Mediatuotteiden ja -palvelujen kehittäminenLaajuus (5 op)
Tunnus: 2M00FG39
Laajuus
5 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija pystyy asiakaslähtöisten ja innovatiivisten mediatuotteiden ja -palvelujen suunnitteluun ja toteuttamiseen omassa yrityksessään.
Sisältö
Tuotteiden ja palvelujen monipuolinen kehittäminen media-alalla. Erilaisten toimialojen käytäntöjen ja erilaisuuden hyödyntäminen vaativassa tuotekehitysprosessissa. Tuotekehitys monialaisissa verkostoissa ja avoimissa ympäristöissä. Oman yrityksen kehitystoiminnan analyysi ja arviointi. Tiedonhankinta kilpailijoista ja kilpailija-analyysien tekeminen. Ideoiden testaus ja markkinoiden ennakoiminen. Kehitysideoiden esittäminen ja myyminen.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
Osaa tunnistaa ja määritellä alaan liittyvät ilmiöt ja peruskäsitteistön. Suoriutuu annetuista tehtävistä ohjattuna/avustettuna. Tuntee erilaisia menettelytapoja, muttei osaa perustella valintojaan Osaa antaa ja vastaanottaa palautetta
Tarkastelee ja arvioi asioita omasta näkökulmastaan Toimii ryhmässä. Tunnistaa vuorovaikutustaitonsa. Tunnistaa omalle alalle tärkeitä toimintatapoja. Ottaa vastuun omasta suoriutumisestaan. Osaa kuvata oman toimintansa taloudelliset ja hyvinvointia lisäävät vaikutukset
Arviointikriteerit, hyvä (3-4)
Jäsentää alaan liittyvien ilmiöiden ja käsitteiden väliset suhteet. Osaa valita eri vaihtoehdoista sopivimman menettelytavan ja perustella valintansa. Ottaa vastuuta ja sitoutuu oman toiminnan lisäksi myös ryhmän toimintaan. Osaa toimia yhteistyössä vastuullisesti ja on valmis kehittämään vuorovaikutustaitojaan. Osaa kuvata ja arvioida oman toimintansa taloudellisia ja hyvinvointia lisääviä vaikutuksia.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Ymmärtää laaja-alaisia kokonaisuuksia ja niiden välisiä suhteita. Osaa etsiä erilaisia toimintatapoja ja ratkaisuvaihtoehtoja, perustella valintojaan ja kokeilla uudenlaisia toimintamalleja. Arvioi erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja. Yhdistelee ratkaisutapoja luovasti tai luo uusia. Käyttää palautetta systemaattisesti oman ja yhteisönsä ammatillisen kasvun välineenä. Tarkastelee ja arvioi itseään sekä sitä yhteisöä tai työkokonaisuutta, jossa omalla ammattialallaan toimii. Osaa toimia yhteistyössä vastuullisesti, joustavasti ja rakentavasti.Kehittää sekä omaa että ryhmän vuorovaikutusta. Toimii vastuullisesti ja sitoutuneesti yhteisön ja oman alan vaatimukset ja tarpeet huomioon ottaen. Ymmärtää toimintansa taloudelliset ja hyvinvointia edistävät vaikutukset ja osaa toimia myös niitä ennakoiden.
Ilmoittautumisaika
02.12.2023 - 31.12.2023
Ajoitus
01.01.2024 - 29.05.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Mediatuottaminen YAMK
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Mediatuottamisen ylempi tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Carolina Pajula
- Kirsi Karimäki
Vastuuhenkilö
Leena Mäkelä
Ryhmät
-
23YMDTMediatuottaminen, ylempi amk, syksy 2023
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija pystyy asiakaslähtöisten ja innovatiivisten mediatuotteiden ja -palvelujen suunnitteluun ja toteuttamiseen omassa yrityksessään.
Sisältö (OJ)
Tuotteiden ja palvelujen monipuolinen kehittäminen media-alalla. Erilaisten toimialojen käytäntöjen ja erilaisuuden hyödyntäminen vaativassa tuotekehitysprosessissa. Tuotekehitys monialaisissa verkostoissa ja avoimissa ympäristöissä. Oman yrityksen kehitystoiminnan analyysi ja arviointi. Tiedonhankinta kilpailijoista ja kilpailija-analyysien tekeminen. Ideoiden testaus ja markkinoiden ennakoiminen. Kehitysideoiden esittäminen ja myyminen.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Osaa tunnistaa ja määritellä alaan liittyvät ilmiöt ja peruskäsitteistön. Suoriutuu annetuista tehtävistä ohjattuna/avustettuna. Tuntee erilaisia menettelytapoja, muttei osaa perustella valintojaan Osaa antaa ja vastaanottaa palautetta
Tarkastelee ja arvioi asioita omasta näkökulmastaan Toimii ryhmässä. Tunnistaa vuorovaikutustaitonsa. Tunnistaa omalle alalle tärkeitä toimintatapoja. Ottaa vastuun omasta suoriutumisestaan. Osaa kuvata oman toimintansa taloudelliset ja hyvinvointia lisäävät vaikutukset
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Jäsentää alaan liittyvien ilmiöiden ja käsitteiden väliset suhteet. Osaa valita eri vaihtoehdoista sopivimman menettelytavan ja perustella valintansa. Ottaa vastuuta ja sitoutuu oman toiminnan lisäksi myös ryhmän toimintaan. Osaa toimia yhteistyössä vastuullisesti ja on valmis kehittämään vuorovaikutustaitojaan. Osaa kuvata ja arvioida oman toimintansa taloudellisia ja hyvinvointia lisääviä vaikutuksia.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Ymmärtää laaja-alaisia kokonaisuuksia ja niiden välisiä suhteita. Osaa etsiä erilaisia toimintatapoja ja ratkaisuvaihtoehtoja, perustella valintojaan ja kokeilla uudenlaisia toimintamalleja. Arvioi erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja. Yhdistelee ratkaisutapoja luovasti tai luo uusia. Käyttää palautetta systemaattisesti oman ja yhteisönsä ammatillisen kasvun välineenä. Tarkastelee ja arvioi itseään sekä sitä yhteisöä tai työkokonaisuutta, jossa omalla ammattialallaan toimii. Osaa toimia yhteistyössä vastuullisesti, joustavasti ja rakentavasti.Kehittää sekä omaa että ryhmän vuorovaikutusta. Toimii vastuullisesti ja sitoutuneesti yhteisön ja oman alan vaatimukset ja tarpeet huomioon ottaen. Ymmärtää toimintansa taloudelliset ja hyvinvointia edistävät vaikutukset ja osaa toimia myös niitä ennakoiden.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
09.12.2022 - 07.01.2023
Ajoitus
08.01.2023 - 05.05.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Mediatuottaminen YAMK
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
15 - 25
Koulutus
- Mediatuottamisen ylempi tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Media-ala Virtuaalihenkilö
- Kirsi Karimäki
Vastuuhenkilö
Leena Mäkelä
Ryhmät
-
22YMDTMediatuottaminen, ylempi amk, syksy 2022