Siirry suoraan sisältöön

Opinnäytetyön suunnitteluLaajuus (5 op)

Tunnus: 7F00FH00

Laajuus

5 op

Osaamistavoitteet

Opiskelija
- osaa käyttää kansallisia ja kansainvälisiä tietolähteitä oman opinnäytetyönsä suunnittelussa,
- osaa käyttää sovellettavissa olevaa tietoa kriittisesti,
- tuntee tekijänoikeudet ja osaa kunnioittaa niitä,
- osaa ottaa huomioon sekä tutkimuseettiset että oman alansa eettiset periaatteet,
- osaa valita ja rajata omaa oppimista tukevan ja työelämälähtöisen opinnäytetyöaiheen,
- osaa tehdä TAMKin opinnäytetyöohjeiden mukaisen opinnäytetyösuunnitelman ja perustella tekemänsä valinnat,
- tuntee erilaisia omalle koulutusalalle soveltuvia tutkimuksellisia opinnäytetyön tekemisen tapoja
- osaa valita opinnäytetyöhönsä sopivat aineistonkeruu- ja analysointimenetelmät
- tietää näyttöön perustuvan toiminnan merkityksen oman koulutusalansa kannalta

Sisältö

Hyväksytty opinnäytetyösuunnitelma ja opinnäytetyösopimus tai -lupa ovat edellytyksenä opintojakson suorittamiselle tutkinto-ohjelmakohtaisten suoritusten lisäksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Ilmoittautumisaika

08.06.2025 - 30.08.2025

Ajoitus

04.03.2025 - 22.12.2025

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Software Engineering

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Englanti
Koulutus
  • Bachelor's Degree Programme in Software Engineering
Opettaja
  • Erkki Hietalahti
  • Emmanuel Abruquah
  • Tietojenkäsittely Virtuaalihenkilö
  • Tietotekniikka Virtuaalihenkilö
  • Kirjasto,informaatikko Virtuaalihenkilö
  • Petteri Jekunen
  • Teemu Heinimäki
  • Jussi Ylänen
Vastuuhenkilö

Petteri Jekunen

Ryhmät
  • 22I260EA
    Degree Programme in Software Engineering
  • 22I260EB
    Degree Programme in Software Engineering

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija
- osaa käyttää kansallisia ja kansainvälisiä tietolähteitä oman opinnäytetyönsä suunnittelussa,
- osaa käyttää sovellettavissa olevaa tietoa kriittisesti,
- tuntee tekijänoikeudet ja osaa kunnioittaa niitä,
- osaa ottaa huomioon sekä tutkimuseettiset että oman alansa eettiset periaatteet,
- osaa valita ja rajata omaa oppimista tukevan ja työelämälähtöisen opinnäytetyöaiheen,
- osaa tehdä TAMKin opinnäytetyöohjeiden mukaisen opinnäytetyösuunnitelman ja perustella tekemänsä valinnat,
- tuntee erilaisia omalle koulutusalalle soveltuvia tutkimuksellisia opinnäytetyön tekemisen tapoja
- osaa valita opinnäytetyöhönsä sopivat aineistonkeruu- ja analysointimenetelmät
- tietää näyttöön perustuvan toiminnan merkityksen oman koulutusalansa kannalta

Sisältö (OJ)

Hyväksytty opinnäytetyösuunnitelma ja opinnäytetyösopimus tai -lupa ovat edellytyksenä opintojakson suorittamiselle tutkinto-ohjelmakohtaisten suoritusten lisäksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

02.12.2024 - 17.01.2025

Ajoitus

27.01.2025 - 30.05.2025

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sairaanhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 42

Koulutus
  • Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Anna-Mari Rautiola
  • Stiina Storvik-Sydänmaa
  • Sirja Seppänen
  • Heimo Outinen
  • Terveys Opinnäytetyö Tiimihenkilö
  • Piia Lavonius-Ylönen
  • Mari Vikman
  • Sanna Paloposki
  • Milla Salama
  • Taina Ojaniemi
  • Maija Korpikoski
  • Anne Kivimäki
  • Ilona Jylhäsalo
  • Päivi Lukin
  • Katariina Kunnas
  • Kirsi Mattila
  • Terhi Pekkinen
  • Minna Tiainen
Ryhmät
  • 23SH1B
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma, 23SH1B
  • 23SH2EL
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma, 23SH2EL
  • 23SH1A
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma, 23SH1A
  • 23SH2CL
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma, 23SH2CL
  • 23ASH1
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma, monimuotototeutus

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija
- osaa käyttää kansallisia ja kansainvälisiä tietolähteitä oman opinnäytetyönsä suunnittelussa,
- osaa käyttää sovellettavissa olevaa tietoa kriittisesti,
- tuntee tekijänoikeudet ja osaa kunnioittaa niitä,
- osaa ottaa huomioon sekä tutkimuseettiset että oman alansa eettiset periaatteet,
- osaa valita ja rajata omaa oppimista tukevan ja työelämälähtöisen opinnäytetyöaiheen,
- osaa tehdä TAMKin opinnäytetyöohjeiden mukaisen opinnäytetyösuunnitelman ja perustella tekemänsä valinnat,
- tuntee erilaisia omalle koulutusalalle soveltuvia tutkimuksellisia opinnäytetyön tekemisen tapoja
- osaa valita opinnäytetyöhönsä sopivat aineistonkeruu- ja analysointimenetelmät
- tietää näyttöön perustuvan toiminnan merkityksen oman koulutusalansa kannalta

Sisältö (OJ)

Hyväksytty opinnäytetyösuunnitelma ja opinnäytetyösopimus tai -lupa ovat edellytyksenä opintojakson suorittamiselle tutkinto-ohjelmakohtaisten suoritusten lisäksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Luennot, ohjaus, itsenäinen ja pari/ryhmätyöskentely.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Alle 10v sisällä suoritetun korkeakoulu opinnäytetyön voi ahotoida osittain. Tarkemmat ohjeet opinnäytetyökoordinaattori Piia Lavonius-Ylöseltä.

Lisätietoja opiskelijoille

Ennen opinnäytetyön aloittamista opiskelijan tulee olla osallistunut opintojaksoihin strukturoitu tiedonhankinta ja hoitotyön tutkimus sekä suorittanut ohjatut harjoittelut 1-3.

Kaikki orientaatiot (3 kpl) ovat läsnäolovelvollisia. Läsnäolovelvollisia ovat myös tiedonhaun tunnit (2h/opiskelija), aloitustapaaminen ohjaavan opettajan johdolla ja suunnitelmaseminaari (tai vaihtoehtoisesti suunnitelmapaja jos opettaja toteuttaa suunnitelman teon pajatyöskentelynä)

Ilmoittautumisaika

02.12.2024 - 31.12.2024

Ajoitus

07.01.2025 - 30.04.2025

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Metsätalous

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Metsätalouden tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Jukka Tohu
Vastuuhenkilö

Timo Parkkinen

Ryhmät
  • 22IM
    Metsätalous 2022

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija
- osaa käyttää kansallisia ja kansainvälisiä tietolähteitä oman opinnäytetyönsä suunnittelussa,
- osaa käyttää sovellettavissa olevaa tietoa kriittisesti,
- tuntee tekijänoikeudet ja osaa kunnioittaa niitä,
- osaa ottaa huomioon sekä tutkimuseettiset että oman alansa eettiset periaatteet,
- osaa valita ja rajata omaa oppimista tukevan ja työelämälähtöisen opinnäytetyöaiheen,
- osaa tehdä TAMKin opinnäytetyöohjeiden mukaisen opinnäytetyösuunnitelman ja perustella tekemänsä valinnat,
- tuntee erilaisia omalle koulutusalalle soveltuvia tutkimuksellisia opinnäytetyön tekemisen tapoja
- osaa valita opinnäytetyöhönsä sopivat aineistonkeruu- ja analysointimenetelmät
- tietää näyttöön perustuvan toiminnan merkityksen oman koulutusalansa kannalta

Sisältö (OJ)

Hyväksytty opinnäytetyösuunnitelma ja opinnäytetyösopimus tai -lupa ovat edellytyksenä opintojakson suorittamiselle tutkinto-ohjelmakohtaisten suoritusten lisäksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Aika ja paikka

Aloitus 18.2. ja viimeinen luento 14.4.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Verkkotentti opintojakson aiheista aukeaa maaliskuussa (tehtävä viimeistään pari viikkoa ennen viimeistä kertaa) - verkkotentti on osa aineistoon tutustumista ja valmentavien opintojen palautteen antamista

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arvioidaan osana opinnäytetyöprosessia (eli tästä ei tule erillistä arvosanaa, eikä opintopisteitä)

Arviointiasteikko

Hyväksytty/hylätty

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Valmentavia luentoja ja harjoituksia opinnäytetyöprosessiin

Oppimateriaalit

TAMKin ohjeet opinnäytetyön laadintaan
Muu materiaali ilmoitetaan moodlessa

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Luentoja 6*2 h, joista yksi kerta on tiedonhankintaa
Lisäksi harjoituksia (mm opinnäytetöiden kuunteluja, tehtyjen töiden lukemista ym) n 10 h
Sisältyy opinnäytetyöprosessiin (vaihe 1 opinnäytetyön suunnittelu, eli tästä ei tule erikseen opintopisteitä)

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Jos opinnäytetyönprosessin tekee poikkeavaan aikaan, niin moodlen avulla voi suorittaa valmennuksen omatoimisesti. Tällöin tosin jää mm. tiedonhankinta suorittamatta, ja silloin ei voi osallistua kirjaston pitämille "opinnäytetyön tiedonhaun jatkovalmennuksille"

Ilmoittautumisaika

07.12.2024 - 05.01.2025

Ajoitus

06.01.2025 - 25.05.2025

Laajuus

5 op

TKI-osuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Ensihoitaja, kätilö ja terveydenhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 40

Koulutus
  • Terveydenhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Anna Aikasalo
  • Paula Pajunen
  • Kirjasto,informaatikko Virtuaalihenkilö
  • Terveydenhoitotyö Tiimihenkilö
  • Irmeli Nieminen
Ryhmät
  • 22TH
    Terveydenhoitajan tutkinto-ohjelma, 22TH

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija
- osaa käyttää kansallisia ja kansainvälisiä tietolähteitä oman opinnäytetyönsä suunnittelussa,
- osaa käyttää sovellettavissa olevaa tietoa kriittisesti,
- tuntee tekijänoikeudet ja osaa kunnioittaa niitä,
- osaa ottaa huomioon sekä tutkimuseettiset että oman alansa eettiset periaatteet,
- osaa valita ja rajata omaa oppimista tukevan ja työelämälähtöisen opinnäytetyöaiheen,
- osaa tehdä TAMKin opinnäytetyöohjeiden mukaisen opinnäytetyösuunnitelman ja perustella tekemänsä valinnat,
- tuntee erilaisia omalle koulutusalalle soveltuvia tutkimuksellisia opinnäytetyön tekemisen tapoja
- osaa valita opinnäytetyöhönsä sopivat aineistonkeruu- ja analysointimenetelmät
- tietää näyttöön perustuvan toiminnan merkityksen oman koulutusalansa kannalta

Sisältö (OJ)

Hyväksytty opinnäytetyösuunnitelma ja opinnäytetyösopimus tai -lupa ovat edellytyksenä opintojakson suorittamiselle tutkinto-ohjelmakohtaisten suoritusten lisäksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Itsenäinen perehtyminen opinnäytetyön prosessiin Moodlessa ja Intrassa.
Tiedonhankinta: orientoiva videoluento ennen lähiopetustunteja. Tiedonhakutehtävä, josta informaatikko antaa ohjeet (Moodlealustalla)
Opinnäytetyön suunnitelma: suunnitelmaversion tallennus Wihiin ennen ohjausta.
Itsenäinen työskentely: sisältää opinnäytetyöhön orientoitumisen ja opinnäytetyön suunnittelun edellyttämän itsenäisen työskentelyn sekä ohjaukseen osallistumisen

Tehtävät voivat täydentyä/tarkentua myöhemmin ennen orientaatiota.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Intrasta löytyvät arvioitikriteerit opinnäytetöille.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Luennot, seminaarit, tehtävät, opinnäytetyön ohjaus, työpajat, itsenäinen opiskelu, tiedonhankinta: kirjaston informaatikko
Osallistuminen 21 th ryhmän esitysseminaareihin 9-10.1.2025
Orientaatio 1: 7.1.2025 pakollinen läsnäolo
Oreintaatio 2: 20.1.2025 pakollinen läsnäolo

Opetusmenetelmät voivat täydentyä/tarkentua

Oppimateriaalit

TAMK Intra: Opiskelijan käsikirja/Opinnäytetyö, Tiedonhaku Moodle -materiaali
Muu opintojakson eri osien opetuksen yhteydessä osoitettu materiaali

• Eriksson, K. et al. 2012. Hoitotiede. 4. uud. p. Helsinki: Sanoma Pro.
• Kankkunen, P. & Vehviläinen-Julkunen, K. 2013. Tutkimus hoitotieteessä. 3. uud. p. Helsinki: Sanoma Pro.
• Kylmä, J. & Juvakka, T. 2007. Laadullinen terveystutkimus. Helsinki: Edita.
• Lauri, S. & Kyngäs, H. 2005. Hoitotieteen teorian kehittäminen. Porvoo: WSOY.
• Hirsjärvi, S., Remes, P., Sajavaara, P. & Sinivuori, E. 2009. Tutki ja kirjoita. 15. uud. p. Helsinki: Tammi.
• Heikkilä, A. Jokinen, P., Nurmela, T. 2008. Tutkiva kehittäminen: avaimia tutkimus- ja kehittämishankkeisiin terveysalalla. WSOY.
• Heikkinen, H., Rovio, E., Syrjälä, L. 2006. Toiminnasta tietoon: toimintatutkimuksen menetelmät ja lähestymistavat. Kansanvalistusseura.
• Kirjallisuuskatsaus hoitotieteessä. 2016. Toim. M. Stolt, A. Axelin, R. Suhonen. Turku: Turun yliopisto Hoitotieteen laitoksen julkaisuja. Tutkimuksia ja raportteja. Sarja A.
• Vilkka, H. & Airaksinen, T. 2003. Toiminnallinen opinnäytetyö . Helsinki: Tammi. (toiminnalliseen)
• Vilkka, H. 2020. Akateemisen lukemisen ja kirjoittamisen opas. Jyväskylä: PS-kustannus.
https://andor.tuni.fi/permalink/358FIN_TAMPO/1kfmqvo/alma9911131569305973
• Vilkka, H. 2015. Tutki ja kehitä. 4. uud. p. Jyväskylä: PS-kustannus.
• Jämsä, U. 2014. Kuntoutuksen muutosagentit. Tutkimus työelämälähtöisestä oppimisesta ylemmässä ammattikorkeakoulutuksessa. Acta Universitatis Ouluensis D Medica 1252. (toiminnalliseen)
• Toikko, T. & Rantanen, T. 2009. Tutkimuksellinen kehittämistoiminta. Tampere: Tampereen yliopistopaino oy. (toiminnalliseen)
• Tuomi, J., Sarajärvi, Anneli 2018. Laadullinen tutkimmus ja sisällönanalyysi. Tammi.
• Tietoarkiston tutkimusmenetelmien verkkokäsikirja: https://www.fsd.tuni.fi/fi/palvelut/menetelmaopetus/
Muu lähde:
• Vilkka, H. 2021. Näin onnistut opinnäytetyössä: Ratkaisut tutkimuksen umpikujiin. Jyväskylä: PS-kustannus.
• Isojärvi J. 2011. Tutkimuskysymyksestä hakustrategiaksi: PICO-asetelma informaatikon työkaluna. Osaamisen ytimessä – tietoaineistot tutuiksi. BMF ry:n kevätseminaari 13.4.2011 Kuopio. Viitattu 5.3.2021. Saatavana: https://bmfry.files.wordpress.com/2018/06/pico-asetelma-informaatikon-tyc3b6kaluna.pdf

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opinnäytetyön laajuus on yhteensä 15op (405h), josta tämä opintojakso on 5 op = 135h opiskelijan työtä
Opintojakson tunneilla on läsnäolovelvollisuus.

Moodlealusta:
• Olen tutustunut opinnäytetyön prosessiin moodlessa ja intrassa
• Olen osallistunut 1. orientaatioluennolle
• Olen osallistunut 2. orientaatioluennolle
• Olen osallistunut aihepajaan
• Olen osallistunut työelämäpalaveriin (TAMKn ulkopuoliset opinnäytetyöt)
• Olen tehnyt opinnäytetyöryhmäni kanssa aihe-ehdotuksen wihiin
• Olen osallistunut Ideaseminaariin
• Olen osallistunut tiedonhaun tunneille ja tehnyt sekä palauttanut tiedonhauntehtävän (2h)
• Olen palauttanut suunnitelman wihiin 7 vrk ennen suunnitelmaseminaaria (opettaja ehtii käymään työn läpi ennen seminaaria)
• Olen osallistunut suunnitelmaseminaariin
• Olen antanut suunnitelmasta kirjallista palautetta opponoitavalle ryhmälle
• Olen tallentanut ohjaavan opettajan hyväksymän opinnäytetyön suunnitelman wihiin
• Olen lähettänyt opinnäytetyön suunnitelman ja opinnäytetyösopimuksen allekirjoitettavaksi (Atomisign)
• Olen tallentanut allekirjoitetun opinnäytetyösopimuksen wihiin

Sisällön jaksotus

Opintojaksoon kuuluvat seuraavat vaiheet opinnäytetyön prosessista:

• Itsenäinen perehtyminen Moodlessa
• Olen tutustunut opinnäytetyön prosessiin moodlessa ja intrassa (lisäksi tee Moodletesti: osaaminen opinnäytetyön prosessista)
• Olen osallistunut 1. orientaatioluennolle
• Olen osallistunut 2. orientaatioluennolle
• Olen osallistunut tarvittaessa aihepajaan

Opinnäytetyöstä on mahdollista ahotoida (5-10 op) aiemman ammattikorkea- tai tiedekorkeakoulussa suoritetun opinnäytetyön perusteella. Kts. ohjeet Moodlesta opinnäytetyön ahotointi ja sen jälkeen ole yhteydessä oman alan tutkintovastaavaan.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Kaikki opinnäytetyöt pyritään tekemään yhteistyössä työelämän kanssa. Koko opinnäytetyöprosessin aikana opiskelija vastaa yhteistyöstä työelämän edustajien kanssa.

Lisätietoja opiskelijoille

Opiskelijan ja ohjaajan tulee viestiä kaikki opinnäytetyöhön liittyvä Wihissä, ei sähköpostilla. Wihissä ohjaaja hyväksyy vaiheita ja tätä kautta siirtyvät suoritukset Pakkiin. Vaiheiden hyväksyminen tehdään, kun edellytykset ko. vaiheeseen täyttyvät.

Ilmoittautumista opinnäytetyön seuraaville toteutuksille ei tarvita.

Ennen opinnäytetyön aloittamista opiskelijan tulee olla osallistunut opintojaksoihin strukturoitu tiedonhankinta ja hoitotyön tutkimus sekä suorittanut ohjatut harjoittelut 1-3.

Ilmoittautumisaika

30.10.2024 - 05.01.2025

Ajoitus

06.01.2025 - 31.05.2025

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

20 % Lähiopetus, 80 % Verkossa tapahtuva opiskelu

Yksikkö

Ensihoitaja, kätilö ja terveydenhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 39

Koulutus
  • Ensihoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Mervi Juntunen
  • Eetu Suomalainen
  • Tuija Rasku
  • Pasi Vehniäinen
  • Kirjasto,informaatikko Virtuaalihenkilö
  • Kätilö ja terveydenhoitaja Virtuaalihenkilö
Vastuuhenkilö

Tuija Rasku

Ryhmät
  • 22EH
    Ensihoittajan tutkinto-ohjelma, 22EH

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija
- osaa käyttää kansallisia ja kansainvälisiä tietolähteitä oman opinnäytetyönsä suunnittelussa,
- osaa käyttää sovellettavissa olevaa tietoa kriittisesti,
- tuntee tekijänoikeudet ja osaa kunnioittaa niitä,
- osaa ottaa huomioon sekä tutkimuseettiset että oman alansa eettiset periaatteet,
- osaa valita ja rajata omaa oppimista tukevan ja työelämälähtöisen opinnäytetyöaiheen,
- osaa tehdä TAMKin opinnäytetyöohjeiden mukaisen opinnäytetyösuunnitelman ja perustella tekemänsä valinnat,
- tuntee erilaisia omalle koulutusalalle soveltuvia tutkimuksellisia opinnäytetyön tekemisen tapoja
- osaa valita opinnäytetyöhönsä sopivat aineistonkeruu- ja analysointimenetelmät
- tietää näyttöön perustuvan toiminnan merkityksen oman koulutusalansa kannalta

Sisältö (OJ)

Hyväksytty opinnäytetyösuunnitelma ja opinnäytetyösopimus tai -lupa ovat edellytyksenä opintojakson suorittamiselle tutkinto-ohjelmakohtaisten suoritusten lisäksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Itsenäinen perehtyminen opinnäytetyön prosessiin Moodlessa ja Intrassa.
Tiedonhankinta: orientoiva videoluento ennen lähiopetustunteja. Tiedonhakutehtävä, josta informaatikko antaa ohjeet (Moodlealustalla)
Opinnäytetyön suunnitelma: suunnitelmaversion tallennus Wihiin ennen ohjausta.
Itsenäinen työskentely: sisältää opinnäytetyöhön orientoitumisen ja opinnäytetyön suunnittelun edellyttämän itsenäisen työskentelyn sekä ohjaukseen osallistumisen

Tehtävät voivat täydentyä/tarkentua myöhemmin ennen orientaatiota.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Luennot, seminaarit, tehtävät, opinnäytetyön ohjaus, työpajat, itsenäinen opiskelu, tiedonhankinta: kirjaston informaatikko
Verkko-opinnot Moodlessa: https://moodle.tuni.fi/course/view.php?id=47300#section-0

Opetusmenetelmät voivat täydentyä/tarkentua

Oppimateriaalit

TAMK Intra: Opiskelijan käsikirja/Opinnäytetyö, Tiedonhaku Moodle -materiaali
Muu opintojakson eri osien opetuksen yhteydessä osoitettu materiaali

• Kirjallisuuskatsaus hoitotieteessä. 2016. Toim. M. Stolt, A. Axelin, R. Suhonen. Turku: Turun yliopisto Hoitotieteen laitoksen julkaisuja. Tutkimuksia ja raportteja. Sarja A.
• Vilkka, H. 2020. Akateemisen lukemisen ja kirjoittamisen opas. Jyväskylä: PS-kustannus.
https://andor.tuni.fi/permalink/358FIN_TAMPO/1kfmqvo/alma9911131569305973
• Vilkka, H. 2015. Tutki ja kehitä. 4. uud. p. Jyväskylä: PS-kustannus.
• Tuomi, J., Sarajärvi, Anneli 2018. Laadullinen tutkimmus ja sisällönanalyysi. Tammi.
• Vilkka, H. 2021. Näin onnistut opinnäytetyössä: Ratkaisut tutkimuksen umpikujiin. Jyväskylä: PS-kustannus.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opinnäytetyön laajuus on yhteensä 15op (405h), josta tämä opintojakso on 5 op = 135h opiskelijan työtä

Opintojakson ideapaja ja suunnitelman kirjoituspäivä ovat PAKOLLISIA LÄSNÄOLOTAPAAMISIA. Suunnitelmaseminaari järjestetään TEAMS-seminaarina. Käsikirjoitusseminaari ja esitysseminaari ovat lähiseminaareja. Kaikki kolme seminaaria ovat pakollisia ja edellyttävät aktiivista osallistumista.

Sisällön jaksotus

Opintojaksoon kuuluvat seuraavat vaiheet opinnäytetyön prosessista:

• Itsenäinen perehtyminen Moodlessa.

• Olen tutustunut opinnäytetyön prosessiin moodlessa ja intrassa (lisäksi tee Moodletesti: osaaminen opinnäytetyön prosessista)
• Olen osallistunut orientaatioon
• Olen osallistunut ideapajaan
• Tarvittaessa olen osallistunut työelämäpalaveriin (TAMKn ulkopuoliset opinnäytetyöt)
• Olen tehnyt opinnäytetyöryhmäni kanssa aihe-ehdotuksen wihiin
• Olen osallistunut tiedonhaun tunneille ja tehnyt sekä palauttanut tiedonhauntehtävän (2h)
• Olen osallistunut suunnitelman kirjoittamispäivään.
Olen tallentanut opinnäytetyön suunnitelman wihiin 7 vrk ennen suunnitelmaseminaaria ja lähettänyt sen vertaispalautteen antajille.
• Olen osallistunut suunnitelmaseminaariin
• Olen tallentanut ohjaavan opettajan hyväksymän opinnäytetyön suunnitelman wihiin
• Olen lähettänyt opinnäytetyön suunnitelman ja opinnäytetyösopimuksen allekirjoitettavaksi (Atomisign)
• Olen tallentanut allekirjoitetun opinnäytetyösopimuksen wihiin

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Opinnäytetyöstä on mahdollista ahotoida (5-10 op) aiemman ammattikorkea- tai tiedekorkeakoulussa suoritetun opinnäytetyön perusteella. Kts. ohjeet Moodlesta opinnäytetyön ahotointi ja sen jälkeen ole yhteydessä oman alan tutkintovastaavaan.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Mahdollisuuksien mukaan opinnäytetyön voi tehdä yhteistyössä työelämän kanssa.

Kansainvälisyys

Opinnäytetyössä edellytetään käytettävän kansainvälisiä lähteitä ajankohtaisimman tiedon käyttämiseksi.

Lisätietoja opiskelijoille

Opiskelijan ohjaajan tulee viestiä kaikki opinnäytetyöhön liittyvä Wihissä, ei sähköpostilla. Wihissä ohjaaja hyväksyy vaiheita ja tätä kautta siirtyvät suoritukset Pakkiin. Vaiheiden hyväksyminen tehdään, kun edellytykset ko. vaiheeseen täyttyvät.

Ilmoittautumista opinnäytetyön seuraaville toteutuksille ei tarvita.

Ennen opinnäytetyön aloittamista opiskelijan tulee olla osallistunut opintojaksoihin strukturoitu tiedonhankinta ja hoitotyön tutkimus sekä suorittanut ohjatut harjoittelut 1-3.

Ilmoittautumisaika

18.11.2024 - 05.01.2025

Ajoitus

02.01.2025 - 31.12.2025

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Fysioterapeutti

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Fysioterapeutin tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Pipsa Tuominen
  • Hannu Järvinen
  • Päivi Lukin
  • Tiina Pystynen
  • Laura Hilden
Vastuuhenkilö

Pipsa Tuominen

Ryhmät
  • 23FY
    Fysioterapeutit syksy 2023

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija
- osaa käyttää kansallisia ja kansainvälisiä tietolähteitä oman opinnäytetyönsä suunnittelussa,
- osaa käyttää sovellettavissa olevaa tietoa kriittisesti,
- tuntee tekijänoikeudet ja osaa kunnioittaa niitä,
- osaa ottaa huomioon sekä tutkimuseettiset että oman alansa eettiset periaatteet,
- osaa valita ja rajata omaa oppimista tukevan ja työelämälähtöisen opinnäytetyöaiheen,
- osaa tehdä TAMKin opinnäytetyöohjeiden mukaisen opinnäytetyösuunnitelman ja perustella tekemänsä valinnat,
- tuntee erilaisia omalle koulutusalalle soveltuvia tutkimuksellisia opinnäytetyön tekemisen tapoja
- osaa valita opinnäytetyöhönsä sopivat aineistonkeruu- ja analysointimenetelmät
- tietää näyttöön perustuvan toiminnan merkityksen oman koulutusalansa kannalta

Sisältö (OJ)

Hyväksytty opinnäytetyösuunnitelma ja opinnäytetyösopimus tai -lupa ovat edellytyksenä opintojakson suorittamiselle tutkinto-ohjelmakohtaisten suoritusten lisäksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

02.12.2024 - 31.12.2024

Ajoitus

01.01.2025 - 31.07.2025

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Entrepreneurship and Team Leadership (Proakatemia)

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Englanti
Paikat

0 - 45

Koulutus
  • Bachelor's Degree Programme in Entrepreneurship and Team Leadership
Opettaja
  • Timo Nevalainen
  • Salla Nieminen
Ryhmät
  • 22ENTRE
    Entrepreneurship and Team Leadership, syksy 2022

Liiketalous

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Liiketalouden tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Milja Valtonen
  • Minna Wilska
  • Satu Kylmälä
  • Sini Jokiniemi
  • Pauliina Airaksinen-Aminoff
  • Helena Karjalainen
  • Tuula Niemi
Ryhmät
  • 22LIKOH
    Liiketalous 2022, nuoret HR- ja esihenkilötyö

Yrittäjyys (Proakatemia)

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 40

Koulutus
  • Yrittäjyyden ja tiimijohtamisen tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Tarja Tittonen
  • Elina Merviö
  • Antti Vuento
Ryhmät
  • 22TIJO
    Yrittäjyys ja tiimijohtaminen 2022, päivätoteutus

04.12.2024 - 16.01.2025

Ajoitus

01.01.2025 - 31.07.2025

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Nursing

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Sairaanhoitajan kaksikielinen tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Annukka Huuskonen
  • Anna Rinne
  • Sanna Laiho
  • Kirjasto,informaatikko Virtuaalihenkilö
Vastuuhenkilö

Anna Rinne

Ryhmät
  • 23TOKASA
    Degree Programme in Nursing, TOKASA

01.01.2025 - 31.05.2025

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Konetekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Marja-Liisa Timperi
  • Ville Jouppila
Vastuuhenkilö

Jere Siivonen

Ryhmät
  • 22AI112P
    Konetekniikka 2022, monimuoto

03.07.2024 - 29.08.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 22.12.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sairaanhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Piia Jokiranta
  • Maaret Salminen
  • Nora Viitala
  • Piia Lavonius-Ylönen
  • Riitta Lietsala
  • Mari Vikman
  • Sanna Paloposki
  • Taina Ojaniemi
  • Minna Talvitie
  • Sanna Nisula
  • Kirsi Toljamo
  • Nina Smolander
  • Sirja Seppänen
  • Päivi Lukin
  • Terhi Pekkinen
  • Anne Partanen
Vastuuhenkilö

Piia Lavonius-Ylönen

Ryhmät
  • 22SH2A
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjalma 22SH2A
  • 22SH2B
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjalma 22SH2B
  • 22SH2C
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjalma 22SH2C
  • 23SH1CL
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma, 23SH1CL

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija
- osaa käyttää kansallisia ja kansainvälisiä tietolähteitä oman opinnäytetyönsä suunnittelussa,
- osaa käyttää sovellettavissa olevaa tietoa kriittisesti,
- tuntee tekijänoikeudet ja osaa kunnioittaa niitä,
- osaa ottaa huomioon sekä tutkimuseettiset että oman alansa eettiset periaatteet,
- osaa valita ja rajata omaa oppimista tukevan ja työelämälähtöisen opinnäytetyöaiheen,
- osaa tehdä TAMKin opinnäytetyöohjeiden mukaisen opinnäytetyösuunnitelman ja perustella tekemänsä valinnat,
- tuntee erilaisia omalle koulutusalalle soveltuvia tutkimuksellisia opinnäytetyön tekemisen tapoja
- osaa valita opinnäytetyöhönsä sopivat aineistonkeruu- ja analysointimenetelmät
- tietää näyttöön perustuvan toiminnan merkityksen oman koulutusalansa kannalta

Sisältö (OJ)

Hyväksytty opinnäytetyösuunnitelma ja opinnäytetyösopimus tai -lupa ovat edellytyksenä opintojakson suorittamiselle tutkinto-ohjelmakohtaisten suoritusten lisäksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Luennot, ohjaus, itsenäinen ja pari/ryhmätyöskentely.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Alle 10v sisällä suoritetun korkeakoulu opinnäytetyön voi ahotoida osittain. Tarkemmat ohjeet opinnäytetyökoordinaattori Piia Lavonius-Ylöseltä.

Lisätietoja opiskelijoille

Ennen opinnäytetyön aloittamista opiskelijan tulee olla osallistunut opintojaksoihin strukturoitu tiedonhankinta ja hoitotyön tutkimus sekä suorittanut ohjatut harjoittelut 1-3.

Käy kirjautumassa Opinnäytetyö hoitotyö syksy 2024 -moodlealustalle.
Tässä linkki moodleen:
https://moodle.tuni.fi/course/view.php?id=44166
kurssiavain: syksy2024

Ilmoittautumisaika

06.06.2024 - 31.08.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 22.12.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Tietotekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Jaana Hännikäinen
  • Ari Rantala
  • Maarit Laskujärvi
  • Petteri Jekunen
  • Annina Korpela
Vastuuhenkilö

Pekka Pöyry

Ryhmät
  • 21I224
    Ohjelmistotekniikka
  • 21I226
    Sulautetut järjestelmät ja elektroniikka
  • 21I227
    Tietoliikennetekniikka ja tietoverkot

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija
- osaa käyttää kansallisia ja kansainvälisiä tietolähteitä oman opinnäytetyönsä suunnittelussa,
- osaa käyttää sovellettavissa olevaa tietoa kriittisesti,
- tuntee tekijänoikeudet ja osaa kunnioittaa niitä,
- osaa ottaa huomioon sekä tutkimuseettiset että oman alansa eettiset periaatteet,
- osaa valita ja rajata omaa oppimista tukevan ja työelämälähtöisen opinnäytetyöaiheen,
- osaa tehdä TAMKin opinnäytetyöohjeiden mukaisen opinnäytetyösuunnitelman ja perustella tekemänsä valinnat,
- tuntee erilaisia omalle koulutusalalle soveltuvia tutkimuksellisia opinnäytetyön tekemisen tapoja
- osaa valita opinnäytetyöhönsä sopivat aineistonkeruu- ja analysointimenetelmät
- tietää näyttöön perustuvan toiminnan merkityksen oman koulutusalansa kannalta

Sisältö (OJ)

Hyväksytty opinnäytetyösuunnitelma ja opinnäytetyösopimus tai -lupa ovat edellytyksenä opintojakson suorittamiselle tutkinto-ohjelmakohtaisten suoritusten lisäksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Opinnäytetyön raportointi (suomen kieli ja viestintä):
tenttiä ei ole

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opinnäytetyön raportointi (suomen kieli ja viestintä):
osallistuminen verkko-ohjaukseen
kurssitehtävien suorittaminen ajallaan

Arviointiasteikko

Hyväksytty/hylätty

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Opinnäytetyön raportointi (suomen kieli ja viestintä):
ohjattu verkko-opetus

Oppimateriaalit

Opinnäytetyön raportointi (suomen kieli ja viestintä):
opettajan laatima materiaali, jaetaan Moodlen kautta

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opinnäytetyön raportointi (suomen kieli ja viestintä):
27 tuntia (= 1op) työtä opiskelijalle, verkko-ohjaukseen osallistuminen ja itsenäisesti suoritettavia tehtäviä

Arviointikriteerit - hyväksytty/hylätty (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opinnäytetyön raportointi (suomen kieli ja viestintä):

Hylätty:
Opiskelija ei ole tehnyt kurssin kirjallisia tehtäviä.Opiskelija ei osaa noudattaa TAMKin kirjallisen raportoinnin ohjeita. Tekstissä ja raportoinnissa on merkittäviä puutteita, jotka haittaavat luettavuutta ja ymmärrettävyyttä.

Hyväksytty:
Opiskelija viestii esityksissään jäsentyneesti ja havainnollisesti. Esitetyt näkemykset on perusteltu, ja lähteet valittu tarkoituksenmukaisesti, lähteet on merkitty ohjeistuksen mukaisesti. Referointi niveltyy luontevasti muuhun tekstiin. Olennainen tieto välittyy selkeästi, ja tekstit ovat melko virheettömiä. Opiskelija osaa noudattaa TAMKin raportointiohjetta.

Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 12.08.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Fysioterapeutti

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Fysioterapeutin tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Pipsa Tuominen
  • Päivi Lukin
Vastuuhenkilö

Pipsa Tuominen

Ryhmät
  • 22FYKEN
    Degree Programme in Physiotherapy

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija
- osaa käyttää kansallisia ja kansainvälisiä tietolähteitä oman opinnäytetyönsä suunnittelussa,
- osaa käyttää sovellettavissa olevaa tietoa kriittisesti,
- tuntee tekijänoikeudet ja osaa kunnioittaa niitä,
- osaa ottaa huomioon sekä tutkimuseettiset että oman alansa eettiset periaatteet,
- osaa valita ja rajata omaa oppimista tukevan ja työelämälähtöisen opinnäytetyöaiheen,
- osaa tehdä TAMKin opinnäytetyöohjeiden mukaisen opinnäytetyösuunnitelman ja perustella tekemänsä valinnat,
- tuntee erilaisia omalle koulutusalalle soveltuvia tutkimuksellisia opinnäytetyön tekemisen tapoja
- osaa valita opinnäytetyöhönsä sopivat aineistonkeruu- ja analysointimenetelmät
- tietää näyttöön perustuvan toiminnan merkityksen oman koulutusalansa kannalta

Sisältö (OJ)

Hyväksytty opinnäytetyösuunnitelma ja opinnäytetyösopimus tai -lupa ovat edellytyksenä opintojakson suorittamiselle tutkinto-ohjelmakohtaisten suoritusten lisäksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 19.08.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Nursing

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Englanti
Koulutus
  • Bachelor's Degree Programme in Nursing
Opettaja
  • Anna Rinne
  • Sanna Aalto
  • Taina Peltonen
Vastuuhenkilö

Anna Rinne

Ryhmät
  • 22NURSE
    Degree Programme in Nursing

02.07.2024 - 04.10.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 30.12.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Nursing

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Englanti
Koulutus
  • Bachelor's Degree Programme in Nursing
Opettaja
  • Anna Rinne
  • Johanna Kangaspunta
  • Taina Peltonen
Vastuuhenkilö

Anna Rinne

Ryhmät
  • 22NURKEN

23.04.2024 - 30.12.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus

1 op

TKI-osuus

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Verkossa tapahtuva opiskelu

Yksikkö

Sosiaali- ja terveysala

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Sosionomin tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Juha Santala
  • Jussi Kemmo
  • Tuija Laakso
  • Marja-Liisa Timperi
  • Kirsi Saarinen
Vastuuhenkilö

Anssi-Pekka Udd

Ryhmät
  • 23ASO
    Sosionomin tutkinto-ohjelma, monimuotototeutus

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija
- osaa käyttää kansallisia ja kansainvälisiä tietolähteitä oman opinnäytetyönsä suunnittelussa,
- osaa käyttää sovellettavissa olevaa tietoa kriittisesti,
- tuntee tekijänoikeudet ja osaa kunnioittaa niitä,
- osaa ottaa huomioon sekä tutkimuseettiset että oman alansa eettiset periaatteet,
- osaa valita ja rajata omaa oppimista tukevan ja työelämälähtöisen opinnäytetyöaiheen,
- osaa tehdä TAMKin opinnäytetyöohjeiden mukaisen opinnäytetyösuunnitelman ja perustella tekemänsä valinnat,
- tuntee erilaisia omalle koulutusalalle soveltuvia tutkimuksellisia opinnäytetyön tekemisen tapoja
- osaa valita opinnäytetyöhönsä sopivat aineistonkeruu- ja analysointimenetelmät
- tietää näyttöön perustuvan toiminnan merkityksen oman koulutusalansa kannalta

Sisältö (OJ)

Hyväksytty opinnäytetyösuunnitelma ja opinnäytetyösopimus tai -lupa ovat edellytyksenä opintojakson suorittamiselle tutkinto-ohjelmakohtaisten suoritusten lisäksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Aika ja paikka

syksy 2023

Arviointiasteikko

0-5

Oppimateriaalit

ks. opinnäytetyö sosiaalialalla moodle

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

ei valinnaisia suoritustapoja

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

opinnäytetyö tehdään työelämään

Ilmoittautumisaika

01.07.2024 - 15.09.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Rakennustekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Juha Niemi
Vastuuhenkilö

Juha Niemi

Ryhmät
  • 21I311
    Talonrakennustekniikka

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija
- osaa käyttää kansallisia ja kansainvälisiä tietolähteitä oman opinnäytetyönsä suunnittelussa,
- osaa käyttää sovellettavissa olevaa tietoa kriittisesti,
- tuntee tekijänoikeudet ja osaa kunnioittaa niitä,
- osaa ottaa huomioon sekä tutkimuseettiset että oman alansa eettiset periaatteet,
- osaa valita ja rajata omaa oppimista tukevan ja työelämälähtöisen opinnäytetyöaiheen,
- osaa tehdä TAMKin opinnäytetyöohjeiden mukaisen opinnäytetyösuunnitelman ja perustella tekemänsä valinnat,
- tuntee erilaisia omalle koulutusalalle soveltuvia tutkimuksellisia opinnäytetyön tekemisen tapoja
- osaa valita opinnäytetyöhönsä sopivat aineistonkeruu- ja analysointimenetelmät
- tietää näyttöön perustuvan toiminnan merkityksen oman koulutusalansa kannalta

Sisältö (OJ)

Hyväksytty opinnäytetyösuunnitelma ja opinnäytetyösopimus tai -lupa ovat edellytyksenä opintojakson suorittamiselle tutkinto-ohjelmakohtaisten suoritusten lisäksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

01.07.2024 - 28.02.2025

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Rakennustekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Eero Nippala
Vastuuhenkilö

Eero Nippala

Ryhmät
  • 21I341
    Rakennustuotanto

08.04.2024 - 31.10.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Rakennustekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Petri Murtomaa
Vastuuhenkilö

Petri Murtomaa

Ryhmät
  • 21I371
    Kiinteistönpitotekniikka ja korjausrakentaminen

17.01.2024 - 31.03.2024

Ajoitus

22.04.2024 - 20.12.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Bioanalyytikko

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Bioanalyytikon tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Anna Tiainen
  • Marjut Murtosaari
  • Essi Nikkinen
  • Kati Borg
  • Essi Nikkinen
  • Tarja Friman
  • Marja-Liisa Timperi
  • Siru Suoniemi
  • Aino Pohja
Vastuuhenkilö

Kirsi Mansikkamäki

Ryhmät
  • 22BA
    Bioanalyytikot syksy 2022

-

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Infoihin ja seminaareihin osallistuminen. Ideapaperin ja opinnäytetyösuunnitelman tekeminen.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Infot, idea- ja suunnitteluseminaari ja itsenäinen työskentely

Oppimateriaalit

Intrassa ja Moodelessa oleva materiaali

Sisällön jaksotus

Moodlessa

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Sovitaan erikseen, jos on aikaisemmin tehnyt opinnäytetyön korkeakoulutasolla.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Mahdollisesti opinnäytetyöhön kuuluva yhteistyö

Kansainvälisyys

-

Ilmoittautumisaika

23.11.2023 - 10.03.2024

Ajoitus

04.03.2024 - 22.12.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Tietotekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Bachelor's Degree Programme in Software Engineering
Opettaja
  • Erkki Hietalahti
  • Janika Asplund
  • Jussi Hannunen
  • Jaana Hännikäinen
  • Petri Tuohimäki
  • Petteri Jekunen
  • Wille Kuutti
  • Louis Botha
Vastuuhenkilö

Petteri Jekunen

Ryhmät
  • 21I260EB
    Degree Programme in Software Engineering
  • 21I260EA
    Degree Programme in Software Engineering

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija
- osaa käyttää kansallisia ja kansainvälisiä tietolähteitä oman opinnäytetyönsä suunnittelussa,
- osaa käyttää sovellettavissa olevaa tietoa kriittisesti,
- tuntee tekijänoikeudet ja osaa kunnioittaa niitä,
- osaa ottaa huomioon sekä tutkimuseettiset että oman alansa eettiset periaatteet,
- osaa valita ja rajata omaa oppimista tukevan ja työelämälähtöisen opinnäytetyöaiheen,
- osaa tehdä TAMKin opinnäytetyöohjeiden mukaisen opinnäytetyösuunnitelman ja perustella tekemänsä valinnat,
- tuntee erilaisia omalle koulutusalalle soveltuvia tutkimuksellisia opinnäytetyön tekemisen tapoja
- osaa valita opinnäytetyöhönsä sopivat aineistonkeruu- ja analysointimenetelmät
- tietää näyttöön perustuvan toiminnan merkityksen oman koulutusalansa kannalta

Sisältö (OJ)

Hyväksytty opinnäytetyösuunnitelma ja opinnäytetyösopimus tai -lupa ovat edellytyksenä opintojakson suorittamiselle tutkinto-ohjelmakohtaisten suoritusten lisäksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

04.03.2024 - 30.09.2024

Ajoitus

04.03.2024 - 31.12.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Rakennustekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Anne Hämäläinen
Vastuuhenkilö

Anne Hämäläinen

Ryhmät
  • 21I351
    Infrarakentaminen

01.12.2023 - 15.03.2024

Ajoitus

08.01.2024 - 20.12.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Metsätalous

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Metsätalouden tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Jukka Tohu
Vastuuhenkilö

Jukka Tohu

Ryhmät
  • 21IM
    Metsätalous 2021

Aloitus 12.3. ja viimeinen luento 23.4.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Verkkotentti opintojakson aiheista aukeaa maaliskuun lopulla (tehtävä ennen 15.4.)

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arvioidaan osana opinnäytetyötä (eli tästä ei tule erillistä arvosanaa, eikä opintopisteitä)

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Valmentavia luentoja ja harjoituksia opinnäytetyöprosessiin

Oppimateriaalit

Ilmoitetaan moodlessa

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Luentoja 6*2 h
Lisäksi harjoituksia ja opinnäytetöiden kuunteluja n 10 h
Sisältyy opinnäytetyöprosessiin (vaihe 1 opinnäytetyön suunnittelu)

Ilmoittautumisaika

01.11.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

02.01.2024 - 31.12.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Fysioterapeutti

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Fysioterapeutin tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Pipsa Tuominen
  • Hannu Järvinen
  • Päivi Lukin
  • Tiina Pystynen
  • Laura Hilden
Vastuuhenkilö

Pipsa Tuominen

Ryhmät
  • 22FY
    Fysioterapeutit syksy 2022

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija
- osaa käyttää kansallisia ja kansainvälisiä tietolähteitä oman opinnäytetyönsä suunnittelussa,
- osaa käyttää sovellettavissa olevaa tietoa kriittisesti,
- tuntee tekijänoikeudet ja osaa kunnioittaa niitä,
- osaa ottaa huomioon sekä tutkimuseettiset että oman alansa eettiset periaatteet,
- osaa valita ja rajata omaa oppimista tukevan ja työelämälähtöisen opinnäytetyöaiheen,
- osaa tehdä TAMKin opinnäytetyöohjeiden mukaisen opinnäytetyösuunnitelman ja perustella tekemänsä valinnat,
- tuntee erilaisia omalle koulutusalalle soveltuvia tutkimuksellisia opinnäytetyön tekemisen tapoja
- osaa valita opinnäytetyöhönsä sopivat aineistonkeruu- ja analysointimenetelmät
- tietää näyttöön perustuvan toiminnan merkityksen oman koulutusalansa kannalta

Sisältö (OJ)

Hyväksytty opinnäytetyösuunnitelma ja opinnäytetyösopimus tai -lupa ovat edellytyksenä opintojakson suorittamiselle tutkinto-ohjelmakohtaisten suoritusten lisäksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

13.08.2024 - 15.09.2024

Ajoitus

01.09.2024 - 16.12.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Metsätalous

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Metsätalouden tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Jukka Tohu
Vastuuhenkilö

Ari Vanamo

Ryhmät
  • 22AIM
    Metsätalous 2022, monimuoto, Virrat

Syksyn 2024 aikana. Lähijaksojen yhteydessä ja verkossa

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Verkkotentti opintojakson aiheista aukeaa tehtäväksi syksyllä (tehtävä ennen viimeistä opetuskertaa)

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arvioidaan osana opinnäytetyötä (eli tästä ei tule erillistä arvosanaa, eikä opintopisteitä)

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Valmentavia luentoja ja harjoituksia opinnäytetyöprosessiin

Oppimateriaalit

Ilmoitetaan moodlessa

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Luentoja 6*2 h
Lisäksi harjoituksia ja opinnäytetöiden kuunteluja n 10 h
Sisältyy opinnäytetyöprosessiin (vaihe 1 opinnäytetyön suunnittelu)

Ilmoittautumisaika

20.05.2024 - 31.08.2024

Ajoitus

27.05.2024 - 15.12.2024

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus

2 op

TKI-osuus

5 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Verkossa tapahtuva opiskelu

Yksikkö

Sosionomi

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 90

Koulutus
  • Sosionomin tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Piia Roos
  • Jussi Kemmo
  • Eija Lähteenmäki
  • Tuija Laakso
  • Anssi-Pekka Udd
  • Marja-Liisa Timperi
  • Kirsi Saarinen
Vastuuhenkilö

Anssi-Pekka Udd

Ryhmät
  • 22SO
    Sosionomin tutkinto-ohjelma päivätoteutus

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija
- osaa käyttää kansallisia ja kansainvälisiä tietolähteitä oman opinnäytetyönsä suunnittelussa,
- osaa käyttää sovellettavissa olevaa tietoa kriittisesti,
- tuntee tekijänoikeudet ja osaa kunnioittaa niitä,
- osaa ottaa huomioon sekä tutkimuseettiset että oman alansa eettiset periaatteet,
- osaa valita ja rajata omaa oppimista tukevan ja työelämälähtöisen opinnäytetyöaiheen,
- osaa tehdä TAMKin opinnäytetyöohjeiden mukaisen opinnäytetyösuunnitelman ja perustella tekemänsä valinnat,
- tuntee erilaisia omalle koulutusalalle soveltuvia tutkimuksellisia opinnäytetyön tekemisen tapoja
- osaa valita opinnäytetyöhönsä sopivat aineistonkeruu- ja analysointimenetelmät
- tietää näyttöön perustuvan toiminnan merkityksen oman koulutusalansa kannalta

Sisältö (OJ)

Hyväksytty opinnäytetyösuunnitelma ja opinnäytetyösopimus tai -lupa ovat edellytyksenä opintojakson suorittamiselle tutkinto-ohjelmakohtaisten suoritusten lisäksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Aika ja paikka

ma 19.8. Aloitus
ma 26.8. Seminaarit
to 29.8. Opparimarkkinat
ma 2.9. Seminaarit - Itsenäinen; TI 3.9. nimet aihelistaan moodlen WIKIin
vko 37-38 Seminaarit
viikoilla 37 Tiedonhaku
ti 17.9. Seminaarit
vko 39 Seminaarit
ma 30.9. Seminaarit
to 10.10. Seminaarit - keskustelua valmiiden töiden esityksistä (käy katsomassa ennen tätä!)
ti 22.10. Seminaarit - tehtäväksi opinnäytteeseen tutustuminen
viikoille 43-45 Tieteellinen kirjoittaminen
viikoille 43-45 Englanninkielinen tiedonhaku
ma 28.10. Seminaarit - opinnäytteen läpikäyntiä - tarkoitus, tavoite, tutkimuskysymykset katsominen
vko 45 Seminaarit
ma 11.11. Seminaarit - tutkimusartikkeliin tutustuminen - asetelman eheys ja selkeys
vko 47 Seminaarit
ma 2.12. Seminaarit
ma 9.12. Seminaarit
ma 13.1.2025 Ylimääräiset seminaarit
TUKIPAJAT 2025
vko 6 2025
vko 10 2025
vko 14 2025
vko 18 2025

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Ei tenttiä.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Ideapaperin ja opinnäytetyösuunnitelman hyväksytty tekeminen. Nimetyn ohjaajan hyväksyntä suunnitelmalle.
Osallistuminen seminaareihin - ideapaperin ja opinnäytetyösuunnitelman esittäminen, toisen suunnitelman opponointi ja vertaistuki seminaariryhmissä.
Tutkimusluvan/opinnäytetyösopimuksen tekeminen opinnäytetyön työelämätahon/kirjallisuuskatsauksissa TAMKin kanssa.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/hylätty

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Seminaarit pienryhmissä
Itsenäinen työskentely

Oppimateriaalit

Opinnäytetyö sosiaalialalla - moodlen materiaalit - ei avainta.
Opinnäytetyön tekemiseen liittyvä kirjallisuus.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

5 op = 135 h
Seminaarit 3 op/84 h = 21 seminaaria sis. tiedonhaku suomi/englanti, tieteellinen kirjoitaminen
Itsenäinen työskentely = 2 op

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Mahdollisuus toteuttaa nopeutetusti kesäopintoina kesällä ja jatkaen alkusyksystä 2024 syyslomaan mennessä. Infoa tästä tarkemmin 18.4.2024 infossa ja syksyllä.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Opparimarkkinat 29.8.2024
Opiskelijan itse hankkima työelämätaho opinnäytteen aiheeseen liittyen.

Lisätietoja opiskelijoille

Arviointi toteutuksesta tulee automaattisesti opinnäytetyön WIHI -järjestelmän kautta, kun vaadittavat suoritukset tehty.

Merkinnän WIHIssä antaa opinnäytetyölle nimetty ohjaaja, kun opinnäytetyösuunnitelma on hyväksytty ja opinnäytetyösopimus/tutkimuslupa hankittu.

Ilmoittautumisaika

03.12.2023 - 28.01.2024

Ajoitus

29.01.2024 - 02.06.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sairaanhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Stiina Storvik-Sydänmaa
  • Anna Karma
  • Piia Lavonius-Ylönen
  • Sanna Paloposki
  • Sara Sternberg
  • Riikka Huttunen
  • Taina Ojaniemi
  • Johanna Kangaspunta
  • Maija Korpikoski
  • Sanna Eironen
  • Nina Smolander
  • Anne Kivimäki
  • Päivi Lukin
  • Terhi Pekkinen
  • Minna Tiainen
Vastuuhenkilö

Stiina Storvik-Sydänmaa

Ryhmät
  • 22SH1B
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjalma 22SH1B
  • 22SH1C
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjalma 22SH1C
  • 22SH2DL
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjalma 22SH2DL
  • 22SH2EL
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjalma 22SH2EL

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija
- osaa käyttää kansallisia ja kansainvälisiä tietolähteitä oman opinnäytetyönsä suunnittelussa,
- osaa käyttää sovellettavissa olevaa tietoa kriittisesti,
- tuntee tekijänoikeudet ja osaa kunnioittaa niitä,
- osaa ottaa huomioon sekä tutkimuseettiset että oman alansa eettiset periaatteet,
- osaa valita ja rajata omaa oppimista tukevan ja työelämälähtöisen opinnäytetyöaiheen,
- osaa tehdä TAMKin opinnäytetyöohjeiden mukaisen opinnäytetyösuunnitelman ja perustella tekemänsä valinnat,
- tuntee erilaisia omalle koulutusalalle soveltuvia tutkimuksellisia opinnäytetyön tekemisen tapoja
- osaa valita opinnäytetyöhönsä sopivat aineistonkeruu- ja analysointimenetelmät
- tietää näyttöön perustuvan toiminnan merkityksen oman koulutusalansa kannalta

Sisältö (OJ)

Hyväksytty opinnäytetyösuunnitelma ja opinnäytetyösopimus tai -lupa ovat edellytyksenä opintojakson suorittamiselle tutkinto-ohjelmakohtaisten suoritusten lisäksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointiasteikko

0-5

Lisätietoja opiskelijoille

Käy kirjautumassa Opinnäytetyö hoitotyö kevät 2024 -moodlealustalle.

Ilmoittautumisaika

02.12.2023 - 11.01.2024

Ajoitus

11.01.2024 - 02.06.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sairaanhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Sanna Nisula
  • Kirsi Toljamo
  • Stiina Storvik-Sydänmaa
  • Nina Smolander
  • Piia Lavonius-Ylönen
  • Päivi Lukin
  • Milla Salama
  • Katja Varamäki
Vastuuhenkilö

Stiina Storvik-Sydänmaa

Ryhmät
  • 22ASH1
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma, monimuotototeutus
  • 22SH1A
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjalma 22SH1A

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija
- osaa käyttää kansallisia ja kansainvälisiä tietolähteitä oman opinnäytetyönsä suunnittelussa,
- osaa käyttää sovellettavissa olevaa tietoa kriittisesti,
- tuntee tekijänoikeudet ja osaa kunnioittaa niitä,
- osaa ottaa huomioon sekä tutkimuseettiset että oman alansa eettiset periaatteet,
- osaa valita ja rajata omaa oppimista tukevan ja työelämälähtöisen opinnäytetyöaiheen,
- osaa tehdä TAMKin opinnäytetyöohjeiden mukaisen opinnäytetyösuunnitelman ja perustella tekemänsä valinnat,
- tuntee erilaisia omalle koulutusalalle soveltuvia tutkimuksellisia opinnäytetyön tekemisen tapoja
- osaa valita opinnäytetyöhönsä sopivat aineistonkeruu- ja analysointimenetelmät
- tietää näyttöön perustuvan toiminnan merkityksen oman koulutusalansa kannalta

Sisältö (OJ)

Hyväksytty opinnäytetyösuunnitelma ja opinnäytetyösopimus tai -lupa ovat edellytyksenä opintojakson suorittamiselle tutkinto-ohjelmakohtaisten suoritusten lisäksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointiasteikko

0-5

Lisätietoja opiskelijoille

Kurssitiedot tarkentuvat myöhemmin.

Ilmoittautumisaika

09.12.2023 - 07.01.2024

Ajoitus

08.01.2024 - 31.07.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Ensihoitaja, kätilö ja terveydenhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Ensihoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Elina Botha
  • Mari Laaksonen
  • Maija Korpikoski
  • Anne Silvan
  • Paula Pajunen
  • Taina Peltonen
  • Terveydenhoitotyö Tiimihenkilö
Vastuuhenkilö

Paula Pajunen

Ryhmät
  • 21TH
    Terveydenhoitajan tutkinto-ohjelma 21TH

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija
- osaa käyttää kansallisia ja kansainvälisiä tietolähteitä oman opinnäytetyönsä suunnittelussa,
- osaa käyttää sovellettavissa olevaa tietoa kriittisesti,
- tuntee tekijänoikeudet ja osaa kunnioittaa niitä,
- osaa ottaa huomioon sekä tutkimuseettiset että oman alansa eettiset periaatteet,
- osaa valita ja rajata omaa oppimista tukevan ja työelämälähtöisen opinnäytetyöaiheen,
- osaa tehdä TAMKin opinnäytetyöohjeiden mukaisen opinnäytetyösuunnitelman ja perustella tekemänsä valinnat,
- tuntee erilaisia omalle koulutusalalle soveltuvia tutkimuksellisia opinnäytetyön tekemisen tapoja
- osaa valita opinnäytetyöhönsä sopivat aineistonkeruu- ja analysointimenetelmät
- tietää näyttöön perustuvan toiminnan merkityksen oman koulutusalansa kannalta

Sisältö (OJ)

Hyväksytty opinnäytetyösuunnitelma ja opinnäytetyösopimus tai -lupa ovat edellytyksenä opintojakson suorittamiselle tutkinto-ohjelmakohtaisten suoritusten lisäksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Itsenäinen perehtyminen opinnäytetyön prosessiin Moodlessa ja Intrassa.
Tiedonhankinta: orientoiva videoluento ennen lähiopetustunteja. Tiedonhakutehtävä, josta informaatikko antaa ohjeet (Moodlealustalla)
Opinnäytetyön suunnitelma: suunnitelmaversion tallennus Wihiin ennen ohjausta.
Itsenäinen työskentely: sisältää opinnäytetyöhön orientoitumisen ja opinnäytetyön suunnittelun edellyttämän itsenäisen työskentelyn sekä ohjaukseen osallistumisen

Tehtävät voivat täydentyä/tarkentua myöhemmin ennen orientaatiota.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Luennot, seminaarit, tehtävät, opinnäytetyön ohjaus, työpajat, itsenäinen opiskelu, tiedonhankinta: kirjaston informaatikko
Verkko-opinnot Moodlessa:

Opetusmenetelmät voivat täydentyä/tarkentua

Oppimateriaalit

TAMK Intra: Opiskelijan käsikirja/Opinnäytetyö, Tiedonhaku Moodle -materiaali
Muu opintojakson eri osien opetuksen yhteydessä osoitettu materiaali

• Eriksson, K. et al. 2012. Hoitotiede. 4. uud. p. Helsinki: Sanoma Pro.
• Kankkunen, P. & Vehviläinen-Julkunen, K. 2013. Tutkimus hoitotieteessä. 3. uud. p. Helsinki: Sanoma Pro.
• Kylmä, J. & Juvakka, T. 2007. Laadullinen terveystutkimus. Helsinki: Edita.
• Lauri, S. & Kyngäs, H. 2005. Hoitotieteen teorian kehittäminen. Porvoo: WSOY.
• Hirsjärvi, S., Remes, P., Sajavaara, P. & Sinivuori, E. 2009. Tutki ja kirjoita. 15. uud. p. Helsinki: Tammi.
• Heikkilä, A. Jokinen, P., Nurmela, T. 2008. Tutkiva kehittäminen: avaimia tutkimus- ja kehittämishankkeisiin terveysalalla. WSOY.
• Heikkinen, H., Rovio, E., Syrjälä, L. 2006. Toiminnasta tietoon: toimintatutkimuksen menetelmät ja lähestymistavat. Kansanvalistusseura.
• Kirjallisuuskatsaus hoitotieteessä. 2016. Toim. M. Stolt, A. Axelin, R. Suhonen. Turku: Turun yliopisto Hoitotieteen laitoksen julkaisuja. Tutkimuksia ja raportteja. Sarja A.
• Vilkka, H. & Airaksinen, T. 2003. Toiminnallinen opinnäytetyö . Helsinki: Tammi. (toiminnalliseen)
• Vilkka, H. 2020. Akateemisen lukemisen ja kirjoittamisen opas. Jyväskylä: PS-kustannus.
https://andor.tuni.fi/permalink/358FIN_TAMPO/1kfmqvo/alma9911131569305973
• Vilkka, H. 2015. Tutki ja kehitä. 4. uud. p. Jyväskylä: PS-kustannus.
• Jämsä, U. 2014. Kuntoutuksen muutosagentit. Tutkimus työelämälähtöisestä oppimisesta ylemmässä ammattikorkeakoulutuksessa. Acta Universitatis Ouluensis D Medica 1252. (toiminnalliseen)
• Toikko, T. & Rantanen, T. 2009. Tutkimuksellinen kehittämistoiminta. Tampere: Tampereen yliopistopaino oy. (toiminnalliseen)
• Tuomi, J., Sarajärvi, Anneli 2018. Laadullinen tutkimmus ja sisällönanalyysi. Tammi.
• Tietoarkiston tutkimusmenetelmien verkkokäsikirja: https://www.fsd.tuni.fi/fi/palvelut/menetelmaopetus/
Muu lähde:
• Vilkka, H. 2021. Näin onnistut opinnäytetyössä: Ratkaisut tutkimuksen umpikujiin. Jyväskylä: PS-kustannus.
• Isojärvi J. 2011. Tutkimuskysymyksestä hakustrategiaksi: PICO-asetelma informaatikon työkaluna. Osaamisen ytimessä – tietoaineistot tutuiksi. BMF ry:n kevätseminaari 13.4.2011 Kuopio. Viitattu 5.3.2021. Saatavana: https://bmfry.files.wordpress.com/2018/06/pico-asetelma-informaatikon-tyc3b6kaluna.pdf
Englanniksi

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opinnäytetyön laajuus on yhteensä 15op (405h), josta tämä opintojakso on 5 op = 135h opiskelijan työtä

Opintojakson tunneilla on läsnäolovelvollisuus. Tuntien ajankohdat ja mahdolliset linkit luennoille lukujärjestyksessä, poikkeus syksyn 2023 menetelmäopetus!

Moodlealusta:

• Olen tutustunut opinnäytetyön prosessiin moodlessa ja intrassa
• Olen osallistunut 1. orientaatioluennolle
• Olen osallistunut 2. orientaatioluennolle
• Olen osallistunut tarvittaessa aihepajaan
• Olen osallistunut työelämäpalaveriin (TAMKn ulkopuoliset opinnäytetyöt)
• Olen tehnyt opinnäytetyöryhmäni kanssa aihe-ehdotuksen wihiin
• Olen osallistunut Ideaseminaariin
• Olen osallistunut tiedonhaun tunneille ja tehnyt sekä palauttanut tiedonhauntehtävän (2h)
• Olen palauttanut suunnitelman wihiin 7 vrk ennen suunnitelmaseminaaria (opettaja ehtii käymään työn läpi ennen seminaaria)
• Olen osallistunut suunnitelmaseminaariin
• Olen antanut suunnitelmasta kirjallista palautetta opponoitavalle ryhmälle
• Olen tallentanut ohjaavan opettajan hyväksymän opinnäytetyön suunnitelman wihiin
• Olen lähettänyt opinnäytetyön suunnitelman ja opinnäytetyösopimuksen allekirjoitettavaksi (Atomisign)
• Olen tallentanut allekirjoitetun opinnäytetyösopimuksen wihiin

Sisällön jaksotus

Opintojaksoon kuuluvat seuraavat vaiheet opinnäytetyön prosessista:

• Itsenäinen perehtyminen Moodlessa

• Olen tutustunut opinnäytetyön prosessiin moodlessa ja intrassa (lisäksi tee Moodletesti: osaaminen opinnäytetyön prosessista)
• Olen osallistunut 1. orientaatioluennolle
• Olen osallistunut 2. orientaatioluennolle
• Olen osallistunut tarvittaessa aihepajaan
• Olen osallistunut työelämäpalaveriin (TAMKn ulkopuoliset opinnäytetyöt)
• Olen tehnyt opinnäytetyöryhmäni kanssa aihe-ehdotuksen wihiin
• Olen osallistunut Ideaseminaariin
• Olen osallistunut tiedonhaun tunneille ja tehnyt sekä palauttanut tiedonhauntehtävän (2h)
• Olen palauttanut suunnitelman wihiin 7 vrk ennen suunnitelmaseminaaria (opettaja ehtii käymään työn läpi ennen seminaaria)
• Olen osallistunut suunnitelmaseminaariin
• Olen antanut suunnitelmasta kirjallista palautetta opponoitavalle ryhmälle
• Olen tallentanut ohjaavan opettajan hyväksymän opinnäytetyön suunnitelman wihiin
• Olen lähettänyt opinnäytetyön suunnitelman ja opinnäytetyösopimuksen allekirjoitettavaksi (Atomisign)
• Olen tallentanut allekirjoitetun opinnäytetyösopimuksen wihiin

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Opinnäytetyöstä on mahdollista ahotoida (5-10 op) aiemman ammattikorkea- tai tiedekorkeakoulussa suoritetun opinnäytetyön perusteella. Kts. ohjeet Moodlesta opinnäytetyön ahotointi ja sen jälkeen ole yhteydessä oman alan tutkintovastaavaan.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Kaikki opinnäytetyöt pyritään tekemään yhteistyössä työelämän kanssa. Koko opinnäytetyöprosessin aikana opiskelija vastaa yhteistyöstä työelämän edustajien kanssa.

Lisätietoja opiskelijoille

Opiskelijan ohjaajan tulee viestiä kaikki opinnäytetyöhön liittyvä Wihissä, ei sähköpostilla. Wihissä ohjaaja hyväksyy vaiheita ja tätä kautta siirtyvät suoritukset Pakkiin. Vaiheiden hyväksyminen tehdään, kun edellytykset ko. vaiheeseen täyttyvät.

Ilmoittautumista opinnäytetyön seuraaville toteutuksille ei tarvita.

Ennen opinnäytetyön aloittamista opiskelijan tulee olla osallistunut opintojaksoihin strukturoitu tiedonhankinta ja hoitotyön tutkimus sekä suorittanut ohjatut harjoittelut 1-3.

Ilmoittautumisaika

22.11.2023 - 05.01.2024

Ajoitus

02.01.2024 - 31.05.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Bioanalyytikko

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Bioanalyytikon tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Anna Tiainen
  • Kati Borg
  • Essi Nikkinen
  • Marja-Liisa Timperi
  • Siru Suoniemi
  • Aino Pohja
  • Eeva Liikanen
Vastuuhenkilö

Kirsi Mansikkamäki

Ryhmät
  • 22BAJ
    Bioanalyytikot kevät 2022 Jyväskylä

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija
- osaa käyttää kansallisia ja kansainvälisiä tietolähteitä oman opinnäytetyönsä suunnittelussa,
- osaa käyttää sovellettavissa olevaa tietoa kriittisesti,
- tuntee tekijänoikeudet ja osaa kunnioittaa niitä,
- osaa ottaa huomioon sekä tutkimuseettiset että oman alansa eettiset periaatteet,
- osaa valita ja rajata omaa oppimista tukevan ja työelämälähtöisen opinnäytetyöaiheen,
- osaa tehdä TAMKin opinnäytetyöohjeiden mukaisen opinnäytetyösuunnitelman ja perustella tekemänsä valinnat,
- tuntee erilaisia omalle koulutusalalle soveltuvia tutkimuksellisia opinnäytetyön tekemisen tapoja
- osaa valita opinnäytetyöhönsä sopivat aineistonkeruu- ja analysointimenetelmät
- tietää näyttöön perustuvan toiminnan merkityksen oman koulutusalansa kannalta

Sisältö (OJ)

Hyväksytty opinnäytetyösuunnitelma ja opinnäytetyösopimus tai -lupa ovat edellytyksenä opintojakson suorittamiselle tutkinto-ohjelmakohtaisten suoritusten lisäksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

-

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Infoihin ja seminaareihin osallistuminen. Ideapaperin ja opinnäytetyösuunnitelman tekeminen.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Infot, idea- ja suunnitteluseminaari ja itsenäinen työskentely

Oppimateriaalit

Intrassa ja Teamsissa oleva materiaali

Sisällön jaksotus

Moodlessa

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Sovitaan erikseen, jos on aikaisemmin tehnyt opinnäytetyön korkeakoulutasolla.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Mahdollisesti opinnäytetyöhön kuuluva yhteistyö

Kansainvälisyys

-

Ilmoittautumisaika

02.12.2023 - 31.12.2023

Ajoitus

01.01.2024 - 31.07.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Liiketalous ja media

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Englanti
Koulutus
  • Yrittäjyyden ja tiimijohtamisen tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Marja-Liisa Timperi
  • Antti Vuento
Ryhmät
  • 21TIJO
    Yrittäjyys ja tiimijohtaminen 2021, päivätoteutus

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija
- osaa käyttää kansallisia ja kansainvälisiä tietolähteitä oman opinnäytetyönsä suunnittelussa,
- osaa käyttää sovellettavissa olevaa tietoa kriittisesti,
- tuntee tekijänoikeudet ja osaa kunnioittaa niitä,
- osaa ottaa huomioon sekä tutkimuseettiset että oman alansa eettiset periaatteet,
- osaa valita ja rajata omaa oppimista tukevan ja työelämälähtöisen opinnäytetyöaiheen,
- osaa tehdä TAMKin opinnäytetyöohjeiden mukaisen opinnäytetyösuunnitelman ja perustella tekemänsä valinnat,
- tuntee erilaisia omalle koulutusalalle soveltuvia tutkimuksellisia opinnäytetyön tekemisen tapoja
- osaa valita opinnäytetyöhönsä sopivat aineistonkeruu- ja analysointimenetelmät
- tietää näyttöön perustuvan toiminnan merkityksen oman koulutusalansa kannalta

Sisältö (OJ)

Hyväksytty opinnäytetyösuunnitelma ja opinnäytetyösopimus tai -lupa ovat edellytyksenä opintojakson suorittamiselle tutkinto-ohjelmakohtaisten suoritusten lisäksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 31.07.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Entrepreneurship and Team Leadership (Proakatemia)

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Englanti
Koulutus
  • Bachelor's Degree Programme in Entrepreneurship and Team Leadership
Opettaja
  • Antti Vuento
  • Saija Tapio
Ryhmät
  • 21ENTRE
    Entrepreneurship and Team Leadership, syksy 2021

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija
- osaa käyttää kansallisia ja kansainvälisiä tietolähteitä oman opinnäytetyönsä suunnittelussa,
- osaa käyttää sovellettavissa olevaa tietoa kriittisesti,
- tuntee tekijänoikeudet ja osaa kunnioittaa niitä,
- osaa ottaa huomioon sekä tutkimuseettiset että oman alansa eettiset periaatteet,
- osaa valita ja rajata omaa oppimista tukevan ja työelämälähtöisen opinnäytetyöaiheen,
- osaa tehdä TAMKin opinnäytetyöohjeiden mukaisen opinnäytetyösuunnitelman ja perustella tekemänsä valinnat,
- tuntee erilaisia omalle koulutusalalle soveltuvia tutkimuksellisia opinnäytetyön tekemisen tapoja
- osaa valita opinnäytetyöhönsä sopivat aineistonkeruu- ja analysointimenetelmät
- tietää näyttöön perustuvan toiminnan merkityksen oman koulutusalansa kannalta

Sisältö (OJ)

Hyväksytty opinnäytetyösuunnitelma ja opinnäytetyösopimus tai -lupa ovat edellytyksenä opintojakson suorittamiselle tutkinto-ohjelmakohtaisten suoritusten lisäksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

07.06.2023 - 30.08.2023

Ajoitus

01.01.2024 - 31.07.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Liiketalous

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Fysioterapeutin tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Minna Wilska
  • Milja Valtonen
  • Satu Kylmälä
  • Sini Jokiniemi
  • Tuula Niemi
Vastuuhenkilö

Tuula Niemi

Ryhmät
  • 21LIKOH
    Liiketalous 2021, nuoret HR- ja esimiestyö

01.01.2024 - 10.03.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Ensihoitaja, kätilö ja terveydenhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Kätilön tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Maija Koivunen
  • Elina Botha
  • Marika Mettälä
  • Raakel Viheroksa
  • Kätilötyö Tiimihenkilö
  • Taina Peltonen
Vastuuhenkilö

Elina Botha

Ryhmät
  • 21KL
    Kätilön tutkinto-ohjelma 21KL

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija
- osaa käyttää kansallisia ja kansainvälisiä tietolähteitä oman opinnäytetyönsä suunnittelussa,
- osaa käyttää sovellettavissa olevaa tietoa kriittisesti,
- tuntee tekijänoikeudet ja osaa kunnioittaa niitä,
- osaa ottaa huomioon sekä tutkimuseettiset että oman alansa eettiset periaatteet,
- osaa valita ja rajata omaa oppimista tukevan ja työelämälähtöisen opinnäytetyöaiheen,
- osaa tehdä TAMKin opinnäytetyöohjeiden mukaisen opinnäytetyösuunnitelman ja perustella tekemänsä valinnat,
- tuntee erilaisia omalle koulutusalalle soveltuvia tutkimuksellisia opinnäytetyön tekemisen tapoja
- osaa valita opinnäytetyöhönsä sopivat aineistonkeruu- ja analysointimenetelmät
- tietää näyttöön perustuvan toiminnan merkityksen oman koulutusalansa kannalta

Sisältö (OJ)

Hyväksytty opinnäytetyösuunnitelma ja opinnäytetyösopimus tai -lupa ovat edellytyksenä opintojakson suorittamiselle tutkinto-ohjelmakohtaisten suoritusten lisäksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Itsenäinen perehtyminen opinnäytetyön prosessiin Moodlessa ja Intrassa.
Tiedonhankinta: orientoiva videoluento ennen lähiopetustunteja. Tiedonhakutehtävä, josta informaatikko antaa ohjeet (Moodlealustalla)
Opinnäytetyön suunnitelma: suunnitelmaversion tallennus Wihiin ennen ohjausta.
Itsenäinen työskentely: sisältää opinnäytetyöhön orientoitumisen ja opinnäytetyön suunnittelun edellyttämän itsenäisen työskentelyn sekä ohjaukseen osallistumisen

Tehtävät voivat täydentyä/tarkentua myöhemmin ennen orientaatiota.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Luennot, seminaarit, tehtävät, opinnäytetyön ohjaus, työpajat, itsenäinen opiskelu, tiedonhankinta: kirjaston informaatikko
Verkko-opinnot Moodlessa: https://moodle.tuni.fi/course/view.php?id=37115#section-5

Opetusmenetelmät voivat täydentyä/tarkentua

Oppimateriaalit

TAMK Intra: Opiskelijan käsikirja/Opinnäytetyö, Tiedonhaku Moodle -materiaali
Muu opintojakson eri osien opetuksen yhteydessä osoitettu materiaali

• Eriksson, K. et al. 2012. Hoitotiede. 4. uud. p. Helsinki: Sanoma Pro.
• Kankkunen, P. & Vehviläinen-Julkunen, K. 2013. Tutkimus hoitotieteessä. 3. uud. p. Helsinki: Sanoma Pro.
• Kylmä, J. & Juvakka, T. 2007. Laadullinen terveystutkimus. Helsinki: Edita.
• Lauri, S. & Kyngäs, H. 2005. Hoitotieteen teorian kehittäminen. Porvoo: WSOY.
• Hirsjärvi, S., Remes, P., Sajavaara, P. & Sinivuori, E. 2009. Tutki ja kirjoita. 15. uud. p. Helsinki: Tammi.
• Heikkilä, A. Jokinen, P., Nurmela, T. 2008. Tutkiva kehittäminen: avaimia tutkimus- ja kehittämishankkeisiin terveysalalla. WSOY.
• Heikkinen, H., Rovio, E., Syrjälä, L. 2006. Toiminnasta tietoon: toimintatutkimuksen menetelmät ja lähestymistavat. Kansanvalistusseura.
• Kirjallisuuskatsaus hoitotieteessä. 2016. Toim. M. Stolt, A. Axelin, R. Suhonen. Turku: Turun yliopisto Hoitotieteen laitoksen julkaisuja. Tutkimuksia ja raportteja. Sarja A.
• Vilkka, H. & Airaksinen, T. 2003. Toiminnallinen opinnäytetyö . Helsinki: Tammi. (toiminnalliseen)
• Vilkka, H. 2020. Akateemisen lukemisen ja kirjoittamisen opas. Jyväskylä: PS-kustannus.
https://andor.tuni.fi/permalink/358FIN_TAMPO/1kfmqvo/alma9911131569305973
• Vilkka, H. 2015. Tutki ja kehitä. 4. uud. p. Jyväskylä: PS-kustannus.
• Jämsä, U. 2014. Kuntoutuksen muutosagentit. Tutkimus työelämälähtöisestä oppimisesta ylemmässä ammattikorkeakoulutuksessa. Acta Universitatis Ouluensis D Medica 1252. (toiminnalliseen)
• Toikko, T. & Rantanen, T. 2009. Tutkimuksellinen kehittämistoiminta. Tampere: Tampereen yliopistopaino oy. (toiminnalliseen)
• Tuomi, J., Sarajärvi, Anneli 2018. Laadullinen tutkimmus ja sisällönanalyysi. Tammi.
• Tietoarkiston tutkimusmenetelmien verkkokäsikirja: https://www.fsd.tuni.fi/fi/palvelut/menetelmaopetus/
Muu lähde:
• Vilkka, H. 2021. Näin onnistut opinnäytetyössä: Ratkaisut tutkimuksen umpikujiin. Jyväskylä: PS-kustannus.
• Isojärvi J. 2011. Tutkimuskysymyksestä hakustrategiaksi: PICO-asetelma informaatikon työkaluna. Osaamisen ytimessä – tietoaineistot tutuiksi. BMF ry:n kevätseminaari 13.4.2011 Kuopio. Viitattu 5.3.2021. Saatavana: https://bmfry.files.wordpress.com/2018/06/pico-asetelma-informaatikon-tyc3b6kaluna.pdf
Englanniksi

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opinnäytetyön laajuus on yhteensä 15op (405h), josta tämä opintojakso on 5 op = 135h opiskelijan työtä

Opintojakson tunneilla on läsnäolovelvollisuus. Tuntien ajankohdat ja mahdolliset linkit luennoille lukujärjestyksessä, poikkeus syksyn 2023 menetelmäopetus!

Moodlealusta:
https://moodle.tuni.fi/course/view.php?id=37115#section-5

• Olen tutustunut opinnäytetyön prosessiin moodlessa ja intrassa
• Olen osallistunut 1. orientaatioluennolle
• Olen osallistunut 2. orientaatioluennolle
• Olen osallistunut tarvittaessa aihepajaan
• Olen osallistunut työelämäpalaveriin (TAMKn ulkopuoliset opinnäytetyöt)
• Olen tehnyt opinnäytetyöryhmäni kanssa aihe-ehdotuksen wihiin
• Olen osallistunut Ideaseminaariin
• Olen osallistunut tiedonhaun tunneille ja tehnyt sekä palauttanut tiedonhauntehtävän (2h)
• Olen palauttanut suunnitelman wihiin 7 vrk ennen suunnitelmaseminaaria (opettaja ehtii käymään työn läpi ennen seminaaria)
• Olen osallistunut suunnitelmaseminaariin
• Olen antanut suunnitelmasta kirjallista palautetta opponoitavalle ryhmälle
• Olen tallentanut ohjaavan opettajan hyväksymän opinnäytetyön suunnitelman wihiin
• Olen lähettänyt opinnäytetyön suunnitelman ja opinnäytetyösopimuksen allekirjoitettavaksi (Atomisign)
• Olen tallentanut allekirjoitetun opinnäytetyösopimuksen wihiin

Sisällön jaksotus

Opintojaksoon kuuluvat seuraavat vaiheet opinnäytetyön prosessista:

• Itsenäinen perehtyminen Moodlessa: https://moodle.tuni.fi/course/view.php?id=37115#section-5

• Olen tutustunut opinnäytetyön prosessiin moodlessa ja intrassa (lisäksi tee Moodletesti: osaaminen opinnäytetyön prosessista)
• Olen osallistunut 1. orientaatioluennolle
• Olen osallistunut 2. orientaatioluennolle
• Olen osallistunut tarvittaessa aihepajaan
• Olen osallistunut työelämäpalaveriin (TAMKn ulkopuoliset opinnäytetyöt)
• Olen tehnyt opinnäytetyöryhmäni kanssa aihe-ehdotuksen wihiin
• Olen osallistunut Ideaseminaariin
• Olen osallistunut tiedonhaun tunneille ja tehnyt sekä palauttanut tiedonhauntehtävän (2h)
• Olen palauttanut suunnitelman wihiin 7 vrk ennen suunnitelmaseminaaria (opettaja ehtii käymään työn läpi ennen seminaaria)
• Olen osallistunut suunnitelmaseminaariin
• Olen antanut suunnitelmasta kirjallista palautetta opponoitavalle ryhmälle
• Olen tallentanut ohjaavan opettajan hyväksymän opinnäytetyön suunnitelman wihiin
• Olen lähettänyt opinnäytetyön suunnitelman ja opinnäytetyösopimuksen allekirjoitettavaksi (Atomisign)
• Olen tallentanut allekirjoitetun opinnäytetyösopimuksen wihiin

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Opinnäytetyöstä on mahdollista ahotoida (5-10 op) aiemman ammattikorkea- tai tiedekorkeakoulussa suoritetun opinnäytetyön perusteella. Kts. ohjeet Moodlesta opinnäytetyön ahotointi ja sen jälkeen ole yhteydessä oman alan tutkintovastaavaan.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Kaikki opinnäytetyöt pyritään tekemään yhteistyössä työelämän kanssa. Koko opinnäytetyöprosessin aikana opiskelija vastaa yhteistyöstä työelämän edustajien kanssa.

Lisätietoja opiskelijoille

Opiskelijan ohjaajan tulee viestiä kaikki opinnäytetyöhön liittyvä Wihissä, ei sähköpostilla. Wihissä ohjaaja hyväksyy vaiheita ja tätä kautta siirtyvät suoritukset Pakkiin. Vaiheiden hyväksyminen tehdään, kun edellytykset ko. vaiheeseen täyttyvät.

Ilmoittautumista opinnäytetyön seuraaville toteutuksille ei tarvita.

Ennen opinnäytetyön aloittamista opiskelijan tulee olla osallistunut opintojaksoihin strukturoitu tiedonhankinta ja hoitotyön tutkimus sekä suorittanut ohjatut harjoittelut 1-3.

Ilmoittautumisaika

02.12.2023 - 10.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 07.04.2024

Laajuus

5 op

TKI-osuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Ensihoitaja, kätilö ja terveydenhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Ensihoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Elina Botha
  • Mervi Juntunen
  • Pasi Vehniäinen
  • Tuija Rasku
  • Taina Peltonen
  • Hannu Tuhkanen
Vastuuhenkilö

Tuija Rasku

Ryhmät
  • 21EH
    Ensihoitajan tutkinto-ohjelma 21EH

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija
- osaa käyttää kansallisia ja kansainvälisiä tietolähteitä oman opinnäytetyönsä suunnittelussa,
- osaa käyttää sovellettavissa olevaa tietoa kriittisesti,
- tuntee tekijänoikeudet ja osaa kunnioittaa niitä,
- osaa ottaa huomioon sekä tutkimuseettiset että oman alansa eettiset periaatteet,
- osaa valita ja rajata omaa oppimista tukevan ja työelämälähtöisen opinnäytetyöaiheen,
- osaa tehdä TAMKin opinnäytetyöohjeiden mukaisen opinnäytetyösuunnitelman ja perustella tekemänsä valinnat,
- tuntee erilaisia omalle koulutusalalle soveltuvia tutkimuksellisia opinnäytetyön tekemisen tapoja
- osaa valita opinnäytetyöhönsä sopivat aineistonkeruu- ja analysointimenetelmät
- tietää näyttöön perustuvan toiminnan merkityksen oman koulutusalansa kannalta

Sisältö (OJ)

Hyväksytty opinnäytetyösuunnitelma ja opinnäytetyösopimus tai -lupa ovat edellytyksenä opintojakson suorittamiselle tutkinto-ohjelmakohtaisten suoritusten lisäksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 23.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 01.06.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Nursing

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
  • Englanti
Koulutus
  • Bachelor's Degree Programme in Nursing
Opettaja
  • Anna Rinne
  • Tuuli Uusitalo
  • Essi Ylistalo
  • Taina Peltonen
Vastuuhenkilö

Anna Rinne

Ryhmät
  • 22NURFIL

11.12.2023 - 07.02.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 31.07.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Nursing

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Sairaanhoitajan kaksikielinen tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Annukka Huuskonen
  • Anna Rinne
  • Taina Peltonen
Vastuuhenkilö

Anna Rinne

Ryhmät
  • 22TOKASA

24.05.2023 - 03.09.2023

Ajoitus

04.09.2023 - 24.12.2023

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sairaanhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Elina Botha
  • Anna-Mari Rautiola
  • Anna Rinne
  • Maaret Salminen
  • Nora Viitala
  • Stiina Storvik-Sydänmaa
  • Kirsi Mattila
  • Terveys Opinnäytetyö Tiimihenkilö
  • Piia Lavonius-Ylönen
  • Mari Vikman
  • Marjo Tienari
  • Anne-Marie Lehtonen
  • Milla Salama
  • Eija Piikkilä
  • Taina Ojaniemi
  • Riikka Pelkonen
  • Essi Ylistalo
  • Anne Kivimäki
  • Ilona Jylhäsalo
  • Päivi Lukin
  • Terhi Pekkinen
  • Katariina Kunnas
  • Minna Tiainen
Vastuuhenkilö

Pia Keiski

Ryhmät
  • 21SH2A
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma 21SH2A
  • 21SH2E
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma 21SH2E
  • 21SH2D
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma 21SH2D
  • 21SH2C
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma 21SH2C
  • 21SH2B
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma 21SH2B

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija
- osaa käyttää kansallisia ja kansainvälisiä tietolähteitä oman opinnäytetyönsä suunnittelussa,
- osaa käyttää sovellettavissa olevaa tietoa kriittisesti,
- tuntee tekijänoikeudet ja osaa kunnioittaa niitä,
- osaa ottaa huomioon sekä tutkimuseettiset että oman alansa eettiset periaatteet,
- osaa valita ja rajata omaa oppimista tukevan ja työelämälähtöisen opinnäytetyöaiheen,
- osaa tehdä TAMKin opinnäytetyöohjeiden mukaisen opinnäytetyösuunnitelman ja perustella tekemänsä valinnat,
- tuntee erilaisia omalle koulutusalalle soveltuvia tutkimuksellisia opinnäytetyön tekemisen tapoja
- osaa valita opinnäytetyöhönsä sopivat aineistonkeruu- ja analysointimenetelmät
- tietää näyttöön perustuvan toiminnan merkityksen oman koulutusalansa kannalta

Sisältö (OJ)

Hyväksytty opinnäytetyösuunnitelma ja opinnäytetyösopimus tai -lupa ovat edellytyksenä opintojakson suorittamiselle tutkinto-ohjelmakohtaisten suoritusten lisäksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Itsenäinen perehtyminen opinnäytetyön prosessiin Moodlessa ja Intrassa.
Tiedonhankinta: orientoiva videoluento ennen lähiopetustunteja. Tiedonhakutehtävä, josta informaatikko antaa ohjeet (Moodlealustalla)
Opinnäytetyön suunnitelma: suunnitelmaversion tallennus Wihiin ennen ohjausta.
Itsenäinen työskentely: sisältää opinnäytetyöhön orientoitumisen ja opinnäytetyön suunnittelun edellyttämän itsenäisen työskentelyn sekä ohjaukseen osallistumisen

Tehtävät voivat täydentyä/tarkentua myöhemmin ennen orientaatiota.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Luennot, seminaarit, tehtävät, opinnäytetyön ohjaus, työpajat, itsenäinen opiskelu, tiedonhankinta: kirjaston informaatikko
Verkko-opinnot Moodlessa: https://moodle.tuni.fi/course/view.php?id=37115#section-5

Opetusmenetelmät voivat täydentyä/tarkentua

Oppimateriaalit

TAMK Intra: Opiskelijan käsikirja/Opinnäytetyö, Tiedonhaku Moodle -materiaali
Muu opintojakson eri osien opetuksen yhteydessä osoitettu materiaali

• Eriksson, K. et al. 2012. Hoitotiede. 4. uud. p. Helsinki: Sanoma Pro.
• Kankkunen, P. & Vehviläinen-Julkunen, K. 2013. Tutkimus hoitotieteessä. 3. uud. p. Helsinki: Sanoma Pro.
• Kylmä, J. & Juvakka, T. 2007. Laadullinen terveystutkimus. Helsinki: Edita.
• Lauri, S. & Kyngäs, H. 2005. Hoitotieteen teorian kehittäminen. Porvoo: WSOY.
• Hirsjärvi, S., Remes, P., Sajavaara, P. & Sinivuori, E. 2009. Tutki ja kirjoita. 15. uud. p. Helsinki: Tammi.
• Heikkilä, A. Jokinen, P., Nurmela, T. 2008. Tutkiva kehittäminen: avaimia tutkimus- ja kehittämishankkeisiin terveysalalla. WSOY.
• Heikkinen, H., Rovio, E., Syrjälä, L. 2006. Toiminnasta tietoon: toimintatutkimuksen menetelmät ja lähestymistavat. Kansanvalistusseura.
• Kirjallisuuskatsaus hoitotieteessä. 2016. Toim. M. Stolt, A. Axelin, R. Suhonen. Turku: Turun yliopisto Hoitotieteen laitoksen julkaisuja. Tutkimuksia ja raportteja. Sarja A.
• Vilkka, H. & Airaksinen, T. 2003. Toiminnallinen opinnäytetyö . Helsinki: Tammi. (toiminnalliseen)
• Vilkka, H. 2020. Akateemisen lukemisen ja kirjoittamisen opas. Jyväskylä: PS-kustannus.
https://andor.tuni.fi/permalink/358FIN_TAMPO/1kfmqvo/alma9911131569305973
• Vilkka, H. 2015. Tutki ja kehitä. 4. uud. p. Jyväskylä: PS-kustannus.
• Jämsä, U. 2014. Kuntoutuksen muutosagentit. Tutkimus työelämälähtöisestä oppimisesta ylemmässä ammattikorkeakoulutuksessa. Acta Universitatis Ouluensis D Medica 1252. (toiminnalliseen)
• Toikko, T. & Rantanen, T. 2009. Tutkimuksellinen kehittämistoiminta. Tampere: Tampereen yliopistopaino oy. (toiminnalliseen)
• Tuomi, J., Sarajärvi, Anneli 2018. Laadullinen tutkimmus ja sisällönanalyysi. Tammi.
• Tietoarkiston tutkimusmenetelmien verkkokäsikirja: https://www.fsd.tuni.fi/fi/palvelut/menetelmaopetus/
Muu lähde:
• Vilkka, H. 2021. Näin onnistut opinnäytetyössä: Ratkaisut tutkimuksen umpikujiin. Jyväskylä: PS-kustannus.
• Isojärvi J. 2011. Tutkimuskysymyksestä hakustrategiaksi: PICO-asetelma informaatikon työkaluna. Osaamisen ytimessä – tietoaineistot tutuiksi. BMF ry:n kevätseminaari 13.4.2011 Kuopio. Viitattu 5.3.2021. Saatavana: https://bmfry.files.wordpress.com/2018/06/pico-asetelma-informaatikon-tyc3b6kaluna.pdf
Englanniksi

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opinnäytetyön laajuus on yhteensä 15op (405h), josta tämä opintojakso on 5 op = 135h opiskelijan työtä

Opintojakson tunneilla on läsnäolovelvollisuus. Tuntien ajankohdat ja mahdolliset linkit luennoille lukujärjestyksessä, poikkeus syksyn 2023 menetelmäopetus!

Moodlealusta:
https://moodle.tuni.fi/course/view.php?id=37115#section-5

• Olen tutustunut opinnäytetyön prosessiin moodlessa ja intrassa
• Olen osallistunut 1. orientaatioluennolle
• Olen osallistunut 2. orientaatioluennolle
• Olen osallistunut tarvittaessa aihepajaan
• Olen osallistunut työelämäpalaveriin (TAMKn ulkopuoliset opinnäytetyöt)
• Olen tehnyt opinnäytetyöryhmäni kanssa aihe-ehdotuksen wihiin
• Olen osallistunut Ideaseminaariin
• Olen osallistunut tiedonhaun tunneille ja tehnyt sekä palauttanut tiedonhauntehtävän (2h)
• Olen palauttanut suunnitelman wihiin 7 vrk ennen suunnitelmaseminaaria (opettaja ehtii käymään työn läpi ennen seminaaria)
• Olen osallistunut suunnitelmaseminaariin
• Olen antanut suunnitelmasta kirjallista palautetta opponoitavalle ryhmälle
• Olen tallentanut ohjaavan opettajan hyväksymän opinnäytetyön suunnitelman wihiin
• Olen lähettänyt opinnäytetyön suunnitelman ja opinnäytetyösopimuksen allekirjoitettavaksi (Atomisign)
• Olen tallentanut allekirjoitetun opinnäytetyösopimuksen wihiin

Sisällön jaksotus

Opintojaksoon kuuluvat seuraavat vaiheet opinnäytetyön prosessista:

• Itsenäinen perehtyminen Moodlessa: https://moodle.tuni.fi/course/view.php?id=37115#section-5

• Olen tutustunut opinnäytetyön prosessiin moodlessa ja intrassa (lisäksi tee Moodletesti: osaaminen opinnäytetyön prosessista)
• Olen osallistunut 1. orientaatioluennolle
• Olen osallistunut 2. orientaatioluennolle
• Olen osallistunut tarvittaessa aihepajaan
• Olen osallistunut työelämäpalaveriin (TAMKn ulkopuoliset opinnäytetyöt)
• Olen tehnyt opinnäytetyöryhmäni kanssa aihe-ehdotuksen wihiin
• Olen osallistunut Ideaseminaariin
• Olen osallistunut tiedonhaun tunneille ja tehnyt sekä palauttanut tiedonhauntehtävän (2h)
• Olen palauttanut suunnitelman wihiin 7 vrk ennen suunnitelmaseminaaria (opettaja ehtii käymään työn läpi ennen seminaaria)
• Olen osallistunut suunnitelmaseminaariin
• Olen antanut suunnitelmasta kirjallista palautetta opponoitavalle ryhmälle
• Olen tallentanut ohjaavan opettajan hyväksymän opinnäytetyön suunnitelman wihiin
• Olen lähettänyt opinnäytetyön suunnitelman ja opinnäytetyösopimuksen allekirjoitettavaksi (Atomisign)
• Olen tallentanut allekirjoitetun opinnäytetyösopimuksen wihiin

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Opinnäytetyöstä on mahdollista ahotoida (5-10 op) aiemman ammattikorkea- tai tiedekorkeakoulussa suoritetun opinnäytetyön perusteella. Kts. ohjeet Moodlesta opinnäytetyön ahotointi ja sen jälkeen ole yhteydessä oman alan tutkintovastaavaan.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Kaikki opinnäytetyöt pyritään tekemään yhteistyössä työelämän kanssa. Koko opinnäytetyöprosessin aikana opiskelija vastaa yhteistyöstä työelämän edustajien kanssa.

Lisätietoja opiskelijoille

Opiskelijan ohjaajan tulee viestiä kaikki opinnäytetyöhön liittyvä Wihissä, ei sähköpostilla. Wihissä ohjaaja hyväksyy vaiheita ja tätä kautta siirtyvät suoritukset Pakkiin. Vaiheiden hyväksyminen tehdään, kun edellytykset ko. vaiheeseen täyttyvät.

Ilmoittautumista opinnäytetyön seuraaville toteutuksille ei tarvita.

Ennen opinnäytetyön aloittamista opiskelijan tulee olla osallistunut opintojaksoihin strukturoitu tiedonhankinta ja hoitotyön tutkimus sekä suorittanut ohjatut harjoittelut 1-3.

Ilmoittautumisaika

03.04.2023 - 19.09.2023

Ajoitus

01.09.2023 - 16.12.2023

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Metsätalous

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Metsätalouden tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Jukka Tohu
  • Marja-Liisa Timperi
Ryhmät
  • 21AIM
    Metsätalous 2021, monimuoto

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija
- osaa käyttää kansallisia ja kansainvälisiä tietolähteitä oman opinnäytetyönsä suunnittelussa,
- osaa käyttää sovellettavissa olevaa tietoa kriittisesti,
- tuntee tekijänoikeudet ja osaa kunnioittaa niitä,
- osaa ottaa huomioon sekä tutkimuseettiset että oman alansa eettiset periaatteet,
- osaa valita ja rajata omaa oppimista tukevan ja työelämälähtöisen opinnäytetyöaiheen,
- osaa tehdä TAMKin opinnäytetyöohjeiden mukaisen opinnäytetyösuunnitelman ja perustella tekemänsä valinnat,
- tuntee erilaisia omalle koulutusalalle soveltuvia tutkimuksellisia opinnäytetyön tekemisen tapoja
- osaa valita opinnäytetyöhönsä sopivat aineistonkeruu- ja analysointimenetelmät
- tietää näyttöön perustuvan toiminnan merkityksen oman koulutusalansa kannalta

Sisältö (OJ)

Hyväksytty opinnäytetyösuunnitelma ja opinnäytetyösopimus tai -lupa ovat edellytyksenä opintojakson suorittamiselle tutkinto-ohjelmakohtaisten suoritusten lisäksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Aika ja paikka

Toteutetaan syksyn 2023 aikana - enimmäkseen verkossa ja mahdollisesti lähijaksojen yhteydessä

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Verkkotentti opintojakson laatimiseen liittyen aukeaa opintojakson aikana

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arvioidaan osana opinnäytetyön laatimista (eli tästä ei tule erillistä arvosanaa)

Arviointiasteikko

Hyväksytty/hylätty

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Valmentavia luentoja ja harjoituksia

Oppimateriaalit

Ilmoitetaan moodlessa

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Luentoja 6*2 h
Lisäksi harjoituksia ja opinnäytetöiden kuunteluja n 10 h

Ilmoittautumisaika

15.07.2023 - 24.09.2023

Ajoitus

28.08.2023 - 30.11.2023

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Tietotekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Fysioterapeutin tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Esa Kujansuu
  • Esa Kunnari
  • Ari Rantala
  • Maarit Laskujärvi
  • Annina Korpela
Vastuuhenkilö

Hanna Kinnari-Korpela

Ryhmät
  • 20I224
    Ohjelmistotekniikka
  • 20I227
    Tietoliikennetekniikka ja tietoverkot
  • 20I226
    Sulautetut järjestelmät ja elektroniikka

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija
- osaa käyttää kansallisia ja kansainvälisiä tietolähteitä oman opinnäytetyönsä suunnittelussa,
- osaa käyttää sovellettavissa olevaa tietoa kriittisesti,
- tuntee tekijänoikeudet ja osaa kunnioittaa niitä,
- osaa ottaa huomioon sekä tutkimuseettiset että oman alansa eettiset periaatteet,
- osaa valita ja rajata omaa oppimista tukevan ja työelämälähtöisen opinnäytetyöaiheen,
- osaa tehdä TAMKin opinnäytetyöohjeiden mukaisen opinnäytetyösuunnitelman ja perustella tekemänsä valinnat,
- tuntee erilaisia omalle koulutusalalle soveltuvia tutkimuksellisia opinnäytetyön tekemisen tapoja
- osaa valita opinnäytetyöhönsä sopivat aineistonkeruu- ja analysointimenetelmät
- tietää näyttöön perustuvan toiminnan merkityksen oman koulutusalansa kannalta

Sisältö (OJ)

Hyväksytty opinnäytetyösuunnitelma ja opinnäytetyösopimus tai -lupa ovat edellytyksenä opintojakson suorittamiselle tutkinto-ohjelmakohtaisten suoritusten lisäksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Toteutuksella ei ole tenttiä, arviointi perustuu kirjallisiin tehtäviin ja aktiiviseen osallistumiseen työpajoissa.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi perustuu kurssin kirjallisiin tehtäviin sekä osallistumiseen (+ tuntiaktiivisuus) kirjoituspajoihin.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Työpajat, joihin sisältyy opettajan ohjausta sekä opiskelijan työskentelyä itsenäisesti ja mahdollisesti pareittain.

Oppimateriaalit

Opettajan laatima materiaali, jaetaan Moodlen kautta.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Lähiopetustunnit/työpajat lukujärjestyksen mukaisesti, kirjalliset harjoitukset. Aikataulu esitellään kurssin alussa ja sitä muokataan tarvittaessa.

Sisällön jaksotus

Kielenhuollon ja asiatyylin kertaus
Alan opinnäytetöihin tutustuminen
Lähteiden referointi, tekstiviitteet, lähdeluettelo
Kuvat, kuviot ja taulukot osana opinnäytetyöraporttia
Tiivistelmän kirjoittaminen

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Vaihtoehtoisia suoritustapoja ei ole.

Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija ei ole tehnyt kirjallisia tehtäviä. Opiskelija ei tunne tai osaa käyttää TAMKin Kirjallisen raportoinnin ohjetta ja/tai raporttipohjaa. Kielessä on merkittäviä puutteita, jotka haittaavat luettavuutta ja ymmärrettävyyttä. Opiskelija ei ole osallistunut tunneille riittävästi (80 %).

Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija viestii ymmärrettävästi ja asiatyylisesti jäljitellen malleja ja ohjeita. Opiskelija löytää lähteitä, joskin niiden käyttö ja referointi on vähäistä ja ohjeiden vastaista. Väitteiden perusteleminen puuttuu kokonaan tai on vaatimatonta. Tekstin rakentaminen on hapuilevaa, ja kielen muoto- ja tyyliseikoissa on huomautettavaa. Opiskelija ei ole osallistunut tunneille riittävästi (80 %).

Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija viestii esityksissään jäsentyneesti ja havainnollisesti. Esitetyt näkemykset on perusteltu, ja lähteet valittu tarkoituksenmukaisesti, lähteet on merkitty ohjeistuksen mukaisesti. Referointi niveltyy luontevasti muuhun tekstiin. Olennainen tieto välittyy selkeästi, ja tekstit ovat melko virheettömiä.

Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija viestii esityksissään vakuuttavasti perustellen näkemyksensä monipuolisesti. Hän käyttää lähteitä arvioivasti ja kommentoiden. Laadittujen tekstien olennainen tieto on erinomaisesti jäsennelty ja tiivistetty. Tekstin kieli ja tyyli on hallittua, ohjeistusta noudattelevaa ja virheetöntä tai lähes virheetöntä.

Ilmoittautumisaika

02.06.2023 - 14.08.2023

Ajoitus

14.08.2023 - 31.12.2023

Laajuus

5 op

TKI-osuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Nursing

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Fysioterapeutin tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Anna Rinne
  • Tuuli Uusitalo
  • Taina Peltonen
  • Nancy Kamau
Vastuuhenkilö

Pia Keiski

Ryhmät
  • 21NURSE
    Degree Programme in Nursing

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija
- osaa käyttää kansallisia ja kansainvälisiä tietolähteitä oman opinnäytetyönsä suunnittelussa,
- osaa käyttää sovellettavissa olevaa tietoa kriittisesti,
- tuntee tekijänoikeudet ja osaa kunnioittaa niitä,
- osaa ottaa huomioon sekä tutkimuseettiset että oman alansa eettiset periaatteet,
- osaa valita ja rajata omaa oppimista tukevan ja työelämälähtöisen opinnäytetyöaiheen,
- osaa tehdä TAMKin opinnäytetyöohjeiden mukaisen opinnäytetyösuunnitelman ja perustella tekemänsä valinnat,
- tuntee erilaisia omalle koulutusalalle soveltuvia tutkimuksellisia opinnäytetyön tekemisen tapoja
- osaa valita opinnäytetyöhönsä sopivat aineistonkeruu- ja analysointimenetelmät
- tietää näyttöön perustuvan toiminnan merkityksen oman koulutusalansa kannalta

Sisältö (OJ)

Hyväksytty opinnäytetyösuunnitelma ja opinnäytetyösopimus tai -lupa ovat edellytyksenä opintojakson suorittamiselle tutkinto-ohjelmakohtaisten suoritusten lisäksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

02.06.2023 - 14.08.2023

Ajoitus

14.08.2023 - 31.12.2023

Laajuus

5 op

TKI-osuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Nursing

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Englanti
Koulutus
  • Bachelor's Degree Programme in Nursing
Opettaja
  • Annukka Huuskonen
  • Anna Rinne
  • Johanna Kangaspunta
  • Essi Ylistalo
  • Taina Peltonen
Vastuuhenkilö

Johanna Kangaspunta

Ryhmät
  • 21NURKEN

01.08.2023 - 18.12.2023

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sosionomi

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Fysioterapeutin tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Piia Roos
  • Jussi Kemmo
  • Eija Lähteenmäki
  • Tuija Laakso
  • Anssi-Pekka Udd
  • Marja-Liisa Timperi
  • Emilia Ali-Löytty
Ryhmät
  • 21SO
    Sosionomin tutkinto-ohjelma, päivätoteutus

23.11.2022 - 05.01.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.05.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Liiketalous

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Fysioterapeutin tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Milja Valtonen
  • Toni Lehtimäki
  • Mika Jokinen
  • Pietro Albanese
  • Niina Syrjälä
  • Kirsi Tanner
  • Mika Boedeker
  • Marja-Liisa Timperi
  • Arja Reinvall
  • Liiketalous Virtuaalihenkilö
  • Mari Stenvall
Vastuuhenkilö

Arja Reinvall

Ryhmät
  • 21ALITA
    Liiketalouden tutkinto-ohjelma 2021, Monimuoto, Myyntiosaaminen

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija
- osaa käyttää kansallisia ja kansainvälisiä tietolähteitä oman opinnäytetyönsä suunnittelussa,
- osaa käyttää sovellettavissa olevaa tietoa kriittisesti,
- tuntee tekijänoikeudet ja osaa kunnioittaa niitä,
- osaa ottaa huomioon sekä tutkimuseettiset että oman alansa eettiset periaatteet,
- osaa valita ja rajata omaa oppimista tukevan ja työelämälähtöisen opinnäytetyöaiheen,
- osaa tehdä TAMKin opinnäytetyöohjeiden mukaisen opinnäytetyösuunnitelman ja perustella tekemänsä valinnat,
- tuntee erilaisia omalle koulutusalalle soveltuvia tutkimuksellisia opinnäytetyön tekemisen tapoja
- osaa valita opinnäytetyöhönsä sopivat aineistonkeruu- ja analysointimenetelmät
- tietää näyttöön perustuvan toiminnan merkityksen oman koulutusalansa kannalta

Sisältö (OJ)

Hyväksytty opinnäytetyösuunnitelma ja opinnäytetyösopimus tai -lupa ovat edellytyksenä opintojakson suorittamiselle tutkinto-ohjelmakohtaisten suoritusten lisäksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

20.03.2023 - 02.05.2023

Ajoitus

23.03.2023 - 31.08.2023

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Bioanalyytikko

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Fysioterapeutin tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Kati Borg
  • Tarja Friman
  • Marja-Liisa Timperi
  • Kaisa Rajakylä
  • Siru Suoniemi
  • Aino Pohja
  • Eeva Liikanen
Vastuuhenkilö

Kirsi Mansikkamäki

Ryhmät
  • 21BA
    Bioanalyytikot syksy 2021

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija
- osaa käyttää kansallisia ja kansainvälisiä tietolähteitä oman opinnäytetyönsä suunnittelussa,
- osaa käyttää sovellettavissa olevaa tietoa kriittisesti,
- tuntee tekijänoikeudet ja osaa kunnioittaa niitä,
- osaa ottaa huomioon sekä tutkimuseettiset että oman alansa eettiset periaatteet,
- osaa valita ja rajata omaa oppimista tukevan ja työelämälähtöisen opinnäytetyöaiheen,
- osaa tehdä TAMKin opinnäytetyöohjeiden mukaisen opinnäytetyösuunnitelman ja perustella tekemänsä valinnat,
- tuntee erilaisia omalle koulutusalalle soveltuvia tutkimuksellisia opinnäytetyön tekemisen tapoja
- osaa valita opinnäytetyöhönsä sopivat aineistonkeruu- ja analysointimenetelmät
- tietää näyttöön perustuvan toiminnan merkityksen oman koulutusalansa kannalta

Sisältö (OJ)

Hyväksytty opinnäytetyösuunnitelma ja opinnäytetyösopimus tai -lupa ovat edellytyksenä opintojakson suorittamiselle tutkinto-ohjelmakohtaisten suoritusten lisäksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

-

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Infoihin ja seminaareihin osallistuminen. Ideapaperin ja opinnäytetyösuunnitelman tekeminen.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Infot, idea- ja suunnitteluseminaari ja itsenäinen työskentely

Oppimateriaalit

Intrassa ja Moodelessa oleva materiaali

Sisällön jaksotus

Moodlessa

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Sovitaan erikseen, jos on aikaisemmin tehnyt opinnäytetyön korkeakoulutasolla.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Mahdollisesti opinnäytetyöhön kuuluva yhteistyö

Kansainvälisyys

-

Ilmoittautumisaika

13.12.2022 - 12.01.2023

Ajoitus

13.03.2023 - 20.12.2023

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Bioanalyytikko

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Fysioterapeutin tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Marika Toivonen
  • Piia Ylisaari
Vastuuhenkilö

Kirsi Mansikkamäki

Ryhmät
  • 21BASJ
    Bioanalyytikot 2021 Seinäjoki

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija
- osaa käyttää kansallisia ja kansainvälisiä tietolähteitä oman opinnäytetyönsä suunnittelussa,
- osaa käyttää sovellettavissa olevaa tietoa kriittisesti,
- tuntee tekijänoikeudet ja osaa kunnioittaa niitä,
- osaa ottaa huomioon sekä tutkimuseettiset että oman alansa eettiset periaatteet,
- osaa valita ja rajata omaa oppimista tukevan ja työelämälähtöisen opinnäytetyöaiheen,
- osaa tehdä TAMKin opinnäytetyöohjeiden mukaisen opinnäytetyösuunnitelman ja perustella tekemänsä valinnat,
- tuntee erilaisia omalle koulutusalalle soveltuvia tutkimuksellisia opinnäytetyön tekemisen tapoja
- osaa valita opinnäytetyöhönsä sopivat aineistonkeruu- ja analysointimenetelmät
- tietää näyttöön perustuvan toiminnan merkityksen oman koulutusalansa kannalta

Sisältö (OJ)

Hyväksytty opinnäytetyösuunnitelma ja opinnäytetyösopimus tai -lupa ovat edellytyksenä opintojakson suorittamiselle tutkinto-ohjelmakohtaisten suoritusten lisäksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

09.01.2023 - 08.03.2023

Ajoitus

01.03.2023 - 30.09.2023

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Metsätalous

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Metsätalouden koulutusohjelma, vuonna 2013 tai aiemmin aloittaneet
Opettaja
  • Jukka Tohu
Vastuuhenkilö

Jukka Tohu

Ryhmät
  • 20IM
    Metsätalous 2020

Aloitus 6.3. ja viimeinen luento 24.4.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Verkkotentti opintojakson laatimiseen liittyen aukeaa maaliskuun lopulla (tehtävä ennen 15.4.)

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arvioidaan osana opinnäytetyön laatimista (eli tästä ei tule erillistä arvosanaa)

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Valmentavia luentoja ja harjoituksia

Oppimateriaalit

Ilmoitetaan moodlessa

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Luentoja 6*2 h
Lisäksi harjoituksia ja opinnäytetöiden kuunteluja n 10 h

Ilmoittautumisaika

15.12.2022 - 08.01.2023

Ajoitus

01.03.2023 - 31.12.2023

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Tietotekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Fysioterapeutin tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Erkki Hietalahti
  • Janika Asplund
  • Maria Valli
  • Esa Kunnari
  • Petteri Jekunen
  • Teemu Heinimäki
  • Louis Botha
  • Tony Torp
Vastuuhenkilö

Esa Kujansuu

Ryhmät
  • 20I260E
    Degree Programme in Software Engineering

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija
- osaa käyttää kansallisia ja kansainvälisiä tietolähteitä oman opinnäytetyönsä suunnittelussa,
- osaa käyttää sovellettavissa olevaa tietoa kriittisesti,
- tuntee tekijänoikeudet ja osaa kunnioittaa niitä,
- osaa ottaa huomioon sekä tutkimuseettiset että oman alansa eettiset periaatteet,
- osaa valita ja rajata omaa oppimista tukevan ja työelämälähtöisen opinnäytetyöaiheen,
- osaa tehdä TAMKin opinnäytetyöohjeiden mukaisen opinnäytetyösuunnitelman ja perustella tekemänsä valinnat,
- tuntee erilaisia omalle koulutusalalle soveltuvia tutkimuksellisia opinnäytetyön tekemisen tapoja
- osaa valita opinnäytetyöhönsä sopivat aineistonkeruu- ja analysointimenetelmät
- tietää näyttöön perustuvan toiminnan merkityksen oman koulutusalansa kannalta

Sisältö (OJ)

Hyväksytty opinnäytetyösuunnitelma ja opinnäytetyösopimus tai -lupa ovat edellytyksenä opintojakson suorittamiselle tutkinto-ohjelmakohtaisten suoritusten lisäksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

23.11.2022 - 05.01.2023

Ajoitus

01.01.2023 - 31.07.2023

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Yrittäjyys (Proakatemia)

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Englanti
Koulutus
  • Fysioterapeutin tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Veijo Hämäläinen
  • Marja-Liisa Timperi
  • Tutta Tanttari
Ryhmät
  • 20TIJO
    Yrittäjyys ja tiimijohtaminen 2020, päivätoteutus

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija
- osaa käyttää kansallisia ja kansainvälisiä tietolähteitä oman opinnäytetyönsä suunnittelussa,
- osaa käyttää sovellettavissa olevaa tietoa kriittisesti,
- tuntee tekijänoikeudet ja osaa kunnioittaa niitä,
- osaa ottaa huomioon sekä tutkimuseettiset että oman alansa eettiset periaatteet,
- osaa valita ja rajata omaa oppimista tukevan ja työelämälähtöisen opinnäytetyöaiheen,
- osaa tehdä TAMKin opinnäytetyöohjeiden mukaisen opinnäytetyösuunnitelman ja perustella tekemänsä valinnat,
- tuntee erilaisia omalle koulutusalalle soveltuvia tutkimuksellisia opinnäytetyön tekemisen tapoja
- osaa valita opinnäytetyöhönsä sopivat aineistonkeruu- ja analysointimenetelmät
- tietää näyttöön perustuvan toiminnan merkityksen oman koulutusalansa kannalta

Sisältö (OJ)

Hyväksytty opinnäytetyösuunnitelma ja opinnäytetyösopimus tai -lupa ovat edellytyksenä opintojakson suorittamiselle tutkinto-ohjelmakohtaisten suoritusten lisäksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

30.07.2022 - 28.08.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 31.12.2022

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Tietotekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Esa Kujansuu
  • Janika Asplund
  • Eija Lähteenmäki
  • Esa Kunnari
  • Ari Rantala
Vastuuhenkilö

Esa Kujansuu

Ryhmät
  • 19I224
    Ohjelmistotekniikka
  • 19I227
    Tietoliikennetekniikka ja tietoverkot
  • 19I226
    Sulautetut järjestelmät ja elektroniikka

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija
- osaa käyttää kansallisia ja kansainvälisiä tietolähteitä oman opinnäytetyönsä suunnittelussa,
- osaa käyttää sovellettavissa olevaa tietoa kriittisesti,
- tuntee tekijänoikeudet ja osaa kunnioittaa niitä,
- osaa ottaa huomioon sekä tutkimuseettiset että oman alansa eettiset periaatteet,
- osaa valita ja rajata omaa oppimista tukevan ja työelämälähtöisen opinnäytetyöaiheen,
- osaa tehdä TAMKin opinnäytetyöohjeiden mukaisen opinnäytetyösuunnitelman ja perustella tekemänsä valinnat,
- tuntee erilaisia omalle koulutusalalle soveltuvia tutkimuksellisia opinnäytetyön tekemisen tapoja
- osaa valita opinnäytetyöhönsä sopivat aineistonkeruu- ja analysointimenetelmät
- tietää näyttöön perustuvan toiminnan merkityksen oman koulutusalansa kannalta

Sisältö (OJ)

Hyväksytty opinnäytetyösuunnitelma ja opinnäytetyösopimus tai -lupa ovat edellytyksenä opintojakson suorittamiselle tutkinto-ohjelmakohtaisten suoritusten lisäksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

03.06.2022 - 25.08.2022

Ajoitus

01.08.2022 - 23.12.2022

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Nursing

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Bachelor's Degree Programme in Nursing
Opettaja
  • Anna Rinne
  • Lily Nosraty
  • Taina Peltonen
  • Virva Vasari
  • Jaana Vainionpää
  • Nancy Kamau
Vastuuhenkilö

Anna Rinne

Ryhmät
  • 22NURFILTOP
    Degree Programme in Nursing

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija
- osaa käyttää kansallisia ja kansainvälisiä tietolähteitä oman opinnäytetyönsä suunnittelussa,
- osaa käyttää sovellettavissa olevaa tietoa kriittisesti,
- tuntee tekijänoikeudet ja osaa kunnioittaa niitä,
- osaa ottaa huomioon sekä tutkimuseettiset että oman alansa eettiset periaatteet,
- osaa valita ja rajata omaa oppimista tukevan ja työelämälähtöisen opinnäytetyöaiheen,
- osaa tehdä TAMKin opinnäytetyöohjeiden mukaisen opinnäytetyösuunnitelman ja perustella tekemänsä valinnat,
- tuntee erilaisia omalle koulutusalalle soveltuvia tutkimuksellisia opinnäytetyön tekemisen tapoja
- osaa valita opinnäytetyöhönsä sopivat aineistonkeruu- ja analysointimenetelmät
- tietää näyttöön perustuvan toiminnan merkityksen oman koulutusalansa kannalta

Sisältö (OJ)

Hyväksytty opinnäytetyösuunnitelma ja opinnäytetyösopimus tai -lupa ovat edellytyksenä opintojakson suorittamiselle tutkinto-ohjelmakohtaisten suoritusten lisäksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

01.12.2021 - 16.01.2022

Ajoitus

07.03.2022 - 31.03.2023

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Röntgenhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Röntgenhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Julia Kritz
  • Marja Jaronen
  • Anna-Riikka Keihäs
Vastuuhenkilö

Tiina Säilä

Ryhmät
  • 20RHSJ
    Röntgenhoitajat syksy 2020 Seinäjoki

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija
- osaa käyttää kansallisia ja kansainvälisiä tietolähteitä oman opinnäytetyönsä suunnittelussa,
- osaa käyttää sovellettavissa olevaa tietoa kriittisesti,
- tuntee tekijänoikeudet ja osaa kunnioittaa niitä,
- osaa ottaa huomioon sekä tutkimuseettiset että oman alansa eettiset periaatteet,
- osaa valita ja rajata omaa oppimista tukevan ja työelämälähtöisen opinnäytetyöaiheen,
- osaa tehdä TAMKin opinnäytetyöohjeiden mukaisen opinnäytetyösuunnitelman ja perustella tekemänsä valinnat,
- tuntee erilaisia omalle koulutusalalle soveltuvia tutkimuksellisia opinnäytetyön tekemisen tapoja
- osaa valita opinnäytetyöhönsä sopivat aineistonkeruu- ja analysointimenetelmät
- tietää näyttöön perustuvan toiminnan merkityksen oman koulutusalansa kannalta

Sisältö (OJ)

Hyväksytty opinnäytetyösuunnitelma ja opinnäytetyösopimus tai -lupa ovat edellytyksenä opintojakson suorittamiselle tutkinto-ohjelmakohtaisten suoritusten lisäksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

24.01.2022 - 15.03.2022

Ajoitus

19.02.2022 - 31.12.2022

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus

2 op

TKI-osuus

5 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Verkossa tapahtuva opiskelu

Yksikkö

Sosionomi

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 95

Koulutus
  • Sosionomin tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Piia Roos
  • Jussi Kemmo
  • Eija Lähteenmäki
  • Anssi-Pekka Udd
  • Marja-Liisa Timperi
  • Kirsi Saarinen
Vastuuhenkilö

Anssi-Pekka Udd

Ryhmät
  • 20SO
    Sosionomin tutkinto-ohjelma, päivätoteutus

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija
- osaa käyttää kansallisia ja kansainvälisiä tietolähteitä oman opinnäytetyönsä suunnittelussa,
- osaa käyttää sovellettavissa olevaa tietoa kriittisesti,
- tuntee tekijänoikeudet ja osaa kunnioittaa niitä,
- osaa ottaa huomioon sekä tutkimuseettiset että oman alansa eettiset periaatteet,
- osaa valita ja rajata omaa oppimista tukevan ja työelämälähtöisen opinnäytetyöaiheen,
- osaa tehdä TAMKin opinnäytetyöohjeiden mukaisen opinnäytetyösuunnitelman ja perustella tekemänsä valinnat,
- tuntee erilaisia omalle koulutusalalle soveltuvia tutkimuksellisia opinnäytetyön tekemisen tapoja
- osaa valita opinnäytetyöhönsä sopivat aineistonkeruu- ja analysointimenetelmät
- tietää näyttöön perustuvan toiminnan merkityksen oman koulutusalansa kannalta

Sisältö (OJ)

Hyväksytty opinnäytetyösuunnitelma ja opinnäytetyösopimus tai -lupa ovat edellytyksenä opintojakson suorittamiselle tutkinto-ohjelmakohtaisten suoritusten lisäksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Aika ja paikka

Pakollinen koko Opinnäytetyöprosessia koskeva Info ja aloitus KE 31.8.2022 klo 9-12
Työelämätahojen kohtaaminen "Opparimarkkinoilla KE 7.9. klo 9-12.
Seminaariryhmien työskentelykerrat koko syksyn maanantai-iltapäivisin klo 13-16. Osa kerroista itsenäiselle työskentelylle varattuja.
Lukujärjestyksessä 3 seminaariryhmän mukaisesti merkittynä kullekin ryhmälle syksylle: 4 h Tieteellinen kirjoittaminen; 2 h Tiedonhaku; 4 h Englanninkielinen tiedonhaku

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Ideapaperin esittäminen seminaariryhmässä syysloman molemmin puolin.
Opinnäytetyösuunnitelman esittäminen seminaariryhmässä vuoden loppuun mennessä - viimeinen kerta tammikuussa 2023.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Yhteistoiminnallinen työskentely seminaariryhmissä
Itsenäinen opinnäytetyön Ideapaperin ja Opinnäytetyösuunnitelman työstäminen

Oppimateriaalit

Sosionomin tutkinto-ohjelman opinnäytetyön prosessia kuvaavat moodlesivut materiaaleineen:
Opinnäyte sosiaalialalla -moodle, ei avainta
Moodlessa mm.
Ronkainen ym. 2013. Tutkimuksen voimasanat. Sanoma pro. LUKU 2:SIVUT 31-49.
Yleinen tutkimuskirjallisuus
Oman opinnäytetyön aiheeseen liittyvä monipuolinen yleinen kirjallisuus, tutkimuskirjallisuus, tieteelliset artikkelit jne. suomeksi ja muilla kielillä.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Prosessin ensimmäisen vaiheen eli "Ideapaperin" voi tehdä kesäopintoina 2022. Kyseinen ryhmä etenee nopeutetusti "Opinnäytesuunnitelman" tekoon syyskuussa 2022 A-P Uddin kanssa.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Mahdollisimman tiivis työelämäyhteys oman opinnäytetyön aiheen osalta.

Ilmoittautumisaika

01.12.2021 - 25.02.2022

Ajoitus

01.01.2022 - 31.12.2022

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Metsätalous

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Metsätalouden tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Jukka Tohu
Vastuuhenkilö

Jukka Tohu

Ryhmät
  • 19IM
    Metsätalous 2019

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija
- osaa käyttää kansallisia ja kansainvälisiä tietolähteitä oman opinnäytetyönsä suunnittelussa,
- osaa käyttää sovellettavissa olevaa tietoa kriittisesti,
- tuntee tekijänoikeudet ja osaa kunnioittaa niitä,
- osaa ottaa huomioon sekä tutkimuseettiset että oman alansa eettiset periaatteet,
- osaa valita ja rajata omaa oppimista tukevan ja työelämälähtöisen opinnäytetyöaiheen,
- osaa tehdä TAMKin opinnäytetyöohjeiden mukaisen opinnäytetyösuunnitelman ja perustella tekemänsä valinnat,
- tuntee erilaisia omalle koulutusalalle soveltuvia tutkimuksellisia opinnäytetyön tekemisen tapoja
- osaa valita opinnäytetyöhönsä sopivat aineistonkeruu- ja analysointimenetelmät
- tietää näyttöön perustuvan toiminnan merkityksen oman koulutusalansa kannalta

Sisältö (OJ)

Hyväksytty opinnäytetyösuunnitelma ja opinnäytetyösopimus tai -lupa ovat edellytyksenä opintojakson suorittamiselle tutkinto-ohjelmakohtaisten suoritusten lisäksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.

Aika ja paikka

Opinnäytetyön laatimisen valmentavat opinnot on yleisesti kolmannen opiskeluvuoden aikana. Opinnäytetyön tekeminen aloitetaan yleensä neljäntenä vuonna.
Opinnäytetyön tekeminen on kuitenkin yksilöllinen prosessi, joten aika voi poiketa suunnitellusta.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Opinnäytetyön prosessin tuntemukseen ja työn tekemiseen liittyvät asiat tentitään verkkotenttinä osana valmentavaa koulutusta. Tentin voi tehdä valmentavan koulutuksen aikana.
Opinnäytetyösuunnitelma tehdään osana omaa opinnäytetyöprosessia

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opinnäytetyön suunnittelu (opinnäytetyö 1/3) arvioidaan hyväksytty/hylätty.
Opinnäytetyön valmentavat opinnot kuuluvat pakollisena osana metsän koulutuksen opinnäytetyöprosessiin. Opiskelija kertoo valmennuksen suorittamisestaan laittaessaan Wihi järjestelmään ehdotuksensa opinnäytetyöaiheesta.
Opinnäytetyön hyväksytty arvosana annetaan asteikolla 1 - 5 käyttämällä TAMKin yhteisiä arviointikriteerejä ja arviointilomaketta siinä vaiheessa, kun kaikki opinnäytetyön kokonaislaajuuteen liittyvät osasuoritukset on hyväksytty.
Arviointikriteerit on esitelty TAMKin opiskelijan oppaassa (https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104)

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Opinnäytetyön laatimiseen valmentavat opinnot (luentoja ja verkkomateriaaleja)
Opinnäytetyön suunnittelu (opinnäyte 1/3) toteutuu osana kunkin opiskelijan oman opinnäytetyöprosessia

Oppimateriaalit

TAMKin ohje opinnäytetöiden laatimiseen opiskelijan käsikirjassa (https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104)
Juha T. Hakala Opinnäytetyöopas ammattikorkeakouluille
Muu materiaali esitellään moodlessa

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Kolmantena vuonna olevan valmentava koulutus pitää sisällään 4-5 opetuskertaa, ja harjoitukset
Opinnäytetyön suunnittelu (opinnäyte 1/3) 5 op, tehdään osana opiskelijoiden opinnäytetyöprosessia. Suunnitteluosioon kuuluvat opinnäytetyön aiheen hyväksynnän jälkeen opinnäytetyösuunnitelman ja opinnäytetyösopimuksen laatiminen ja palautus Wihiin.

Sisällön jaksotus

Opinnäytetyö prosessin jaksotus toteutuu Wihi järjestelmän mukaisesti (https://wihi.tamk.fi).
Koulutusohjelmakohtaiset ohjeet esitellään moodlessa.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Valmentavat opinnot voidaan suorittaa itsenäisenä opiskeluna, jos opinnäytetyön aikataulu tätä vaatii. Asiasta on sovittava koulutuksen opinnäytetyökoordinaattorin kanssa.