta johtuen.

TAMKin yhteiset osaamiset

Mitä jokaisen TAMKista valmistuvan opiskelijan pitää osata?

Eettinen osaaminen

Opiskelija

- ottaa vastuun omasta toiminnastaan ja sen seurauksista

- toimii kaikessa yleisten ja oman alansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti

- ottaa huomioon erilaiset näkökulmat työskentelyssään

- soveltaa yhdenvertaisuuden periaatteita

- soveltaa globaalin vastuun periaatteita

- kykenee vaikuttamaan yhteiskunnallisesti osaamistaan hyödyntäen ja eettisiin arvoihin perustuen.

Kasvatustiede ja kasvatuksen perusteet
Kasvatustiede ja työelämä
Pedagogiset lähestymistavat
Innovaatio-osaaminen

Opiskelija

- osaa havainnoida ja analysoida toimintaympäristöä

- osaa kyseenalaistaa ja uudistaa vallitsevia toimintatapoja

- osaa soveltaa erilaisia ideoinnin ja ongelmanratkaisun keinoja yksin ja ryhmissä

- osaa toteuttaa tutkimus- ja kehittämishankkeita soveltaen tietoa ja menetelmiä monialaisissa työryhmissä

- osaa antaa oman asiantuntemuksensa muiden käyttöön ja hyödyntää muiden asiantuntemusta

- osaa suunnata oma työtään siten, että se edistää taloudellisesti kannattavia ja/tai hyvinvointia lisääviä ratkaisuja.

Opettajuuden kehittyminen ja kehittämistyö
Kansainvälisyysosaaminen

Opiskelija

- osaa viestiä eri kulttuureista tulevien ihmisten kanssa, hallitsee oman alansa työtehtävissä tarvittavan kielitaidon

- suhtautuu työskentelyyn monikulttuurisessa ympäristössä ennakkoluulottomasti ja avoimesti

- seuraa aktiivisesti alansa kansainvälistä kehitystä ja ymmärtää sen vaikutukset ja mahdollisuudet

Opettaja muuttuvassa yhteiskunnassa
Opettajuuden kehittyminen ja kehittämistyö
Oppimisen taidot

Opiskelija

- osaa arvioida ja kehittää oppimistapojaan

- osaa henkilökohtaisen tiedonmuodostusprosessinsa avulla kehittää omaa osaamistaan

- osaa hankkia, arvioida käsitellä ja soveltaa tietoa reflektiota ja kriittistä reflektiota hyödyntäen

- kykenee oppimaan ryhmässä ja edistämään ryhmässä tapahtuvaa oppimista.

Oppimisympäristöt ja toimintakulttuurit
Oppimisympäristö- ja verkostoharjoittelu
Henkilökohtaisuus ja joustavat opintopolut
Työyhteisöosaaminen

Opiskelija

- osaa toimia työyhteisön jäsenenä ja edistää yhteisön hyvinvointia

- osaa toimia työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa

- osaa hyödyntää tieto- ja viestintä-tekniikkaa oman alansa tehtävissä

- kykenee luomaan henkilökohtaisia työelämäyhteyksiä ja toimimaan verkostoissa

- osaa tehdä päätöksiä ennakoimattomissa tilanteissa

- kykenee työn johtamiseen ja itsenäiseen työskentelyyn asiantuntijatehtävissä

- omaa valmiuksia yrittäjyyteen.

Opetus- ja ohjaamisharjoittelu
Opettajuuden kehittyminen ja kehittämistyö
Luokittelemattomat

Todistusjäsentely - AOKK

Jäsentely, jossa voidaan tuoda näkyväksi opintojaksojen jakautuminen amk-asetuksen mukaisesti.

Ammattipedagogiset opinnot
Oppimisympäristöt ja toimintakulttuurit
Henkilökohtaisuus ja joustavat opintopolut
Pedagogiset lähestymistavat
Opettaja muuttuvassa yhteiskunnassa
Opettajuuden kehittyminen ja kehittämistyö
Kasvatustieteelliset perusopinnot
Kasvatustiede ja kasvatuksen perusteet
Kasvatustiede ja työelämä
Muut opinnot

Ei liitettyjä opintojaksoja

Opetusharjoittelu
Oppimisympäristö- ja verkostoharjoittelu
Opetus- ja ohjaamisharjoittelu
Luokittelemattomat

Tampere3 yhteiset osaamiset

Etiikka

Opiskelija:
- ottaa vastuun omasta toiminnastaan ja sen seurauksista
- tietää hyvän tieteellisen käytännön periaatteet ja toimii niiden mukaisesti
- toimii alansa tutkimus- ja ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- soveltaa yhdenvertaisuuden, saavutettavuuden ja oikeudenmukaisuuden periaatteita
- kykenee vaikuttamaan yhteisössä ja yhteiskunnallisesti eettisiin arvoihin perustuen ja osaamistaan hyödyntäen

Kasvatustiede ja kasvatuksen perusteet
Kasvatustiede ja työelämä
Opettajuuden kehittyminen ja kehittämistyö
Kansainvälisyys ja globaali vastuu

Opiskelija:
- seuraa aktiivisesti alansa kansainvälistä kehitystä ja ymmärtää sen vaikutukset ja mahdollisuudet
- toimii kansainvälisissä toimintaympäristöissä ja kykenee kansainväliseen ja kulttuurienväliseen viestintään työtehtävissään ja toiminnan kehittämisessä
- ennakoi ja hyödyntää kansainvälisyyskehityksen vaikutuksia ja mahdollisuuksia työtehtävissään
- tunnistaa kestävään kehitykseen liittyviä paikallisia ja globaaleja kysymyksiä sekä niiden välisiä kytköksiä kestävän kehityksen ekologisella, sosiaalis-kulttuurisella ja taloudellisella ulottuvuudella
- suuntautuu tulevaisuuteen tunnistamalla päätösten ja valintojen seurauksia ja vaikutuksia kestävään kehitykseen
- tuntee omaan tieteenalaansa ja toimialaansa liittyviä kestävän kehityksen kysymyksiä ja tiedonmuodostuksen tapoja
- pystyy erittelemään ja tarkastelemaan kriittisesti kestävän kehityksen näkökohtia omalla alallaan ja poikkitieteellisesti sekä sitoutuneesti soveltamaan oppimaansa
- osaa toimia tavoitteellisesti ja organisoida toimintaa kestävää kehitystä edistävien ratkaisujen löytämiseksi ja toteuttamiseksi.

Opettaja muuttuvassa yhteiskunnassa
Opettajuuden kehittyminen ja kehittämistyö
Oppimisen taidot ja kriittinen ajattelu

Opiskelija:
- arvioi ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
- jatkuvasti uudistaa osaamistaan
- kykenee ratkaisemaan eteen tulevia uusia ja monitahoisia ongelmia ja osaa tehdä päätöksiä ennakoimattomissakin tilanteissa
- hankkii, käsittelee, arvioi, analysoi ja käyttää tietoa monipuolisesti, kriittisesti ja eettisesti
- arvioi ja kehittää omaa tiedonhakuprosessiaan
- toimii yhteisöllisesti tiedonrakentamisessa ja ymmärtää tiedon jakamisen merkityksen oman osaamisen edistämisessä
- ymmärtää tieteellistä ajattelua, päättelyä ja selittämistä

Oppimisympäristöt ja toimintakulttuurit
Henkilökohtaisuus ja joustavat opintopolut
Pedagogiset lähestymistavat
Talous- ja johtamistaidot sekä yhteiskunnallinen ymmärrys

Opiskelija:
- omaa alansa kannalta riittävän talous- ja johtamisosaamisen ja valmiuden laajentaa tätä osaamista
- osaa johtaa omaa toimintaansa työelämässä tavoitteellisesti
- kykenee työn suunnitteluun, itsenäiseen työskentelyyn asiantuntijatehtävissä ja tarvittaessa toimimaan lähijohtajana
- opiskelija ymmärtää talouden ja johtamisen merkityksen omalla alallaan ja sen, miten talouden ja johtamisen kautta rakennetaan kilpailukykyä omalla alalla
- opiskelija ymmärtää oman työnsä merkityksen yhteiskunnallisessa kontekstissa ja pystyy osallistumaan oman alansa yhteiskunnalliseen keskusteluun

Opettaja muuttuvassa yhteiskunnassa
Tietotekniikka- ja digitaidot

Opiskelija:
- osaa hyödyntää tieto- ja viestintätekniikkaa
- ymmärtää digitalisaation merkityksen omalla alallaan ja hyödyntää alansa digitaalisia toimintaympäristöjä
- edistää alansa digitaalisten toimintaympäristöjen kehitystä
- tuntee digitaalisiin ympäristöihin liittyviä riskejä ja ottaa ne huomioon omassa toiminnassaan

Oppimisympäristöt ja toimintakulttuurit
Opetus- ja ohjaamisharjoittelu
Pedagogiset lähestymistavat
Työyhteisötaidot

Opiskelija:
- kykenee toimimaan työyhteisön jäsenenä ja edistämään yhteisön ja itsensä työhyvinvointia
- ottaa työskentelyssään huomioon monenlaiset toimijat
- toimii tarkoituksenmukaisesti monimutkaisissa tilanteissa
- ymmärtää verkostojen merkityksen työelämässä ja omaa kyvyn kehittää omia verkostojaan

Opetus- ja ohjaamisharjoittelu
Uuden kehittäminen ja innovointi

Opiskelija:
- toteuttaa tutkimus- ja kehittämistoimintaa soveltaen alan olemassa olevaa tietoa ja menetelmiä sekä tuottaa alalle uutta tietoa ja menetelmiä
- etsii sekä luo uusia asiakaslähtöisiä, kestäviä ja taloudellisesti kannattavia ratkaisuja
- ajattelee luovasti ja näkee vaihtoehtoisia ratkaisukeskeisiä tapoja toimia erilaisissa työelämän sekä poikkitieteellisissä tilanteissa
- ymmärtää globaalien koko ihmiskuntaa koskevien ongelmien merkityksen sekä kehittämis- ja innovaatiotoiminnan tärkeyden niiden ratkaisemisessa
- omaa valmiuksia yrittäjyyteen

Opettajuuden kehittyminen ja kehittämistyö
Vuorovaikutus- ja viestintätaidot

Opiskelija:
- toimii työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa tehtävän edellyttämällä tavalla osana yhteisöä, kuten tiimiä tai projektiryhmää
- pystyy käymään rakentavaa ja asiantuntevaa yhteiskunnallista keskustelua
- pystyy keskustelemaan tutkitusta tiedosta sekä ymmärtää erilaisten esitysten ja mediatekstien statuksen
- kykenee viestimään ja toimimaan eri kulttuureista tulevien ihmisten kanssa ja hallitsee oman alansa työtehtävissä tarvittavan kielitaidon
- hallitsee vähintään yhden vieraan kielen tasolla, joka mahdollistaa oman alan kehityksen seuraamisen ja kansainvälisessä ympäristössä toimimisen

Oppimisympäristö- ja verkostoharjoittelu
Opetus- ja ohjaamisharjoittelu
Luokittelemattomat

Tunnus Opinnon nimi Laajuus (op)
19OPKOU-1014
Monimuotoiset oppimisympäristöt

(Valitaan kaikki)

15
1L00ET86 Oppimisympäristöt ja toimintakulttuurit 5
1L00ET87 Oppimisympäristö- ja verkostoharjoittelu 5
1L00ET88 Kasvatustiede ja kasvatuksen perusteet 5
19OPKOU-1015
Ohjauksellinen opettajuus

(Valitaan kaikki)

20
1L00ET90 Henkilökohtaisuus ja joustavat opintopolut 5
1L00ET91 Opetus- ja ohjaamisharjoittelu 10
1L00ET92 Kasvatustiede ja työelämä 5
19OPKOU-1016
Kehittyvä opettajuus

(Valitaan kaikki)

20
1L00ET89 Pedagogiset lähestymistavat 5
1L00ET93 Opettaja muuttuvassa yhteiskunnassa 5
1L00ET94 Opettajuuden kehittyminen ja kehittämistyö 10
19OPKOU-1017
Valinnaiset pedagogiset opinnot

(Valitaan opintopisteitä: 5)

5