Nursing (aimed at immigrants): 23TOKASA
Tunnus: 22TOKASA
Kuvaus
Tämä sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma on suunnattu maahanmuuttajille. Ammatillisen osaamisen kehittymisen lisäksi tavoitteena on, että pystyt valmistuttuasi työskentelemään terveydenhuoltoalalla Suomessa suomen kielellä.
Aluksi opinnot suoritetaan pääosin englannin kielellä ja suomen kielen opetusta lisätään opintojen edetessä. Koulutuksen alkaessa Sinulla tulee olla vähintään B2-taso englannissa. Suomen kielen taitoa ei vaadita.
Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelman perusarvoja ovat yksilön kunnioittaminen, ihmisarvo, luottamuksellisuus, vastuullisuus ja laadukas ammatillinen toiminta. Sairaanhoitajaksi oppiminen sisältää aiempien tietojen ja toiminnan arviointia reflektoivalla, kriittisellä ja eettisellä tavalla, uusien toimintatapojen omaksumista ja henkilökohtaisten asenteiden käsittelyä. Oppimisen lähtökohtana on monitieteinen todellisuus ja monitasoinen tieto ja oppiminen lähtee alan keskeisistä osaamistarpeista.
Sairaanhoitajan yhtenäiset osaamisvaatimukset on määritelty valtakunnallisesti ja Euroopan tasolla ja ne muodostuvat osaamisesta, johon sisältyy ammatillisuus ja eettisyys, kommunikointi ja asiakaslähtöisyys, moniammatillisuus, terveyden edistäminen, johtaminen ja työntekijyysosaaminen, informaatioteknologia ja kirjaaminen, ohjaus- ja opetusosaaminen sekä omahoidon tukeminen, kliininen hoitotyö, näyttöön perustuva toiminta, tutkimustiedon hyödyntäminen ja päätöksenteko, yrittäjyys ja kehittäminen, laadun varmistus, sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmä sekä potilas- ja asiakasturvallisuus. Sairaanhoitajan ammatillinen osaaminen perustuu näyttöön perustuvaan hoitotyöhön, hoitotieteeseen ja hoitotyötä tukeviin muihin tieteenaloihin kuten lääketieteeseen, yhteiskunta- ja käyttäytymistieteisiin.
Sairaanhoitajakoulutus sisältää edellä mainittujen osaamisalueiden lisäksi genomiosaamisen ja yksilöllistetyn hoidon osaamisen, digitaaliset kommunikointitaidot ja digitaalisten ratkaisujen hyödyntämisen hoitotyössä, hyvinvointiteknologiaosaamisen ja palveluammatin periaatteet. Opiskelija tunnistaa ja osaa hyödyntää ammatissaan kestävän kehityksen periaatteita. TAMKssa sairaanhoitajakoulutus on profiloitunut vaativaan kliiniseen hoitotyöhön ja yksilöllistettyyn terveyden edistämiseen.
Sairaanhoitaja tukee ihmistä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä ja ylläpitämisessä sekä hoitaa sairastunutta kokonaisvaltaisesti. Sairaanhoitaja on hoitotyön asiantuntija, joka toteuttaa ja kehittää hoitotyötä itsenäisesti ja moniammatillisessa yhteistyössä. Sairaanhoitaja toimii sosiaali- ja terveydenhuollon erilaisissa toimintaympäristöissä julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin palveluissa.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto laillistaa sairaanhoitajan tutkinnon suorittaneet lain terveydenhuollon ammattihenkilöistä (559/94) mukaisesti. Tutkinto on vertailukelpoinen EU-maiden vastaavien tutkintojen kanssa direktiivin (2013/55/EU) mukaisesti.
Tutkinto vastaa EU-maiden vastaavaa tutkintoa (2013/55/EU). Suomalainen sairaanhoitajatutkinto mahdollistaa työllistymisen muissa EU-maissa. Jos haluat työskennellä EU/ETA-alueen ulkopuolella, sinun tulee tarkistaa maakohtaiset kelpoisuusvaatimukset.
Opintojen rakenne
Opinnot koostuvat perus-, ammatti- ja suomen kielen opinnoista (120 op), opinnäytetyöstä (15 op) ja ohjatusta harjoittelusta (75 op). Suomen kielen opinnot (20-23 op) kuuluvat hoitotyön tutkintoohjelmaan, ja lisäksi suomen kieli sisältyy perus- ja ammatillisiin opintoihin. Opiskelijan tulee olla motivoitunut ja sitoutua kehittämään suomen kielen taitoaan Sosiaali- ja terveysalan valvontaviraston (Valviran) edellyttämälle tasolle.
Sairaanhoitajaopiskelijan osaaminen rakentuu syventyen opintojen aikana. Ensimmäisen lukukauden jälkeen sairaanhoitajaopiskelija osaa sairaan ihmisen hoitamisen perusteet. Opiskelija osaa noudattaa omassa toiminnassaan terveydenhuoltoa koskevaa lainsäädäntöä ja hoitotyön eettisiä ohjeita. Opiskelija osaa tunnistaa ja ennakoida yksilön ja yhteisön terveysongelmia sekä tietää genomitiedon perusteet. Opiskelija osaa tarkkailla ihmisen peruselintoimintoja ja tunnistaa potilaan hoitotyön tarpeita ja osaa käyttää turvallisesti tilanteeseen sopivia hoitotyön auttamismenetelmiä. Opiskelija osaa toteuttaa lääkehoitoa turvallisesti ja hallitsee lääkelaskut. Opiskelija osaa ottaa huomioon erilaisten kulttuurien merkityksen hoitotyössä.
Lukukausien kaksi, kolme, neljä ja viisi aikana opiskelija kehittää kliinistä osaamistaan hoitotyön eri alueilla sekä osaa määrittää eri-ikäisten potilaiden/asiakkaiden hoitotyön tarpeita sekä suunnitella, toteuttaa ja arvioida näiden hoitotyötä yhteistyössä potilaiden/asiakkaiden ja heidän läheistensä kanssa. Opiskelija käyttää eri tieteenalojen tietoa oman toimintansa perustana. Opiskelija osaa ohjata ja tukea potilaita/asiakkaita itsehoidossa sekä hyödyntää käyttäjälähtöistä hyvinvointiteknologiaa. Opiskelija osaa toimia moniammatillisessa yhteistyössä hoitotyön edustajana potilaan/asiakkaan edun mukaisesti. Opiskelija osaa arvioida kriittisesti omaa työtään.
Lukukausilla kuusi ja seitsemän vaihtoehtoisissa ammattiopinnoissa opiskelijan osaaminen vahvistuu ja syvenee. Opiskelija osaa sairaanhoitajana tehdä eettisesti päteviä, tutkittuun tietoon perustuvia päätöksiä ja toimia ammatillisesti. Opiskelija osaa vastata eri-ikäisten potilaiden/asiakkaiden ja perheiden hoidollisiin tarpeisiin valitsemallaan hoitotyön erityisalueella. Opiskelija osaa toimia omahoitajana yksilövastuisen hoitotyön periaatteiden mukaan hoitoprosessin kaikissa vaiheissa. Opiskelija osaa vastuullisesti kehittää hoitotyötä ja omaa toimintaansa. Opiskelija syventää myös osaamistaan valitsemallaan hoitotyön erityisalalla opinnäytetyön avulla.
Sairaanhoitajakoulutus sisältää ammattitaitoa edistävää ohjattua harjoittelua 75 opintopistettä aidossa asiakas / potilaskontakteissa erilaisissa hoitoympäristöissä. Sairaanhoitajakoulutuksen harjoittelujaksojen tulee sijoittua monipuolisesti hoitotyön eri osa- alueille.
Opintojen suorittamisessa noudatetaan seuraavua periaatteita
Ensimmäisen ja toisen lukukauden opinnoista on suoritettava 30 op ennen kolmannelle lukukaudelle siirtymistä, näiden 30 op tulee sisältää hyväksytty suoritus opintojaksosta lääkehoito ja lääkelaskut. Ennen toista harjoittelua opiskelijan tulee osallistua infektioiden ehkäisy, lääkehoito ja lääkelaskut sekä kliinisen hoitotyön perusta opintojaksoon.
Ennen kolmatta harjoittelua tulee suorittaa hyväksytysti opintojaksot infektioiden ehkäisy, lääkehoito ja lääkelaskut sekä kliinisen hoitotyön perusta. Tämän lisäksi ennen ohjattuja harjoitteluita 3-7 opiskelijan tulee osallistua ohjatussa harjoittelussa toteutettavan hoitotyön alueen opintojaksoon (esim. ennen kirurgian harjoittelua tulee opiskelija osallistua kirurgisen potilaan hoitotyön opinjaksolle).
Sairaanhoitajakoulutuksen ohjattujen harjoitteluiden 2-9 harjoittelupaikkoja valitessa huomioidaan harjoitteluiden sijoittuminen laaja-alaisesti hoitotyön eri alueille. Harjoitteluja tehdään eri-ikäisten potilaiden parissa perusterveydenhuollossa, erikoissairaanhoidossa, vuodeosastolla ja avoterveydenhuollossa (julkisessa tai yksityisessä terveydenhuollossa ja kolmannella sektorilla), huolehtien somatiikan ja mielenterveys- ja päihdehoitotyön osaamisen kehittymisestä.
Vaihtoehtoisten ammattiopintojen alkaessa opiskelijalla tulee olla suoritettuna 135 op opintoja. Näihin tulee sisältyä sen alueen opinnot, mitä opiskelija on valinnut vaihtoehtoisiksi ammattiopinnoikseen, anatomian ja fysiologian opinnot sekä vähintään kuusi ohjattujen harjoitteluiden opintojaksoa.
Ennen opinnäytetyön aloittamista opiskelijan tulee olla osallistunut opintojaksoihin strukturoitu tiedonhankinta ja hoitotyön tutkimus sekä suorittanut ohjatut harjoittelut 1-3.
Internationalisation
Degree programme in nursing students form a multicultural group. During the studies the student will have the opportunity to participate in international activities such as projects and joint teaching by international partners.
Graduates are equipped to work in multicultural environments. The Finnish Nursing degree allows for the comparability of the degree and employability as a nurse in other EU countries. In case you wish to work outside the EU/EEA area, you need to check the country-specific qualification requirements upon graduation.
Lisätiedot
Opetussuunnitelma on hyväksytty 28.5.2021 korkeakouluneuvostossa.
Valitse opintojen ajoitus-, rakenne- tai jäsentelynäkymä
Näytä opintojen ajoitukset lukuvuosittain, lukukausittain tai periodeittain
Tunnus | Opinnon nimi | Laajuus (op) | 2022-2023 | 2023-2024 | 2024-2025 | 2025-2026 | Kevät 2023 | Syksy 2023 | Kevät 2024 | Syksy 2024 | Kevät 2025 | Syksy 2025 | Kevät 2026 | 3. / 2023 | 4. / 2023 | 1. / 2023 | 2. / 2023 | 3. / 2024 | 4. / 2024 | 1. / 2024 | 2. / 2024 | 3. / 2025 | 4. / 2025 | 1. / 2025 | 2. / 2025 | 3. / 2026 | 4. / 2026 |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
22TOKASA-1001 |
Language Skills
(Valitaan kaikki ) |
21 | |||||||||||||||||||||||||
7Q00FT49 | Opi suomea 1 | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
7Q00FT50 | Opi suomea 2 | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
7Q00FT51 | Hoida suomeksi 1 | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
7K00FN39 | Yrkessvenska i vården, muntlig | 2 | 2 | 2 | 1 | 1 | |||||||||||||||||||||
7K00FN40 | Yrkessvenska i vården, skriftlig | 1 | 1 | 1 | 0.5 | 0.5 | |||||||||||||||||||||
7K00HH21 | Hoitotyön ohjaustilanteet suomeksi | 3 | |||||||||||||||||||||||||
22TOKASA-1002 |
Basics on Nursing Profession
(Valitaan kaikki ) |
23 | |||||||||||||||||||||||||
7Q00FS03 | Orientation to the Profession | 2 | 2 | 2 | 1 | 1 | |||||||||||||||||||||
7Q00FK85 | Basics of Clinical Nursing | 8 | 8 | 8 | 4 | 4 | |||||||||||||||||||||
7Q00FS04 | Holistic Health Promotion | 3 | 3 | 3 | 1.5 | 1.5 | |||||||||||||||||||||
7Q00FK87 | Pharmacotherapy and Medical Calculations | 4 | 4 | 4 | 2 | 2 | |||||||||||||||||||||
7Q00FK88 | Infection Control | 2 | 2 | 2 | 1 | 1 | |||||||||||||||||||||
7Q00FK89 | First Aid | 2 | 2 | 2 | 1 | 1 | |||||||||||||||||||||
7Q00FK90 | Anatomy and Physiology 1 | 2 | 2 | 2 | 1 | 1 | |||||||||||||||||||||
22TOKASA-1003 |
Holistic Nursing
(Valitaan kaikki ) |
17 | |||||||||||||||||||||||||
7Q00FP62 | Nursing Documentation | 2 | 2 | 2 | 1 | 1 | |||||||||||||||||||||
7Q00FP63 | Intravenous Fluid Therapy and Blood Transfusion | 3 | 3 | 3 | 1.5 | 1.5 | |||||||||||||||||||||
7Q00FS05 | Nursing Care of Internal Medicine and Palliative Care | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
7Q00FP65 | Pharmacology | 2 | 2 | 2 | 1 | 1 | |||||||||||||||||||||
7Q00FP66 | Natural Science and Medicine 1 | 3 | 3 | 3 | 1.5 | 1.5 | |||||||||||||||||||||
7Q00FP67 | Anatomy and Physiology 2 | 2 | 2 | 2 | 1 | 1 | |||||||||||||||||||||
22TOKASA-1004 |
Operative Nursing
(Valitaan kaikki ) |
19 | |||||||||||||||||||||||||
7Q00FP68 | Surgical Nursing | 4 | 4 | 4 | 2 | 2 | |||||||||||||||||||||
7Q00FP69 | Perioperative Nursing | 4 | 4 | 4 | 2 | 2 | |||||||||||||||||||||
7Q00FP70 | Natural Sciences and Medicine 2 | 3 | 3 | 3 | 1.5 | 1.5 | |||||||||||||||||||||
7Q00FP71 | Anatomy and Physiology 3 | 2 | 2 | 2 | 1 | 1 | |||||||||||||||||||||
7Q00FP72 | Social and Health Care Service System | 2 | 2 | 2 | 1 | 1 | |||||||||||||||||||||
7Q00FS06 | Education and Teaching Competence and Digital Communication | 2 | 2 | 2 | 1 | 1 | |||||||||||||||||||||
7Q00FS08 | Structured Data Search and Utilization | 2 | 2 | 2 | 1 | 1 | |||||||||||||||||||||
22TOKASA-1005 |
Family Nursing
(Valitaan kaikki ) |
17 | |||||||||||||||||||||||||
7Q00FP75 | Nursing of Children and Young People and Nursing of the Disabled | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
7Q00FP76 | Women’s Health | 4 | 4 | 4 | 2 | 2 | |||||||||||||||||||||
7Q00FP77 | Mental Health and Substance Abuse Nursing | 7 | 7 | 7 | 3.5 | 3.5 | |||||||||||||||||||||
7Q00FP78 | Simulation 1 | 1 | 1 | 1 | 0.5 | 0.5 | |||||||||||||||||||||
22TOKASA-1006 |
Nursing in Changing Environments
(Valitaan kaikki ) |
17 | |||||||||||||||||||||||||
7Q00FP80 | Communicable Diseases and Vaccination | 3 | 3 | 3 | 1.5 | 1.5 | |||||||||||||||||||||
7Q00FP81 | Nursing at a Health and Social Services Center | 3 | 3 | 3 | 1.5 | 1.5 | |||||||||||||||||||||
7Q00FP82 | Nursing Research | 3 | 3 | 3 | 1.5 | 1.5 | |||||||||||||||||||||
7Q00FP83 | Nursing Care for the Elderly | 4 | 4 | 4 | 2 | 2 | |||||||||||||||||||||
7Q00FP84 | Simulation 2 | 2 | 2 | 2 | 1 | 1 | |||||||||||||||||||||
7Q00FP85 | Nursing Administration and Working Life Skills | 2 | 2 | 2 | 1 | 1 | |||||||||||||||||||||
22TOKASA-1007 |
Bachelor´s Thesis
(Valitaan kaikki ) |
15 | |||||||||||||||||||||||||
7F00FH00 | Opinnäytetyön suunnittelu | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
7F00FH01 | Opinnäytetyön toteutus | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
7F00FH02 | Opinnäytetyön raportointi | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
22TOKASA-1008 |
Advanced Professional Studies, Medical-Surgical Nursing
(Valitaan kaikki ) |
4 | |||||||||||||||||||||||||
7Q00FS09 | Medical-Surgical Nursing | 4 | 4 | 2 | 2 | 1 | 1 | 1 | 1 | ||||||||||||||||||
22TOKASA-1009 |
Supervised Clinical Training
(Valitaan kaikki ) |
75 | |||||||||||||||||||||||||
7Q00FK91 | Supervised Clinical Training 1 | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
7Q00FP88 | Supervised Clinical Training 2 | 6 | 6 | 6 | 3 | 3 | |||||||||||||||||||||
7Q00FP89 | Supervised Clinical Training 3 | 7 | 7 | 7 | 3.5 | 3.5 | |||||||||||||||||||||
7Q00FP90 | Supervised Clinical Training 4 | 6 | 6 | 6 | 3 | 3 | |||||||||||||||||||||
7Q00FP91 | Supervised Clinical Training 5 | 6 | 6 | 6 | 3 | 3 | |||||||||||||||||||||
7Q00FP92 | Supervised Clinical Training 6 | 6 | 6 | 6 | 3 | 3 | |||||||||||||||||||||
7Q00FP93 | Supervised Clinical Training 7 | 6 | 6 | 6 | 3 | 3 | |||||||||||||||||||||
7Q00FP94 | Supervised Clinical Training 8 | 6 | 6 | 6 | 3 | 3 | |||||||||||||||||||||
7Q00FP95 | Supervised Clinical Training 9 | 7 | 7 | 7 | 3.5 | 3.5 | |||||||||||||||||||||
7Q00FP96 | Supervised Clinical Training 10: Medical-Surgical Nursing 1 | 10 | 10 | 10 | 5 | 5 | |||||||||||||||||||||
7Q00FP97 | Supervised Clinical Training 11: Medical-Surgical Nursing 2 | 10 | 10 | 10 | 5 | 5 | |||||||||||||||||||||
22TOKASA-1010 |
Elective Studies
(Valitaan kaikki ) |
10 | |||||||||||||||||||||||||
7Q00FN48 | Elective Studies | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
7Q00FS15 | Occupational Finnish for Nurses 2 | 5 | |||||||||||||||||||||||||
Yhteensä | 210 | 33 | 59 | 61 | 57 | 33 | 28 | 31 | 27 | 34 | 28 | 29 | 16.5 | 16.5 | 14 | 14 | 15.5 | 15.5 | 13.5 | 13.5 | 17 | 17 | 14 | 14 | 14.5 | 14.5 |
Lukukausi- ja lukuvuosikohtaiset opintopistekertymät vaihtelevat valinnaisten ja vapaasti valittavien opintojen ajoituksesta johtuen.
Todistusjäsentely - amk-tutkinto (EQF 6)
Jäsentely, jossa voidaan tuoda näkyväksi opintojaksojen jakautuminen asetuksen mukaisesti perus- tai ammattiopintoihin, harjoitteluun, opinnäytetyöhön tai vapaasti valittaviin opintoihin.
Euroopan neuvoston direktiivi
Tampere3 yhteiset osaamiset
Yleissairaanhoitajan osaaminen 2020
Yleissairaanhoitajan osaamisvaatimukset
Ammatillisuus ja eettisyys
- Osaa työskennellä hoitotyön arvojen, eettisten periaatteiden ja ohjeiden mukaisesti sekä osaa arvioida niiden toteutumista päivittäisessä työskentelyssä. |
Ei liitettyjä opintojaksoja |
Asiakaslähtöisyys
- Arvostaa asiakasta/ potilasta ja kohtaa hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana. |
Ei liitettyjä opintojaksoja |
Informaatioteknologia ja kirjaaminen
- Osaa tietojen luomisessa, käytössä, säilyttämisessä ja hävittämisessä noudattaa sosiaali- ja terveydenhuollon tietosuoja- ja turvallisuusvaatimuksia sekä niitä ohjaavia säädöksiä. |
Ei liitettyjä opintojaksoja |
Johtaminen ja työntekijyysosaaminen
- Osaa priorisoida työtehtäviään joustavasti tilanteen mukaan. |
Ei liitettyjä opintojaksoja |
Kliininen hoitotyö
- Osaa vastata asiakkaan/ potilaan tarpeisiin suunnittelemalla, toteuttamalla ja arvioimalla sopivan ja yksilöllisen hoidon yhteistyössä asiakkaan/ potilaan, läheisten ja muiden sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten kanssa. |
Ei liitettyjä opintojaksoja |
Kommunikointi ja moniammatillisuus
- Osaa viestiä ammatillisesti. |
Ei liitettyjä opintojaksoja |
Laadun varmistus
- Arvioi hoitotyön laatua kehittääkseen asiakkaan/ potilaan hoitoa ja omaa työskentelyään. |
Ei liitettyjä opintojaksoja |
Näyttöön perustuva toiminta, tutkimustiedon hyödyntäminen ja päätöksenteko
- Ymmärtää sairaanhoitajan työskentelyn perustuvan näyttöön ja sitoutuu toteuttamaan sitä. |
Ei liitettyjä opintojaksoja |
Ohjaus- ja opetusosaaminen sekä omahoidon tukeminen
- Osaa arvioida asiakkaan/ potilaan tarpeet, voimavarat sekä oman vastuun ohjauksen suunnittelussa ja omahoidossa. |
Ei liitettyjä opintojaksoja |
Potilas- ja asiakasturvallisuus
- Hallitsee potilas- ja asiakasturvallisuuden keskeisen tietoperustan |
Ei liitettyjä opintojaksoja |
Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmä
- Ymmärtää sosiaali- ja terveydenhuollon organisoinnin, palvelujen tuottamisen ja järjestämisen tavat sekä ohjauksen ja valvonnan Suomessa. |
Ei liitettyjä opintojaksoja |
Terveyden edistäminen
- Osaa soveltaa ajankohtaista terveyden edistämisen tutkimustietoa ja muuta näyttöä asiakas/potilastyössä. |
Ei liitettyjä opintojaksoja |
Yrittäjyys ja kehittäminen
- Ymmärtää sisäisen yrittäjyyden idean ja sitoutuu noudattamaan sitä työssään. |
Ei liitettyjä opintojaksoja |
Luokittelemattomat |
Opi suomea 1 |
Opi suomea 2 |
Hoida suomeksi 1 |
Yrkessvenska i vården, muntlig |
Yrkessvenska i vården, skriftlig |
Hoitotyön ohjaustilanteet suomeksi |
Orientation to the Profession |
Basics of Clinical Nursing |
Holistic Health Promotion |
Pharmacotherapy and Medical Calculations |
Infection Control |
First Aid |
Anatomy and Physiology 1 |
Nursing Documentation |
Intravenous Fluid Therapy and Blood Transfusion |
Nursing Care of Internal Medicine and Palliative Care |
Pharmacology |
Natural Science and Medicine 1 |
Anatomy and Physiology 2 |
Surgical Nursing |
Perioperative Nursing |
Natural Sciences and Medicine 2 |
Anatomy and Physiology 3 |
Social and Health Care Service System |
Education and Teaching Competence and Digital Communication |
Structured Data Search and Utilization |
Nursing of Children and Young People and Nursing of the Disabled |
Women’s Health |
Mental Health and Substance Abuse Nursing |
Simulation 1 |
Communicable Diseases and Vaccination |
Nursing at a Health and Social Services Center |
Nursing Research |
Nursing Care for the Elderly |
Simulation 2 |
Nursing Administration and Working Life Skills |
Opinnäytetyön suunnittelu |
Opinnäytetyön toteutus |
Opinnäytetyön raportointi |
Medical-Surgical Nursing |
Supervised Clinical Training 1 |
Supervised Clinical Training 2 |
Supervised Clinical Training 3 |
Supervised Clinical Training 4 |
Supervised Clinical Training 5 |
Supervised Clinical Training 6 |
Supervised Clinical Training 7 |
Supervised Clinical Training 8 |
Supervised Clinical Training 9 |
Supervised Clinical Training 10: Medical-Surgical Nursing 1 |
Supervised Clinical Training 11: Medical-Surgical Nursing 2 |
Elective Studies |
Occupational Finnish for Nurses 2 |