Siirry suoraan sisältöön

Lasten ja nuorten hoitotyö sekä vammaisten hoitotyöLaajuus (5 op)

Tunnus: 7K00FN24

Laajuus

5 op

Osaamistavoitteet

Opiskelija
- tietää lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet ja osaa soveltaa niitä hoitotyössä
- osaa toimia eettisesti lasten hoitotyön periaatteiden mukaisesti yhteistyössä lapsen ja perheen kanssa moniammatillisen työryhmän jäsenenä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja kohdata hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- kykenee ammatilliseen vuorovaikutukseen eri-ikäisten lasten, nuorten ja vammaisten sekä heidän läheistensä kanssa käyttäen erilaisia kommunikointitapoja
- osaa tukea terveen, sairaan ja vammaisen lapsen kasvua ja kehitystä
- osaa tukea ja ohjata perhettä vanhemmuudessa, lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa sekä tunnistaa niihin liittyviä riskitekijöitä perheiden tarpeet ja voimavarat huomioiden
- osaa ohjatusti suunnitella ja toteuttaa ja arvioida lapsen ja perheen hoitotyötä sekä ohjata näyttöön perustuvaa tietoa käyttäen
- osaa soveltaa tietojaan keskeisimmistä lasten ja nuorten sairauksista toteuttaessaan hoitotyötä
- tietää geenitiedon vaikutuksen perheen ohjauksessa
- osaa toimia hätätilanteissa ja lapsen elvytyksessä tilannetietoisesti
- osaa turvallisesti toteuttaa lasten lääke- ja nestehoitoa
- osaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettävät keskeisimmät toimenpiteet ja menetelmät
- osaa soveltaa tietojaan vammaisuudesta toteuttaessaan kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyötä sekä tukea toimintakykyä

Sisältö

- lapsen ja nuoren kasvu, kehitys, kasvatus ja päivittäinen hoito
- vanhemmuuden tukeminen, lapsen, nuoren ja perheen hyvinvointiin liittyvät riskitekijät
- kaltoinkohtelun tunnistaminen ja siihen puuttuminen
- lasta, nuorta ja vammaista koskevat keskeisimmät oikeudet
- lasten hoitotyön periaatteet
- lapsen, nuoren ja perheen hoitoprosessi
- lapsen ja perheen ohjausmenetelmät ja vaikuttavuuden arviointi
- lapsen ja nuoren sairauden ja vammaisuuden vaikutus lapseen ja perheeseen
- vuorovaikutus, leikki ja kommunikointimenetelmät lapsen, nuoren, vammaisen ja perheen kanssa hoitotyön eri tilanteissa
- lapsen ja perheen hoitotyö ja lasten tavallisimmat sairaudet ja vammautumisen syyt
- lapsen elintoimintojen tarkkailu
- eri-ikäisen lapsen peruselvytys
- tavallisimmat sairaan lapsen tutkimukset ja hoitotoimenpiteet
- lasten lääke- ja nestehoidon perusteet ja eri-ikäisen lapsen kivun hoitotyö
- lapsen kuolema
- lasten ravitsemuksen erityiskysymykset
- tavallisimmat lastentaudit ja geenitiedon vaikutus lapsen ja perheen ohjauksessa

Esitietovaatimukset

Ensimmäisen vuoden opinnoista 30 op suoritettuna, sisältäen opintojakson lääkehoito ja lääkelaskut. Osallistunut laskimonsisäinen nestehoito ja verensiirto toteutukselle.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Opiskelija
- tunnistaa lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet
- tunnistaa eettisten ja lasten hoitotyön periaatteiden merkityksen moniammatillisessa hoitotyössä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja tunnistaa hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- tunnistaa omat vuorovaikutustaitonsa ja leikin merkityksen lasten, nuorten ja vammaisten hoitotyössä ja oppimisympäristössä
- tunnistaa eri-ikäisen lapsen kasvun, kehityksen ja hoitamisen pääpiirteet sekä perheen tukemismuodot
- tunnistaa perheen tuen ja ohjauksen tarpeen lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa ja niihin liittyvissä riskitekijöissä
- tunnistaa lasten hoitotyön prosessin ja tunnistaa näyttöön perustuvan tiedon tärkeäksi lasten ja perheiden ohjauksessa
- tunnistaa lasten ja nuorten keskeisimpiä sairauksia
- tunnistaa geenitiedon vaikutuksen perheen ohjaukseen
- tunnistaa hätätilanteet ja osaa toimia ohjatusti lapsen elvytyksessä
- suoriutuu virheettömästi lääkelaskuista ja tunnistaa lasten lääke- ja nestehoidon perusteet
- tunnistaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettävät tavallisimmat toimenpiteet ja menetelmät
- tunnistaa kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyön pääperiaatteita

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Opiskelija
- tietää lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet
- tietää eettisten ja lasten hoitotyön periaatteiden merkityksen ja osaa soveltaa niitä moniammatillisessa hoitotyössä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja kohtaa hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- tietää omat vuorovaikutustaitonsa ja ymmärtää leikin merkityksen lasten, nuorten ja vammaisten hoitotyössä ja oppimisympäristössä sekä on valmis kehittämään niitä
- osaa arvioida eri-ikäisen lapsen kasvun, kehityksen ja hoitamisen pääpiirteet sekä perheen tukemistarpeita sekä tietää perheen tukemismuodot
- ymmärtää perheen tuen ja ohjauksen tarpeen lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa ja niihin liittyvissä riskitekijöissä ja osaa soveltaa niitä ohjauksessa
- osaa lasten hoitotyön prosessin ja osaa käyttää näyttöön perustuvaa tietoa lasten ja perheiden ohjauksessa
- tietää lasten ja nuorten keskeisimmät sairaudet ja osaa soveltaa toteuttaessaan hoitotyötä tietojaan
- tietää geenitiedon vaikutuksen perheen ohjaukseen
- osaa toimia lapsen hätätilanteissa ja elvytyksessä
- suoriutuu virheettömästi lääkelaskuista ja lasten lääke- ja nestehoidon perusteista
- tietää ja osaa soveltaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettäviä tavallisimpia toimenpiteitä ja menetelmiä
- tietää ja osaa soveltaa kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyön pääperiaatteita ja tukea toimintakykyä

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija
- tietää lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet ja osaa perustellusti soveltaa niitä hoitotyössä
- tietää eettisten ja lasten hoitotyön periaatteiden merkityksen ja osaa monipuolisesti soveltaa niitä moniammatillisessa hoitotyössä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja osaa kohdata hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- osaa kehittää vuorovaikutustaitojaan ja osaa soveltaa leikkiä lasten, nuorten ja vammaisten hoitotyössä ja oppimisympäristöissä sekä on valmis kehittämään ryhmän vuorovaikutustaitoja
- osaa arvioida ja tukea eri-ikäisen lapsen kasvua, kehitystä ja hoitamista sekä tietää ja osaa käyttää perheen tukemismuotoja
- ymmärtää perheen tuen ja ohjauksen tarpeen lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa ja niihin liittyvissä riskitekijöissä ja - osaa soveltaa niitä ohjauksessa monipuolisesti
- osaa lasten hoitotyön prosessin ja osaa soveltaa näyttöön perustuvaa tietoa lasten ja perheiden ohjauksessa yksilö- ja perhekeskeisesti
- osaa toteuttaessaan hoitotyötä soveltaa laaja-alaisesti tietojaan lasten ja nuorten sairauksista
- tietää geenitiedon vaikutuksen perheen ohjaukseen
- osaa toimia lapsen hätätilanteissa ja elvytyksessä tilannetietoisesti
- suoriutuu virheettömästi lääkelaskuista ja hallitsee lasten lääke- ja nestehoidon perusteet
- tietää ja osaa soveltaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettäviä toimenpiteitä ja menetelmiä
- osaa soveltaa asiakaslähtöisesti kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyön pääperiaatteita ja tukea toimintakykyä

Ilmoittautumisaika

08.02.2025 - 09.03.2025

Ajoitus

10.03.2025 - 01.06.2025

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Ensihoitaja, kätilö ja terveydenhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 65

Koulutus
  • Terveydenhoitajan tutkinto-ohjelma
  • Kätilön tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Stiina Storvik-Sydänmaa
  • Lasse Tervajärvi
Ryhmät
  • 23TH
    Terveydenhoitajan tutkinto-ohjelma, 23 TH
  • 23KL
    Kätilön tutkinto-ohjelma, 23KL

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija
- tietää lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet ja osaa soveltaa niitä hoitotyössä
- osaa toimia eettisesti lasten hoitotyön periaatteiden mukaisesti yhteistyössä lapsen ja perheen kanssa moniammatillisen työryhmän jäsenenä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja kohdata hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- kykenee ammatilliseen vuorovaikutukseen eri-ikäisten lasten, nuorten ja vammaisten sekä heidän läheistensä kanssa käyttäen erilaisia kommunikointitapoja
- osaa tukea terveen, sairaan ja vammaisen lapsen kasvua ja kehitystä
- osaa tukea ja ohjata perhettä vanhemmuudessa, lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa sekä tunnistaa niihin liittyviä riskitekijöitä perheiden tarpeet ja voimavarat huomioiden
- osaa ohjatusti suunnitella ja toteuttaa ja arvioida lapsen ja perheen hoitotyötä sekä ohjata näyttöön perustuvaa tietoa käyttäen
- osaa soveltaa tietojaan keskeisimmistä lasten ja nuorten sairauksista toteuttaessaan hoitotyötä
- tietää geenitiedon vaikutuksen perheen ohjauksessa
- osaa toimia hätätilanteissa ja lapsen elvytyksessä tilannetietoisesti
- osaa turvallisesti toteuttaa lasten lääke- ja nestehoitoa
- osaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettävät keskeisimmät toimenpiteet ja menetelmät
- osaa soveltaa tietojaan vammaisuudesta toteuttaessaan kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyötä sekä tukea toimintakykyä

Sisältö (OJ)

- lapsen ja nuoren kasvu, kehitys, kasvatus ja päivittäinen hoito
- vanhemmuuden tukeminen, lapsen, nuoren ja perheen hyvinvointiin liittyvät riskitekijät
- kaltoinkohtelun tunnistaminen ja siihen puuttuminen
- lasta, nuorta ja vammaista koskevat keskeisimmät oikeudet
- lasten hoitotyön periaatteet
- lapsen, nuoren ja perheen hoitoprosessi
- lapsen ja perheen ohjausmenetelmät ja vaikuttavuuden arviointi
- lapsen ja nuoren sairauden ja vammaisuuden vaikutus lapseen ja perheeseen
- vuorovaikutus, leikki ja kommunikointimenetelmät lapsen, nuoren, vammaisen ja perheen kanssa hoitotyön eri tilanteissa
- lapsen ja perheen hoitotyö ja lasten tavallisimmat sairaudet ja vammautumisen syyt
- lapsen elintoimintojen tarkkailu
- eri-ikäisen lapsen peruselvytys
- tavallisimmat sairaan lapsen tutkimukset ja hoitotoimenpiteet
- lasten lääke- ja nestehoidon perusteet ja eri-ikäisen lapsen kivun hoitotyö
- lapsen kuolema
- lasten ravitsemuksen erityiskysymykset
- tavallisimmat lastentaudit ja geenitiedon vaikutus lapsen ja perheen ohjauksessa

Esitietovaatimukset (OJ)

Ensimmäisen vuoden opinnoista 30 op suoritettuna, sisältäen opintojakson lääkehoito ja lääkelaskut. Osallistunut laskimonsisäinen nestehoito ja verensiirto toteutukselle.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija
- tunnistaa lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet
- tunnistaa eettisten ja lasten hoitotyön periaatteiden merkityksen moniammatillisessa hoitotyössä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja tunnistaa hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- tunnistaa omat vuorovaikutustaitonsa ja leikin merkityksen lasten, nuorten ja vammaisten hoitotyössä ja oppimisympäristössä
- tunnistaa eri-ikäisen lapsen kasvun, kehityksen ja hoitamisen pääpiirteet sekä perheen tukemismuodot
- tunnistaa perheen tuen ja ohjauksen tarpeen lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa ja niihin liittyvissä riskitekijöissä
- tunnistaa lasten hoitotyön prosessin ja tunnistaa näyttöön perustuvan tiedon tärkeäksi lasten ja perheiden ohjauksessa
- tunnistaa lasten ja nuorten keskeisimpiä sairauksia
- tunnistaa geenitiedon vaikutuksen perheen ohjaukseen
- tunnistaa hätätilanteet ja osaa toimia ohjatusti lapsen elvytyksessä
- suoriutuu virheettömästi lääkelaskuista ja tunnistaa lasten lääke- ja nestehoidon perusteet
- tunnistaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettävät tavallisimmat toimenpiteet ja menetelmät
- tunnistaa kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyön pääperiaatteita

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija
- tietää lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet
- tietää eettisten ja lasten hoitotyön periaatteiden merkityksen ja osaa soveltaa niitä moniammatillisessa hoitotyössä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja kohtaa hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- tietää omat vuorovaikutustaitonsa ja ymmärtää leikin merkityksen lasten, nuorten ja vammaisten hoitotyössä ja oppimisympäristössä sekä on valmis kehittämään niitä
- osaa arvioida eri-ikäisen lapsen kasvun, kehityksen ja hoitamisen pääpiirteet sekä perheen tukemistarpeita sekä tietää perheen tukemismuodot
- ymmärtää perheen tuen ja ohjauksen tarpeen lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa ja niihin liittyvissä riskitekijöissä ja osaa soveltaa niitä ohjauksessa
- osaa lasten hoitotyön prosessin ja osaa käyttää näyttöön perustuvaa tietoa lasten ja perheiden ohjauksessa
- tietää lasten ja nuorten keskeisimmät sairaudet ja osaa soveltaa toteuttaessaan hoitotyötä tietojaan
- tietää geenitiedon vaikutuksen perheen ohjaukseen
- osaa toimia lapsen hätätilanteissa ja elvytyksessä
- suoriutuu virheettömästi lääkelaskuista ja lasten lääke- ja nestehoidon perusteista
- tietää ja osaa soveltaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettäviä tavallisimpia toimenpiteitä ja menetelmiä
- tietää ja osaa soveltaa kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyön pääperiaatteita ja tukea toimintakykyä

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija
- tietää lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet ja osaa perustellusti soveltaa niitä hoitotyössä
- tietää eettisten ja lasten hoitotyön periaatteiden merkityksen ja osaa monipuolisesti soveltaa niitä moniammatillisessa hoitotyössä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja osaa kohdata hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- osaa kehittää vuorovaikutustaitojaan ja osaa soveltaa leikkiä lasten, nuorten ja vammaisten hoitotyössä ja oppimisympäristöissä sekä on valmis kehittämään ryhmän vuorovaikutustaitoja
- osaa arvioida ja tukea eri-ikäisen lapsen kasvua, kehitystä ja hoitamista sekä tietää ja osaa käyttää perheen tukemismuotoja
- ymmärtää perheen tuen ja ohjauksen tarpeen lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa ja niihin liittyvissä riskitekijöissä ja - osaa soveltaa niitä ohjauksessa monipuolisesti
- osaa lasten hoitotyön prosessin ja osaa soveltaa näyttöön perustuvaa tietoa lasten ja perheiden ohjauksessa yksilö- ja perhekeskeisesti
- osaa toteuttaessaan hoitotyötä soveltaa laaja-alaisesti tietojaan lasten ja nuorten sairauksista
- tietää geenitiedon vaikutuksen perheen ohjaukseen
- osaa toimia lapsen hätätilanteissa ja elvytyksessä tilannetietoisesti
- suoriutuu virheettömästi lääkelaskuista ja hallitsee lasten lääke- ja nestehoidon perusteet
- tietää ja osaa soveltaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettäviä toimenpiteitä ja menetelmiä
- osaa soveltaa asiakaslähtöisesti kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyön pääperiaatteita ja tukea toimintakykyä

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Osan 1 (Lasten ja nuorten hoitotyö 3 op) ja osan 3 (Lääkelasku) yhteinen tentti ?

1. ?
2. ?

Tentti on hylätty, mikäli tenttivastauksen perusteella potilasturvallisuus vaarantuu oleellisesti, esim. lapsi menehtyisi väärän lääkityksen tai ohjeistuksen myötä.

Korotuskoe Examissa. Jos haluat osallistua korotuskokeeseen, ota yhteys ? mennessä opintojakson vastuuopettajaan sähköpostitse. HUOM! Korotuskokeeseen sisältyy kaikki opintojakson osat eli vain yhtä opintojakson osaa ei voi korottaa.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö
-Numeerisesti arvioitava (0-5) tentti.

Osa 2 Vammaisten hoitotyö
Tehtävä ja seminaari

Osa 3 Lääkelasku
-Hyväksytty/hylätty. Hyväksytyn suorituksen edellytyksenä lääkelaskun suorittaminen hyväksytysti. Osa 4 Ravitsemustiede
-Tentti Moodlessa
Osa 5 Orientoiva harjoittelu
-Hyväksytty / hylätty. 100% osallistuminen tunneille, aktiivinen osallistuminen opetukseen, perehtyminen ennakkomateriaaliin ja ennakkotehtävän tekeminen.
Osa 6 Orientoiva harjoittelu, simulaatiot
-Hyväksytty/hylätty. 100% osallistuminen tunneille, aktiivinen osallistuminen opetukseen

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Teoria-opetus:lähiopetuksena koululla,verkko-oppiminen, pienryhmätyöskentely (orientoiva harjoittelu) Taitokeskuksella (läsnäolovelvollinen), yhteistoiminnallinen oppimineni (läsnäolovelvollinen)

Suunnitelma täydentyy tammikuun 2025 aikana.

Oppimateriaalit

Tenttimateriaali
Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö ja lastentaudit
1.Storvik-Sydänmaa, Tervajärvi & Hammar: Lapsen ja perheen hoitotyö, SanomaPro Oy, Helsinki, 2019: soveltuvin osin, jotka ilmoitetaan orientaatiotunnilla
2.Kela:n internetsivut: Jos lapsi sairastuu ja Alle 16-vuotiaan vammaistuki
3.Hoitosuositukset: Perheessä tapahtuvan lapsen kaltoinkohtelun riskiolojen tunnistaminen - ja Leikki-ikäisen emotionaalinen tuki päiväkirurgisessa hoitotyössä -hoitosuositus.
4. Käypähoito -suositukset: Atooppinen ekseema, Alahengitystieinfektiot (lapset), Virtsatieinfektiot, Elvytys (lasten elvytys): soveltuvin osin
5.Luennoitsijan erikseen nimeämä materiaali

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Lasten ja nuorten hoitotyö 4op: kokonaistuntimäärä 108 h sisältää osallistumisen opetukseen ja itsenäisen opiskelun. Läsnäolovelvollisuus on orientaatiotunnilla (2h) ja orientoivan harjoittelun tunneilla Taitokeskuksessa (8 h; Orientoiva harjoittelu ja Orientoiva harjoittelu, simulaatiot)

Vammaisen hoitotyö 1 op: kokonaistuntimäärä 27 h , joka sisältää2h luentoa ja 4 seminaaria.

Sisällön jaksotus

Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö 3 op
Osa 2 Vammaisten hoitotyö 1 op
Osa 3 Lääkelasku 0 op
Osa 4 Orientoiva harjoittelu 0 op
Osa 5 Orientoiva harjoittelu, simulaatiot 1 op

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

ei ole

Lisätietoja opiskelijoille

Toteutussuunnitelma päivittyy opintojakson alkuun mennessä.

Orientaatiotunnilla on läsnäolovelvollisuus. Läsnäolo varmistaa pääsyn opintojaksolle. Läsnäoloa orientaatiossa edellytetään, vaikka olisi suorittanut jo aiemmin osan toteutuksesta.

Opetukseen valmistaudutaan perehtymällä annettuihin materiaaleihin niin pyydettäessä.

Ennen Taitokeskuksella pidettäviä orientoivan harjoittelun tunteja tulee perehtyä Lasten ja nuorten taitopaja -materiaaliin moodlessa, linkki: https://moodle.tuni.fi/course/view.php?id=8301 ja suorittaa Lasten hätätilanteet ja elvytys-verkkokurssi.

Ilmoittautumisaika

04.12.2024 - 02.03.2025

Ajoitus

03.03.2025 - 08.06.2025

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sairaanhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 46

Koulutus
  • Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Sanna Eironen
  • Stiina Storvik-Sydänmaa
  • Lasten hoitotyö Tiimihenkilö
Ryhmät
  • 23ASH2
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma, monimuotototeutus

Aika ja paikka

Opintojakso toteutuu 03.03.2025 - 08.06.2025.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Osan 1 (Lasten ja nuorten hoitotyö 3 op) ja osan 3 (Lääkelasku) yhteinen tentti on auki Examissa vk 15-21/2025 (mahdollisuus tehdä tentti joko ennen 23ASH2 ryhmän harjoittelua tai vasta sen jälkeen)
Tenttiajankohdat päivittyvät tähän opintojakson alkuun mennessä.

1. uusinta viikko 32/2025 Examissa.
2. uusinta viikkoa 36/2025 Examissa.

Tentti on hylätty, mikäli tenttivastauksen perusteella potilasturvallisuus vaarantuu oleellisesti, esim. lapsi menehtyisi väärän lääkityksen tai ohjeistuksen myötä.

Korotuskoe viikko 36/2025 Examissa. Jos haluat osallistua korotuskokeeseen, ota yhteys vk 33/2025 mennessä opintojakson vastuuopettajaan sähköpostitse. HUOM! Korotuskokeeseen sisältyy kaikki opintojakson osat eli vain yhtä opintojakson osaa ei voi korottaa.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö
-Numeerisesti arvioitava (0-5) tentti Examissa, verkkototeutuksen sisältämät oppimistehtävät Moodlealustalla suoritettava hyväksytysti ennen examtenttiä

Osa 2 Vammaisten hoitotyö
-Hyväksytty/ hylätty. Verkkototeutuksen sisältämät oppimistehtävät Moodlealustalla suoritettava hyväksytysti.

Osa 3 Lääkelasku
-Hyväksytty/hylätty. Hyväksytyn suorituksen edellytyksenä lääkelaskun suorittaminen hyväksytysti Examtentissä.

Osa 4 Taitopaja 1
-Hyväksytty / hylätty. 100% osallistuminen tunneille Taitokeskuksella, aktiivinen osallistuminen opetukseen, perehtyminen ennakkomateriaaliin ja ennakkotehtävän tekeminen.

Osa 5 Taitopaja 2 & simulaatiot
-Hyväksytty/hylätty. 100% osallistuminen tunneille, aktiivinen osallistuminen opetukseen.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Opintojakso toteutetaan VERKKOTOTEUTUKSENA lukuunottamatta taitopajoja ja simulaatioita Taitokeskuksessa.

Opintojaksoon sisältyy opettajan etäopetuksena pitämä orientaatiotunti lukujärjestykseen merkittynä ajankohtana. Orientaatiossa on läsnäolovelvollisuus!
Orientaation jälkeen opintojakson teoriasisällöt opiskellaan itsenäisesti Moodlealustalla. Jokaiseen verkkototeutuksella opiskeltavaan aihealueeseen kuuluu oppimistehtäviä, jotka on suoritettava hyväksytysti ennen opintojakson Exam tenttiä.

Lisäksi opintojaksoon kuuluu Taitokeskuksella pidettävät taitopajat ja simulaatiot, joissa on läsnäolovelvollisuus!

Oppimateriaalit

Tenttimateriaali
Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö ja lastentaudit
1.Storvik-Sydänmaa, Tervajärvi & Hammar: Lapsen ja perheen hoitotyö, SanomaPro Oy, Helsinki, 2019: soveltuvin osin, jotka ilmoitetaan orientaatiotunnilla
2.Kela:n internetsivut: Jos lapsi sairastuu ja Alle 16-vuotiaan vammaistuki
3.Hoitosuositus: Leikki-ikäisen emotionaalinen tuki päiväkirurgisessa hoitotyössä -hoitosuositus.
4. Käypähoito -suositukset: Atooppinen ekseema, Alahengitystieinfektiot (lapset), Virtsatieinfektiot, Elvytys (lasten elvytys): soveltuvin osin

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Lasten ja nuorten hoitotyö sekä vammaisten hoitotyö 5op: kokonaistuntimäärä 135 h sisältää itsenäisen opiskelun tehtävineen Moodlealustalla sekä Taitokeskuksen taitopajat ja simulaatiot.

Läsnäolovelvollisuus on orientaatiotunnilla (2 h etänä) sekä Taitopajoissa ja simulaatioissa Taitokeskuksessa (8 h; Taitopaja 1 ja Taitopaja 2 & simulaatiot).

Sisällön jaksotus

Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö (3 op)
Osa 2 Vammaisten hoitotyö (1 op)
Osa 3 Lääkelasku (0 op)
Osa 4 Taitopaja 1 (0 op)
Osa 5 Taitopaja 2 & simulaatiot (1 op)

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Kevätlukukaudella 2025 toteutuu vastaava opintojakso myös lähitoteutuksena 7K00FN24-3032 (sisältää lähi- ja etäopetusta lukujärjestykseen merkittyinä ajankohtina). Halutessasi voit valita verkkototeutuksen sijaan tämän toteutuksen.

Lisätietoja opiskelijoille

Toteutussuunnitelma päivittyy opintojakson alkuun mennessä, muutokset mahdollisia!

Orientaatiotunnilla on läsnäolovelvollisuus. Läsnäolo varmistaa pääsyn opintojaksolle. Läsnäoloa orientaatiossa edellytetään, vaikka olisi suorittanut jo aiemmin osan toteutuksesta.

Ennen Taitokeskuksella pidettäviä taitopajoja tulee perehtyä Lasten ja nuorten taitopaja -materiaaliin moodlessa, linkki: https://moodle.tuni.fi/course/view.php?id=8301 ja suorittaa Lasten hätätilanteet ja elvytys-verkkokurssi.

Ilmoittautumisaika

04.12.2024 - 26.01.2025

Ajoitus

03.02.2025 - 30.03.2025

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sairaanhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 65

Koulutus
  • Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Stiina Storvik-Sydänmaa
  • Sanna Eironen
  • Katariina Kunnas
Vastuuhenkilö

Sanna Eironen

Ryhmät
  • 24SH1CL
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma, 24SH1CL
  • 23SH2A
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma, 23SH2A

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija
- tietää lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet ja osaa soveltaa niitä hoitotyössä
- osaa toimia eettisesti lasten hoitotyön periaatteiden mukaisesti yhteistyössä lapsen ja perheen kanssa moniammatillisen työryhmän jäsenenä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja kohdata hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- kykenee ammatilliseen vuorovaikutukseen eri-ikäisten lasten, nuorten ja vammaisten sekä heidän läheistensä kanssa käyttäen erilaisia kommunikointitapoja
- osaa tukea terveen, sairaan ja vammaisen lapsen kasvua ja kehitystä
- osaa tukea ja ohjata perhettä vanhemmuudessa, lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa sekä tunnistaa niihin liittyviä riskitekijöitä perheiden tarpeet ja voimavarat huomioiden
- osaa ohjatusti suunnitella ja toteuttaa ja arvioida lapsen ja perheen hoitotyötä sekä ohjata näyttöön perustuvaa tietoa käyttäen
- osaa soveltaa tietojaan keskeisimmistä lasten ja nuorten sairauksista toteuttaessaan hoitotyötä
- tietää geenitiedon vaikutuksen perheen ohjauksessa
- osaa toimia hätätilanteissa ja lapsen elvytyksessä tilannetietoisesti
- osaa turvallisesti toteuttaa lasten lääke- ja nestehoitoa
- osaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettävät keskeisimmät toimenpiteet ja menetelmät
- osaa soveltaa tietojaan vammaisuudesta toteuttaessaan kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyötä sekä tukea toimintakykyä

Sisältö (OJ)

- lapsen ja nuoren kasvu, kehitys, kasvatus ja päivittäinen hoito
- vanhemmuuden tukeminen, lapsen, nuoren ja perheen hyvinvointiin liittyvät riskitekijät
- kaltoinkohtelun tunnistaminen ja siihen puuttuminen
- lasta, nuorta ja vammaista koskevat keskeisimmät oikeudet
- lasten hoitotyön periaatteet
- lapsen, nuoren ja perheen hoitoprosessi
- lapsen ja perheen ohjausmenetelmät ja vaikuttavuuden arviointi
- lapsen ja nuoren sairauden ja vammaisuuden vaikutus lapseen ja perheeseen
- vuorovaikutus, leikki ja kommunikointimenetelmät lapsen, nuoren, vammaisen ja perheen kanssa hoitotyön eri tilanteissa
- lapsen ja perheen hoitotyö ja lasten tavallisimmat sairaudet ja vammautumisen syyt
- lapsen elintoimintojen tarkkailu
- eri-ikäisen lapsen peruselvytys
- tavallisimmat sairaan lapsen tutkimukset ja hoitotoimenpiteet
- lasten lääke- ja nestehoidon perusteet ja eri-ikäisen lapsen kivun hoitotyö
- lapsen kuolema
- lasten ravitsemuksen erityiskysymykset
- tavallisimmat lastentaudit ja geenitiedon vaikutus lapsen ja perheen ohjauksessa

Esitietovaatimukset (OJ)

Ensimmäisen vuoden opinnoista 30 op suoritettuna, sisältäen opintojakson lääkehoito ja lääkelaskut. Osallistunut laskimonsisäinen nestehoito ja verensiirto toteutukselle.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija
- tunnistaa lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet
- tunnistaa eettisten ja lasten hoitotyön periaatteiden merkityksen moniammatillisessa hoitotyössä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja tunnistaa hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- tunnistaa omat vuorovaikutustaitonsa ja leikin merkityksen lasten, nuorten ja vammaisten hoitotyössä ja oppimisympäristössä
- tunnistaa eri-ikäisen lapsen kasvun, kehityksen ja hoitamisen pääpiirteet sekä perheen tukemismuodot
- tunnistaa perheen tuen ja ohjauksen tarpeen lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa ja niihin liittyvissä riskitekijöissä
- tunnistaa lasten hoitotyön prosessin ja tunnistaa näyttöön perustuvan tiedon tärkeäksi lasten ja perheiden ohjauksessa
- tunnistaa lasten ja nuorten keskeisimpiä sairauksia
- tunnistaa geenitiedon vaikutuksen perheen ohjaukseen
- tunnistaa hätätilanteet ja osaa toimia ohjatusti lapsen elvytyksessä
- suoriutuu virheettömästi lääkelaskuista ja tunnistaa lasten lääke- ja nestehoidon perusteet
- tunnistaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettävät tavallisimmat toimenpiteet ja menetelmät
- tunnistaa kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyön pääperiaatteita

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija
- tietää lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet
- tietää eettisten ja lasten hoitotyön periaatteiden merkityksen ja osaa soveltaa niitä moniammatillisessa hoitotyössä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja kohtaa hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- tietää omat vuorovaikutustaitonsa ja ymmärtää leikin merkityksen lasten, nuorten ja vammaisten hoitotyössä ja oppimisympäristössä sekä on valmis kehittämään niitä
- osaa arvioida eri-ikäisen lapsen kasvun, kehityksen ja hoitamisen pääpiirteet sekä perheen tukemistarpeita sekä tietää perheen tukemismuodot
- ymmärtää perheen tuen ja ohjauksen tarpeen lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa ja niihin liittyvissä riskitekijöissä ja osaa soveltaa niitä ohjauksessa
- osaa lasten hoitotyön prosessin ja osaa käyttää näyttöön perustuvaa tietoa lasten ja perheiden ohjauksessa
- tietää lasten ja nuorten keskeisimmät sairaudet ja osaa soveltaa toteuttaessaan hoitotyötä tietojaan
- tietää geenitiedon vaikutuksen perheen ohjaukseen
- osaa toimia lapsen hätätilanteissa ja elvytyksessä
- suoriutuu virheettömästi lääkelaskuista ja lasten lääke- ja nestehoidon perusteista
- tietää ja osaa soveltaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettäviä tavallisimpia toimenpiteitä ja menetelmiä
- tietää ja osaa soveltaa kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyön pääperiaatteita ja tukea toimintakykyä

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija
- tietää lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet ja osaa perustellusti soveltaa niitä hoitotyössä
- tietää eettisten ja lasten hoitotyön periaatteiden merkityksen ja osaa monipuolisesti soveltaa niitä moniammatillisessa hoitotyössä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja osaa kohdata hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- osaa kehittää vuorovaikutustaitojaan ja osaa soveltaa leikkiä lasten, nuorten ja vammaisten hoitotyössä ja oppimisympäristöissä sekä on valmis kehittämään ryhmän vuorovaikutustaitoja
- osaa arvioida ja tukea eri-ikäisen lapsen kasvua, kehitystä ja hoitamista sekä tietää ja osaa käyttää perheen tukemismuotoja
- ymmärtää perheen tuen ja ohjauksen tarpeen lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa ja niihin liittyvissä riskitekijöissä ja - osaa soveltaa niitä ohjauksessa monipuolisesti
- osaa lasten hoitotyön prosessin ja osaa soveltaa näyttöön perustuvaa tietoa lasten ja perheiden ohjauksessa yksilö- ja perhekeskeisesti
- osaa toteuttaessaan hoitotyötä soveltaa laaja-alaisesti tietojaan lasten ja nuorten sairauksista
- tietää geenitiedon vaikutuksen perheen ohjaukseen
- osaa toimia lapsen hätätilanteissa ja elvytyksessä tilannetietoisesti
- suoriutuu virheettömästi lääkelaskuista ja hallitsee lasten lääke- ja nestehoidon perusteet
- tietää ja osaa soveltaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettäviä toimenpiteitä ja menetelmiä
- osaa soveltaa asiakaslähtöisesti kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyön pääperiaatteita ja tukea toimintakykyä

Aika ja paikka

Opintojakso toteutuu 03.02.2025 - 30.03.2025.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Osan 1 (Lasten ja nuorten hoitotyö 3 op) ja osan 3 (Lääkelasku) yhteinen tentti on examissa vk 12-13/2025

1. uusinta viikko 16/2025 Examissa.
2. uusinta viikko 20/2025 Examissa.

Tentti on hylätty, mikäli tenttivastauksen perusteella potilasturvallisuus vaarantuu oleellisesti, esim. lapsi menehtyisi väärän lääkityksen tai ohjeistuksen myötä.

Korotuskoe viikko 20/2025 Examissa. Jos haluat osallistua korotuskokeeseen, ota yhteys vk 17/2025 mennessä opintojakson vastuuopettajaan sähköpostitse. HUOM! Korotuskokeeseen sisältyy kaikki opintojakson osat eli vain yhtä opintojakson osaa ei voi korottaa.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö
-Numeerisesti arvioitava (0-5) tentti Examissa, verkkototeutuksen sisältämät oppimistehtävät Moodlealustalla suoritettava hyväksytysti ennen examtenttiä

Osa 2 Vammaisten hoitotyö
-Hyväksytty/ hylätty. Verkkototeutuksen sisältämät oppimistehtävät Moodlealustalla suoritettava hyväksytysti.

Osa 3 Lääkelasku
-Hyväksytty/hylätty. Hyväksytyn suorituksen edellytyksenä lääkelaskun suorittaminen hyväksytysti Examtentissä.

Osa 4 Taitopaja 1
-Hyväksytty / hylätty. 100% osallistuminen tunneille Taitokeskuksella, aktiivinen osallistuminen opetukseen, perehtyminen ennakkomateriaaliin ja ennakkotehtävän tekeminen.

Osa 5 Taitopaja 2 & simulaatiot
-Hyväksytty/hylätty. 100% osallistuminen tunneille, aktiivinen osallistuminen opetukseen.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Opintojakso toteutetaan VERKKOTOTEUTUKSENA lukuunottamatta taitopajoja ja simulaatioita Taitokeskuksessa.

Opintojaksoon sisältyy opettajan etäopetuksena pitämä orientaatiotunti lukujärjestykseen merkittynä ajankohtana. Orientaatiossa on läsnäolovelvollisuus!
Orientaation jälkeen opintojakson teoriasisällöt opiskellaan itsenäisesti Moodlealustalla. Jokaiseen verkkototeutuksella opiskeltavaan aihealueeseen kuuluu oppimistehtäviä, jotka on suoritettava hyväksytysti ennen opintojakson Exam tenttiä.

Lisäksi opintojaksoon kuuluu Taitokeskuksella pidettävät taitopajat ja simulaatiot, joissa on läsnäolovelvollisuus!

Oppimateriaalit

Tenttimateriaali
Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö ja lastentaudit
1.Storvik-Sydänmaa, Tervajärvi & Hammar: Lapsen ja perheen hoitotyö, SanomaPro Oy, Helsinki, 2019: soveltuvin osin, jotka ilmoitetaan orientaatiotunnilla
2.Kela:n internetsivut: Jos lapsi sairastuu ja Alle 16-vuotiaan vammaistuki
3.Hoitosuositus: Leikki-ikäisen emotionaalinen tuki päiväkirurgisessa hoitotyössä -hoitosuositus.
4. Käypähoito -suositukset: Atooppinen ekseema, Alahengitystieinfektiot (lapset), Virtsatieinfektiot, Elvytys (lasten elvytys): soveltuvin osin

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Lasten ja nuorten hoitotyö sekä vammaisten hoitotyö 5op: kokonaistuntimäärä 135 h sisältää itsenäisen opiskelun tehtävineen Moodlealustalla sekä Taitokeskuksen taitopajat ja simulaatiot.

Läsnäolovelvollisuus on orientaatiotunnilla (2 h etänä) sekä Taitopajoissa ja simulaatioissa Taitokeskuksessa (8 h; Taitopaja 1 ja Taitopaja 2 & simulaatiot).

Sisällön jaksotus

Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö (3 op)
Osa 2 Vammaisten hoitotyö (1 op)
Osa 3 Lääkelasku (0 op)
Osa 4 Taitopaja 1 (0 op)
Osa 5 Taitopaja 2 & simulaatiot (1 op)

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Kevätlukukaudella 2025 toteutuu vastaava opintojakso myös lähitoteutuksena 7K00FN24-3032 (sisältää lähi- ja etäopetusta lukujärjestykseen merkittyinä ajankohtina). Halutessasi voit valita verkkototeutuksen sijaan tämän toteutuksen.

Lisätietoja opiskelijoille

Toteutussuunnitelma päivittyy opintojakson alkuun mennessä, muutokset mahdollisia!

Orientaatiotunnilla on läsnäolovelvollisuus. Läsnäolo varmistaa pääsyn opintojaksolle. Läsnäoloa orientaatiossa edellytetään, vaikka olisi suorittanut jo aiemmin osan toteutuksesta.

Ennen Taitokeskuksella pidettäviä taitopajoja tulee perehtyä Lasten ja nuorten taitopaja -materiaaliin moodlessa, linkki: https://moodle.tuni.fi/course/view.php?id=8301 ja suorittaa Lasten hätätilanteet ja elvytys-verkkokurssi.

Ilmoittautumisaika

07.12.2024 - 05.01.2025

Ajoitus

06.01.2025 - 01.06.2025

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Ensihoitaja, kätilö ja terveydenhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 39

Koulutus
  • Ensihoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Stiina Storvik-Sydänmaa
  • Lasse Tervajärvi
Ryhmät
  • 23EH
    Ensihoitajan tutkinto-ohjelma, 23EH

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija
- tietää lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet ja osaa soveltaa niitä hoitotyössä
- osaa toimia eettisesti lasten hoitotyön periaatteiden mukaisesti yhteistyössä lapsen ja perheen kanssa moniammatillisen työryhmän jäsenenä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja kohdata hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- kykenee ammatilliseen vuorovaikutukseen eri-ikäisten lasten, nuorten ja vammaisten sekä heidän läheistensä kanssa käyttäen erilaisia kommunikointitapoja
- osaa tukea terveen, sairaan ja vammaisen lapsen kasvua ja kehitystä
- osaa tukea ja ohjata perhettä vanhemmuudessa, lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa sekä tunnistaa niihin liittyviä riskitekijöitä perheiden tarpeet ja voimavarat huomioiden
- osaa ohjatusti suunnitella ja toteuttaa ja arvioida lapsen ja perheen hoitotyötä sekä ohjata näyttöön perustuvaa tietoa käyttäen
- osaa soveltaa tietojaan keskeisimmistä lasten ja nuorten sairauksista toteuttaessaan hoitotyötä
- tietää geenitiedon vaikutuksen perheen ohjauksessa
- osaa toimia hätätilanteissa ja lapsen elvytyksessä tilannetietoisesti
- osaa turvallisesti toteuttaa lasten lääke- ja nestehoitoa
- osaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettävät keskeisimmät toimenpiteet ja menetelmät
- osaa soveltaa tietojaan vammaisuudesta toteuttaessaan kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyötä sekä tukea toimintakykyä

Sisältö (OJ)

- lapsen ja nuoren kasvu, kehitys, kasvatus ja päivittäinen hoito
- vanhemmuuden tukeminen, lapsen, nuoren ja perheen hyvinvointiin liittyvät riskitekijät
- kaltoinkohtelun tunnistaminen ja siihen puuttuminen
- lasta, nuorta ja vammaista koskevat keskeisimmät oikeudet
- lasten hoitotyön periaatteet
- lapsen, nuoren ja perheen hoitoprosessi
- lapsen ja perheen ohjausmenetelmät ja vaikuttavuuden arviointi
- lapsen ja nuoren sairauden ja vammaisuuden vaikutus lapseen ja perheeseen
- vuorovaikutus, leikki ja kommunikointimenetelmät lapsen, nuoren, vammaisen ja perheen kanssa hoitotyön eri tilanteissa
- lapsen ja perheen hoitotyö ja lasten tavallisimmat sairaudet ja vammautumisen syyt
- lapsen elintoimintojen tarkkailu
- eri-ikäisen lapsen peruselvytys
- tavallisimmat sairaan lapsen tutkimukset ja hoitotoimenpiteet
- lasten lääke- ja nestehoidon perusteet ja eri-ikäisen lapsen kivun hoitotyö
- lapsen kuolema
- lasten ravitsemuksen erityiskysymykset
- tavallisimmat lastentaudit ja geenitiedon vaikutus lapsen ja perheen ohjauksessa

Esitietovaatimukset (OJ)

Ensimmäisen vuoden opinnoista 30 op suoritettuna, sisältäen opintojakson lääkehoito ja lääkelaskut. Osallistunut laskimonsisäinen nestehoito ja verensiirto toteutukselle.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija
- tunnistaa lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet
- tunnistaa eettisten ja lasten hoitotyön periaatteiden merkityksen moniammatillisessa hoitotyössä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja tunnistaa hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- tunnistaa omat vuorovaikutustaitonsa ja leikin merkityksen lasten, nuorten ja vammaisten hoitotyössä ja oppimisympäristössä
- tunnistaa eri-ikäisen lapsen kasvun, kehityksen ja hoitamisen pääpiirteet sekä perheen tukemismuodot
- tunnistaa perheen tuen ja ohjauksen tarpeen lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa ja niihin liittyvissä riskitekijöissä
- tunnistaa lasten hoitotyön prosessin ja tunnistaa näyttöön perustuvan tiedon tärkeäksi lasten ja perheiden ohjauksessa
- tunnistaa lasten ja nuorten keskeisimpiä sairauksia
- tunnistaa geenitiedon vaikutuksen perheen ohjaukseen
- tunnistaa hätätilanteet ja osaa toimia ohjatusti lapsen elvytyksessä
- suoriutuu virheettömästi lääkelaskuista ja tunnistaa lasten lääke- ja nestehoidon perusteet
- tunnistaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettävät tavallisimmat toimenpiteet ja menetelmät
- tunnistaa kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyön pääperiaatteita

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija
- tietää lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet
- tietää eettisten ja lasten hoitotyön periaatteiden merkityksen ja osaa soveltaa niitä moniammatillisessa hoitotyössä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja kohtaa hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- tietää omat vuorovaikutustaitonsa ja ymmärtää leikin merkityksen lasten, nuorten ja vammaisten hoitotyössä ja oppimisympäristössä sekä on valmis kehittämään niitä
- osaa arvioida eri-ikäisen lapsen kasvun, kehityksen ja hoitamisen pääpiirteet sekä perheen tukemistarpeita sekä tietää perheen tukemismuodot
- ymmärtää perheen tuen ja ohjauksen tarpeen lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa ja niihin liittyvissä riskitekijöissä ja osaa soveltaa niitä ohjauksessa
- osaa lasten hoitotyön prosessin ja osaa käyttää näyttöön perustuvaa tietoa lasten ja perheiden ohjauksessa
- tietää lasten ja nuorten keskeisimmät sairaudet ja osaa soveltaa toteuttaessaan hoitotyötä tietojaan
- tietää geenitiedon vaikutuksen perheen ohjaukseen
- osaa toimia lapsen hätätilanteissa ja elvytyksessä
- suoriutuu virheettömästi lääkelaskuista ja lasten lääke- ja nestehoidon perusteista
- tietää ja osaa soveltaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettäviä tavallisimpia toimenpiteitä ja menetelmiä
- tietää ja osaa soveltaa kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyön pääperiaatteita ja tukea toimintakykyä

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija
- tietää lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet ja osaa perustellusti soveltaa niitä hoitotyössä
- tietää eettisten ja lasten hoitotyön periaatteiden merkityksen ja osaa monipuolisesti soveltaa niitä moniammatillisessa hoitotyössä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja osaa kohdata hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- osaa kehittää vuorovaikutustaitojaan ja osaa soveltaa leikkiä lasten, nuorten ja vammaisten hoitotyössä ja oppimisympäristöissä sekä on valmis kehittämään ryhmän vuorovaikutustaitoja
- osaa arvioida ja tukea eri-ikäisen lapsen kasvua, kehitystä ja hoitamista sekä tietää ja osaa käyttää perheen tukemismuotoja
- ymmärtää perheen tuen ja ohjauksen tarpeen lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa ja niihin liittyvissä riskitekijöissä ja - osaa soveltaa niitä ohjauksessa monipuolisesti
- osaa lasten hoitotyön prosessin ja osaa soveltaa näyttöön perustuvaa tietoa lasten ja perheiden ohjauksessa yksilö- ja perhekeskeisesti
- osaa toteuttaessaan hoitotyötä soveltaa laaja-alaisesti tietojaan lasten ja nuorten sairauksista
- tietää geenitiedon vaikutuksen perheen ohjaukseen
- osaa toimia lapsen hätätilanteissa ja elvytyksessä tilannetietoisesti
- suoriutuu virheettömästi lääkelaskuista ja hallitsee lasten lääke- ja nestehoidon perusteet
- tietää ja osaa soveltaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettäviä toimenpiteitä ja menetelmiä
- osaa soveltaa asiakaslähtöisesti kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyön pääperiaatteita ja tukea toimintakykyä

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Osan 1 (Lasten ja nuorten hoitotyö 3 op) ja osan 3 (Lääkelasku) yhteinen tentti ?

1. ?
2. ?

Tentti on hylätty, mikäli tenttivastauksen perusteella potilasturvallisuus vaarantuu oleellisesti, esim. lapsi menehtyisi väärän lääkityksen tai ohjeistuksen myötä.

Korotuskoe Examissa. Jos haluat osallistua korotuskokeeseen, ota yhteys ? mennessä opintojakson vastuuopettajaan sähköpostitse. HUOM! Korotuskokeeseen sisältyy kaikki opintojakson osat eli vain yhtä opintojakson osaa ei voi korottaa.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö
-Numeerisesti arvioitava (0-5) tentti.

Osa 2 Vammaisten hoitotyö
Tehtävä ja seminaari

Osa 3 Lääkelasku
-Hyväksytty/hylätty. Hyväksytyn suorituksen edellytyksenä lääkelaskun suorittaminen hyväksytysti. Osa 4 Ravitsemustiede
-Tentti Moodlessa
Osa 5 Orientoiva harjoittelu
-Hyväksytty / hylätty. 100% osallistuminen tunneille, aktiivinen osallistuminen opetukseen, perehtyminen ennakkomateriaaliin ja ennakkotehtävän tekeminen.
Osa 6 Orientoiva harjoittelu, simulaatiot
-Hyväksytty/hylätty. 100% osallistuminen tunneille, aktiivinen osallistuminen opetukseen

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Teoria-opetus:lähiopetuksena koululla,verkko-oppiminen, pienryhmätyöskentely (orientoiva harjoittelu) Taitokeskuksella (läsnäolovelvollinen), yhteistoiminnallinen oppimineni (läsnäolovelvollinen)

Suunnitelma täydentyy tammikuun 2025 aikana.

Oppimateriaalit

Tenttimateriaali
Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö ja lastentaudit
1.Storvik-Sydänmaa, Tervajärvi & Hammar: Lapsen ja perheen hoitotyö, SanomaPro Oy, Helsinki, 2019: soveltuvin osin, jotka ilmoitetaan orientaatiotunnilla
2.Kela:n internetsivut: Jos lapsi sairastuu ja Alle 16-vuotiaan vammaistuki
3.Hoitosuositukset: Perheessä tapahtuvan lapsen kaltoinkohtelun riskiolojen tunnistaminen - ja Leikki-ikäisen emotionaalinen tuki päiväkirurgisessa hoitotyössä -hoitosuositus.
4. Käypähoito -suositukset: Atooppinen ekseema, Alahengitystieinfektiot (lapset), Virtsatieinfektiot, Elvytys (lasten elvytys): soveltuvin osin
5.Luennoitsijan erikseen nimeämä materiaali

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Lasten ja nuorten hoitotyö 4op: kokonaistuntimäärä 108 h sisältää osallistumisen opetukseen ja itsenäisen opiskelun. Läsnäolovelvollisuus on orientaatiotunnilla (2h) ja orientoivan harjoittelun tunneilla Taitokeskuksessa (8 h; Orientoiva harjoittelu ja Orientoiva harjoittelu, simulaatiot)

Vammaisen hoitotyö 1 op: kokonaistuntimäärä 27 h , joka sisältää2h luentoa ja 4 seminaaria.

Sisällön jaksotus

Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö 3 op
Osa 2 Vammaisten hoitotyö 1 op
Osa 3 Lääkelasku 0 op
Osa 4 Orientoiva harjoittelu 0 op
Osa 5 Orientoiva harjoittelu, simulaatiot 1 op

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

ei ole

Lisätietoja opiskelijoille

Toteutussuunnitelma päivittyy opintojakson alkuun mennessä.

Orientaatiotunnilla on läsnäolovelvollisuus. Läsnäolo varmistaa pääsyn opintojaksolle. Läsnäoloa orientaatiossa edellytetään, vaikka olisi suorittanut jo aiemmin osan toteutuksesta.

Opetukseen valmistaudutaan perehtymällä annettuihin materiaaleihin niin pyydettäessä.

Ennen Taitokeskuksella pidettäviä orientoivan harjoittelun tunteja tulee perehtyä Lasten ja nuorten taitopaja -materiaaliin moodlessa, linkki: https://moodle.tuni.fi/course/view.php?id=8301 ja suorittaa Lasten hätätilanteet ja elvytys-verkkokurssi.

Ilmoittautumisaika

04.12.2024 - 01.01.2025

Ajoitus

06.01.2025 - 16.03.2025

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sairaanhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 52

Koulutus
  • Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Sanna Eironen
  • Katariina Kunnas
  • Lasten hoitotyö Tiimihenkilö
Ryhmät
  • 23SH2B
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma, 23SH2B

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija
- tietää lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet ja osaa soveltaa niitä hoitotyössä
- osaa toimia eettisesti lasten hoitotyön periaatteiden mukaisesti yhteistyössä lapsen ja perheen kanssa moniammatillisen työryhmän jäsenenä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja kohdata hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- kykenee ammatilliseen vuorovaikutukseen eri-ikäisten lasten, nuorten ja vammaisten sekä heidän läheistensä kanssa käyttäen erilaisia kommunikointitapoja
- osaa tukea terveen, sairaan ja vammaisen lapsen kasvua ja kehitystä
- osaa tukea ja ohjata perhettä vanhemmuudessa, lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa sekä tunnistaa niihin liittyviä riskitekijöitä perheiden tarpeet ja voimavarat huomioiden
- osaa ohjatusti suunnitella ja toteuttaa ja arvioida lapsen ja perheen hoitotyötä sekä ohjata näyttöön perustuvaa tietoa käyttäen
- osaa soveltaa tietojaan keskeisimmistä lasten ja nuorten sairauksista toteuttaessaan hoitotyötä
- tietää geenitiedon vaikutuksen perheen ohjauksessa
- osaa toimia hätätilanteissa ja lapsen elvytyksessä tilannetietoisesti
- osaa turvallisesti toteuttaa lasten lääke- ja nestehoitoa
- osaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettävät keskeisimmät toimenpiteet ja menetelmät
- osaa soveltaa tietojaan vammaisuudesta toteuttaessaan kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyötä sekä tukea toimintakykyä

Sisältö (OJ)

- lapsen ja nuoren kasvu, kehitys, kasvatus ja päivittäinen hoito
- vanhemmuuden tukeminen, lapsen, nuoren ja perheen hyvinvointiin liittyvät riskitekijät
- kaltoinkohtelun tunnistaminen ja siihen puuttuminen
- lasta, nuorta ja vammaista koskevat keskeisimmät oikeudet
- lasten hoitotyön periaatteet
- lapsen, nuoren ja perheen hoitoprosessi
- lapsen ja perheen ohjausmenetelmät ja vaikuttavuuden arviointi
- lapsen ja nuoren sairauden ja vammaisuuden vaikutus lapseen ja perheeseen
- vuorovaikutus, leikki ja kommunikointimenetelmät lapsen, nuoren, vammaisen ja perheen kanssa hoitotyön eri tilanteissa
- lapsen ja perheen hoitotyö ja lasten tavallisimmat sairaudet ja vammautumisen syyt
- lapsen elintoimintojen tarkkailu
- eri-ikäisen lapsen peruselvytys
- tavallisimmat sairaan lapsen tutkimukset ja hoitotoimenpiteet
- lasten lääke- ja nestehoidon perusteet ja eri-ikäisen lapsen kivun hoitotyö
- lapsen kuolema
- lasten ravitsemuksen erityiskysymykset
- tavallisimmat lastentaudit ja geenitiedon vaikutus lapsen ja perheen ohjauksessa

Esitietovaatimukset (OJ)

Ensimmäisen vuoden opinnoista 30 op suoritettuna, sisältäen opintojakson lääkehoito ja lääkelaskut. Osallistunut laskimonsisäinen nestehoito ja verensiirto toteutukselle.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija
- tunnistaa lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet
- tunnistaa eettisten ja lasten hoitotyön periaatteiden merkityksen moniammatillisessa hoitotyössä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja tunnistaa hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- tunnistaa omat vuorovaikutustaitonsa ja leikin merkityksen lasten, nuorten ja vammaisten hoitotyössä ja oppimisympäristössä
- tunnistaa eri-ikäisen lapsen kasvun, kehityksen ja hoitamisen pääpiirteet sekä perheen tukemismuodot
- tunnistaa perheen tuen ja ohjauksen tarpeen lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa ja niihin liittyvissä riskitekijöissä
- tunnistaa lasten hoitotyön prosessin ja tunnistaa näyttöön perustuvan tiedon tärkeäksi lasten ja perheiden ohjauksessa
- tunnistaa lasten ja nuorten keskeisimpiä sairauksia
- tunnistaa geenitiedon vaikutuksen perheen ohjaukseen
- tunnistaa hätätilanteet ja osaa toimia ohjatusti lapsen elvytyksessä
- suoriutuu virheettömästi lääkelaskuista ja tunnistaa lasten lääke- ja nestehoidon perusteet
- tunnistaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettävät tavallisimmat toimenpiteet ja menetelmät
- tunnistaa kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyön pääperiaatteita

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija
- tietää lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet
- tietää eettisten ja lasten hoitotyön periaatteiden merkityksen ja osaa soveltaa niitä moniammatillisessa hoitotyössä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja kohtaa hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- tietää omat vuorovaikutustaitonsa ja ymmärtää leikin merkityksen lasten, nuorten ja vammaisten hoitotyössä ja oppimisympäristössä sekä on valmis kehittämään niitä
- osaa arvioida eri-ikäisen lapsen kasvun, kehityksen ja hoitamisen pääpiirteet sekä perheen tukemistarpeita sekä tietää perheen tukemismuodot
- ymmärtää perheen tuen ja ohjauksen tarpeen lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa ja niihin liittyvissä riskitekijöissä ja osaa soveltaa niitä ohjauksessa
- osaa lasten hoitotyön prosessin ja osaa käyttää näyttöön perustuvaa tietoa lasten ja perheiden ohjauksessa
- tietää lasten ja nuorten keskeisimmät sairaudet ja osaa soveltaa toteuttaessaan hoitotyötä tietojaan
- tietää geenitiedon vaikutuksen perheen ohjaukseen
- osaa toimia lapsen hätätilanteissa ja elvytyksessä
- suoriutuu virheettömästi lääkelaskuista ja lasten lääke- ja nestehoidon perusteista
- tietää ja osaa soveltaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettäviä tavallisimpia toimenpiteitä ja menetelmiä
- tietää ja osaa soveltaa kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyön pääperiaatteita ja tukea toimintakykyä

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija
- tietää lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet ja osaa perustellusti soveltaa niitä hoitotyössä
- tietää eettisten ja lasten hoitotyön periaatteiden merkityksen ja osaa monipuolisesti soveltaa niitä moniammatillisessa hoitotyössä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja osaa kohdata hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- osaa kehittää vuorovaikutustaitojaan ja osaa soveltaa leikkiä lasten, nuorten ja vammaisten hoitotyössä ja oppimisympäristöissä sekä on valmis kehittämään ryhmän vuorovaikutustaitoja
- osaa arvioida ja tukea eri-ikäisen lapsen kasvua, kehitystä ja hoitamista sekä tietää ja osaa käyttää perheen tukemismuotoja
- ymmärtää perheen tuen ja ohjauksen tarpeen lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa ja niihin liittyvissä riskitekijöissä ja - osaa soveltaa niitä ohjauksessa monipuolisesti
- osaa lasten hoitotyön prosessin ja osaa soveltaa näyttöön perustuvaa tietoa lasten ja perheiden ohjauksessa yksilö- ja perhekeskeisesti
- osaa toteuttaessaan hoitotyötä soveltaa laaja-alaisesti tietojaan lasten ja nuorten sairauksista
- tietää geenitiedon vaikutuksen perheen ohjaukseen
- osaa toimia lapsen hätätilanteissa ja elvytyksessä tilannetietoisesti
- suoriutuu virheettömästi lääkelaskuista ja hallitsee lasten lääke- ja nestehoidon perusteet
- tietää ja osaa soveltaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettäviä toimenpiteitä ja menetelmiä
- osaa soveltaa asiakaslähtöisesti kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyön pääperiaatteita ja tukea toimintakykyä

Aika ja paikka

Opintojakso toteutuu 06.01.2025 - 16.03.2025

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Osan 1 (Lasten ja nuorten hoitotyö 3 op) ja osan 3 (Lääkelasku) yhteinen tentti on examissa vk 5/2025

Tenttiajankohdat päivitetään tähän opintojakson alkuun mennessä.

1. uusinta viikko 11/2025 Examissa.
2. uusinta viikkoa 15/2025 Examissa.

Tentti on hylätty, mikäli tenttivastauksen perusteella potilasturvallisuus vaarantuu oleellisesti, esim. lapsi menehtyisi väärän lääkityksen tai ohjeistuksen myötä.

Korotuskoe viikko 15/2025 Examissa. Jos haluat osallistua korotuskokeeseen, ota yhteys vk 12/2025 loppuun mennessä opintojakson vastuuopettajaan sähköpostitse. HUOM! Korotuskokeeseen sisältyy kaikki opintojakson osat eli vain yhtä opintojakson osaa ei voi korottaa.

Lisäksi toteutukseen kuuluu kaksi välitenttiä, jotka tulee olla suoritettuna ennen varsinaista tenttiä. Ravitsemuksen Moodletentti tehdään lukujärjestykseen merkityllä ravitsemuksen oppitunnilla ja Lapsen kasvu ja kehitys -tentti tehdään itsenäisesti. Tentin voi uusia, mikäli se ei ensimmäisellä kerralla ole läpi (läpipääsyn raja 15/ 20 pistettä).

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö
-Numeerisesti arvioitava (0-5) tentti examissa, välitentit suoritettava hyväksytysti ennen examtenttiä

Osa 2 Vammaisten hoitotyö
-Hyväksytty/ hylätty. Osallistuminen seminaariin ja ennakkotehtävä

Osa 3 Lääkelasku
-Hyväksytty/hylätty. Hyväksytyn suorituksen edellytyksenä lääkelaskun suorittaminen hyväksytysti examtentissä.

Osa 4 Orientoiva harjoittelu
-Hyväksytty / hylätty. 100% osallistuminen tunneille, aktiivinen osallistuminen opetukseen, perehtyminen ennakkomateriaaliin ja ennakkotehtävän tekeminen.

Osa 5 Orientoiva harjoittelu, simulaatiot
-Hyväksytty/hylätty. 100% osallistuminen tunneille, aktiivinen osallistuminen opetukseen.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Teoria-opetus: etä/lähiopetuksena,verkko-oppiminen, pienryhmätyöskentely, Taitopajat ja simulaatiot Taitokeskuksella (läsnäolovelvollinen), yhteistoiminnallinen oppiminen, seminaari (läsnäolovelvollinen)

Oppimateriaalit

Tenttimateriaali
Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö ja lastentaudit
1.Storvik-Sydänmaa, Tervajärvi & Hammar: Lapsen ja perheen hoitotyö, SanomaPro Oy, Helsinki, 2019: soveltuvin osin, jotka ilmoitetaan orientaatiotunnilla
2.Kela:n internetsivut: Jos lapsi sairastuu ja Alle 16-vuotiaan vammaistuki
3.Hoitosuositukset: Perheessä tapahtuvan lapsen kaltoinkohtelun riskiolojen tunnistaminen - ja Leikki-ikäisen emotionaalinen tuki päiväkirurgisessa hoitotyössä -hoitosuositus.
4. Käypähoito -suositukset: Atooppinen ekseema, Alahengitystieinfektiot (lapset), Virtsatieinfektiot, Elvytys (lasten elvytys): soveltuvin osin
5.Luennoitsijan erikseen nimeämä materiaali

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Lasten ja nuorten hoitotyö 4op: kokonaistuntimäärä 108 h sisältää osallistumisen opetukseen ja itsenäisen opiskelun. Läsnäolovelvollisuus on orientaatiotunnilla, lääke- ja nestehoitotunneilla sekä Taitokeskuksessa toteutettavilla taitopaja ja simulaatiotunneilla.

Vammaisen hoitotyö 1 op: kokonaistuntimäärä 27 h , joka sisältää 2 h luento-opetusta ja 4 h läsnäolopakollisen seminaarin sekä 21 tuntia itsenäistä opiskelua. Seminaariin osallistumisen edellytyksenä on ennakkotehtävän tekeminen edeltävästi tehtävänannon mukaisesti.

Sisällön jaksotus

Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö (3 op)
Osa 2 Vammaisten hoitotyö (1 op)
Osa 3 Lääkelasku (0 op)
Osa 4 Taitopaja 1 (0 op)
Osa 5 Taitopaja 2 & simulaatiot (1 op)

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Lasten ja nuorten hoitotyön opintojakso toteutuu kevätlukukaudella 2025 myös verkkototeutuksena (esim. 7K00FN24-3030), jonka voit halutessasi valita tämän toteutuksen sijaan.

Lisätietoja opiskelijoille

Toteutussuunnitelma päivittyy opintojakson alkuun mennessä, muutokset mahdollisia!

Orientaatiotunnilla on läsnäolovelvollisuus. Läsnäolo varmistaa pääsyn opintojaksolle. Läsnäoloa orientaatiossa edellytetään, vaikka olisi suorittanut jo aiemmin osan toteutuksesta.

Opetukseen valmistaudutaan perehtymällä annettuihin materiaaleihin niin pyydettäessä.

Ennen Taitokeskuksella pidettäviä Taitopaja tunteja tulee perehtyä Lasten ja nuorten taitopaja -materiaaliin moodlessa, linkki: https://moodle.tuni.fi/course/view.php?id=8301 ja suorittaa Lasten hätätilanteet ja elvytys-verkkokurssi.

Ilmoittautumisaika

08.06.2024 - 10.10.2024

Ajoitus

21.10.2024 - 22.12.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sairaanhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 39

Koulutus
  • Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Sanna Eironen
  • Stiina Storvik-Sydänmaa
  • Lasse Tervajärvi
Vastuuhenkilö

Sanna Eironen

Ryhmät
  • 23SH2EL
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma, 23SH2EL

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija
- tietää lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet ja osaa soveltaa niitä hoitotyössä
- osaa toimia eettisesti lasten hoitotyön periaatteiden mukaisesti yhteistyössä lapsen ja perheen kanssa moniammatillisen työryhmän jäsenenä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja kohdata hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- kykenee ammatilliseen vuorovaikutukseen eri-ikäisten lasten, nuorten ja vammaisten sekä heidän läheistensä kanssa käyttäen erilaisia kommunikointitapoja
- osaa tukea terveen, sairaan ja vammaisen lapsen kasvua ja kehitystä
- osaa tukea ja ohjata perhettä vanhemmuudessa, lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa sekä tunnistaa niihin liittyviä riskitekijöitä perheiden tarpeet ja voimavarat huomioiden
- osaa ohjatusti suunnitella ja toteuttaa ja arvioida lapsen ja perheen hoitotyötä sekä ohjata näyttöön perustuvaa tietoa käyttäen
- osaa soveltaa tietojaan keskeisimmistä lasten ja nuorten sairauksista toteuttaessaan hoitotyötä
- tietää geenitiedon vaikutuksen perheen ohjauksessa
- osaa toimia hätätilanteissa ja lapsen elvytyksessä tilannetietoisesti
- osaa turvallisesti toteuttaa lasten lääke- ja nestehoitoa
- osaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettävät keskeisimmät toimenpiteet ja menetelmät
- osaa soveltaa tietojaan vammaisuudesta toteuttaessaan kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyötä sekä tukea toimintakykyä

Sisältö (OJ)

- lapsen ja nuoren kasvu, kehitys, kasvatus ja päivittäinen hoito
- vanhemmuuden tukeminen, lapsen, nuoren ja perheen hyvinvointiin liittyvät riskitekijät
- kaltoinkohtelun tunnistaminen ja siihen puuttuminen
- lasta, nuorta ja vammaista koskevat keskeisimmät oikeudet
- lasten hoitotyön periaatteet
- lapsen, nuoren ja perheen hoitoprosessi
- lapsen ja perheen ohjausmenetelmät ja vaikuttavuuden arviointi
- lapsen ja nuoren sairauden ja vammaisuuden vaikutus lapseen ja perheeseen
- vuorovaikutus, leikki ja kommunikointimenetelmät lapsen, nuoren, vammaisen ja perheen kanssa hoitotyön eri tilanteissa
- lapsen ja perheen hoitotyö ja lasten tavallisimmat sairaudet ja vammautumisen syyt
- lapsen elintoimintojen tarkkailu
- eri-ikäisen lapsen peruselvytys
- tavallisimmat sairaan lapsen tutkimukset ja hoitotoimenpiteet
- lasten lääke- ja nestehoidon perusteet ja eri-ikäisen lapsen kivun hoitotyö
- lapsen kuolema
- lasten ravitsemuksen erityiskysymykset
- tavallisimmat lastentaudit ja geenitiedon vaikutus lapsen ja perheen ohjauksessa

Esitietovaatimukset (OJ)

Ensimmäisen vuoden opinnoista 30 op suoritettuna, sisältäen opintojakson lääkehoito ja lääkelaskut. Osallistunut laskimonsisäinen nestehoito ja verensiirto toteutukselle.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija
- tunnistaa lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet
- tunnistaa eettisten ja lasten hoitotyön periaatteiden merkityksen moniammatillisessa hoitotyössä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja tunnistaa hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- tunnistaa omat vuorovaikutustaitonsa ja leikin merkityksen lasten, nuorten ja vammaisten hoitotyössä ja oppimisympäristössä
- tunnistaa eri-ikäisen lapsen kasvun, kehityksen ja hoitamisen pääpiirteet sekä perheen tukemismuodot
- tunnistaa perheen tuen ja ohjauksen tarpeen lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa ja niihin liittyvissä riskitekijöissä
- tunnistaa lasten hoitotyön prosessin ja tunnistaa näyttöön perustuvan tiedon tärkeäksi lasten ja perheiden ohjauksessa
- tunnistaa lasten ja nuorten keskeisimpiä sairauksia
- tunnistaa geenitiedon vaikutuksen perheen ohjaukseen
- tunnistaa hätätilanteet ja osaa toimia ohjatusti lapsen elvytyksessä
- suoriutuu virheettömästi lääkelaskuista ja tunnistaa lasten lääke- ja nestehoidon perusteet
- tunnistaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettävät tavallisimmat toimenpiteet ja menetelmät
- tunnistaa kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyön pääperiaatteita

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija
- tietää lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet
- tietää eettisten ja lasten hoitotyön periaatteiden merkityksen ja osaa soveltaa niitä moniammatillisessa hoitotyössä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja kohtaa hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- tietää omat vuorovaikutustaitonsa ja ymmärtää leikin merkityksen lasten, nuorten ja vammaisten hoitotyössä ja oppimisympäristössä sekä on valmis kehittämään niitä
- osaa arvioida eri-ikäisen lapsen kasvun, kehityksen ja hoitamisen pääpiirteet sekä perheen tukemistarpeita sekä tietää perheen tukemismuodot
- ymmärtää perheen tuen ja ohjauksen tarpeen lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa ja niihin liittyvissä riskitekijöissä ja osaa soveltaa niitä ohjauksessa
- osaa lasten hoitotyön prosessin ja osaa käyttää näyttöön perustuvaa tietoa lasten ja perheiden ohjauksessa
- tietää lasten ja nuorten keskeisimmät sairaudet ja osaa soveltaa toteuttaessaan hoitotyötä tietojaan
- tietää geenitiedon vaikutuksen perheen ohjaukseen
- osaa toimia lapsen hätätilanteissa ja elvytyksessä
- suoriutuu virheettömästi lääkelaskuista ja lasten lääke- ja nestehoidon perusteista
- tietää ja osaa soveltaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettäviä tavallisimpia toimenpiteitä ja menetelmiä
- tietää ja osaa soveltaa kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyön pääperiaatteita ja tukea toimintakykyä

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija
- tietää lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet ja osaa perustellusti soveltaa niitä hoitotyössä
- tietää eettisten ja lasten hoitotyön periaatteiden merkityksen ja osaa monipuolisesti soveltaa niitä moniammatillisessa hoitotyössä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja osaa kohdata hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- osaa kehittää vuorovaikutustaitojaan ja osaa soveltaa leikkiä lasten, nuorten ja vammaisten hoitotyössä ja oppimisympäristöissä sekä on valmis kehittämään ryhmän vuorovaikutustaitoja
- osaa arvioida ja tukea eri-ikäisen lapsen kasvua, kehitystä ja hoitamista sekä tietää ja osaa käyttää perheen tukemismuotoja
- ymmärtää perheen tuen ja ohjauksen tarpeen lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa ja niihin liittyvissä riskitekijöissä ja - osaa soveltaa niitä ohjauksessa monipuolisesti
- osaa lasten hoitotyön prosessin ja osaa soveltaa näyttöön perustuvaa tietoa lasten ja perheiden ohjauksessa yksilö- ja perhekeskeisesti
- osaa toteuttaessaan hoitotyötä soveltaa laaja-alaisesti tietojaan lasten ja nuorten sairauksista
- tietää geenitiedon vaikutuksen perheen ohjaukseen
- osaa toimia lapsen hätätilanteissa ja elvytyksessä tilannetietoisesti
- suoriutuu virheettömästi lääkelaskuista ja hallitsee lasten lääke- ja nestehoidon perusteet
- tietää ja osaa soveltaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettäviä toimenpiteitä ja menetelmiä
- osaa soveltaa asiakaslähtöisesti kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyön pääperiaatteita ja tukea toimintakykyä

Aika ja paikka

Opintojakso toteutuu 21.10.2024- 22.12.2024.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Osan 1 (Lasten ja nuorten hoitotyö 3 op) ja osan 3 (Lääkelasku) yhteinen tentti on examissa vk 51/2024

1. uusinta viikko 5/2025 Examissa.
2. uusinta viikkoa 8/2025 Examissa.

Tentti on hylätty, mikäli tenttivastauksen perusteella potilasturvallisuus vaarantuu oleellisesti, esim. lapsi menehtyisi väärän lääkityksen tai ohjeistuksen myötä.

Korotuskoe viikko 8/2025 Examissa. Jos haluat osallistua korotuskokeeseen, ota yhteys vk 5/2025 mennessä opintojakson vastuuopettajaan sähköpostitse. HUOM! Korotuskokeeseen sisältyy kaikki opintojakson osat eli vain yhtä opintojakson osaa ei voi korottaa.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö
-Numeerisesti arvioitava (0-5) tentti Examissa, verkkototeutuksen sisältämät oppimistehtävät Moodlealustalla suoritettava hyväksytysti ennen examtenttiä

Osa 2 Vammaisten hoitotyö
-Hyväksytty/ hylätty. Verkkototeutuksen sisältämät oppimistehtävät Moodlealustalla suoritettava hyväksytysti.

Osa 3 Lääkelasku
-Hyväksytty/hylätty. Hyväksytyn suorituksen edellytyksenä lääkelaskun suorittaminen hyväksytysti Examtentissä.

Osa 4 Taitopaja 1
-Hyväksytty / hylätty. 100% osallistuminen tunneille Taitokeskuksella, aktiivinen osallistuminen opetukseen, perehtyminen ennakkomateriaaliin ja ennakkotehtävän tekeminen.

Osa 5 Taitopaja 2 & simulaatiot
-Hyväksytty/hylätty. 100% osallistuminen tunneille, aktiivinen osallistuminen opetukseen.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Opintojakso toteutetaan VERKKOTOTEUTUKSENA lukuunottamatta taitopajoja ja simulaatioita Taitokeskuksessa.

Opintojaksoon sisältyy opettajan etäopetuksena pitämä orientaatiotunti lukujärjestykseen merkittynä ajankohtana. Orientaatiossa on läsnäolovelvollisuus!
Orientaation jälkeen opintojakson teoriasisällöt opiskellaan itsenäisesti Moodlealustalla. Jokaiseen verkkototeutuksella opiskeltavaan aihealueeseen kuuluu oppimistehtäviä, jotka on suoritettava hyväksytysti ennen opintojakson Exam tenttiä.

Lisäksi opintojaksoon kuuluu Taitokeskuksella pidettävät taitopajat ja simulaatiot, joissa on läsnäolovelvollisuus!

Oppimateriaalit

Tenttimateriaali
Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö ja lastentaudit
1.Storvik-Sydänmaa, Tervajärvi & Hammar: Lapsen ja perheen hoitotyö, SanomaPro Oy, Helsinki, 2019: soveltuvin osin, jotka ilmoitetaan orientaatiotunnilla
2.Kela:n internetsivut: Jos lapsi sairastuu ja Alle 16-vuotiaan vammaistuki
3.Hoitosuositukset: Perheessä tapahtuvan lapsen kaltoinkohtelun riskiolojen tunnistaminen - ja Leikki-ikäisen emotionaalinen tuki päiväkirurgisessa hoitotyössä -hoitosuositus.
4. Käypähoito -suositukset: Atooppinen ekseema, Alahengitystieinfektiot (lapset), Virtsatieinfektiot, Elvytys (lasten elvytys): soveltuvin osin

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Lasten ja nuorten hoitotyö sekä vammaisten hoitotyö 5op: kokonaistuntimäärä 135 h sisältää itsenäisen opiskelun tehtävineen Moodlealustalla sekä Taitokeskuksen taitopajat ja simulaatiot.

Läsnäolovelvollisuus on orientaatiotunnilla (2 h etänä) sekä Taitopajoissa ja simulaatioissa Taitokeskuksessa (8 h; Taitopaja 1 ja Taitopaja 2 & simulaatiot).

Sisällön jaksotus

Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö (3 op)
Osa 2 Vammaisten hoitotyö (1 op)
Osa 3 Lääkelasku (0 op)
Osa 4 Taitopaja 1 (0 op)
Osa 5 Taitopaja 2 & simulaatiot (1 op)

Lisätietoja opiskelijoille

Toteutussuunnitelma päivittyy opintojakson alkuun mennessä, muutokset mahdollisia!

Orientaatiotunnilla on läsnäolovelvollisuus. Läsnäolo varmistaa pääsyn opintojaksolle. Läsnäoloa orientaatiossa edellytetään, vaikka olisi suorittanut jo aiemmin osan toteutuksesta.

Ennen Taitokeskuksella pidettäviä taitopajoja tulee perehtyä Lasten ja nuorten taitopaja -materiaaliin moodlessa, linkki: https://moodle.tuni.fi/course/view.php?id=8301 ja suorittaa Lasten hätätilanteet ja elvytys-verkkokurssi.

Ilmoittautumisaika

27.08.2024 - 14.10.2024

Ajoitus

21.10.2024 - 22.12.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sairaanhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 52

Koulutus
  • Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Sanna Eironen
  • Lasse Tervajärvi
  • Lasten hoitotyö Tiimihenkilö
Vastuuhenkilö

Lasse Tervajärvi

Ryhmät
  • 23ASH1

Osan 1 (Lasten ja nuorten hoitotyö 3 op) ja osan 3 (Lääkelasku) yhteinen tentti on examissa vk ?/2024

1. uusinta viikko ? Examissa.
2. uusinta viikkoa ? Examissa.

Tentti on hylätty, mikäli tenttivastauksen perusteella potilasturvallisuus vaarantuu oleellisesti, esim. lapsi menehtyisi väärän lääkityksen tai ohjeistuksen myötä.

Korotuskoe viikko ? Examissa. Jos haluat osallistua korotuskokeeseen, ota yhteys vk ? mennessä opintojakson vastuuopettajaan sähköpostitse. HUOM! Korotuskokeeseen sisältyy kaikki opintojakson osat eli vain yhtä opintojakson osaa ei voi korottaa.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö
-Numeerisesti arvioitava (0-5) tentti examissa, välitentit suoritettava hyväksytysti ennen examtenttiä

Osa 2 Vammaisten hoitotyö
-Hyväksytty/ hylätty. Osallistuminen seminaariin ja ennakkotehtävä

Osa 3 Lääkelasku
-Hyväksytty/hylätty. Hyväksytyn suorituksen edellytyksenä lääkelaskun suorittaminen hyväksytysti examtentissä.

Osa 4 Ravitsemustentti. Hyväksytty / hylätty. Tentti on Moodlessa.

Osa 4 Orientoiva harjoittelu
-Hyväksytty / hylätty. 100% osallistuminen tunneille, aktiivinen osallistuminen opetukseen, perehtyminen ennakkomateriaaliin ja ennakkotehtävän tekeminen.

Osa 5 Orientoiva harjoittelu, simulaatiot
-Hyväksytty/hylätty. 100% osallistuminen tunneille, aktiivinen osallistuminen opetukseen.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Teoria-opetus:etä/lähiopetuksena,verkko-oppiminen, pienryhmätyöskentely, orientoiva harjoitteluTaitokeskuksella (läsnäolovelvollinen), yhteistoiminnallinen oppiminen, seminaari (läsnäolovelvollinen)

Oppimateriaalit

Tenttimateriaali
Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö ja lastentaudit
1.Storvik-Sydänmaa, Tervajärvi & Hammar: Lapsen ja perheen hoitotyö, SanomaPro Oy, Helsinki, 2019: soveltuvin osin, jotka ilmoitetaan orientaatiotunnilla
2.Kela:n internetsivut: Jos lapsi sairastuu ja Alle 16-vuotiaan vammaistuki
3.Hoitosuositukset: Perheessä tapahtuvan lapsen kaltoinkohtelun riskiolojen tunnistaminen - ja Leikki-ikäisen emotionaalinen tuki päiväkirurgisessa hoitotyössä -hoitosuositus.
4. Käypähoito -suositukset: Atooppinen ekseema, Alahengitystieinfektiot (lapset), Virtsatieinfektiot, Elvytys (lasten elvytys): soveltuvin osin
5.Luennoitsijan erikseen nimeämä materiaali /luennoilla käsitellyt asiat.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Lasten ja nuorten hoitotyö 4op: kokonaistuntimäärä 108 h sisältää osallistumisen opetukseen ja itsenäisen opiskelun. Läsnäolovelvollisuus on orientaatiotunnilla ja lääkelaskutunneilla, orientoivan harjoittelun tunneilla Taitokeskuksessa (8 h; Orientoiva harjoittelu ja Orientoiva harjoittelu, simulaatiot)

Vammaisen hoitotyö 1 op: kokonaistuntimäärä 27 h , joka sisältää 2 h luento-opetusta ja 4 h läsnäolopakollista seminaaria sekä 21 tuntia itsenäistä opiskelua. Seminaariin osallistumisen edellytyksenä on ennakkotehtävän tekeminen edeltävästi tehtävänannon mukaisesti.

Sisällön jaksotus

Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö 3 op
Osa 2 Vammaisten hoitotyö 1 op
Osa 3 Lääkelasku 0 op
Osa 4 Ravitsemustentti 0 op
Osa 5 Orientoiva harjoittelu 0 op
Osa 6 Orientoiva harjoittelu, simulaatiot 1 op

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

ei ole

Lisätietoja opiskelijoille

Toteutussuunnitelma päivittyy opintojakson alkuun mennessä, muutokset mahdollisia!

Orientaatiotunnilla on läsnäolovelvollisuus. Läsnäolo varmistaa pääsyn opintojaksolle. Läsnäoloa orientaatiossa edellytetään, vaikka olisi suorittanut jo aiemmin osan toteutuksesta.

Opetukseen valmistaudutaan perehtymällä annettuihin materiaaleihin niin pyydettäessä.

Ennen Taitokeskuksella pidettäviä orientoivan harjoittelun tunteja tulee perehtyä Lasten ja nuorten taitopaja -materiaaliin moodlessa, linkki: https://moodle.tuni.fi/course/view.php?id=8301 ja suorittaa Lasten hätätilanteet ja elvytys-verkkokurssi.

Ilmoittautumisaika

02.06.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.07.2025

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Johanna Kangaspunta
  • Virva Vasari
  • Johanna Granlund
  • Nancy Kamau
  • Marita Mäki
Vastuuhenkilö

Virva Vasari

Ryhmät
  • 24JSAILA1
    SAILA-Sairaanhoitajan laillistaminen Suomessa

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija
- tietää lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet ja osaa soveltaa niitä hoitotyössä
- osaa toimia eettisesti lasten hoitotyön periaatteiden mukaisesti yhteistyössä lapsen ja perheen kanssa moniammatillisen työryhmän jäsenenä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja kohdata hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- kykenee ammatilliseen vuorovaikutukseen eri-ikäisten lasten, nuorten ja vammaisten sekä heidän läheistensä kanssa käyttäen erilaisia kommunikointitapoja
- osaa tukea terveen, sairaan ja vammaisen lapsen kasvua ja kehitystä
- osaa tukea ja ohjata perhettä vanhemmuudessa, lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa sekä tunnistaa niihin liittyviä riskitekijöitä perheiden tarpeet ja voimavarat huomioiden
- osaa ohjatusti suunnitella ja toteuttaa ja arvioida lapsen ja perheen hoitotyötä sekä ohjata näyttöön perustuvaa tietoa käyttäen
- osaa soveltaa tietojaan keskeisimmistä lasten ja nuorten sairauksista toteuttaessaan hoitotyötä
- tietää geenitiedon vaikutuksen perheen ohjauksessa
- osaa toimia hätätilanteissa ja lapsen elvytyksessä tilannetietoisesti
- osaa turvallisesti toteuttaa lasten lääke- ja nestehoitoa
- osaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettävät keskeisimmät toimenpiteet ja menetelmät
- osaa soveltaa tietojaan vammaisuudesta toteuttaessaan kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyötä sekä tukea toimintakykyä

Sisältö (OJ)

- lapsen ja nuoren kasvu, kehitys, kasvatus ja päivittäinen hoito
- vanhemmuuden tukeminen, lapsen, nuoren ja perheen hyvinvointiin liittyvät riskitekijät
- kaltoinkohtelun tunnistaminen ja siihen puuttuminen
- lasta, nuorta ja vammaista koskevat keskeisimmät oikeudet
- lasten hoitotyön periaatteet
- lapsen, nuoren ja perheen hoitoprosessi
- lapsen ja perheen ohjausmenetelmät ja vaikuttavuuden arviointi
- lapsen ja nuoren sairauden ja vammaisuuden vaikutus lapseen ja perheeseen
- vuorovaikutus, leikki ja kommunikointimenetelmät lapsen, nuoren, vammaisen ja perheen kanssa hoitotyön eri tilanteissa
- lapsen ja perheen hoitotyö ja lasten tavallisimmat sairaudet ja vammautumisen syyt
- lapsen elintoimintojen tarkkailu
- eri-ikäisen lapsen peruselvytys
- tavallisimmat sairaan lapsen tutkimukset ja hoitotoimenpiteet
- lasten lääke- ja nestehoidon perusteet ja eri-ikäisen lapsen kivun hoitotyö
- lapsen kuolema
- lasten ravitsemuksen erityiskysymykset
- tavallisimmat lastentaudit ja geenitiedon vaikutus lapsen ja perheen ohjauksessa

Esitietovaatimukset (OJ)

Ensimmäisen vuoden opinnoista 30 op suoritettuna, sisältäen opintojakson lääkehoito ja lääkelaskut. Osallistunut laskimonsisäinen nestehoito ja verensiirto toteutukselle.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija
- tunnistaa lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet
- tunnistaa eettisten ja lasten hoitotyön periaatteiden merkityksen moniammatillisessa hoitotyössä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja tunnistaa hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- tunnistaa omat vuorovaikutustaitonsa ja leikin merkityksen lasten, nuorten ja vammaisten hoitotyössä ja oppimisympäristössä
- tunnistaa eri-ikäisen lapsen kasvun, kehityksen ja hoitamisen pääpiirteet sekä perheen tukemismuodot
- tunnistaa perheen tuen ja ohjauksen tarpeen lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa ja niihin liittyvissä riskitekijöissä
- tunnistaa lasten hoitotyön prosessin ja tunnistaa näyttöön perustuvan tiedon tärkeäksi lasten ja perheiden ohjauksessa
- tunnistaa lasten ja nuorten keskeisimpiä sairauksia
- tunnistaa geenitiedon vaikutuksen perheen ohjaukseen
- tunnistaa hätätilanteet ja osaa toimia ohjatusti lapsen elvytyksessä
- suoriutuu virheettömästi lääkelaskuista ja tunnistaa lasten lääke- ja nestehoidon perusteet
- tunnistaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettävät tavallisimmat toimenpiteet ja menetelmät
- tunnistaa kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyön pääperiaatteita

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija
- tietää lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet
- tietää eettisten ja lasten hoitotyön periaatteiden merkityksen ja osaa soveltaa niitä moniammatillisessa hoitotyössä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja kohtaa hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- tietää omat vuorovaikutustaitonsa ja ymmärtää leikin merkityksen lasten, nuorten ja vammaisten hoitotyössä ja oppimisympäristössä sekä on valmis kehittämään niitä
- osaa arvioida eri-ikäisen lapsen kasvun, kehityksen ja hoitamisen pääpiirteet sekä perheen tukemistarpeita sekä tietää perheen tukemismuodot
- ymmärtää perheen tuen ja ohjauksen tarpeen lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa ja niihin liittyvissä riskitekijöissä ja osaa soveltaa niitä ohjauksessa
- osaa lasten hoitotyön prosessin ja osaa käyttää näyttöön perustuvaa tietoa lasten ja perheiden ohjauksessa
- tietää lasten ja nuorten keskeisimmät sairaudet ja osaa soveltaa toteuttaessaan hoitotyötä tietojaan
- tietää geenitiedon vaikutuksen perheen ohjaukseen
- osaa toimia lapsen hätätilanteissa ja elvytyksessä
- suoriutuu virheettömästi lääkelaskuista ja lasten lääke- ja nestehoidon perusteista
- tietää ja osaa soveltaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettäviä tavallisimpia toimenpiteitä ja menetelmiä
- tietää ja osaa soveltaa kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyön pääperiaatteita ja tukea toimintakykyä

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija
- tietää lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet ja osaa perustellusti soveltaa niitä hoitotyössä
- tietää eettisten ja lasten hoitotyön periaatteiden merkityksen ja osaa monipuolisesti soveltaa niitä moniammatillisessa hoitotyössä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja osaa kohdata hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- osaa kehittää vuorovaikutustaitojaan ja osaa soveltaa leikkiä lasten, nuorten ja vammaisten hoitotyössä ja oppimisympäristöissä sekä on valmis kehittämään ryhmän vuorovaikutustaitoja
- osaa arvioida ja tukea eri-ikäisen lapsen kasvua, kehitystä ja hoitamista sekä tietää ja osaa käyttää perheen tukemismuotoja
- ymmärtää perheen tuen ja ohjauksen tarpeen lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa ja niihin liittyvissä riskitekijöissä ja - osaa soveltaa niitä ohjauksessa monipuolisesti
- osaa lasten hoitotyön prosessin ja osaa soveltaa näyttöön perustuvaa tietoa lasten ja perheiden ohjauksessa yksilö- ja perhekeskeisesti
- osaa toteuttaessaan hoitotyötä soveltaa laaja-alaisesti tietojaan lasten ja nuorten sairauksista
- tietää geenitiedon vaikutuksen perheen ohjaukseen
- osaa toimia lapsen hätätilanteissa ja elvytyksessä tilannetietoisesti
- suoriutuu virheettömästi lääkelaskuista ja hallitsee lasten lääke- ja nestehoidon perusteet
- tietää ja osaa soveltaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettäviä toimenpiteitä ja menetelmiä
- osaa soveltaa asiakaslähtöisesti kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyön pääperiaatteita ja tukea toimintakykyä

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Tämä toteutus on vain SAILA Sairaanhoitajan laillistamisväylän opiskelijoille.

Opinto suoritetaan opiskelemalla opettajan osoittama materiaali Moodelssa ja suorittamalla hyväksytysti
1. Esitentti
2. Lasten työpajat

Ilmoittautumisaika

06.06.2023 - 30.11.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 20

Koulutus
  • Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Johanna Kangaspunta
Vastuuhenkilö

Johanna Kangaspunta

Ryhmät
  • 23JSASU1
    Sairaanhoitajaksi Suomessa, ryhmä 1

Toteutukselle voi osallistua ainoastaan Sairaanhoitajaksi Suomessa- hankkeeseen/ täydennyskoulutukseen osallistuvat opiskelijat
Ammatillisen suomen kielen kehittyminen on osa toteutusta

Ilmoittautumisaika

11.06.2024 - 16.09.2024

Ajoitus

30.09.2024 - 24.11.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sairaanhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 39

Koulutus
  • Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Sanna Eironen
  • Lasse Tervajärvi
Vastuuhenkilö

Sanna Eironen

Ryhmät
  • 23SH2CL
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma, 23SH2CL

Osan 1 (Lasten ja nuorten hoitotyö 3 op) ja osan 3 (Lääkelasku) yhteinen tentti on examissa vk 46-47/2024

1. uusinta viikko 50/2024 Examissa.
2. uusinta viikko 3/2025 Examissa.

Tentti on hylätty, mikäli tenttivastauksen perusteella potilasturvallisuus vaarantuu oleellisesti, esim. lapsi menehtyisi väärän lääkityksen tai ohjeistuksen myötä.

Korotuskoe viikko 3/2025 Examissa. Jos haluat osallistua korotuskokeeseen, ota yhteys vk 51/2024 mennessä opintojakson vastuuopettajaan sähköpostitse. HUOM! Korotuskokeeseen sisältyy kaikki opintojakson osat eli vain yhtä opintojakson osaa ei voi korottaa.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö
-Numeerisesti arvioitava (0-5) tentti examissa, välitentit suoritettava hyväksytysti ennen examtenttiä

Osa 2 Vammaisten hoitotyö
-Hyväksytty/ hylätty. Osallistuminen seminaariin ja ennakkotehtävä

Osa 3 Lääkelasku
-Hyväksytty/hylätty. Hyväksytyn suorituksen edellytyksenä lääkelaskun suorittaminen hyväksytysti examtentissä.

Osa 4 Taitopaja 1
-Hyväksytty / hylätty. 100% osallistuminen tunneille, aktiivinen osallistuminen opetukseen, perehtyminen ennakkomateriaaliin ja ennakkotehtävän tekeminen.

Osa 5 Taitopaja 2 & simulaatiot
-Hyväksytty/hylätty. 100% osallistuminen tunneille, aktiivinen osallistuminen opetukseen.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

-Teoria-opetus etäopetuksena
-verkko-oppiminen
-pienryhmätyöskentely Taitokeskuksella (läsnäolovelvollinen)
-yhteistoiminnallinen oppiminen
- seminaari (läsnäolovelvollinen)

Oppimateriaalit

Tenttimateriaali
Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö ja lastentaudit
1.Storvik-Sydänmaa, Tervajärvi & Hammar: Lapsen ja perheen hoitotyö, SanomaPro Oy, Helsinki, 2019: soveltuvin osin, jotka ilmoitetaan orientaatiotunnilla
2.Kela:n internetsivut: Jos lapsi sairastuu ja Alle 16-vuotiaan vammaistuki
3.Hoitosuositukset: Perheessä tapahtuvan lapsen kaltoinkohtelun riskiolojen tunnistaminen - ja Leikki-ikäisen emotionaalinen tuki päiväkirurgisessa hoitotyössä -hoitosuositus.
4. Käypähoito -suositukset: Atooppinen ekseema, Alahengitystieinfektiot (lapset), Virtsatieinfektiot, Elvytys (lasten elvytys): soveltuvin osin
5.Luennoitsijan erikseen nimeämä materiaali /luennoilla käsitellyt asiat.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Lasten ja nuorten hoitotyö 4op: kokonaistuntimäärä 108 h sisältää osallistumisen opetukseen ja itsenäisen opiskelun. Läsnäolovelvollisuus on orientaatiotunnilla ja lääkelaskutunneilla sekä Taitopaja & simulaatiotunneilla Taitokeskuksessa (8 h; Taitopaja 1 sekä Taitopaja 2 & simulaatiot))

Vammaisen hoitotyö 1 op: kokonaistuntimäärä 27 h , joka sisältää 2 h luento-opetusta ja 4 h läsnäolopakollista seminaaria sekä 21 tuntia itsenäistä opiskelua. Seminaariin osallistumisen edellytyksenä on ennakkotehtävän tekeminen edeltävästi tehtävänannon mukaisesti.

Sisällön jaksotus

Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö (3 op)
Osa 2 Vammaisten hoitotyö (1 op)
Osa 3 Lääkelasku (0 op)
Osa 5 Taitopaja 1 (0 op)
Osa 6 Taitopaja 2 & simulaatiot (1 op)

Lisätietoja opiskelijoille

Toteutussuunnitelma päivittyy opintojakson alkuun mennessä, muutokset mahdollisia!

Orientaatiotunnilla on läsnäolovelvollisuus. Läsnäolo varmistaa pääsyn opintojaksolle. Läsnäoloa orientaatiossa edellytetään, vaikka olisi suorittanut jo aiemmin osan toteutuksesta.

Opetukseen valmistaudutaan perehtymällä annettuihin materiaaleihin niin pyydettäessä.

Ennen Taitokeskuksella pidettäviä Taitopajoja tulee perehtyä Lasten ja nuorten taitopaja -materiaaliin moodlessa, linkki: https://moodle.tuni.fi/course/view.php?id=8301 ja suorittaa Lasten hätätilanteet ja elvytys-verkkokurssi.

Ilmoittautumisaika

31.08.2024 - 22.09.2024

Ajoitus

30.09.2024 - 24.11.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sairaanhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 42

Koulutus
  • Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Sanna Eironen
  • Katariina Kunnas
Vastuuhenkilö

Sanna Eironen

Ryhmät
  • 23SH1B
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma, 23SH1B

03.06.2024 - 01.09.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 13.10.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sairaanhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 39

Koulutus
  • Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Ulla Markkanen
  • Sanna Eironen
  • Katariina Kunnas
Ryhmät
  • 23SH1A
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma, 23SH1A

Osan 1 (Lasten ja nuorten hoitotyö 3 op) ja osan 3 (Lääkelasku) yhteinen tentti on examissa vk 41/2024 7.-14.10.

1. uusinta viikko 45 Examissa.
2. uusinta viikkoa 48 Examissa.

Tentti on hylätty, mikäli tenttivastauksen perusteella potilasturvallisuus vaarantuu oleellisesti, esim. lapsi menehtyisi väärän lääkityksen tai ohjeistuksen myötä.

Korotuskoe viikko 48 Examissa. Jos haluat osallistua korotuskokeeseen, ota yhteys vk 46 loppuun mennessä opintojakson vastuuopettajaan sähköpostitse. HUOM! Korotuskokeeseen sisältyy kaikki opintojakson osat eli vain yhtä opintojakson osaa ei voi korottaa.

Lisäksi toteutukseen kuuluu kaksi välitenttiä, jotka tulee olla suoritettuna ennen varsinaista tenttiä. Ravitsemuksen Moodletentti tehdään lukujärjestykseen merkityllä ravitsemuksen oppitunnilla ja Lapsen kasvu ja kehitys -tentti tehdään itsenäisesti. Tentin voi uusi kaksi kertaa kyseisenä aikana, mikäli se ei ensimmäisellä kerralla ole läpi (läpipääsyn raja 15/ 20 pistettä).

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö
-Numeerisesti arvioitava (0-5) tentti examissa, välitentit suoritettava hyväksytysti ennen examtenttiä

Osa 2 Vammaisten hoitotyö
-Hyväksytty/ hylätty. Osallistuminen seminaariin ja ennakkotehtävä

Osa 3 Lääkelasku
-Hyväksytty/hylätty. Hyväksytyn suorituksen edellytyksenä lääkelaskun suorittaminen hyväksytysti examtentissä.

Osa 4 Orientoiva harjoittelu
-Hyväksytty / hylätty. 100% osallistuminen tunneille, aktiivinen osallistuminen opetukseen, perehtyminen ennakkomateriaaliin ja ennakkotehtävän tekeminen.

Osa 5 Orientoiva harjoittelu, simulaatiot
-Hyväksytty/hylätty. 100% osallistuminen tunneille, aktiivinen osallistuminen opetukseen.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Teoria-opetus: etä/lähiopetuksena,verkko-oppiminen, pienryhmätyöskentely, Taitopajat ja simulaatiot Taitokeskuksella (läsnäolovelvollinen), yhteistoiminnallinen oppiminen, seminaari (läsnäolovelvollinen)

Oppimateriaalit

Tenttimateriaali
Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö ja lastentaudit
1.Storvik-Sydänmaa, Tervajärvi & Hammar: Lapsen ja perheen hoitotyö, SanomaPro Oy, Helsinki, 2019: soveltuvin osin, jotka ilmoitetaan orientaatiotunnilla
2.Kela:n internetsivut: Jos lapsi sairastuu ja Alle 16-vuotiaan vammaistuki
3.Hoitosuositukset: Perheessä tapahtuvan lapsen kaltoinkohtelun riskiolojen tunnistaminen - ja Leikki-ikäisen emotionaalinen tuki päiväkirurgisessa hoitotyössä -hoitosuositus.
4. Käypähoito -suositukset: Atooppinen ekseema, Alahengitystieinfektiot (lapset), Virtsatieinfektiot, Elvytys (lasten elvytys): soveltuvin osin
5.Luennoitsijan erikseen nimeämä materiaali

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Lasten ja nuorten hoitotyö 4op: kokonaistuntimäärä 108 h sisältää osallistumisen opetukseen ja itsenäisen opiskelun. Läsnäolovelvollisuus on orientaatiotunnilla, lääke- ja nestehoitotunneilla sekä Taitokeskuksessa toteutettavilla taitopaja ja simulaatiotunneilla.

Vammaisen hoitotyö 1 op: kokonaistuntimäärä 27 h , joka sisältää 2 h luento-opetusta ja 4 h läsnäolopakollisen seminaarin sekä 21 tuntia itsenäistä opiskelua. Seminaariin osallistumisen edellytyksenä on ennakkotehtävän tekeminen edeltävästi tehtävänannon mukaisesti.

Sisällön jaksotus

Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö (3 op)
Osa 2 Vammaisten hoitotyö (1 op)
Osa 3 Lääkelasku (0 op)
Osa 4 Taitopaja 1 (0 op)
Osa 5 Taitopaja 2 & simulaatiot (1 op)

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Tämän toteutuksen kanssa saman aikaisesti toteutetaan Lasten ja nuorten hoitotyön sekä vammaisten hoitotyön VERKKOTOTEUTUS (7K00FN24-3020), jonka voit halutessasi valita tämän toteutuksen sijaan.

Lisätietoja opiskelijoille

Toteutussuunnitelma päivittyy opintojakson alkuun mennessä, muutokset mahdollisia!

Orientaatiotunnilla on läsnäolovelvollisuus. Läsnäolo varmistaa pääsyn opintojaksolle. Läsnäoloa orientaatiossa edellytetään, vaikka olisi suorittanut jo aiemmin osan toteutuksesta.

Opetukseen valmistaudutaan perehtymällä annettuihin materiaaleihin niin pyydettäessä.

Ennen Taitokeskuksella pidettäviä Taitopaja tunteja tulee perehtyä Lasten ja nuorten taitopaja -materiaaliin moodlessa, linkki: https://moodle.tuni.fi/course/view.php?id=8301 ja suorittaa Lasten hätätilanteet ja elvytys-verkkokurssi.

Ilmoittautumisaika

05.06.2024 - 26.08.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 13.10.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sairaanhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 42

Koulutus
  • Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Ulla Markkanen
  • Sanna Eironen
  • Katariina Kunnas
Ryhmät
  • 23SH1CL
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma, 23SH1CL

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija
- tietää lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet ja osaa soveltaa niitä hoitotyössä
- osaa toimia eettisesti lasten hoitotyön periaatteiden mukaisesti yhteistyössä lapsen ja perheen kanssa moniammatillisen työryhmän jäsenenä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja kohdata hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- kykenee ammatilliseen vuorovaikutukseen eri-ikäisten lasten, nuorten ja vammaisten sekä heidän läheistensä kanssa käyttäen erilaisia kommunikointitapoja
- osaa tukea terveen, sairaan ja vammaisen lapsen kasvua ja kehitystä
- osaa tukea ja ohjata perhettä vanhemmuudessa, lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa sekä tunnistaa niihin liittyviä riskitekijöitä perheiden tarpeet ja voimavarat huomioiden
- osaa ohjatusti suunnitella ja toteuttaa ja arvioida lapsen ja perheen hoitotyötä sekä ohjata näyttöön perustuvaa tietoa käyttäen
- osaa soveltaa tietojaan keskeisimmistä lasten ja nuorten sairauksista toteuttaessaan hoitotyötä
- tietää geenitiedon vaikutuksen perheen ohjauksessa
- osaa toimia hätätilanteissa ja lapsen elvytyksessä tilannetietoisesti
- osaa turvallisesti toteuttaa lasten lääke- ja nestehoitoa
- osaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettävät keskeisimmät toimenpiteet ja menetelmät
- osaa soveltaa tietojaan vammaisuudesta toteuttaessaan kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyötä sekä tukea toimintakykyä

Sisältö (OJ)

- lapsen ja nuoren kasvu, kehitys, kasvatus ja päivittäinen hoito
- vanhemmuuden tukeminen, lapsen, nuoren ja perheen hyvinvointiin liittyvät riskitekijät
- kaltoinkohtelun tunnistaminen ja siihen puuttuminen
- lasta, nuorta ja vammaista koskevat keskeisimmät oikeudet
- lasten hoitotyön periaatteet
- lapsen, nuoren ja perheen hoitoprosessi
- lapsen ja perheen ohjausmenetelmät ja vaikuttavuuden arviointi
- lapsen ja nuoren sairauden ja vammaisuuden vaikutus lapseen ja perheeseen
- vuorovaikutus, leikki ja kommunikointimenetelmät lapsen, nuoren, vammaisen ja perheen kanssa hoitotyön eri tilanteissa
- lapsen ja perheen hoitotyö ja lasten tavallisimmat sairaudet ja vammautumisen syyt
- lapsen elintoimintojen tarkkailu
- eri-ikäisen lapsen peruselvytys
- tavallisimmat sairaan lapsen tutkimukset ja hoitotoimenpiteet
- lasten lääke- ja nestehoidon perusteet ja eri-ikäisen lapsen kivun hoitotyö
- lapsen kuolema
- lasten ravitsemuksen erityiskysymykset
- tavallisimmat lastentaudit ja geenitiedon vaikutus lapsen ja perheen ohjauksessa

Esitietovaatimukset (OJ)

Ensimmäisen vuoden opinnoista 30 op suoritettuna, sisältäen opintojakson lääkehoito ja lääkelaskut. Osallistunut laskimonsisäinen nestehoito ja verensiirto toteutukselle.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija
- tunnistaa lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet
- tunnistaa eettisten ja lasten hoitotyön periaatteiden merkityksen moniammatillisessa hoitotyössä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja tunnistaa hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- tunnistaa omat vuorovaikutustaitonsa ja leikin merkityksen lasten, nuorten ja vammaisten hoitotyössä ja oppimisympäristössä
- tunnistaa eri-ikäisen lapsen kasvun, kehityksen ja hoitamisen pääpiirteet sekä perheen tukemismuodot
- tunnistaa perheen tuen ja ohjauksen tarpeen lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa ja niihin liittyvissä riskitekijöissä
- tunnistaa lasten hoitotyön prosessin ja tunnistaa näyttöön perustuvan tiedon tärkeäksi lasten ja perheiden ohjauksessa
- tunnistaa lasten ja nuorten keskeisimpiä sairauksia
- tunnistaa geenitiedon vaikutuksen perheen ohjaukseen
- tunnistaa hätätilanteet ja osaa toimia ohjatusti lapsen elvytyksessä
- suoriutuu virheettömästi lääkelaskuista ja tunnistaa lasten lääke- ja nestehoidon perusteet
- tunnistaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettävät tavallisimmat toimenpiteet ja menetelmät
- tunnistaa kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyön pääperiaatteita

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija
- tietää lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet
- tietää eettisten ja lasten hoitotyön periaatteiden merkityksen ja osaa soveltaa niitä moniammatillisessa hoitotyössä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja kohtaa hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- tietää omat vuorovaikutustaitonsa ja ymmärtää leikin merkityksen lasten, nuorten ja vammaisten hoitotyössä ja oppimisympäristössä sekä on valmis kehittämään niitä
- osaa arvioida eri-ikäisen lapsen kasvun, kehityksen ja hoitamisen pääpiirteet sekä perheen tukemistarpeita sekä tietää perheen tukemismuodot
- ymmärtää perheen tuen ja ohjauksen tarpeen lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa ja niihin liittyvissä riskitekijöissä ja osaa soveltaa niitä ohjauksessa
- osaa lasten hoitotyön prosessin ja osaa käyttää näyttöön perustuvaa tietoa lasten ja perheiden ohjauksessa
- tietää lasten ja nuorten keskeisimmät sairaudet ja osaa soveltaa toteuttaessaan hoitotyötä tietojaan
- tietää geenitiedon vaikutuksen perheen ohjaukseen
- osaa toimia lapsen hätätilanteissa ja elvytyksessä
- suoriutuu virheettömästi lääkelaskuista ja lasten lääke- ja nestehoidon perusteista
- tietää ja osaa soveltaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettäviä tavallisimpia toimenpiteitä ja menetelmiä
- tietää ja osaa soveltaa kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyön pääperiaatteita ja tukea toimintakykyä

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija
- tietää lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet ja osaa perustellusti soveltaa niitä hoitotyössä
- tietää eettisten ja lasten hoitotyön periaatteiden merkityksen ja osaa monipuolisesti soveltaa niitä moniammatillisessa hoitotyössä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja osaa kohdata hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- osaa kehittää vuorovaikutustaitojaan ja osaa soveltaa leikkiä lasten, nuorten ja vammaisten hoitotyössä ja oppimisympäristöissä sekä on valmis kehittämään ryhmän vuorovaikutustaitoja
- osaa arvioida ja tukea eri-ikäisen lapsen kasvua, kehitystä ja hoitamista sekä tietää ja osaa käyttää perheen tukemismuotoja
- ymmärtää perheen tuen ja ohjauksen tarpeen lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa ja niihin liittyvissä riskitekijöissä ja - osaa soveltaa niitä ohjauksessa monipuolisesti
- osaa lasten hoitotyön prosessin ja osaa soveltaa näyttöön perustuvaa tietoa lasten ja perheiden ohjauksessa yksilö- ja perhekeskeisesti
- osaa toteuttaessaan hoitotyötä soveltaa laaja-alaisesti tietojaan lasten ja nuorten sairauksista
- tietää geenitiedon vaikutuksen perheen ohjaukseen
- osaa toimia lapsen hätätilanteissa ja elvytyksessä tilannetietoisesti
- suoriutuu virheettömästi lääkelaskuista ja hallitsee lasten lääke- ja nestehoidon perusteet
- tietää ja osaa soveltaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettäviä toimenpiteitä ja menetelmiä
- osaa soveltaa asiakaslähtöisesti kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyön pääperiaatteita ja tukea toimintakykyä

Aika ja paikka

Opintojakso toteutuu 02.09.2024 - 13.10.2024.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Osan 1 (Lasten ja nuorten hoitotyö 3 op) ja osan 3 (Lääkelasku) yhteinen tentti on examissa vk 41/2024

1. uusinta viikko 45/2024 Examissa.
2. uusinta viikkoa 48/2024 Examissa.

Tentti on hylätty, mikäli tenttivastauksen perusteella potilasturvallisuus vaarantuu oleellisesti, esim. lapsi menehtyisi väärän lääkityksen tai ohjeistuksen myötä.

Korotuskoe viikko 48/2024 Examissa. Jos haluat osallistua korotuskokeeseen, ota yhteys vk 46/2024 mennessä opintojakson vastuuopettajaan sähköpostitse. HUOM! Korotuskokeeseen sisältyy kaikki opintojakson osat eli vain yhtä opintojakson osaa ei voi korottaa.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö
-Numeerisesti arvioitava (0-5) tentti Examissa, verkkototeutuksen sisältämät oppimistehtävät Moodlealustalla suoritettava hyväksytysti ennen examtenttiä

Osa 2 Vammaisten hoitotyö
-Hyväksytty/ hylätty. Verkkototeutuksen sisältämät oppimistehtävät Moodlealustalla suoritettava hyväksytysti.

Osa 3 Lääkelasku
-Hyväksytty/hylätty. Hyväksytyn suorituksen edellytyksenä lääkelaskun suorittaminen hyväksytysti Examtentissä.

Osa 4 Taitopaja 1
-Hyväksytty / hylätty. 100% osallistuminen tunneille Taitokeskuksella, aktiivinen osallistuminen opetukseen, perehtyminen ennakkomateriaaliin ja ennakkotehtävän tekeminen.

Osa 5 Taitopaja 2 & simulaatiot
-Hyväksytty/hylätty. 100% osallistuminen tunneille, aktiivinen osallistuminen opetukseen.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Opintojakso toteutetaan VERKKOTOTEUTUKSENA lukuunottamatta taitopajoja ja simulaatioita Taitokeskuksessa.

Opintojaksoon sisältyy opettajan etäopetuksena pitämä orientaatiotunti lukujärjestykseen merkittynä ajankohtana. Orientaatiossa on läsnäolovelvollisuus!
Orientaation jälkeen opintojakson teoriasisällöt opiskellaan itsenäisesti Moodlealustalla. Jokaiseen verkkototeutuksella opiskeltavaan aihealueeseen kuuluu oppimistehtäviä, jotka on suoritettava hyväksytysti ennen opintojakson Exam tenttiä.

Lisäksi opintojaksoon kuuluu Taitokeskuksella pidettävät taitopajat ja simulaatiot, joissa on läsnäolovelvollisuus!

Oppimateriaalit

Tenttimateriaali
Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö ja lastentaudit
1.Storvik-Sydänmaa, Tervajärvi & Hammar: Lapsen ja perheen hoitotyö, SanomaPro Oy, Helsinki, 2019: soveltuvin osin, jotka ilmoitetaan orientaatiotunnilla
2.Kela:n internetsivut: Jos lapsi sairastuu ja Alle 16-vuotiaan vammaistuki
3.Hoitosuositus: Leikki-ikäisen emotionaalinen tuki päiväkirurgisessa hoitotyössä -hoitosuositus.
4. Käypähoito -suositukset: Atooppinen ekseema, Alahengitystieinfektiot (lapset), Virtsatieinfektiot, Elvytys (lasten elvytys): soveltuvin osin

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Lasten ja nuorten hoitotyö sekä vammaisten hoitotyö 5op: kokonaistuntimäärä 135 h sisältää itsenäisen opiskelun tehtävineen Moodlealustalla sekä Taitokeskuksen taitopajat ja simulaatiot.

Läsnäolovelvollisuus on orientaatiotunnilla (2 h etänä) sekä Taitopajoissa ja simulaatioissa Taitokeskuksessa (8 h; Taitopaja 1 ja Taitopaja 2 & simulaatiot).

Sisällön jaksotus

Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö (3 op)
Osa 2 Vammaisten hoitotyö (1 op)
Osa 3 Lääkelasku (0 op)
Osa 4 Taitopaja 1 (0 op)
Osa 5 Taitopaja 2 & simulaatiot (1 op)

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Tämän toteutuksen kanssa saman aikaisesti toteutuu opintojakso 7K00FN24-3018 luento-opetuksena (teoriatunnit osittain lähi- ja osittain etäopetuksena).

Lisätietoja opiskelijoille

Toteutussuunnitelma päivittyy opintojakson alkuun mennessä, muutokset mahdollisia!

Orientaatiotunnilla on läsnäolovelvollisuus. Läsnäolo varmistaa pääsyn opintojaksolle. Läsnäoloa orientaatiossa edellytetään, vaikka olisi suorittanut jo aiemmin osan toteutuksesta.

Ennen Taitokeskuksella pidettäviä taitopajoja tulee perehtyä Lasten ja nuorten taitopaja -materiaaliin moodlessa, linkki: https://moodle.tuni.fi/course/view.php?id=8301 ja suorittaa Lasten hätätilanteet ja elvytys-verkkokurssi.

Ilmoittautumisaika

22.12.2023 - 05.05.2024

Ajoitus

06.05.2024 - 02.06.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Ensihoitaja, kätilö ja terveydenhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Stiina Storvik-Sydänmaa
  • Lasse Tervajärvi
Vastuuhenkilö

Lasse Tervajärvi

Ryhmät
  • 22EH
    Ensihoittajan tutkinto-ohjelma, 22EH

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija
- tietää lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet ja osaa soveltaa niitä hoitotyössä
- osaa toimia eettisesti lasten hoitotyön periaatteiden mukaisesti yhteistyössä lapsen ja perheen kanssa moniammatillisen työryhmän jäsenenä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja kohdata hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- kykenee ammatilliseen vuorovaikutukseen eri-ikäisten lasten, nuorten ja vammaisten sekä heidän läheistensä kanssa käyttäen erilaisia kommunikointitapoja
- osaa tukea terveen, sairaan ja vammaisen lapsen kasvua ja kehitystä
- osaa tukea ja ohjata perhettä vanhemmuudessa, lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa sekä tunnistaa niihin liittyviä riskitekijöitä perheiden tarpeet ja voimavarat huomioiden
- osaa ohjatusti suunnitella ja toteuttaa ja arvioida lapsen ja perheen hoitotyötä sekä ohjata näyttöön perustuvaa tietoa käyttäen
- osaa soveltaa tietojaan keskeisimmistä lasten ja nuorten sairauksista toteuttaessaan hoitotyötä
- tietää geenitiedon vaikutuksen perheen ohjauksessa
- osaa toimia hätätilanteissa ja lapsen elvytyksessä tilannetietoisesti
- osaa turvallisesti toteuttaa lasten lääke- ja nestehoitoa
- osaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettävät keskeisimmät toimenpiteet ja menetelmät
- osaa soveltaa tietojaan vammaisuudesta toteuttaessaan kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyötä sekä tukea toimintakykyä

Sisältö (OJ)

- lapsen ja nuoren kasvu, kehitys, kasvatus ja päivittäinen hoito
- vanhemmuuden tukeminen, lapsen, nuoren ja perheen hyvinvointiin liittyvät riskitekijät
- kaltoinkohtelun tunnistaminen ja siihen puuttuminen
- lasta, nuorta ja vammaista koskevat keskeisimmät oikeudet
- lasten hoitotyön periaatteet
- lapsen, nuoren ja perheen hoitoprosessi
- lapsen ja perheen ohjausmenetelmät ja vaikuttavuuden arviointi
- lapsen ja nuoren sairauden ja vammaisuuden vaikutus lapseen ja perheeseen
- vuorovaikutus, leikki ja kommunikointimenetelmät lapsen, nuoren, vammaisen ja perheen kanssa hoitotyön eri tilanteissa
- lapsen ja perheen hoitotyö ja lasten tavallisimmat sairaudet ja vammautumisen syyt
- lapsen elintoimintojen tarkkailu
- eri-ikäisen lapsen peruselvytys
- tavallisimmat sairaan lapsen tutkimukset ja hoitotoimenpiteet
- lasten lääke- ja nestehoidon perusteet ja eri-ikäisen lapsen kivun hoitotyö
- lapsen kuolema
- lasten ravitsemuksen erityiskysymykset
- tavallisimmat lastentaudit ja geenitiedon vaikutus lapsen ja perheen ohjauksessa

Esitietovaatimukset (OJ)

Ensimmäisen vuoden opinnoista 30 op suoritettuna, sisältäen opintojakson lääkehoito ja lääkelaskut. Osallistunut laskimonsisäinen nestehoito ja verensiirto toteutukselle.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija
- tunnistaa lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet
- tunnistaa eettisten ja lasten hoitotyön periaatteiden merkityksen moniammatillisessa hoitotyössä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja tunnistaa hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- tunnistaa omat vuorovaikutustaitonsa ja leikin merkityksen lasten, nuorten ja vammaisten hoitotyössä ja oppimisympäristössä
- tunnistaa eri-ikäisen lapsen kasvun, kehityksen ja hoitamisen pääpiirteet sekä perheen tukemismuodot
- tunnistaa perheen tuen ja ohjauksen tarpeen lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa ja niihin liittyvissä riskitekijöissä
- tunnistaa lasten hoitotyön prosessin ja tunnistaa näyttöön perustuvan tiedon tärkeäksi lasten ja perheiden ohjauksessa
- tunnistaa lasten ja nuorten keskeisimpiä sairauksia
- tunnistaa geenitiedon vaikutuksen perheen ohjaukseen
- tunnistaa hätätilanteet ja osaa toimia ohjatusti lapsen elvytyksessä
- suoriutuu virheettömästi lääkelaskuista ja tunnistaa lasten lääke- ja nestehoidon perusteet
- tunnistaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettävät tavallisimmat toimenpiteet ja menetelmät
- tunnistaa kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyön pääperiaatteita

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija
- tietää lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet
- tietää eettisten ja lasten hoitotyön periaatteiden merkityksen ja osaa soveltaa niitä moniammatillisessa hoitotyössä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja kohtaa hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- tietää omat vuorovaikutustaitonsa ja ymmärtää leikin merkityksen lasten, nuorten ja vammaisten hoitotyössä ja oppimisympäristössä sekä on valmis kehittämään niitä
- osaa arvioida eri-ikäisen lapsen kasvun, kehityksen ja hoitamisen pääpiirteet sekä perheen tukemistarpeita sekä tietää perheen tukemismuodot
- ymmärtää perheen tuen ja ohjauksen tarpeen lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa ja niihin liittyvissä riskitekijöissä ja osaa soveltaa niitä ohjauksessa
- osaa lasten hoitotyön prosessin ja osaa käyttää näyttöön perustuvaa tietoa lasten ja perheiden ohjauksessa
- tietää lasten ja nuorten keskeisimmät sairaudet ja osaa soveltaa toteuttaessaan hoitotyötä tietojaan
- tietää geenitiedon vaikutuksen perheen ohjaukseen
- osaa toimia lapsen hätätilanteissa ja elvytyksessä
- suoriutuu virheettömästi lääkelaskuista ja lasten lääke- ja nestehoidon perusteista
- tietää ja osaa soveltaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettäviä tavallisimpia toimenpiteitä ja menetelmiä
- tietää ja osaa soveltaa kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyön pääperiaatteita ja tukea toimintakykyä

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija
- tietää lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet ja osaa perustellusti soveltaa niitä hoitotyössä
- tietää eettisten ja lasten hoitotyön periaatteiden merkityksen ja osaa monipuolisesti soveltaa niitä moniammatillisessa hoitotyössä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja osaa kohdata hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- osaa kehittää vuorovaikutustaitojaan ja osaa soveltaa leikkiä lasten, nuorten ja vammaisten hoitotyössä ja oppimisympäristöissä sekä on valmis kehittämään ryhmän vuorovaikutustaitoja
- osaa arvioida ja tukea eri-ikäisen lapsen kasvua, kehitystä ja hoitamista sekä tietää ja osaa käyttää perheen tukemismuotoja
- ymmärtää perheen tuen ja ohjauksen tarpeen lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa ja niihin liittyvissä riskitekijöissä ja - osaa soveltaa niitä ohjauksessa monipuolisesti
- osaa lasten hoitotyön prosessin ja osaa soveltaa näyttöön perustuvaa tietoa lasten ja perheiden ohjauksessa yksilö- ja perhekeskeisesti
- osaa toteuttaessaan hoitotyötä soveltaa laaja-alaisesti tietojaan lasten ja nuorten sairauksista
- tietää geenitiedon vaikutuksen perheen ohjaukseen
- osaa toimia lapsen hätätilanteissa ja elvytyksessä tilannetietoisesti
- suoriutuu virheettömästi lääkelaskuista ja hallitsee lasten lääke- ja nestehoidon perusteet
- tietää ja osaa soveltaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettäviä toimenpiteitä ja menetelmiä
- osaa soveltaa asiakaslähtöisesti kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyön pääperiaatteita ja tukea toimintakykyä

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Osan 1 (Lasten ja nuorten hoitotyö 3 op) ja osan 3 (Lääkelasku) yhteinen tentti 30.5.-10.6.2024

1. Elokuu 5.8.-10.8.2024
2. Syyskuu 1-9.-10.9..2024

Tentti on hylätty, mikäli tenttivastauksen perusteella potilasturvallisuus vaarantuu oleellisesti, esim. lapsi menehtyisi väärän lääkityksen tai ohjeistuksen myötä.

Korotuskoe Examissa. Jos haluat osallistua korotuskokeeseen, ota yhteys ?.2024 mennessä opintojakson vastuuopettajaan sähköpostitse. HUOM! Korotuskokeeseen sisältyy kaikki opintojakson osat eli vain yhtä opintojakson osaa ei voi korottaa.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö
-Numeerisesti arvioitava (0-5) tentti.

Osa 2 Vammaisten hoitotyö
-Integroitu lasten ja nuorten hoitotyön tenttiin.

Osa 3 Lääkelasku
-Hyväksytty/hylätty. Hyväksytyn suorituksen edellytyksenä lääkelaskun suorittaminen hyväksytysti.

Osa 4 Orientoiva harjoittelu
-Hyväksytty / hylätty. 100% osallistuminen tunneille, aktiivinen osallistuminen opetukseen, perehtyminen ennakkomateriaaliin ja ennakkotehtävän tekeminen.

Osa 5 Orientoiva harjoittelu, simulaatiot
-Hyväksytty/hylätty. 100% osallistuminen tunneille, aktiivinen osallistuminen opetukseen.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Teoria-opetus:lähiopetuksena koululla,verkko-oppiminen, pienryhmätyöskentely (orientoiva harjoittelu) Taitokeskuksella (läsnäolovelvollinen), yhteistoiminnallinen oppimineni (läsnäolovelvollinen)

Suunnitelma täydentyy tammikuun 2023 aikana.

Oppimateriaalit

Tenttimateriaali
Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö ja lastentaudit
1.Storvik-Sydänmaa, Tervajärvi & Hammar: Lapsen ja perheen hoitotyö, SanomaPro Oy, Helsinki, 2019: soveltuvin osin, jotka ilmoitetaan orientaatiotunnilla
2.Kela:n internetsivut: Jos lapsi sairastuu ja Alle 16-vuotiaan vammaistuki
3.Hoitosuositukset: Perheessä tapahtuvan lapsen kaltoinkohtelun riskiolojen tunnistaminen - ja Leikki-ikäisen emotionaalinen tuki päiväkirurgisessa hoitotyössä -hoitosuositus.
4. Käypähoito -suositukset: Atooppinen ekseema, Alahengitystieinfektiot (lapset), Virtsatieinfektiot, Elvytys (lasten elvytys): soveltuvin osin
5.Luennoitsijan erikseen nimeämä materiaali

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Lasten ja nuorten hoitotyö 4op: kokonaistuntimäärä 108 h sisältää osallistumisen opetukseen ja itsenäisen opiskelun. Läsnäolovelvollisuus on orientaatiotunnilla (2h) ja orientoivan harjoittelun tunneilla Taitokeskuksessa (8 h; Orientoiva harjoittelu ja Orientoiva harjoittelu, simulaatiot)

Vammaisen hoitotyö 1 op: kokonaistuntimäärä 27 h , joka sisältää 6 h luentoa..

Sisällön jaksotus

Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö 3 op
Osa 2 Vammaisten hoitotyö 1 op
Osa 3 Lääkelasku 0 op
Osa 4 Orientoiva harjoittelu 0 op
Osa 5 Orientoiva harjoittelu, simulaatiot 1 op

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

ei ole

Lisätietoja opiskelijoille

Toteutussuunnitelma päivittyy opintojakson alkuun mennessä.

Orientaatiotunnilla on läsnäolovelvollisuus. Läsnäolo varmistaa pääsyn opintojaksolle. Läsnäoloa orientaatiossa edellytetään, vaikka olisi suorittanut jo aiemmin osan toteutuksesta.

Opetukseen valmistaudutaan perehtymällä annettuihin materiaaleihin niin pyydettäessä.

Ennen Taitokeskuksella pidettäviä orientoivan harjoittelun tunteja tulee perehtyä Lasten ja nuorten taitopaja -materiaaliin moodlessa, linkki: https://moodle.tuni.fi/course/view.php?id=8301 ja suorittaa Lasten hätätilanteet ja elvytys-verkkokurssi.

Ilmoittautumisaika

22.12.2023 - 11.03.2024

Ajoitus

15.04.2024 - 02.06.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Ensihoitaja, kätilö ja terveydenhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Stiina Storvik-Sydänmaa
  • Lasse Tervajärvi
Vastuuhenkilö

Lasse Tervajärvi

Ryhmät
  • 22KL
    Kätilön tutkinto-ohjelma, 22KL
  • 22TH
    Terveydenhoitajan tutkinto-ohjelma, 22TH

Osan 1 (Lasten ja nuorten hoitotyö 3 op) ja osan 3 (Lääkelasku) yhteinen tentti 15.5.2024-25.5.2.24

1. uusinta Examissa. Kesä-heinäkuussa.
2. uusinta Examissa. 10.8..-24.8.

Tentti on hylätty, mikäli tenttivastauksen perusteella potilasturvallisuus vaarantuu oleellisesti, esim. lapsi menehtyisi väärän lääkityksen tai ohjeistuksen myötä.

Korotuskoe Examissa. Jos haluat osallistua korotuskokeeseen, ota yhteys 1.10.2023 mennessä opintojakson vastuuopettajaan sähköpostitse. HUOM! Korotuskokeeseen sisältyy kaikki opintojakson osat eli vain yhtä opintojakson osaa ei voi korottaa.

17.01.2024 - 05.03.2024

Ajoitus

13.03.2024 - 05.05.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sairaanhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 52

Koulutus
  • Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Ulla Markkanen
  • Sanna Eironen
  • Lasse Tervajärvi
Ryhmät
  • 22SH2A
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjalma 22SH2A

Osan 1 (Lasten ja nuorten hoitotyö 3 op) ja osan 3 (Lääkelasku) yhteinen tentti on examissa vk 18/2024

1. uusinta viikko 22/2024 Examissa.
2. uusinta viikkoa 32/2024 Examissa.

Tentti on hylätty, mikäli tenttivastauksen perusteella potilasturvallisuus vaarantuu oleellisesti, esim. lapsi menehtyisi väärän lääkityksen tai ohjeistuksen myötä.

Korotuskoe viikko 32/2024 Examissa. Jos haluat osallistua korotuskokeeseen, ota yhteys vk 22/2024 mennessä opintojakson vastuuopettajaan sähköpostitse. HUOM! Korotuskokeeseen sisältyy kaikki opintojakson osat eli vain yhtä opintojakson osaa ei voi korottaa.

Lisäksi toteutukseen kuuluu kaksi välitenttiä, jotka tulee olla suoritettuna ennen varsinaista tenttiä: Ravitsemuksen moodletentti ja Lapsen kasvu ja kehitys -moodletentti. Nämä tehdään itsenäisesti.Tentit voi uusi kaksi kertaa sovittuna ajanjaksona, mikäli ne eivät ensimmäisellä kerralla ole läpi (läpipääsyn raja 15/ 20 pistettä).

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö
-Numeerisesti arvioitava (0-5) tentti examissa, välitentit suoritettava hyväksytysti ennen examtenttiä

Osa 2 Vammaisten hoitotyö
-Hyväksytty/ hylätty. Osallistuminen seminaariin ja ennakkotehtävä

Osa 3 Lääkelasku
-Hyväksytty/hylätty. Hyväksytyn suorituksen edellytyksenä lääkelaskun suorittaminen hyväksytysti examtentissä.

Osa 4 Orientoiva harjoittelu
-Hyväksytty / hylätty. 100% osallistuminen tunneille, aktiivinen osallistuminen opetukseen, perehtyminen ennakkomateriaaliin ja ennakkotehtävän tekeminen.

Osa 5 Orientoiva harjoittelu, simulaatiot
-Hyväksytty/hylätty. 100% osallistuminen tunneille, aktiivinen osallistuminen opetukseen.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Teoria-opetus:etä/lähiopetuksena,verkko-oppiminen, pienryhmätyöskentely, orientoiva harjoitteluTaitokeskuksella (läsnäolovelvollinen), yhteistoiminnallinen oppiminen, seminaari (läsnäolovelvollinen)

Oppimateriaalit

Tenttimateriaali
Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö ja lastentaudit
1.Storvik-Sydänmaa, Tervajärvi & Hammar: Lapsen ja perheen hoitotyö, SanomaPro Oy, Helsinki, 2019: soveltuvin osin, jotka ilmoitetaan orientaatiotunnilla
2.Kela:n internetsivut: Jos lapsi sairastuu ja Alle 16-vuotiaan vammaistuki
3.Hoitosuositukset: Perheessä tapahtuvan lapsen kaltoinkohtelun riskiolojen tunnistaminen - ja Leikki-ikäisen emotionaalinen tuki päiväkirurgisessa hoitotyössä -hoitosuositus.
4. Käypähoito -suositukset: Atooppinen ekseema, Alahengitystieinfektiot (lapset), Virtsatieinfektiot, Elvytys (lasten elvytys): soveltuvin osin
5.Luennoitsijan erikseen nimeämä materiaali

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Lasten ja nuorten hoitotyö 4op: kokonaistuntimäärä 108 h sisältää osallistumisen opetukseen ja itsenäisen opiskelun. Läsnäolovelvollisuus on orientaatiotunnilla ja lääkelaskutunneilla, orientoivan harjoittelun tunneilla Taitokeskuksessa (8 h; Orientoiva harjoittelu ja Orientoiva harjoittelu, simulaatiot)

Vammaisen hoitotyö 1 op: kokonaistuntimäärä 27 h , joka sisältää 2 h luento-opetusta ja 4 h läsnäolopakollista seminaaria sekä 21 tuntia itsenäistä opiskelua. Seminaariin osallistumisen edellytyksenä on ennakkotehtävän tekeminen edeltävästi tehtävänannon mukaisesti.

Sisällön jaksotus

Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö 3 op
Osa 2 Vammaisten hoitotyö 1 op
Osa 3 Lääkelasku 0 op
Osa 4 Orientoiva harjoittelu 0 op
Osa 5 Orientoiva harjoittelu, simulaatiot 1 op

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

ei ole

Lisätietoja opiskelijoille

Toteutussuunnitelma päivittyy opintojakson alkuun mennessä, muutokset mahdollisia!

Orientaatiotunnilla on läsnäolovelvollisuus. Läsnäolo varmistaa pääsyn opintojaksolle. Läsnäoloa orientaatiossa edellytetään, vaikka olisi suorittanut jo aiemmin osan toteutuksesta. Orientaatiotunti toteutetaan etänä 13.3. klo 10.15 alkaen, linkki: https://tuni.zoom.us/j/67569720428?pwd=czUydDJTU2lFMDBIaE93bitlK016dz09
Meeting ID: 675 6972 0428
Passcode: 672065

Opetukseen valmistaudutaan perehtymällä annettuihin materiaaleihin niin pyydettäessä.

Ennen Taitokeskuksella pidettäviä orientoivan harjoittelun tunteja tulee perehtyä Lasten ja nuorten taitopaja -materiaaliin moodlessa, linkki: https://moodle.tuni.fi/course/view.php?id=8301 ja suorittaa Lasten hätätilanteet ja elvytys-verkkokurssi.

Ilmoittautumisaika

27.11.2023 - 13.12.2023

Ajoitus

01.01.2024 - 28.01.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sairaanhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 52

Koulutus
  • Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Ulla Markkanen
  • Sanna Eironen
  • Lasse Tervajärvi
Ryhmät
  • 22SH2B
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjalma 22SH2B

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija
- tietää lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet ja osaa soveltaa niitä hoitotyössä
- osaa toimia eettisesti lasten hoitotyön periaatteiden mukaisesti yhteistyössä lapsen ja perheen kanssa moniammatillisen työryhmän jäsenenä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja kohdata hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- kykenee ammatilliseen vuorovaikutukseen eri-ikäisten lasten, nuorten ja vammaisten sekä heidän läheistensä kanssa käyttäen erilaisia kommunikointitapoja
- osaa tukea terveen, sairaan ja vammaisen lapsen kasvua ja kehitystä
- osaa tukea ja ohjata perhettä vanhemmuudessa, lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa sekä tunnistaa niihin liittyviä riskitekijöitä perheiden tarpeet ja voimavarat huomioiden
- osaa ohjatusti suunnitella ja toteuttaa ja arvioida lapsen ja perheen hoitotyötä sekä ohjata näyttöön perustuvaa tietoa käyttäen
- osaa soveltaa tietojaan keskeisimmistä lasten ja nuorten sairauksista toteuttaessaan hoitotyötä
- tietää geenitiedon vaikutuksen perheen ohjauksessa
- osaa toimia hätätilanteissa ja lapsen elvytyksessä tilannetietoisesti
- osaa turvallisesti toteuttaa lasten lääke- ja nestehoitoa
- osaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettävät keskeisimmät toimenpiteet ja menetelmät
- osaa soveltaa tietojaan vammaisuudesta toteuttaessaan kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyötä sekä tukea toimintakykyä

Sisältö (OJ)

- lapsen ja nuoren kasvu, kehitys, kasvatus ja päivittäinen hoito
- vanhemmuuden tukeminen, lapsen, nuoren ja perheen hyvinvointiin liittyvät riskitekijät
- kaltoinkohtelun tunnistaminen ja siihen puuttuminen
- lasta, nuorta ja vammaista koskevat keskeisimmät oikeudet
- lasten hoitotyön periaatteet
- lapsen, nuoren ja perheen hoitoprosessi
- lapsen ja perheen ohjausmenetelmät ja vaikuttavuuden arviointi
- lapsen ja nuoren sairauden ja vammaisuuden vaikutus lapseen ja perheeseen
- vuorovaikutus, leikki ja kommunikointimenetelmät lapsen, nuoren, vammaisen ja perheen kanssa hoitotyön eri tilanteissa
- lapsen ja perheen hoitotyö ja lasten tavallisimmat sairaudet ja vammautumisen syyt
- lapsen elintoimintojen tarkkailu
- eri-ikäisen lapsen peruselvytys
- tavallisimmat sairaan lapsen tutkimukset ja hoitotoimenpiteet
- lasten lääke- ja nestehoidon perusteet ja eri-ikäisen lapsen kivun hoitotyö
- lapsen kuolema
- lasten ravitsemuksen erityiskysymykset
- tavallisimmat lastentaudit ja geenitiedon vaikutus lapsen ja perheen ohjauksessa

Esitietovaatimukset (OJ)

Ensimmäisen vuoden opinnoista 30 op suoritettuna, sisältäen opintojakson lääkehoito ja lääkelaskut. Osallistunut laskimonsisäinen nestehoito ja verensiirto toteutukselle.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija
- tunnistaa lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet
- tunnistaa eettisten ja lasten hoitotyön periaatteiden merkityksen moniammatillisessa hoitotyössä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja tunnistaa hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- tunnistaa omat vuorovaikutustaitonsa ja leikin merkityksen lasten, nuorten ja vammaisten hoitotyössä ja oppimisympäristössä
- tunnistaa eri-ikäisen lapsen kasvun, kehityksen ja hoitamisen pääpiirteet sekä perheen tukemismuodot
- tunnistaa perheen tuen ja ohjauksen tarpeen lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa ja niihin liittyvissä riskitekijöissä
- tunnistaa lasten hoitotyön prosessin ja tunnistaa näyttöön perustuvan tiedon tärkeäksi lasten ja perheiden ohjauksessa
- tunnistaa lasten ja nuorten keskeisimpiä sairauksia
- tunnistaa geenitiedon vaikutuksen perheen ohjaukseen
- tunnistaa hätätilanteet ja osaa toimia ohjatusti lapsen elvytyksessä
- suoriutuu virheettömästi lääkelaskuista ja tunnistaa lasten lääke- ja nestehoidon perusteet
- tunnistaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettävät tavallisimmat toimenpiteet ja menetelmät
- tunnistaa kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyön pääperiaatteita

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija
- tietää lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet
- tietää eettisten ja lasten hoitotyön periaatteiden merkityksen ja osaa soveltaa niitä moniammatillisessa hoitotyössä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja kohtaa hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- tietää omat vuorovaikutustaitonsa ja ymmärtää leikin merkityksen lasten, nuorten ja vammaisten hoitotyössä ja oppimisympäristössä sekä on valmis kehittämään niitä
- osaa arvioida eri-ikäisen lapsen kasvun, kehityksen ja hoitamisen pääpiirteet sekä perheen tukemistarpeita sekä tietää perheen tukemismuodot
- ymmärtää perheen tuen ja ohjauksen tarpeen lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa ja niihin liittyvissä riskitekijöissä ja osaa soveltaa niitä ohjauksessa
- osaa lasten hoitotyön prosessin ja osaa käyttää näyttöön perustuvaa tietoa lasten ja perheiden ohjauksessa
- tietää lasten ja nuorten keskeisimmät sairaudet ja osaa soveltaa toteuttaessaan hoitotyötä tietojaan
- tietää geenitiedon vaikutuksen perheen ohjaukseen
- osaa toimia lapsen hätätilanteissa ja elvytyksessä
- suoriutuu virheettömästi lääkelaskuista ja lasten lääke- ja nestehoidon perusteista
- tietää ja osaa soveltaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettäviä tavallisimpia toimenpiteitä ja menetelmiä
- tietää ja osaa soveltaa kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyön pääperiaatteita ja tukea toimintakykyä

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija
- tietää lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet ja osaa perustellusti soveltaa niitä hoitotyössä
- tietää eettisten ja lasten hoitotyön periaatteiden merkityksen ja osaa monipuolisesti soveltaa niitä moniammatillisessa hoitotyössä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja osaa kohdata hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- osaa kehittää vuorovaikutustaitojaan ja osaa soveltaa leikkiä lasten, nuorten ja vammaisten hoitotyössä ja oppimisympäristöissä sekä on valmis kehittämään ryhmän vuorovaikutustaitoja
- osaa arvioida ja tukea eri-ikäisen lapsen kasvua, kehitystä ja hoitamista sekä tietää ja osaa käyttää perheen tukemismuotoja
- ymmärtää perheen tuen ja ohjauksen tarpeen lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa ja niihin liittyvissä riskitekijöissä ja - osaa soveltaa niitä ohjauksessa monipuolisesti
- osaa lasten hoitotyön prosessin ja osaa soveltaa näyttöön perustuvaa tietoa lasten ja perheiden ohjauksessa yksilö- ja perhekeskeisesti
- osaa toteuttaessaan hoitotyötä soveltaa laaja-alaisesti tietojaan lasten ja nuorten sairauksista
- tietää geenitiedon vaikutuksen perheen ohjaukseen
- osaa toimia lapsen hätätilanteissa ja elvytyksessä tilannetietoisesti
- suoriutuu virheettömästi lääkelaskuista ja hallitsee lasten lääke- ja nestehoidon perusteet
- tietää ja osaa soveltaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettäviä toimenpiteitä ja menetelmiä
- osaa soveltaa asiakaslähtöisesti kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyön pääperiaatteita ja tukea toimintakykyä

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Osan 1 (Lasten ja nuorten hoitotyö 3 op) ja osan 3 (Lääkelasku) yhteinen tentti on examissa vk 4-5/2024

1. uusinta viikko 10/2024 Examissa.
2. uusinta viikkoa 14/2024 Examissa.

Tentti on hylätty, mikäli tenttivastauksen perusteella potilasturvallisuus vaarantuu oleellisesti, esim. lapsi menehtyisi väärän lääkityksen tai ohjeistuksen myötä.

Korotuskoe viikko 14/2024 Examissa. Jos haluat osallistua korotuskokeeseen, ota yhteys vk 11/2024 mennessä opintojakson vastuuopettajaan sähköpostitse. HUOM! Korotuskokeeseen sisältyy kaikki opintojakson osat eli vain yhtä opintojakson osaa ei voi korottaa.

Lisäksi toteutukseen kuuluu kaksi välitenttiä, jotka tulee olla suoritettuna ennen varsinaista tenttiä. Ravitsemuksen Moodletentti tehdään lukujärjestykseen merkityllä ravitsemuksen oppitunnilla ja Lapsen kasvu ja kehitys -tentti tehdään itsenäisesti .Tentin voi uusi kaksi kertaa kyseisenä aikana, mikäli se ei ensimmäisellä kerralla ole läpi (läpipääsyn raja 15/ 20 pistettä).

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö
-Numeerisesti arvioitava (0-5) tentti examissa, välitentit suoritettava hyväksytysti ennen examtenttiä

Osa 2 Vammaisten hoitotyö
-Hyväksytty/ hylätty. Osallistuminen seminaariin ja ennakkotehtävä

Osa 3 Lääkelasku
-Hyväksytty/hylätty. Hyväksytyn suorituksen edellytyksenä lääkelaskun suorittaminen hyväksytysti examtentissä.

Osa 4 Orientoiva harjoittelu
-Hyväksytty / hylätty. 100% osallistuminen tunneille, aktiivinen osallistuminen opetukseen, perehtyminen ennakkomateriaaliin ja ennakkotehtävän tekeminen.

Osa 5 Orientoiva harjoittelu, simulaatiot
-Hyväksytty/hylätty. 100% osallistuminen tunneille, aktiivinen osallistuminen opetukseen.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Teoria-opetus:etä/lähiopetuksena,verkko-oppiminen, pienryhmätyöskentely, orientoiva harjoitteluTaitokeskuksella (läsnäolovelvollinen), yhteistoiminnallinen oppiminen, seminaari (läsnäolovelvollinen)

Oppimateriaalit

Tenttimateriaali
Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö ja lastentaudit
1.Storvik-Sydänmaa, Tervajärvi & Hammar: Lapsen ja perheen hoitotyö, SanomaPro Oy, Helsinki, 2019: soveltuvin osin, jotka ilmoitetaan orientaatiotunnilla
2.Kela:n internetsivut: Jos lapsi sairastuu ja Alle 16-vuotiaan vammaistuki
3.Hoitosuositukset: Perheessä tapahtuvan lapsen kaltoinkohtelun riskiolojen tunnistaminen - ja Leikki-ikäisen emotionaalinen tuki päiväkirurgisessa hoitotyössä -hoitosuositus.
4. Käypähoito -suositukset: Atooppinen ekseema, Alahengitystieinfektiot (lapset), Virtsatieinfektiot, Elvytys (lasten elvytys): soveltuvin osin
5.Luennoitsijan erikseen nimeämä materiaali

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Lasten ja nuorten hoitotyö 4op: kokonaistuntimäärä 108 h sisältää osallistumisen opetukseen ja itsenäisen opiskelun. Läsnäolovelvollisuus on orientaatiotunnilla ja pienryhmätunneilla (lääkelaskutunnit sekä Lapsi ja kuolema -oppitunti), orientoivan harjoittelun tunneilla Taitokeskuksessa (8 h; Orientoiva harjoittelu ja Orientoiva harjoittelu, simulaatiot). Orientaatiotunti toteutetaan 2.1.2024 etäopetuksena ja myös saman 2.1. päivän muut tunnit. Linkki etäopetukseen on https://tuni.zoom.us/j/67395773525?pwd=dGFsS3phL3ovbEVKZ2NWNEhKUWUyZz09
Meeting ID: 673 9577 3525
Passcode: 593901

Vammaisen hoitotyö 1 op: kokonaistuntimäärä 27 h , joka sisältää 2 h luento-opetusta ja 4 h läsnäolopakollista seminaaria sekä 21 tuntia itsenäistä opiskelua. Seminaariin osallistumisen edellytyksenä on ennakkotehtävän tekeminen edeltävästi tehtävänannon mukaisesti.

Sisällön jaksotus

Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö 3 op
Osa 2 Vammaisten hoitotyö 1 op
Osa 3 Lääkelasku 0 op
Osa 4 Orientoiva harjoittelu 0 op
Osa 5 Orientoiva harjoittelu, simulaatiot 1 op

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

ei ole

Lisätietoja opiskelijoille

Toteutussuunnitelma päivittyy opintojakson alkuun mennessä, muutokset mahdollisia!

Orientaatiotunnilla on läsnäolovelvollisuus. Läsnäolo varmistaa pääsyn opintojaksolle. Läsnäoloa orientaatiossa edellytetään, vaikka olisi suorittanut jo aiemmin osan toteutuksesta.

Opetukseen valmistaudutaan perehtymällä annettuihin materiaaleihin niin pyydettäessä.

Ennen Taitokeskuksella pidettäviä orientoivan harjoittelun tunteja tulee perehtyä Lasten ja nuorten taitopaja -materiaaliin moodlessa, linkki: https://moodle.tuni.fi/course/view.php?id=8301 ja suorittaa Lasten hätätilanteet ja elvytys-verkkokurssi.

Ilmoittautumisaika

27.11.2023 - 13.12.2023

Ajoitus

01.01.2024 - 28.01.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sairaanhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 60

Koulutus
  • Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Ulla Markkanen
  • Sanna Eironen
  • Lasse Tervajärvi
Ryhmät
  • 22SH2C
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjalma 22SH2C

06.05.2023 - 25.10.2023

Ajoitus

01.11.2023 - 15.12.2023

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sairaanhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 39

Koulutus
  • Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Ulla Markkanen
  • Sanna Eironen
  • Lasse Tervajärvi
Vastuuhenkilö

Sanna Eironen

Ryhmät
  • 22SH2EL
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjalma 22SH2EL

Osan 1 (Lasten ja nuorten hoitotyö 3 op) ja osan 3 (Lääkelasku) yhteinen tentti on examissa 7.-15.12.2023

1. uusinta viikko 4/2024 Examissa.
2. uusinta viikkoa 8/2024 Examissa.

Tentti on hylätty, mikäli tenttivastauksen perusteella potilasturvallisuus vaarantuu oleellisesti, esim. lapsi menehtyisi väärän lääkityksen tai ohjeistuksen myötä.

Korotuskoe viikko 8/2024 Examissa. Jos haluat osallistua korotuskokeeseen, ota yhteys vk 4/2024 mennessä opintojakson vastuuopettajaan sähköpostitse. HUOM! Korotuskokeeseen sisältyy kaikki opintojakson osat eli vain yhtä opintojakson osaa ei voi korottaa.

Lisäksi toteutukseen kuuluu kaksi välitenttiä, jotka tulee olla suoritettuna ennen varsinaista tenttiä. Välitentit suoritetaan Moodletentteinä orientaatiossa ilmoitettavaan päivämäärään mennessä . Välitentit voi uusia kaksi kertaa kyseisenä aikana, mikäli se on tarpeen (läpipääsyn raja 15/ 20 pistettä).

Itsenäisesti suoritettavista tehtävistä kerrotaan lisää orientaatiossa. Lasten kaltoinkohtelu -tehtävä tulee palauttaa 12.12. klo 15.45 mennessä.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö
-Numeerisesti arvioitava (0-5) tentti, hyväksytysti suoritut välitentit

Osa 2 Vammaisten hoitotyö
-Hyväksytty/ hylätty. Osallistuminen seminaariin ja mindmap

Osa 3 Lääkelasku
-Hyväksytty/hylätty. Hyväksytyn suorituksen edellytyksenä lääkelaskun suorittaminen hyväksytysti.

Osa 4 Orientoiva harjoittelu
-Hyväksytty / hylätty. 100% osallistuminen tunneille, aktiivinen osallistuminen opetukseen, perehtyminen ennakkomateriaaliin ja ennakkotehtävän tekeminen.

Osa 5 Orientoiva harjoittelu, simulaatiot
-Hyväksytty/hylätty. 100% osallistuminen tunneille, aktiivinen osallistuminen opetukseen.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

- Teoria-opetus lähiopetuksena koululla
- verkko-oppiminen
- itsenäiset tehtävät
-pienryhmätyöskentely (orientoiva harjoittelu) Taitokeskuksella, läsnäolovelvollisuus
- yhteistoiminnallinen oppiminen
- seminaari, läsnäolovelvollisuus

Oppimateriaalit

Tenttimateriaali
Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö ja lastentaudit
1.Storvik-Sydänmaa, Tervajärvi & Hammar: Lapsen ja perheen hoitotyö, SanomaPro Oy, Helsinki, 2019: soveltuvin osin (ilmoitetaan orientaatiotunnilla)
2.Kela:n internetsivut: Jos lapsi sairastuu ja Alle 16-vuotiaan vammaistuki
3.Hoitosuositus: Leikki-ikäisen emotionaalinen tuki päiväkirurgisessa hoitotyössä -hoitosuositus.
4. Käypähoito -suositukset: Atooppinen ekseema, Alahengitystieinfektiot (lapset), Virtsatieinfektiot, Elvytys (lasten elvytys): soveltuvin osin
5.Luennoitsijan erikseen nimeämä materiaali

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Lasten ja nuorten hoitotyö 4op: kokonaistuntimäärä 108 h sisältää osallistumisen opetukseen ja itsenäisen opiskelun. Läsnäolovelvollisuus on orientaatiotunnilla ( 2h) ja orientoivan harjoittelun tunneilla Taitokeskuksessa (8 h; Orientoiva harjoittelu ja Orientoiva harjoittelu, simulaatiot)

Ainoastaan orientaatiotuntiin on mahdollisuus osallistua etänä, linkki tästä tulee myöhemmin lukujärjestykseen. Orientoivan harjoittelun pienryhmäjako tehdään orientaatiotunnilla.

Vammaisen hoitotyö 1 op: kokonaistuntimäärä 27 h , joka sisältää 2 h luento-opetusta (nauhoite) ja 4 h läsnäolopakollista seminaaria sekä 21 tuntia itsenäistä opiskelua.

Sisällön jaksotus

Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö 3 op
Osa 2 Vammaisten hoitotyö 1 op
Osa 3 Lääkelasku 0 op
Osa 4 Orientoiva harjoittelu 0 op
Osa 5 Orientoiva harjoittelu, simulaatiot 1 op

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

ei ole

Lisätietoja opiskelijoille

Toteutussuunnitelma päivittyy opintojakson alkuun mennessä, muutokset mahdollisia!

Orientaatiotunnilla on läsnäolovelvollisuus. Läsnäolo varmistaa pääsyn opintojaksolle. Läsnäoloa orientaatiossa edellytetään, vaikka olisi suorittanut jo aiemmin osan toteutuksesta.

Opetukseen valmistaudutaan perehtymällä annettuihin materiaaleihin niin pyydettäessä.

Ennen Taitokeskuksella pidettäviä orientoivan harjoittelun tunteja tulee perehtyä Lasten ja nuorten taitopaja -materiaaliin moodlessa, linkki: https://moodle.tuni.fi/course/view.php?id=8301 ja suorittaa Lasten hätätilanteet ja elvytys-verkkokurssi.

Ilmoittautumisaika

03.05.2023 - 09.10.2023

Ajoitus

23.10.2023 - 13.12.2023

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sairaanhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 42

Koulutus
  • Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Ulla Markkanen
  • Sanna Eironen
  • Lasse Tervajärvi
Vastuuhenkilö

Sanna Eironen

Ryhmät
  • 22SH1B
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjalma 22SH1B

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija
- tietää lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet ja osaa soveltaa niitä hoitotyössä
- osaa toimia eettisesti lasten hoitotyön periaatteiden mukaisesti yhteistyössä lapsen ja perheen kanssa moniammatillisen työryhmän jäsenenä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja kohdata hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- kykenee ammatilliseen vuorovaikutukseen eri-ikäisten lasten, nuorten ja vammaisten sekä heidän läheistensä kanssa käyttäen erilaisia kommunikointitapoja
- osaa tukea terveen, sairaan ja vammaisen lapsen kasvua ja kehitystä
- osaa tukea ja ohjata perhettä vanhemmuudessa, lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa sekä tunnistaa niihin liittyviä riskitekijöitä perheiden tarpeet ja voimavarat huomioiden
- osaa ohjatusti suunnitella ja toteuttaa ja arvioida lapsen ja perheen hoitotyötä sekä ohjata näyttöön perustuvaa tietoa käyttäen
- osaa soveltaa tietojaan keskeisimmistä lasten ja nuorten sairauksista toteuttaessaan hoitotyötä
- tietää geenitiedon vaikutuksen perheen ohjauksessa
- osaa toimia hätätilanteissa ja lapsen elvytyksessä tilannetietoisesti
- osaa turvallisesti toteuttaa lasten lääke- ja nestehoitoa
- osaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettävät keskeisimmät toimenpiteet ja menetelmät
- osaa soveltaa tietojaan vammaisuudesta toteuttaessaan kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyötä sekä tukea toimintakykyä

Sisältö (OJ)

- lapsen ja nuoren kasvu, kehitys, kasvatus ja päivittäinen hoito
- vanhemmuuden tukeminen, lapsen, nuoren ja perheen hyvinvointiin liittyvät riskitekijät
- kaltoinkohtelun tunnistaminen ja siihen puuttuminen
- lasta, nuorta ja vammaista koskevat keskeisimmät oikeudet
- lasten hoitotyön periaatteet
- lapsen, nuoren ja perheen hoitoprosessi
- lapsen ja perheen ohjausmenetelmät ja vaikuttavuuden arviointi
- lapsen ja nuoren sairauden ja vammaisuuden vaikutus lapseen ja perheeseen
- vuorovaikutus, leikki ja kommunikointimenetelmät lapsen, nuoren, vammaisen ja perheen kanssa hoitotyön eri tilanteissa
- lapsen ja perheen hoitotyö ja lasten tavallisimmat sairaudet ja vammautumisen syyt
- lapsen elintoimintojen tarkkailu
- eri-ikäisen lapsen peruselvytys
- tavallisimmat sairaan lapsen tutkimukset ja hoitotoimenpiteet
- lasten lääke- ja nestehoidon perusteet ja eri-ikäisen lapsen kivun hoitotyö
- lapsen kuolema
- lasten ravitsemuksen erityiskysymykset
- tavallisimmat lastentaudit ja geenitiedon vaikutus lapsen ja perheen ohjauksessa

Esitietovaatimukset (OJ)

Ensimmäisen vuoden opinnoista 30 op suoritettuna, sisältäen opintojakson lääkehoito ja lääkelaskut. Osallistunut laskimonsisäinen nestehoito ja verensiirto toteutukselle.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija
- tunnistaa lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet
- tunnistaa eettisten ja lasten hoitotyön periaatteiden merkityksen moniammatillisessa hoitotyössä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja tunnistaa hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- tunnistaa omat vuorovaikutustaitonsa ja leikin merkityksen lasten, nuorten ja vammaisten hoitotyössä ja oppimisympäristössä
- tunnistaa eri-ikäisen lapsen kasvun, kehityksen ja hoitamisen pääpiirteet sekä perheen tukemismuodot
- tunnistaa perheen tuen ja ohjauksen tarpeen lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa ja niihin liittyvissä riskitekijöissä
- tunnistaa lasten hoitotyön prosessin ja tunnistaa näyttöön perustuvan tiedon tärkeäksi lasten ja perheiden ohjauksessa
- tunnistaa lasten ja nuorten keskeisimpiä sairauksia
- tunnistaa geenitiedon vaikutuksen perheen ohjaukseen
- tunnistaa hätätilanteet ja osaa toimia ohjatusti lapsen elvytyksessä
- suoriutuu virheettömästi lääkelaskuista ja tunnistaa lasten lääke- ja nestehoidon perusteet
- tunnistaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettävät tavallisimmat toimenpiteet ja menetelmät
- tunnistaa kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyön pääperiaatteita

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija
- tietää lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet
- tietää eettisten ja lasten hoitotyön periaatteiden merkityksen ja osaa soveltaa niitä moniammatillisessa hoitotyössä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja kohtaa hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- tietää omat vuorovaikutustaitonsa ja ymmärtää leikin merkityksen lasten, nuorten ja vammaisten hoitotyössä ja oppimisympäristössä sekä on valmis kehittämään niitä
- osaa arvioida eri-ikäisen lapsen kasvun, kehityksen ja hoitamisen pääpiirteet sekä perheen tukemistarpeita sekä tietää perheen tukemismuodot
- ymmärtää perheen tuen ja ohjauksen tarpeen lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa ja niihin liittyvissä riskitekijöissä ja osaa soveltaa niitä ohjauksessa
- osaa lasten hoitotyön prosessin ja osaa käyttää näyttöön perustuvaa tietoa lasten ja perheiden ohjauksessa
- tietää lasten ja nuorten keskeisimmät sairaudet ja osaa soveltaa toteuttaessaan hoitotyötä tietojaan
- tietää geenitiedon vaikutuksen perheen ohjaukseen
- osaa toimia lapsen hätätilanteissa ja elvytyksessä
- suoriutuu virheettömästi lääkelaskuista ja lasten lääke- ja nestehoidon perusteista
- tietää ja osaa soveltaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettäviä tavallisimpia toimenpiteitä ja menetelmiä
- tietää ja osaa soveltaa kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyön pääperiaatteita ja tukea toimintakykyä

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija
- tietää lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet ja osaa perustellusti soveltaa niitä hoitotyössä
- tietää eettisten ja lasten hoitotyön periaatteiden merkityksen ja osaa monipuolisesti soveltaa niitä moniammatillisessa hoitotyössä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja osaa kohdata hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- osaa kehittää vuorovaikutustaitojaan ja osaa soveltaa leikkiä lasten, nuorten ja vammaisten hoitotyössä ja oppimisympäristöissä sekä on valmis kehittämään ryhmän vuorovaikutustaitoja
- osaa arvioida ja tukea eri-ikäisen lapsen kasvua, kehitystä ja hoitamista sekä tietää ja osaa käyttää perheen tukemismuotoja
- ymmärtää perheen tuen ja ohjauksen tarpeen lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa ja niihin liittyvissä riskitekijöissä ja - osaa soveltaa niitä ohjauksessa monipuolisesti
- osaa lasten hoitotyön prosessin ja osaa soveltaa näyttöön perustuvaa tietoa lasten ja perheiden ohjauksessa yksilö- ja perhekeskeisesti
- osaa toteuttaessaan hoitotyötä soveltaa laaja-alaisesti tietojaan lasten ja nuorten sairauksista
- tietää geenitiedon vaikutuksen perheen ohjaukseen
- osaa toimia lapsen hätätilanteissa ja elvytyksessä tilannetietoisesti
- suoriutuu virheettömästi lääkelaskuista ja hallitsee lasten lääke- ja nestehoidon perusteet
- tietää ja osaa soveltaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettäviä toimenpiteitä ja menetelmiä
- osaa soveltaa asiakaslähtöisesti kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyön pääperiaatteita ja tukea toimintakykyä

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Osan 1 (Lasten ja nuorten hoitotyö 3 op) ja osan 3 (Lääkelasku) yhteinen tentti on examissa vk 48 /2023

1. uusinta viikko 2/2024 Examissa.
2. uusinta viikkoa 6/2024 Examissa.

Tentti on hylätty, mikäli tenttivastauksen perusteella potilasturvallisuus vaarantuu oleellisesti, esim. lapsi menehtyisi väärän lääkityksen tai ohjeistuksen myötä.

Korotuskoe viikko 6/2024 Examissa. Jos haluat osallistua korotuskokeeseen, ota yhteys vk 2/2024 mennessä opintojakson vastuuopettajaan sähköpostitse. HUOM! Korotuskokeeseen sisältyy kaikki opintojakson osat eli vain yhtä opintojakson osaa ei voi korottaa.

Lisäksi toteutukseen kuuluu kaksi välitenttiä, jotka tulee olla suoritettuna ennen varsinaista tenttiä. Ravitsemuksen Moodletentti tehdään lukujärjestykseen merkityllä ravitsemuksen oppitunnilla ja Lapsen kasvu ja kehitys -tentti tehdään itsenäisesti .Tentin voi uusi kaksi kertaa kyseisenä aikana, mikäli se ei ensimmäisellä kerralla ole läpi (läpipääsyn raja 15/ 20 pistettä).

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö
-Numeerisesti arvioitava (0-5) tentti, hyväksytysti suoritut välitentit

Osa 2 Vammaisten hoitotyö
-Hyväksytty/ hylätty. Osallistuminen seminaariin ja mindmap

Osa 3 Lääkelasku
-Hyväksytty/hylätty. Hyväksytyn suorituksen edellytyksenä lääkelaskun suorittaminen hyväksytysti.

Osa 4 Orientoiva harjoittelu
-Hyväksytty / hylätty. 100% osallistuminen tunneille, aktiivinen osallistuminen opetukseen, perehtyminen ennakkomateriaaliin ja ennakkotehtävän tekeminen.

Osa 5 Orientoiva harjoittelu, simulaatiot
-Hyväksytty/hylätty. 100% osallistuminen tunneille, aktiivinen osallistuminen opetukseen.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Teoria-opetus:lähiopetuksena koululla,verkko-oppiminen, pienryhmätyöskentely (orientoiva harjoittelu) Taitokeskuksella (läsnäolovelvollinen), yhteistoiminnallinen oppiminen, seminaari (läsnäolovelvollinen)

Oppimateriaalit

Tenttimateriaali
Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö ja lastentaudit
1.Storvik-Sydänmaa, Tervajärvi & Hammar: Lapsen ja perheen hoitotyö, SanomaPro Oy, Helsinki, 2019: soveltuvin osin, jotka ilmoitetaan orientaatiotunnilla
2.Kela:n internetsivut: Jos lapsi sairastuu ja Alle 16-vuotiaan vammaistuki
3.Hoitosuositukset: Perheessä tapahtuvan lapsen kaltoinkohtelun riskiolojen tunnistaminen - ja Leikki-ikäisen emotionaalinen tuki päiväkirurgisessa hoitotyössä -hoitosuositus.
4. Käypähoito -suositukset: Atooppinen ekseema, Alahengitystieinfektiot (lapset), Virtsatieinfektiot, Elvytys (lasten elvytys): soveltuvin osin
5.Luennoitsijan erikseen nimeämä materiaali

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Lasten ja nuorten hoitotyö 4op: kokonaistuntimäärä 108 h sisältää osallistumisen opetukseen ja itsenäisen opiskelun. Läsnäolovelvollisuus on orientaatiotunnilla ( etänä 2h) ja orientoivan harjoittelun tunneilla Taitokeskuksessa (8 h; Orientoiva harjoittelu ja Orientoiva harjoittelu, simulaatiot)

Ainoastaan orientaatiotuntiin on mahdollisuus osallistua etänä, linkki tästä tulee myöhemmin lukujärjestykseen. Orientoivan harjoittelun pienryhmäjako tehdään orientaatiotunnilla.

Vammaisen hoitotyö 1 op: kokonaistuntimäärä 27 h , joka sisältää 2 h luento-opetusta ja 4 h läsnäolopakollista seminaaria sekä 21 tuntia itsenäistä opiskelua. Seminaariin osallistumisen edellytyksenä on ennakkotehtävän tekeminen edeltävästi tehtävänannon mukaisesti.

Sisällön jaksotus

Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö 3 op
Osa 2 Vammaisten hoitotyö 1 op
Osa 3 Lääkelasku 0 op
Osa 4 Orientoiva harjoittelu 0 op
Osa 5 Orientoiva harjoittelu, simulaatiot 1 op

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

ei ole

Lisätietoja opiskelijoille

Toteutussuunnitelma päivittyy opintojakson alkuun mennessä, muutokset mahdollisia!

Orientaatiotunnilla on läsnäolovelvollisuus. Läsnäolo varmistaa pääsyn opintojaksolle. Läsnäoloa orientaatiossa edellytetään, vaikka olisi suorittanut jo aiemmin osan toteutuksesta.

Opetukseen valmistaudutaan perehtymällä annettuihin materiaaleihin niin pyydettäessä.

Ennen Taitokeskuksella pidettäviä orientoivan harjoittelun tunteja tulee perehtyä Lasten ja nuorten taitopaja -materiaaliin moodlessa, linkki: https://moodle.tuni.fi/course/view.php?id=8301 ja suorittaa Lasten hätätilanteet ja elvytys-verkkokurssi.

Ilmoittautumisaika

10.05.2023 - 07.09.2023

Ajoitus

12.09.2023 - 29.10.2023

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sairaanhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Tuuli Uusitalo
  • Ulla Markkanen
  • Sanna Eironen
  • Anne Mäenpää
Vastuuhenkilö

Anne Mäenpää

Ryhmät
  • 22SH2DL
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjalma 22SH2DL

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija
- tietää lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet ja osaa soveltaa niitä hoitotyössä
- osaa toimia eettisesti lasten hoitotyön periaatteiden mukaisesti yhteistyössä lapsen ja perheen kanssa moniammatillisen työryhmän jäsenenä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja kohdata hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- kykenee ammatilliseen vuorovaikutukseen eri-ikäisten lasten, nuorten ja vammaisten sekä heidän läheistensä kanssa käyttäen erilaisia kommunikointitapoja
- osaa tukea terveen, sairaan ja vammaisen lapsen kasvua ja kehitystä
- osaa tukea ja ohjata perhettä vanhemmuudessa, lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa sekä tunnistaa niihin liittyviä riskitekijöitä perheiden tarpeet ja voimavarat huomioiden
- osaa ohjatusti suunnitella ja toteuttaa ja arvioida lapsen ja perheen hoitotyötä sekä ohjata näyttöön perustuvaa tietoa käyttäen
- osaa soveltaa tietojaan keskeisimmistä lasten ja nuorten sairauksista toteuttaessaan hoitotyötä
- tietää geenitiedon vaikutuksen perheen ohjauksessa
- osaa toimia hätätilanteissa ja lapsen elvytyksessä tilannetietoisesti
- osaa turvallisesti toteuttaa lasten lääke- ja nestehoitoa
- osaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettävät keskeisimmät toimenpiteet ja menetelmät
- osaa soveltaa tietojaan vammaisuudesta toteuttaessaan kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyötä sekä tukea toimintakykyä

Sisältö (OJ)

- lapsen ja nuoren kasvu, kehitys, kasvatus ja päivittäinen hoito
- vanhemmuuden tukeminen, lapsen, nuoren ja perheen hyvinvointiin liittyvät riskitekijät
- kaltoinkohtelun tunnistaminen ja siihen puuttuminen
- lasta, nuorta ja vammaista koskevat keskeisimmät oikeudet
- lasten hoitotyön periaatteet
- lapsen, nuoren ja perheen hoitoprosessi
- lapsen ja perheen ohjausmenetelmät ja vaikuttavuuden arviointi
- lapsen ja nuoren sairauden ja vammaisuuden vaikutus lapseen ja perheeseen
- vuorovaikutus, leikki ja kommunikointimenetelmät lapsen, nuoren, vammaisen ja perheen kanssa hoitotyön eri tilanteissa
- lapsen ja perheen hoitotyö ja lasten tavallisimmat sairaudet ja vammautumisen syyt
- lapsen elintoimintojen tarkkailu
- eri-ikäisen lapsen peruselvytys
- tavallisimmat sairaan lapsen tutkimukset ja hoitotoimenpiteet
- lasten lääke- ja nestehoidon perusteet ja eri-ikäisen lapsen kivun hoitotyö
- lapsen kuolema
- lasten ravitsemuksen erityiskysymykset
- tavallisimmat lastentaudit ja geenitiedon vaikutus lapsen ja perheen ohjauksessa

Esitietovaatimukset (OJ)

Ensimmäisen vuoden opinnoista 30 op suoritettuna, sisältäen opintojakson lääkehoito ja lääkelaskut. Osallistunut laskimonsisäinen nestehoito ja verensiirto toteutukselle.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija
- tunnistaa lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet
- tunnistaa eettisten ja lasten hoitotyön periaatteiden merkityksen moniammatillisessa hoitotyössä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja tunnistaa hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- tunnistaa omat vuorovaikutustaitonsa ja leikin merkityksen lasten, nuorten ja vammaisten hoitotyössä ja oppimisympäristössä
- tunnistaa eri-ikäisen lapsen kasvun, kehityksen ja hoitamisen pääpiirteet sekä perheen tukemismuodot
- tunnistaa perheen tuen ja ohjauksen tarpeen lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa ja niihin liittyvissä riskitekijöissä
- tunnistaa lasten hoitotyön prosessin ja tunnistaa näyttöön perustuvan tiedon tärkeäksi lasten ja perheiden ohjauksessa
- tunnistaa lasten ja nuorten keskeisimpiä sairauksia
- tunnistaa geenitiedon vaikutuksen perheen ohjaukseen
- tunnistaa hätätilanteet ja osaa toimia ohjatusti lapsen elvytyksessä
- suoriutuu virheettömästi lääkelaskuista ja tunnistaa lasten lääke- ja nestehoidon perusteet
- tunnistaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettävät tavallisimmat toimenpiteet ja menetelmät
- tunnistaa kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyön pääperiaatteita

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija
- tietää lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet
- tietää eettisten ja lasten hoitotyön periaatteiden merkityksen ja osaa soveltaa niitä moniammatillisessa hoitotyössä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja kohtaa hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- tietää omat vuorovaikutustaitonsa ja ymmärtää leikin merkityksen lasten, nuorten ja vammaisten hoitotyössä ja oppimisympäristössä sekä on valmis kehittämään niitä
- osaa arvioida eri-ikäisen lapsen kasvun, kehityksen ja hoitamisen pääpiirteet sekä perheen tukemistarpeita sekä tietää perheen tukemismuodot
- ymmärtää perheen tuen ja ohjauksen tarpeen lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa ja niihin liittyvissä riskitekijöissä ja osaa soveltaa niitä ohjauksessa
- osaa lasten hoitotyön prosessin ja osaa käyttää näyttöön perustuvaa tietoa lasten ja perheiden ohjauksessa
- tietää lasten ja nuorten keskeisimmät sairaudet ja osaa soveltaa toteuttaessaan hoitotyötä tietojaan
- tietää geenitiedon vaikutuksen perheen ohjaukseen
- osaa toimia lapsen hätätilanteissa ja elvytyksessä
- suoriutuu virheettömästi lääkelaskuista ja lasten lääke- ja nestehoidon perusteista
- tietää ja osaa soveltaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettäviä tavallisimpia toimenpiteitä ja menetelmiä
- tietää ja osaa soveltaa kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyön pääperiaatteita ja tukea toimintakykyä

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija
- tietää lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet ja osaa perustellusti soveltaa niitä hoitotyössä
- tietää eettisten ja lasten hoitotyön periaatteiden merkityksen ja osaa monipuolisesti soveltaa niitä moniammatillisessa hoitotyössä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja osaa kohdata hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- osaa kehittää vuorovaikutustaitojaan ja osaa soveltaa leikkiä lasten, nuorten ja vammaisten hoitotyössä ja oppimisympäristöissä sekä on valmis kehittämään ryhmän vuorovaikutustaitoja
- osaa arvioida ja tukea eri-ikäisen lapsen kasvua, kehitystä ja hoitamista sekä tietää ja osaa käyttää perheen tukemismuotoja
- ymmärtää perheen tuen ja ohjauksen tarpeen lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa ja niihin liittyvissä riskitekijöissä ja - osaa soveltaa niitä ohjauksessa monipuolisesti
- osaa lasten hoitotyön prosessin ja osaa soveltaa näyttöön perustuvaa tietoa lasten ja perheiden ohjauksessa yksilö- ja perhekeskeisesti
- osaa toteuttaessaan hoitotyötä soveltaa laaja-alaisesti tietojaan lasten ja nuorten sairauksista
- tietää geenitiedon vaikutuksen perheen ohjaukseen
- osaa toimia lapsen hätätilanteissa ja elvytyksessä tilannetietoisesti
- suoriutuu virheettömästi lääkelaskuista ja hallitsee lasten lääke- ja nestehoidon perusteet
- tietää ja osaa soveltaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettäviä toimenpiteitä ja menetelmiä
- osaa soveltaa asiakaslähtöisesti kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyön pääperiaatteita ja tukea toimintakykyä

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Osan 1 (Lasten ja nuorten hoitotyö ) ja osan 3 (Lääkelasku) yhteinen tentti on examissa vk 42-43/2023

1. uusinta viikko 48/2023 Examissa.
2. uusinta viikkoa 1/2024 Examissa.

Tentti on hylätty, mikäli tenttivastauksen perusteella potilasturvallisuus vaarantuu oleellisesti, esim. lapsi menehtyisi väärän lääkityksen tai ohjeistuksen myötä.

Korotustentti viikko 7/2024 Examissa: Jos haluat osallistua korotuskokeeseen, ota yhteys vk 5/2023 mennessä opintojakson vastuuopettaja Anneen sähköpostitse. HUOM! Korotuskokeeseen sisältyy kaikki opintojakson osat 1–5 eli vain yhtä opintojakson osaa ei voi korottaa.

Lisäksi toteutukseen kuuluu kaksi välitenttiä:
-Lapsen kasvu ja kehitys -tentti: tentti tehtävä pe 22.9.2023 mennessä. Tentin voi uusia kaksi kertaa deadlineen asti, mikäli se ei ensimmäisellä kerralla mene läpi.
-Lapsen ravitsemus- tentti: tentti tehtävä pe 29.9.2023 klo 16 mennessä. Tentin voi uusia kaksi kertaa deadlineen asti, mikäli se ei ensimmäisellä kerralla mene läpi.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö
-Numeerisesti arvioitava (0-5) tentti sekä hyväksytysti suoritut välitentit (Kasvu ja kehitys 22.9.2023 klo 16 mennessä ja Ravitsemus 29.9.2023 klo 16 mennessä)

Osa 2 Vammaisten hoitotyö
-Hyväksytty/ hylätty. Osallistuminen seminaariin ja mindmapin palauttaminen ajallaan 24.10.2023 klo 23.59 mennessä Moodleen)

Osa 3 Lääkelasku
-Hyväksytty/hylätty. Hyväksytyn suorituksen edellytyksenä lääkelaskun suorittaminen hyväksytysti.

Osa 4 Orientoiva harjoittelu
-Hyväksytty / hylätty. 100% osallistuminen tunneille, aktiivinen osallistuminen opetukseen, perehtyminen ennakkomateriaaliin ja ennakkotehtävän tekeminen.

Osa 5 Orientoiva harjoittelu, simulaatiot
-Hyväksytty/hylätty. 100% osallistuminen tunneille, aktiivinen osallistuminen opetukseen.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Teoria-opetus:lähiopetuksena koululla,verkko-oppiminen, pienryhmätyöskentely (orientoiva harjoittelu) Taitokeskuksella (läsnäolovelvollinen), yhteistoiminnallinen oppiminen, Vammaisuus seminaari (läsnäolovelvollinen)

Oppimateriaalit

Tenttimateriaali
Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö ja lastentaudit
1.Storvik-Sydänmaa, Tervajärvi & Hammar: Lapsen ja perheen hoitotyö, SanomaPro Oy, Helsinki, 2019: soveltuvin osin, jotka ilmoitetaan orientaatiotunnilla
2.Kela:n internetsivut: Jos lapsi sairastuu ja Alle 16-vuotiaan vammaistuki
3.Hoitosuositukset: Perheessä tapahtuvan lapsen kaltoinkohtelun riskiolojen tunnistaminen - ja Leikki-ikäisen emotionaalinen tuki päiväkirurgisessa hoitotyössä -hoitosuositus.
4. Käypähoito -suositukset: Atooppinen ekseema, Alahengitystieinfektiot (lapset), Virtsatieinfektiot, Elvytys (lasten elvytys): soveltuvin osin
5.Luennoitsijan erikseen nimeämä materiaali

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Lasten ja nuorten hoitotyö 4op: kokonaistuntimäärä 108 h sisältää osallistumisen opetukseen ja itsenäisen opiskelun. Läsnäolovelvollisuus on orientaatiotunnilla (2h) ja orientoivan harjoittelun tunneilla Taitokeskuksessa (8 h; Orientoiva harjoittelu ja Orientoiva harjoittelu, simulaatiot).

Vammaisen hoitotyö 1 op: kokonaistuntimäärä 27 h , joka sisältää 2 h luento-opetusta ja 4 h läsnäolopakollista seminaaria sekä 21 tuntia itsenäistä opiskelua.

Sisällön jaksotus

Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö 3 op
Osa 2 Vammaisten hoitotyö 1 op
Osa 3 Lääkelasku 0 op
Osa 4 Orientoiva harjoittelu 0 op
Osa 5 Orientoiva harjoittelu, simulaatiot 1 op

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

ei ole

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

-

Kansainvälisyys

-

Lisätietoja opiskelijoille

Toteutussuunnitelma päivittyy opintojakson alkuun mennessä, muutokset mahdollisia.

Orientaatiotunnilla on läsnäolovelvollisuus. Läsnäolo varmistaa pääsyn opintojaksolle. Läsnäoloa orientaatiossa edellytetään, vaikka olisi suorittanut jo aiemmin osan toteutuksesta.

Opetukseen valmistaudutaan perehtymällä annettuihin materiaaleihin niin pyydettäessä.

Ennen Taitokeskuksella pidettäviä orientoivan harjoittelun tunteja tulee perehtyä Lasten ja nuorten taitopaja -materiaaliin moodlessa, linkki: https://moodle.tuni.fi/course/view.php?id=8301 ja suorittaa Lasten hätätilanteet ja elvytys-verkkokurssi.

Vastuuopettaja tekee pienryhmäjaot orha-tunneille sen jälkeen kun ilmoittautuminen opintojaksolle on päättynyt. Pienryhmäjaot nähtävillä orientaatiotunnilla.

Ilmoittautumisaika

06.05.2023 - 06.08.2023

Ajoitus

11.08.2023 - 29.10.2023

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sairaanhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 45

Koulutus
  • Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Ulla Markkanen
  • Sanna Eironen
Vastuuhenkilö

Sanna Eironen

Ryhmät
  • 22ASH1
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma, monimuotototeutus

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija
- tietää lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet ja osaa soveltaa niitä hoitotyössä
- osaa toimia eettisesti lasten hoitotyön periaatteiden mukaisesti yhteistyössä lapsen ja perheen kanssa moniammatillisen työryhmän jäsenenä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja kohdata hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- kykenee ammatilliseen vuorovaikutukseen eri-ikäisten lasten, nuorten ja vammaisten sekä heidän läheistensä kanssa käyttäen erilaisia kommunikointitapoja
- osaa tukea terveen, sairaan ja vammaisen lapsen kasvua ja kehitystä
- osaa tukea ja ohjata perhettä vanhemmuudessa, lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa sekä tunnistaa niihin liittyviä riskitekijöitä perheiden tarpeet ja voimavarat huomioiden
- osaa ohjatusti suunnitella ja toteuttaa ja arvioida lapsen ja perheen hoitotyötä sekä ohjata näyttöön perustuvaa tietoa käyttäen
- osaa soveltaa tietojaan keskeisimmistä lasten ja nuorten sairauksista toteuttaessaan hoitotyötä
- tietää geenitiedon vaikutuksen perheen ohjauksessa
- osaa toimia hätätilanteissa ja lapsen elvytyksessä tilannetietoisesti
- osaa turvallisesti toteuttaa lasten lääke- ja nestehoitoa
- osaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettävät keskeisimmät toimenpiteet ja menetelmät
- osaa soveltaa tietojaan vammaisuudesta toteuttaessaan kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyötä sekä tukea toimintakykyä

Sisältö (OJ)

- lapsen ja nuoren kasvu, kehitys, kasvatus ja päivittäinen hoito
- vanhemmuuden tukeminen, lapsen, nuoren ja perheen hyvinvointiin liittyvät riskitekijät
- kaltoinkohtelun tunnistaminen ja siihen puuttuminen
- lasta, nuorta ja vammaista koskevat keskeisimmät oikeudet
- lasten hoitotyön periaatteet
- lapsen, nuoren ja perheen hoitoprosessi
- lapsen ja perheen ohjausmenetelmät ja vaikuttavuuden arviointi
- lapsen ja nuoren sairauden ja vammaisuuden vaikutus lapseen ja perheeseen
- vuorovaikutus, leikki ja kommunikointimenetelmät lapsen, nuoren, vammaisen ja perheen kanssa hoitotyön eri tilanteissa
- lapsen ja perheen hoitotyö ja lasten tavallisimmat sairaudet ja vammautumisen syyt
- lapsen elintoimintojen tarkkailu
- eri-ikäisen lapsen peruselvytys
- tavallisimmat sairaan lapsen tutkimukset ja hoitotoimenpiteet
- lasten lääke- ja nestehoidon perusteet ja eri-ikäisen lapsen kivun hoitotyö
- lapsen kuolema
- lasten ravitsemuksen erityiskysymykset
- tavallisimmat lastentaudit ja geenitiedon vaikutus lapsen ja perheen ohjauksessa

Esitietovaatimukset (OJ)

Ensimmäisen vuoden opinnoista 30 op suoritettuna, sisältäen opintojakson lääkehoito ja lääkelaskut. Osallistunut laskimonsisäinen nestehoito ja verensiirto toteutukselle.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija
- tunnistaa lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet
- tunnistaa eettisten ja lasten hoitotyön periaatteiden merkityksen moniammatillisessa hoitotyössä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja tunnistaa hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- tunnistaa omat vuorovaikutustaitonsa ja leikin merkityksen lasten, nuorten ja vammaisten hoitotyössä ja oppimisympäristössä
- tunnistaa eri-ikäisen lapsen kasvun, kehityksen ja hoitamisen pääpiirteet sekä perheen tukemismuodot
- tunnistaa perheen tuen ja ohjauksen tarpeen lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa ja niihin liittyvissä riskitekijöissä
- tunnistaa lasten hoitotyön prosessin ja tunnistaa näyttöön perustuvan tiedon tärkeäksi lasten ja perheiden ohjauksessa
- tunnistaa lasten ja nuorten keskeisimpiä sairauksia
- tunnistaa geenitiedon vaikutuksen perheen ohjaukseen
- tunnistaa hätätilanteet ja osaa toimia ohjatusti lapsen elvytyksessä
- suoriutuu virheettömästi lääkelaskuista ja tunnistaa lasten lääke- ja nestehoidon perusteet
- tunnistaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettävät tavallisimmat toimenpiteet ja menetelmät
- tunnistaa kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyön pääperiaatteita

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija
- tietää lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet
- tietää eettisten ja lasten hoitotyön periaatteiden merkityksen ja osaa soveltaa niitä moniammatillisessa hoitotyössä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja kohtaa hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- tietää omat vuorovaikutustaitonsa ja ymmärtää leikin merkityksen lasten, nuorten ja vammaisten hoitotyössä ja oppimisympäristössä sekä on valmis kehittämään niitä
- osaa arvioida eri-ikäisen lapsen kasvun, kehityksen ja hoitamisen pääpiirteet sekä perheen tukemistarpeita sekä tietää perheen tukemismuodot
- ymmärtää perheen tuen ja ohjauksen tarpeen lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa ja niihin liittyvissä riskitekijöissä ja osaa soveltaa niitä ohjauksessa
- osaa lasten hoitotyön prosessin ja osaa käyttää näyttöön perustuvaa tietoa lasten ja perheiden ohjauksessa
- tietää lasten ja nuorten keskeisimmät sairaudet ja osaa soveltaa toteuttaessaan hoitotyötä tietojaan
- tietää geenitiedon vaikutuksen perheen ohjaukseen
- osaa toimia lapsen hätätilanteissa ja elvytyksessä
- suoriutuu virheettömästi lääkelaskuista ja lasten lääke- ja nestehoidon perusteista
- tietää ja osaa soveltaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettäviä tavallisimpia toimenpiteitä ja menetelmiä
- tietää ja osaa soveltaa kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyön pääperiaatteita ja tukea toimintakykyä

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija
- tietää lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet ja osaa perustellusti soveltaa niitä hoitotyössä
- tietää eettisten ja lasten hoitotyön periaatteiden merkityksen ja osaa monipuolisesti soveltaa niitä moniammatillisessa hoitotyössä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja osaa kohdata hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- osaa kehittää vuorovaikutustaitojaan ja osaa soveltaa leikkiä lasten, nuorten ja vammaisten hoitotyössä ja oppimisympäristöissä sekä on valmis kehittämään ryhmän vuorovaikutustaitoja
- osaa arvioida ja tukea eri-ikäisen lapsen kasvua, kehitystä ja hoitamista sekä tietää ja osaa käyttää perheen tukemismuotoja
- ymmärtää perheen tuen ja ohjauksen tarpeen lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa ja niihin liittyvissä riskitekijöissä ja - osaa soveltaa niitä ohjauksessa monipuolisesti
- osaa lasten hoitotyön prosessin ja osaa soveltaa näyttöön perustuvaa tietoa lasten ja perheiden ohjauksessa yksilö- ja perhekeskeisesti
- osaa toteuttaessaan hoitotyötä soveltaa laaja-alaisesti tietojaan lasten ja nuorten sairauksista
- tietää geenitiedon vaikutuksen perheen ohjaukseen
- osaa toimia lapsen hätätilanteissa ja elvytyksessä tilannetietoisesti
- suoriutuu virheettömästi lääkelaskuista ja hallitsee lasten lääke- ja nestehoidon perusteet
- tietää ja osaa soveltaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettäviä toimenpiteitä ja menetelmiä
- osaa soveltaa asiakaslähtöisesti kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyön pääperiaatteita ja tukea toimintakykyä

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Osan 1 (Lasten ja nuorten hoitotyö 3 op) ja osan 3 (Lääkelasku) yhteinen tentti on examissa vk 41-43 /2023

1. uusinta viikko 46/2023 Examissa.
2. uusinta viikkoa 49/2023 Examissa.

Tentti on hylätty, mikäli tenttivastauksen perusteella potilasturvallisuus vaarantuu oleellisesti, esim. lapsi menehtyisi väärän lääkityksen tai ohjeistuksen myötä.

Korotuskoe viikko 49/2023 Examissa. Jos haluat osallistua korotuskokeeseen, ota yhteys vk 46/2023 mennessä opintojakson vastuuopettajaan sähköpostitse. HUOM! Korotuskokeeseen sisältyy kaikki opintojakson osat eli vain yhtä opintojakson osaa ei voi korottaa.

Lisäksi toteutukseen kuuluu kaksi välitenttiä, jotka tulee olla suoritettuna ennen varsinaista tenttiä. Ravitsemuksen Moodletentti tehdään lukujärjestykseen merkityllä ravitsemuksen oppitunnilla ja Lapsen kasvu ja kehitys -tentti tehdään itsenäisesti.Tentin voi uusi kaksi kertaa kyseisenä aikana, mikäli se ei ensimmäisellä kerralla ole läpi (läpipääsyn raja 15/ 20 pistettä).

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö
-Numeerisesti arvioitava (0-5) tentti, hyväksytysti suoritut välitentit

Osa 2 Vammaisten hoitotyö
-Hyväksytty/ hylätty. Osallistuminen seminaariin ja mindmap

Osa 3 Lääkelasku
-Hyväksytty/hylätty. Hyväksytyn suorituksen edellytyksenä lääkelaskun suorittaminen hyväksytysti.

Osa 4 Orientoiva harjoittelu
-Hyväksytty / hylätty. 100% osallistuminen tunneille, aktiivinen osallistuminen opetukseen, perehtyminen ennakkomateriaaliin ja ennakkotehtävän tekeminen.

Osa 5 Orientoiva harjoittelu, simulaatiot
-Hyväksytty/hylätty. 100% osallistuminen tunneille, aktiivinen osallistuminen opetukseen.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

- Teoria-opetus lähiopetuksena koululla
- verkko-oppiminen
-pienryhmätyöskentely (orientoiva harjoittelu) Taitokeskuksella, läsnäolovelvollisuus
- yhteistoiminnallinen oppiminen
- seminaari, läsnäolovelvollisuus

Oppimateriaalit

Tenttimateriaali
Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö ja lastentaudit
1.Storvik-Sydänmaa, Tervajärvi & Hammar: Lapsen ja perheen hoitotyö, SanomaPro Oy, Helsinki, 2019: soveltuvin osin (ilmoitetaan orientaatiotunnilla)
2.Kela:n internetsivut: Jos lapsi sairastuu ja Alle 16-vuotiaan vammaistuki
3.Hoitosuositukset: Perheessä tapahtuvan lapsen kaltoinkohtelun riskiolojen tunnistaminen - ja Leikki-ikäisen emotionaalinen tuki päiväkirurgisessa hoitotyössä -hoitosuositus.
4. Käypähoito -suositukset: Atooppinen ekseema, Alahengitystieinfektiot (lapset), Virtsatieinfektiot, Elvytys (lasten elvytys): soveltuvin osin
5.Luennoitsijan erikseen nimeämä materiaali

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Lasten ja nuorten hoitotyö 4op: kokonaistuntimäärä 108 h sisältää osallistumisen opetukseen ja itsenäisen opiskelun. Läsnäolovelvollisuus on orientaatiotunnilla ( 2h) ja orientoivan harjoittelun tunneilla Taitokeskuksessa (8 h; Orientoiva harjoittelu ja Orientoiva harjoittelu, simulaatiot)

Ainoastaan orientaatiotuntiin on mahdollisuus osallistua etänä, linkki tästä tulee myöhemmin lukujärjestykseen. Orientoivan harjoittelun pienryhmäjako tehdään orientaatiotunnilla.

Vammaisen hoitotyö 1 op: kokonaistuntimäärä 27 h , joka sisältää 2 h luento-opetusta ja 4 h läsnäolopakollista seminaaria sekä 21 tuntia itsenäistä opiskelua.

Sisällön jaksotus

Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö 3 op
Osa 2 Vammaisten hoitotyö 1 op
Osa 3 Lääkelasku 0 op
Osa 4 Orientoiva harjoittelu 0 op
Osa 5 Orientoiva harjoittelu, simulaatiot 1 op

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

ei ole

Lisätietoja opiskelijoille

Toteutussuunnitelma päivittyy opintojakson alkuun mennessä, muutokset mahdollisia!

Orientaatiotunnilla on läsnäolovelvollisuus. Läsnäolo varmistaa pääsyn opintojaksolle. Läsnäoloa orientaatiossa edellytetään, vaikka olisi suorittanut jo aiemmin osan toteutuksesta.

Opetukseen valmistaudutaan perehtymällä annettuihin materiaaleihin niin pyydettäessä.

Ennen Taitokeskuksella pidettäviä orientoivan harjoittelun tunteja tulee perehtyä Lasten ja nuorten taitopaja -materiaaliin moodlessa, linkki: https://moodle.tuni.fi/course/view.php?id=8301 ja suorittaa Lasten hätätilanteet ja elvytys-verkkokurssi.

Ilmoittautumisaika

07.06.2023 - 06.08.2023

Ajoitus

07.08.2023 - 11.09.2023

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sairaanhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Ulla Markkanen
  • Lasse Tervajärvi
Vastuuhenkilö

Lasse Tervajärvi

Ryhmät
  • 22SH1A
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjalma 22SH1A

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija
- tietää lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet ja osaa soveltaa niitä hoitotyössä
- osaa toimia eettisesti lasten hoitotyön periaatteiden mukaisesti yhteistyössä lapsen ja perheen kanssa moniammatillisen työryhmän jäsenenä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja kohdata hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- kykenee ammatilliseen vuorovaikutukseen eri-ikäisten lasten, nuorten ja vammaisten sekä heidän läheistensä kanssa käyttäen erilaisia kommunikointitapoja
- osaa tukea terveen, sairaan ja vammaisen lapsen kasvua ja kehitystä
- osaa tukea ja ohjata perhettä vanhemmuudessa, lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa sekä tunnistaa niihin liittyviä riskitekijöitä perheiden tarpeet ja voimavarat huomioiden
- osaa ohjatusti suunnitella ja toteuttaa ja arvioida lapsen ja perheen hoitotyötä sekä ohjata näyttöön perustuvaa tietoa käyttäen
- osaa soveltaa tietojaan keskeisimmistä lasten ja nuorten sairauksista toteuttaessaan hoitotyötä
- tietää geenitiedon vaikutuksen perheen ohjauksessa
- osaa toimia hätätilanteissa ja lapsen elvytyksessä tilannetietoisesti
- osaa turvallisesti toteuttaa lasten lääke- ja nestehoitoa
- osaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettävät keskeisimmät toimenpiteet ja menetelmät
- osaa soveltaa tietojaan vammaisuudesta toteuttaessaan kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyötä sekä tukea toimintakykyä

Sisältö (OJ)

- lapsen ja nuoren kasvu, kehitys, kasvatus ja päivittäinen hoito
- vanhemmuuden tukeminen, lapsen, nuoren ja perheen hyvinvointiin liittyvät riskitekijät
- kaltoinkohtelun tunnistaminen ja siihen puuttuminen
- lasta, nuorta ja vammaista koskevat keskeisimmät oikeudet
- lasten hoitotyön periaatteet
- lapsen, nuoren ja perheen hoitoprosessi
- lapsen ja perheen ohjausmenetelmät ja vaikuttavuuden arviointi
- lapsen ja nuoren sairauden ja vammaisuuden vaikutus lapseen ja perheeseen
- vuorovaikutus, leikki ja kommunikointimenetelmät lapsen, nuoren, vammaisen ja perheen kanssa hoitotyön eri tilanteissa
- lapsen ja perheen hoitotyö ja lasten tavallisimmat sairaudet ja vammautumisen syyt
- lapsen elintoimintojen tarkkailu
- eri-ikäisen lapsen peruselvytys
- tavallisimmat sairaan lapsen tutkimukset ja hoitotoimenpiteet
- lasten lääke- ja nestehoidon perusteet ja eri-ikäisen lapsen kivun hoitotyö
- lapsen kuolema
- lasten ravitsemuksen erityiskysymykset
- tavallisimmat lastentaudit ja geenitiedon vaikutus lapsen ja perheen ohjauksessa

Esitietovaatimukset (OJ)

Ensimmäisen vuoden opinnoista 30 op suoritettuna, sisältäen opintojakson lääkehoito ja lääkelaskut. Osallistunut laskimonsisäinen nestehoito ja verensiirto toteutukselle.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija
- tunnistaa lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet
- tunnistaa eettisten ja lasten hoitotyön periaatteiden merkityksen moniammatillisessa hoitotyössä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja tunnistaa hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- tunnistaa omat vuorovaikutustaitonsa ja leikin merkityksen lasten, nuorten ja vammaisten hoitotyössä ja oppimisympäristössä
- tunnistaa eri-ikäisen lapsen kasvun, kehityksen ja hoitamisen pääpiirteet sekä perheen tukemismuodot
- tunnistaa perheen tuen ja ohjauksen tarpeen lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa ja niihin liittyvissä riskitekijöissä
- tunnistaa lasten hoitotyön prosessin ja tunnistaa näyttöön perustuvan tiedon tärkeäksi lasten ja perheiden ohjauksessa
- tunnistaa lasten ja nuorten keskeisimpiä sairauksia
- tunnistaa geenitiedon vaikutuksen perheen ohjaukseen
- tunnistaa hätätilanteet ja osaa toimia ohjatusti lapsen elvytyksessä
- suoriutuu virheettömästi lääkelaskuista ja tunnistaa lasten lääke- ja nestehoidon perusteet
- tunnistaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettävät tavallisimmat toimenpiteet ja menetelmät
- tunnistaa kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyön pääperiaatteita

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija
- tietää lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet
- tietää eettisten ja lasten hoitotyön periaatteiden merkityksen ja osaa soveltaa niitä moniammatillisessa hoitotyössä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja kohtaa hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- tietää omat vuorovaikutustaitonsa ja ymmärtää leikin merkityksen lasten, nuorten ja vammaisten hoitotyössä ja oppimisympäristössä sekä on valmis kehittämään niitä
- osaa arvioida eri-ikäisen lapsen kasvun, kehityksen ja hoitamisen pääpiirteet sekä perheen tukemistarpeita sekä tietää perheen tukemismuodot
- ymmärtää perheen tuen ja ohjauksen tarpeen lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa ja niihin liittyvissä riskitekijöissä ja osaa soveltaa niitä ohjauksessa
- osaa lasten hoitotyön prosessin ja osaa käyttää näyttöön perustuvaa tietoa lasten ja perheiden ohjauksessa
- tietää lasten ja nuorten keskeisimmät sairaudet ja osaa soveltaa toteuttaessaan hoitotyötä tietojaan
- tietää geenitiedon vaikutuksen perheen ohjaukseen
- osaa toimia lapsen hätätilanteissa ja elvytyksessä
- suoriutuu virheettömästi lääkelaskuista ja lasten lääke- ja nestehoidon perusteista
- tietää ja osaa soveltaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettäviä tavallisimpia toimenpiteitä ja menetelmiä
- tietää ja osaa soveltaa kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyön pääperiaatteita ja tukea toimintakykyä

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija
- tietää lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet ja osaa perustellusti soveltaa niitä hoitotyössä
- tietää eettisten ja lasten hoitotyön periaatteiden merkityksen ja osaa monipuolisesti soveltaa niitä moniammatillisessa hoitotyössä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja osaa kohdata hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- osaa kehittää vuorovaikutustaitojaan ja osaa soveltaa leikkiä lasten, nuorten ja vammaisten hoitotyössä ja oppimisympäristöissä sekä on valmis kehittämään ryhmän vuorovaikutustaitoja
- osaa arvioida ja tukea eri-ikäisen lapsen kasvua, kehitystä ja hoitamista sekä tietää ja osaa käyttää perheen tukemismuotoja
- ymmärtää perheen tuen ja ohjauksen tarpeen lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa ja niihin liittyvissä riskitekijöissä ja - osaa soveltaa niitä ohjauksessa monipuolisesti
- osaa lasten hoitotyön prosessin ja osaa soveltaa näyttöön perustuvaa tietoa lasten ja perheiden ohjauksessa yksilö- ja perhekeskeisesti
- osaa toteuttaessaan hoitotyötä soveltaa laaja-alaisesti tietojaan lasten ja nuorten sairauksista
- tietää geenitiedon vaikutuksen perheen ohjaukseen
- osaa toimia lapsen hätätilanteissa ja elvytyksessä tilannetietoisesti
- suoriutuu virheettömästi lääkelaskuista ja hallitsee lasten lääke- ja nestehoidon perusteet
- tietää ja osaa soveltaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettäviä toimenpiteitä ja menetelmiä
- osaa soveltaa asiakaslähtöisesti kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyön pääperiaatteita ja tukea toimintakykyä

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Osan 1 Lasten ja nuorten hoitotyö 3 op+ vammaisenhoitotyö 1 op ja osan 3 (Lääkelasku) yhteinen tentti tentti TAMKissa
Ajankohta ilmoitetetaan myöhemmin
.

Tentti on hylätty, mikäli tenttivastauksen perusteella potilasturvallisuus vaarantuu oleellisesti, esim. lapsi menehtyisi väärän lääkityksen tai ohjeistuksen myötä.

Korotuskoe viikko (?) Examissa. Jos haluat osallistua korotuskokeeseen, ota yhteys vk 4/2024 mennessä opintojakson vastuuopettajaan sähköpostitse. HUOM! Korotuskokeeseen sisältyy kaikki opintojakson osat eli vain yhtä opintojakson osaa ei voi korottaa.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö
-Numeerisesti arvioitava (0-5) tentti, hyväksytysti suoritut välitentit

Osa 2 Vammaisten hoitotyö
-Hyväksytty/ hylätty. Osallistuminen seminaariin ja mindmap

Osa 3 Lääkelasku
-Hyväksytty/hylätty. Hyväksytyn suorituksen edellytyksenä lääkelaskun suorittaminen hyväksytysti.

Osa 4 Orientoiva harjoittelu
-Hyväksytty / hylätty. 100% osallistuminen tunneille, aktiivinen osallistuminen opetukseen, perehtyminen ennakkomateriaaliin ja ennakkotehtävän tekeminen.

Osa 5 Orientoiva harjoittelu, simulaatiot
-Hyväksytty/hylätty. 100% osallistuminen tunneille, aktiivinen osallistuminen opetukseen.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

- Teoria-opetus lähiopetuksena koululla
- verkko-oppiminen
- itsenäiset tehtävät
-pienryhmätyöskentely (orientoiva harjoittelu) Taitokeskuksella, pienryhmätehtävät etänä läsnäolovelvollisuus
- yhteistoiminnallinen oppiminen

Oppimateriaalit

Tenttimateriaali
Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö ja lastentaudit
1.Storvik-Sydänmaa, Tervajärvi & Hammar: Lapsen ja perheen hoitotyö, SanomaPro Oy, Helsinki, 2019: soveltuvin osin (ilmoitetaan orientaatiotunnilla)
2.Kela:n internetsivut: Jos lapsi sairastuu ja Alle 16-vuotiaan vammaistuki
3.Hoitosuositukset: Perheessä tapahtuvan lapsen kaltoinkohtelun riskiolojen tunnistaminen - ja Leikki-ikäisen emotionaalinen tuki päiväkirurgisessa hoitotyössä -hoitosuositus.
4. Käypähoito -suositukset: Atooppinen ekseema, Alahengitystieinfektiot (lapset), Virtsatieinfektiot, Elvytys (lasten elvytys): soveltuvin osin
5.Luennoitsijan erikseen nimeämä materiaali

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Lasten ja nuorten hoitotyö 4op: kokonaistuntimäärä 108 h sisältää osallistumisen opetukseen ja itsenäisen opiskelun. Läsnäolovelvollisuus on orientaatiotunnilla ( 2h) ja orientoivan harjoittelun tunneilla Taitokeskuksessa (8 h; Orientoiva harjoittelu ja Orientoiva harjoittelu, simulaatiot), pienryhmätyöskentelyssä.

Ainoastaan orientaatiotuntiin on mahdollisuus osallistua etänä, linkki tästä tulee myöhemmin lukujärjestykseen. Orientoivan harjoittelun pienryhmäjako tehdään orientaatiotunnilla.

Vammaisen hoitotyö 1 op: pienryhmätehtävä ja luennot. Tentitään osana kokonaiste

  • 22SH1C
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjalma 22SH1C

08.04.2023 - 07.05.2023

Ajoitus

08.05.2023 - 04.06.2023

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Ensihoitaja, kätilö ja terveydenhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Stiina Storvik-Sydänmaa
  • Lasse Tervajärvi
Vastuuhenkilö

Lasse Tervajärvi

Ryhmät
  • 21EH
    Ensihoitajan tutkinto-ohjelma 21EH

Osan 1 (Lasten ja nuorten hoitotyö 3 op) ja osan 3 (Lääkelasku) yhteinen tentti (ilmoitetaan myöhemmin)

1. uusinta Examissa.
2. uusinta Examissa.

Tentti on hylätty, mikäli tenttivastauksen perusteella potilasturvallisuus vaarantuu oleellisesti, esim. lapsi menehtyisi väärän lääkityksen tai ohjeistuksen myötä.

Korotuskoe Examissa. Jos haluat osallistua korotuskokeeseen, ota yhteys ?.2023 mennessä opintojakson vastuuopettajaan sähköpostitse. HUOM! Korotuskokeeseen sisältyy kaikki opintojakson osat eli vain yhtä opintojakson osaa ei voi korottaa.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö
-Numeerisesti arvioitava (0-5) tentti.

Osa 2 Vammaisten hoitotyö
-Integroitu lasten ja nuorten hoitotyön tenttiin.

Osa 3 Lääkelasku
-Hyväksytty/hylätty. Hyväksytyn suorituksen edellytyksenä lääkelaskun suorittaminen hyväksytysti.

Osa 4 Orientoiva harjoittelu
-Hyväksytty / hylätty. 100% osallistuminen tunneille, aktiivinen osallistuminen opetukseen, perehtyminen ennakkomateriaaliin ja ennakkotehtävän tekeminen.

Osa 5 Orientoiva harjoittelu, simulaatiot
-Hyväksytty/hylätty. 100% osallistuminen tunneille, aktiivinen osallistuminen opetukseen.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Teoria-opetus:lähiopetuksena koululla,verkko-oppiminen, pienryhmätyöskentely (orientoiva harjoittelu) Taitokeskuksella (läsnäolovelvollinen), yhteistoiminnallinen oppimineni (läsnäolovelvollinen)

Suunnitelma täydentyy tammikuun 2023 aikana.

Oppimateriaalit

Tenttimateriaali
Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö ja lastentaudit
1.Storvik-Sydänmaa, Tervajärvi & Hammar: Lapsen ja perheen hoitotyö, SanomaPro Oy, Helsinki, 2019: soveltuvin osin, jotka ilmoitetaan orientaatiotunnilla
2.Kela:n internetsivut: Jos lapsi sairastuu ja Alle 16-vuotiaan vammaistuki
3.Hoitosuositukset: Perheessä tapahtuvan lapsen kaltoinkohtelun riskiolojen tunnistaminen - ja Leikki-ikäisen emotionaalinen tuki päiväkirurgisessa hoitotyössä -hoitosuositus.
4. Käypähoito -suositukset: Atooppinen ekseema, Alahengitystieinfektiot (lapset), Virtsatieinfektiot, Elvytys (lasten elvytys): soveltuvin osin
5.Luennoitsijan erikseen nimeämä materiaali

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Lasten ja nuorten hoitotyö 4op: kokonaistuntimäärä 108 h sisältää osallistumisen opetukseen ja itsenäisen opiskelun. Läsnäolovelvollisuus on orientaatiotunnilla (2h) ja orientoivan harjoittelun tunneilla Taitokeskuksessa (8 h; Orientoiva harjoittelu ja Orientoiva harjoittelu, simulaatiot)

Vammaisen hoitotyö 1 op: kokonaistuntimäärä 27 h , joka sisältää 6 h luentoa..

Sisällön jaksotus

Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö 3 op
Osa 2 Vammaisten hoitotyö 1 op
Osa 3 Lääkelasku 0 op
Osa 4 Orientoiva harjoittelu 0 op
Osa 5 Orientoiva harjoittelu, simulaatiot 1 op

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

ei ole

Lisätietoja opiskelijoille

Toteutussuunnitelma päivittyy opintojakson alkuun mennessä.

Orientaatiotunnilla on läsnäolovelvollisuus. Läsnäolo varmistaa pääsyn opintojaksolle. Läsnäoloa orientaatiossa edellytetään, vaikka olisi suorittanut jo aiemmin osan toteutuksesta.

Opetukseen valmistaudutaan perehtymällä annettuihin materiaaleihin niin pyydettäessä.

Ennen Taitokeskuksella pidettäviä orientoivan harjoittelun tunteja tulee perehtyä Lasten ja nuorten taitopaja -materiaaliin moodlessa, linkki: https://moodle.tuni.fi/course/view.php?id=8301 ja suorittaa Lasten hätätilanteet ja elvytys-verkkokurssi.

Ilmoittautumisaika

16.01.2023 - 21.04.2023

Ajoitus

28.04.2023 - 04.06.2023

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sairaanhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Ulla Markkanen
  • Sanna Eironen
Vastuuhenkilö

Sanna Eironen

Ryhmät
  • 21SH2C
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma 21SH2C

Osan 1 (Lasten ja nuorten hoitotyö 3 op) ja osan 3 (Lääkelasku) yhteinen tentti on examissa vk 21-22/2023

1. uusinta viikko 32/2023 Examissa.
2. uusinta viikkoa 36/2023 Examissa.

Tentti on hylätty, mikäli tenttivastauksen perusteella potilasturvallisuus vaarantuu oleellisesti, esim. lapsi menehtyisi väärän lääkityksen tai ohjeistuksen myötä.

Korotuskoe viikko 36/2023 Examissa. Jos haluat osallistua korotuskokeeseen, ota yhteys vk 32/2023 mennessä opintojakson vastuuopettajaan sähköpostitse. HUOM! Korotuskokeeseen sisältyy kaikki opintojakson osat eli vain yhtä opintojakson osaa ei voi korottaa.

Lisäksi toteutukseen kuuluu kaksi välitenttiä, jotka tulee olla suoritettuna ennen varsinaista tenttiä. Ravitsemuksen Moodletentti tehdään lukujärjestykseen merkityllä ravitsemuksen oppitunnilla ja Lapsen kasvu ja kehitys -tentti tehdään itsenäisesti .Tentin voi uusi kaksi kertaa kyseisenä aikana, mikäli se ei ensimmäisellä kerralla ole läpi (läpipääsyn raja 15/ 20 pistettä).

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö
-Numeerisesti arvioitava (0-5) tentti, hyväksytysti suoritut välitentit

Osa 2 Vammaisten hoitotyö
-Hyväksytty/ hylätty. Osallistuminen seminaariin ja mindmap

Osa 3 Lääkelasku
-Hyväksytty/hylätty. Hyväksytyn suorituksen edellytyksenä lääkelaskun suorittaminen hyväksytysti.

Osa 4 Orientoiva harjoittelu
-Hyväksytty / hylätty. 100% osallistuminen tunneille, aktiivinen osallistuminen opetukseen, perehtyminen ennakkomateriaaliin ja ennakkotehtävän tekeminen.

Osa 5 Orientoiva harjoittelu, simulaatiot
-Hyväksytty/hylätty. 100% osallistuminen tunneille, aktiivinen osallistuminen opetukseen.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Teoria-opetus:lähiopetuksena koululla,verkko-oppiminen, pienryhmätyöskentely (orientoiva harjoittelu) Taitokeskuksella (läsnäolovelvollinen), yhteistoiminnallinen oppiminen, seminaari (läsnäolovelvollinen)

Oppimateriaalit

Tenttimateriaali
Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö ja lastentaudit
1.Storvik-Sydänmaa, Tervajärvi & Hammar: Lapsen ja perheen hoitotyö, SanomaPro Oy, Helsinki, 2019: soveltuvin osin, jotka ilmoitetaan orientaatiotunnilla
2.Kela:n internetsivut: Jos lapsi sairastuu ja Alle 16-vuotiaan vammaistuki
3.Hoitosuositukset: Perheessä tapahtuvan lapsen kaltoinkohtelun riskiolojen tunnistaminen - ja Leikki-ikäisen emotionaalinen tuki päiväkirurgisessa hoitotyössä -hoitosuositus.
4. Käypähoito -suositukset: Atooppinen ekseema, Alahengitystieinfektiot (lapset), Virtsatieinfektiot, Elvytys (lasten elvytys): soveltuvin osin
5.Luennoitsijan erikseen nimeämä materiaali

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Lasten ja nuorten hoitotyö 4op: kokonaistuntimäärä 108 h sisältää osallistumisen opetukseen ja itsenäisen opiskelun. Läsnäolovelvollisuus on orientaatiotunnilla (2h) ja orientoivan harjoittelun tunneilla Taitokeskuksessa (8 h; Orientoiva harjoittelu ja Orientoiva harjoittelu, simulaatiot)

Ainoastaan orientaatiotuntiin on mahdollisuus osallistua etänä, linkki tästä tulee myöhemmin lukujärjestykseen. Orientoivan harjoittelun pienryhmäjako tehdään orientaatiotunnilla.

Vammaisen hoitotyö 1 op: kokonaistuntimäärä 27 h , joka sisältää 2 h luento-opetusta ja 4 h läsnäolopakollista seminaaria sekä 21 tuntia itsenäistä opiskelua.

Sisällön jaksotus

Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö 3 op
Osa 2 Vammaisten hoitotyö 1 op
Osa 3 Lääkelasku 0 op
Osa 4 Orientoiva harjoittelu 0 op
Osa 5 Orientoiva harjoittelu, simulaatiot 1 op

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

ei ole

Lisätietoja opiskelijoille

Toteutussuunnitelma päivittyy opintojakson alkuun mennessä, muutokset mahdollisia.

Orientaatiotunnilla on läsnäolovelvollisuus. Läsnäolo varmistaa pääsyn opintojaksolle. Läsnäoloa orientaatiossa edellytetään, vaikka olisi suorittanut jo aiemmin osan toteutuksesta.

Opetukseen valmistaudutaan perehtymällä annettuihin materiaaleihin niin pyydettäessä.

Ennen Taitokeskuksella pidettäviä orientoivan harjoittelun tunteja tulee perehtyä Lasten ja nuorten taitopaja -materiaaliin moodlessa, linkki: https://moodle.tuni.fi/course/view.php?id=8301 ja suorittaa Lasten hätätilanteet ja elvytys-verkkokurssi.

Ilmoittautumisaika

17.03.2023 - 16.04.2023

Ajoitus

17.04.2023 - 04.06.2023

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Ensihoitaja, kätilö ja terveydenhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 52

Koulutus
  • Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Lasse Tervajärvi
Vastuuhenkilö

Lasse Tervajärvi

Ryhmät
  • 21KL
    Kätilön tutkinto-ohjelma 21KL
  • 21TH
    Terveydenhoitajan tutkinto-ohjelma 21TH

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija
- tietää lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet ja osaa soveltaa niitä hoitotyössä
- osaa toimia eettisesti lasten hoitotyön periaatteiden mukaisesti yhteistyössä lapsen ja perheen kanssa moniammatillisen työryhmän jäsenenä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja kohdata hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- kykenee ammatilliseen vuorovaikutukseen eri-ikäisten lasten, nuorten ja vammaisten sekä heidän läheistensä kanssa käyttäen erilaisia kommunikointitapoja
- osaa tukea terveen, sairaan ja vammaisen lapsen kasvua ja kehitystä
- osaa tukea ja ohjata perhettä vanhemmuudessa, lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa sekä tunnistaa niihin liittyviä riskitekijöitä perheiden tarpeet ja voimavarat huomioiden
- osaa ohjatusti suunnitella ja toteuttaa ja arvioida lapsen ja perheen hoitotyötä sekä ohjata näyttöön perustuvaa tietoa käyttäen
- osaa soveltaa tietojaan keskeisimmistä lasten ja nuorten sairauksista toteuttaessaan hoitotyötä
- tietää geenitiedon vaikutuksen perheen ohjauksessa
- osaa toimia hätätilanteissa ja lapsen elvytyksessä tilannetietoisesti
- osaa turvallisesti toteuttaa lasten lääke- ja nestehoitoa
- osaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettävät keskeisimmät toimenpiteet ja menetelmät
- osaa soveltaa tietojaan vammaisuudesta toteuttaessaan kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyötä sekä tukea toimintakykyä

Sisältö (OJ)

- lapsen ja nuoren kasvu, kehitys, kasvatus ja päivittäinen hoito
- vanhemmuuden tukeminen, lapsen, nuoren ja perheen hyvinvointiin liittyvät riskitekijät
- kaltoinkohtelun tunnistaminen ja siihen puuttuminen
- lasta, nuorta ja vammaista koskevat keskeisimmät oikeudet
- lasten hoitotyön periaatteet
- lapsen, nuoren ja perheen hoitoprosessi
- lapsen ja perheen ohjausmenetelmät ja vaikuttavuuden arviointi
- lapsen ja nuoren sairauden ja vammaisuuden vaikutus lapseen ja perheeseen
- vuorovaikutus, leikki ja kommunikointimenetelmät lapsen, nuoren, vammaisen ja perheen kanssa hoitotyön eri tilanteissa
- lapsen ja perheen hoitotyö ja lasten tavallisimmat sairaudet ja vammautumisen syyt
- lapsen elintoimintojen tarkkailu
- eri-ikäisen lapsen peruselvytys
- tavallisimmat sairaan lapsen tutkimukset ja hoitotoimenpiteet
- lasten lääke- ja nestehoidon perusteet ja eri-ikäisen lapsen kivun hoitotyö
- lapsen kuolema
- lasten ravitsemuksen erityiskysymykset
- tavallisimmat lastentaudit ja geenitiedon vaikutus lapsen ja perheen ohjauksessa

Esitietovaatimukset (OJ)

Ensimmäisen vuoden opinnoista 30 op suoritettuna, sisältäen opintojakson lääkehoito ja lääkelaskut. Osallistunut laskimonsisäinen nestehoito ja verensiirto toteutukselle.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija
- tunnistaa lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet
- tunnistaa eettisten ja lasten hoitotyön periaatteiden merkityksen moniammatillisessa hoitotyössä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja tunnistaa hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- tunnistaa omat vuorovaikutustaitonsa ja leikin merkityksen lasten, nuorten ja vammaisten hoitotyössä ja oppimisympäristössä
- tunnistaa eri-ikäisen lapsen kasvun, kehityksen ja hoitamisen pääpiirteet sekä perheen tukemismuodot
- tunnistaa perheen tuen ja ohjauksen tarpeen lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa ja niihin liittyvissä riskitekijöissä
- tunnistaa lasten hoitotyön prosessin ja tunnistaa näyttöön perustuvan tiedon tärkeäksi lasten ja perheiden ohjauksessa
- tunnistaa lasten ja nuorten keskeisimpiä sairauksia
- tunnistaa geenitiedon vaikutuksen perheen ohjaukseen
- tunnistaa hätätilanteet ja osaa toimia ohjatusti lapsen elvytyksessä
- suoriutuu virheettömästi lääkelaskuista ja tunnistaa lasten lääke- ja nestehoidon perusteet
- tunnistaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettävät tavallisimmat toimenpiteet ja menetelmät
- tunnistaa kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyön pääperiaatteita

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija
- tietää lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet
- tietää eettisten ja lasten hoitotyön periaatteiden merkityksen ja osaa soveltaa niitä moniammatillisessa hoitotyössä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja kohtaa hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- tietää omat vuorovaikutustaitonsa ja ymmärtää leikin merkityksen lasten, nuorten ja vammaisten hoitotyössä ja oppimisympäristössä sekä on valmis kehittämään niitä
- osaa arvioida eri-ikäisen lapsen kasvun, kehityksen ja hoitamisen pääpiirteet sekä perheen tukemistarpeita sekä tietää perheen tukemismuodot
- ymmärtää perheen tuen ja ohjauksen tarpeen lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa ja niihin liittyvissä riskitekijöissä ja osaa soveltaa niitä ohjauksessa
- osaa lasten hoitotyön prosessin ja osaa käyttää näyttöön perustuvaa tietoa lasten ja perheiden ohjauksessa
- tietää lasten ja nuorten keskeisimmät sairaudet ja osaa soveltaa toteuttaessaan hoitotyötä tietojaan
- tietää geenitiedon vaikutuksen perheen ohjaukseen
- osaa toimia lapsen hätätilanteissa ja elvytyksessä
- suoriutuu virheettömästi lääkelaskuista ja lasten lääke- ja nestehoidon perusteista
- tietää ja osaa soveltaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettäviä tavallisimpia toimenpiteitä ja menetelmiä
- tietää ja osaa soveltaa kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyön pääperiaatteita ja tukea toimintakykyä

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija
- tietää lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet ja osaa perustellusti soveltaa niitä hoitotyössä
- tietää eettisten ja lasten hoitotyön periaatteiden merkityksen ja osaa monipuolisesti soveltaa niitä moniammatillisessa hoitotyössä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja osaa kohdata hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- osaa kehittää vuorovaikutustaitojaan ja osaa soveltaa leikkiä lasten, nuorten ja vammaisten hoitotyössä ja oppimisympäristöissä sekä on valmis kehittämään ryhmän vuorovaikutustaitoja
- osaa arvioida ja tukea eri-ikäisen lapsen kasvua, kehitystä ja hoitamista sekä tietää ja osaa käyttää perheen tukemismuotoja
- ymmärtää perheen tuen ja ohjauksen tarpeen lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa ja niihin liittyvissä riskitekijöissä ja - osaa soveltaa niitä ohjauksessa monipuolisesti
- osaa lasten hoitotyön prosessin ja osaa soveltaa näyttöön perustuvaa tietoa lasten ja perheiden ohjauksessa yksilö- ja perhekeskeisesti
- osaa toteuttaessaan hoitotyötä soveltaa laaja-alaisesti tietojaan lasten ja nuorten sairauksista
- tietää geenitiedon vaikutuksen perheen ohjaukseen
- osaa toimia lapsen hätätilanteissa ja elvytyksessä tilannetietoisesti
- suoriutuu virheettömästi lääkelaskuista ja hallitsee lasten lääke- ja nestehoidon perusteet
- tietää ja osaa soveltaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettäviä toimenpiteitä ja menetelmiä
- osaa soveltaa asiakaslähtöisesti kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyön pääperiaatteita ja tukea toimintakykyä

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Osan 1 (Lasten ja nuorten hoitotyö 3 op) ja osan 3 (Lääkelasku) yhteinen tentti (ilmoitetaan myöhemmin)

1. uusinta Examissa. Kesä-heinäkuussa.
2. uusinta Examissa. 24.8.-24.9.

Tentti on hylätty, mikäli tenttivastauksen perusteella potilasturvallisuus vaarantuu oleellisesti, esim. lapsi menehtyisi väärän lääkityksen tai ohjeistuksen myötä.

Korotuskoe Examissa. Jos haluat osallistua korotuskokeeseen, ota yhteys 1.10.2023 mennessä opintojakson vastuuopettajaan sähköpostitse. HUOM! Korotuskokeeseen sisältyy kaikki opintojakson osat eli vain yhtä opintojakson osaa ei voi korottaa.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö
-Numeerisesti arvioitava (0-5) tentti.

Osa 2 Vammaisten hoitotyö
-Integroitu lasten ja nuorten hoitotyön tenttiin.

Osa 3 Lääkelasku
-Hyväksytty/hylätty. Hyväksytyn suorituksen edellytyksenä lääkelaskun suorittaminen hyväksytysti.

Osa 4 Orientoiva harjoittelu
-Hyväksytty / hylätty. 100% osallistuminen tunneille, aktiivinen osallistuminen opetukseen, perehtyminen ennakkomateriaaliin ja ennakkotehtävän tekeminen.

Osa 5 Orientoiva harjoittelu, simulaatiot
-Hyväksytty/hylätty. 100% osallistuminen tunneille, aktiivinen osallistuminen opetukseen.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Teoria-opetus:lähiopetuksena koululla,verkko-oppiminen, pienryhmätyöskentely (orientoiva harjoittelu) Taitokeskuksella (läsnäolovelvollinen), yhteistoiminnallinen oppimineni (läsnäolovelvollinen)

Suunnitelma täydentyy tammikuun 2023 aikana.

Oppimateriaalit

Tenttimateriaali
Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö ja lastentaudit
1.Storvik-Sydänmaa, Tervajärvi & Hammar: Lapsen ja perheen hoitotyö, SanomaPro Oy, Helsinki, 2019: soveltuvin osin, jotka ilmoitetaan orientaatiotunnilla
2.Kela:n internetsivut: Jos lapsi sairastuu ja Alle 16-vuotiaan vammaistuki
3.Hoitosuositukset: Perheessä tapahtuvan lapsen kaltoinkohtelun riskiolojen tunnistaminen - ja Leikki-ikäisen emotionaalinen tuki päiväkirurgisessa hoitotyössä -hoitosuositus.
4. Käypähoito -suositukset: Atooppinen ekseema, Alahengitystieinfektiot (lapset), Virtsatieinfektiot, Elvytys (lasten elvytys): soveltuvin osin
5.Luennoitsijan erikseen nimeämä materiaali

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Lasten ja nuorten hoitotyö 4op: kokonaistuntimäärä 108 h sisältää osallistumisen opetukseen ja itsenäisen opiskelun. Läsnäolovelvollisuus on orientaatiotunnilla (2h) ja orientoivan harjoittelun tunneilla Taitokeskuksessa (8 h; Orientoiva harjoittelu ja Orientoiva harjoittelu, simulaatiot)

Vammaisen hoitotyö 1 op: kokonaistuntimäärä 27 h , joka sisältää 6 h luentoa..

Sisällön jaksotus

Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö 3 op
Osa 2 Vammaisten hoitotyö 1 op
Osa 3 Lääkelasku 0 op
Osa 4 Orientoiva harjoittelu 0 op
Osa 5 Orientoiva harjoittelu, simulaatiot 1 op

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

ei ole

Lisätietoja opiskelijoille

Toteutussuunnitelma päivittyy opintojakson alkuun mennessä.

Orientaatiotunnilla on läsnäolovelvollisuus. Läsnäolo varmistaa pääsyn opintojaksolle. Läsnäoloa orientaatiossa edellytetään, vaikka olisi suorittanut jo aiemmin osan toteutuksesta.

Opetukseen valmistaudutaan perehtymällä annettuihin materiaaleihin niin pyydettäessä.

Ennen Taitokeskuksella pidettäviä orientoivan harjoittelun tunteja tulee perehtyä Lasten ja nuorten taitopaja -materiaaliin moodlessa, linkki: https://moodle.tuni.fi/course/view.php?id=8301 ja suorittaa Lasten hätätilanteet ja elvytys-verkkokurssi.

Ilmoittautumisaika

16.01.2023 - 23.02.2023

Ajoitus

08.03.2023 - 07.05.2023

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sairaanhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Ulla Markkanen
  • Sanna Eironen
Vastuuhenkilö

Sanna Eironen

Ryhmät
  • 21SH2E
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma 21SH2E

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija
- tietää lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet ja osaa soveltaa niitä hoitotyössä
- osaa toimia eettisesti lasten hoitotyön periaatteiden mukaisesti yhteistyössä lapsen ja perheen kanssa moniammatillisen työryhmän jäsenenä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja kohdata hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- kykenee ammatilliseen vuorovaikutukseen eri-ikäisten lasten, nuorten ja vammaisten sekä heidän läheistensä kanssa käyttäen erilaisia kommunikointitapoja
- osaa tukea terveen, sairaan ja vammaisen lapsen kasvua ja kehitystä
- osaa tukea ja ohjata perhettä vanhemmuudessa, lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa sekä tunnistaa niihin liittyviä riskitekijöitä perheiden tarpeet ja voimavarat huomioiden
- osaa ohjatusti suunnitella ja toteuttaa ja arvioida lapsen ja perheen hoitotyötä sekä ohjata näyttöön perustuvaa tietoa käyttäen
- osaa soveltaa tietojaan keskeisimmistä lasten ja nuorten sairauksista toteuttaessaan hoitotyötä
- tietää geenitiedon vaikutuksen perheen ohjauksessa
- osaa toimia hätätilanteissa ja lapsen elvytyksessä tilannetietoisesti
- osaa turvallisesti toteuttaa lasten lääke- ja nestehoitoa
- osaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettävät keskeisimmät toimenpiteet ja menetelmät
- osaa soveltaa tietojaan vammaisuudesta toteuttaessaan kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyötä sekä tukea toimintakykyä

Sisältö (OJ)

- lapsen ja nuoren kasvu, kehitys, kasvatus ja päivittäinen hoito
- vanhemmuuden tukeminen, lapsen, nuoren ja perheen hyvinvointiin liittyvät riskitekijät
- kaltoinkohtelun tunnistaminen ja siihen puuttuminen
- lasta, nuorta ja vammaista koskevat keskeisimmät oikeudet
- lasten hoitotyön periaatteet
- lapsen, nuoren ja perheen hoitoprosessi
- lapsen ja perheen ohjausmenetelmät ja vaikuttavuuden arviointi
- lapsen ja nuoren sairauden ja vammaisuuden vaikutus lapseen ja perheeseen
- vuorovaikutus, leikki ja kommunikointimenetelmät lapsen, nuoren, vammaisen ja perheen kanssa hoitotyön eri tilanteissa
- lapsen ja perheen hoitotyö ja lasten tavallisimmat sairaudet ja vammautumisen syyt
- lapsen elintoimintojen tarkkailu
- eri-ikäisen lapsen peruselvytys
- tavallisimmat sairaan lapsen tutkimukset ja hoitotoimenpiteet
- lasten lääke- ja nestehoidon perusteet ja eri-ikäisen lapsen kivun hoitotyö
- lapsen kuolema
- lasten ravitsemuksen erityiskysymykset
- tavallisimmat lastentaudit ja geenitiedon vaikutus lapsen ja perheen ohjauksessa

Esitietovaatimukset (OJ)

Ensimmäisen vuoden opinnoista 30 op suoritettuna, sisältäen opintojakson lääkehoito ja lääkelaskut. Osallistunut laskimonsisäinen nestehoito ja verensiirto toteutukselle.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija
- tunnistaa lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet
- tunnistaa eettisten ja lasten hoitotyön periaatteiden merkityksen moniammatillisessa hoitotyössä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja tunnistaa hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- tunnistaa omat vuorovaikutustaitonsa ja leikin merkityksen lasten, nuorten ja vammaisten hoitotyössä ja oppimisympäristössä
- tunnistaa eri-ikäisen lapsen kasvun, kehityksen ja hoitamisen pääpiirteet sekä perheen tukemismuodot
- tunnistaa perheen tuen ja ohjauksen tarpeen lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa ja niihin liittyvissä riskitekijöissä
- tunnistaa lasten hoitotyön prosessin ja tunnistaa näyttöön perustuvan tiedon tärkeäksi lasten ja perheiden ohjauksessa
- tunnistaa lasten ja nuorten keskeisimpiä sairauksia
- tunnistaa geenitiedon vaikutuksen perheen ohjaukseen
- tunnistaa hätätilanteet ja osaa toimia ohjatusti lapsen elvytyksessä
- suoriutuu virheettömästi lääkelaskuista ja tunnistaa lasten lääke- ja nestehoidon perusteet
- tunnistaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettävät tavallisimmat toimenpiteet ja menetelmät
- tunnistaa kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyön pääperiaatteita

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija
- tietää lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet
- tietää eettisten ja lasten hoitotyön periaatteiden merkityksen ja osaa soveltaa niitä moniammatillisessa hoitotyössä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja kohtaa hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- tietää omat vuorovaikutustaitonsa ja ymmärtää leikin merkityksen lasten, nuorten ja vammaisten hoitotyössä ja oppimisympäristössä sekä on valmis kehittämään niitä
- osaa arvioida eri-ikäisen lapsen kasvun, kehityksen ja hoitamisen pääpiirteet sekä perheen tukemistarpeita sekä tietää perheen tukemismuodot
- ymmärtää perheen tuen ja ohjauksen tarpeen lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa ja niihin liittyvissä riskitekijöissä ja osaa soveltaa niitä ohjauksessa
- osaa lasten hoitotyön prosessin ja osaa käyttää näyttöön perustuvaa tietoa lasten ja perheiden ohjauksessa
- tietää lasten ja nuorten keskeisimmät sairaudet ja osaa soveltaa toteuttaessaan hoitotyötä tietojaan
- tietää geenitiedon vaikutuksen perheen ohjaukseen
- osaa toimia lapsen hätätilanteissa ja elvytyksessä
- suoriutuu virheettömästi lääkelaskuista ja lasten lääke- ja nestehoidon perusteista
- tietää ja osaa soveltaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettäviä tavallisimpia toimenpiteitä ja menetelmiä
- tietää ja osaa soveltaa kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyön pääperiaatteita ja tukea toimintakykyä

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija
- tietää lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet ja osaa perustellusti soveltaa niitä hoitotyössä
- tietää eettisten ja lasten hoitotyön periaatteiden merkityksen ja osaa monipuolisesti soveltaa niitä moniammatillisessa hoitotyössä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja osaa kohdata hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- osaa kehittää vuorovaikutustaitojaan ja osaa soveltaa leikkiä lasten, nuorten ja vammaisten hoitotyössä ja oppimisympäristöissä sekä on valmis kehittämään ryhmän vuorovaikutustaitoja
- osaa arvioida ja tukea eri-ikäisen lapsen kasvua, kehitystä ja hoitamista sekä tietää ja osaa käyttää perheen tukemismuotoja
- ymmärtää perheen tuen ja ohjauksen tarpeen lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa ja niihin liittyvissä riskitekijöissä ja - osaa soveltaa niitä ohjauksessa monipuolisesti
- osaa lasten hoitotyön prosessin ja osaa soveltaa näyttöön perustuvaa tietoa lasten ja perheiden ohjauksessa yksilö- ja perhekeskeisesti
- osaa toteuttaessaan hoitotyötä soveltaa laaja-alaisesti tietojaan lasten ja nuorten sairauksista
- tietää geenitiedon vaikutuksen perheen ohjaukseen
- osaa toimia lapsen hätätilanteissa ja elvytyksessä tilannetietoisesti
- suoriutuu virheettömästi lääkelaskuista ja hallitsee lasten lääke- ja nestehoidon perusteet
- tietää ja osaa soveltaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettäviä toimenpiteitä ja menetelmiä
- osaa soveltaa asiakaslähtöisesti kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyön pääperiaatteita ja tukea toimintakykyä

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Osan 1 (Lasten ja nuorten hoitotyö 3 op) ja osan 3 (Lääkelasku) yhteinen tentti on examissa vk 17-18/2023

1. uusinta viikko 22/2023 Examissa.
2. uusinta viikkoa 32/2023 Examissa.

Tentti on hylätty, mikäli tenttivastauksen perusteella potilasturvallisuus vaarantuu oleellisesti, esim. lapsi menehtyisi väärän lääkityksen tai ohjeistuksen myötä.

Korotuskoe viikko 32/2023 Examissa. Jos haluat osallistua korotuskokeeseen, ota yhteys vk 22/2023 mennessä opintojakson vastuuopettajaan sähköpostitse. HUOM! Korotuskokeeseen sisältyy kaikki opintojakson osat eli vain yhtä opintojakson osaa ei voi korottaa.

Lisäksi toteutukseen kuuluu kaksi välitenttiä, jotka tulee olla suoritettuna ennen varsinaista tenttiä.Ravitsemuksen Moodletentti tehdään lukujärjestykseen merkityllä ravitsemuksen oppitunnilla ja Lapsen kasvu ja kehitys -tentti tehdään itsenäisesti 16.4.2023 mennessä.Tentin voi uusia kaksi kertaa kyseisenä aikana, mikäli se ei ensimmäisellä kerralla ole läpi (läpipääsyn raja 15/ 20 pistettä).

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö
-Numeerisesti arvioitava (0-5) tentti, hyväksytysti suoritut välitentit

Osa 2 Vammaisten hoitotyö
-Hyväksytty/ hylätty. Osallistuminen seminaariin ja mindmap

Osa 3 Lääkelasku
-Hyväksytty/hylätty. Hyväksytyn suorituksen edellytyksenä lääkelaskun suorittaminen hyväksytysti.

Osa 4 Orientoiva harjoittelu
-Hyväksytty / hylätty. 100% osallistuminen tunneille, aktiivinen osallistuminen opetukseen, perehtyminen ennakkomateriaaliin ja ennakkotehtävän tekeminen.

Osa 5 Orientoiva harjoittelu, simulaatiot
-Hyväksytty/hylätty. 100% osallistuminen tunneille, aktiivinen osallistuminen opetukseen.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Teoria-opetus:lähiopetuksena koululla,verkko-oppiminen, pienryhmätyöskentely (orientoiva harjoittelu) Taitokeskuksella (läsnäolovelvollinen), yhteistoiminnallinen oppiminen, seminaari (läsnäolovelvollinen)

Oppimateriaalit

Tenttimateriaali
Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö ja lastentaudit
1.Storvik-Sydänmaa, Tervajärvi & Hammar: Lapsen ja perheen hoitotyö, SanomaPro Oy, Helsinki, 2019: soveltuvin osin, jotka ilmoitetaan orientaatiotunnilla
2.Kela:n internetsivut: Jos lapsi sairastuu ja Alle 16-vuotiaan vammaistuki
3.Hoitosuositukset: Perheessä tapahtuvan lapsen kaltoinkohtelun riskiolojen tunnistaminen - ja Leikki-ikäisen emotionaalinen tuki päiväkirurgisessa hoitotyössä -hoitosuositus.
4. Käypähoito -suositukset: Atooppinen ekseema, Alahengitystieinfektiot (lapset), Virtsatieinfektiot, Elvytys (lasten elvytys): soveltuvin osin
5.Luennoitsijan erikseen nimeämä materiaali

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Lasten ja nuorten hoitotyö 4op: kokonaistuntimäärä 108 h sisältää osallistumisen opetukseen ja itsenäisen opiskelun. Läsnäolovelvollisuus on orientaatiotunnilla (2h) ja orientoivan harjoittelun tunneilla Taitokeskuksessa (8 h; Orientoiva harjoittelu ja Orientoiva harjoittelu, simulaatiot)

Ainoastaan orientaatiotuntiin on mahdollisuus osallistua etänä. Teoriaopetus toteutuu muilta osin lähiopetuksena koululla.

Orientoivan harjoittelun pienryhmäjako tehdään orientaatiotunnilla.

Vammaisen hoitotyö 1 op: kokonaistuntimäärä 27 h , joka sisältää 2 h luento-opetusta ja 4 h läsnäolopakollista seminaaria sekä 21 tuntia itsenäistä opiskelua.

Sisällön jaksotus

Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö 3 op
Osa 2 Vammaisten hoitotyö 1 op
Osa 3 Lääkelasku 0 op
Osa 4 Orientoiva harjoittelu 0 op
Osa 5 Orientoiva harjoittelu, simulaatiot 1 op

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

ei ole

Lisätietoja opiskelijoille

Toteutussuunnitelma päivittyy opintojakson alkuun mennessä, muutokset mahdollisia.

Orientaatiotunnilla on läsnäolovelvollisuus. Läsnäolo varmistaa pääsyn opintojaksolle. Läsnäoloa orientaatiossa edellytetään, vaikka olisi suorittanut jo aiemmin osan toteutuksesta.

Opetukseen valmistaudutaan perehtymällä annettuihin materiaaleihin niin pyydettäessä.

Ennen Taitokeskuksella pidettäviä orientoivan harjoittelun tunteja tulee perehtyä Lasten ja nuorten taitopaja -materiaaliin moodlessa, linkki: https://moodle.tuni.fi/course/view.php?id=8301 ja suorittaa Lasten hätätilanteet ja elvytys-verkkokurssi.

Ilmoittautumisaika

05.12.2022 - 23.01.2023

Ajoitus

30.01.2023 - 19.03.2023

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sairaanhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Ulla Markkanen
  • Sanna Eironen
Vastuuhenkilö

Ulla Markkanen

Ryhmät
  • 21SH2D
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma 21SH2D

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija
- tietää lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet ja osaa soveltaa niitä hoitotyössä
- osaa toimia eettisesti lasten hoitotyön periaatteiden mukaisesti yhteistyössä lapsen ja perheen kanssa moniammatillisen työryhmän jäsenenä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja kohdata hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- kykenee ammatilliseen vuorovaikutukseen eri-ikäisten lasten, nuorten ja vammaisten sekä heidän läheistensä kanssa käyttäen erilaisia kommunikointitapoja
- osaa tukea terveen, sairaan ja vammaisen lapsen kasvua ja kehitystä
- osaa tukea ja ohjata perhettä vanhemmuudessa, lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa sekä tunnistaa niihin liittyviä riskitekijöitä perheiden tarpeet ja voimavarat huomioiden
- osaa ohjatusti suunnitella ja toteuttaa ja arvioida lapsen ja perheen hoitotyötä sekä ohjata näyttöön perustuvaa tietoa käyttäen
- osaa soveltaa tietojaan keskeisimmistä lasten ja nuorten sairauksista toteuttaessaan hoitotyötä
- tietää geenitiedon vaikutuksen perheen ohjauksessa
- osaa toimia hätätilanteissa ja lapsen elvytyksessä tilannetietoisesti
- osaa turvallisesti toteuttaa lasten lääke- ja nestehoitoa
- osaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettävät keskeisimmät toimenpiteet ja menetelmät
- osaa soveltaa tietojaan vammaisuudesta toteuttaessaan kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyötä sekä tukea toimintakykyä

Sisältö (OJ)

- lapsen ja nuoren kasvu, kehitys, kasvatus ja päivittäinen hoito
- vanhemmuuden tukeminen, lapsen, nuoren ja perheen hyvinvointiin liittyvät riskitekijät
- kaltoinkohtelun tunnistaminen ja siihen puuttuminen
- lasta, nuorta ja vammaista koskevat keskeisimmät oikeudet
- lasten hoitotyön periaatteet
- lapsen, nuoren ja perheen hoitoprosessi
- lapsen ja perheen ohjausmenetelmät ja vaikuttavuuden arviointi
- lapsen ja nuoren sairauden ja vammaisuuden vaikutus lapseen ja perheeseen
- vuorovaikutus, leikki ja kommunikointimenetelmät lapsen, nuoren, vammaisen ja perheen kanssa hoitotyön eri tilanteissa
- lapsen ja perheen hoitotyö ja lasten tavallisimmat sairaudet ja vammautumisen syyt
- lapsen elintoimintojen tarkkailu
- eri-ikäisen lapsen peruselvytys
- tavallisimmat sairaan lapsen tutkimukset ja hoitotoimenpiteet
- lasten lääke- ja nestehoidon perusteet ja eri-ikäisen lapsen kivun hoitotyö
- lapsen kuolema
- lasten ravitsemuksen erityiskysymykset
- tavallisimmat lastentaudit ja geenitiedon vaikutus lapsen ja perheen ohjauksessa

Esitietovaatimukset (OJ)

Ensimmäisen vuoden opinnoista 30 op suoritettuna, sisältäen opintojakson lääkehoito ja lääkelaskut. Osallistunut laskimonsisäinen nestehoito ja verensiirto toteutukselle.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija
- tunnistaa lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet
- tunnistaa eettisten ja lasten hoitotyön periaatteiden merkityksen moniammatillisessa hoitotyössä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja tunnistaa hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- tunnistaa omat vuorovaikutustaitonsa ja leikin merkityksen lasten, nuorten ja vammaisten hoitotyössä ja oppimisympäristössä
- tunnistaa eri-ikäisen lapsen kasvun, kehityksen ja hoitamisen pääpiirteet sekä perheen tukemismuodot
- tunnistaa perheen tuen ja ohjauksen tarpeen lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa ja niihin liittyvissä riskitekijöissä
- tunnistaa lasten hoitotyön prosessin ja tunnistaa näyttöön perustuvan tiedon tärkeäksi lasten ja perheiden ohjauksessa
- tunnistaa lasten ja nuorten keskeisimpiä sairauksia
- tunnistaa geenitiedon vaikutuksen perheen ohjaukseen
- tunnistaa hätätilanteet ja osaa toimia ohjatusti lapsen elvytyksessä
- suoriutuu virheettömästi lääkelaskuista ja tunnistaa lasten lääke- ja nestehoidon perusteet
- tunnistaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettävät tavallisimmat toimenpiteet ja menetelmät
- tunnistaa kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyön pääperiaatteita

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija
- tietää lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet
- tietää eettisten ja lasten hoitotyön periaatteiden merkityksen ja osaa soveltaa niitä moniammatillisessa hoitotyössä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja kohtaa hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- tietää omat vuorovaikutustaitonsa ja ymmärtää leikin merkityksen lasten, nuorten ja vammaisten hoitotyössä ja oppimisympäristössä sekä on valmis kehittämään niitä
- osaa arvioida eri-ikäisen lapsen kasvun, kehityksen ja hoitamisen pääpiirteet sekä perheen tukemistarpeita sekä tietää perheen tukemismuodot
- ymmärtää perheen tuen ja ohjauksen tarpeen lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa ja niihin liittyvissä riskitekijöissä ja osaa soveltaa niitä ohjauksessa
- osaa lasten hoitotyön prosessin ja osaa käyttää näyttöön perustuvaa tietoa lasten ja perheiden ohjauksessa
- tietää lasten ja nuorten keskeisimmät sairaudet ja osaa soveltaa toteuttaessaan hoitotyötä tietojaan
- tietää geenitiedon vaikutuksen perheen ohjaukseen
- osaa toimia lapsen hätätilanteissa ja elvytyksessä
- suoriutuu virheettömästi lääkelaskuista ja lasten lääke- ja nestehoidon perusteista
- tietää ja osaa soveltaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettäviä tavallisimpia toimenpiteitä ja menetelmiä
- tietää ja osaa soveltaa kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyön pääperiaatteita ja tukea toimintakykyä

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija
- tietää lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet ja osaa perustellusti soveltaa niitä hoitotyössä
- tietää eettisten ja lasten hoitotyön periaatteiden merkityksen ja osaa monipuolisesti soveltaa niitä moniammatillisessa hoitotyössä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja osaa kohdata hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- osaa kehittää vuorovaikutustaitojaan ja osaa soveltaa leikkiä lasten, nuorten ja vammaisten hoitotyössä ja oppimisympäristöissä sekä on valmis kehittämään ryhmän vuorovaikutustaitoja
- osaa arvioida ja tukea eri-ikäisen lapsen kasvua, kehitystä ja hoitamista sekä tietää ja osaa käyttää perheen tukemismuotoja
- ymmärtää perheen tuen ja ohjauksen tarpeen lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa ja niihin liittyvissä riskitekijöissä ja - osaa soveltaa niitä ohjauksessa monipuolisesti
- osaa lasten hoitotyön prosessin ja osaa soveltaa näyttöön perustuvaa tietoa lasten ja perheiden ohjauksessa yksilö- ja perhekeskeisesti
- osaa toteuttaessaan hoitotyötä soveltaa laaja-alaisesti tietojaan lasten ja nuorten sairauksista
- tietää geenitiedon vaikutuksen perheen ohjaukseen
- osaa toimia lapsen hätätilanteissa ja elvytyksessä tilannetietoisesti
- suoriutuu virheettömästi lääkelaskuista ja hallitsee lasten lääke- ja nestehoidon perusteet
- tietää ja osaa soveltaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettäviä toimenpiteitä ja menetelmiä
- osaa soveltaa asiakaslähtöisesti kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyön pääperiaatteita ja tukea toimintakykyä

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Osan 1 (Lasten ja nuorten hoitotyö 3 op) ja osan 3 (Lääkelasku) yhteinen tentti on examissa vk 11-12/2023

1. uusinta viikko 16/2023 Examissa.
2. uusinta viikkoa 20/2023 Examissa.

Tentti on hylätty, mikäli tenttivastauksen perusteella potilasturvallisuus vaarantuu oleellisesti, esim. lapsi menehtyisi väärän lääkityksen tai ohjeistuksen myötä.

Korotuskoe viikko 20/2023 Examissa. Jos haluat osallistua korotuskokeeseen, ota yhteys 17.4.2023 mennessä opintojakson vastuuopettajaan sähköpostitse. HUOM! Korotuskokeeseen sisältyy kaikki opintojakson osat eli vain yhtä opintojakson osaa ei voi korottaa.

Lisäksi toteutukseen kuuluu kaksi välitenttiä, jotka tulee olla suoritettuna ennen varsinaista tenttiä.Ravitsemuksen Moodletentti tehdään lukujärjestykseen merkityllä ravitsemuksen oppitunnilla ja Lapsen kasvu ja kehitys -tentti tehdään itsenäisesti 12.3.2023 klo 16 mennessä.Tentin voi uusi kaksi kertaa kyseisenä aikana, mikäli se ei ensimmäisellä kerralla ole läpi (läpipääsynraja 15/ 20 pistettä).

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö
-Numeerisesti arvioitava (0-5) tentti, hyväksytysti suoritut välitentit

Osa 2 Vammaisten hoitotyö
-Hyväksytty/ hylätty. Osallistuminen seminaariin ja mindmap

Osa 3 Lääkelasku
-Hyväksytty/hylätty. Hyväksytyn suorituksen edellytyksenä lääkelaskun suorittaminen hyväksytysti.

Osa 4 Orientoiva harjoittelu
-Hyväksytty / hylätty. 100% osallistuminen tunneille, aktiivinen osallistuminen opetukseen, perehtyminen ennakkomateriaaliin ja ennakkotehtävän tekeminen.

Osa 5 Orientoiva harjoittelu, simulaatiot
-Hyväksytty/hylätty. 100% osallistuminen tunneille, aktiivinen osallistuminen opetukseen.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Teoria-opetus:lähiopetuksena koululla,verkko-oppiminen, pienryhmätyöskentely (orientoiva harjoittelu) Taitokeskuksella (läsnäolovelvollinen), yhteistoiminnallinen oppiminen, seminaari (läsnäolovelvollinen)

Oppimateriaalit

Tenttimateriaali
Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö ja lastentaudit
1.Storvik-Sydänmaa, Tervajärvi & Hammar: Lapsen ja perheen hoitotyö, SanomaPro Oy, Helsinki, 2019: soveltuvin osin, jotka ilmoitetaan orientaatiotunnilla
2.Kela:n internetsivut: Jos lapsi sairastuu ja Alle 16-vuotiaan vammaistuki
3.Hoitosuositukset: Perheessä tapahtuvan lapsen kaltoinkohtelun riskiolojen tunnistaminen - ja Leikki-ikäisen emotionaalinen tuki päiväkirurgisessa hoitotyössä -hoitosuositus.
4. Käypähoito -suositukset: Atooppinen ekseema, Alahengitystieinfektiot (lapset), Virtsatieinfektiot, Elvytys (lasten elvytys): soveltuvin osin
5.Luennoitsijan erikseen nimeämä materiaali

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Lasten ja nuorten hoitotyö 4op: kokonaistuntimäärä 108 h sisältää osallistumisen opetukseen ja itsenäisen opiskelun. Läsnäolovelvollisuus on orientaatiotunnilla (2h) ja orientoivan harjoittelun tunneilla Taitokeskuksessa (8 h; Orientoiva harjoittelu ja Orientoiva harjoittelu, simulaatiot)

Vammaisen hoitotyö 1 op: kokonaistuntimäärä 27 h , joka sisältää 2 h luento-opetusta ja 4 h läsnäolopakollista seminaaria sekä 21 tuntia itsenäistä opiskelua.

Sisällön jaksotus

Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö 3 op
Osa 2 Vammaisten hoitotyö 1 op
Osa 3 Lääkelasku 0 op
Osa 4 Orientoiva harjoittelu 0 op
Osa 5 Orientoiva harjoittelu, simulaatiot 1 op

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

ei ole

Lisätietoja opiskelijoille

Toteutussuunnitelma päivittyy opintojakson alkuun mennessä.

Orientaatiotunnilla on läsnäolovelvollisuus. Läsnäolo varmistaa pääsyn opintojaksolle. Läsnäoloa orientaatiossa edellytetään, vaikka olisi suorittanut jo aiemmin osan toteutuksesta.

Opetukseen valmistaudutaan perehtymällä annettuihin materiaaleihin niin pyydettäessä.

Ennen Taitokeskuksella pidettäviä orientoivan harjoittelun tunteja tulee perehtyä Lasten ja nuorten taitopaja -materiaaliin moodlessa, linkki: https://moodle.tuni.fi/course/view.php?id=8301 ja suorittaa Lasten hätätilanteet ja elvytys-verkkokurssi.

Ilmoittautumisaika

05.12.2022 - 01.01.2023

Ajoitus

02.01.2023 - 29.01.2023

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sairaanhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Ulla Markkanen
  • Sanna Eironen
  • Lasse Tervajärvi
Vastuuhenkilö

Sanna Eironen

Ryhmät
  • 21SH2A
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma 21SH2A

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija
- tietää lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet ja osaa soveltaa niitä hoitotyössä
- osaa toimia eettisesti lasten hoitotyön periaatteiden mukaisesti yhteistyössä lapsen ja perheen kanssa moniammatillisen työryhmän jäsenenä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja kohdata hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- kykenee ammatilliseen vuorovaikutukseen eri-ikäisten lasten, nuorten ja vammaisten sekä heidän läheistensä kanssa käyttäen erilaisia kommunikointitapoja
- osaa tukea terveen, sairaan ja vammaisen lapsen kasvua ja kehitystä
- osaa tukea ja ohjata perhettä vanhemmuudessa, lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa sekä tunnistaa niihin liittyviä riskitekijöitä perheiden tarpeet ja voimavarat huomioiden
- osaa ohjatusti suunnitella ja toteuttaa ja arvioida lapsen ja perheen hoitotyötä sekä ohjata näyttöön perustuvaa tietoa käyttäen
- osaa soveltaa tietojaan keskeisimmistä lasten ja nuorten sairauksista toteuttaessaan hoitotyötä
- tietää geenitiedon vaikutuksen perheen ohjauksessa
- osaa toimia hätätilanteissa ja lapsen elvytyksessä tilannetietoisesti
- osaa turvallisesti toteuttaa lasten lääke- ja nestehoitoa
- osaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettävät keskeisimmät toimenpiteet ja menetelmät
- osaa soveltaa tietojaan vammaisuudesta toteuttaessaan kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyötä sekä tukea toimintakykyä

Sisältö (OJ)

- lapsen ja nuoren kasvu, kehitys, kasvatus ja päivittäinen hoito
- vanhemmuuden tukeminen, lapsen, nuoren ja perheen hyvinvointiin liittyvät riskitekijät
- kaltoinkohtelun tunnistaminen ja siihen puuttuminen
- lasta, nuorta ja vammaista koskevat keskeisimmät oikeudet
- lasten hoitotyön periaatteet
- lapsen, nuoren ja perheen hoitoprosessi
- lapsen ja perheen ohjausmenetelmät ja vaikuttavuuden arviointi
- lapsen ja nuoren sairauden ja vammaisuuden vaikutus lapseen ja perheeseen
- vuorovaikutus, leikki ja kommunikointimenetelmät lapsen, nuoren, vammaisen ja perheen kanssa hoitotyön eri tilanteissa
- lapsen ja perheen hoitotyö ja lasten tavallisimmat sairaudet ja vammautumisen syyt
- lapsen elintoimintojen tarkkailu
- eri-ikäisen lapsen peruselvytys
- tavallisimmat sairaan lapsen tutkimukset ja hoitotoimenpiteet
- lasten lääke- ja nestehoidon perusteet ja eri-ikäisen lapsen kivun hoitotyö
- lapsen kuolema
- lasten ravitsemuksen erityiskysymykset
- tavallisimmat lastentaudit ja geenitiedon vaikutus lapsen ja perheen ohjauksessa

Esitietovaatimukset (OJ)

Ensimmäisen vuoden opinnoista 30 op suoritettuna, sisältäen opintojakson lääkehoito ja lääkelaskut. Osallistunut laskimonsisäinen nestehoito ja verensiirto toteutukselle.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija
- tunnistaa lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet
- tunnistaa eettisten ja lasten hoitotyön periaatteiden merkityksen moniammatillisessa hoitotyössä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja tunnistaa hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- tunnistaa omat vuorovaikutustaitonsa ja leikin merkityksen lasten, nuorten ja vammaisten hoitotyössä ja oppimisympäristössä
- tunnistaa eri-ikäisen lapsen kasvun, kehityksen ja hoitamisen pääpiirteet sekä perheen tukemismuodot
- tunnistaa perheen tuen ja ohjauksen tarpeen lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa ja niihin liittyvissä riskitekijöissä
- tunnistaa lasten hoitotyön prosessin ja tunnistaa näyttöön perustuvan tiedon tärkeäksi lasten ja perheiden ohjauksessa
- tunnistaa lasten ja nuorten keskeisimpiä sairauksia
- tunnistaa geenitiedon vaikutuksen perheen ohjaukseen
- tunnistaa hätätilanteet ja osaa toimia ohjatusti lapsen elvytyksessä
- suoriutuu virheettömästi lääkelaskuista ja tunnistaa lasten lääke- ja nestehoidon perusteet
- tunnistaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettävät tavallisimmat toimenpiteet ja menetelmät
- tunnistaa kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyön pääperiaatteita

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija
- tietää lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet
- tietää eettisten ja lasten hoitotyön periaatteiden merkityksen ja osaa soveltaa niitä moniammatillisessa hoitotyössä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja kohtaa hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- tietää omat vuorovaikutustaitonsa ja ymmärtää leikin merkityksen lasten, nuorten ja vammaisten hoitotyössä ja oppimisympäristössä sekä on valmis kehittämään niitä
- osaa arvioida eri-ikäisen lapsen kasvun, kehityksen ja hoitamisen pääpiirteet sekä perheen tukemistarpeita sekä tietää perheen tukemismuodot
- ymmärtää perheen tuen ja ohjauksen tarpeen lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa ja niihin liittyvissä riskitekijöissä ja osaa soveltaa niitä ohjauksessa
- osaa lasten hoitotyön prosessin ja osaa käyttää näyttöön perustuvaa tietoa lasten ja perheiden ohjauksessa
- tietää lasten ja nuorten keskeisimmät sairaudet ja osaa soveltaa toteuttaessaan hoitotyötä tietojaan
- tietää geenitiedon vaikutuksen perheen ohjaukseen
- osaa toimia lapsen hätätilanteissa ja elvytyksessä
- suoriutuu virheettömästi lääkelaskuista ja lasten lääke- ja nestehoidon perusteista
- tietää ja osaa soveltaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettäviä tavallisimpia toimenpiteitä ja menetelmiä
- tietää ja osaa soveltaa kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyön pääperiaatteita ja tukea toimintakykyä

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija
- tietää lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet ja osaa perustellusti soveltaa niitä hoitotyössä
- tietää eettisten ja lasten hoitotyön periaatteiden merkityksen ja osaa monipuolisesti soveltaa niitä moniammatillisessa hoitotyössä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja osaa kohdata hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- osaa kehittää vuorovaikutustaitojaan ja osaa soveltaa leikkiä lasten, nuorten ja vammaisten hoitotyössä ja oppimisympäristöissä sekä on valmis kehittämään ryhmän vuorovaikutustaitoja
- osaa arvioida ja tukea eri-ikäisen lapsen kasvua, kehitystä ja hoitamista sekä tietää ja osaa käyttää perheen tukemismuotoja
- ymmärtää perheen tuen ja ohjauksen tarpeen lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa ja niihin liittyvissä riskitekijöissä ja - osaa soveltaa niitä ohjauksessa monipuolisesti
- osaa lasten hoitotyön prosessin ja osaa soveltaa näyttöön perustuvaa tietoa lasten ja perheiden ohjauksessa yksilö- ja perhekeskeisesti
- osaa toteuttaessaan hoitotyötä soveltaa laaja-alaisesti tietojaan lasten ja nuorten sairauksista
- tietää geenitiedon vaikutuksen perheen ohjaukseen
- osaa toimia lapsen hätätilanteissa ja elvytyksessä tilannetietoisesti
- suoriutuu virheettömästi lääkelaskuista ja hallitsee lasten lääke- ja nestehoidon perusteet
- tietää ja osaa soveltaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettäviä toimenpiteitä ja menetelmiä
- osaa soveltaa asiakaslähtöisesti kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyön pääperiaatteita ja tukea toimintakykyä

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Osan 1 (Lasten ja nuorten hoitotyö 3 op) ja osan 3 (Lääkelasku) yhteinen tentti on examissa vk 4-5/2023

1. uusinta viikko 10/2023 Examissa.
2. uusinta viikkoa 14/2023 Examissa.

Tentti on hylätty, mikäli tenttivastauksen perusteella potilasturvallisuus vaarantuu oleellisesti, esim. lapsi menehtyisi väärän lääkityksen tai ohjeistuksen myötä.

Korotuskoe viikko 14/2023 Examissa. Jos haluat osallistua korotuskokeeseen, ota yhteys 7.3.2023 mennessä opintojakson vastuuopettajaan sähköpostitse. HUOM! Korotuskokeeseen sisältyy kaikki opintojakson osat eli vain yhtä opintojakson osaa ei voi korottaa.

Lisäksi toteutukseen kuuluu kaksi välitenttiä, jotka tulee olla suoritettuna ennen varsinaista tenttiä.Ravitsemuksen Moodletentti tehdään lukujärjestykseen merkityllä ravitsemuksen oppitunnilla ja Lapsen kasvu ja kehitys -tentti tehdään itsenäisesti 22.1.2023 klo 16 mennessä.Tentin voi uusi kaksi kertaa kyseisenä aikana, mikäli se ei ensimmäisellä kerralla ole läpi (läpipääsyn raja 15/ 20 pistettä).

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö
-Numeerisesti arvioitava (0-5) tentti, hyväksytysti suoritut välitentit

Osa 2 Vammaisten hoitotyö
-Hyväksytty/ hylätty. Osallistuminen seminaariin ja mindmap

Osa 3 Lääkelasku
-Hyväksytty/hylätty. Hyväksytyn suorituksen edellytyksenä lääkelaskun suorittaminen hyväksytysti.

Osa 4 Orientoiva harjoittelu
-Hyväksytty / hylätty. 100% osallistuminen tunneille, aktiivinen osallistuminen opetukseen, perehtyminen ennakkomateriaaliin ja ennakkotehtävän tekeminen.

Osa 5 Orientoiva harjoittelu, simulaatiot
-Hyväksytty/hylätty. 100% osallistuminen tunneille, aktiivinen osallistuminen opetukseen.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Teoria-opetus:lähiopetuksena koululla,verkko-oppiminen, pienryhmätyöskentely (orientoiva harjoittelu) Taitokeskuksella (läsnäolovelvollinen), yhteistoiminnallinen oppiminen, seminaari (läsnäolovelvollinen)

Oppimateriaalit

Tenttimateriaali
Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö ja lastentaudit
1.Storvik-Sydänmaa, Tervajärvi & Hammar: Lapsen ja perheen hoitotyö, SanomaPro Oy, Helsinki, 2019: soveltuvin osin, jotka ilmoitetaan orientaatiotunnilla
2.Kela:n internetsivut: Jos lapsi sairastuu ja Alle 16-vuotiaan vammaistuki
3.Hoitosuositukset: Perheessä tapahtuvan lapsen kaltoinkohtelun riskiolojen tunnistaminen - ja Leikki-ikäisen emotionaalinen tuki päiväkirurgisessa hoitotyössä -hoitosuositus.
4. Käypähoito -suositukset: Atooppinen ekseema, Alahengitystieinfektiot (lapset), Virtsatieinfektiot, Elvytys (lasten elvytys): soveltuvin osin
5.Luennoitsijan erikseen nimeämä materiaali

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Lasten ja nuorten hoitotyö 4op: kokonaistuntimäärä 108 h sisältää osallistumisen opetukseen ja itsenäisen opiskelun. Läsnäolovelvollisuus on orientaatiotunnilla (2h) ja orientoivan harjoittelun tunneilla Taitokeskuksessa (8 h; Orientoiva harjoittelu ja Orientoiva harjoittelu, simulaatiot)

Ainoastaan orientaatiotuntiin (3.1.) on mahdollisuus osallistua etänä, linkki tästä tulee myöhemmin lukujärjestykseen. Orientoivan harjoittelun pienryhmäjako tehdään orientaatiotunnilla.

Vammaisen hoitotyö 1 op: kokonaistuntimäärä 27 h , joka sisältää 2 h luento-opetusta ja 4 h läsnäolopakollista seminaaria sekä 21 tuntia itsenäistä opiskelua.

Sisällön jaksotus

Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö 3 op
Osa 2 Vammaisten hoitotyö 1 op
Osa 3 Lääkelasku 0 op
Osa 4 Orientoiva harjoittelu 0 op
Osa 5 Orientoiva harjoittelu, simulaatiot 1 op

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

ei ole

Lisätietoja opiskelijoille

Toteutussuunnitelma päivittyy opintojakson alkuun mennessä, muutokset mahdollisia.

Orientaatiotunnilla on läsnäolovelvollisuus. Läsnäolo varmistaa pääsyn opintojaksolle. Läsnäoloa orientaatiossa edellytetään, vaikka olisi suorittanut jo aiemmin osan toteutuksesta.

Opetukseen valmistaudutaan perehtymällä annettuihin materiaaleihin niin pyydettäessä.

Ennen Taitokeskuksella pidettäviä orientoivan harjoittelun tunteja tulee perehtyä Lasten ja nuorten taitopaja -materiaaliin moodlessa, linkki: https://moodle.tuni.fi/course/view.php?id=8301 ja suorittaa Lasten hätätilanteet ja elvytys-verkkokurssi.

Ilmoittautumisaika

01.12.2022 - 27.12.2022

Ajoitus

02.01.2023 - 29.01.2023

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sairaanhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Ulla Markkanen
  • Sanna Eironen
Vastuuhenkilö

Ulla Markkanen

Ryhmät
  • 21SH2B
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma 21SH2B

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija
- tietää lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet ja osaa soveltaa niitä hoitotyössä
- osaa toimia eettisesti lasten hoitotyön periaatteiden mukaisesti yhteistyössä lapsen ja perheen kanssa moniammatillisen työryhmän jäsenenä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja kohdata hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- kykenee ammatilliseen vuorovaikutukseen eri-ikäisten lasten, nuorten ja vammaisten sekä heidän läheistensä kanssa käyttäen erilaisia kommunikointitapoja
- osaa tukea terveen, sairaan ja vammaisen lapsen kasvua ja kehitystä
- osaa tukea ja ohjata perhettä vanhemmuudessa, lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa sekä tunnistaa niihin liittyviä riskitekijöitä perheiden tarpeet ja voimavarat huomioiden
- osaa ohjatusti suunnitella ja toteuttaa ja arvioida lapsen ja perheen hoitotyötä sekä ohjata näyttöön perustuvaa tietoa käyttäen
- osaa soveltaa tietojaan keskeisimmistä lasten ja nuorten sairauksista toteuttaessaan hoitotyötä
- tietää geenitiedon vaikutuksen perheen ohjauksessa
- osaa toimia hätätilanteissa ja lapsen elvytyksessä tilannetietoisesti
- osaa turvallisesti toteuttaa lasten lääke- ja nestehoitoa
- osaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettävät keskeisimmät toimenpiteet ja menetelmät
- osaa soveltaa tietojaan vammaisuudesta toteuttaessaan kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyötä sekä tukea toimintakykyä

Sisältö (OJ)

- lapsen ja nuoren kasvu, kehitys, kasvatus ja päivittäinen hoito
- vanhemmuuden tukeminen, lapsen, nuoren ja perheen hyvinvointiin liittyvät riskitekijät
- kaltoinkohtelun tunnistaminen ja siihen puuttuminen
- lasta, nuorta ja vammaista koskevat keskeisimmät oikeudet
- lasten hoitotyön periaatteet
- lapsen, nuoren ja perheen hoitoprosessi
- lapsen ja perheen ohjausmenetelmät ja vaikuttavuuden arviointi
- lapsen ja nuoren sairauden ja vammaisuuden vaikutus lapseen ja perheeseen
- vuorovaikutus, leikki ja kommunikointimenetelmät lapsen, nuoren, vammaisen ja perheen kanssa hoitotyön eri tilanteissa
- lapsen ja perheen hoitotyö ja lasten tavallisimmat sairaudet ja vammautumisen syyt
- lapsen elintoimintojen tarkkailu
- eri-ikäisen lapsen peruselvytys
- tavallisimmat sairaan lapsen tutkimukset ja hoitotoimenpiteet
- lasten lääke- ja nestehoidon perusteet ja eri-ikäisen lapsen kivun hoitotyö
- lapsen kuolema
- lasten ravitsemuksen erityiskysymykset
- tavallisimmat lastentaudit ja geenitiedon vaikutus lapsen ja perheen ohjauksessa

Esitietovaatimukset (OJ)

Ensimmäisen vuoden opinnoista 30 op suoritettuna, sisältäen opintojakson lääkehoito ja lääkelaskut. Osallistunut laskimonsisäinen nestehoito ja verensiirto toteutukselle.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija
- tunnistaa lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet
- tunnistaa eettisten ja lasten hoitotyön periaatteiden merkityksen moniammatillisessa hoitotyössä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja tunnistaa hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- tunnistaa omat vuorovaikutustaitonsa ja leikin merkityksen lasten, nuorten ja vammaisten hoitotyössä ja oppimisympäristössä
- tunnistaa eri-ikäisen lapsen kasvun, kehityksen ja hoitamisen pääpiirteet sekä perheen tukemismuodot
- tunnistaa perheen tuen ja ohjauksen tarpeen lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa ja niihin liittyvissä riskitekijöissä
- tunnistaa lasten hoitotyön prosessin ja tunnistaa näyttöön perustuvan tiedon tärkeäksi lasten ja perheiden ohjauksessa
- tunnistaa lasten ja nuorten keskeisimpiä sairauksia
- tunnistaa geenitiedon vaikutuksen perheen ohjaukseen
- tunnistaa hätätilanteet ja osaa toimia ohjatusti lapsen elvytyksessä
- suoriutuu virheettömästi lääkelaskuista ja tunnistaa lasten lääke- ja nestehoidon perusteet
- tunnistaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettävät tavallisimmat toimenpiteet ja menetelmät
- tunnistaa kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyön pääperiaatteita

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija
- tietää lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet
- tietää eettisten ja lasten hoitotyön periaatteiden merkityksen ja osaa soveltaa niitä moniammatillisessa hoitotyössä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja kohtaa hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- tietää omat vuorovaikutustaitonsa ja ymmärtää leikin merkityksen lasten, nuorten ja vammaisten hoitotyössä ja oppimisympäristössä sekä on valmis kehittämään niitä
- osaa arvioida eri-ikäisen lapsen kasvun, kehityksen ja hoitamisen pääpiirteet sekä perheen tukemistarpeita sekä tietää perheen tukemismuodot
- ymmärtää perheen tuen ja ohjauksen tarpeen lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa ja niihin liittyvissä riskitekijöissä ja osaa soveltaa niitä ohjauksessa
- osaa lasten hoitotyön prosessin ja osaa käyttää näyttöön perustuvaa tietoa lasten ja perheiden ohjauksessa
- tietää lasten ja nuorten keskeisimmät sairaudet ja osaa soveltaa toteuttaessaan hoitotyötä tietojaan
- tietää geenitiedon vaikutuksen perheen ohjaukseen
- osaa toimia lapsen hätätilanteissa ja elvytyksessä
- suoriutuu virheettömästi lääkelaskuista ja lasten lääke- ja nestehoidon perusteista
- tietää ja osaa soveltaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettäviä tavallisimpia toimenpiteitä ja menetelmiä
- tietää ja osaa soveltaa kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyön pääperiaatteita ja tukea toimintakykyä

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija
- tietää lapsen ja vammaisen ihmisen perusoikeudet ja osaa perustellusti soveltaa niitä hoitotyössä
- tietää eettisten ja lasten hoitotyön periaatteiden merkityksen ja osaa monipuolisesti soveltaa niitä moniammatillisessa hoitotyössä
- osaa arvostaa vammaista ihmistä ja osaa kohdata hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana
- osaa kehittää vuorovaikutustaitojaan ja osaa soveltaa leikkiä lasten, nuorten ja vammaisten hoitotyössä ja oppimisympäristöissä sekä on valmis kehittämään ryhmän vuorovaikutustaitoja
- osaa arvioida ja tukea eri-ikäisen lapsen kasvua, kehitystä ja hoitamista sekä tietää ja osaa käyttää perheen tukemismuotoja
- ymmärtää perheen tuen ja ohjauksen tarpeen lapsen ja nuoren kasvatuksessa ja terveellisissä elämäntavoissa ja niihin liittyvissä riskitekijöissä ja - osaa soveltaa niitä ohjauksessa monipuolisesti
- osaa lasten hoitotyön prosessin ja osaa soveltaa näyttöön perustuvaa tietoa lasten ja perheiden ohjauksessa yksilö- ja perhekeskeisesti
- osaa toteuttaessaan hoitotyötä soveltaa laaja-alaisesti tietojaan lasten ja nuorten sairauksista
- tietää geenitiedon vaikutuksen perheen ohjaukseen
- osaa toimia lapsen hätätilanteissa ja elvytyksessä tilannetietoisesti
- suoriutuu virheettömästi lääkelaskuista ja hallitsee lasten lääke- ja nestehoidon perusteet
- tietää ja osaa soveltaa lasten ja nuorten hoitotyössä käytettäviä toimenpiteitä ja menetelmiä
- osaa soveltaa asiakaslähtöisesti kehitysvammaisen tai vammautuneen hoitotyön pääperiaatteita ja tukea toimintakykyä

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Osan 1 (Lasten ja nuorten hoitotyö 3 op) ja osan 3 (Lääkelasku) yhteinen tentti on examissa vk 4-5/2023

1. uusinta viikko 10/2023 Examissa.
2. uusinta viikkoa 14/2023 Examissa.

Tentti on hylätty, mikäli tenttivastauksen perusteella potilasturvallisuus vaarantuu oleellisesti, esim. lapsi menehtyisi väärän lääkityksen tai ohjeistuksen myötä.

Korotuskoe viikko 14/2023 Examissa. Jos haluat osallistua korotuskokeeseen, ota yhteys 7.3.2023 mennessä opintojakson vastuuopettajaan sähköpostitse. HUOM! Korotuskokeeseen sisältyy kaikki opintojakson osat eli vain yhtä opintojakson osaa ei voi korottaa.

Lisäksi toteutukseen kuuluu kaksi välitenttiä, jotka tulee olla suoritettuna ennen varsinaista tenttiä.Ravitsemuksen Moodletentti tehdään lukujärjestykseen merkityllä ravitsemuksen oppitunnilla ja Lapsen kasvu ja kehitys -tentti tehdään itsenäisesti 22.1.2023 klo 16 mennessä.Tentin voi uusi kaksi kertaa kyseisenä aikana, mikäli se ei ensimmäisellä kerralla ole läpi (läpipääsynraja 15/ 20 pistettä).

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö
-Numeerisesti arvioitava (0-5) tentti, hyväksytysti suoritut välitentit

Osa 2 Vammaisten hoitotyö
-Hyväksytty/ hylätty. Osallistuminen seminaariin ja mindmap

Osa 3 Lääkelasku
-Hyväksytty/hylätty. Hyväksytyn suorituksen edellytyksenä lääkelaskun suorittaminen hyväksytysti.

Osa 4 Orientoiva harjoittelu
-Hyväksytty / hylätty. 100% osallistuminen tunneille, aktiivinen osallistuminen opetukseen, perehtyminen ennakkomateriaaliin ja ennakkotehtävän tekeminen.

Osa 5 Orientoiva harjoittelu, simulaatiot
-Hyväksytty/hylätty. 100% osallistuminen tunneille, aktiivinen osallistuminen opetukseen.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Teoria-opetus:lähiopetuksena koululla,verkko-oppiminen, pienryhmätyöskentely (orientoiva harjoittelu) Taitokeskuksella (läsnäolovelvollinen), yhteistoiminnallinen oppiminen, seminaari (läsnäolovelvollinen)

Oppimateriaalit

Tenttimateriaali
Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö ja lastentaudit
1.Storvik-Sydänmaa, Tervajärvi & Hammar: Lapsen ja perheen hoitotyö, SanomaPro Oy, Helsinki, 2019: soveltuvin osin, jotka ilmoitetaan orientaatiotunnilla
2.Kela:n internetsivut: Jos lapsi sairastuu ja Alle 16-vuotiaan vammaistuki
3.Hoitosuositukset: Perheessä tapahtuvan lapsen kaltoinkohtelun riskiolojen tunnistaminen - ja Leikki-ikäisen emotionaalinen tuki päiväkirurgisessa hoitotyössä -hoitosuositus.
4. Käypähoito -suositukset: Atooppinen ekseema, Alahengitystieinfektiot (lapset), Virtsatieinfektiot, Elvytys (lasten elvytys): soveltuvin osin
5.Luennoitsijan erikseen nimeämä materiaali

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Lasten ja nuorten hoitotyö 4op: kokonaistuntimäärä 108 h sisältää osallistumisen opetukseen ja itsenäisen opiskelun. Läsnäolovelvollisuus on orientaatiotunnilla (2h) ja orientoivan harjoittelun tunneilla Taitokeskuksessa (8 h; Orientoiva harjoittelu ja Orientoiva harjoittelu, simulaatiot). Ainoastaan orientaatiotuntiin (3.1.) on mahdollisuus osallistua etänä, linkki tästä tulee myöhemmin lukujärjestykseen. Orientoivan harjoittelun pienryhmäjako tehdään orientaatiotunnilla.

Vammaisen hoitotyö 1 op: kokonaistuntimäärä 27 h , joka sisältää 2 h luento-opetusta ja 4 h läsnäolopakollista seminaaria sekä 21 tuntia itsenäistä opiskelua.

Sisällön jaksotus

Osa 1 Lasten ja nuorten hoitotyö 3 op
Osa 2 Vammaisten hoitotyö 1 op
Osa 3 Lääkelasku 0 op
Osa 4 Orientoiva harjoittelu 0 op
Osa 5 Orientoiva harjoittelu, simulaatiot 1 op

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

ei ole

Lisätietoja opiskelijoille

Toteutussuunnitelma päivittyy opintojakson alkuun mennessä.

Orientaatiotunnilla on läsnäolovelvollisuus. Orientaatiotuntiin (3.1.) on mahdollisuus osallistua etänä, linkki tästä tulee myöhemmin lukujärjestykseen. Orientoivan harjoittelun pienryhmäjako tehdään orientaatiotunnilla. Läsnäolo varmistaa pääsyn opintojaksolle. Läsnäoloa orientaatiossa edellytetään, vaikka olisi suorittanut jo aiemmin osan toteutuksesta.