Siirry suoraan sisältöön

Projektiopintojakso 2Laajuus (5 op)

Tunnus: 5T00EQ00

Laajuus

5 op

Osaamistavoitteet

Opiskelija osaa
- määritellä projektityölle tavoitteen, aikataulun sekä henkilöstö- ja muut resurssit
- soveltaa teoriaopintojaksoilla hankittuja tietoja ja taitoja projektityössään
- toimia monialaisessa projektiryhmässä ammattimaisesti ja asiakaslähtöisesti

Sisältö

- Projektin sisältö sovitaan opetushenkilökunnan, opiskelijan sekä mahdollisten toimeksiantajien ja muiden sidosryhmien kesken. Projekti voi liittyä TKI-hanketoimintaan, koulutustoiminnan tai oppimisympäristöjen kehittämiseen. Se voi myös muodostua erilaisten yhteisten ammattillisten tilaisuuksien, kansainvälisen messumatkan tai yritystapahtuman, järjestelyistä.

Esitietovaatimukset

Projektin aihepiiriin liittyvät teoriaopintojaksot tai vastaavat tiedot ja taidot

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Opiskelija on toiminut sovitun projektiryhmän jäsenenä ja raportoinut oman toimintansa ja työskentelynsä. Ryhmän jäsenenä hän on osallistunut tavoitteiden asetteluun ja työn suunnitteluun, mutta hänen toimintansa ei ole ollut aloitteellista. Sovittujen aikataulujen noudattaminen ja tehtävien suorittaminen on välttävää.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Opiskelija on osallistunut aktiivisesti ja sovittujen tavoitteiden mukaisesti projektiryhmässä ja hän on hyvin raportoinut toimintansa. Hänen työpanoksensa on ollut hyvää, vaikka tiedoissa ja taidoissa onkin jollain alueilla vielä kehitettävää. Tehtävät on tehty sovitun aikataulun mukaisesti

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija on toiminut projektiryhmässä vastuullisesti ja koko ryhmän toimintaa edistäen. Hän on tehnyt sovitut tehtävänsä laadukkaasti ja tuonut niihin asiantuntevaa näkökulmaa sekä soveltanut hyvin oppimiansa aiheita projektityöhön.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hylätty: projektiopinnoille ei ole asetettu oppimistavoitteita tai projektityö on tavoitteiltaan vastaavaa kuin muut projektiopinnot. Projektia ei toteuteta ja raportoida sovitulla tavalla.

Lisätiedot

Opintojakson avulla kirjataan opintoihin liittyviä projektitöitä ja -opintoja. Opiskelija voi valita täydentäviin tai syventäviin opintoihinsa kaksi projektiopintojaksoa opintoihin kuuluvan pakollisen projektiopintojakson lisäksi. Projekteille tulee asettaa omat oppimistavoitteet ennen projektien aloittamista. Opintopisteet määräytyy projektin laajuuden mukaan.

Ilmoittautumisaika

01.01.2024 - 30.12.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 31.12.2024

Laajuus

5 op

TKI-osuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Talotekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Talotekniikan tutkinto-ohjelma, Sähköinen talotekniikka
  • Talotekniikan tutkinto-ohjelma, LVI-talotekniikka
Opettaja
  • Antti Virta
  • Sakari Uusitalo
  • Aki Kortetmäki
  • Juho Ylipaino
  • Antti Mäkinen
Vastuuhenkilö

Aki Kortetmäki

Ryhmät
  • 21I253
    LVI-talotekniikka
  • 21I254
    Sähköinen talotekniikka

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa
- määritellä projektityölle tavoitteen, aikataulun sekä henkilöstö- ja muut resurssit
- soveltaa teoriaopintojaksoilla hankittuja tietoja ja taitoja projektityössään
- toimia monialaisessa projektiryhmässä ammattimaisesti ja asiakaslähtöisesti

Sisältö (OJ)

- Projektin sisältö sovitaan opetushenkilökunnan, opiskelijan sekä mahdollisten toimeksiantajien ja muiden sidosryhmien kesken. Projekti voi liittyä TKI-hanketoimintaan, koulutustoiminnan tai oppimisympäristöjen kehittämiseen. Se voi myös muodostua erilaisten yhteisten ammattillisten tilaisuuksien, kansainvälisen messumatkan tai yritystapahtuman, järjestelyistä.

Esitietovaatimukset (OJ)

Projektin aihepiiriin liittyvät teoriaopintojaksot tai vastaavat tiedot ja taidot

Lisätiedot (OJ)

Opintojakson avulla kirjataan opintoihin liittyviä projektitöitä ja -opintoja. Opiskelija voi valita täydentäviin tai syventäviin opintoihinsa kaksi projektiopintojaksoa opintoihin kuuluvan pakollisen projektiopintojakson lisäksi. Projekteille tulee asettaa omat oppimistavoitteet ennen projektien aloittamista. Opintopisteet määräytyy projektin laajuuden mukaan.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija on toiminut sovitun projektiryhmän jäsenenä ja raportoinut oman toimintansa ja työskentelynsä. Ryhmän jäsenenä hän on osallistunut tavoitteiden asetteluun ja työn suunnitteluun, mutta hänen toimintansa ei ole ollut aloitteellista. Sovittujen aikataulujen noudattaminen ja tehtävien suorittaminen on välttävää.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija on osallistunut aktiivisesti ja sovittujen tavoitteiden mukaisesti projektiryhmässä ja hän on hyvin raportoinut toimintansa. Hänen työpanoksensa on ollut hyvää, vaikka tiedoissa ja taidoissa onkin jollain alueilla vielä kehitettävää. Tehtävät on tehty sovitun aikataulun mukaisesti

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija on toiminut projektiryhmässä vastuullisesti ja koko ryhmän toimintaa edistäen. Hän on tehnyt sovitut tehtävänsä laadukkaasti ja tuonut niihin asiantuntevaa näkökulmaa sekä soveltanut hyvin oppimiansa aiheita projektityöhön.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Hylätty: projektiopinnoille ei ole asetettu oppimistavoitteita tai projektityö on tavoitteiltaan vastaavaa kuin muut projektiopinnot. Projektia ei toteuteta ja raportoida sovitulla tavalla.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Toteutustapa on kuvattu opetussuunnitelmassa ja tarkennettu opintojaksoon liittyvällä Teams-kanavalla.

Ilmoittautumisaika

12.04.2022 - 31.10.2022

Ajoitus

01.05.2022 - 16.12.2022

Laajuus

5 op

TKI-osuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Talotekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Talotekniikan tutkinto-ohjelma, Sähköinen talotekniikka
Opettaja
  • Timo Lähteenmäki
  • Sakari Uusitalo
  • Aki Kortetmäki
  • Taina Matis
  • Satu Uusikauppila
  • Antti Mäkinen
  • Joel Tirkkonen
  • Jussi-Pekka Juvela
Vastuuhenkilö

Timo Lähteenmäki

Ryhmät
  • 19I253
    LVI-talotekniikka
  • 19I254
    Sähköinen talotekniikka

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa
- määritellä projektityölle tavoitteen, aikataulun sekä henkilöstö- ja muut resurssit
- soveltaa teoriaopintojaksoilla hankittuja tietoja ja taitoja projektityössään
- toimia monialaisessa projektiryhmässä ammattimaisesti ja asiakaslähtöisesti

Sisältö (OJ)

- Projektin sisältö sovitaan opetushenkilökunnan, opiskelijan sekä mahdollisten toimeksiantajien ja muiden sidosryhmien kesken. Projekti voi liittyä TKI-hanketoimintaan, koulutustoiminnan tai oppimisympäristöjen kehittämiseen. Se voi myös muodostua erilaisten yhteisten ammattillisten tilaisuuksien, kansainvälisen messumatkan tai yritystapahtuman, järjestelyistä.

Esitietovaatimukset (OJ)

Projektin aihepiiriin liittyvät teoriaopintojaksot tai vastaavat tiedot ja taidot

Lisätiedot (OJ)

Opintojakson avulla kirjataan opintoihin liittyviä projektitöitä ja -opintoja. Opiskelija voi valita täydentäviin tai syventäviin opintoihinsa kaksi projektiopintojaksoa opintoihin kuuluvan pakollisen projektiopintojakson lisäksi. Projekteille tulee asettaa omat oppimistavoitteet ennen projektien aloittamista. Opintopisteet määräytyy projektin laajuuden mukaan.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija on toiminut sovitun projektiryhmän jäsenenä ja raportoinut oman toimintansa ja työskentelynsä. Ryhmän jäsenenä hän on osallistunut tavoitteiden asetteluun ja työn suunnitteluun, mutta hänen toimintansa ei ole ollut aloitteellista. Sovittujen aikataulujen noudattaminen ja tehtävien suorittaminen on välttävää.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija on osallistunut aktiivisesti ja sovittujen tavoitteiden mukaisesti projektiryhmässä ja hän on hyvin raportoinut toimintansa. Hänen työpanoksensa on ollut hyvää, vaikka tiedoissa ja taidoissa onkin jollain alueilla vielä kehitettävää. Tehtävät on tehty sovitun aikataulun mukaisesti

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija on toiminut projektiryhmässä vastuullisesti ja koko ryhmän toimintaa edistäen. Hän on tehnyt sovitut tehtävänsä laadukkaasti ja tuonut niihin asiantuntevaa näkökulmaa sekä soveltanut hyvin oppimiansa aiheita projektityöhön.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Hylätty: projektiopinnoille ei ole asetettu oppimistavoitteita tai projektityö on tavoitteiltaan vastaavaa kuin muut projektiopinnot. Projektia ei toteuteta ja raportoida sovitulla tavalla.

Aika ja paikka

Projekti lähtee tyypillisesti käyntiin opiskelijaryhmän aloitteesta. Myös talotekniikan tutkinto-ohjelmista voi satunnaisesti tulla tarvetta teettää projektitöitä osana tutkimushankkeita. Projektin aloitusajankohta voi vaihdella projektista riippuen, mutta on yleensä neljännen vuosikurssin syksyn aikana.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Opintojaksolla ei ole tenttiä

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Seuraavanlainen dokumentointi tulee olla ajankohtaisesti toteutettuna ja toimivat arvioinnin perusteena: Projektisuunnitelma projektin alussa. Loppuraportointi projektin lopussa. Aikataulusuunnitelma ja ajantasainen aikataulun seuranta sekä henkilökohtainen työajan seuranta. Opiskelijatyöryhmän sisäinen vertaisarviointi.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Opiskelijajohtoinen projektityö. Jokaisella työryhmällä ohjaava opettaja.

Oppimateriaalit

Opiskelijoiden kartoittama ko. projektyöhön liittyvä relevantti kirjallisuus.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Projektityöhön laaditaan työryhmä. Ryhmän koko voi olla 1-6 henkilöä. Työryhmä määrittää projektin alussa projektiaikataulun ja kullekin työryhmän jäsenelle roolin ja tavoitteet sekä ajankäyttösuunnoitelman niin, että opintojaksolle asetettu laajuus tulee täyteen. Huom! Opintojakson laajuutta (ts. opintopistemäärää) voidaan tarvittaessa säätää.

Sisällön jaksotus

Projekti etenee projektitöryhmän laatiman projektisuunnitelman mukaisesti.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Projektitöiden teettäjinä/tilaajina voi toimia työelämäkumppaneita.

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakso voidaan toteuttaa myös 5 opintopistettä pienemmässä laajuudessa. Laajuus sovitaan projektin alussa ohjaavan opettajan kanssa. Tämä opintojakso on valinnainen opintojakso osana "Täydentävät/syventävät opinnot 2"- pakettia. Mikäli tämä opintojakso suoritetaan pienemmässä laajuudessa, kuin 5 op, suositellaan valittavaksi ko. paketista toinen opintojakso täydentäväksi opinnoksi, jolloin "Projektiopintojakso 2" kirjataan HOPS:ssa vapaasti valittaviin opintoihin.

Ilmoittautumisaika

01.05.2022 - 19.09.2022

Ajoitus

01.05.2022 - 31.12.2022

Laajuus

5 op

TKI-osuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Talotekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Talotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
  • Aki Kortetmäki
  • Antti Mäkinen
  • Joel Tirkkonen
  • Jussi-Pekka Juvela
Vastuuhenkilö

Antti Mäkinen

Ryhmät
  • 19AI252
    Talotekniikka, aikuiset

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa
- määritellä projektityölle tavoitteen, aikataulun sekä henkilöstö- ja muut resurssit
- soveltaa teoriaopintojaksoilla hankittuja tietoja ja taitoja projektityössään
- toimia monialaisessa projektiryhmässä ammattimaisesti ja asiakaslähtöisesti

Sisältö (OJ)

- Projektin sisältö sovitaan opetushenkilökunnan, opiskelijan sekä mahdollisten toimeksiantajien ja muiden sidosryhmien kesken. Projekti voi liittyä TKI-hanketoimintaan, koulutustoiminnan tai oppimisympäristöjen kehittämiseen. Se voi myös muodostua erilaisten yhteisten ammattillisten tilaisuuksien, kansainvälisen messumatkan tai yritystapahtuman, järjestelyistä.

Esitietovaatimukset (OJ)

Projektin aihepiiriin liittyvät teoriaopintojaksot tai vastaavat tiedot ja taidot

Lisätiedot (OJ)

Opintojakson avulla kirjataan opintoihin liittyviä projektitöitä ja -opintoja. Opiskelija voi valita täydentäviin tai syventäviin opintoihinsa kaksi projektiopintojaksoa opintoihin kuuluvan pakollisen projektiopintojakson lisäksi. Projekteille tulee asettaa omat oppimistavoitteet ennen projektien aloittamista. Opintopisteet määräytyy projektin laajuuden mukaan.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija on toiminut sovitun projektiryhmän jäsenenä ja raportoinut oman toimintansa ja työskentelynsä. Ryhmän jäsenenä hän on osallistunut tavoitteiden asetteluun ja työn suunnitteluun, mutta hänen toimintansa ei ole ollut aloitteellista. Sovittujen aikataulujen noudattaminen ja tehtävien suorittaminen on välttävää.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija on osallistunut aktiivisesti ja sovittujen tavoitteiden mukaisesti projektiryhmässä ja hän on hyvin raportoinut toimintansa. Hänen työpanoksensa on ollut hyvää, vaikka tiedoissa ja taidoissa onkin jollain alueilla vielä kehitettävää. Tehtävät on tehty sovitun aikataulun mukaisesti

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija on toiminut projektiryhmässä vastuullisesti ja koko ryhmän toimintaa edistäen. Hän on tehnyt sovitut tehtävänsä laadukkaasti ja tuonut niihin asiantuntevaa näkökulmaa sekä soveltanut hyvin oppimiansa aiheita projektityöhön.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)

Hylätty: projektiopinnoille ei ole asetettu oppimistavoitteita tai projektityö on tavoitteiltaan vastaavaa kuin muut projektiopinnot. Projektia ei toteuteta ja raportoida sovitulla tavalla.

Aika ja paikka

Projekti lähtee tyypillisesti käyntiin opiskelijaryhmän aloitteesta. Myös talotekniikan tutkinto-ohjelmista voi satunnaisesti tulla tarvetta teettää projektitöitä osana tutkimushankkeita. Projektin aloitusajankohta voi vaihdella projektista riippuen, mutta on yleensä neljännen vuosikurssin syksyn aikana.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Opintojaksolla ei ole tenttiä

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Seuraavanlainen dokumentointi tulee olla ajankohtaisesti toteutettuna ja toimivat arvioinnin perusteena: Projektisuunnitelma projektin alussa. Loppuraportointi projektin lopussa. Aikataulusuunnitelma ja ajantasainen aikataulun seuranta sekä henkilökohtainen työajan seuranta.