Siirry suoraan sisältöön

MekaniikkaLaajuus (3 op)

Tunnus: 5N00EI67

Laajuus

3 op

Osaamistavoitteet

Opiskelija osaa:
-käyttää suureita ja yksiköitä
-mekaniikan peruslait ja soveltaa niitä ilmiöiden tarkasteluun
-pelkistää mekaniikkaan liittyvän ongelman suureiksi ja niiden välisiksi lainalaisuuksiksi ja tuottaa laskennallisia ennusteita suureyhtälöiden avulla halutuille suureille
-perustella ratkaisunsa ja valitsemansa menetelmän teknillis-luonnontieteellisistä lähtökohdista käsin
-tuottaa ja tulkita graafisia esityksiä

Sisältö

SI-järjestelmä, suurelaskenta, tasaisen ja muuttuvan liikkeen mallintaminen, voima ja Newtonin lait, työ, energia ja teho etenemisessä ja pyörimisessä, energiaperiaatteen soveltaminen.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä ja ratkaista esimerkkien kaltaisia yksinkertaisia mekaniikan ongelmia.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä sekä ratkaista esimerkkien kaltaisia mekaniikan ongelmia. Opiskelija osaa myös perustellen soveltaa mekaniikan peruslakeja uusiin tilanteisiin.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä. Opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys mekaniikan peruslaeista sekä sujuva taito analysoida vaikeitakin ongelmia ja perustella tekemänsä ratkaisut.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hylätty:
Opiskelija ei ole osoittanut osaavansa käyttää mekaniikkaan liittyviä suureita ja yksiköitä. Opiskelija ei osaa analysoida ilmiöitä ja ratkaista yksinkertaisia sovelluksia, jotka ovat esitettyjen esimerkkien kaltaisia.

Ilmoittautumisaika

03.08.2024 - 12.09.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 13.12.2024

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TAMK Matematiikka ja fysiikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Biotuotetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Anne Leppänen
Vastuuhenkilö

Anne Leppänen

Ryhmät
  • 24BIOTA
    Biotuotetekniikan tutkinto-ohjelma, kevät 2024

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa:
-käyttää suureita ja yksiköitä
-mekaniikan peruslait ja soveltaa niitä ilmiöiden tarkasteluun
-pelkistää mekaniikkaan liittyvän ongelman suureiksi ja niiden välisiksi lainalaisuuksiksi ja tuottaa laskennallisia ennusteita suureyhtälöiden avulla halutuille suureille
-perustella ratkaisunsa ja valitsemansa menetelmän teknillis-luonnontieteellisistä lähtökohdista käsin
-tuottaa ja tulkita graafisia esityksiä

Sisältö (OJ)

SI-järjestelmä, suurelaskenta, tasaisen ja muuttuvan liikkeen mallintaminen, voima ja Newtonin lait, työ, energia ja teho etenemisessä ja pyörimisessä, energiaperiaatteen soveltaminen.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä ja ratkaista esimerkkien kaltaisia yksinkertaisia mekaniikan ongelmia.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä sekä ratkaista esimerkkien kaltaisia mekaniikan ongelmia. Opiskelija osaa myös perustellen soveltaa mekaniikan peruslakeja uusiin tilanteisiin.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä. Opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys mekaniikan peruslaeista sekä sujuva taito analysoida vaikeitakin ongelmia ja perustella tekemänsä ratkaisut.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Hylätty:
Opiskelija ei ole osoittanut osaavansa käyttää mekaniikkaan liittyviä suureita ja yksiköitä. Opiskelija ei osaa analysoida ilmiöitä ja ratkaista yksinkertaisia sovelluksia, jotka ovat esitettyjen esimerkkien kaltaisia.

Aika ja paikka

2.9 - 13.12.2024 Tamkin kampus

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Tarkka päivittyvä aikataulu moodlessa.
1. Uusinta tammikuussa 2025
2. Uusinta helmikuussa 2025
Uusintoihin Ilmoittaudutaan moodlen kautta.

Viikkokokeita ei voi korottaa tai uusia.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojaksolla kerätään pisteitä seuraavasti:
Mittauksiin perustuvat harjoitustehtävät 3 x 4 p
Viikkokokeet 6 p, 6 p, 4 p
Viikkotehtävät yhteensä 10 p
Loppukoe 30 p
Maksimipisteet 68 p
Läpipääsyraja 22 p
Aktiivinen opiskelu on kurssin suorittamisen edellytys, ts. opiskelija on osallistunut säännöllisesti opetukseen (mittaustehtävät, laskuharjoitukset, viikkotehtävät). Passiiviset ilmoittautumiset poistetaan toteutukselta ennen uusintakokeita.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

lähiopetus: luennot, demonstraatiot, mittaukset ja mittauksiin perustuvat harjoitustehtävät ryhmissä
itsenäinen verkko-opiskelu: verkossa suoritettavat viikkotehtävät
viikkokokeet ja loppukoe

Oppimateriaalit

Inkinen & Tuohi: Momentti 1 Insinöörifysiikka
Maol:n tai Tammertekniikan kaavasto
Kurssimateriaali löytyy moodlepohjalta 5N00EI67-3095 Mekaniikka

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

3 op vastaa 80 työtuntia, josta
n.30 h lähiopetusta
n. 15 h ryhmätöitä ja kokeita
n. 35 h itsenäistä opiskelua

Sisällön jaksotus

Tarkka aikataulu kurssimoodlessa.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Ei ole.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Ei ole

Kansainvälisyys

Ei ole

Ilmoittautumisaika

02.12.2023 - 22.01.2024

Ajoitus

15.01.2024 - 26.05.2024

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TAMK Matematiikka ja fysiikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 40

Koulutus
  • Sähkö- ja automaatiotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Noora Erkkilä
Vastuuhenkilö

Noora Erkkilä

Ryhmät
  • 24AI231
    Sähkö- ja automaatiotekniikka, monimuotototeutus

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa:
-käyttää suureita ja yksiköitä
-mekaniikan peruslait ja soveltaa niitä ilmiöiden tarkasteluun
-pelkistää mekaniikkaan liittyvän ongelman suureiksi ja niiden välisiksi lainalaisuuksiksi ja tuottaa laskennallisia ennusteita suureyhtälöiden avulla halutuille suureille
-perustella ratkaisunsa ja valitsemansa menetelmän teknillis-luonnontieteellisistä lähtökohdista käsin
-tuottaa ja tulkita graafisia esityksiä

Sisältö (OJ)

SI-järjestelmä, suurelaskenta, tasaisen ja muuttuvan liikkeen mallintaminen, voima ja Newtonin lait, työ, energia ja teho etenemisessä ja pyörimisessä, energiaperiaatteen soveltaminen.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä ja ratkaista esimerkkien kaltaisia yksinkertaisia mekaniikan ongelmia.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä sekä ratkaista esimerkkien kaltaisia mekaniikan ongelmia. Opiskelija osaa myös perustellen soveltaa mekaniikan peruslakeja uusiin tilanteisiin.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä. Opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys mekaniikan peruslaeista sekä sujuva taito analysoida vaikeitakin ongelmia ja perustella tekemänsä ratkaisut.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Hylätty:
Opiskelija ei ole osoittanut osaavansa käyttää mekaniikkaan liittyviä suureita ja yksiköitä. Opiskelija ei osaa analysoida ilmiöitä ja ratkaista yksinkertaisia sovelluksia, jotka ovat esitettyjen esimerkkien kaltaisia.

Aika ja paikka

100 % asynkroninen verkkokurssi. Ei lähiopetusta. Viikkotasolla aikataulutettu, opiskeluajan ja paikan voi itse viikon sisällä valita.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Jokaisen aihepiirin päätteeksi on viikkokoe Moodlessa. Viikkokokeiden lisäksi mittaustehtäviä ja loppukoe, joka järjestetään 26.4.2024.

Kurssin viikkokokeita ei voi uusia.
Kurssin arvosanaa voi korottaa uusimalla lopputentin.

1. uusinta: 13.5.2024.
2. uusinta: ilmoitetaan tarpeen mukaan

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Käytössä on jatkuva arviointi. Se muodostuu viikkokokeista, mittaustehtävistä ja loppukokeesta.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Itsenäinen verkko-opiskelu
Opetusvideot
Laskuharjoitukset
Mittaustehtävät ryhmätöinä
Verkko-ohjaus

Oppimateriaalit

Videot ja materiaali Moodlessa
Kirjallisuus:
Inkinen ja Tuohi: Momentti 1, insinöörifysiikka
Tekniikan kaavasto

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Kurssi on laajuudeltaan 3 op, mikä vastaa keskimäärin noin 80 h opiskeluaikaa. Tämä tarkoittaa noin 6-9 h/viikko.

Sisällön jaksotus

Sisältö ja ajoitus nähtävissä kurssin Moodlessa.

Kansainvälisyys

-

Lisätietoja opiskelijoille

100 % Verkkokurssi. Ei lähiopetusta. Viikkotasolla aikataulutettu, opiskeluajan ja paikan voi itse valita. Viikkokokeet ja tentti suoritetaan tarkemman aikataulun puitteissa.

Ilmoittautumisaika

22.11.2023 - 14.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 01.05.2024

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TAMK Matematiikka ja fysiikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Anne Leppänen
Vastuuhenkilö

Anne Leppänen

Ryhmät
  • 24AI112
    Konetekniikka 2024, monimuoto

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa:
-käyttää suureita ja yksiköitä
-mekaniikan peruslait ja soveltaa niitä ilmiöiden tarkasteluun
-pelkistää mekaniikkaan liittyvän ongelman suureiksi ja niiden välisiksi lainalaisuuksiksi ja tuottaa laskennallisia ennusteita suureyhtälöiden avulla halutuille suureille
-perustella ratkaisunsa ja valitsemansa menetelmän teknillis-luonnontieteellisistä lähtökohdista käsin
-tuottaa ja tulkita graafisia esityksiä

Sisältö (OJ)

SI-järjestelmä, suurelaskenta, tasaisen ja muuttuvan liikkeen mallintaminen, voima ja Newtonin lait, työ, energia ja teho etenemisessä ja pyörimisessä, energiaperiaatteen soveltaminen.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä ja ratkaista esimerkkien kaltaisia yksinkertaisia mekaniikan ongelmia.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä sekä ratkaista esimerkkien kaltaisia mekaniikan ongelmia. Opiskelija osaa myös perustellen soveltaa mekaniikan peruslakeja uusiin tilanteisiin.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä. Opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys mekaniikan peruslaeista sekä sujuva taito analysoida vaikeitakin ongelmia ja perustella tekemänsä ratkaisut.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Hylätty:
Opiskelija ei ole osoittanut osaavansa käyttää mekaniikkaan liittyviä suureita ja yksiköitä. Opiskelija ei osaa analysoida ilmiöitä ja ratkaista yksinkertaisia sovelluksia, jotka ovat esitettyjen esimerkkien kaltaisia.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Koko kurssin uusintatentit:
1.uusinta ja korotus 20.5.2024
2.uusinta 3.6.2024
Ilmoittautuminen Moodlen kautta.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Hyväksytyn arvosanan edellytykset:
- Säännöllinen opiskelu, osallistuminen lähiopetukseen
- Kotitehtävien ja laskuharjoitustehtävien laskeminen ja osallistuminen loppukokeeseen
- Riittävän kurssipistemäärän kerääminen (12/36 p)
Kurssipistesuoritukset
Tehtävät: maks. 6 p (90% hyväksytty), min 0 p
Loppukoe: maks. 30 p

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Lähiopetus ja etäluennot
Laskuharjoitukset
Itsenäinen verkko-opiskelu
Viikkotehtävät moodlessa
Loppukoe

Oppimateriaalit

Inkinen, Tuohi: Momentti 1 Insinöörifysiikka, Otava.
Tekniikan kaavasto (Tammertekniikka) tai/ja Taulukot (MAOL)
Taulukkokirjoihin ei saa tehdä mitään omia merkintöjä.
Kurssimateriaali on moodlepohjalla 5N00EI67-3093 Mekaniikka.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Lähiopetusta n. 18 h + loppukoe 3 h
Itsenäistä työskentelyä kotona n. 57 h

Sisällön jaksotus

Toteutuksella on 6 lähi- tai etäopetuskertaa ja loppukoe. Tarkemmat päivämäärät ovat moodlessa. Sisältö:
1) Liike (lähi)
2-3) Voima (lähi)
3-4) Työ,energia teho (lähi)
5) Pyörimisliikkeen ja ympyräliikkeen kinematiikka (etä)
6) Ympyrä- ja pyörimisliikkeen dynamiikka (etä)
7) Loppukoe

Ilmoittautumisaika

22.08.2023 - 22.10.2023

Ajoitus

23.10.2023 - 15.12.2023

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TAMK Matematiikka ja fysiikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Autotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Jari Puranen
Vastuuhenkilö

Jari Puranen

Ryhmät
  • 23AUTOA
    Autotekniikka 2023

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa:
-käyttää suureita ja yksiköitä
-mekaniikan peruslait ja soveltaa niitä ilmiöiden tarkasteluun
-pelkistää mekaniikkaan liittyvän ongelman suureiksi ja niiden välisiksi lainalaisuuksiksi ja tuottaa laskennallisia ennusteita suureyhtälöiden avulla halutuille suureille
-perustella ratkaisunsa ja valitsemansa menetelmän teknillis-luonnontieteellisistä lähtökohdista käsin
-tuottaa ja tulkita graafisia esityksiä

Sisältö (OJ)

SI-järjestelmä, suurelaskenta, tasaisen ja muuttuvan liikkeen mallintaminen, voima ja Newtonin lait, työ, energia ja teho etenemisessä ja pyörimisessä, energiaperiaatteen soveltaminen.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä ja ratkaista esimerkkien kaltaisia yksinkertaisia mekaniikan ongelmia.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä sekä ratkaista esimerkkien kaltaisia mekaniikan ongelmia. Opiskelija osaa myös perustellen soveltaa mekaniikan peruslakeja uusiin tilanteisiin.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä. Opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys mekaniikan peruslaeista sekä sujuva taito analysoida vaikeitakin ongelmia ja perustella tekemänsä ratkaisut.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Hylätty:
Opiskelija ei ole osoittanut osaavansa käyttää mekaniikkaan liittyviä suureita ja yksiköitä. Opiskelija ei osaa analysoida ilmiöitä ja ratkaista yksinkertaisia sovelluksia, jotka ovat esitettyjen esimerkkien kaltaisia.

Aika ja paikka

Yhteiset tunnit tiistaisin Zoomissa kello 16-18, laskuharjoitustunnit lukujärjestyksen mukaan.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Tentti viimeisellä opetuskerralla
Uusinnat tammikuussa 2024

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Harjoitustehtävien pisteillä on mahdollista saada arvosana 1 (40 p) tai 2 (50 p) ilman tenttiä. Parempia arvosanoja varten pisteitä saa tentistä ja bonustehtävistä. Tentin maksimipisteet on 50 p. Kolmosen raja on 65 pistettä, nelosen 80 ja vitosen 90.

Bonustehtävien pisteet lisätään vain hyväksyttyyn suoritukseen.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Etäopetus verkossa
Lähiopetuksena laskuharjoitukset
Itsenäiset laskuharjoitukset
Tentti

Oppimateriaalit

Opettajan materiaali
Momentti 1 - insinöörifysiikka

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Lähiopetusta 30 tuntia, itsenäistä työskentelyä 50 tuntia.

Sisällön jaksotus

Suoraviivainen liike
Ympyräliike
Pyörimisliike
Energia, työ, teho
Staattinen tasapaino

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

AHOT aiemmalla korkeakouluopinnolla.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Ei ole.

Kansainvälisyys

Ei ole.

Lisätietoja opiskelijoille

- Opetuksessa ei ole läsnäolovelvollisuutta
- Opiskelija vastaa itse omasta opiskelustaan ja etenemisestään
- Sulkeutuneita tehtäviä ei avata uudelleen tehtäväksi

Ilmoittautumisaika

22.08.2023 - 22.10.2023

Ajoitus

23.10.2023 - 15.12.2023

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TAMK Matematiikka ja fysiikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Autotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Jari Puranen
Vastuuhenkilö

Jari Puranen

Ryhmät
  • 23AUTOB

07.06.2023 - 08.09.2023

Ajoitus

28.08.2023 - 20.10.2023

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TAMK Matematiikka ja fysiikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Biotuotetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Reijo Manninen
Vastuuhenkilö

Reijo Manninen

Ryhmät
  • 23BIOTA
    Biotuotetekniikan tutkinto-ohjelma, kevät 2023
  • 23BIOTB
    Biotuotetekniikan tutkinto-ohjelma, syksy 2023

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa:
-käyttää suureita ja yksiköitä
-mekaniikan peruslait ja soveltaa niitä ilmiöiden tarkasteluun
-pelkistää mekaniikkaan liittyvän ongelman suureiksi ja niiden välisiksi lainalaisuuksiksi ja tuottaa laskennallisia ennusteita suureyhtälöiden avulla halutuille suureille
-perustella ratkaisunsa ja valitsemansa menetelmän teknillis-luonnontieteellisistä lähtökohdista käsin
-tuottaa ja tulkita graafisia esityksiä

Sisältö (OJ)

SI-järjestelmä, suurelaskenta, tasaisen ja muuttuvan liikkeen mallintaminen, voima ja Newtonin lait, työ, energia ja teho etenemisessä ja pyörimisessä, energiaperiaatteen soveltaminen.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä ja ratkaista esimerkkien kaltaisia yksinkertaisia mekaniikan ongelmia.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä sekä ratkaista esimerkkien kaltaisia mekaniikan ongelmia. Opiskelija osaa myös perustellen soveltaa mekaniikan peruslakeja uusiin tilanteisiin.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä. Opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys mekaniikan peruslaeista sekä sujuva taito analysoida vaikeitakin ongelmia ja perustella tekemänsä ratkaisut.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Hylätty:
Opiskelija ei ole osoittanut osaavansa käyttää mekaniikkaan liittyviä suureita ja yksiköitä. Opiskelija ei osaa analysoida ilmiöitä ja ratkaista yksinkertaisia sovelluksia, jotka ovat esitettyjen esimerkkien kaltaisia.

Aika ja paikka

Opetus alkaa lukujärjestyksen mukaan.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Viikkokokeiden ja mittaustehtävien aikataulu löytyy Moodlesta. Lopputentti pidetään 12.10.

Uusintatenttien ajankohdat sovitaan erikseen. Uusintatenteissä on aihepiirinä koko käsitelty alue: Momentti 1 kappaleet 1-9. Uusintatentti on oma itsenäinen suorituksensa ja siitä saatavaan opintojakson arvosanaan ei enää vaikuta mittaustehtävien ja viikkokeiden pisteet. Uusinnoissa saa olla mukana Tekniikan kaavasto, MAOLin taulukkokirja ja laskin.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Osaamisen ja oppimisen arviointi perustuu jatkuvaan arviointiin.
Osaamista näytetään viikoittain mittaustehtävillä ja viikkokokeilla:
- viikkokokeita on 3 kpl, näistä maksipisteet on 12 p
- mittaustehtäviä on 2 kpl, näistä maksimipisteet on 6 p
Opintojakson päätteeksi on lopputentti, jossa maksimipisteet on 30 p. Opintojakson läpäisyraja on 20/48 p.
Viikkokokeet pidetään sovittuna ajankohtana. Erillinen viikkokoe pidetään vain hyväksytystä syystä, yleensä lääkärintodistus.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Aktivoivat lähiopetustunnit, osa opetuksesta voi olla verkko-opetuksena, itsenäinen ja ryhmätyöskentely, mittaustehtävät, viikkokokeet, lopputentti.

Oppimateriaalit

Inkinen, Tuohi: Momentti 1 Insinöörifysiikka
Tekniikan kaavasto, MAOL-taulukkokirja.
Materiaalia myös Moodlessa ja YouTubessa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opiskelijan työtä yhteensä 81 h (3 op*28 h/op), josta lähi/verkko-opetusta noin 30 tuntia.

Sisällön jaksotus

Selviää sisältösuunnitelmasta, joka on Moodlessa..

Ilmoittautumisaika

02.07.2023 - 10.09.2023

Ajoitus

28.08.2023 - 17.12.2023

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sähkö- ja automaatiotekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 40

Koulutus
  • Sähkö- ja automaatiotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Anne Leppänen
Vastuuhenkilö

Anne Leppänen

Ryhmät
  • 23I231B
    Sähkö- ja automaatiotekniikka

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa:
-käyttää suureita ja yksiköitä
-mekaniikan peruslait ja soveltaa niitä ilmiöiden tarkasteluun
-pelkistää mekaniikkaan liittyvän ongelman suureiksi ja niiden välisiksi lainalaisuuksiksi ja tuottaa laskennallisia ennusteita suureyhtälöiden avulla halutuille suureille
-perustella ratkaisunsa ja valitsemansa menetelmän teknillis-luonnontieteellisistä lähtökohdista käsin
-tuottaa ja tulkita graafisia esityksiä

Sisältö (OJ)

SI-järjestelmä, suurelaskenta, tasaisen ja muuttuvan liikkeen mallintaminen, voima ja Newtonin lait, työ, energia ja teho etenemisessä ja pyörimisessä, energiaperiaatteen soveltaminen.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä ja ratkaista esimerkkien kaltaisia yksinkertaisia mekaniikan ongelmia.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä sekä ratkaista esimerkkien kaltaisia mekaniikan ongelmia. Opiskelija osaa myös perustellen soveltaa mekaniikan peruslakeja uusiin tilanteisiin.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä. Opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys mekaniikan peruslaeista sekä sujuva taito analysoida vaikeitakin ongelmia ja perustella tekemänsä ratkaisut.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Hylätty:
Opiskelija ei ole osoittanut osaavansa käyttää mekaniikkaan liittyviä suureita ja yksiköitä. Opiskelija ei osaa analysoida ilmiöitä ja ratkaista yksinkertaisia sovelluksia, jotka ovat esitettyjen esimerkkien kaltaisia.

Aika ja paikka

28.8 - 15.12.2023

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Tarkka päivittyvä aikataulu moodlessa.
1. Uusinta tammikuussa 2024
2. Uusinta helmikuussa 2024
Uusintoihin Ilmoittaudutaan moodlen kautta.

Viikkokokeita ei voi korottaa tai uusia.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojaksolla kerätään pisteitä seuraavasti:
Mittauksiin perustuvat harjoitustehtävät 3 x 4 p
Viikkokokeet 6 p, 6 p, 4 p
Viikkotehtävät yhteensä 10 p
Loppukoe 30 p
Maksimipisteet 68 p
Läpipääsyraja 22 p
Aktiivinen opiskelu on kurssin suorittamisen edellytys, ts. opiskelija on osallistunut säännöllisesti opetukseen (mittaustehtävät, laskuharjoitukset, viikkotehtävät). Passiiviset ilmoittautumiset poistetaan toteutukselta ennen uusintakokeita.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

lähiopetus: luennot, demonstraatiot, mittaukset ryhmissä
mittauksiin perustuvat harjoitustehtävät ryhmissä
itsenäinen verkko-opiskelu: verkossa suoritettavat viikkotehtävät
viikkokokeet ja loppukoe

Oppimateriaalit

Inkinen & Tuohi: Momentti 1 Insinöörifysiikka
Maol:n tai Tammertekniikan kaavasto
Kurssimateriaali löytyy moodlepohjalta 5N00EI67-3089 Mekaniikka

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

3 op vastaa 80 työtuntia, josta
n.30 h lähiopetusta
n. 15 h ryhmätöitä ja kokeita
n. 35 h itsenäistä opiskelua

Ilmoittautumisaika

01.07.2023 - 17.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 17.12.2023

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Anne Leppänen
Vastuuhenkilö

Anne Leppänen

Ryhmät
  • 23RTB
    Rakennustekniikka

Viikkokokeet 6p, 6p, 4p
Viikkotehtävät yhteensä 10p
Loppukoe 30p
Maksimipisteet 68p
Läpipääsyraja 22p
Aktiivinen opiskelu on kurssin suorittamisen edellytys, ts. opiskelija on osallistunut säännöllisesti opetukseen (mittaustehtävät, laskuharjoitukset, viikkotehtävät). Passiiviset ilmoittautumiset poistetaan toteutukselta ennen uusintakokeita.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Lähitunneilla: Luennot, demonstraatiot, mittaukset ryhmissä; viikkokokeet ja loppukoe.
Lisäksi: Mittauksiin perustuvat harjoitustehtävät ryhmissä, verkossa itsenäisesti suoritettavat viikkotehtävät.

Oppimateriaalit

Inkinen & Tuohi: Momentti 1 Insinöörifysiikka
Maol:n tai Tammertekniikan kaavasto
Kurssimateriaali löytyy moodlepohjalta 5N00EI67-3078 Mekaniikka

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

3 op vastaa 80 työtuntia, josta
n.30 h lähiopetusta
n. 15 h ryhmätöitä ja kokeita
n. 35 h itsenäistä opiskelua

Ilmoittautumisaika

01.07.2023 - 17.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Noora Erkkilä
Vastuuhenkilö

Noora Erkkilä

Ryhmät
  • 23RTA
    Rakennustekniikka

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa:
-käyttää suureita ja yksiköitä
-mekaniikan peruslait ja soveltaa niitä ilmiöiden tarkasteluun
-pelkistää mekaniikkaan liittyvän ongelman suureiksi ja niiden välisiksi lainalaisuuksiksi ja tuottaa laskennallisia ennusteita suureyhtälöiden avulla halutuille suureille
-perustella ratkaisunsa ja valitsemansa menetelmän teknillis-luonnontieteellisistä lähtökohdista käsin
-tuottaa ja tulkita graafisia esityksiä

Sisältö (OJ)

SI-järjestelmä, suurelaskenta, tasaisen ja muuttuvan liikkeen mallintaminen, voima ja Newtonin lait, työ, energia ja teho etenemisessä ja pyörimisessä, energiaperiaatteen soveltaminen.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä ja ratkaista esimerkkien kaltaisia yksinkertaisia mekaniikan ongelmia.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä sekä ratkaista esimerkkien kaltaisia mekaniikan ongelmia. Opiskelija osaa myös perustellen soveltaa mekaniikan peruslakeja uusiin tilanteisiin.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä. Opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys mekaniikan peruslaeista sekä sujuva taito analysoida vaikeitakin ongelmia ja perustella tekemänsä ratkaisut.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Hylätty:
Opiskelija ei ole osoittanut osaavansa käyttää mekaniikkaan liittyviä suureita ja yksiköitä. Opiskelija ei osaa analysoida ilmiöitä ja ratkaista yksinkertaisia sovelluksia, jotka ovat esitettyjen esimerkkien kaltaisia.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Tarkempi aikataulu Moodlen puolella

1. uusinta 29.1. kello 16-19 juhlasali
2. uusinta 13.5. kello 16-19 (ilmoittaudu opettajalle sähköpostitse)

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojaksolla kerätään pisteitä seuraavasti:

Kotitehtävät yhteensä 12p
Mittaustyöt yhteensä 12p
Loppukoe 24p
Maksimipisteet 48 p

Läpipääsyraja arvosanaan yksi on 14p

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Luennot
Itsenäinen verkko-opiskelu
Kotitehtävät/harjoitukset
Mittaustyöt
Loppukoe

Oppimateriaalit

Inkinen & Tuohi: Momentti 1 Insinöörifysiikka
Maol:n tai Tammertekniikan kaavasto
Kurssimateriaali löytyy Moodle-pohjalta

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

3 op vastaa 80 työtuntia

Sisällön jaksotus

Aikataulusuunnitelma löytyy Moodlesta

Ilmoittautumisaika

02.07.2023 - 11.08.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TAMK Matematiikka ja fysiikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Vastuuhenkilö

Markus Aho

  • 23RTC
    Rakennustekniikka

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa:
-käyttää suureita ja yksiköitä
-mekaniikan peruslait ja soveltaa niitä ilmiöiden tarkasteluun
-pelkistää mekaniikkaan liittyvän ongelman suureiksi ja niiden välisiksi lainalaisuuksiksi ja tuottaa laskennallisia ennusteita suureyhtälöiden avulla halutuille suureille
-perustella ratkaisunsa ja valitsemansa menetelmän teknillis-luonnontieteellisistä lähtökohdista käsin
-tuottaa ja tulkita graafisia esityksiä

Sisältö (OJ)

SI-järjestelmä, suurelaskenta, tasaisen ja muuttuvan liikkeen mallintaminen, voima ja Newtonin lait, työ, energia ja teho etenemisessä ja pyörimisessä, energiaperiaatteen soveltaminen.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä ja ratkaista esimerkkien kaltaisia yksinkertaisia mekaniikan ongelmia.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä sekä ratkaista esimerkkien kaltaisia mekaniikan ongelmia. Opiskelija osaa myös perustellen soveltaa mekaniikan peruslakeja uusiin tilanteisiin.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä. Opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys mekaniikan peruslaeista sekä sujuva taito analysoida vaikeitakin ongelmia ja perustella tekemänsä ratkaisut.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Hylätty:
Opiskelija ei ole osoittanut osaavansa käyttää mekaniikkaan liittyviä suureita ja yksiköitä. Opiskelija ei osaa analysoida ilmiöitä ja ratkaista yksinkertaisia sovelluksia, jotka ovat esitettyjen esimerkkien kaltaisia.

Aika ja paikka

28.8 - 15.12.2023

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Tarkka päivittyvä aikataulu moodlessa.
1. Uusinta tammikuussa 2024
2. Uusinta helmikuussa 2024
Uusintoihin Ilmoittaudutaan moodlen kautta.

Viikkokokeita ei voi korottaa tai uusia.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojaksolla kerätään pisteitä seuraavasti:
Mittauksiin perustuvat harjoitustehtävät 3 x 4 p
Viikkokokeet 6p, 6p, 4p
Viikkotehtävät yhteensä 10p
Loppukoe 30p
Maksimipisteet 68p
Läpipääsyraja 22p

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

lähiopetus: luennot, demonstraatiot, mittaukset ryhmissä
mittauksiin perustuvat harjoitustehtävät ryhmissä
itsenäinen verkko-opiskelu: verkossa suoritettavat viikkotehtävät
viikkokokeet ja loppukoe

Oppimateriaalit

Inkinen & Tuohi: Momentti 1 Insinöörifysiikka
Maol:n tai Tammertekniikan kaavasto
Kurssimateriaali löytyy moodlepohjalta 5N00EI67-3080 Mekaniikka

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

3 op vastaa 80 työtuntia, josta
n.30 h lähiopetusta
n. 15 h ryhmätöitä ja kokeita
n. 35 h itsenäistä opiskelua

Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija on osallistunut vähintään yhteen viikkokokeeseen ja mittaustehtävään.

Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija osaa käyttää ilmiöitä kuvaavia suureita ja yksiköitä sekä osaa analysoida ilmiöitä kvalitatiivisesti ja ratkaista yksinkertaisia sovelluksia, jotka ovat esitettyjen esimerkkien kaltaisia.
Vähimmäispistemäärä arvosanaan 1: 22 p

Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Edellisen lisäksi opiskelija osaa soveltaa mekaniikan peruslakeja uusiin tilanteisiin ja osaa perustella ratkaisut.

Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys mekaniikan peruslaeista ja niiden käytöstä ongelmien ratkaisussa sekä sujuva taito analysoida ongelmia ja perustella valitut ratkaisut.

Ilmoittautumisaika

01.07.2023 - 17.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TAMK Matematiikka ja fysiikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Noora Erkkilä
Vastuuhenkilö

Noora Erkkilä

Ryhmät
  • 23RTD
    Rakennustekniikka

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa:
-käyttää suureita ja yksiköitä
-mekaniikan peruslait ja soveltaa niitä ilmiöiden tarkasteluun
-pelkistää mekaniikkaan liittyvän ongelman suureiksi ja niiden välisiksi lainalaisuuksiksi ja tuottaa laskennallisia ennusteita suureyhtälöiden avulla halutuille suureille
-perustella ratkaisunsa ja valitsemansa menetelmän teknillis-luonnontieteellisistä lähtökohdista käsin
-tuottaa ja tulkita graafisia esityksiä

Sisältö (OJ)

SI-järjestelmä, suurelaskenta, tasaisen ja muuttuvan liikkeen mallintaminen, voima ja Newtonin lait, työ, energia ja teho etenemisessä ja pyörimisessä, energiaperiaatteen soveltaminen.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä ja ratkaista esimerkkien kaltaisia yksinkertaisia mekaniikan ongelmia.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä sekä ratkaista esimerkkien kaltaisia mekaniikan ongelmia. Opiskelija osaa myös perustellen soveltaa mekaniikan peruslakeja uusiin tilanteisiin.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä. Opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys mekaniikan peruslaeista sekä sujuva taito analysoida vaikeitakin ongelmia ja perustella tekemänsä ratkaisut.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Hylätty:
Opiskelija ei ole osoittanut osaavansa käyttää mekaniikkaan liittyviä suureita ja yksiköitä. Opiskelija ei osaa analysoida ilmiöitä ja ratkaista yksinkertaisia sovelluksia, jotka ovat esitettyjen esimerkkien kaltaisia.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Tarkempi aikataulu Moodlen puolella

1. uusinta 29.1. kello 16-19 juhlasali
2. uusinta 13.5. kello 16-19 (ilmoittaudu opettajalle sähköpostitse)

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojaksolla kerätään pisteitä seuraavasti:

Kotitehtävät yhteensä 12p
Mittaustyöt yhteensä 12p
Loppukoe 24p
Maksimipisteet 48 p
Läpipääsyraja 14p

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Luennot
Itsenäinen verkko-opiskelu
Kotitehtävät/harjoitukset
Mittaustyöt
Loppukoe

Oppimateriaalit

Inkinen & Tuohi: Momentti 1 Insinöörifysiikka
Maol:n tai Tammertekniikan kaavasto
Kurssimateriaali löytyy Moodle-pohjalta

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

3 op vastaa 80 työtuntia

Sisällön jaksotus

Aikataulusuunnitelma löytyy Moodlesta

Ilmoittautumisaika

02.07.2023 - 03.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 17.12.2023

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TAMK Matematiikka ja fysiikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Anne Leppänen
Vastuuhenkilö

Anne Leppänen

Ryhmät
  • 23I112C
    Konetekniikka 2023
  • 23I112B
    Konetekniikka 2023
  • 23I112A
    Konetekniikka 2023

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa:
-käyttää suureita ja yksiköitä
-mekaniikan peruslait ja soveltaa niitä ilmiöiden tarkasteluun
-pelkistää mekaniikkaan liittyvän ongelman suureiksi ja niiden välisiksi lainalaisuuksiksi ja tuottaa laskennallisia ennusteita suureyhtälöiden avulla halutuille suureille
-perustella ratkaisunsa ja valitsemansa menetelmän teknillis-luonnontieteellisistä lähtökohdista käsin
-tuottaa ja tulkita graafisia esityksiä

Sisältö (OJ)

SI-järjestelmä, suurelaskenta, tasaisen ja muuttuvan liikkeen mallintaminen, voima ja Newtonin lait, työ, energia ja teho etenemisessä ja pyörimisessä, energiaperiaatteen soveltaminen.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä ja ratkaista esimerkkien kaltaisia yksinkertaisia mekaniikan ongelmia.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä sekä ratkaista esimerkkien kaltaisia mekaniikan ongelmia. Opiskelija osaa myös perustellen soveltaa mekaniikan peruslakeja uusiin tilanteisiin.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä. Opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys mekaniikan peruslaeista sekä sujuva taito analysoida vaikeitakin ongelmia ja perustella tekemänsä ratkaisut.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Hylätty:
Opiskelija ei ole osoittanut osaavansa käyttää mekaniikkaan liittyviä suureita ja yksiköitä. Opiskelija ei osaa analysoida ilmiöitä ja ratkaista yksinkertaisia sovelluksia, jotka ovat esitettyjen esimerkkien kaltaisia.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Tarkka päivittyvä aikataulu moodlessa.
1. Uusinta ja korotus tammikuussa 2024
2. Uusinta helmikuussa 2024
Uusintoihin Ilmoittaudutaan moodlen kautta.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojaksolla kerätään pisteitä seuraavasti:
Mittaustehtävät yht. 12 p
Laskuharjoitukset ja viikkotehtävät 10 p
Loppukoe 30 p
Maksimipisteet 52 p
Läpipääsyraja 17 p
Aktiivinen opiskelu on kurssin suorittamisen edellytys, ts. opiskelija on osallistunut säännöllisesti opetukseen (mittaustehtävät, laskuharjoitukset, viikkotehtävät). Passiiviset ilmoittautumiset poistetaan toteutukselta ennen uusintakokeita.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

etäluennot
laskuharjoitukset itsenäisesti ja ryhmissä
mittauksiin perustuvat harjoitustehtävät ryhmissä
itsenäinen verkko-opiskelu
loppukoe

Oppimateriaalit

Inkinen, Manninen, Tuohi: Momentti 1 Insinöörifysiikka tai vastaava
Maol:n tai Tammertekniikan kaavasto
Kurssimateriaali löytyy kahden toteutuksen yhteiseltä moodlepohjalta 5N00EI67-3082 Mekaniikka

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Etäopetusta n 24 h
Työskentelyä ryhmissä n. 15 h
Itsenäistä työskentelyä n. 40 h

Laskuharjoitukset ja viikkotehtävät yht. 10 p
Loppukoe 30 p
Maksimipisteet 52 p
Läpipääsyraja 17 p
Aktiivinen opiskelu on kurssin suorittamisen edellytys, ts. opiskelija on osallistunut säännöllisesti opetukseen (mittaustehtävät, laskuharjoitukset, viikkotehtävät). Passiiviset ilmoittautumiset poistetaan toteutukselta ennen uusintakokeita.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

etäluennot
laskuharjoitukset itsenäisesti ja ryhmissä
mittauksiin perustuvat harjoitustehtävät ryhmissä
itsenäinen verkko-opiskelu
loppukoe

Oppimateriaalit

Inkinen, Manninen, Tuohi: Momentti 1 Insinöörifysiikka tai vastaava
Maol:n tai Tammertekniikan kaavasto
Kurssimateriaali löytyy kahden toteutuksen yhteiseltä moodlepohjalta 5N00EI67-3082 Mekaniikka.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Etäopetusta n 24 h
Työskentelyä ryhmissä n. 15 h
Itsenäistä työskentelyä n. 40 h

Ilmoittautumisaika

21.11.2022 - 05.03.2023

Ajoitus

03.03.2023 - 19.05.2023

Laajuus

3 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

Verkossa tapahtuva opiskelu

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 120

Opettaja
  • Sami Suhonen
Vastuuhenkilö

Sami Suhonen

Ryhmät
  • 23CAMPUSONLINE
    CAMPUSONLINE
  • VAPAA
    Vapaasti valittavat opinnot

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa:
-käyttää suureita ja yksiköitä
-mekaniikan peruslait ja soveltaa niitä ilmiöiden tarkasteluun
-pelkistää mekaniikkaan liittyvän ongelman suureiksi ja niiden välisiksi lainalaisuuksiksi ja tuottaa laskennallisia ennusteita suureyhtälöiden avulla halutuille suureille
-perustella ratkaisunsa ja valitsemansa menetelmän teknillis-luonnontieteellisistä lähtökohdista käsin
-tuottaa ja tulkita graafisia esityksiä

Sisältö (OJ)

SI-järjestelmä, suurelaskenta, tasaisen ja muuttuvan liikkeen mallintaminen, voima ja Newtonin lait, työ, energia ja teho etenemisessä ja pyörimisessä, energiaperiaatteen soveltaminen.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä ja ratkaista esimerkkien kaltaisia yksinkertaisia mekaniikan ongelmia.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä sekä ratkaista esimerkkien kaltaisia mekaniikan ongelmia. Opiskelija osaa myös perustellen soveltaa mekaniikan peruslakeja uusiin tilanteisiin.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä. Opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys mekaniikan peruslaeista sekä sujuva taito analysoida vaikeitakin ongelmia ja perustella tekemänsä ratkaisut.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Hylätty:
Opiskelija ei ole osoittanut osaavansa käyttää mekaniikkaan liittyviä suureita ja yksiköitä. Opiskelija ei osaa analysoida ilmiöitä ja ratkaista yksinkertaisia sovelluksia, jotka ovat esitettyjen esimerkkien kaltaisia.

Aika ja paikka

100 % Verkkokurssi. Ei lähiopetusta. Viikkotasolla aikataulutettu, opiskeluajan ja paikan voi itse valita. Viikoittainen palaute- ja verkko-ohjauskerta opiskelun tukemiseksi (ei pakollinen, tallennetaan).Tavoiteaikataulu: viikkot 10-18 (9 viikkoa). Mahdollisuus suorittaa nopeammin. Mahdollisuus suoirittaa hitaammin ja jatkaa opiskelua 19.5. asti.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Jokaisen aihepiirin päätteeksi on viikkokoe, jonka voi suorittaa mihin aikaan viikkoa vaan. Tarkempi aikataulu TAMKin Moodlessa.
Viikokokeiden lisäksi mittaustehtäviä, jotka tulee palauttaa ennen kurssin päättymistä, sekä loppukoe (normiaikataulun mukaisesti viikolla 18, mutta voi suorittaa aiemmin tai myöhemmin, kuitenkin viimeistään 19.5.)

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Käytössä on jatkuva arviointi. Se muodostuu viikkokokeista, mittaustehtävistä ja loppukokeesta.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Itsenäinen verkko-opiskelu
Opetusvideot
Laskuharjoitukset
Yhteistoiminnallinen oppiminen
Mittaustehtävät
Verkko-ohjaus

Oppimateriaalit

Videot ja materiaali Moodlessa
Kirjavaihtoehdot: Fysiikka insinööreille: Mekaniikka TAI Inkinen & Tuohi: Momentti 1 Insinöörifysiikka
Tekniikan kaavasto

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Kurssi on laajuudeltaan 3 op, mikä vastaa keskimäärin noin 80 h opiskeluaikaa. Tämä tarkoittaa noin 6-9 h/viikko.

Sisällön jaksotus

Sisältö ja ajoitus nähtävissä kurssin Moodlessa.

Kansainvälisyys

-

Lisätietoja opiskelijoille

100 % Verkkokurssi. Ei lähiopetusta. Viikkotasolla aikataulutettu, opiskeluajan ja paikan voi itse valita. Viikoittainen palaute- ja verkko-ohjauskerta opiskelun tukemiseksi (ei pakollinen, tallennetaan).Tavoiteaikataulu: viikkot 10-18 (9 viikkoa). Mahdollisuus suorittaa nopeammin. Mahdollisuus suoirittaa hitaammin ja jatkaa opiskelua 19.5. asti.

Ilmoittautumisaika

02.12.2022 - 21.01.2023

Ajoitus

16.01.2023 - 28.05.2023

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TAMK Matematiikka ja fysiikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Sami Suhonen
Vastuuhenkilö

Sami Suhonen

Ryhmät
  • 23AI112
    Konetekniikka 2023, monimuoto
  • 23AI371
    Kiinteistönpitotekniikka ja korjausrakentaminen, monimuoto
  • 23AI253
    LVI-talotekniikka, monimuotototeutus

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa:
-käyttää suureita ja yksiköitä
-mekaniikan peruslait ja soveltaa niitä ilmiöiden tarkasteluun
-pelkistää mekaniikkaan liittyvän ongelman suureiksi ja niiden välisiksi lainalaisuuksiksi ja tuottaa laskennallisia ennusteita suureyhtälöiden avulla halutuille suureille
-perustella ratkaisunsa ja valitsemansa menetelmän teknillis-luonnontieteellisistä lähtökohdista käsin
-tuottaa ja tulkita graafisia esityksiä

Sisältö (OJ)

SI-järjestelmä, suurelaskenta, tasaisen ja muuttuvan liikkeen mallintaminen, voima ja Newtonin lait, työ, energia ja teho etenemisessä ja pyörimisessä, energiaperiaatteen soveltaminen.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä ja ratkaista esimerkkien kaltaisia yksinkertaisia mekaniikan ongelmia.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä sekä ratkaista esimerkkien kaltaisia mekaniikan ongelmia. Opiskelija osaa myös perustellen soveltaa mekaniikan peruslakeja uusiin tilanteisiin.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä. Opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys mekaniikan peruslaeista sekä sujuva taito analysoida vaikeitakin ongelmia ja perustella tekemänsä ratkaisut.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Hylätty:
Opiskelija ei ole osoittanut osaavansa käyttää mekaniikkaan liittyviä suureita ja yksiköitä. Opiskelija ei osaa analysoida ilmiöitä ja ratkaista yksinkertaisia sovelluksia, jotka ovat esitettyjen esimerkkien kaltaisia.

Aika ja paikka

Asynkroninen verkko-opiskelu, jota tukee viikoittaiset verkko-ohjaukset. Opiskeluajat voi itse valita. Jokaisesta aihepiiristä jokin arvioitava suoritus joka pitää tehdä kyseisen aihepiirin aikaikkunan sisällä. Tarkempi aikataulu Moodlessa

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Opintojakson aikana jatkuva arviointi perustuen viikkokokeisiin (automaattitarkisteiset, monta suorituskertaa) ja ryhmissä tai yksin tehtäviin mittaustehtäviin.
Opintojakson lopussa kaikki aiheet sisältävä, kokoava loppukoe.
Kokeiden määräajat Moodlessa.
Opintojakson päätyttyä kaksi uusintasuoritusmahdollisuutta Moodle-tenttinä.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arvionti perustuu jakson aikana tapahtuvaan jatkuvaan arviointiin, joka muodostuu viikkokokeista ja mittaustehtävistä, sekä loppukokeeseen.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Ohjattu verkko-opiskelu
Itsenäinen verkko-opiskelu
Opetusvideot
Oppikirja
Ryhmätehtävät
Mittaustehtävät
Laskuharjoitukset

Oppimateriaalit

Fysiikkaa insinööreille: Mekaniika (Lulu)
Momentti 1 (Otava)
Tekniikan kaavasto (Tammertekniikka)

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

3 op = 81 h opiskeluaikaa

Ilmoittautumisaika

02.12.2022 - 15.01.2023

Ajoitus

01.01.2023 - 01.05.2023

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sähkö- ja automaatiotekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 40

Koulutus
  • Sähkö- ja automaatiotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Anne Leppänen
Vastuuhenkilö

Anne Leppänen

Ryhmät
  • 23I231A
    Sähkö- ja automaatiotekniikka

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa:
-käyttää suureita ja yksiköitä
-mekaniikan peruslait ja soveltaa niitä ilmiöiden tarkasteluun
-pelkistää mekaniikkaan liittyvän ongelman suureiksi ja niiden välisiksi lainalaisuuksiksi ja tuottaa laskennallisia ennusteita suureyhtälöiden avulla halutuille suureille
-perustella ratkaisunsa ja valitsemansa menetelmän teknillis-luonnontieteellisistä lähtökohdista käsin
-tuottaa ja tulkita graafisia esityksiä

Sisältö (OJ)

SI-järjestelmä, suurelaskenta, tasaisen ja muuttuvan liikkeen mallintaminen, voima ja Newtonin lait, työ, energia ja teho etenemisessä ja pyörimisessä, energiaperiaatteen soveltaminen.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä ja ratkaista esimerkkien kaltaisia yksinkertaisia mekaniikan ongelmia.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä sekä ratkaista esimerkkien kaltaisia mekaniikan ongelmia. Opiskelija osaa myös perustellen soveltaa mekaniikan peruslakeja uusiin tilanteisiin.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä. Opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys mekaniikan peruslaeista sekä sujuva taito analysoida vaikeitakin ongelmia ja perustella tekemänsä ratkaisut.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Hylätty:
Opiskelija ei ole osoittanut osaavansa käyttää mekaniikkaan liittyviä suureita ja yksiköitä. Opiskelija ei osaa analysoida ilmiöitä ja ratkaista yksinkertaisia sovelluksia, jotka ovat esitettyjen esimerkkien kaltaisia.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Tarkka päivittyvä aikataulu moodlessa.
1. Uusinta ja korotus toukokuussa 2023
2. Uusinta touko-kesäkuussa 2023
Uusintoihin Ilmoittaudutaan moodlen kautta.

Viikkokokeita ei voi korottaa tai uusia.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojaksolla kerätään pisteitä seuraavasti:
Mittauksiin perustuvat harjoitustehtävät 3 x 4 p
Viikkokokeet 6p, 6p, 4p
Laskuharjoitukset ja viikkotehtävät yhteensä 6p
Loppukoe 30p
Maksimipisteet 64p
Läpipääsyraja 21p

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

luennot
demonstraatiot
laskuharjoitukset itsenäisesti ja ryhmissä
mittauksiin perustuvat harjoitustehtävät ryhmissä
itsenäinen verkko-opiskelu
viikkokokeet ja loppukoe

Oppimateriaalit

Inkinen & Tuohi: Momentti 1 Insinöörifysiikka
Maol:n tai Tammertekniikan kaavasto
Kurssimateriaali löytyy moodlepohjalta 5N00EI67-3076 Mekaniikka

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

3 op vastaa 80 työtuntia

Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija on osallistunut vähintään yhteen viikkokokeeseen ja mittaustehtävään.

Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija osaa käyttää ilmiöitä kuvaavia suureita ja yksiköitä sekä osaa analysoida ilmiöitä kvalitatiivisesti ja ratkaista yksinkertaisia sovelluksia, jotka ovat esitettyjen esimerkkien kaltaisia.
Vähimmäispistemäärä arvosanaan 1: 21 p

Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Edellisen lisäksi opiskelija osaa soveltaa mekaniikan peruslakeja uusiin tilanteisiin ja osaa perustella ratkaisut.

Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys mekaniikan peruslaeista ja niiden käytöstä ongelmien ratkaisussa sekä sujuva taito analysoida ongelmia ja perustella valitut ratkaisut.

Ilmoittautumisaika

22.08.2022 - 23.10.2022

Ajoitus

24.10.2022 - 10.12.2022

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TAMK Matematiikka ja fysiikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Autotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Jari Puranen
Vastuuhenkilö

Jari Puranen

Ryhmät
  • 22AUTOA
    Autotekniikka 2022

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa:
-käyttää suureita ja yksiköitä
-mekaniikan peruslait ja soveltaa niitä ilmiöiden tarkasteluun
-pelkistää mekaniikkaan liittyvän ongelman suureiksi ja niiden välisiksi lainalaisuuksiksi ja tuottaa laskennallisia ennusteita suureyhtälöiden avulla halutuille suureille
-perustella ratkaisunsa ja valitsemansa menetelmän teknillis-luonnontieteellisistä lähtökohdista käsin
-tuottaa ja tulkita graafisia esityksiä

Sisältö (OJ)

SI-järjestelmä, suurelaskenta, tasaisen ja muuttuvan liikkeen mallintaminen, voima ja Newtonin lait, työ, energia ja teho etenemisessä ja pyörimisessä, energiaperiaatteen soveltaminen.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä ja ratkaista esimerkkien kaltaisia yksinkertaisia mekaniikan ongelmia.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä sekä ratkaista esimerkkien kaltaisia mekaniikan ongelmia. Opiskelija osaa myös perustellen soveltaa mekaniikan peruslakeja uusiin tilanteisiin.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä. Opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys mekaniikan peruslaeista sekä sujuva taito analysoida vaikeitakin ongelmia ja perustella tekemänsä ratkaisut.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Hylätty:
Opiskelija ei ole osoittanut osaavansa käyttää mekaniikkaan liittyviä suureita ja yksiköitä. Opiskelija ei osaa analysoida ilmiöitä ja ratkaista yksinkertaisia sovelluksia, jotka ovat esitettyjen esimerkkien kaltaisia.

Aika ja paikka

3. periodi, lähiopetus TAMKissa

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Ei ole.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arvioinnin perusteena on Moodlessa olevat STACK-tehtävät. Kotitehtävillä saa korkeintaan arvosanan 2 ja tehtävistä on oltava tehtynä vähintään 80 %:a arvosanaan 1. Lisätehtävistä saa lisäpisteitä niin, että jos kaikista tehtävistä on tehtynä
65 %, on arvosana 3,
80 %, on arvosana 4,
90 %, on arvosana 5.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Opetuskeskustelu
Itsenäinen opiskelu
Harjoitustehtävät

Oppimateriaalit

Momentti 1 Insinöörifysiikka, Otava. (Ei pakollinen)
Tekniikan kaavasta, Tammertekniikka. (Ei pakollinen)
Opettajan tuntimateriaali

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Lähiopetusta noin 30 tuntia, itsenäistä harjoittelua noin 50 tuntia.

Sisällön jaksotus

Newtonin lait 20 h
Kinematiikka 10 h
Pyörimisliike 10 h
Työ ja energia 20 h
Statiikka 20 h

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

AHOT-menettely

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Ei ole.

Kansainvälisyys

Ei ole.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojaksolla keskitytään erityisesti Statiikan-opintojaksolle valmentautumiseen

Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija ei ole tehnyt annettuja tehtäviä opintojakson aikana.

Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija osaa ratkaista esimerkkien kaltaisia ongelmia, mutta saattaa tarvita apua. Opiskelija ottaa vastuun omasta oppimisestaan.

Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija pystyy ratkaisemaan itsenäisesti haastavampia ongelmia ja on halukas panostamaan omaan oppimiseensa.

Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija pystyy ratkaisemaan vaikeampi mekaniikan ongelmia ja pystyy yhdistelemään eri aihealueiden osaamista. Opiskelijalla on tahtoa ja motivaatiota kasvattaa omaa osaamistaan.

Ilmoittautumisaika

22.08.2022 - 23.10.2022

Ajoitus

24.10.2022 - 10.12.2022

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TAMK Matematiikka ja fysiikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Autotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Jari Puranen
Vastuuhenkilö

Jari Puranen

Ryhmät
  • 22AUTOB

2. periodi, lähiopetus TAMKissa

02.07.2022 - 15.09.2022

Ajoitus

12.09.2022 - 31.12.2022

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Fysiikka Virtuaalihenkilö
Vastuuhenkilö

Sampo Saari

Ryhmät
  • 22RTC

01.09.2022 - 19.12.2022

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Anne Leppänen
Vastuuhenkilö

Anne Leppänen

Ryhmät
  • 22RTA

1. Uusinta ja korotus tammikuussa 2023
2. Uusinta helmikuussa 2023
Uusintoihin Ilmoittaudutaan moodlen kautta.

Viikkokokeita ei voi korottaa tai uusia.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojaksolla kerätään pisteitä seuraavasti:
Mittauksiin perustuvat harjoitustehtävät 3 x 4 p
Viikkokokeet 3 x 6p
Laskuharjoitukset ja viikkotehtävät yhteensä 4p
Loppukoe 30p
Maksimipisteet 64p
Läpipääsyraja 21p

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

luennot
demonstraatiot
laskuharjoitukset itsenäisesti ja ryhmissä
mittauksiin perustuvat harjoitustehtävät ryhmissä
itsenäinen verkko-opiskelu
viikkokokeet ja loppukoe

Oppimateriaalit

Inkinen & Tuohi: Momentti 1 Insinöörifysiikka
Maol:n tai Tammertekniikan kaavasto
Kurssimateriaali löytyy moodlepohjalta 5N00EI67-3060 Mekaniikka

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

3 op vastaa 80 työtuntia

Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija on osallistunut vähintään yhteen viikkokokeeseen ja mittaustehtävään.

Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija osaa käyttää ilmiöitä kuvaavia suureita ja yksiköitä sekä osaa analysoida ilmiöitä kvalitatiivisesti ja ratkaista yksinkertaisia sovelluksia, jotka ovat esitettyjen esimerkkien kaltaisia.
Vähimmäispistemäärä arvosanaan 1: 21 p

Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Edellisen lisäksi opiskelija osaa soveltaa mekaniikan peruslakeja uusiin tilanteisiin ja osaa perustella ratkaisut.

Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys mekaniikan peruslaeista ja niiden käytöstä ongelmien ratkaisussa sekä sujuva taito analysoida ongelmia ja perustella valitut ratkaisut.

Ilmoittautumisaika

02.07.2022 - 31.08.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 19.12.2022

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 40

Koulutus
  • Sähkö- ja automaatiotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Anne Leppänen
Vastuuhenkilö

Anne Leppänen

Ryhmät
  • 22I231B

laskuharjoitukset
mittauksiin perustuvat harjoitustehtävät ryhmissä
itsenäinen verkko-opiskelu
viikkokokeet ja loppukoe

Oppimateriaalit

Inkinen & Tuohi: Momentti 1 Insinöörifysiikka
Maol:n tai Tammertekniikan kaavasto
Kurssimateriaali löytyy moodlepohjalta 5N00EI67-3059 Mekaniikka

01.08.2022 - 19.09.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 31.12.2022

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Roope Siikanen
Vastuuhenkilö

Roope Siikanen

Ryhmät
  • 22RTD

Viikkokokeita pidetään noin joka neljäs viikko. Viikkokokeita ei voi uusia. Tarkka päivittyvä aikataulu Moodlessa.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Viikkokokeet
Laskuharjoitukset
Loppukoe

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

lähiopetus
demonstraatiot
laskuharjoitukset
mittaustehtävät ryhmissä
itsenäinen verkko-opiskelu
viikkokokeet ja loppukoe

Oppimateriaalit

Inkinen & Tuohi: Momentti 1 Insinöörifysiikka TAI Suhonen: Fysiikkaa insinööreille: Mekaniikka (e-kirja)
Maol:n tai Tammertekniikan kaavasto
Kurssimateriaali löytyy Moodlesta

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Lähiopetusta n. 35 h
Työskentelyä ryhmissä ja itsenäisesti n.45 h

Vähimmäispistemäärä arvosanaan 1: 21 p/60 p

02.07.2022 - 09.09.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 31.12.2022

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TAMK Matematiikka ja fysiikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Roope Siikanen
Vastuuhenkilö

Markus Aho

Ryhmät
  • 22I112B
    Konetekniikka 2022
  • 22I112C

23.07.2022 - 11.09.2022

Ajoitus

22.08.2022 - 31.12.2022

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TAMK Matematiikka ja fysiikka

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Biotuotetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Lauri Judin
Vastuuhenkilö

Lauri Judin

Ryhmät
  • 22BIOTA
    Biotuotetekniikan tutkinto-ohjelma, kevät 2022
  • 22BIOTB
    Biotuotetekniikan tutkinto-ohjelma, syksy 2022

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa:
-käyttää suureita ja yksiköitä
-mekaniikan peruslait ja soveltaa niitä ilmiöiden tarkasteluun
-pelkistää mekaniikkaan liittyvän ongelman suureiksi ja niiden välisiksi lainalaisuuksiksi ja tuottaa laskennallisia ennusteita suureyhtälöiden avulla halutuille suureille
-perustella ratkaisunsa ja valitsemansa menetelmän teknillis-luonnontieteellisistä lähtökohdista käsin
-tuottaa ja tulkita graafisia esityksiä

Sisältö (OJ)

SI-järjestelmä, suurelaskenta, tasaisen ja muuttuvan liikkeen mallintaminen, voima ja Newtonin lait, työ, energia ja teho etenemisessä ja pyörimisessä, energiaperiaatteen soveltaminen.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä ja ratkaista esimerkkien kaltaisia yksinkertaisia mekaniikan ongelmia.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä sekä ratkaista esimerkkien kaltaisia mekaniikan ongelmia. Opiskelija osaa myös perustellen soveltaa mekaniikan peruslakeja uusiin tilanteisiin.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä. Opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys mekaniikan peruslaeista sekä sujuva taito analysoida vaikeitakin ongelmia ja perustella tekemänsä ratkaisut.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Hylätty:
Opiskelija ei ole osoittanut osaavansa käyttää mekaniikkaan liittyviä suureita ja yksiköitä. Opiskelija ei osaa analysoida ilmiöitä ja ratkaista yksinkertaisia sovelluksia, jotka ovat esitettyjen esimerkkien kaltaisia.

Aika ja paikka

Lukujärjestyksen mukaan. Kurssin kalenteri ilmestyy Moodleen.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Ilmoitetaan ensimmäisellä tunnilla.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Kurssi pyritään järjestämään hybridiopetuksena eli opiskelija voi joko tulla paikan päälle tai seurata opetusta Zoomissa. Oppitunneista tehdään myös tuntitallenteet.

Oppimateriaalit

- Moodlen tuntimateriaali (riittää hyvin kurssin suorittamista varten)
- Momentti 1 (Inkinen & Tuohi) (kattaa mekaniikan ja termofysiikan opintojaksot)
- Tekniikan kaavasto (Öistämö et. al) (suositeltava, Moodle-materiaalissa käytetään sivuviittauksia kaavastoon)

Sisällön jaksotus

Momentti 1-kirjasta käsitellään ainakin seuraavat kappaleet ja sisällöt:

Kpl 1 Fysiikka ja mittaaminen (Suure- ja mittayksikköjärjestelmät, merkitsevät numerot)
Kpl 2 Suoraviivainen liike (Siirtymä, keskinopeus, keskivauhti, hetkellinen nopeus, kiihtyvyys, tasaisesti muuttuva liike)
Kpl 3 Käyräviivainen liike (Nopeus- ja kiihtyvyysvektorit, heittoliike)
Kpl 4 Hiukkasen dynamiikka (Newtonin lait ja sovellukset)
Kpl 5 Työ, teho ja energia (Muuttuvan voiman tekemä työ, liike-energia ja työ-energiaperiaate, potentiaalienergia, mekaanisen energian säilyminen)
Kpl 6 Liikemäärä ja impulssi (Liikemäärän säilyminen ja törmäykset)
Kpl 7 Ympyräliike (Tasainen ja muuttuva ympyräliike, keskihakuvoima)
Kpl 8 Jäykän kappaleen pyörimisliike (Kulmanopeus ja -kiihtyvyys, momentti)
Kpl 11 Staattinen tasapaino (Tasapainoehdot ja painopiste)

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

- Kurssin voi suorittaa joko kahdella hyväksytyllä välikokeella tai yhdellä hyväksytyllä tentillä.
- Yksittäisiä välikokeita ei uusita.
- Hyväksyttyä tenttiä (tai välikoesuoritusta) voi korottaa kerran tentillä.
- Hylätyn kurssin voi uusia kaksi kertaa tentillä.

Lisätietoja opiskelijoille

Kurssiin kuuluu vapaaehtoiset, mutta erittäin suositeltavat laskuharjoitukset, joista voi saadaa lisäpisteitä hyväksyttyyn kurssisuoritukseen. Pisterajat ovat seuraavat: 30 % = 1 p, 60 % = 2 p ja 90 % = 3 p

Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Hylätty:
Opiskelija ei ole osoittanut osaavansa käyttää mekaniikkaan liittyviä suureita ja yksiköitä. Opiskelija ei osaa analysoida ilmiöitä ja ratkaista yksinkertaisia sovelluksia, jotka ovat esitettyjen esimerkkien kaltaisia.

Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä ja ratkaista esimerkkien kaltaisia yksinkertaisia mekaniikan ongelmia.

Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä sekä ratkaista esimerkkien kaltaisia mekaniikan ongelmia. Opiskelija osaa myös perustellen soveltaa mekaniikan peruslakeja uusiin tilanteisiin.

Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä. Opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys mekaniikan peruslaeista sekä sujuva taito analysoida vaikeitakin ongelmia ja perustella tekemänsä ratkaisut.

Ilmoittautumisaika

02.07.2022 - 15.09.2022

Ajoitus

01.08.2022 - 19.12.2022

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Sampo Saari
Vastuuhenkilö

Sampo Saari

Ryhmät
  • 22RTB
    Rakennustekniikka
  • 22RTC
    Rakennustekniikka

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa:
-käyttää suureita ja yksiköitä
-mekaniikan peruslait ja soveltaa niitä ilmiöiden tarkasteluun
-pelkistää mekaniikkaan liittyvän ongelman suureiksi ja niiden välisiksi lainalaisuuksiksi ja tuottaa laskennallisia ennusteita suureyhtälöiden avulla halutuille suureille
-perustella ratkaisunsa ja valitsemansa menetelmän teknillis-luonnontieteellisistä lähtökohdista käsin
-tuottaa ja tulkita graafisia esityksiä

Sisältö (OJ)

SI-järjestelmä, suurelaskenta, tasaisen ja muuttuvan liikkeen mallintaminen, voima ja Newtonin lait, työ, energia ja teho etenemisessä ja pyörimisessä, energiaperiaatteen soveltaminen.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä ja ratkaista esimerkkien kaltaisia yksinkertaisia mekaniikan ongelmia.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä sekä ratkaista esimerkkien kaltaisia mekaniikan ongelmia. Opiskelija osaa myös perustellen soveltaa mekaniikan peruslakeja uusiin tilanteisiin.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä. Opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys mekaniikan peruslaeista sekä sujuva taito analysoida vaikeitakin ongelmia ja perustella tekemänsä ratkaisut.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Hylätty:
Opiskelija ei ole osoittanut osaavansa käyttää mekaniikkaan liittyviä suureita ja yksiköitä. Opiskelija ei osaa analysoida ilmiöitä ja ratkaista yksinkertaisia sovelluksia, jotka ovat esitettyjen esimerkkien kaltaisia.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Viikkokokeita pidetään noin joka neljäs viikko. Viikkokokeita ei voi uusia. Kokeiden ja tenttien aikataulut Moodlessa.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakso arvioidaan asteikolla 0-5.
Kurssin voi suorittaa kahdella tavalla, joista parempi tulos jää voimaan:

1. Arvosana muodostuu viikkokokeista, harjoitustöistä ja kotitehtävistä saatavien pisteiden summasta.
Viikkokokeet 3 x 6 p = 18 p
Harjoitustyö 6 p
Kotitehtävät 6 p (15% = 1p, 30% = 2p, ...., 90%=6 p)
Loppukoe 30 p

2. Loppukoe: 2 x 30 p

Alustavat pisterajat ovat:

Arvosana 1: 20-18 p
Arvosana 2: 29-36 p
Arvosana 3: 37-44 p
Arvosana 4: 45-52 p
Arvosana 5: 53-60 p

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

demonstraatiot
itsenäinen verkko-opiskelu
lähiopetus
harjoitukset
yhteistoiminnallinen oppiminen
viikkokokeet ja loppukoe

Oppimateriaalit

Inkinen & Tuohi: Momentti 1 Insinöörifysiikka
Maol:n tai Tammertekniikan kaavasto
Kurssimateriaalia löytyy moodlesta

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

laskennallinen kokonaiskuormitus 3 op * 27h/op = 81 h

Sisällön jaksotus

Tarkempi aikataulu Moodlessa.

Ilmoittautumisaika

02.07.2022 - 21.08.2022

Ajoitus

01.08.2022 - 23.10.2022

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Avoin ammattikorkeakoulu
Opettaja
  • Tuomo Nieminen
Vastuuhenkilö

Tuomo Nieminen

Ryhmät
  • 22AVOTT
    Teollisuusteknologiayksikön polkuopiskelijaryhmä

Kotitehtävät yhteensä 6p
Maksimipisteet 36p
Läpipääsyraja 14p

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

luennot
kotitehtävät
itsenäinen verkko-opiskelu
loppukoe

Oppimateriaalit

Inkinen & Tuohi: Momentti 1 Insinöörifysiikka
Maol:n tai Tammertekniikan kaavasto
Kurssimateriaali löytyy Moodle-pohjalta

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

3 op vastaa 80 työtuntia

Sisällön jaksotus

Aikataulusuunnitelma löytyy Moodlesta

Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija ei ole osoittanut aihepiirin riittävää osaamista.

Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija osaa käyttää ilmiöitä kuvaavia suureita ja yksiköitä sekä osaa analysoida ilmiöitä kvalitatiivisesti ja ratkaista yksinkertaisia sovelluksia, jotka ovat esitettyjen esimerkkien kaltaisia.
Vähimmäispistemäärä arvosanaan 1: 14/36p

Arvosanan 1 voi saavuttaa myös hyväksytysti suoritetulla toistettavalla Moodle-tentillä.

Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Edellisen lisäksi opiskelija osaa soveltaa mekaniikan peruslakeja uusiin tilanteisiin ja osaa perustella ratkaisut.

Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys mekaniikan peruslaeista ja niiden käytöstä ongelmien ratkaisussa sekä sujuva taito analysoida ongelmia ja perustella valitut ratkaisut.

Ilmoittautumisaika

02.07.2022 - 01.09.2022

Ajoitus

01.08.2022 - 19.12.2022

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TAMK Matematiikka ja fysiikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Anne Leppänen
Vastuuhenkilö

Anne Leppänen

Ryhmät
  • 22I112A
    Konetekniikka 2022

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa:
-käyttää suureita ja yksiköitä
-mekaniikan peruslait ja soveltaa niitä ilmiöiden tarkasteluun
-pelkistää mekaniikkaan liittyvän ongelman suureiksi ja niiden välisiksi lainalaisuuksiksi ja tuottaa laskennallisia ennusteita suureyhtälöiden avulla halutuille suureille
-perustella ratkaisunsa ja valitsemansa menetelmän teknillis-luonnontieteellisistä lähtökohdista käsin
-tuottaa ja tulkita graafisia esityksiä

Sisältö (OJ)

SI-järjestelmä, suurelaskenta, tasaisen ja muuttuvan liikkeen mallintaminen, voima ja Newtonin lait, työ, energia ja teho etenemisessä ja pyörimisessä, energiaperiaatteen soveltaminen.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä ja ratkaista esimerkkien kaltaisia yksinkertaisia mekaniikan ongelmia.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä sekä ratkaista esimerkkien kaltaisia mekaniikan ongelmia. Opiskelija osaa myös perustellen soveltaa mekaniikan peruslakeja uusiin tilanteisiin.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä. Opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys mekaniikan peruslaeista sekä sujuva taito analysoida vaikeitakin ongelmia ja perustella tekemänsä ratkaisut.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Hylätty:
Opiskelija ei ole osoittanut osaavansa käyttää mekaniikkaan liittyviä suureita ja yksiköitä. Opiskelija ei osaa analysoida ilmiöitä ja ratkaista yksinkertaisia sovelluksia, jotka ovat esitettyjen esimerkkien kaltaisia.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Tarkka päivittyvä aikataulu moodlessa.
1. Uusinta ja korotus tammikuussa 2023
2. Uusinta helmikuussa 2023
Uusintoihin Ilmoittaudutaan moodlen kautta.

Viikkokokeita ei voi korottaa tai uusia.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojaksolla kerätään pisteitä seuraavasti:
Mittauksiin perustuvat harjoitustehtävät 3 x 4 p
Viikkokokeet 3 x 6p
Laskuharjoitukset ja viikkotehtävät yhteensä 4p
Loppukoe 30p
Maksimipisteet 64p
Läpipääsyraja 21p

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

luennot
demonstraatiot
laskuharjoitukset
mittauksiin perustuvat harjoitustehtävät ryhmissä
itsenäinen verkko-opiskelu
viikkokokeet ja loppukoe

Oppimateriaalit

Inkinen & Tuohi: Momentti 1 Insinöörifysiikka
Maol:n tai Tammertekniikan kaavasto
Kurssimateriaali löytyy moodlepohjalta 5N00EI67-3063 Mekaniikka

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

3 op vastaa 80 työtuntia

Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija on osallistunut vähintään yhteen viikkokokeeseen ja mittaustehtävään.

Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija osaa käyttää ilmiöitä kuvaavia suureita ja yksiköitä sekä osaa analysoida ilmiöitä kvalitatiivisesti ja ratkaista yksinkertaisia sovelluksia, jotka ovat esitettyjen esimerkkien kaltaisia.
Vähimmäispistemäärä arvosanaan 1: 21 p

Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Edellisen lisäksi opiskelija osaa soveltaa mekaniikan peruslakeja uusiin tilanteisiin ja osaa perustella ratkaisut.

Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys mekaniikan peruslaeista ja niiden käytöstä ongelmien ratkaisussa sekä sujuva taito analysoida ongelmia ja perustella valitut ratkaisut.

Ilmoittautumisaika

02.07.2022 - 31.08.2022

Ajoitus

01.08.2022 - 31.12.2022

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TAMK Matematiikka ja fysiikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Fysiikka Virtuaalihenkilö
Vastuuhenkilö

Lauri Judin

Ryhmät
  • 22I112C
    Konetekniikka 2022

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa:
-käyttää suureita ja yksiköitä
-mekaniikan peruslait ja soveltaa niitä ilmiöiden tarkasteluun
-pelkistää mekaniikkaan liittyvän ongelman suureiksi ja niiden välisiksi lainalaisuuksiksi ja tuottaa laskennallisia ennusteita suureyhtälöiden avulla halutuille suureille
-perustella ratkaisunsa ja valitsemansa menetelmän teknillis-luonnontieteellisistä lähtökohdista käsin
-tuottaa ja tulkita graafisia esityksiä

Sisältö (OJ)

SI-järjestelmä, suurelaskenta, tasaisen ja muuttuvan liikkeen mallintaminen, voima ja Newtonin lait, työ, energia ja teho etenemisessä ja pyörimisessä, energiaperiaatteen soveltaminen.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä ja ratkaista esimerkkien kaltaisia yksinkertaisia mekaniikan ongelmia.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä sekä ratkaista esimerkkien kaltaisia mekaniikan ongelmia. Opiskelija osaa myös perustellen soveltaa mekaniikan peruslakeja uusiin tilanteisiin.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä. Opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys mekaniikan peruslaeista sekä sujuva taito analysoida vaikeitakin ongelmia ja perustella tekemänsä ratkaisut.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Hylätty:
Opiskelija ei ole osoittanut osaavansa käyttää mekaniikkaan liittyviä suureita ja yksiköitä. Opiskelija ei osaa analysoida ilmiöitä ja ratkaista yksinkertaisia sovelluksia, jotka ovat esitettyjen esimerkkien kaltaisia.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

02.07.2022 - 04.09.2022

Ajoitus

01.08.2022 - 31.12.2022

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sähkö- ja automaatiotekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 40

Koulutus
  • Sähkö- ja automaatiotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Tuomo Nieminen
Vastuuhenkilö

Tuomo Nieminen

Ryhmät
  • 22AI231
    Sähkö- ja automaatiotekniikka, aikuiset

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa:
-käyttää suureita ja yksiköitä
-mekaniikan peruslait ja soveltaa niitä ilmiöiden tarkasteluun
-pelkistää mekaniikkaan liittyvän ongelman suureiksi ja niiden välisiksi lainalaisuuksiksi ja tuottaa laskennallisia ennusteita suureyhtälöiden avulla halutuille suureille
-perustella ratkaisunsa ja valitsemansa menetelmän teknillis-luonnontieteellisistä lähtökohdista käsin
-tuottaa ja tulkita graafisia esityksiä

Sisältö (OJ)

SI-järjestelmä, suurelaskenta, tasaisen ja muuttuvan liikkeen mallintaminen, voima ja Newtonin lait, työ, energia ja teho etenemisessä ja pyörimisessä, energiaperiaatteen soveltaminen.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä ja ratkaista esimerkkien kaltaisia yksinkertaisia mekaniikan ongelmia.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä sekä ratkaista esimerkkien kaltaisia mekaniikan ongelmia. Opiskelija osaa myös perustellen soveltaa mekaniikan peruslakeja uusiin tilanteisiin.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä. Opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys mekaniikan peruslaeista sekä sujuva taito analysoida vaikeitakin ongelmia ja perustella tekemänsä ratkaisut.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Hylätty:
Opiskelija ei ole osoittanut osaavansa käyttää mekaniikkaan liittyviä suureita ja yksiköitä. Opiskelija ei osaa analysoida ilmiöitä ja ratkaista yksinkertaisia sovelluksia, jotka ovat esitettyjen esimerkkien kaltaisia.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Tarkempi aikataulu Moodlen puolella

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojaksolla kerätään pisteitä seuraavasti:

Loppukoe 30p
Kotitehtävät yhteensä 6p
Maksimipisteet 36p
Läpipääsyraja 14p

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

luennot
kotitehtävät
itsenäinen verkko-opiskelu
loppukoe

Oppimateriaalit

Inkinen & Tuohi: Momentti 1 Insinöörifysiikka
Maol:n tai Tammertekniikan kaavasto
Kurssimateriaali löytyy Moodle-pohjalta

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

3 op vastaa 80 työtuntia

Sisällön jaksotus

Aikataulusuunnitelma löytyy Moodlesta

Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija ei ole osoittanut aihepiirin riittävää osaamista.

Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija osaa käyttää ilmiöitä kuvaavia suureita ja yksiköitä sekä osaa analysoida ilmiöitä kvalitatiivisesti ja ratkaista yksinkertaisia sovelluksia, jotka ovat esitettyjen esimerkkien kaltaisia.
Vähimmäispistemäärä arvosanaan 1: 14/36p

Arvosanan 1 voi saavuttaa myös hyväksytysti suoritetulla toistettavalla Moodle-tentillä.

Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Edellisen lisäksi opiskelija osaa soveltaa mekaniikan peruslakeja uusiin tilanteisiin ja osaa perustella ratkaisut.

Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys mekaniikan peruslaeista ja niiden käytöstä ongelmien ratkaisussa sekä sujuva taito analysoida ongelmia ja perustella valitut ratkaisut.

Ilmoittautumisaika

01.08.2022 - 05.09.2022

Ajoitus

01.08.2022 - 23.10.2022

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Talotekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Talotekniikan tutkinto-ohjelma, LVI-talotekniikka
Opettaja
  • Lauri Judin
Vastuuhenkilö

Lauri Judin

Ryhmät
  • 22I254
    Sähköinen talotekniikka
  • 22I253
    LVI-talotekniikka

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa:
-käyttää suureita ja yksiköitä
-mekaniikan peruslait ja soveltaa niitä ilmiöiden tarkasteluun
-pelkistää mekaniikkaan liittyvän ongelman suureiksi ja niiden välisiksi lainalaisuuksiksi ja tuottaa laskennallisia ennusteita suureyhtälöiden avulla halutuille suureille
-perustella ratkaisunsa ja valitsemansa menetelmän teknillis-luonnontieteellisistä lähtökohdista käsin
-tuottaa ja tulkita graafisia esityksiä

Sisältö (OJ)

SI-järjestelmä, suurelaskenta, tasaisen ja muuttuvan liikkeen mallintaminen, voima ja Newtonin lait, työ, energia ja teho etenemisessä ja pyörimisessä, energiaperiaatteen soveltaminen.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä ja ratkaista esimerkkien kaltaisia yksinkertaisia mekaniikan ongelmia.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä sekä ratkaista esimerkkien kaltaisia mekaniikan ongelmia. Opiskelija osaa myös perustellen soveltaa mekaniikan peruslakeja uusiin tilanteisiin.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä. Opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys mekaniikan peruslaeista sekä sujuva taito analysoida vaikeitakin ongelmia ja perustella tekemänsä ratkaisut.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Hylätty:
Opiskelija ei ole osoittanut osaavansa käyttää mekaniikkaan liittyviä suureita ja yksiköitä. Opiskelija ei osaa analysoida ilmiöitä ja ratkaista yksinkertaisia sovelluksia, jotka ovat esitettyjen esimerkkien kaltaisia.

Aika ja paikka

Lähitunnit pidetään vuorotellen saleissa E1-06 ja E1-09.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Koepäivät ilmoitetaan ensimmäisellä oppitunnilla.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Kurssi pidetään samanaikaisesti sekä etänä Zoomissa että lähiopetuksena koululla. Opiskelija voi itse valita, kumpaan toteutustapaan osallistuu. Kurssin kokeet pidetään vain lähikokeina.

Kurssiin kuuluu vapaaehtoiset harjoitukset ja tehtäviä tekemällä voi saada lisäpisteitä hyväksyttyyn kurssisuoritukseen seuraavasti:

30 % tehty (1 p), 60 % tehty (2 p), 90 % tehty (3 p)

Oppimateriaalit

- Moodlen tuntimateriaali (riittää hyvin kurssin suorittamista varten)
- Momentti 1
- Tekniikan Kaavasto

Ilmoittautumisaika

02.12.2021 - 16.01.2022

Ajoitus

01.01.2022 - 15.05.2022

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 40

Koulutus
  • Sähkö- ja automaatiotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Tuomo Nieminen
Vastuuhenkilö

Tuomo Nieminen

Ryhmät
  • 22I231A
    Sähkö- ja automaatiotekniikka

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa:
-käyttää suureita ja yksiköitä
-mekaniikan peruslait ja soveltaa niitä ilmiöiden tarkasteluun
-pelkistää mekaniikkaan liittyvän ongelman suureiksi ja niiden välisiksi lainalaisuuksiksi ja tuottaa laskennallisia ennusteita suureyhtälöiden avulla halutuille suureille
-perustella ratkaisunsa ja valitsemansa menetelmän teknillis-luonnontieteellisistä lähtökohdista käsin
-tuottaa ja tulkita graafisia esityksiä

Sisältö (OJ)

SI-järjestelmä, suurelaskenta, tasaisen ja muuttuvan liikkeen mallintaminen, voima ja Newtonin lait, työ, energia ja teho etenemisessä ja pyörimisessä, energiaperiaatteen soveltaminen.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä ja ratkaista esimerkkien kaltaisia yksinkertaisia mekaniikan ongelmia.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä sekä ratkaista esimerkkien kaltaisia mekaniikan ongelmia. Opiskelija osaa myös perustellen soveltaa mekaniikan peruslakeja uusiin tilanteisiin.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä. Opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys mekaniikan peruslaeista sekä sujuva taito analysoida vaikeitakin ongelmia ja perustella tekemänsä ratkaisut.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Hylätty:
Opiskelija ei ole osoittanut osaavansa käyttää mekaniikkaan liittyviä suureita ja yksiköitä. Opiskelija ei osaa analysoida ilmiöitä ja ratkaista yksinkertaisia sovelluksia, jotka ovat esitettyjen esimerkkien kaltaisia.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Tarkempi aikataulu Moodlen puolella
1. Uusinta toukokuussa 2022
2. Uusinta kesäkuussa 2022
Uusintoihin Ilmoittaudutaan Pakin kautta.

Välikokeita ei lähtökohtaisesti voi korottaa tai uusia.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojaksolla kerätään pisteitä seuraavasti:
Välikokeet 2 x 15p
tai Loppukoe 30p
Kotitehtävät yhteensä 6p
Maksimipisteet 36p
Läpipääsyraja 14p

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

luennot
kotitehtävät
itsenäinen verkko-opiskelu
välikokeet tai loppukoe

Oppimateriaalit

Inkinen & Tuohi: Momentti 1 Insinöörifysiikka
Maol:n tai Tammertekniikan kaavasto
Kurssimateriaali löytyy Moodle-pohjalta

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

3 op vastaa 80 työtuntia

Sisällön jaksotus

Aikataulusuunnitelma löytyy Moodlesta

Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija ei ole osoittanut aihepiirin riittävää osaamista.

Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija osaa käyttää ilmiöitä kuvaavia suureita ja yksiköitä sekä osaa analysoida ilmiöitä kvalitatiivisesti ja ratkaista yksinkertaisia sovelluksia, jotka ovat esitettyjen esimerkkien kaltaisia.
Vähimmäispistemäärä arvosanaan 1: 14/36p

Arvosanan 1 voi saavuttaa myös hyväksytysti suoritetulla toistettavalla Moodle-tentillä.

Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Edellisen lisäksi opiskelija osaa soveltaa mekaniikan peruslakeja uusiin tilanteisiin ja osaa perustella ratkaisut.

Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys mekaniikan peruslaeista ja niiden käytöstä ongelmien ratkaisussa sekä sujuva taito analysoida ongelmia ja perustella valitut ratkaisut.

Ilmoittautumisaika

02.12.2021 - 21.01.2022

Ajoitus

01.01.2022 - 11.03.2022

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

TAMK Matematiikka ja fysiikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Konetekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Sampo Saari
Vastuuhenkilö

Sampo Saari

Ryhmät
  • 22AI112P
    Konetekniikka 2022, monimuoto

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa:
-käyttää suureita ja yksiköitä
-mekaniikan peruslait ja soveltaa niitä ilmiöiden tarkasteluun
-pelkistää mekaniikkaan liittyvän ongelman suureiksi ja niiden välisiksi lainalaisuuksiksi ja tuottaa laskennallisia ennusteita suureyhtälöiden avulla halutuille suureille
-perustella ratkaisunsa ja valitsemansa menetelmän teknillis-luonnontieteellisistä lähtökohdista käsin
-tuottaa ja tulkita graafisia esityksiä

Sisältö (OJ)

SI-järjestelmä, suurelaskenta, tasaisen ja muuttuvan liikkeen mallintaminen, voima ja Newtonin lait, työ, energia ja teho etenemisessä ja pyörimisessä, energiaperiaatteen soveltaminen.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä ja ratkaista esimerkkien kaltaisia yksinkertaisia mekaniikan ongelmia.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä sekä ratkaista esimerkkien kaltaisia mekaniikan ongelmia. Opiskelija osaa myös perustellen soveltaa mekaniikan peruslakeja uusiin tilanteisiin.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija osaa käyttää suureita ja yksiköitä. Opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys mekaniikan peruslaeista sekä sujuva taito analysoida vaikeitakin ongelmia ja perustella tekemänsä ratkaisut.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Hylätty:
Opiskelija ei ole osoittanut osaavansa käyttää mekaniikkaan liittyviä suureita ja yksiköitä. Opiskelija ei osaa analysoida ilmiöitä ja ratkaista yksinkertaisia sovelluksia, jotka ovat esitettyjen esimerkkien kaltaisia.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Viikkokokeita pidetään noin joka neljäs viikko. Viikkokokeita ei voi uusia. Kokeiden ja tenttien aikataulut Moodlessa.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakso arvioidaan asteikolla 0-5.
Kurssin voi suorittaa kahdella tavalla, joista parempi tulos jää voimaan:

1. Arvosana muodostuu viikkokokeista, harjoitustöistä ja kotitehtävistä saatavien pisteiden summasta.
Viikkokokeet 4 x 6 p = 24 p