Siirry suoraan sisältöön

Resitaali 2Laajuus (20 op)

Tunnus: 2X00ER63

Laajuus

20 op

Osaamistavoitteet

Musiikkipedagogi:
Opiskelijalla on taidot suoriutua määriteltyä tavoitetasoa vastaavista teoksista konserttitilanteessa solistina ja kamarimusiikkikokoonpanon jäsenenä. Hän kykenee itsenäiseen taiteelliseen ilmaisuun ja laajojen muotokokonaisuuksien hallintaan. Opiskelija pystyy hyödyntämään ammattikirjallisuutta, tutkimusjulkaisuja ja musiikin hahmottamisen, historian ja kirjoittamisen taitojaan instrumenttiosaamisen kehittämisessä. Opiskelija on omaksunut reflektoinnin taidon eli kyvyn tarkastella omaa työtään analyyttisesti. Opiskelijalla on riittävä instrumenttiosaaminen muusikon tai musiikkipedagogin työssä toimimiseen ja jatko-opintoihin.

Musiikkiteatteri:
Opiskelijalla on taidot suoriutua määriteltyä tavoitetasoa vastaavista teoksista solistina ja yhtyeen jäsenenä. Hän kykenee itsenäiseen taiteelliseen ilmaisuun ja taiteellisten kokonaisuuksien hallintaan. Opiskelija pystyy hyödyntämään ammattikirjallisuutta, tutkimusjulkaisuja ja musiikin hahmottamisen, historian ja kirjoittamisen taitojaan instrumenttiosaamisen kehittämisessä. Opiskelija on omaksunut reflektoinnin taidon eli kyvyn tarkastella omaa työtään analyyttisesti. Opiskelijalla on riittävä instrumenttiosaaminen työelämässä toimimiseen ja jatko-opintoihin.

Sisältö

Musiikkipedagogi:
Tavoitetasoa edustavan ohjelmiston soitto- tai laulutekninen ja ilmaisullinen hallinta sisältäen ergonomiaan liittyvää osaamista sekä vuorovaikutustaitoja yleisön ja tarvittaessa säestäjän ja/tai kamarimusiikkikokoonpanon kanssa. Resitaali on julkinen konsertti, joka sisältää myös kamarimusiikkiosuuden.

Musiikkiteatteri:
Tavoitetasoa edustavan ohjelmiston laulutekninen ja ilmaisullinen hallinta sisältäen ergonomiaan liittyvää osaamista sekä vuorovaikutustaitoja yleisön ja tarvittaessa säestäjän ja/tai yhtyeen kanssa. Resitaali on julkinen konsertti.

Tarkempi ohjeistus Tampereen ammattikorkeakoulun musiikin tutkinto-ohjelman instrumenttiopintojen suoritusvaatimuksissa.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Musiikkipedagogi:
Opiskelija kykenee esittämään henkilökohtaisessa opintosuunnitelmassa määritellyn osaamistason ohjelmiston. Taiteellinen ja tekninen sekä musiikillisten kokonaisuuksien hallinta on tyydyttävää. Sointikulttuuri on rajoittunut.

Musiikkiteatteri:
Opiskelija kykenee esittämään vaadittavan ammattitason ohjelmiston.
Taiteellinen ja tekninen instrumentin hallinta on tyydyttävää. Sointikulttuuri ja äänenkäyttö on rajoittunut. Musiikillisten kokonaisuuksien hallinta on välttävää.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Musiikkipedagogi:
Opiskelija hallitsee henkilökohtaisessa opintosuunnitelmassa määritellyn osaamistasoa edustavan ohjelman teknisesti ja taiteellisesti sekä tuo esiin eri tyylisuuntien erityispiirteitä.
Opiskelijan sointikulttuuri on monipuolinen ja musiikillisten kokonaisuuksien hallinta on hyvä.

Musiikkiteatteri:
Opiskelija hallitsee ohjelman teknisesti ja taiteellisesti sekä tuo esiin eri tyylisuuntien erityispiirteitä.
Opiskelijan sointikulttuuri ja äänenkäyttö on kohtalaisen monipuolinen ja musiikillisten kokonaisuuksien hallinta on hyvä.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Musiikkipedagogi:
Opiskelija osoittaa ohjelman erinomaisen teknisen hallinnan lisäksi taiteellista ja persoonallista ilmaisuvoimaa. Hän on omaksunut rikkaan sointikulttuurin, tuo esiin erityisen vakuuttavasti eri tyylisuuntien ominaispiirteitä sekä kykenee luomaan hallittuja musiikillisia muotokokonaisuuksia.

Musiikkiteatteri:
Opiskelija osoittaa ohjelman erinomaisen teknisen hallinnan lisäksi taiteellista ja persoonallista ilmaisuvoimaa. Opiskelija tuo esiin erityisen vakuuttavasti eri tyylisuuntien ominaispiirteitä. Opiskelija on omaksunut rikkaan sointikulttuurin ja hallitun äänenkäytön sekä kykenee luomaan kiinnostavia taiteellisia kokonaisuuksia.

Lisätiedot

Opintojakso on mahdollista toteuttaa englannin kielellä.

Ilmoittautumisaika

15.03.2024 - 31.10.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 09.05.2025

Laajuus

20 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Musiikki

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

1 - 50

Koulutus
  • Musiikin tutkinto-ohjelma, Muusikko
  • Musiikin tutkinto-ohjelma, Musiikkipedagogi
Opettaja
  • Yksilöopetus Musiikki
  • Lauri Pulakka
  • Pauliina Paasila
  • Seppo Planman
  • Markus Hohti
  • Hanna-Leena Savolainen
  • Kirsti Vartiainen
  • Tuomas Turriago
  • Heini Kärkkäinen
  • Janne Malinen
  • Enna Snellman
  • Susanna Tenkanen-Lindeman
  • Antti Hirvonen
  • Pauliina Kupiainen
  • Hanna Hurskainen
Vastuuhenkilö

Heini Kärkkäinen

Ryhmät
  • 21MUSTE
    Musiikkiteatteri
  • 21MUPE
    Musiikkipedagogi

Tavoitteet (OJ)

Musiikkipedagogi:
Opiskelijalla on taidot suoriutua määriteltyä tavoitetasoa vastaavista teoksista konserttitilanteessa solistina ja kamarimusiikkikokoonpanon jäsenenä. Hän kykenee itsenäiseen taiteelliseen ilmaisuun ja laajojen muotokokonaisuuksien hallintaan. Opiskelija pystyy hyödyntämään ammattikirjallisuutta, tutkimusjulkaisuja ja musiikin hahmottamisen, historian ja kirjoittamisen taitojaan instrumenttiosaamisen kehittämisessä. Opiskelija on omaksunut reflektoinnin taidon eli kyvyn tarkastella omaa työtään analyyttisesti. Opiskelijalla on riittävä instrumenttiosaaminen muusikon tai musiikkipedagogin työssä toimimiseen ja jatko-opintoihin.

Musiikkiteatteri:
Opiskelijalla on taidot suoriutua määriteltyä tavoitetasoa vastaavista teoksista solistina ja yhtyeen jäsenenä. Hän kykenee itsenäiseen taiteelliseen ilmaisuun ja taiteellisten kokonaisuuksien hallintaan. Opiskelija pystyy hyödyntämään ammattikirjallisuutta, tutkimusjulkaisuja ja musiikin hahmottamisen, historian ja kirjoittamisen taitojaan instrumenttiosaamisen kehittämisessä. Opiskelija on omaksunut reflektoinnin taidon eli kyvyn tarkastella omaa työtään analyyttisesti. Opiskelijalla on riittävä instrumenttiosaaminen työelämässä toimimiseen ja jatko-opintoihin.

Sisältö (OJ)

Musiikkipedagogi:
Tavoitetasoa edustavan ohjelmiston soitto- tai laulutekninen ja ilmaisullinen hallinta sisältäen ergonomiaan liittyvää osaamista sekä vuorovaikutustaitoja yleisön ja tarvittaessa säestäjän ja/tai kamarimusiikkikokoonpanon kanssa. Resitaali on julkinen konsertti, joka sisältää myös kamarimusiikkiosuuden.

Musiikkiteatteri:
Tavoitetasoa edustavan ohjelmiston laulutekninen ja ilmaisullinen hallinta sisältäen ergonomiaan liittyvää osaamista sekä vuorovaikutustaitoja yleisön ja tarvittaessa säestäjän ja/tai yhtyeen kanssa. Resitaali on julkinen konsertti.

Tarkempi ohjeistus Tampereen ammattikorkeakoulun musiikin tutkinto-ohjelman instrumenttiopintojen suoritusvaatimuksissa.

Lisätiedot (OJ)

Opintojakso on mahdollista toteuttaa englannin kielellä.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Musiikkipedagogi:
Opiskelija kykenee esittämään henkilökohtaisessa opintosuunnitelmassa määritellyn osaamistason ohjelmiston. Taiteellinen ja tekninen sekä musiikillisten kokonaisuuksien hallinta on tyydyttävää. Sointikulttuuri on rajoittunut.

Musiikkiteatteri:
Opiskelija kykenee esittämään vaadittavan ammattitason ohjelmiston.
Taiteellinen ja tekninen instrumentin hallinta on tyydyttävää. Sointikulttuuri ja äänenkäyttö on rajoittunut. Musiikillisten kokonaisuuksien hallinta on välttävää.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Musiikkipedagogi:
Opiskelija hallitsee henkilökohtaisessa opintosuunnitelmassa määritellyn osaamistasoa edustavan ohjelman teknisesti ja taiteellisesti sekä tuo esiin eri tyylisuuntien erityispiirteitä.
Opiskelijan sointikulttuuri on monipuolinen ja musiikillisten kokonaisuuksien hallinta on hyvä.

Musiikkiteatteri:
Opiskelija hallitsee ohjelman teknisesti ja taiteellisesti sekä tuo esiin eri tyylisuuntien erityispiirteitä.
Opiskelijan sointikulttuuri ja äänenkäyttö on kohtalaisen monipuolinen ja musiikillisten kokonaisuuksien hallinta on hyvä.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Musiikkipedagogi:
Opiskelija osoittaa ohjelman erinomaisen teknisen hallinnan lisäksi taiteellista ja persoonallista ilmaisuvoimaa. Hän on omaksunut rikkaan sointikulttuurin, tuo esiin erityisen vakuuttavasti eri tyylisuuntien ominaispiirteitä sekä kykenee luomaan hallittuja musiikillisia muotokokonaisuuksia.

Musiikkiteatteri:
Opiskelija osoittaa ohjelman erinomaisen teknisen hallinnan lisäksi taiteellista ja persoonallista ilmaisuvoimaa. Opiskelija tuo esiin erityisen vakuuttavasti eri tyylisuuntien ominaispiirteitä. Opiskelija on omaksunut rikkaan sointikulttuurin ja hallitun äänenkäytön sekä kykenee luomaan kiinnostavia taiteellisia kokonaisuuksia.

Arviointiasteikko

0-5

Lisätietoja opiskelijoille

Vain musiikin opiskelijoille. Säestys haetaan tälle opintojaksolle ilmoittautumisen yhteydessä. Vain musiikkipedagogogit voivat hakea säestystä (vain säestettävät instrumentit). Musiikkiteatterin opiskelijat eivät hae säestystunteja. Musiikkiteatterin säestys toisella tavalla.

Ilmoittautumisaika

07.06.2023 - 31.10.2023

Ajoitus

28.08.2023 - 10.05.2024

Laajuus

20 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Musiikki

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

6 - 50

Koulutus
  • Musiikin tutkinto-ohjelma, Muusikko
  • Musiikin tutkinto-ohjelma, Musiikkipedagogi
Opettaja
  • Heini Kärkkäinen
  • Heini Kärkkäinen
  • Laura Vikman
  • Petri Antikainen
  • Markus Hohti
  • Jari Salmela
  • Pekka Ahonen
  • Dimas Ruiz Santos
  • Risto Kyrö
  • Sirkka-Liisa Kaakinen-Pilch
  • Hanna Hurskainen
  • Pauliina Paasila
Vastuuhenkilö

Pekka Ahonen

Ryhmät
  • 20MUSTE
    Musiikkiteatteri
  • 20MUPE
    Musiikkipedagogi

Tavoitteet (OJ)

Musiikkipedagogi:
Opiskelijalla on taidot suoriutua määriteltyä tavoitetasoa vastaavista teoksista konserttitilanteessa solistina ja kamarimusiikkikokoonpanon jäsenenä. Hän kykenee itsenäiseen taiteelliseen ilmaisuun ja laajojen muotokokonaisuuksien hallintaan. Opiskelija pystyy hyödyntämään ammattikirjallisuutta, tutkimusjulkaisuja ja musiikin hahmottamisen, historian ja kirjoittamisen taitojaan instrumenttiosaamisen kehittämisessä. Opiskelija on omaksunut reflektoinnin taidon eli kyvyn tarkastella omaa työtään analyyttisesti. Opiskelijalla on riittävä instrumenttiosaaminen muusikon tai musiikkipedagogin työssä toimimiseen ja jatko-opintoihin.

Musiikkiteatteri:
Opiskelijalla on taidot suoriutua määriteltyä tavoitetasoa vastaavista teoksista solistina ja yhtyeen jäsenenä. Hän kykenee itsenäiseen taiteelliseen ilmaisuun ja taiteellisten kokonaisuuksien hallintaan. Opiskelija pystyy hyödyntämään ammattikirjallisuutta, tutkimusjulkaisuja ja musiikin hahmottamisen, historian ja kirjoittamisen taitojaan instrumenttiosaamisen kehittämisessä. Opiskelija on omaksunut reflektoinnin taidon eli kyvyn tarkastella omaa työtään analyyttisesti. Opiskelijalla on riittävä instrumenttiosaaminen työelämässä toimimiseen ja jatko-opintoihin.

Sisältö (OJ)

Musiikkipedagogi:
Tavoitetasoa edustavan ohjelmiston soitto- tai laulutekninen ja ilmaisullinen hallinta sisältäen ergonomiaan liittyvää osaamista sekä vuorovaikutustaitoja yleisön ja tarvittaessa säestäjän ja/tai kamarimusiikkikokoonpanon kanssa. Resitaali on julkinen konsertti, joka sisältää myös kamarimusiikkiosuuden.

Musiikkiteatteri:
Tavoitetasoa edustavan ohjelmiston laulutekninen ja ilmaisullinen hallinta sisältäen ergonomiaan liittyvää osaamista sekä vuorovaikutustaitoja yleisön ja tarvittaessa säestäjän ja/tai yhtyeen kanssa. Resitaali on julkinen konsertti.

Tarkempi ohjeistus Tampereen ammattikorkeakoulun musiikin tutkinto-ohjelman instrumenttiopintojen suoritusvaatimuksissa.

Lisätiedot (OJ)

Opintojakso on mahdollista toteuttaa englannin kielellä.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Musiikkipedagogi:
Opiskelija kykenee esittämään henkilökohtaisessa opintosuunnitelmassa määritellyn osaamistason ohjelmiston. Taiteellinen ja tekninen sekä musiikillisten kokonaisuuksien hallinta on tyydyttävää. Sointikulttuuri on rajoittunut.

Musiikkiteatteri:
Opiskelija kykenee esittämään vaadittavan ammattitason ohjelmiston.
Taiteellinen ja tekninen instrumentin hallinta on tyydyttävää. Sointikulttuuri ja äänenkäyttö on rajoittunut. Musiikillisten kokonaisuuksien hallinta on välttävää.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Musiikkipedagogi:
Opiskelija hallitsee henkilökohtaisessa opintosuunnitelmassa määritellyn osaamistasoa edustavan ohjelman teknisesti ja taiteellisesti sekä tuo esiin eri tyylisuuntien erityispiirteitä.
Opiskelijan sointikulttuuri on monipuolinen ja musiikillisten kokonaisuuksien hallinta on hyvä.

Musiikkiteatteri:
Opiskelija hallitsee ohjelman teknisesti ja taiteellisesti sekä tuo esiin eri tyylisuuntien erityispiirteitä.
Opiskelijan sointikulttuuri ja äänenkäyttö on kohtalaisen monipuolinen ja musiikillisten kokonaisuuksien hallinta on hyvä.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Musiikkipedagogi:
Opiskelija osoittaa ohjelman erinomaisen teknisen hallinnan lisäksi taiteellista ja persoonallista ilmaisuvoimaa. Hän on omaksunut rikkaan sointikulttuurin, tuo esiin erityisen vakuuttavasti eri tyylisuuntien ominaispiirteitä sekä kykenee luomaan hallittuja musiikillisia muotokokonaisuuksia.

Musiikkiteatteri:
Opiskelija osoittaa ohjelman erinomaisen teknisen hallinnan lisäksi taiteellista ja persoonallista ilmaisuvoimaa. Opiskelija tuo esiin erityisen vakuuttavasti eri tyylisuuntien ominaispiirteitä. Opiskelija on omaksunut rikkaan sointikulttuurin ja hallitun äänenkäytön sekä kykenee luomaan kiinnostavia taiteellisia kokonaisuuksia.

Aika ja paikka

Musiikkiteatteri:
Tunnit sovitaan henkilökohtaisesti opettajan kanssa. Oppitunteja on 26 kertaa lukuvuodessa, tunnin kesto on 60 min. Myös mestarikurssit ja luennot ovat osa opetusta.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Musiikkiteatteri:
Erikseen lukuvuoden aikana sovittavina ajankohtina. Tutkinnot ajoittuvat lukukausien loppuun.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Musiikkiteatteri:
Osallistuminen opetukseen (ja järjestetyille mestarikursseille sekä konsertteihin). Konsertin rakentaminen ja toteuttaminen (8-12 kappaletta tai minimi kesto 45 - 60 min)

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Musiikkiteatteri:
Yksilöopetus sekä mestarikurssit. Ryhmäopetusta mahdollisuuksien mukaan.

Oppimateriaalit

Musiikkiteatteri:
Ohjelmistosta sovitaan opettajan kanssa. Ohjelmiston tulee sisältää musiikkiteatterin ohjelmistoa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Musiikkiteatteri:
Vaatii sitoutumista ja säännöllistä osallistumista opetukseen, sekä säännöllistä henkilökohtaista harjoittelua. Osallistuminen konsertteihin ja mestarikursseihin kuuluu opetukseen.

Sisällön jaksotus

Musiikkiteatteri:
Opetus jatkuu tasaisesti läpi lukuvuoden. Produktioviikoilla opetuksesta sovitaan erikseen.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

AHOT

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Musiikkiteatteri:
Konsertit ja esiintymiset.

Kansainvälisyys

Musiikkiteatteri:
Mahdolliset mestarikurssit, kansainvälinen materiaali ja esim. osallistuminen etäopetukseen tietoverkon välityksellä (ulkomaiset opettajat).

Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Musiikkiteatteri:
Kurssisuoritus on hylätty. Tekemisessä on merkittäviä puutteita.

Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Musiikkiteatteri:
Opiskelija kykenee esittämään henkilökohtaisessa opintosuunnitelmassa määritellyn osaamistason ohjelmiston. Taiteellinen ja tekninen hallinta on tyydyttävää ja kehittyvässä vaiheessa. Sointikulttuuri on rajoittunut ja musiikillisten kokonaisuuksien hallinta tyydyttävää.

Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Musiikkiteatteri:
Opiskelija hallitsee henkilökohtaisessa opintosuunnitelmassa määritellyn osaamistasoa edustavan ohjelman teknisesti ja taiteellisesti sekä tuo esiin eri tyylisuuntien erityispiirteitä.
Opiskelijan sointikulttuuri on monipuolinen ja musiikillisten kokonaisuuksien hallinta on hyvä.

Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Musiikkiteatteri:
Opiskelija hallitsee henkilökohtaisessa opintosuunnitelmassa määritellyn osaamistasoa edustavan ohjelman teknisesti ja taiteellisesti korkeatasoisesti sekä tuo esiin eri tyylisuuntien erityispiirteitä monipuolisesti.
Opiskelijan sointikulttuuri on rikas ja musiikillisten kokonaisuuksien hallinta on kiitettävää

Ilmoittautumisaika

08.06.2022 - 31.10.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 05.05.2023

Laajuus

20 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Musiikki

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

6 - 50

Koulutus
  • Musiikin tutkinto-ohjelma, Muusikko
  • Musiikin tutkinto-ohjelma, Musiikkipedagogi
Opettaja
  • Heini Kärkkäinen
  • Petri Antikainen
  • Laura Vikman
  • Jari Salmela
  • Markus Hohti
  • Hanna Hurskainen
Vastuuhenkilö

Pekka Ahonen

Ryhmät
  • 19MUPE
    Musiikkipedagogi
  • 19MUSTE