Elokuvan ja television koulutusohjelma: 12ELOTV
Opetussuunitelman tunnus: 12ELOTV
- Tutkintonimike
- Medianomi (AMK)
- Laajuus
- 240 op
- Kesto
- 4 vuotta (240 op)
- Aloituslukukausi
- Syksy 2013
Kuvaus
ELOKUVAN JA TELEVISION KOULUTUSOHJELMA
Tutkintonimeke: Medianomi (AMK)
Laajuus ja kesto: 240 op, 4 vuotta
Toteutusmuoto: Kokopäivä
Yksikkö: Taiteen, musiikin ja median yksikkö, Finlaysoninkatu 7
Koulutuspäällikkö: Leena Mäkelä
Hakukelpoisuus: Katso TAMKin hakusivut ja hakukelpoisuus AMK-tutkinnoissa www.tamk.fi
KOULUTUSOHJELMAN TUOTTAMA OSAAMINEN
Koulutuksesta valmistuu elokuvan ja television taiteellisiin ja tuotannollisiin tehtäviin tai teatterituotantojen audiovisuaaliseksi suunnittelijaksi. Tavoitteena on ammattilainen, jolla on valmiudet toimia alan asiantuntijana, kehittäjänä ja yrittäjänä sekä kotimaisilla että kansainvälisillä markkinoilla.
Elokuvan ja television ammattiopinnoissa osaamistaan voi suunnata tuottamiseen, käsikirjoittamiseen, kuvaukseen, leikkaukseen sekä äänisuunnitteluun. Näiden lisäksi on mahdollista erikoistua teatterin valosuunnitteluun. Koulutusohjelmassa tarjotaan myös ohjauksen opintoja. Ohjaamisessa painopiste on työryhmän johtamisen ja tuotannon organisoimisen osaamisessa. Taiteellinen ohjaaminen ymmärretään prosessina, johon koulutus tarjoaa valmiuksia, mutta johon työhön pätevöityminen tapahtuu työkokemuksen ja MA-tason (ylempi korkeakoulututkinto) opintojen kautta.
KAIKILLE YHTEINEN OSAAMINEN
Opetussuunnitelmassa noudatetaan korkeakoulututkinnoille asetettuja kansallisia (NQF) ja eurooppalaisia (EQF) tavoitteita.
Tavoitteena on, että opiskelija valmistuessaan
- tekee luovia ratkaisuja ideoinnissa, käsikirjoittamisessa ja tuotantoprosesseissa
- osaa suunnitella ja johtaa tuotantoja
- hallitsee erinomaisesti oman erikoisalueensa ilmaisun, työmenetelmät ja teknologian
- omaa valmiudet yrityksen perustamiseen ja yrittäjänä toimimiseen
- omaa valmiudet kansainvälisyyteen
OSAAMISALAT
Tuottaminen
Tuottaja johtaa luovaa työryhmää. Hän osaa kehittää sisältöjä ideoista valmiiksi tuotteiksi tai palveluiksi yhdessä yhteistyökumppanien ja työryhmän kanssa. Tuottajan osaamista ovat projektinhallinta (aikataulutus, budjetointi, resursointi), alan toimijoiden tuntemus, tuotantosopimukset ja juridiikka sekä kansainvälisten yhteyksien luominen. Tuottaja ymmärtää myös liiketoiminnan ja yrittäjyyden perusteet sekä asiakaspalvelun näkökulman.
Ääni-ilmaisu
Äänisuunnittelija suunnittelee teoksen tai ohjelman äänidramaturgian sekä hallitsee äänen tallennuksen ja muokkauksen kenttä-äänityksestä äänen jälkikäsittelyyn ja toistoon eri tiloissa ja formaateissa. Työvälineitä ovat mikrofonit, tallentimet, äänityöasemat ja äänentoistojärjestelmät. Tavoitteena on valmiudet toimia erilaisten ääniprojektien vastuullisena tuottajana ja suunnittelijana.
Käsikirjoitus ja sisältösuunnittelu
Käsikirjoittaja osaa ideoida, suunnitella ja toteuttaa sisältöjä erilaisiin välineisiin ja formaatteihin. Hän hallitsee tuotantojen ennakkosuunnittelun, on itseään kehittävä kirjoittaja sekä omaa valmiudet audiovisuaaliseen suunnitteluun ja toteuttamiseen. Hän tuntee rahoitusmahdollisuudet ja osaa myydä ja markkinoida ideoita asiakkaille sekä osaa kehittää sisältöjä yhdessä asiakkaiden kanssa.
Kuvaus
Kuvauksen opinnot tähtäävät televisio- ja elokuvauksen vaativiin kuvasuunnittelu- ja kuvaustehtäviin ja kuvaustyöryhmän johtajana toimimiseen. Tavoitteena on asiantuntija, joka suunnittelee ja toteuttaa elokuvan tai televisio-ohjelman visuaalisen ilmeen. Kuvauksen osaamiseen sisältyy kuvallisen ilmaisun, kuvasuunnittelun sekä laitteiden, ohjelmistojen ja työmenetelmien hallinta.
Leikkaus
Leikkaaja luo teoksen tai ohjelman kokonaisilmeen ja hallitsee tuotannon työvaiheet ennakkosuunnittelusta raakaleikkaukseen, äänen jälkikäsittelyyn ja kuvan värikorjaukseen sekä digitaaliseen masterointiin. Leikkaajan työvälineitä ovat digitaaliset kuva- ja äänityöasemat sekä kuvankäsittely- ja efektiohjelmat, ja hän kykenee toimimaan jälkituotantoprosessien projektipäällikkönä.
Valosuunnittelu
Teatterin valosuunnittelija hallitsee esitysten dramaturgisen ja teknisen suunnittelun. Elokuva ja televisioilmaisuun painottuvien perusopintojen kautta opiskelija saa hyvät valmiudet myös videosuunnitteluun ja liikkuvan kuvan näyttämölliseen toteuttamiseen. Valosuunnittelija voi työllistyä teattereihin, monitoimitaloihin, elokuvan ja television tehtäviin ja tapahtumatuotantoihin.
VALMISTUVIEN TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN
Valmistuneet opiskelijat ovat sijoittuneet tuotannollisiin ja taiteellisiin tehtäviin esimerkiksi televisio-, mainos-, elokuva- ja jälkituotantroyhtiöihin. Valo- ja ääniopiskelijoiden työllistäjiä ovat olleet myös teatterit ja tapahtuma-alan yritykset. Oman yrityksen perustaminen on myös yleistä. Työllistymis- ja uraseurantakyselyjen mukaan opiskelijat työllistyvät hyvin opiskelualalleen.
KOULUTUKSEN ARVOPERUSTA
Elokuvan ja television koulutuksessa arvostetaan kulttuurialan ja taiteen perinteitä samalla kun luodaan uusia sisällön tekemisen ja tuottamisen tapoja. Luovan ja innovatiivisen työn lähtökohtana on erilaisuuden, moniarvoisuuden ja monikulttuurisuuden kunnioittamisen.
Yksilö on aktiivinen toimija, joka voi valinnoillaan vaikuttaa kulttuurin prosesseihin. Elokuva- ja televisioalan ammattilaisuuteen sisältyy näin oman ammattietiikan ja mediaan liittyvien eettisten kysymysten pohtiminen sekä mediakulttuurin kriittinen ymmärrys. Kestävään kehitykseen pohjautuva ajattelu läpäisee koulutuksen liittyen opintojen teemoihin ja toteuttamisen tapoihin.
OPETUKSEN TOTEUTTAMINEN
Kaikille yhteiset perusopinnot sisältävät sekä elokuvan että television sisällöllisen, ilmaisullisen ja tuotannollisen työn perusteet. Valitun osaamisalan opinnot sijoittuvat toiseen opintovuoteen, minkä jälkeen osaamista syvennetään projekteissa työharjoittelusssa ja opinnäytetyössä.
Koulutusohjelman keskeinen työtapa on projektiopiskelu, jossa korostuu paitsi ammattikäytäntöjen oppiminen myös ryhmätyöskentelyn, vuorovaikutuksen ja projektinhallinnan osaaminen. Opetussuunnitelmassa on projektinhallinnan opintoja yhteensä 25 opintopistettä. Ensimmäisenä vuonna opiskellaan projektinhallinnan perusteet, toisena vuonna keskitytään asiakasprojektien hallintaan ja kolmantena vuonna kehittämisprojektien hallintaan.
KOULUTUSOHJELMAN TUOTTAMA OSAAMINEN ERI OPINTOVUOSINA
Ensimmäinen vuosi
Ensimmäisen vuoden opintojen tavoitteena on saavuttaa sellainen työelämäosaaminen, että opiskelija pystyy toimimaan avustavassa työroolissa elokuva- tai televisiotuotannossa. Sisältöopinnoissa kehitetään havainnoinnin ja ideoinnin taitoja sekä opiskellaan käsikirjoittamisen ja elokuvailmaisun perusteita. Projektiopinnoissa perehdytään audiovisuaalisen tuotannon eri työprosesseihin ja projektinhallintaan sekä toteutetaan fiktioprojekti. Vuorovaikutus- ja ryhmätyötaitojen kehittäminen on tärkeä osa projektiopiskelua. Ensimmäisenä vuoden opintoihin kuuluvat myös tapahtumatuotannon perusteet, suomen kielen ja viestinnän opinnot, mediahistoria sekä englannin kieliopinnot.
Toinen vuosi
Toisen vuoden opintojen tavoitteena on saavuttaa sellainen työelämäosaaminen, että opiskelija pystyy työskentelemään itsenäisesti suorittavassa työroolissa. Toisen vuoden perusopinnoissa perehdytään televisio-ohjelmien suunnitteluun ja toteuttamiseen sekä tv-journalismiin. Keväällä alkavissa ammattiopinnoissa opiskelijat valitsevat osaamisalan. Toisena vuonna suoritetaan myös ruotsin kieli (nk. virkamies-ruotsi). Ruotsin kielessä järjestetään tasokurssi ja valmentavaa opetusta ensimmäisenä opiskeluvuonna.
Kolmas vuosi
Kolmannen vuoden opintojen tavoitteena on tukea opiskelijan innovoivan asiantuntijuuden kehittymistä. Opiskelijat kehittävät ja toteuttavat av-projekteja yhteistyökumppanien kanssa. Opiskelijat ideoivat niitä itse aktiivisesti. Tavoitteena on alaa kehittävä toteuttamistapa, jossa esimerkiksi luodaan uudenlaista sisältöä, ideoidaan jakelukanavia ja kohdeyleisöjä, parannetaan työmenetelmiä tai sovelletaan uudenlaista teknologiaa. Projekteissa ohjaus järjestetään ryhmän tarpeiden mukaisesti. Kolmantena vuonna perehdytään myös audiovisuaalisen alan liiketoimintaan ja yrittäjyyteen sekä elokuva- ja televisiotutkimukseen. Kansainvälinen vaihto on suositeltava kolmantena tai neljäntenä opiskeluvuonna kuten myös vaihtoehtoiset ammattiopinnot sekä vapaasti valittavat opinnot.
Neljäs vuosi
Neljännen vuoden tavoitteena on saavuttaa työelämäosaaminen, jossa opiskelijalla on valmiudet toimia taiteellisissa, tuotannollisissa tai teknisissä asiantuntijatehtävissä. Opiskelija toteuttaa opinnäytetyön ja saattaa puuttuvat opinnot loppuun. Neljänteen vuoteen voi myös sijoittaa harjoittelua, kansainvälisen vaihdon ja vaihtoehtoisia ammattiopintoja. Opinnäytetyöhön liittyvät tutkimus- ja kehittämismenetelmien ja asiantuntijaraportoinnin opintojaksot. Opinnäytetyö on projekti, johon liittyy kirjallinen raportti ja opiskelijan osaamisen kokoava näyteportfolio.
HARJOITTELU
Harjoittelu on kestoltaan yhteensä viisi kuukautta (30 opintopistettä). Harjoittelu alkaa harjoittelukäytäntöihin, työnhakuun ja työelämäkäytäntöihin perehdyttävällä osuudella. Harjoittelu suoritetaan 2 - 3 jaksossa ja se voi tapahtua myös omassa yrityksessä. Harjoitteluun valmennus tapahtuu toisena opintovuonna, mutta harjoittelun voi aloittaa jo aikaisemmin henkilökohtaisen opintosuunnittelun kautta. Harjoittelu on tärkeä osa ammattiosaamisen saavuttamista. Suositeltavaa on, että opiskelija tutustuu useampaan työpaikkaan ja työtehtävään. Harjoittelulla on aina ohjaaja ja siitä laaditaan koulun ja työpaikan välinen sopimus, johon kirjataan myös oppimistavoitteet.
VAIHTOEHTOISET AMMATTIOPINNOT JA VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT
Opiskelija valitsee pakollisten ammattiopintojen lisäksi vaihtoehtoisia ammattiopintoja elokuvan ja television koulutusohjelman tarjonnasta. Ne voi valita myös muiden koulutusohjelmien tarjonnasta sekä aikaisemmin suoritetuista korkeakouluopinnoista.
Tutkintoon kuuluvat myös vapaasti valittavat opinnot, joita opiskelija suorittaa 15 opintopistettä. Ne voi valita minkä tahansa korkeakoulun opintotarjonnasta.
OPINTOJEN RAKENNE
Medianomi (AMK) tutkinnon laajuus on 240 opintopistettä. Tutkinto koostuu seuraavista osista:
- Perusopinnot 120 op
- Ammattiopinnot 60 op
- Vapaasti valittavat opinnot 15 op
- Harjoittelu 30 op
- Opinnäytetyö 15 op
Valitse opintojen ajoitus-, rakenne- tai jäsentelynäkymä
Näytä opintojen ajoitukset lukuvuosittain, lukukausittain tai periodeittain
Tunnus | Opinnon nimi | Laajuus (op) | 2013-2014 | 2014-2015 | 2015-2016 | 2016-2017 | Syksy 2013 | Kevät 2014 | Syksy 2014 | Kevät 2015 | Syksy 2015 | Kevät 2016 | Syksy 2016 | Kevät 2017 | 1. / 2013 | 2. / 2013 | 3. / 2014 | 4. / 2014 | 1. / 2014 | 2. / 2014 | 3. / 2015 | 4. / 2015 | 1. / 2015 | 2. / 2015 | 3. / 2016 | 4. / 2016 | 1. / 2016 | 2. / 2016 | 3. / 2017 | 4. / 2017 |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
12ELOTV-1000 |
PERUSOPINNOT
(Valitaan kaikki ) |
120 | ||||||||||||||||||||||||||||
12ELOTV-1001 |
Itsensä kehittäminen
(Valitaan kaikki ) |
9 | ||||||||||||||||||||||||||||
ET-P1 | Portfolio 1 | 3 | 3 | 1.5 | 1.5 | 0.8 | 0.8 | 0.8 | 0.8 | |||||||||||||||||||||
ET-P2 | Portfolio 2 | 3 | 3 | 1.5 | 1.5 | 0.8 | 0.8 | 0.8 | 0.8 | |||||||||||||||||||||
ET-P3 | Portfolio 3 | 3 | 3 | 1.5 | 1.5 | 0.8 | 0.8 | 0.8 | 0.8 | |||||||||||||||||||||
12ELOTV-1002 |
Viestintä ja vuorovaikutus
(Valitaan kaikki ) |
16 | ||||||||||||||||||||||||||||
ET-P4 | Tietokoneen käyttö | 3 | 3 | 1.5 | 1.5 | 0.8 | 0.8 | 0.8 | 0.8 | |||||||||||||||||||||
ET-P6 | Englannin kieli ja viestintä | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | |||||||||||||||||||||
ET-P5 | Suomen kieli ja viestintä | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | |||||||||||||||||||||
ET-P7 | Ruotsin kielen kirjallinen taito | 2 | 2 | 1 | 1 | 0.5 | 0.5 | 0.5 | 0.5 | |||||||||||||||||||||
ET-P8 | Ruotsin kielen suullinen taito | 1 | 1 | 0.5 | 0.5 | 0.3 | 0.3 | 0.3 | 0.3 | |||||||||||||||||||||
12ELOTV-1003 |
Projektinhallinta
(Valitaan kaikki ) |
25 | ||||||||||||||||||||||||||||
ET-P9 | Työprosessien hallinta | 10 | 10 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
ET-P10 | Projektinhallinta | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | |||||||||||||||||||||
ET-P11 | Asiakasprojektinhallinta | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | |||||||||||||||||||||
ET-P12 | Kehittämisprojektin hallinta | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | |||||||||||||||||||||
12ELOTV-1004 |
Elokuva
(Valitaan kaikki ) |
25 | ||||||||||||||||||||||||||||
ET-P13 | Ideointi | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | |||||||||||||||||||||
ET-P14 | Fiktion käsikirjoittaminen | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | |||||||||||||||||||||
ET-P15 | Elokuvailmaisun perusteet | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | |||||||||||||||||||||
ET-P16 | Fiktioprojekti | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | |||||||||||||||||||||
ET-P26 | Elokuvan dramaturginen analyysi | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | |||||||||||||||||||||
12ELOTV-1005 |
Tapahtumat
(Valitaan kaikki ) |
5 | ||||||||||||||||||||||||||||
ET-P17 | Tapahtumatuotanto | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | |||||||||||||||||||||
12ELOTV-1006 |
Televisio
(Valitaan kaikki ) |
20 | ||||||||||||||||||||||||||||
ET-P18 | Televisiojournalismi | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | |||||||||||||||||||||
ET-P19 | Televisio-ohjelmien suunnittelu | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | |||||||||||||||||||||
ET-P20 | Televisiotuotannon hallinta ja toteutus | 10 | 10 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
12ELOTV-1007 |
Teoria ja tutkiminen
(Valitaan kaikki ) |
20 | ||||||||||||||||||||||||||||
ET-P21 | Mediahistoria | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | |||||||||||||||||||||
ET-P23 | Elokuva- ja televisiotutkimus | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | |||||||||||||||||||||
ET-P24 | Opinnäytehankkeen suunnittelu ja menetelmät | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | |||||||||||||||||||||
ET-P25 | Opinnäytehankkeen dokumentointi ja raportointi | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | |||||||||||||||||||||
12ELOTV-1020 |
Valinnaiset perusopinnot
(Valitaan (kpl): 0) |
0 | ||||||||||||||||||||||||||||
12ELOTV-1008 |
AMMATTIOPINNOT
(Valitaan opintopisteitä: 60) |
60 | ||||||||||||||||||||||||||||
12ELOTV-1009 |
Tuottaminen ja ohjaaminen
(Valitaan kaikki ) |
25 | ||||||||||||||||||||||||||||
ET-A44 | Tuotannon suunnittelu, organisointi ja johtaminen | 10 | 10 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
ET-A3 | Markkinointi ja tiedottaminen | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | |||||||||||||||||||||
ET-A4 | Ohjaus ja kohtaussuunnittelu | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||
ET-A5 | Näyttelijäohjaus | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | |||||||||||||||||||||
12ELOTV-1010 |
Kuvaus ja kuvavalaisu
(Valitaan kaikki ) |
20 | ||||||||||||||||||||||||||||
ET-A6 | Elokuvan valaisu | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | |||||||||||||||||||||
ET-A7 | Kuvaussuunnittelu, kuvaus ja jälkikäsittely | 10 | 10 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
ET-A4 | Ohjaus ja kohtaussuunnittelu | 5 | ||||||||||||||||||||||||||||
12ELOTV-1011 |
Leikkaus ja kuvankäsittely
(Valitaan kaikki ) |
25 | ||||||||||||||||||||||||||||
ET-A81 | Leikkausilmaisu ja dramaturgia | 10 | 10 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
ET-A9 | Digitaalinen kuva- ja äänileikkaus | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | |||||||||||||||||||||
ET-A11 | Liikkuvan kuvan jälkikäsittely | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | |||||||||||||||||||||
ET-A4 | Ohjaus ja kohtaussuunnittelu | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | |||||||||||||||||||||
12ELOTV-1012 |
Äänisuunnittelu
(Valitaan kaikki ) |
20 | ||||||||||||||||||||||||||||
ET-A13 | Äänisuunnittelu ja kenttä-äänitys | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | |||||||||||||||||||||
ET-A14 | Äänisuunnittelu ja miksaus | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | |||||||||||||||||||||
ET-A15 | Äänisuunnittelu ja jälkiäänitys | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | |||||||||||||||||||||
ET-A16 | Musiikin äänitys ja miksaus | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | |||||||||||||||||||||
12ELOTV-1013 |
Käsikirjoittaminen
(Valitaan kaikki ) |
20 | ||||||||||||||||||||||||||||
ET-A41 | Kirjoittajana kehittyminen | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | |||||||||||||||||||||
ET-A17 | Lyhytelokuvan käsikirjoittaminen ja ennakkosuunnittelu | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | |||||||||||||||||||||
ET-A18 | Kuunnelman käsikirjoittaminen ja ennakkosuunnittelu | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | |||||||||||||||||||||
ET-A19 | Televisiodraaman käsikirjoittaminen | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | |||||||||||||||||||||
12ELOTV-1014 |
Valosuunnittelu
(Valitaan kaikki ) |
25 | ||||||||||||||||||||||||||||
ET-A91 | Valo ja teatteri | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | |||||||||||||||||||||
ET-A21 | Teatterihistoria | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | |||||||||||||||||||||
ET-A22 | Esityksen valosuunnitteluprosessi | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||||||||||||||||
ET-A25 | Valon ja värin vuorovaikutus ja estetiikka | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | |||||||||||||||||||||
ET-A24 | Projekti | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | |||||||||||||||||||||
12ELOTV-1015 |
Vaihtoehtoiset ammattiopinnot
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0) |
0 | ||||||||||||||||||||||||||||
ET-A29 | Elokuvahistoria | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | |||||||||||||||||||||
ET-A30 | Taidehistoria | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | |||||||||||||||||||||
ET-A32 | Dokumenttielokuvaprojekti | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | |||||||||||||||||||||
ET-A33 | Henkilödokumentti | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | |||||||||||||||||||||
ET-A34 | Kuunnelmaprojekti | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | |||||||||||||||||||||
ET-A35 | Musiikin tuottaminen | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | |||||||||||||||||||||
ET-A36 | Musiikki ja monikanava | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | |||||||||||||||||||||
ET-A37 | Efektointi | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | |||||||||||||||||||||
ET-A23 | Esityksen äänisuunitteluprosessi | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | |||||||||||||||||||||
ET-A38 | Kulttuuritapahtumat | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | |||||||||||||||||||||
ET-A39 | Projektit | 10 | 10 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
ET-A42 | Ammattikirjallisuus | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | |||||||||||||||||||||
N-LY0714 | Puoli vuotta yrittäjänä | 10 | 10 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
ET-A43 | Kehittämö | 15 | 15 | 7.5 | 7.5 | 3.8 | 3.8 | 3.8 | 3.8 | |||||||||||||||||||||
V-A93 | Journalismi | 10 | 10 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
12ELOTV-1016 |
Liiketoiminta- ja yrittäjyysosaaminen
(Valitaan kaikki ) |
20 | ||||||||||||||||||||||||||||
ET-A26 | Av-alan liiketoiminta ja yrittäjyys | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | |||||||||||||||||||||
ET-A82 | Av-kehitysprojektit | 15 | 15 | 7.5 | 7.5 | 3.8 | 3.8 | 3.8 | 3.8 | |||||||||||||||||||||
12ELOTV-1017 |
VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT
(Valitaan opintopisteitä: 15) |
15 | ||||||||||||||||||||||||||||
12ELOTV-1018 |
HARJOITTELU
(Valitaan kaikki ) |
30 | ||||||||||||||||||||||||||||
ET-H0 | Harjoittelu- ja työelämävalmennus | 3 | 3 | 1.5 | 1.5 | 0.8 | 0.8 | 0.8 | 0.8 | |||||||||||||||||||||
ET-H1 | Harjoittelu 1 | 7 | 7 | 3.5 | 3.5 | 1.8 | 1.8 | 1.8 | 1.8 | |||||||||||||||||||||
ET-H2 | Harjoittelu 2 | 10 | 10 | 10 | 5 | 5 | ||||||||||||||||||||||||
ET-H3 | Harjoittelu 3 | 10 | 10 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
12ELOTV-1019 |
OPINNÄYTETYÖ
(Valitaan kaikki ) |
15 | ||||||||||||||||||||||||||||
ET-BT | Opinnäytetyö | 15 | 15 | 7.5 | 7.5 | 3.8 | 3.8 | 3.8 | 3.8 | |||||||||||||||||||||
Yhteensä | 240 | 61 | 171 | 148 | 30 | 30.5 | 30.5 | 83 | 88 | 69 | 79 | 15 | 15 | 15.8 | 15.8 | 15.8 | 15.8 | 42.8 | 42.8 | 45.3 | 45.3 | 35.4 | 35.4 | 40.4 | 40.4 | 7.55 | 7.55 | 7.55 | 7.55 |
Lukukausi- ja lukuvuosikohtaiset opintopistekertymät vaihtelevat valinnaisten ja vapaasti valittavien opintojen ajoituksesta johtuen.
TAMKin yhteiset osaamiset
Mitä jokaisen TAMKista valmistuvan opiskelijan pitää osata?
Eettinen osaaminen
Opiskelija |
Portfolio 1 |
Portfolio 2 |
Portfolio 3 |
Innovaatio-osaaminen
Opiskelija |
Valo ja teatteri |
Teatterihistoria |
Esityksen valosuunnitteluprosessi |
Valon ja värin vuorovaikutus ja estetiikka |
Projekti |
Kansainvälisyysosaaminen
Opiskelija |
Ei liitettyjä opintojaksoja |
Oppimisen taidot
Opiskelija |
Portfolio 1 |
Portfolio 2 |
Portfolio 3 |
Valo ja teatteri |
Teatterihistoria |
Esityksen valosuunnitteluprosessi |
Valon ja värin vuorovaikutus ja estetiikka |
Työyhteisöosaaminen
Opiskelija |
Portfolio 2 |
Portfolio 3 |
Valo ja teatteri |
Esityksen valosuunnitteluprosessi |
Projekti |
Luokittelemattomat |
Tietokoneen käyttö |
Englannin kieli ja viestintä |
Suomen kieli ja viestintä |
Ruotsin kielen kirjallinen taito |
Ruotsin kielen suullinen taito |
Työprosessien hallinta |
Projektinhallinta |
Asiakasprojektinhallinta |
Kehittämisprojektin hallinta |
Ideointi |
Fiktion käsikirjoittaminen |
Elokuvailmaisun perusteet |
Fiktioprojekti |
Elokuvan dramaturginen analyysi |
Tapahtumatuotanto |
Televisiojournalismi |
Televisio-ohjelmien suunnittelu |
Televisiotuotannon hallinta ja toteutus |
Mediahistoria |
Elokuva- ja televisiotutkimus |
Opinnäytehankkeen suunnittelu ja menetelmät |
Opinnäytehankkeen dokumentointi ja raportointi |
Tuotannon suunnittelu, organisointi ja johtaminen |
Markkinointi ja tiedottaminen |
Ohjaus ja kohtaussuunnittelu |
Näyttelijäohjaus |
Elokuvan valaisu |
Kuvaussuunnittelu, kuvaus ja jälkikäsittely |
Ohjaus ja kohtaussuunnittelu |
Leikkausilmaisu ja dramaturgia |
Digitaalinen kuva- ja äänileikkaus |
Liikkuvan kuvan jälkikäsittely |
Ohjaus ja kohtaussuunnittelu |
Äänisuunnittelu ja kenttä-äänitys |
Äänisuunnittelu ja miksaus |
Äänisuunnittelu ja jälkiäänitys |
Musiikin äänitys ja miksaus |
Kirjoittajana kehittyminen |
Lyhytelokuvan käsikirjoittaminen ja ennakkosuunnittelu |
Kuunnelman käsikirjoittaminen ja ennakkosuunnittelu |
Televisiodraaman käsikirjoittaminen |
Elokuvahistoria |
Taidehistoria |
Dokumenttielokuvaprojekti |
Henkilödokumentti |
Kuunnelmaprojekti |
Musiikin tuottaminen |
Musiikki ja monikanava |
Efektointi |
Esityksen äänisuunitteluprosessi |
Kulttuuritapahtumat |
Projektit |
Ammattikirjallisuus |
Puoli vuotta yrittäjänä |
Kehittämö |
Journalismi |
Av-alan liiketoiminta ja yrittäjyys |
Av-kehitysprojektit |
Harjoittelu- ja työelämävalmennus |
Harjoittelu 1 |
Harjoittelu 2 |
Harjoittelu 3 |
Opinnäytetyö |
Todistusjäsentely - amk-tutkinto (EQF 6)
Jäsentely, jossa voidaan tuoda näkyväksi opintojaksojen jakautuminen asetuksen mukaisesti perus- tai ammattiopintoihin, harjoitteluun, opinnäytetyöhön tai vapaasti valittaviin opintoihin.
Tunnus | Opinnon nimi | Laajuus (op) |
---|---|---|
12ELOTV-1000 |
PERUSOPINNOT
(Valitaan kaikki ) |
120 |
12ELOTV-1001 |
Itsensä kehittäminen
(Valitaan kaikki ) |
9 |
ET-P1 | Portfolio 1 | 3 |
ET-P2 | Portfolio 2 | 3 |
ET-P3 | Portfolio 3 | 3 |
12ELOTV-1002 |
Viestintä ja vuorovaikutus
(Valitaan kaikki ) |
16 |
ET-P4 | Tietokoneen käyttö | 3 |
ET-P6 | Englannin kieli ja viestintä | 5 |
ET-P5 | Suomen kieli ja viestintä | 5 |
ET-P7 | Ruotsin kielen kirjallinen taito | 2 |
ET-P8 | Ruotsin kielen suullinen taito | 1 |
12ELOTV-1003 |
Projektinhallinta
(Valitaan kaikki ) |
25 |
ET-P9 | Työprosessien hallinta | 10 |
ET-P10 | Projektinhallinta | 5 |
ET-P11 | Asiakasprojektinhallinta | 5 |
ET-P12 | Kehittämisprojektin hallinta | 5 |
12ELOTV-1004 |
Elokuva
(Valitaan kaikki ) |
25 |
ET-P13 | Ideointi | 5 |
ET-P14 | Fiktion käsikirjoittaminen | 5 |
ET-P15 | Elokuvailmaisun perusteet | 5 |
ET-P16 | Fiktioprojekti | 5 |
ET-P26 | Elokuvan dramaturginen analyysi | 5 |
12ELOTV-1005 |
Tapahtumat
(Valitaan kaikki ) |
5 |
ET-P17 | Tapahtumatuotanto | 5 |
12ELOTV-1006 |
Televisio
(Valitaan kaikki ) |
20 |
ET-P18 | Televisiojournalismi | 5 |
ET-P19 | Televisio-ohjelmien suunnittelu | 5 |
ET-P20 | Televisiotuotannon hallinta ja toteutus | 10 |
12ELOTV-1007 |
Teoria ja tutkiminen
(Valitaan kaikki ) |
20 |
ET-P21 | Mediahistoria | 5 |
ET-P23 | Elokuva- ja televisiotutkimus | 5 |
ET-P24 | Opinnäytehankkeen suunnittelu ja menetelmät | 5 |
ET-P25 | Opinnäytehankkeen dokumentointi ja raportointi | 5 |
12ELOTV-1020 |
Valinnaiset perusopinnot
(Valitaan (kpl): 0 ) |
0 |
12ELOTV-1008 |
AMMATTIOPINNOT
(Valitaan opintopisteitä: 60 ) |
60 |
12ELOTV-1009 |
Tuottaminen ja ohjaaminen
(Valitaan kaikki ) |
25 |
ET-A44 | Tuotannon suunnittelu, organisointi ja johtaminen | 10 |
ET-A3 | Markkinointi ja tiedottaminen | 5 |
ET-A4 | Ohjaus ja kohtaussuunnittelu | 5 |
ET-A5 | Näyttelijäohjaus | 5 |
12ELOTV-1010 |
Kuvaus ja kuvavalaisu
(Valitaan kaikki ) |
20 |
ET-A6 | Elokuvan valaisu | 5 |
ET-A7 | Kuvaussuunnittelu, kuvaus ja jälkikäsittely | 10 |
ET-A4 | Ohjaus ja kohtaussuunnittelu | 5 |
12ELOTV-1011 |
Leikkaus ja kuvankäsittely
(Valitaan kaikki ) |
25 |
ET-A81 | Leikkausilmaisu ja dramaturgia | 10 |
ET-A9 | Digitaalinen kuva- ja äänileikkaus | 5 |
ET-A11 | Liikkuvan kuvan jälkikäsittely | 5 |
ET-A4 | Ohjaus ja kohtaussuunnittelu | 5 |
12ELOTV-1012 |
Äänisuunnittelu
(Valitaan kaikki ) |
20 |
ET-A13 | Äänisuunnittelu ja kenttä-äänitys | 5 |
ET-A14 | Äänisuunnittelu ja miksaus | 5 |
ET-A15 | Äänisuunnittelu ja jälkiäänitys | 5 |
ET-A16 | Musiikin äänitys ja miksaus | 5 |
12ELOTV-1013 |
Käsikirjoittaminen
(Valitaan kaikki ) |
20 |
ET-A41 | Kirjoittajana kehittyminen | 5 |
ET-A17 | Lyhytelokuvan käsikirjoittaminen ja ennakkosuunnittelu | 5 |
ET-A18 | Kuunnelman käsikirjoittaminen ja ennakkosuunnittelu | 5 |
ET-A19 | Televisiodraaman käsikirjoittaminen | 5 |
12ELOTV-1014 |
Valosuunnittelu
(Valitaan kaikki ) |
25 |
ET-A91 | Valo ja teatteri | 5 |
ET-A21 | Teatterihistoria | 5 |
ET-A22 | Esityksen valosuunnitteluprosessi | 5 |
ET-A25 | Valon ja värin vuorovaikutus ja estetiikka | 5 |
ET-A24 | Projekti | 5 |
12ELOTV-1015 |
Vaihtoehtoiset ammattiopinnot
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0 ) |
0 |
ET-A29 | Elokuvahistoria | 5 |
ET-A30 | Taidehistoria | 5 |
ET-A32 | Dokumenttielokuvaprojekti | 5 |
ET-A33 | Henkilödokumentti | 5 |
ET-A34 | Kuunnelmaprojekti | 5 |
ET-A35 | Musiikin tuottaminen | 5 |
ET-A36 | Musiikki ja monikanava | 5 |
ET-A37 | Efektointi | 5 |
ET-A23 | Esityksen äänisuunitteluprosessi | 5 |
ET-A38 | Kulttuuritapahtumat | 5 |
ET-A39 | Projektit | 10 |
ET-A42 | Ammattikirjallisuus | 5 |
N-LY0714 | Puoli vuotta yrittäjänä | 10 |
ET-A43 | Kehittämö | 15 |
V-A93 | Journalismi | 10 |
12ELOTV-1016 |
Liiketoiminta- ja yrittäjyysosaaminen
(Valitaan kaikki ) |
20 |
ET-A26 | Av-alan liiketoiminta ja yrittäjyys | 5 |
ET-A82 | Av-kehitysprojektit | 15 |
12ELOTV-1017 |
VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT
(Valitaan opintopisteitä: 15 ) |
15 |
12ELOTV-1018 |
HARJOITTELU
(Valitaan kaikki ) |
30 |
ET-H0 | Harjoittelu- ja työelämävalmennus | 3 |
ET-H1 | Harjoittelu 1 | 7 |
ET-H2 | Harjoittelu 2 | 10 |
ET-H3 | Harjoittelu 3 | 10 |
12ELOTV-1019 |
OPINNÄYTETYÖ
(Valitaan kaikki ) |
15 |
ET-BT | Opinnäytetyö | 15 |