Rakennustekniikka: Talonrakennustekniikka
Tunnus: 19RT
Kuvaus
Rakennustekniikan tutkinto-ohjelman osaamisperustainen opetussuunnitelma antaa perusvalmiudet rakentamisen eri osa-alueisiin kahden ensimmäisen vuoden aikana. Kahden viimeisen vuoden aikana opiskelija syventää tietojaan eri opintosuuntien osaamiskokonaisuuksissa, joissa perehdytään monipuolisesti opintosuunnan tietoihin ja taitoihin hyödyntäen nykyaikaista rakentamisen tietotekniikkaa.
Talonrakennustekniikan opintosuunnassa osaamista kasvatetaan talonrakennuskohteiden rakenne- ja rakennussuunnitteluun mallinnuksen ja nykyaikaisia tietoteknisiä ohjelmia käyttäen. Opintoihin kuuluvat myös perustiedot tuotantotekniikasta, talousasioista ja opintoja talojen teknillisistä järjestelmistä.
Rakennustuotannon opintosuunta valmentaa talonrakennusprojektien toteuttamisen johtamiseen. Opinnot antavat valmiudet aikataulujen, kustannusten, laadun, työmaatekniikoiden sekä sopimusten ja hankintojen hallitsemiseen sekä uudis- että korjausrakentamisessa.
Infrarakentamisen opintosuunnassa osaamista kerrytetään laaja-alaisesti liikenneväylien, erilaisten maa- ja vesirakenteiden, perustusten, vesihuoltoverkostojen sekä ympäristörakenteiden suunnitteluun, toteuttamiseen ja ylläpitoon. Tietotekninen mallinnus on keskeinen osa infrarakentamisen opintosuunnan opinnoissa.
Kiinteistönpitotekniikka ja korjausrakentaminen -opintokokonaisuudella mahdollistetaan teknis-taloudelliset valmiudet toimia kiinteistöjen ylläpito- ja isännöintitehtävissä sekä korjausrakennushankkeissa . Näihin opintoihin sisältyvät perustiedot talonrakennustekniikasta ja rakentamisen tuotantotekniikasta.
Opetussuunnitelman kehittäminen ja työelämäyhteistyö
Tämä on rakennustekniikan tutkinto-ohjelman uusi opetussuunnitelma, joka liittyy Tampere 3 yhteistyöhön. Opetussuunnitelma on laadittu Tampereen yliopiston rakennustekniikkan koulutuksen kanssa vuosien 2016-2019 välisenä aikana. Osaamisperustaisessa opetussuunnitelmassa on kaikkiaan 85 opintopistettä osaamistavoitteiltaan samoja opintoja kuin Tampereen yliopiston rakennustekniikan tutkinto-ohjelmassa.
Lisätiedot
RAKENNUSALAN ARVOPERUSTA
Rakennusalan toimintaohjeina ovat elinkaariajattelu, ekologia ja kestävä kehitys. Rakennetulla ympäristöllä on keskeinen merkitys ihmisten hyvinvoinnille, yhteiskunnan taloudelliselle ja sosiaaliselle kehitykselle sekä elinympäristön laadulle. Rakennetun ympäristön suunnittelussa, rakentamisessa ja ylläpidossa ovat päämäärinä terveellisyys, turvallisuus, toimivuus ja korkea laatu. Rakennusalan yritys- ja liiketoiminnassa korostuvat asiakaskeskeisyys, taloudellisuus, yrittäjyys ja terve kilpailu.
RAKENNUSALAN KUVAUS
Kaksi kolmasosaa kansallisomaisuudestamme on sitoutunut rakennuksiin ja yhdyskuntarakenteisiin. Rakennusala työllistää suoraan tai välillisesti n. 25 % Suomen työvoimasta. Rakentamisen ratkaisut vaikuttavat kaikkien ihmisten asumiseen ja elinkeinotoimintaan sukupolvien ajan, mistä syystä ala on julkisen ja poliittisen huomion kohteena sekä laajan lainsäädännön ohjaamaa.
Rakentamista ovat talonrakentaminen, infrarakentaminen eli yhdyskunta- ja ympäristörakentaminen sekä rakennusten käyttö ja kunnossapito. Talonrakentamiseen kuuluvat mm. asuin-, liike- ja teollisuusrakennusten uudis- ja korjausrakentaminen. Infrarakentamisen osa-alueita ovat ympäristötekniikka ja yhdyskunnan infran eli liikenne- ja vesihuoltoverkostojen, siltojen, satamien yms. kohteiden rakentaminen ja ylläpito. Rakennusalan sisällä on tapahtunut voimakas rakennemuutos korjausrakentamisen ja ylläpidon suuntaan ja kehitys näyttää jatkuvan samansuuntaisena.
AMMATTITAITOVAATIMUKSET
Rakennushanke vaatii monista osapuolista johtuen saumatonta yhteistyötä osapuolien kesken. Monissa tehtävissä selviytymisen edellytyksenä on taloudellisen ajattelun yhdistäminen tekniseen osaamiseen. Ala tarjoaa myös haasteellisia asiantuntijatehtäviä ongelmanratkaisutaitoja hallitseville. Alalla menestyminen edellyttää asiakaslähtöistä toimintatapaa ja palveluhenkisyyttä sekä tietotekniikan soveltamista. Matemaattis-luonnontieteellisten valmiuksien rinnalla työelämässä vaaditaan erityisesti johtamis-, ihmissuhde-, viestintä- ja neuvottelutaitoa sekä arvo-osaamista. Kansainvälisiin ja monikulttuurisiin hankkeisiin osallistuminen edellyttää vahvaa ja laaja-alaista ammattitaitoa, kielitaitoa sekä eri kulttuurien tuntemusta ja kykyä toimia erilaisissa ympäristöissä.
Valitse opintojen ajoitus-, rakenne- tai jäsentelynäkymä
Näytä opintojen ajoitukset lukuvuosittain, lukukausittain tai periodeittain
Tunnus | Opinnon nimi | Laajuus (op) | 2020-2021 | 2021-2022 | 2022-2023 | 2023-2024 | Syksy 2020 | Kevät 2021 | Syksy 2021 | Kevät 2022 | Syksy 2022 | Kevät 2023 | Syksy 2023 | Kevät 2024 | 1. / 2020 | 2. / 2020 | 3. / 2021 | 4. / 2021 | 1. / 2021 | 2. / 2021 | 3. / 2022 | 4. / 2022 | 1. / 2022 | 2. / 2022 | 3. / 2023 | 4. / 2023 | 1. / 2023 | 2. / 2023 | 3. / 2024 | 4. / 2024 |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
19RT-1001 |
Matemaattiset osaamiset
(Valitaan kaikki ) |
12 | ||||||||||||||||||||||||||||
5N00EG72 | Geometria ja vektorilaskenta | 3 | 3 | 3 | 1.5 | 1.5 | ||||||||||||||||||||||||
5N00EG73 | Funktiot ja matriisit | 3 | 3 | 3 | 1.5 | 1.5 | ||||||||||||||||||||||||
5N00EG74 | Differentiaalilaskenta | 3 | 3 | 3 | 1.5 | 1.5 | ||||||||||||||||||||||||
5N00EG75 | Integraalilaskenta | 3 | 3 | 3 | 1.5 | 1.5 | ||||||||||||||||||||||||
19RT-1002 |
Fysiikan osaaminen
(Valitaan kaikki ) |
8 | ||||||||||||||||||||||||||||
5N00EI65 | Rakennusfysiikan perusteet | 3 | 3 | 3 | 1.5 | 1.5 | ||||||||||||||||||||||||
5N00EI66 | Rakennusfysiikan laboratoriot | 2 | 2 | 2 | 1 | 1 | ||||||||||||||||||||||||
5N00EI67 | Mekaniikka | 3 | 3 | 3 | 1.5 | 1.5 | ||||||||||||||||||||||||
19RT-1003 |
Rakennusalan perusteet
(Valitaan kaikki ) |
25 | ||||||||||||||||||||||||||||
T300DE71 | Rakennusalan ja tietotekniikan perusteet | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||||||||||||||||
T300DH59 | Talonrakennuksen perusteet | 5 | 7 | 7 | 3.5 | 3.5 | ||||||||||||||||||||||||
T300DH63 | Mittaustekniikan ja tietomallintamisen perusteet | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||||||||||||||||
T300DE70 | Betonitekniikka | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||||||||||||||||
T300DJ08 | Rakennusalan tietotekniikka ja -mallintaminen | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||||||||||||||||
19RT-1004 |
Rakennetekniikan ja mekaniikan perusosaaminen
(Valitaan kaikki ) |
20 | ||||||||||||||||||||||||||||
T300DH65 | Rakennemekaniikka | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||||||||||||||||
T300DH61 | Rakennusmekaniikan perusteet | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||||||||||||||||
T300DI09 | Rakennetekniikan perusteet | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||||||||||||||||
T300DI10 | Betonirakenteiden perusteet | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||||||||||||||||
19RT-1005 |
Rakentamisen tuotannon ja talouden perusosaaminen
(Valitaan kaikki ) |
10 | ||||||||||||||||||||||||||||
T300DH62 | Rakentamistalouden perusteet | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||||||||||||||||
T300DI06 | Rakentamisen tuotantotekniikka | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||||||||||||||||
19RT-1006 |
Yhdyskuntatekniikan perusosaaminen
(Valitaan kaikki ) |
15 | ||||||||||||||||||||||||||||
T300DH71 | Yhdyskuntatekniikan perusteet | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||||||||||||||||
T300DH67 | Geotekniikan perusteet | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||||||||||||||||
T300DH68 | Pohjarakentamisen perusteet | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||||||||||||||||
19RT-1007 |
Infran suunnitteluosaaminen
(Valitaan kaikki ) |
8 | ||||||||||||||||||||||||||||
T300DI59 | Talon pohjarakenteet | 3 | 3 | 3 | 1.5 | 1.5 | ||||||||||||||||||||||||
T300DI19 | Sillanrakennus ja ylläpito | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||||||||||||||||
19RT-1009 |
Rakennustuotannon osaaminen
(Valitaan kaikki ) |
10 | ||||||||||||||||||||||||||||
T300DI07 | Rakennustuotannon hallinta | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||||||||||||||||
T300DI08 | Rakennuttaminen | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||||||||||||||||
19RT-1010 |
Rakennetekniikan osaaminen
(Valitaan kaikki ) |
39 | ||||||||||||||||||||||||||||
T300DI27 | Puu- ja teräsrakenteiden mitoituksen perusteet | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||||||||||||||||
T300DJ66 | Rakennemekaniikan sovellukset | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||||||||||||||||
T300FQ39 | Elementtimenetelmä ja laskentaohjelmat | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
T300DI29 | Puu- ja teräsrakenteiden mitoituksen jatkokurssi | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||||||||||||||||
T300DI30 | Rakenteiden mallinnus | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||||||||||||||||
T300DI31 | Teräsbetonirakenteiden syventävä kurssi | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||||||||||||||||
T300DI49 | Teräsrakenteiden syventävä kurssi | 4 | 4 | 4 | 2 | 2 | ||||||||||||||||||||||||
T300DI50 | Puurakenteiden syventävä kurssi | 4 | 4 | 4 | 2 | 2 | ||||||||||||||||||||||||
T300DI72 | Korjausrakentamisen rakennetekniikka | 3 | 3 | 3 | 1.5 | 1.5 | ||||||||||||||||||||||||
19RT-1011 |
Talonrakennustekniikan osaaminen
(Valitaan kaikki ) |
15 | ||||||||||||||||||||||||||||
T300DJ10 | Talonrakennus | 4 | 3 | 3 | 1.5 | 1.5 | ||||||||||||||||||||||||
T300DJ11 | Rakennussuunnittelu | 4 | 4 | 4 | 2 | 2 | ||||||||||||||||||||||||
T300DI32 | Rakennusten elinkaaritekniikka | 7 | 7 | 7 | 3.5 | 3.5 | ||||||||||||||||||||||||
19RT-1012 |
Talotekniikan osaaminen
(Valitaan kaikki ) |
5 | ||||||||||||||||||||||||||||
T300DI42 | Talotekniikan perusteet | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||||||||||||||||
19RT-1013 |
Rakennusfysiikan osaaminen
(Valitaan kaikki ) |
5 | ||||||||||||||||||||||||||||
T300DI54 | Rakennusfysiikka | 5 | 6 | 6 | 3 | 3 | ||||||||||||||||||||||||
19RT-1014 |
Kieliopinnot
(Valitaan kaikki ) |
13 | ||||||||||||||||||||||||||||
T300DI53 | Suomen kieli ja viestintä | 3 | 3 | 3 | 1.5 | 1.5 | ||||||||||||||||||||||||
T300DJ14 | Tekninen kirjoitus ja raportointi | 3 | 3 | 3 | 1.5 | 1.5 | ||||||||||||||||||||||||
5N00EK77 | Svenska för teknikbranschen - skriftlig färdighet | 2 | 2 | 2 | 1 | 1 | ||||||||||||||||||||||||
5N00EK78 | Svenska för teknikbranschen - muntlig färdighet | 2 | 2 | 2 | 1 | 1 | ||||||||||||||||||||||||
5N00EK80 | Technical English for Professionals | 3 | 3 | 3 | 1.5 | 1.5 | ||||||||||||||||||||||||
19RT-1015 |
Harjoittelu
(Valitaan kaikki ) |
30 | ||||||||||||||||||||||||||||
5R00BF06 | Harjoittelu 1 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | |||||||||||||||||||||
T300FD96 | Harjoittelu 2 | 10 | 10 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
T300FD97 | Harjoittelu 3 | 15 | 15 | 7.5 | 7.5 | 3.8 | 3.8 | 3.8 | 3.8 | |||||||||||||||||||||
19RT-1016 |
Opinnäytetyö
(Valitaan kaikki ) |
15 | ||||||||||||||||||||||||||||
5R00CM89 | Opinnäytetyö | 15 | 15 | 15 | 7.5 | 7.5 | ||||||||||||||||||||||||
19RT-1017 |
Valinnaiset opinnot (ei rajoitu esitettyihin opintojaksoihin)
(Valitaan opintopisteitä: 15) |
15 | ||||||||||||||||||||||||||||
T300DJ67 | Rakennemekaniikan syventäminen | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||||||||||||||||
T300DJ12 | Kiinteistön energiankäytön hallinta | 3 | 3 | 3 | 1.5 | 1.5 | ||||||||||||||||||||||||
5R00BF18 | Betonitekniikan jatkokurssi | 3 | ||||||||||||||||||||||||||||
19RT-1018 |
Kiinteistönpidon ja korjausrakentamisen opintokokonaisuus
(Valitaan kaikki ) |
28 | ||||||||||||||||||||||||||||
T300DI75 | Kiinteistön hoito ja turvallisuustekniikka | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||||||||||||||||
T300DI71 | Korjausrakentamisen tuotantotekniikka | 3 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||||||||||||||||
T300DI74 | Asunto-osakeyhtiön toiminta | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | |||||||||||||||||||||
T300DI76 | Kosteusvauriot, kuntotutkimukset ja korjaukset | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | |||||||||||||||||||||
T300DI77 | Betonirakenteet, kuntotutkimukset ja korjaukset | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | |||||||||||||||||||||
T300DI78 | Rakennuksen kunnon ja korjausten hallinta | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | |||||||||||||||||||||
Yhteensä | 240 | 65 | 69 | 77 | 56 | 33.5 | 31.5 | 30 | 39 | 41.5 | 35.5 | 23 | 33 | 16.8 | 16.8 | 15.8 | 15.8 | 15 | 15 | 19.5 | 19.5 | 20.8 | 20.8 | 17.8 | 17.8 | 11.65 | 11.65 | 16.65 | 16.65 |
Lukukausi- ja lukuvuosikohtaiset opintopistekertymät vaihtelevat valinnaisten ja vapaasti valittavien opintojen ajoituksesta johtuen.
Todistusjäsentely - amk-tutkinto (EQF 6)
Jäsentely, jossa voidaan tuoda näkyväksi opintojaksojen jakautuminen asetuksen mukaisesti perus- tai ammattiopintoihin, harjoitteluun, opinnäytetyöhön tai vapaasti valittaviin opintoihin.
Rakennustekniikka Tre3