Siirry suoraan sisältöön

Liiketalouden koulutus, myyntiosaaminen, monimuotototeutus, Tampere: 18alita

Opetussuunitelman tunnus: 17ALITA

Tutkintonimike
Tradenomi (AMK)
Laajuus
210 op
Kesto
3.5 vuotta (210 op)
Aloituslukukausi
Syksy 2018

Kuvaus

OSAAMINEN
Liiketalouden koulutuksesta valmistuneella tradenomilla on laaja-alainen ja ajantasainen perusosaaminen liiketalouden alueella. Hän toimii innovatiivisesti hyödyntäen digitaalisia toimintatapoja ja työkaluja. Hän osaa arvioida ja kehittää omaa sekä työyhteisön osaamista. Koulutuksesta valmistuneella on erityisesti myyntityön sekä kansainvälisten toimintojen tai johtamis- ja esimiestyön erityisosaamista ja hän kykenee toimimaan myös monikulttuurisissa verkostoissa toimialansa kehittäjänä.

ARVOPERUSTA
Ohjelman arvoperusta on vuorovaikutustaidoissa sekä oman että ryhmän osaamisen vastuullisessa kehittämisessä. Siinä konkretisoituvat TAMKin arvot: yhteisöllisyys, yksilön ja erilaisuuden kunnioittaminen, kestävä kehitys, osaaminen ja yrittäminen.

VUOSITAVOITTEET
Ensimmäisen opintovuoden jälkeen opiskelija osaa yrityksen liiketoiminnan osa-alueiden perusasiat. Hän hallitsee alan tärkeimpien menetelmien ja it-työkalujen käytön sekä osaa toimia vuorovaikutustilanteissa tehokkaasti. Opiskelija osaa toimia sekä työyhteisön että opiskeluyhteisön aktiivisena jäsenenä.

Toisen opintovuoden jälkeen opiskelija osaa kehittää kannattavaa liiketoimintaa. Hän osaa hyödyntää erilaisia markkinointitoimenpiteitä ja hallitsee tuloksellisen myyntityön periaatteet. Hän tuntee liiketoimintaa säätelevän lainsäädännön perusteet, taloushallinnon perusteet ja osaa viestiä opiskelemillaan kielillä kirjallisesti ja suullisesti.Hänellä on valmiudet toimia asiantuntijana liiketalouden eri tehtävissä.

Kolmannen ja neljännen opintovuoden jälkeen opiskelija osaa toimia myyntityön ammattilaisena ja kehittäjänä. Valintansa mukaan hän osaa edistää yrityksen kansainvälistymistä ja kasvua tai hän osaa toimia johtamis- ja esimiestehtävissä.

SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN
Koulutuksesta valmistuvat tradenomit sijoittuvat erilaisiin liike-elämän asiantuntijatehtäviin yksityiselle tai julkiselle sektorille tai he voivat ryhtyä yrittäjiksi. Tästä ohjelmasta valmistuvilla on taito kehittää ja kasvattaa liiketoimintaa erityisesti myyntityön, johtamisen ja kansainvälistymisen mahdollisuuksien kautta.

RAKENNE
Ohjelmassa on perus- ja ammattiopinnot, vapaasti valittavat opinnot, harjoittelu ja opinnäytetyö.

KESKEISET AIHEET
Moduulien eli opintokokonaisuuksien nimet kuvaavat ohjelman keskeisiä aiheita. Ne ovat
Liiketoimintaosaamisen perusteet
Tuote- ja palveluosaamisen kehittäminen
Talous menestyvän liiketoiminnan tukena
21th Century Marketing
Myyntityö ja sen johtaminen
Kansainväliset mahdollisuudet (vaihtoehtoinen)
Johtaminen ja esimiestyö (vaihtoehtoinen)

OPETUKSEN TOTEUTTAMINEN
Opetus toteutetaan valmentavana monimuoto-opetuksena, joka koostuu lähi- ja etäopetuksesta. Lähitapaamiset ovat kerran kuussa kahden peräkkäisen arkipäivän ajan, sisältäen mahdollisesti myös opiskelijoiden järjestämää vapaaehtoista iltaohjelmaa. Etäopiskelu on itsenäistä opiskelua ja verkossa tapahtuvaa ohjattua opiskelua hyödyntäen digitaalisia työkaluja ja etäyhteyttä. Yhteisiä verkkotapaamisia on yhtenä iltana viikossa.

Lähitapaamisten sisältö muodostuu seuraavista osista:
- oppimistehtävän avausistunto, jolloin opiskelijat muodostavat opettajan esittelemästä lähtökohdasta itselleen uuden oppimistehtävän ja sille tavoitteet
- dialogi- ja pajatyöskentely, johon opettaja ja/tai opiskelijat valmistelevat alustuksen ja aihetta tukevat työtavat oppimisprosessien etenemisen mukaisesti (esim. esitys, video, yrityskäynti, vierailija,tiimityö jne.)
- harjoitustyöpaja, jossa tehdään konkreettisia harjoituksia, esim. budjetointia taulukkolaskentaohjelmalla
- kielipaja, jolloin opitaan joko ruotsin- tai englanninkielistä viestintää opettajan ohjauksessa
- oppimistehtävän purkuistunto, jossa tehtävänä ollut aihe käsitellään tiimissä opettajan ohjauksessa ja annetaan palaute.

Etäopiskelun aikana opiskelija oppii seuraavin tavoin:
- itsenäinen tiedonhankinta oppimistehtävän aiheesta ja sitä tukeva verkkokeskustelu
- online-verkkoluennot tai muut verkkotapaamiset sovittuna ajankohtana hyödyntäen etäyhteyttä, yleensä yksi ilta/viikko
- itsenäinen opiskelu verkkomateriaalien avulla: luentotallenteet, verkkotehtävät
- moduulin aiheeseen liittyvien harjoitusten tekeminen
- moduulin aihetta tukevan kirjallisuuden lukeminen ja esseen kirjoittaminen
- moduuliin liittyvän projektin tai kehittämistehtävän toteuttaminen (voi tapahtua esim. työpaikalla sen tarpeisiin) ja raportointi
- oppimissolutyöskentely.

AVOIMEN AMKIN OPISKELIJAT
voivat osallistua mihin tahansa opintojaksoon, jos ryhmässä on tilaa ja edeltävät opinnot antavat siihen mahdollisuuden.

HYVÄKSILUKEMINEN
Soveltuvia aikaisemmin suoritettuja korkeakouluopintoja voi hyväksilukea tutkintoon. Hyväksilukumahdollisuudet selvitetään opettajatuutorin kanssa käytävissä ohjauskeskusteluissa opintojen alussa ja niiden kuluessa. Hyväksilukuhakemukset tehdään TAMKin intrasta löytyvään järjestelmään.
Jos opiskelijalle on muun aikaisemman koulutuksen tai työkokemuksen kautta kertynyt opetussuunnitelman sisältöjä vastaavaa osaamista, hän voi osoittaa osaamisensa erilaisilla näytöillä ja saada siten aikaisemmin hankitun osaamisensa sisällytettyä tähän tutkintoon. Tämä ns. AHOT-prosessi käydään läpi ohjauskeskusteluissa opintojen alussa ja niiden edetessä. Osaamisen osoittamisen näyttötavoista sovitaan kyseisistä opintojaksoista vastaavien opettajien kanssa TAMKin AHOT-periaatteiden mukaisesti.

KANSAINVÄLINEN OPISKELIJAVAIHTO
Opiskelijoita kannustetaan lähtemään kv-opiskelijavaihtoon. Opiskelijavaihto sopii 2. - 4. vuoden aikana toteutettavaksi. Vaihdossa suoritetut opintopisteet hyväksiluetaan tutkintoon alkuperäisillä nimillä ja laajuuksilla. Niillä korvataan opinnot, jotka vaihdon aikana olisivat olleet työjärjestyksessä, ellei toisin sovita.

HARJOITTELU
Aikuisopiskelija suorittaa yleensä harjoittelun omassa työssään, jos työ on koulutusohjelman alalta ja se on tradenomityön tasoista.

RUOTSIN KIELI
Korkeakoulututkintoon kuuluva 2. kotimaisen kielen suullinen ja kirjallinen taito on osoitettava opintojen aikana. Opetussuunnitelmassa tämä sisältyy ruotsin kielen opintojaksoihin.

Näytä opintojen ajoitukset lukuvuosittain, lukukausittain tai periodeittain

Tunnus Opinnon nimi Laajuus (op) 2018-2019 2019-2020 2020-2021 2021-2022 Syksy 2018 Kevät 2019 Syksy 2019 Kevät 2020 Syksy 2020 Kevät 2021 Syksy 2021 1. / 2018 2. / 2018 3. / 2019 4. / 2019 1. / 2019 2. / 2019 3. / 2020 4. / 2020 1. / 2020 2. / 2020 3. / 2021 4. / 2021 1. / 2021 2. / 2021
17ALITA-1000
Liiketoimintaosaamisen perusteet

(Valitaan kaikki )

25
3H00CU28 Työelämätaidot 10 10 10 5 5
3H00CU29 Yrityksen perustoiminnot 10 10 10 5 5
3H-309 Professional English for BBA Studies 5 5 5 2.5 2.5
17ALITA-1001
Tuote- ja palveluosaamisen kehittäminen

(Valitaan kaikki )

20
3H00CU30 Business Canvas ja ansaintamallit 5 5 5 2.5 2.5
3H00CU31 Palvelujen suunnittelu ja palveluliiketoimintamallit 5 5 5 2.5 2.5
3H00CU32 Innovaatio-osaaminen liike-elämän tarpeisiin 5 5 5 2.5 2.5
3H00CU33 Yrityksen viestintä 5 5 5 2.5 2.5
17ALITA-1002
Talous menestyvän liiketoiminnan tukena

(Valitaan kaikki )

25
3H00CU34 Talousinformaation tuottaminen ja tulkinta 10 10 10 5 5
3H00CU35 Vastuullinen liiketoiminta 10 10 10 5 5
3H00CU36 Toimiva logistiikka yrityksen menestystekijänä 5 5 5 2.5 2.5
17ALITA-1003
21st Century Sales and Marketing

(Valitaan kaikki )

30
3H00CU37 Asiakkuus markkinoinnin ytimessä 10 10 10 5 5
3H00CU38 Digitaalisuuden hyödyntäminen myynnissä ja markkinoinnissa 5 5 5 2.5 2.5
3H00CU39 Tuloksellinen myyntityö ja asiakaspalvelu 5 5 5 2.5 2.5
3H00CU40 Tutkimus työvälineenä 5 5 5 2.5 2.5
3H-308 Professionell svenska för handelsbranschen, skriftlig 3 3 3 1.5 1.5
3H-307 Professionell svenska för handelsbranschen, muntlig 2 2 2 1 1
17ALITA-1004
Myyntityö ja sen johtaminen

(Valitaan kaikki )

25
3H00CU41 Go to Market 5 5 5 2.5 2.5
3H00CU42 B2B-asiakassuhteen rakentaminen ja ratkaisujen myynti 5 5 5 2.5 2.5
3H00CU43 Myynnin, myyntitiimin ja asiakassuhteen johtaminen 10 10 10 5 5
3H00CU44 Sales Presentations and Negotiations 5 5 5 2.5 2.5
17ALITA-1010
Vaihtoehtoiset opintokokonaisuudet

(Valitaan opintopisteitä: 25)

25
17ALITA-1005
Kansainväliset mahdollisuudet

(Valitaan kaikki )

25
3H00CU45 Maailmantalouden haasteet 5 5 5 2.5 2.5
3H00CU46 Kansainvälinen myyntityö 5 5 5 2.5 2.5
3H00CU47 Kansainvälisen liiketoiminnan menetelmät ja mahdollisuudet 5 5 5 2.5 2.5
3H00CU48 Verkosto-osaamisen hyödyntäminen kansainvälisessä liiketoiminnassa 5 5 5 2.5 2.5
3H00CU49 English for International Business 5 5 5 2.5 2.5
17ALITA-1006
Johtaminen ja esimiestyö

(Valitaan kaikki )

25
3H-338 Henkilöstöjohtaminen ja työyhteisön hyvinvointi 5 5 5 2.5 2.5
3H-529 Erilaisuuden johtaminen 5 5 5 2.5 2.5
3H-510 Johtamisen Business Forum 10 10 10 5 5
3H00CU50 Tulevaisuuden johtaminen 5 5 5 2.5 2.5
17ALITA-1011
Muut vaihtoehtoiset liiketalouden opinnot

(Valitaan opintopisteitä: 25)

25
3H00EU04 Oivalluksia urapolulle 3
17ALITA-1007
Vapaasti valittavat opinnot

(Valitaan opintopisteitä: 15)

15
17ALITA-1008
Harjoittelu

(Valitaan opintopisteitä: 30)

30
3H-352 Kansainvälinen harjoittelu 30
3H00CD42 Harjoittelu 1 15 15 5 10 5 5 5
3H00CD43 Harjoittelu 2 15 15 15 7.5 7.5
17ALITA-1009
Opinnäytetyö

(Valitaan kaikki )

15
3H-353 Opinnäytetyö 0
3H00CK46 Opinnäytetyön käynnistäminen 5 5 5 2.5 2.5
3H00CK47 Opinnäytetyön raportointi 10 10 10 5 5
Yhteensä 210 60 55 75 30 30 30 25 30 25 50 30 17.5 12.5 15 15 12.5 12.5 15 15 12.5 12.5 25 25 15 15

Lukukausi- ja lukuvuosikohtaiset opintopistekertymät vaihtelevat valinnaisten ja vapaasti valittavien opintojen ajoituksesta johtuen.

TAMKin yhteiset osaamiset

Mitä jokaisen TAMKista valmistuvan opiskelijan pitää osata?

Eettinen osaaminen

Opiskelija

- ottaa vastuun omasta toiminnastaan ja sen seurauksista

- toimii kaikessa yleisten ja oman alansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti

- ottaa huomioon erilaiset näkökulmat työskentelyssään

- soveltaa yhdenvertaisuuden periaatteita

- soveltaa globaalin vastuun periaatteita

- kykenee vaikuttamaan yhteiskunnallisesti osaamistaan hyödyntäen ja eettisiin arvoihin perustuen.

Työelämätaidot
Yrityksen perustoiminnot
Vastuullinen liiketoiminta
Tutkimus työvälineenä
Erilaisuuden johtaminen
Opinnäytetyö
Opinnäytetyön käynnistäminen
Opinnäytetyön raportointi
Innovaatio-osaaminen

Opiskelija

- osaa havainnoida ja analysoida toimintaympäristöä

- osaa kyseenalaistaa ja uudistaa vallitsevia toimintatapoja

- osaa soveltaa erilaisia ideoinnin ja ongelmanratkaisun keinoja yksin ja ryhmissä

- osaa toteuttaa tutkimus- ja kehittämishankkeita soveltaen tietoa ja menetelmiä monialaisissa työryhmissä

- osaa antaa oman asiantuntemuksensa muiden käyttöön ja hyödyntää muiden asiantuntemusta

- osaa suunnata oma työtään siten, että se edistää taloudellisesti kannattavia ja/tai hyvinvointia lisääviä ratkaisuja.

Business Canvas ja ansaintamallit
Palvelujen suunnittelu ja palveluliiketoimintamallit
Innovaatio-osaaminen liike-elämän tarpeisiin
Tutkimus työvälineenä
Go to Market
Opinnäytetyö
Opinnäytetyön käynnistäminen
Opinnäytetyön raportointi
Kansainvälisyysosaaminen

Opiskelija

- osaa viestiä eri kulttuureista tulevien ihmisten kanssa, hallitsee oman alansa työtehtävissä tarvittavan kielitaidon

- suhtautuu työskentelyyn monikulttuurisessa ympäristössä ennakkoluulottomasti ja avoimesti

- seuraa aktiivisesti alansa kansainvälistä kehitystä ja ymmärtää sen vaikutukset ja mahdollisuudet

Professional English for BBA Studies
Professionell svenska för handelsbranschen, skriftlig
Professionell svenska för handelsbranschen, muntlig
Go to Market
Sales Presentations and Negotiations
Maailmantalouden haasteet
Kansainvälinen myyntityö
Kansainvälisen liiketoiminnan menetelmät ja mahdollisuudet
Verkosto-osaamisen hyödyntäminen kansainvälisessä liiketoiminnassa
English for International Business
Kansainvälinen harjoittelu
Oppimisen taidot

Opiskelija

- osaa arvioida ja kehittää oppimistapojaan

- osaa henkilökohtaisen tiedonmuodostusprosessinsa avulla kehittää omaa osaamistaan

- osaa hankkia, arvioida käsitellä ja soveltaa tietoa reflektiota ja kriittistä reflektiota hyödyntäen

- kykenee oppimaan ryhmässä ja edistämään ryhmässä tapahtuvaa oppimista.

Työelämätaidot
Business Canvas ja ansaintamallit
Tutkimus työvälineenä
Työyhteisöosaaminen

Opiskelija

- osaa toimia työyhteisön jäsenenä ja edistää yhteisön hyvinvointia

- osaa toimia työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa

- osaa hyödyntää tieto- ja viestintä-tekniikkaa oman alansa tehtävissä

- kykenee luomaan henkilökohtaisia työelämäyhteyksiä ja toimimaan verkostoissa

- osaa tehdä päätöksiä ennakoimattomissa tilanteissa

- kykenee työn johtamiseen ja itsenäiseen työskentelyyn asiantuntijatehtävissä

- omaa valmiuksia yrittäjyyteen.

Työelämätaidot
Business Canvas ja ansaintamallit
Yrityksen viestintä
Digitaalisuuden hyödyntäminen myynnissä ja markkinoinnissa
Go to Market
Verkosto-osaamisen hyödyntäminen kansainvälisessä liiketoiminnassa
Henkilöstöjohtaminen ja työyhteisön hyvinvointi
Erilaisuuden johtaminen
Johtamisen Business Forum
Tulevaisuuden johtaminen
Kansainvälinen harjoittelu
Harjoittelu 1
Harjoittelu 2
Luokittelemattomat
Talousinformaation tuottaminen ja tulkinta
Toimiva logistiikka yrityksen menestystekijänä
Asiakkuus markkinoinnin ytimessä
Tuloksellinen myyntityö ja asiakaspalvelu
B2B-asiakassuhteen rakentaminen ja ratkaisujen myynti
Myynnin, myyntitiimin ja asiakassuhteen johtaminen
Oivalluksia urapolulle

Todistusjäsentely - amk-tutkinto (EQF 6)

Jäsentely, jossa voidaan tuoda näkyväksi opintojaksojen jakautuminen asetuksen mukaisesti perus- tai ammattiopintoihin, harjoitteluun, opinnäytetyöhön tai vapaasti valittaviin opintoihin.

Harjoittelu
Kansainvälinen harjoittelu
Harjoittelu 1
Harjoittelu 2
Opinnäytetyö
Opinnäytetyö
Opinnäytetyön käynnistäminen
Opinnäytetyön raportointi
Perus- ja ammattiopinnot
Työelämätaidot
Yrityksen perustoiminnot
Professional English for BBA Studies
Business Canvas ja ansaintamallit
Palvelujen suunnittelu ja palveluliiketoimintamallit
Innovaatio-osaaminen liike-elämän tarpeisiin
Yrityksen viestintä
Talousinformaation tuottaminen ja tulkinta
Vastuullinen liiketoiminta
Toimiva logistiikka yrityksen menestystekijänä
Asiakkuus markkinoinnin ytimessä
Digitaalisuuden hyödyntäminen myynnissä ja markkinoinnissa
Tuloksellinen myyntityö ja asiakaspalvelu
Tutkimus työvälineenä
Professionell svenska för handelsbranschen, skriftlig
Professionell svenska för handelsbranschen, muntlig
Go to Market
B2B-asiakassuhteen rakentaminen ja ratkaisujen myynti
Myynnin, myyntitiimin ja asiakassuhteen johtaminen
Sales Presentations and Negotiations
Maailmantalouden haasteet
Kansainvälinen myyntityö
Kansainvälisen liiketoiminnan menetelmät ja mahdollisuudet
Verkosto-osaamisen hyödyntäminen kansainvälisessä liiketoiminnassa
English for International Business
Henkilöstöjohtaminen ja työyhteisön hyvinvointi
Erilaisuuden johtaminen
Johtamisen Business Forum
Tulevaisuuden johtaminen
Vapaasti valittavat opinnot

Ei liitettyjä opintojaksoja

Luokittelemattomat
Oivalluksia urapolulle

Tunnus Opinnon nimi Laajuus (op)
17ALITA-1000
Liiketoimintaosaamisen perusteet

(Valitaan kaikki )

25
3H00CU28 Työelämätaidot 10
3H00CU29 Yrityksen perustoiminnot 10
3H-309 Professional English for BBA Studies 5
17ALITA-1001
Tuote- ja palveluosaamisen kehittäminen

(Valitaan kaikki )

20
3H00CU30 Business Canvas ja ansaintamallit 5
3H00CU31 Palvelujen suunnittelu ja palveluliiketoimintamallit 5
3H00CU32 Innovaatio-osaaminen liike-elämän tarpeisiin 5
3H00CU33 Yrityksen viestintä 5
17ALITA-1002
Talous menestyvän liiketoiminnan tukena

(Valitaan kaikki )

25
3H00CU34 Talousinformaation tuottaminen ja tulkinta 10
3H00CU35 Vastuullinen liiketoiminta 10
3H00CU36 Toimiva logistiikka yrityksen menestystekijänä 5
17ALITA-1003
21st Century Sales and Marketing

(Valitaan kaikki )

30
3H00CU37 Asiakkuus markkinoinnin ytimessä 10
3H00CU38 Digitaalisuuden hyödyntäminen myynnissä ja markkinoinnissa 5
3H00CU39 Tuloksellinen myyntityö ja asiakaspalvelu 5
3H00CU40 Tutkimus työvälineenä 5
3H-308 Professionell svenska för handelsbranschen, skriftlig 3
3H-307 Professionell svenska för handelsbranschen, muntlig 2
17ALITA-1004
Myyntityö ja sen johtaminen

(Valitaan kaikki )

25
3H00CU41 Go to Market 5
3H00CU42 B2B-asiakassuhteen rakentaminen ja ratkaisujen myynti 5
3H00CU43 Myynnin, myyntitiimin ja asiakassuhteen johtaminen 10
3H00CU44 Sales Presentations and Negotiations 5
17ALITA-1010
Vaihtoehtoiset opintokokonaisuudet

(Valitaan opintopisteitä: 25 )

25
17ALITA-1005
Kansainväliset mahdollisuudet

(Valitaan kaikki )

25
3H00CU45 Maailmantalouden haasteet 5
3H00CU46 Kansainvälinen myyntityö 5
3H00CU47 Kansainvälisen liiketoiminnan menetelmät ja mahdollisuudet 5
3H00CU48 Verkosto-osaamisen hyödyntäminen kansainvälisessä liiketoiminnassa 5
3H00CU49 English for International Business 5
17ALITA-1006
Johtaminen ja esimiestyö

(Valitaan kaikki )

25
3H-338 Henkilöstöjohtaminen ja työyhteisön hyvinvointi 5
3H-529 Erilaisuuden johtaminen 5
3H-510 Johtamisen Business Forum 10
3H00CU50 Tulevaisuuden johtaminen 5
17ALITA-1011
Muut vaihtoehtoiset liiketalouden opinnot

(Valitaan opintopisteitä: 25 )

25
3H00EU04 Oivalluksia urapolulle 3
17ALITA-1007
Vapaasti valittavat opinnot

(Valitaan opintopisteitä: 15 )

15
17ALITA-1008
Harjoittelu

(Valitaan opintopisteitä: 30 )

30
3H-352 Kansainvälinen harjoittelu 30
3H00CD42 Harjoittelu 1 15
3H00CD43 Harjoittelu 2 15
17ALITA-1009
Opinnäytetyö

(Valitaan kaikki )

15
3H-353 Opinnäytetyö 0
3H00CK46 Opinnäytetyön käynnistäminen 5
3H00CK47 Opinnäytetyön raportointi 10
Siirry alkuun