Siirry suoraan sisältöön

Hoitotyön ohjelma, sairaanhoitaja, aikuiskoulutus: Sairaanhoitajat, aikuiset, tammikuu 14AHOTY1

Opetussuunitelman tunnus: 13AHOTY

Tutkintonimike
Sairaanhoitaja (AMK)
Laajuus
210 op
Kesto
3.5 vuotta (210 op)
Aloituslukukausi
Kevät 2014

Kuvaus

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto laillistaa sairaanhoitajan tutkinnon suorittaneet lain terveydenhuollon ammattihenkilöistä (559/94) mukaisesti. Tutkinto on vertailukelpoinen EU-maiden vastaavien tutkintojen kanssa.

Hoitotyön ohjelman arvoperustana on ihmisarvon ja yksilön kunnioittaminen, luottamuksellisuus, vastuullisuus ja korkeatasoinen ammatillinen toiminta.

Sairaanhoitaja osaa tukea ihmistä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä ja ylläpitämisessä sekä hoitaa sairastunutta kokonaisvaltaisesti. Sairaanhoitaja on hoitotyön asiantuntija, joka toteuttaa ja kehittää hoitotyötä itsenäisesti ja moniammatillisessa yhteistyössä.

Sairaanhoitaja toimii perusterveydenhuollossa, erikoissairaanhoidossa, sosiaalihuollossa sekä yksityisen ja kolmannen sektorin palveluissa.

Sairaanhoitajan ammatillinen osaaminen muodostuu eettisestä toiminnasta, terveyden edistämisestä, hoitotyön päätöksenteosta, ohjauksesta ja opetuksesta, yhteistyöstä, tutkimus- ja kehittämistyöstä sekä johtamisesta, monikulttuurisesta hoitotyöstä, yhteiskunnallisesta toiminnasta, kliinisestä hoitotyöstä ja lääkehoidosta. Sairaanhoitajan ammatillinen osaaminen perustuu näyttöön perustuvaan hoitotyöhön, hoitotieteeseen ja hoitotyötä tukeviin muihin tieteenaloihin kuten lääketieteeseen, yhteiskunta- ja käyttäytymistieteisiin.

Hoitotyön oppiminen on sekä aikaisemmin omaksutun tiedon ja toiminnan reflektiivistä, kriittistä ja eettistä arviointia että uuden oivaltamista ja omien asenteiden muokkaamista. Oppimisen lähtökohta on todellisuuden monitasoisuus ja erilaiset tietämisen tavat. Oppimista virittävät lähtökohdat nousevat oman ammattialan keskeisistä osaamistarpeista.

Hoitotyön ohjelman tuottama osaaminen eri opiskeluvuosina:
Ensimmäisen opintovuoden jälkeen sairaanhoitajaopiskelija osaa sairaan ihmisen hoitamisen perusteet. Opiskelija osaa noudattaa omassa toiminnassaan terveydenhuoltoa koskevaa lainsäädäntöä ja hoitotyön eettisiä ohjeita. Opiskelija osaa tunnistaa ja ennakoida yksilön ja yhteisön terveysongelmia. Opiskelija osaa tarkkailla ihmisen peruselintoimintoja ja tunnistaa potilaan hoitotyön tarpeita ja osaa käyttää turvallisesti tilanteeseen sopivia hoitotyön auttamismenetelmiä. Opiskelija osaa toteuttaa lääkehoitoa turvallisesti ja hallitsee lääkelaskut. Opiskelija osaa antaa ensiapua hätätilanteissa. Opiskelija osaa ottaa huomioon erilaisten kulttuurien merkityksen hoitotyössä.

Keskivaiheen opintojen aikana opiskelija kehittää kliinistä osaamistaan hoitotyön eri alueilla sekä osaa määrittää eri-ikäisten potilaiden / asiakkaiden hoitotyön tarpeita sekä suunnitella, toteuttaa ja arvioida näiden hoitotyötä yhteistyössä potilaiden / asiakkaiden ja heidän läheistensä kanssa. Opiskelija käyttää eri tieteenalojen tietoa oman toimintansa perustana. Opiskelija osaa ohjata ja tukea potilaita / asiakkaita itsehoidossa. Opiskelija osaa toimia moniammatillisessa yhteistyössä potilaiden / asiakkaiden edun mukaisesti. Opiskelija osaa arvioida kriittisesti omaa työtään.

Vaihtoehtoisissa ammattiopinnoissa opintojen loppuvaiheessa opiskelijan osaaminen vahvistuu ja syvenee. Opiskelija osaa sairaanhoitajana tehdä eettisesti päteviä, näyttöön perustuvia päätöksiä ja toimia ammatillisesti. Opiskelija osaa vastata eri-ikäisten potilaiden ja perheiden hoidollisiin tarpeisiin omalla hoitotyön erityisalallaan. Opiskelija osaa toimia omahoitajana yksilövastuisen hoitotyön periaatteiden mukaan potilaan ja hänen perheensä hoitoprosessin kaikissa vaiheissa. Opiskelija osaa vastuullisesti kehittää hoitotyötä ja omaa toimintaansa. Opiskelija syventää osaamistaan valitsemallaan hoitotyön erityisalalla opinnäytetyön avulla.

Opetuksen toteuttaminen
Sairaanhoitajatutkinnon voi suorittaa sekä suomen että osittain englannin kielisenä kokopäiväopiskeluna. Aikuiskoulutuksessa opiskelu voidaan toteuttaa kokopäiväopiskeluna tai monimuoto-opiskeluna. Sairaanhoitajakoulutus sisältää ammattitaitoa edistävää harjoittelua 75 opintopistettä.

Opetussuunnitelman kehittäminen ja työelämäyhteistyö

Opetussuunnitelmassa on huomioitu Suomen terveyspoliittiset ohjelmat ja tulevaisuuden haasteet sekä TAMKin strategia. Lisäksi opetussuunnitelmassa otettu huomioon terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) ja asetuksen (564/1994) säädösten toteutuminen, opetusministeriön asettaman Terveysalan ammattikorkeakoulutus 2005 – työryhmän osaamiskuvausten toteutuminen, ammattikorkeakoulujen rehtorineuvoston kompetenssiluokitukset ja tutkintojen kansallinen viitekehys (NQF). Koulutus täyttää Euroopan unionin direktiivin (2013/55/EU) vaatimukset ammattipätevyyden tunnistamisesta.

Sairaanhoitajakoulutuksen neuvottelukunta on ollut mukana opetussuunnitelmatyössä antamalla kommentteja opetussuunnitelman sisällöstä ja rakenteesta. Valmis opetussuunnitelma on esitelty neuvottelukunnan kokouksessa 29.10.2012.

Lisätiedot

Hoitotyön opintojen eteneminen
Opiskelijan hoitotyön osaaminen laajenee ja syvenee opintojen ajan. Opintojen suorittamisessa noudatetaan seuraavia periaatteita:

Ensimmäisen opintovuoden orientoivan harjoittelun taitokokeet ja perusharjoittelu suoritetaan ennen toisen vuoden ensimmäistä harjoittelua. Ensimmäisen vuoden opinnoista tulee olla 50 op suoritettuna ennen toiselle vuodelle siirtymistä. Lääkehoito ja lääkelaskut tulee sisältyä näihin 50 opintopisteeseen. Vaihtoehtoisten ammattiopintojen alkaessa opiskelijalla tulee olla suoritettuna 135 op opintoja. Näihin tulee sisältyä anatomian ja fysiologian opinnot sekä sen alan perusjakso, jonka opiskelija on valinnut vaihtoehtoisiksi ammattiopinnoiksi.

Näytä opintojen ajoitukset lukuvuosittain, lukukausittain tai periodeittain

Tunnus Opinnon nimi Laajuus (op) 2013-2014 2014-2015 2015-2016 2016-2017 Kevät 2014 Syksy 2014 Kevät 2015 Syksy 2015 Kevät 2016 Syksy 2016 Kevät 2017 3. / 2014 4. / 2014 1. / 2014 2. / 2014 3. / 2015 4. / 2015 1. / 2015 2. / 2015 3. / 2016 4. / 2016 1. / 2016 2. / 2016 3. / 2017 4. / 2017
13AHOTY-1000
Hoitotyön ja hoitotieteen perusteet

(Valitaan kaikki )

18
7K00BC52 Oppimisen taidot 6 6 6 3 3
7K00BC53 Hoitotyön ammatillinen perusta 6 6 6 3 3
7K00BC54 Ammatillinen vuorovaikutus 4 4 4 2 2
7K00BC55 Ensiapu 2 2 2 1 1
13AHOTY-1001
Kieliopinnot

(Valitaan kaikki )

6
7K00BK07 Professional English for Nurses 3 3 3 1.5 1.5
7K00CL06 Yrkessvenska i vården, muntlig 2 2 2 1 1
7K00CL07 Yrkessvenska i vården, skriftlig 1 1 1 0.5 0.5
13AHOTY-1002
Kliinisen hoitotyön perusteet

(Valitaan kaikki )

19
7K00BC56 Infektioiden ehkäisy hoitotyössä 3 3 3 1.5 1.5
7K00BC57 Kliinisen hoitotyön perusta 16 8 8 8 8 4 4 4 4
13AHOTY-1003
Hoitotyötä tukevat opinnot

(Valitaan kaikki )

10
7K00BC60 Anatomia ja fysiologia 5 5 5 2.5 2.5
7K00BC61 Yhteiskunta- ja käyttäytymistieteelliset opinnot 5 5 5 2.5 2.5
13AHOTY-1004
Lääkehoito ja nestehoidon perusteet

(Valitaan kaikki )

7
7K00BC77 Lääkehoito ja lääkelaskut 3 3 3 1.5 1.5
7K00BC78 Farmakologia 2 2 2 1 1
7K00BC79 Laskimonsisäinen nestehoito ja verensiirto 2 2 2 1 1
13AHOTY-1005
Avoterveydenhuolto ja gerontologinen hoitotyö

(Valitaan kaikki )

7
7K00BK13 Gerontologinen hoitotyö 3 3 3 1.5 1.5
7K00BK10 Hoitotyö avoterveydenhuollossa 4 4 4 2 2
13AHOTY-1006
Kliininen hoitotyö

(Valitaan kaikki )

15
7K00BK15 Sisätauti-kirurginen ja perioperatiivinen hoitotyö 9 9 4.5 4.5 2.3 2.3 2.3 2.3
7K00BK16 Kliinistä hoitotyötä tukevat opinnot 6 6 3 3 1.5 1.5 1.5 1.5
13AHOTY-1007
Mielenterveys- ja päihdehoitotyö

(Valitaan kaikki )

8
7K00BK22 Mielenterveys- ja päihdehoitotyö 8 8 8 4 4
13AHOTY-1008
Nainen, perhe ja lapsi hoitotyön asiakkaana

(Valitaan kaikki )

8
7K00BK19 Nainen, perhe ja lapsi hoitotyön asiakkaana 8 8 8 4 4
13AHOTY-1009
Opinnäytetyö

(Valitaan kaikki )

15
7K00BK24 Orientaatio opinnäytetyöhön ja opinnäytetyön suunnittelu 5 5 5 2.5 2.5
7K00BK25 Opinnäytetyön toteutus 7 7 7 3.5 3.5
7K00BK26 Opinnäytetyön raportointi 3 3 3 1.5 1.5
13AHOTY-1010
Hoitotyön kehittäminen ja johtaminen

(Valitaan kaikki )

9
7K00BK27 Hoitotyön johtaminen 4 4 4 2 2
7K00BK28 Hoitotiede ja hoitotyön tutkimus 5 5 5 2.5 2.5
13AHOTY-1011
Hoitotyön suuntautumisvaihtoehdon vaihtoehtoiset ammattiopinnot

(Valitaan yksi )

8 - 30
13AHOTY-1012
Perioperatiivinen hoitotyö

(Valitaan kaikki )

8
13AHOTY-1013
Leikkaushoitotyö

(Valitaan kaikki )

4
7K00BK29 Leikkauspotilaan hoitotyö 4
13AHOTY-1014
Anestesiahoitotyö

(Valitaan kaikki )

4
7K00BK31 Anestesiapotilaan hoitotyö 4
13AHOTY-1015
Sisätauti-kirurginen hoitotyö

(Valitaan opintopisteitä: 30)

30
13AHOTY-1016
Pitkäaikaissairauksien hoitotyö

(Valitaan kaikki )

4
7K00BK42 Pitkäaikaissairauksien hoitotyö 4 4 4 2 2
13AHOTY-1017
Sisätauti-kirurginen hoitotyö

(Valitaan opintopisteitä: 15)

15
13AHOTY-1018
Akuuttihoitotyö

(Valitaan kaikki )

4
7K00BK44 Akuuttihoitotyö 4 4 4 2 2
13AHOTY-1019
Polikliininen hoitotyö

(Valitaan kaikki )

4
7K00BQ49 Polikliininen hoitotyö 4
13AHOTY-1020
Mielenterveys- ja päihdehoitotyö

(Valitaan kaikki )

8
13AHOTY-1021
Mielenterveys- ja päihdetyö 1

(Valitaan kaikki )

4
7K00BK50 Mielenterveys- ja päihdehoitotyön teoreettiset opinnot 1 4
13AHOTY-1022
Mielenterveys- ja päihdetyö 2

(Valitaan kaikki )

4
7K00BL51 Mielenterveys- ja päihdehoitotyön teoreettiset opinnot 2 4
13AHOTY-1023
Lapsen, nuoren ja perheen hoitotyö

(Valitaan kaikki )

8
13AHOTY-1024
Äkilisesti sairastuneen lapsen ja nuoren hoitotyö

(Valitaan kaikki )

4
7K00BK54 Lasten ja nuorten hoito äkillisesti sairaan lapsen ja nuoren hoitotyössä 4
13AHOTY-1025
Pitkäaikaissairaan lapsen ja nuoren hoitotyö

(Valitaan kaikki )

4
7K00BK56 Hoitotyö lapsen ja nuoren pitkäaikaissairauksissa 4
13AHOTY-1026
Aikuisen hoitotyö

(Valitaan kaikki )

8
13AHOTY-1027
Aikuisen hoitotyö 1

(Valitaan kaikki )

4
7K00CC34 Aikuisen hoitotyön teoreettiset opinnot 1 4
13AHOTY-1028
Aikuisen hoitotyö 2

(Valitaan kaikki )

4
7K00CC37 Aikuisen hoitotyön teoreettiset opinnot 2 4
13AHOTY-1029
Vapaasti valittavat opinnot

(Valitaan opintopisteitä: 5)

5
13AHOTY-1037
Vapaasti valittavat opinnot

(Valitaan opintopisteitä: 5)

5
7K00BU56 Vapaasti valittavat opinnot 5
VENGVAL-8 Valmentavat opinnot, englanti 3
VRUOTVAL-8 Valmentavat opinnot, ruotsi 3
VRUOTSI-8 Ruotsi, lähtötaso 0
VENGLANTI-8 Englanti, lähtötaso 0
13AHOTY-1030
Harjoittelu

(Valitaan opintopisteitä: 75)

75
7K00BC58 Orientoiva harjoittelu, kliinisen hoitotyön perusta ja lääkehoito 5 5 5 2.5 2.5
7K00BK17 Orientoiva harjoittelu, kliininen hoitotyö 3 3 3 1.5 1.5
7K00BC59 Ohjattu perusharjoittelu 6 6 6 3 3
7K00BK18 Ohjattu harjoittelu, kliininen hoitotyö 11 11 11 5.5 5.5
7K00BK23 Ohjattu harjoittelu, mielenterveys- ja päihdehoitotyö 6 6 6 3 3
7E00CL34 Orientoiva harjoittelu, mielenterveys- ja päihdehoitotyö 1 1 1 0.5 0.5
7K00CD11 Ohjattu harjoittelu, avoterveydenhuolto/ kotisairaanhoito 6 6 6 3 3
7E00CL32 Orientoiva harjoittelu, avoterveydenhuolto 1 0.5 0.5 0.5 0.5 0.3 0.3 0.3 0.3
7K00CD12 Ohjattu harjoittelu, kliininen hoitotyö 2 4 4 4 2 2
7K00CN11 Orientoiva harjoittelu, äitiys- ja lastenhoitotyö 2 2 2 1 1
7K00CD13 Ohjattu vaihtoehtoinen harjoittelu, äitiys- ja lastenhoitotyö / perioperatiivinen hoitotyö 6 6 6 3 3
13AHOTY-1031
Harjoittelu, vaihtoehtoiset ammattiopinnot

(Valitaan opintopisteitä: 22)

22
13AHOTY-1032
Perioperatiivinen hoitotyö

(Valitaan kaikki )

22
7K00BK30 Leikkauspotilaan hoitotyön harjoittelu 9
7K00CN17 Orientoiva harjoittelu, leikkauspotilaan hoitotyö 2
7K00BK32 Anestesiapotilaan hoitotyön harjoittelu 9
7K00CN18 Orientoiva harjoittelu, anestesiapotilaan hoitotyö 2
13AHOTY-1033
Sisätauti-kirurginen hoitotyö

(Valitaan opintopisteitä: 22)

22
7K00BK43 Pitkäaikaissairauksien hoitotyön ohjattu harjoittelu 9 9 9 4.5 4.5
7K00CN19 Orientoiva harjoittelu, pitkäaikaissairauksien hoitotyö 2 2 2 1 1
7K00BK45 Akuuttihoitotyön harjoittelu 9 9 9 4.5 4.5
7K00CN20 Orientoiva harjoittelu, akuuttihoitotyö 2 2 2 1 1
7K00BQ50 Polikliinisen hoitotyön ohjattu harjoittelu 9
7K00CN21 Orientoiva harjoittelu, polikliininen hoitotyö 2
13AHOTY-1034
Mielenterveys- ja päihdetyö

(Valitaan kaikki )

22
7K00BK49 Mielenterveys- ja päihdehoitotyön harjoittelu 1 9
7K00CN13 Orientoiva harjoittelu, mielenterveys- ja päihdehoitotyö 1 2
7K00BK51 Mielenterveys- ja päihdehoitotyön harjoittelu 2 9
7K00CN14 Orientoiva harjoittelu, mielenterveys- ja päihdehoitotyö 2 2
13AHOTY-1035
Lapsen, perheen ja nuoren hoitotyö

(Valitaan kaikki )

22
7K00BK55 Lasten ja nuorten hoitotyön harjoittelu 1 9
7K00CN15 Orientoiva harjoittelu, lasten- ja nuorten hoitotyö 1 2
7K00BK57 Lasten ja nuorten hoitotyön harjoittelu 2 9
7K00CN16 Orientoiva harjoittelu, lasten- ja nuorten hoitotyö 2 2
13AHOTY-1036
Aikuisen hoitotyö

(Valitaan kaikki )

22
7K00CC36 Aikuisen hoitotyön harjoittelu 1 9
7K00CN22 Orientoiva harjoittelu, aikuisen hoitotyö 1 2
7K00CC38 Aikuisen hoitotyön harjoittelu 2 9
7K00CN23 Orientoiva harjoittelu, aikuisen hoitotyö 2 2
Yhteensä 210 28 69 61.5 44.5 28 39.5 29.5 25 36.5 26.5 18 14 14 19.8 19.8 14.8 14.8 12.5 12.5 18.3 18.3 13.3 13.3 9 9

Lukukausi- ja lukuvuosikohtaiset opintopistekertymät vaihtelevat valinnaisten ja vapaasti valittavien opintojen ajoituksesta johtuen.

TAMKin yhteiset osaamiset

Mitä jokaisen TAMKista valmistuvan opiskelijan pitää osata?

Eettinen osaaminen

Opiskelija

- ottaa vastuun omasta toiminnastaan ja sen seurauksista

- toimii kaikessa yleisten ja oman alansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti

- ottaa huomioon erilaiset näkökulmat työskentelyssään

- soveltaa yhdenvertaisuuden periaatteita

- soveltaa globaalin vastuun periaatteita

- kykenee vaikuttamaan yhteiskunnallisesti osaamistaan hyödyntäen ja eettisiin arvoihin perustuen.

Oppimisen taidot
Hoitotyön ammatillinen perusta
Ammatillinen vuorovaikutus
Ensiapu
Infektioiden ehkäisy hoitotyössä
Kliinisen hoitotyön perusta
Lääkehoito ja lääkelaskut
Laskimonsisäinen nestehoito ja verensiirto
Gerontologinen hoitotyö
Hoitotyö avoterveydenhuollossa
Sisätauti-kirurginen ja perioperatiivinen hoitotyö
Mielenterveys- ja päihdehoitotyö
Nainen, perhe ja lapsi hoitotyön asiakkaana
Orientaatio opinnäytetyöhön ja opinnäytetyön suunnittelu
Opinnäytetyön toteutus
Opinnäytetyön raportointi
Hoitotyön johtaminen
Hoitotiede ja hoitotyön tutkimus
Leikkauspotilaan hoitotyö
Anestesiapotilaan hoitotyö
Pitkäaikaissairauksien hoitotyö
Akuuttihoitotyö
Polikliininen hoitotyö
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön teoreettiset opinnot 1
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön teoreettiset opinnot 2
Lasten ja nuorten hoito äkillisesti sairaan lapsen ja nuoren hoitotyössä
Hoitotyö lapsen ja nuoren pitkäaikaissairauksissa
Orientoiva harjoittelu, kliinisen hoitotyön perusta ja lääkehoito
Orientoiva harjoittelu, kliininen hoitotyö
Ohjattu perusharjoittelu
Ohjattu harjoittelu, kliininen hoitotyö
Ohjattu harjoittelu, mielenterveys- ja päihdehoitotyö
Leikkauspotilaan hoitotyön harjoittelu
Anestesiapotilaan hoitotyön harjoittelu
Pitkäaikaissairauksien hoitotyön ohjattu harjoittelu
Akuuttihoitotyön harjoittelu
Polikliinisen hoitotyön ohjattu harjoittelu
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön harjoittelu 1
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön harjoittelu 2
Lasten ja nuorten hoitotyön harjoittelu 1
Lasten ja nuorten hoitotyön harjoittelu 2
Innovaatio-osaaminen

Opiskelija

- osaa havainnoida ja analysoida toimintaympäristöä

- osaa kyseenalaistaa ja uudistaa vallitsevia toimintatapoja

- osaa soveltaa erilaisia ideoinnin ja ongelmanratkaisun keinoja yksin ja ryhmissä

- osaa toteuttaa tutkimus- ja kehittämishankkeita soveltaen tietoa ja menetelmiä monialaisissa työryhmissä

- osaa antaa oman asiantuntemuksensa muiden käyttöön ja hyödyntää muiden asiantuntemusta

- osaa suunnata oma työtään siten, että se edistää taloudellisesti kannattavia ja/tai hyvinvointia lisääviä ratkaisuja.

Oppimisen taidot
Ammatillinen vuorovaikutus
Infektioiden ehkäisy hoitotyössä
Yhteiskunta- ja käyttäytymistieteelliset opinnot
Gerontologinen hoitotyö
Orientaatio opinnäytetyöhön ja opinnäytetyön suunnittelu
Opinnäytetyön toteutus
Opinnäytetyön raportointi
Hoitotyön johtaminen
Hoitotiede ja hoitotyön tutkimus
Leikkauspotilaan hoitotyö
Anestesiapotilaan hoitotyö
Hoitotyö lapsen ja nuoren pitkäaikaissairauksissa
Orientoiva harjoittelu, kliinisen hoitotyön perusta ja lääkehoito
Ohjattu perusharjoittelu
Ohjattu harjoittelu, kliininen hoitotyö
Ohjattu harjoittelu, mielenterveys- ja päihdehoitotyö
Leikkauspotilaan hoitotyön harjoittelu
Anestesiapotilaan hoitotyön harjoittelu
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön harjoittelu 1
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön harjoittelu 2
Lasten ja nuorten hoitotyön harjoittelu 1
Kansainvälisyysosaaminen

Opiskelija

- osaa viestiä eri kulttuureista tulevien ihmisten kanssa, hallitsee oman alansa työtehtävissä tarvittavan kielitaidon

- suhtautuu työskentelyyn monikulttuurisessa ympäristössä ennakkoluulottomasti ja avoimesti

- seuraa aktiivisesti alansa kansainvälistä kehitystä ja ymmärtää sen vaikutukset ja mahdollisuudet

Oppimisen taidot
Ammatillinen vuorovaikutus
Professional English for Nurses
Hoitotyö avoterveydenhuollossa
Sisätauti-kirurginen ja perioperatiivinen hoitotyö
Mielenterveys- ja päihdehoitotyö
Nainen, perhe ja lapsi hoitotyön asiakkaana
Polikliininen hoitotyö
Lasten ja nuorten hoito äkillisesti sairaan lapsen ja nuoren hoitotyössä
Ohjattu perusharjoittelu
Ohjattu harjoittelu, kliininen hoitotyö
Ohjattu harjoittelu, mielenterveys- ja päihdehoitotyö
Leikkauspotilaan hoitotyön harjoittelu
Anestesiapotilaan hoitotyön harjoittelu
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön harjoittelu 1
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön harjoittelu 2
Lasten ja nuorten hoitotyön harjoittelu 1
Lasten ja nuorten hoitotyön harjoittelu 2
Oppimisen taidot

Opiskelija

- osaa arvioida ja kehittää oppimistapojaan

- osaa henkilökohtaisen tiedonmuodostusprosessinsa avulla kehittää omaa osaamistaan

- osaa hankkia, arvioida käsitellä ja soveltaa tietoa reflektiota ja kriittistä reflektiota hyödyntäen

- kykenee oppimaan ryhmässä ja edistämään ryhmässä tapahtuvaa oppimista.

Oppimisen taidot
Hoitotyön ammatillinen perusta
Ammatillinen vuorovaikutus
Professional English for Nurses
Yhteiskunta- ja käyttäytymistieteelliset opinnot
Gerontologinen hoitotyö
Mielenterveys- ja päihdehoitotyö
Orientaatio opinnäytetyöhön ja opinnäytetyön suunnittelu
Opinnäytetyön toteutus
Opinnäytetyön raportointi
Hoitotyön johtaminen
Leikkauspotilaan hoitotyö
Anestesiapotilaan hoitotyö
Pitkäaikaissairauksien hoitotyö
Akuuttihoitotyö
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön teoreettiset opinnot 1
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön teoreettiset opinnot 2
Orientoiva harjoittelu, kliinisen hoitotyön perusta ja lääkehoito
Ohjattu perusharjoittelu
Ohjattu harjoittelu, kliininen hoitotyö
Ohjattu harjoittelu, mielenterveys- ja päihdehoitotyö
Leikkauspotilaan hoitotyön harjoittelu
Anestesiapotilaan hoitotyön harjoittelu
Pitkäaikaissairauksien hoitotyön ohjattu harjoittelu
Akuuttihoitotyön harjoittelu
Polikliinisen hoitotyön ohjattu harjoittelu
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön harjoittelu 1
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön harjoittelu 2
Lasten ja nuorten hoitotyön harjoittelu 1
Lasten ja nuorten hoitotyön harjoittelu 2
Työyhteisöosaaminen

Opiskelija

- osaa toimia työyhteisön jäsenenä ja edistää yhteisön hyvinvointia

- osaa toimia työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa

- osaa hyödyntää tieto- ja viestintä-tekniikkaa oman alansa tehtävissä

- kykenee luomaan henkilökohtaisia työelämäyhteyksiä ja toimimaan verkostoissa

- osaa tehdä päätöksiä ennakoimattomissa tilanteissa

- kykenee työn johtamiseen ja itsenäiseen työskentelyyn asiantuntijatehtävissä

- omaa valmiuksia yrittäjyyteen.

Oppimisen taidot
Hoitotyön ammatillinen perusta
Ammatillinen vuorovaikutus
Professional English for Nurses
Yhteiskunta- ja käyttäytymistieteelliset opinnot
Hoitotyö avoterveydenhuollossa
Sisätauti-kirurginen ja perioperatiivinen hoitotyö
Mielenterveys- ja päihdehoitotyö
Nainen, perhe ja lapsi hoitotyön asiakkaana
Orientaatio opinnäytetyöhön ja opinnäytetyön suunnittelu
Opinnäytetyön raportointi
Hoitotyön johtaminen
Leikkauspotilaan hoitotyö
Anestesiapotilaan hoitotyö
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön teoreettiset opinnot 2
Lasten ja nuorten hoito äkillisesti sairaan lapsen ja nuoren hoitotyössä
Hoitotyö lapsen ja nuoren pitkäaikaissairauksissa
Orientoiva harjoittelu, kliinisen hoitotyön perusta ja lääkehoito
Ohjattu perusharjoittelu
Ohjattu harjoittelu, kliininen hoitotyö
Ohjattu harjoittelu, mielenterveys- ja päihdehoitotyö
Leikkauspotilaan hoitotyön harjoittelu
Anestesiapotilaan hoitotyön harjoittelu
Pitkäaikaissairauksien hoitotyön ohjattu harjoittelu
Akuuttihoitotyön harjoittelu
Polikliinisen hoitotyön ohjattu harjoittelu
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön harjoittelu 1
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön harjoittelu 2
Lasten ja nuorten hoitotyön harjoittelu 1
Lasten ja nuorten hoitotyön harjoittelu 2
Luokittelemattomat
Yrkessvenska i vården, muntlig
Yrkessvenska i vården, skriftlig
Anatomia ja fysiologia
Farmakologia
Kliinistä hoitotyötä tukevat opinnot
Aikuisen hoitotyön teoreettiset opinnot 1
Aikuisen hoitotyön teoreettiset opinnot 2
Vapaasti valittavat opinnot
Valmentavat opinnot, englanti
Valmentavat opinnot, ruotsi
Ruotsi, lähtötaso
Englanti, lähtötaso
Orientoiva harjoittelu, mielenterveys- ja päihdehoitotyö
Ohjattu harjoittelu, avoterveydenhuolto/ kotisairaanhoito
Orientoiva harjoittelu, avoterveydenhuolto
Ohjattu harjoittelu, kliininen hoitotyö 2
Orientoiva harjoittelu, äitiys- ja lastenhoitotyö
Ohjattu vaihtoehtoinen harjoittelu, äitiys- ja lastenhoitotyö / perioperatiivinen hoitotyö
Orientoiva harjoittelu, leikkauspotilaan hoitotyö
Orientoiva harjoittelu, anestesiapotilaan hoitotyö
Orientoiva harjoittelu, pitkäaikaissairauksien hoitotyö
Orientoiva harjoittelu, akuuttihoitotyö
Orientoiva harjoittelu, polikliininen hoitotyö
Orientoiva harjoittelu, mielenterveys- ja päihdehoitotyö 1
Orientoiva harjoittelu, mielenterveys- ja päihdehoitotyö 2
Orientoiva harjoittelu, lasten- ja nuorten hoitotyö 1
Orientoiva harjoittelu, lasten- ja nuorten hoitotyö 2
Aikuisen hoitotyön harjoittelu 1
Orientoiva harjoittelu, aikuisen hoitotyö 1
Aikuisen hoitotyön harjoittelu 2
Orientoiva harjoittelu, aikuisen hoitotyö 2

Sosiaali- ja terveysalan yhteiset osaamiset

Moniammatillinen toiminta sosiaali- ja terveysalalla

Opiskelija osaa toimia asiakaslähtöisesti yhteistyössä sosiaali- ja terveysalan eri koulutusaloja edustavien opiskelijoiden ja ammattilaisten kanssa monikulttuurisissa toimintaympäristöissä yli sektorialojen.
(Yhteistyötä toteutetaan esimerkiksi asiakkaan hyvinvointiin ja terveyteen liittyvissä asioissa sekä eettisyyteen, turvallisuuteen ja monikulttuurisuuteen liittyvissä tilanteissa.)

Oppimisen taidot
Ammatillinen vuorovaikutus
Gerontologinen hoitotyö
Sisätauti-kirurginen ja perioperatiivinen hoitotyö
Mielenterveys- ja päihdehoitotyö
Nainen, perhe ja lapsi hoitotyön asiakkaana
Orientaatio opinnäytetyöhön ja opinnäytetyön suunnittelu
Opinnäytetyön toteutus
Opinnäytetyön raportointi
Leikkauspotilaan hoitotyö
Anestesiapotilaan hoitotyö
Pitkäaikaissairauksien hoitotyö
Akuuttihoitotyö
Polikliininen hoitotyö
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön teoreettiset opinnot 1
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön teoreettiset opinnot 2
Lasten ja nuorten hoito äkillisesti sairaan lapsen ja nuoren hoitotyössä
Hoitotyö lapsen ja nuoren pitkäaikaissairauksissa
Orientoiva harjoittelu, kliininen hoitotyö
Ohjattu harjoittelu, kliininen hoitotyö
Ohjattu harjoittelu, mielenterveys- ja päihdehoitotyö
Leikkauspotilaan hoitotyön harjoittelu
Anestesiapotilaan hoitotyön harjoittelu
Pitkäaikaissairauksien hoitotyön ohjattu harjoittelu
Akuuttihoitotyön harjoittelu
Polikliinisen hoitotyön ohjattu harjoittelu
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön harjoittelu 1
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön harjoittelu 2
Lasten ja nuorten hoitotyön harjoittelu 1
Lasten ja nuorten hoitotyön harjoittelu 2
Ohjausosaaminen sosiaali- ja terveysalalla

Opiskelija osaa toimia moniammatillisissa yhteistyöryhmissä ja ohjata asiakkaita ja muita sosiaali- ja terveysalan toimijoita oman asiantuntija-alueensa kysymyksissä sosiaali- ja terveysalan monitoimijaverkostoissa.
(Esimerkiksi bioanalytiikan opiskelija ohjaa näytteenottoa ja vierianalytiikkaa, radiografian opiskelija säteilysuojelua, hoitotyön opiskelija perushoitoon liittyviä asioita, fysioterapeuttiopiskelija työergonomiaa ja perusliikkumiseen liittyviä asioita, sosionomiopiskelija ohjaa palveluverkostoihin liittyvissä asioissa.)

Sisätauti-kirurginen ja perioperatiivinen hoitotyö
Mielenterveys- ja päihdehoitotyö
Nainen, perhe ja lapsi hoitotyön asiakkaana
Leikkauspotilaan hoitotyö
Anestesiapotilaan hoitotyö
Pitkäaikaissairauksien hoitotyö
Akuuttihoitotyö
Polikliininen hoitotyö
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön teoreettiset opinnot 1
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön teoreettiset opinnot 2
Lasten ja nuorten hoito äkillisesti sairaan lapsen ja nuoren hoitotyössä
Hoitotyö lapsen ja nuoren pitkäaikaissairauksissa
Orientoiva harjoittelu, kliinisen hoitotyön perusta ja lääkehoito
Orientoiva harjoittelu, kliininen hoitotyö
Ohjattu perusharjoittelu
Ohjattu harjoittelu, kliininen hoitotyö
Ohjattu harjoittelu, mielenterveys- ja päihdehoitotyö
Leikkauspotilaan hoitotyön harjoittelu
Anestesiapotilaan hoitotyön harjoittelu
Pitkäaikaissairauksien hoitotyön ohjattu harjoittelu
Akuuttihoitotyön harjoittelu
Polikliinisen hoitotyön ohjattu harjoittelu
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön harjoittelu 1
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön harjoittelu 2
Lasten ja nuorten hoitotyön harjoittelu 1
Lasten ja nuorten hoitotyön harjoittelu 2
Yrittäjyys- ja projektiosaaminen

Opiskelija osaa toimia erilaissa monialaisissa projekteissa ja verkostoissa oman asiantuntijuutensa puitteissa.
Opiskelija tietää yrittäjyysosaamisen tärkeyden työllistymisen ja itsensä työllistämisen näkökulmista realistisena uravaihtoehtona.

Sisätauti-kirurginen ja perioperatiivinen hoitotyö
Mielenterveys- ja päihdehoitotyö
Nainen, perhe ja lapsi hoitotyön asiakkaana
Orientaatio opinnäytetyöhön ja opinnäytetyön suunnittelu
Opinnäytetyön toteutus
Opinnäytetyön raportointi
Ohjattu harjoittelu, kliininen hoitotyö
Ohjattu harjoittelu, mielenterveys- ja päihdehoitotyö
Pitkäaikaissairauksien hoitotyön ohjattu harjoittelu
Akuuttihoitotyön harjoittelu
Polikliinisen hoitotyön ohjattu harjoittelu
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön harjoittelu 1
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön harjoittelu 2
Lasten ja nuorten hoitotyön harjoittelu 1
Lasten ja nuorten hoitotyön harjoittelu 2
Luokittelemattomat
Hoitotyön ammatillinen perusta
Ensiapu
Professional English for Nurses
Yrkessvenska i vården, muntlig
Yrkessvenska i vården, skriftlig
Infektioiden ehkäisy hoitotyössä
Kliinisen hoitotyön perusta
Anatomia ja fysiologia
Yhteiskunta- ja käyttäytymistieteelliset opinnot
Lääkehoito ja lääkelaskut
Farmakologia
Laskimonsisäinen nestehoito ja verensiirto
Hoitotyö avoterveydenhuollossa
Kliinistä hoitotyötä tukevat opinnot
Hoitotyön johtaminen
Hoitotiede ja hoitotyön tutkimus
Aikuisen hoitotyön teoreettiset opinnot 1
Aikuisen hoitotyön teoreettiset opinnot 2
Vapaasti valittavat opinnot
Valmentavat opinnot, englanti
Valmentavat opinnot, ruotsi
Ruotsi, lähtötaso
Englanti, lähtötaso
Orientoiva harjoittelu, mielenterveys- ja päihdehoitotyö
Ohjattu harjoittelu, avoterveydenhuolto/ kotisairaanhoito
Orientoiva harjoittelu, avoterveydenhuolto
Ohjattu harjoittelu, kliininen hoitotyö 2
Orientoiva harjoittelu, äitiys- ja lastenhoitotyö
Ohjattu vaihtoehtoinen harjoittelu, äitiys- ja lastenhoitotyö / perioperatiivinen hoitotyö
Orientoiva harjoittelu, leikkauspotilaan hoitotyö
Orientoiva harjoittelu, anestesiapotilaan hoitotyö
Orientoiva harjoittelu, pitkäaikaissairauksien hoitotyö
Orientoiva harjoittelu, akuuttihoitotyö
Orientoiva harjoittelu, polikliininen hoitotyö
Orientoiva harjoittelu, mielenterveys- ja päihdehoitotyö 1
Orientoiva harjoittelu, mielenterveys- ja päihdehoitotyö 2
Orientoiva harjoittelu, lasten- ja nuorten hoitotyö 1
Orientoiva harjoittelu, lasten- ja nuorten hoitotyö 2
Aikuisen hoitotyön harjoittelu 1
Orientoiva harjoittelu, aikuisen hoitotyö 1
Aikuisen hoitotyön harjoittelu 2
Orientoiva harjoittelu, aikuisen hoitotyö 2

Todistusjäsentely - amk-tutkinto (EQF 6)

Jäsentely, jossa voidaan tuoda näkyväksi opintojaksojen jakautuminen asetuksen mukaisesti perus- tai ammattiopintoihin, harjoitteluun, opinnäytetyöhön tai vapaasti valittaviin opintoihin.

Harjoittelu
Orientoiva harjoittelu, kliinisen hoitotyön perusta ja lääkehoito
Orientoiva harjoittelu, kliininen hoitotyö
Ohjattu perusharjoittelu
Ohjattu harjoittelu, kliininen hoitotyö
Ohjattu harjoittelu, mielenterveys- ja päihdehoitotyö
Leikkauspotilaan hoitotyön harjoittelu
Anestesiapotilaan hoitotyön harjoittelu
Pitkäaikaissairauksien hoitotyön ohjattu harjoittelu
Akuuttihoitotyön harjoittelu
Polikliinisen hoitotyön ohjattu harjoittelu
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön harjoittelu 1
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön harjoittelu 2
Lasten ja nuorten hoitotyön harjoittelu 1
Lasten ja nuorten hoitotyön harjoittelu 2
Aikuisen hoitotyön harjoittelu 1
Aikuisen hoitotyön harjoittelu 2
Opinnäytetyö
Orientaatio opinnäytetyöhön ja opinnäytetyön suunnittelu
Opinnäytetyön toteutus
Opinnäytetyön raportointi
Perus- ja ammattiopinnot
Oppimisen taidot
Hoitotyön ammatillinen perusta
Ammatillinen vuorovaikutus
Ensiapu
Professional English for Nurses
Infektioiden ehkäisy hoitotyössä
Kliinisen hoitotyön perusta
Anatomia ja fysiologia
Yhteiskunta- ja käyttäytymistieteelliset opinnot
Lääkehoito ja lääkelaskut
Farmakologia
Laskimonsisäinen nestehoito ja verensiirto
Gerontologinen hoitotyö
Hoitotyö avoterveydenhuollossa
Sisätauti-kirurginen ja perioperatiivinen hoitotyö
Kliinistä hoitotyötä tukevat opinnot
Mielenterveys- ja päihdehoitotyö
Nainen, perhe ja lapsi hoitotyön asiakkaana
Hoitotyön johtaminen
Hoitotiede ja hoitotyön tutkimus
Leikkauspotilaan hoitotyö
Anestesiapotilaan hoitotyö
Pitkäaikaissairauksien hoitotyö
Akuuttihoitotyö
Polikliininen hoitotyö
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön teoreettiset opinnot 1
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön teoreettiset opinnot 2
Lasten ja nuorten hoito äkillisesti sairaan lapsen ja nuoren hoitotyössä
Hoitotyö lapsen ja nuoren pitkäaikaissairauksissa
Aikuisen hoitotyön teoreettiset opinnot 1
Aikuisen hoitotyön teoreettiset opinnot 2
Vapaasti valittavat opinnot

Ei liitettyjä opintojaksoja

Luokittelemattomat
Yrkessvenska i vården, muntlig
Yrkessvenska i vården, skriftlig
Vapaasti valittavat opinnot
Valmentavat opinnot, englanti
Valmentavat opinnot, ruotsi
Ruotsi, lähtötaso
Englanti, lähtötaso
Orientoiva harjoittelu, mielenterveys- ja päihdehoitotyö
Ohjattu harjoittelu, avoterveydenhuolto/ kotisairaanhoito
Orientoiva harjoittelu, avoterveydenhuolto
Ohjattu harjoittelu, kliininen hoitotyö 2
Orientoiva harjoittelu, äitiys- ja lastenhoitotyö
Ohjattu vaihtoehtoinen harjoittelu, äitiys- ja lastenhoitotyö / perioperatiivinen hoitotyö
Orientoiva harjoittelu, leikkauspotilaan hoitotyö
Orientoiva harjoittelu, anestesiapotilaan hoitotyö
Orientoiva harjoittelu, pitkäaikaissairauksien hoitotyö
Orientoiva harjoittelu, akuuttihoitotyö
Orientoiva harjoittelu, polikliininen hoitotyö
Orientoiva harjoittelu, mielenterveys- ja päihdehoitotyö 1
Orientoiva harjoittelu, mielenterveys- ja päihdehoitotyö 2
Orientoiva harjoittelu, lasten- ja nuorten hoitotyö 1
Orientoiva harjoittelu, lasten- ja nuorten hoitotyö 2
Orientoiva harjoittelu, aikuisen hoitotyö 1
Orientoiva harjoittelu, aikuisen hoitotyö 2

Yleissairaanhoitajan osaaminen

yleissairaanhoitajan osaamisvaatimukset

Ammatillisuus ja eettisyys

- Osaa työskennellä hoitotyön arvojen, eettisten periaatteiden ja ohjeiden mukaisesti sekä osaa arvioida niiden toteutumista päivittäisessä työskentelyssä.
- Osaa työskennellä voimassa olevan lainsäädännön ja informaatio-ohjauksen mukaisesti.
- On omaksunut sairaanhoitajan ammatti-identiteetin ja sitoutunut palveluammatin periaatteisiin.
- Kykenee työskentelemään hoitotyössä asiantuntijan roolissa ja vastaamaan työskentelynsä seurauksista.
- Kykenee arvioimaan ja kehittämään omaa osaamistaan.
- Omaa valmiudet puuttua epäammatilliseen työskentelyyn.
- Tunnistaa jaksamisensa rajat, osaa hakea tukea ja käyttää saatavilla olevia tukimuotoja.
- Ymmärtää sairaanhoitajan urakehitysmahdollisuudet.

Oppimisen taidot
Hoitotyön ammatillinen perusta
Ammatillinen vuorovaikutus
Ensiapu
Infektioiden ehkäisy hoitotyössä
Kliinisen hoitotyön perusta
Yhteiskunta- ja käyttäytymistieteelliset opinnot
Gerontologinen hoitotyö
Hoitotyö avoterveydenhuollossa
Sisätauti-kirurginen ja perioperatiivinen hoitotyö
Mielenterveys- ja päihdehoitotyö
Nainen, perhe ja lapsi hoitotyön asiakkaana
Opinnäytetyön toteutus
Opinnäytetyön raportointi
Hoitotyön johtaminen
Hoitotiede ja hoitotyön tutkimus
Leikkauspotilaan hoitotyö
Anestesiapotilaan hoitotyö
Pitkäaikaissairauksien hoitotyö
Akuuttihoitotyö
Polikliininen hoitotyö
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön teoreettiset opinnot 1
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön teoreettiset opinnot 2
Lasten ja nuorten hoito äkillisesti sairaan lapsen ja nuoren hoitotyössä
Hoitotyö lapsen ja nuoren pitkäaikaissairauksissa
Orientoiva harjoittelu, kliinisen hoitotyön perusta ja lääkehoito
Orientoiva harjoittelu, kliininen hoitotyö
Ohjattu perusharjoittelu
Ohjattu harjoittelu, kliininen hoitotyö
Ohjattu harjoittelu, mielenterveys- ja päihdehoitotyö
Leikkauspotilaan hoitotyön harjoittelu
Anestesiapotilaan hoitotyön harjoittelu
Pitkäaikaissairauksien hoitotyön ohjattu harjoittelu
Akuuttihoitotyön harjoittelu
Polikliinisen hoitotyön ohjattu harjoittelu
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön harjoittelu 1
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön harjoittelu 2
Lasten ja nuorten hoitotyön harjoittelu 1
Lasten ja nuorten hoitotyön harjoittelu 2
Asiakaslähtöisyys

- Arvostaa asiakasta/ potilasta ja kohtaa hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana.
- Osaa kohdata haavoittuvat asiakasryhmät hoitotyössä.
- Osaa kohdata eri kulttuureista tulevia asiakkaita/ potilaita yksilöllisesti.

Hoitotyön ammatillinen perusta
Ensiapu
Infektioiden ehkäisy hoitotyössä
Kliinisen hoitotyön perusta
Lääkehoito ja lääkelaskut
Farmakologia
Laskimonsisäinen nestehoito ja verensiirto
Gerontologinen hoitotyö
Hoitotyö avoterveydenhuollossa
Sisätauti-kirurginen ja perioperatiivinen hoitotyö
Kliinistä hoitotyötä tukevat opinnot
Mielenterveys- ja päihdehoitotyö
Nainen, perhe ja lapsi hoitotyön asiakkaana
Opinnäytetyön toteutus
Hoitotyön johtaminen
Leikkauspotilaan hoitotyö
Anestesiapotilaan hoitotyö
Pitkäaikaissairauksien hoitotyö
Akuuttihoitotyö
Polikliininen hoitotyö
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön teoreettiset opinnot 1
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön teoreettiset opinnot 2
Lasten ja nuorten hoito äkillisesti sairaan lapsen ja nuoren hoitotyössä
Hoitotyö lapsen ja nuoren pitkäaikaissairauksissa
Orientoiva harjoittelu, kliinisen hoitotyön perusta ja lääkehoito
Orientoiva harjoittelu, kliininen hoitotyö
Ohjattu perusharjoittelu
Ohjattu harjoittelu, kliininen hoitotyö
Ohjattu harjoittelu, mielenterveys- ja päihdehoitotyö
Leikkauspotilaan hoitotyön harjoittelu
Anestesiapotilaan hoitotyön harjoittelu
Pitkäaikaissairauksien hoitotyön ohjattu harjoittelu
Akuuttihoitotyön harjoittelu
Polikliinisen hoitotyön ohjattu harjoittelu
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön harjoittelu 1
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön harjoittelu 2
Lasten ja nuorten hoitotyön harjoittelu 1
Lasten ja nuorten hoitotyön harjoittelu 2
Johtaminen ja työntekijyysosaaminen

- Osaa priorisoida työtehtäviään joustavasti tilanteen mukaan.
- Osaa motivoida työyhteisönsä jäseniä ja antaa sekä ottaa vastaan palautetta.
- Osaa työskennellä kustannustietoisesti, ympäristön huomioiden ja kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti.
- Osaa ohjata opiskelija- ja työtovereita.
- Kykenee kehittämään ja muuttamaan työskentelyään sosiaali- ja terveydenhuollon muutosten mukaisesti.

Ammatillinen vuorovaikutus
Professional English for Nurses
Hoitotyö avoterveydenhuollossa
Nainen, perhe ja lapsi hoitotyön asiakkaana
Lasten ja nuorten hoito äkillisesti sairaan lapsen ja nuoren hoitotyössä
Ohjattu perusharjoittelu
Ohjattu harjoittelu, kliininen hoitotyö
Ohjattu harjoittelu, mielenterveys- ja päihdehoitotyö
Pitkäaikaissairauksien hoitotyön ohjattu harjoittelu
Polikliinisen hoitotyön ohjattu harjoittelu
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön harjoittelu 1
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön harjoittelu 2
Lasten ja nuorten hoitotyön harjoittelu 1
Lasten ja nuorten hoitotyön harjoittelu 2
Kliininen hoitotyö

- Osaa vastata asiakkaan/ potilaan tarpeisiin suunnittelemalla, toteuttamalla ja arvioimalla sopivan ja yksilöllisen hoidon yhteistyössä asiakkaan/ potilaan, läheisten ja muiden sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten kanssa.
- Osaa käyttää erilaisia hoitotyön menetelmiä asiakkaan/ potilaan psykososiaalisessa tukemisessa.
- Hallitsee tiedot ja taidot hoitotyössä tarvittavista keskeisistä toimenpiteistä osana asiakkaan/ potilaan kokonaishoitoa.
- Hallitsee tiedot ja taidot hoitotyössä tarvittavista keskeisistä diagnostisista tutkimuksista osana asiakkaan/ potilaan kokonaishoitoa.
- Hallitsee infektioiden torjunnan periaatteet ja osaa soveltaa tietojaan toteuttaessaan infektioiden torjuntaa
- Osaa soveltaa tietoja anatomiasta ja fysiologiasta, patofysiologiasta, soveltavasta farmakologiasta sekä lääkehoidon toteuttamisesta suunnitellessaan, toteuttaessaan ja arvioidessaan lääkehoitoa eri sairauksien hoidossa.
- Osaa soveltaa tietoja anatomiasta ja fysiologiasta, patofysiologiasta, soveltavasta farmakologiasta sekä lääkehoidon toteuttamisesta suunnitellessaan, toteutta-essaan ja arvioidessaan erilaisten asiakas-/ potilasryhmien turvallista lääkehoitoa.
- Hallitsee lääkehoitoon liittyvän lainsäädännön ja informaatio-ohjauksen.
- Hallitsee tiedot ihmiskehon elinjärjestelmien rakenteesta, toiminnasta ja säätelystä ja niiden taustalla olevista tekijöistä.
- Ymmärtää sairauksien syntymekanismit ja niiden aiheuttamat muutokset elimistössä.
- Osaa soveltaa eri ikä- ja kohderyhmille suunnattuja suomalaisia ravitsemus- sekä Käypä hoitosuosituksia kansansairauksien ehkäisyssä ja hoidossa.
- Osaa integroida ravitsemushoitoa ja –ohjausta osaksi kokonaisvaltaista hoitotyötä yhdessä monialaisen asiantuntijaverkoston kanssa.
- Osaa arvioida asiakkaan/ potilaan ravitsemustilaa ja tunnistaa vajaaravitsemusriskissä olevan asiakkaan/ potilaan.
- Osaa soveltaa tietojaan keskeisimmistä sisätaudeista toteuttaessaan hoitotyötä.
- Hallitsee sisätautipotilaan hoidossa käytettäviä keskeisiä hoitotoimenpiteitä ja hoitotyön menetelmiä.
- Osaa soveltaa tietojaan keskeisimmistä syöpäsairauksista toteuttaessaan hoitotyötä.
- Hallitsee syöpäpotilaan hoidossa käytettäviä keskeisiä hoitotyön menetelmiä.
- Osaa soveltaa tietojaan keskeisimmistä kirurgista hoitoa vaativista sairauksista toteuttaessaan perioperatiivisen potilaan hoitotyötä hoitoprosessin eri vaiheissa.
- Hallitsee perioperatiivisen potilaan hoidossa käytettäviä keskeisiä hoitotyön menetelmiä.
- Osaa soveltaa tietojaan keskeisimmistä lasten/ nuorten sairauksista toteuttaessaan hoitotyötä.
- Hallitsee perhehoitotyön periaatteet ja osaa soveltaa sen menetelmiä.
- Ymmärtää raskauden, synnytyksen ja lapsivuodeajan normaalin kulun ja seurannan.
- Osaa soveltaa tietojaan keskeisimmistä mielenterveyshäiriöistä ja psykiatrisista sairauksista toteuttaessaan hoitotyötä.
- Hallitsee mielenterveyshäiriöiden ja psykiatristen sairauksien hoidossa käytettäviä keskeisiä hoitotyön menetelmiä.
- Hallitsee päihdehoitotyön ja varhaisen puuttumisen keskeisiä menetelmiä.
- Osaa tukea akuutissa kriisissä olevaa ihmistä.
- Osaa soveltaa tietojaan ihmisen ikääntymiseen liittyvistä muutoksista toteuttaessaan hoitotyötä.
- Hallitsee iäkkään ihmisen terveyden, toimintakyvyn sekä voimavarojen arvioinnin ja niiden ylläpitämiseen käytettäviä hoitotyön menetelmiä.
- Osaa soveltaa tietojaan muistisairauksista, muistisairaiden hoidosta ja palveluista toteuttaessaan muistisairaan ihmisen hoitotyötä.
- Osaa soveltaa tietojaan keskeisistä kehitysvammoista ja vammautumisesta toteuttaessaan kehitysvammaisen tai vammautuneen henkilön hoitotyötä.
- Osaa tunnistaa potilaan palliatiivisen hoidon tai saattohoidon tarpeen.
- Osaa tehdä elämän loppuvaiheen hoitosuunnitelman yhteistyössä potilaan ja hänen läheistensä, hoitavan lääkärin sekä muun moniammatillisen tiimin kanssa.
- Osaa toteuttaa oirehoitoa ja inhimillistä palliatiivista hoitotyötä ja saattohoitoa.
- Osaa kohdata ja hoitaa kuolevaa potilasta ja tukea hänen läheisiään
- Osaa käyttää erilaisia menetelmiä potilaan ja hänen läheistensä psykososiaalisten ja vakaumuksellisten tarpeiden tukemiseen.
- Osaa arvioida kiireellistä hoitoa tarvitsevan potilaan hoidon tarpeen.
- Osaa järjestelmällisesti arvioida välittömän hoidon tarpeen ja toimia välitöntä hoitoa vaativissa sekä hätätilanteissa
- Osaa aloittaa itsenäisesti välittömät pelastustoimet ja toteuttaa toimenpiteitä kriisi- ja katastrofitilanteissa.

Ensiapu
Infektioiden ehkäisy hoitotyössä
Kliinisen hoitotyön perusta
Anatomia ja fysiologia
Farmakologia
Laskimonsisäinen nestehoito ja verensiirto
Gerontologinen hoitotyö
Hoitotyö avoterveydenhuollossa
Sisätauti-kirurginen ja perioperatiivinen hoitotyö
Kliinistä hoitotyötä tukevat opinnot
Mielenterveys- ja päihdehoitotyö
Nainen, perhe ja lapsi hoitotyön asiakkaana
Opinnäytetyön toteutus
Leikkauspotilaan hoitotyö
Anestesiapotilaan hoitotyö
Pitkäaikaissairauksien hoitotyö
Akuuttihoitotyö
Polikliininen hoitotyö
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön teoreettiset opinnot 1
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön teoreettiset opinnot 2
Lasten ja nuorten hoito äkillisesti sairaan lapsen ja nuoren hoitotyössä
Hoitotyö lapsen ja nuoren pitkäaikaissairauksissa
Orientoiva harjoittelu, kliinisen hoitotyön perusta ja lääkehoito
Orientoiva harjoittelu, kliininen hoitotyö
Ohjattu perusharjoittelu
Ohjattu harjoittelu, kliininen hoitotyö
Ohjattu harjoittelu, mielenterveys- ja päihdehoitotyö
Leikkauspotilaan hoitotyön harjoittelu
Anestesiapotilaan hoitotyön harjoittelu
Pitkäaikaissairauksien hoitotyön ohjattu harjoittelu
Akuuttihoitotyön harjoittelu
Polikliinisen hoitotyön ohjattu harjoittelu
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön harjoittelu 1
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön harjoittelu 2
Lasten ja nuorten hoitotyön harjoittelu 1
Lasten ja nuorten hoitotyön harjoittelu 2
Kommunikointi ja moniammatillisuus

- Osaa viestiä ammatillisesti.
- Kykenee ammatilliseen ja hoidolliseen vuorovaikutukseen eri-ikäisten ja eri taustaisten asiakkaiden/ potilaiden sekä heidän läheistensä kanssa.
- Kykenee itsenäiseen viestintään ja vuorovaikutukseen kotimaisella, toisella kotimaisella ja vähintään yhdellä vieraalla kielellä.
- Ymmärtää oman ja toisten sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten vastuut sekä hallitun ja joustavan työnjaon merkityksen asiakkaan/ potilaan kokonaishoidon toteuttamisessa.
- Osaa työskennellä monialaisissa työryhmissä ja toimintaympäristöissä sekä verkostoissa hyvien työyhteisötaitojen mukaisesti.

Ensiapu
Lääkehoito ja lääkelaskut
Farmakologia
Laskimonsisäinen nestehoito ja verensiirto
Gerontologinen hoitotyö
Hoitotyö avoterveydenhuollossa
Sisätauti-kirurginen ja perioperatiivinen hoitotyö
Kliinistä hoitotyötä tukevat opinnot
Mielenterveys- ja päihdehoitotyö
Nainen, perhe ja lapsi hoitotyön asiakkaana
Anestesiapotilaan hoitotyö
Pitkäaikaissairauksien hoitotyö
Akuuttihoitotyö
Polikliininen hoitotyö
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön teoreettiset opinnot 1
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön teoreettiset opinnot 2
Lasten ja nuorten hoito äkillisesti sairaan lapsen ja nuoren hoitotyössä
Hoitotyö lapsen ja nuoren pitkäaikaissairauksissa
Orientoiva harjoittelu, kliininen hoitotyö
Ohjattu perusharjoittelu
Ohjattu harjoittelu, kliininen hoitotyö
Ohjattu harjoittelu, mielenterveys- ja päihdehoitotyö
Anestesiapotilaan hoitotyön harjoittelu
Pitkäaikaissairauksien hoitotyön ohjattu harjoittelu
Akuuttihoitotyön harjoittelu
Polikliinisen hoitotyön ohjattu harjoittelu
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön harjoittelu 1
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön harjoittelu 2
Lasten ja nuorten hoitotyön harjoittelu 1
Lasten ja nuorten hoitotyön harjoittelu 2
Laadun varmistus

- Arvioi hoitotyön laatua kehittääkseen asiakkaan/ potilaan hoitoa ja omaa työskentelyään.
- Osallistuu hoitotyön laadun varmistamiseen työyhteisön jäsenenä.
- Ymmärtää oman toimintansa vaikutuksen organisaation laatuun.
- Ymmärtää potilasturvallisuusraporttien käytön osana organisaation laadunvalvontaa.

Ei liitettyjä opintojaksoja

Näyttöön perustuva toiminta, tutkimustiedon hyödyntäminen ja päätöksenteko

- Ymmärtää sairaanhoitajan työskentelyn perustuvan näyttöön ja sitoutuu toteuttamaan sitä.
- Osaa turvallisesti ja luotettavasti suunnitella, toteuttaa ja arvioida näyttöön perustuvaa hoitotyötä.
- Edistää omalla toimialueellaan näyttöön perustuvia hoitotyön käytänteitä.
- Hallitsee tiedonhaun yleisimmistä terveystieteiden tietokannoista ja osaa lukea ja arvioida kriittisesti tieteellisiä julkaisuja.
- Kykenee tekemään kliinisiä päätöksiä, jotka perustuvat näyttöön
- Osaa hyödyntää monitieteellistä tietoa kliinisen päätöksentekonsa tueksi.

Hoitotyön ammatillinen perusta
Ammatillinen vuorovaikutus
Infektioiden ehkäisy hoitotyössä
Kliinisen hoitotyön perusta
Yhteiskunta- ja käyttäytymistieteelliset opinnot
Lääkehoito ja lääkelaskut
Gerontologinen hoitotyö
Hoitotyö avoterveydenhuollossa
Mielenterveys- ja päihdehoitotyö
Hoitotyön johtaminen
Lasten ja nuorten hoito äkillisesti sairaan lapsen ja nuoren hoitotyössä
Ohjattu harjoittelu, mielenterveys- ja päihdehoitotyö
Ohjaus- ja opetusosaaminen sekä omahoidon tukeminen

- Osaa arvioida asiakkaan/ potilaan tarpeet, voimavarat sekä oman vastuun ohjauksen suunnittelussa ja omahoidossa.
- Osaa suunnitella toteuttaa ja arvioida yksilö- ja ryhmäohjausta yhdessä asiakkaan/ potilaan ja muiden asiantuntijoiden kanssa.
- Osaa käyttää asiakas/ potilaslähtöisiä opetus-ja ohjausmenetelmiä.
- Osaa arvioida ohjauksen tuloksia yhdessä asiakkaan/ potilaan, läheisten ja terveydenhuollon henkilöstön kanssa.
- Osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida asiakkaan/ potilaan omahoitoa tukevaa ohjausta pedagogisesti ja eettisesti perustellen.
- Osaa tukea asiakasta/ potilasta ja läheisiä hoitoon sitoutumisessa.
- Tuntee asiakkaan/ potilaan hoitopolun ja osaa palveluohjaamisen perusteet.

Oppimisen taidot
Hoitotyön ammatillinen perusta
Orientaatio opinnäytetyöhön ja opinnäytetyön suunnittelu
Opinnäytetyön toteutus
Opinnäytetyön raportointi
Hoitotyön johtaminen
Hoitotiede ja hoitotyön tutkimus
Potilas- ja asiakasturvallisuus

- Hallitsee potilas- ja asiakasturvallisuuden keskeisen tietoperustan.
- Osaa edistää potilasturvallisuutta ja ehkäistä vaaratapahtumia potilaan hoitoprosessin kaikissa vaiheissa.
- Osaa kommunikoida selkeästi varmistaakseen potilasturvallisuuden.
- Osaa toimia välittömästi tilanteen vaatimalla tavalla vaaratapahtuman ilmetessä.
- Osaa tunnistaa mahdollisia vaaratapahtumia ja tehdä vaaratapahtumailmoituksen.
- Ymmärtää vaaratapahtumailmoituksen käsittelyprosessin.

Ei liitettyjä opintojaksoja

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmä

- Ymmärtää sosiaali- ja terveydenhuollon organisoinnin, palvelujen tuottamisen ja järjestämisen tavat sekä ohjauksen ja valvonnan Suomessa.
- Ymmärtää eri toiminta- ja palveluyksikköjen tehtävät osana hoito- ja palveluketjua.
- Ymmärtää oman roolinsa organisaation maineen, brändin ja imagon rakentamisessa sekä asiakkaan palvelukokemuksen luomisessa.
- Osaa hyödyntää sähköisiä palveluita osana asiakkaan/ potilaan kokonaishoitoa.
- Osaa työskennellä uudistuvissa toimintaympäristöissä ja osaa toteuttaa palveluohjausta.

Ei liitettyjä opintojaksoja

Terveyden edistäminen

- Osaa soveltaa relevantteja terveyden edistämisen teorioita ja ajankohtaista terveyden edistämisen tutkimustietoa asiakas/potilastyössä.
- Tunnistaa asiakkaidensa/ potilaidensa terveydellisiä riskitekijöitä ja osaa kohdentaa varhaista tukea sitä tarvitseville.
- Osaa suunnitella ja toteuttaa terveyden ja toimintakyvyn edistämisen interventioita yksilöille ja ryhmille asiakkaiden/ potilaiden kanssa ja moniammatillisessa yhteistyössä.
- Tunnistaa olemassa olevia ja uusia terveysuhkia sekä osaa tuoda ne osaksi asiakkaiden/ potilaiden terveyden edistämistä.

Hoitotyön ammatillinen perusta
Ammatillinen vuorovaikutus
Kliinisen hoitotyön perusta
Anatomia ja fysiologia
Yhteiskunta- ja käyttäytymistieteelliset opinnot
Gerontologinen hoitotyö
Sisätauti-kirurginen ja perioperatiivinen hoitotyö
Nainen, perhe ja lapsi hoitotyön asiakkaana
Pitkäaikaissairauksien hoitotyö
Polikliininen hoitotyö
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön teoreettiset opinnot 1
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön teoreettiset opinnot 2
Lasten ja nuorten hoito äkillisesti sairaan lapsen ja nuoren hoitotyössä
Hoitotyö lapsen ja nuoren pitkäaikaissairauksissa
Ohjattu perusharjoittelu
Ohjattu harjoittelu, kliininen hoitotyö
Ohjattu harjoittelu, mielenterveys- ja päihdehoitotyö
Pitkäaikaissairauksien hoitotyön ohjattu harjoittelu
Polikliinisen hoitotyön ohjattu harjoittelu
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön harjoittelu 1
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön harjoittelu 2
Lasten ja nuorten hoitotyön harjoittelu 1
Lasten ja nuorten hoitotyön harjoittelu 2
Tiedonhallinta

- Osaa tietojen luomisessa, käytössä, säilyttämisessä ja hävittämisessä noudattaa sosiaali- ja terveydenhuollon tietosuoja- ja turvallisuusvaatimuksia sekä niitä ohjaavia säädöksiä.
- Osaa kirjata tarkoituksenmukaisesti asiakkaan/ potilaan hoitoprosessin ja arvioida potilastietojärjestelmään kirjatun tiedon ajantasaisuutta, yhdenmukaisuutta ja laatua.
- Osaa käyttää asiakkaan/ potilaan hoitotyön kirjaamisessa hoitotyön prosessia; arvioida asiakkaan/ potilaan hoitotyön tarvetta käyttäen hoidon tarveluokitusta (SHTaL), suunnitella ja toteuttaa hoitoa käyttäen hoitotyön toimintoluokitusta (SHToL) ja arvioida hoidon tulosta käyttäen hoidon tulosluokitusta (SHTuL).
- Osaa käyttää terveydenhuollon informaatioteknologiaa, sähköisiä tietokantoja ja raportointityökaluja.
- Osaa noudattaa nettietikettiä, sähköposteja koskevia sääntöjä ja menettelyjä sekä toimia sosiaalisessa mediassa hoitotyön ammattilaisena.

Ammatillinen vuorovaikutus
Professional English for Nurses
Yhteiskunta- ja käyttäytymistieteelliset opinnot
Lääkehoito ja lääkelaskut
Laskimonsisäinen nestehoito ja verensiirto
Gerontologinen hoitotyö
Hoitotyö avoterveydenhuollossa
Sisätauti-kirurginen ja perioperatiivinen hoitotyö
Mielenterveys- ja päihdehoitotyö
Nainen, perhe ja lapsi hoitotyön asiakkaana
Anestesiapotilaan hoitotyö
Pitkäaikaissairauksien hoitotyö
Polikliininen hoitotyö
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön teoreettiset opinnot 1
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön teoreettiset opinnot 2
Lasten ja nuorten hoito äkillisesti sairaan lapsen ja nuoren hoitotyössä
Hoitotyö lapsen ja nuoren pitkäaikaissairauksissa
Orientoiva harjoittelu, kliinisen hoitotyön perusta ja lääkehoito
Orientoiva harjoittelu, kliininen hoitotyö
Ohjattu perusharjoittelu
Ohjattu harjoittelu, kliininen hoitotyö
Ohjattu harjoittelu, mielenterveys- ja päihdehoitotyö
Anestesiapotilaan hoitotyön harjoittelu
Pitkäaikaissairauksien hoitotyön ohjattu harjoittelu
Polikliinisen hoitotyön ohjattu harjoittelu
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön harjoittelu 1
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön harjoittelu 2
Lasten ja nuorten hoitotyön harjoittelu 1
Lasten ja nuorten hoitotyön harjoittelu 2
Yrittäjyys ja kehittäminen

- Ymmärtää sisäisen yrittäjyyden idean ja sitoutuu noudattamaan sitä työssään.
- Omaa perusedellytykset toimia alan itsenäisenä yrittäjänä.
- Hallitsee kustannustietoisuuden periaatteet omalla tehtäväalueellaan ja työskentelee taloudellisesti.
- Kykenee työyhteisön kanssa reflektoiden tunnistamaan oman työn kehittämiskohteita ja muutoksen tarpeita.
- Kykenee osallistumaan ryhmän jäsenenä kehittämis- innovaatio – ja tutkimusprosesseihin.

Oppimisen taidot
Ammatillinen vuorovaikutus
Ensiapu
Professional English for Nurses
Infektioiden ehkäisy hoitotyössä
Kliinisen hoitotyön perusta
Yhteiskunta- ja käyttäytymistieteelliset opinnot
Gerontologinen hoitotyö
Hoitotyö avoterveydenhuollossa
Sisätauti-kirurginen ja perioperatiivinen hoitotyö
Mielenterveys- ja päihdehoitotyö
Nainen, perhe ja lapsi hoitotyön asiakkaana
Orientaatio opinnäytetyöhön ja opinnäytetyön suunnittelu
Opinnäytetyön toteutus
Hoitotyön johtaminen
Leikkauspotilaan hoitotyö
Anestesiapotilaan hoitotyö
Pitkäaikaissairauksien hoitotyö
Akuuttihoitotyö
Polikliininen hoitotyö
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön teoreettiset opinnot 1
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön teoreettiset opinnot 2
Lasten ja nuorten hoito äkillisesti sairaan lapsen ja nuoren hoitotyössä
Hoitotyö lapsen ja nuoren pitkäaikaissairauksissa
Orientoiva harjoittelu, kliinisen hoitotyön perusta ja lääkehoito
Orientoiva harjoittelu, kliininen hoitotyö
Ohjattu perusharjoittelu
Ohjattu harjoittelu, kliininen hoitotyö
Ohjattu harjoittelu, mielenterveys- ja päihdehoitotyö
Leikkauspotilaan hoitotyön harjoittelu
Anestesiapotilaan hoitotyön harjoittelu
Pitkäaikaissairauksien hoitotyön ohjattu harjoittelu
Akuuttihoitotyön harjoittelu
Polikliinisen hoitotyön ohjattu harjoittelu
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön harjoittelu 1
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön harjoittelu 2
Lasten ja nuorten hoitotyön harjoittelu 1
Lasten ja nuorten hoitotyön harjoittelu 2
Luokittelemattomat
Yrkessvenska i vården, muntlig
Yrkessvenska i vården, skriftlig
Aikuisen hoitotyön teoreettiset opinnot 1
Aikuisen hoitotyön teoreettiset opinnot 2
Vapaasti valittavat opinnot
Valmentavat opinnot, englanti
Valmentavat opinnot, ruotsi
Ruotsi, lähtötaso
Englanti, lähtötaso
Orientoiva harjoittelu, mielenterveys- ja päihdehoitotyö
Ohjattu harjoittelu, avoterveydenhuolto/ kotisairaanhoito
Orientoiva harjoittelu, avoterveydenhuolto
Ohjattu harjoittelu, kliininen hoitotyö 2
Orientoiva harjoittelu, äitiys- ja lastenhoitotyö
Ohjattu vaihtoehtoinen harjoittelu, äitiys- ja lastenhoitotyö / perioperatiivinen hoitotyö
Orientoiva harjoittelu, leikkauspotilaan hoitotyö
Orientoiva harjoittelu, anestesiapotilaan hoitotyö
Orientoiva harjoittelu, pitkäaikaissairauksien hoitotyö
Orientoiva harjoittelu, akuuttihoitotyö
Orientoiva harjoittelu, polikliininen hoitotyö
Orientoiva harjoittelu, mielenterveys- ja päihdehoitotyö 1
Orientoiva harjoittelu, mielenterveys- ja päihdehoitotyö 2
Orientoiva harjoittelu, lasten- ja nuorten hoitotyö 1
Orientoiva harjoittelu, lasten- ja nuorten hoitotyö 2
Aikuisen hoitotyön harjoittelu 1
Orientoiva harjoittelu, aikuisen hoitotyö 1
Aikuisen hoitotyön harjoittelu 2
Orientoiva harjoittelu, aikuisen hoitotyö 2

Euroopan neuvoston direktiivi

kliininen opetus

sairaanhoito ja:
- yleislääketiede ja lääketieteen erikoisalat
- yleiskirurgia ja kirurgian erikoisalat
- lastenhoito ja lastentaudit
- äitiyshuolto
- mielenterveys ja psykiatria
- vanhusten hoito ja geriatria
- kotisairaanhoito

Lääkehoito ja lääkelaskut
Laskimonsisäinen nestehoito ja verensiirto
Orientoiva harjoittelu, kliinisen hoitotyön perusta ja lääkehoito
Orientoiva harjoittelu, kliininen hoitotyö
Ohjattu perusharjoittelu
Ohjattu harjoittelu, kliininen hoitotyö
Ohjattu harjoittelu, mielenterveys- ja päihdehoitotyö
Leikkauspotilaan hoitotyön harjoittelu
Anestesiapotilaan hoitotyön harjoittelu
Pitkäaikaissairauksien hoitotyön ohjattu harjoittelu
Akuuttihoitotyön harjoittelu
Polikliinisen hoitotyön ohjattu harjoittelu
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön harjoittelu 1
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön harjoittelu 2
Lasten ja nuorten hoitotyön harjoittelu 1
Lasten ja nuorten hoitotyön harjoittelu 2
perustieteet

anatomia ja fysiologia, patologia, bakteriologia, virologia ja parasitlogia, biofysiikka, biokemia ja radiologia, ravitsemusoppi, terveydenhoito: sairauksien ehkäisy ja terveyskasvatus, farmakologia

Infektioiden ehkäisy hoitotyössä
Kliinisen hoitotyön perusta
Anatomia ja fysiologia
Farmakologia
Hoitotyö avoterveydenhuollossa
Kliinistä hoitotyötä tukevat opinnot
sairaanhoito

ammatin luonne ja ammattietiikka, terveyden- ja sairaanhoidon yleisperiaatteet, sairaanhoidon periaatteet ja: yleislääketiede ja lääketieteen erikoisalat, yleiskirurgia ja kirurgian erikoisalat, lastenhoito ja lastentaudit, äitityshuolto, mielenterveys ja psykiatria, vanhusten hotot ja geriatria

Hoitotyön ammatillinen perusta
Ammatillinen vuorovaikutus
Infektioiden ehkäisy hoitotyössä
Kliinisen hoitotyön perusta
Gerontologinen hoitotyö
Kliinistä hoitotyötä tukevat opinnot
Mielenterveys- ja päihdehoitotyö
Nainen, perhe ja lapsi hoitotyön asiakkaana
Pitkäaikaissairauksien hoitotyö
Akuuttihoitotyö
Polikliininen hoitotyö
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön teoreettiset opinnot 1
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön teoreettiset opinnot 2
Lasten ja nuorten hoito äkillisesti sairaan lapsen ja nuoren hoitotyössä
Hoitotyö lapsen ja nuoren pitkäaikaissairauksissa
yhteiskuntatieteet

sosiologia, psykologia, hallinnon periaatteet, opetuksen periaatteet, sosiaali- ja terveyslainsäädäntö, sairaanhoitoon liittyvät oikeudelliset kysymykset

Hoitotyön ammatillinen perusta
Ammatillinen vuorovaikutus
Yhteiskunta- ja käyttäytymistieteelliset opinnot
Hoitotyön johtaminen
Luokittelemattomat
Oppimisen taidot
Ensiapu
Professional English for Nurses
Yrkessvenska i vården, muntlig
Yrkessvenska i vården, skriftlig
Sisätauti-kirurginen ja perioperatiivinen hoitotyö
Orientaatio opinnäytetyöhön ja opinnäytetyön suunnittelu
Opinnäytetyön toteutus
Opinnäytetyön raportointi
Hoitotiede ja hoitotyön tutkimus
Leikkauspotilaan hoitotyö
Anestesiapotilaan hoitotyö
Aikuisen hoitotyön teoreettiset opinnot 1
Aikuisen hoitotyön teoreettiset opinnot 2
Vapaasti valittavat opinnot
Valmentavat opinnot, englanti
Valmentavat opinnot, ruotsi
Ruotsi, lähtötaso
Englanti, lähtötaso
Orientoiva harjoittelu, mielenterveys- ja päihdehoitotyö
Ohjattu harjoittelu, avoterveydenhuolto/ kotisairaanhoito
Orientoiva harjoittelu, avoterveydenhuolto
Ohjattu harjoittelu, kliininen hoitotyö 2
Orientoiva harjoittelu, äitiys- ja lastenhoitotyö
Ohjattu vaihtoehtoinen harjoittelu, äitiys- ja lastenhoitotyö / perioperatiivinen hoitotyö
Orientoiva harjoittelu, leikkauspotilaan hoitotyö
Orientoiva harjoittelu, anestesiapotilaan hoitotyö
Orientoiva harjoittelu, pitkäaikaissairauksien hoitotyö
Orientoiva harjoittelu, akuuttihoitotyö
Orientoiva harjoittelu, polikliininen hoitotyö
Orientoiva harjoittelu, mielenterveys- ja päihdehoitotyö 1
Orientoiva harjoittelu, mielenterveys- ja päihdehoitotyö 2
Orientoiva harjoittelu, lasten- ja nuorten hoitotyö 1
Orientoiva harjoittelu, lasten- ja nuorten hoitotyö 2
Aikuisen hoitotyön harjoittelu 1
Orientoiva harjoittelu, aikuisen hoitotyö 1
Aikuisen hoitotyön harjoittelu 2
Orientoiva harjoittelu, aikuisen hoitotyö 2

Tunnus Opinnon nimi Laajuus (op)
13AHOTY-1000
Hoitotyön ja hoitotieteen perusteet

(Valitaan kaikki )

18
7K00BC52 Oppimisen taidot 6
7K00BC53 Hoitotyön ammatillinen perusta 6
7K00BC54 Ammatillinen vuorovaikutus 4
7K00BC55 Ensiapu 2
13AHOTY-1001
Kieliopinnot

(Valitaan kaikki )

6
7K00BK07 Professional English for Nurses 3
7K00CL06 Yrkessvenska i vården, muntlig 2
7K00CL07 Yrkessvenska i vården, skriftlig 1
13AHOTY-1002
Kliinisen hoitotyön perusteet

(Valitaan kaikki )

19
7K00BC56 Infektioiden ehkäisy hoitotyössä 3
7K00BC57 Kliinisen hoitotyön perusta 16
13AHOTY-1003
Hoitotyötä tukevat opinnot

(Valitaan kaikki )

10
7K00BC60 Anatomia ja fysiologia 5
7K00BC61 Yhteiskunta- ja käyttäytymistieteelliset opinnot 5
13AHOTY-1004
Lääkehoito ja nestehoidon perusteet

(Valitaan kaikki )

7
7K00BC77 Lääkehoito ja lääkelaskut 3
7K00BC78 Farmakologia 2
7K00BC79 Laskimonsisäinen nestehoito ja verensiirto 2
13AHOTY-1005
Avoterveydenhuolto ja gerontologinen hoitotyö

(Valitaan kaikki )

7
7K00BK13 Gerontologinen hoitotyö 3
7K00BK10 Hoitotyö avoterveydenhuollossa 4
13AHOTY-1006
Kliininen hoitotyö

(Valitaan kaikki )

15
7K00BK15 Sisätauti-kirurginen ja perioperatiivinen hoitotyö 9
7K00BK16 Kliinistä hoitotyötä tukevat opinnot 6
13AHOTY-1007
Mielenterveys- ja päihdehoitotyö

(Valitaan kaikki )

8
7K00BK22 Mielenterveys- ja päihdehoitotyö 8
13AHOTY-1008
Nainen, perhe ja lapsi hoitotyön asiakkaana

(Valitaan kaikki )

8
7K00BK19 Nainen, perhe ja lapsi hoitotyön asiakkaana 8
13AHOTY-1009
Opinnäytetyö

(Valitaan kaikki )

15
7K00BK24 Orientaatio opinnäytetyöhön ja opinnäytetyön suunnittelu 5
7K00BK25 Opinnäytetyön toteutus 7
7K00BK26 Opinnäytetyön raportointi 3
13AHOTY-1010
Hoitotyön kehittäminen ja johtaminen

(Valitaan kaikki )

9
7K00BK27 Hoitotyön johtaminen 4
7K00BK28 Hoitotiede ja hoitotyön tutkimus 5
13AHOTY-1011
Hoitotyön suuntautumisvaihtoehdon vaihtoehtoiset ammattiopinnot

(Valitaan yksi )

8 - 30
13AHOTY-1012
Perioperatiivinen hoitotyö

(Valitaan kaikki )

8
13AHOTY-1013
Leikkaushoitotyö

(Valitaan kaikki )

4
7K00BK29 Leikkauspotilaan hoitotyö 4
13AHOTY-1014
Anestesiahoitotyö

(Valitaan kaikki )

4
7K00BK31 Anestesiapotilaan hoitotyö 4
13AHOTY-1015
Sisätauti-kirurginen hoitotyö

(Valitaan opintopisteitä: 30 )

30
13AHOTY-1016
Pitkäaikaissairauksien hoitotyö

(Valitaan kaikki )

4
7K00BK42 Pitkäaikaissairauksien hoitotyö 4
13AHOTY-1017
Sisätauti-kirurginen hoitotyö

(Valitaan opintopisteitä: 15 )

15
13AHOTY-1018
Akuuttihoitotyö

(Valitaan kaikki )

4
7K00BK44 Akuuttihoitotyö 4
13AHOTY-1019
Polikliininen hoitotyö

(Valitaan kaikki )

4
7K00BQ49 Polikliininen hoitotyö 4
13AHOTY-1020
Mielenterveys- ja päihdehoitotyö

(Valitaan kaikki )

8
13AHOTY-1021
Mielenterveys- ja päihdetyö 1

(Valitaan kaikki )

4
7K00BK50 Mielenterveys- ja päihdehoitotyön teoreettiset opinnot 1 4
13AHOTY-1022
Mielenterveys- ja päihdetyö 2

(Valitaan kaikki )

4
7K00BL51 Mielenterveys- ja päihdehoitotyön teoreettiset opinnot 2 4
13AHOTY-1023
Lapsen, nuoren ja perheen hoitotyö

(Valitaan kaikki )

8
13AHOTY-1024
Äkilisesti sairastuneen lapsen ja nuoren hoitotyö

(Valitaan kaikki )

4
7K00BK54 Lasten ja nuorten hoito äkillisesti sairaan lapsen ja nuoren hoitotyössä 4
13AHOTY-1025
Pitkäaikaissairaan lapsen ja nuoren hoitotyö

(Valitaan kaikki )

4
7K00BK56 Hoitotyö lapsen ja nuoren pitkäaikaissairauksissa 4
13AHOTY-1026
Aikuisen hoitotyö

(Valitaan kaikki )

8
13AHOTY-1027
Aikuisen hoitotyö 1

(Valitaan kaikki )

4
7K00CC34 Aikuisen hoitotyön teoreettiset opinnot 1 4
13AHOTY-1028
Aikuisen hoitotyö 2

(Valitaan kaikki )

4
7K00CC37 Aikuisen hoitotyön teoreettiset opinnot 2 4
13AHOTY-1029
Vapaasti valittavat opinnot

(Valitaan opintopisteitä: 5 )

5
13AHOTY-1037
Vapaasti valittavat opinnot

(Valitaan opintopisteitä: 5 )

5
7K00BU56 Vapaasti valittavat opinnot 5
VENGVAL-8 Valmentavat opinnot, englanti 3
VRUOTVAL-8 Valmentavat opinnot, ruotsi 3
VRUOTSI-8 Ruotsi, lähtötaso 0
VENGLANTI-8 Englanti, lähtötaso 0
13AHOTY-1030
Harjoittelu

(Valitaan opintopisteitä: 75 )

75
7K00BC58 Orientoiva harjoittelu, kliinisen hoitotyön perusta ja lääkehoito 5
7K00BK17 Orientoiva harjoittelu, kliininen hoitotyö 3
7K00BC59 Ohjattu perusharjoittelu 6
7K00BK18 Ohjattu harjoittelu, kliininen hoitotyö 11
7K00BK23 Ohjattu harjoittelu, mielenterveys- ja päihdehoitotyö 6
7E00CL34 Orientoiva harjoittelu, mielenterveys- ja päihdehoitotyö 1
7K00CD11 Ohjattu harjoittelu, avoterveydenhuolto/ kotisairaanhoito 6
7E00CL32 Orientoiva harjoittelu, avoterveydenhuolto 1
7K00CD12 Ohjattu harjoittelu, kliininen hoitotyö 2 4
7K00CN11 Orientoiva harjoittelu, äitiys- ja lastenhoitotyö 2
7K00CD13 Ohjattu vaihtoehtoinen harjoittelu, äitiys- ja lastenhoitotyö / perioperatiivinen hoitotyö 6
13AHOTY-1031
Harjoittelu, vaihtoehtoiset ammattiopinnot

(Valitaan opintopisteitä: 22 )

22
13AHOTY-1032
Perioperatiivinen hoitotyö

(Valitaan kaikki )

22
7K00BK30 Leikkauspotilaan hoitotyön harjoittelu 9
7K00CN17 Orientoiva harjoittelu, leikkauspotilaan hoitotyö 2
7K00BK32 Anestesiapotilaan hoitotyön harjoittelu 9
7K00CN18 Orientoiva harjoittelu, anestesiapotilaan hoitotyö 2
13AHOTY-1033
Sisätauti-kirurginen hoitotyö

(Valitaan opintopisteitä: 22 )

22
7K00BK43 Pitkäaikaissairauksien hoitotyön ohjattu harjoittelu 9
7K00CN19 Orientoiva harjoittelu, pitkäaikaissairauksien hoitotyö 2
7K00BK45 Akuuttihoitotyön harjoittelu 9
7K00CN20 Orientoiva harjoittelu, akuuttihoitotyö 2

Siirry alkuun