Siirry suoraan sisältöön

Musiikkipedagogiikka 3Laajuus (5 op)

Tunnus: 2X00ER56

Laajuus

5 op

Osaamistavoitteet

Opiskelija osaa hyödyntää opetuksessaan tieto- ja viestintätekniikkaa sekä luoda siihen sopivia materiaaleja. Hän kykenee kehittämään, suunnittelemaan, toteuttamaan ja reflektoimaan alaan liittyvän projektin.

Opiskelija on tutustunut musiikin varhaiskasvatukseen ja alkuopetukseen. Hänellä on valmiuksia laatia eri ikäryhmille oppimistuokioita tai oman alansa oppitunteja ja kohdata lapsia työssään. Hän on perhtynyt lapsen historiaan, lastenkulttuurin kehittymiseen ja -musiikin kehittymiseen.

Opiskelijalla on valmiuksia toteuttaa laajamuotoisesti opetuksen suunnittelua huomioiden erilaiset oppimisympäristöt.

Instrumenttipedagogiikka
Opiskelija on syventänyt osaamistaan eri vaiheissa olevien ja eri-ikäisten musiikin oppijoiden ohjaajana. Hänen osaamisperustansa riittää valitsemaan sopivia toimintatapoja ja metodeja erilaisten oppijoiden kanssa. Opiskelija osallistuu ja saa omaan työhönsä vaikutteita jostain muusta pedagogiikasta. Hänellä on myös kokemuksia ryhmäopetuksesta.

Musiikinteoriapedagogiikka (laaja-alainen musiikinteoriapedagogiikka)
Opiskelija hallitsee musiikkiopiston syventävien opintojen tasoisten ryhmien opettamiseen tarvittavat tiedot ja taidot. Opiskelija osaa luoda johdonmukaisesti eteneviä, monipuolisia opetus- ja tuntisuunnitelmia. Hän osaa muuntaa tieteellistä tietoa käytännön periaatteiksi ja osaa käyttää teoreettista ja käsitteellistä tietoa hyväkseen opetustyössä.
Musiikinteoriapedagogiikka (säveltäminen): Opiskelija hallitsee sävellyksen opettamiseen tarvittavia tietoja ja taitoja. Hän osaa muuntaa tieteellistä tietoa käytännön periaatteiksi ja osaa käyttää teoreettista ja käsitteellistä tietoa hyväkseen opetustyössä.

Kuoronjohdon pedagogiikka
Opiskelija hallitsee hyvän harrastajakuoron taiteellisen kehittämisen menetelmiä eri ohjelmistojen näkökulmista. Opiskelija on tutustunut lapsi- ja nuorisokuoron johtamisen pedagogiikkaan. Hän osaa harjoittaa eri tyylikausien teoksia ja valita ohjelmistoa eri tasoisille kuoroille. Opiskelija on tutustunut kuoron pitkän aikavälin tavoitteellisen kehittämisen ja suunnittelun taitoihin kuoroyhdistyksissä.

Orkesterinjohdon pedagogiikka
Opiskelija osaa tavoitteellisen orkesterikokoonpanon taiteellisen kehittämisen menetelmiä eri ohjelmistojen näkökulmista. Opiskelija on tutustunut lasten ja nuorten orkesterikokoonpanojen johtamisen pedagogiikkaan. Opiskelija on syventänyt tietämystään eri soitintyyppien pedagogiikasta. Opiskelija on tutustunut orkesteriyhteisön pitkän aikavälin tavoitteellisen kehittämisen ja suunnittelun taitoihin.

Sisältö

- tieto- ja viestintätekniikka musiikinopetuksessa -projekti
- musiikin varhais- ja alkeisopetus
- lastenkulttuuri osana yhteiskuntaa
- opetuksen suunnittelun syventävä ja laajentava taso
- erilaisten oppimisympäristöjen huomioiminen opetustyössä

Substanssipedagogiikka:
- ohjaavan opettajan laatiman suunnitelman mukaiset toiminnot
- praktikum 3:n tunneille osallistuminen

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Opiskelija on osallistunut aktiivisesti opintojakson toteutukseen, kehittänyt omaa osaamistaan opintojaksoon liittyvien tehtävien avulla. Hän on kehittynyt eri-ikäisten oppijoiden opetuksen suunnittelijana ja toteuttajana.

Hylätyssä suorituksessa opiskelija ei ole toteuttanut kaikkia opintojakson osa-alueita tai osoittanut riittävää osaamista tehtävissään ja hänen tulee täydentää opintojakson suoritusta opettajan määrittelemällät tavalla.

Ilmoittautumisaika

10.06.2024 - 31.10.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 09.05.2025

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Musiikki

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

6 - 50

Koulutus
  • Musiikin tutkinto-ohjelma, Musiikkipedagogi
Opettaja
  • Matti Ruippo
  • Susanna Vainio
  • Tiina Kaukinen
  • Jari Salmela
  • Pekka Ahonen
  • Teemu Salmi
  • Roope Mäenpää
  • Janne Malinen
  • Mari Leppävuori
  • Dimas Ruiz Santos
  • Susanna Tenkanen-Lindeman
  • Harri Lehtinen
  • Markus Yli-Jokipii
Vastuuhenkilö

Mari Leppävuori

Pienryhmät
  • Pedagogisen näkemyksen laajentuminen, 3 op, RYHMÄ A (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
  • Pedagogisen näkemyksen laajentuminen, 3 op, RYHMÄ B (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
  • Pedagogisen näkemyksen laajentuminen, 3 op, RYHMÄ C (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
  • Pedagogisen näkemyksen laajentuminen, 1 op (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
  • Praktikum 3, 1 op (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
Ryhmät
  • 22MUPE
    Musiikkipedagogi
Pienryhmät
  • Pedagogisen näkemyksen laajentuminen, 3 op, RYHMÄ A
  • Pedagogisen näkemyksen laajentuminen, 3 op, RYHMÄ B
  • Pedagogisen näkemyksen laajentuminen, 3 op, RYHMÄ C
  • Pedagogisen näkemyksen laajentuminen, 1 op
  • Praktikum 3, 1 op

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa hyödyntää opetuksessaan tieto- ja viestintätekniikkaa sekä luoda siihen sopivia materiaaleja. Hän kykenee kehittämään, suunnittelemaan, toteuttamaan ja reflektoimaan alaan liittyvän projektin.

Opiskelija on tutustunut musiikin varhaiskasvatukseen ja alkuopetukseen. Hänellä on valmiuksia laatia eri ikäryhmille oppimistuokioita tai oman alansa oppitunteja ja kohdata lapsia työssään. Hän on perhtynyt lapsen historiaan, lastenkulttuurin kehittymiseen ja -musiikin kehittymiseen.

Opiskelijalla on valmiuksia toteuttaa laajamuotoisesti opetuksen suunnittelua huomioiden erilaiset oppimisympäristöt.

Instrumenttipedagogiikka
Opiskelija on syventänyt osaamistaan eri vaiheissa olevien ja eri-ikäisten musiikin oppijoiden ohjaajana. Hänen osaamisperustansa riittää valitsemaan sopivia toimintatapoja ja metodeja erilaisten oppijoiden kanssa. Opiskelija osallistuu ja saa omaan työhönsä vaikutteita jostain muusta pedagogiikasta. Hänellä on myös kokemuksia ryhmäopetuksesta.

Musiikinteoriapedagogiikka (laaja-alainen musiikinteoriapedagogiikka)
Opiskelija hallitsee musiikkiopiston syventävien opintojen tasoisten ryhmien opettamiseen tarvittavat tiedot ja taidot. Opiskelija osaa luoda johdonmukaisesti eteneviä, monipuolisia opetus- ja tuntisuunnitelmia. Hän osaa muuntaa tieteellistä tietoa käytännön periaatteiksi ja osaa käyttää teoreettista ja käsitteellistä tietoa hyväkseen opetustyössä.
Musiikinteoriapedagogiikka (säveltäminen): Opiskelija hallitsee sävellyksen opettamiseen tarvittavia tietoja ja taitoja. Hän osaa muuntaa tieteellistä tietoa käytännön periaatteiksi ja osaa käyttää teoreettista ja käsitteellistä tietoa hyväkseen opetustyössä.

Kuoronjohdon pedagogiikka
Opiskelija hallitsee hyvän harrastajakuoron taiteellisen kehittämisen menetelmiä eri ohjelmistojen näkökulmista. Opiskelija on tutustunut lapsi- ja nuorisokuoron johtamisen pedagogiikkaan. Hän osaa harjoittaa eri tyylikausien teoksia ja valita ohjelmistoa eri tasoisille kuoroille. Opiskelija on tutustunut kuoron pitkän aikavälin tavoitteellisen kehittämisen ja suunnittelun taitoihin kuoroyhdistyksissä.

Orkesterinjohdon pedagogiikka
Opiskelija osaa tavoitteellisen orkesterikokoonpanon taiteellisen kehittämisen menetelmiä eri ohjelmistojen näkökulmista. Opiskelija on tutustunut lasten ja nuorten orkesterikokoonpanojen johtamisen pedagogiikkaan. Opiskelija on syventänyt tietämystään eri soitintyyppien pedagogiikasta. Opiskelija on tutustunut orkesteriyhteisön pitkän aikavälin tavoitteellisen kehittämisen ja suunnittelun taitoihin.

Sisältö (OJ)

- tieto- ja viestintätekniikka musiikinopetuksessa -projekti
- musiikin varhais- ja alkeisopetus
- lastenkulttuuri osana yhteiskuntaa
- opetuksen suunnittelun syventävä ja laajentava taso
- erilaisten oppimisympäristöjen huomioiminen opetustyössä

Substanssipedagogiikka:
- ohjaavan opettajan laatiman suunnitelman mukaiset toiminnot
- praktikum 3:n tunneille osallistuminen

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Opiskelija on osallistunut aktiivisesti opintojakson toteutukseen, kehittänyt omaa osaamistaan opintojaksoon liittyvien tehtävien avulla. Hän on kehittynyt eri-ikäisten oppijoiden opetuksen suunnittelijana ja toteuttajana.

Hylätyssä suorituksessa opiskelija ei ole toteuttanut kaikkia opintojakson osa-alueita tai osoittanut riittävää osaamista tehtävissään ja hänen tulee täydentää opintojakson suoritusta opettajan määrittelemällät tavalla.

Aika ja paikka

Pedagogisen näkemyksen laajentuminen 2, 3 op RYHMÄT A, B, C aikataulu
Paikka: TAMK Pääkampus P2-07
Aikataulu:
Ke 8.1.2025 klo 9:00 - 10:30 RYHMÄ A
Ke 8.1.2025 klo 11:00 - 12:30 RYHMÄ B
Ke 8.1.2025 klo 13:00 - 14:30 RYHMÄ A
Ke 15.1.2025 klo 9:00 - 10:30 RYHMÄ A
Ke 15.1.2025 klo 11:00 - 12:30 RYHMÄ A
Ke 15.1.2025 klo 13:00 - 14:30 RYHMÄ C
Ke 22.1.2025 klo 9:00 - 10:30 RYHMÄ A
Ke 22.1.2025 klo 11:00 - 12:30 RYHMÄ A
Ke 22.1.2025 klo 13:00 - 14:30 RYHMÄ A
Ke 29.1.2025 klo 9:00 - 10:30 RYHMÄ A
Ke 29.1.2025 klo 11:00 - 12:30 RYHMÄ A
Ke 29.1.2025 klo 13:00 - 14:30 RYHMÄ A
Ke 5.2.2025 klo 9:00 - 10:30 RYHMÄ A
Ke 5.2.2025 klo 11:00 - 12:30 RYHMÄ A
Ke 5.2.2025 klo 13:00 - 14:30 RYHMÄ A
Ke 12.2.2025 klo 9:00 - 10:30 RYHMÄ A
Ke 12.2.2025 klo 11:00 - 12:30 RYHMÄ A
Ke 12.2.2025 klo 13:00 - 14:30 RYHMÄ A
Ke 19.2.2025 klo 9:00 - 10:30 RYHMÄ A
Ke 19.2.2025 klo 11:00 - 12:30 RYHMÄ A
Ke 19.2.2025 klo 13:00 - 14:30 RYHMÄ A
Ke 5.3.2025 klo 9:00 - 10:30 RYHMÄ A
Ke 5.3.2025 klo 11:00 - 12:30 RYHMÄ A
Ke 5.3.2025 klo 13:00 - 14:30 RYHMÄ A
Ke 12.3.2025 klo 9:00 - 10:30 RYHMÄ A
Ke 12.3.2025 klo 11:00 - 12:30 RYHMÄ A
Ke 12.3.2025 klo 13:00 - 14:30 RYHMÄ A
Ke 19.3.2025 klo 9:00 - 10:30 RYHMÄ A
Ke 19.3.2025 klo 11:00 - 12:30 RYHMÄ A
Ke 19.3.2025 klo 13:00 - 14:30 RYHMÄ A
Ke 26.3.2025 klo 9:00 - 10:30 RYHMÄ A
Ke 26.3.2025 klo 1:00 - 12:30 RYHMÄ A
Ke 26.3.2025 klo 13:00 - 14:30 RYHMÄ A
Ke 2.4.2025 klo 9:00 - 10:30 RYHMÄ A
Ke 2.4.2025 klo 11:00 - 12:30 RYHMÄ A
Ke 2.4.2025 klo 13:00 - 14:30 RYHMÄ A
Ke 9.4.2025 klo 9:00 - 10:30 RYHMÄ A
Ke 9.4.2025 klo 11:00 - 12:30 RYHMÄ A
Ke 9.4.2025 klo 13:00 - 14:30 RYHMÄ A
Ke 16.4.2025 klo 9:00 - 10:30 RYHMÄ A
Ke 16.4.2025 klo 11:00 - 12:30 RYHMÄ A
Ke 16.4.2025 klo 13:00 - 14:30 RYHMÄ A
Ke 23.4.2025 klo 9:00 - 10:30 RYHMÄ A
Ke 23.4.2025 klo 11:00 - 12:30 RYHMÄ A
Ke 23.4.2025 klo 13:00 - 14:30 RYHMÄ A
Ke 30.4.2025 klo 9:00 - 10:30 RYHMÄ A
Ke 30.4.2025 klo 11:00 - 12:30 RYHMÄ A
Ke 30.4.2025 klo 13:00 - 14:30 RYHMÄ A
Ke 7.5.2025 klo 9:00 - 10:30 RYHMÄ A
Ke 7.5.2025 klo 11:00 - 12:30 RYHMÄ A
Ke 7.5.2025 klo 13:00 - 14:30 RYHMÄ A


Praktikum 1 op

Paikka: TAMK Pääkampus, Pianolaboratorio, Hämeenpuisto

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Sovitaan erikseen.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arvioinnin perusteena toimivat opintojakson osaamistavoitteet. Opintojakson hyväksytysti suorittaminen edellyttää osaamistavoitteiden mukaisen osaamisen osoittamista sovituilla toteutustavoilla.

Opintojakson toteutukseen osallistuvan opiskelijan kohdalla hyväksytty suoritus edellyttää 80 %:n läsnäoloa opetuksessa sekä opettajan määrittelemien tehtävien suorittamista hyväksytysti.
Mikäli opiskelija suorittaa opintojakson osaamisen osoittamisen (AHOT) kautta, hyväksytty suoritus edellyttää opettajan määrittelemien tehtävien suorittamista hyväksytysti.
Mikäli opettajaopiskelija ei ole saavuttanut osaamistavoitteita tai osoittanut osaamistaan sovituilla tavoilla, opintojakso arvioidaan hylätyksi.

Arviointimenetelminä itsearviointi, vertaisarviointi ja opettajan toteuttama arviointi.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/hylätty

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Pedagogisen näkemyksen laajentuminen 1, 1 op
• Itsenäisesti tehtävä kirjallinen työ erillisen sähköpostitse toimitettavan ohjeen mukaan.

Pedagogisen näkemyksen laajentuminen 2, 3 op
• Lähiopetus pienryhmissä, demonstraatiot, opetuskeskustelu, harjoitukset, harjoitustyöt, tentti

Praktikum 1 op
• Instrumenttipedagogit:
• Teoriapedagogit:
• Sävellyspedagogit:
• Kuoronjohtajat:
• Orkesterinjohtajat:

Oppimateriaalit

Musiikin tutkinto-ohjelma, Musiikkipedagogi OPS
Opetusalaan kuuluvat verkkosivustot
Muusta oppimateriaalista sovitaan erikseen.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakson laajuus on 5 op = 135 h (1op = 27h opiskelijan työtä). Opiskelija osallistuu opetukseen ja tekee annetut tehtävät sovituilla toteutustavoilla.

Sisällön jaksotus

Lukuvuosi.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Ei Musiikin tutkinto-ohjelman järjestämiä valinnaisia suoritustapoja.
Mikäli opiskelijalla on jo osaamistavoitteiden mukainen osaaminen, voi siirtyä suoraan osaamisen osoittamiseen (AHOT).

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Harjoittelu tapahtuu opintojakson tunneilla ja itsenäisesti. Mahdollisia työelämäyhteistyössä toteutettavia tehtäviä.

Kansainvälisyys

Ohjelmistot ja alustat ovat englanninkielisiä.

Lisätietoja opiskelijoille

Musiikin tutkinto-opiskelijoilla on etusija tälle opintojaksolle. Opettaja hyväksyy opiskelijat opintojaksolle.

Toteutus järjestetään tarvittaessa englanninkielisenä.

Lisätietoja opintojaksosta:
mari.leppavuori@tuni.fi
matti.ruippo@tuni.fi

Ilmoittautumisaika

07.06.2023 - 31.10.2023

Ajoitus

28.08.2023 - 10.05.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Musiikki

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

6 - 30

Koulutus
  • Musiikin tutkinto-ohjelma, Musiikkipedagogi
Opettaja
  • Matti Ruippo
  • Tiina Kaukinen
  • Susanna Vainio
  • Heini Kärkkäinen
  • Petri Antikainen
  • Jari Salmela
  • Tiina Kaukinen
  • Pekka Ahonen
  • Mari Leppävuori
  • Dimas Ruiz Santos
  • Markus Yli-Jokipii
Vastuuhenkilö

Mari Leppävuori

Pienryhmät
  • Praktikum 3, aikataulut sovitaan erikseen instrumenttiopettajan kanssa, 1 op (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
  • Pedagogisen näkemyksen laajentuminen, 1 op, kevät (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
  • Pedagogisen näkemyksen laajentuminen, 3op, kevät, RYHMÄ A (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
  • Pedagogisen näkemyksen laajentuminen, 3op, kevät, RYHMÄ B (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
  • Pedagogisen näkemyksen laajentuminen, 3op, kevät, RYHMÄ C (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
Ryhmät
  • 21MUPE
    Musiikkipedagogi
Pienryhmät
  • Praktikum 3, aikataulut sovitaan erikseen instrumenttiopettajan kanssa, 1 op
  • Pedagogisen näkemyksen laajentuminen, 1 op, kevät
  • Pedagogisen näkemyksen laajentuminen, 3op, kevät, RYHMÄ A
  • Pedagogisen näkemyksen laajentuminen, 3op, kevät, RYHMÄ B
  • Pedagogisen näkemyksen laajentuminen, 3op, kevät, RYHMÄ C

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa hyödyntää opetuksessaan tieto- ja viestintätekniikkaa sekä luoda siihen sopivia materiaaleja. Hän kykenee kehittämään, suunnittelemaan, toteuttamaan ja reflektoimaan alaan liittyvän projektin.

Opiskelija on tutustunut musiikin varhaiskasvatukseen ja alkuopetukseen. Hänellä on valmiuksia laatia eri ikäryhmille oppimistuokioita tai oman alansa oppitunteja ja kohdata lapsia työssään. Hän on perhtynyt lapsen historiaan, lastenkulttuurin kehittymiseen ja -musiikin kehittymiseen.

Opiskelijalla on valmiuksia toteuttaa laajamuotoisesti opetuksen suunnittelua huomioiden erilaiset oppimisympäristöt.

Instrumenttipedagogiikka
Opiskelija on syventänyt osaamistaan eri vaiheissa olevien ja eri-ikäisten musiikin oppijoiden ohjaajana. Hänen osaamisperustansa riittää valitsemaan sopivia toimintatapoja ja metodeja erilaisten oppijoiden kanssa. Opiskelija osallistuu ja saa omaan työhönsä vaikutteita jostain muusta pedagogiikasta. Hänellä on myös kokemuksia ryhmäopetuksesta.

Musiikinteoriapedagogiikka (laaja-alainen musiikinteoriapedagogiikka)
Opiskelija hallitsee musiikkiopiston syventävien opintojen tasoisten ryhmien opettamiseen tarvittavat tiedot ja taidot. Opiskelija osaa luoda johdonmukaisesti eteneviä, monipuolisia opetus- ja tuntisuunnitelmia. Hän osaa muuntaa tieteellistä tietoa käytännön periaatteiksi ja osaa käyttää teoreettista ja käsitteellistä tietoa hyväkseen opetustyössä.
Musiikinteoriapedagogiikka (säveltäminen): Opiskelija hallitsee sävellyksen opettamiseen tarvittavia tietoja ja taitoja. Hän osaa muuntaa tieteellistä tietoa käytännön periaatteiksi ja osaa käyttää teoreettista ja käsitteellistä tietoa hyväkseen opetustyössä.

Kuoronjohdon pedagogiikka
Opiskelija hallitsee hyvän harrastajakuoron taiteellisen kehittämisen menetelmiä eri ohjelmistojen näkökulmista. Opiskelija on tutustunut lapsi- ja nuorisokuoron johtamisen pedagogiikkaan. Hän osaa harjoittaa eri tyylikausien teoksia ja valita ohjelmistoa eri tasoisille kuoroille. Opiskelija on tutustunut kuoron pitkän aikavälin tavoitteellisen kehittämisen ja suunnittelun taitoihin kuoroyhdistyksissä.

Orkesterinjohdon pedagogiikka
Opiskelija osaa tavoitteellisen orkesterikokoonpanon taiteellisen kehittämisen menetelmiä eri ohjelmistojen näkökulmista. Opiskelija on tutustunut lasten ja nuorten orkesterikokoonpanojen johtamisen pedagogiikkaan. Opiskelija on syventänyt tietämystään eri soitintyyppien pedagogiikasta. Opiskelija on tutustunut orkesteriyhteisön pitkän aikavälin tavoitteellisen kehittämisen ja suunnittelun taitoihin.

Sisältö (OJ)

- tieto- ja viestintätekniikka musiikinopetuksessa -projekti
- musiikin varhais- ja alkeisopetus
- lastenkulttuuri osana yhteiskuntaa
- opetuksen suunnittelun syventävä ja laajentava taso
- erilaisten oppimisympäristöjen huomioiminen opetustyössä

Substanssipedagogiikka:
- ohjaavan opettajan laatiman suunnitelman mukaiset toiminnot
- praktikum 3:n tunneille osallistuminen

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Opiskelija on osallistunut aktiivisesti opintojakson toteutukseen, kehittänyt omaa osaamistaan opintojaksoon liittyvien tehtävien avulla. Hän on kehittynyt eri-ikäisten oppijoiden opetuksen suunnittelijana ja toteuttajana.

Hylätyssä suorituksessa opiskelija ei ole toteuttanut kaikkia opintojakson osa-alueita tai osoittanut riittävää osaamista tehtävissään ja hänen tulee täydentää opintojakson suoritusta opettajan määrittelemällät tavalla.

Aika ja paikka

Lukuvuoden ajan.TAMK Pääcampus, Pianolaboratorio, Hämeenpuisto.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Ei tenttejä

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Ohjaavan opettajan antama palaute. Aktiivisuus tunneilla. moitteeton opetusharjoittelu.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/hylätty

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Opetusharjoittelu, Pedagoginen praktikum, ohjaavan opettajan palaute.

Oppimateriaalit

Sovitaan ohjaavan opettajan kanssa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

5 x 27 t
Opetusharjoittelu 12 t + 1 esiintyminen syyslukukaudella, 14 t kevätlukukaudella + Pedagoginen praktikum ja tuntien valmistelu.

Sisällön jaksotus

Lukuvuoden ajan.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

AHOT

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Opetusharjoittelu.

Lisätietoja opiskelijoille

Musiikin tutkinto-opiskelijoilla on etusija tälle opintojaksolle. Opettaja hyväksyy opiskelijat opintojaksolle.

Ilmoittautumisaika

08.06.2022 - 31.10.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 11.05.2023

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus

2 op

TKI-osuus

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Verkossa tapahtuva opiskelu

Yksikkö

Musiikki

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

6 - 50

Koulutus
  • Musiikin tutkinto-ohjelma, Musiikkipedagogi
Opettaja
  • Matti Ruippo
  • Susanna Vainio
  • Petri Antikainen
  • Jari Salmela
  • Anniina Lehto
  • Pekka Ahonen
  • Jukka Iisakkila
  • Lotte Nyberg
  • Tiina Kaukinen
  • Heini Kärkkäinen
  • Annaleena Ilveskivi
  • Roope Mäenpää
  • Silva Koskela
  • Susanna Tenkanen-Lindeman
  • Tiina Kaukinen
  • Markus Yli-Jokipii
Vastuuhenkilö

Jari Salmela

Pienryhmät
  • Praktikum 3, aikataulut sovitaan erikseen instrumenttiopettajan kanssa, 1 op (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
  • Pedagogisen näkemyksen laajentuminen, 1 op, kevät (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
  • Pedagogisen näkemyksen laajentuminen, 3 op, kevät RYHMÄ A (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
  • Pedagogisen näkemyksen laajentuminen, 3 op, kevät RYHMÄ B (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
  • Pedagogisen näkemyksen laajentuminen, 3 op, kevät RYHMÄ C (Koko: 0. Avoin AMK: 0.)
Ryhmät
  • 20MUPE
    Musiikkipedagogi
Pienryhmät
  • Praktikum 3, aikataulut sovitaan erikseen instrumenttiopettajan kanssa, 1 op
  • Pedagogisen näkemyksen laajentuminen, 1 op, kevät
  • Pedagogisen näkemyksen laajentuminen, 3 op, kevät RYHMÄ A
  • Pedagogisen näkemyksen laajentuminen, 3 op, kevät RYHMÄ B
  • Pedagogisen näkemyksen laajentuminen, 3 op, kevät RYHMÄ C

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa hyödyntää opetuksessaan tieto- ja viestintätekniikkaa sekä luoda siihen sopivia materiaaleja. Hän kykenee kehittämään, suunnittelemaan, toteuttamaan ja reflektoimaan alaan liittyvän projektin.

Opiskelija on tutustunut musiikin varhaiskasvatukseen ja alkuopetukseen. Hänellä on valmiuksia laatia eri ikäryhmille oppimistuokioita tai oman alansa oppitunteja ja kohdata lapsia työssään. Hän on perhtynyt lapsen historiaan, lastenkulttuurin kehittymiseen ja -musiikin kehittymiseen.

Opiskelijalla on valmiuksia toteuttaa laajamuotoisesti opetuksen suunnittelua huomioiden erilaiset oppimisympäristöt.

Instrumenttipedagogiikka
Opiskelija on syventänyt osaamistaan eri vaiheissa olevien ja eri-ikäisten musiikin oppijoiden ohjaajana. Hänen osaamisperustansa riittää valitsemaan sopivia toimintatapoja ja metodeja erilaisten oppijoiden kanssa. Opiskelija osallistuu ja saa omaan työhönsä vaikutteita jostain muusta pedagogiikasta. Hänellä on myös kokemuksia ryhmäopetuksesta.

Musiikinteoriapedagogiikka (laaja-alainen musiikinteoriapedagogiikka)
Opiskelija hallitsee musiikkiopiston syventävien opintojen tasoisten ryhmien opettamiseen tarvittavat tiedot ja taidot. Opiskelija osaa luoda johdonmukaisesti eteneviä, monipuolisia opetus- ja tuntisuunnitelmia. Hän osaa muuntaa tieteellistä tietoa käytännön periaatteiksi ja osaa käyttää teoreettista ja käsitteellistä tietoa hyväkseen opetustyössä.
Musiikinteoriapedagogiikka (säveltäminen): Opiskelija hallitsee sävellyksen opettamiseen tarvittavia tietoja ja taitoja. Hän osaa muuntaa tieteellistä tietoa käytännön periaatteiksi ja osaa käyttää teoreettista ja käsitteellistä tietoa hyväkseen opetustyössä.

Kuoronjohdon pedagogiikka
Opiskelija hallitsee hyvän harrastajakuoron taiteellisen kehittämisen menetelmiä eri ohjelmistojen näkökulmista. Opiskelija on tutustunut lapsi- ja nuorisokuoron johtamisen pedagogiikkaan. Hän osaa harjoittaa eri tyylikausien teoksia ja valita ohjelmistoa eri tasoisille kuoroille. Opiskelija on tutustunut kuoron pitkän aikavälin tavoitteellisen kehittämisen ja suunnittelun taitoihin kuoroyhdistyksissä.

Orkesterinjohdon pedagogiikka
Opiskelija osaa tavoitteellisen orkesterikokoonpanon taiteellisen kehittämisen menetelmiä eri ohjelmistojen näkökulmista. Opiskelija on tutustunut lasten ja nuorten orkesterikokoonpanojen johtamisen pedagogiikkaan. Opiskelija on syventänyt tietämystään eri soitintyyppien pedagogiikasta. Opiskelija on tutustunut orkesteriyhteisön pitkän aikavälin tavoitteellisen kehittämisen ja suunnittelun taitoihin.

Sisältö (OJ)

- tieto- ja viestintätekniikka musiikinopetuksessa -projekti
- musiikin varhais- ja alkeisopetus
- lastenkulttuuri osana yhteiskuntaa
- opetuksen suunnittelun syventävä ja laajentava taso
- erilaisten oppimisympäristöjen huomioiminen opetustyössä

Substanssipedagogiikka:
- ohjaavan opettajan laatiman suunnitelman mukaiset toiminnot
- praktikum 3:n tunneille osallistuminen

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Opiskelija on osallistunut aktiivisesti opintojakson toteutukseen, kehittänyt omaa osaamistaan opintojaksoon liittyvien tehtävien avulla. Hän on kehittynyt eri-ikäisten oppijoiden opetuksen suunnittelijana ja toteuttajana.

Hylätyssä suorituksessa opiskelija ei ole toteuttanut kaikkia opintojakson osa-alueita tai osoittanut riittävää osaamista tehtävissään ja hänen tulee täydentää opintojakson suoritusta opettajan määrittelemällät tavalla.

Aika ja paikka

Lukuvuoden ajan.TAMK Pääcampus, Pianolaboratorio, Hämeenpuisto.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Ei tenttejä

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Ohjaavan opettajan antama palaute. Aktiivisuus tunneilla. moitteeton opetusharjoittelu.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/hylätty

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Opetusharjoittelu, Pedagoginen praktikum, ohjaavan opettajan palaute.

Oppimateriaalit

Sovitaan ohjaavan opettajan kanssa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

5 x 27 t
Opetusharjoittelu 12 t + 1 esiintyminen syyslukukaudella, 14 t kevätlukukaudella + Pedagoginen praktikum (80 % läsnäolovelvollisuus) ja tuntien valmistelu.

Sisällön jaksotus

Lukuvuoden ajan.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

AHOT

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Opetusharjoittelu.

Ilmoittautumisaika

11.06.2021 - 29.08.2021

Ajoitus

30.08.2021 - 13.05.2022

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Musiikki

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

6 - 50

Koulutus
  • Musiikin tutkinto-ohjelma, Musiikkipedagogi
Opettaja
  • Heini Kärkkäinen
  • Matti Ruippo
  • Mirja Kopra
  • Petri Mäkiharju
  • Petri Antikainen
  • Jari Salmela
  • Janne Malinen
  • Paavo Korpijaakko
  • Anniina Lehto
  • Pekka Ahonen
  • Markus Yli-Jokipii
  • Tiina Kaukinen
Vastuuhenkilö

Mirja Kopra

Ryhmät
  • 19MUPE
    Musiikkipedagogi

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa hyödyntää opetuksessaan tieto- ja viestintätekniikkaa sekä luoda siihen sopivia materiaaleja. Hän kykenee kehittämään, suunnittelemaan, toteuttamaan ja reflektoimaan alaan liittyvän projektin.

Opiskelija on tutustunut musiikin varhaiskasvatukseen ja alkuopetukseen. Hänellä on valmiuksia laatia eri ikäryhmille oppimistuokioita tai oman alansa oppitunteja ja kohdata lapsia työssään. Hän on perhtynyt lapsen historiaan, lastenkulttuurin kehittymiseen ja -musiikin kehittymiseen.

Opiskelijalla on valmiuksia toteuttaa laajamuotoisesti opetuksen suunnittelua huomioiden erilaiset oppimisympäristöt.

Instrumenttipedagogiikka
Opiskelija on syventänyt osaamistaan eri vaiheissa olevien ja eri-ikäisten musiikin oppijoiden ohjaajana. Hänen osaamisperustansa riittää valitsemaan sopivia toimintatapoja ja metodeja erilaisten oppijoiden kanssa. Opiskelija osallistuu ja saa omaan työhönsä vaikutteita jostain muusta pedagogiikasta. Hänellä on myös kokemuksia ryhmäopetuksesta.

Musiikinteoriapedagogiikka (laaja-alainen musiikinteoriapedagogiikka)
Opiskelija hallitsee musiikkiopiston syventävien opintojen tasoisten ryhmien opettamiseen tarvittavat tiedot ja taidot. Opiskelija osaa luoda johdonmukaisesti eteneviä, monipuolisia opetus- ja tuntisuunnitelmia. Hän osaa muuntaa tieteellistä tietoa käytännön periaatteiksi ja osaa käyttää teoreettista ja käsitteellistä tietoa hyväkseen opetustyössä.
Musiikinteoriapedagogiikka (säveltäminen): Opiskelija hallitsee sävellyksen opettamiseen tarvittavia tietoja ja taitoja. Hän osaa muuntaa tieteellistä tietoa käytännön periaatteiksi ja osaa käyttää teoreettista ja käsitteellistä tietoa hyväkseen opetustyössä.

Kuoronjohdon pedagogiikka
Opiskelija hallitsee hyvän harrastajakuoron taiteellisen kehittämisen menetelmiä eri ohjelmistojen näkökulmista. Opiskelija on tutustunut lapsi- ja nuorisokuoron johtamisen pedagogiikkaan. Hän osaa harjoittaa eri tyylikausien teoksia ja valita ohjelmistoa eri tasoisille kuoroille. Opiskelija on tutustunut kuoron pitkän aikavälin tavoitteellisen kehittämisen ja suunnittelun taitoihin kuoroyhdistyksissä.

Orkesterinjohdon pedagogiikka
Opiskelija osaa tavoitteellisen orkesterikokoonpanon taiteellisen kehittämisen menetelmiä eri ohjelmistojen näkökulmista. Opiskelija on tutustunut lasten ja nuorten orkesterikokoonpanojen johtamisen pedagogiikkaan. Opiskelija on syventänyt tietämystään eri soitintyyppien pedagogiikasta. Opiskelija on tutustunut orkesteriyhteisön pitkän aikavälin tavoitteellisen kehittämisen ja suunnittelun taitoihin.

Sisältö (OJ)

- tieto- ja viestintätekniikka musiikinopetuksessa -projekti
- musiikin varhais- ja alkeisopetus
- lastenkulttuuri osana yhteiskuntaa
- opetuksen suunnittelun syventävä ja laajentava taso
- erilaisten oppimisympäristöjen huomioiminen opetustyössä

Substanssipedagogiikka:
- ohjaavan opettajan laatiman suunnitelman mukaiset toiminnot
- praktikum 3:n tunneille osallistuminen

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Opiskelija on osallistunut aktiivisesti opintojakson toteutukseen, kehittänyt omaa osaamistaan opintojaksoon liittyvien tehtävien avulla. Hän on kehittynyt eri-ikäisten oppijoiden opetuksen suunnittelijana ja toteuttajana.

Hylätyssä suorituksessa opiskelija ei ole toteuttanut kaikkia opintojakson osa-alueita tai osoittanut riittävää osaamista tehtävissään ja hänen tulee täydentää opintojakson suoritusta opettajan määrittelemällät tavalla.

Aika ja paikka

Lukuvuoden ajan.TAMK Pääcampus, Pianolaboratorio, Hämeenpuisto.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Ei tenttejä

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Ohjaavan opettajan antama palaute. Aktiivisuus tunneilla. moitteeton opetusharjoittelu.

Arviointiasteikko

Hyväksytty/hylätty

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Opetusharjoittelu, Pedagoginen praktikum, ohjaavan opettajan palaute.

Oppimateriaalit

Sovitaan ohjaavan opettajan kanssa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

5 x 27 t
Opetusharjoittelu 12 t + 1 esiintyminen syyslukukaudella, 14 t kevätlukukaudella + Pedagoginen praktikum ja tuntien valmistelu.

Sisällön jaksotus

Lukuvuoden ajan.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

AHOT

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Opetusharjoittelu.

Arviointikriteerit - hyväksytty/hylätty (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Hyväksytty: Opiskelijalla on taitoa ohjata harjoitusoppilasta sekä soittoteknisissä että taiteellisissa kysymyksissä. Opiskelija on osallistunut Pedagogisen praktikumin luentoihin ja suorittanut annetut tehtävät.
Hylätty: Opiskelija ei kykene ohjaamaan harjoitusoppilasta soittoteknisissä eikä taiteellisissa kysymyksissä, kontakti ohjattavaan oppilaaseen ei ole luontevaa. Opiskelija ei suorita Pedagogisen praktikumin tehtäviä eikä osallistu luentotunneille.