Siirry suoraan sisältöön

ProjektityötLaajuus (5 op)

Tunnus: 5R00GL16

Laajuus

5 op

Osaamistavoitteet

Opiskelija osaa
- määritellä projektityölle tavoitteen, aikataulun sekä resurssit
- soveltaa hankittuja tietoja ja taitoja projektityössään
- toimia projektiryhmässä ammattimaisesti ja asiakaslähtöisesti

Sisältö

Projektin sisältö sovitaan opetushenkilökunnan, opiskelijan sekä mahdollisten toimeksiantajien ja muiden sidosryhmien kesken. Projekti voi liittyä esimerkiksi täyndetävien tai syventävien opintojen aiheisiin tai TKI-hanketoimintaan, oppimisympäristöjen kehittämiseen tai ulkopuolisilta sidosryhmiltä saatuihin toimeksiantoihin. Projektityö voi olla esimerkiksi suunnittelu-, selvitys- tai tutkimustyö.

Esitietovaatimukset

Projektin aihepiiriin liittyvät teoriaopintojaksot tai vastaavat tiedot ja taidot

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Opiskelija on toiminut sovitun projektiryhmän jäsenenä ja raportoinut oman toimintansa ja työskentelynsä. Ryhmän jäsenenä hän on osallistunut tavoitteiden asetteluun ja työn suunnitteluun, mutta hänen toimintansa ei ole ollut aloitteellista. Sovittujen aikataulujen noudattaminen ja tehtävien suorittaminen on välttävää.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Opiskelija on osallistunut aktiivisesti ja sovittujen tavoitteiden mukaisesti projektiryhmässä ja hän on hyvin raportoinut toimintansa. Hänen työpanoksensa on ollut hyvää, vaikka tiedoissa ja taidoissa onkin jollain alueilla vielä kehitettävää. Tehtävät on tehty sovitun aikataulun mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija on toiminut projektiryhmässä vastuullisesti ja koko ryhmän toimintaa edistäen. Hän on tehnyt sovitut tehtävänsä laadukkaasti ja tuonut niihin asiantuntevaa näkökulmaa sekä soveltanut hyvin oppimiansa aiheita projektityöhön.

Lisätiedot

Tavoitteet ja sisältö määritetään opintovuosittain opiskelija- tai ryhmäkohtaisesti.

Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 18.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Laajuus

3 - 5

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Rakennustekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Englanti
Koulutus
  • Rakennustekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Henri Salonen
Vastuuhenkilö

Henri Salonen

Ryhmät
  • 23KVRY
    23KVRY

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa
- määritellä projektityölle tavoitteen, aikataulun sekä resurssit
- soveltaa hankittuja tietoja ja taitoja projektityössään
- toimia projektiryhmässä ammattimaisesti ja asiakaslähtöisesti

Sisältö (OJ)

Projektin sisältö sovitaan opetushenkilökunnan, opiskelijan sekä mahdollisten toimeksiantajien ja muiden sidosryhmien kesken. Projekti voi liittyä esimerkiksi täyndetävien tai syventävien opintojen aiheisiin tai TKI-hanketoimintaan, oppimisympäristöjen kehittämiseen tai ulkopuolisilta sidosryhmiltä saatuihin toimeksiantoihin. Projektityö voi olla esimerkiksi suunnittelu-, selvitys- tai tutkimustyö.

Esitietovaatimukset (OJ)

Projektin aihepiiriin liittyvät teoriaopintojaksot tai vastaavat tiedot ja taidot

Lisätiedot (OJ)

Tavoitteet ja sisältö määritetään opintovuosittain opiskelija- tai ryhmäkohtaisesti.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija on toiminut sovitun projektiryhmän jäsenenä ja raportoinut oman toimintansa ja työskentelynsä. Ryhmän jäsenenä hän on osallistunut tavoitteiden asetteluun ja työn suunnitteluun, mutta hänen toimintansa ei ole ollut aloitteellista. Sovittujen aikataulujen noudattaminen ja tehtävien suorittaminen on välttävää.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija on osallistunut aktiivisesti ja sovittujen tavoitteiden mukaisesti projektiryhmässä ja hän on hyvin raportoinut toimintansa. Hänen työpanoksensa on ollut hyvää, vaikka tiedoissa ja taidoissa onkin jollain alueilla vielä kehitettävää. Tehtävät on tehty sovitun aikataulun mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija on toiminut projektiryhmässä vastuullisesti ja koko ryhmän toimintaa edistäen. Hän on tehnyt sovitut tehtävänsä laadukkaasti ja tuonut niihin asiantuntevaa näkökulmaa sekä soveltanut hyvin oppimiansa aiheita projektityöhön.

Aika ja paikka

Syksy 2023
Moodle-aikataulun mukaisesti.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Opintojaksoon ei sisälly tenttiä vaan suoritusvaatimuksena on hyväksyttävä projektityö.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Ohjattu työskentely omatoimisesti.
Opiskelija ehdottaa oman aiheen projektityölle.
Opettaja hyväksyy jokaisen aiheen yksilöllisesti.
Työstä laaditaan lyhyt 1 sivun projektisuunnitelma otsikkotasolla.
Työ voidaan tehdä myös parityönä.
Työn laajuuden tulee vastata 3 op:n laajuutta, eli jokaisen opiskelijan tekemä työmäärä on noin 3 * 27 h.
Työstä laaditaan raportti opinnäytetyöasiakirjapohjalle ja noin 15-20 min PP-esitys.
PP esitys pidetään erikseen sovittavana ajankohtana.

Oppimateriaalit

Aikaisempien opintojen aineistot työn aiheeseen liittyen.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

3 op * 27 h/op = 81 h
Mikäli työ tehdään parityönä 2 * 3 * 27 = 162 h

Sisällön jaksotus

Syksy 2023
Moodle-aikataulun mukaisesti.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Ei ole.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Projektityö laaditaan mielellään jostakin työelämän kohteesta.
Myös omat aiheet ovat mahdollisia.

Kansainvälisyys

Projektityön aihe voi liittyä suomalaisen rakentamiskulttuurin lisäksi myös ulkomaisiin rakentamiskulttuureihin.

Lisätietoja opiskelijoille

Yhteydenotot vastuuopettajaan sähköpostilla.