Siirry suoraan sisältöön

Pääsuunnittelijan tehtävätLaajuus (4 op)

Tunnus: 5B00FB28

Laajuus

4 op

Osaamistavoitteet

Opiskelija tuntee pääsuunnittelijan tehtävien keskeiset sisällöt ja tehtävien kuvaukset.

Opintojakson jälkeen opiskelija pystyä toimimaan vastuullisena rakennuttajana ja/tai pääsuunnittelijana pienissä hankkeissa välttämättömät perustiedot ja taidot halliten. Opiskelija osaa laatia toiminnassa tarvittavia dokumentteja.

Opintojakso antaa hänelle pohjan toimia perehtymisen ja pätevöitymisen jälkeen myös vaativampien hankkeiden pääsuunnittelijana tai rakennuttajana.

Sisältö

Pääsuunnittelijan tehtävät.
Julkiset hankinnat.
Hankesuunnittelu
Urasuunnittelu

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Opiskelijalla on vaikeuksia hahmottaa aiheen perusideoita ja sen vuoksi opitun soveltaminen käytännön työhön on hankalaa. Harjoitustehtävien suoritukset ovat rutiininomaisia ja niiden perustelut ovat haparoivia. Aikaisemmin opitun tiedon osalta ilmenee puutteita .

Aktiivisuus opintojaksolla ja tehtävissä on tyydyttävää tai heikkoa. Opiskelija osaa toimia ryhmässä.

Opiskelija ottaa vastuun omasta suoriutumisestaan. Hän tunnistaa omalle alalle tärkeitä toimintatapoja. Hän tarkastelee ja arvioi asioita omasta näkökulmastaan.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Opiskelija hahmottaa ja jäsentää opintojakson aiheen perusideat ja osaa soveltaa oppimaansa käytännön työhön sekä osaa selittää ammattimaisesti harjoitustöissä tehtyjen valintojen syyt ja seuraukset.

Aktiivisuus opintojaksolla, aikataulun hallinta ja ryhmätyötaidot ovat hyvät. Opiskelija osaa antaa ja vastaanottaa palautetta aktiivisesti ja rakentavasti.

Opiskelija ottaa vastuuta ja sitoutuu oman toiminnan lisäksi myös ryhmän toimintaan. Hän tunnistaa ja noudattaa omalle alalle tärkeitä toimintatapoja. Hän tarkastelee ja arvioi asioita sekä omasta että lähiyhteisön näkökulmasta.

Opiskelija osaa kuvata ja arvioida oman toimintansa taloudellisia ja hyvinvointia lisääviä vaikutuksia.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija hahmottaa opintojaksolla opetetut sekä aikaisemmin opitut asiat sekä osaa soveltaa oppimaansa monipuolisesti ja oivaltavasti käytännön työhön. Opiskelija osaa selittää ja perustella asiantuntevasti sekä ammattimaisesti harjoitustöissä tehtyjen valintojen syyt ja seuraukset.

Opiskelija on osallistunut opetukseen ja ryhmätyöhön aktiivisesti ja sitoutuneesti. Opiskelija käyttää palautetta systemaattisesti oman ja yhteisönsä ammatillisen kasvun välineenä.

Opiskelija osaa toimia yhteistyössä vastuullisesti, joustavasti ja rakentavasti. Hän tarkastelee ja arvioi itseään sekä sitä yhteisöä tai työkokonaisuutta, jossa omalla ammattialallaan toimii.

Opiskelija ymmärtää toimintansa taloudelliset ja hyvinvointia edistävät vaikutukset ja osaa toimia myös niitä ennakoiden.

Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 15.09.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 15.12.2024

Laajuus

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Rakennusarkkitehti

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Rakennusarkkitehdin tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Minna Nyström-Järvinen
Vastuuhenkilö

Minna Nyström-Järvinen

Ryhmät
  • 21I800
    Rakennusarkkitehti

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija tuntee pääsuunnittelijan tehtävien keskeiset sisällöt ja tehtävien kuvaukset.

Opintojakson jälkeen opiskelija pystyä toimimaan vastuullisena rakennuttajana ja/tai pääsuunnittelijana pienissä hankkeissa välttämättömät perustiedot ja taidot halliten. Opiskelija osaa laatia toiminnassa tarvittavia dokumentteja.

Opintojakso antaa hänelle pohjan toimia perehtymisen ja pätevöitymisen jälkeen myös vaativampien hankkeiden pääsuunnittelijana tai rakennuttajana.

Sisältö (OJ)

Pääsuunnittelijan tehtävät.
Julkiset hankinnat.
Hankesuunnittelu
Urasuunnittelu

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelijalla on vaikeuksia hahmottaa aiheen perusideoita ja sen vuoksi opitun soveltaminen käytännön työhön on hankalaa. Harjoitustehtävien suoritukset ovat rutiininomaisia ja niiden perustelut ovat haparoivia. Aikaisemmin opitun tiedon osalta ilmenee puutteita .

Aktiivisuus opintojaksolla ja tehtävissä on tyydyttävää tai heikkoa. Opiskelija osaa toimia ryhmässä.

Opiskelija ottaa vastuun omasta suoriutumisestaan. Hän tunnistaa omalle alalle tärkeitä toimintatapoja. Hän tarkastelee ja arvioi asioita omasta näkökulmastaan.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija hahmottaa ja jäsentää opintojakson aiheen perusideat ja osaa soveltaa oppimaansa käytännön työhön sekä osaa selittää ammattimaisesti harjoitustöissä tehtyjen valintojen syyt ja seuraukset.

Aktiivisuus opintojaksolla, aikataulun hallinta ja ryhmätyötaidot ovat hyvät. Opiskelija osaa antaa ja vastaanottaa palautetta aktiivisesti ja rakentavasti.

Opiskelija ottaa vastuuta ja sitoutuu oman toiminnan lisäksi myös ryhmän toimintaan. Hän tunnistaa ja noudattaa omalle alalle tärkeitä toimintatapoja. Hän tarkastelee ja arvioi asioita sekä omasta että lähiyhteisön näkökulmasta.

Opiskelija osaa kuvata ja arvioida oman toimintansa taloudellisia ja hyvinvointia lisääviä vaikutuksia.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Aika ja paikka

ilmoitetaan moodlessa

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

ilmoitetaan moodlessa

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

aktiiviisuus ja harjoitukset

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

lähi- ja etäopiskelu
osallistava oppiminen
harjoitukset

Oppimateriaalit

ilmoitetaan moodlessa

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

27 h / op

Sisällön jaksotus

ilmoitetaan moodlessa

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

ei ole

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

alumni- ja vierailuluentoja tapauskohtaisesti

Kansainvälisyys

kv-vierailijoita mahdollisuuksien mukaan

Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

01.08.2023 - 18.09.2023

Ajoitus

28.08.2023 - 31.12.2023

Laajuus

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Rakennusarkkitehti

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Rakennusarkkitehdin tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Minna Nyström-Järvinen
Vastuuhenkilö

Hannu Kauranen

Ryhmät
  • 20I800

01.08.2022 - 19.09.2022

Ajoitus

01.08.2022 - 22.12.2022

Laajuus

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Rakennusarkkitehti

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Rakennusarkkitehdin tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Eero Nippala
  • Minna Nyström-Järvinen
Vastuuhenkilö

Minna Nyström-Järvinen

Ryhmät
  • 19I800