Yrkessvenska för servicebranschen, SkriftligLaajuus (3 op)
Tunnus: 8T00DQ98
Laajuus
3 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija:
- osaa kirjallisesti kertoa itsestään, koulutuksestaan, työkokemuksestaan sekä työtehtävistään sekä käyttää oman alansa keskeistä erikoisterminologiaa.
- osaa kirjallisesti kertoa työympäristöstään ja oman alansa toiminnoista osana ympäröivää yhteiskuntaa sekä työskennellä pohjoismaisessa toimintaympäristössä.
- osaa viestiä asiakaslähtöisesti erilaisissa suhdeverkostoissa ja asiakaskontakteissa.
- pystyy hakemaan, kriittisesti valikoimaan ja käsittelemään työtehtäviensä hallinnan edellyttämää tietoa.
- pystyy seuraamaan oman alansa kehitystä ja osallistumaan siihen eri kanavien kautta (esim. media, konferenssit, kirjallisuus).
Sisältö
MITEN viestitään omasta osaamisesta, työympäristöstä ja työtehtävistä kohdekielellä?
MITÄ opiskelija tarvitsee onnistuakseen monikulttuurisessa asiakaslähtöisessä vuorovaikutuksessa kohdekielellä?
MITEN voi kehittää osaamistaan ja hankkia tietoa omalta alaltaan kohdekielellä?
- Keskeinen palvelualan terminologia
- Autenttiset oman ammattialan tekstit
- Palvelualalle tyypillisen kirjallisen viestinnän harjoittelu
- Restonomien työtehtävät ja asiakasryhmät
- Koulutuksesta ja työkokemuksesta kertominen kirjallisesti
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
Opiskelija osaa kirjoittaa pääosin ymmärrettävästi, mutta lyhyesti ja yksipuolisesti koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja -tehtävistään esim. työnhakutilannetta varten.
Opiskelija osaa esitellä yksinkertaisesti keskeisimmät asiat työympäristöstään ja oman alansa toiminnoista.
Opiskelija osaa toimia ennakoitavissa olevissa,tavanomaisissa työelämän kirjallisissa vuorovaikutustilanteissa.
Opiskelija osaa pystyy hakemaan ja valikoimaan oman alansa tietoa helppolukuisista lähteistä.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4)
Opiskelija osaa kertoa keskeiset asiat koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja -tehtävistään.
Opiskelija osaa esitellä kirjallisesti työympäristöään ja oman alansa toimintoja, tuotteita ja palveluja,osaa viestiä asiakaslähtöisesti asiakaskontakteissa.
Opiskelija pystyy hoitamaan kirjalliset asiakaspalvelutilanteet asianmukaisesti
Opiskelija pystyy hakemaan, kriittisesti valikoimaan ja käsittelemään työtehtäviensä hallinnan edellyttämää tietoa keskeisimmistä lähteistä
Opiskelija pystyy seuraamaan oman alansa kehitystä yleisellä tasolla.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa kertoa tarkoituksenmukaisesti itsestään, koulutuksestaan, työkokemuksestaan sekä työtehtävistään sekä käyttää monipuolisesti oman alansa keskeistä erikoisterminologiaa.
Opiskelija osaa esitellä työympäristöään ja oman alansa toimintoja osana ympäröivää yhteiskuntaa sekä työskennellä ammattitaitoisesti pohjoismaisessa toimintaympäristössä.
Opiskelija osaa tehokkaasti ja ammattitaitoisesti viestiä asiakaslähtöisesti erilaisissa suhdeverkostoissa ja asiakaskontakteissa.
Opiskelija osaa valita vastaanottajan ja tilanteen mukaisen kielen ja tyylin erilaisissa viestintätilanteissa.
Opiskelija pystyy hakemaan, pystyy seuraamaan oman alansa kehitystä ja osallistumaan siihen eri kanavien kautta (esim. media, konferenssit, kirjallisuus).
Ilmoittautumisaika
13.07.2024 - 28.08.2024
Ajoitus
29.08.2024 - 20.12.2024
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Kielet ja viestintä
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Anne Kerttula
Vastuuhenkilö
Anne Kerttula
Ryhmät
-
23MRESTOPalveluliiketoiminta, monimuotototeutus, syksy 2023
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija:
- osaa kirjallisesti kertoa itsestään, koulutuksestaan, työkokemuksestaan sekä työtehtävistään sekä käyttää oman alansa keskeistä erikoisterminologiaa.
- osaa kirjallisesti kertoa työympäristöstään ja oman alansa toiminnoista osana ympäröivää yhteiskuntaa sekä työskennellä pohjoismaisessa toimintaympäristössä.
- osaa viestiä asiakaslähtöisesti erilaisissa suhdeverkostoissa ja asiakaskontakteissa.
- pystyy hakemaan, kriittisesti valikoimaan ja käsittelemään työtehtäviensä hallinnan edellyttämää tietoa.
- pystyy seuraamaan oman alansa kehitystä ja osallistumaan siihen eri kanavien kautta (esim. media, konferenssit, kirjallisuus).
Sisältö (OJ)
MITEN viestitään omasta osaamisesta, työympäristöstä ja työtehtävistä kohdekielellä?
MITÄ opiskelija tarvitsee onnistuakseen monikulttuurisessa asiakaslähtöisessä vuorovaikutuksessa kohdekielellä?
MITEN voi kehittää osaamistaan ja hankkia tietoa omalta alaltaan kohdekielellä?
- Keskeinen palvelualan terminologia
- Autenttiset oman ammattialan tekstit
- Palvelualalle tyypillisen kirjallisen viestinnän harjoittelu
- Restonomien työtehtävät ja asiakasryhmät
- Koulutuksesta ja työkokemuksesta kertominen kirjallisesti
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa kirjoittaa pääosin ymmärrettävästi, mutta lyhyesti ja yksipuolisesti koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja -tehtävistään esim. työnhakutilannetta varten.
Opiskelija osaa esitellä yksinkertaisesti keskeisimmät asiat työympäristöstään ja oman alansa toiminnoista.
Opiskelija osaa toimia ennakoitavissa olevissa,tavanomaisissa työelämän kirjallisissa vuorovaikutustilanteissa.
Opiskelija osaa pystyy hakemaan ja valikoimaan oman alansa tietoa helppolukuisista lähteistä.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa kertoa keskeiset asiat koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja -tehtävistään.
Opiskelija osaa esitellä kirjallisesti työympäristöään ja oman alansa toimintoja, tuotteita ja palveluja,osaa viestiä asiakaslähtöisesti asiakaskontakteissa.
Opiskelija pystyy hoitamaan kirjalliset asiakaspalvelutilanteet asianmukaisesti
Opiskelija pystyy hakemaan, kriittisesti valikoimaan ja käsittelemään työtehtäviensä hallinnan edellyttämää tietoa keskeisimmistä lähteistä
Opiskelija pystyy seuraamaan oman alansa kehitystä yleisellä tasolla.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa kertoa tarkoituksenmukaisesti itsestään, koulutuksestaan, työkokemuksestaan sekä työtehtävistään sekä käyttää monipuolisesti oman alansa keskeistä erikoisterminologiaa.
Opiskelija osaa esitellä työympäristöään ja oman alansa toimintoja osana ympäröivää yhteiskuntaa sekä työskennellä ammattitaitoisesti pohjoismaisessa toimintaympäristössä.
Opiskelija osaa tehokkaasti ja ammattitaitoisesti viestiä asiakaslähtöisesti erilaisissa suhdeverkostoissa ja asiakaskontakteissa.
Opiskelija osaa valita vastaanottajan ja tilanteen mukaisen kielen ja tyylin erilaisissa viestintätilanteissa.
Opiskelija pystyy hakemaan, pystyy seuraamaan oman alansa kehitystä ja osallistumaan siihen eri kanavien kautta (esim. media, konferenssit, kirjallisuus).
Aika ja paikka
Syksy -24: 4x45 min/ lähi- tai etäkerta lukkarin mukaisesti:
29.8. lähi
27.9. etä
4.10. lähi
24.10. etä
22.11. etä
12.12. lähi (suull. tenttejä)
13.12. lähi (kirjall. + suull. tentti)
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Kirjallinen tentti: 13.12.2024 paperitenttinä Tamkissa
Suulliset tentit pareittain 12.12., 13.12. tai muuna päivänä sovitun aikataulun mukaisesti Tamkissa.
1. uusinta1/2025 Exam-tenttinä
2. uusinta 2/2025 Exam-tenttinä
Suullisen uusinta sovitaan opettajan kanssa.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Aktiivinen osallistuminen työskentelyyn opintojaksolla, kirjalliset kotitehtävät, verkkotehtävät, suulliset tehtävät sekä kirjallinen ja suullinen tentti.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähi/yhteistoiminnallinen oppiminen/harjoitukset/itsenäinen verkko-opiskelu/ohjattu verkko-opiskelu/tentit
Oppimateriaalit
Opettajan jakama materiaali + mahd. opiskelijoiden tuottama Moodlessa
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Lähiopetus+itsenäinen työskentely 27h/op= yht. 135 h.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei ole.
Lisätietoja opiskelijoille
Esitiedot: Lukion ruotsi tai vastaava kielitaito. B1-tason kielitaito.
Kurssit Yrkessvenska för servicebranschen, muntlig ja Yrkessvenska för servicebranschen, skriftlig pidetään yhtenä opintojaksona, mutta arvosanat annetaan erillisinä.
Ilmoittautumisaika
13.07.2024 - 28.08.2024
Ajoitus
28.08.2024 - 27.11.2024
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Kielet ja viestintä
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 30
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Anne Kerttula
Vastuuhenkilö
Anne Kerttula
Ryhmät
-
23RESTOPalveluliiketoiminta 2023, päivätoteutus
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija:
- osaa kirjallisesti kertoa itsestään, koulutuksestaan, työkokemuksestaan sekä työtehtävistään sekä käyttää oman alansa keskeistä erikoisterminologiaa.
- osaa kirjallisesti kertoa työympäristöstään ja oman alansa toiminnoista osana ympäröivää yhteiskuntaa sekä työskennellä pohjoismaisessa toimintaympäristössä.
- osaa viestiä asiakaslähtöisesti erilaisissa suhdeverkostoissa ja asiakaskontakteissa.
- pystyy hakemaan, kriittisesti valikoimaan ja käsittelemään työtehtäviensä hallinnan edellyttämää tietoa.
- pystyy seuraamaan oman alansa kehitystä ja osallistumaan siihen eri kanavien kautta (esim. media, konferenssit, kirjallisuus).
Sisältö (OJ)
MITEN viestitään omasta osaamisesta, työympäristöstä ja työtehtävistä kohdekielellä?
MITÄ opiskelija tarvitsee onnistuakseen monikulttuurisessa asiakaslähtöisessä vuorovaikutuksessa kohdekielellä?
MITEN voi kehittää osaamistaan ja hankkia tietoa omalta alaltaan kohdekielellä?
- Keskeinen palvelualan terminologia
- Autenttiset oman ammattialan tekstit
- Palvelualalle tyypillisen kirjallisen viestinnän harjoittelu
- Restonomien työtehtävät ja asiakasryhmät
- Koulutuksesta ja työkokemuksesta kertominen kirjallisesti
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa kirjoittaa pääosin ymmärrettävästi, mutta lyhyesti ja yksipuolisesti koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja -tehtävistään esim. työnhakutilannetta varten.
Opiskelija osaa esitellä yksinkertaisesti keskeisimmät asiat työympäristöstään ja oman alansa toiminnoista.
Opiskelija osaa toimia ennakoitavissa olevissa,tavanomaisissa työelämän kirjallisissa vuorovaikutustilanteissa.
Opiskelija osaa pystyy hakemaan ja valikoimaan oman alansa tietoa helppolukuisista lähteistä.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa kertoa keskeiset asiat koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja -tehtävistään.
Opiskelija osaa esitellä kirjallisesti työympäristöään ja oman alansa toimintoja, tuotteita ja palveluja,osaa viestiä asiakaslähtöisesti asiakaskontakteissa.
Opiskelija pystyy hoitamaan kirjalliset asiakaspalvelutilanteet asianmukaisesti
Opiskelija pystyy hakemaan, kriittisesti valikoimaan ja käsittelemään työtehtäviensä hallinnan edellyttämää tietoa keskeisimmistä lähteistä
Opiskelija pystyy seuraamaan oman alansa kehitystä yleisellä tasolla.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa kertoa tarkoituksenmukaisesti itsestään, koulutuksestaan, työkokemuksestaan sekä työtehtävistään sekä käyttää monipuolisesti oman alansa keskeistä erikoisterminologiaa.
Opiskelija osaa esitellä työympäristöään ja oman alansa toimintoja osana ympäröivää yhteiskuntaa sekä työskennellä ammattitaitoisesti pohjoismaisessa toimintaympäristössä.
Opiskelija osaa tehokkaasti ja ammattitaitoisesti viestiä asiakaslähtöisesti erilaisissa suhdeverkostoissa ja asiakaskontakteissa.
Opiskelija osaa valita vastaanottajan ja tilanteen mukaisen kielen ja tyylin erilaisissa viestintätilanteissa.
Opiskelija pystyy hakemaan, pystyy seuraamaan oman alansa kehitystä ja osallistumaan siihen eri kanavien kautta (esim. media, konferenssit, kirjallisuus).
Aika ja paikka
3x45 min/vk lukkarin mukaisesti
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Kirjallinen tentti: 20.11.2024 paperitenttinä koululla
Suulliset tentit pareittain 27.11. 2024 tai videotallenteena viim. 8.12.
1. uusinta 1/2025 Exam-tenttinä
2. uusinta ja korotus 2/2025 Exam-tenttinä
Suullisen uusinta sovitaan opettajan kanssa.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Aktiivinen osallistuminen työskentelyyn opintojaksolla, kirjalliset kotitehtävät, verkkotehtävät, suulliset tehtävät sekä kirjallinen ja suullinen tentti.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähi/yhteistoiminnallinen oppiminen/harjoitukset/itsenäinen verkko-opiskelu/ohjattu verkko-opiskelu/tentit
Oppimateriaalit
Opettajan jakama materiaali + mahd. opiskelijoiden tuottama Moodlessa
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Lähiopetus+itsenäinen työskentely 27h/op= yht. 135 h.
Lähiopetuksen läsnäolovelvoite 75%.

Suulliset tentit pareittain koululla 27.11. 2024 tai videotallenteena viim. 8.12.

09.07.2023 - 23.08.2023
Ajoitus
23.08.2023 - 22.12.2023
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Kielet ja viestintä
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
45 - 55
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Anne Kerttula
Vastuuhenkilö
Anne Kerttula
Ryhmät
-
22RESTOPalveluliiketoiminta 2022, päivätoteutus

23.8.-29.11.2023: 3x45 min/vk lukkarin mukaisesti
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Kirjallinen tentti: 22.11.2023 paperitenttinä koululla
Suulliset tentit pareittain 29.11.2023 tai parikohtaisesti muuna ajankohtana sovitun aikataulun mukaisesti
1. uusinta 1/2024 Exam-tenttinä
2. uusinta ja korotus 2/2024 Exam-tenttinä
Suullisen uusinta sovitaan opettajan kanssa.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Aktiivinen osallistuminen työskentelyyn opintojaksolla, kirjalliset kotitehtävät, verkkotehtävät, suulliset tehtävät sekä kirjallinen ja suullinen tentti.
Läsnäolo 75%. Mikäli poissaoloja on enemmän kuin 3x, korvataan ne poissaolojen määrään suhteutetulla kirjallisella oppimisstehtävällä.

Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
opiskelija osaa kirjoittaa pääosin ymmärrettävästi mutta lyhyesti ja yksipuolisesti koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja -tehtävistään esim. työnhakutilannetta varten
osaa esitellä yksinkertaisesti keskeisimmät asiat työympäristöstään ja oman alansa toiminnoista
osaa toimia ennakoitavissa olevissa,tavanomaisissa työelämän kirjallisissa vuorovaikutustilanteissa
pystyy hakemaan ja valikoimaan oman alansa tietoa helppolukuisista lähteistä
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
opiskelija osaa kertoa keskeiset asiat koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja -tehtävistään
opiskelija osaa esitellä kirjallisesti työympäristöään ja oman alansa toimintoja, tuotteita ja palveluja,osaa viestiä asiakaslähtöisesti asiakaskontakteissa
pystyy hoitamaan kirjalliset asiakaspalvelutilanteet asianmukaisesti
pystyy hakemaan työtehtäviensä hallinnan edellyttämää tietoa keskeisimmistä lähteistä
pystyy seuraamaan oman alansa kehitystä yleisellä tasolla.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
opiskelija osaa kertoa tarkoituksenmukaisesti itsestään, koulutuksestaan, työkokemuksestaan sekä työtehtävistään sekä käyttää monipuolisesti oman alansa keskeistä erikoisterminologiaa
osaa esitellä työympäristöään ja oman alansa toimintoja osana ympäröivää yhteiskuntaa sekä työskennellä ammattitaitoisesti
pohjoismaisessa toimintaympäristössä
osaa tehokkaasti ja ammattitaitoisesti viestiä asiakaslähtöisesti erilaisissa suhdeverkostoissa ja
asiakaskontakteissa
pystyy hakemaan, pystyy seuraamaan oman alansa kehitystä ja osallistumaan siihen eri kanavien kautta
osaa valmistella vakuuttavan, jäsennellyn kirjallisen esityksen tarvittavine materiaaleineen

23.8.-29.11., 3x45 min/vk lukkarin mukaisesti

11.07.2023 - 18.08.2023
Ajoitus
18.08.2023 - 15.12.2023
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Kielet ja viestintä
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Anne Kerttula
Vastuuhenkilö
Anne Kerttula
Ryhmät
-
22MRESTOPalveluliiketoiminta, monimuotototeutus, syksy 2022

Syksy -23: 4 oppituntia/ lähi- tai etäkerta lukkarin mukaisesti
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Kirjallinen tentti: 15.12.2023 paperitenttinä Tamkissa
Suulliset tentit pareittain/pienryhmässä 15.12. tai muuna päivänä sovitun aikataulun mukaisesti Tamkissa.
1. uusinta1/2024 Exam-tenttinä
2. uusinta 2/2024 Exam-tenttinä
Suullisen uusinta sovitaan opettajan kanssa.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Aktiivinen osallistuminen työskentelyyn opintojaksolla, kirjalliset kotitehtävät, verkkotehtävät, suulliset tehtävät sekä kirjallinen ja suullinen tentti.
Läsnäolovelvoite 75%.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähi/yhteistoiminnallinen oppiminen/harjoitukset/itsenäinen verkko-opiskelu/ohjattu verkko-opiskelu/tentit
Oppimateriaalit
Opettajan jakama materiaali + mahd. opiskelijoiden tuottama Moodlessa
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Lähiopetus+itsenäinen työskentely 27h/op= yht. 135 h.
Lisätietoja opiskelijoille
Esitiedot: Lukion ruotsi tai vastaava kielitaito. B1-tason kielitaito.
Kurssit Yrkessvenska för servicebranschen, muntlig ja Yrkessvenska för servicebranschen, skriftlig pidetään yhtenä opintojaksona, mutta arvosanat annetaan erillisinä.
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
opiskelija osaa kirjoittaa pääosin ymmärrettävästi mutta lyhyesti ja yksipuolisesti koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja -tehtävistään esim. työnhakutilannetta varten
osaa esitellä yksinkertaisesti keskeisimmät asiat työympäristöstään ja oman alansa toiminnoista
osaa toimia ennakoitavissa olevissa,tavanomaisissa työelämän kirjallisissa vuorovaikutustilanteissa
pystyy hakemaan ja valikoimaan oman alansa tietoa helppolukuisista lähteistä
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
opiskelija osaa kertoa keskeiset asiat koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja -tehtävistään
opiskelija osaa esitellä kirjallisesti työympäristöään ja oman alansa toimintoja, tuotteita ja palveluja,osaa viestiä asiakaslähtöisesti asiakaskontakteissa
pystyy hoitamaan kirjalliset asiakaspalvelutilanteet asianmukaisesti
pystyy hakemaan työtehtäviensä hallinnan edellyttämää tietoa keskeisimmistä lähteistä
pystyy seuraamaan oman alansa kehitystä yleisellä tasolla.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
opiskelija osaa kertoa tarkoituksenmukaisesti itsestään, koulutuksestaan, työkokemuksestaan sekä työtehtävistään sekä käyttää monipuolisesti oman alansa keskeistä erikoisterminologiaa
osaa esitellä työympäristöään ja oman alansa toimintoja osana ympäröivää yhteiskuntaa sekä työskennellä ammattitaitoisesti
pohjoismaisessa toimintaympäristössä
osaa tehokkaasti ja ammattitaitoisesti viestiä asiakaslähtöisesti erilaisissa suhdeverkostoissa ja
asiakaskontakteissa
pystyy hakemaan, pystyy seuraamaan oman alansa kehitystä ja osallistumaan siihen eri kanavien kautta
osaa valmistella vakuuttavan, jäsennellyn kirjallisen esityksen tarvittavine materiaaleineen
Ilmoittautumisaika
03.12.2022 - 11.01.2023
Ajoitus
02.01.2023 - 31.05.2023
Laajuus
3 op
Virtuaaliosuus
1 op
Toteutustapa
67 % Lähiopetus, 33 % Verkossa tapahtuva opiskelu
Yksikkö
TAMK Kielet ja viestintä
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Anne Kerttula
Vastuuhenkilö
Anne Kerttula
Ryhmät
-
21RESTOPalveluliiketoiminta 2021, päivätoteutus

Kirjallinen tentti: xx2023
Suulliset tentit pareittain/pienryhmässä sovitun aikataulun mukaisesti samalla viikolla kuin kirjallinen tai seuraavalla viikolla.
1. uusinta xx/2023
2. uusinta xx/2023

08.06.2022 - 30.08.2022
Ajoitus
01.08.2022 - 16.12.2022
Laajuus
3 op
Virtuaaliosuus
1 op
Toteutustapa
67 % Lähiopetus, 33 % Verkossa tapahtuva opiskelu
Yksikkö
TAMK Kielet ja viestintä
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Anne Kerttula
Vastuuhenkilö
Anne Kerttula
Ryhmät
-
21MRESTOPalveluliiketoiminta, monimuotototeutus, syksy 2021

Lähi- ja etäpetuskerrat lukujärjestyksen mukaisesti.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Kirjallinen tentti: 16.12.2022
Suulliset tentit pareittain/pienryhmässä sovitun aikataulun mukaisesti samalla viikolla kuin kirjallinen.
1. uusinta 1/2023 Exam-tenttinä 23.01.2023 - 18.02.2023
2. uusinta ja korotus 2/2023
Suullisen uusinta sovitaan opettajan kanssa.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Aktiivinen osallistuminen työskentelyyn opintojaksolla, kirjalliset kotitehtävät, verkkotehtävät ja suulliset tehtävät sekä kirjallinen ja suullinen tentti.
Läsnäolo 80%.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähi- ja etäopetus/yhteistoiminnallinen oppiminen/harjoitukset/itsenäinen verkko-opiskelu/ohjattu verkko-opiskelu/tentit
Oppimateriaalit
Opettajan jakama materiaali + mahd. opiskelijoiden tuottama Moodlessa
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Lähiopetus - ja etäopetus+itsenäinen työskentely 27h/op.

Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opintojakso on hylätty, mikäli opiskelija ei saavuta arviointikriteerien taitotasoa 1.
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija
-osaa kirjoittaa pääosin ymmärrettävästi mutta lyhyesti ja yksipuolisesti koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja -tehtävistään esim. työnhakutilannetta varten
-osaa esitellä yksinkertaisesti keskeisimmät asiat työympäristöstään ja oman alansa toiminnoista
-osaa toimia ennakoitavissa olevissa,tavanomaisissa työelämän kirjallisissa vuorovaikutustilanteissa
-pystyy hakemaan ja valikoimaan oman alansa tietoa helppolukuisista lähteistä
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija
-osaa kertoa keskeiset asiat koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja -tehtävistään
-osaa esitellä kirjallisesti työympäristöään ja oman alansa toimintoja, tuotteita ja palveluja,osaa viestiä asiakaslähtöisesti asiakaskontakteissa
-pystyy hoitamaan kirjalliset asiakaspalvelutilanteet asianmukaisesti
-pystyy hakemaan työtehtäviensä hallinnan edellyttämää tietoa keskeisimmistä lähteistä
-pystyy seuraamaan oman alansa kehitystä yleisellä tasolla.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija
-osaa kertoa tarkoituksenmukaisesti itsestään, koulutuksestaan, työkokemuksestaan sekä työtehtävistään sekä käyttää monipuolisesti oman alansa keskeistä erikoisterminologiaa
-osaa esitellä työympäristöään ja oman alansa toimintoja osana ympäröivää yhteiskuntaa sekä työskennellä ammattitaitoisesti pohjoismaisessa toimintaympäristössä
-osaa tehokkaasti ja ammattitaitoisesti viestiä asiakaslähtöisesti erilaisissa suhdeverkostoissa ja
asiakaskontakteissa
- osaa valita vastaanottajan ja tilanteen mukaisen kielen ja tyylin erilaisissa viestintätilanteissa
-pystyy hakemaan, pystyy seuraamaan oman alansa kehitystä ja osallistumaan siihen eri kanavien kautta
osaa valmistella vakuuttavan, jäsennellyn kirjallisen esityksen tarvittavine materiaaleineen
Ilmoittautumisaika
08.06.2022 - 22.08.2022
Ajoitus
01.08.2022 - 16.12.2022
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Kielet ja viestintä
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Anne Kerttula
Vastuuhenkilö
Anne Kerttula
Ryhmät
-
21MRESTOPalveluliiketoiminta, monimuotototeutus, syksy 2021
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija:
- osaa kirjallisesti kertoa itsestään, koulutuksestaan, työkokemuksestaan sekä työtehtävistään sekä käyttää oman alansa keskeistä erikoisterminologiaa.
- osaa kirjallisesti kertoa työympäristöstään ja oman alansa toiminnoista osana ympäröivää yhteiskuntaa sekä työskennellä pohjoismaisessa toimintaympäristössä.
- osaa viestiä asiakaslähtöisesti erilaisissa suhdeverkostoissa ja asiakaskontakteissa.
- pystyy hakemaan, kriittisesti valikoimaan ja käsittelemään työtehtäviensä hallinnan edellyttämää tietoa.
- pystyy seuraamaan oman alansa kehitystä ja osallistumaan siihen eri kanavien kautta (esim. media, konferenssit, kirjallisuus).
Sisältö (OJ)
MITEN viestitään omasta osaamisesta, työympäristöstä ja työtehtävistä kohdekielellä?
MITÄ opiskelija tarvitsee onnistuakseen monikulttuurisessa asiakaslähtöisessä vuorovaikutuksessa kohdekielellä?
MITEN voi kehittää osaamistaan ja hankkia tietoa omalta alaltaan kohdekielellä?
- Keskeinen palvelualan terminologia
- Autenttiset oman ammattialan tekstit
- Palvelualalle tyypillisen kirjallisen viestinnän harjoittelu
- Restonomien työtehtävät ja asiakasryhmät
- Koulutuksesta ja työkokemuksesta kertominen kirjallisesti
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa kirjoittaa pääosin ymmärrettävästi, mutta lyhyesti ja yksipuolisesti koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja -tehtävistään esim. työnhakutilannetta varten.
Opiskelija osaa esitellä yksinkertaisesti keskeisimmät asiat työympäristöstään ja oman alansa toiminnoista.
Opiskelija osaa toimia ennakoitavissa olevissa,tavanomaisissa työelämän kirjallisissa vuorovaikutustilanteissa.
Opiskelija osaa pystyy hakemaan ja valikoimaan oman alansa tietoa helppolukuisista lähteistä.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa kertoa keskeiset asiat koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja -tehtävistään.
Opiskelija osaa esitellä kirjallisesti työympäristöään ja oman alansa toimintoja, tuotteita ja palveluja,osaa viestiä asiakaslähtöisesti asiakaskontakteissa.
Opiskelija pystyy hoitamaan kirjalliset asiakaspalvelutilanteet asianmukaisesti
Opiskelija pystyy hakemaan, kriittisesti valikoimaan ja käsittelemään työtehtäviensä hallinnan edellyttämää tietoa keskeisimmistä lähteistä
Opiskelija pystyy seuraamaan oman alansa kehitystä yleisellä tasolla.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa kertoa tarkoituksenmukaisesti itsestään, koulutuksestaan, työkokemuksestaan sekä työtehtävistään sekä käyttää monipuolisesti oman alansa keskeistä erikoisterminologiaa.
Opiskelija osaa esitellä työympäristöään ja oman alansa toimintoja osana ympäröivää yhteiskuntaa sekä työskennellä ammattitaitoisesti pohjoismaisessa toimintaympäristössä.
Opiskelija osaa tehokkaasti ja ammattitaitoisesti viestiä asiakaslähtöisesti erilaisissa suhdeverkostoissa ja asiakaskontakteissa.
Opiskelija osaa valita vastaanottajan ja tilanteen mukaisen kielen ja tyylin erilaisissa viestintätilanteissa.
Opiskelija pystyy hakemaan, pystyy seuraamaan oman alansa kehitystä ja osallistumaan siihen eri kanavien kautta (esim. media, konferenssit, kirjallisuus).
Aika ja paikka
Lähi- ja etäpetuskerrat lukujärjestyksen mukaisesti.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Kirjallinen tentti: 16.12.2022
Suulliset tentit pareittain/pienryhmässä sovitun aikataulun mukaisesti samalla viikolla kuin kirjallinen.
1. uusinta 1/2023 Exam-tenttinä 23.01.2023 - 18.02.2023
2. uusinta ja korotus 2/2023
Suullisen uusinta sovitaan opettajan kanssa.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Aktiivinen osallistuminen työskentelyyn opintojaksolla, kirjalliset kotitehtävät, verkkotehtävät ja suulliset tehtävät sekä kirjallinen ja suullinen tentti.
Läsnäolo 80%.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähi- ja etäopetus/yhteistoiminnallinen oppiminen/harjoitukset/itsenäinen verkko-opiskelu/ohjattu verkko-opiskelu/tentit
Oppimateriaalit
Opettajan jakama materiaali + mahd. opiskelijoiden tuottama Moodlessa
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Lähiopetus - ja etäopetus+itsenäinen työskentely 27h/op.
Lisätietoja opiskelijoille
Esitiedot: Lukion ruotsi tai vastaava kielitaito. B1-tason kielitaito.
Kurssit Yrkessvenska för servicebranschen, muntlig ja Yrkessvenska för servicebranschen, skriftlig pidetään yhtenä opintojaksona, mutta arvosanat annetaan erillisinä.
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opintojakso on hylätty, mikäli opiskelija ei saavuta arviointikriteerien taitotasoa 1.
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija
- osaa kirjoittaa pääosin ymmärrettävästi, mutta lyhyesti ja yksipuolisesti koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja työtehtävistään esim. työnhakutilannetta varten
- osaa esitellä yksinkertaisesti keskeisimmät asiat työympäristöstään ja oman alansa toiminnoista
- osaa toimia ennakoitavissa olevissa, tavanomaisissa työelämän kirjallisissa vuorovaikutustilanteissa
- pystyy hakemaan ja valikoimaan oman alansa tietoa helppolukuisista lähteistä
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija
- osaa kertoa keskeiset asiat koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja -tehtävistään
- opiskelija osaa esitellä kirjallisesti työympäristöään ja oman alansa toimintoja, tuotteita ja palveluja,osaa viestiä asiakaslähtöisesti asiakaskontakteissa
- pystyy hoitamaan kirjalliset asiakaspalvelutilanteet asianmukaisesti
- pystyy hakemaan, kriittisesti valikoimaan ja käsittelemään työtehtäviensä hallinnan edellyttämää tietoa keskeisimmistä lähteistä
- pystyy seuraamaan oman alansa kehitystä yleisellä tasolla
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija
- osaa kertoa tarkoituksenmukaisesti itsestään, koulutuksestaan, työkokemuksestaan sekä työtehtävistään sekä käyttää monipuolisesti oman alansa keskeistä erikoisterminologiaa
- osaa esitellä työympäristöään ja oman alansa toimintoja osana ympäröivää yhteiskuntaa sekä työskennellä ammattitaitoisesti pohjoismaisessa toimintaympäristössä
- osaa tehokkaasti ja ammattitaitoisesti viestiä asiakaslähtöisesti erilaisissa suhdeverkostoissa ja asiakaskontakteissa
- osaa valita vastaanottajan ja tilanteen mukaisen kielen ja tyylin erilaisissa viestintätilanteissa
- pystyy hakemaan, pystyy seuraamaan oman alansa kehitystä ja osallistumaan siihen eri kanavien kautta (esim. media, konferenssit, kirjallisuus)
Ilmoittautumisaika
24.11.2021 - 05.01.2022
Ajoitus
01.01.2022 - 07.03.2022
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Kielet ja viestintä
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Maija Salmi
Vastuuhenkilö
Maija Salmi
Ryhmät
-
20RESTORestonomi 2020, päivätoteutus
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija:
- osaa kirjallisesti kertoa itsestään, koulutuksestaan, työkokemuksestaan sekä työtehtävistään sekä käyttää oman alansa keskeistä erikoisterminologiaa.
- osaa kirjallisesti kertoa työympäristöstään ja oman alansa toiminnoista osana ympäröivää yhteiskuntaa sekä työskennellä pohjoismaisessa toimintaympäristössä.
- osaa viestiä asiakaslähtöisesti erilaisissa suhdeverkostoissa ja asiakaskontakteissa.
- pystyy hakemaan, kriittisesti valikoimaan ja käsittelemään työtehtäviensä hallinnan edellyttämää tietoa.
- pystyy seuraamaan oman alansa kehitystä ja osallistumaan siihen eri kanavien kautta (esim. media, konferenssit, kirjallisuus).
Sisältö (OJ)
MITEN viestitään omasta osaamisesta, työympäristöstä ja työtehtävistä kohdekielellä?
MITÄ opiskelija tarvitsee onnistuakseen monikulttuurisessa asiakaslähtöisessä vuorovaikutuksessa kohdekielellä?
MITEN voi kehittää osaamistaan ja hankkia tietoa omalta alaltaan kohdekielellä?
- Keskeinen palvelualan terminologia
- Autenttiset oman ammattialan tekstit
- Palvelualalle tyypillisen kirjallisen viestinnän harjoittelu
- Restonomien työtehtävät ja asiakasryhmät
- Koulutuksesta ja työkokemuksesta kertominen kirjallisesti
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa kirjoittaa pääosin ymmärrettävästi, mutta lyhyesti ja yksipuolisesti koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja -tehtävistään esim. työnhakutilannetta varten.
Opiskelija osaa esitellä yksinkertaisesti keskeisimmät asiat työympäristöstään ja oman alansa toiminnoista.
Opiskelija osaa toimia ennakoitavissa olevissa,tavanomaisissa työelämän kirjallisissa vuorovaikutustilanteissa.
Opiskelija osaa pystyy hakemaan ja valikoimaan oman alansa tietoa helppolukuisista lähteistä.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa kertoa keskeiset asiat koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja -tehtävistään.
Opiskelija osaa esitellä kirjallisesti työympäristöään ja oman alansa toimintoja, tuotteita ja palveluja,osaa viestiä asiakaslähtöisesti asiakaskontakteissa.
Opiskelija pystyy hoitamaan kirjalliset asiakaspalvelutilanteet asianmukaisesti
Opiskelija pystyy hakemaan, kriittisesti valikoimaan ja käsittelemään työtehtäviensä hallinnan edellyttämää tietoa keskeisimmistä lähteistä
Opiskelija pystyy seuraamaan oman alansa kehitystä yleisellä tasolla.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa kertoa tarkoituksenmukaisesti itsestään, koulutuksestaan, työkokemuksestaan sekä työtehtävistään sekä käyttää monipuolisesti oman alansa keskeistä erikoisterminologiaa.
Opiskelija osaa esitellä työympäristöään ja oman alansa toimintoja osana ympäröivää yhteiskuntaa sekä työskennellä ammattitaitoisesti pohjoismaisessa toimintaympäristössä.
Opiskelija osaa tehokkaasti ja ammattitaitoisesti viestiä asiakaslähtöisesti erilaisissa suhdeverkostoissa ja asiakaskontakteissa.
Opiskelija osaa valita vastaanottajan ja tilanteen mukaisen kielen ja tyylin erilaisissa viestintätilanteissa.
Opiskelija pystyy hakemaan, pystyy seuraamaan oman alansa kehitystä ja osallistumaan siihen eri kanavien kautta (esim. media, konferenssit, kirjallisuus).
Aika ja paikka
12.1 - 7.4.2022 TAMK lähiopetus
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Kirjallinen tentti: 7.4.2022
Suulliset tentit pareittain/pienryhmässä sovitun aikataulun mukaisesti samalla viikolla kuin kirjallinen.
1. uusinta 4/2021
Suullisen uusinta sovitaan opettajan kanssa.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Aktiivinen osallistuminen työskentelyyn opintojaksolla, kirjalliset kotitehtävät, verkkotehtävät ja suulliset tehtävät sekä kirjallinen ja suullinen tentti.
Läsnäolo 80%.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Etäopetus/yhteistoiminnallinen oppiminen/harjoitukset/itsenäinen verkko-opiskelu/ohjattu verkko-opiskelu/tentit
Oppimateriaalit
Opettajan jakama materiaali + mahd. opiskelijoiden tuottama Moodlessa
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Etäopetus+itsenäinen työskentely 27h/op.
Lisätietoja opiskelijoille
Esitiedot: Lukion ruotsi tai vastaava kielitaito. B1-tason kielitaito.
Kurssit Yrkessvenska för servicebranschen, muntlig ja Yrkessvenska för servicebranschen, skriftlig pidetään yhtenä opintojaksona, mutta arvosanat annetaan erillisinä.
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
opiskelija osaa kirjoittaa pääosin ymmärrettävästi mutta lyhyesti ja yksipuolisesti koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja -tehtävistään esim. työnhakutilannetta varten
osaa esitellä yksinkertaisesti keskeisimmät asiat työympäristöstään ja oman alansa toiminnoista
osaa toimia ennakoitavissa olevissa,tavanomaisissa työelämän kirjallisissa vuorovaikutustilanteissa
pystyy hakemaan ja valikoimaan oman alansa tietoa helppolukuisista lähteistä
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
opiskelija osaa kertoa keskeiset asiat koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja -tehtävistään
opiskelija osaa esitellä kirjallisesti työympäristöään ja oman alansa toimintoja, tuotteita ja palveluja,osaa viestiä asiakaslähtöisesti asiakaskontakteissa
pystyy hoitamaan kirjalliset asiakaspalvelutilanteet asianmukaisesti
pystyy hakemaan työtehtäviensä hallinnan edellyttämää tietoa keskeisimmistä lähteistä
pystyy seuraamaan oman alansa kehitystä yleisellä tasolla.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
opiskelija osaa kertoa tarkoituksenmukaisesti itsestään, koulutuksestaan, työkokemuksestaan sekä työtehtävistään sekä käyttää monipuolisesti oman alansa keskeistä erikoisterminologiaa
osaa esitellä työympäristöään ja oman alansa toimintoja osana ympäröivää yhteiskuntaa sekä työskennellä ammattitaitoisesti
pohjoismaisessa toimintaympäristössä
osaa tehokkaasti ja ammattitaitoisesti viestiä asiakaslähtöisesti erilaisissa suhdeverkostoissa ja
asiakaskontakteissa
pystyy hakemaan, pystyy seuraamaan oman alansa kehitystä ja osallistumaan siihen eri kanavien kautta
osaa valmistella vakuuttavan, jäsennellyn kirjallisen esityksen tarvittavine materiaaleineen
Ilmoittautumisaika
24.11.2021 - 05.01.2022
Ajoitus
01.01.2022 - 07.03.2022
Laajuus
3 op
Virtuaaliosuus
1 op
Toteutustapa
67 % Lähiopetus, 33 % Verkossa tapahtuva opiskelu
Yksikkö
TAMK Kielet ja viestintä
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Anne Kerttula
Vastuuhenkilö
Anne Kerttula
Ryhmät
-
20RESTORestonomi 2020, päivätoteutus
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija:
- osaa kirjallisesti kertoa itsestään, koulutuksestaan, työkokemuksestaan sekä työtehtävistään sekä käyttää oman alansa keskeistä erikoisterminologiaa.
- osaa kirjallisesti kertoa työympäristöstään ja oman alansa toiminnoista osana ympäröivää yhteiskuntaa sekä työskennellä pohjoismaisessa toimintaympäristössä.
- osaa viestiä asiakaslähtöisesti erilaisissa suhdeverkostoissa ja asiakaskontakteissa.
- pystyy hakemaan, kriittisesti valikoimaan ja käsittelemään työtehtäviensä hallinnan edellyttämää tietoa.
- pystyy seuraamaan oman alansa kehitystä ja osallistumaan siihen eri kanavien kautta (esim. media, konferenssit, kirjallisuus).
Sisältö (OJ)
MITEN viestitään omasta osaamisesta, työympäristöstä ja työtehtävistä kohdekielellä?
MITÄ opiskelija tarvitsee onnistuakseen monikulttuurisessa asiakaslähtöisessä vuorovaikutuksessa kohdekielellä?
MITEN voi kehittää osaamistaan ja hankkia tietoa omalta alaltaan kohdekielellä?
- Keskeinen palvelualan terminologia
- Autenttiset oman ammattialan tekstit
- Palvelualalle tyypillisen kirjallisen viestinnän harjoittelu
- Restonomien työtehtävät ja asiakasryhmät
- Koulutuksesta ja työkokemuksesta kertominen kirjallisesti
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa kirjoittaa pääosin ymmärrettävästi, mutta lyhyesti ja yksipuolisesti koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja -tehtävistään esim. työnhakutilannetta varten.
Opiskelija osaa esitellä yksinkertaisesti keskeisimmät asiat työympäristöstään ja oman alansa toiminnoista.
Opiskelija osaa toimia ennakoitavissa olevissa,tavanomaisissa työelämän kirjallisissa vuorovaikutustilanteissa.
Opiskelija osaa pystyy hakemaan ja valikoimaan oman alansa tietoa helppolukuisista lähteistä.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa kertoa keskeiset asiat koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja -tehtävistään.
Opiskelija osaa esitellä kirjallisesti työympäristöään ja oman alansa toimintoja, tuotteita ja palveluja,osaa viestiä asiakaslähtöisesti asiakaskontakteissa.
Opiskelija pystyy hoitamaan kirjalliset asiakaspalvelutilanteet asianmukaisesti
Opiskelija pystyy hakemaan, kriittisesti valikoimaan ja käsittelemään työtehtäviensä hallinnan edellyttämää tietoa keskeisimmistä lähteistä
Opiskelija pystyy seuraamaan oman alansa kehitystä yleisellä tasolla.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa kertoa tarkoituksenmukaisesti itsestään, koulutuksestaan, työkokemuksestaan sekä työtehtävistään sekä käyttää monipuolisesti oman alansa keskeistä erikoisterminologiaa.
Opiskelija osaa esitellä työympäristöään ja oman alansa toimintoja osana ympäröivää yhteiskuntaa sekä työskennellä ammattitaitoisesti pohjoismaisessa toimintaympäristössä.
Opiskelija osaa tehokkaasti ja ammattitaitoisesti viestiä asiakaslähtöisesti erilaisissa suhdeverkostoissa ja asiakaskontakteissa.
Opiskelija osaa valita vastaanottajan ja tilanteen mukaisen kielen ja tyylin erilaisissa viestintätilanteissa.
Opiskelija pystyy hakemaan, pystyy seuraamaan oman alansa kehitystä ja osallistumaan siihen eri kanavien kautta (esim. media, konferenssit, kirjallisuus).
Aika ja paikka
12.1 - 7.4.2022 TAMK lähiopetus
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Kirjallinen tentti: 7.4.2022
Suulliset tentit pareittain/pienryhmässä sovitun aikataulun mukaisesti samalla viikolla kuin kirjallinen tai seuraavalla viikolla.
1. uusinta 4/2022
2. uusinta 5/2022
Suullisen uusinta sovitaan opettajan kanssa.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Aktiivinen osallistuminen työskentelyyn opintojaksolla, kirjalliset kotitehtävät, verkkotehtävät ja suulliset tehtävät sekä kirjallinen ja suullinen tentti.
Läsnäolo 80%.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähi/Etäopetus/yhteistoiminnallinen oppiminen/harjoitukset/itsenäinen verkko-opiskelu/ohjattu verkko-opiskelu/tentit
Oppimateriaalit
Opettajan jakama materiaali + mahd. opiskelijoiden tuottama Moodlessa
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Lähi/Etätäopetus+itsenäinen työskentely 27h/op>135 h..