Siirry suoraan sisältöön

Sosionomin osaaminen kasvatuksessa ja erityiskasvatuksessaLaajuus (5 op)

Tunnus: 7S00EL46

Laajuus

5 op

Osaamistavoitteet

- osaa nimetä keskeiset tekijät, jotka vaikuttavat yksilön kasvuun ja oppimiseen
- osaa kuvata kasvatustieteen keskeiset käsitteet, lähestymistavat ja teoriat
- hahmottaa ajattelun, tahdon, motivaation ja tunteiden merkityksen oppimisessa ja osaa
soveltaa tätä tietoa kasvun ja oppimisen tukemiseen
- tunnistaa omat vahvuutensa ja kehittämishaasteensa kasvattajana ja kehittää kasvatustietoisuuttaan
- osaa määritellä erityiskasvatuksen arvolähtökohdat, eettiset periaatteet sekä merkityksen yksilö-,yhteisö- ja yhteiskuntatasolla
- osaa selittää erityisen tuen tarpeita, arviointitapoja, tukitoimia sekä ekokulttuurisen ja moniammatillisen erityiskasvatuksen periaatteita
- osaa jäsentää erityiskasvatuksen periaatteita, ilmiöitä, tukitoimia ja sosionomin roolia elämänkulun eri vaiheissa

Sisältö

Kasvatus:
- kasvatustietoisuus ja – tieto käsitteinä ja ilmiöinä
- minä kasvattajana
- kasvatus ja auktoriteetti
- erilaiset oppimiskäsitykset,
- oppimisen vaikuttavat motivaatio- ja uskomustekijät sekä oppimisen tukeminen
Erityiskasvatus:
- erityiskasvatuksen lähestymistavat ja peruskäsitteet sekä ihmiskäsitys, ihmisarvo, itsemääräämisoikeus,
osallisuus, segregaatio, integraatio, inkluusio
- sosioemotionaaliset vaikeudet, neuropsykiatriset häiriöt, kielihäiriöt, oppimisvaikeudet, tukevat ja korvaavat
kommunikointimenetelmät, itsetunnon tukeminen, vertaistuki, ekokulttuurisuus, erityiskasvatuksen
moniammatillinen verkostotyö
Oma toteutus varhaiskasvatuksen erityskasvatuksesta, jossa sisältö keskittyy varhaiskasvatukseen ja päivähoidon toimintaympäristöön. Keskeistä on lapsen kehityksen ja oppimisen tuki, sekä tuen tarpeen tunnistaminen ja tarkoituksen mukaisen tuen järjestäminen. Varhaiskasvatuksen erityiskasvatuksessa painottuu lapsen kehityksen ja oppimisen tukeen liittyvä osaaminen.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Osaa tunnistaa ja määritellä alaan liittyvät ilmiöt ja peruskäsitteistön sekä teorian. Suhde tietoon pääosin toteavaa ja kuvailevaa.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Jäsentää alaan liittyvien ilmiöiden ja käsitteiden välisisiä suhteita. Osaa soveltaa käsitteitä ja teoriaa jäsentyneesti. Omaa kokemusten ja näkemysten reflektointia suhteessa teoriaan ja ammatilliseen osaamiseen. Suhde tietoon itsenäinen ote, problematisointia mukana.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Ymmärtää laaja-alaisia kokonaisuuksia ja niiden välisiä suhteita. Analysoi teoriaa ja käytäntöjä sekä ilmiöiden välisiä suhteita. Yhdistää pedagogista osaamista ammatilliseen kontekstiin. Luova, kehittävä, innovatiivinen ote. Suhde tietoon erittelevä, argumentoiva ja analyyttinen.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hylätty
Opiskelijan osaamistavoitteet eivät toteudu tai toteutuvat vain osittain.
Sisällön hallinta on epäjohdonmukaista ja puutteellista tai/ja virheellistä. Suhde tietoon lainaava.

Ilmoittautumisaika

16.12.2024 - 24.01.2025

Ajoitus

06.01.2025 - 31.05.2025

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Verkossa tapahtuva opiskelu

Yksikkö

Sosionomi

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Opettaja
  • Maiju Ketko
  • Minna Nurminen
Vastuuhenkilö

Minna Nurminen

Ryhmät
  • 24ASO
    Sosionomin tutkinto-ohjelma, monimuotototeutus

Tavoitteet (OJ)

- osaa nimetä keskeiset tekijät, jotka vaikuttavat yksilön kasvuun ja oppimiseen
- osaa kuvata kasvatustieteen keskeiset käsitteet, lähestymistavat ja teoriat
- hahmottaa ajattelun, tahdon, motivaation ja tunteiden merkityksen oppimisessa ja osaa
soveltaa tätä tietoa kasvun ja oppimisen tukemiseen
- tunnistaa omat vahvuutensa ja kehittämishaasteensa kasvattajana ja kehittää kasvatustietoisuuttaan
- osaa määritellä erityiskasvatuksen arvolähtökohdat, eettiset periaatteet sekä merkityksen yksilö-,yhteisö- ja yhteiskuntatasolla
- osaa selittää erityisen tuen tarpeita, arviointitapoja, tukitoimia sekä ekokulttuurisen ja moniammatillisen erityiskasvatuksen periaatteita
- osaa jäsentää erityiskasvatuksen periaatteita, ilmiöitä, tukitoimia ja sosionomin roolia elämänkulun eri vaiheissa

Sisältö (OJ)

Kasvatus:
- kasvatustietoisuus ja – tieto käsitteinä ja ilmiöinä
- minä kasvattajana
- kasvatus ja auktoriteetti
- erilaiset oppimiskäsitykset,
- oppimisen vaikuttavat motivaatio- ja uskomustekijät sekä oppimisen tukeminen
Erityiskasvatus:
- erityiskasvatuksen lähestymistavat ja peruskäsitteet sekä ihmiskäsitys, ihmisarvo, itsemääräämisoikeus,
osallisuus, segregaatio, integraatio, inkluusio
- sosioemotionaaliset vaikeudet, neuropsykiatriset häiriöt, kielihäiriöt, oppimisvaikeudet, tukevat ja korvaavat
kommunikointimenetelmät, itsetunnon tukeminen, vertaistuki, ekokulttuurisuus, erityiskasvatuksen
moniammatillinen verkostotyö
Oma toteutus varhaiskasvatuksen erityskasvatuksesta, jossa sisältö keskittyy varhaiskasvatukseen ja päivähoidon toimintaympäristöön. Keskeistä on lapsen kehityksen ja oppimisen tuki, sekä tuen tarpeen tunnistaminen ja tarkoituksen mukaisen tuen järjestäminen. Varhaiskasvatuksen erityiskasvatuksessa painottuu lapsen kehityksen ja oppimisen tukeen liittyvä osaaminen.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Osaa tunnistaa ja määritellä alaan liittyvät ilmiöt ja peruskäsitteistön sekä teorian. Suhde tietoon pääosin toteavaa ja kuvailevaa.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Jäsentää alaan liittyvien ilmiöiden ja käsitteiden välisisiä suhteita. Osaa soveltaa käsitteitä ja teoriaa jäsentyneesti. Omaa kokemusten ja näkemysten reflektointia suhteessa teoriaan ja ammatilliseen osaamiseen. Suhde tietoon itsenäinen ote, problematisointia mukana.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Ymmärtää laaja-alaisia kokonaisuuksia ja niiden välisiä suhteita. Analysoi teoriaa ja käytäntöjä sekä ilmiöiden välisiä suhteita. Yhdistää pedagogista osaamista ammatilliseen kontekstiin. Luova, kehittävä, innovatiivinen ote. Suhde tietoon erittelevä, argumentoiva ja analyyttinen.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Hylätty
Opiskelijan osaamistavoitteet eivät toteudu tai toteutuvat vain osittain.
Sisällön hallinta on epäjohdonmukaista ja puutteellista tai/ja virheellistä. Suhde tietoon lainaava.

Aika ja paikka

Itsenäisesti verkossa keväällä 2025 tehtävä opintojakso. Toteutus avoinna 6.1.-15.5.2025.
Kaikki tehtävät tulee olla palautettuna 15.5.2025 mennessä.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Tenttiä ei ole. Opiskelijalla on mahdollisuus korottaa koko opintojakson arvosanaa kerran. Tästä sovitaan erikseen vastuuopettajan kanssa.

Hylätyn osasuorituksen kohdalla sovitaan vastuuopettajan kanssa siitä, miten tehtävää tulee täydentää, jotta se on hyväksytty.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

- Aloitustehtävä asteikolla hyväksytty/hylätty
- Kasvatusajatukset osion tehtävä asteikolla hyväksytty/hylätty
- Motivaatio ja oppiminen osion tehtävät asteikolla hyväksytty/hylätty
- Kasvatuksen osion reflektoiva essee asteikolla 0 - 5.

- Erityiskasvatuksen lakiperusta osion tehtävä hyväksytty/hylätty
- Erityiskasvatuksen käsitteet osion tehtävä hyväksytty/hylätty
- Erityiskasvatuksen reflektoiva tehtävä asteikolla 0 - 5

- Kurssin päätös ja palaute osion tehtävä suoritettu

Reflektoivan esseen/tehtävän arvioinnissa huomiota kiinnitetään seuraaviin asioihin: tehtävänannon noudattaminen, aiheen rajaaminen / perusteleminen, työn selkeä rakenne, lähdekirjallisuuden monipuolinen käyttö, teorian peilaaminen käytäntöön / omakohtaisiin kokemuksiin, sosionomin näkökulma, pohdinta / reflektio.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Pääsääntöisesti itsenäisesti verkossa tehtävä opintojakso, johon kuuluu orientaatiokerta ja loppukeskustelu. Opetusmenetelminä itsenäinen verkkotyöskentely ja verkkokeskusteluihin osallistuminen ohjeistuksen mukaisesti.

Aiemmin kesken jääneen opintojakson osasuorituksia ei huomioida osana verkkototeutusta.

Jos verkkototeutus jää kesken, niin opiskelijan tulee ilmoittautua uudelle toteutukselle ja suorittaa koko opintojakso uudelleen.

Oppimateriaalit

Moodlesta löytyvien materiaalien ohella

Kasvatus:
Lukupiirikirjoina (yhteiset kaikille) Paalasmaa, J. 2016. Maailman parhaat kasvatusajatukset sekä Salmela-Aro, K. 2018. Oppiminen ja motivaatio.

Oppimistehtävien tukena vähintään yksi seuraavista:
- Huotilainen, M. 2019. Näin aivot oppivat.
- Avola, P. & Pentikäinen, V. 2020. Kukoistava kasvatus.
- Hietanen, P. (toim.) 2019. Yhteistyövanhemmuuden käsikirja. https://issuu.com/ensi-jaturvakotienliitto/docs/yhteistyovanhemmuus._yhteistyovanhe

Erityispedagogiikka:
oppimistehtävän aihepiiriin linkittyvä kirjallisuus

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Orientaatio 1h
Kasvatus itsenäinen 80 t
Erityiskasvatus itsenäinen 54 h

Sisällön jaksotus

6.1. - 15.5.2025

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Ei ole

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Ei ole

Kansainvälisyys

Englanninkielisen lähdekirjallisuuden hyödyntäminen.

Osassa oppimistehtäviä huomioidaan monikulttuurisuus kasvatuksessa ja erityiskasvatuksessa.

Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Kaikkia osasuorituksia ei ole palautettu määräaikaan mennessä tai jokin osasuoritus on arvioitu hylätyksi.

Ilmoittautumisaika

02.06.2024 - 18.08.2024

Ajoitus

23.08.2024 - 31.12.2024

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

20 % Lähiopetus, 80 % Verkossa tapahtuva opiskelu

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 35

Koulutus
  • Sosionomin tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Sosionomi Virtuaalihenkilö
  • Hanneli Sinisalo
Ryhmät
  • 24AVOSOVAKA
    Varhaiskasvatuksen opintoja 60 op
  • AVOINAMK
    Avoin amk

Tavoitteet (OJ)

- osaa nimetä keskeiset tekijät, jotka vaikuttavat yksilön kasvuun ja oppimiseen
- osaa kuvata kasvatustieteen keskeiset käsitteet, lähestymistavat ja teoriat
- hahmottaa ajattelun, tahdon, motivaation ja tunteiden merkityksen oppimisessa ja osaa
soveltaa tätä tietoa kasvun ja oppimisen tukemiseen
- tunnistaa omat vahvuutensa ja kehittämishaasteensa kasvattajana ja kehittää kasvatustietoisuuttaan
- osaa määritellä erityiskasvatuksen arvolähtökohdat, eettiset periaatteet sekä merkityksen yksilö-,yhteisö- ja yhteiskuntatasolla
- osaa selittää erityisen tuen tarpeita, arviointitapoja, tukitoimia sekä ekokulttuurisen ja moniammatillisen erityiskasvatuksen periaatteita
- osaa jäsentää erityiskasvatuksen periaatteita, ilmiöitä, tukitoimia ja sosionomin roolia elämänkulun eri vaiheissa

Sisältö (OJ)

Kasvatus:
- kasvatustietoisuus ja – tieto käsitteinä ja ilmiöinä
- minä kasvattajana
- kasvatus ja auktoriteetti
- erilaiset oppimiskäsitykset,
- oppimisen vaikuttavat motivaatio- ja uskomustekijät sekä oppimisen tukeminen
Erityiskasvatus:
- erityiskasvatuksen lähestymistavat ja peruskäsitteet sekä ihmiskäsitys, ihmisarvo, itsemääräämisoikeus,
osallisuus, segregaatio, integraatio, inkluusio
- sosioemotionaaliset vaikeudet, neuropsykiatriset häiriöt, kielihäiriöt, oppimisvaikeudet, tukevat ja korvaavat
kommunikointimenetelmät, itsetunnon tukeminen, vertaistuki, ekokulttuurisuus, erityiskasvatuksen
moniammatillinen verkostotyö
Oma toteutus varhaiskasvatuksen erityskasvatuksesta, jossa sisältö keskittyy varhaiskasvatukseen ja päivähoidon toimintaympäristöön. Keskeistä on lapsen kehityksen ja oppimisen tuki, sekä tuen tarpeen tunnistaminen ja tarkoituksen mukaisen tuen järjestäminen. Varhaiskasvatuksen erityiskasvatuksessa painottuu lapsen kehityksen ja oppimisen tukeen liittyvä osaaminen.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Osaa tunnistaa ja määritellä alaan liittyvät ilmiöt ja peruskäsitteistön sekä teorian. Suhde tietoon pääosin toteavaa ja kuvailevaa.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Jäsentää alaan liittyvien ilmiöiden ja käsitteiden välisisiä suhteita. Osaa soveltaa käsitteitä ja teoriaa jäsentyneesti. Omaa kokemusten ja näkemysten reflektointia suhteessa teoriaan ja ammatilliseen osaamiseen. Suhde tietoon itsenäinen ote, problematisointia mukana.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Ymmärtää laaja-alaisia kokonaisuuksia ja niiden välisiä suhteita. Analysoi teoriaa ja käytäntöjä sekä ilmiöiden välisiä suhteita. Yhdistää pedagogista osaamista ammatilliseen kontekstiin. Luova, kehittävä, innovatiivinen ote. Suhde tietoon erittelevä, argumentoiva ja analyyttinen.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Hylätty
Opiskelijan osaamistavoitteet eivät toteudu tai toteutuvat vain osittain.
Sisällön hallinta on epäjohdonmukaista ja puutteellista tai/ja virheellistä. Suhde tietoon lainaava.

Aika ja paikka

Lähiopetuspäivät:
La 5.10. klo 9:00 - 11:45
La 9.11. klo 9 - 15:15
La 23.11. klo 9 - 15:15

Etäluento:
Pe 13.12. klo 14 - 18:45

Verkossa suoritettavat osuudet oman aikataulun mukaan.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Loppukeskustelu/ryhmätentti 23.11. kasvatuksen osuudesta (1-5)

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

- Aloitustehtävä asteikolla hyväksytty/hylätty
- Kasvatusajatukset osion tehtävä asteikolla hyväksytty/hylätty
- Motivaatio ja oppiminen osion tehtävät asteikolla hyväksytty/hylätty
- Kasvatuksen osion reflektoiva essee asteikolla 0 - 5.

- Erityiskasvatuksen lakiperusta osion tehtävä hyväksytty/hylätty
- Erityiskasvatuksen käsitteet osion tehtävä hyväksytty/hylätty
- Erityiskasvatuksen paritehtävä asteikolla 0 - 5

- Kurssin päätös ja palaute osion tehtävä suoritettu

Reflektoivan esseen/paritehtävän arvioinnissa huomiota kiinnitetään seuraaviin asioihin: tehtävänannon noudattaminen, aiheen rajaaminen / perusteleminen, työn selkeä rakenne, lähdekirjallisuuden monipuolinen käyttö, teorian peilaaminen käytäntöön / omakohtaisiin kokemuksiin, sosionomin näkökulma, pohdinta / reflektio.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Opetusmenetelminä lähiopetus, videoluennot, itsenäinen verkkotyöskentely ja verkkokeskusteluihin osallistuminen ohjeistuksen mukaisesti, kirjallisuus, kirjalliset tehtävät, ryhmäkeskustelu

Oppimateriaalit

Moodlesta löytyvien materiaalien ohella

Kasvatus:
Paalasmaa, J. 2016. Maailman parhaat kasvatusajatukset

Loppukeskustelun tukena soveltuvin osin:
- Salmela-Aro, K. 2018. Oppiminen ja motivaatio.
- Huotilainen, M. 2019. Näin aivot oppivat.
- Avola, P. & Pentikäinen, V. 2020. Kukoistava kasvatus.
- Hietanen, P. (toim.) 2019. Yhteistyövanhemmuuden käsikirja. https://issuu.com/ensi-jaturvakotienliitto/docs/yhteistyovanhemmuus._yhteistyovanhe

Erityispedagogiikka:
oppimistehtävän aihepiiriin linkittyvä kirjallisuus

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Kasvatus 81 h (lähiopetus 18 h)
Erityiskasvatus 54 h (lähiopetus 8 h)

Sisällön jaksotus

23.8. - 15.12.2024

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Ei ole

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Ei ole

Kansainvälisyys

Englanninkielisen lähdekirjallisuuden hyödyntäminen.

Osassa oppimistehtäviä huomioidaan monikulttuurisuus kasvatuksessa ja erityiskasvatuksessa.

Ilmoittautumisaika

01.06.2024 - 21.08.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sosiaali- ja terveysala

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Sosionomin tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Maiju Ketko
  • Noora Katajisto
  • Hanneli Sinisalo
  • Minna Nurminen
Vastuuhenkilö

Minna Nurminen

Ryhmät
  • 23SO
    Sosionomin tutkinto-ohjelma päivätoteutus

Tavoitteet (OJ)

- osaa nimetä keskeiset tekijät, jotka vaikuttavat yksilön kasvuun ja oppimiseen
- osaa kuvata kasvatustieteen keskeiset käsitteet, lähestymistavat ja teoriat
- hahmottaa ajattelun, tahdon, motivaation ja tunteiden merkityksen oppimisessa ja osaa
soveltaa tätä tietoa kasvun ja oppimisen tukemiseen
- tunnistaa omat vahvuutensa ja kehittämishaasteensa kasvattajana ja kehittää kasvatustietoisuuttaan
- osaa määritellä erityiskasvatuksen arvolähtökohdat, eettiset periaatteet sekä merkityksen yksilö-,yhteisö- ja yhteiskuntatasolla
- osaa selittää erityisen tuen tarpeita, arviointitapoja, tukitoimia sekä ekokulttuurisen ja moniammatillisen erityiskasvatuksen periaatteita
- osaa jäsentää erityiskasvatuksen periaatteita, ilmiöitä, tukitoimia ja sosionomin roolia elämänkulun eri vaiheissa

Sisältö (OJ)

Kasvatus:
- kasvatustietoisuus ja – tieto käsitteinä ja ilmiöinä
- minä kasvattajana
- kasvatus ja auktoriteetti
- erilaiset oppimiskäsitykset,
- oppimisen vaikuttavat motivaatio- ja uskomustekijät sekä oppimisen tukeminen
Erityiskasvatus:
- erityiskasvatuksen lähestymistavat ja peruskäsitteet sekä ihmiskäsitys, ihmisarvo, itsemääräämisoikeus,
osallisuus, segregaatio, integraatio, inkluusio
- sosioemotionaaliset vaikeudet, neuropsykiatriset häiriöt, kielihäiriöt, oppimisvaikeudet, tukevat ja korvaavat
kommunikointimenetelmät, itsetunnon tukeminen, vertaistuki, ekokulttuurisuus, erityiskasvatuksen
moniammatillinen verkostotyö
Oma toteutus varhaiskasvatuksen erityskasvatuksesta, jossa sisältö keskittyy varhaiskasvatukseen ja päivähoidon toimintaympäristöön. Keskeistä on lapsen kehityksen ja oppimisen tuki, sekä tuen tarpeen tunnistaminen ja tarkoituksen mukaisen tuen järjestäminen. Varhaiskasvatuksen erityiskasvatuksessa painottuu lapsen kehityksen ja oppimisen tukeen liittyvä osaaminen.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Osaa tunnistaa ja määritellä alaan liittyvät ilmiöt ja peruskäsitteistön sekä teorian. Suhde tietoon pääosin toteavaa ja kuvailevaa.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Jäsentää alaan liittyvien ilmiöiden ja käsitteiden välisisiä suhteita. Osaa soveltaa käsitteitä ja teoriaa jäsentyneesti. Omaa kokemusten ja näkemysten reflektointia suhteessa teoriaan ja ammatilliseen osaamiseen. Suhde tietoon itsenäinen ote, problematisointia mukana.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Ymmärtää laaja-alaisia kokonaisuuksia ja niiden välisiä suhteita. Analysoi teoriaa ja käytäntöjä sekä ilmiöiden välisiä suhteita. Yhdistää pedagogista osaamista ammatilliseen kontekstiin. Luova, kehittävä, innovatiivinen ote. Suhde tietoon erittelevä, argumentoiva ja analyyttinen.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Hylätty
Opiskelijan osaamistavoitteet eivät toteudu tai toteutuvat vain osittain.
Sisällön hallinta on epäjohdonmukaista ja puutteellista tai/ja virheellistä. Suhde tietoon lainaava.

Aika ja paikka

KASVATUS
1. kerta LÄSNÄOLO PAKOLLISTA Aloitusinfo ja tehtävien anto sekä kasvatus, kasvatustietoisuus, auktoriteetti, arvot, etiikka, lähikehityksen vyöhyke ja tehtävien ohjeistus

2. kerta R1: Oppimiskäsitykset ja R2: Vuorovaikutuksen merkitys, oppimisen omistajuus + itsenäistä ryhmätyöskentelyä

3. kerta R1: Vuorovaikutuksen merkitys, oppimisen omistajuus ja R2: Oppimiskäsitykset + itsenäistä ryhmätyöskentelyä

4. kerta R1: Motivaatio oppimisessa ja R2: Osallisuus ja kasvatusyhteistyö + haastattelun purku

5. kerta R1: Osallisuus ja kasvatusyhteistyö ja R2:Motivaatio oppimisessa + elämänjanan purku

6. kerta R1: Yksilöllisyys / yhteisöllisyys oppimisessa (motivaatio jatkuu) ja R2: Elinikäinen oppiminen, minä kasvattajana + lukupiiri -tehtävän purku

7. kerta R1: Elinikäinen oppiminen, minä kasvattajana + itsenäistä ryhmätyöskentelyä
R2: Yksilöllisyys / yhteisöllisyys oppimisessa (motivaatio jatkuu) + itsenäistä ryhmätyöskentelyä

LOPPUKESKUSTELU/REFLEKTOIVA ESSEE

ERITYISKASVATUS
1. kerta Aloitus / opintojakson sisältö, oppimistehtävien ohjeistus, erityiskasvatuksen arvot ja eettiset periaatteet + ryhmätyön aloitus

2. kerta R1: Erityiskasvatuksen merkitys yksilö-, yhteisö- ja yhteiskuntatasolla, erityisen tuen
tarpeen arviointi, ekokulttuurisuus ja moniammatillisuus
R2: Erityiskasvatuksen merkitys yksilö-, yhteisö- ja yhteiskuntatasolla, erityisen tuen
tarpeen arviointi, ekokulttuurisuus ja moniammatillisuus

3. kerta R2: Erityisen tuen muodot
R1: Erityisen tuen muodot

4. kerta KAIKKI: Itsenäistä esityksen valmistelua

5. kerta R2: Ryhmätehtävien purku
R1: Ryhmätehtävien purku

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Ei tenttiä

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

TÓTEUTUS LÄHIOPETUKSENA:
KASVATUS
Lukupiiri, haastattelu ja elämänjana hyväksytty/hylätty
Reflektoiva yhteenveto (kirjallinen tai suullinen) asteikolla 0-5 (tehtävänannon noudattaminen, aiheen rajaaminen / perusteleminen, työn selkeä rakenne, lähdekirjallisuuden monipuolinen käyttö, teorian peilaaminen käytäntöön / omakohtaisiin kokemuksiin, sosionomin näkökulma, pohdinta / reflektio)

ERITYISPEDAGOGIIKKA
Esitys arvioidaan 0-5. (tehtävänannon noudattaminen, aiheen rajaaminen, lähdekirjallisuuden monipuolinen käyttö, teorian peilaaminen käytäntöön / omakohtaisiin kokemuksiin, sosionomin näkäkulma, pohdinta / reflektio). Ansiokas suullinen esitys nostaa arvosanaa ja huonosti valmisteltu suullinen esitys puolestaan laskee sitä.

TOTEUTUS VERKKO-OPISKELUNA
- Aloitustehtävä asteikolla hyväksytty/hylätty
- Kasvatusajatukset osion tehtävä asteikolla hyväksytty/hylätty
- Motivaatio ja oppiminen osion tehtävät asteikolla hyväksytty/hylätty
- Kasvatuksen osion reflektoiva essee asteikolla 0 - 5.

- Erityiskasvatuksen lakiperusta osion tehtävä hyväksytty/hylätty
- Erityiskasvatuksen käsitteet osion tehtävä hyväksytty/hylätty
- Erityiskasvatuksen reflektoiva tiivistelmä asteikolla 0 - 5

Reflektoivan esseen ja tiivistelmän arvioinnissa huomiota kiinnitetään seuraaviin asioihin: tehtävänannon noudattaminen, aiheen rajaaminen / perusteleminen, työn selkeä rakenne, lähdekirjallisuuden monipuolinen käyttö, teorian peilaaminen käytäntöön / omakohtaisiin kokemuksiin, sosionomin näkökulma, pohdinta / reflektio.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Lähiopetustoteutus
- luennot, ryhmätyöt ja Itsenäinen työskentely

Verkkototeutus:
- Itsenäinen työskentely ja verkkokeskustelut

Oppimateriaalit

Kasvatus:
Paalasmaa, J. 2016. Maailman parhaat kasvatusajatukset. LUKUPIIRI-kirja

Reflektoivan esseen/loppukeskustelun tukena yksi seuraavista (soveltuvin osin):
- Salmela-Aro, K. 2018. Oppiminen ja motivaatio.
- Avola, P. & Pentikäinen, V. 2020, Kukoistava kasvatus.
- Huotilainen, M. 2019. Näin aivot oppivat.
- Yhteistyövanhemmuuden käsikirja
https://issuu.com/ensi-jaturvakotienliitto/docs/yhteistyovanhemmuus._yhteistyovanhe

KV-näkökulma / keskustellen opetuksen yhteydessä

Erityispedagogiikka:
oppimistehtävän aihepiiriin linkittyvä kirjallisuus

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Kasvatus: opetus 30 t, itsenäinen 51t

Erityiskasvatus: opetus 20t, itsenäinen 34t

Sisällön jaksotus

Kasvatus viikot 34 - 40
Erityiskasvatus viikot 41 - 45

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Vaihtoehtoinen suoritustapa:

Kasvatus ja erityiskasvatus verkkototeutuksena (itsenäinen työskentely, ei osallistumista lähiopetukseen).

Verkkototeutuksessa painottuvat kirjalliset tehtävät sekä itsenäinen opetusmateriaaleihin ja kirjallisuuteen perehtyminen. Lähiopetukseen pohjautuva toteutus eroaa verkkototeutuksesta siinä, että kirjalliset suoritukset korvautuvat osin suullisilla suorituksilla.

Jos kasvatuksen osuus hyväksiluetaan aiemmilla opinnoilla (kasvatustieteen perusopinnot, alle 10v sitten suoritetut), niin erityispedagogiikan osuuden voi tehdä halutessaan itsenäisesti => ei osallistumista yhteiseen opetukseen / tehtävän tekemiseen => tilalla laajennettu oppimistehtävä.

Kansainvälisyys

Comparing educational systems in different countries / group discussion

Ilmoittautumisaika

11.04.2024 - 27.05.2024

Ajoitus

01.06.2024 - 31.07.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sosionomi

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Sosionomin tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Maiju Ketko
  • Noora Katajisto
  • Minna Nurminen
Vastuuhenkilö

Vesa Joutsen

Ryhmät
  • 21ASO
    Sosionomin tutkinto-ohjelma, monimuotototeutus
  • 21SO
    Sosionomin tutkinto-ohjelma, päivätoteutus
  • 19SO
    Sosionomin tutkinto-ohjelma, päivätoteutus
  • 20SO
    Sosionomin tutkinto-ohjelma, päivätoteutus
  • 23SO
    Sosionomin tutkinto-ohjelma päivätoteutus
  • 22SO
    Sosionomin tutkinto-ohjelma päivätoteutus
  • 24ASO
    Sosionomin tutkinto-ohjelma, monimuotototeutus
  • 22ASO

  • 23ASO

  • 20ASO
    Sosionomin tutkinto-ohjelma, monimuotototeutus

Tavoitteet (OJ)

- osaa nimetä keskeiset tekijät, jotka vaikuttavat yksilön kasvuun ja oppimiseen
- osaa kuvata kasvatustieteen keskeiset käsitteet, lähestymistavat ja teoriat
- hahmottaa ajattelun, tahdon, motivaation ja tunteiden merkityksen oppimisessa ja osaa
soveltaa tätä tietoa kasvun ja oppimisen tukemiseen
- tunnistaa omat vahvuutensa ja kehittämishaasteensa kasvattajana ja kehittää kasvatustietoisuuttaan
- osaa määritellä erityiskasvatuksen arvolähtökohdat, eettiset periaatteet sekä merkityksen yksilö-,yhteisö- ja yhteiskuntatasolla
- osaa selittää erityisen tuen tarpeita, arviointitapoja, tukitoimia sekä ekokulttuurisen ja moniammatillisen erityiskasvatuksen periaatteita
- osaa jäsentää erityiskasvatuksen periaatteita, ilmiöitä, tukitoimia ja sosionomin roolia elämänkulun eri vaiheissa

Sisältö (OJ)

Kasvatus:
- kasvatustietoisuus ja – tieto käsitteinä ja ilmiöinä
- minä kasvattajana
- kasvatus ja auktoriteetti
- erilaiset oppimiskäsitykset,
- oppimisen vaikuttavat motivaatio- ja uskomustekijät sekä oppimisen tukeminen
Erityiskasvatus:
- erityiskasvatuksen lähestymistavat ja peruskäsitteet sekä ihmiskäsitys, ihmisarvo, itsemääräämisoikeus,
osallisuus, segregaatio, integraatio, inkluusio
- sosioemotionaaliset vaikeudet, neuropsykiatriset häiriöt, kielihäiriöt, oppimisvaikeudet, tukevat ja korvaavat
kommunikointimenetelmät, itsetunnon tukeminen, vertaistuki, ekokulttuurisuus, erityiskasvatuksen
moniammatillinen verkostotyö
Oma toteutus varhaiskasvatuksen erityskasvatuksesta, jossa sisältö keskittyy varhaiskasvatukseen ja päivähoidon toimintaympäristöön. Keskeistä on lapsen kehityksen ja oppimisen tuki, sekä tuen tarpeen tunnistaminen ja tarkoituksen mukaisen tuen järjestäminen. Varhaiskasvatuksen erityiskasvatuksessa painottuu lapsen kehityksen ja oppimisen tukeen liittyvä osaaminen.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Osaa tunnistaa ja määritellä alaan liittyvät ilmiöt ja peruskäsitteistön sekä teorian. Suhde tietoon pääosin toteavaa ja kuvailevaa.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Jäsentää alaan liittyvien ilmiöiden ja käsitteiden välisisiä suhteita. Osaa soveltaa käsitteitä ja teoriaa jäsentyneesti. Omaa kokemusten ja näkemysten reflektointia suhteessa teoriaan ja ammatilliseen osaamiseen. Suhde tietoon itsenäinen ote, problematisointia mukana.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Ymmärtää laaja-alaisia kokonaisuuksia ja niiden välisiä suhteita. Analysoi teoriaa ja käytäntöjä sekä ilmiöiden välisiä suhteita. Yhdistää pedagogista osaamista ammatilliseen kontekstiin. Luova, kehittävä, innovatiivinen ote. Suhde tietoon erittelevä, argumentoiva ja analyyttinen.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Hylätty
Opiskelijan osaamistavoitteet eivät toteudu tai toteutuvat vain osittain.
Sisällön hallinta on epäjohdonmukaista ja puutteellista tai/ja virheellistä. Suhde tietoon lainaava.

Aika ja paikka

Itsenäisesti verkossa kesällä 2024 tehtävä opintojakso. Toteutus avoinna 1.6.-31.7.2024.
Kaikki tehtävät tulee olla palautettuna 31.7.2024 mennessä.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Tenttiä ei ole. Opiskelijalla on mahdollisuus korottaa koko opintojakson arvosanaa kerran. Tästä sovitaan erikseen vastuuopettajan kanssa.

Hylätyn osasuorituksen kohdalla sovitaan vastuuopettajan kanssa siitä, miten tehtävää tulee täydentää, jotta se on hyväksytty.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

- Aloitustehtävä asteikolla hyväksytty/hylätty
- Kasvatusajatukset osion tehtävä asteikolla hyväksytty/hylätty
- Motivaatio ja oppiminen osion tehtävät asteikolla hyväksytty/hylätty
- Kasvatuksen osion reflektoiva essee asteikolla 0 - 5.

- Erityiskasvatuksen lakiperusta osion tehtävä hyväksytty/hylätty
- Erityiskasvatuksen käsitteet osion tehtävä hyväksytty/hylätty
- Erityiskasvatuksen paritehtävä asteikolla 0 - 5

- Kurssin päätös ja palaute osion tehtävä suoritettu

Reflektoivan esseen/paritehtävän arvioinnissa huomiota kiinnitetään seuraaviin asioihin: tehtävänannon noudattaminen, aiheen rajaaminen / perusteleminen, työn selkeä rakenne, lähdekirjallisuuden monipuolinen käyttö, teorian peilaaminen käytäntöön / omakohtaisiin kokemuksiin, sosionomin näkökulma, pohdinta / reflektio.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Itsenäisesti verkossa tehtävä opintojakso, joka ei sisällä kontaktiopetusta. Opetusmenetelminä itsenäinen verkkotyöskentely ja verkkokeskusteluihin osallistuminen ohjeistuksen mukaisesti.

Aiemmin kesken jääneen opintojakson osasuorituksia ei huomioida osana verkkototeutusta.

Jos verkkototeutus jää kesällä kesken, niin opiskelijan tulee ilmoittatutua uudelle toteutukselle ja suorittaa koko opintojakso uudelleen.

Oppimateriaalit

Moodlesta löytyvien materiaalien ohella

Kasvatus:
Lukupiirikirjoina (yhteiset kaikille) Paalasmaa, J. 2016. Maailman parhaat kasvatusajatukset sekä Salmela-Aro, K. 2018. Oppiminen ja motivaatio.

Oppimistehtävien tukena vähintään yksi seuraavista:
- Huotilainen, M. 2019. Näin aivot oppivat.
- Avola, P. & Pentikäinen, V. 2020. Kukoistava kasvatus.
- Hietanen, P. (toim.) 2019. Yhteistyövanhemmuuden käsikirja. https://issuu.com/ensi-jaturvakotienliitto/docs/yhteistyovanhemmuus._yhteistyovanhe

Erityispedagogiikka:
oppimistehtävän aihepiiriin linkittyvä kirjallisuus

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Kasvatus itsenäinen 81t
Erityiskasvatus itsenäinen 54t

Sisällön jaksotus

1.6.-31.7.2024

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Ei ole

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Ei ole

Kansainvälisyys

Englanninkielisen lähdekirjallisuuden hyödyntäminen.

Osassa oppimistehtäviä huomioidaan monikulttuurisuus kasvatuksessa ja erityiskasvatuksessa.

Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 31.05.2024

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Verkossa tapahtuva opiskelu

Yksikkö

Sosiaali- ja terveysala

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Sosionomin tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Maiju Ketko
  • Noora Katajisto
  • Minna Nurminen
Vastuuhenkilö

Minna Nurminen

Ryhmät
  • 23ASO
    Sosionomin tutkinto-ohjelma, monimuotototeutus

Tavoitteet (OJ)

- osaa nimetä keskeiset tekijät, jotka vaikuttavat yksilön kasvuun ja oppimiseen
- osaa kuvata kasvatustieteen keskeiset käsitteet, lähestymistavat ja teoriat
- hahmottaa ajattelun, tahdon, motivaation ja tunteiden merkityksen oppimisessa ja osaa
soveltaa tätä tietoa kasvun ja oppimisen tukemiseen
- tunnistaa omat vahvuutensa ja kehittämishaasteensa kasvattajana ja kehittää kasvatustietoisuuttaan
- osaa määritellä erityiskasvatuksen arvolähtökohdat, eettiset periaatteet sekä merkityksen yksilö-,yhteisö- ja yhteiskuntatasolla
- osaa selittää erityisen tuen tarpeita, arviointitapoja, tukitoimia sekä ekokulttuurisen ja moniammatillisen erityiskasvatuksen periaatteita
- osaa jäsentää erityiskasvatuksen periaatteita, ilmiöitä, tukitoimia ja sosionomin roolia elämänkulun eri vaiheissa

Sisältö (OJ)

Kasvatus:
- kasvatustietoisuus ja – tieto käsitteinä ja ilmiöinä
- minä kasvattajana
- kasvatus ja auktoriteetti
- erilaiset oppimiskäsitykset,
- oppimisen vaikuttavat motivaatio- ja uskomustekijät sekä oppimisen tukeminen
Erityiskasvatus:
- erityiskasvatuksen lähestymistavat ja peruskäsitteet sekä ihmiskäsitys, ihmisarvo, itsemääräämisoikeus,
osallisuus, segregaatio, integraatio, inkluusio
- sosioemotionaaliset vaikeudet, neuropsykiatriset häiriöt, kielihäiriöt, oppimisvaikeudet, tukevat ja korvaavat
kommunikointimenetelmät, itsetunnon tukeminen, vertaistuki, ekokulttuurisuus, erityiskasvatuksen
moniammatillinen verkostotyö
Oma toteutus varhaiskasvatuksen erityskasvatuksesta, jossa sisältö keskittyy varhaiskasvatukseen ja päivähoidon toimintaympäristöön. Keskeistä on lapsen kehityksen ja oppimisen tuki, sekä tuen tarpeen tunnistaminen ja tarkoituksen mukaisen tuen järjestäminen. Varhaiskasvatuksen erityiskasvatuksessa painottuu lapsen kehityksen ja oppimisen tukeen liittyvä osaaminen.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Osaa tunnistaa ja määritellä alaan liittyvät ilmiöt ja peruskäsitteistön sekä teorian. Suhde tietoon pääosin toteavaa ja kuvailevaa.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Jäsentää alaan liittyvien ilmiöiden ja käsitteiden välisisiä suhteita. Osaa soveltaa käsitteitä ja teoriaa jäsentyneesti. Omaa kokemusten ja näkemysten reflektointia suhteessa teoriaan ja ammatilliseen osaamiseen. Suhde tietoon itsenäinen ote, problematisointia mukana.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Ymmärtää laaja-alaisia kokonaisuuksia ja niiden välisiä suhteita. Analysoi teoriaa ja käytäntöjä sekä ilmiöiden välisiä suhteita. Yhdistää pedagogista osaamista ammatilliseen kontekstiin. Luova, kehittävä, innovatiivinen ote. Suhde tietoon erittelevä, argumentoiva ja analyyttinen.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Hylätty
Opiskelijan osaamistavoitteet eivät toteudu tai toteutuvat vain osittain.
Sisällön hallinta on epäjohdonmukaista ja puutteellista tai/ja virheellistä. Suhde tietoon lainaava.

Aika ja paikka

Itsenäisesti verkossa keväällä 2024 tehtävä opintojakso. Toteutus avoinna 1.1.-19.5.2024.
Kaikki tehtävät tulee olla palautettuna 19.5.2024 mennessä.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Tenttiä ei ole. Opiskelijalla on mahdollisuus korottaa koko opintojakson arvosanaa kerran. Tästä sovitaan erikseen vastuuopettajan kanssa.

Hylätyn osasuorituksen kohdalla sovitaan vastuuopettajan kanssa siitä, miten tehtävää tulee täydentää, jotta se on hyväksytty.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

- Aloitustehtävä asteikolla hyväksytty/hylätty
- Kasvatusajatukset osion tehtävä asteikolla hyväksytty/hylätty
- Motivaatio ja oppiminen osion tehtävät asteikolla hyväksytty/hylätty
- Kasvatuksen osion reflektoiva essee asteikolla 0 - 5.

- Erityiskasvatuksen lakiperusta osion tehtävä hyväksytty/hylätty
- Erityiskasvatuksen käsitteet osion tehtävä hyväksytty/hylätty
- Erityiskasvatuksen reflektoiva tehtävä asteikolla 0 - 5

- Kurssin päätös ja palaute osion tehtävä suoritettu

Reflektoivan esseen/tehtävän arvioinnissa huomiota kiinnitetään seuraaviin asioihin: tehtävänannon noudattaminen, aiheen rajaaminen / perusteleminen, työn selkeä rakenne, lähdekirjallisuuden monipuolinen käyttö, teorian peilaaminen käytäntöön / omakohtaisiin kokemuksiin, sosionomin näkökulma, pohdinta / reflektio.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Pääsääntöisesti itsenäisesti verkossa tehtävä opintojakso, johon kuuluu orientaatiokerta ja loppukeskustelu. Opetusmenetelminä itsenäinen verkkotyöskentely ja verkkokeskusteluihin osallistuminen ohjeistuksen mukaisesti.

Aiemmin kesken jääneen opintojakson osasuorituksia ei huomioida osana verkkototeutusta.

Jos verkkototeutus jää kesken, niin opiskelijan tulee ilmoittautua uudelle toteutukselle ja suorittaa koko opintojakso uudelleen.

Oppimateriaalit

Moodlesta löytyvien materiaalien ohella

Kasvatus:
Lukupiirikirjoina (yhteiset kaikille) Paalasmaa, J. 2016. Maailman parhaat kasvatusajatukset sekä Salmela-Aro, K. 2018. Oppiminen ja motivaatio.

Oppimistehtävien tukena vähintään yksi seuraavista:
- Huotilainen, M. 2019. Näin aivot oppivat.
- Avola, P. & Pentikäinen, V. 2020. Kukoistava kasvatus.
- Hietanen, P. (toim.) 2019. Yhteistyövanhemmuuden käsikirja. https://issuu.com/ensi-jaturvakotienliitto/docs/yhteistyovanhemmuus._yhteistyovanhe

Erityispedagogiikka:
oppimistehtävän aihepiiriin linkittyvä kirjallisuus

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Orientaatio 1,5h
Kasvatus itsenäinen 79 t
Erityiskasvatus itsenäinen 53,5 h
Lopuyhteenveto 3 h

Sisällön jaksotus

1.1. - 19.5.2024

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Ei ole

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Ei ole

Kansainvälisyys

Englanninkielisen lähdekirjallisuuden hyödyntäminen.

Osassa oppimistehtäviä huomioidaan monikulttuurisuus kasvatuksessa ja erityiskasvatuksessa.

Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Kaikkia osasuorituksia ei ole palautettu määräaikaan mennessä tai jokin osasuoritus on arvioitu hylätyksi.

Ilmoittautumisaika

23.05.2023 - 01.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 05.11.2023

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sosionomi

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Sosionomin tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Piia Roos
  • Minna Nurminen
  • Nina Himanko
  • Terhikki Hulkko-Haavisto
Ryhmät
  • 22SO
    Sosionomin tutkinto-ohjelma päivätoteutus

Tavoitteet (OJ)

- osaa nimetä keskeiset tekijät, jotka vaikuttavat yksilön kasvuun ja oppimiseen
- osaa kuvata kasvatustieteen keskeiset käsitteet, lähestymistavat ja teoriat
- hahmottaa ajattelun, tahdon, motivaation ja tunteiden merkityksen oppimisessa ja osaa
soveltaa tätä tietoa kasvun ja oppimisen tukemiseen
- tunnistaa omat vahvuutensa ja kehittämishaasteensa kasvattajana ja kehittää kasvatustietoisuuttaan
- osaa määritellä erityiskasvatuksen arvolähtökohdat, eettiset periaatteet sekä merkityksen yksilö-,yhteisö- ja yhteiskuntatasolla
- osaa selittää erityisen tuen tarpeita, arviointitapoja, tukitoimia sekä ekokulttuurisen ja moniammatillisen erityiskasvatuksen periaatteita
- osaa jäsentää erityiskasvatuksen periaatteita, ilmiöitä, tukitoimia ja sosionomin roolia elämänkulun eri vaiheissa

Sisältö (OJ)

Kasvatus:
- kasvatustietoisuus ja – tieto käsitteinä ja ilmiöinä
- minä kasvattajana
- kasvatus ja auktoriteetti
- erilaiset oppimiskäsitykset,
- oppimisen vaikuttavat motivaatio- ja uskomustekijät sekä oppimisen tukeminen
Erityiskasvatus:
- erityiskasvatuksen lähestymistavat ja peruskäsitteet sekä ihmiskäsitys, ihmisarvo, itsemääräämisoikeus,
osallisuus, segregaatio, integraatio, inkluusio
- sosioemotionaaliset vaikeudet, neuropsykiatriset häiriöt, kielihäiriöt, oppimisvaikeudet, tukevat ja korvaavat
kommunikointimenetelmät, itsetunnon tukeminen, vertaistuki, ekokulttuurisuus, erityiskasvatuksen
moniammatillinen verkostotyö
Oma toteutus varhaiskasvatuksen erityskasvatuksesta, jossa sisältö keskittyy varhaiskasvatukseen ja päivähoidon toimintaympäristöön. Keskeistä on lapsen kehityksen ja oppimisen tuki, sekä tuen tarpeen tunnistaminen ja tarkoituksen mukaisen tuen järjestäminen. Varhaiskasvatuksen erityiskasvatuksessa painottuu lapsen kehityksen ja oppimisen tukeen liittyvä osaaminen.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Osaa tunnistaa ja määritellä alaan liittyvät ilmiöt ja peruskäsitteistön sekä teorian. Suhde tietoon pääosin toteavaa ja kuvailevaa.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Jäsentää alaan liittyvien ilmiöiden ja käsitteiden välisisiä suhteita. Osaa soveltaa käsitteitä ja teoriaa jäsentyneesti. Omaa kokemusten ja näkemysten reflektointia suhteessa teoriaan ja ammatilliseen osaamiseen. Suhde tietoon itsenäinen ote, problematisointia mukana.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Ymmärtää laaja-alaisia kokonaisuuksia ja niiden välisiä suhteita. Analysoi teoriaa ja käytäntöjä sekä ilmiöiden välisiä suhteita. Yhdistää pedagogista osaamista ammatilliseen kontekstiin. Luova, kehittävä, innovatiivinen ote. Suhde tietoon erittelevä, argumentoiva ja analyyttinen.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Hylätty
Opiskelijan osaamistavoitteet eivät toteudu tai toteutuvat vain osittain.
Sisällön hallinta on epäjohdonmukaista ja puutteellista tai/ja virheellistä. Suhde tietoon lainaava.

Aika ja paikka

KASVATUS
25.8. Aloitusinfo ja tehtävien anto sekä kasvatus, kasvatustietoisuus, auktoriteetti, arvot, etiikka, lähikehityksen vyöhyke ja tehtävien ohjeistus + ennakkotehtävän purku

30.8 R1: Oppimiskäsitykset ja R2: Vuorovaikutuksen merkitys, oppimisen omistajuus
1.9. R1: Vuorovaikutuksen merkitys, oppimisen omistajuus ja R2: Oppimiskäsitykset

5.9. R1: Motivaatio oppimisessa ja R2: Osallisuus ja kasvatusyhteistyö + haastattelun purku
13.9. R1: Osallisuus ja kasvatusyhteistyö ja R2:Motivaatio oppimisessa + elämänjanan purku

21.9. R1: Yksilöllisyys / yhteisöllisyys oppimisessa (motivaatio jatkuu) ja R2: Elinikäinen oppiminen, minä kasvattajana + lukupiiri -tehtävän purku
27.9. R1: Elinikäinen oppiminen, minä kasvattajana ja R2: Yksilöllisyys / yhteisöllisyys oppimisessa (motivaatio jatkuu) + itsenäistä työskentelyä / loppukeskusteluun valmistautuminen

4.10 ja 5.10 LOPPUKESKUSTELUT (opiskelija osallistuu vain toiseen)

ERITYISKASVATUS
INFO 21.9 klo 14.15-15 (jatkuu Moduuli-infolla)
22.9 Aloitus / opintojakson sisältö, oppimistehtävien ohjeistus, erityiskasvatuksen arvot ja eettiset periaatteet + ryhmätyön aloitus

28.9 R1: Erityiskasvatuksen merkitys yksilö-, yhteisö- ja yhteiskuntatasolla, erityisen tuen tarpeen arviointi, ekokulttuurisuus ja moniammatillisuus
6.10 R2: Erityiskasvatuksen merkitys yksilö-, yhteisö- ja yhteiskuntatasolla, erityisen tuen tarpeen arviointi, ekokulttuurisuus ja moniammatillisuus

11.10 R2: Erityisen tuen muodot
12.10 R1: Erityisen tuen muodot

30.10 KAIKKI: yhteenvetoa erityiskasvatuksen osuudesta
1.11 R2: Ryhmätehtävien purku
2.11 R1: Ryhmätehtävien purku

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

ei tenttiä

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

TÓTEUTUS LÄHIOPETUKSENA:
KASVATUS
Lukupiiri, haastattelu ja elämänjana hyväksytty/hylätty - huom. hyväksytyn raja H3
Reflektoiva yhteenveto esitysasteikolla 0-5 (tehtävänannon noudattaminen, aiheen rajaaminen / perusteleminen, työn selkeä rakenne, lähdekirjallisuuden monipuolinen käyttö, teorian peilaaminen käytäntöön / omakohtaisiin kokemuksiin, sosionomin näkökulma, pohdinta / reflektio)

ERITYISPEDAGOGIIKKA
Oppimistehtävä arvioidaan 0-5. Pääpaino arvioinnissa on kirjallisessa osuudessa (tehtävänannon noudattaminen, aiheen rajaaminen, lähdekirjallisuuden monipuolinen käyttö, teorian peilaaminen käytäntöön / omakohtaisiin kokemuksiin, sosionomin näkäkulma, pohdinta / reflektio). Ansiokas suullinen esitys nostaa arvosanaa ja huonosti valmisteltu suullinen esitys puolestaan laskee sitä.

TOTEUTUS VERKKO-OPISKELUNA
- Aloitustehtävä asteikolla hyväksytty/hylätty
- Kasvatusajatukset osion tehtävä asteikolla hyväksytty/hylätty
- Motivaatio ja oppiminen osion tehtävät asteikolla hyväksytty/hylätty
- Kasvatuksen osion reflektoiva essee asteikolla 0 - 5.

- Erityiskasvatuksen lakiperusta osion tehtävä hyväksytty/hylätty
- Erityiskasvatuksen käsitteet osion tehtävä hyväksytty/hylätty
- Erityiskasvatuksen reflektoiva essee asteikolla 0 - 5

- Kurssin päätös ja palaute osion tehtävä suoritettu

Reflektoivan esseen arvioinnissa huomiota kiinnitetään seuraaviin asioihin: tehtävänannon noudattaminen, aiheen rajaaminen / perusteleminen, työn selkeä rakenne, lähdekirjallisuuden monipuolinen käyttö, teorian peilaaminen käytäntöön / omakohtaisiin kokemuksiin, sosionomin näkökulma, pohdinta / reflektio.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Lähiopetustoteutus
- luennot, ryhmätyöt ja Itsenäinen työskentely

Verkkototeutus:
- Itsenäinen työskentely ja verkkokeskustelut

Oppimateriaalit

Kasvatus:
Paalasmaa, J. 2016. Maailman parhaat kasvatusajatukset. LUKUPIIRI-kirja

Reflektoivan esseen tukena yksi seuraavista (soveltuvin osin):
- Salmela-Aro, K. 2018. Oppiminen ja motivaatio.
- Avola, P. & Pentikäinen, V. 2020, Kukoistava kasvatus.
- Huotilainen, M. 2019. Näin aivot oppivat.
- Yhteistyövanhemmuuden käsikirja
https://issuu.com/ensi-jaturvakotienliitto/docs/yhteistyovanhemmuus._yhteistyovanhe

KV-näkökulma / keskustellen opetuksen yhteydessä

Erityispedagogiikka:
oppimistehtävän aihepiiriin linkittyvä kirjallisuus

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Kasvatus: opetus 30 t, itsenäinen 51t

Erityiskasvatus: opetus 20t, itsenäinen 34t

Sisällön jaksotus

Kasvatus ajalla 25.8.-27.9.2023
Erityiskasvatus ajalla 22.9.-2.11.2023

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Vaihtoehtoinen suoritustapa:

Kasvatus ja erityiskasvatus verkkototeutuksena (itsenäinen työskentely, ei osallistumista lähiopetukseen). Toetutukseen otetaan maksimissaan 20 opiskelijaa ilmoittatumisjärjestyksessä.

Verkkototeutuksessa painottuvat kirjalliset tehtävät sekä itsenäinen opetusmateriaaleihin ja kirjallisuuteen perehtyminen. Lähiopetukseen pohjautuva toteutus eroaa verkkototeutuksesta siinä, että kirjalliset suoritukset korvautuvat osin suullisilla suorituksilla.

Jos kasvatuksen osuus hyväksiluetaan aiemmilla opinnoilla (kasvatustieteen perusopinnot, alle 10v sitten suoritetut), niin erityispedagogiikan osuuden voi tehdä halutessaan itsenäisesti => ei osallistumista yhteiseen opetukseen / tehtävän tekemiseen => tilalla laajennettu oppimistehtävä.

Kansainvälisyys

Comparing educational systems in different countries / group discussion

Ilmoittautumisaika

03.04.2023 - 15.05.2023

Ajoitus

01.06.2023 - 31.07.2023

Laajuus

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Verkossa tapahtuva opiskelu

Yksikkö

Sosionomi

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 40

Koulutus
  • Sosionomin tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Piia Roos
  • Minna Nurminen
  • Nina Himanko
  • Terhikki Hulkko-Haavisto
Vastuuhenkilö

Vesa Joutsen

Tavoitteet (OJ)

- osaa nimetä keskeiset tekijät, jotka vaikuttavat yksilön kasvuun ja oppimiseen
- osaa kuvata kasvatustieteen keskeiset käsitteet, lähestymistavat ja teoriat
- hahmottaa ajattelun, tahdon, motivaation ja tunteiden merkityksen oppimisessa ja osaa
soveltaa tätä tietoa kasvun ja oppimisen tukemiseen
- tunnistaa omat vahvuutensa ja kehittämishaasteensa kasvattajana ja kehittää kasvatustietoisuuttaan
- osaa määritellä erityiskasvatuksen arvolähtökohdat, eettiset periaatteet sekä merkityksen yksilö-,yhteisö- ja yhteiskuntatasolla
- osaa selittää erityisen tuen tarpeita, arviointitapoja, tukitoimia sekä ekokulttuurisen ja moniammatillisen erityiskasvatuksen periaatteita
- osaa jäsentää erityiskasvatuksen periaatteita, ilmiöitä, tukitoimia ja sosionomin roolia elämänkulun eri vaiheissa

Sisältö (OJ)

Kasvatus:
- kasvatustietoisuus ja – tieto käsitteinä ja ilmiöinä
- minä kasvattajana
- kasvatus ja auktoriteetti
- erilaiset oppimiskäsitykset,
- oppimisen vaikuttavat motivaatio- ja uskomustekijät sekä oppimisen tukeminen
Erityiskasvatus:
- erityiskasvatuksen lähestymistavat ja peruskäsitteet sekä ihmiskäsitys, ihmisarvo, itsemääräämisoikeus,
osallisuus, segregaatio, integraatio, inkluusio
- sosioemotionaaliset vaikeudet, neuropsykiatriset häiriöt, kielihäiriöt, oppimisvaikeudet, tukevat ja korvaavat
kommunikointimenetelmät, itsetunnon tukeminen, vertaistuki, ekokulttuurisuus, erityiskasvatuksen
moniammatillinen verkostotyö
Oma toteutus varhaiskasvatuksen erityskasvatuksesta, jossa sisältö keskittyy varhaiskasvatukseen ja päivähoidon toimintaympäristöön. Keskeistä on lapsen kehityksen ja oppimisen tuki, sekä tuen tarpeen tunnistaminen ja tarkoituksen mukaisen tuen järjestäminen. Varhaiskasvatuksen erityiskasvatuksessa painottuu lapsen kehityksen ja oppimisen tukeen liittyvä osaaminen.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Osaa tunnistaa ja määritellä alaan liittyvät ilmiöt ja peruskäsitteistön sekä teorian. Suhde tietoon pääosin toteavaa ja kuvailevaa.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Jäsentää alaan liittyvien ilmiöiden ja käsitteiden välisisiä suhteita. Osaa soveltaa käsitteitä ja teoriaa jäsentyneesti. Omaa kokemusten ja näkemysten reflektointia suhteessa teoriaan ja ammatilliseen osaamiseen. Suhde tietoon itsenäinen ote, problematisointia mukana.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Ymmärtää laaja-alaisia kokonaisuuksia ja niiden välisiä suhteita. Analysoi teoriaa ja käytäntöjä sekä ilmiöiden välisiä suhteita. Yhdistää pedagogista osaamista ammatilliseen kontekstiin. Luova, kehittävä, innovatiivinen ote. Suhde tietoon erittelevä, argumentoiva ja analyyttinen.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Hylätty
Opiskelijan osaamistavoitteet eivät toteudu tai toteutuvat vain osittain.
Sisällön hallinta on epäjohdonmukaista ja puutteellista tai/ja virheellistä. Suhde tietoon lainaava.

Aika ja paikka

Itsenäisesti verkossa kesällä 2023 tehtävä opintojakso. Toteutus avoinna 1.6.-31.7.2023.
Kaikki tehtävät tulee olla palautettuna 31.7.2023 mennessä.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

tenttiä ei ole. Opiskelijalla on mahdollisuus korottaa koko opintojakson arvosanaa kerran. tsätä sovitaan erikseen vastuuopettajan kanssa.

Hylätyn osasuorituksen kohdalla sovitaan vastuuopettajan kanssa siitä, miten tehtävää tulee täydentää, jotta se on hyväksytty.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

- Aloitustehtävä asteikolla hyväksytty/hylätty
- Kasvatusajatukset osion tehtävä asteikolla hyväksytty/hylätty
- Motivaatio ja oppiminen osion tehtävät asteikolla hyväksytty/hylätty
- Kasvatuksen osion reflektoiva essee asteikolla 0 - 5.

- Erityiskasvatuksen lakiperusta osion tehtävä hyväksytty/hylätty
- Erityiskasvatuksen käsitteet osion tehtävä hyväksytty/hylätty
- Erityiskasvatuksen reflektoiva essee asteikolla 0 - 5

- Kurssin päätös ja palaute osion tehtävä suoritettu

Reflektoivan esseen arvioinnissa huomiota kiinnitetään seuraaviin asioihin: tehtävänannon noudattaminen, aiheen rajaaminen / perusteleminen, työn selkeä rakenne, lähdekirjallisuuden monipuolinen käyttö, teorian peilaaminen käytäntöön / omakohtaisiin kokemuksiin, sosionomin näkökulma, pohdinta / reflektio.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Itsenäisesti verkossa tehtävä opintojakso, joka ei sisällä kontaktiopetusta. Opetusmenetelminä itsenäinen verkkotyöskentely ja verkkokeskusteluihin osallistuminen ohjeistuksen mukaisesti.

Aiemmin kesken jääneen opintojakson osasuorituksia ei huomioida osana verkkototeutusta.

Jos verkkototeutus jää kesällä kesken, niin opiskelijan tulee ilmoittatutua uudelle toteutukselle ja suorittaa koko opintojakso uudelleen.

Oppimateriaalit

Moodlesta löytyvien materiaalien ohella

Kasvatus:
Lukupiirikirjoina (yhteiset kaikille) Paalasmaa, J. 2016. Maailman parhaat kasvatusajatukset sekä Salmela-Aro, K. 2018. Oppiminen ja motivaatio.

Oppimistehtävien tukena vähintään yksi seuraavista:
- Huotilainen, M. 2019. Näin aivot oppivat.
- Avola, P. & Pentikäinen, V. 2020. Kukoistava kasvatus.
- Hietanen, P. (toim.) 2019. Yhteistyövanhemmuuden käsikirja. https://issuu.com/ensi-jaturvakotienliitto/docs/yhteistyovanhemmuus._yhteistyovanhe

Erityispedagogiikka:
oppimistehtävän aihepiiriin linkittyvä kirjallisuus

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

kasvatus itsenäinen 81t
erityiskasvatus itsenäinen 54t

Sisällön jaksotus

1.6.-31.7.2023

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

ei ole

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

ei ole

Kansainvälisyys

Englanninkielisen lähdekirjallisuuden hyödyntäminen.

Osassa oppimistehtäviä huomioidaan monikulttuurisuus kasvatuksessa ja erityiskasvatuksessa.

Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Kaikkia osasuorituksia ei ole palautettu määräaikaan mennessä tai jokin osasuoritus on arvioitu hylätyksi.

Ilmoittautumisaika

23.11.2022 - 25.01.2023

Ajoitus

01.01.2023 - 31.05.2023

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sosionomi

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Sosionomin tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Maiju Ketko
  • Piia Roos
  • Minna Nurminen
Vastuuhenkilö

Piia Roos

Ryhmät
  • 22ASO
    Sosionomin tutkinto-ohjelma, monimuotototeutus

Tavoitteet (OJ)

- osaa nimetä keskeiset tekijät, jotka vaikuttavat yksilön kasvuun ja oppimiseen
- osaa kuvata kasvatustieteen keskeiset käsitteet, lähestymistavat ja teoriat
- hahmottaa ajattelun, tahdon, motivaation ja tunteiden merkityksen oppimisessa ja osaa
soveltaa tätä tietoa kasvun ja oppimisen tukemiseen
- tunnistaa omat vahvuutensa ja kehittämishaasteensa kasvattajana ja kehittää kasvatustietoisuuttaan
- osaa määritellä erityiskasvatuksen arvolähtökohdat, eettiset periaatteet sekä merkityksen yksilö-,yhteisö- ja yhteiskuntatasolla
- osaa selittää erityisen tuen tarpeita, arviointitapoja, tukitoimia sekä ekokulttuurisen ja moniammatillisen erityiskasvatuksen periaatteita
- osaa jäsentää erityiskasvatuksen periaatteita, ilmiöitä, tukitoimia ja sosionomin roolia elämänkulun eri vaiheissa

Sisältö (OJ)

Kasvatus:
- kasvatustietoisuus ja – tieto käsitteinä ja ilmiöinä
- minä kasvattajana
- kasvatus ja auktoriteetti
- erilaiset oppimiskäsitykset,
- oppimisen vaikuttavat motivaatio- ja uskomustekijät sekä oppimisen tukeminen
Erityiskasvatus:
- erityiskasvatuksen lähestymistavat ja peruskäsitteet sekä ihmiskäsitys, ihmisarvo, itsemääräämisoikeus,
osallisuus, segregaatio, integraatio, inkluusio
- sosioemotionaaliset vaikeudet, neuropsykiatriset häiriöt, kielihäiriöt, oppimisvaikeudet, tukevat ja korvaavat
kommunikointimenetelmät, itsetunnon tukeminen, vertaistuki, ekokulttuurisuus, erityiskasvatuksen
moniammatillinen verkostotyö
Oma toteutus varhaiskasvatuksen erityskasvatuksesta, jossa sisältö keskittyy varhaiskasvatukseen ja päivähoidon toimintaympäristöön. Keskeistä on lapsen kehityksen ja oppimisen tuki, sekä tuen tarpeen tunnistaminen ja tarkoituksen mukaisen tuen järjestäminen. Varhaiskasvatuksen erityiskasvatuksessa painottuu lapsen kehityksen ja oppimisen tukeen liittyvä osaaminen.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Osaa tunnistaa ja määritellä alaan liittyvät ilmiöt ja peruskäsitteistön sekä teorian. Suhde tietoon pääosin toteavaa ja kuvailevaa.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Jäsentää alaan liittyvien ilmiöiden ja käsitteiden välisisiä suhteita. Osaa soveltaa käsitteitä ja teoriaa jäsentyneesti. Omaa kokemusten ja näkemysten reflektointia suhteessa teoriaan ja ammatilliseen osaamiseen. Suhde tietoon itsenäinen ote, problematisointia mukana.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Ymmärtää laaja-alaisia kokonaisuuksia ja niiden välisiä suhteita. Analysoi teoriaa ja käytäntöjä sekä ilmiöiden välisiä suhteita. Yhdistää pedagogista osaamista ammatilliseen kontekstiin. Luova, kehittävä, innovatiivinen ote. Suhde tietoon erittelevä, argumentoiva ja analyyttinen.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Hylätty
Opiskelijan osaamistavoitteet eivät toteudu tai toteutuvat vain osittain.
Sisällön hallinta on epäjohdonmukaista ja puutteellista tai/ja virheellistä. Suhde tietoon lainaava.

Aika ja paikka

AIKATAULU / KASVATUS

ennakkotehtävä => ohjeistus Moodlessa

1) 25.1.2023 KLO 13-16 aloitus: tehtävien ohjeistus, kasvatus, kasvatustietoisuus, arvot, etiikka, (ennakkotehtävän purku)
2) 22.2.2023 klo 9-12 Elämänjana-tehtävän purku
RYHMÄ A: vuorovaikutuksen merkitys, oppimisen omistajuus / osallisuus ja motivaatio
RYHMÄ B: elinikäinen oppiminen, jaettu vanhemmuus, minä kasvattajana
3) 22.3.2023 klo 9-12 Lukupiiri-tehtävän purku
RYHMÄ A: elinikäinen oppiminen, jaettu vanhemmuus, minä kasvattajana
RYHMÄ B: vuorovaikutuksen merkitys, oppimisen omistajuus / osallisuus ja motivaatio
HUOM; TÄTÄ ENNEN VALMIINA LUKUPIIRIKOOSTEET (ITSENÄINEN TYÖSKENTELY)
4) 18.4.2023 klo 9-12 oppimiskäsitykset, kasvatustyylit, motivaatio, lähikehityksen vyöhyke, yksilöllisyys/ yhteisöllisyys oppimisessa

AIKATAULU / ERITYISKASVATUS

1) 21.3.2023 klo 9-12 opintojakson sisältö, oppimistehtävän ohjeistus, erityiskasvatuksen arvot ja eettiset periaatteet, erityiskasvatuksen merkitys yksilö-, yhteisö- ja yhteiskuntatasolla, erityisen tuen tarpeen arviointi, ekokulttuurisuus ja moniammatillisuus

2) oppimistehtävien purku (videototeutus)

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Ei tenttiä

Tutkintosäännön mukaan opiskelijalla on oikeus korottaa saamaansa arvosanaa kertaalleen. Suoritustavasta sovitaan erikseen opettajien kanssa. Aikaa korottamiselle on kuukausi arvioinnin saamisesta.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakson suorittaminen edellyttää läsnäolo kontaktiopetuksissa ja opintojaksoon liittyvien tehtävien tekeminen sovitussa aikataulussa. Poikkeustapauksista sovitaan erikseen opintojakson vastuuopettajan kanssa.

Kasvatus / tehtävät:
Lukupiiri, haastattelu ja elämänjana hyväksytty/hylätty - huom. hyväksytyn raja H3

Oppimispäiväkirja arvioidaan 1-5 (tehtävänannon noudattaminen, aiheen rajaaminen / perusteleminen, työn selkeä rakenne, lähdekirjallisuuden monipuolinen käyttö, teorian peilaaminen käytäntöön / omakohtaisiin kokemuksiin, pohdinta / reflektio)

Erityispedagogiikka / tehtävä: oppimistehtävä arvioidaan 1-5. Pääpaino arvioinnissa on kirjallisessa osuudessa (tehtävänannon noudattaminen, aiheen rajaaminen, lähdekirjallisuuden monipuolinen käyttö, teorian peilaaminen käytäntöön / omakohtaisiin kokemuksiin, pohdinta / reflektio). Ansiokas suullinen esitys nostaa arvosanaa ja huonosti valmisteltu suullinen esitys puolestaan laskee sitä.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Lähiopetus: luennot, ryhmätyöt
Itsenäinen työskentely: oppimispäiväkirja, ryhmätehtävä

Oppimateriaalit

Kasvatus:
Paalasmaa, J. Maailman parhaat kasvatusajatukset. LUKUPIIRI-kirja

Oppimispäiväkirjan tukena toista seuraavista:
- Salmela-Aro, K. 2018. Oppiminen ja motivaatio.
- Huotilainen, M. 2019. Näin aivot oppivat.

Erityispedagogiikka:
oppimistehtävän aihepiiriin linkittyvä kirjallisuus

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

kasvatus
opetus 18t, itsenäinen 63t
erityiskasvatus
opetus 22t, itsenäinen 32t

Sisällön jaksotus

kasvatus ajalla tammi-maaliskuu 2023
erityiskasvatus ajalla helmi-maaliskuu 2023

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

ei ole

Kansainvälisyys

KV-opiskelijoita 8 ryhmän mukana
Koulujärjestelmä meillä ja muualla

Ilmoittautumisaika

02.07.2022 - 30.09.2022

Ajoitus

05.10.2022 - 14.12.2022

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sosionomi

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 100

Koulutus
  • Sosionomin tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Piia Roos
Vastuuhenkilö

Piia Roos

Ryhmät
  • 21SO
    Sosionomin tutkinto-ohjelma, päivätoteutus

Tavoitteet (OJ)

- osaa nimetä keskeiset tekijät, jotka vaikuttavat yksilön kasvuun ja oppimiseen
- osaa kuvata kasvatustieteen keskeiset käsitteet, lähestymistavat ja teoriat
- hahmottaa ajattelun, tahdon, motivaation ja tunteiden merkityksen oppimisessa ja osaa
soveltaa tätä tietoa kasvun ja oppimisen tukemiseen
- tunnistaa omat vahvuutensa ja kehittämishaasteensa kasvattajana ja kehittää kasvatustietoisuuttaan
- osaa määritellä erityiskasvatuksen arvolähtökohdat, eettiset periaatteet sekä merkityksen yksilö-,yhteisö- ja yhteiskuntatasolla
- osaa selittää erityisen tuen tarpeita, arviointitapoja, tukitoimia sekä ekokulttuurisen ja moniammatillisen erityiskasvatuksen periaatteita
- osaa jäsentää erityiskasvatuksen periaatteita, ilmiöitä, tukitoimia ja sosionomin roolia elämänkulun eri vaiheissa

Sisältö (OJ)

Kasvatus:
- kasvatustietoisuus ja – tieto käsitteinä ja ilmiöinä
- minä kasvattajana
- kasvatus ja auktoriteetti
- erilaiset oppimiskäsitykset,
- oppimisen vaikuttavat motivaatio- ja uskomustekijät sekä oppimisen tukeminen
Erityiskasvatus:
- erityiskasvatuksen lähestymistavat ja peruskäsitteet sekä ihmiskäsitys, ihmisarvo, itsemääräämisoikeus,
osallisuus, segregaatio, integraatio, inkluusio
- sosioemotionaaliset vaikeudet, neuropsykiatriset häiriöt, kielihäiriöt, oppimisvaikeudet, tukevat ja korvaavat
kommunikointimenetelmät, itsetunnon tukeminen, vertaistuki, ekokulttuurisuus, erityiskasvatuksen
moniammatillinen verkostotyö
Oma toteutus varhaiskasvatuksen erityskasvatuksesta, jossa sisältö keskittyy varhaiskasvatukseen ja päivähoidon toimintaympäristöön. Keskeistä on lapsen kehityksen ja oppimisen tuki, sekä tuen tarpeen tunnistaminen ja tarkoituksen mukaisen tuen järjestäminen. Varhaiskasvatuksen erityiskasvatuksessa painottuu lapsen kehityksen ja oppimisen tukeen liittyvä osaaminen.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Osaa tunnistaa ja määritellä alaan liittyvät ilmiöt ja peruskäsitteistön sekä teorian. Suhde tietoon pääosin toteavaa ja kuvailevaa.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Jäsentää alaan liittyvien ilmiöiden ja käsitteiden välisisiä suhteita. Osaa soveltaa käsitteitä ja teoriaa jäsentyneesti. Omaa kokemusten ja näkemysten reflektointia suhteessa teoriaan ja ammatilliseen osaamiseen. Suhde tietoon itsenäinen ote, problematisointia mukana.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Ymmärtää laaja-alaisia kokonaisuuksia ja niiden välisiä suhteita. Analysoi teoriaa ja käytäntöjä sekä ilmiöiden välisiä suhteita. Yhdistää pedagogista osaamista ammatilliseen kontekstiin. Luova, kehittävä, innovatiivinen ote. Suhde tietoon erittelevä, argumentoiva ja analyyttinen.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Hylätty
Opiskelijan osaamistavoitteet eivät toteudu tai toteutuvat vain osittain.
Sisällön hallinta on epäjohdonmukaista ja puutteellista tai/ja virheellistä. Suhde tietoon lainaava.

Aika ja paikka

AIKATAULU / KASVATUS

1) aloitus (kasvatus, kasvatustietoisuus, arvot, etiikka, tehtävien ohjeistus)

2) oppimiskäsitykset, kasvatustyylit

3) motivaatio, lähikehityksen vyöhyke, yksilöllisyys/ yhteisöllisyys oppimisessa (haastattelun purku)

4) vuorovaikutuksen merkitys, oppimisen omistajuus / osallisuus (elämänjana)

5) elinikäinen oppiminen, minä kasvattajana, (lukupiirit)
HUOM; TÄTÄ ENNEN VALMIINA LUKUPIIRIKOOSTEET (ITSENÄINEN TYÖSKENTELY)

AIKATAULU / ERITYISKASVATUS

1) aloitus / opintojakson sisältö, oppimistehtävän ohjeistus, erityiskasvatuksen arvot ja eettiset periaatteet + ITSENÄINEN TYÖSKENTELY

2) erityiskasvatuksen merkitys yksilö-, yhteisö- ja yhteiskuntatasolla, erityisen tuen tarpeen arviointi, ekokulttuurisuus ja moniammatillisuus

3) oppimistehtävien purku

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

ei tenttiä

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Kasvatus:
Lukupiiri, haastattelu ja elämänjana hyväksytty/hylätty - huom. hyväksytyn raja H3

Oppimispäiväkirja arvioidaan 1-5 (tehtävänannon noudattaminen, aiheen rajaaminen / perusteleminen, työn selkeä rakenne, lähdekirjallisuuden monipuolinen käyttö, teorian peilaaminen käytäntöön / omakohtaisiin kokemuksiin, sosionomin näkökulma, pohdinta / reflektio)

Erityispedagogiikka: oppimistehtävä arvioidaan 1-5. Pääpaino arvioinnissa on kirjallisessa osuudessa (tehtävänannon noudattaminen, aiheen rajaaminen, lähdekirjallisuuden monipuolinen käyttö, teorian peilaaminen käytäntöön / omakohtaisiin kokemuksiin, sosionomin näkäkulma, pohdinta / reflektio). Ansiokas suullinen esitys nostaa arvosanaa ja huonosti valmisteltu suullinen esitys puolestaan laskee sitä.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Lähiopetus: luennot, ryhmätyöt
Itsenäinen työskentely: oppimispäiväkirja, lukupiiri, oppimistehtävät, haastattelu

Oppimateriaalit

Kasvatus:
Paalasmaa, J. Maailman parhaat kasvatusajatukset. LUKUPIIRI-kirja

Oppimispäiväkirjan tukena yksi seuraavista:
- Salmela-Aro, K. 2018. Oppiminen ja motivaatio.
- Halinen, I., Hotulainen, R., Kauppinen, E., Nilivaara, P., Raami, A. & Vainikainen, M-P. 2016. Ajattelutaidot ja oppiminen.
- Ahtola, A. 2016. Psyykkinen hyvinvointi ja oppiminen.
- Huotilainen, M. 2019. Näin aivot oppivat.
- Savolainen, H., Vilkko, R. & Vähäkylä, L. (toim.) 2017. Oppimisen tulevaisuus.

KV-näkökulma / keskustellen opetuksen yhteydessä:

Inspirations from abroad : the impact of PISA on countries’ choice of reference societies in education
Santos, Íris; Centeno, Vera G. Tampere University; Education
2021-04-19

Erityispedagogiikka:
oppimistehtävän aihepiiriin linkittyvä kirjallisuus

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

kasvatus
opetus 18t, itsenäinen 63t
erityiskasvatus
opetus 22t, itsenäinen 32t

Sisällön jaksotus

kasvatus ajalla 5.10-15.11.2022
erityiskasvatus ajalla 21.11-14.12.2022

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Erityispedagogiikka
ei osallistumista yhteseen opetukseen / tehtävän tekemiseen => tilalla laajennettu oppimistehtävä

Kansainvälisyys

Comparing educational systems in different countries / group discussion

Ilmoittautumisaika

02.07.2022 - 31.07.2022

Ajoitus

02.09.2022 - 31.12.2022

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Avoin AMK

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 30

Koulutus
  • Sosionomin tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Piia Roos
Vastuuhenkilö

Piia Roos

Ryhmät
  • 22AVOSOVAKA
    Varhaiskasvatuksen opintoja 60 op, S2022

Tavoitteet (OJ)

- osaa nimetä keskeiset tekijät, jotka vaikuttavat yksilön kasvuun ja oppimiseen
- osaa kuvata kasvatustieteen keskeiset käsitteet, lähestymistavat ja teoriat
- hahmottaa ajattelun, tahdon, motivaation ja tunteiden merkityksen oppimisessa ja osaa
soveltaa tätä tietoa kasvun ja oppimisen tukemiseen
- tunnistaa omat vahvuutensa ja kehittämishaasteensa kasvattajana ja kehittää kasvatustietoisuuttaan
- osaa määritellä erityiskasvatuksen arvolähtökohdat, eettiset periaatteet sekä merkityksen yksilö-,yhteisö- ja yhteiskuntatasolla
- osaa selittää erityisen tuen tarpeita, arviointitapoja, tukitoimia sekä ekokulttuurisen ja moniammatillisen erityiskasvatuksen periaatteita
- osaa jäsentää erityiskasvatuksen periaatteita, ilmiöitä, tukitoimia ja sosionomin roolia elämänkulun eri vaiheissa

Sisältö (OJ)

Kasvatus:
- kasvatustietoisuus ja – tieto käsitteinä ja ilmiöinä
- minä kasvattajana
- kasvatus ja auktoriteetti
- erilaiset oppimiskäsitykset,
- oppimisen vaikuttavat motivaatio- ja uskomustekijät sekä oppimisen tukeminen
Erityiskasvatus:
- erityiskasvatuksen lähestymistavat ja peruskäsitteet sekä ihmiskäsitys, ihmisarvo, itsemääräämisoikeus,
osallisuus, segregaatio, integraatio, inkluusio
- sosioemotionaaliset vaikeudet, neuropsykiatriset häiriöt, kielihäiriöt, oppimisvaikeudet, tukevat ja korvaavat
kommunikointimenetelmät, itsetunnon tukeminen, vertaistuki, ekokulttuurisuus, erityiskasvatuksen
moniammatillinen verkostotyö
Oma toteutus varhaiskasvatuksen erityskasvatuksesta, jossa sisältö keskittyy varhaiskasvatukseen ja päivähoidon toimintaympäristöön. Keskeistä on lapsen kehityksen ja oppimisen tuki, sekä tuen tarpeen tunnistaminen ja tarkoituksen mukaisen tuen järjestäminen. Varhaiskasvatuksen erityiskasvatuksessa painottuu lapsen kehityksen ja oppimisen tukeen liittyvä osaaminen.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Osaa tunnistaa ja määritellä alaan liittyvät ilmiöt ja peruskäsitteistön sekä teorian. Suhde tietoon pääosin toteavaa ja kuvailevaa.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Jäsentää alaan liittyvien ilmiöiden ja käsitteiden välisisiä suhteita. Osaa soveltaa käsitteitä ja teoriaa jäsentyneesti. Omaa kokemusten ja näkemysten reflektointia suhteessa teoriaan ja ammatilliseen osaamiseen. Suhde tietoon itsenäinen ote, problematisointia mukana.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Ymmärtää laaja-alaisia kokonaisuuksia ja niiden välisiä suhteita. Analysoi teoriaa ja käytäntöjä sekä ilmiöiden välisiä suhteita. Yhdistää pedagogista osaamista ammatilliseen kontekstiin. Luova, kehittävä, innovatiivinen ote. Suhde tietoon erittelevä, argumentoiva ja analyyttinen.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Hylätty
Opiskelijan osaamistavoitteet eivät toteudu tai toteutuvat vain osittain.
Sisällön hallinta on epäjohdonmukaista ja puutteellista tai/ja virheellistä. Suhde tietoon lainaava.

Aika ja paikka

7S00EL46-3009 / 21AVOSOVAKA syksy 2021

AIKATAULU / ERKKA

1. pe 2.9. klo 16.30-18.45 ja la 3.9.2022 9-11.45 aloitus (opintojakson sisältö, oppimistehtävän ohjeistus, arvolähtökohdat, eettiset periaatteet) + erityiskasvatuksen merkitys yksilö-, yhteisö- ja yhteiskuntatasolla, erityisen tuen tarpeen arviointi, ekokulttuurisuus ja moniammatillisuus
4. pe 28.10 klo 14-18.45 oppimistehtävien purku

Tehtävä: ryhmätyö / yhteen erityisen tuen ryhmään perehtyminen, raportti ja suullinen esitys (1-5)

AIKATAULU / KASVATUS

1. pe 25.11 klo 14–18.45 tehtävien ohjeistus
kasvatus, kasvatustietoisuus, arvot, etiikka, motivaatio, lähikehityksen vyöhyke, yksilöllisyys/ yhteisöllisyys oppimisessa (haastattelun purku)
2. la 26.11. klo 9–15.15 oppimiskäsitykset, kasvatustyylit (elämänjana), elinikäinen oppiminen, minä kasvattajana, vuorovaikutuksen merkitys (lukupiiri)

tehtävät: lukupiiri (hyv/täyd), haastattelu (hyv/täyd), elämänjana (hyv/täyd), oppimispäiväkirja (arviointi 1-5)

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Kasvatus:
Lukupiiri, haastattelu ja elämänjana hyväksytty/hylätty - huom. hyväksytyn raja H3

Oppimispäiväkirja arvioidaan 1-5 (tehtävänannon noudattaminen, aiheen rajaaminen, lähdekirjallisuuden monipuolinen käyttö, teorian peilaaminen käytäntöön / omakohtaisiin kokemuksiin, pohdinta / reflektio)

Erityispedagogiikka: oppimistehtävä arvioidaan 1-5. Pääpaino arvioinnissa on kirjallisessa osuudessa (tehtävänannon noudattaminen, aiheen rajaaminen, lähdekirjallisuuden monipuolinen käyttö, teorian peilaaminen käytäntöön / omakohtaisiin kokemuksiin, pohdinta / reflektio). Ansiokas suullinen esitys nostaa arvosanaa ja huonosti valmisteltu suullinen esitys puolestaan laskee sitä.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Lähi-/etäopetus: luennot, ryhmätyöt
KASVATUS
Itsenäinen työskentely: lukupiiri, elämänjana tehtävä, haastattelutehtävä, oppimispäiväkirja
ERITYISPEDAGOGIIKKA
ryhmätyö

Oppimateriaalit

Kasvatus:

Paalasmaa, J. Maailman parhaat kasvatusajatukset => lukupiiri -kirja

Oppimispäiväkirjan tukena yksi seuraavista:
- Salmela-Aro, K. 2018. Oppiminen ja motivaatio.
- Halinen, I., Hotulainen, R., Kauppinen, E., Nilivaara, P., Raami, A. & Vainikainen, M-P. 2016. Ajattelutaidot ja oppiminen.
- Ahtola, A. 2016. Psyykkinen hyvinvointi ja oppiminen.
- Huotilainen, M. 2019. Näin aivot oppivat.
- Savolainen, H., Vilkko, R. & Vähäkylä, L. (toim.) 2017. Oppimisen tulevaisuus.
- Helenius, A. & Lummelahti, L. 2017. Varhaiskasvatus -perusteita
- Ahonen, L. & Roos, P. 2021. Untuvikot -alle 3-vuotiaiden pedagogiikka.

Erityispedagogiikka:
oppimistehtävän aihepiiriin linkittyvä kirjallisuus

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Kokonaisuus 5op= opiskelijan työ 135h
Kasvatus 3 op = opiskelijan työtä 81h, josta 16h opetusta
Erityiskasvatus 2op=opiskelijan työtä 54h, josta opetusta 16h

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Ei ole

Kansainvälisyys

yksi englanninkielinen artikkeli lähteenä jossakin oppimistehtävässä

Ilmoittautumisaika

01.12.2021 - 16.01.2022

Ajoitus

01.01.2022 - 31.03.2022

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sosionomi

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Sosionomin tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Piia Roos
Vastuuhenkilö

Piia Roos

Ryhmät
  • 21ASO
    Sosionomin tutkinto-ohjelma, monimuotototeutus

Tavoitteet (OJ)

- osaa nimetä keskeiset tekijät, jotka vaikuttavat yksilön kasvuun ja oppimiseen
- osaa kuvata kasvatustieteen keskeiset käsitteet, lähestymistavat ja teoriat
- hahmottaa ajattelun, tahdon, motivaation ja tunteiden merkityksen oppimisessa ja osaa
soveltaa tätä tietoa kasvun ja oppimisen tukemiseen
- tunnistaa omat vahvuutensa ja kehittämishaasteensa kasvattajana ja kehittää kasvatustietoisuuttaan
- osaa määritellä erityiskasvatuksen arvolähtökohdat, eettiset periaatteet sekä merkityksen yksilö-,yhteisö- ja yhteiskuntatasolla
- osaa selittää erityisen tuen tarpeita, arviointitapoja, tukitoimia sekä ekokulttuurisen ja moniammatillisen erityiskasvatuksen periaatteita
- osaa jäsentää erityiskasvatuksen periaatteita, ilmiöitä, tukitoimia ja sosionomin roolia elämänkulun eri vaiheissa

Sisältö (OJ)

Kasvatus:
- kasvatustietoisuus ja – tieto käsitteinä ja ilmiöinä
- minä kasvattajana
- kasvatus ja auktoriteetti
- erilaiset oppimiskäsitykset,
- oppimisen vaikuttavat motivaatio- ja uskomustekijät sekä oppimisen tukeminen
Erityiskasvatus:
- erityiskasvatuksen lähestymistavat ja peruskäsitteet sekä ihmiskäsitys, ihmisarvo, itsemääräämisoikeus,
osallisuus, segregaatio, integraatio, inkluusio
- sosioemotionaaliset vaikeudet, neuropsykiatriset häiriöt, kielihäiriöt, oppimisvaikeudet, tukevat ja korvaavat
kommunikointimenetelmät, itsetunnon tukeminen, vertaistuki, ekokulttuurisuus, erityiskasvatuksen
moniammatillinen verkostotyö
Oma toteutus varhaiskasvatuksen erityskasvatuksesta, jossa sisältö keskittyy varhaiskasvatukseen ja päivähoidon toimintaympäristöön. Keskeistä on lapsen kehityksen ja oppimisen tuki, sekä tuen tarpeen tunnistaminen ja tarkoituksen mukaisen tuen järjestäminen. Varhaiskasvatuksen erityiskasvatuksessa painottuu lapsen kehityksen ja oppimisen tukeen liittyvä osaaminen.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Osaa tunnistaa ja määritellä alaan liittyvät ilmiöt ja peruskäsitteistön sekä teorian. Suhde tietoon pääosin toteavaa ja kuvailevaa.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Jäsentää alaan liittyvien ilmiöiden ja käsitteiden välisisiä suhteita. Osaa soveltaa käsitteitä ja teoriaa jäsentyneesti. Omaa kokemusten ja näkemysten reflektointia suhteessa teoriaan ja ammatilliseen osaamiseen. Suhde tietoon itsenäinen ote, problematisointia mukana.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Ymmärtää laaja-alaisia kokonaisuuksia ja niiden välisiä suhteita. Analysoi teoriaa ja käytäntöjä sekä ilmiöiden välisiä suhteita. Yhdistää pedagogista osaamista ammatilliseen kontekstiin. Luova, kehittävä, innovatiivinen ote. Suhde tietoon erittelevä, argumentoiva ja analyyttinen.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Hylätty
Opiskelijan osaamistavoitteet eivät toteudu tai toteutuvat vain osittain.
Sisällön hallinta on epäjohdonmukaista ja puutteellista tai/ja virheellistä. Suhde tietoon lainaava.

Aika ja paikka

HUOM; MUUTOKSET MAHDOLLISIA

AIKATAULU / KASVATUS

ennakkotehtävä => ohjeistus Moodlessa

1) 26.1.2022 KLO 13-16 aloitus: tehtävien ohjeistus, kasvatus, kasvatustietoisuus, arvot, etiikka, (ennakkotehtävän purku) PAKOLLINEN / POISSAOLO KORVATTAVA

2) 27.1.2022 klo 9-12 oppimiskäsitykset, kasvatustyylit, motivaatio, lähikehityksen vyöhyke, yksilöllisyys/ yhteisöllisyys oppimisessa VAIHTOEHTOINEN SUORITUSTAPA

3) 24.2.2022 klo 13-16 vuorovaikutuksen merkitys, oppimisen omistajuus / osallisuus (elämänjana) VAIHTOEHTOINEN SUORITUSTAPA

4) 25.3.2022 klo 9-12 elinikäinen oppiminen, minä kasvattajana, (lukupiirit) PAKOLLINEN / POISSAOLO KORVATTAVA
HUOM; TÄTÄ ENNEN VALMIINA LUKUPIIRIKOOSTEET (ITSENÄINEN TYÖSKENTELY)

AIKATAULU / ERITYISKASVATUS

1) 25.2.2022 klo 9-12 opintojakson sisältö, oppimistehtävän ohjeistus, erityiskasvatuksen arvot ja eettiset periaatteet, erityiskasvatuksen merkitys yksilö-, yhteisö- ja yhteiskuntatasolla, erityisen tuen tarpeen arviointi, ekokulttuurisuus ja moniammatillisuus
VAIHTOEHTOINEN SUORITUSTAPA

2) 25.3.2022 klo 13-16 oppimistehtävien purku

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

ei tenttiä

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Kasvatus:
Lukupiiri, haastattelu ja elämänjana hyväksytty/hylätty - huom. hyväksytyn raja H3

Oppimispäiväkirja arvioidaan 1-5 (tehtävänannon noudattaminen, aiheen rajaaminen / perusteleminen, työn selkeä rakenne, lähdekirjallisuuden monipuolinen käyttö, teorian peilaaminen käytäntöön / omakohtaisiin kokemuksiin, pohdinta / reflektio)

Erityispedagogiikka: oppimistehtävä arvioidaan 1-5. Pääpaino arvioinnissa on kirjallisessa osuudessa (tehtävänannon noudattaminen, aiheen rajaaminen, lähdekirjallisuuden monipuolinen käyttö, teorian peilaaminen käytäntöön / omakohtaisiin kokemuksiin, pohdinta / reflektio). Ansiokas suullinen esitys nostaa arvosanaa ja huonosti valmisteltu suullinen esitys puolestaan laskee sitä.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Lähiopetus: luennot, ryhmätyöt
Itsenäinen työskentely: oppimispäiväkirja, ryhmätehtä

Oppimateriaalit

Kasvatus:
Paalasmaa, J. Maailman parhaat kasvatusajatukset. LUKUPIIRI-kirja

Oppimispäiväkirjan tukena yksi seuraavista:
- Salmela-Aro, K. 2018. Oppiminen ja motivaatio.
- Halinen, I., Hotulainen, R., Kauppinen, E., Nilivaara, P., Raami, A. & Vainikainen, M-P. 2016. Ajattelutaidot ja oppiminen.
- Ahtola, A. 2016. Psyykkinen hyvinvointi ja oppiminen.
- Huotilainen, M. 2019. Näin aivot oppivat.
- Savolainen, H., Vilkko, R. & Vähäkylä, L. (toim.) 2017. Oppimisen tulevaisuus.
- Helenius, A. & Lummelahti, L. 2017. Varhaiskasvatus -perusteita
- Ahonen, L. & Roos, P. 2021. Untuvikot -alle 3-vuotiaiden pedagogiikka.

Erityispedagogiikka:
oppimistehtävän aihepiiriin linkittyvä kirjallisuus

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

kasvatus
opetus 18t, itsenäinen 63t
erityiskasvatus
opetus 22t, itsenäinen 32t

Sisällön jaksotus

kasvatus ajalla tammi-maaliskuu 2022
erityiskasvatus ajalla helmi-maaliskuu 2022

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Kasvatus / vaihtoehtoinen suoritustapa konktaktiopetukselle
26.1. ei ole
27.1. oppimistehtävän tekeminen (oppimiskäsitykset)
24.2. oppimistehtävä (elämäjana)
25.3. ei ole

Erityispedagogiikka
laajennettu / kaksiosainen oppimistehtävä + tehtävän esittäminen ja muiden esityksiin osallistuminen (25.3.2022)