Professional English for NursesLaajuus (3 op)
Tunnus: 7K00FN21
Laajuus
3 op
Osaamistavoitteet
Opiskelija
- osaa potilaan haastattelussa kysyä tämän nykyiseen ja aiempaan terveydentilaan liittyviä tietoja hoidon ja jatkotoimenpiteiden onnistumiseksi
- osaa kertoa erilaisille potilaille keskeiset hoito-ohjeet, toimenpiteet ja osastorutiinit
- pystyy kommunikoimaan englannin kielellä moniammatillisessa työyhteisössä potilaan hoitopolun eri vaiheissa
- ymmärtää ja osaa hyödyntää hoitotyöhön liittyviä artikkeleita
- pystyy edelleen kehittämään oman erikoisalansa kielitaitoa eri oppimisvälineitä hyväksikäyttäen
Sisältö
- potilashaastattelu
- potilasohjaus osastolla
- keskeinen hoitotyön sanasto
- keskeinen anatomian sanasto
- tutkimusraportti
- lääketieteen terminologia
Esitietovaatimukset
Lukion englannin oppimäärä tai vastaava taso. Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso B2.1
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
Työyhteisöviestintä
- opiskelija viestii pääosin ymmärrettävästi yksinkertaisissa, rutiiniluonteisissa vuorovaikutustilanteissa
Ohjaaminen ja neuvonta
Opiskelija
- antaa yksinkertaisia, suullisia ja tarvittaessa myös kirjallisia ohjeita potilaille/asiakkaille
- kysyy potilaalta/asiakkaalta tämän nykyiseen ja aiempaan terveydentilaan ja elämäntilanteeseen liittyviä, välttämättömiä tietoja sekä kirjaa tämän antamat vastaukset tyydyttävästi hoidon, palvelun tai jatkotoimenpiteiden onnistumiseksi (esim. suostumuksen kysyminen toimenpiteeseen)
- selviytyy yksinkertaisissa vuorovaikutus- ja kommunikointitilanteissa
- osaa käyttää hoitotyön perussanastoa.
Ammatillinen tiedohankinta
Opiskelija
- ymmärtää sanakirjaa käyttäen pääasiat omiin työtehtäviinsä liittyvistä hoitotyöhön liittyvistä teksteistä
- osaa hakea tietoa ohjeistetusti
Lingvistiset osaamiskuvaukset
Opiskelija
- selviytyy yksinkertaisista keskustelutilanteista
- reagoi yleensä jollakin tavalla keskustelukumppanin sanomisiin
- ääntää pääosin ymmärrettävästi
- käyttää yksinkertaisia kieliopin perusrakenteita
- käyttää alan perussanastoa niin, että olennainen viesti välittyy
- käyttää helpoimmin saatavilla olevia apuvälineitä kuten ilmaiset sanakirjat
- ymmärtää pääasiat normaalitempoisesta puheesta tutussa asiayhteydessä, kun viesti
toistetaan tarvittaessa
- löytää etsimänsä tiedon teksteistä, jotka käsittelevät tuttuja aiheita
Muuta
Opiskelija
- ymmärtää ammattienglannin osaamisen tärkeyden ja työskentelee erikoisalan kielitaitonsa kartuttamiseksi oman tason ja omien kielenoppimistarpeiden mukaan.
- on edistynyt opintojakson aikana omat lähtökohdat huomioonottaen
Arviointikriteerit, hyvä (3-4)
Työyhteisöviestintä
- opiskelija viestii selkeästi keskeisissä moniammatillisissa ja -kulttuurisissa vuorovaikutustilanteissa (esim. suullinen ja kirjallinen raportointi, dokumentointi)
Ohjaaminen ja neuvonta
Opiskelija
- osaa antaa ja perustella yksilöllisiä ohjeita tavallisimmissa potilasohjaustilanteissa (esim. kotihoito-ohjeet ja muut kirjalliset ohjeet)
- selvittää onnistuneesti potilaan tämänhetkistä ja aiempaa terveydentilaa, elämäntilannetta, elintapoja ja tekee tarvittaessa tarkentavia kysymyksiä
- kirjaa potilaan antamat vastaukset oikein hoidon, palvelun tai jatkotoimenpiteiden onnistumiseksi sekä vastaa potilaan esittämiin kysymyksiin
- osaa käyttää keskeistä hoitotyön sanastoa ja käsitteitä.
Ammatillinen tiedonhankinta
Opiskelija
- hankkii tietoa hoitotyön julkaisuista, raporteista ja suosituksista ammattitaitonsa päivittämiseksi
- ymmärtää pääasiat ja useimmat yksityiskohdat hoitotyön tekstistä ilman apuvälineitä
- osaa arvioida lähteitä ja materiaaleja kriittisesti ja soveltaa lukemaansa
Lingvistiset osaamiskuvaukset
Opiskelija
- viestii useimmiten tilanteen edellyttämällä tyylillä
- keskustelee alaansa liittyvistä aiheista melko sujuvasti
- reagoi keskustelukumppaninsa sanomisiin pääosin asianmukaisesti
- ääntää melko luontevasti ja selkeästi
- käyttää rakenteita pääosin oikein ja korjaa itse kielenkäytön virheitä jos ne ovat johtaneet
väärinkäsityksiin
- osaa tarvittaessa ilmaista asian toisin sanoin
- ymmärtää ja käyttää alan sanastoa melko täsmällisesti
- osaa käyttää apuna eri lähteitä ja sanakirjoja
- välittää viestin kuulijalle tai lukijalle ymmärrettävästi ilman väärinkäsityksiä ja lähes idiomaattisesti
(H4)
- välittää viestin kuulijalle tai lukijalle ymmärrettävästi ilman väärinkäsityksiä, mutta tuotoksessa on jonkin verran suomen kielen vaikutusta (H3)
Muuta
- opiskelija työskentelee itseohjautuvasti ja aktiivisesti erikoisalan kielitaitonsa kartuttamiseksi oman tason, omien kielenoppimistarpeiden ja oman mielenkiinnon mukaan.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Työyhteisöviestintä
- opiskelija viestii taitavasti vaativissakin moniammatillisissa ja -kulttuurisissa vuorovaikutustilanteissa (esim. suullinen ja kirjallinen raportointi, dokumentointi, mahdollinen opintojakson ulkopuolinen toiminta, esim. hankkeet tai muut kansainväliset yhteydet)
Ohjaaminen ja neuvonta
Opiskelija
- haastattelee ja ohjaa asiakkaita taitavasti mukauttaen viestintätyyliään tilanteen ja asiakkaan mukaan, myös haastavissa ja odottamattomissa asiakastilanteissa
- osaa käyttää vaativaakin hoitotyön sanastoa ja käsitteitä.
- englannin kieli on idiomaattista ja sujuvaa
Ammatillinen tiedonhankinta:
Opiskelija
- hyödyntää hoitotyön artikkeleita ja muita alan julkaisuja oman työnsä kehittämisessä
- lukee sujuvasti vaativaakin hoitotyön tekstiä sekä osaa arvioida lähteitä ja materiaaleja kriittisesti
- ymmärtää sekä pääasiat että yksityiskohdat tekstistä ja pystyy soveltamaan ja selittämään lukemaansa.
Lingvistiset osaamiskuvaukset
Opiskelija
- keskustelee sujuvasti ammattialaansa liittyvistä aiheista
- reagoi nopeasti ja asianmukaisesti keskustelukumppanin sanomisiin
- ääntää luontevasti ja selkeästi
- kirjoittaa sujuvasti ja tarkoituksenmukaisesti lähes ilman kielivirheitä
- käyttää monipuolisia kielioppirakenteita ja hallitsee ne lähes virheettömästi
- selittää toisin sanoin ja korvaa sanaston puutteet huomaamattomasti
- ymmärtää ja käyttää taitavasti ja täsmällisesti alan sanastoa sekä oman erikoisalansa termistöä
- löytää yleensä erilaisia lähteitä käyttämällä asianmukaiset termit
Muuta
Opiskelija
- työskentelee itseohjautuvasti ja aktiivisesti erikoislan kielitaitonsa kartuttamiseksi oman tason ja mielenkiinnon mukaan
- kehittää edelleen kielitaitoaan opintojakson aikana
Ilmoittautumisaika
08.02.2025 - 09.03.2025
Ajoitus
10.03.2025 - 01.06.2025
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sairaanhoitaja
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 41
Koulutus
- Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Minna Metsäportti
Vastuuhenkilö
Minna Metsäportti
Ryhmät
-
24ASH1Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma, monimuotototeutus
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija
- osaa potilaan haastattelussa kysyä tämän nykyiseen ja aiempaan terveydentilaan liittyviä tietoja hoidon ja jatkotoimenpiteiden onnistumiseksi
- osaa kertoa erilaisille potilaille keskeiset hoito-ohjeet, toimenpiteet ja osastorutiinit
- pystyy kommunikoimaan englannin kielellä moniammatillisessa työyhteisössä potilaan hoitopolun eri vaiheissa
- ymmärtää ja osaa hyödyntää hoitotyöhön liittyviä artikkeleita
- pystyy edelleen kehittämään oman erikoisalansa kielitaitoa eri oppimisvälineitä hyväksikäyttäen
Sisältö (OJ)
- potilashaastattelu
- potilasohjaus osastolla
- keskeinen hoitotyön sanasto
- keskeinen anatomian sanasto
- tutkimusraportti
- lääketieteen terminologia
Esitietovaatimukset (OJ)
Lukion englannin oppimäärä tai vastaava taso. Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso B2.1
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Työyhteisöviestintä
- opiskelija viestii pääosin ymmärrettävästi yksinkertaisissa, rutiiniluonteisissa vuorovaikutustilanteissa
Ohjaaminen ja neuvonta
Opiskelija
- antaa yksinkertaisia, suullisia ja tarvittaessa myös kirjallisia ohjeita potilaille/asiakkaille
- kysyy potilaalta/asiakkaalta tämän nykyiseen ja aiempaan terveydentilaan ja elämäntilanteeseen liittyviä, välttämättömiä tietoja sekä kirjaa tämän antamat vastaukset tyydyttävästi hoidon, palvelun tai jatkotoimenpiteiden onnistumiseksi (esim. suostumuksen kysyminen toimenpiteeseen)
- selviytyy yksinkertaisissa vuorovaikutus- ja kommunikointitilanteissa
- osaa käyttää hoitotyön perussanastoa.
Ammatillinen tiedohankinta
Opiskelija
- ymmärtää sanakirjaa käyttäen pääasiat omiin työtehtäviinsä liittyvistä hoitotyöhön liittyvistä teksteistä
- osaa hakea tietoa ohjeistetusti
Lingvistiset osaamiskuvaukset
Opiskelija
- selviytyy yksinkertaisista keskustelutilanteista
- reagoi yleensä jollakin tavalla keskustelukumppanin sanomisiin
- ääntää pääosin ymmärrettävästi
- käyttää yksinkertaisia kieliopin perusrakenteita
- käyttää alan perussanastoa niin, että olennainen viesti välittyy
- käyttää helpoimmin saatavilla olevia apuvälineitä kuten ilmaiset sanakirjat
- ymmärtää pääasiat normaalitempoisesta puheesta tutussa asiayhteydessä, kun viesti
toistetaan tarvittaessa
- löytää etsimänsä tiedon teksteistä, jotka käsittelevät tuttuja aiheita
Muuta
Opiskelija
- ymmärtää ammattienglannin osaamisen tärkeyden ja työskentelee erikoisalan kielitaitonsa kartuttamiseksi oman tason ja omien kielenoppimistarpeiden mukaan.
- on edistynyt opintojakson aikana omat lähtökohdat huomioonottaen
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Aika ja paikka
Tunnit lukujärjestyksen mukaisesti pääsääntöisesti TAMKin Kuntokadun kampuksella.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Tentin ajankohta ilmoitetaan orientaatiotunnilla opintojakson alussa.
Tentti tehdään EXAMissa sähköisenä tenttinä, joka on avoinna noin viikon.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Suoritettavat tehtävät:
- Moodlen tehtävät (keskustelualue, Flinga, H5P, GoogleDocs ym.)
- Palautettava kirjallinen tehtävä kurssin lopussa (arvioitava yksilötehtävä, T1-K5)
- Suullinen esitys (esim. video) kurssin lopussa (arvioitava yksilötehtävä, T1-K5)
- kirjallinen lopputentti T1-K5
- itsearviointi, vertaisarviointi
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Verkko-opetus (Moodle) ja kontaktiopetus.
Itsenäinen sekä yhteistoiminnallinen opiskelu (osallistuminen yhteisiin aktiviteetteihin omatahtisesti).
Oppimateriaalit
Moodlen alustalla olevat materiaalit (mm. H5P -tehtävät, Quizlet)
Karhumäki, M., Metsäportti, M. & Tuohimäki. Dear Patient - English for Nursing. SanomaPro 2017.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
3op = 3 x 27h = 81h opiskelijan työtä. (Tämä on arvio ja lopullinen ajankäyttö määräytyy opiskelijan tämänhetkisten englannin taitojen mukaan.)
Lisätietoja opiskelijoille
Orientaatiotunnilla esitellään opintojakson pääteemat (erilaiset hoitotyön kommunikointitilanteet) ja opiskelumenetelmät sekä kerrotaan palautettavien tehtävien kriteerit ja palautusajat. Opintojakson aikana opiskelijalla on mahdollisuus työstää annettujen ohjeiden mukaisesti kulloisenkin tunnin teemaa jo etukäteen.
Opiskelijan työ:
- tunneille valmistautuminen
- kirjalliset palautettavat tehtävät (ohjaustehtävä sekä itsearviointi)
- suullinen näyttö (osallistuminen pienryhmäkeskusteluihin sekä opintojakson lopussa arvioitava suoritus)
- kirjallinen lopputentti
Ilmoittautumisaika
01.02.2025 - 02.03.2025
Ajoitus
03.03.2025 - 11.05.2025
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sairaanhoitaja
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 52
Koulutus
- Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Minna Metsäportti
Vastuuhenkilö
Minna Metsäportti
Ryhmät
-
24SH1ASairaanhoitajan tutkinto-ohjelma, 24SH1A

03.03.2025 - 08.06.2025
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sairaanhoitaja
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 46
Koulutus
- Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Minna Metsäportti
Vastuuhenkilö
Minna Metsäportti
Ryhmät
-
23ASH2Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma, monimuotototeutus

16.05.2024 - 24.11.2024
Ajoitus
25.11.2024 - 22.12.2024
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Ensihoitaja, kätilö ja terveydenhoitaja
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Minna Metsäportti
Vastuuhenkilö
Minna Metsäportti
Ryhmät
-
23KLKätilön tutkinto-ohjelma, 23KL

Tunnit lukujärjestyksen mukaisesti TAMKin Kuntokadun kampuksella.

Verkko-opetus (Moodle) ja kontaktiopetus. Läsnäolo noin 80%.
Itsenäinen sekä yhteistoiminnallinen opiskelu (osallistuminen yhteisiin aktiviteetteihin omatahtisesti).
Oppimateriaalit
Moodlen alustalla olevat materiaalit (mm. H5P -tehtävät, Quizlet)
Karhumäki, M., Metsäportti, M. & Tuohimäki. Dear Patient - English for Nursing. SanomaPro 2017.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
3op = 3 x 27h = 81h opiskelijan työtä. (Tämä on arvio ja lopullinen ajankäyttö määräytyy opiskelijan tämänhetkisten englannin taitojen mukaan.)
Lisätietoja opiskelijoille
Orientaatiotunnilla esitellään opintojakson pääteemat (erilaiset hoitotyön kommunikointitilanteet) ja opiskelumenetelmät sekä kerrotaan palautettavien tehtävien kriteerit ja palautusajat. Opintojakson aikana opiskelijalla on mahdollisuus työstää annettujen ohjeiden mukaisesti kulloisenkin etätunnin teemaa jo etukäteen.
Opiskelijan työ:
- tunneille valmistautuminen
- kirjalliset palautettavat tehtävät (tideonhaku, valitun materiaalin työstäminen)
- suullinen näyttö (osallistuminen pienryhmäkeskusteluihin sekä opintojakson lopussa arvioitava suoritus)
- kirjallinen lopputentti
Ilmoittautumisaika
24.04.2024 - 24.11.2024
Ajoitus
25.11.2024 - 22.12.2024
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Ensihoitaja, kätilö ja terveydenhoitaja
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Minna Metsäportti
Vastuuhenkilö
Minna Metsäportti
Ryhmät
-
23THTerveydenhoitajan tutkinto-ohjelma, 23 TH

Kontaktiopetus. Läsnäolosuositus vähintään/noin 80%.
Itsenäinen sekä yhteistoiminnallinen opiskelu (osallistuminen yhteisiin aktiviteetteihin omatahtisesti).
Oppimateriaalit
Moodlen alustalla olevat materiaalit (mm. H5P -tehtävät, Quizlet)
Karhumäki, M., Metsäportti, M. & Tuohimäki. Dear Patient - English for Nursing. SanomaPro 2017.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
3op = 3 x 27h = 81h opiskelijan työtä. (Tämä on arvio ja lopullinen ajankäyttö määräytyy opiskelijan tämänhetkisten englannin taitojen mukaan.)
Lisätietoja opiskelijoille
Orientaatiotunnilla esitellään opintojakson pääteemat (erilaiset hoitotyön kommunikointitilanteet) ja opiskelumenetelmät sekä kerrotaan palautettavien tehtävien kriteerit ja palautusajat. Opintojakson aikana opiskelijalla on mahdollisuus työstää annettujen ohjeiden mukaisesti kulloisenkin etätunnin teemaa jo etukäteen.
Opiskelijan työ:
- tunneille valmistautuminen
- kirjalliset palautettavat tehtävät (tideonhaku, valitun materiaalin työstäminen)
- suullinen näyttö (osallistuminen pienryhmäkeskusteluihin sekä opintojakson lopussa arvioitava suoritus)
- kirjallinen lopputentti
Ilmoittautumisaika
05.10.2024 - 03.11.2024
Ajoitus
04.11.2024 - 22.12.2024
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Ensihoitaja, kätilö ja terveydenhoitaja
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Minna Metsäportti
Vastuuhenkilö
Minna Metsäportti
Ryhmät
-
23EHEnsihoitajan tutkinto-ohjelma, 23EH

Uusinnoista ilmoitetaan erikseen.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Suoritettavat tehtävät:
- Moodlen tehtävät (keskustelualue, Flinga, H5P, GoogleDocs ym.)
- Palautettava kirjallinen tehtävä kurssin lopussa (arvioitava yksilötehtävä, T1-K5)
- Suullinen esitys (esim. video) kurssin lopussa (arvioitava yksilötehtävä, T1-K5)
- kirjallinen lopputentti T1-K5
- itsearviointi, vertaisarviointi
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Verkko-opetus (Moodle) ja kontaktiopetus. Läsnäolo noin 80%.
Itsenäinen sekä yhteistoiminnallinen opiskelu (osallistuminen yhteisiin aktiviteetteihin omatahtisesti).
Oppimateriaalit
Moodlen alustalla olevat materiaalit (mm. H5P -tehtävät, Quizlet)
Karhumäki, M., Metsäportti, M. & Tuohimäki. Dear Patient - English for Nursing. SanomaPro 2017.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
3op = 3 x 27h = 81h opiskelijan työtä. (Tämä on arvio ja lopullinen ajankäyttö määräytyy opiskelijan tämänhetkisten englannin taitojen mukaan.)
Lisätietoja opiskelijoille
Orientaatiotunnilla esitellään opintojakson pääteemat (erilaiset hoitotyön/ensihoitotyön kommunikointitilanteet) ja opiskelumenetelmät sekä kerrotaan palautettavien tehtävien kriteerit ja palautusajat. Opintojakson aikana opiskelijalla on mahdollisuus työstää annettujen ohjeiden mukaisesti kulloisenkin etätunnin teemaa jo etukäteen.
Opiskelijan työ:
- tunneille valmistautuminen
- kirjalliset palautettavat tehtävät (ohjaus-/raportointitehtävä) sekä itsearviointi
- suullinen näyttö (osallistuminen pienryhmäkeskusteluihin sekä opintojakson lopussa arvioitava suoritus)
- kirjallinen lopputentti
Ilmoittautumisaika
05.09.2024 - 27.10.2024
Ajoitus
28.10.2024 - 15.12.2024
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sairaanhoitaja
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Minna Metsäportti
Vastuuhenkilö
Minna Metsäportti
Ryhmät
-
23SH2ASairaanhoitajan tutkinto-ohjelma, 23SH2A

31.08.2024 - 29.09.2024
Ajoitus
30.09.2024 - 24.11.2024
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sairaanhoitaja
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Minna Metsäportti
Vastuuhenkilö
Minna Metsäportti
Ryhmät
-
23SH2CLSairaanhoitajan tutkinto-ohjelma, 23SH2CL

Tunnit lukujärjestyksen mukaisesti pääsääntöisesti TAMKin Kuntokadun kampuksella. Läsnäolo 80%.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Tentin ajankohta ilmoitetaan orientaatiotunnilla opintojakson alussa.
Tentti tehdään EXAMissa sähköisenä tenttinä, joka on avoinna noin viikon.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Suoritettavat tehtävät:
- Moodlen tehtävät (keskustelualue, Flinga, H5P, GoogleDocs ym.)
- Palautettava kirjallinen tehtävä kurssin lopussa (arvioitava yksilötehtävä, T1-K5)
- Suullinen esitys (esim. video) kurssin lopussa (arvioitava yksilötehtävä, T1-K5)
- kirjallinen lopputentti T1-K5
- itsearviointi, vertaisarviointi
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Kontaktiopetus.
Itsenäinen sekä yhteistoiminnallinen opiskelu (osallistuminen yhteisiin aktiviteetteihin omatahtisesti).
Oppimateriaalit
Moodlen alustalla olevat materiaalit (mm. H5P -tehtävät, Quizlet)
Karhumäki, M., Metsäportti, M. & Tuohimäki. Dear Patient - English for Nursing. SanomaPro 2017.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
3op = 3 x 27h = 81h opiskelijan työtä. (Tämä on arvio ja lopullinen ajankäyttö määräytyy opiskelijan tämänhetkisten englannin taitojen mukaan.)
Lisätietoja opiskelijoille
Orientaatiotunnilla esitellään opintojakson pääteemat (erilaiset hoitotyön kommunikointitilanteet) ja opiskelumenetelmät sekä kerrotaan palautettavien tehtävien kriteerit ja palautusajat. Opintojakson aikana opiskelijalla on mahdollisuus työstää annettujen ohjeiden mukaisesti kulloisenkin etätunnin teemaa jo etukäteen.
Opiskelijan työ:
- tunneille valmistautuminen
- kirjalliset palautettavat tehtävät (ohjaustehtävä sekä itsearviointi)
- suullinen näyttö (osallistuminen pienryhmäkeskusteluihin sekä opintojakson lopussa arvioitava suoritus)
- kirjallinen lopputentti
Ilmoittautumisaika
03.08.2024 - 01.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 13.10.2024
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Kielet ja viestintä
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Anne Kopperoinen
Vastuuhenkilö
Anne Kopperoinen
Ryhmät
-
23SH2ELSairaanhoitajan tutkinto-ohjelma, 23SH2EL

Tenttiperiodi:
Uusintatenttiperiodi:
Tentti tehdään EXAMissa sähköisenä tenttinä.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Suoritettavat tehtävät:
- Moodlen tehtävät (keskustelualue, Flinga, H5P, GoogleDocs ym.)
- Palautettava kirjallinen tehtävä kurssin lopussa (arvioitava yksilötehtävä, T1-K5)
- Suullinen esitys (esim. video) kurssin lopussa (arvioitava yksilötehtävä, T1-K5)
- kirjallinen lopputentti T1-K5
- itsearviointi, vertaisarviointi
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Toteutusaika: 2.9.-13.10.2024
Kontaktiopetus TAMKilla sekä Moodle-oppimisympäristö.
Itsenäinen sekä yhteistoiminnallinen opiskelu (osallistuminen yhteisiin aktiviteetteihin omatahtisesti).
Huom! Tämä kurssi on kahden ryhmän yhteistyökurssi. Se tarkoittaa mm. sitä, että kontaktitunnit voidaan järjestää kahdessa ryhmässä opiskelijoiden englannin taustan mukaan. Oppitunnit ovat lukujärjestyksen ilmoittamalla paikalla.
1) Basic skills (Rauhallisemmin etenevät, keskitytään tärkeimpiin asioihin)
2)Advanced skills (Nopeammin etenevät, hieman laajempi materiaali ja nopeampi tahti)
Oppimateriaalit
Moodlen alustalla olevat materiaalit (mm. H5P -tehtävät, Quizlet)
Karhumäki, M., Metsäportti, M. & Tuohimäki. Dear Patient - English for Nursing. SanomaPro 2017.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
3op = 3 x 27h = 81h opiskelijan työtä. (Tämä on arvio ja lopullinen ajankäyttö määräytyy opiskelijan tämänhetkisten englannin taitojen mukaan.)
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Mikäli englanninkielen taitosi on vahva, on mahdollista hakea Fast track -toteutukselle:
N-00CY46-3019
tai
N-00CY46-3020
Lisätietoja opiskelijoille
Orientaatiotunnilla esitellään opintojakson pääteemat (erilaiset hoitotyön kommunikointitilanteet) ja opiskelumenetelmät sekä kerrotaan palautettavien tehtävien kriteerit ja palautusajat. Opintojakson aikana opiskelijalla on mahdollisuus työstää annettujen ohjeiden mukaisesti kulloisenkin etätunnin teemaa jo etukäteen.
Opiskelijan työ:
- tunneille valmistautuminen
- kirjalliset palautettavat tehtävät (tiedonhaku, valitun materiaalin työstäminen)
- suullinen näyttö (osallistuminen pienryhmäkeskusteluihin sekä opintojakson lopussa arvioitava suoritus)
- kirjallinen lopputentti
Ilmoittautumisaika
03.08.2024 - 04.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 13.10.2024
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sairaanhoitaja
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 52
Koulutus
- Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Minna Metsäportti
Vastuuhenkilö
Minna Metsäportti
Ryhmät
-
23ASH1Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma, monimuotototeutus

06.07.2024 - 02.09.2024
Ajoitus
05.08.2024 - 27.10.2024
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sairaanhoitaja
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 52
Koulutus
- Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Minna Metsäportti
Vastuuhenkilö
Minna Metsäportti
Ryhmät
-
23SH2BSairaanhoitajan tutkinto-ohjelma, 23SH2B

14.02.2024 - 24.03.2024
Ajoitus
25.03.2024 - 02.06.2024
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sairaanhoitaja
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 39
Koulutus
- Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Minna Metsäportti
Vastuuhenkilö
Minna Metsäportti
Ryhmät
-
23SH1ASairaanhoitajan tutkinto-ohjelma, 23SH1A

26.01.2024 - 23.03.2024
Ajoitus
04.03.2024 - 05.05.2024
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Kielet ja viestintä
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 42
Koulutus
- Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Anne Kopperoinen
Vastuuhenkilö
Anne Kopperoinen
Ryhmät
-
23SH1CLSairaanhoitajan tutkinto-ohjelma, 23SH1CL

Tenttiperiodi: 30.4.-10.5.
Uusintatenttiperiodi: 13.-17.5
Tentti tehdään EXAMissa sähköisenä tenttinä.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Suoritettavat tehtävät:
- Moodlen tehtävät (keskustelualue, Flinga, H5P, GoogleDocs ym.)
- Palautettava kirjallinen tehtävä kurssin lopussa (arvioitava yksilötehtävä, T1-K5)
- Suullinen esitys (esim. video) kurssin lopussa (arvioitava yksilötehtävä, T1-K5)
- kirjallinen lopputentti T1-K5
- itsearviointi, vertaisarviointi
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Toteutusaika: 4.3.-5.5.2024
Verkko-opetus (Moodle) ja kontaktiopetus.
Itsenäinen sekä yhteistoiminnallinen opiskelu (osallistuminen yhteisiin aktiviteetteihin omatahtisesti).
Oppimateriaalit
Moodlen alustalla olevat materiaalit (mm. H5P -tehtävät, Quizlet)
Karhumäki, M., Metsäportti, M. & Tuohimäki. Dear Patient - English for Nursing. SanomaPro 2017.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
3op = 3 x 27h = 81h opiskelijan työtä. (Tämä on arvio ja lopullinen ajankäyttö määräytyy opiskelijan tämänhetkisten englannin taitojen mukaan.)
Lisätietoja opiskelijoille
Orientaatiotunnilla esitellään opintojakson pääteemat (erilaiset hoitotyön kommunikointitilanteet) ja opiskelumenetelmät sekä kerrotaan palautettavien tehtävien kriteerit ja palautusajat. Opintojakson aikana opiskelijalla on mahdollisuus työstää annettujen ohjeiden mukaisesti kulloisenkin etätunnin teemaa jo etukäteen.
Opiskelijan työ:
- tunneille valmistautuminen
- kirjalliset palautettavat tehtävät (tideonhaku, valitun materiaalin työstäminen)
- suullinen näyttö (osallistuminen pienryhmäkeskusteluihin sekä opintojakson lopussa arvioitava suoritus)
- kirjallinen lopputentti
Ilmoittautumisaika
03.02.2024 - 03.03.2024
Ajoitus
04.03.2024 - 05.05.2024
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sairaanhoitaja
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 60
Koulutus
- Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Minna Metsäportti
Vastuuhenkilö
Minna Metsäportti
Ryhmät
-
22SH2CSairaanhoitajan tutkinto-ohjalma 22SH2C

Toteutusaika: 11.3.-5.5.2024

02.12.2023 - 10.01.2024
Ajoitus
01.01.2024 - 25.02.2024
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sairaanhoitaja
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 52
Koulutus
- Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Minna Metsäportti
Vastuuhenkilö
Minna Metsäportti
Ryhmät
-
23SH1BSairaanhoitajan tutkinto-ohjelma, 23SH1B

07.10.2023 - 05.11.2023
Ajoitus
06.11.2023 - 17.12.2023
Laajuus
3 op
Virtuaaliosuus
2 op
Toteutustapa
34 % Lähiopetus, 66 % Verkossa tapahtuva opiskelu
Yksikkö
TAMK Kielet ja viestintä
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 50
Koulutus
- Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Minna Metsäportti
Vastuuhenkilö
Minna Metsäportti
Ryhmät
-
22SH2ASairaanhoitajan tutkinto-ohjalma 22SH2A

Valinnaisesta suoritustavasta (itsenäinen opiskelu ja laajempi tutkimusartikkelitehtävä) kerrotaan orientaatiotunnilla.
Lisätietoja opiskelijoille
Orientaatiotunnilla esitellään opintojakson pääteemat (erilaiset hoitotyön kommunikointitilanteet) ja opiskelumenetelmät sekä kerrotaan palautettavien tehtävien kriteerit ja palautusajat. Opintojakson aikana opiskelijalla on mahdollisuus työstää annettujen ohjeiden mukaisesti kulloisenkin etätunnin teemaa jo etukäteen.
Opiskelijan työ:
- tunneille valmistautuminen
- kirjalliset palautettavat tehtävät (tideonhaku, valitun materiaalin työstäminen)
- suullinen näyttö (osallistuminen pienryhmäkeskusteluihin sekä opintojakson lopussa arvioitava suoritus)
- kirjallinen lopputentti
Ilmoittautumisaika
30.09.2023 - 29.10.2023
Ajoitus
30.10.2023 - 24.12.2023
Laajuus
3 op
Virtuaaliosuus
2 op
Toteutustapa
34 % Lähiopetus, 66 % Verkossa tapahtuva opiskelu
Yksikkö
Ensihoitaja, kätilö ja terveydenhoitaja
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
15 - 40
Koulutus
- Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Minna Metsäportti
Vastuuhenkilö
Minna Metsäportti
Ryhmät
-
22KLKätilön tutkinto-ohjelma, 22KL

22THTerveydenhoitajan tutkinto-ohjelma, 22TH

17.08.2023 - 01.10.2023
Ajoitus
02.10.2023 - 17.12.2023
Laajuus
3 op
Virtuaaliosuus
2 op
Toteutustapa
34 % Lähiopetus, 66 % Verkossa tapahtuva opiskelu
Yksikkö
TAMK Kielet ja viestintä
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 50
Koulutus
- Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Minna Metsäportti
Vastuuhenkilö
Minna Metsäportti
Ryhmät
-
22SH2BSairaanhoitajan tutkinto-ohjalma 22SH2B

25.05.2023 - 03.09.2023
Ajoitus
04.09.2023 - 29.10.2023
Laajuus
3 op
Virtuaaliosuus
2 op
Toteutustapa
34 % Lähiopetus, 66 % Verkossa tapahtuva opiskelu
Yksikkö
TAMK Kielet ja viestintä
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 40
Koulutus
- Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Minna Metsäportti
Vastuuhenkilö
Minna Metsäportti
Ryhmät
-
22SH2DLSairaanhoitajan tutkinto-ohjalma 22SH2DL

Verkko-opetus (Moodle) ja kontaktiopetus. Läsnäolo kontaktitunneilla noin 80%.
Itsenäinen sekä yhteistoiminnallinen opiskelu (osallistuminen yhteisiin aktiviteetteihin omatahtisesti).
Oppimateriaalit
Moodlen alustalla olevat materiaalit (mm. H5P -tehtävät, Quizlet)
Karhumäki, M., Metsäportti, M. & Tuohimäki. Dear Patient - English for Nursing. SanomaPro 2017.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
3op = 3 x 27h = 81h opiskelijan työtä. (Tämä on arvio ja lopullinen ajankäyttö määräytyy opiskelijan tämänhetkisten englannin taitojen mukaan.)
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Valinnaisesta suoritustavasta (itsenäinen opiskelu ja laajempi tutkimusartikkelitehtävä) kerrotaan orientaatiotunnilla.
Lisätietoja opiskelijoille
Orientaatiotunnilla esitellään opintojakson pääteemat (erilaiset hoitotyön kommunikointitilanteet) ja opiskelumenetelmät sekä kerrotaan palautettavien tehtävien kriteerit ja palautusajat. Opintojakson aikana opiskelijalla on mahdollisuus työstää annettujen ohjeiden mukaisesti kulloisenkin etätunnin teemaa jo etukäteen.
Opiskelijan työ:
- tunneille valmistautuminen
- kirjalliset palautettavat tehtävät (tideonhaku, valitun materiaalin työstäminen)
- suullinen näyttö (osallistuminen pienryhmäkeskusteluihin sekä opintojakson lopussa arvioitava suoritus)
- kirjallinen lopputentti
Ilmoittautumisaika
05.08.2023 - 03.09.2023
Ajoitus
04.09.2023 - 29.10.2023
Laajuus
3 op
Virtuaaliosuus
2 op
Toteutustapa
34 % Lähiopetus, 66 % Verkossa tapahtuva opiskelu
Yksikkö
TAMK Kielet ja viestintä
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 39
Koulutus
- Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Minna Metsäportti
Vastuuhenkilö
Minna Metsäportti
Ryhmät
-
22SH2ELSairaanhoitajan tutkinto-ohjalma 22SH2EL

08.07.2023 - 06.08.2023
Ajoitus
07.08.2023 - 29.10.2023
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Ensihoitaja, kätilö ja terveydenhoitaja
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Minna Metsäportti
Vastuuhenkilö
Minna Metsäportti
Ryhmät
-
22EHEnsihoittajan tutkinto-ohjelma, 22EH

10.03.2023 - 09.04.2023
Ajoitus
10.04.2023 - 04.06.2023
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Kielet ja viestintä
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 45
Koulutus
- Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Minna Metsäportti
Vastuuhenkilö
Minna Metsäportti
Ryhmät
-
22SH1CSairaanhoitajan tutkinto-ohjalma 22SH1C

Tentin ajankohta ilmoitetaan orientaatiotunnilla opintojakson alussa. Tentti pidetään EXAMissa TAMKilla.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Verkko-opetus (Moodle, Zoom) ja kontaktiopetus. Läsnäolo vähintään 80%.
Itsenäinen sekä yhteistoiminnallinen opiskelu.
Oppimateriaalit
Moodlen alustalla olevat materiaalit (mm. H5P -tehtävät, Quizlet).
Karhumäki, M., Metsäportti, M. & Tuohimäki, P. Dear Patient - English for Nursing. SanomaPro 2017.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Valinnaisesta suoritustavasta (itsenäinen opiskelu ja laajempi tutkimusartikkelitehtävä) kerrotaan orientaatiotunnilla.
Ilmoittautumisaika
04.02.2023 - 05.03.2023
Ajoitus
06.03.2023 - 09.04.2023
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Kielet ja viestintä
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 40
Koulutus
- Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Minna Metsäportti
Vastuuhenkilö
Minna Metsäportti
Ryhmät
-
22SH1ASairaanhoitajan tutkinto-ohjalma 22SH1A

03.12.2022 - 01.01.2023
Ajoitus
02.01.2023 - 26.02.2023
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Kielet ja viestintä
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 42
Koulutus
- Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Minna Metsäportti
Vastuuhenkilö
Minna Metsäportti
Ryhmät
-
22SH1BSairaanhoitajan tutkinto-ohjalma 22SH1B

Kontakti- ja/tai verkko-opetus (Moodle, Zoom). Läsnäolo vähintään 80%.
Itsenäinen sekä yhteistoiminnallinen opiskelu.
Oppimateriaalit
Moodlen alustalla olevat materiaalit (mm. H5P -tehtävät, Quizlet).
Karhumäki, M., Metsäportti, M. & Tuohimäki, P. Dear Patient - English for Nursing. SanomaPro 2017.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Valinnaisesta suoritustavasta (itsenäinen opiskelu ja laajempi tutkimusartikkelitehtävä) kerrotaan orientaatiotunnilla.
Ilmoittautumisaika
03.12.2022 - 01.01.2023
Ajoitus
02.01.2023 - 26.02.2023
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Kielet ja viestintä
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 45
Koulutus
- Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Minna Metsäportti
Vastuuhenkilö
Minna Metsäportti
Ryhmät
-
22ASH1Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma, monimuotototeutus

24.10.2022 - 31.12.2022
Ajoitus
07.11.2022 - 25.12.2022
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Kielet ja viestintä
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 52
Koulutus
- Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Minna Metsäportti
Vastuuhenkilö
Minna Metsäportti
Ryhmät
-
21SH2BSairaanhoitajan tutkinto-ohjelma 21SH2B

09.08.2022 - 31.12.2022
Ajoitus
24.10.2022 - 25.12.2022
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Kielet ja viestintä
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 40
Koulutus
- Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Minna Metsäportti
Vastuuhenkilö
Minna Metsäportti
Ryhmät
-
21SH2ASairaanhoitajan tutkinto-ohjelma 21SH2A

30.09.2022 - 23.10.2022
Ajoitus
24.10.2022 - 25.12.2022
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Kielet ja viestintä
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 52
Koulutus
- Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Anne Kopperoinen
Vastuuhenkilö
Anne Kopperoinen
Ryhmät
-
21SH2DSairaanhoitajan tutkinto-ohjelma 21SH2D

Tenttiperiodi: 28.11.-9.12. 2022. Tentti pidetään EXAMissa TAMKilla.
Itsenäinen palautettava tehtävä sekä esitelmä DL 2.12.2022
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Suoritettavat tehtävät:
- Moodlen tehtävät (keskustelualue, Flinga, H5P, OneDrive ym.)
- Palautettava kirjallinen tehtävä kurssin lopussa (arvioitava yksilötehtävä, T1-K5)
- Suullinen esitys (esim. video) kurssin lopussa (arvioitava yksilötehtävä, T1-K5)
- kirjallinen lopputentti
- itsearviointi, vertaisarviointi
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Kontaktiopetus kampuksella ja verkko-opetus (Moodle, Zoom). Läsnäolo vähintään 80%.
Itsenäinen sekä yhteistoiminnallinen opiskelu.
Oppimateriaalit
Moodlen alustalla olevat materiaalit (mm. H5P -tehtävät, Quizlet).
Karhumäki, M., Metsäportti, M. & Tuohimäki, P. Dear Patient - English for Nursing. SanomaPro 2017.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
3op = 3 x 27h = 81h opiskelijan työtä. (Tämä on arvio ja lopullinen ajankäyttö määräytyy opiskelijan tämänhetkisten englannin taitojen mukaan.)
Sisällön jaksotus
1) Orientation & Introduction to the Course TAMK, Learning strategies (voluntary)
2) Successful Professional Communication (DP, page 28)
Sharing experiences
Patient Interview & Obtaining Information (DP, pages 30-33)
3) Instructing the patients: Admission to hospital & daily programme (DP, 19-23)
Preoperative guidance (DP, 115-121)
4) Describing and evaluating PAIN (DP, 72-81)
5) Administration of medication:IV-cannulation (DP, 82-91)
6) Wound care (DP, 70-71)
Diabetes care (DP, 109-110)
7) Discharge from hospital & home care instructions (DP, 163 -> )
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Valinnaisesta suoritustavasta (itsenäinen opiskelu ja laajempi tutkimusartikkelitehtävä) kerrotaan orientaatiotunnilla.
Lisätietoja opiskelijoille
Orientaatiotunnilla esitellään opintojakson pääteemat (erilaiset hoitotyön kommunikointitilanteet) ja opiskelumenetelmät sekä kerrotaan palautettavien tehtävien kriteerit ja palautusajat. Opintojakson aikana opiskelija työstää annettujen ohjeiden mukaisesti kulloisenkin etätunnin teemaa jo etukäteen.
Opiskelijan työ:
- tunneille valmistautuminen
- kirjalliset palautettavat tehtävät (tideonhaku, valitun materiaalin työstäminen)
- suullinen näyttö (osallistuminen pienryhmäkeskusteluihin sekä opintojakson lopussa arvioitava suoritus)
- kirjallinen lopputentti
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Hylätty kirjallinen tentti ja/tai suullinen tentti. Sisältötavoitteet jäävät saavuttamatta: huomattavia puutteita rakenteissa, oikeakielisyydessä, hoitotyön terminologian tuottamisesa ja viestin perille saamisessa.
Laiminlyönnit tehtävien palauttamisessa ja/tai poissaolokäytäntöjen noudattamattomuus.
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Työyhteisöviestintä
- opiskelija viestii pääosin ymmärrettävästi yksinkertaisissa, rutiiniluonteisissa vuorovaikutustilanteissa
Ohjaaminen ja neuvonta
Opiskelija
- antaa yksinkertaisia, suullisia ja tarvittaessa myös kirjallisia ohjeita potilaille/asiakkaille
- kysyy potilaalta/asiakkaalta tämän nykyiseen ja aiempaan terveydentilaan ja elämäntilanteeseen liittyviä, välttämättömiä tietoja sekä kirjaa tämän antamat vastaukset tyydyttävästi hoidon, palvelun tai jatkotoimenpiteiden onnistumiseksi (esim. suostumuksen kysyminen toimenpiteeseen)
- selviytyy yksinkertaisissa vuorovaikutus- ja kommunikointitilanteissa
- osaa käyttää hoitotyön perussanastoa.
Ammatillinen tiedohankinta
Opiskelija
- ymmärtää sanakirjaa käyttäen pääasiat omiin työtehtäviinsä liittyvistä hoitotyöhön liittyvistä teksteistä
- osaa hakea tietoa ohjeistetusti
Lingvistiset osaamiskuvaukset
Opiskelija
- selviytyy yksinkertaisista keskustelutilanteista
- reagoi yleensä jollakin tavalla keskustelukumppanin sanomisiin
- ääntää pääosin ymmärrettävästi
- käyttää yksinkertaisia kieliopin perusrakenteita
- käyttää alan perussanastoa niin, että olennainen viesti välittyy
- käyttää helpoimmin saatavilla olevia apuvälineitä kuten ilmaiset sanakirjat
- ymmärtää pääasiat normaalitempoisesta puheesta tutussa asiayhteydessä, kun viesti
toistetaan tarvittaessa
- löytää etsimänsä tiedon teksteistä, jotka käsittelevät tuttuja aiheita
Muuta
Opiskelija
- ymmärtää ammattienglannin osaamisen tärkeyden ja työskentelee erikoisalan kielitaitonsa kartuttamiseksi oman tason ja omien kielenoppimistarpeiden mukaan.
- on edistynyt opintojakson aikana omat lähtökohdat huomioonottaen
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Työyhteisöviestintä
- opiskelija viestii selkeästi keskeisissä moniammatillisissa ja -kulttuurisissa vuorovaikutustilanteissa (esim. suullinen ja kirjallinen raportointi, dokumentointi)
Ohjaaminen ja neuvonta
Opiskelija
- osaa antaa ja perustella yksilöllisiä ohjeita tavallisimmissa potilasohjaustilanteissa (esim. kotihoito-ohjeet ja muut kirjalliset ohjeet)
- selvittää onnistuneesti potilaan tämänhetkistä ja aiempaa terveydentilaa, elämäntilannetta, elintapoja ja tekee tarvittaessa tarkentavia kysymyksiä
- kirjaa potilaan antamat vastaukset oikein hoidon, palvelun tai jatkotoimenpiteiden onnistumiseksi sekä vastaa potilaan esittämiin kysymyksiin
- osaa käyttää keskeistä hoitotyön sanastoa ja käsitteitä.
Ammatillinen tiedonhankinta
Opiskelija
- hankkii tietoa hoitotyön julkaisuista, raporteista ja suosituksista ammattitaitonsa päivittämiseksi
- ymmärtää pääasiat ja useimmat yksityiskohdat hoitotyön tekstistä ilman apuvälineitä
- osaa arvioida lähteitä ja materiaaleja kriittisesti ja soveltaa lukemaansa
Lingvistiset osaamiskuvaukset
Opiskelija
- viestii useimmiten tilanteen edellyttämällä tyylillä
- keskustelee alaansa liittyvistä aiheista melko sujuvasti
- reagoi keskustelukumppaninsa sanomisiin pääosin asianmukaisesti
- ääntää melko luontevasti ja selkeästi
- käyttää rakenteita pääosin oikein ja korjaa itse kielenkäytön virheitä jos ne ovat johtaneet
väärinkäsityksiin
- osaa tarvittaessa ilmaista asian toisin sanoin
- ymmärtää ja käyttää alan sanastoa melko täsmällisesti
- osaa käyttää apuna eri lähteitä ja sanakirjoja
- välittää viestin kuulijalle tai lukijalle ymmärrettävästi ilman väärinkäsityksiä ja lähes idiomaattisesti
(H4)
- välittää viestin kuulijalle tai lukijalle ymmärrettävästi ilman väärinkäsityksiä, mutta tuotoksessa on jonkin verran suomen kielen vaikutusta (H3)
Muuta
- opiskelija työskentelee itseohjautuvasti ja aktiivisesti erikoisalan kielitaitonsa kartuttamiseksi oman tason, omien kielenoppimistarpeiden ja oman mielenkiinnon mukaan
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Työyhteisöviestintä
- opiskelija viestii taitavasti vaativissakin moniammatillisissa ja -kulttuurisissa vuorovaikutustilanteissa (esim. suullinen ja kirjallinen raportointi, dokumentointi, mahdollinen opintojakson ulkopuolinen toiminta, esim. hankkeet tai muut kansainväliset yhteydet)
Ohjaaminen ja neuvonta
Opiskelija
- haastattelee ja ohjaa asiakkaita taitavasti mukauttaen viestintätyyliään tilanteen ja asiakkaan mukaan, myös haastavissa ja odottamattomissa asiakastilanteissa
- osaa käyttää vaativaakin hoitotyön sanastoa ja käsitteitä.
- englannin kieli on idiomaattista ja sujuvaa
Ammatillinen tiedonhankinta:
Opiskelija
- hyödyntää hoitotyön artikkeleita ja muita alan julkaisuja oman työnsä kehittämisessä
- lukee sujuvasti vaativaakin hoitotyön tekstiä sekä osaa arvioida lähteitä ja materiaaleja kriittisesti
- ymmärtää sekä pääasiat että yksityiskohdat tekstistä ja pystyy soveltamaan ja selittämään lukemaansa.
Lingvistiset osaamiskuvaukset
Opiskelija
- keskustelee sujuvasti ammattialaansa liittyvistä aiheista
- reagoi nopeasti ja asianmukaisesti keskustelukumppanin sanomisiin
- ääntää luontevasti ja selkeästi
- kirjoittaa sujuvasti ja tarkoituksenmukaisesti lähes ilman kielivirheitä
- käyttää monipuolisia kielioppirakenteita ja hallitsee ne lähes virheettömästi
- selittää toisin sanoin ja korvaa sanaston puutteet huomaamattomasti
- ymmärtää ja käyttää taitavasti ja täsmällisesti alan sanastoa sekä oman erikoisalansa termistöä
- löytää yleensä erilaisia lähteitä käyttämällä asianmukaiset termit
Muuta
Opiskelija
- työskentelee itseohjautuvasti ja aktiivisesti erikoisalan kielitaitonsa kartuttamiseksi oman tason ja mielenkiinnon mukaan
- kehittää edelleen kielitaitoaan opintojakson aikana
Ilmoittautumisaika
13.09.2022 - 31.12.2022
Ajoitus
24.10.2022 - 25.12.2022
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Kielet ja viestintä
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 52
Koulutus
- Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Minna Metsäportti
Vastuuhenkilö
Minna Metsäportti
Ryhmät
-
21SH2ESairaanhoitajan tutkinto-ohjelma 21SH2E
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija
- osaa potilaan haastattelussa kysyä tämän nykyiseen ja aiempaan terveydentilaan liittyviä tietoja hoidon ja jatkotoimenpiteiden onnistumiseksi
- osaa kertoa erilaisille potilaille keskeiset hoito-ohjeet, toimenpiteet ja osastorutiinit
- pystyy kommunikoimaan englannin kielellä moniammatillisessa työyhteisössä potilaan hoitopolun eri vaiheissa
- ymmärtää ja osaa hyödyntää hoitotyöhön liittyviä artikkeleita
- pystyy edelleen kehittämään oman erikoisalansa kielitaitoa eri oppimisvälineitä hyväksikäyttäen
Sisältö (OJ)
- potilashaastattelu
- potilasohjaus osastolla
- keskeinen hoitotyön sanasto
- keskeinen anatomian sanasto
- tutkimusraportti
- lääketieteen terminologia
Esitietovaatimukset (OJ)
Lukion englannin oppimäärä tai vastaava taso. Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso B2.1
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Työyhteisöviestintä
- opiskelija viestii pääosin ymmärrettävästi yksinkertaisissa, rutiiniluonteisissa vuorovaikutustilanteissa
Ohjaaminen ja neuvonta
Opiskelija
- antaa yksinkertaisia, suullisia ja tarvittaessa myös kirjallisia ohjeita potilaille/asiakkaille
- kysyy potilaalta/asiakkaalta tämän nykyiseen ja aiempaan terveydentilaan ja elämäntilanteeseen liittyviä, välttämättömiä tietoja sekä kirjaa tämän antamat vastaukset tyydyttävästi hoidon, palvelun tai jatkotoimenpiteiden onnistumiseksi (esim. suostumuksen kysyminen toimenpiteeseen)
- selviytyy yksinkertaisissa vuorovaikutus- ja kommunikointitilanteissa
- osaa käyttää hoitotyön perussanastoa.
Ammatillinen tiedohankinta
Opiskelija
- ymmärtää sanakirjaa käyttäen pääasiat omiin työtehtäviinsä liittyvistä hoitotyöhön liittyvistä teksteistä
- osaa hakea tietoa ohjeistetusti
Lingvistiset osaamiskuvaukset
Opiskelija
- selviytyy yksinkertaisista keskustelutilanteista
- reagoi yleensä jollakin tavalla keskustelukumppanin sanomisiin
- ääntää pääosin ymmärrettävästi
- käyttää yksinkertaisia kieliopin perusrakenteita
- käyttää alan perussanastoa niin, että olennainen viesti välittyy
- käyttää helpoimmin saatavilla olevia apuvälineitä kuten ilmaiset sanakirjat
- ymmärtää pääasiat normaalitempoisesta puheesta tutussa asiayhteydessä, kun viesti
toistetaan tarvittaessa
- löytää etsimänsä tiedon teksteistä, jotka käsittelevät tuttuja aiheita
Muuta
Opiskelija
- ymmärtää ammattienglannin osaamisen tärkeyden ja työskentelee erikoisalan kielitaitonsa kartuttamiseksi oman tason ja omien kielenoppimistarpeiden mukaan.
- on edistynyt opintojakson aikana omat lähtökohdat huomioonottaen
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Työyhteisöviestintä
- opiskelija viestii selkeästi keskeisissä moniammatillisissa ja -kulttuurisissa vuorovaikutustilanteissa (esim. suullinen ja kirjallinen raportointi, dokumentointi)
Ohjaaminen ja neuvonta
Opiskelija
- osaa antaa ja perustella yksilöllisiä ohjeita tavallisimmissa potilasohjaustilanteissa (esim. kotihoito-ohjeet ja muut kirjalliset ohjeet)
- selvittää onnistuneesti potilaan tämänhetkistä ja aiempaa terveydentilaa, elämäntilannetta, elintapoja ja tekee tarvittaessa tarkentavia kysymyksiä
- kirjaa potilaan antamat vastaukset oikein hoidon, palvelun tai jatkotoimenpiteiden onnistumiseksi sekä vastaa potilaan esittämiin kysymyksiin
- osaa käyttää keskeistä hoitotyön sanastoa ja käsitteitä.
Ammatillinen tiedonhankinta
Opiskelija
- hankkii tietoa hoitotyön julkaisuista, raporteista ja suosituksista ammattitaitonsa päivittämiseksi
- ymmärtää pääasiat ja useimmat yksityiskohdat hoitotyön tekstistä ilman apuvälineitä
- osaa arvioida lähteitä ja materiaaleja kriittisesti ja soveltaa lukemaansa
Lingvistiset osaamiskuvaukset
Opiskelija
- viestii useimmiten tilanteen edellyttämällä tyylillä
- keskustelee alaansa liittyvistä aiheista melko sujuvasti
- reagoi keskustelukumppaninsa sanomisiin pääosin asianmukaisesti
- ääntää melko luontevasti ja selkeästi
- käyttää rakenteita pääosin oikein ja korjaa itse kielenkäytön virheitä jos ne ovat johtaneet
väärinkäsityksiin
- osaa tarvittaessa ilmaista asian toisin sanoin
- ymmärtää ja käyttää alan sanastoa melko täsmällisesti
- osaa käyttää apuna eri lähteitä ja sanakirjoja
- välittää viestin kuulijalle tai lukijalle ymmärrettävästi ilman väärinkäsityksiä ja lähes idiomaattisesti
(H4)
- välittää viestin kuulijalle tai lukijalle ymmärrettävästi ilman väärinkäsityksiä, mutta tuotoksessa on jonkin verran suomen kielen vaikutusta (H3)
Muuta
- opiskelija työskentelee itseohjautuvasti ja aktiivisesti erikoisalan kielitaitonsa kartuttamiseksi oman tason, omien kielenoppimistarpeiden ja oman mielenkiinnon mukaan.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Työyhteisöviestintä
- opiskelija viestii taitavasti vaativissakin moniammatillisissa ja -kulttuurisissa vuorovaikutustilanteissa (esim. suullinen ja kirjallinen raportointi, dokumentointi, mahdollinen opintojakson ulkopuolinen toiminta, esim. hankkeet tai muut kansainväliset yhteydet)
Ohjaaminen ja neuvonta
Opiskelija
- haastattelee ja ohjaa asiakkaita taitavasti mukauttaen viestintätyyliään tilanteen ja asiakkaan mukaan, myös haastavissa ja odottamattomissa asiakastilanteissa
- osaa käyttää vaativaakin hoitotyön sanastoa ja käsitteitä.
- englannin kieli on idiomaattista ja sujuvaa
Ammatillinen tiedonhankinta:
Opiskelija
- hyödyntää hoitotyön artikkeleita ja muita alan julkaisuja oman työnsä kehittämisessä
- lukee sujuvasti vaativaakin hoitotyön tekstiä sekä osaa arvioida lähteitä ja materiaaleja kriittisesti
- ymmärtää sekä pääasiat että yksityiskohdat tekstistä ja pystyy soveltamaan ja selittämään lukemaansa.
Lingvistiset osaamiskuvaukset
Opiskelija
- keskustelee sujuvasti ammattialaansa liittyvistä aiheista
- reagoi nopeasti ja asianmukaisesti keskustelukumppanin sanomisiin
- ääntää luontevasti ja selkeästi
- kirjoittaa sujuvasti ja tarkoituksenmukaisesti lähes ilman kielivirheitä
- käyttää monipuolisia kielioppirakenteita ja hallitsee ne lähes virheettömästi
- selittää toisin sanoin ja korvaa sanaston puutteet huomaamattomasti
- ymmärtää ja käyttää taitavasti ja täsmällisesti alan sanastoa sekä oman erikoisalansa termistöä
- löytää yleensä erilaisia lähteitä käyttämällä asianmukaiset termit
Muuta
Opiskelija
- työskentelee itseohjautuvasti ja aktiivisesti erikoislan kielitaitonsa kartuttamiseksi oman tason ja mielenkiinnon mukaan
- kehittää edelleen kielitaitoaan opintojakson aikana
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Tentin ajankohta ilmoitetaan orientaatiotunnilla opintojakson alussa. Tentti pidetään EXAMissa TAMKilla.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Verkko-opetus (Moodle, Zoom) ja kontaktiopetus. Läsnäolo vähintään 80%.
Itsenäinen sekä yhteistoiminnallinen opiskelu.
Oppimateriaalit
Moodlen alustalla olevat materiaalit (mm. H5P -tehtävät, Quizlet).
Karhumäki, M., Metsäportti, M. & Tuohimäki, P. Dear Patient - English for Nursing. SanomaPro 2017.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Valinnaisesta suoritustavasta (itsenäinen opiskelu ja laajempi tutkimusartikkelitehtävä) kerrotaan orientaatiotunnilla.
Ilmoittautumisaika
03.09.2022 - 05.10.2022
Ajoitus
05.10.2022 - 25.12.2022
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Kielet ja viestintä
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 39
Koulutus
- Ensihoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Minna Metsäportti
Vastuuhenkilö
Minna Metsäportti
Ryhmät
-
21EHEnsihoitajan tutkinto-ohjelma 21EH

01.08.2022 - 23.10.2022
Ajoitus
08.08.2022 - 30.10.2022
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Kielet ja viestintä
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 52
Koulutus
- Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Minna Metsäportti
Vastuuhenkilö
Minna Metsäportti
Ryhmät
-
21SH2CSairaanhoitajan tutkinto-ohjelma 21SH2C

Moodlen alustalla olevat materiaalit (mm. H5P-tehtävät, Quizlet).
Karhumäki, M., Metsäportti, M. & Tuohimäki, P. Dear Patient - English for Nursing. SanomaPro 2017.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Valinnaisesta suoritustavasta (itsenäinen opiskelu ja laajempi tutkimusartikkelitehtävä) kerrotaan orientaatiotunnilla.
Ilmoittautumisaika
09.07.2022 - 12.08.2022
Ajoitus
08.08.2022 - 30.10.2022
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Kielet ja viestintä
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 52
Koulutus
- Kätilön tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Minna Metsäportti
Vastuuhenkilö
Minna Metsäportti
Ryhmät
-
21KLKätilön tutkinto-ohjelma 21KL

02.07.2022 - 12.08.2022
Ajoitus
08.08.2022 - 30.10.2022
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Kielet ja viestintä
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Minna Metsäportti
Vastuuhenkilö
Minna Metsäportti
Ryhmät
-
21THTerveydenhoitajan tutkinto-ohjelma 21TH