Siirry suoraan sisältöön

Oppimisympäristö- ja verkostoharjoitteluLaajuus (5 op)

Tunnus: 1L00ET87

Laajuus

5 op

Osaamistavoitteet

Kehyksenä kaikille osaamistavoitteille ovat opettajan työn ydinosaamisalueet, joita ovat arviointiosaaminen, kulttuuriosaaminen, opetus- ja ohjaamisosaaminen, kumppanuusosaaminen ja hyvinvointiosaaminen.

Opettajaopiskelija
- arvioi erilaisia toiminta- ja oppimisympäristöjä ja niiden tarjoamia pedagogisia virikkeitä oman koulutusalan kannalta
- analysoi oppilaitoksissa olevia erilaisia toimintakulttuureita ja erittelee niiden vaikutusta opettajan työhön
- osallistuu aktiivisena toimijana ammatilliseen opettajuuteen liittyviin verkostotapaamisiin ja laajentaa omia verkostojaan
- toimii ja arvioi omaa ja muiden toimintaa oppilaitoksen ja oman alan moniammatillisissa työryhmissä
- tunnistaa ja määrittelee oman koulutusalansa nivelvaiheita
- hallitsee ryhmätyöskentelyn ja tiimissä toimimisen taidot sekä tunnistaa omat vahvuutensa ja kehittämiskohteensa ryhmätyöskentelijänä
- osaa toimia työssäoppimisen tai harjoittelun ohjaajana.

Sisältö

Opintojakson perustana on käytännön perehtyminen oppimisympäristöihin sekä ammatillisen opettajan verkostoihin. Verkostojen osalta painottuu opettajaopiskelijan aktiivinen toiminta verkostoissa ja yhteisöissä. Opettajaopiskelija perehtyy opettamisen ja ohjaamisen monimuotoisuuteen, osallistuu yhteiskunnallisiin foorumeihin (sekä tunnistaa toimintansa osana omien opiskelijoidensa kokemusmaailmoja?).

Ydinkysymyksiä:
Mitkä oppimisympäristön piirteet edistävät oppimista?
Miten eri koulutusaloilla rakennetaan oppimista edistäviä toiminta- ja oppimisympäristöjä ja oppilaitoskulttuuria?
Miten esteettömyyttä ja saavutettavuutta edistetään oppimisympäristöissä?
Millainen on koulutusalan opiskelijan opiskelupolku oppilaitosasteelta toiselle?
Millainen on hyvä verkostotoimija ja ryhmätyöskentelijä ja miten ylläpidetään ja rakennetaan merkityksellisiä verkostoja?
Miten opettaja voi hyödyntää moniammatillisia verkostoja, yhteistyökumppaneita ja sidosryhmiä opiskelijoiden urapohdintojen tukemiseksi?
Mitä toiminta eri yhteistyö- ja verkostotahojen kanssa merkitsee opettajalle ja opiskelijalle esimerkiksi yrittäjyyskasvatuksessa?

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

HYVÄKSYTTY
Opettajaopiskelija
- yhdistää teoreettista tietoa omiin kokemuksiinsa ja havaintoihinsa
- reflektoi omaa toimintaansa, kokemuksiaan ja havaintojaan ja arvioi niiden vaikutusta tietämiseensä ja osaamiseensa
- osallistuu aktiivisesti ryhmän oppimisprosessiin jakamalla asiantuntijuuttaan, hakemalla tietoa ja luomalla kollaboratiivisesti tietoa niin verkossa kuin kontaktitapaamisissa
- analysoi ja arvioi oppimistuloksia ja tehtyjä valintoja.

HYLÄTTY
Mikäli opettajaopiskelija ei ole saavuttanut osaamistavoitteita eikä ole täydentänyt osaamistaan sovitulla tavalla, opintojakso arvioidaan hylätyksi.

(Opintokokonaisuus arvioidaan suhteessa opintokokonaisuuden tavoitteisiin. Opintojakso arvioidaan suhteessa opintojakson tavoitteisiin. Opintokokonaisuuden/opintojakson itsearvioinnissa käytetään opetussuunnitelman kolmiportaista arviointikriteeristöä: kuvaileva osaaminen, soveltava osaaminen ja integroitunut osaaminen.)

Lisätiedot

Toteutus:
Opintojaksolla käytetään pääosin itsenäistä työskentelyä erilaisissa oppimisympäristöissä. Lisäksi tarvitaan yhteistyötä muiden opettajaopiskelijoiden kanssa. Työskentelyä ohjataan myös verkkoympäristössä.