Siirry suoraan sisältöön

Projektin määrittelyLaajuus (5 op)

Tunnus: 5S00DZ40

Laajuus

5 op

Osaamistavoitteet

Opiskelija osaa tehdä oman ammattialan mukaisia tuotemäärittelyjä sekä osaa soveltaa oman alansa tekniikan tietojaan kokonaisuuteen, joka sisältää eri osa-alueita monelta tekniikan alueelta. Opiskelija osaa erilaisia määrittelytekniikoita, ideointimenetelmiä sekä tuottaa edellisten perusteella teknisen tuotemääritteen.

Sisältö

Tuoteprojekti alkaa määritysvaiheella, jolloin asetetaan projektille tavoitteet, määritellään resurssit ja aikataulu. Tuloksena syntyy kirjallisuusselvitys ja projektisuunnitelma. Kirjallisuusselvityksessä esitetään olemassa olevat ratkaisut ja toteutukset, jotka liittyvät käsillä olevaan aiheeseen. Projektisuunnitelmassa näkyvät osatavoitteet, näiden aikataulu sekä eri tehtäviin tarvittavat resurssit. Ryhmä järjestäytyy.
Toimintatapana tutustutaan projektityöskentelyn kirjallisuuteen, projektiohjelmistoihin sekä kyseistä projektia käsittelevään tausta-aineistoon ja siitä kertovaan kirjallisuuteen. Ryhmän kokoontumisissa käydään läpi edellisessä kokoontumisessa sovittujen tehtävien tulokset sekä sovitaan jatkotoimista. Jokainen ryhmän jäsen on tietoinen toisten toiminnasta ja näin tulosten esittelyssä toteutuu yhteistoiminnallinen oppiminen. Päiväkirjan pito jatkuu edeltävän opintojakson mukaisella tavalla.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Ryhmällä ei ole toiminnalleen selkeitä pelisääntöjä, projekti etenee jossain määrin ohjaaja- tai asiakasvetoisesti. Projektiryhmän jäsenet keskittyvät omiin osakokonaisuuksiinsa, yhteistyö jäsenten kesken ja asiakkaan kanssa sekä ryhmän jäsenten vahvuuksien hyödyntäminen on puutteellista. Työkuorma jakautuu epätasaisesti projektiryhmän jäsenten välillä. Tuotos jää vajavaiseksi tai ryhmän käsitys työnsä laadusta ei vastaa asiakkaan näkemystä.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Ryhmä sopii johdetusti ryhmässä noudatettavat säännöt ja pääsääntöisesti noudattaa niitä toiminnassaan. Ryhmän jäsenet toimivat sovittujen sääntöjen ja projektipäällikön ohjeiden mukaisesti kuunnellen toisten näkemyksiä ja tehden yhteistyötä asiakkaan kanssa. Kuitenkin vastuunotto projektista vaihtelee sen eri vaiheissa. Projektin tuotos vastaa pääsääntöisesti tehtävänasettelua. Ryhmän ja asiakkaan näkemykset työn laadusta ovat suhteellisen yhteneväiset.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Ryhmä sopii oma-aloitteisesti ja yhteisesti ryhmässä noudatettavat säännöt ja pitää huolta niiden noudattamisesta toiminnassaan. Jokainen ryhmän jäsen edistää projektin tavoitteiden saavuttamista omalla toiminnallaan yhteistyössä ryhmän muiden jäsenten kanssa ja kantavat vastuuta projektin etenemisestä koko projektin ajan. Ryhmän jäsenet tekevät luontevaa yhteistyötä asiakkaan kanssa ja muokkaavat suunnitelmia saamansa palautteen mukaan. Projekti etenee aikataulussa tai muutokset ovat asiakkaan kanssa yhdessä sovittuja. Projektiryhmä osaa realistisesti arvioida tuotoksen laatua suhteessa projektin tavoitteisiin ja reflektoida projektin etenemistä.

Lisätiedot

Opintojakson suorittaminen vaatii ahkeraa ja kurinalaista työskentelyä sekä aktiivista osallistumista työryhmän jäsenenä eri rooleissa. Opetuskielenä on suomi ja tarvittaessa myös englanti.

Ilmoittautumisaika

10.06.2024 - 08.09.2024

Ajoitus

26.08.2024 - 20.12.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sähkö- ja automaatiotekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 40

Koulutus
  • Sähkö- ja automaatiotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Mika Ijas
  • Esa Parkkila
  • Mikko Ukonaho
  • Petri Pohjola
  • Antti Välimäki
  • Klaus Virtanen
Vastuuhenkilö

Jarkko Lehtonen

Ryhmät
  • 22I228K
    Konetekniikka,, älykkäät koneet
  • 22I231A
    Sähkö- ja automaatiotekniikka
  • 22I228A
    Autotekniikka, älykkäät koneet

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa tehdä oman ammattialan mukaisia tuotemäärittelyjä sekä osaa soveltaa oman alansa tekniikan tietojaan kokonaisuuteen, joka sisältää eri osa-alueita monelta tekniikan alueelta. Opiskelija osaa erilaisia määrittelytekniikoita, ideointimenetelmiä sekä tuottaa edellisten perusteella teknisen tuotemääritteen.

Sisältö (OJ)

Tuoteprojekti alkaa määritysvaiheella, jolloin asetetaan projektille tavoitteet, määritellään resurssit ja aikataulu. Tuloksena syntyy kirjallisuusselvitys ja projektisuunnitelma. Kirjallisuusselvityksessä esitetään olemassa olevat ratkaisut ja toteutukset, jotka liittyvät käsillä olevaan aiheeseen. Projektisuunnitelmassa näkyvät osatavoitteet, näiden aikataulu sekä eri tehtäviin tarvittavat resurssit. Ryhmä järjestäytyy.
Toimintatapana tutustutaan projektityöskentelyn kirjallisuuteen, projektiohjelmistoihin sekä kyseistä projektia käsittelevään tausta-aineistoon ja siitä kertovaan kirjallisuuteen. Ryhmän kokoontumisissa käydään läpi edellisessä kokoontumisessa sovittujen tehtävien tulokset sekä sovitaan jatkotoimista. Jokainen ryhmän jäsen on tietoinen toisten toiminnasta ja näin tulosten esittelyssä toteutuu yhteistoiminnallinen oppiminen. Päiväkirjan pito jatkuu edeltävän opintojakson mukaisella tavalla.

Lisätiedot (OJ)

Opintojakson suorittaminen vaatii ahkeraa ja kurinalaista työskentelyä sekä aktiivista osallistumista työryhmän jäsenenä eri rooleissa. Opetuskielenä on suomi ja tarvittaessa myös englanti.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Ryhmällä ei ole toiminnalleen selkeitä pelisääntöjä, projekti etenee jossain määrin ohjaaja- tai asiakasvetoisesti. Projektiryhmän jäsenet keskittyvät omiin osakokonaisuuksiinsa, yhteistyö jäsenten kesken ja asiakkaan kanssa sekä ryhmän jäsenten vahvuuksien hyödyntäminen on puutteellista. Työkuorma jakautuu epätasaisesti projektiryhmän jäsenten välillä. Tuotos jää vajavaiseksi tai ryhmän käsitys työnsä laadusta ei vastaa asiakkaan näkemystä.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Ryhmä sopii johdetusti ryhmässä noudatettavat säännöt ja pääsääntöisesti noudattaa niitä toiminnassaan. Ryhmän jäsenet toimivat sovittujen sääntöjen ja projektipäällikön ohjeiden mukaisesti kuunnellen toisten näkemyksiä ja tehden yhteistyötä asiakkaan kanssa. Kuitenkin vastuunotto projektista vaihtelee sen eri vaiheissa. Projektin tuotos vastaa pääsääntöisesti tehtävänasettelua. Ryhmän ja asiakkaan näkemykset työn laadusta ovat suhteellisen yhteneväiset.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Ryhmä sopii oma-aloitteisesti ja yhteisesti ryhmässä noudatettavat säännöt ja pitää huolta niiden noudattamisesta toiminnassaan. Jokainen ryhmän jäsen edistää projektin tavoitteiden saavuttamista omalla toiminnallaan yhteistyössä ryhmän muiden jäsenten kanssa ja kantavat vastuuta projektin etenemisestä koko projektin ajan. Ryhmän jäsenet tekevät luontevaa yhteistyötä asiakkaan kanssa ja muokkaavat suunnitelmia saamansa palautteen mukaan. Projekti etenee aikataulussa tai muutokset ovat asiakkaan kanssa yhdessä sovittuja. Projektiryhmä osaa realistisesti arvioida tuotoksen laatua suhteessa projektin tavoitteisiin ja reflektoida projektin etenemistä.

Aika ja paikka

ks. Lukujärjestys

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

ei tenttiä

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Raportit, Portfoliot, Näytöt, Keskustelut, Vertais- ja itsearviointi, projektin tulokset, seminaarien laatu ja osallistuminen. Osallistuminen TAMK Sprint Eventtiin (ent. InnoEvent) tai vastaavaan hackhatlon tyyppiseen tilaisuuteen.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Projektioppiminen, Tietoiskut, Työpajatyöskentely, Esitelmät
Keskeinen osa älykkäät koneet opintopolun opintokokonaisuutta on tuoteprojekti (30op), jossa tehdään todellisia tuoteprojekteja tiedonhausta ja esi-suunnittelusta valmiiseen laitteeseen, testaukseen ja loppuraportointiin. Projektit ovat opiskelijavetoisia, joissa opettajalla on opastajan rooli.
Ammatillisen osaamisen lisäksi tavoitteena on kehittää ryhmätyötaitoja, projektityötaitoja sekä ongelmanratkaisutaitoja, joiden avulla opiskelijan osaa suunnitella ja toteuttaa vaativiakin teknisiä kehitys- ja valmistusprojekteja.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Lähtökohtana opiskelijan kokonaistyön mitoitus (27 h/op). Työnteko ja rytmitys on opiskelijavetoista, projektitavoitteen mukaista.

Sisällön jaksotus

Projektit etenevät omaan tahtiinsa.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

ei valinnaisia suoritustapoja

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

oppimisprojektit ovat työelämälähtöisiä

Kansainvälisyys

Toteutus on tarjolla vaihto-opiskleijoille.

Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Projekti voidaan hylätä seuraavista syistä
- ohjaaja on hoitanut kaiken yhteydenpidon asiakkaaseen
- ryhmä ei ole kokoontunut lainkaan dokumentoidusti
- ryhmä ei ole tehnyt projektisuunnitelmaa ja/tai projektiraporttia
- ryhmä ei ole arvioinut onnistumistaan

Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija tunnistaa projektin eri osa-alueet ja projektiin osallistuvien henkilöiden toimintaroolit. Opiskelija tiedostaa määrittelyn vaatimia teknisiä kokonaisuuksia ja ryhmittelyä. Opiskelija hallitsee tuetusti projektisuunnitelman laadintaa, aikataulutusta ja projektin hallinnointia. Opiskelija tiedostaa tarpeen tiedonhaulle.

Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija tuntee hyvin projektityöhön liittyvät toiminnot ja suoriutuu itsenäisesti annetuista tehtävistä. Opiskelija kykenee tuomaan oman osaamisalueensa mukaisia tietoja ja taitoja esille projektin eteenpäin saamiseksi. Opiskelija pystyy toimimaan ryhmässä hyvin ja annetussa aikataulussa. Opiskelija kykenee viestimään kirjallisesti ja suullisesti hyvin, Opiskelija pystyy itsenäisesti hakemaan puuttuvaa tietoa erilaisista lähteistä.

Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Opiskelija hallitsee erinomaisesti kaikki projektin osa-alueet ja pystyy soveltamaan taitojaan projektin eteenpäin viemiseksi. Opiskelija pystyy ottamaan vastuuta projektin johtamisesta ja toimii ryhmässä aktiivisesti toisia auttaen. Opiskelija kykenee viestimään kirjallisesti ja suullisesti sujuvasti, Opiskelija hakee laaja-alaisesti tietoa ja pystyy arvioimaan sen oikeellisuutta, ja pystyy tekemään niistä erinomaisia yhteenvetoja.

Ilmoittautumisaika

02.07.2023 - 15.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 15.12.2023

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sähkö- ja automaatiotekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 40

Koulutus
  • Sähkö- ja automaatiotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Mika Ijas
  • Mikko Ukonaho
  • Antti Välimäki
  • Tomi Salo
  • Markku Inkinen
Vastuuhenkilö

Jarkko Lehtonen

Ryhmät
  • 21I228T
    Älykoneet
  • 21I231A
    Sähkö- ja automaatiotekniikka
  • 21I228K
    Konetekniikka, älykkäät koneet
  • 21I228A

02.07.2022 - 13.09.2022

Ajoitus

29.08.2022 - 17.12.2022

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sähkö- ja automaatiotekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

0 - 40

Koulutus
  • Sähkö- ja automaatiotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Antti Leppänen
  • Mikko Ukonaho
  • Mika Ijas
  • Petri Pohjola
  • Tomi Salo
  • Klaus Virtanen
Vastuuhenkilö

Jarkko Lehtonen

Ryhmät
  • 20I231C
    Sähkö- ja automaatiotekniikka
  • 20I231A
    Sähkö- ja automaatiotekniikka
  • 20I231B
    Sähkö- ja automaatiotekniikka
  • 20I228K
    Konetekniikka, älykkäät koneet
  • 20I228A