Siirry suoraan sisältöön

Sillanrakennus ja ylläpitoLaajuus (5 op)

Tunnus: T300DI19

Laajuus

5 op

Osaamistavoitteet

Opintojakson keskeinen tavoite on hahmottaa silta osana liikenneväylää. Sillan rakennesuunnittelu ei kuulu opintojaksoon, mutta siltojen kuormitusten, laatuvaatimusten ja rakentamismenetelmien tunteminen antavat hyvän pohjan sekä suunnittelu- että rakentamistehtäviin ja myös siltojen korjaustöihin.

Opiskelija oppii tunnistamaan siltatyypit ja tietää niille soveltuvat käyttökohteet ja pystyy arvioimaan taloudellisen jännevälin ja rakentamismenetelmän kullekin tyypille. Opiskelija tutustuu siltojen tarkastustoimintaan, kunnon tutkimusmenetelmiin ja tavanomaisiin korjaustapoihin.

Sisältö

Suomen sillasto, siltojen kuormitukset, siltatyypit ja niiden soveltuminen eri olosuhteisiin, siltojen rakenteet, rakennusmateriaalit ja toiminnalliset vaatuvaatimukset. Paikalla valettavien siltojen muotti-, teline-, raudoitus- ja betonointityöt sekä näiden laatuvaatimukset sekä virtapilarin rakentamismenetelmät. Puu- ja terässillat, elementtien käyttö sillan rakentamisessa.
Siltojen tarkastusjärjestelmä, kunnon tutkimusmenetelmät ja tavallisimmat korjaustyömenetelmät.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Opiskelija osaa tunnistaa ja määritellä opintojaksoon sisältyvät perusasiat ja ratkaista yksinkertaisia
sovelluksia, jotka ovat käsiteltyjen tehtävien kaltaisia.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Edellisen lisäksi opiskelija osaa valita soveltaen ja vertaillen eri vaihtoehdoista sopivimman
menettelytavan ja perustella valintansa.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja niiden käytöstä
ongelmien ratkaisuun sekä taito esittää, analysoida ja perustella loogisesti käsiteltyjä asioita ja ratkaisumenetelmiä.

Ilmoittautumisaika

01.12.2024 - 19.01.2025

Ajoitus

07.01.2025 - 04.05.2025

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Rakennustekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikan tutkinto-ohjelma, vuosina 2014-2018 aloittaneet
Opettaja
  • Petri Lyly
  • Rakennustekniikka Virtuaalihenkilö
Vastuuhenkilö

Petri Lyly

Ryhmät
  • 23I351
    Infrarakentaminen

Tavoitteet (OJ)

Opintojakson keskeinen tavoite on hahmottaa silta osana liikenneväylää. Sillan rakennesuunnittelu ei kuulu opintojaksoon, mutta siltojen kuormitusten, laatuvaatimusten ja rakentamismenetelmien tunteminen antavat hyvän pohjan sekä suunnittelu- että rakentamistehtäviin ja myös siltojen korjaustöihin.

Opiskelija oppii tunnistamaan siltatyypit ja tietää niille soveltuvat käyttökohteet ja pystyy arvioimaan taloudellisen jännevälin ja rakentamismenetelmän kullekin tyypille. Opiskelija tutustuu siltojen tarkastustoimintaan, kunnon tutkimusmenetelmiin ja tavanomaisiin korjaustapoihin.

Sisältö (OJ)

Suomen sillasto, siltojen kuormitukset, siltatyypit ja niiden soveltuminen eri olosuhteisiin, siltojen rakenteet, rakennusmateriaalit ja toiminnalliset vaatuvaatimukset. Paikalla valettavien siltojen muotti-, teline-, raudoitus- ja betonointityöt sekä näiden laatuvaatimukset sekä virtapilarin rakentamismenetelmät. Puu- ja terässillat, elementtien käyttö sillan rakentamisessa.
Siltojen tarkastusjärjestelmä, kunnon tutkimusmenetelmät ja tavallisimmat korjaustyömenetelmät.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija osaa tunnistaa ja määritellä opintojaksoon sisältyvät perusasiat ja ratkaista yksinkertaisia
sovelluksia, jotka ovat käsiteltyjen tehtävien kaltaisia.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Edellisen lisäksi opiskelija osaa valita soveltaen ja vertaillen eri vaihtoehdoista sopivimman
menettelytavan ja perustella valintansa.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja niiden käytöstä
ongelmien ratkaisuun sekä taito esittää, analysoida ja perustella loogisesti käsiteltyjä asioita ja ratkaisumenetelmiä.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 14.01.2024

Ajoitus

10.01.2024 - 24.04.2024

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Rakennustekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikan tutkinto-ohjelma, vuosina 2014-2018 aloittaneet
Opettaja
  • Eero Lehtinen
  • Petri Lyly
Vastuuhenkilö

Petri Lyly

Ryhmät
  • 22I351

Aika ja paikka

Luennot lukujärjestyksen mukaan ja lisäksi excursiot.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Tenttiajankohta vierailevien luennoitsijoiden osuudesta sovitaan erikseen.
Petri Lylyn osuus suoritetaan osittain arvosteltavien harjoitustehtävien avulla.
Uusinta- ja korotustentti sovitaan niiden kesken, joita asia koskee.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakson suorittamisessa edellytetään säännöllistä minimissään 70 % osallistumista oppitunneille ja excursioille.
Vierailevien luennoitsijoiden osuuden lopussa pidetään koe, Petri Lylyn osuus arvostellaan osittain myös tehtävien perusteella.
Lisäksi edellytyksenä hyväksytylle suoritukselle on riittävä harjoitustöiden hyväksytty suoritus määrätyssä ajassa.
Opintojakso arvioidaan asteikolla 0-5. Arvosanaan vaikuttavat kokeen lisäksi tuntiharjoitukset, harjoitustyö, tunneille osallistuminen ja tuntiaktiivisuus.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Lähi- ja etäopetus, tuntiharjoitukset, harjoitustyöt, opetuskeskustelut, opintoretket ja tentti.

Oppimateriaalit

Opiskelijoille annetaan sähköisesti erillinen opintomoniste (Tuni Moodle) sekä muut luentomateriaalit.
Lisäksi opiskelijan edellytetään tekevän myös omia muistiinpanoja tunnilla opetetusta asioista joita ei mahdollisesti ole sähköisissä luentomateriaaleissa.
Alan kirjallisuus.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opiskelijan ajankäyttö muodostuu osallistumista opetukseen, harjoitustehtävien ratkaisusta sekä itsenäisestä työskentelystä joka on noin 27 tuntia opintopistettä kohden.

Sisällön jaksotus

Vierailevien luennoitsijoiden 3 op osuus.
Perustavoite on antaa opiskelijalle kokonaiskuva sillanrakennuksesta osana väylärakentamista sekä sillasta rakennusteknisenä elementtinä. Opintojakson jälkeen opiskelija:
• Tuntee siltoja koskevan nimikkeistön ja peruskäsitteet.
• Tunnistaa eri siltatyypit ja tietää niiden pääasialliset käyttökohteet.
• Tunnistaa siltarakenteiden osat ja tietää niiden tarkoituksen osana sillan rakenteellista toimintaa.
• Tietää yleisimmät siltojen rakentamismenetelmät
• Tuntee tavanomaisen betonisillan raudoitusperusteet

Petri Lyly 2 op osuus.
- siltojen korjaustarve ja kartoitus
- korjaus ja saneeraus aikataulutus
- kuntokartoitusharjoitus
- korjaus ja saneeraus menetelmät

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Ei ole

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Excursiot ja vierailevat luennoitsijat yrityksistä.

Lisätietoja opiskelijoille

Suomeksi
Opetus alkaa 10.1.2024

Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Läsnäolovaatimukset ei täyty.
Läsnäolovaatimukset täyttyvät, mutta osasuorituksia puuttuu.

Ilmoittautumisaika

01.12.2022 - 15.01.2023

Ajoitus

10.01.2023 - 07.05.2023

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Rakennustekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikan tutkinto-ohjelma, vuosina 2014-2018 aloittaneet
Opettaja
  • Eero Lehtinen
  • Petri Lyly
Vastuuhenkilö

Petri Lyly

Ryhmät
  • 21I351

Opetus alkaa 11.1.2023

Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Läsnäolovaatimukset ei täyty.
Läsnäolovaatimukset täyttyvät, mutta osasuorituksia puuttuu.

Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Läsnäolovaatimukset täytetty, harjoitustyöt tehty hyväksytysti ja kurssin kokonaispisteistä saatu vähintään noin 40%.

Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Kurssin painotettu yhteispistemäärä noin 60-85%, jonka lisäksi tyydyttävä -kohdassa esitetyt kriteerit läsnäolosta, harjoitustehtävästä ja tiedoista täyttyvät. Opiskelija suoriutuu annetuista tehtävistä itsenäisesti ja ottaa vastuun myös ryhmän suoriutumisesta.

Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Edellisen lisäksi opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys opintojakson asioista ja niiden käytöstä työelämästä sekä taito esittää ja perustella loogisesti valitut ratkaisut. Opiskelija on erittäin motivoitunut ja ottaa sitoutuneesti vastuuta omasta ja ryhmän suoriutumisesta. Yhteispisteet kurssista yli noin 85%.

Ilmoittautumisaika

01.08.2022 - 19.09.2022

Ajoitus

01.08.2022 - 09.12.2022

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Rakennustekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikan tutkinto-ohjelma, vuosina 2014-2018 aloittaneet
Opettaja
  • Eero Lehtinen
  • Petri Lyly
Vastuuhenkilö

Petri Lyly

Ryhmät
  • 21AI351
    Rakennustekniikka, monimuoto

Petri Lylyn osuus suoritetaan arvosteltavien harjoitustehtävien avulla.
Uusinta- ja korotustentti sovitaan niiden kesken, joita asia koskee.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakson suorittamisessa edellytetään säännöllistä minimissään 70 % osallistumista oppitunneille ja excursioille.
Vierailevien luennoitsijoiden osuuden lopussa pidetään koe, Petri Lylyn osuus arvostellaan tehtävien perusteella.
Lisäksi edellytyksenä hyväksytylle suoritukselle on riittävä harjoitustöiden hyväksytty suoritus määrätyssä ajassa.
Opintojakso arvioidaan asteikolla 0-5. Arvosanaan vaikuttavat kokeen lisäksi tuntiharjoitukset, harjoitustyö, tunneille osallistuminen ja tuntiaktiivisuus.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Lähi- ja etäopetus, tuntiharjoitukset, harjoitustyöt, opetuskeskustelut, opintoretket ja tentti.

Oppimateriaalit

Opiskelijoille annetaan sähköisesti erillinen opintomoniste (Tuni Moodle) sekä muut luentomateriaalit.
Lisäksi opiskelijan edellytetään tekevän myös omia muistiinpanoja tunnilla opetetusta asioista joita ei mahdollisesti ole sähköisissä luentomateriaaleissa.
Alan kirjallisuus.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opiskelijan ajankäyttö muodostuu osallistumista opetukseen, harjoitustehtävien ratkaisusta sekä itsenäisestä työskentelystä joka on noin 27 tuntia opintopistettä kohden.

Sisällön jaksotus

Vierailevan luenoitsijan 3 op osuus.
Perustavoite on antaa opiskelijalle kokonaiskuva sillanrakennuksesta osana väylärakentamista sekä sillasta rakennusteknisenä elementtinä. Opintojakson jälkeen opiskelija:
• Tuntee siltoja koskevan nimikkeistön ja peruskäsitteet.
• Tunnistaa eri siltatyypit ja tietää niiden pääasialliset käyttökohteet.
• Tunnistaa siltarakenteiden osat ja tietää niiden tarkoituksen osana sillan rakenteellista toimintaa.
• Tietää yleisimmät siltojen rakentamismenetelmät
• Tuntee tavanomaisen betonisillan raudoitusperusteet

Petri Lyly 2 op osuus.
- siltojen korjaustarve ja kartoitus
- korjaus ja saneeraus aikataulutus
- kuntokartoitusharjoitus
- korjaus ja saneeraus menetelmät

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Ei ole

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Excursiot ja vierailevat luennoitsijat yrityksistä.

Lisätietoja opiskelijoille

Suomeksi
Opetus alkaa 12.8.2022

01.12.2021 - 17.01.2022

Ajoitus

04.02.2022 - 20.04.2022

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Rakennustekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikan tutkinto-ohjelma, vuosina 2014-2018 aloittaneet
Opettaja
  • Eero Lehtinen
  • Petri Lyly
Vastuuhenkilö

Petri Lyly

Ryhmät
  • 20I311
    Talonrakennustekniikka
  • 20I351

Opetus alkaa 4.2.2022