Siirry suoraan sisältöön

Asiakas- ja opinnäyteprojektit 1Laajuus (10 op)

Tunnus: 2E00EW89

Laajuus

10 op

Osaamistavoitteet

Opiskelija osaa kehittää asiakkaan tarpeita ja kohderyhmiä huomioon ottavia mediasisältöjä ja konsepteja ja niiden tuotantosuunnitelmia. Hän pystyy osallistumaan taiteellisten opinnäyteprojektien ennakkosuunnitteluun kuten käsikirjoitusten ja tuotantosuunnitelmien kehittämiseen sekä tuotantoresurssien hankkimiseen. Hän pystyy näkemään tuotannon erityispiirteitä, etsimään tuotannon kehittelyä helpottavia tietolähteitä ja ideoimaan tuotantoon liittyviä tutkimuskysymyksiä ja opinnäyteaiheita. Opiskelija pystyy toteuttamaan asiakasprojektin yksin tai työryhmän jäsenenä.

Sisältö

Tilaustöiden ja taiteellisten töiden kehitysprosessit. Asiakkaille tehtävien mediaprojektien tai konseptien tuotanto ja neuvottelut asiakkaiden kanssa. Taiteellisten opinnäyteprojektien esituotantoa kuten käsikirjoituksia, konsepteja ja lyhytelokuvien tuotantosuunnitelmia. Opiskelija perehtyy projektinsa edellyttämiin IPR-oikeuksiin, sopimusmalleihin, työturvallisuuteen ja eri rahoitusmalleihin.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hyväksytään, kun opiskelija on osallistunut opetuksiin riittävän aktiivisesti ja sovitut projektit on toteutettu, dokumentoitu ja raportoitu ja palautekeskustelu on pidetty.

Ilmoittautumisaika

08.07.2024 - 30.08.2024

Ajoitus

20.08.2024 - 21.12.2024

Laajuus

10 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Media-ala

Toimipiste

TAMK Mediapolis

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

45 - 50

Koulutus
  • Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Janne Heinonen
  • Kai Salonen
  • Tommi Moilanen
  • Janne Heinonen
  • Tuomas Niemi
  • Media-ala Virtuaalihenkilö
  • Teppo Nuutinen
  • Arto Koskinen
Vastuuhenkilö

Leena Mäkelä

Ryhmät
  • 22MA
    Medianomi (AMK) 2022

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa kehittää asiakkaan tarpeita ja kohderyhmiä huomioon ottavia mediasisältöjä ja konsepteja ja niiden tuotantosuunnitelmia. Hän pystyy osallistumaan taiteellisten opinnäyteprojektien ennakkosuunnitteluun kuten käsikirjoitusten ja tuotantosuunnitelmien kehittämiseen sekä tuotantoresurssien hankkimiseen. Hän pystyy näkemään tuotannon erityispiirteitä, etsimään tuotannon kehittelyä helpottavia tietolähteitä ja ideoimaan tuotantoon liittyviä tutkimuskysymyksiä ja opinnäyteaiheita. Opiskelija pystyy toteuttamaan asiakasprojektin yksin tai työryhmän jäsenenä.

Sisältö (OJ)

Tilaustöiden ja taiteellisten töiden kehitysprosessit. Asiakkaille tehtävien mediaprojektien tai konseptien tuotanto ja neuvottelut asiakkaiden kanssa. Taiteellisten opinnäyteprojektien esituotantoa kuten käsikirjoituksia, konsepteja ja lyhytelokuvien tuotantosuunnitelmia. Opiskelija perehtyy projektinsa edellyttämiin IPR-oikeuksiin, sopimusmalleihin, työturvallisuuteen ja eri rahoitusmalleihin.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Hyväksytään, kun opiskelija on osallistunut opetuksiin riittävän aktiivisesti ja sovitut projektit on toteutettu, dokumentoitu ja raportoitu ja palautekeskustelu on pidetty.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Ryhmässä työskentely, aktiivisuus ja motivaatio sekä oppimispäiväkirja

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Projektiluontoinen ja itsenäinen ryhmätyöskentely ja opettajajohtoiset ohjaustapaamiset. Ryhmätyön lopputuloksena syntyy valmis asiakasprojekti yritysasiakkaalle. 

Ilmoittautumisaika

15.07.2023 - 22.08.2023

Ajoitus

22.08.2023 - 22.12.2023

Laajuus

10 op

TKI-osuus

10 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Media-ala

Toimipiste

TAMK Mediapolis

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

45 - 55

Koulutus
  • Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Petteri Rajanti
  • Kai Salonen
  • Janne Heinonen
  • Tuomas Niemi
  • Teppo Nuutinen
  • Arto Koskinen
  • Ari Koivumäki
Vastuuhenkilö

Ari Koivumäki

Ryhmät
  • 21MA
    Medianomi (AMK) 2021

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa kehittää asiakkaan tarpeita ja kohderyhmiä huomioon ottavia mediasisältöjä ja konsepteja ja niiden tuotantosuunnitelmia. Hän pystyy osallistumaan taiteellisten opinnäyteprojektien ennakkosuunnitteluun kuten käsikirjoitusten ja tuotantosuunnitelmien kehittämiseen sekä tuotantoresurssien hankkimiseen. Hän pystyy näkemään tuotannon erityispiirteitä, etsimään tuotannon kehittelyä helpottavia tietolähteitä ja ideoimaan tuotantoon liittyviä tutkimuskysymyksiä ja opinnäyteaiheita. Opiskelija pystyy toteuttamaan asiakasprojektin yksin tai työryhmän jäsenenä.

Sisältö (OJ)

Tilaustöiden ja taiteellisten töiden kehitysprosessit. Asiakkaille tehtävien mediaprojektien tai konseptien tuotanto ja neuvottelut asiakkaiden kanssa. Taiteellisten opinnäyteprojektien esituotantoa kuten käsikirjoituksia, konsepteja ja lyhytelokuvien tuotantosuunnitelmia. Opiskelija perehtyy projektinsa edellyttämiin IPR-oikeuksiin, sopimusmalleihin, työturvallisuuteen ja eri rahoitusmalleihin.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Hyväksytään, kun opiskelija on osallistunut opetuksiin riittävän aktiivisesti ja sovitut projektit on toteutettu, dokumentoitu ja raportoitu ja palautekeskustelu on pidetty.

Aika ja paikka

Käsikirjoitus ja tuotannon suunnittelu käynnistyy Mediapoliksella viikolla 34 tiistaina 22.8 jatkuen torstaihin 24.8 saakka klo 9–16 sekä viikolla 35 (päivät 29–31.8), viikolla 40 (päivät 3–5.10) ja viikolla 41 (päivät 10–12.10).
Ennakkosuunnittelu maanantaisin klo 9–12. alkaen 28.8–9.10 saakka sekä perjantaisin klo 13–16 alkaen 25.8–24.11 saakka.
Kuvaukset ma-pe viikoilla 43 (Pyynikki 23–27.10) ja 44 (Kuvastudio 30.10–3.11) Myös valokuvastudio ke-to-pe molemmilla viikoilla, lisäksi ma 30.10
Jälkityö kuvausviikkojen jälkeen editointi- ja äänitiloissa sekä pääkampuksen Sote Virtual Labin sylinterissä.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Hyväksytty/Hylätty
Hyväksytään, kun opiskelija on osallistunut opetuksiin riittävän aktiivisesti ja sovitut projektit on toteutettu, dokumentoitu ja raportoitu ja palautekeskustelu on pidetty. Mahdollisuus myös hakea hyväksilukua vastaavilla, itsenäisesti toteutetuilla asiakasprojekteilla moodleen palautettua raporttia vastaan.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Opintojakson osaamistavoitteet
Opiskelija osaa kehittää asiakkaan tarpeita ja kohderyhmiä huomioon ottavia mediasisältöjä ja konsepteja ja niiden tuotantosuunnitelmia. Hän pystyy osallistumaan taiteellisten opinnäyteprojektien ennakkosuunnitteluun kuten käsikirjoitusten ja tuotantosuunnitelmien kehittämiseen sekä tuotantoresurssien hankkimiseen. Hän pystyy näkemään tuotannon erityispiirteitä, etsimään tuotannon kehittelyä helpottavia tietolähteitä ja ideoimaan tuotantoon liittyviä tutkimuskysymyksiä ja opinnäyteaiheita. Opiskelija pystyy toteuttamaan asiakasprojektin yksin tai työryhmän jäsenenä.
Opintojakson sisältö
Tilaustöiden ja taiteellisten töiden kehitysprosessit. Asiakkaille tehtävien mediaprojektien tai konseptien tuotanto ja neuvottelut asiakkaiden kanssa. Taiteellisten opinnäyteprojektien esituotantoa kuten käsikirjoituksia, konsepteja ja lyhytelokuvien tuotantosuunnitelmia. Opiskelija perehtyy projektinsa edellyttämiin IPR-oikeuksiin, sopimusmalleihin, työturvallisuuteen ja eri rahoitusmalleihin.

Ilmoittautumisaika

23.07.2022 - 22.08.2022

Ajoitus

22.08.2022 - 16.12.2022

Laajuus

10 op

TKI-osuus

10 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Media-ala

Toimipiste

TAMK Mediapolis

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Petteri Rajanti
  • Kai Salonen
  • Tommi Moilanen
  • Tuomas Niemi
  • Outi Söderholm
  • Teppo Nuutinen
  • Arto Koskinen
  • Ari Koivumäki
Vastuuhenkilö

Leena Mäkelä

Ryhmät
  • 20MA
    Medianomi (AMK) 2020

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa kehittää asiakkaan tarpeita ja kohderyhmiä huomioon ottavia mediasisältöjä ja konsepteja ja niiden tuotantosuunnitelmia. Hän pystyy osallistumaan taiteellisten opinnäyteprojektien ennakkosuunnitteluun kuten käsikirjoitusten ja tuotantosuunnitelmien kehittämiseen sekä tuotantoresurssien hankkimiseen. Hän pystyy näkemään tuotannon erityispiirteitä, etsimään tuotannon kehittelyä helpottavia tietolähteitä ja ideoimaan tuotantoon liittyviä tutkimuskysymyksiä ja opinnäyteaiheita. Opiskelija pystyy toteuttamaan asiakasprojektin yksin tai työryhmän jäsenenä.

Sisältö (OJ)

Tilaustöiden ja taiteellisten töiden kehitysprosessit. Asiakkaille tehtävien mediaprojektien tai konseptien tuotanto ja neuvottelut asiakkaiden kanssa. Taiteellisten opinnäyteprojektien esituotantoa kuten käsikirjoituksia, konsepteja ja lyhytelokuvien tuotantosuunnitelmia. Opiskelija perehtyy projektinsa edellyttämiin IPR-oikeuksiin, sopimusmalleihin, työturvallisuuteen ja eri rahoitusmalleihin.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Hyväksytään, kun opiskelija on osallistunut opetuksiin riittävän aktiivisesti ja sovitut projektit on toteutettu, dokumentoitu ja raportoitu ja palautekeskustelu on pidetty.

Aika ja paikka

Käsikirjoitus ja tuotannon suunnittelu käynnistyy Mediapoliksella viikolla 34 tiistaina 23.8 jatkuen torstaihin 25.8 saakka klo 9–16 sekä viikolla 35 (päivät 30–31.8 ja 1.9), viikolla 40 (päivät 4–6.10) ja viikolla 41 (päivät 11–13.10).
Ennakkosuunnittelu maanantaisin klo 9–12. alkaen 29.8–10.10 saakka sekä perjantaisin klo 13–16 alkaen 26.8–14.10 saakka.
Kuvaukset ma-pe viikoilla 43 (24–28.10) ja 44 (31.10–4.11)
Jälkityö kuvausviikkojen jälkeen editointi- ja äänitiloissa

Viikko 34
Ti 23.08. klo 9–16 Aloitus KINOssa, kurssin esittely, moodle. Mikä on kohderyhmän merkitys tekijöille?
Ke 24.08. klo 9–16 paikalla toimeksiantajat. Tutustuminen aiempiin tilaustöihi 20061
To 25.08. klo 9–16 Ryhmäjako. tehtävä: pilottien tyylin, tunnelman ja muodon hahmottelu, Tuubi klo 13-15 20061
Pe 26.08. klo 13–16 työryhmissä pilottien ideointi ja ennakkosuunnittelu 20033

viikko 35
ma 29.8. klo 9–12 työryhmissä pilottien ideointi ja ennakkosuunnittelu 20033
ti 30.08. klo 9–16 välipalaute ryhmien pilottiversioiden ideoista, suunn. jatkuu 20061
ke 31.8. klo 9–16 pilottien kuvaus ja editointi 20061
to 1.9. klo 9–16 pilottien kuvaus ja editointi 20061
Pe 2.9. klo 13–16 palaute piloteista, 20011

viikot 36–39
maanantaisin klo 9–12 työryhmät itsenäisesti, käsikirjoitus ja tuotannon suunnittelu 20033
perjantaisin klo 13–16 välipalaute luokassa 20011

viikko 40
ma 3.10 klo 9–12 työryhmät itsenäisesti, käsikirjoitus ja tuotannon suunnittelu 20033
ti 4.10 klo 9–16 käsikirjoitus ja tuotannon suunnittelu 10016
ke 5.10 klo 9–16 välipalaute: käsikirjoitus ja tuotannon suunnittelu 10016
to 6.10 klo 9–16 käsikirjoitus ja tuotannon suunnittelu 10016
pe 7.10 klo 13–16 Käsikirjoitusten hyväksyminen 20011

viikko 41
ma 10.10. klo 9–12 tuotantosuunnitelman laatiminen Tuubi-prosessin mukaan 20033
ti 11.10 klo 9–16 kuvaus-, ääni- ja jälkituotantosuunnitelmien välipalaute 20011
ke 12.10. klo 9–16 budjetointi, varaukset, aikataulutus 20011
to 13.10 klo 9–16 välipalaute, tuotantosuunnitelman viimeistely ADA 1016
pe 14.10 klo 13–16 tuot. suunnitelmien loppukatselmus ja hyväksyminen 20011

viikot 43–44 kuvaukset ja kuvausmateriaalin väliarviointi tuotantoryhmien aikataulutuksen mukaan
viikot 45 Sprint viikko, jolloin ei aspron jälkituotantoa
viikot 46–51 perjantaisin klo 13-16 palaute, versioiden seuranta moodlessa, jälkituotantokoordinaattorin aikataluttamana

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Hyväksytty/Hylätty
Hyväksytään, kun opiskelija on osallistunut opetuksiin riittävän aktiivisesti ja sovitut projektit on toteutettu, dokumentoitu ja raportoitu ja palautekeskustelu on pidetty. Mahdollisuus myös hakea hyväksilukua vastaavilla, itsenäisesti toteutetuilla asiakasprojekteilla moodleen palautettua raporttia vastaan.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Asiakas- ja opinnäyteprojektit 1 23.08.2022-19.12.2022, 10 op (20 MA)