Siirry suoraan sisältöön

Luonnontieteelliset ja lääketieteelliset opinnot 2Laajuus (3 op)

Tunnus: 7K00FN19

Laajuus

3 op

Osaamistavoitteet

Kirurgia
Opiskelija
- hankkii, käsittelee, arvioi, analysoi ja käyttää tietoa monipuolisesti tavallisimmista kirurgian erikoisalan sairauksista ja niiden hoitomuodoista
- tietää tavallisimpien kirurgisten tautien yleisyyden eli uusien tapausten ilmaantumisen ja vallitsevuuden
- tietää tavallisimpien tautien geneettisen taustan ja tunnistaa genomitiedon vaikutukset sairauksien hoidossa
- tietää tavallisimpien tautien oireet
- tietää tavallisimpien tautien kliiniset, radiologiset ja kliinis-fysiologiset tutkimukset
- osaa määritellä tehtyjen tutkimusten löydökset suhteessa sairauden vaiheeseen
- tietää tavallisimpien tautien hoitomuodot, hoidon seuraukset ja osaa tunnistaa tilan poikkeamat
- tietää tavallisimpien tautien jatkohoidon, seurannan ja ennusteen
- ymmärtää, että hoitotyössä ja moniammatillisessa toiminnassa tarvitaan edellä kuvattua osaamista potilastyössä päivittäin

Anestesiologia
Opiskelija
- ymmärtää kirurgisen potilaan hoitoketjun ja -polun lähetteestä hoidonjälkeiseen seurantaan
- tietää anestesiamuodon valinnassa tarpeelliset toimenpidettä edeltävät tutkimukset , niiden löydökset ja vaikutukset hoidon suunnittelussa
- tietää anestesian esilääkityksen lääkemuodot ja niiden vaikutukset
- tietää tavallisimmat anestesia-aineet, joita käytetään paikallispuudutuksessa, laajoissa puudutuksissa sekä yleisanestesian lääkkeet ja potilaan seurannan anestesian aikana ja sen jälkeen
- tietää tavallisimpien laajojen puudutusten perustekniikat (spinaali ja epiduraali)
- tietää leikkauksenjälkeisen kivun hoidonmetodit ja merkityksen
- tietää miten tulee toimia äkillisissä henkeä uhkaavissa tilanteissa kuten anafylaksia

Säteilysuojelu ja kuvantaminen
Opiskelija
- tietää ja osaa selittää erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, turvallisuuden ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- tietää yleisellä tasolla lääketieteellisestä altistuksesta, työperäisestä altistuksesta sekä säteilyriskeistä
- tietää perusteet säteilyaltistuksen laadusta ja suuruudesta päivittäisessä työssä sekä säteilyriskeistä
- tietää yleiset säteilysuojeluperiaatteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- tietää työntekijän suojelun optimointiin tarkoitettuja menettelyjä
- tietää säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvän lainsäädännön sisällön sairaanhoitajan näkökulmasta

Sisältö

Kirurgia 1op
- Yleistä kirurgiasta ja yleiskirurgia
- Gastrokirurgia
- Syövän kirurginen hoito
- Ortopedia
- Traumatologia

Anestesia 0,5op
- anestesiamuodon valinnan pääperiaatteet, potilaan tutkiminen ja arviointi
- anestesian esilääkitys
- endokardiitin, postoperatiivisten infektioiden ja syvän laskimotukoksen ennaltaehkäisy¨
- puudutusten ja yleisanestesian lääkkeet, niiden indikaatiot, kontraindikaatiot ja sivuvaikutukset, jotka tulee huomioida anestesian aikana ja sen jälkeen
- postoperatiivinen kivun hoito, siinä käytettävät lääkeaineet, niiden käyttöaiheet, vasta-aiheet, sivuvaikutukset, jotka tulee ottaa huomioon anestesian aikana ja postoperatiivisessa hoidossa
- akuutit hätätilanteet, kuten anafylaksia

Säteilysuojelu 1op ja kuvantaminen 0,5 op
- perusteet erilaisista kuvantamistutkimuksista, turvallisuudesta ja säteilysuojelusta
- perusteet säteilyfysiikasta ja säteilybiologiasta
- yleiset säteilysuojeluperiaatteet lääketieteellisessä altistuksessa
- työntekijöiden säteilysuojelu
- säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvä lainsäädäntö

Esitietovaatimukset

Ensimmäisen vuoden opinnoista 30 op suoritettuna, sisältäen opintojakson lääkehoito ja lääkelaskut.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Kirurgia ja anestesiologia
- osaa tunnistaa tavallisimpien kirurgisten tautien oireet
- nimeää tavallisimpien kirurgisten tautien tutkimukset ja niiden löydökset
- nimeää tavallisimpien kirurgisten tautien hoitomuodot ja seurannan
- nimeää tavallisimpien tautien geneettiset tekijät
- nimeää toimintatavat onnettomuustilanteessa
- tunnistaa anestesia-aineiden vaikutusmekanismit
- tunnistaa endokardiitti infektio- ja tromboosiprofylaksian mekanismit
- nimeää tärkeimmät farmakogeneettiset vaikutusmekanismit
- määrittelee tärkeimmät kirurgisten sairauksien aiheuttajat ja sairauksien ennaltaehkäisyn
- määrittelee syövän synnyn perusteet, syövän kasvun ja leviämisen periaatteet
- määrittelee syövän kirurgisen hoidon yleiset periaatteet

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Kirurgia ja anestesiologia
- selittää tavallisimpien kirurgisten tautien oireet ja osaa jäsentää niiden perusteella tavallisimpien kirurgisten tautien tutkimuksia ja vertailla niiden löydöksiä normaalitilanteeseen
- selittää tavallisimpien kirurgisten tautien hoidon hoitomuodot ja seurannan
- selittää tavallisimpien tautien geneettisten tekijöiden vaikutukset sairauden hoitoon
- selittää vammapotilaan hoitomenetelmät
- Jäsentää antimikrobilääkkeiden, anestesia-aineiden valinnan ja profylaksiassa käytettyjen lääkkeiden valintoja perustuen tietoihinsa farmakologiasta
- selittää syövän synnyn, kasvun ja leviämisen periaatteita suhteessa syövän hoidon yleisiin periaatteisiin ja hoitomuotoihin

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Kirurgia ja anestesiologia
- yleistää ja analysoi laaja-alaisesti tavallisimpienkirurgisten sairauksien oireita, osaa niiden perusteella nimetä tavallisimpien kirurgisten sairauksien tutkimuksia ja selittää niiden löydöksiä yhdistäen ne tavallisimpien sairauden hoidon hoitomuotoihin ja seurantaan moniammatillisessa työyhteisössä
- yhdisää ammatilliseen kontekstiin tietojaan farmakologiasta, lääkkeiden vaikutusmekanismeista
- analysoi ja perustelee lääkkeiden vaikutusmekanismeja ja hoidon valinnan periaatteita kirurgisten sairauksien hoidossa ja anestesiologiassa
- yhdistää farmakologian tietojaan ammatilliseen kontekstiin tietojaan hoidon valinnan kriteereihin ja farmakogenetiikassa lääkehoidon seurannan tarpeeseen
- analysoi ja yleistää tautien tärkeimmät syyt, ennaltaehkäisyn, oireet, tutkimukset ja niiden löydökset suhteessa hoidon vaiheeseen

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Säteilysuojelu ja kuvantaminen
Hyväksytty
Opiskelija osaa selittää
- erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, niihin liittyvän turvallisen työskentelyn ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- lääketieteellisen altistuksen ja työperäisen altistuksen perusteet
- säteilyaltistuksen laatuun, määrään ja suuruuteen liittyvät perusteet
- säteilysuojeluperusteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- säteilyn käyttöön liittyvän lainsäädännön

Hylätty
Opiskelija ei osaa selittää
- erilaisten kuvantamistutkimusten perusteita, niihin liittyviä turvallisuuteen liittyviä asioita tai säteilysuojelua sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- lääketieteellisen altistuksen ja työperäisen altistuksen perusteita
- säteilyaltistuksen laatuun, määrään tai suuruuteen liittyviä asioita
- säteilysuojeluperiaatteita tai ei osaa soveltaa niitä käytännössä
- säteilyn käyttöön liittyvän lainsäädännön keskeisintä sisältöä sairaanhoitajan työn näkökulmasta

Ilmoittautumisaika

07.12.2024 - 05.01.2025

Ajoitus

06.01.2025 - 09.03.2025

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sairaanhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 41

Koulutus
  • Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Mervi Kauppila
  • Anne-Marie Lehtonen
Vastuuhenkilö

Anne-Marie Lehtonen

Ryhmät
  • 24ASH1
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma, monimuotototeutus

Tavoitteet (OJ)

Kirurgia
Opiskelija
- hankkii, käsittelee, arvioi, analysoi ja käyttää tietoa monipuolisesti tavallisimmista kirurgian erikoisalan sairauksista ja niiden hoitomuodoista
- tietää tavallisimpien kirurgisten tautien yleisyyden eli uusien tapausten ilmaantumisen ja vallitsevuuden
- tietää tavallisimpien tautien geneettisen taustan ja tunnistaa genomitiedon vaikutukset sairauksien hoidossa
- tietää tavallisimpien tautien oireet
- tietää tavallisimpien tautien kliiniset, radiologiset ja kliinis-fysiologiset tutkimukset
- osaa määritellä tehtyjen tutkimusten löydökset suhteessa sairauden vaiheeseen
- tietää tavallisimpien tautien hoitomuodot, hoidon seuraukset ja osaa tunnistaa tilan poikkeamat
- tietää tavallisimpien tautien jatkohoidon, seurannan ja ennusteen
- ymmärtää, että hoitotyössä ja moniammatillisessa toiminnassa tarvitaan edellä kuvattua osaamista potilastyössä päivittäin

Anestesiologia
Opiskelija
- ymmärtää kirurgisen potilaan hoitoketjun ja -polun lähetteestä hoidonjälkeiseen seurantaan
- tietää anestesiamuodon valinnassa tarpeelliset toimenpidettä edeltävät tutkimukset , niiden löydökset ja vaikutukset hoidon suunnittelussa
- tietää anestesian esilääkityksen lääkemuodot ja niiden vaikutukset
- tietää tavallisimmat anestesia-aineet, joita käytetään paikallispuudutuksessa, laajoissa puudutuksissa sekä yleisanestesian lääkkeet ja potilaan seurannan anestesian aikana ja sen jälkeen
- tietää tavallisimpien laajojen puudutusten perustekniikat (spinaali ja epiduraali)
- tietää leikkauksenjälkeisen kivun hoidonmetodit ja merkityksen
- tietää miten tulee toimia äkillisissä henkeä uhkaavissa tilanteissa kuten anafylaksia

Säteilysuojelu ja kuvantaminen
Opiskelija
- tietää ja osaa selittää erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, turvallisuuden ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- tietää yleisellä tasolla lääketieteellisestä altistuksesta, työperäisestä altistuksesta sekä säteilyriskeistä
- tietää perusteet säteilyaltistuksen laadusta ja suuruudesta päivittäisessä työssä sekä säteilyriskeistä
- tietää yleiset säteilysuojeluperiaatteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- tietää työntekijän suojelun optimointiin tarkoitettuja menettelyjä
- tietää säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvän lainsäädännön sisällön sairaanhoitajan näkökulmasta

Sisältö (OJ)

Kirurgia 1op
- Yleistä kirurgiasta ja yleiskirurgia
- Gastrokirurgia
- Syövän kirurginen hoito
- Ortopedia
- Traumatologia

Anestesia 0,5op
- anestesiamuodon valinnan pääperiaatteet, potilaan tutkiminen ja arviointi
- anestesian esilääkitys
- endokardiitin, postoperatiivisten infektioiden ja syvän laskimotukoksen ennaltaehkäisy¨
- puudutusten ja yleisanestesian lääkkeet, niiden indikaatiot, kontraindikaatiot ja sivuvaikutukset, jotka tulee huomioida anestesian aikana ja sen jälkeen
- postoperatiivinen kivun hoito, siinä käytettävät lääkeaineet, niiden käyttöaiheet, vasta-aiheet, sivuvaikutukset, jotka tulee ottaa huomioon anestesian aikana ja postoperatiivisessa hoidossa
- akuutit hätätilanteet, kuten anafylaksia

Säteilysuojelu 1op ja kuvantaminen 0,5 op
- perusteet erilaisista kuvantamistutkimuksista, turvallisuudesta ja säteilysuojelusta
- perusteet säteilyfysiikasta ja säteilybiologiasta
- yleiset säteilysuojeluperiaatteet lääketieteellisessä altistuksessa
- työntekijöiden säteilysuojelu
- säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvä lainsäädäntö

Esitietovaatimukset (OJ)

Ensimmäisen vuoden opinnoista 30 op suoritettuna, sisältäen opintojakson lääkehoito ja lääkelaskut.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Kirurgia ja anestesiologia
- osaa tunnistaa tavallisimpien kirurgisten tautien oireet
- nimeää tavallisimpien kirurgisten tautien tutkimukset ja niiden löydökset
- nimeää tavallisimpien kirurgisten tautien hoitomuodot ja seurannan
- nimeää tavallisimpien tautien geneettiset tekijät
- nimeää toimintatavat onnettomuustilanteessa
- tunnistaa anestesia-aineiden vaikutusmekanismit
- tunnistaa endokardiitti infektio- ja tromboosiprofylaksian mekanismit
- nimeää tärkeimmät farmakogeneettiset vaikutusmekanismit
- määrittelee tärkeimmät kirurgisten sairauksien aiheuttajat ja sairauksien ennaltaehkäisyn
- määrittelee syövän synnyn perusteet, syövän kasvun ja leviämisen periaatteet
- määrittelee syövän kirurgisen hoidon yleiset periaatteet

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Kirurgia ja anestesiologia
- selittää tavallisimpien kirurgisten tautien oireet ja osaa jäsentää niiden perusteella tavallisimpien kirurgisten tautien tutkimuksia ja vertailla niiden löydöksiä normaalitilanteeseen
- selittää tavallisimpien kirurgisten tautien hoidon hoitomuodot ja seurannan
- selittää tavallisimpien tautien geneettisten tekijöiden vaikutukset sairauden hoitoon
- selittää vammapotilaan hoitomenetelmät
- Jäsentää antimikrobilääkkeiden, anestesia-aineiden valinnan ja profylaksiassa käytettyjen lääkkeiden valintoja perustuen tietoihinsa farmakologiasta
- selittää syövän synnyn, kasvun ja leviämisen periaatteita suhteessa syövän hoidon yleisiin periaatteisiin ja hoitomuotoihin

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Kirurgia ja anestesiologia
- yleistää ja analysoi laaja-alaisesti tavallisimpienkirurgisten sairauksien oireita, osaa niiden perusteella nimetä tavallisimpien kirurgisten sairauksien tutkimuksia ja selittää niiden löydöksiä yhdistäen ne tavallisimpien sairauden hoidon hoitomuotoihin ja seurantaan moniammatillisessa työyhteisössä
- yhdisää ammatilliseen kontekstiin tietojaan farmakologiasta, lääkkeiden vaikutusmekanismeista
- analysoi ja perustelee lääkkeiden vaikutusmekanismeja ja hoidon valinnan periaatteita kirurgisten sairauksien hoidossa ja anestesiologiassa
- yhdistää farmakologian tietojaan ammatilliseen kontekstiin tietojaan hoidon valinnan kriteereihin ja farmakogenetiikassa lääkehoidon seurannan tarpeeseen
- analysoi ja yleistää tautien tärkeimmät syyt, ennaltaehkäisyn, oireet, tutkimukset ja niiden löydökset suhteessa hoidon vaiheeseen

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Aika ja paikka

Toteutussuunnitelma täydentyy myöhemmin

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelusta ja kuvantamisesta (1,5 op) tentti. Arviointi hyväksytty-hylätty (70% läpipääsyraja). Tentti järjestetään TUNI EXAMissa viikoilla
Uusinta 1: TUNI EXAMissa viikolla
Uusinta 2: TUNI EXAMissa viikolla
_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Tentit järjestetään Tuni EXAMissa. Löytyy toteutusnumerolla 7K00FN19-3032, Kirurgia ja anestesiologia
Yksilölliset opiskelun erityisjärjestelykokeet EXAMissa.
Varsinainen tentti viikot
1 uusintatentti viikot
2. uusintatentti viikot

Korotustentti eli hyväksytyn kokonaisarvosanan korottamisen mahdollisuus toteutetaan EXAMissa joulukuussa (tarkka aikataulu selviää lähempänä). Korotustentissä tentitään kaikki opintojakson osat. Halukkuudesta osallistua korotustenttiin tulee sopia erikseen opettajan kanssa sähköpostitse.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun ja kuvantamisen osuudesta on läpäistävä tentissä 70%.
Arviointi Hyväksytty/Hylätty.
_________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:Koe, jossa on monivalintakysymyksiä sekä kirurgian että anestesiologian osioista. Läpipääsyn raja on 50% yhteispistemäärästä.
Arviointi numeerinen 0-5

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Kirurgia ja anestesiologia
Orientaatio etänä/lähinä,verkkoluennot ja muu materiaali opiskellaan itsenäisesti Moodlessa. Verkkokurssi: 7K00FN19 Kirurgia ja anestesiologia, verkkototeutus. Kurssiavain s2022

Kuvantaminen ja säteilysuojelu
Luento-opetus ja Exam-tentti.
Kuvantamisen ja säteilysuojelun ensimmäisellä tunnilla läsnäolovelvoite. Tunnilla ohjeistetaan kurssin suorituksesta ja kirjaudutaan Moodlealustalle.

Oppimateriaalit

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun ja kuvantamistutkimusten materiaaleina soveltuvin osin säteilylainsäädäntö, Säteilyturvakeskuksen määräykset (S-sarja), luennot, Oikeutus säteilylle altistavissa tutkimuksissa -opas lähettävälle lääkärille. Verkkomateriaali. Muu luennoilla osoitettu materiaali.
_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Verkkoluennot
Kirjallisuus soveltuvin osin:
Hammar, Anne-Marja: Kirurgian perusteet, WSOY 2011,Terveysportti: Oppiportti - oppikirjat,
Leppäniemi, Kuokkanen, Salminen: Kirurgia, Duodecim, 2017 Oppiportti. Kirjaa pääset lukemaan kirjaston sivuilla olevan linkin kautta.
Käypä hoito -suositukset .Terveysportti. Kirjaston sivuilta linkki.
Tutustu myös PIRHAn hoitoketjuihin tavallisimmista tähän valikoituneista syöpätaudeista.
https://www.tays.fi/fi-fi/ohjeet/hoitoketjut.

ANESTESIOLOGIA

Niemi-Murola, Metsävainio et al. Anestesiologian ja tehohoidon perusteet, Duodecim 2016 Oppiportti. (luettavissa Terveysportissa) Kirja on tarkoitettu perusteiden opiskeluun.
(Olkkola ym. Anestesiologia, teho-, ensi- ja kivunhoito. Duodecim 2020. Tarkoitettu syventävään opiskeluun lääketieteen opiskelijoille ja erikoistuville lääkäreille. Oppiportti.)

Sisällön jaksotus

___________________________________________________________________

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun osaamisvaatimukset ja säteilysuojelukoulutuksen sisältö perustuvat STM:n asetukseen ionisoivasta säteilystä, liite 4 (säteilysuojelun peruskoulutus).
Sisältö:
- perusteet erilaisista kuvantamistutkimuksista, turvallisuudesta ja säteilysuojelusta
- perusteet säteilyfysiikasta ja säteilybiologiasta
- yleiset säteilysuojeluperiaatteet lääketieteellisessä altistuksessa
- työntekijöiden säteilysuojelu
- säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvä lainsäädäntö

Tavoitteet:
- tietää ja osaa selittää erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, turvallisuuden ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- tietää yleisellä tasolla lääketieteellisestä altistuksesta, työperäisestä altistuksesta sekä säteilyriskeistä
- tietää perusteet säteilyaltistuksen laadusta ja suuruudesta päivittäisessä työssä sekä säteilyriskeistä
- tietää yleiset säteilysuojeluperiaatteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- tietää työntekijän säteilysuojelun optimointiin tarkoitettuja menettelyjä
- tietää säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvän lainsäädännön sisällön sairaanhoitajan näkökulmasta

_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Sisältöalueet:
- kirurginen gastroenterologia
- ortopedia ja traumatologia
- urologia
- thorax- ja versuonikirurgia
-onkologinen kirurgia
-perusanestesiat
-puudutukset
-leikkauspotilaan kivunhoito

Tavoitteet :
Kirurgia:
Opiskelija
- hankkii, käsittelee, arvioi, analysoi ja käyttää tietoa monipuolisesti tavallisimmista kirurgian erikoisalan sairauksista ja niiden hoitomuodoista
- tietää tavallisimpien kirurgisten tautien yleisyyden eli uusien tapausten ilmaantumisen ja vallitsevuuden
- tietää tavallisimpien tautien geneettisen taustan ja tunnistaa genomitiedon vaikutukset sairauksien hoidossa
- tietää tavallisimpien tautien oireet
- tietää tavallisimpien tautien kliiniset, radiologiset ja kliinis-fysiologiset tutkimukset
- osaa määritellä tehtyjen tutkimusten löydökset suhteessa sairauden vaiheeseen
- tietää tavallisimpien tautien hoitomuodot, hoidon seuraukset ja osaa tunnistaa tilan poikkeamat
- tietää tavallisimpien tautien jatkohoidon, seurannan ja ennusteen
- ymmärtää, että hoitotyössä ja moniammatillisessa toiminnassa tarvitaan edellä kuvattua osaamista potilastyössä päivittäin
Anestesiologia:
Opiskelija
- ymmärtää kirurgisen potilaan hoitoketjun ja -polun lähetteestä hoidonjälkeiseen seurantaan
- tietää anestesiamuodon valinnassa tarpeelliset toimenpidettä edeltävät tutkimukset , niiden löydökset ja vaikutukset hoidon suunnittelussa
- tietää anestesian esilääkityksen lääkemuodot ja niiden vaikutukset
- tietää tavallisimmat anestesia-aineet, joita käytetään paikallispuudutuksessa, laajoissa puudutuksissa sekä yleisanestesian lääkkeet ja potilaan seurannan anestesian aikana ja sen jälkeen
- tietää tavallisimpien laajojen puudutusten perustekniikat (spinaali ja epiduraali)
- tietää leikkauksenjälkeisen kivun hoidonmetodit ja merkityksen
- tietää miten tulee toimia äkillisissä henkeä uhkaavissa tilanteissa kuten anafylaksia

Lisätietoja opiskelijoille

31.05.2024 - 13.10.2024

Ajoitus

21.10.2024 - 22.12.2024

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sairaanhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 52

Koulutus
  • Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Heli Hilander
  • Anne-Marie Lehtonen
Vastuuhenkilö

Anne-Marie Lehtonen

Ryhmät
  • 23ASH2

Säteilysuojelusta ja kuvantamisesta (1,5 op) tentti. Arviointi hyväksytty-hylätty (70% läpipääsyraja). Tentti järjestetään TUNI EXAMissa 23.11.-01.12.24
Uusinta 1: TUNI EXAMissa viikolla 50
Uusinta 2: TUNI EXAMissa viikolla 2 (06.01-13.01.25
_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Tentit järjestetään Tuni EXAMissa. Löytyy toteutusnumerolla 7K00FN19-3025, Kirurgia ja anestesiologia
Lukisetelitentit EXAMissa.
Varsinainen tentti viikot 46-47
1 uusintatentti viikot 49-51
2. uusintatentti viikot 2-3

Korotustentti eli hyväksytyn kokonaisarvosanan korottamisen mahdollisuus toteutetaan EXAMissa (tarkka aikataulu selviää lähempänä). Korotustentissä tentitään kaikki opintojakson osat. Halukkuudesta osallistua korotustenttiin tulee sopia erikseen opettajan kanssa sähköpostitse.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun ja kuvantamisen osuudesta on läpäistävä tentissä 70%.
Arviointi Hyväksytty/Hylätty. Ryhmätyöhön osallistuminen. Moodlen tehtävät tehty.
_________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:Koe, jossa on monivalintakysymyksiä sekä kirurgian että anestesiologian osioista. Läpipääsyn raja on 50% yhteispistemäärästä.
Arviointi numeerinen 0-5

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Kontaktiopetus, itsenäinen työskentely.

Kuvantaminen ja säteilysuojelu
Luento-opetus, ryhmätyö ja Exam-tentti.
Kuvantamisen ja säteilysuojelun orientaatio tunnilla (ensimmäisellä tunnilla) läsnäolovelvoite. Ryhmätyö ja Moodlen tehtävät pakollisia.

Kirurgia ja anestesiologia
Orientaatio lähiopetuksena.
Verkkoluennot ja muu materiaali opiskellaan itsenäisesti Moodlessa.
Verkkokurssi: 7K00FN19 Kirurgia ja anestesiologia, verkkototeutus. Kurssiavain s2022

Oppimateriaalit

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun ja kuvantamistutkimusten materiaaleina soveltuvin osin säteilylainsäädäntö, Säteilyturvakeskuksen määräykset (S-sarja), luennot, Oikeutus säteilylle altistavissa tutkimuksissa -opas lähettävälle lääkärille. Verkkomateriaali. Muu luennoilla osoitettu materiaali.
_____________________________________________________________________
KIRURGIA

Materiaali soveltuvin osin

Hammar, Anne-Marja: Kirurgian perusteet, WSOY 2011,Terveysportti: Oppiportti - oppikirjat,
Leppäniemi, Kuokkanen, Salminen: Kirurgia, Duodecim, 2017 Oppiportti. Kirjaa pääset lukemaan kirjaston sivuilla olevan linkin kautta.
Käypä hoito -suositukset .Terveysportti. Kirjaston sivuilta linkki.
Tutustu myös PIRHAn hoitoketjuihin tavallisimmista tähän valikoituneista syöpätaudeista.
https://www.tays.fi/fi-fi/ohjeet/hoitoketjut.

ANESTESIOLOGIA

Niemi-Murola, Metsävainio et al. Anestesiologian ja tehohoidon perusteet, Duodecim 2016 Oppiportti. (luettavissa Terveysportissa) Kirja on tarkoitettu perusteiden opiskeluun.
(Olkkola ym. Anestesiologia, teho-, ensi- ja kivunhoito. Duodecim 2020. Tarkoitettu syventävään opiskeluun lääketieteen opiskelijoille ja erikoistuville lääkäreille. Oppiportti.)

Sisällön jaksotus

___________________________________________________________________

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun osaamisvaatimukset ja säteilysuojelukoulutuksen sisältö perustuvat STM:n asetukseen ionisoivasta säteilystä, liite 4 (säteilysuojelun peruskoulutus).
Sisältö:
- perusteet erilaisista kuvantamistutkimuksista, turvallisuudesta ja säteilysuojelusta
- perusteet säteilyfysiikasta ja säteilybiologiasta
- yleiset säteilysuojeluperiaatteet lääketieteellisessä altistuksessa
- työntekijöiden säteilysuojelu
- säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvä lainsäädäntö

Tavoitteet:
- tietää ja osaa selittää erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, turvallisuuden ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- tietää yleisellä tasolla lääketieteellisestä altistuksesta, työperäisestä altistuksesta sekä säteilyriskeistä
- tietää perusteet säteilyaltistuksen laadusta ja suuruudesta päivittäisessä työssä sekä säteilyriskeistä
- tietää yleiset säteilysuojeluperiaatteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- tietää työntekijän säteilysuojelun optimointiin tarkoitettuja menettelyjä
- tietää säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvän lainsäädännön sisällön sairaanhoitajan näkökulmasta

_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Sisältöalueet:
- kirurginen gastroenterologia
- ortopedia ja traumatologia
- urologia
- thorax- ja versuonikirurgia
-onkologinen kirurgia
-perusanestesiat
-puudutukset
-leikkauspotilaan kivunhoito

Tavoitteet :
Kirurgia:
Opiskelija
- hankkii, käsittelee, arvioi, analysoi ja käyttää tietoa monipuolisesti tavallisimmista kirurgian erikoisalan sairauksista ja niiden hoitomuodoista
- tietää tavallisimpien kirurgisten tautien yleisyyden eli uusien tapausten ilmaantumisen ja vallitsevuuden
- tietää tavallisimpien tautien geneettisen taustan ja tunnistaa genomitiedon vaikutukset sairauksien hoidossa
- tietää tavallisimpien tautien oireet
- tietää tavallisimpien tautien kliiniset, radiologiset ja kliinis-fysiologiset tutkimukset
- osaa määritellä tehtyjen tutkimusten löydökset suhteessa sairauden vaiheeseen
- tietää tavallisimpien tautien hoitomuodot, hoidon seuraukset ja osaa tunnistaa tilan poikkeamat
- tietää tavallisimpien tautien jatkohoidon, seurannan ja ennusteen
- ymmärtää, että hoitotyössä ja moniammatillisessa toiminnassa tarvitaan edellä kuvattua osaamista potilastyössä päivittäin

Anestesiologia:
Opiskelija
- ymmärtää kirurgisen potilaan hoitoketjun ja -polun lähetteestä hoidonjälkeiseen seurantaan
- tietää anestesiamuodon valinnassa tarpeelliset toimenpidettä edeltävät tutkimukset , niiden löydökset ja vaikutukset hoidon suunnittelussa
- tietää anestesian esilääkityksen lääkemuodot ja niiden vaikutukset
- tietää tavallisimmat anestesia-aineet, joita käytetään paikallispuudutuksessa, laajoissa puudutuksissa sekä yleisanestesian lääkkeet ja potilaan seurannan anestesian aikana ja sen jälkeen
- tietää tavallisimpien laajojen puudutusten perustekniikat (spinaali ja epiduraali)
- tietää leikkauksenjälkeisen kivun hoidonmetodit ja merkityksen
- tietää miten tulee toimia äkillisissä henkeä uhkaavissa tilanteissa kuten anafylaksia

Lisätietoja opiskelijoille

___________________________________________________________________

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun osaamisvaatimukset ja säteilysuojelukoulutuksen sisältö perustuvat STM:n asetukseen ionisoivasta säteilystä, liite 4 (säteilysuojelun peruskoulutus).
Sisältö:
- perusteet erilaisista kuvantamistutkimuksista, turvallisuudesta ja säteilysuojelusta
- perusteet säteilyfysiikasta ja säteilybiologiasta
- yleiset säteilysuojeluperiaatteet lääketieteellisessä altistuksessa
- työntekijöiden säteilysuojelu
- säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvä lainsäädäntö

Tavoitteet:
- tietää ja osaa selittää erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, turvallisuuden ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- tietää yleisellä tasolla lääketieteellisestä altistuksesta, työperäisestä altistuksesta sekä säteilyriskeistä
- tietää perusteet säteilyaltistuksen laadusta ja suuruudesta päivittäisessä työssä sekä säteilyriskeistä
- tietää yleiset säteilysuojeluperiaatteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- tietää työntekijän säteilysuojelun optimointiin tarkoitettuja menettelyjä
- tietää säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvän lainsäädännön sisällön sairaanhoitajan näkökulmasta

_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Sisältöalueet:
- kirurginen gastroenterologia
- ortopedia ja traumatologia
- urologia
- thorax- ja versuonikirurgia
-onkologinen kirurgia
-perusanestesiat
-puudutukset
-leikkauspotilaan kivunhoito

Ilmoittautumisaika

31.05.2024 - 05.08.2024

Ajoitus

05.08.2024 - 27.10.2024

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sairaanhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 52

Koulutus
  • Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Pirita Markkula
  • Anne-Marie Lehtonen
Ryhmät
  • 23SH2B
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma, 23SH2B

Tavoitteet (OJ)

Kirurgia
Opiskelija
- hankkii, käsittelee, arvioi, analysoi ja käyttää tietoa monipuolisesti tavallisimmista kirurgian erikoisalan sairauksista ja niiden hoitomuodoista
- tietää tavallisimpien kirurgisten tautien yleisyyden eli uusien tapausten ilmaantumisen ja vallitsevuuden
- tietää tavallisimpien tautien geneettisen taustan ja tunnistaa genomitiedon vaikutukset sairauksien hoidossa
- tietää tavallisimpien tautien oireet
- tietää tavallisimpien tautien kliiniset, radiologiset ja kliinis-fysiologiset tutkimukset
- osaa määritellä tehtyjen tutkimusten löydökset suhteessa sairauden vaiheeseen
- tietää tavallisimpien tautien hoitomuodot, hoidon seuraukset ja osaa tunnistaa tilan poikkeamat
- tietää tavallisimpien tautien jatkohoidon, seurannan ja ennusteen
- ymmärtää, että hoitotyössä ja moniammatillisessa toiminnassa tarvitaan edellä kuvattua osaamista potilastyössä päivittäin

Anestesiologia
Opiskelija
- ymmärtää kirurgisen potilaan hoitoketjun ja -polun lähetteestä hoidonjälkeiseen seurantaan
- tietää anestesiamuodon valinnassa tarpeelliset toimenpidettä edeltävät tutkimukset , niiden löydökset ja vaikutukset hoidon suunnittelussa
- tietää anestesian esilääkityksen lääkemuodot ja niiden vaikutukset
- tietää tavallisimmat anestesia-aineet, joita käytetään paikallispuudutuksessa, laajoissa puudutuksissa sekä yleisanestesian lääkkeet ja potilaan seurannan anestesian aikana ja sen jälkeen
- tietää tavallisimpien laajojen puudutusten perustekniikat (spinaali ja epiduraali)
- tietää leikkauksenjälkeisen kivun hoidonmetodit ja merkityksen
- tietää miten tulee toimia äkillisissä henkeä uhkaavissa tilanteissa kuten anafylaksia

Säteilysuojelu ja kuvantaminen
Opiskelija
- tietää ja osaa selittää erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, turvallisuuden ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- tietää yleisellä tasolla lääketieteellisestä altistuksesta, työperäisestä altistuksesta sekä säteilyriskeistä
- tietää perusteet säteilyaltistuksen laadusta ja suuruudesta päivittäisessä työssä sekä säteilyriskeistä
- tietää yleiset säteilysuojeluperiaatteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- tietää työntekijän suojelun optimointiin tarkoitettuja menettelyjä
- tietää säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvän lainsäädännön sisällön sairaanhoitajan näkökulmasta

Sisältö (OJ)

Kirurgia 1op
- Yleistä kirurgiasta ja yleiskirurgia
- Gastrokirurgia
- Syövän kirurginen hoito
- Ortopedia
- Traumatologia

Anestesia 0,5op
- anestesiamuodon valinnan pääperiaatteet, potilaan tutkiminen ja arviointi
- anestesian esilääkitys
- endokardiitin, postoperatiivisten infektioiden ja syvän laskimotukoksen ennaltaehkäisy¨
- puudutusten ja yleisanestesian lääkkeet, niiden indikaatiot, kontraindikaatiot ja sivuvaikutukset, jotka tulee huomioida anestesian aikana ja sen jälkeen
- postoperatiivinen kivun hoito, siinä käytettävät lääkeaineet, niiden käyttöaiheet, vasta-aiheet, sivuvaikutukset, jotka tulee ottaa huomioon anestesian aikana ja postoperatiivisessa hoidossa
- akuutit hätätilanteet, kuten anafylaksia

Säteilysuojelu 1op ja kuvantaminen 0,5 op
- perusteet erilaisista kuvantamistutkimuksista, turvallisuudesta ja säteilysuojelusta
- perusteet säteilyfysiikasta ja säteilybiologiasta
- yleiset säteilysuojeluperiaatteet lääketieteellisessä altistuksessa
- työntekijöiden säteilysuojelu
- säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvä lainsäädäntö

Esitietovaatimukset (OJ)

Ensimmäisen vuoden opinnoista 30 op suoritettuna, sisältäen opintojakson lääkehoito ja lääkelaskut.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Kirurgia ja anestesiologia
- osaa tunnistaa tavallisimpien kirurgisten tautien oireet
- nimeää tavallisimpien kirurgisten tautien tutkimukset ja niiden löydökset
- nimeää tavallisimpien kirurgisten tautien hoitomuodot ja seurannan
- nimeää tavallisimpien tautien geneettiset tekijät
- nimeää toimintatavat onnettomuustilanteessa
- tunnistaa anestesia-aineiden vaikutusmekanismit
- tunnistaa endokardiitti infektio- ja tromboosiprofylaksian mekanismit
- nimeää tärkeimmät farmakogeneettiset vaikutusmekanismit
- määrittelee tärkeimmät kirurgisten sairauksien aiheuttajat ja sairauksien ennaltaehkäisyn
- määrittelee syövän synnyn perusteet, syövän kasvun ja leviämisen periaatteet
- määrittelee syövän kirurgisen hoidon yleiset periaatteet

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Kirurgia ja anestesiologia
- selittää tavallisimpien kirurgisten tautien oireet ja osaa jäsentää niiden perusteella tavallisimpien kirurgisten tautien tutkimuksia ja vertailla niiden löydöksiä normaalitilanteeseen
- selittää tavallisimpien kirurgisten tautien hoidon hoitomuodot ja seurannan
- selittää tavallisimpien tautien geneettisten tekijöiden vaikutukset sairauden hoitoon
- selittää vammapotilaan hoitomenetelmät
- Jäsentää antimikrobilääkkeiden, anestesia-aineiden valinnan ja profylaksiassa käytettyjen lääkkeiden valintoja perustuen tietoihinsa farmakologiasta
- selittää syövän synnyn, kasvun ja leviämisen periaatteita suhteessa syövän hoidon yleisiin periaatteisiin ja hoitomuotoihin

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Kirurgia ja anestesiologia
- yleistää ja analysoi laaja-alaisesti tavallisimpienkirurgisten sairauksien oireita, osaa niiden perusteella nimetä tavallisimpien kirurgisten sairauksien tutkimuksia ja selittää niiden löydöksiä yhdistäen ne tavallisimpien sairauden hoidon hoitomuotoihin ja seurantaan moniammatillisessa työyhteisössä
- yhdisää ammatilliseen kontekstiin tietojaan farmakologiasta, lääkkeiden vaikutusmekanismeista
- analysoi ja perustelee lääkkeiden vaikutusmekanismeja ja hoidon valinnan periaatteita kirurgisten sairauksien hoidossa ja anestesiologiassa
- yhdistää farmakologian tietojaan ammatilliseen kontekstiin tietojaan hoidon valinnan kriteereihin ja farmakogenetiikassa lääkehoidon seurannan tarpeeseen
- analysoi ja yleistää tautien tärkeimmät syyt, ennaltaehkäisyn, oireet, tutkimukset ja niiden löydökset suhteessa hoidon vaiheeseen

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Säteilysuojelu ja kuvantaminen
Hyväksytty
Opiskelija osaa selittää
- erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, niihin liittyvän turvallisen työskentelyn ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- lääketieteellisen altistuksen ja työperäisen altistuksen perusteet
- säteilyaltistuksen laatuun, määrään ja suuruuteen liittyvät perusteet
- säteilysuojeluperusteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- säteilyn käyttöön liittyvän lainsäädännön

Hylätty
Opiskelija ei osaa selittää
- erilaisten kuvantamistutkimusten perusteita, niihin liittyviä turvallisuuteen liittyviä asioita tai säteilysuojelua sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- lääketieteellisen altistuksen ja työperäisen altistuksen perusteita
- säteilyaltistuksen laatuun, määrään tai suuruuteen liittyviä asioita
- säteilysuojeluperiaatteita tai ei osaa soveltaa niitä käytännössä
- säteilyn käyttöön liittyvän lainsäädännön keskeisintä sisältöä sairaanhoitajan työn näkökulmasta

Aika ja paikka

Toteutussuunnitelma täydentyy myöhemmin

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelusta ja kuvantamisesta (1,5 op) tentti. Arviointi hyväksytty-hylätty (70% läpipääsyraja). Tentti järjestetään TUNI EXAMissa viikoilla 37-38
Uusinta 1: TUNI EXAMissa viikolla 39
Uusinta 2: TUNI EXAMissa viikolla 40
_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Tentit järjestetään Tuni EXAMissa. Löytyy toteutusnumerolla 7K00FN19-3022, Kirurgia ja anestesiologia
Yksilölliset opiskelun erityisjärjestelykokeet EXAMissa.
Varsinainen tentti viikot 37-39
1 uusintatentti viikot 41-42
2. uusintatentti viikot 48-49

Korotustentti eli hyväksytyn kokonaisarvosanan korottamisen mahdollisuus toteutetaan EXAMissa joulukuussa (tarkka aikataulu selviää lähempänä). Korotustentissä tentitään kaikki opintojakson osat. Halukkuudesta osallistua korotustenttiin tulee sopia erikseen opettajan kanssa sähköpostitse.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun ja kuvantamisen osuudesta on läpäistävä tentissä 70%.
Arviointi Hyväksytty/Hylätty.
_________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:Koe, jossa on monivalintakysymyksiä sekä kirurgian että anestesiologian osioista. Läpipääsyn raja on 50% yhteispistemäärästä.
Arviointi numeerinen 0-5

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Kirurgia ja anestesiologia
Orientaatio etänä/lähinä,verkkoluennot ja muu materiaali opiskellaan itsenäisesti Moodlessa. Verkkokurssi: 7K00FN19 Kirurgia ja anestesiologia, verkkototeutus. Kurssiavain s2022

Kuvantaminen ja säteilysuojelu
Luento-opetus ja Exam-tentti.
Kuvantamisen ja säteilysuojelun ensimmäisellä tunnilla läsnäolovelvoite. Tunnilla ohjeistetaan kurssin suorituksesta ja kirjaudutaan Moodlealustalle.

Oppimateriaalit

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun ja kuvantamistutkimusten materiaaleina soveltuvin osin säteilylainsäädäntö, Säteilyturvakeskuksen määräykset (S-sarja), luennot, Oikeutus säteilylle altistavissa tutkimuksissa -opas lähettävälle lääkärille. Verkkomateriaali. Muu luennoilla osoitettu materiaali.
_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Verkkoluennot
Kirjallisuus soveltuvin osin:
Hammar, Anne-Marja: Kirurgian perusteet, WSOY 2011,Terveysportti: Oppiportti - oppikirjat,
Leppäniemi, Kuokkanen, Salminen: Kirurgia, Duodecim, 2017 Oppiportti. Kirjaa pääset lukemaan kirjaston sivuilla olevan linkin kautta.
Käypä hoito -suositukset .Terveysportti. Kirjaston sivuilta linkki.
Tutustu myös PIRHAn hoitoketjuihin tavallisimmista tähän valikoituneista syöpätaudeista.
https://www.tays.fi/fi-fi/ohjeet/hoitoketjut.

ANESTESIOLOGIA

Niemi-Murola, Metsävainio et al. Anestesiologian ja tehohoidon perusteet, Duodecim 2016 Oppiportti. (luettavissa Terveysportissa) Kirja on tarkoitettu perusteiden opiskeluun.
(Olkkola ym. Anestesiologia, teho-, ensi- ja kivunhoito. Duodecim 2020. Tarkoitettu syventävään opiskeluun lääketieteen opiskelijoille ja erikoistuville lääkäreille. Oppiportti.)

Sisällön jaksotus

___________________________________________________________________

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun osaamisvaatimukset ja säteilysuojelukoulutuksen sisältö perustuvat STM:n asetukseen ionisoivasta säteilystä, liite 4 (säteilysuojelun peruskoulutus).
Sisältö:
- perusteet erilaisista kuvantamistutkimuksista, turvallisuudesta ja säteilysuojelusta
- perusteet säteilyfysiikasta ja säteilybiologiasta
- yleiset säteilysuojeluperiaatteet lääketieteellisessä altistuksessa
- työntekijöiden säteilysuojelu
- säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvä lainsäädäntö

Tavoitteet:
- tietää ja osaa selittää erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, turvallisuuden ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- tietää yleisellä tasolla lääketieteellisestä altistuksesta, työperäisestä altistuksesta sekä säteilyriskeistä
- tietää perusteet säteilyaltistuksen laadusta ja suuruudesta päivittäisessä työssä sekä säteilyriskeistä
- tietää yleiset säteilysuojeluperiaatteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- tietää työntekijän säteilysuojelun optimointiin tarkoitettuja menettelyjä
- tietää säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvän lainsäädännön sisällön sairaanhoitajan näkökulmasta

_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Sisältöalueet:
- kirurginen gastroenterologia
- ortopedia ja traumatologia
- urologia
- thorax- ja versuonikirurgia
-onkologinen kirurgia
-perusanestesiat
-puudutukset
-leikkauspotilaan kivunhoito

Tavoitteet :
Kirurgia:
Opiskelija
- hankkii, käsittelee, arvioi, analysoi ja käyttää tietoa monipuolisesti tavallisimmista kirurgian erikoisalan sairauksista ja niiden hoitomuodoista
- tietää tavallisimpien kirurgisten tautien yleisyyden eli uusien tapausten ilmaantumisen ja vallitsevuuden
- tietää tavallisimpien tautien geneettisen taustan ja tunnistaa genomitiedon vaikutukset sairauksien hoidossa
- tietää tavallisimpien tautien oireet
- tietää tavallisimpien tautien kliiniset, radiologiset ja kliinis-fysiologiset tutkimukset
- osaa määritellä tehtyjen tutkimusten löydökset suhteessa sairauden vaiheeseen
- tietää tavallisimpien tautien hoitomuodot, hoidon seuraukset ja osaa tunnistaa tilan poikkeamat
- tietää tavallisimpien tautien jatkohoidon, seurannan ja ennusteen
- ymmärtää, että hoitotyössä ja moniammatillisessa toiminnassa tarvitaan edellä kuvattua osaamista potilastyössä päivittäin
Anestesiologia:
Opiskelija
- ymmärtää kirurgisen potilaan hoitoketjun ja -polun lähetteestä hoidonjälkeiseen seurantaan
- tietää anestesiamuodon valinnassa tarpeelliset toimenpidettä edeltävät tutkimukset , niiden löydökset ja vaikutukset hoidon suunnittelussa
- tietää anestesian esilääkityksen lääkemuodot ja niiden vaikutukset
- tietää tavallisimmat anestesia-aineet, joita käytetään paikallispuudutuksessa, laajoissa puudutuksissa sekä yleisanestesian lääkkeet ja potilaan seurannan anestesian aikana ja sen jälkeen
- tietää tavallisimpien laajojen puudutusten perustekniikat (spinaali ja epiduraali)
- tietää leikkauksenjälkeisen kivun hoidonmetodit ja merkityksen
- tietää miten tulee toimia äkillisissä henkeä uhkaavissa tilanteissa kuten anafylaksia

Lisätietoja opiskelijoille

___________________________________________________________________

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun osaamisvaatimukset ja säteilysuojelukoulutuksen sisältö perustuvat STM:n asetukseen ionisoivasta säteilystä, liite 4 (säteilysuojelun peruskoulutus).
Sisältö:
- perusteet erilaisista kuvantamistutkimuksista, turvallisuudesta ja säteilysuojelusta
- perusteet säteilyfysiikasta ja säteilybiologiasta
- yleiset säteilysuojeluperiaatteet lääketieteellisessä altistuksessa
- työntekijöiden säteilysuojelu
- säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvä lainsäädäntö

Tavoitteet:
- tietää ja osaa selittää erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, turvallisuuden ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- tietää yleisellä tasolla lääketieteellisestä altistuksesta, työperäisestä altistuksesta sekä säteilyriskeistä
- tietää perusteet säteilyaltistuksen laadusta ja suuruudesta päivittäisessä työssä sekä säteilyriskeistä
- tietää yleiset säteilysuojeluperiaatteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- tietää työntekijän säteilysuojelun optimointiin tarkoitettuja menettelyjä
- tietää säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvän lainsäädännön sisällön sairaanhoitajan näkökulmasta

_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Sisältöalueet:
- kirurginen gastroenterologia
- ortopedia ja traumatologia
- urologia
- thorax- ja versuonikirurgia
-onkologinen kirurgia
-perusanestesiat
-puudutukset
-leikkauspotilaan kivunhoito

Ilmoittautumisaika

31.05.2024 - 05.08.2024

Ajoitus

05.08.2024 - 29.09.2024

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Ensihoitaja, kätilö ja terveydenhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Heli Hilander
  • Anne-Marie Lehtonen
Vastuuhenkilö

Anne-Marie Lehtonen

Ryhmät
  • 23EH
    Ensihoitajan tutkinto-ohjelma, 23EH

Säteilysuojelusta ja kuvantamisesta (1,5 op) tentti. Arviointi hyväksytty-hylätty (70% läpipääsyraja). Tentti järjestetään TUNI EXAMissa vk 36/37: 05.09-14-09.24
Uusinta 1: TUNI EXAMissa viikolla 39
Uusinta 2: TUNI EXAMissa viikolla 41
_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Tentit järjestetään Tuni EXAMissa. Löytyy toteutusnumerolla 7K00FN19-3019, Kirurgia ja anestesiologia
Yksilölliset opiskelujärjestely tentit myös EXAMissa.
Varsinainen tentti viikot 36-38
1 uusintatentti viikot 44-45
2. uusintatentti viikot 48-49

Korotustentti eli hyväksytyn kokonaisarvosanan korottamisen mahdollisuus toteutetaan EXAMissa (tarkka aikataulu selviää lähempänä). Korotustentissä tentitään kaikki opintojakson osat. Halukkuudesta osallistua korotustenttiin tulee sopia erikseen vastuuopettajan kanssa sähköpostitse.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun ja kuvantamisen osuudesta on läpäistävä tentissä 70%.
Arviointi Hyväksytty/Hylätty. Ryhmätyöhön osallistuminen. Moodle alustan tehtävät tehtynä.
_________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:Koe, jossa on monivalintakysymyksiä sekä kirurgian että anestesiologian osioista. Läpipääsyn raja on 50% yhteispistemäärästä.
Arviointi numeerinen 0-5

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Kuvantaminen ja säteilysuojelu
Luento-opetus, ryhmätyö ja Exam-tentti.
Kuvantamisen ja säteilysuojelun orientaatio tunnilla (ensimmäisellä tunnilla) läsnäolovelvoite. Ryhmätyö pakollinen.

Kirurgia ja anestesiologia
Orientaatio etänä, verkkoluennot ja muu materiaali opiskellaan itsenäisesti Moodlessa.
Exam-tentti

  • 23TH
    Terveydenhoitajan tutkinto-ohjelma, 23 TH
  • 23KL
    Kätilön tutkinto-ohjelma, 23KL

Säteilysuojelusta ja kuvantamisesta (1,5 op) tentti. Arviointi hyväksytty-hylätty (70% läpipääsyraja). Tentti järjestetään TUNI EXAMissa viikolla 37
Uusinta 1: TUNI EXAMissa viikolla 39/40: 25.09-02.10.24
Uusinta 2: TUNI EXAMissa viikolla 42
_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Tentit järjestetään Tuni EXAMissa. Löytyy toteutusnumerolla 7K00FN19-3020, Kirurgia ja anestesiologia
Lukisetelitentit EXAMissa.
Varsinainen tentti viikot 37-38
1 uusintatentti viikot 41-42
2. uusintatentti viikot 48-49

Korotustentti eli hyväksytyn kokonaisarvosanan korottamisen mahdollisuus toteutetaan EXAMissa (tarkka aikataulu selviää lähempänä). Korotustentissä tentitään kaikki opintojakson osat. Halukkuudesta osallistua korotustenttiin tulee sopia erikseen vastuuopettajan kanssa sähköpostitse.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun ja kuvantamisen osuudesta on läpäistävä tentissä 70%.
Arviointi Hyväksytty/Hylätty. Ryhmätyöhön osallistuminen. Moodle alustan tehtävät tehtynä.
_________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:Koe, jossa on monivalintakysymyksiä sekä kirurgian että anestesiologian osioista. Läpipääsyn raja on 50% yhteispistemäärästä.
Arviointi numeerinen 0-5

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Kuvantaminen ja säteilysuojelu
Luento-opetus, ryhmätyö, Moodlen tehtävät ja Exam-tentti.
Kuvantamisen ja säteilysuojelun orientaatio tunnilla (ensimmäisellä tunnilla) läsnäolovelvoite. Ryhmätyö pakollinen. Moodlen tehtävät tehtynä.

Kirurgia ja anestesiologia
Orientaatio etänä, itsenäinen työskentely.
Verkkoluennot ja muu materiaali opiskellaan itsenäisesti Moodlessa.
Verkkokurssi: 7K00FN19 Kirurgia ja anestesiologia, verkkototeutus. Kurssiavain s2022

Oppimateriaalit

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun ja kuvantamistutkimusten materiaaleina soveltuvin osin säteilylainsäädäntö, Säteilyturvakeskuksen määräykset (S-sarja), luennot, Oikeutus säteilylle altistavissa tutkimuksissa -opas lähettävälle lääkärille. Verkkomateriaali. Muu luennoilla osoitettu materiaali.
_____________________________________________________________________
KIRURGIA

Materiaali soveltuvin osin

Hammar, Anne-Marja: Kirurgian perusteet, WSOY 2011,Terveysportti: Oppiportti - oppikirjat,
Leppäniemi, Kuokkanen, Salminen: Kirurgia, Duodecim, 2017 Oppiportti. Kirjaa pääset lukemaan kirjaston sivuilla olevan linkin kautta.
Käypä hoito -suositukset .Terveysportti. Kirjaston sivuilta linkki.
Tutustu myös PIRHAn hoitoketjuihin tavallisimmista tähän valikoituneista syöpätaudeista.
https://www.tays.fi/fi-fi/ohjeet/hoitoketjut.

ANESTESIOLOGIA

Niemi-Murola, Metsävainio et al. Anestesiologian ja tehohoidon perusteet, Duodecim 2016 Oppiportti. (luettavissa Terveysportissa) Kirja on tarkoitettu perusteiden opiskeluun.
(Olkkola ym. Anestesiologia, teho-, ensi- ja kivunhoito. Duodecim 2020. Tarkoitettu syventävään opiskeluun lääketieteen opiskelijoille ja erikoistuville lääkäreille. Oppiportti.)

Sisällön jaksotus

___________________________________________________________________

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun osaamisvaatimukset ja säteilysuojelukoulutuksen sisältö perustuvat STM:n asetukseen ionisoivasta säteilystä, liite 4 (säteilysuojelun peruskoulutus).
Sisältö:
- perusteet erilaisista kuvantamistutkimuksista, turvallisuudesta ja säteilysuojelusta
- perusteet säteilyfysiikasta ja säteilybiologiasta
- yleiset säteilysuojeluperiaatteet lääketieteellisessä altistuksessa
- työntekijöiden säteilysuojelu
- säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvä lainsäädäntö

Tavoitteet:
- tietää ja osaa selittää erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, turvallisuuden ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- tietää yleisellä tasolla lääketieteellisestä altistuksesta, työperäisestä altistuksesta sekä säteilyriskeistä
- tietää perusteet säteilyaltistuksen laadusta ja suuruudesta päivittäisessä työssä sekä säteilyriskeistä
- tietää yleiset säteilysuojeluperiaatteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- tietää työntekijän säteilysuojelun optimointiin tarkoitettuja menettelyjä
- tietää säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvän lainsäädännön sisällön sairaanhoitajan näkökulmasta

_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Sisältöalueet:
- kirurginen gastroenterologia
- ortopedia ja traumatologia
- urologia
- thorax- ja versuonikiruriga
-onkologinen kirurgia
-perusanestesiat
-puudutukset
-leikkauspotilaan kivunhoito

Tavoitteet :
Kirurgia:
Opiskelija
- hankkii, käsittelee, arvioi, analysoi ja käyttää tietoa monipuolisesti tavallisimmista kirurgian erikoisalan sairauksista ja niiden hoitomuodoista
- tietää tavallisimpien kirurgisten tautien yleisyyden eli uusien tapausten ilmaantumisen ja vallitsevuuden
- tietää tavallisimpien tautien geneettisen taustan ja tunnistaa genomitiedon vaikutukset sairauksien hoidossa
- tietää tavallisimpien tautien oireet
- tietää tavallisimpien tautien kliiniset, radiologiset ja kliinis-fysiologiset tutkimukset
- osaa määritellä tehtyjen tutkimusten löydökset suhteessa sairauden vaiheeseen
- tietää tavallisimpien tautien hoitomuodot, hoidon seuraukset ja osaa tunnistaa tilan poikkeamat
- tietää tavallisimpien tautien jatkohoidon, seurannan ja ennusteen
- ymmärtää, että hoitotyössä ja moniammatillisessa toiminnassa tarvitaan edellä kuvattua osaamista potilastyössä päivittäin
Anestesiologia:
Opiskelija
- ymmärtää kirurgisen potilaan hoitoketjun ja -polun lähetteestä hoidonjälkeiseen seurantaan
- tietää anestesiamuodon valinnassa tarpeelliset toimenpidettä edeltävät tutkimukset , niiden löydökset ja vaikutukset hoidon suunnittelussa
- tietää anestesian esilääkityksen lääkemuodot ja niiden vaikutukset
- tietää tavallisimmat anestesia-aineet, joita käytetään paikallispuudutuksessa, laajoissa puudutuksissa sekä yleisanestesian lääkkeet ja potilaan seurannan anestesian aikana ja sen jälkeen
- tietää tavallisimpien laajojen puudutusten perustekniikat (spinaali ja epiduraali)
- tietää leikkauksenjälkeisen kivun hoidonmetodit ja merkityksen
- tietää miten tulee toimia äkillisissä henkeä uhkaavissa tilanteissa kuten anafylaksia

Lisätietoja opiskelijoille

___________________________________________________________________

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun osaamisvaatimukset ja säteilysuojelukoulutuksen sisältö perustuvat STM:n asetukseen ionisoivasta säteilystä, liite 4 (säteilysuojelun peruskoulutus).
Sisältö:
- perusteet erilaisista kuvantamistutkimuksista, turvallisuudesta ja säteilysuojelusta
- perusteet säteilyfysiikasta ja säteilybiologiasta
- yleiset säteilysuojeluperiaatteet lääketieteellisessä altistuksessa
- työntekijöiden säteilysuojelu
- säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvä lainsäädäntö

Tavoitteet:
- tietää ja osaa selittää erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, turvallisuuden ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- tietää yleisellä tasolla lääketieteellisestä altistuksesta, työperäisestä altistuksesta sekä säteilyriskeistä
- tietää perusteet säteilyaltistuksen laadusta ja suuruudesta päivittäisessä työssä sekä säteilyriskeistä
- tietää yleiset säteilysuojeluperiaatteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- tietää työntekijän säteilysuojelun optimointiin tarkoitettuja menettelyjä
- tietää säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvän lainsäädännön sisällön sairaanhoitajan näkökulmasta

_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Sisältöalueet:
- kirurginen gastroenterologia
- ortopedia ja traumatologia
- urologia
- thorax- ja versuonikirurgia
-onkologinen kirurgia
-perusanestesiat
-puudutukset
-leikkauspotilaan kivunhoito

Ilmoittautumisaika

24.02.2024 - 24.03.2024

Ajoitus

25.03.2024 - 02.06.2024

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sairaanhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 52

Koulutus
  • Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Heli Hilander
  • Anne-Marie Lehtonen
Vastuuhenkilö

Anne-Marie Lehtonen

Ryhmät
  • 23SH2CL
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma, 23SH2CL

Tavoitteet (OJ)

Kirurgia
Opiskelija
- hankkii, käsittelee, arvioi, analysoi ja käyttää tietoa monipuolisesti tavallisimmista kirurgian erikoisalan sairauksista ja niiden hoitomuodoista
- tietää tavallisimpien kirurgisten tautien yleisyyden eli uusien tapausten ilmaantumisen ja vallitsevuuden
- tietää tavallisimpien tautien geneettisen taustan ja tunnistaa genomitiedon vaikutukset sairauksien hoidossa
- tietää tavallisimpien tautien oireet
- tietää tavallisimpien tautien kliiniset, radiologiset ja kliinis-fysiologiset tutkimukset
- osaa määritellä tehtyjen tutkimusten löydökset suhteessa sairauden vaiheeseen
- tietää tavallisimpien tautien hoitomuodot, hoidon seuraukset ja osaa tunnistaa tilan poikkeamat
- tietää tavallisimpien tautien jatkohoidon, seurannan ja ennusteen
- ymmärtää, että hoitotyössä ja moniammatillisessa toiminnassa tarvitaan edellä kuvattua osaamista potilastyössä päivittäin

Anestesiologia
Opiskelija
- ymmärtää kirurgisen potilaan hoitoketjun ja -polun lähetteestä hoidonjälkeiseen seurantaan
- tietää anestesiamuodon valinnassa tarpeelliset toimenpidettä edeltävät tutkimukset , niiden löydökset ja vaikutukset hoidon suunnittelussa
- tietää anestesian esilääkityksen lääkemuodot ja niiden vaikutukset
- tietää tavallisimmat anestesia-aineet, joita käytetään paikallispuudutuksessa, laajoissa puudutuksissa sekä yleisanestesian lääkkeet ja potilaan seurannan anestesian aikana ja sen jälkeen
- tietää tavallisimpien laajojen puudutusten perustekniikat (spinaali ja epiduraali)
- tietää leikkauksenjälkeisen kivun hoidonmetodit ja merkityksen
- tietää miten tulee toimia äkillisissä henkeä uhkaavissa tilanteissa kuten anafylaksia

Säteilysuojelu ja kuvantaminen
Opiskelija
- tietää ja osaa selittää erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, turvallisuuden ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- tietää yleisellä tasolla lääketieteellisestä altistuksesta, työperäisestä altistuksesta sekä säteilyriskeistä
- tietää perusteet säteilyaltistuksen laadusta ja suuruudesta päivittäisessä työssä sekä säteilyriskeistä
- tietää yleiset säteilysuojeluperiaatteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- tietää työntekijän suojelun optimointiin tarkoitettuja menettelyjä
- tietää säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvän lainsäädännön sisällön sairaanhoitajan näkökulmasta

Sisältö (OJ)

Kirurgia 1op
- Yleistä kirurgiasta ja yleiskirurgia
- Gastrokirurgia
- Syövän kirurginen hoito
- Ortopedia
- Traumatologia

Anestesia 0,5op
- anestesiamuodon valinnan pääperiaatteet, potilaan tutkiminen ja arviointi
- anestesian esilääkitys
- endokardiitin, postoperatiivisten infektioiden ja syvän laskimotukoksen ennaltaehkäisy¨
- puudutusten ja yleisanestesian lääkkeet, niiden indikaatiot, kontraindikaatiot ja sivuvaikutukset, jotka tulee huomioida anestesian aikana ja sen jälkeen
- postoperatiivinen kivun hoito, siinä käytettävät lääkeaineet, niiden käyttöaiheet, vasta-aiheet, sivuvaikutukset, jotka tulee ottaa huomioon anestesian aikana ja postoperatiivisessa hoidossa
- akuutit hätätilanteet, kuten anafylaksia

Säteilysuojelu 1op ja kuvantaminen 0,5 op
- perusteet erilaisista kuvantamistutkimuksista, turvallisuudesta ja säteilysuojelusta
- perusteet säteilyfysiikasta ja säteilybiologiasta
- yleiset säteilysuojeluperiaatteet lääketieteellisessä altistuksessa
- työntekijöiden säteilysuojelu
- säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvä lainsäädäntö

Esitietovaatimukset (OJ)

Ensimmäisen vuoden opinnoista 30 op suoritettuna, sisältäen opintojakson lääkehoito ja lääkelaskut.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Kirurgia ja anestesiologia
- osaa tunnistaa tavallisimpien kirurgisten tautien oireet
- nimeää tavallisimpien kirurgisten tautien tutkimukset ja niiden löydökset
- nimeää tavallisimpien kirurgisten tautien hoitomuodot ja seurannan
- nimeää tavallisimpien tautien geneettiset tekijät
- nimeää toimintatavat onnettomuustilanteessa
- tunnistaa anestesia-aineiden vaikutusmekanismit
- tunnistaa endokardiitti infektio- ja tromboosiprofylaksian mekanismit
- nimeää tärkeimmät farmakogeneettiset vaikutusmekanismit
- määrittelee tärkeimmät kirurgisten sairauksien aiheuttajat ja sairauksien ennaltaehkäisyn
- määrittelee syövän synnyn perusteet, syövän kasvun ja leviämisen periaatteet
- määrittelee syövän kirurgisen hoidon yleiset periaatteet

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Kirurgia ja anestesiologia
- selittää tavallisimpien kirurgisten tautien oireet ja osaa jäsentää niiden perusteella tavallisimpien kirurgisten tautien tutkimuksia ja vertailla niiden löydöksiä normaalitilanteeseen
- selittää tavallisimpien kirurgisten tautien hoidon hoitomuodot ja seurannan
- selittää tavallisimpien tautien geneettisten tekijöiden vaikutukset sairauden hoitoon
- selittää vammapotilaan hoitomenetelmät
- Jäsentää antimikrobilääkkeiden, anestesia-aineiden valinnan ja profylaksiassa käytettyjen lääkkeiden valintoja perustuen tietoihinsa farmakologiasta
- selittää syövän synnyn, kasvun ja leviämisen periaatteita suhteessa syövän hoidon yleisiin periaatteisiin ja hoitomuotoihin

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Kirurgia ja anestesiologia
- yleistää ja analysoi laaja-alaisesti tavallisimpienkirurgisten sairauksien oireita, osaa niiden perusteella nimetä tavallisimpien kirurgisten sairauksien tutkimuksia ja selittää niiden löydöksiä yhdistäen ne tavallisimpien sairauden hoidon hoitomuotoihin ja seurantaan moniammatillisessa työyhteisössä
- yhdisää ammatilliseen kontekstiin tietojaan farmakologiasta, lääkkeiden vaikutusmekanismeista
- analysoi ja perustelee lääkkeiden vaikutusmekanismeja ja hoidon valinnan periaatteita kirurgisten sairauksien hoidossa ja anestesiologiassa
- yhdistää farmakologian tietojaan ammatilliseen kontekstiin tietojaan hoidon valinnan kriteereihin ja farmakogenetiikassa lääkehoidon seurannan tarpeeseen
- analysoi ja yleistää tautien tärkeimmät syyt, ennaltaehkäisyn, oireet, tutkimukset ja niiden löydökset suhteessa hoidon vaiheeseen

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Säteilysuojelu ja kuvantaminen
Hyväksytty
Opiskelija osaa selittää
- erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, niihin liittyvän turvallisen työskentelyn ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- lääketieteellisen altistuksen ja työperäisen altistuksen perusteet
- säteilyaltistuksen laatuun, määrään ja suuruuteen liittyvät perusteet
- säteilysuojeluperusteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- säteilyn käyttöön liittyvän lainsäädännön

Hylätty
Opiskelija ei osaa selittää
- erilaisten kuvantamistutkimusten perusteita, niihin liittyviä turvallisuuteen liittyviä asioita tai säteilysuojelua sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- lääketieteellisen altistuksen ja työperäisen altistuksen perusteita
- säteilyaltistuksen laatuun, määrään tai suuruuteen liittyviä asioita
- säteilysuojeluperiaatteita tai ei osaa soveltaa niitä käytännössä
- säteilyn käyttöön liittyvän lainsäädännön keskeisintä sisältöä sairaanhoitajan työn näkökulmasta

Aika ja paikka

Toteutussuunnitelma täydentyy myöhemmin

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelusta ja kuvantamisesta (1,5 op) tentti. Arviointi hyväksytty-hylätty (70% läpipääsyraja). Tentti järjestetään TUNI EXAMissa. vk17/18: 24.04-04.05.24
Uusinta 1: TUNI EXAMissa viikolla 20: 13.05-18.05.24
Uusinta 2: TUNI EXAMissa viikolla 21/22: 22.05-29.05.24
_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Tentit järjestetään Tuni EXAMissa. Löytyy toteutusnumerolla 7K00FN19-3023, Kirurgia ja anestesiologia
Lukisetelitentit EXAMissa.
Varsinainen tentti viikot 18-19
1 uusintatentti viikot 22-23
2. uusintatentti viikot 24-35 ( huom kesän yli)

Korotustentti eli hyväksytyn kokonaisarvosanan korottamisen mahdollisuus toteutetaan EXAMissa (tarkka aikataulu selviää lähempänä). Korotustentissä tentitään kaikki opintojakson osat. Halukkuudesta osallistua korotustenttiin tulee sopia erikseen opettajan kanssa sähköpostitse.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun ja kuvantamisen osuudesta on läpäistävä tentissä 70%.
Arviointi Hyväksytty/Hylätty.
_________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:Koe, jossa on monivalintakysymyksiä sekä kirurgian että anestesiologian osioista. Läpipääsyn raja on 50% yhteispistemäärästä.
Arviointi numeerinen 0-5

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Kontaktiopetus, orientaatio etänä, itsenäinen työskentely.

  • Tiina Ketola
  • Anne-Marie Lehtonen
Vastuuhenkilö

Anne-Marie Lehtonen

Ryhmät
  • 23SH2EL
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma, 23SH2EL

Säteilysuojelusta ja kuvantamisesta (1,5 op) tentti. Arviointi hyväksytty-hylätty (70% läpipääsyraja). Tentti järjestetään TUNI EXAMissa viikoilla 18-19
Uusinta 1: TUNI EXAMissa viikolla 22-23
Uusinta 2: TUNI EXAMissa viikolla 32-33 (voidaan avata jo viikolta 24 alkaen, mutta tulokset elokuussa (päivitetty 6.4.2024))
_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Tentit järjestetään Tuni EXAMissa. Löytyy toteutusnumerolla 7K00FN19-3024, Kirurgia ja anestesiologia
Lukisetelitentit EXAMissa.
Varsinainen tentti viikot 18-19
1 uusintatentti viikot 22-23
2. uusintatentti viikot 24-35 (huom kesän yli)

Korotustentti eli hyväksytyn kokonaisarvosanan korottamisen mahdollisuus toteutetaan EXAMissa (tarkka aikataulu selviää lähempänä). Korotustentissä tentitään kaikki opintojakson osat. Halukkuudesta osallistua korotustenttiin tulee sopia erikseen opettajan kanssa sähköpostitse.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun ja kuvantamisen osuudesta on läpäistävä tentissä 70%.
Arviointi Hyväksytty/Hylätty.
_________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:Koe, jossa on monivalintakysymyksiä sekä kirurgian että anestesiologian osioista. Läpipääsyn raja on 50% yhteispistemäärästä.
Arviointi numeerinen 0-5

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Kontaktiopetus orientaatio etänä/lähinä, verkkokurssi, itsenäinen työskentely.

02.01.2024 - 03.03.2024

Ajoitus

04.03.2024 - 05.05.2024

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sairaanhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 42

Koulutus
  • Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Heli Hilander
  • Anne-Marie Lehtonen
Vastuuhenkilö

Anne-Marie Lehtonen

Ryhmät
  • 23SH1CL
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma, 23SH1CL

Säteilysuojelusta ja kuvantamisesta (1,5 op) tentti. Arviointi hyväksytty-hylätty (70% läpipääsyraja). Tentti järjestetään TUNI EXAMissa vk 11/12 14.03-23.03.23
Uusinta 1: TUNI EXAMissa viikolla 14:02.04-09.04.24
Uusinta 2: TUNI EXAMissa viikolla 16: 15.04-20.04.24
_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Tentit järjestetään Tuni EXAMissa. Löytyy toteutusnumerolla 7K00FN19-3028, Kirurgia ja anestesiologia
Yksilölliset oppimisjärjestelyt erillisen sopimuksen mukaan, tentti Tuni Examissa.
Varsinainen tentti viikot 16-17
1 uusintatentti viikot 20-21
2. uusintatentti viikot 24-36 (huom kesän yli)

Korotustentti eli hyväksytyn kokonaisarvosanan korottamisen mahdollisuus toteutetaan EXAMissa (tarkka aikataulu selviää lähempänä). Korotustentissä tentitään kaikki opintojakson osat. Halukkuudesta osallistua korotustenttiin tulee sopia erikseen opettajan kanssa sähköpostitse.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun ja kuvantamisen osuudesta on läpäistävä tentissä 70%.
Arviointi Hyväksytty/Hylätty.
_________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:Koe, jossa on monivalintakysymyksiä sekä kirurgian että anestesiologian osioista. Läpipääsyn raja on 50% yhteispistemäärästä.
Arviointi numeerinen 0-5

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Kontaktiopetus orientaatio etänä/lähinä, verkkokurssi, itsenäinen työskentely.

Kirurgia ja anestesiologia
Verkkoluennot ja muu materiaali opiskellaan itsenäisesti Moodlessa.
Verkkokurssi: 7K00FN19 Kirurgia ja anestesiologia, verkkototeutus. Kurssiavain s2022

Kuvantaminen ja säteilysuojelu
Luento-opetus, ryhmätyö, röntgenluokka vierailu ja Exam-tentti.
Kuvantamisen ja säteilysuojelun orientaatio tunnilla (ensimmäisellä tunnilla) läsnäolovelvoite. Ryhmätyöhön osallistuminen pakollista.

Oppimateriaalit

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun ja kuvantamistutkimusten materiaaleina soveltuvin osin säteilylainsäädäntö, Säteilyturvakeskuksen määräykset (S-sarja), luennot, Oikeutus säteilylle altistavissa tutkimuksissa -opas lähettävälle lääkärille. Verkkomateriaali. Muu luennoilla osoitettu materiaali.
_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Verkkoluennot
Kirjallisuus soveltuvin osin:

KIRURGIA
Hammar, Anne-Marja: Kirurgian perusteet, WSOY 2011,Terveysportti: Oppiportti - oppikirjat,
Leppäniemi, Kuokkanen, Salminen: Kirurgia, Duodecim, 2017 Oppiportti. Kirjaa pääset lukemaan kirjaston sivuilla olevan linkin kautta.
Käypä hoito -suositukset .Terveysportti. Kirjaston sivuilta linkki.
Tutustu myös PIRHAn hoitoketjuihin tavallisimmista tähän valikoituneista syöpätaudeista.
https://www.tays.fi/fi-fi/ohjeet/hoitoketjut.

ANESTESIOLOGIA

Niemi-Murola, Metsävainio et al. Anestesiologian ja tehohoidon perusteet, Duodecim 2016 Oppiportti. (luettavissa Terveysportissa) Kirja on tarkoitettu perusteiden opiskeluun.
(Olkkola ym. Anestesiologia, teho-, ensi- ja kivunhoito. Duodecim 2020. Tarkoitettu syventävään opiskeluun lääketieteen opiskelijoille ja erikoistuville lääkäreille. Oppiportti.)

Sisällön jaksotus

___________________________________________________________________

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun osaamisvaatimukset ja säteilysuojelukoulutuksen sisältö perustuvat STM:n asetukseen ionisoivasta säteilystä, liite 4 (säteilysuojelun peruskoulutus).
Sisältö:
- perusteet erilaisista kuvantamistutkimuksista, turvallisuudesta ja säteilysuojelusta
- perusteet säteilyfysiikasta ja säteilybiologiasta
- yleiset säteilysuojeluperiaatteet lääketieteellisessä altistuksessa
- työntekijöiden säteilysuojelu
- säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvä lainsäädäntö

Tavoitteet:
- tietää ja osaa selittää erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, turvallisuuden ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- tietää yleisellä tasolla lääketieteellisestä altistuksesta, työperäisestä altistuksesta sekä säteilyriskeistä
- tietää perusteet säteilyaltistuksen laadusta ja suuruudesta päivittäisessä työssä sekä säteilyriskeistä
- tietää yleiset säteilysuojeluperiaatteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- tietää työntekijän säteilysuojelun optimointiin tarkoitettuja menettelyjä
- tietää säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvän lainsäädännön sisällön sairaanhoitajan näkökulmasta

_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Sisältöalueet:
- kirurginen gastroenterologia
- ortopedia ja traumatologia
- urologia
- thorax- ja versuonikiruriga
-onkologinen kirurgia
-perusanestesiat
-puudutukset
-leikkauspotilaan kivunhoito

Tavoitteet :
Kirurgia:
Opiskelija
- hankkii, käsittelee, arvioi, analysoi ja käyttää tietoa monipuolisesti tavallisimmista kirurgian erikoisalan sairauksista ja niiden hoitomuodoista
- tietää tavallisimpien kirurgisten tautien yleisyyden eli uusien tapausten ilmaantumisen ja vallitsevuuden
- tietää tavallisimpien tautien geneettisen taustan ja tunnistaa genomitiedon vaikutukset sairauksien hoidossa
- tietää tavallisimpien tautien oireet
- tietää tavallisimpien tautien kliiniset, radiologiset ja kliinis-fysiologiset tutkimukset
- osaa määritellä tehtyjen tutkimusten löydökset suhteessa sairauden vaiheeseen
- tietää tavallisimpien tautien hoitomuodot, hoidon seuraukset ja osaa tunnistaa tilan poikkeamat
- tietää tavallisimpien tautien jatkohoidon, seurannan ja ennusteen
- ymmärtää, että hoitotyössä ja moniammatillisessa toiminnassa tarvitaan edellä kuvattua osaamista potilastyössä päivittäin
Anestesiologia:
Opiskelija
- ymmärtää kirurgisen potilaan hoitoketjun ja -polun lähetteestä hoidonjälkeiseen seurantaan
- tietää anestesiamuodon valinnassa tarpeelliset toimenpidettä edeltävät tutkimukset , niiden löydökset ja vaikutukset hoidon suunnittelussa
- tietää anestesian esilääkityksen lääkemuodot ja niiden vaikutukset
- tietää tavallisimmat anestesia-aineet, joita käytetään paikallispuudutuksessa, laajoissa puudutuksissa sekä yleisanestesian lääkkeet ja potilaan seurannan anestesian aikana ja sen jälkeen
- tietää tavallisimpien laajojen puudutusten perustekniikat (spinaali ja epiduraali)
- tietää leikkauksenjälkeisen kivun hoidonmetodit ja merkityksen
- tietää miten tulee toimia äkillisissä henkeä uhkaavissa tilanteissa kuten anafylaksia

Lisätietoja opiskelijoille

___________________________________________________________________

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun osaamisvaatimukset ja säteilysuojelukoulutuksen sisältö perustuvat STM:n asetukseen ionisoivasta säteilystä, liite 4 (säteilysuojelun peruskoulutus).
Sisältö:
- perusteet erilaisista kuvantamistutkimuksista, turvallisuudesta ja säteilysuojelusta
- perusteet säteilyfysiikasta ja säteilybiologiasta
- yleiset säteilysuojeluperiaatteet lääketieteellisessä altistuksessa
- työntekijöiden säteilysuojelu
- säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvä lainsäädäntö

Tavoitteet:
- tietää ja osaa selittää erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, turvallisuuden ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- tietää yleisellä tasolla lääketieteellisestä altistuksesta, työperäisestä altistuksesta sekä säteilyriskeistä
- tietää perusteet säteilyaltistuksen laadusta ja suuruudesta päivittäisessä työssä sekä säteilyriskeistä
- tietää yleiset säteilysuojeluperiaatteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- tietää työntekijän säteilysuojelun optimointiin tarkoitettuja menettelyjä
- tietää säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvän lainsäädännön sisällön sairaanhoitajan näkökulmasta

_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Sisältöalueet:
- kirurginen gastroenterologia
- ortopedia ja traumatologia
- urologia
- thorax- ja versuonikirurgia
-onkologinen kirurgia
-perusanestesiat
-puudutukset
-leikkauspotilaan kivunhoito

Ilmoittautumisaika

02.12.2023 - 31.12.2023

Ajoitus

01.01.2024 - 25.02.2024

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sairaanhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 52

Koulutus
  • Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Heli Hilander
  • Anne-Marie Lehtonen
Vastuuhenkilö

Anne-Marie Lehtonen

Ryhmät
  • 23SH2A
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma, 23SH2A

Tavoitteet (OJ)

Kirurgia
Opiskelija
- hankkii, käsittelee, arvioi, analysoi ja käyttää tietoa monipuolisesti tavallisimmista kirurgian erikoisalan sairauksista ja niiden hoitomuodoista
- tietää tavallisimpien kirurgisten tautien yleisyyden eli uusien tapausten ilmaantumisen ja vallitsevuuden
- tietää tavallisimpien tautien geneettisen taustan ja tunnistaa genomitiedon vaikutukset sairauksien hoidossa
- tietää tavallisimpien tautien oireet
- tietää tavallisimpien tautien kliiniset, radiologiset ja kliinis-fysiologiset tutkimukset
- osaa määritellä tehtyjen tutkimusten löydökset suhteessa sairauden vaiheeseen
- tietää tavallisimpien tautien hoitomuodot, hoidon seuraukset ja osaa tunnistaa tilan poikkeamat
- tietää tavallisimpien tautien jatkohoidon, seurannan ja ennusteen
- ymmärtää, että hoitotyössä ja moniammatillisessa toiminnassa tarvitaan edellä kuvattua osaamista potilastyössä päivittäin

Anestesiologia
Opiskelija
- ymmärtää kirurgisen potilaan hoitoketjun ja -polun lähetteestä hoidonjälkeiseen seurantaan
- tietää anestesiamuodon valinnassa tarpeelliset toimenpidettä edeltävät tutkimukset , niiden löydökset ja vaikutukset hoidon suunnittelussa
- tietää anestesian esilääkityksen lääkemuodot ja niiden vaikutukset
- tietää tavallisimmat anestesia-aineet, joita käytetään paikallispuudutuksessa, laajoissa puudutuksissa sekä yleisanestesian lääkkeet ja potilaan seurannan anestesian aikana ja sen jälkeen
- tietää tavallisimpien laajojen puudutusten perustekniikat (spinaali ja epiduraali)
- tietää leikkauksenjälkeisen kivun hoidonmetodit ja merkityksen
- tietää miten tulee toimia äkillisissä henkeä uhkaavissa tilanteissa kuten anafylaksia

Säteilysuojelu ja kuvantaminen
Opiskelija
- tietää ja osaa selittää erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, turvallisuuden ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- tietää yleisellä tasolla lääketieteellisestä altistuksesta, työperäisestä altistuksesta sekä säteilyriskeistä
- tietää perusteet säteilyaltistuksen laadusta ja suuruudesta päivittäisessä työssä sekä säteilyriskeistä
- tietää yleiset säteilysuojeluperiaatteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- tietää työntekijän suojelun optimointiin tarkoitettuja menettelyjä
- tietää säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvän lainsäädännön sisällön sairaanhoitajan näkökulmasta

Sisältö (OJ)

Kirurgia 1op
- Yleistä kirurgiasta ja yleiskirurgia
- Gastrokirurgia
- Syövän kirurginen hoito
- Ortopedia
- Traumatologia

Anestesia 0,5op
- anestesiamuodon valinnan pääperiaatteet, potilaan tutkiminen ja arviointi
- anestesian esilääkitys
- endokardiitin, postoperatiivisten infektioiden ja syvän laskimotukoksen ennaltaehkäisy¨
- puudutusten ja yleisanestesian lääkkeet, niiden indikaatiot, kontraindikaatiot ja sivuvaikutukset, jotka tulee huomioida anestesian aikana ja sen jälkeen
- postoperatiivinen kivun hoito, siinä käytettävät lääkeaineet, niiden käyttöaiheet, vasta-aiheet, sivuvaikutukset, jotka tulee ottaa huomioon anestesian aikana ja postoperatiivisessa hoidossa
- akuutit hätätilanteet, kuten anafylaksia

Säteilysuojelu 1op ja kuvantaminen 0,5 op
- perusteet erilaisista kuvantamistutkimuksista, turvallisuudesta ja säteilysuojelusta
- perusteet säteilyfysiikasta ja säteilybiologiasta
- yleiset säteilysuojeluperiaatteet lääketieteellisessä altistuksessa
- työntekijöiden säteilysuojelu
- säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvä lainsäädäntö

Esitietovaatimukset (OJ)

Ensimmäisen vuoden opinnoista 30 op suoritettuna, sisältäen opintojakson lääkehoito ja lääkelaskut.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Kirurgia ja anestesiologia
- osaa tunnistaa tavallisimpien kirurgisten tautien oireet
- nimeää tavallisimpien kirurgisten tautien tutkimukset ja niiden löydökset
- nimeää tavallisimpien kirurgisten tautien hoitomuodot ja seurannan
- nimeää tavallisimpien tautien geneettiset tekijät
- nimeää toimintatavat onnettomuustilanteessa
- tunnistaa anestesia-aineiden vaikutusmekanismit
- tunnistaa endokardiitti infektio- ja tromboosiprofylaksian mekanismit
- nimeää tärkeimmät farmakogeneettiset vaikutusmekanismit
- määrittelee tärkeimmät kirurgisten sairauksien aiheuttajat ja sairauksien ennaltaehkäisyn
- määrittelee syövän synnyn perusteet, syövän kasvun ja leviämisen periaatteet
- määrittelee syövän kirurgisen hoidon yleiset periaatteet

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Kirurgia ja anestesiologia
- selittää tavallisimpien kirurgisten tautien oireet ja osaa jäsentää niiden perusteella tavallisimpien kirurgisten tautien tutkimuksia ja vertailla niiden löydöksiä normaalitilanteeseen
- selittää tavallisimpien kirurgisten tautien hoidon hoitomuodot ja seurannan
- selittää tavallisimpien tautien geneettisten tekijöiden vaikutukset sairauden hoitoon
- selittää vammapotilaan hoitomenetelmät
- Jäsentää antimikrobilääkkeiden, anestesia-aineiden valinnan ja profylaksiassa käytettyjen lääkkeiden valintoja perustuen tietoihinsa farmakologiasta
- selittää syövän synnyn, kasvun ja leviämisen periaatteita suhteessa syövän hoidon yleisiin periaatteisiin ja hoitomuotoihin

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Kirurgia ja anestesiologia
- yleistää ja analysoi laaja-alaisesti tavallisimpienkirurgisten sairauksien oireita, osaa niiden perusteella nimetä tavallisimpien kirurgisten sairauksien tutkimuksia ja selittää niiden löydöksiä yhdistäen ne tavallisimpien sairauden hoidon hoitomuotoihin ja seurantaan moniammatillisessa työyhteisössä
- yhdisää ammatilliseen kontekstiin tietojaan farmakologiasta, lääkkeiden vaikutusmekanismeista
- analysoi ja perustelee lääkkeiden vaikutusmekanismeja ja hoidon valinnan periaatteita kirurgisten sairauksien hoidossa ja anestesiologiassa
- yhdistää farmakologian tietojaan ammatilliseen kontekstiin tietojaan hoidon valinnan kriteereihin ja farmakogenetiikassa lääkehoidon seurannan tarpeeseen
- analysoi ja yleistää tautien tärkeimmät syyt, ennaltaehkäisyn, oireet, tutkimukset ja niiden löydökset suhteessa hoidon vaiheeseen

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Säteilysuojelu ja kuvantaminen
Hyväksytty
Opiskelija osaa selittää
- erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, niihin liittyvän turvallisen työskentelyn ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- lääketieteellisen altistuksen ja työperäisen altistuksen perusteet
- säteilyaltistuksen laatuun, määrään ja suuruuteen liittyvät perusteet
- säteilysuojeluperusteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- säteilyn käyttöön liittyvän lainsäädännön

Hylätty
Opiskelija ei osaa selittää
- erilaisten kuvantamistutkimusten perusteita, niihin liittyviä turvallisuuteen liittyviä asioita tai säteilysuojelua sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- lääketieteellisen altistuksen ja työperäisen altistuksen perusteita
- säteilyaltistuksen laatuun, määrään tai suuruuteen liittyviä asioita
- säteilysuojeluperiaatteita tai ei osaa soveltaa niitä käytännössä
- säteilyn käyttöön liittyvän lainsäädännön keskeisintä sisältöä sairaanhoitajan työn näkökulmasta

Aika ja paikka

Toteutussuunnitelma täydentyy myöhemmin

Kirurgian ja anestesiologian verkkokurssin orientaatio etänä:
Microsoft Teams -kokous
Liity tietokoneella, mobiilisovelluksella tai kokoustilan laitteella
Liity kokoukseen napsauttamalla tästä
Kokoustunnus: 373 848 071 532
Tunnuskoodi: nms4xe
Download Teams | Join on the web
Tai liity soittamalla (vain ääni)
+358 9 85626373,,389015941# Finland, Helsinki
Puhelinneuvottelun tunnus: 389 015 941#
Etsi paikallinen numero | Palauta PIN-koodi
Lisätietoja | Kokousasetukset

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelusta ja kuvantamisesta (1,5 op) tentti. Arviointi hyväksytty-hylätty (70% läpipääsyraja). Tentti järjestetään TUNI EXAMissa, vk5/6
Uusinta 1: TUNI EXAMissa viikolla 8
Uusinta 2: TUNI EXAMissa viikolla 10
_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Tentit järjestetään Tuni EXAMissa. Löytyy toteutusnumerolla 7K00FN19-3021, Kirurgia ja anestesiologia
Lukisetelitentit EXAMissa.
Varsinainen tentti viikot 6-7
1 uusintatentti viikot 10-11
2. uusintatentti viikot 13-14

Korotustentti eli hyväksytyn kokonaisarvosanan korottamisen mahdollisuus toteutetaan EXAMissa toukokuussa (tarkka aikataulu selviää lähempänä). Korotustentissä tentitään kaikki opintojakson osat. Halukkuudesta osallistua korotustenttiin tulee sopia erikseen opettajan kanssa sähköpostitse.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun ja kuvantamisen osuudesta on läpäistävä tentissä 70%.
Arviointi Hyväksytty/Hylätty.
_________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:Koe, jossa on monivalintakysymyksiä sekä kirurgian että anestesiologian osioista, TuniExamissa. Läpipääsyn raja on 50% yhteispistemäärästä.
Arviointi numeerinen 0-5

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Kontaktiopetus orientaatio etänä/lähinä, verkkokurssi, itsenäinen työskentely.

Kirurgia ja anestesiologia
Verkkoluennot ja muu materiaali opiskellaan itsenäisesti Moodlessa. Verkkokurssi: 7K00FN19 Kirurgia ja anestesiologia, verkkototeutus. Kurssiavain s2022

Kuvantaminen ja säteilysuojelu
Luento-opetus ja Exam-tentti.
Kuvantamisen ja säteilysuojelun ensimmäisellä tunnilla läsnäolovelvoite. Tunnilla ohjeistetaan kurssin suorituksesta.

Oppimateriaalit

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun ja kuvantamistutkimusten materiaaleina soveltuvin osin säteilylainsäädäntö, Säteilyturvakeskuksen määräykset (S-sarja), luennot, Oikeutus säteilylle altistavissa tutkimuksissa -opas lähettävälle lääkärille. Verkkomateriaali. Muu luennoilla osoitettu materiaali.
_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Verkkoluennot
Kirjallisuus soveltuvin osin:

KIRURGIA

Hammar, Anne-Marja: Kirurgian perusteet, WSOY 2011,Terveysportti: Oppiportti - oppikirjat,
Leppäniemi, Kuokkanen, Salminen: Kirurgia, Duodecim, 2017 Oppiportti. Kirjaa pääset lukemaan kirjaston sivuilla olevan linkin kautta.
Käypä hoito -suositukset .Terveysportti. Kirjaston sivuilta linkki.
Tutustu myös PIRHAn hoitoketjuihin tavallisimmista tähän valikoituneista syöpätaudeista.
https://www.tays.fi/fi-fi/ohjeet/hoitoketjut.

ANESTESIOLOGIA

Niemi-Murola, Metsävainio et al. Anestesiologian ja tehohoidon perusteet, Duodecim 2016 Oppiportti. (luettavissa Terveysportissa)Kirja on tarkoitettu perusteiden opiskeluun.
(Olkkola ym. Anestesiologia, teho-, ensi- ja kivunhoito. Duodecim 2020. Tarkoitettu syventävään opiskeluun lääketieteen opiskelijoille ja erikoistuville lääkäreille. Oppiportti.)

Sisällön jaksotus

___________________________________________________________________

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun osaamisvaatimukset ja säteilysuojelukoulutuksen sisältö perustuvat STM:n asetukseen ionisoivasta säteilystä, liite 4 (säteilysuojelun peruskoulutus).
Sisältö:
- perusteet erilaisista kuvantamistutkimuksista, turvallisuudesta ja säteilysuojelusta
- perusteet säteilyfysiikasta ja säteilybiologiasta
- yleiset säteilysuojeluperiaatteet lääketieteellisessä altistuksessa
- työntekijöiden säteilysuojelu
- säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvä lainsäädäntö

Tavoitteet:
- tietää ja osaa selittää erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, turvallisuuden ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- tietää yleisellä tasolla lääketieteellisestä altistuksesta, työperäisestä altistuksesta sekä säteilyriskeistä
- tietää perusteet säteilyaltistuksen laadusta ja suuruudesta päivittäisessä työssä sekä säteilyriskeistä
- tietää yleiset säteilysuojeluperiaatteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- tietää työntekijän säteilysuojelun optimointiin tarkoitettuja menettelyjä
- tietää säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvän lainsäädännön sisällön sairaanhoitajan näkökulmasta

_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Sisältöalueet:
- kirurginen gastroenterologia
- ortopedia ja traumatologia
- urologia
- thorax- ja versuonikiruriga
-onkologinen kirurgia
-perusanestesiat
-puudutukset
-leikkauspotilaan kivunhoito

Tavoitteet :
Kirurgia:
Opiskelija
- hankkii, käsittelee, arvioi, analysoi ja käyttää tietoa monipuolisesti tavallisimmista kirurgian erikoisalan sairauksista ja niiden hoitomuodoista
- tietää tavallisimpien kirurgisten tautien yleisyyden eli uusien tapausten ilmaantumisen ja vallitsevuuden
- tietää tavallisimpien tautien geneettisen taustan ja tunnistaa genomitiedon vaikutukset sairauksien hoidossa
- tietää tavallisimpien tautien oireet
- tietää tavallisimpien tautien kliiniset, radiologiset ja kliinis-fysiologiset tutkimukset
- osaa määritellä tehtyjen tutkimusten löydökset suhteessa sairauden vaiheeseen
- tietää tavallisimpien tautien hoitomuodot, hoidon seuraukset ja osaa tunnistaa tilan poikkeamat
- tietää tavallisimpien tautien jatkohoidon, seurannan ja ennusteen
- ymmärtää, että hoitotyössä ja moniammatillisessa toiminnassa tarvitaan edellä kuvattua osaamista potilastyössä päivittäin
Anestesiologia:
Opiskelija
- ymmärtää kirurgisen potilaan hoitoketjun ja -polun lähetteestä hoidonjälkeiseen seurantaan
- tietää anestesiamuodon valinnassa tarpeelliset toimenpidettä edeltävät tutkimukset , niiden löydökset ja vaikutukset hoidon suunnittelussa
- tietää anestesian esilääkityksen lääkemuodot ja niiden vaikutukset
- tietää tavallisimmat anestesia-aineet, joita käytetään paikallispuudutuksessa, laajoissa puudutuksissa sekä yleisanestesian lääkkeet ja potilaan seurannan anestesian aikana ja sen jälkeen
- tietää tavallisimpien laajojen puudutusten perustekniikat (spinaali ja epiduraali)
- tietää leikkauksenjälkeisen kivun hoidonmetodit ja merkityksen
- tietää miten tulee toimia äkillisissä henkeä uhkaavissa tilanteissa kuten anafylaksia

Lisätietoja opiskelijoille

___________________________________________________________________

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun osaamisvaatimukset ja säteilysuojelukoulutuksen sisältö perustuvat STM:n asetukseen ionisoivasta säteilystä, liite 4 (säteilysuojelun peruskoulutus).
Sisältö:
- perusteet erilaisista kuvantamistutkimuksista, turvallisuudesta ja säteilysuojelusta
- perusteet säteilyfysiikasta ja säteilybiologiasta
- yleiset säteilysuojeluperiaatteet lääketieteellisessä altistuksessa
- työntekijöiden säteilysuojelu
- säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvä lainsäädäntö

Tavoitteet:
- tietää ja osaa selittää erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, turvallisuuden ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- tietää yleisellä tasolla lääketieteellisestä altistuksesta, työperäisestä altistuksesta sekä säteilyriskeistä
- tietää perusteet säteilyaltistuksen laadusta ja suuruudesta päivittäisessä työssä sekä säteilyriskeistä
- tietää yleiset säteilysuojeluperiaatteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- tietää työntekijän säteilysuojelun optimointiin tarkoitettuja menettelyjä
- tietää säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvän lainsäädännön sisällön sairaanhoitajan näkökulmasta

_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Sisältöalueet:
- kirurginen gastroenterologia
- ortopedia ja traumatologia
- urologia
- thorax- ja versuonikirurgia
-onkologinen kirurgia
-perusanestesiat
-puudutukset
-leikkauspotilaan kivunhoito

Ilmoittautumisaika

02.12.2023 - 04.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 18.02.2024

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sairaanhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 52

Koulutus
  • Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Heli Hilander
  • Julia Kritz
  • Anne-Marie Lehtonen
Vastuuhenkilö

Anne-Marie Lehtonen

Ryhmät
  • 23SH1A
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma, 23SH1A

Tavoitteet (OJ)

Kirurgia
Opiskelija
- hankkii, käsittelee, arvioi, analysoi ja käyttää tietoa monipuolisesti tavallisimmista kirurgian erikoisalan sairauksista ja niiden hoitomuodoista
- tietää tavallisimpien kirurgisten tautien yleisyyden eli uusien tapausten ilmaantumisen ja vallitsevuuden
- tietää tavallisimpien tautien geneettisen taustan ja tunnistaa genomitiedon vaikutukset sairauksien hoidossa
- tietää tavallisimpien tautien oireet
- tietää tavallisimpien tautien kliiniset, radiologiset ja kliinis-fysiologiset tutkimukset
- osaa määritellä tehtyjen tutkimusten löydökset suhteessa sairauden vaiheeseen
- tietää tavallisimpien tautien hoitomuodot, hoidon seuraukset ja osaa tunnistaa tilan poikkeamat
- tietää tavallisimpien tautien jatkohoidon, seurannan ja ennusteen
- ymmärtää, että hoitotyössä ja moniammatillisessa toiminnassa tarvitaan edellä kuvattua osaamista potilastyössä päivittäin

Anestesiologia
Opiskelija
- ymmärtää kirurgisen potilaan hoitoketjun ja -polun lähetteestä hoidonjälkeiseen seurantaan
- tietää anestesiamuodon valinnassa tarpeelliset toimenpidettä edeltävät tutkimukset , niiden löydökset ja vaikutukset hoidon suunnittelussa
- tietää anestesian esilääkityksen lääkemuodot ja niiden vaikutukset
- tietää tavallisimmat anestesia-aineet, joita käytetään paikallispuudutuksessa, laajoissa puudutuksissa sekä yleisanestesian lääkkeet ja potilaan seurannan anestesian aikana ja sen jälkeen
- tietää tavallisimpien laajojen puudutusten perustekniikat (spinaali ja epiduraali)
- tietää leikkauksenjälkeisen kivun hoidonmetodit ja merkityksen
- tietää miten tulee toimia äkillisissä henkeä uhkaavissa tilanteissa kuten anafylaksia

Säteilysuojelu ja kuvantaminen
Opiskelija
- tietää ja osaa selittää erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, turvallisuuden ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- tietää yleisellä tasolla lääketieteellisestä altistuksesta, työperäisestä altistuksesta sekä säteilyriskeistä
- tietää perusteet säteilyaltistuksen laadusta ja suuruudesta päivittäisessä työssä sekä säteilyriskeistä
- tietää yleiset säteilysuojeluperiaatteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- tietää työntekijän suojelun optimointiin tarkoitettuja menettelyjä
- tietää säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvän lainsäädännön sisällön sairaanhoitajan näkökulmasta

Sisältö (OJ)

Kirurgia 1op
- Yleistä kirurgiasta ja yleiskirurgia
- Gastrokirurgia
- Syövän kirurginen hoito
- Ortopedia
- Traumatologia

Anestesia 0,5op
- anestesiamuodon valinnan pääperiaatteet, potilaan tutkiminen ja arviointi
- anestesian esilääkitys
- endokardiitin, postoperatiivisten infektioiden ja syvän laskimotukoksen ennaltaehkäisy¨
- puudutusten ja yleisanestesian lääkkeet, niiden indikaatiot, kontraindikaatiot ja sivuvaikutukset, jotka tulee huomioida anestesian aikana ja sen jälkeen
- postoperatiivinen kivun hoito, siinä käytettävät lääkeaineet, niiden käyttöaiheet, vasta-aiheet, sivuvaikutukset, jotka tulee ottaa huomioon anestesian aikana ja postoperatiivisessa hoidossa
- akuutit hätätilanteet, kuten anafylaksia

Säteilysuojelu 1op ja kuvantaminen 0,5 op
- perusteet erilaisista kuvantamistutkimuksista, turvallisuudesta ja säteilysuojelusta
- perusteet säteilyfysiikasta ja säteilybiologiasta
- yleiset säteilysuojeluperiaatteet lääketieteellisessä altistuksessa
- työntekijöiden säteilysuojelu
- säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvä lainsäädäntö

Esitietovaatimukset (OJ)

Ensimmäisen vuoden opinnoista 30 op suoritettuna, sisältäen opintojakson lääkehoito ja lääkelaskut.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Kirurgia ja anestesiologia
- osaa tunnistaa tavallisimpien kirurgisten tautien oireet
- nimeää tavallisimpien kirurgisten tautien tutkimukset ja niiden löydökset
- nimeää tavallisimpien kirurgisten tautien hoitomuodot ja seurannan
- nimeää tavallisimpien tautien geneettiset tekijät
- nimeää toimintatavat onnettomuustilanteessa
- tunnistaa anestesia-aineiden vaikutusmekanismit
- tunnistaa endokardiitti infektio- ja tromboosiprofylaksian mekanismit
- nimeää tärkeimmät farmakogeneettiset vaikutusmekanismit
- määrittelee tärkeimmät kirurgisten sairauksien aiheuttajat ja sairauksien ennaltaehkäisyn
- määrittelee syövän synnyn perusteet, syövän kasvun ja leviämisen periaatteet
- määrittelee syövän kirurgisen hoidon yleiset periaatteet

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Kirurgia ja anestesiologia
- selittää tavallisimpien kirurgisten tautien oireet ja osaa jäsentää niiden perusteella tavallisimpien kirurgisten tautien tutkimuksia ja vertailla niiden löydöksiä normaalitilanteeseen
- selittää tavallisimpien kirurgisten tautien hoidon hoitomuodot ja seurannan
- selittää tavallisimpien tautien geneettisten tekijöiden vaikutukset sairauden hoitoon
- selittää vammapotilaan hoitomenetelmät
- Jäsentää antimikrobilääkkeiden, anestesia-aineiden valinnan ja profylaksiassa käytettyjen lääkkeiden valintoja perustuen tietoihinsa farmakologiasta
- selittää syövän synnyn, kasvun ja leviämisen periaatteita suhteessa syövän hoidon yleisiin periaatteisiin ja hoitomuotoihin

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Kirurgia ja anestesiologia
- yleistää ja analysoi laaja-alaisesti tavallisimpienkirurgisten sairauksien oireita, osaa niiden perusteella nimetä tavallisimpien kirurgisten sairauksien tutkimuksia ja selittää niiden löydöksiä yhdistäen ne tavallisimpien sairauden hoidon hoitomuotoihin ja seurantaan moniammatillisessa työyhteisössä
- yhdisää ammatilliseen kontekstiin tietojaan farmakologiasta, lääkkeiden vaikutusmekanismeista
- analysoi ja perustelee lääkkeiden vaikutusmekanismeja ja hoidon valinnan periaatteita kirurgisten sairauksien hoidossa ja anestesiologiassa
- yhdistää farmakologian tietojaan ammatilliseen kontekstiin tietojaan hoidon valinnan kriteereihin ja farmakogenetiikassa lääkehoidon seurannan tarpeeseen
- analysoi ja yleistää tautien tärkeimmät syyt, ennaltaehkäisyn, oireet, tutkimukset ja niiden löydökset suhteessa hoidon vaiheeseen

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Säteilysuojelu ja kuvantaminen
Hyväksytty
Opiskelija osaa selittää
- erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, niihin liittyvän turvallisen työskentelyn ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- lääketieteellisen altistuksen ja työperäisen altistuksen perusteet
- säteilyaltistuksen laatuun, määrään ja suuruuteen liittyvät perusteet
- säteilysuojeluperusteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- säteilyn käyttöön liittyvän lainsäädännön

Hylätty
Opiskelija ei osaa selittää
- erilaisten kuvantamistutkimusten perusteita, niihin liittyviä turvallisuuteen liittyviä asioita tai säteilysuojelua sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- lääketieteellisen altistuksen ja työperäisen altistuksen perusteita
- säteilyaltistuksen laatuun, määrään tai suuruuteen liittyviä asioita
- säteilysuojeluperiaatteita tai ei osaa soveltaa niitä käytännössä
- säteilyn käyttöön liittyvän lainsäädännön keskeisintä sisältöä sairaanhoitajan työn näkökulmasta

Aika ja paikka

Toteutussuunnitelma täydentyy myöhemmin

Kirurgian ja anestesiologian verkkokurssin orientaatio etänä:
Microsoft Teams -kokous
Liity tietokoneella, mobiilisovelluksella tai kokoustilan laitteella
Liity kokoukseen napsauttamalla tästä
Kokoustunnus: 376 847 124 582
Tunnuskoodi: QMd9NM
Download Teams | Join on the web
Tai liity soittamalla (vain ääni)
+358 9 85626373,,765039505# Finland, Helsinki
Puhelinneuvottelun tunnus: 765 039 505#
Etsi paikallinen numero | Palauta PIN-koodi
Lisätietoja | Kokousasetukset

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN: Tenttien ajankohdat sovitaan orientaatiotunnilla
Säteilysuojelusta ja kuvantamisesta (1,5 op) tentti. Arviointi hyväksytty-hylätty (70% läpipääsyraja). Tentti järjestetään TUNI EXAMissa viikoilla 7/8: 13.02-21.02.24
Uusinta 1: TUNI EXAMissa viikolla 9
Uusinta 2: TUNI EXAMissa viikolla 13
_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Tentit järjestetään Tuni EXAMissa. Löytyy toteutusnumerolla 7K00FN19-3026, Kirurgia ja anestesiologia
Lukisetelitentit EXAMissa.
Varsinainen tentti viikot 7-8
1 uusintatentti viikot 13-14
2. uusintatentti viikot 17-18

Korotustentti eli hyväksytyn kokonaisarvosanan korottamisen mahdollisuus toteutetaan EXAMissa toukokuussa (tarkka aikataulu selviää lähempänä). Korotustentissä tentitään kaikki opintojakson osat. Halukkuudesta osallistua korotustenttiin tulee sopia erikseen opettajan kanssa sähköpostitse.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun ja kuvantamisen osuudesta on läpäistävä tentissä 70%.
Arviointi Hyväksytty/Hylätty.
_________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA: Koe, jossa on monivalintakysymyksiä sekä kirurgian että anestesiologian osioista. Läpipääsyn raja on 50% yhteispistemäärästä.
Arviointi numeerinen 0-5

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Kontaktiopetus orientaatio etänä/lähinä, verkkokurssi, itsenäinen työskentely.

Kirurgia ja anestesiologia
Verkkoluennot ja muu materiaali opiskellaan itsenäisesti Moodlessa. Verkkokurssi: 7K00FN19 Kirurgia ja anestesiologia, verkkototeutus. Kurssiavain s2022

Kuvantaminen ja säteilysuojelu
Luento-opetus ja Exam-tentti.
Kuvantamisen ja säteilysuojelun ensimmäisellä tunnilla läsnäolovelvoite. Tunnilla ohjeistetaan kurssin suorituksesta ja sovitaan tenttien ajankohdat.

Oppimateriaalit

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun ja kuvantamistutkimusten materiaaleina soveltuvin osin säteilylainsäädäntö, Säteilyturvakeskuksen määräykset (S-sarja), luennot, Oikeutus säteilylle altistavissa tutkimuksissa -opas lähettävälle lääkärille. Verkkomateriaali. Muu luennoilla osoitettu materiaali.
_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
VerkkoluennotVerkkoluennot
Kirjallisuus soveltuvin osin:

KIRURGIA

Hammar, Anne-Marja: Kirurgian perusteet, WSOY 2011,Terveysportti: Oppiportti - oppikirjat,
Leppäniemi, Kuokkanen, Salminen: Kirurgia, Duodecim, 2017 Oppiportti. Kirjaa pääset lukemaan kirjaston sivuilla olevan linkin kautta.
Käypä hoito -suositukset .Terveysportti. Kirjaston sivuilta linkki.
Tutustu myös PIRHAn hoitoketjuihin tavallisimmista tähän valikoituneista syöpätaudeista.
https://www.tays.fi/fi-fi/ohjeet/hoitoketjut.

ANESTESIOLOGIA

Niemi-Murola, Metsävainio et al. Anestesiologian ja tehohoidon perusteet, Duodecim 2016 Oppiportti. (luettavissa Terveysportissa) Kirja on tarkoitettu perusteiden opiskeluun.
(Olkkola ym. Anestesiologia, teho-, ensi- ja kivunhoito. Duodecim 2020. Tarkoitettu syventävään opiskeluun lääketieteen opiskelijoille ja erikoistuville lääkäreille. Oppiportti.)

Sisällön jaksotus

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun osaamisvaatimukset ja säteilysuojelukoulutuksen sisältö perustuvat STM:n asetukseen ionisoivasta säteilystä, liite 4 (säteilysuojelun peruskoulutus).
Sisältö:
- perusteet erilaisista kuvantamistutkimuksista, turvallisuudesta ja säteilysuojelusta
- perusteet säteilyfysiikasta ja säteilybiologiasta
- yleiset säteilysuojeluperiaatteet lääketieteellisessä altistuksessa
- työntekijöiden säteilysuojelu
- säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvä lainsäädäntö

Tavoitteet:
- tietää ja osaa selittää erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, turvallisuuden ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- tietää yleisellä tasolla lääketieteellisestä altistuksesta, työperäisestä altistuksesta sekä säteilyriskeistä
- tietää perusteet säteilyaltistuksen laadusta ja suuruudesta päivittäisessä työssä sekä säteilyriskeistä
- tietää yleiset säteilysuojeluperiaatteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- tietää työntekijän säteilysuojelun optimointiin tarkoitettuja menettelyjä
- tietää säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvän lainsäädännön sisällön sairaanhoitajan näkökulmasta

_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Sisältöalueet:
- kirurginen gastroenterologia
- ortopedia ja traumatologia
- urologia
- thorax- ja versuonikiruriga
-onkologinen kirurgia
-perusanestesiat
-puudutukset
-leikkauspotilaan kivunhoito

Tavoitteet :
Kirurgia:
Opiskelija
- hankkii, käsittelee, arvioi, analysoi ja käyttää tietoa monipuolisesti tavallisimmista kirurgian erikoisalan sairauksista ja niiden hoitomuodoista
- tietää tavallisimpien kirurgisten tautien yleisyyden eli uusien tapausten ilmaantumisen ja vallitsevuuden
- tietää tavallisimpien tautien geneettisen taustan ja tunnistaa genomitiedon vaikutukset sairauksien hoidossa
- tietää tavallisimpien tautien oireet
- tietää tavallisimpien tautien kliiniset, radiologiset ja kliinis-fysiologiset tutkimukset
- osaa määritellä tehtyjen tutkimusten löydökset suhteessa sairauden vaiheeseen
- tietää tavallisimpien tautien hoitomuodot, hoidon seuraukset ja osaa tunnistaa tilan poikkeamat
- tietää tavallisimpien tautien jatkohoidon, seurannan ja ennusteen
- ymmärtää, että hoitotyössä ja moniammatillisessa toiminnassa tarvitaan edellä kuvattua osaamista potilastyössä päivittäin
Anestesiologia:
Opiskelija
- ymmärtää kirurgisen potilaan hoitoketjun ja -polun lähetteestä hoidonjälkeiseen seurantaan
- tietää anestesiamuodon valinnassa tarpeelliset toimenpidettä edeltävät tutkimukset , niiden löydökset ja vaikutukset hoidon suunnittelussa
- tietää anestesian esilääkityksen lääkemuodot ja niiden vaikutukset
- tietää tavallisimmat anestesia-aineet, joita käytetään paikallispuudutuksessa, laajoissa puudutuksissa sekä yleisanestesian lääkkeet ja potilaan seurannan anestesian aikana ja sen jälkeen
- tietää tavallisimpien laajojen puudutusten perustekniikat (spinaali ja epiduraali)
- tietää leikkauksenjälkeisen kivun hoidonmetodit ja merkityksen
- tietää miten tulee toimia äkillisissä henkeä uhkaavissa tilanteissa kuten anafylaksia

Lisätietoja opiskelijoille

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun osaamisvaatimukset ja säteilysuojelukoulutuksen sisältö perustuvat STM:n asetukseen ionisoivasta säteilystä, liite 4 (säteilysuojelun peruskoulutus).
Sisältö:
- perusteet erilaisista kuvantamistutkimuksista, turvallisuudesta ja säteilysuojelusta
- perusteet säteilyfysiikasta ja säteilybiologiasta
- yleiset säteilysuojeluperiaatteet lääketieteellisessä altistuksessa
- työntekijöiden säteilysuojelu
- säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvä lainsäädäntö

Tavoitteet:
- tietää ja osaa selittää erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, turvallisuuden ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- tietää yleisellä tasolla lääketieteellisestä altistuksesta, työperäisestä altistuksesta sekä säteilyriskeistä
- tietää perusteet säteilyaltistuksen laadusta ja suuruudesta päivittäisessä työssä sekä säteilyriskeistä
- tietää yleiset säteilysuojeluperiaatteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- tietää työntekijän säteilysuojelun optimointiin tarkoitettuja menettelyjä
- tietää säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvän lainsäädännön sisällön sairaanhoitajan näkökulmasta

_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Sisältöalueet:
- kirurginen gastroenterologia
- ortopedia ja traumatologia
- urologia
- thorax- ja versuonikirurgia
-onkologinen kirurgia
-perusanestesiat
-puudutukset
-leikkauspotilaan kivunhoito

Ilmoittautumisaika

02.12.2023 - 31.12.2023

Ajoitus

01.01.2024 - 31.03.2024

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sairaanhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 52

Koulutus
  • Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Heli Hilander
  • Anne-Marie Lehtonen
Vastuuhenkilö

Anne-Marie Lehtonen

Ryhmät
  • 23SH1B
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma, 23SH1B

Tavoitteet (OJ)

Kirurgia
Opiskelija
- hankkii, käsittelee, arvioi, analysoi ja käyttää tietoa monipuolisesti tavallisimmista kirurgian erikoisalan sairauksista ja niiden hoitomuodoista
- tietää tavallisimpien kirurgisten tautien yleisyyden eli uusien tapausten ilmaantumisen ja vallitsevuuden
- tietää tavallisimpien tautien geneettisen taustan ja tunnistaa genomitiedon vaikutukset sairauksien hoidossa
- tietää tavallisimpien tautien oireet
- tietää tavallisimpien tautien kliiniset, radiologiset ja kliinis-fysiologiset tutkimukset
- osaa määritellä tehtyjen tutkimusten löydökset suhteessa sairauden vaiheeseen
- tietää tavallisimpien tautien hoitomuodot, hoidon seuraukset ja osaa tunnistaa tilan poikkeamat
- tietää tavallisimpien tautien jatkohoidon, seurannan ja ennusteen
- ymmärtää, että hoitotyössä ja moniammatillisessa toiminnassa tarvitaan edellä kuvattua osaamista potilastyössä päivittäin

Anestesiologia
Opiskelija
- ymmärtää kirurgisen potilaan hoitoketjun ja -polun lähetteestä hoidonjälkeiseen seurantaan
- tietää anestesiamuodon valinnassa tarpeelliset toimenpidettä edeltävät tutkimukset , niiden löydökset ja vaikutukset hoidon suunnittelussa
- tietää anestesian esilääkityksen lääkemuodot ja niiden vaikutukset
- tietää tavallisimmat anestesia-aineet, joita käytetään paikallispuudutuksessa, laajoissa puudutuksissa sekä yleisanestesian lääkkeet ja potilaan seurannan anestesian aikana ja sen jälkeen
- tietää tavallisimpien laajojen puudutusten perustekniikat (spinaali ja epiduraali)
- tietää leikkauksenjälkeisen kivun hoidonmetodit ja merkityksen
- tietää miten tulee toimia äkillisissä henkeä uhkaavissa tilanteissa kuten anafylaksia

Säteilysuojelu ja kuvantaminen
Opiskelija
- tietää ja osaa selittää erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, turvallisuuden ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- tietää yleisellä tasolla lääketieteellisestä altistuksesta, työperäisestä altistuksesta sekä säteilyriskeistä
- tietää perusteet säteilyaltistuksen laadusta ja suuruudesta päivittäisessä työssä sekä säteilyriskeistä
- tietää yleiset säteilysuojeluperiaatteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- tietää työntekijän suojelun optimointiin tarkoitettuja menettelyjä
- tietää säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvän lainsäädännön sisällön sairaanhoitajan näkökulmasta

Sisältö (OJ)

Kirurgia 1op
- Yleistä kirurgiasta ja yleiskirurgia
- Gastrokirurgia
- Syövän kirurginen hoito
- Ortopedia
- Traumatologia

Anestesia 0,5op
- anestesiamuodon valinnan pääperiaatteet, potilaan tutkiminen ja arviointi
- anestesian esilääkitys
- endokardiitin, postoperatiivisten infektioiden ja syvän laskimotukoksen ennaltaehkäisy¨
- puudutusten ja yleisanestesian lääkkeet, niiden indikaatiot, kontraindikaatiot ja sivuvaikutukset, jotka tulee huomioida anestesian aikana ja sen jälkeen
- postoperatiivinen kivun hoito, siinä käytettävät lääkeaineet, niiden käyttöaiheet, vasta-aiheet, sivuvaikutukset, jotka tulee ottaa huomioon anestesian aikana ja postoperatiivisessa hoidossa
- akuutit hätätilanteet, kuten anafylaksia

Säteilysuojelu 1op ja kuvantaminen 0,5 op
- perusteet erilaisista kuvantamistutkimuksista, turvallisuudesta ja säteilysuojelusta
- perusteet säteilyfysiikasta ja säteilybiologiasta
- yleiset säteilysuojeluperiaatteet lääketieteellisessä altistuksessa
- työntekijöiden säteilysuojelu
- säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvä lainsäädäntö

Esitietovaatimukset (OJ)

Ensimmäisen vuoden opinnoista 30 op suoritettuna, sisältäen opintojakson lääkehoito ja lääkelaskut.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Kirurgia ja anestesiologia
- osaa tunnistaa tavallisimpien kirurgisten tautien oireet
- nimeää tavallisimpien kirurgisten tautien tutkimukset ja niiden löydökset
- nimeää tavallisimpien kirurgisten tautien hoitomuodot ja seurannan
- nimeää tavallisimpien tautien geneettiset tekijät
- nimeää toimintatavat onnettomuustilanteessa
- tunnistaa anestesia-aineiden vaikutusmekanismit
- tunnistaa endokardiitti infektio- ja tromboosiprofylaksian mekanismit
- nimeää tärkeimmät farmakogeneettiset vaikutusmekanismit
- määrittelee tärkeimmät kirurgisten sairauksien aiheuttajat ja sairauksien ennaltaehkäisyn
- määrittelee syövän synnyn perusteet, syövän kasvun ja leviämisen periaatteet
- määrittelee syövän kirurgisen hoidon yleiset periaatteet

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Kirurgia ja anestesiologia
- selittää tavallisimpien kirurgisten tautien oireet ja osaa jäsentää niiden perusteella tavallisimpien kirurgisten tautien tutkimuksia ja vertailla niiden löydöksiä normaalitilanteeseen
- selittää tavallisimpien kirurgisten tautien hoidon hoitomuodot ja seurannan
- selittää tavallisimpien tautien geneettisten tekijöiden vaikutukset sairauden hoitoon
- selittää vammapotilaan hoitomenetelmät
- Jäsentää antimikrobilääkkeiden, anestesia-aineiden valinnan ja profylaksiassa käytettyjen lääkkeiden valintoja perustuen tietoihinsa farmakologiasta
- selittää syövän synnyn, kasvun ja leviämisen periaatteita suhteessa syövän hoidon yleisiin periaatteisiin ja hoitomuotoihin

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Kirurgia ja anestesiologia
- yleistää ja analysoi laaja-alaisesti tavallisimpienkirurgisten sairauksien oireita, osaa niiden perusteella nimetä tavallisimpien kirurgisten sairauksien tutkimuksia ja selittää niiden löydöksiä yhdistäen ne tavallisimpien sairauden hoidon hoitomuotoihin ja seurantaan moniammatillisessa työyhteisössä
- yhdisää ammatilliseen kontekstiin tietojaan farmakologiasta, lääkkeiden vaikutusmekanismeista
- analysoi ja perustelee lääkkeiden vaikutusmekanismeja ja hoidon valinnan periaatteita kirurgisten sairauksien hoidossa ja anestesiologiassa
- yhdistää farmakologian tietojaan ammatilliseen kontekstiin tietojaan hoidon valinnan kriteereihin ja farmakogenetiikassa lääkehoidon seurannan tarpeeseen
- analysoi ja yleistää tautien tärkeimmät syyt, ennaltaehkäisyn, oireet, tutkimukset ja niiden löydökset suhteessa hoidon vaiheeseen

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Säteilysuojelu ja kuvantaminen
Hyväksytty
Opiskelija osaa selittää
- erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, niihin liittyvän turvallisen työskentelyn ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- lääketieteellisen altistuksen ja työperäisen altistuksen perusteet
- säteilyaltistuksen laatuun, määrään ja suuruuteen liittyvät perusteet
- säteilysuojeluperusteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- säteilyn käyttöön liittyvän lainsäädännön

Hylätty
Opiskelija ei osaa selittää
- erilaisten kuvantamistutkimusten perusteita, niihin liittyviä turvallisuuteen liittyviä asioita tai säteilysuojelua sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- lääketieteellisen altistuksen ja työperäisen altistuksen perusteita
- säteilyaltistuksen laatuun, määrään tai suuruuteen liittyviä asioita
- säteilysuojeluperiaatteita tai ei osaa soveltaa niitä käytännössä
- säteilyn käyttöön liittyvän lainsäädännön keskeisintä sisältöä sairaanhoitajan työn näkökulmasta

Aika ja paikka

Kirurgian ja anestesiologian verkkokurssin orientaatioluento etänä 10.1.

Toteutussuunnitelma täydentyy myöhemmin

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelusta ja kuvantamisesta (1,5 op) tentti. Arviointi hyväksytty-hylätty (70% läpipääsyraja). Tentti järjestetään TUNI EXAMissa, vk 4/5
Uusinta 1: TUNI EXAMissa viikolla 7
Uusinta 2: TUNI EXAMissa viikolla 10
_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Tentit järjestetään Tuni EXAMissa. Löytyy toteutusnumerolla 7K00FN19-3027, Kirurgia ja anestesiologia
Lukisetelitentit EXAMissa.
Varsinainen tentti viikot 6-8
1 uusintatentti viikot 11-12
2. uusintatentti viikot 14-16

Korotustentti eli hyväksytyn kokonaisarvosanan korottamisen mahdollisuus toteutetaan EXAMissa toukokuussa (tarkka aikataulu selviää lähempänä). Korotustentissä tentitään kaikki opintojakson osat. Halukkuudesta osallistua korotustenttiin tulee sopia erikseen opettajan kanssa sähköpostitse.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun ja kuvantamisen osuudesta on läpäistävä tentissä 70%.
Arviointi Hyväksytty/Hylätty.
_________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:Koe, jossa on monivalintakysymyksiä sekä kirurgian että anestesiologian osioista. Läpipääsyn raja on 50% yhteispistemäärästä.
Arviointi numeerinen 0-5

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Kontaktiopetus orientaatio etänä/lähinä, verkkokurssi, itsenäinen työskentely.

Kirurgia ja anestesiologia
Verkkoluennot ja muu materiaali opiskellaan itsenäisesti Moodlessa.
Verkkokurssi: 7K00FN19 Kirurgia ja anestesiologia, verkkototeutus. Kurssiavain s2022

Kuvantaminen ja säteilysuojelu
Luento-opetus ja Exam-tentti.
Kuvantamisen ja säteilysuojelun ensimmäisellä tunnilla läsnäolovelvoite. Tunnilla ohjeistetaan kurssin suorituksesta ja kirjaudutaan Moodlealustalle.

Oppimateriaalit

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun ja kuvantamistutkimusten materiaaleina soveltuvin osin säteilylainsäädäntö, Säteilyturvakeskuksen määräykset (S-sarja), luennot, Oikeutus säteilylle altistavissa tutkimuksissa -opas lähettävälle lääkärille. Verkkomateriaali. Muu luennoilla osoitettu materiaali.
_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:

Verkkoluennot
KIRURGIA

Hammar, Anne-Marja: Kirurgian perusteet, WSOY 2011

Leppäniemi, Kuokkanen, Salminen: Kirurgia, Duodecim, 2017 Oppiportti. Kirjaa pääset lukemaan kirjaston sivuilla olevan linkin kautta.

Käypä hoito -suositukset .Terveysportti. Kirjaston sivuilta linkki.

Tutustu myös PIRHAn hoitoketjuihin tavallisimmista tähän valikoituneista syöpätaudeista.
https://www.tays.fi/fi-fi/ohjeet/hoitoketjut.

ANESTESIOLOGIA

Niemi-Murola, Metsävainio et al. Anestesiologian ja tehohoidon perusteet, Duodecim 2016 Oppiportti. Kirja on tarkoitettu perusteiden opiskeluun.

(Olkkola ym. Anestesiologia, teho-, ensi- ja kivunhoito. Duodecim 2020. Tarkoitettu syventävään opiskeluun lääketieteen opiskelijoille ja erikoistuville lääkäreille. Oppiportti.)

Sisällön jaksotus

___________________________________________________________________

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun osaamisvaatimukset ja säteilysuojelukoulutuksen sisältö perustuvat STM:n asetukseen ionisoivasta säteilystä, liite 4 (säteilysuojelun peruskoulutus).
Sisältö:
- perusteet erilaisista kuvantamistutkimuksista, turvallisuudesta ja säteilysuojelusta
- perusteet säteilyfysiikasta ja säteilybiologiasta
- yleiset säteilysuojeluperiaatteet lääketieteellisessä altistuksessa
- työntekijöiden säteilysuojelu
- säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvä lainsäädäntö

Tavoitteet:
- tietää ja osaa selittää erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, turvallisuuden ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- tietää yleisellä tasolla lääketieteellisestä altistuksesta, työperäisestä altistuksesta sekä säteilyriskeistä
- tietää perusteet säteilyaltistuksen laadusta ja suuruudesta päivittäisessä työssä sekä säteilyriskeistä
- tietää yleiset säteilysuojeluperiaatteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- tietää työntekijän säteilysuojelun optimointiin tarkoitettuja menettelyjä
- tietää säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvän lainsäädännön sisällön sairaanhoitajan näkökulmasta

_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Sisältöalueet:
- kirurginen gastroenterologia
- ortopedia ja traumatologia
- urologia
- thorax- ja versuonikiruriga
-onkologinen kirurgia
-perusanestesiat
-puudutukset
-leikkauspotilaan kivunhoito

Tavoitteet :
Kirurgia:
Opiskelija
- hankkii, käsittelee, arvioi, analysoi ja käyttää tietoa monipuolisesti tavallisimmista kirurgian erikoisalan sairauksista ja niiden hoitomuodoista
- tietää tavallisimpien kirurgisten tautien yleisyyden eli uusien tapausten ilmaantumisen ja vallitsevuuden
- tietää tavallisimpien tautien geneettisen taustan ja tunnistaa genomitiedon vaikutukset sairauksien hoidossa
- tietää tavallisimpien tautien oireet
- tietää tavallisimpien tautien kliiniset, radiologiset ja kliinis-fysiologiset tutkimukset
- osaa määritellä tehtyjen tutkimusten löydökset suhteessa sairauden vaiheeseen
- tietää tavallisimpien tautien hoitomuodot, hoidon seuraukset ja osaa tunnistaa tilan poikkeamat
- tietää tavallisimpien tautien jatkohoidon, seurannan ja ennusteen
- ymmärtää, että hoitotyössä ja moniammatillisessa toiminnassa tarvitaan edellä kuvattua osaamista potilastyössä päivittäin
Anestesiologia:
Opiskelija
- ymmärtää kirurgisen potilaan hoitoketjun ja -polun lähetteestä hoidonjälkeiseen seurantaan
- tietää anestesiamuodon valinnassa tarpeelliset toimenpidettä edeltävät tutkimukset , niiden löydökset ja vaikutukset hoidon suunnittelussa
- tietää anestesian esilääkityksen lääkemuodot ja niiden vaikutukset
- tietää tavallisimmat anestesia-aineet, joita käytetään paikallispuudutuksessa, laajoissa puudutuksissa sekä yleisanestesian lääkkeet ja potilaan seurannan anestesian aikana ja sen jälkeen
- tietää tavallisimpien laajojen puudutusten perustekniikat (spinaali ja epiduraali)
- tietää leikkauksenjälkeisen kivun hoidonmetodit ja merkityksen
- tietää miten tulee toimia äkillisissä henkeä uhkaavissa tilanteissa kuten anafylaksia

Lisätietoja opiskelijoille

___________________________________________________________________

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun osaamisvaatimukset ja säteilysuojelukoulutuksen sisältö perustuvat STM:n asetukseen ionisoivasta säteilystä, liite 4 (säteilysuojelun peruskoulutus).
Sisältö:
- perusteet erilaisista kuvantamistutkimuksista, turvallisuudesta ja säteilysuojelusta
- perusteet säteilyfysiikasta ja säteilybiologiasta
- yleiset säteilysuojeluperiaatteet lääketieteellisessä altistuksessa
- työntekijöiden säteilysuojelu
- säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvä lainsäädäntö

Tavoitteet:
- tietää ja osaa selittää erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, turvallisuuden ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- tietää yleisellä tasolla lääketieteellisestä altistuksesta, työperäisestä altistuksesta sekä säteilyriskeistä
- tietää perusteet säteilyaltistuksen laadusta ja suuruudesta päivittäisessä työssä sekä säteilyriskeistä
- tietää yleiset säteilysuojeluperiaatteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- tietää työntekijän säteilysuojelun optimointiin tarkoitettuja menettelyjä
- tietää säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvän lainsäädännön sisällön sairaanhoitajan näkökulmasta

_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Sisältöalueet:
- kirurginen gastroenterologia
- ortopedia ja traumatologia
- urologia
- thorax- ja versuonikirurgia
-onkologinen kirurgia
-perusanestesiat
-puudutukset
-leikkauspotilaan kivunhoito

Ilmoittautumisaika

02.12.2023 - 31.12.2023

Ajoitus

01.01.2024 - 10.03.2024

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sairaanhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

20 - 52

Koulutus
  • Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Heli Hilander
  • Anne-Marie Lehtonen
Vastuuhenkilö

Anne-Marie Lehtonen

Ryhmät
  • 23ASH1
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma, monimuotototeutus

Tavoitteet (OJ)

Kirurgia
Opiskelija
- hankkii, käsittelee, arvioi, analysoi ja käyttää tietoa monipuolisesti tavallisimmista kirurgian erikoisalan sairauksista ja niiden hoitomuodoista
- tietää tavallisimpien kirurgisten tautien yleisyyden eli uusien tapausten ilmaantumisen ja vallitsevuuden
- tietää tavallisimpien tautien geneettisen taustan ja tunnistaa genomitiedon vaikutukset sairauksien hoidossa
- tietää tavallisimpien tautien oireet
- tietää tavallisimpien tautien kliiniset, radiologiset ja kliinis-fysiologiset tutkimukset
- osaa määritellä tehtyjen tutkimusten löydökset suhteessa sairauden vaiheeseen
- tietää tavallisimpien tautien hoitomuodot, hoidon seuraukset ja osaa tunnistaa tilan poikkeamat
- tietää tavallisimpien tautien jatkohoidon, seurannan ja ennusteen
- ymmärtää, että hoitotyössä ja moniammatillisessa toiminnassa tarvitaan edellä kuvattua osaamista potilastyössä päivittäin

Anestesiologia
Opiskelija
- ymmärtää kirurgisen potilaan hoitoketjun ja -polun lähetteestä hoidonjälkeiseen seurantaan
- tietää anestesiamuodon valinnassa tarpeelliset toimenpidettä edeltävät tutkimukset , niiden löydökset ja vaikutukset hoidon suunnittelussa
- tietää anestesian esilääkityksen lääkemuodot ja niiden vaikutukset
- tietää tavallisimmat anestesia-aineet, joita käytetään paikallispuudutuksessa, laajoissa puudutuksissa sekä yleisanestesian lääkkeet ja potilaan seurannan anestesian aikana ja sen jälkeen
- tietää tavallisimpien laajojen puudutusten perustekniikat (spinaali ja epiduraali)
- tietää leikkauksenjälkeisen kivun hoidonmetodit ja merkityksen
- tietää miten tulee toimia äkillisissä henkeä uhkaavissa tilanteissa kuten anafylaksia

Säteilysuojelu ja kuvantaminen
Opiskelija
- tietää ja osaa selittää erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, turvallisuuden ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- tietää yleisellä tasolla lääketieteellisestä altistuksesta, työperäisestä altistuksesta sekä säteilyriskeistä
- tietää perusteet säteilyaltistuksen laadusta ja suuruudesta päivittäisessä työssä sekä säteilyriskeistä
- tietää yleiset säteilysuojeluperiaatteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- tietää työntekijän suojelun optimointiin tarkoitettuja menettelyjä
- tietää säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvän lainsäädännön sisällön sairaanhoitajan näkökulmasta

Sisältö (OJ)

Kirurgia 1op
- Yleistä kirurgiasta ja yleiskirurgia
- Gastrokirurgia
- Syövän kirurginen hoito
- Ortopedia
- Traumatologia

Anestesia 0,5op
- anestesiamuodon valinnan pääperiaatteet, potilaan tutkiminen ja arviointi
- anestesian esilääkitys
- endokardiitin, postoperatiivisten infektioiden ja syvän laskimotukoksen ennaltaehkäisy¨
- puudutusten ja yleisanestesian lääkkeet, niiden indikaatiot, kontraindikaatiot ja sivuvaikutukset, jotka tulee huomioida anestesian aikana ja sen jälkeen
- postoperatiivinen kivun hoito, siinä käytettävät lääkeaineet, niiden käyttöaiheet, vasta-aiheet, sivuvaikutukset, jotka tulee ottaa huomioon anestesian aikana ja postoperatiivisessa hoidossa
- akuutit hätätilanteet, kuten anafylaksia

Säteilysuojelu 1op ja kuvantaminen 0,5 op
- perusteet erilaisista kuvantamistutkimuksista, turvallisuudesta ja säteilysuojelusta
- perusteet säteilyfysiikasta ja säteilybiologiasta
- yleiset säteilysuojeluperiaatteet lääketieteellisessä altistuksessa
- työntekijöiden säteilysuojelu
- säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvä lainsäädäntö

Esitietovaatimukset (OJ)

Ensimmäisen vuoden opinnoista 30 op suoritettuna, sisältäen opintojakson lääkehoito ja lääkelaskut.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Kirurgia ja anestesiologia
- osaa tunnistaa tavallisimpien kirurgisten tautien oireet
- nimeää tavallisimpien kirurgisten tautien tutkimukset ja niiden löydökset
- nimeää tavallisimpien kirurgisten tautien hoitomuodot ja seurannan
- nimeää tavallisimpien tautien geneettiset tekijät
- nimeää toimintatavat onnettomuustilanteessa
- tunnistaa anestesia-aineiden vaikutusmekanismit
- tunnistaa endokardiitti infektio- ja tromboosiprofylaksian mekanismit
- nimeää tärkeimmät farmakogeneettiset vaikutusmekanismit
- määrittelee tärkeimmät kirurgisten sairauksien aiheuttajat ja sairauksien ennaltaehkäisyn
- määrittelee syövän synnyn perusteet, syövän kasvun ja leviämisen periaatteet
- määrittelee syövän kirurgisen hoidon yleiset periaatteet

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Kirurgia ja anestesiologia
- selittää tavallisimpien kirurgisten tautien oireet ja osaa jäsentää niiden perusteella tavallisimpien kirurgisten tautien tutkimuksia ja vertailla niiden löydöksiä normaalitilanteeseen
- selittää tavallisimpien kirurgisten tautien hoidon hoitomuodot ja seurannan
- selittää tavallisimpien tautien geneettisten tekijöiden vaikutukset sairauden hoitoon
- selittää vammapotilaan hoitomenetelmät
- Jäsentää antimikrobilääkkeiden, anestesia-aineiden valinnan ja profylaksiassa käytettyjen lääkkeiden valintoja perustuen tietoihinsa farmakologiasta
- selittää syövän synnyn, kasvun ja leviämisen periaatteita suhteessa syövän hoidon yleisiin periaatteisiin ja hoitomuotoihin

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Kirurgia ja anestesiologia
- yleistää ja analysoi laaja-alaisesti tavallisimpienkirurgisten sairauksien oireita, osaa niiden perusteella nimetä tavallisimpien kirurgisten sairauksien tutkimuksia ja selittää niiden löydöksiä yhdistäen ne tavallisimpien sairauden hoidon hoitomuotoihin ja seurantaan moniammatillisessa työyhteisössä
- yhdisää ammatilliseen kontekstiin tietojaan farmakologiasta, lääkkeiden vaikutusmekanismeista
- analysoi ja perustelee lääkkeiden vaikutusmekanismeja ja hoidon valinnan periaatteita kirurgisten sairauksien hoidossa ja anestesiologiassa
- yhdistää farmakologian tietojaan ammatilliseen kontekstiin tietojaan hoidon valinnan kriteereihin ja farmakogenetiikassa lääkehoidon seurannan tarpeeseen
- analysoi ja yleistää tautien tärkeimmät syyt, ennaltaehkäisyn, oireet, tutkimukset ja niiden löydökset suhteessa hoidon vaiheeseen

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Säteilysuojelu ja kuvantaminen
Hyväksytty
Opiskelija osaa selittää
- erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, niihin liittyvän turvallisen työskentelyn ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- lääketieteellisen altistuksen ja työperäisen altistuksen perusteet
- säteilyaltistuksen laatuun, määrään ja suuruuteen liittyvät perusteet
- säteilysuojeluperusteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- säteilyn käyttöön liittyvän lainsäädännön

Hylätty
Opiskelija ei osaa selittää
- erilaisten kuvantamistutkimusten perusteita, niihin liittyviä turvallisuuteen liittyviä asioita tai säteilysuojelua sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- lääketieteellisen altistuksen ja työperäisen altistuksen perusteita
- säteilyaltistuksen laatuun, määrään tai suuruuteen liittyviä asioita
- säteilysuojeluperiaatteita tai ei osaa soveltaa niitä käytännössä
- säteilyn käyttöön liittyvän lainsäädännön keskeisintä sisältöä sairaanhoitajan työn näkökulmasta

Aika ja paikka

Kirurgian ja anestesiologian verkkokurssin orientaatio etänä:
Microsoft Teams -kokous
Liity tietokoneella, mobiilisovelluksella tai kokoustilan laitteella
Liity kokoukseen napsauttamalla tästä
Kokoustunnus: 351 574 568 38
Tunnuskoodi: S3QBpM
Download Teams | Join on the web
Tai liity soittamalla (vain ääni)
+358 9 85626373,,879464891# Finland, Helsinki
Puhelinneuvottelun tunnus: 879 464 891#
Etsi paikallinen numero | Palauta PIN-koodi
Lisätietoja | Kokousasetukset

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelusta ja kuvantamisesta (1,5 op) tentti. Arviointi hyväksytty-hylätty (70% läpipääsyraja).
Tentti järjestetään TUNI EXAMissa viikko 6
Uusinta 1: TUNI EXAMissa viikko 8
Uusinta 2: TUNI EXAMissa viikko 10
_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Tentit järjestetään Tuni EXAMissa. Löytyy toteutusnumerolla 7K00FN19-3029, Kirurgia ja anestesiologia
Lukisetelitentit EXAMissa.
Varsinainen tentti viikot 8-9
1 uusintatentti viikot 12-13
2. uusintatentti viikot 19-35

Korotustentti eli hyväksytyn kokonaisarvosanan korottamisen mahdollisuus toteutetaan EXAMissa toukokuussa (tarkka aikataulu selviää lähempänä). Korotustentissä tentitään kaikki opintojakson osat. Halukkuudesta osallistua korotustenttiin tulee sopia erikseen opettajan kanssa sähköpostitse.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun ja kuvantamisen osuudesta on läpäistävä tentissä 70%.
Arviointi Hyväksytty/Hylätty.
_________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:Koe, jossa on monivalintakysymyksiä sekä kirurgian että anestesiologian osioista. Läpipääsyn raja on 50% yhteispistemäärästä.
Arviointi numeerinen 0-5

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Kontaktiopetus orientaatio etänä/lähinä, verkkokurssi, itsenäinen työskentely.

Kirurgia ja anestesiologia
Verkkoluennot ja muu materiaali opiskellaan itsenäisesti Moodlessa. Verkkokurssi: 7K00FN19 Kirurgia ja anestesiologia, verkkototeutus. Kurssiavain s2022

Kuvantaminen ja säteilysuojelu
Luento-opetus ja Exam-tentti.
Kuvantamisen ja säteilysuojelun ensimmäisellä tunnilla läsnäolovelvoite. Tunnilla ohjeistetaan kurssin suorituksesta ja kirjaudutaan Moodlealustalle.

Oppimateriaalit

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun ja kuvantamistutkimusten materiaaleina soveltuvin osin säteilylainsäädäntö, Säteilyturvakeskuksen määräykset (S-sarja), luennot, Oikeutus säteilylle altistavissa tutkimuksissa -opas lähettävälle lääkärille. Verkkomateriaali. Muu luennoilla osoitettu materiaali.
_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Verkkoluennot
Kirjallisuus soveltuvin osin:
- Hammar Anne-Marja: Kirurgian perusteet, WSOY, 2011
Terveysportti: Oppiportti - oppikirjat,
-Käypä hoito -suositukset
- Niemi-Murola, L: Anestesiologian ja tehohoidon perusteet, Duodecim (luettavissa Terveysportissa)

Sisällön jaksotus

___________________________________________________________________

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun osaamisvaatimukset ja säteilysuojelukoulutuksen sisältö perustuvat STM:n asetukseen ionisoivasta säteilystä, liite 4 (säteilysuojelun peruskoulutus).
Sisältö:
- perusteet erilaisista kuvantamistutkimuksista, turvallisuudesta ja säteilysuojelusta
- perusteet säteilyfysiikasta ja säteilybiologiasta
- yleiset säteilysuojeluperiaatteet lääketieteellisessä altistuksessa
- työntekijöiden säteilysuojelu
- säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvä lainsäädäntö

Tavoitteet:
- tietää ja osaa selittää erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, turvallisuuden ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- tietää yleisellä tasolla lääketieteellisestä altistuksesta, työperäisestä altistuksesta sekä säteilyriskeistä
- tietää perusteet säteilyaltistuksen laadusta ja suuruudesta päivittäisessä työssä sekä säteilyriskeistä
- tietää yleiset säteilysuojeluperiaatteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- tietää työntekijän säteilysuojelun optimointiin tarkoitettuja menettelyjä
- tietää säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvän lainsäädännön sisällön sairaanhoitajan näkökulmasta

_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Sisältöalueet:
- kirurginen gastroenterologia
- ortopedia ja traumatologia
- urologia
- thorax- ja versuonikiruriga
-onkologinen kirurgia
-perusanestesiat
-puudutukset
-leikkauspotilaan kivunhoito

Tavoitteet :
Kirurgia:
Opiskelija
- hankkii, käsittelee, arvioi, analysoi ja käyttää tietoa monipuolisesti tavallisimmista kirurgian erikoisalan sairauksista ja niiden hoitomuodoista
- tietää tavallisimpien kirurgisten tautien yleisyyden eli uusien tapausten ilmaantumisen ja vallitsevuuden
- tietää tavallisimpien tautien geneettisen taustan ja tunnistaa genomitiedon vaikutukset sairauksien hoidossa
- tietää tavallisimpien tautien oireet
- tietää tavallisimpien tautien kliiniset, radiologiset ja kliinis-fysiologiset tutkimukset
- osaa määritellä tehtyjen tutkimusten löydökset suhteessa sairauden vaiheeseen
- tietää tavallisimpien tautien hoitomuodot, hoidon seuraukset ja osaa tunnistaa tilan poikkeamat
- tietää tavallisimpien tautien jatkohoidon, seurannan ja ennusteen
- ymmärtää, että hoitotyössä ja moniammatillisessa toiminnassa tarvitaan edellä kuvattua osaamista potilastyössä päivittäin
Anestesiologia:
Opiskelija
- ymmärtää kirurgisen potilaan hoitoketjun ja -polun lähetteestä hoidonjälkeiseen seurantaan
- tietää anestesiamuodon valinnassa tarpeelliset toimenpidettä edeltävät tutkimukset , niiden löydökset ja vaikutukset hoidon suunnittelussa
- tietää anestesian esilääkityksen lääkemuodot ja niiden vaikutukset
- tietää tavallisimmat anestesia-aineet, joita käytetään paikallispuudutuksessa, laajoissa puudutuksissa sekä yleisanestesian lääkkeet ja potilaan seurannan anestesian aikana ja sen jälkeen
- tietää tavallisimpien laajojen puudutusten perustekniikat (spinaali ja epiduraali)
- tietää leikkauksenjälkeisen kivun hoidonmetodit ja merkityksen
- tietää miten tulee toimia äkillisissä henkeä uhkaavissa tilanteissa kuten anafylaksia

Lisätietoja opiskelijoille

___________________________________________________________________

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun osaamisvaatimukset ja säteilysuojelukoulutuksen sisältö perustuvat STM:n asetukseen ionisoivasta säteilystä, liite 4 (säteilysuojelun peruskoulutus).
Sisältö:
- perusteet erilaisista kuvantamistutkimuksista, turvallisuudesta ja säteilysuojelusta
- perusteet säteilyfysiikasta ja säteilybiologiasta
- yleiset säteilysuojeluperiaatteet lääketieteellisessä altistuksessa
- työntekijöiden säteilysuojelu
- säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvä lainsäädäntö

Tavoitteet:
- tietää ja osaa selittää erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, turvallisuuden ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- tietää yleisellä tasolla lääketieteellisestä altistuksesta, työperäisestä altistuksesta sekä säteilyriskeistä
- tietää perusteet säteilyaltistuksen laadusta ja suuruudesta päivittäisessä työssä sekä säteilyriskeistä
- tietää yleiset säteilysuojeluperiaatteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- tietää työntekijän säteilysuojelun optimointiin tarkoitettuja menettelyjä
- tietää säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvän lainsäädännön sisällön sairaanhoitajan näkökulmasta

_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Sisältöalueet:
- kirurginen gastroenterologia
- ortopedia ja traumatologia
- urologia
- thorax- ja versuonikirurgia
-onkologinen kirurgia
-perusanestesiat
-puudutukset
-leikkauspotilaan kivunhoito

Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 01.10.2023

Ajoitus

02.10.2023 - 17.12.2023

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sairaanhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 50

Koulutus
  • Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Heli Hilander
  • Tiina Ketola
  • Anne-Marie Lehtonen
Vastuuhenkilö

Anne-Marie Lehtonen

Ryhmät
  • 22SH2B
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjalma 22SH2B

Tavoitteet (OJ)

Kirurgia
Opiskelija
- hankkii, käsittelee, arvioi, analysoi ja käyttää tietoa monipuolisesti tavallisimmista kirurgian erikoisalan sairauksista ja niiden hoitomuodoista
- tietää tavallisimpien kirurgisten tautien yleisyyden eli uusien tapausten ilmaantumisen ja vallitsevuuden
- tietää tavallisimpien tautien geneettisen taustan ja tunnistaa genomitiedon vaikutukset sairauksien hoidossa
- tietää tavallisimpien tautien oireet
- tietää tavallisimpien tautien kliiniset, radiologiset ja kliinis-fysiologiset tutkimukset
- osaa määritellä tehtyjen tutkimusten löydökset suhteessa sairauden vaiheeseen
- tietää tavallisimpien tautien hoitomuodot, hoidon seuraukset ja osaa tunnistaa tilan poikkeamat
- tietää tavallisimpien tautien jatkohoidon, seurannan ja ennusteen
- ymmärtää, että hoitotyössä ja moniammatillisessa toiminnassa tarvitaan edellä kuvattua osaamista potilastyössä päivittäin

Anestesiologia
Opiskelija
- ymmärtää kirurgisen potilaan hoitoketjun ja -polun lähetteestä hoidonjälkeiseen seurantaan
- tietää anestesiamuodon valinnassa tarpeelliset toimenpidettä edeltävät tutkimukset , niiden löydökset ja vaikutukset hoidon suunnittelussa
- tietää anestesian esilääkityksen lääkemuodot ja niiden vaikutukset
- tietää tavallisimmat anestesia-aineet, joita käytetään paikallispuudutuksessa, laajoissa puudutuksissa sekä yleisanestesian lääkkeet ja potilaan seurannan anestesian aikana ja sen jälkeen
- tietää tavallisimpien laajojen puudutusten perustekniikat (spinaali ja epiduraali)
- tietää leikkauksenjälkeisen kivun hoidonmetodit ja merkityksen
- tietää miten tulee toimia äkillisissä henkeä uhkaavissa tilanteissa kuten anafylaksia

Säteilysuojelu ja kuvantaminen
Opiskelija
- tietää ja osaa selittää erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, turvallisuuden ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- tietää yleisellä tasolla lääketieteellisestä altistuksesta, työperäisestä altistuksesta sekä säteilyriskeistä
- tietää perusteet säteilyaltistuksen laadusta ja suuruudesta päivittäisessä työssä sekä säteilyriskeistä
- tietää yleiset säteilysuojeluperiaatteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- tietää työntekijän suojelun optimointiin tarkoitettuja menettelyjä
- tietää säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvän lainsäädännön sisällön sairaanhoitajan näkökulmasta

Sisältö (OJ)

Kirurgia 1op
- Yleistä kirurgiasta ja yleiskirurgia
- Gastrokirurgia
- Syövän kirurginen hoito
- Ortopedia
- Traumatologia

Anestesia 0,5op
- anestesiamuodon valinnan pääperiaatteet, potilaan tutkiminen ja arviointi
- anestesian esilääkitys
- endokardiitin, postoperatiivisten infektioiden ja syvän laskimotukoksen ennaltaehkäisy¨
- puudutusten ja yleisanestesian lääkkeet, niiden indikaatiot, kontraindikaatiot ja sivuvaikutukset, jotka tulee huomioida anestesian aikana ja sen jälkeen
- postoperatiivinen kivun hoito, siinä käytettävät lääkeaineet, niiden käyttöaiheet, vasta-aiheet, sivuvaikutukset, jotka tulee ottaa huomioon anestesian aikana ja postoperatiivisessa hoidossa
- akuutit hätätilanteet, kuten anafylaksia

Säteilysuojelu 1op ja kuvantaminen 0,5 op
- perusteet erilaisista kuvantamistutkimuksista, turvallisuudesta ja säteilysuojelusta
- perusteet säteilyfysiikasta ja säteilybiologiasta
- yleiset säteilysuojeluperiaatteet lääketieteellisessä altistuksessa
- työntekijöiden säteilysuojelu
- säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvä lainsäädäntö

Esitietovaatimukset (OJ)

Ensimmäisen vuoden opinnoista 30 op suoritettuna, sisältäen opintojakson lääkehoito ja lääkelaskut.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Kirurgia ja anestesiologia
- osaa tunnistaa tavallisimpien kirurgisten tautien oireet
- nimeää tavallisimpien kirurgisten tautien tutkimukset ja niiden löydökset
- nimeää tavallisimpien kirurgisten tautien hoitomuodot ja seurannan
- nimeää tavallisimpien tautien geneettiset tekijät
- nimeää toimintatavat onnettomuustilanteessa
- tunnistaa anestesia-aineiden vaikutusmekanismit
- tunnistaa endokardiitti infektio- ja tromboosiprofylaksian mekanismit
- nimeää tärkeimmät farmakogeneettiset vaikutusmekanismit
- määrittelee tärkeimmät kirurgisten sairauksien aiheuttajat ja sairauksien ennaltaehkäisyn
- määrittelee syövän synnyn perusteet, syövän kasvun ja leviämisen periaatteet
- määrittelee syövän kirurgisen hoidon yleiset periaatteet

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Kirurgia ja anestesiologia
- selittää tavallisimpien kirurgisten tautien oireet ja osaa jäsentää niiden perusteella tavallisimpien kirurgisten tautien tutkimuksia ja vertailla niiden löydöksiä normaalitilanteeseen
- selittää tavallisimpien kirurgisten tautien hoidon hoitomuodot ja seurannan
- selittää tavallisimpien tautien geneettisten tekijöiden vaikutukset sairauden hoitoon
- selittää vammapotilaan hoitomenetelmät
- Jäsentää antimikrobilääkkeiden, anestesia-aineiden valinnan ja profylaksiassa käytettyjen lääkkeiden valintoja perustuen tietoihinsa farmakologiasta
- selittää syövän synnyn, kasvun ja leviämisen periaatteita suhteessa syövän hoidon yleisiin periaatteisiin ja hoitomuotoihin

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Kirurgia ja anestesiologia
- yleistää ja analysoi laaja-alaisesti tavallisimpienkirurgisten sairauksien oireita, osaa niiden perusteella nimetä tavallisimpien kirurgisten sairauksien tutkimuksia ja selittää niiden löydöksiä yhdistäen ne tavallisimpien sairauden hoidon hoitomuotoihin ja seurantaan moniammatillisessa työyhteisössä
- yhdisää ammatilliseen kontekstiin tietojaan farmakologiasta, lääkkeiden vaikutusmekanismeista
- analysoi ja perustelee lääkkeiden vaikutusmekanismeja ja hoidon valinnan periaatteita kirurgisten sairauksien hoidossa ja anestesiologiassa
- yhdistää farmakologian tietojaan ammatilliseen kontekstiin tietojaan hoidon valinnan kriteereihin ja farmakogenetiikassa lääkehoidon seurannan tarpeeseen
- analysoi ja yleistää tautien tärkeimmät syyt, ennaltaehkäisyn, oireet, tutkimukset ja niiden löydökset suhteessa hoidon vaiheeseen

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Säteilysuojelu ja kuvantaminen
Hyväksytty
Opiskelija osaa selittää
- erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, niihin liittyvän turvallisen työskentelyn ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- lääketieteellisen altistuksen ja työperäisen altistuksen perusteet
- säteilyaltistuksen laatuun, määrään ja suuruuteen liittyvät perusteet
- säteilysuojeluperusteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- säteilyn käyttöön liittyvän lainsäädännön

Hylätty
Opiskelija ei osaa selittää
- erilaisten kuvantamistutkimusten perusteita, niihin liittyviä turvallisuuteen liittyviä asioita tai säteilysuojelua sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- lääketieteellisen altistuksen ja työperäisen altistuksen perusteita
- säteilyaltistuksen laatuun, määrään tai suuruuteen liittyviä asioita
- säteilysuojeluperiaatteita tai ei osaa soveltaa niitä käytännössä
- säteilyn käyttöön liittyvän lainsäädännön keskeisintä sisältöä sairaanhoitajan työn näkökulmasta

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelusta ja kuvantamisesta (1,5 op) tentti. Arviointi hyväksytty-hylätty (70% läpipääsyraja). Tentti järjestetään TUNI EXAMissa vk 4/5 22.01-31.01.24
Uusinta 1: TUNI EXAMissa viikolla 7 12.02-17.02.24
Uusinta 2: TUNI EXAMissa viikolla 10 04.03-09.03.24

Tenttien ajankohdat sovitaan ensimmäisellä tapaamiskerralla eli orientaatiotunnilla.
_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Tentit järjestetään Tuni EXAMissa. Löytyy toteutusnumerolla 7K00FN19-3015, Kirurgia ja anestesiologia
Lukisetelitentit EXAMissa.
Varsinainen tentti viikot 44-45
1 uusintatentti viikko 48-49
2. uusintatentti viikko 2-3

Korotustentti eli hyväksytyn kokonaisarvosanan korottamisen mahdollisuus toteutetaan EXAMissa elokuussa (tarkka aikataulu selviää lähempänä). Korotustentissä tentitään kaikki opintojakson osat. Halukkuudesta osallistua korotustenttiin tulee sopia erikseen opettajan kanssa sähköpostitse.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun ja kuvantamisen osuudesta on läpäistävä tentissä 70%.
Arviointi Hyväksytty/Hylätty.
_________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:Koe, jossa on monivalintakysymyksiä sekä kirurgian että anestesiologian osioista. Läpipääsyn raja on 50% yhteispistemäärästä.
Arviointi numeerinen 0-5

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Kontaktiopetus orientaatio etänä/lähinä, verkkokurssi, itsenäinen työskentely.

Kirurgia ja anestesiologia
Verkkoluennot ja muu materiaali opiskellaan itsenäisesti Moodlessa. Verkkokurssi: 7K00FN19 Kirurgia ja anestesiologia, verkkototeutus. Kurssiavain s2022

Kuvantaminen ja säteilysuojelu
Luento-opetus, ryhmätyö ja Exam-tentti.
Kuvantamisen ja säteilysuojelun orientaatiotunnilla läsnäolovelvoite. Tunnilla ohjeistetaan kurssin suorituksesta ja sovitaan tenttien ajankohdat.

Oppimateriaalit

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun ja kuvantamistutkimusten materiaaleina soveltuvin osin säteilylainsäädäntö, Säteilyturvakeskuksen määräykset (S-sarja), luennot, Oikeutus säteilylle altistavissa tutkimuksissa -opas lähettävälle lääkärille. Verkkomateriaali. Muu luennoilla osoitettu materiaali.
_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Verkkoluennot
Kirjallisuus soveltuvin osin:
- Hammar Anne-Marja: Kirurgian perusteet, WSOY, 2011
Terveysportti: Oppiportti - oppikirjat,
-Käypä hoito -suositukset
- Niemi-Murola, L: Anestesiologian ja tehohoidon perusteet, Duodecim (luettavissa Terveysportissa)

Sisällön jaksotus

___________________________________________________________________

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun osaamisvaatimukset ja säteilysuojelukoulutuksen sisältö perustuvat STM:n asetukseen ionisoivasta säteilystä, liite 4 (säteilysuojelun peruskoulutus).
Sisältö:
- perusteet erilaisista kuvantamistutkimuksista, turvallisuudesta ja säteilysuojelusta
- perusteet säteilyfysiikasta ja säteilybiologiasta
- yleiset säteilysuojeluperiaatteet lääketieteellisessä altistuksessa
- työntekijöiden säteilysuojelu
- säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvä lainsäädäntö

Tavoitteet:
- tietää ja osaa selittää erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, turvallisuuden ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- tietää yleisellä tasolla lääketieteellisestä altistuksesta, työperäisestä altistuksesta sekä säteilyriskeistä
- tietää perusteet säteilyaltistuksen laadusta ja suuruudesta päivittäisessä työssä sekä säteilyriskeistä
- tietää yleiset säteilysuojeluperiaatteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- tietää työntekijän säteilysuojelun optimointiin tarkoitettuja menettelyjä
- tietää säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvän lainsäädännön sisällön sairaanhoitajan näkökulmasta

_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Sisältöalueet:
- kirurginen gastroenterologia
- ortopedia ja traumatologia
- urologia
- thorax- ja verisuonikirurgia
-onkologinen kirurgia
-perusanestesiat
-puudutukset
-leikkauspotilaan kivunhoito

Tavoitteet :
Kirurgia:
Opiskelija
- hankkii, käsittelee, arvioi, analysoi ja käyttää tietoa monipuolisesti tavallisimmista kirurgian erikoisalan sairauksista ja niiden hoitomuodoista
- tietää tavallisimpien kirurgisten tautien yleisyyden eli uusien tapausten ilmaantumisen ja vallitsevuuden
- tietää tavallisimpien tautien geneettisen taustan ja tunnistaa genomitiedon vaikutukset sairauksien hoidossa
- tietää tavallisimpien tautien oireet
- tietää tavallisimpien tautien kliiniset, radiologiset ja kliinis-fysiologiset tutkimukset
- osaa määritellä tehtyjen tutkimusten löydökset suhteessa sairauden vaiheeseen
- tietää tavallisimpien tautien hoitomuodot, hoidon seuraukset ja osaa tunnistaa tilan poikkeamat
- tietää tavallisimpien tautien jatkohoidon, seurannan ja ennusteen
- ymmärtää, että hoitotyössä ja moniammatillisessa toiminnassa tarvitaan edellä kuvattua osaamista potilastyössä päivittäin
Anestesiologia:
Opiskelija
- ymmärtää kirurgisen potilaan hoitoketjun ja -polun lähetteestä hoidonjälkeiseen seurantaan
- tietää anestesiamuodon valinnassa tarpeelliset toimenpidettä edeltävät tutkimukset , niiden löydökset ja vaikutukset hoidon suunnittelussa
- tietää anestesian esilääkityksen lääkemuodot ja niiden vaikutukset
- tietää tavallisimmat anestesia-aineet, joita käytetään paikallispuudutuksessa, laajoissa puudutuksissa sekä yleisanestesian lääkkeet ja potilaan seurannan anestesian aikana ja sen jälkeen
- tietää tavallisimpien laajojen puudutusten perustekniikat (spinaali ja epiduraali)
- tietää leikkauksenjälkeisen kivun hoidonmetodit ja merkityksen
- tietää miten tulee toimia äkillisissä henkeä uhkaavissa tilanteissa kuten anafylaksia

Lisätietoja opiskelijoille

___________________________________________________________________

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun osaamisvaatimukset ja säteilysuojelukoulutuksen sisältö perustuvat STM:n asetukseen ionisoivasta säteilystä, liite 4 (säteilysuojelun peruskoulutus).
Sisältö:
- perusteet erilaisista kuvantamistutkimuksista, turvallisuudesta ja säteilysuojelusta
- perusteet säteilyfysiikasta ja säteilybiologiasta
- yleiset säteilysuojeluperiaatteet lääketieteellisessä altistuksessa
- työntekijöiden säteilysuojelu
- säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvä lainsäädäntö

Tavoitteet:
- tietää ja osaa selittää erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, turvallisuuden ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- tietää yleisellä tasolla lääketieteellisestä altistuksesta, työperäisestä altistuksesta sekä säteilyriskeistä
- tietää perusteet säteilyaltistuksen laadusta ja suuruudesta päivittäisessä työssä sekä säteilyriskeistä
- tietää yleiset säteilysuojeluperiaatteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- tietää työntekijän säteilysuojelun optimointiin tarkoitettuja menettelyjä
- tietää säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvän lainsäädännön sisällön sairaanhoitajan näkökulmasta

_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Sisältöalueet:
- kirurginen gastroenterologia
- ortopedia ja traumatologia
- urologia
- thorax- ja versuonikiruriga
-onkologinen kirurgia
-perusanestesiat
-puudutukset
-leikkauspotilaan kivunhoito

Ilmoittautumisaika

12.05.2023 - 03.09.2023

Ajoitus

04.09.2023 - 06.11.2023

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sairaanhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 49

Koulutus
  • Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Heli Hilander
  • Anne-Marie Lehtonen
Vastuuhenkilö

Anne-Marie Lehtonen

Ryhmät
  • 22SH2C
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjalma 22SH2C

Tavoitteet (OJ)

Kirurgia
Opiskelija
- hankkii, käsittelee, arvioi, analysoi ja käyttää tietoa monipuolisesti tavallisimmista kirurgian erikoisalan sairauksista ja niiden hoitomuodoista
- tietää tavallisimpien kirurgisten tautien yleisyyden eli uusien tapausten ilmaantumisen ja vallitsevuuden
- tietää tavallisimpien tautien geneettisen taustan ja tunnistaa genomitiedon vaikutukset sairauksien hoidossa
- tietää tavallisimpien tautien oireet
- tietää tavallisimpien tautien kliiniset, radiologiset ja kliinis-fysiologiset tutkimukset
- osaa määritellä tehtyjen tutkimusten löydökset suhteessa sairauden vaiheeseen
- tietää tavallisimpien tautien hoitomuodot, hoidon seuraukset ja osaa tunnistaa tilan poikkeamat
- tietää tavallisimpien tautien jatkohoidon, seurannan ja ennusteen
- ymmärtää, että hoitotyössä ja moniammatillisessa toiminnassa tarvitaan edellä kuvattua osaamista potilastyössä päivittäin

Anestesiologia
Opiskelija
- ymmärtää kirurgisen potilaan hoitoketjun ja -polun lähetteestä hoidonjälkeiseen seurantaan
- tietää anestesiamuodon valinnassa tarpeelliset toimenpidettä edeltävät tutkimukset , niiden löydökset ja vaikutukset hoidon suunnittelussa
- tietää anestesian esilääkityksen lääkemuodot ja niiden vaikutukset
- tietää tavallisimmat anestesia-aineet, joita käytetään paikallispuudutuksessa, laajoissa puudutuksissa sekä yleisanestesian lääkkeet ja potilaan seurannan anestesian aikana ja sen jälkeen
- tietää tavallisimpien laajojen puudutusten perustekniikat (spinaali ja epiduraali)
- tietää leikkauksenjälkeisen kivun hoidonmetodit ja merkityksen
- tietää miten tulee toimia äkillisissä henkeä uhkaavissa tilanteissa kuten anafylaksia

Säteilysuojelu ja kuvantaminen
Opiskelija
- tietää ja osaa selittää erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, turvallisuuden ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- tietää yleisellä tasolla lääketieteellisestä altistuksesta, työperäisestä altistuksesta sekä säteilyriskeistä
- tietää perusteet säteilyaltistuksen laadusta ja suuruudesta päivittäisessä työssä sekä säteilyriskeistä
- tietää yleiset säteilysuojeluperiaatteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- tietää työntekijän suojelun optimointiin tarkoitettuja menettelyjä
- tietää säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvän lainsäädännön sisällön sairaanhoitajan näkökulmasta

Sisältö (OJ)

Kirurgia 1op
- Yleistä kirurgiasta ja yleiskirurgia
- Gastrokirurgia
- Syövän kirurginen hoito
- Ortopedia
- Traumatologia

Anestesia 0,5op
- anestesiamuodon valinnan pääperiaatteet, potilaan tutkiminen ja arviointi
- anestesian esilääkitys
- endokardiitin, postoperatiivisten infektioiden ja syvän laskimotukoksen ennaltaehkäisy¨
- puudutusten ja yleisanestesian lääkkeet, niiden indikaatiot, kontraindikaatiot ja sivuvaikutukset, jotka tulee huomioida anestesian aikana ja sen jälkeen
- postoperatiivinen kivun hoito, siinä käytettävät lääkeaineet, niiden käyttöaiheet, vasta-aiheet, sivuvaikutukset, jotka tulee ottaa huomioon anestesian aikana ja postoperatiivisessa hoidossa
- akuutit hätätilanteet, kuten anafylaksia

Säteilysuojelu 1op ja kuvantaminen 0,5 op
- perusteet erilaisista kuvantamistutkimuksista, turvallisuudesta ja säteilysuojelusta
- perusteet säteilyfysiikasta ja säteilybiologiasta
- yleiset säteilysuojeluperiaatteet lääketieteellisessä altistuksessa
- työntekijöiden säteilysuojelu
- säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvä lainsäädäntö

Esitietovaatimukset (OJ)

Ensimmäisen vuoden opinnoista 30 op suoritettuna, sisältäen opintojakson lääkehoito ja lääkelaskut.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Kirurgia ja anestesiologia
- osaa tunnistaa tavallisimpien kirurgisten tautien oireet
- nimeää tavallisimpien kirurgisten tautien tutkimukset ja niiden löydökset
- nimeää tavallisimpien kirurgisten tautien hoitomuodot ja seurannan
- nimeää tavallisimpien tautien geneettiset tekijät
- nimeää toimintatavat onnettomuustilanteessa
- tunnistaa anestesia-aineiden vaikutusmekanismit
- tunnistaa endokardiitti infektio- ja tromboosiprofylaksian mekanismit
- nimeää tärkeimmät farmakogeneettiset vaikutusmekanismit
- määrittelee tärkeimmät kirurgisten sairauksien aiheuttajat ja sairauksien ennaltaehkäisyn
- määrittelee syövän synnyn perusteet, syövän kasvun ja leviämisen periaatteet
- määrittelee syövän kirurgisen hoidon yleiset periaatteet

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Kirurgia ja anestesiologia
- selittää tavallisimpien kirurgisten tautien oireet ja osaa jäsentää niiden perusteella tavallisimpien kirurgisten tautien tutkimuksia ja vertailla niiden löydöksiä normaalitilanteeseen
- selittää tavallisimpien kirurgisten tautien hoidon hoitomuodot ja seurannan
- selittää tavallisimpien tautien geneettisten tekijöiden vaikutukset sairauden hoitoon
- selittää vammapotilaan hoitomenetelmät
- Jäsentää antimikrobilääkkeiden, anestesia-aineiden valinnan ja profylaksiassa käytettyjen lääkkeiden valintoja perustuen tietoihinsa farmakologiasta
- selittää syövän synnyn, kasvun ja leviämisen periaatteita suhteessa syövän hoidon yleisiin periaatteisiin ja hoitomuotoihin

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Kirurgia ja anestesiologia
- yleistää ja analysoi laaja-alaisesti tavallisimpienkirurgisten sairauksien oireita, osaa niiden perusteella nimetä tavallisimpien kirurgisten sairauksien tutkimuksia ja selittää niiden löydöksiä yhdistäen ne tavallisimpien sairauden hoidon hoitomuotoihin ja seurantaan moniammatillisessa työyhteisössä
- yhdisää ammatilliseen kontekstiin tietojaan farmakologiasta, lääkkeiden vaikutusmekanismeista
- analysoi ja perustelee lääkkeiden vaikutusmekanismeja ja hoidon valinnan periaatteita kirurgisten sairauksien hoidossa ja anestesiologiassa
- yhdistää farmakologian tietojaan ammatilliseen kontekstiin tietojaan hoidon valinnan kriteereihin ja farmakogenetiikassa lääkehoidon seurannan tarpeeseen
- analysoi ja yleistää tautien tärkeimmät syyt, ennaltaehkäisyn, oireet, tutkimukset ja niiden löydökset suhteessa hoidon vaiheeseen

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Säteilysuojelu ja kuvantaminen
Hyväksytty
Opiskelija osaa selittää
- erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, niihin liittyvän turvallisen työskentelyn ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- lääketieteellisen altistuksen ja työperäisen altistuksen perusteet
- säteilyaltistuksen laatuun, määrään ja suuruuteen liittyvät perusteet
- säteilysuojeluperusteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- säteilyn käyttöön liittyvän lainsäädännön

Hylätty
Opiskelija ei osaa selittää
- erilaisten kuvantamistutkimusten perusteita, niihin liittyviä turvallisuuteen liittyviä asioita tai säteilysuojelua sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- lääketieteellisen altistuksen ja työperäisen altistuksen perusteita
- säteilyaltistuksen laatuun, määrään tai suuruuteen liittyviä asioita
- säteilysuojeluperiaatteita tai ei osaa soveltaa niitä käytännössä
- säteilyn käyttöön liittyvän lainsäädännön keskeisintä sisältöä sairaanhoitajan työn näkökulmasta

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelusta ja kuvantamisesta (1,5 op) tentti. Arviointi hyväksytty-hylätty (70% läpipääsyraja). Tentti järjestetään TUNI EXAMissa 26.09-03.10.2023
Uusinta 1: TUNI EXAMissa 09.10-16.10.2023
Uusinta 2: TUNI EXAMissa 20.10-28.10.2023
_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Tentit järjestetään Tuni EXAMissa. Löytyy toteutusnumerolla 7K00FN19-3016, Kirurgia ja anestesiologia
Lukisetelitentit EXAMissa.
Varsinainen tentti viikot 40-41
1 uusintatentti viikot 45-46
2. uusintatentti viikot 49-50

Korotustentti eli hyväksytyn kokonaisarvosanan korottamisen mahdollisuus toteutetaan EXAMissa joulukuussa (tarkka aikataulu selviää lähempänä). Korotustentissä tentitään kaikki opintojakson osat. Halukkuudesta osallistua korotustenttiin tulee sopia erikseen opettajan kanssa sähköpostitse.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun ja kuvantamisen osuudesta on läpäistävä tentissä 70%.
Arviointi Hyväksytty/Hylätty.
_________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:Koe, jossa on monivalintakysymyksiä sekä kirurgian että anestesiologian osioista. Läpipääsyn raja on 50% yhteispistemäärästä.
Arviointi numeerinen 0-5

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Kontaktiopetus orientaatio etänä/lähinä, verkkokurssi, itsenäinen työskentely.

Kirurgia ja anestesiologia
Verkkoluennot ja muu materiaali opiskellaan itsenäisesti Moodlessa. Verkkokurssi: 7K00FN19 Kirurgia ja anestesiologia, verkkototeutus. Kurssiavain s2022

Oppimateriaalit

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun ja kuvantamistutkimusten materiaaleina soveltuvin osin säteilylainsäädäntö, luennot,. Verkkomateriaali.
_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Verkkoluennot
Kirjallisuus soveltuvin osin:
- Hammar Anne-Marja: Kirurgian perusteet, WSOY, 2011,Terveysportti: Oppiportti - oppikirjat,
- Käypä hoito -suositukset
- Niemi-Murola, L: Anestesiologian ja tehohoidon perusteet, Duodecim (luettavissa Terveysportissa)

Sisällön jaksotus

___________________________________________________________________

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun osaamisvaatimukset ja säteilysuojelukoulutuksen sisältö perustuvat STM:n asetukseen ionisoivasta säteilystä, liite 4 (säteilysuojelun peruskoulutus).
Sisältö:
- perusteet erilaisista kuvantamistutkimuksista, turvallisuudesta ja säteilysuojelusta
- perusteet säteilyfysiikasta ja säteilybiologiasta
- yleiset säteilysuojeluperiaatteet lääketieteellisessä altistuksessa
- työntekijöiden säteilysuojelu
- säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvä lainsäädäntö

Tavoitteet:
- tietää ja osaa selittää erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, turvallisuuden ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- tietää yleisellä tasolla lääketieteellisestä altistuksesta, työperäisestä altistuksesta sekä säteilyriskeistä
- tietää perusteet säteilyaltistuksen laadusta ja suuruudesta päivittäisessä työssä sekä säteilyriskeistä
- tietää yleiset säteilysuojeluperiaatteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- tietää työntekijän säteilysuojelun optimointiin tarkoitettuja menettelyjä
- tietää säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvän lainsäädännön sisällön sairaanhoitajan näkökulmasta

_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Sisältöalueet:
- kirurginen gastroenterologia
- ortopedia ja traumatologia
- urologia
- thorax- ja versuonikirurgia
-onkologinen kirurgia
-perusanestesiat
-puudutukset
-leikkauspotilaan kivunhoito

Tavoitteet :
Kirurgia:
Opiskelija
- hankkii, käsittelee, arvioi, analysoi ja käyttää tietoa monipuolisesti tavallisimmista kirurgian erikoisalan sairauksista ja niiden hoitomuodoista
- tietää tavallisimpien kirurgisten tautien yleisyyden eli uusien tapausten ilmaantumisen ja vallitsevuuden
- tietää tavallisimpien tautien geneettisen taustan ja tunnistaa genomitiedon vaikutukset sairauksien hoidossa
- tietää tavallisimpien tautien oireet
- tietää tavallisimpien tautien kliiniset, radiologiset ja kliinis-fysiologiset tutkimukset
- osaa määritellä tehtyjen tutkimusten löydökset suhteessa sairauden vaiheeseen
- tietää tavallisimpien tautien hoitomuodot, hoidon seuraukset ja osaa tunnistaa tilan poikkeamat
- tietää tavallisimpien tautien jatkohoidon, seurannan ja ennusteen
- ymmärtää, että hoitotyössä ja moniammatillisessa toiminnassa tarvitaan edellä kuvattua osaamista potilastyössä päivittäin
Anestesiologia:
Opiskelija
- ymmärtää kirurgisen potilaan hoitoketjun ja -polun lähetteestä hoidonjälkeiseen seurantaan
- tietää anestesiamuodon valinnassa tarpeelliset toimenpidettä edeltävät tutkimukset , niiden löydökset ja vaikutukset hoidon suunnittelussa
- tietää anestesian esilääkityksen lääkemuodot ja niiden vaikutukset
- tietää tavallisimmat anestesia-aineet, joita käytetään paikallispuudutuksessa, laajoissa puudutuksissa sekä yleisanestesian lääkkeet ja potilaan seurannan anestesian aikana ja sen jälkeen
- tietää tavallisimpien laajojen puudutusten perustekniikat (spinaali ja epiduraali)
- tietää leikkauksenjälkeisen kivun hoidonmetodit ja merkityksen
- tietää miten tulee toimia äkillisissä henkeä uhkaavissa tilanteissa kuten anafylaksia

Lisätietoja opiskelijoille

___________________________________________________________________

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun osaamisvaatimukset ja säteilysuojelukoulutuksen sisältö perustuvat STM:n asetukseen ionisoivasta säteilystä, liite 4 (säteilysuojelun peruskoulutus).
Sisältö:
- perusteet erilaisista kuvantamistutkimuksista, turvallisuudesta ja säteilysuojelusta
- perusteet säteilyfysiikasta ja säteilybiologiasta
- yleiset säteilysuojeluperiaatteet lääketieteellisessä altistuksessa
- työntekijöiden säteilysuojelu
- säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvä lainsäädäntö

Tavoitteet:
- tietää ja osaa selittää erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, turvallisuuden ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- tietää yleisellä tasolla lääketieteellisestä altistuksesta, työperäisestä altistuksesta sekä säteilyriskeistä
- tietää perusteet säteilyaltistuksen laadusta ja suuruudesta päivittäisessä työssä sekä säteilyriskeistä
- tietää yleiset säteilysuojeluperiaatteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- tietää työntekijän säteilysuojelun optimointiin tarkoitettuja menettelyjä
- tietää säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvän lainsäädännön sisällön sairaanhoitajan näkökulmasta

_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Sisältöalueet:
- kirurginen gastroenterologia
- ortopedia ja traumatologia
- urologia
- thorax- ja versuonikirurgia
-onkologinen kirurgia
-perusanestesiat
-puudutukset
-leikkauspotilaan kivunhoito

Ilmoittautumisaika

12.05.2023 - 06.08.2023

Ajoitus

07.08.2023 - 29.10.2023

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Ensihoitaja, kätilö ja terveydenhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Heli Hilander
  • Anne-Marie Lehtonen
Vastuuhenkilö

Ida Nikkola

Ryhmät
  • 22KL
    Kätilön tutkinto-ohjelma, 22KL
  • 22TH
    Terveydenhoitajan tutkinto-ohjelma, 22TH

Säteilysuojelusta ja kuvantamisesta (1,5 op) tentti. Arviointi hyväksytty-hylätty (70% läpipääsyraja). Tentti järjestetään TUNI EXAMissa 26.10-02.11.2023
Uusinta 1: TUNI EXAMissa 07.11-14.11.2023
Uusinta 2: TUNI EXAMissa 20.11-26.11.2023
_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Tentit järjestetään Tuni EXAMissa. Löytyy toteutusnumerolla 7K00FN19-3008, Kirurgia ja anestesiologia
Lukisetelitentit EXAMissa.
Varsinainen tentti viikot 40-41
1 uusintatentti viikot 43-44
2. uusintatentti viikot 46-49

Korotustentti eli hyväksytyn kokonaisarvosanan korottamisen mahdollisuus toteutetaan EXAMissa joulukuussa (tarkka aikataulu selviää lähempänä). Korotustentissä tentitään kaikki opintojakson osat. Halukkuudesta osallistua korotustenttiin tulee sopia erikseen opettajan kanssa sähköpostitse.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun ja kuvantamisen osuudesta on läpäistävä tentissä 70%.
Arviointi Hyväksytty/Hylätty.
_________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:Koe, jossa on monivalintakysymyksiä sekä kirurgian että anestesiologian osioista. Läpipääsyn raja on 50% yhteispistemäärästä.
Arviointi numeerinen 0-5

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Kontaktiopetus orientaatio etänä/lähinä, verkkokurssi, itsenäinen työskentely.

Kirurgia ja anestesiologia
Verkkoluennot ja muu materiaali opiskellaan itsenäisesti Moodlessa. Verkkokurssi: 7K00FN19 Kirurgia ja anestesiologia, verkkototeutus. Kurssiavain S2022

Oppimateriaalit

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun ja kuvantamistutkimusten materiaaleina soveltuvin osin säteilylainsäädäntö, Säteilyturvakeskuksen määräykset, luennot, Oikeutus säteilylle altistavissa tutkimuksissa -opas lähettävälle lääkärille. Verkkomateriaali. Moodle materiaali.
_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Verkkoluennot
Kirjallisuus soveltuvin osin:
- Hammar Anne-Marja: Kirurgian perusteet, WSOY, 2011
Terveysportti: Oppiportti - oppikirjat,
-Käypä hoito -suositukset
- Niemi-Murola, L: Anestesiologian ja tehohoidon perusteet, Duodecim (luettavissa Terveysportissa)

Sisällön jaksotus

___________________________________________________________________

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun osaamisvaatimukset ja säteilysuojelukoulutuksen sisältö perustuvat STM:n asetukseen ionisoivasta säteilystä, liite 4 (säteilysuojelun peruskoulutus).
Sisältö:
- perusteet erilaisista kuvantamistutkimuksista, turvallisuudesta ja säteilysuojelusta
- perusteet säteilyfysiikasta ja säteilybiologiasta
- yleiset säteilysuojeluperiaatteet lääketieteellisessä altistuksessa
- työntekijöiden säteilysuojelu
- säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvä lainsäädäntö

Tavoitteet:
- tietää ja osaa selittää erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, turvallisuuden ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- tietää yleisellä tasolla lääketieteellisestä altistuksesta, työperäisestä altistuksesta sekä säteilyriskeistä
- tietää perusteet säteilyaltistuksen laadusta ja suuruudesta päivittäisessä työssä sekä säteilyriskeistä
- tietää yleiset säteilysuojeluperiaatteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- tietää työntekijän säteilysuojelun optimointiin tarkoitettuja menettelyjä
- tietää säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvän lainsäädännön sisällön sairaanhoitajan näkökulmasta

_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Sisältöalueet:
- kirurginen gastroenterologia
- ortopedia ja traumatologia
- urologia
- thorax- ja versuonikiruriga
-onkologinen kirurgia
-perusanestesiat
-puudutukset
-leikkauspotilaan kivunhoito

Tavoitteet :
Kirurgia:
Opiskelija
- hankkii, käsittelee, arvioi, analysoi ja käyttää tietoa monipuolisesti tavallisimmista kirurgian erikoisalan sairauksista ja niiden hoitomuodoista
- tietää tavallisimpien kirurgisten tautien yleisyyden eli uusien tapausten ilmaantumisen ja vallitsevuuden
- tietää tavallisimpien tautien geneettisen taustan ja tunnistaa genomitiedon vaikutukset sairauksien hoidossa
- tietää tavallisimpien tautien oireet
- tietää tavallisimpien tautien kliiniset, radiologiset ja kliinis-fysiologiset tutkimukset
- osaa määritellä tehtyjen tutkimusten löydökset suhteessa sairauden vaiheeseen
- tietää tavallisimpien tautien hoitomuodot, hoidon seuraukset ja osaa tunnistaa tilan poikkeamat
- tietää tavallisimpien tautien jatkohoidon, seurannan ja ennusteen
- ymmärtää, että hoitotyössä ja moniammatillisessa toiminnassa tarvitaan edellä kuvattua osaamista potilastyössä päivittäin
Anestesiologia:
Opiskelija
- ymmärtää kirurgisen potilaan hoitoketjun ja -polun lähetteestä hoidonjälkeiseen seurantaan
- tietää anestesiamuodon valinnassa tarpeelliset toimenpidettä edeltävät tutkimukset , niiden löydökset ja vaikutukset hoidon suunnittelussa
- tietää anestesian esilääkityksen lääkemuodot ja niiden vaikutukset
- tietää tavallisimmat anestesia-aineet, joita käytetään paikallispuudutuksessa, laajoissa puudutuksissa sekä yleisanestesian lääkkeet ja potilaan seurannan anestesian aikana ja sen jälkeen
- tietää tavallisimpien laajojen puudutusten perustekniikat (spinaali ja epiduraali)
- tietää leikkauksenjälkeisen kivun hoidonmetodit ja merkityksen
- tietää miten tulee toimia äkillisissä henkeä uhkaavissa tilanteissa kuten anafylaksia

Lisätietoja opiskelijoille

___________________________________________________________________

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun osaamisvaatimukset ja säteilysuojelukoulutuksen sisältö perustuvat STM:n asetukseen ionisoivasta säteilystä, liite 4 (säteilysuojelun peruskoulutus).
Sisältö:
- perusteet erilaisista kuvantamistutkimuksista, turvallisuudesta ja säteilysuojelusta
- perusteet säteilyfysiikasta ja säteilybiologiasta
- yleiset säteilysuojeluperiaatteet lääketieteellisessä altistuksessa
- työntekijöiden säteilysuojelu
- säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvä lainsäädäntö

Tavoitteet:
- tietää ja osaa selittää erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, turvallisuuden ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- tietää yleisellä tasolla lääketieteellisestä altistuksesta, työperäisestä altistuksesta sekä säteilyriskeistä
- tietää perusteet säteilyaltistuksen laadusta ja suuruudesta päivittäisessä työssä sekä säteilyriskeistä
- tietää yleiset säteilysuojeluperiaatteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- tietää työntekijän säteilysuojelun optimointiin tarkoitettuja menettelyjä
- tietää säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvän lainsäädännön sisällön sairaanhoitajan näkökulmasta

_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Sisältöalueet:
- kirurginen gastroenterologia
- ortopedia ja traumatologia
- urologia
- thorax- ja versuonikiruriga
-onkologinen kirurgia
-perusanestesiat
-puudutukset
-leikkauspotilaan kivunhoito

Ilmoittautumisaika

12.05.2023 - 06.08.2023

Ajoitus

07.08.2023 - 29.10.2023

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Ensihoitaja, kätilö ja terveydenhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Heli Hilander
  • Anne-Marie Lehtonen
Vastuuhenkilö

Ida Nikkola

Ryhmät
  • 22EH
    Ensihoittajan tutkinto-ohjelma, 22EH

Tavoitteet (OJ)

Kirurgia
Opiskelija
- hankkii, käsittelee, arvioi, analysoi ja käyttää tietoa monipuolisesti tavallisimmista kirurgian erikoisalan sairauksista ja niiden hoitomuodoista
- tietää tavallisimpien kirurgisten tautien yleisyyden eli uusien tapausten ilmaantumisen ja vallitsevuuden
- tietää tavallisimpien tautien geneettisen taustan ja tunnistaa genomitiedon vaikutukset sairauksien hoidossa
- tietää tavallisimpien tautien oireet
- tietää tavallisimpien tautien kliiniset, radiologiset ja kliinis-fysiologiset tutkimukset
- osaa määritellä tehtyjen tutkimusten löydökset suhteessa sairauden vaiheeseen
- tietää tavallisimpien tautien hoitomuodot, hoidon seuraukset ja osaa tunnistaa tilan poikkeamat
- tietää tavallisimpien tautien jatkohoidon, seurannan ja ennusteen
- ymmärtää, että hoitotyössä ja moniammatillisessa toiminnassa tarvitaan edellä kuvattua osaamista potilastyössä päivittäin

Anestesiologia
Opiskelija
- ymmärtää kirurgisen potilaan hoitoketjun ja -polun lähetteestä hoidonjälkeiseen seurantaan
- tietää anestesiamuodon valinnassa tarpeelliset toimenpidettä edeltävät tutkimukset , niiden löydökset ja vaikutukset hoidon suunnittelussa
- tietää anestesian esilääkityksen lääkemuodot ja niiden vaikutukset
- tietää tavallisimmat anestesia-aineet, joita käytetään paikallispuudutuksessa, laajoissa puudutuksissa sekä yleisanestesian lääkkeet ja potilaan seurannan anestesian aikana ja sen jälkeen
- tietää tavallisimpien laajojen puudutusten perustekniikat (spinaali ja epiduraali)
- tietää leikkauksenjälkeisen kivun hoidonmetodit ja merkityksen
- tietää miten tulee toimia äkillisissä henkeä uhkaavissa tilanteissa kuten anafylaksia

Säteilysuojelu ja kuvantaminen
Opiskelija
- tietää ja osaa selittää erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, turvallisuuden ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- tietää yleisellä tasolla lääketieteellisestä altistuksesta, työperäisestä altistuksesta sekä säteilyriskeistä
- tietää perusteet säteilyaltistuksen laadusta ja suuruudesta päivittäisessä työssä sekä säteilyriskeistä
- tietää yleiset säteilysuojeluperiaatteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- tietää työntekijän suojelun optimointiin tarkoitettuja menettelyjä
- tietää säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvän lainsäädännön sisällön sairaanhoitajan näkökulmasta

Sisältö (OJ)

Kirurgia 1op
- Yleistä kirurgiasta ja yleiskirurgia
- Gastrokirurgia
- Syövän kirurginen hoito
- Ortopedia
- Traumatologia

Anestesia 0,5op
- anestesiamuodon valinnan pääperiaatteet, potilaan tutkiminen ja arviointi
- anestesian esilääkitys
- endokardiitin, postoperatiivisten infektioiden ja syvän laskimotukoksen ennaltaehkäisy¨
- puudutusten ja yleisanestesian lääkkeet, niiden indikaatiot, kontraindikaatiot ja sivuvaikutukset, jotka tulee huomioida anestesian aikana ja sen jälkeen
- postoperatiivinen kivun hoito, siinä käytettävät lääkeaineet, niiden käyttöaiheet, vasta-aiheet, sivuvaikutukset, jotka tulee ottaa huomioon anestesian aikana ja postoperatiivisessa hoidossa
- akuutit hätätilanteet, kuten anafylaksia

Säteilysuojelu 1op ja kuvantaminen 0,5 op
- perusteet erilaisista kuvantamistutkimuksista, turvallisuudesta ja säteilysuojelusta
- perusteet säteilyfysiikasta ja säteilybiologiasta
- yleiset säteilysuojeluperiaatteet lääketieteellisessä altistuksessa
- työntekijöiden säteilysuojelu
- säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvä lainsäädäntö

Esitietovaatimukset (OJ)

Ensimmäisen vuoden opinnoista 30 op suoritettuna, sisältäen opintojakson lääkehoito ja lääkelaskut.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Kirurgia ja anestesiologia
- osaa tunnistaa tavallisimpien kirurgisten tautien oireet
- nimeää tavallisimpien kirurgisten tautien tutkimukset ja niiden löydökset
- nimeää tavallisimpien kirurgisten tautien hoitomuodot ja seurannan
- nimeää tavallisimpien tautien geneettiset tekijät
- nimeää toimintatavat onnettomuustilanteessa
- tunnistaa anestesia-aineiden vaikutusmekanismit
- tunnistaa endokardiitti infektio- ja tromboosiprofylaksian mekanismit
- nimeää tärkeimmät farmakogeneettiset vaikutusmekanismit
- määrittelee tärkeimmät kirurgisten sairauksien aiheuttajat ja sairauksien ennaltaehkäisyn
- määrittelee syövän synnyn perusteet, syövän kasvun ja leviämisen periaatteet
- määrittelee syövän kirurgisen hoidon yleiset periaatteet

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Kirurgia ja anestesiologia
- selittää tavallisimpien kirurgisten tautien oireet ja osaa jäsentää niiden perusteella tavallisimpien kirurgisten tautien tutkimuksia ja vertailla niiden löydöksiä normaalitilanteeseen
- selittää tavallisimpien kirurgisten tautien hoidon hoitomuodot ja seurannan
- selittää tavallisimpien tautien geneettisten tekijöiden vaikutukset sairauden hoitoon
- selittää vammapotilaan hoitomenetelmät
- Jäsentää antimikrobilääkkeiden, anestesia-aineiden valinnan ja profylaksiassa käytettyjen lääkkeiden valintoja perustuen tietoihinsa farmakologiasta
- selittää syövän synnyn, kasvun ja leviämisen periaatteita suhteessa syövän hoidon yleisiin periaatteisiin ja hoitomuotoihin

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Kirurgia ja anestesiologia
- yleistää ja analysoi laaja-alaisesti tavallisimpienkirurgisten sairauksien oireita, osaa niiden perusteella nimetä tavallisimpien kirurgisten sairauksien tutkimuksia ja selittää niiden löydöksiä yhdistäen ne tavallisimpien sairauden hoidon hoitomuotoihin ja seurantaan moniammatillisessa työyhteisössä
- yhdisää ammatilliseen kontekstiin tietojaan farmakologiasta, lääkkeiden vaikutusmekanismeista
- analysoi ja perustelee lääkkeiden vaikutusmekanismeja ja hoidon valinnan periaatteita kirurgisten sairauksien hoidossa ja anestesiologiassa
- yhdistää farmakologian tietojaan ammatilliseen kontekstiin tietojaan hoidon valinnan kriteereihin ja farmakogenetiikassa lääkehoidon seurannan tarpeeseen
- analysoi ja yleistää tautien tärkeimmät syyt, ennaltaehkäisyn, oireet, tutkimukset ja niiden löydökset suhteessa hoidon vaiheeseen

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Säteilysuojelu ja kuvantaminen
Hyväksytty
Opiskelija osaa selittää
- erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, niihin liittyvän turvallisen työskentelyn ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- lääketieteellisen altistuksen ja työperäisen altistuksen perusteet
- säteilyaltistuksen laatuun, määrään ja suuruuteen liittyvät perusteet
- säteilysuojeluperusteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- säteilyn käyttöön liittyvän lainsäädännön

Hylätty
Opiskelija ei osaa selittää
- erilaisten kuvantamistutkimusten perusteita, niihin liittyviä turvallisuuteen liittyviä asioita tai säteilysuojelua sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- lääketieteellisen altistuksen ja työperäisen altistuksen perusteita
- säteilyaltistuksen laatuun, määrään tai suuruuteen liittyviä asioita
- säteilysuojeluperiaatteita tai ei osaa soveltaa niitä käytännössä
- säteilyn käyttöön liittyvän lainsäädännön keskeisintä sisältöä sairaanhoitajan työn näkökulmasta

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelusta ja kuvantamisesta (1,5 op) tentti. Arviointi hyväksytty-hylätty (70% läpipääsyraja). Tentti järjestetään TUNI EXAMissa. Ajankohta sovitaan ensimmäisellä tapaamiskerralla orientaatiotunnilla.
Tentti: vk 34/35 23.08-30.08.23
Uusinta 1: TUNI EXAMissa vk 36/37 06.09-13.09.23
Uusinta 2: TUNI EXAMissa vk 38 18.09-25.09.23
_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Tentit järjestetään Tuni EXAMissa. Löytyy toteutusnumerolla 7K00FN19-3009, Kirurgia ja anestesiologia
Lukisetelitentit EXAMissa.
Varsinainen tentti viikot 38-39
1 uusintatentti viikot 41-43
2. uusintatentti viikot 48-50

Korotustentti eli hyväksytyn kokonaisarvosanan korottamisen mahdollisuus toteutetaan EXAMissa joulukuussa (tarkka aikataulu selviää lähempänä). Korotustentissä tentitään kaikki opintojakson osat. Halukkuudesta osallistua korotustenttiin tulee sopia erikseen opettajan kanssa sähköpostitse.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun ja kuvantamisen osuudesta on läpäistävä tentissä 70%.
Arviointi Hyväksytty/Hylätty.
_________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:Koe, jossa on monivalintakysymyksiä sekä kirurgian että anestesiologian osioista. Läpipääsyn raja on 50% yhteispistemäärästä.
Arviointi numeerinen 0-5

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Kontaktiopetus orientaatio etänä/lähinä, verkkokurssi, itsenäinen työskentely.

Kirurgia ja anestesiologia
Verkkoluennot ja muu materiaali opiskellaan itsenäisesti Moodlessa. Verkkokurssi: 7K00FN19 Kirurgia ja anestesiologia, verkkototeutus. Kurssiavain S2022

Oppimateriaalit

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun ja kuvantamistutkimusten materiaaleina soveltuvin osin säteilylainsäädäntö, Säteilyturvakeskuksen määräykset (S-sarja), luennot, Oikeutus säteilylle altistavissa tutkimuksissa -opas lähettävälle lääkärille. Verkkomateriaali. Materiaali Moodlessa
_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Verkkoluennot
Kirjallisuus soveltuvin osin:
- Hammar Anne-Marja: Kirurgian perusteet, WSOY, 2011
Terveysportti: Oppiportti - oppikirjat,
- Käypä hoito -suositukset
- Niemi-Murola, L: Anestesiologian ja tehohoidon perusteet, Duodecim (luettavissa Terveysportissa)

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Säteilysuojelu 1op, kuvantaminen 0,5op
Luennot, ryhmätyö, itsenäinen opiskelu
Pakollinen osallistuminen:
- orientaatio
- ryhmätyö
- TAMKin röntgenharjoitusluokka vierailu

Sisällön jaksotus

___________________________________________________________________

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun osaamisvaatimukset ja säteilysuojelukoulutuksen sisältö perustuvat STM:n asetukseen ionisoivasta säteilystä, liite 4 (säteilysuojelun peruskoulutus).
Sisältö:
- perusteet erilaisista kuvantamistutkimuksista, turvallisuudesta ja säteilysuojelusta
- perusteet säteilyfysiikasta ja säteilybiologiasta
- yleiset säteilysuojeluperiaatteet lääketieteellisessä altistuksessa
- työntekijöiden säteilysuojelu
- säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvä lainsäädäntö

Tavoitteet:
- tietää ja osaa selittää erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, turvallisuuden ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- tietää yleisellä tasolla lääketieteellisestä altistuksesta, työperäisestä altistuksesta sekä säteilyriskeistä
- tietää perusteet säteilyaltistuksen laadusta ja suuruudesta päivittäisessä työssä sekä säteilyriskeistä
- tietää yleiset säteilysuojeluperiaatteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- tietää työntekijän säteilysuojelun optimointiin tarkoitettuja menettelyjä
- tietää säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvän lainsäädännön sisällön sairaanhoitajan näkökulmasta

_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Sisältöalueet:
- kirurginen gastroenterologia
- ortopedia ja traumatologia
- urologia
- thorax- ja versuonikiruriga
-onkologinen kirurgia
-perusanestesiat
-puudutukset
-leikkauspotilaan kivunhoito

Tavoitteet :
Kirurgia:
Opiskelija
- hankkii, käsittelee, arvioi, analysoi ja käyttää tietoa monipuolisesti tavallisimmista kirurgian erikoisalan sairauksista ja niiden hoitomuodoista
- tietää tavallisimpien kirurgisten tautien yleisyyden eli uusien tapausten ilmaantumisen ja vallitsevuuden
- tietää tavallisimpien tautien geneettisen taustan ja tunnistaa genomitiedon vaikutukset sairauksien hoidossa
- tietää tavallisimpien tautien oireet
- tietää tavallisimpien tautien kliiniset, radiologiset ja kliinis-fysiologiset tutkimukset
- osaa määritellä tehtyjen tutkimusten löydökset suhteessa sairauden vaiheeseen
- tietää tavallisimpien tautien hoitomuodot, hoidon seuraukset ja osaa tunnistaa tilan poikkeamat
- tietää tavallisimpien tautien jatkohoidon, seurannan ja ennusteen
- ymmärtää, että hoitotyössä ja moniammatillisessa toiminnassa tarvitaan edellä kuvattua osaamista potilastyössä päivittäin
Anestesiologia:
Opiskelija
- ymmärtää kirurgisen potilaan hoitoketjun ja -polun lähetteestä hoidonjälkeiseen seurantaan
- tietää anestesiamuodon valinnassa tarpeelliset toimenpidettä edeltävät tutkimukset , niiden löydökset ja vaikutukset hoidon suunnittelussa
- tietää anestesian esilääkityksen lääkemuodot ja niiden vaikutukset
- tietää tavallisimmat anestesia-aineet, joita käytetään paikallispuudutuksessa, laajoissa puudutuksissa sekä yleisanestesian lääkkeet ja potilaan seurannan anestesian aikana ja sen jälkeen
- tietää tavallisimpien laajojen puudutusten perustekniikat (spinaali ja epiduraali)
- tietää leikkauksenjälkeisen kivun hoidonmetodit ja merkityksen
- tietää miten tulee toimia äkillisissä henkeä uhkaavissa tilanteissa kuten anafylaksia

Lisätietoja opiskelijoille

___________________________________________________________________

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun osaamisvaatimukset ja säteilysuojelukoulutuksen sisältö perustuvat STM:n asetukseen ionisoivasta säteilystä, liite 4 (säteilysuojelun peruskoulutus).
Sisältö:
- perusteet erilaisista kuvantamistutkimuksista, turvallisuudesta ja säteilysuojelusta
- perusteet säteilyfysiikasta ja säteilybiologiasta
- yleiset säteilysuojeluperiaatteet lääketieteellisessä altistuksessa
- työntekijöiden säteilysuojelu
- säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvä lainsäädäntö

Tavoitteet:
- tietää ja osaa selittää erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, turvallisuuden ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- tietää yleisellä tasolla lääketieteellisestä altistuksesta, työperäisestä altistuksesta sekä säteilyriskeistä
- tietää perusteet säteilyaltistuksen laadusta ja suuruudesta päivittäisessä työssä sekä säteilyriskeistä
- tietää yleiset säteilysuojeluperiaatteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- tietää työntekijän säteilysuojelun optimointiin tarkoitettuja menettelyjä
- tietää säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvän lainsäädännön sisällön sairaanhoitajan näkökulmasta

_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Sisältöalueet:
- kirurginen gastroenterologia
- ortopedia ja traumatologia
- urologia
- thorax- ja versuonikirurgia
-onkologinen kirurgia
-perusanestesiat
-puudutukset
-leikkauspotilaan kivunhoito

Ilmoittautumisaika

12.05.2023 - 06.08.2023

Ajoitus

07.08.2023 - 01.10.2023

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sairaanhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 50

Koulutus
  • Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Tiina Ketola
  • Anne-Marie Lehtonen
Vastuuhenkilö

Anne-Marie Lehtonen

Ryhmät
  • 22SH2A
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjalma 22SH2A

Tavoitteet (OJ)

Kirurgia
Opiskelija
- hankkii, käsittelee, arvioi, analysoi ja käyttää tietoa monipuolisesti tavallisimmista kirurgian erikoisalan sairauksista ja niiden hoitomuodoista
- tietää tavallisimpien kirurgisten tautien yleisyyden eli uusien tapausten ilmaantumisen ja vallitsevuuden
- tietää tavallisimpien tautien geneettisen taustan ja tunnistaa genomitiedon vaikutukset sairauksien hoidossa
- tietää tavallisimpien tautien oireet
- tietää tavallisimpien tautien kliiniset, radiologiset ja kliinis-fysiologiset tutkimukset
- osaa määritellä tehtyjen tutkimusten löydökset suhteessa sairauden vaiheeseen
- tietää tavallisimpien tautien hoitomuodot, hoidon seuraukset ja osaa tunnistaa tilan poikkeamat
- tietää tavallisimpien tautien jatkohoidon, seurannan ja ennusteen
- ymmärtää, että hoitotyössä ja moniammatillisessa toiminnassa tarvitaan edellä kuvattua osaamista potilastyössä päivittäin

Anestesiologia
Opiskelija
- ymmärtää kirurgisen potilaan hoitoketjun ja -polun lähetteestä hoidonjälkeiseen seurantaan
- tietää anestesiamuodon valinnassa tarpeelliset toimenpidettä edeltävät tutkimukset , niiden löydökset ja vaikutukset hoidon suunnittelussa
- tietää anestesian esilääkityksen lääkemuodot ja niiden vaikutukset
- tietää tavallisimmat anestesia-aineet, joita käytetään paikallispuudutuksessa, laajoissa puudutuksissa sekä yleisanestesian lääkkeet ja potilaan seurannan anestesian aikana ja sen jälkeen
- tietää tavallisimpien laajojen puudutusten perustekniikat (spinaali ja epiduraali)
- tietää leikkauksenjälkeisen kivun hoidonmetodit ja merkityksen
- tietää miten tulee toimia äkillisissä henkeä uhkaavissa tilanteissa kuten anafylaksia

Säteilysuojelu ja kuvantaminen
Opiskelija
- tietää ja osaa selittää erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, turvallisuuden ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- tietää yleisellä tasolla lääketieteellisestä altistuksesta, työperäisestä altistuksesta sekä säteilyriskeistä
- tietää perusteet säteilyaltistuksen laadusta ja suuruudesta päivittäisessä työssä sekä säteilyriskeistä
- tietää yleiset säteilysuojeluperiaatteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- tietää työntekijän suojelun optimointiin tarkoitettuja menettelyjä
- tietää säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvän lainsäädännön sisällön sairaanhoitajan näkökulmasta

Sisältö (OJ)

Kirurgia 1op
- Yleistä kirurgiasta ja yleiskirurgia
- Gastrokirurgia
- Syövän kirurginen hoito
- Ortopedia
- Traumatologia

Anestesia 0,5op
- anestesiamuodon valinnan pääperiaatteet, potilaan tutkiminen ja arviointi
- anestesian esilääkitys
- endokardiitin, postoperatiivisten infektioiden ja syvän laskimotukoksen ennaltaehkäisy¨
- puudutusten ja yleisanestesian lääkkeet, niiden indikaatiot, kontraindikaatiot ja sivuvaikutukset, jotka tulee huomioida anestesian aikana ja sen jälkeen
- postoperatiivinen kivun hoito, siinä käytettävät lääkeaineet, niiden käyttöaiheet, vasta-aiheet, sivuvaikutukset, jotka tulee ottaa huomioon anestesian aikana ja postoperatiivisessa hoidossa
- akuutit hätätilanteet, kuten anafylaksia

Säteilysuojelu 1op ja kuvantaminen 0,5 op
- perusteet erilaisista kuvantamistutkimuksista, turvallisuudesta ja säteilysuojelusta
- perusteet säteilyfysiikasta ja säteilybiologiasta
- yleiset säteilysuojeluperiaatteet lääketieteellisessä altistuksessa
- työntekijöiden säteilysuojelu
- säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvä lainsäädäntö

Esitietovaatimukset (OJ)

Ensimmäisen vuoden opinnoista 30 op suoritettuna, sisältäen opintojakson lääkehoito ja lääkelaskut.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Kirurgia ja anestesiologia
- osaa tunnistaa tavallisimpien kirurgisten tautien oireet
- nimeää tavallisimpien kirurgisten tautien tutkimukset ja niiden löydökset
- nimeää tavallisimpien kirurgisten tautien hoitomuodot ja seurannan
- nimeää tavallisimpien tautien geneettiset tekijät
- nimeää toimintatavat onnettomuustilanteessa
- tunnistaa anestesia-aineiden vaikutusmekanismit
- tunnistaa endokardiitti infektio- ja tromboosiprofylaksian mekanismit
- nimeää tärkeimmät farmakogeneettiset vaikutusmekanismit
- määrittelee tärkeimmät kirurgisten sairauksien aiheuttajat ja sairauksien ennaltaehkäisyn
- määrittelee syövän synnyn perusteet, syövän kasvun ja leviämisen periaatteet
- määrittelee syövän kirurgisen hoidon yleiset periaatteet

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Kirurgia ja anestesiologia
- selittää tavallisimpien kirurgisten tautien oireet ja osaa jäsentää niiden perusteella tavallisimpien kirurgisten tautien tutkimuksia ja vertailla niiden löydöksiä normaalitilanteeseen
- selittää tavallisimpien kirurgisten tautien hoidon hoitomuodot ja seurannan
- selittää tavallisimpien tautien geneettisten tekijöiden vaikutukset sairauden hoitoon
- selittää vammapotilaan hoitomenetelmät
- Jäsentää antimikrobilääkkeiden, anestesia-aineiden valinnan ja profylaksiassa käytettyjen lääkkeiden valintoja perustuen tietoihinsa farmakologiasta
- selittää syövän synnyn, kasvun ja leviämisen periaatteita suhteessa syövän hoidon yleisiin periaatteisiin ja hoitomuotoihin

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Kirurgia ja anestesiologia
- yleistää ja analysoi laaja-alaisesti tavallisimpienkirurgisten sairauksien oireita, osaa niiden perusteella nimetä tavallisimpien kirurgisten sairauksien tutkimuksia ja selittää niiden löydöksiä yhdistäen ne tavallisimpien sairauden hoidon hoitomuotoihin ja seurantaan moniammatillisessa työyhteisössä
- yhdisää ammatilliseen kontekstiin tietojaan farmakologiasta, lääkkeiden vaikutusmekanismeista
- analysoi ja perustelee lääkkeiden vaikutusmekanismeja ja hoidon valinnan periaatteita kirurgisten sairauksien hoidossa ja anestesiologiassa
- yhdistää farmakologian tietojaan ammatilliseen kontekstiin tietojaan hoidon valinnan kriteereihin ja farmakogenetiikassa lääkehoidon seurannan tarpeeseen
- analysoi ja yleistää tautien tärkeimmät syyt, ennaltaehkäisyn, oireet, tutkimukset ja niiden löydökset suhteessa hoidon vaiheeseen

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Säteilysuojelu ja kuvantaminen
Hyväksytty
Opiskelija osaa selittää
- erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, niihin liittyvän turvallisen työskentelyn ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- lääketieteellisen altistuksen ja työperäisen altistuksen perusteet
- säteilyaltistuksen laatuun, määrään ja suuruuteen liittyvät perusteet
- säteilysuojeluperusteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- säteilyn käyttöön liittyvän lainsäädännön

Hylätty
Opiskelija ei osaa selittää
- erilaisten kuvantamistutkimusten perusteita, niihin liittyviä turvallisuuteen liittyviä asioita tai säteilysuojelua sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- lääketieteellisen altistuksen ja työperäisen altistuksen perusteita
- säteilyaltistuksen laatuun, määrään tai suuruuteen liittyviä asioita
- säteilysuojeluperiaatteita tai ei osaa soveltaa niitä käytännössä
- säteilyn käyttöön liittyvän lainsäädännön keskeisintä sisältöä sairaanhoitajan työn näkökulmasta

Aika ja paikka

Toteutussuunnitelma täydentyy myöhemmin

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelusta ja kuvantamisesta (1,5 op) tentti. Arviointi hyväksytty-hylätty (70% läpipääsyraja). Tentti järjestetään TUNI EXAMissa viikoilla 37-38
Uusinta 1: TUNI EXAMissa viikolla 39
Uusinta 2: TUNI EXAMissa viikolla 40
_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Tentit järjestetään Tuni EXAMissa. Löytyy toteutusnumerolla 7K00FN19-3014, Kirurgia ja anestesiologia
Lukisetelitentit EXAMissa.
Varsinainen tentti viikot 38-39
1 uusintatentti viikot 44-45
2. uusintatentti viikot 48-50

Korotustentti eli hyväksytyn kokonaisarvosanan korottamisen mahdollisuus toteutetaan EXAMissa joulukuussa (tarkka aikataulu selviää lähempänä). Korotustentissä tentitään kaikki opintojakson osat. Halukkuudesta osallistua korotustenttiin tulee sopia erikseen opettajan kanssa sähköpostitse.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun ja kuvantamisen osuudesta on läpäistävä tentissä 70%.
Arviointi Hyväksytty/Hylätty.
_________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:Koe, jossa on monivalintakysymyksiä sekä kirurgian että anestesiologian osioista. Läpipääsyn raja on 50% yhteispistemäärästä.
Arviointi numeerinen 0-5

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Kontaktiopetus orientaatio etänä/lähinä, verkkokurssi, itsenäinen työskentely.

Kirurgia ja anestesiologia
Verkkoluennot ja muu materiaali opiskellaan itsenäisesti Moodlessa. Verkkokurssi: 7K00FN19 Kirurgia ja anestesiologia, verkkototeutus. Kurssiavain S2022

Kuvantaminen ja säteilysuojelu
Luento-opetus ja Exam-tentti.
Kuvantamisen ja säteilysuojelun ensimmäisellä tunnilla läsnäolovelvoite. Tunnilla ohjeistetaan kurssin suorituksesta ja kirjaudutaan Moodlealustalle.

Oppimateriaalit

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun ja kuvantamistutkimusten materiaaleina soveltuvin osin säteilylainsäädäntö, Säteilyturvakeskuksen määräykset (S-sarja), luennot, Oikeutus säteilylle altistavissa tutkimuksissa -opas lähettävälle lääkärille. Verkkomateriaali. Muu luennoilla osoitettu materiaali.
_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Verkkoluennot
Kirjallisuus soveltuvin osin:
- Hammar Anne-Marja: Kirurgian perusteet, WSOY, 2011
Terveysportti: Oppiportti - oppikirjat,
-Käypä hoito -suositukset
- Niemi-Murola, L: Anestesiologian ja tehohoidon perusteet, Duodecim (luettavissa Terveysportissa)

Sisällön jaksotus

___________________________________________________________________

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun osaamisvaatimukset ja säteilysuojelukoulutuksen sisältö perustuvat STM:n asetukseen ionisoivasta säteilystä, liite 4 (säteilysuojelun peruskoulutus).
Sisältö:
- perusteet erilaisista kuvantamistutkimuksista, turvallisuudesta ja säteilysuojelusta
- perusteet säteilyfysiikasta ja säteilybiologiasta
- yleiset säteilysuojeluperiaatteet lääketieteellisessä altistuksessa
- työntekijöiden säteilysuojelu
- säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvä lainsäädäntö

Tavoitteet:
- tietää ja osaa selittää erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, turvallisuuden ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- tietää yleisellä tasolla lääketieteellisestä altistuksesta, työperäisestä altistuksesta sekä säteilyriskeistä
- tietää perusteet säteilyaltistuksen laadusta ja suuruudesta päivittäisessä työssä sekä säteilyriskeistä
- tietää yleiset säteilysuojeluperiaatteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- tietää työntekijän säteilysuojelun optimointiin tarkoitettuja menettelyjä
- tietää säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvän lainsäädännön sisällön sairaanhoitajan näkökulmasta

_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Sisältöalueet:
- kirurginen gastroenterologia
- ortopedia ja traumatologia
- urologia
- thorax- ja versuonikiruriga
-onkologinen kirurgia
-perusanestesiat
-puudutukset
-leikkauspotilaan kivunhoito

Tavoitteet :
Kirurgia:
Opiskelija
- hankkii, käsittelee, arvioi, analysoi ja käyttää tietoa monipuolisesti tavallisimmista kirurgian erikoisalan sairauksista ja niiden hoitomuodoista
- tietää tavallisimpien kirurgisten tautien yleisyyden eli uusien tapausten ilmaantumisen ja vallitsevuuden
- tietää tavallisimpien tautien geneettisen taustan ja tunnistaa genomitiedon vaikutukset sairauksien hoidossa
- tietää tavallisimpien tautien oireet
- tietää tavallisimpien tautien kliiniset, radiologiset ja kliinis-fysiologiset tutkimukset
- osaa määritellä tehtyjen tutkimusten löydökset suhteessa sairauden vaiheeseen
- tietää tavallisimpien tautien hoitomuodot, hoidon seuraukset ja osaa tunnistaa tilan poikkeamat
- tietää tavallisimpien tautien jatkohoidon, seurannan ja ennusteen
- ymmärtää, että hoitotyössä ja moniammatillisessa toiminnassa tarvitaan edellä kuvattua osaamista potilastyössä päivittäin
Anestesiologia:
Opiskelija
- ymmärtää kirurgisen potilaan hoitoketjun ja -polun lähetteestä hoidonjälkeiseen seurantaan
- tietää anestesiamuodon valinnassa tarpeelliset toimenpidettä edeltävät tutkimukset , niiden löydökset ja vaikutukset hoidon suunnittelussa
- tietää anestesian esilääkityksen lääkemuodot ja niiden vaikutukset
- tietää tavallisimmat anestesia-aineet, joita käytetään paikallispuudutuksessa, laajoissa puudutuksissa sekä yleisanestesian lääkkeet ja potilaan seurannan anestesian aikana ja sen jälkeen
- tietää tavallisimpien laajojen puudutusten perustekniikat (spinaali ja epiduraali)
- tietää leikkauksenjälkeisen kivun hoidonmetodit ja merkityksen
- tietää miten tulee toimia äkillisissä henkeä uhkaavissa tilanteissa kuten anafylaksia

Lisätietoja opiskelijoille

___________________________________________________________________

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun osaamisvaatimukset ja säteilysuojelukoulutuksen sisältö perustuvat STM:n asetukseen ionisoivasta säteilystä, liite 4 (säteilysuojelun peruskoulutus).
Sisältö:
- perusteet erilaisista kuvantamistutkimuksista, turvallisuudesta ja säteilysuojelusta
- perusteet säteilyfysiikasta ja säteilybiologiasta
- yleiset säteilysuojeluperiaatteet lääketieteellisessä altistuksessa
- työntekijöiden säteilysuojelu
- säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvä lainsäädäntö

Tavoitteet:
- tietää ja osaa selittää erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, turvallisuuden ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- tietää yleisellä tasolla lääketieteellisestä altistuksesta, työperäisestä altistuksesta sekä säteilyriskeistä
- tietää perusteet säteilyaltistuksen laadusta ja suuruudesta päivittäisessä työssä sekä säteilyriskeistä
- tietää yleiset säteilysuojeluperiaatteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- tietää työntekijän säteilysuojelun optimointiin tarkoitettuja menettelyjä
- tietää säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvän lainsäädännön sisällön sairaanhoitajan näkökulmasta

_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Sisältöalueet:
- kirurginen gastroenterologia
- ortopedia ja traumatologia
- urologia
- thorax- ja versuonikirurgia
-onkologinen kirurgia
-perusanestesiat
-puudutukset
-leikkauspotilaan kivunhoito

Ilmoittautumisaika

20.02.2023 - 02.04.2023

Ajoitus

03.04.2023 - 04.06.2023

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sairaanhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 39

Koulutus
  • Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Tiina Säilä
  • Tiina Ketola
  • Anne-Marie Lehtonen
  • Marja Jaronen
Vastuuhenkilö

Anne-Marie Lehtonen

Ryhmät
  • 22SH2EL
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjalma 22SH2EL

Tavoitteet (OJ)

Kirurgia
Opiskelija
- hankkii, käsittelee, arvioi, analysoi ja käyttää tietoa monipuolisesti tavallisimmista kirurgian erikoisalan sairauksista ja niiden hoitomuodoista
- tietää tavallisimpien kirurgisten tautien yleisyyden eli uusien tapausten ilmaantumisen ja vallitsevuuden
- tietää tavallisimpien tautien geneettisen taustan ja tunnistaa genomitiedon vaikutukset sairauksien hoidossa
- tietää tavallisimpien tautien oireet
- tietää tavallisimpien tautien kliiniset, radiologiset ja kliinis-fysiologiset tutkimukset
- osaa määritellä tehtyjen tutkimusten löydökset suhteessa sairauden vaiheeseen
- tietää tavallisimpien tautien hoitomuodot, hoidon seuraukset ja osaa tunnistaa tilan poikkeamat
- tietää tavallisimpien tautien jatkohoidon, seurannan ja ennusteen
- ymmärtää, että hoitotyössä ja moniammatillisessa toiminnassa tarvitaan edellä kuvattua osaamista potilastyössä päivittäin

Anestesiologia
Opiskelija
- ymmärtää kirurgisen potilaan hoitoketjun ja -polun lähetteestä hoidonjälkeiseen seurantaan
- tietää anestesiamuodon valinnassa tarpeelliset toimenpidettä edeltävät tutkimukset , niiden löydökset ja vaikutukset hoidon suunnittelussa
- tietää anestesian esilääkityksen lääkemuodot ja niiden vaikutukset
- tietää tavallisimmat anestesia-aineet, joita käytetään paikallispuudutuksessa, laajoissa puudutuksissa sekä yleisanestesian lääkkeet ja potilaan seurannan anestesian aikana ja sen jälkeen
- tietää tavallisimpien laajojen puudutusten perustekniikat (spinaali ja epiduraali)
- tietää leikkauksenjälkeisen kivun hoidonmetodit ja merkityksen
- tietää miten tulee toimia äkillisissä henkeä uhkaavissa tilanteissa kuten anafylaksia

Säteilysuojelu ja kuvantaminen
Opiskelija
- tietää ja osaa selittää erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, turvallisuuden ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- tietää yleisellä tasolla lääketieteellisestä altistuksesta, työperäisestä altistuksesta sekä säteilyriskeistä
- tietää perusteet säteilyaltistuksen laadusta ja suuruudesta päivittäisessä työssä sekä säteilyriskeistä
- tietää yleiset säteilysuojeluperiaatteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- tietää työntekijän suojelun optimointiin tarkoitettuja menettelyjä
- tietää säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvän lainsäädännön sisällön sairaanhoitajan näkökulmasta

Sisältö (OJ)

Kirurgia 1op
- Yleistä kirurgiasta ja yleiskirurgia
- Gastrokirurgia
- Syövän kirurginen hoito
- Ortopedia
- Traumatologia

Anestesia 0,5op
- anestesiamuodon valinnan pääperiaatteet, potilaan tutkiminen ja arviointi
- anestesian esilääkitys
- endokardiitin, postoperatiivisten infektioiden ja syvän laskimotukoksen ennaltaehkäisy¨
- puudutusten ja yleisanestesian lääkkeet, niiden indikaatiot, kontraindikaatiot ja sivuvaikutukset, jotka tulee huomioida anestesian aikana ja sen jälkeen
- postoperatiivinen kivun hoito, siinä käytettävät lääkeaineet, niiden käyttöaiheet, vasta-aiheet, sivuvaikutukset, jotka tulee ottaa huomioon anestesian aikana ja postoperatiivisessa hoidossa
- akuutit hätätilanteet, kuten anafylaksia

Säteilysuojelu 1op ja kuvantaminen 0,5 op
- perusteet erilaisista kuvantamistutkimuksista, turvallisuudesta ja säteilysuojelusta
- perusteet säteilyfysiikasta ja säteilybiologiasta
- yleiset säteilysuojeluperiaatteet lääketieteellisessä altistuksessa
- työntekijöiden säteilysuojelu
- säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvä lainsäädäntö

Esitietovaatimukset (OJ)

Ensimmäisen vuoden opinnoista 30 op suoritettuna, sisältäen opintojakson lääkehoito ja lääkelaskut.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Kirurgia ja anestesiologia
- osaa tunnistaa tavallisimpien kirurgisten tautien oireet
- nimeää tavallisimpien kirurgisten tautien tutkimukset ja niiden löydökset
- nimeää tavallisimpien kirurgisten tautien hoitomuodot ja seurannan
- nimeää tavallisimpien tautien geneettiset tekijät
- nimeää toimintatavat onnettomuustilanteessa
- tunnistaa anestesia-aineiden vaikutusmekanismit
- tunnistaa endokardiitti infektio- ja tromboosiprofylaksian mekanismit
- nimeää tärkeimmät farmakogeneettiset vaikutusmekanismit
- määrittelee tärkeimmät kirurgisten sairauksien aiheuttajat ja sairauksien ennaltaehkäisyn
- määrittelee syövän synnyn perusteet, syövän kasvun ja leviämisen periaatteet
- määrittelee syövän kirurgisen hoidon yleiset periaatteet

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Kirurgia ja anestesiologia
- selittää tavallisimpien kirurgisten tautien oireet ja osaa jäsentää niiden perusteella tavallisimpien kirurgisten tautien tutkimuksia ja vertailla niiden löydöksiä normaalitilanteeseen
- selittää tavallisimpien kirurgisten tautien hoidon hoitomuodot ja seurannan
- selittää tavallisimpien tautien geneettisten tekijöiden vaikutukset sairauden hoitoon
- selittää vammapotilaan hoitomenetelmät
- Jäsentää antimikrobilääkkeiden, anestesia-aineiden valinnan ja profylaksiassa käytettyjen lääkkeiden valintoja perustuen tietoihinsa farmakologiasta
- selittää syövän synnyn, kasvun ja leviämisen periaatteita suhteessa syövän hoidon yleisiin periaatteisiin ja hoitomuotoihin

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Kirurgia ja anestesiologia
- yleistää ja analysoi laaja-alaisesti tavallisimpienkirurgisten sairauksien oireita, osaa niiden perusteella nimetä tavallisimpien kirurgisten sairauksien tutkimuksia ja selittää niiden löydöksiä yhdistäen ne tavallisimpien sairauden hoidon hoitomuotoihin ja seurantaan moniammatillisessa työyhteisössä
- yhdisää ammatilliseen kontekstiin tietojaan farmakologiasta, lääkkeiden vaikutusmekanismeista
- analysoi ja perustelee lääkkeiden vaikutusmekanismeja ja hoidon valinnan periaatteita kirurgisten sairauksien hoidossa ja anestesiologiassa
- yhdistää farmakologian tietojaan ammatilliseen kontekstiin tietojaan hoidon valinnan kriteereihin ja farmakogenetiikassa lääkehoidon seurannan tarpeeseen
- analysoi ja yleistää tautien tärkeimmät syyt, ennaltaehkäisyn, oireet, tutkimukset ja niiden löydökset suhteessa hoidon vaiheeseen

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Säteilysuojelu ja kuvantaminen
Hyväksytty
Opiskelija osaa selittää
- erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, niihin liittyvän turvallisen työskentelyn ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- lääketieteellisen altistuksen ja työperäisen altistuksen perusteet
- säteilyaltistuksen laatuun, määrään ja suuruuteen liittyvät perusteet
- säteilysuojeluperusteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- säteilyn käyttöön liittyvän lainsäädännön

Hylätty
Opiskelija ei osaa selittää
- erilaisten kuvantamistutkimusten perusteita, niihin liittyviä turvallisuuteen liittyviä asioita tai säteilysuojelua sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- lääketieteellisen altistuksen ja työperäisen altistuksen perusteita
- säteilyaltistuksen laatuun, määrään tai suuruuteen liittyviä asioita
- säteilysuojeluperiaatteita tai ei osaa soveltaa niitä käytännössä
- säteilyn käyttöön liittyvän lainsäädännön keskeisintä sisältöä sairaanhoitajan työn näkökulmasta

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelusta ja kuvantamisesta (1,5 op) tentti. Arviointi hyväksytty-hylätty (70% läpipääsyraja). Tentti järjestetään TUNI EXAMissa viikolla
Uusinta 1: TUNI EXAMissa (3 vrk)
Uusinta 2: TUNI EXAMissa (3vrk)
_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Tentit järjestetään Tuni EXAMissa. Löytyy toteutusnumerolla 7K00FN19-3018, Kirurgia ja anestesiologia
Lukisetelitentit EXAMissa.
Varsinainen tentti viikot 18-20
1 uusintatentti viikko 21-22
2. uusintatentti viikko 33-34

Korotustentti eli hyväksytyn kokonaisarvosanan korottamisen mahdollisuus toteutetaan EXAMissa elokuussa (tarkka aikataulu selviää lähempänä). Korotustentissä tentitään kaikki opintojakson osat. Halukkuudesta osallistua korotustenttiin tulee sopia erikseen opettajan kanssa sähköpostitse.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun ja kuvantamisen osuudesta on läpäistävä tentissä 70%.
Arviointi Hyväksytty/Hylätty.
_________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:Koe, jossa on monivalintakysymyksiä sekä kirurgian että anestesiologian osioista. Läpipääsyn raja on 70% yhteispistemäärästä.
Arviointi numeerinen 0-5

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Kontaktiopetus orientaatio etänä/lähinä, verkkokurssi, itsenäinen työskentely.

Kirurgia ja anestesiologia
Verkkoluennot ja muu materiaali opiskellaan itsenäisesti Moodlessa. Verkkokurssi: 7K00FN19 Kirurgia ja anestesiologia, verkkototeutus. Kurssiavain S2022

Oppimateriaalit

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun ja kuvantamistutkimusten materiaaleina soveltuvin osin säteilylainsäädäntö, Säteilyturvakeskuksen määräykset (S-sarja), luennot, Oikeutus säteilylle altistavissa tutkimuksissa -opas lähettävälle lääkärille. Verkkomateriaali.
_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Verkkoluennot
Kirjallisuus soveltuvin osin:
- Hammar Anne-Marja: Kirurgian perusteet, WSOY, 2011
Terveysportti: Oppiportti - oppikirjat, Käypä hoito -suositukset
- Niemi-Murola, L: Anestesiologian ja tehohoidon perusteet, Duodecim (luettavissa Terveysportissa)

Sisällön jaksotus

___________________________________________________________________

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun osaamisvaatimukset ja säteilysuojelukoulutuksen sisältö perustuvat STM:n asetukseen ionisoivasta säteilystä, liite 4 (säteilysuojelun peruskoulutus).
Sisältö:
- perusteet erilaisista kuvantamistutkimuksista, turvallisuudesta ja säteilysuojelusta
- perusteet säteilyfysiikasta ja säteilybiologiasta
- yleiset säteilysuojeluperiaatteet lääketieteellisessä altistuksessa
- työntekijöiden säteilysuojelu
- säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvä lainsäädäntö

Tavoitteet:
- tietää ja osaa selittää erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, turvallisuuden ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- tietää yleisellä tasolla lääketieteellisestä altistuksesta, työperäisestä altistuksesta sekä säteilyriskeistä
- tietää perusteet säteilyaltistuksen laadusta ja suuruudesta päivittäisessä työssä sekä säteilyriskeistä
- tietää yleiset säteilysuojeluperiaatteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- tietää työntekijän säteilysuojelun optimointiin tarkoitettuja menettelyjä
- tietää säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvän lainsäädännön sisällön sairaanhoitajan näkökulmasta

_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Sisältöalueet:
- kirurginen gastroenterologia
- ortopedia ja traumatologia
- urologia
- thorax- ja versuonikiruriga
-onkologinen kirurgia
-perusanestesiat
-puudutukset
-leikkauspotilaan kivunhoito

Tavoitteet :
Kirurgia:
Opiskelija
- hankkii, käsittelee, arvioi, analysoi ja käyttää tietoa monipuolisesti tavallisimmista kirurgian erikoisalan sairauksista ja niiden hoitomuodoista
- tietää tavallisimpien kirurgisten tautien yleisyyden eli uusien tapausten ilmaantumisen ja vallitsevuuden
- tietää tavallisimpien tautien geneettisen taustan ja tunnistaa genomitiedon vaikutukset sairauksien hoidossa
- tietää tavallisimpien tautien oireet
- tietää tavallisimpien tautien kliiniset, radiologiset ja kliinis-fysiologiset tutkimukset
- osaa määritellä tehtyjen tutkimusten löydökset suhteessa sairauden vaiheeseen
- tietää tavallisimpien tautien hoitomuodot, hoidon seuraukset ja osaa tunnistaa tilan poikkeamat
- tietää tavallisimpien tautien jatkohoidon, seurannan ja ennusteen
- ymmärtää, että hoitotyössä ja moniammatillisessa toiminnassa tarvitaan edellä kuvattua osaamista potilastyössä päivittäin
Anestesiologia:
Opiskelija
- ymmärtää kirurgisen potilaan hoitoketjun ja -polun lähetteestä hoidonjälkeiseen seurantaan
- tietää anestesiamuodon valinnassa tarpeelliset toimenpidettä edeltävät tutkimukset , niiden löydökset ja vaikutukset hoidon suunnittelussa
- tietää anestesian esilääkityksen lääkemuodot ja niiden vaikutukset
- tietää tavallisimmat anestesia-aineet, joita käytetään paikallispuudutuksessa, laajoissa puudutuksissa sekä yleisanestesian lääkkeet ja potilaan seurannan anestesian aikana ja sen jälkeen
- tietää tavallisimpien laajojen puudutusten perustekniikat (spinaali ja epiduraali)
- tietää leikkauksenjälkeisen kivun hoidonmetodit ja merkityksen
- tietää miten tulee toimia äkillisissä henkeä uhkaavissa tilanteissa kuten anafylaksia

Lisätietoja opiskelijoille

___________________________________________________________________

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun osaamisvaatimukset ja säteilysuojelukoulutuksen sisältö perustuvat STM:n asetukseen ionisoivasta säteilystä, liite 4 (säteilysuojelun peruskoulutus).
Sisältö:
- perusteet erilaisista kuvantamistutkimuksista, turvallisuudesta ja säteilysuojelusta
- perusteet säteilyfysiikasta ja säteilybiologiasta
- yleiset säteilysuojeluperiaatteet lääketieteellisessä altistuksessa
- työntekijöiden säteilysuojelu
- säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvä lainsäädäntö

Tavoitteet:
- tietää ja osaa selittää erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, turvallisuuden ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- tietää yleisellä tasolla lääketieteellisestä altistuksesta, työperäisestä altistuksesta sekä säteilyriskeistä
- tietää perusteet säteilyaltistuksen laadusta ja suuruudesta päivittäisessä työssä sekä säteilyriskeistä
- tietää yleiset säteilysuojeluperiaatteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- tietää työntekijän säteilysuojelun optimointiin tarkoitettuja menettelyjä
- tietää säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvän lainsäädännön sisällön sairaanhoitajan näkökulmasta

_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Sisältöalueet:
- kirurginen gastroenterologia
- ortopedia ja traumatologia
- urologia
- thorax- ja versuonikiruriga
-onkologinen kirurgia
-perusanestesiat
-puudutukset
-leikkauspotilaan kivunhoito

Ilmoittautumisaika

12.12.2022 - 25.03.2023

Ajoitus

27.03.2023 - 04.06.2023

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sairaanhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Heli Hilander
  • Anne-Marie Lehtonen
Vastuuhenkilö

Anne-Marie Lehtonen

Ryhmät
  • 22SH2DL
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjalma 22SH2DL

Tavoitteet (OJ)

Kirurgia
Opiskelija
- hankkii, käsittelee, arvioi, analysoi ja käyttää tietoa monipuolisesti tavallisimmista kirurgian erikoisalan sairauksista ja niiden hoitomuodoista
- tietää tavallisimpien kirurgisten tautien yleisyyden eli uusien tapausten ilmaantumisen ja vallitsevuuden
- tietää tavallisimpien tautien geneettisen taustan ja tunnistaa genomitiedon vaikutukset sairauksien hoidossa
- tietää tavallisimpien tautien oireet
- tietää tavallisimpien tautien kliiniset, radiologiset ja kliinis-fysiologiset tutkimukset
- osaa määritellä tehtyjen tutkimusten löydökset suhteessa sairauden vaiheeseen
- tietää tavallisimpien tautien hoitomuodot, hoidon seuraukset ja osaa tunnistaa tilan poikkeamat
- tietää tavallisimpien tautien jatkohoidon, seurannan ja ennusteen
- ymmärtää, että hoitotyössä ja moniammatillisessa toiminnassa tarvitaan edellä kuvattua osaamista potilastyössä päivittäin

Anestesiologia
Opiskelija
- ymmärtää kirurgisen potilaan hoitoketjun ja -polun lähetteestä hoidonjälkeiseen seurantaan
- tietää anestesiamuodon valinnassa tarpeelliset toimenpidettä edeltävät tutkimukset , niiden löydökset ja vaikutukset hoidon suunnittelussa
- tietää anestesian esilääkityksen lääkemuodot ja niiden vaikutukset
- tietää tavallisimmat anestesia-aineet, joita käytetään paikallispuudutuksessa, laajoissa puudutuksissa sekä yleisanestesian lääkkeet ja potilaan seurannan anestesian aikana ja sen jälkeen
- tietää tavallisimpien laajojen puudutusten perustekniikat (spinaali ja epiduraali)
- tietää leikkauksenjälkeisen kivun hoidonmetodit ja merkityksen
- tietää miten tulee toimia äkillisissä henkeä uhkaavissa tilanteissa kuten anafylaksia

Säteilysuojelu ja kuvantaminen
Opiskelija
- tietää ja osaa selittää erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, turvallisuuden ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- tietää yleisellä tasolla lääketieteellisestä altistuksesta, työperäisestä altistuksesta sekä säteilyriskeistä
- tietää perusteet säteilyaltistuksen laadusta ja suuruudesta päivittäisessä työssä sekä säteilyriskeistä
- tietää yleiset säteilysuojeluperiaatteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- tietää työntekijän suojelun optimointiin tarkoitettuja menettelyjä
- tietää säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvän lainsäädännön sisällön sairaanhoitajan näkökulmasta

Sisältö (OJ)

Kirurgia 1op
- Yleistä kirurgiasta ja yleiskirurgia
- Gastrokirurgia
- Syövän kirurginen hoito
- Ortopedia
- Traumatologia

Anestesia 0,5op
- anestesiamuodon valinnan pääperiaatteet, potilaan tutkiminen ja arviointi
- anestesian esilääkitys
- endokardiitin, postoperatiivisten infektioiden ja syvän laskimotukoksen ennaltaehkäisy¨
- puudutusten ja yleisanestesian lääkkeet, niiden indikaatiot, kontraindikaatiot ja sivuvaikutukset, jotka tulee huomioida anestesian aikana ja sen jälkeen
- postoperatiivinen kivun hoito, siinä käytettävät lääkeaineet, niiden käyttöaiheet, vasta-aiheet, sivuvaikutukset, jotka tulee ottaa huomioon anestesian aikana ja postoperatiivisessa hoidossa
- akuutit hätätilanteet, kuten anafylaksia

Säteilysuojelu 1op ja kuvantaminen 0,5 op
- perusteet erilaisista kuvantamistutkimuksista, turvallisuudesta ja säteilysuojelusta
- perusteet säteilyfysiikasta ja säteilybiologiasta
- yleiset säteilysuojeluperiaatteet lääketieteellisessä altistuksessa
- työntekijöiden säteilysuojelu
- säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvä lainsäädäntö

Esitietovaatimukset (OJ)

Ensimmäisen vuoden opinnoista 30 op suoritettuna, sisältäen opintojakson lääkehoito ja lääkelaskut.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Kirurgia ja anestesiologia
- osaa tunnistaa tavallisimpien kirurgisten tautien oireet
- nimeää tavallisimpien kirurgisten tautien tutkimukset ja niiden löydökset
- nimeää tavallisimpien kirurgisten tautien hoitomuodot ja seurannan
- nimeää tavallisimpien tautien geneettiset tekijät
- nimeää toimintatavat onnettomuustilanteessa
- tunnistaa anestesia-aineiden vaikutusmekanismit
- tunnistaa endokardiitti infektio- ja tromboosiprofylaksian mekanismit
- nimeää tärkeimmät farmakogeneettiset vaikutusmekanismit
- määrittelee tärkeimmät kirurgisten sairauksien aiheuttajat ja sairauksien ennaltaehkäisyn
- määrittelee syövän synnyn perusteet, syövän kasvun ja leviämisen periaatteet
- määrittelee syövän kirurgisen hoidon yleiset periaatteet

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Kirurgia ja anestesiologia
- selittää tavallisimpien kirurgisten tautien oireet ja osaa jäsentää niiden perusteella tavallisimpien kirurgisten tautien tutkimuksia ja vertailla niiden löydöksiä normaalitilanteeseen
- selittää tavallisimpien kirurgisten tautien hoidon hoitomuodot ja seurannan
- selittää tavallisimpien tautien geneettisten tekijöiden vaikutukset sairauden hoitoon
- selittää vammapotilaan hoitomenetelmät
- Jäsentää antimikrobilääkkeiden, anestesia-aineiden valinnan ja profylaksiassa käytettyjen lääkkeiden valintoja perustuen tietoihinsa farmakologiasta
- selittää syövän synnyn, kasvun ja leviämisen periaatteita suhteessa syövän hoidon yleisiin periaatteisiin ja hoitomuotoihin

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Kirurgia ja anestesiologia
- yleistää ja analysoi laaja-alaisesti tavallisimpienkirurgisten sairauksien oireita, osaa niiden perusteella nimetä tavallisimpien kirurgisten sairauksien tutkimuksia ja selittää niiden löydöksiä yhdistäen ne tavallisimpien sairauden hoidon hoitomuotoihin ja seurantaan moniammatillisessa työyhteisössä
- yhdisää ammatilliseen kontekstiin tietojaan farmakologiasta, lääkkeiden vaikutusmekanismeista
- analysoi ja perustelee lääkkeiden vaikutusmekanismeja ja hoidon valinnan periaatteita kirurgisten sairauksien hoidossa ja anestesiologiassa
- yhdistää farmakologian tietojaan ammatilliseen kontekstiin tietojaan hoidon valinnan kriteereihin ja farmakogenetiikassa lääkehoidon seurannan tarpeeseen
- analysoi ja yleistää tautien tärkeimmät syyt, ennaltaehkäisyn, oireet, tutkimukset ja niiden löydökset suhteessa hoidon vaiheeseen

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Säteilysuojelu ja kuvantaminen
Hyväksytty
Opiskelija osaa selittää
- erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, niihin liittyvän turvallisen työskentelyn ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- lääketieteellisen altistuksen ja työperäisen altistuksen perusteet
- säteilyaltistuksen laatuun, määrään ja suuruuteen liittyvät perusteet
- säteilysuojeluperusteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- säteilyn käyttöön liittyvän lainsäädännön

Hylätty
Opiskelija ei osaa selittää
- erilaisten kuvantamistutkimusten perusteita, niihin liittyviä turvallisuuteen liittyviä asioita tai säteilysuojelua sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- lääketieteellisen altistuksen ja työperäisen altistuksen perusteita
- säteilyaltistuksen laatuun, määrään tai suuruuteen liittyviä asioita
- säteilysuojeluperiaatteita tai ei osaa soveltaa niitä käytännössä
- säteilyn käyttöön liittyvän lainsäädännön keskeisintä sisältöä sairaanhoitajan työn näkökulmasta

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelusta ja kuvantamisesta (1,5 op) tentti. Arviointi hyväksytty-hylätty (70% läpipääsyraja). Tentti järjestetään TUNI EXAMissa. Ajankohta sovitaan opintojakson alussa. 24.04-06.05.23
Uusinta 1: TUNI EXAMissa 10.05-17.05.23
Uusinta 2: TUNI EXAMissa 22.05-27.05.23
_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Tentit järjestetään Tuni EXAMissa. Löytyy toteutusnumerolla 7K00FN19-3017, Kirurgia ja anestesiologia
Lukisetelitentit myös EXAMissa.
Varsinainen tentti viikot 17-18
1 uusintatentti viikko 20-21
2. uusintatentti viikko 22

Korotustentti eli hyväksytyn kokonaisarvosanan korottamisen mahdollisuus toteutetaan EXAMissa (tarkka aikataulu selviää lähempänä). Korotustentissä tentitään kaikki opintojakson osat. Halukkuudesta osallistua korotustenttiin tulee sopia erikseen opettajan kanssa sähköpostitse.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun ja kuvantamisen osuudesta on läpäistävä tentissä 70%.
Arviointi Hyväksytty/Hylätty.
_________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:Koe, jossa on monivalintakysymyksiä sekä kirurgian että anestesiologian osioista. Läpipääsyn raja on 70% yhteispistemäärästä.
Arviointi numeerinen 0-5

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Kontaktiopetus etänä/lähinä, verkkokurssi, itsenäinen työskentely.

Kirurgia ja anestesiologia
Verkkoluennot ja muu materiaali opiskellaan itsenäisesti Moodlessa. Verkkokurssi: 7K00FN19 Kirurgia ja anestesiologia, verkkototeutus. Kurssiavain s2022

Oppimateriaalit

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun ja kuvantamistutkimusten materiaaleina soveltuvin osin säteilylainsäädäntö, Säteilyturvakeskuksen määräykset (S-sarja), luennot, Oikeutus säteilylle altistavissa tutkimuksissa -opas lähettävälle lääkärille. Materiaali moodlessa.
_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Verkkoluennot
Kirjallisuus soveltuvin osin:
- Hammar Anne-Marja: Kirurgian perusteet, WSOY, 2011
Terveysportti: Oppiportti - oppikirjat, Käypä hoito -suositukset
- Niemi-Murola, L: Anestesiologian ja tehohoidon perusteet, Duodecim (luettavissa Terveysportissa)

Sisällön jaksotus

___________________________________________________________________

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun osaamisvaatimukset ja säteilysuojelukoulutuksen sisältö perustuvat STM:n asetukseen ionisoivasta säteilystä, liite 4 (säteilysuojelun peruskoulutus).
Sisältö:
- perusteet erilaisista kuvantamistutkimuksista, turvallisuudesta ja säteilysuojelusta
- perusteet säteilyfysiikasta ja säteilybiologiasta
- yleiset säteilysuojeluperiaatteet lääketieteellisessä altistuksessa
- työntekijöiden säteilysuojelu
- säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvä lainsäädäntö

Tavoitteet:
- tietää ja osaa selittää erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, turvallisuuden ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- tietää yleisellä tasolla lääketieteellisestä altistuksesta, työperäisestä altistuksesta sekä säteilyriskeistä
- tietää perusteet säteilyaltistuksen laadusta ja suuruudesta päivittäisessä työssä sekä säteilyriskeistä
- tietää yleiset säteilysuojeluperiaatteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- tietää työntekijän säteilysuojelun optimointiin tarkoitettuja menettelyjä
- tietää säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvän lainsäädännön sisällön sairaanhoitajan näkökulmasta

_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Sisältöalueet:
- kirurginen gastroenterologia
- ortopedia ja traumatologia
- urologia
- thorax- ja versuonikiruriga
-onkologinen kirurgia
-perusanestesiat
-puudutukset
-leikkauspotilaan kivunhoito

Tavoitteet :
Kirurgia:
Opiskelija
- hankkii, käsittelee, arvioi, analysoi ja käyttää tietoa monipuolisesti tavallisimmista kirurgian erikoisalan sairauksista ja niiden hoitomuodoista
- tietää tavallisimpien kirurgisten tautien yleisyyden eli uusien tapausten ilmaantumisen ja vallitsevuuden
- tietää tavallisimpien tautien geneettisen taustan ja tunnistaa genomitiedon vaikutukset sairauksien hoidossa
- tietää tavallisimpien tautien oireet
- tietää tavallisimpien tautien kliiniset, radiologiset ja kliinis-fysiologiset tutkimukset
- osaa määritellä tehtyjen tutkimusten löydökset suhteessa sairauden vaiheeseen
- tietää tavallisimpien tautien hoitomuodot, hoidon seuraukset ja osaa tunnistaa tilan poikkeamat
- tietää tavallisimpien tautien jatkohoidon, seurannan ja ennusteen
- ymmärtää, että hoitotyössä ja moniammatillisessa toiminnassa tarvitaan edellä kuvattua osaamista potilastyössä päivittäin
Anestesiologia:
Opiskelija
- ymmärtää kirurgisen potilaan hoitoketjun ja -polun lähetteestä hoidonjälkeiseen seurantaan
- tietää anestesiamuodon valinnassa tarpeelliset toimenpidettä edeltävät tutkimukset , niiden löydökset ja vaikutukset hoidon suunnittelussa
- tietää anestesian esilääkityksen lääkemuodot ja niiden vaikutukset
- tietää tavallisimmat anestesia-aineet, joita käytetään paikallispuudutuksessa, laajoissa puudutuksissa sekä yleisanestesian lääkkeet ja potilaan seurannan anestesian aikana ja sen jälkeen
- tietää tavallisimpien laajojen puudutusten perustekniikat (spinaali ja epiduraali)
- tietää leikkauksenjälkeisen kivun hoidonmetodit ja merkityksen
- tietää miten tulee toimia äkillisissä henkeä uhkaavissa tilanteissa kuten anafylaksia

Lisätietoja opiskelijoille

___________________________________________________________________

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun osaamisvaatimukset ja säteilysuojelukoulutuksen sisältö perustuvat STM:n asetukseen ionisoivasta säteilystä, liite 4 (säteilysuojelun peruskoulutus).
Sisältö:
- perusteet erilaisista kuvantamistutkimuksista, turvallisuudesta ja säteilysuojelusta
- perusteet säteilyfysiikasta ja säteilybiologiasta
- yleiset säteilysuojeluperiaatteet lääketieteellisessä altistuksessa
- työntekijöiden säteilysuojelu
- säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvä lainsäädäntö

Tavoitteet:
- tietää ja osaa selittää erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, turvallisuuden ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- tietää yleisellä tasolla lääketieteellisestä altistuksesta, työperäisestä altistuksesta sekä säteilyriskeistä
- tietää perusteet säteilyaltistuksen laadusta ja suuruudesta päivittäisessä työssä sekä säteilyriskeistä
- tietää yleiset säteilysuojeluperiaatteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- tietää työntekijän säteilysuojelun optimointiin tarkoitettuja menettelyjä
- tietää säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvän lainsäädännön sisällön sairaanhoitajan näkökulmasta

_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Sisältöalueet:
- kirurginen gastroenterologia
- ortopedia ja traumatologia
- urologia
- thorax- ja versuonikiruriga
-onkologinen kirurgia
-perusanestesiat
-puudutukset
-leikkauspotilaan kivunhoito

Ilmoittautumisaika

03.12.2022 - 08.01.2023

Ajoitus

02.01.2023 - 26.02.2023

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sairaanhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 40

Koulutus
  • Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Pirita Markkula
  • Anne-Marie Lehtonen
Vastuuhenkilö

Anne-Marie Lehtonen

Ryhmät
  • 22SH1A
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjalma 22SH1A

Tavoitteet (OJ)

Kirurgia
Opiskelija
- hankkii, käsittelee, arvioi, analysoi ja käyttää tietoa monipuolisesti tavallisimmista kirurgian erikoisalan sairauksista ja niiden hoitomuodoista
- tietää tavallisimpien kirurgisten tautien yleisyyden eli uusien tapausten ilmaantumisen ja vallitsevuuden
- tietää tavallisimpien tautien geneettisen taustan ja tunnistaa genomitiedon vaikutukset sairauksien hoidossa
- tietää tavallisimpien tautien oireet
- tietää tavallisimpien tautien kliiniset, radiologiset ja kliinis-fysiologiset tutkimukset
- osaa määritellä tehtyjen tutkimusten löydökset suhteessa sairauden vaiheeseen
- tietää tavallisimpien tautien hoitomuodot, hoidon seuraukset ja osaa tunnistaa tilan poikkeamat
- tietää tavallisimpien tautien jatkohoidon, seurannan ja ennusteen
- ymmärtää, että hoitotyössä ja moniammatillisessa toiminnassa tarvitaan edellä kuvattua osaamista potilastyössä päivittäin

Anestesiologia
Opiskelija
- ymmärtää kirurgisen potilaan hoitoketjun ja -polun lähetteestä hoidonjälkeiseen seurantaan
- tietää anestesiamuodon valinnassa tarpeelliset toimenpidettä edeltävät tutkimukset , niiden löydökset ja vaikutukset hoidon suunnittelussa
- tietää anestesian esilääkityksen lääkemuodot ja niiden vaikutukset
- tietää tavallisimmat anestesia-aineet, joita käytetään paikallispuudutuksessa, laajoissa puudutuksissa sekä yleisanestesian lääkkeet ja potilaan seurannan anestesian aikana ja sen jälkeen
- tietää tavallisimpien laajojen puudutusten perustekniikat (spinaali ja epiduraali)
- tietää leikkauksenjälkeisen kivun hoidonmetodit ja merkityksen
- tietää miten tulee toimia äkillisissä henkeä uhkaavissa tilanteissa kuten anafylaksia

Säteilysuojelu ja kuvantaminen
Opiskelija
- tietää ja osaa selittää erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, turvallisuuden ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- tietää yleisellä tasolla lääketieteellisestä altistuksesta, työperäisestä altistuksesta sekä säteilyriskeistä
- tietää perusteet säteilyaltistuksen laadusta ja suuruudesta päivittäisessä työssä sekä säteilyriskeistä
- tietää yleiset säteilysuojeluperiaatteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- tietää työntekijän suojelun optimointiin tarkoitettuja menettelyjä
- tietää säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvän lainsäädännön sisällön sairaanhoitajan näkökulmasta

Sisältö (OJ)

Kirurgia 1op
- Yleistä kirurgiasta ja yleiskirurgia
- Gastrokirurgia
- Syövän kirurginen hoito
- Ortopedia
- Traumatologia

Anestesia 0,5op
- anestesiamuodon valinnan pääperiaatteet, potilaan tutkiminen ja arviointi
- anestesian esilääkitys
- endokardiitin, postoperatiivisten infektioiden ja syvän laskimotukoksen ennaltaehkäisy¨
- puudutusten ja yleisanestesian lääkkeet, niiden indikaatiot, kontraindikaatiot ja sivuvaikutukset, jotka tulee huomioida anestesian aikana ja sen jälkeen
- postoperatiivinen kivun hoito, siinä käytettävät lääkeaineet, niiden käyttöaiheet, vasta-aiheet, sivuvaikutukset, jotka tulee ottaa huomioon anestesian aikana ja postoperatiivisessa hoidossa
- akuutit hätätilanteet, kuten anafylaksia

Säteilysuojelu 1op ja kuvantaminen 0,5 op
- perusteet erilaisista kuvantamistutkimuksista, turvallisuudesta ja säteilysuojelusta
- perusteet säteilyfysiikasta ja säteilybiologiasta
- yleiset säteilysuojeluperiaatteet lääketieteellisessä altistuksessa
- työntekijöiden säteilysuojelu
- säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvä lainsäädäntö

Esitietovaatimukset (OJ)

Ensimmäisen vuoden opinnoista 30 op suoritettuna, sisältäen opintojakson lääkehoito ja lääkelaskut.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Kirurgia ja anestesiologia
- osaa tunnistaa tavallisimpien kirurgisten tautien oireet
- nimeää tavallisimpien kirurgisten tautien tutkimukset ja niiden löydökset
- nimeää tavallisimpien kirurgisten tautien hoitomuodot ja seurannan
- nimeää tavallisimpien tautien geneettiset tekijät
- nimeää toimintatavat onnettomuustilanteessa
- tunnistaa anestesia-aineiden vaikutusmekanismit
- tunnistaa endokardiitti infektio- ja tromboosiprofylaksian mekanismit
- nimeää tärkeimmät farmakogeneettiset vaikutusmekanismit
- määrittelee tärkeimmät kirurgisten sairauksien aiheuttajat ja sairauksien ennaltaehkäisyn
- määrittelee syövän synnyn perusteet, syövän kasvun ja leviämisen periaatteet
- määrittelee syövän kirurgisen hoidon yleiset periaatteet

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Kirurgia ja anestesiologia
- selittää tavallisimpien kirurgisten tautien oireet ja osaa jäsentää niiden perusteella tavallisimpien kirurgisten tautien tutkimuksia ja vertailla niiden löydöksiä normaalitilanteeseen
- selittää tavallisimpien kirurgisten tautien hoidon hoitomuodot ja seurannan
- selittää tavallisimpien tautien geneettisten tekijöiden vaikutukset sairauden hoitoon
- selittää vammapotilaan hoitomenetelmät
- Jäsentää antimikrobilääkkeiden, anestesia-aineiden valinnan ja profylaksiassa käytettyjen lääkkeiden valintoja perustuen tietoihinsa farmakologiasta
- selittää syövän synnyn, kasvun ja leviämisen periaatteita suhteessa syövän hoidon yleisiin periaatteisiin ja hoitomuotoihin

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Kirurgia ja anestesiologia
- yleistää ja analysoi laaja-alaisesti tavallisimpienkirurgisten sairauksien oireita, osaa niiden perusteella nimetä tavallisimpien kirurgisten sairauksien tutkimuksia ja selittää niiden löydöksiä yhdistäen ne tavallisimpien sairauden hoidon hoitomuotoihin ja seurantaan moniammatillisessa työyhteisössä
- yhdisää ammatilliseen kontekstiin tietojaan farmakologiasta, lääkkeiden vaikutusmekanismeista
- analysoi ja perustelee lääkkeiden vaikutusmekanismeja ja hoidon valinnan periaatteita kirurgisten sairauksien hoidossa ja anestesiologiassa
- yhdistää farmakologian tietojaan ammatilliseen kontekstiin tietojaan hoidon valinnan kriteereihin ja farmakogenetiikassa lääkehoidon seurannan tarpeeseen
- analysoi ja yleistää tautien tärkeimmät syyt, ennaltaehkäisyn, oireet, tutkimukset ja niiden löydökset suhteessa hoidon vaiheeseen

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Säteilysuojelu ja kuvantaminen
Hyväksytty
Opiskelija osaa selittää
- erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, niihin liittyvän turvallisen työskentelyn ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- lääketieteellisen altistuksen ja työperäisen altistuksen perusteet
- säteilyaltistuksen laatuun, määrään ja suuruuteen liittyvät perusteet
- säteilysuojeluperusteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- säteilyn käyttöön liittyvän lainsäädännön

Hylätty
Opiskelija ei osaa selittää
- erilaisten kuvantamistutkimusten perusteita, niihin liittyviä turvallisuuteen liittyviä asioita tai säteilysuojelua sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- lääketieteellisen altistuksen ja työperäisen altistuksen perusteita
- säteilyaltistuksen laatuun, määrään tai suuruuteen liittyviä asioita
- säteilysuojeluperiaatteita tai ei osaa soveltaa niitä käytännössä
- säteilyn käyttöön liittyvän lainsäädännön keskeisintä sisältöä sairaanhoitajan työn näkökulmasta

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelusta ja kuvantamisesta (1,5 op) tentti. Arviointi hyväksytty-hylätty (70% läpipääsyraja). Tentti järjestetään TUNI EXAMissa viikolla 6
Uusinta 1: TUNI EXAMissa (3 vrk)
Uusinta 2: TUNI EXAMissa (3vrk)
_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Tentit järjestetään Tuni EXAMissa. Löytyy toteutusnumerolla 7K00FN19-3010, Kirurgia ja anestesiologia
Lukisetelitentit EXAMissa.
Varsinainen tentti viikot 9-10
1 uusintatentti viikot 13-15
2. uusintatentti viikot 18-20

Korotustentti eli hyväksytyn kokonaisarvosanan korottamisen mahdollisuus toteutetaan EXAMissa (tarkka aikataulu selviää lähempänä). Korotustentissä tentitään kaikki opintojakson osat. Halukkuudesta osallistua korotustenttiin tulee sopia erikseen opettajan kanssa sähköpostitse.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun ja kuvantamisen osuudesta on läpäistävä tentissä 70%.
Arviointi Hyväksytty/Hylätty.
_________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Koe, jossa on monivalintakysymyksiä sekä kirurgian että anestesiologian osioista. Läpipääsyn raja on 70% yhteispistemäärästä.

0 - 42

Koulutus
  • Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Pirita Markkula
  • Anne-Marie Lehtonen
Vastuuhenkilö

Anne-Marie Lehtonen

Ryhmät
  • 22SH1B
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjalma 22SH1B

Tentit järjestetään Tuni EXAMissa. Löytyy toteutusnumerolla 7K00FN19-3011, Kirurgia ja anestesiologia
Lukisetelitentit EXAMissa.
Varsinainen tentti viikot 9-10
1 uusintatentti viikot 15-17
2. uusintatentti viikot 18-20

Korotustentti eli hyväksytyn kokonaisarvosanan korottamisen mahdollisuus toteutetaan EXAMissa (tarkka aikataulu selviää myöhemmin). Korotustentissä tentitään kaikki opintojakson osat. Halukkuudesta osallistua korotustenttiin tulee sopia erikseen vastuuopettajan kanssa sähköpostitse.

02.01.2023 - 12.03.2023

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sairaanhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 45

Koulutus
  • Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Heli Hilander
  • Anne-Marie Lehtonen
  • Anna-Riikka Keihäs
Vastuuhenkilö

Anne-Marie Lehtonen

Ryhmät
  • 22SH1C
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjalma 22SH1C

Säteilysuojelusta ja kuvantamisesta (1,5 op) tentti. Arviointi hyväksytty-hylätty (70% läpipääsyraja). Tentti järjestetään TUNI EXAMissa vk 6: 06.02- 13.02.2023
Uusinta 1: TUNI EXAMissa vk 10 06.03-13.03.2023
Uusinta 2: TUNI EXAMissa vk 14/15
_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Tentit järjestetään Tuni EXAMissa. Löytyy toteutusnumerolla 7K00FN19-3012, Kirurgia ja anestesiologia
Lukisetelitentit EXAMissa.
Varsinainen tentti viikot 9-10
1 uusintatentti viikot 15-17
2. uusintatentti viikot 19-21

  • 22ASH1

Säteilysuojelusta ja kuvantamisesta (1,5 op) tentti. Arviointi hyväksytty-hylätty (70% läpipääsyraja). Tentti järjestetään TUNI EXAMissa
Uusinta 1: TUNI EXAMissa (3 vrk)
Uusinta 2: TUNI EXAMissa (3vrk)
_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Tentit järjestetään Tuni EXAMissa. Löytyy toteutusnumerolla 7K00FN19-3013, Kirurgia ja anestesiologia
Lukisetelitentit EXAMissa.
Varsinainen tentti viikot 9-10
1 uusintatentti viikolla 13-15
2. uusintatentti viikolla 17-19

02.06.2022 - 16.10.2022

Ajoitus

24.10.2022 - 25.12.2022

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sairaanhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 52

Koulutus
  • Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Anne-Marie Lehtonen
  • Anna-Riikka Keihäs
Vastuuhenkilö

Anne-Marie Lehtonen

Ryhmät
  • 21SH2D
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma 21SH2D

Kirurgian ja anestesiologian orientaatio etänä, Teams-linkki:

Microsoft Teams -kokous
Liity tietokoneella tai mobiilisovelluksella
Liity kokoukseen napsauttamalla tästä
Kokoustunnus: 333 536 341 070
Tunnuskoodi: j9Zsfk
Download Teams | Join on the web
Tai liity soittamalla (vain ääni)
+358 9 85626373,,935096373# Finland, Helsinki
Puhelinneuvottelun tunnus: 935 096 373#
Etsi paikallinen numero | Palauta PIN-koodi
Lisätietoja | Kokousasetukset

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelusta ja kuvantamisesta (1,5 op) tentti. Arviointi hyväksytty-hylätty (70% läpipääsyraja). Tentit järjestetään Moodlessa erikseen sovittuina ajankohtina.
_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Tentit järjestetään Tuni EXAMESSA.
Lukisetelitentit examissa.
Varsinainen tentti viikot 46-47
1 uusintatentti viikot 49-50
2. uusintatentti viikot 2-3

Korotustentti eli hyväksytyn kokonaisarvosanan korottamisen mahdollisuus toteutetaan syksyllä 2022 EXAMissa (tarkka aikataulu selviää lähempänä). Korotustentissä tentitään kaikki opintojakson osat. Halukkuudesta osallistua korotustenttiin tulee sopia erikseen opettajan kanssa sähköpostitse.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun ja kuvantamisen osuudesta on läpäistävä tentissä 70%.
Arviointi Hyväksytty/Hylätty.
_________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Koe, jossa on monivalintakysymyksiä. Sekä kirurgian että anestesiologian osio tulee suorittaa hyväksytysti kokeessa. Molemmat osiot uusitaan, mikäli toisen osion pistemäärä jää alle hyväksytyn rajan.
- tasolla 1 saavuttaa 50–59% tentin maksimipistemäärästä
- tasolla 2 saavuttaa 60–69% tentin maksimipistemäärästä
- tasolla 3 saavuttaa 70–79% tentin maksimipistemäärästä
- tasolla 4 saavuttaa 80–89% tentin maksimipistemäärästä
- tasolla 5 saavuttaa 90–100% tentin kokonaispistemäärästä

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Kontaktiopetus etänä/lähinä, verkkokurssi, itsenäinen työskentely.

Kirurgia ja anestesiologia
Verkkoluennot ja muu materiaali opiskellaan itsenäisesti Moodlessa. Verkkokurssi: 7K00FN19 Kirurgia ja anestesiologia, verkkototeutus. Kurssiavain s2022

Oppimateriaalit

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun ja kuvantamistutkimusten materiaaleina soveltuvin osin säteilylainsäädäntö, Säteilyturvakeskuksen määräykset (S-sarja), luennot, Oikeutus säteilylle altistavissa tutkimuksissa -opas lähettävälle lääkärille. Verkkomateriaali.
_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Verkkoluennot
Kirjallisuus soveltuvin osin:
- Hammar Anne-Marja: Kirurgian perusteet, WSOY, 2011
Terveysportti: Oppiportti - oppikirjat, Käypä hoito -suositukset
- Niemi-Murola, L: Anestesiologian ja tehohoidon perusteet, Duodecim (luettavissa Terveysportissa)

Sisällön jaksotus

___________________________________________________________________

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun osaamisvaatimukset ja säteilysuojelukoulutuksen sisältö perustuvat STM:n asetukseen ionisoivasta säteilystä, liite 4 (säteilysuojelun peruskoulutus).
Sisältö:
- perusteet erilaisista kuvantamistutkimuksista, turvallisuudesta ja säteilysuojelusta
- perusteet säteilyfysiikasta ja säteilybiologiasta
- yleiset säteilysuojeluperiaatteet lääketieteellisessä altistuksessa
- työntekijöiden säteilysuojelu
- säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvä lainsäädäntö

Tavoitteet:
- tietää ja osaa selittää erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, turvallisuuden ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- tietää yleisellä tasolla lääketieteellisestä altistuksesta, työperäisestä altistuksesta sekä säteilyriskeistä
- tietää perusteet säteilyaltistuksen laadusta ja suuruudesta päivittäisessä työssä sekä säteilyriskeistä
- tietää yleiset säteilysuojeluperiaatteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- tietää työntekijän säteilysuojelun optimointiin tarkoitettuja menettelyjä
- tietää säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvän lainsäädännön sisällön sairaanhoitajan näkökulmasta

_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Sisältöalueet:
- kirurginen gastroenterologia
- ortopedia ja traumatologia
- urologia
- thorax- ja versuonikiruriga
-onkologinen kirurgia
-perusanestesiat
-puudutukset
-leikkauspotilaan kivunhoito
Tavoitteet:
Kirurgia
Opiskelija
- hankkii, käsittelee, arvioi, analysoi ja käyttää tietoa monipuolisesti tavallisimmista kirurgian erikoisalan sairauksista ja niiden hoitomuodoista
- tietää tavallisimpien kirurgisten tautien yleisyyden eli uusien tapausten ilmaantumisen ja vallitsevuuden
- tietää tavallisimpien tautien geneettisen taustan ja tunnistaa genomitiedon vaikutukset sairauksien hoidossa
- tietää tavallisimpien tautien oireet
- tietää tavallisimpien tautien kliiniset, radiologiset ja kliinis-fysiologiset tutkimukset
- osaa määritellä tehtyjen tutkimusten löydökset suhteessa sairauden vaiheeseen
- tietää tavallisimpien tautien hoitomuodot, hoidon seuraukset ja osaa tunnistaa tilan poikkeamat
- tietää tavallisimpien tautien jatkohoidon, seurannan ja ennusteen
- ymmärtää, että hoitotyössä ja moniammatillisessa toiminnassa tarvitaan edellä kuvattua osaamista potilastyössä päivittäin

Anestesiologia
Opiskelija
- ymmärtää kirurgisen potilaan hoitoketjun ja -polun lähetteestä hoidonjälkeiseen seurantaan
- tietää anestesiamuodon valinnassa tarpeelliset toimenpidettä edeltävät tutkimukset , niiden löydökset ja vaikutukset hoidon suunnittelussa
- tietää anestesian esilääkityksen lääkemuodot ja niiden vaikutukset
- tietää tavallisimmat anestesia-aineet, joita käytetään paikallispuudutuksessa, laajoissa puudutuksissa sekä yleisanestesian lääkkeet ja potilaan seurannan anestesian aikana ja sen jälkeen
- tietää tavallisimpien laajojen puudutusten perustekniikat (spinaali ja epiduraali)
- tietää leikkauksenjälkeisen kivun hoidonmetodit ja merkityksen
- tietää miten tulee toimia äkillisissä henkeä uhkaavissa tilanteissa kuten anafylaksia

Lisätietoja opiskelijoille

___________________________________________________________________

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun osaamisvaatimukset ja säteilysuojelukoulutuksen sisältö perustuvat STM:n asetukseen ionisoivasta säteilystä, liite 4 (säteilysuojelun peruskoulutus).
Sisältö:
- perusteet erilaisista kuvantamistutkimuksista, turvallisuudesta ja säteilysuojelusta
- perusteet säteilyfysiikasta ja säteilybiologiasta
- yleiset säteilysuojeluperiaatteet lääketieteellisessä altistuksessa
- työntekijöiden säteilysuojelu
- säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvä lainsäädäntö

Tavoitteet:
- tietää ja osaa selittää erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, turvallisuuden ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- tietää yleisellä tasolla lääketieteellisestä altistuksesta, työperäisestä altistuksesta sekä säteilyriskeistä
- tietää perusteet säteilyaltistuksen laadusta ja suuruudesta päivittäisessä työssä sekä säteilyriskeistä
- tietää yleiset säteilysuojeluperiaatteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- tietää työntekijän säteilysuojelun optimointiin tarkoitettuja menettelyjä
- tietää säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvän lainsäädännön sisällön sairaanhoitajan näkökulmasta

_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Sisältöalueet:
- kirurginen gastroenterologia
- ortopedia ja traumatologia
- urologia
- thorax- ja versuonikiruriga
-onkologinen kirurgia
-perusanestesiat
-puudutukset
-leikkauspotilaan kivunhoito

Ilmoittautumisaika

02.06.2022 - 02.10.2022

Ajoitus

03.10.2022 - 25.12.2022

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Ensihoitaja, kätilö ja terveydenhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 39

Koulutus
  • Ensihoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Pirita Markkula
  • Anne-Marie Lehtonen
Vastuuhenkilö

Anne-Marie Lehtonen

Ryhmät
  • 21EH
    Ensihoitajan tutkinto-ohjelma 21EH

Tavoitteet (OJ)

Kirurgia
Opiskelija
- hankkii, käsittelee, arvioi, analysoi ja käyttää tietoa monipuolisesti tavallisimmista kirurgian erikoisalan sairauksista ja niiden hoitomuodoista
- tietää tavallisimpien kirurgisten tautien yleisyyden eli uusien tapausten ilmaantumisen ja vallitsevuuden
- tietää tavallisimpien tautien geneettisen taustan ja tunnistaa genomitiedon vaikutukset sairauksien hoidossa
- tietää tavallisimpien tautien oireet
- tietää tavallisimpien tautien kliiniset, radiologiset ja kliinis-fysiologiset tutkimukset
- osaa määritellä tehtyjen tutkimusten löydökset suhteessa sairauden vaiheeseen
- tietää tavallisimpien tautien hoitomuodot, hoidon seuraukset ja osaa tunnistaa tilan poikkeamat
- tietää tavallisimpien tautien jatkohoidon, seurannan ja ennusteen
- ymmärtää, että hoitotyössä ja moniammatillisessa toiminnassa tarvitaan edellä kuvattua osaamista potilastyössä päivittäin

Anestesiologia
Opiskelija
- ymmärtää kirurgisen potilaan hoitoketjun ja -polun lähetteestä hoidonjälkeiseen seurantaan
- tietää anestesiamuodon valinnassa tarpeelliset toimenpidettä edeltävät tutkimukset , niiden löydökset ja vaikutukset hoidon suunnittelussa
- tietää anestesian esilääkityksen lääkemuodot ja niiden vaikutukset
- tietää tavallisimmat anestesia-aineet, joita käytetään paikallispuudutuksessa, laajoissa puudutuksissa sekä yleisanestesian lääkkeet ja potilaan seurannan anestesian aikana ja sen jälkeen
- tietää tavallisimpien laajojen puudutusten perustekniikat (spinaali ja epiduraali)
- tietää leikkauksenjälkeisen kivun hoidonmetodit ja merkityksen
- tietää miten tulee toimia äkillisissä henkeä uhkaavissa tilanteissa kuten anafylaksia

Säteilysuojelu ja kuvantaminen
Opiskelija
- tietää ja osaa selittää erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, turvallisuuden ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- tietää yleisellä tasolla lääketieteellisestä altistuksesta, työperäisestä altistuksesta sekä säteilyriskeistä
- tietää perusteet säteilyaltistuksen laadusta ja suuruudesta päivittäisessä työssä sekä säteilyriskeistä
- tietää yleiset säteilysuojeluperiaatteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- tietää työntekijän suojelun optimointiin tarkoitettuja menettelyjä
- tietää säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvän lainsäädännön sisällön sairaanhoitajan näkökulmasta

Sisältö (OJ)

Kirurgia 1op
- Yleistä kirurgiasta ja yleiskirurgia
- Gastrokirurgia
- Syövän kirurginen hoito
- Ortopedia
- Traumatologia

Anestesia 0,5op
- anestesiamuodon valinnan pääperiaatteet, potilaan tutkiminen ja arviointi
- anestesian esilääkitys
- endokardiitin, postoperatiivisten infektioiden ja syvän laskimotukoksen ennaltaehkäisy¨
- puudutusten ja yleisanestesian lääkkeet, niiden indikaatiot, kontraindikaatiot ja sivuvaikutukset, jotka tulee huomioida anestesian aikana ja sen jälkeen
- postoperatiivinen kivun hoito, siinä käytettävät lääkeaineet, niiden käyttöaiheet, vasta-aiheet, sivuvaikutukset, jotka tulee ottaa huomioon anestesian aikana ja postoperatiivisessa hoidossa
- akuutit hätätilanteet, kuten anafylaksia

Säteilysuojelu 1op ja kuvantaminen 0,5 op
- perusteet erilaisista kuvantamistutkimuksista, turvallisuudesta ja säteilysuojelusta
- perusteet säteilyfysiikasta ja säteilybiologiasta
- yleiset säteilysuojeluperiaatteet lääketieteellisessä altistuksessa
- työntekijöiden säteilysuojelu
- säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvä lainsäädäntö

Esitietovaatimukset (OJ)

Ensimmäisen vuoden opinnoista 30 op suoritettuna, sisältäen opintojakson lääkehoito ja lääkelaskut.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Kirurgia ja anestesiologia
- osaa tunnistaa tavallisimpien kirurgisten tautien oireet
- nimeää tavallisimpien kirurgisten tautien tutkimukset ja niiden löydökset
- nimeää tavallisimpien kirurgisten tautien hoitomuodot ja seurannan
- nimeää tavallisimpien tautien geneettiset tekijät
- nimeää toimintatavat onnettomuustilanteessa
- tunnistaa anestesia-aineiden vaikutusmekanismit
- tunnistaa endokardiitti infektio- ja tromboosiprofylaksian mekanismit
- nimeää tärkeimmät farmakogeneettiset vaikutusmekanismit
- määrittelee tärkeimmät kirurgisten sairauksien aiheuttajat ja sairauksien ennaltaehkäisyn
- määrittelee syövän synnyn perusteet, syövän kasvun ja leviämisen periaatteet
- määrittelee syövän kirurgisen hoidon yleiset periaatteet

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Kirurgia ja anestesiologia
- selittää tavallisimpien kirurgisten tautien oireet ja osaa jäsentää niiden perusteella tavallisimpien kirurgisten tautien tutkimuksia ja vertailla niiden löydöksiä normaalitilanteeseen
- selittää tavallisimpien kirurgisten tautien hoidon hoitomuodot ja seurannan
- selittää tavallisimpien tautien geneettisten tekijöiden vaikutukset sairauden hoitoon
- selittää vammapotilaan hoitomenetelmät
- Jäsentää antimikrobilääkkeiden, anestesia-aineiden valinnan ja profylaksiassa käytettyjen lääkkeiden valintoja perustuen tietoihinsa farmakologiasta
- selittää syövän synnyn, kasvun ja leviämisen periaatteita suhteessa syövän hoidon yleisiin periaatteisiin ja hoitomuotoihin

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Kirurgia ja anestesiologia
- yleistää ja analysoi laaja-alaisesti tavallisimpienkirurgisten sairauksien oireita, osaa niiden perusteella nimetä tavallisimpien kirurgisten sairauksien tutkimuksia ja selittää niiden löydöksiä yhdistäen ne tavallisimpien sairauden hoidon hoitomuotoihin ja seurantaan moniammatillisessa työyhteisössä
- yhdisää ammatilliseen kontekstiin tietojaan farmakologiasta, lääkkeiden vaikutusmekanismeista
- analysoi ja perustelee lääkkeiden vaikutusmekanismeja ja hoidon valinnan periaatteita kirurgisten sairauksien hoidossa ja anestesiologiassa
- yhdistää farmakologian tietojaan ammatilliseen kontekstiin tietojaan hoidon valinnan kriteereihin ja farmakogenetiikassa lääkehoidon seurannan tarpeeseen
- analysoi ja yleistää tautien tärkeimmät syyt, ennaltaehkäisyn, oireet, tutkimukset ja niiden löydökset suhteessa hoidon vaiheeseen

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Säteilysuojelu ja kuvantaminen
Hyväksytty
Opiskelija osaa selittää
- erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, niihin liittyvän turvallisen työskentelyn ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- lääketieteellisen altistuksen ja työperäisen altistuksen perusteet
- säteilyaltistuksen laatuun, määrään ja suuruuteen liittyvät perusteet
- säteilysuojeluperusteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- säteilyn käyttöön liittyvän lainsäädännön

Hylätty
Opiskelija ei osaa selittää
- erilaisten kuvantamistutkimusten perusteita, niihin liittyviä turvallisuuteen liittyviä asioita tai säteilysuojelua sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- lääketieteellisen altistuksen ja työperäisen altistuksen perusteita
- säteilyaltistuksen laatuun, määrään tai suuruuteen liittyviä asioita
- säteilysuojeluperiaatteita tai ei osaa soveltaa niitä käytännössä
- säteilyn käyttöön liittyvän lainsäädännön keskeisintä sisältöä sairaanhoitajan työn näkökulmasta

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelusta ja kuvantamisesta (1,5 op) tentti. Arviointi hyväksytty-hylätty (70% läpipääsyraja). Tentti järjestetään TUNI EXAMissa viikolla
Uusinta 1: TUNI EXAMissa (3 vrk)
Uusinta 2: TUNI EXAMissa (3vrk)
_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Tentit järjestetään Tuni EXAMissa. Löytyy toteutusnumerolla 7K00FN19-3006, Kirurgia ja anestesiologia
Lukisetelitentit EXAMissa.
Varsinainen tentti viikot 44-45
1 uusintatentti viikko 47-48
2. uusintatentti viikko 50-51

Korotustentti eli hyväksytyn kokonaisarvosanan korottamisen mahdollisuus toteutetaan syksyllä 2022 EXAMissa (tarkka aikataulu selviää lähempänä). Korotustentissä tentitään kaikki opintojakson osat. Halukkuudesta osallistua korotustenttiin tulee sopia erikseen opettajan kanssa sähköpostitse.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun ja kuvantamisen osuudesta on läpäistävä tentissä 70%.
Arviointi Hyväksytty/Hylätty.
_________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Koe, jossa on monivalintakysymyksiä. Sekä kirurgian että anestesiologian osio tulee suorittaa hyväksytysti kokeessa. Molemmat osiot uusitaan, mikäli toisen osion pistemäärä jää alle hyväksytyn rajan.
- tasolla 1 saavuttaa 50–59% tentin maksimipistemäärästä
- tasolla 2 saavuttaa 60–69% tentin maksimipistemäärästä
- tasolla 3 saavuttaa 70–79% tentin maksimipistemäärästä
- tasolla 4 saavuttaa 80–89% tentin maksimipistemäärästä
- tasolla 5 saavuttaa 90–100% tentin kokonaispistemäärästä

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Kontaktiopetus etänä/lähinä, verkkokurssi, itsenäinen työskentely.

Kirurgia ja anestesiologia
Verkkoluennot ja muu materiaali opiskellaan itsenäisesti Moodlessa. Verkkokurssi: 7K00FN19 Kirurgia ja anestesiologia, verkkototeutus. Kurssiavain s2022

Orientaatio etänä:
https://teams.microsoft.com/l/meetup-join/19%3ameeting_MGNjMDMzM2EtNDY3NS00NmM0LWIwYmMtMTc0MDI0ODJlNzEz%40thread.v2/0?context=%7b%22Tid%22%3a%22fa6944af-cc7c-4cd8-9154-c01132798910%22%2c%22Oid%22%3a%22e9e8c1f6-f9a8-41da-9a83-555a04dc501d%22%7d
Kokoustunnus: 395 186 060 06

Oppimateriaalit

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun ja kuvantamistutkimusten materiaaleina soveltuvin osin säteilylainsäädäntö, Säteilyturvakeskuksen määräykset (S-sarja), luennot, Oikeutus säteilylle altistavissa tutkimuksissa -opas lähettävälle lääkärille. Verkkomateriaali.
_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Verkkoluennot
Kirjallisuus soveltuvin osin:
- Hammar Anne-Marja: Kirurgian perusteet, WSOY, 2011
Terveysportti: Oppiportti - oppikirjat, Käypä hoito -suositukset
- Niemi-Murola, L: Anestesiologian ja tehohoidon perusteet, Duodecim (luettavissa Terveysportissa)

Sisällön jaksotus

___________________________________________________________________

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun osaamisvaatimukset ja säteilysuojelukoulutuksen sisältö perustuvat STM:n asetukseen ionisoivasta säteilystä, liite 4 (säteilysuojelun peruskoulutus).
Sisältö:
- perusteet erilaisista kuvantamistutkimuksista, turvallisuudesta ja säteilysuojelusta
- perusteet säteilyfysiikasta ja säteilybiologiasta
- yleiset säteilysuojeluperiaatteet lääketieteellisessä altistuksessa
- työntekijöiden säteilysuojelu
- säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvä lainsäädäntö

Tavoitteet:
- tietää ja osaa selittää erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, turvallisuuden ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- tietää yleisellä tasolla lääketieteellisestä altistuksesta, työperäisestä altistuksesta sekä säteilyriskeistä
- tietää perusteet säteilyaltistuksen laadusta ja suuruudesta päivittäisessä työssä sekä säteilyriskeistä
- tietää yleiset säteilysuojeluperiaatteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- tietää työntekijän säteilysuojelun optimointiin tarkoitettuja menettelyjä
- tietää säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvän lainsäädännön sisällön sairaanhoitajan näkökulmasta

_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Sisältöalueet:
- kirurginen gastroenterologia
- ortopedia ja traumatologia
- urologia
- thorax- ja versuonikiruriga
-onkologinen kirurgia
-perusanestesiat
-puudutukset
-leikkauspotilaan kivunhoito

Tavoitteet :
Kirurgia:
Opiskelija
- hankkii, käsittelee, arvioi, analysoi ja käyttää tietoa monipuolisesti tavallisimmista kirurgian erikoisalan sairauksista ja niiden hoitomuodoista
- tietää tavallisimpien kirurgisten tautien yleisyyden eli uusien tapausten ilmaantumisen ja vallitsevuuden
- tietää tavallisimpien tautien geneettisen taustan ja tunnistaa genomitiedon vaikutukset sairauksien hoidossa
- tietää tavallisimpien tautien oireet
- tietää tavallisimpien tautien kliiniset, radiologiset ja kliinis-fysiologiset tutkimukset
- osaa määritellä tehtyjen tutkimusten löydökset suhteessa sairauden vaiheeseen
- tietää tavallisimpien tautien hoitomuodot, hoidon seuraukset ja osaa tunnistaa tilan poikkeamat
- tietää tavallisimpien tautien jatkohoidon, seurannan ja ennusteen
- ymmärtää, että hoitotyössä ja moniammatillisessa toiminnassa tarvitaan edellä kuvattua osaamista potilastyössä päivittäin
Anestesiologia:
Opiskelija
- ymmärtää kirurgisen potilaan hoitoketjun ja -polun lähetteestä hoidonjälkeiseen seurantaan
- tietää anestesiamuodon valinnassa tarpeelliset toimenpidettä edeltävät tutkimukset , niiden löydökset ja vaikutukset hoidon suunnittelussa
- tietää anestesian esilääkityksen lääkemuodot ja niiden vaikutukset
- tietää tavallisimmat anestesia-aineet, joita käytetään paikallispuudutuksessa, laajoissa puudutuksissa sekä yleisanestesian lääkkeet ja potilaan seurannan anestesian aikana ja sen jälkeen
- tietää tavallisimpien laajojen puudutusten perustekniikat (spinaali ja epiduraali)
- tietää leikkauksenjälkeisen kivun hoidonmetodit ja merkityksen
- tietää miten tulee toimia äkillisissä henkeä uhkaavissa tilanteissa kuten anafylaksia

Lisätietoja opiskelijoille

___________________________________________________________________

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun osaamisvaatimukset ja säteilysuojelukoulutuksen sisältö perustuvat STM:n asetukseen ionisoivasta säteilystä, liite 4 (säteilysuojelun peruskoulutus).
Sisältö:
- perusteet erilaisista kuvantamistutkimuksista, turvallisuudesta ja säteilysuojelusta
- perusteet säteilyfysiikasta ja säteilybiologiasta
- yleiset säteilysuojeluperiaatteet lääketieteellisessä altistuksessa
- työntekijöiden säteilysuojelu
- säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvä lainsäädäntö

Tavoitteet:
- tietää ja osaa selittää erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, turvallisuuden ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- tietää yleisellä tasolla lääketieteellisestä altistuksesta, työperäisestä altistuksesta sekä säteilyriskeistä
- tietää perusteet säteilyaltistuksen laadusta ja suuruudesta päivittäisessä työssä sekä säteilyriskeistä
- tietää yleiset säteilysuojeluperiaatteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- tietää työntekijän säteilysuojelun optimointiin tarkoitettuja menettelyjä
- tietää säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvän lainsäädännön sisällön sairaanhoitajan näkökulmasta

_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Sisältöalueet:
- kirurginen gastroenterologia
- ortopedia ja traumatologia
- urologia
- thorax- ja versuonikiruriga
-onkologinen kirurgia
-perusanestesiat
-puudutukset
-leikkauspotilaan kivunhoito

Ilmoittautumisaika

02.06.2022 - 08.08.2022

Ajoitus

08.08.2022 - 16.10.2022

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sairaanhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 52

Koulutus
  • Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Anne-Marie Lehtonen
  • Anna-Riikka Keihäs
Vastuuhenkilö

Anne-Marie Lehtonen

Ryhmät
  • 21SH2A
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma 21SH2A

Tavoitteet (OJ)

Kirurgia
Opiskelija
- hankkii, käsittelee, arvioi, analysoi ja käyttää tietoa monipuolisesti tavallisimmista kirurgian erikoisalan sairauksista ja niiden hoitomuodoista
- tietää tavallisimpien kirurgisten tautien yleisyyden eli uusien tapausten ilmaantumisen ja vallitsevuuden
- tietää tavallisimpien tautien geneettisen taustan ja tunnistaa genomitiedon vaikutukset sairauksien hoidossa
- tietää tavallisimpien tautien oireet
- tietää tavallisimpien tautien kliiniset, radiologiset ja kliinis-fysiologiset tutkimukset
- osaa määritellä tehtyjen tutkimusten löydökset suhteessa sairauden vaiheeseen
- tietää tavallisimpien tautien hoitomuodot, hoidon seuraukset ja osaa tunnistaa tilan poikkeamat
- tietää tavallisimpien tautien jatkohoidon, seurannan ja ennusteen
- ymmärtää, että hoitotyössä ja moniammatillisessa toiminnassa tarvitaan edellä kuvattua osaamista potilastyössä päivittäin

Anestesiologia
Opiskelija
- ymmärtää kirurgisen potilaan hoitoketjun ja -polun lähetteestä hoidonjälkeiseen seurantaan
- tietää anestesiamuodon valinnassa tarpeelliset toimenpidettä edeltävät tutkimukset , niiden löydökset ja vaikutukset hoidon suunnittelussa
- tietää anestesian esilääkityksen lääkemuodot ja niiden vaikutukset
- tietää tavallisimmat anestesia-aineet, joita käytetään paikallispuudutuksessa, laajoissa puudutuksissa sekä yleisanestesian lääkkeet ja potilaan seurannan anestesian aikana ja sen jälkeen
- tietää tavallisimpien laajojen puudutusten perustekniikat (spinaali ja epiduraali)
- tietää leikkauksenjälkeisen kivun hoidonmetodit ja merkityksen
- tietää miten tulee toimia äkillisissä henkeä uhkaavissa tilanteissa kuten anafylaksia

Säteilysuojelu ja kuvantaminen
Opiskelija
- tietää ja osaa selittää erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, turvallisuuden ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- tietää yleisellä tasolla lääketieteellisestä altistuksesta, työperäisestä altistuksesta sekä säteilyriskeistä
- tietää perusteet säteilyaltistuksen laadusta ja suuruudesta päivittäisessä työssä sekä säteilyriskeistä
- tietää yleiset säteilysuojeluperiaatteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- tietää työntekijän suojelun optimointiin tarkoitettuja menettelyjä
- tietää säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvän lainsäädännön sisällön sairaanhoitajan näkökulmasta

Sisältö (OJ)

Kirurgia 1op
- Yleistä kirurgiasta ja yleiskirurgia
- Gastrokirurgia
- Syövän kirurginen hoito
- Ortopedia
- Traumatologia

Anestesia 0,5op
- anestesiamuodon valinnan pääperiaatteet, potilaan tutkiminen ja arviointi
- anestesian esilääkitys
- endokardiitin, postoperatiivisten infektioiden ja syvän laskimotukoksen ennaltaehkäisy¨
- puudutusten ja yleisanestesian lääkkeet, niiden indikaatiot, kontraindikaatiot ja sivuvaikutukset, jotka tulee huomioida anestesian aikana ja sen jälkeen
- postoperatiivinen kivun hoito, siinä käytettävät lääkeaineet, niiden käyttöaiheet, vasta-aiheet, sivuvaikutukset, jotka tulee ottaa huomioon anestesian aikana ja postoperatiivisessa hoidossa
- akuutit hätätilanteet, kuten anafylaksia

Säteilysuojelu 1op ja kuvantaminen 0,5 op
- perusteet erilaisista kuvantamistutkimuksista, turvallisuudesta ja säteilysuojelusta
- perusteet säteilyfysiikasta ja säteilybiologiasta
- yleiset säteilysuojeluperiaatteet lääketieteellisessä altistuksessa
- työntekijöiden säteilysuojelu
- säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvä lainsäädäntö

Esitietovaatimukset (OJ)

Ensimmäisen vuoden opinnoista 30 op suoritettuna, sisältäen opintojakson lääkehoito ja lääkelaskut.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Kirurgia ja anestesiologia
- osaa tunnistaa tavallisimpien kirurgisten tautien oireet
- nimeää tavallisimpien kirurgisten tautien tutkimukset ja niiden löydökset
- nimeää tavallisimpien kirurgisten tautien hoitomuodot ja seurannan
- nimeää tavallisimpien tautien geneettiset tekijät
- nimeää toimintatavat onnettomuustilanteessa
- tunnistaa anestesia-aineiden vaikutusmekanismit
- tunnistaa endokardiitti infektio- ja tromboosiprofylaksian mekanismit
- nimeää tärkeimmät farmakogeneettiset vaikutusmekanismit
- määrittelee tärkeimmät kirurgisten sairauksien aiheuttajat ja sairauksien ennaltaehkäisyn
- määrittelee syövän synnyn perusteet, syövän kasvun ja leviämisen periaatteet
- määrittelee syövän kirurgisen hoidon yleiset periaatteet

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Kirurgia ja anestesiologia
- selittää tavallisimpien kirurgisten tautien oireet ja osaa jäsentää niiden perusteella tavallisimpien kirurgisten tautien tutkimuksia ja vertailla niiden löydöksiä normaalitilanteeseen
- selittää tavallisimpien kirurgisten tautien hoidon hoitomuodot ja seurannan
- selittää tavallisimpien tautien geneettisten tekijöiden vaikutukset sairauden hoitoon
- selittää vammapotilaan hoitomenetelmät
- Jäsentää antimikrobilääkkeiden, anestesia-aineiden valinnan ja profylaksiassa käytettyjen lääkkeiden valintoja perustuen tietoihinsa farmakologiasta
- selittää syövän synnyn, kasvun ja leviämisen periaatteita suhteessa syövän hoidon yleisiin periaatteisiin ja hoitomuotoihin

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Kirurgia ja anestesiologia
- yleistää ja analysoi laaja-alaisesti tavallisimpienkirurgisten sairauksien oireita, osaa niiden perusteella nimetä tavallisimpien kirurgisten sairauksien tutkimuksia ja selittää niiden löydöksiä yhdistäen ne tavallisimpien sairauden hoidon hoitomuotoihin ja seurantaan moniammatillisessa työyhteisössä
- yhdisää ammatilliseen kontekstiin tietojaan farmakologiasta, lääkkeiden vaikutusmekanismeista
- analysoi ja perustelee lääkkeiden vaikutusmekanismeja ja hoidon valinnan periaatteita kirurgisten sairauksien hoidossa ja anestesiologiassa
- yhdistää farmakologian tietojaan ammatilliseen kontekstiin tietojaan hoidon valinnan kriteereihin ja farmakogenetiikassa lääkehoidon seurannan tarpeeseen
- analysoi ja yleistää tautien tärkeimmät syyt, ennaltaehkäisyn, oireet, tutkimukset ja niiden löydökset suhteessa hoidon vaiheeseen

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Säteilysuojelu ja kuvantaminen
Hyväksytty
Opiskelija osaa selittää
- erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, niihin liittyvän turvallisen työskentelyn ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- lääketieteellisen altistuksen ja työperäisen altistuksen perusteet
- säteilyaltistuksen laatuun, määrään ja suuruuteen liittyvät perusteet
- säteilysuojeluperusteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- säteilyn käyttöön liittyvän lainsäädännön

Hylätty
Opiskelija ei osaa selittää
- erilaisten kuvantamistutkimusten perusteita, niihin liittyviä turvallisuuteen liittyviä asioita tai säteilysuojelua sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- lääketieteellisen altistuksen ja työperäisen altistuksen perusteita
- säteilyaltistuksen laatuun, määrään tai suuruuteen liittyviä asioita
- säteilysuojeluperiaatteita tai ei osaa soveltaa niitä käytännössä
- säteilyn käyttöön liittyvän lainsäädännön keskeisintä sisältöä sairaanhoitajan työn näkökulmasta

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelusta ja kuvantamisesta (1,5 op) tentti. Arviointi hyväksytty-hylätty (70% läpipääsyraja). Tentti järjestetään Moodlessa. Ajankohta sovitaan opintojakson alussa.
_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Tentit järjestetään Tuni EXAMESSA.
Lukisetelitentit examissa.
Varsinainen tentti viikot 40-41
1 uusintatentti viikko 43-44
2. uusintatentti viikko 47-48

Tentin löytää examista toteutuksen numerosarjalla K00FN19-3001

Korotustentti eli hyväksytyn kokonaisarvosanan korottamisen mahdollisuus toteutetaan syksyllä 2022 EXAMissa (tarkka aikataulu selviää lähempänä). Korotustentissä tentitään kaikki opintojakson osat. Halukkuudesta osallistua korotustenttiin tulee sopia erikseen opettajan kanssa sähköpostitse.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun ja kuvantamisen osuudesta on läpäistävä tentissä 70%.
Arviointi Hyväksytty/Hylätty.
_________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Koe, jossa on monivalintakysymyksiä. Sekä kirurgian että anestesiologian osio tulee suorittaa hyväksytysti samassa kokeessa. Molemmat osiot uusitaan, mikäli toisen osion pistemäärä jää alle hyväksytyn rajan.
- tasolla 1 saavuttaa 50–59% tentin maksimipistemäärästä
- tasolla 2 saavuttaa 60–69% tentin maksimipistemäärästä
- tasolla 3 saavuttaa 70–79% tentin maksimipistemäärästä
- tasolla 4 saavuttaa 80–89% tentin maksimipistemäärästä
- tasolla 5 saavuttaa 90–100% tentin kokonaispistemäärästä

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Kontaktiopetus etänä/lähinä, verkkokurssi, itsenäinen työskentely.

Kirurgia ja anestesiologia
Verkkoluennot ja muu materiaali opiskellaan itsenäisesti Moodlessa. Verkkokurssi: 7K00FN19 Kirurgia ja anestesiologia, verkkototeutus. Kurssiavain s2022

Kuvantaminen ja säteilysuojelu Moodlessa: Säteilysuojelu ja kuvantaminen 21SH2A (https://moodle.tuni.fi/course/view.php?id=31395)
kurssiavain: rtg_2022

08.08.2022 - 02.10.2022

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sairaanhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 52

Koulutus
  • Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Pirita Markkula
  • Anne-Marie Lehtonen
Vastuuhenkilö

Anne-Marie Lehtonen

Ryhmät
  • 21SH2B
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma 21SH2B

1 uusintatentti viikko 44-45
2. uusintatentti viikko 47-48

Korotustentti eli hyväksytyn kokonaisarvosanan korottamisen mahdollisuus toteutetaan syksyllä 2022 EXAMissa (tarkka aikataulu selviää lähempänä). Korotustentissä tentitään kaikki opintojakson osat. Halukkuudesta osallistua korotustenttiin tulee sopia erikseen opettajan kanssa sähköpostitse.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun ja kuvantamisen osuudesta on läpäistävä tentissä 70%.
Arviointi Hyväksytty/Hylätty.
_________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Koe, jossa on monivalintakysymyksiä.Sekä kirurgian että anestesiologian osio tulee suorittaa hyväksytysti samassa kokeessa. Molemmat osiot uusitaan, mikäli toisen osion pistemäärä jää alle hyväksytyn rajan.
- tasolla 1 saavuttaa 50–59% tentin maksimipistemäärästä
- tasolla 2 saavuttaa 60–69% tentin maksimipistemäärästä
- tasolla 3 saavuttaa 70–79% tentin maksimipistemäärästä
- tasolla 4 saavuttaa 80–89% tentin maksimipistemäärästä
- tasolla 5 saavuttaa 90–100% tentin kokonaispistemäärästä

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Kontaktiopetus etänä/lähinä, verkkokurssi, itsenäinen työskentely.

Kirurgia ja anestesiologia
Verkkoluennot ja muu materiaali opiskellaan itsenäisesti Moodlessa. Verkkokurssi: 7K00FN19 Kirurgia ja anestesiologia, verkkototeutus. Kurssiavain s2022

Oppimateriaalit

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun ja kuvantamistutkimusten materiaaleina soveltuvin osin säteilylainsäädäntö, Säteilyturvakeskuksen määräykset (S-sarja), luennot, Oikeutus säteilylle altistavissa tutkimuksissa -opas lähettävälle lääkärille. Verkkomateriaali.
_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Verkkoluennot
Kirjallisuus soveltuvin osin:
- Hammar Anne-Marja: Kirurgian perusteet, WSOY, 2011
Terveysportti: Oppiportti - oppikirjat, Käypä hoito -suositukset
- Niemi-Murola, L: Anestesiologian ja tehohoidon perusteet, Duodecim (luettavissa Terveysportissa)

Sisällön jaksotus

___________________________________________________________________

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun osaamisvaatimukset ja säteilysuojelukoulutuksen sisältö perustuvat STM:n asetukseen ionisoivasta säteilystä, liite 4 (säteilysuojelun peruskoulutus).
Sisältö:
- perusteet erilaisista kuvantamistutkimuksista, turvallisuudesta ja säteilysuojelusta
- perusteet säteilyfysiikasta ja säteilybiologiasta
- yleiset säteilysuojeluperiaatteet lääketieteellisessä altistuksessa
- työntekijöiden säteilysuojelu
- säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvä lainsäädäntö

Tavoitteet:
- tietää ja osaa selittää erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, turvallisuuden ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- tietää yleisellä tasolla lääketieteellisestä altistuksesta, työperäisestä altistuksesta sekä säteilyriskeistä
- tietää perusteet säteilyaltistuksen laadusta ja suuruudesta päivittäisessä työssä sekä säteilyriskeistä
- tietää yleiset säteilysuojeluperiaatteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- tietää työntekijän säteilysuojelun optimointiin tarkoitettuja menettelyjä
- tietää säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvän lainsäädännön sisällön sairaanhoitajan näkökulmasta

_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Sisältöalueet:
- kirurginen gastroenterologia
- ortopedia ja traumatologia
- urologia
- thorax- ja versuonikiruriga
-onkologinen kirurgia
-perusanestesiat
-puudutukset
-leikkauspotilaan kivunhoito

Lisätietoja opiskelijoille

___________________________________________________________________

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun osaamisvaatimukset ja säteilysuojelukoulutuksen sisältö perustuvat STM:n asetukseen ionisoivasta säteilystä, liite 4 (säteilysuojelun peruskoulutus).
Sisältö:
- perusteet erilaisista kuvantamistutkimuksista, turvallisuudesta ja säteilysuojelusta
- perusteet säteilyfysiikasta ja säteilybiologiasta
- yleiset säteilysuojeluperiaatteet lääketieteellisessä altistuksessa
- työntekijöiden säteilysuojelu
- säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvä lainsäädäntö

Tavoitteet:
- tietää ja osaa selittää erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, turvallisuuden ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- tietää yleisellä tasolla lääketieteellisestä altistuksesta, työperäisestä altistuksesta sekä säteilyriskeistä
- tietää perusteet säteilyaltistuksen laadusta ja suuruudesta päivittäisessä työssä sekä säteilyriskeistä
- tietää yleiset säteilysuojeluperiaatteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- tietää työntekijän säteilysuojelun optimointiin tarkoitettuja menettelyjä
- tietää säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvän lainsäädännön sisällön sairaanhoitajan näkökulmasta

_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Sisältöalueet:
- kirurginen gastroenterologia
- ortopedia ja traumatologia
- urologia
- thorax- ja versuonikiruriga
-onkologinen kirurgia
-perusanestesiat
-puudutukset
-leikkauspotilaan kivunhoito

Ilmoittautumisaika

02.06.2022 - 08.08.2022

Ajoitus

08.08.2022 - 30.10.2022

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sairaanhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 52

Koulutus
  • Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Anne-Marie Lehtonen
  • Anna-Riikka Keihäs
Vastuuhenkilö

Anne-Marie Lehtonen

Ryhmät
  • 21SH2C
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma 21SH2C

Varsinainen tentti viikot 42-43
1 uusintatentti viikko 45-46
2. uusintatentti viikko 49-50

Korotustentti eli hyväksytyn kokonaisarvosanan korottamisen mahdollisuus toteutetaan syksyllä 2022 EXAMissa (tarkka aikataulu selviää lähempänä). Korotustentissä tentitään kaikki opintojakson osat. Halukkuudesta osallistua korotustenttiin tulee sopia erikseen opettajan kanssa sähköpostitse.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun ja kuvantamisen osuudesta on läpäistävä tentissä 70%. Kaikki tehtävät tulee suorittaa hyväksytysti.
Arviointi Hyväksytty/Hylätty.
_________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Koe, jossa on monivalintakysymyksiä. Sekä kirurgian että anestesiologian osio tulee suorittaa hyväksytysti samassa kokeessa. Molemmat osiot uusitaan, mikäli toisen osion pistemäärä jää alle hyväksytyn rajan.
- tasolla 1 saavuttaa 50–59% tentin maksimipistemäärästä
- tasolla 2 saavuttaa 60–69% tentin maksimipistemäärästä
- tasolla 3 saavuttaa 70–79% tentin maksimipistemäärästä
- tasolla 4 saavuttaa 80–89% tentin maksimipistemäärästä
- tasolla 5 saavuttaa 90–100% tentin kokonaispistemäärästä

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Kontaktiopetus etänä/lähinä, verkkokurssi, itsenäinen työskentely.

Kirurgia ja anestesiologia
Verkkoluennot ja muu materiaali opiskellaan itsenäisesti Moodlessa. Verkkokurssi: 7K00FN19 Kirurgia ja anestesiologia, verkkototeutus. Kurssiavain s2022

Säteilysuojelu ja kuvantaminen
Lähi-/etäopetus, ryhmätyöt, itsenäinen työskentely, Moodle-tentti
Opintojakso Moodlessa: https://moodle.tuni.fi/course/view.php?id=29701#section-0. Kurssiavain: K2022_SH1

Oppimateriaalit

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun ja kuvantamistutkimusten materiaaleina soveltuvin osin säteilylainsäädäntö, Säteilyturvakeskuksen määräykset (S-sarja), luennot, Oikeutus säteilylle altistavissa tutkimuksissa -opas lähettävälle lääkärille. Verkkomateriaali.
_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Verkkoluennot
Kirjallisuus soveltuvin osin:
- Hammar Anne-Marja: Kirurgian perusteet, WSOY, 2011
Terveysportti: Oppiportti - oppikirjat, Käypä hoito -suositukset
- Niemi-Murola, L: Anestesiologian ja tehohoidon perusteet, Duodecim (luettavissa Terveysportissa)

Sisällön jaksotus

___________________________________________________________________

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun osaamisvaatimukset ja säteilysuojelukoulutuksen sisältö perustuvat STM:n asetukseen ionisoivasta säteilystä, liite 4 (säteilysuojelun peruskoulutus).
Sisältö:
- perusteet erilaisista kuvantamistutkimuksista, turvallisuudesta ja säteilysuojelusta
- perusteet säteilyfysiikasta ja säteilybiologiasta
- yleiset säteilysuojeluperiaatteet lääketieteellisessä altistuksessa
- työntekijöiden säteilysuojelu
- säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvä lainsäädäntö

Tavoitteet:
- tietää ja osaa selittää erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, turvallisuuden ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- tietää yleisellä tasolla lääketieteellisestä altistuksesta, työperäisestä altistuksesta sekä säteilyriskeistä
- tietää perusteet säteilyaltistuksen laadusta ja suuruudesta päivittäisessä työssä sekä säteilyriskeistä
- tietää yleiset säteilysuojeluperiaatteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- tietää työntekijän säteilysuojelun optimointiin tarkoitettuja menettelyjä
- tietää säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvän lainsäädännön sisällön sairaanhoitajan näkökulmasta

_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
itsenäisesti suoritettava ja jaksotettavissa oleva verkkokurssi
Sisältöalueet:
- kirurginen gastroenterologia
- ortopedia ja traumatologia
- urologia
- thorax- ja versuonikiruriga
-onkologinen kirurgia
-perusanestesiat
-puudutukset
-leikkauspotilaan kivunhoito

Lisätietoja opiskelijoille

___________________________________________________________________

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun osaamisvaatimukset ja säteilysuojelukoulutuksen sisältö perustuvat STM:n asetukseen ionisoivasta säteilystä, liite 4 (säteilysuojelun peruskoulutus).
Sisältö:
- perusteet erilaisista kuvantamistutkimuksista, turvallisuudesta ja säteilysuojelusta
- perusteet säteilyfysiikasta ja säteilybiologiasta
- yleiset säteilysuojeluperiaatteet lääketieteellisessä altistuksessa
- työntekijöiden säteilysuojelu
- säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvä lainsäädäntö

Tavoitteet:
- tietää ja osaa selittää erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, turvallisuuden ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- tietää yleisellä tasolla lääketieteellisestä altistuksesta, työperäisestä altistuksesta sekä säteilyriskeistä
- tietää perusteet säteilyaltistuksen laadusta ja suuruudesta päivittäisessä työssä sekä säteilyriskeistä
- tietää yleiset säteilysuojeluperiaatteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- tietää työntekijän säteilysuojelun optimointiin tarkoitettuja menettelyjä
- tietää säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvän lainsäädännön sisällön sairaanhoitajan näkökulmasta

_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Sisältöalueet:
- kirurginen gastroenterologia
- ortopedia ja traumatologia
- urologia
- thorax- ja versuonikiruriga
-onkologinen kirurgia
-perusanestesiat
-puudutukset
-leikkauspotilaan kivunhoito

Ilmoittautumisaika

02.06.2022 - 15.08.2022

Ajoitus

08.08.2022 - 16.10.2022

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sairaanhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 52

Koulutus
  • Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Anne-Marie Lehtonen
  • Anna-Riikka Keihäs
Vastuuhenkilö

Anne-Marie Lehtonen

Ryhmät
  • 21SH2E
    Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma 21SH2E

1. uusintatentti viikko 44-45
2. uusintatentti viikko 48-49

Korotustentti eli hyväksytyn kokonaisarvosanan korottamisen mahdollisuus toteutetaan syksyllä 2022 EXAMissa (tarkka aikataulu selviää lähempänä). Korotustentissä tentitään kaikki opintojakson osat. Halukkuudesta osallistua korotustenttiin tulee sopia erikseen opettajan kanssa sähköpostitse.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun ja kuvantamisen osuudesta on läpäistävä tentissä 70%. Kaikki tehtävät tulee suorittaa hyväksytysti.
Arviointi Hyväksytty/Hylätty.
_________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Koe, jossa on monivalintakysymyksiä. Sekä kirurgian että anestesiologian osio tulee suorittaa hyväksytysti samassa kokeessa. Molemmat osiot uusitaan, mikäli toisen osion pistemäärä jää alle hyväksytyn rajan.
- tasolla 1 saavuttaa 50–59% tentin maksimipistemäärästä
- tasolla 2 saavuttaa 60–69% tentin maksimipistemäärästä
- tasolla 3 saavuttaa 70–79% tentin maksimipistemäärästä
- tasolla 4 saavuttaa 80–89% tentin maksimipistemäärästä
- tasolla 5 saavuttaa 90–100% tentin kokonaispistemäärästä

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Kontaktiopetus etänä/lähinä, verkkokurssi, itsenäinen työskentely.

Kirurgia ja anestesiologia
Verkkoluennot ja muu materiaali opiskellaan itsenäisesti Moodlessa. Verkkokurssi: 7K00FN19 Kirurgia ja anestesiologia, verkkototeutus. Kurssiavain s2022

Säteilysuojelu ja kuvantaminen
Lähi-/etäopetus, ryhmätyöt, itsenäinen työskentely, Moodle-tentti
Opintojakso Moodlessa: https://moodle.tuni.fi/course/view.php?id=29713. Kurssiavain: K2022_SH2

Oppimateriaalit

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun ja kuvantamistutkimusten materiaaleina soveltuvin osin säteilylainsäädäntö, Säteilyturvakeskuksen määräykset (S-sarja), luennot, Oikeutus säteilylle altistavissa tutkimuksissa -opas lähettävälle lääkärille. Verkkomateriaali.
_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Verkkoluennot
Kirjallisuus soveltuvin osin:
- Hammar Anne-Marja: Kirurgian perusteet, WSOY, 2011
Terveysportti: Oppiportti - oppikirjat, Käypä hoito -suositukset
- Niemi-Murola, L: Anestesiologian ja tehohoidon perusteet, Duodecim (luettavissa Terveysportissa)

Sisällön jaksotus

___________________________________________________________________

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun osaamisvaatimukset ja säteilysuojelukoulutuksen sisältö perustuvat STM:n asetukseen ionisoivasta säteilystä, liite 4 (säteilysuojelun peruskoulutus).
Sisältö:
- perusteet erilaisista kuvantamistutkimuksista, turvallisuudesta ja säteilysuojelusta
- perusteet säteilyfysiikasta ja säteilybiologiasta
- yleiset säteilysuojeluperiaatteet lääketieteellisessä altistuksessa
- työntekijöiden säteilysuojelu
- säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvä lainsäädäntö

Tavoitteet:
- tietää ja osaa selittää erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, turvallisuuden ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- tietää yleisellä tasolla lääketieteellisestä altistuksesta, työperäisestä altistuksesta sekä säteilyriskeistä
- tietää perusteet säteilyaltistuksen laadusta ja suuruudesta päivittäisessä työssä sekä säteilyriskeistä
- tietää yleiset säteilysuojeluperiaatteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- tietää työntekijän säteilysuojelun optimointiin tarkoitettuja menettelyjä
- tietää säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvän lainsäädännön sisällön sairaanhoitajan näkökulmasta

_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Sisältöalueet:
- kirurginen gastroenterologia
- ortopedia ja traumatologia
- urologia
- thorax- ja versuonikiruriga
-onkologinen kirurgia
-perusanestesiat
-puudutukset
-leikkauspotilaan kivunhoito

Lisätietoja opiskelijoille

___________________________________________________________________

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun osaamisvaatimukset ja säteilysuojelukoulutuksen sisältö perustuvat STM:n asetukseen ionisoivasta säteilystä, liite 4 (säteilysuojelun peruskoulutus).
Sisältö:
- perusteet erilaisista kuvantamistutkimuksista, turvallisuudesta ja säteilysuojelusta
- perusteet säteilyfysiikasta ja säteilybiologiasta
- yleiset säteilysuojeluperiaatteet lääketieteellisessä altistuksessa
- työntekijöiden säteilysuojelu
- säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvä lainsäädäntö

Tavoitteet:
- tietää ja osaa selittää erilaisten kuvantamistutkimusten perusteet, turvallisuuden ja säteilysuojelun sairaanhoitajan työn näkökulmasta
- tietää yleisellä tasolla lääketieteellisestä altistuksesta, työperäisestä altistuksesta sekä säteilyriskeistä
- tietää perusteet säteilyaltistuksen laadusta ja suuruudesta päivittäisessä työssä sekä säteilyriskeistä
- tietää yleiset säteilysuojeluperiaatteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä
- tietää työntekijän säteilysuojelun optimointiin tarkoitettuja menettelyjä
- tietää säteilyn lääketieteelliseen käyttöön liittyvän lainsäädännön sisällön sairaanhoitajan näkökulmasta

_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Sisältöalueet:
- kirurginen gastroenterologia
- ortopedia ja traumatologia
- urologia
- thorax- ja versuonikiruriga
-onkologinen kirurgia
-perusanestesiat
-puudutukset
-leikkauspotilaan kivunhoito

Ilmoittautumisaika

02.06.2022 - 08.08.2022

Ajoitus

08.08.2022 - 30.10.2022

Laajuus

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Ensihoitaja, kätilö ja terveydenhoitaja

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 52

Koulutus
  • Terveydenhoitajan tutkinto-ohjelma
  • Kätilön tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Anne-Marie Lehtonen
  • Anna-Riikka Keihäs
Vastuuhenkilö

Anne-Marie Lehtonen

Ryhmät
  • 21KL
    Kätilön tutkinto-ohjelma 21KL
  • 21TH
    Terveydenhoitajan tutkinto-ohjelma 21TH

Säteilysuojelusta ja kuvantamisesta (1,5 op) tentti. Arviointi hyväksytty-hylätty (70% läpipääsyraja).Tentti järjestetään Moodlessa. Ajankohta sovitaan opintojakson alussa.
_____________________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Tentit järjestetään Tuni EXAMESSA.
Lukisetelitentit examissa.
Varsinainen tentti viikot 42-48
1 uusintatentti viikko 49-50
2. uusintatentti viikko 2-3

Korotustentti eli hyväksytyn kokonaisarvosanan korottamisen mahdollisuus toteutetaan syksyllä 2022 EXAMissa (tarkka aikataulu selviää lähempänä). Korotustentissä tentitään kaikki opintojakson osat. Halukkuudesta osallistua korotustenttiin tulee sopia erikseen opettajan kanssa sähköpostitse.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

SÄTEILYSUOJELU JA KUVANTAMINEN:
Säteilysuojelun ja kuvantamisen osuudesta on läpäistävä tentissä 70%. Kaikki tehtävät tulee suorittaa hyväksytysti.
Arviointi Hyväksytty/Hylätty.
_________________________________________________________

KIRURGIA JA ANESTESIOLOGIA:
Koe, jossa on monivalintakysymyksiä. Sekä kirurgian että anestesiologian osio tulee suorittaa hyväksytysti samassa kokeessa. Molemmat osiot uusitaan, mikäli toisen osion pistemäärä jää alle hyväksytyn rajan.
- tasolla 1 saavuttaa 50–59% tentin maksimipistemäärästä
- tasolla 2 saavuttaa 60–69% tentin maksimipistemäärästä
- tasolla 3 saavuttaa 70–79% tentin maksimipistemäärästä
- tasolla 4 saavuttaa 80–89% tentin maksimipistemäärästä
- tasolla 5 saavuttaa 90–100% tentin kokonaispistemäärästä

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Kontaktiopetus etänä/lähinä, verkkokurssi, itsenäinen työskentely.

Kirurgia ja anestesiologia
Verkkoluennot ja muu materiaali opiskellaan itsenäisesti Moodlessa. Verkkokurssi: 7K00FN19 Kirurgia ja anestesiologia, verkkototeutus. Kurssiavain s2022

Säteilysuojelu ja kuvantaminen
Lähiopetus, ryhmätyöt, itsenäinen työskentely, Moodle-tentti
Opintojakso Moodlessa: https://moodle.tuni.fi/enrol/index.php?id=29716. Kurssiavain: K2022_KL