Siirry suoraan sisältöön

Talotekniikan projektityötLaajuus (5 op)

Tunnus: 5T00EI58

Laajuus

5 op

Osaamistavoitteet

Opiskelija osaa
- määritellä projektityölle tavoitteen, aikataulun sekä henkilöstö- ja muut resurssit
- soveltaa hankittuja tietoja ja taitoja projektityössään
- toimia monialaisessa projektiryhmässä ammattimaisesti ja asiakaslähtöisesti

Sisältö

Projektin sisältö sovitaan opetushenkilökunnan, opiskelijan sekä mahdollisten toimeksiantajien ja muiden sidosryhmien kesken. Projekti voi liittyä esimerkiksi täyndetävien tai syventävien opintojen aiheisiin (esimerkiksi rakennusten energiatehokkuus, korjausrakentaminen) tai TKI-hanketoimintaan, oppimisympäristöjen kehittämiseen tai ulkopuolisilta sidosryhmiltä saatuihin toimeksiantoihin. Projektityö voi olla esimerkiksi suunnittelu-, selvitys- tai tutkimustyö.

Esitietovaatimukset

- Projektin aihepiiriin liittyvät teoriaopintojaksot tai vastaavat tiedot ja taidot

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Opiskelija on toiminut sovitun projektiryhmän jäsenenä ja raportoinut oman toimintansa ja työskentelynsä. Ryhmän jäsenenä hän on osallistunut tavoitteiden asetteluun ja työn suunnitteluun, mutta hänen toimintansa ei ole ollut aloitteellista. Sovittujen aikataulujen noudattaminen ja tehtävien suorittaminen on välttävää.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Opiskelija on osallistunut aktiivisesti ja sovittujen tavoitteiden mukaisesti projektiryhmässä ja hän on hyvin raportoinut toimintansa. Hänen työpanoksensa on ollut hyvää, vaikka tiedoissa ja taidoissa onkin jollain alueilla vielä kehitettävää. Tehtävät on tehty sovitun aikataulun mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija on toiminut projektiryhmässä vastuullisesti ja koko ryhmän toimintaa edistäen. Hän on tehnyt sovitut tehtävänsä laadukkaasti ja tuonut niihin asiantuntevaa näkökulmaa sekä soveltanut hyvin oppimiansa aiheita projektityöhön.

Lisätiedot

Pakollisiin opintoihin kuuluva projektiopintokokonaisuus, jonka tavoitteet ja sisältö määritetään opintovuosittain opiskelija- tai ryhmäkohtaisesti.

Ilmoittautumisaika

02.12.2024 - 31.12.2024

Ajoitus

01.01.2025 - 31.07.2025

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Talotekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Talotekniikan tutkinto-ohjelma, Sähköinen talotekniikka
  • Talotekniikan tutkinto-ohjelma, LVI-talotekniikka
Opettaja
  • Timo Lähteenmäki
  • Antti Virta
  • Mika Kärri
  • Sakari Uusitalo
  • Antti Mäkinen
  • Joel Tirkkonen
  • Jussi-Pekka Juvela
Vastuuhenkilö

Antti Mäkinen

Ryhmät
  • 22I254
    Sähköinen talotekniikka
  • 22I253
    LVI-talotekniikka

Tavoitteet (OJ)

Opiskelija osaa
- määritellä projektityölle tavoitteen, aikataulun sekä henkilöstö- ja muut resurssit
- soveltaa hankittuja tietoja ja taitoja projektityössään
- toimia monialaisessa projektiryhmässä ammattimaisesti ja asiakaslähtöisesti

Sisältö (OJ)

Projektin sisältö sovitaan opetushenkilökunnan, opiskelijan sekä mahdollisten toimeksiantajien ja muiden sidosryhmien kesken. Projekti voi liittyä esimerkiksi täyndetävien tai syventävien opintojen aiheisiin (esimerkiksi rakennusten energiatehokkuus, korjausrakentaminen) tai TKI-hanketoimintaan, oppimisympäristöjen kehittämiseen tai ulkopuolisilta sidosryhmiltä saatuihin toimeksiantoihin. Projektityö voi olla esimerkiksi suunnittelu-, selvitys- tai tutkimustyö.

Esitietovaatimukset (OJ)

- Projektin aihepiiriin liittyvät teoriaopintojaksot tai vastaavat tiedot ja taidot

Lisätiedot (OJ)

Pakollisiin opintoihin kuuluva projektiopintokokonaisuus, jonka tavoitteet ja sisältö määritetään opintovuosittain opiskelija- tai ryhmäkohtaisesti.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)

Opiskelija on toiminut sovitun projektiryhmän jäsenenä ja raportoinut oman toimintansa ja työskentelynsä. Ryhmän jäsenenä hän on osallistunut tavoitteiden asetteluun ja työn suunnitteluun, mutta hänen toimintansa ei ole ollut aloitteellista. Sovittujen aikataulujen noudattaminen ja tehtävien suorittaminen on välttävää.

Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)

Opiskelija on osallistunut aktiivisesti ja sovittujen tavoitteiden mukaisesti projektiryhmässä ja hän on hyvin raportoinut toimintansa. Hänen työpanoksensa on ollut hyvää, vaikka tiedoissa ja taidoissa onkin jollain alueilla vielä kehitettävää. Tehtävät on tehty sovitun aikataulun mukaisesti.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)

Opiskelija on toiminut projektiryhmässä vastuullisesti ja koko ryhmän toimintaa edistäen. Hän on tehnyt sovitut tehtävänsä laadukkaasti ja tuonut niihin asiantuntevaa näkökulmaa sekä soveltanut hyvin oppimiansa aiheita projektityöhön.

Arviointiasteikko

0-5

Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 22.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 10.05.2024

Laajuus

5 op

TKI-osuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Talotekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Talotekniikan tutkinto-ohjelma, Sähköinen talotekniikka
  • Talotekniikan tutkinto-ohjelma, LVI-talotekniikka
Opettaja
  • Juha Ikonen
  • Antti Virta
  • Sakari Uusitalo
  • Juho Ylipaino
  • Antti Mäkinen
  • Joel Tirkkonen
  • Jussi-Pekka Juvela
Vastuuhenkilö

Antti Mäkinen

Ryhmät
  • 21I253
    LVI-talotekniikka
  • 21I254

Aika ja paikka

Kurssin yhteiset aloituskerrat järjestetään tilanteen mukaan lähi- tai etäopetuksena lukkariin ilmoitettuna ajankohtana. Yhteisten aloituskertojen jälkeen ryhmä määrittelee itse aikataulunsa, sekä sopii ohjaavan opettajan kanssa ryhmäkohtaisista tapaamisista.

Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat

Kurssilla ei ole tenttiä.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Kurssi arvioidaan ryhmää ohjanneen opettajan toimesta. Ohjaava opettaja muodostaa arvosanan kokonaisuudesta, joka pohjautuu opiskelija työskentelyyn osana ryhmää, projektin suunnitteluun, projektin lopputuotokseen, projektiaikataulussa pysymiseen, loppuraportointiin sekä ryhmän sisäiseen vertaisarviointiin.

Arviointiasteikko

0-5

Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät

Toteutuksella opiskelijat toteuttavat ryhmäkohtaisia projektitöitä ohjaavan opettajan ohjauksessa. Projektityöaiheet voivat olla esimerkiksi omia, Tamkin tutkimus- ja kehittämishankkeiden tai alan yritysten toimeksiantoja. Tarkemmat ohjeistukset soveltuvista projektityöaiheista ja projektityöskentelystä annetaan kurssin aloituksen yhteydessä. Kurssiin sisältyy myös kaikille yhteistä valmennusta projektityöskentelyyn liittyen.

Oppimateriaalit

Opiskelijoille jaetaan kurssin alussa yhteiset projektityöohjeet, sekä valmiit mallipohjat projektin suunnitteluun ja raportointiin liittyen. Muuten oppimateriaalina on pääasiassa ryhmän projektityöaihetta syventävät alan tietolähteet, jotka ryhmän opiskelijat pyrkivät itsenäisesti löytämään.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Kurssin laajuus on 5 opintopistettä, joka vastaa noin 135 työtuntia. Tästä laajuudesta noin 1 opintopisteen sisältö on varattu yhteiseen projektiopetukseen sekä muuhun kurssiorientoitumiseen. Loppu työaika on käytettävissä ryhmän projektityöskentelyyn.

Sisällön jaksotus

Kurssi aloitetaan yhteisellä projektityövalmennuksella ja ohjeistuksella. Tämän jälkeen ryhmä suunnittelee itse aikataulunsa kurssin kokonaiskeston asettamissa rajoissa.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Opiskelijoiden on mahdollista sisällyttää tälle projektiopintojaksolle aiemmin suorittamiaan vapaaehtoisia projektitöitä, joista raportoidaan jälkikäteen reflektoiden kurssin ohjeiden mukaan. Opiskelija voi suorittaa vaihtoehtoisesti myös muita vastaavanlaisia Tamkin projektiopintojaksoja, mutta näiden soveltuvuudesta tulee ohjaavan opettajan kanssa sopia etukäteen.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Projektityöaiheet voivat olla myös työelämästä tulleita toimeksiantoja.

Kansainvälisyys

Ei ole.

Lisätietoja opiskelijoille

Tutustu ennen kurssin alkua huolella ohjaavan opettajan lähettämiin materiaaleihin.

Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Arviointikriteerit esitelty opintojakson tiedoissa.

Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)

Arviointikriteerit esitelty opintojakson tiedoissa.

Ilmoittautumisaika

01.12.2022 - 17.01.2023

Ajoitus

09.01.2023 - 30.04.2023

Laajuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Talotekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Talotekniikan tutkinto-ohjelma, Sähköinen talotekniikka
  • Talotekniikan tutkinto-ohjelma, LVI-talotekniikka
Opettaja
  • Timo Lähteenmäki
  • Sakari Uusitalo
  • Aki Kortetmäki
  • Juho Ylipaino
  • Taina Matis
  • Satu Uusikauppila
  • Jussi-Pekka Juvela
Vastuuhenkilö

Satu Uusikauppila

Ryhmät
  • 20I254

01.01.2023 - 09.06.2023

Laajuus

5 op

TKI-osuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Talotekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Talotekniikan tutkinto-ohjelma, Sähköinen talotekniikka
  • Talotekniikan tutkinto-ohjelma, LVI-talotekniikka
Opettaja
  • Antti Virta
  • Aki Kortetmäki
  • Taina Matis
  • Juho Ylipaino
  • Satu Uusikauppila
  • Antti Mäkinen
  • Joel Tirkkonen
  • Jussi-Pekka Juvela
Vastuuhenkilö

Antti Mäkinen

Ryhmät
  • 20I253

01.08.2022 - 19.09.2022

Ajoitus

01.08.2022 - 31.12.2022

Laajuus

5 op

TKI-osuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Talotekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Talotekniikan tutkinto-ohjelma, Sähköinen talotekniikka
  • Talotekniikan tutkinto-ohjelma, LVI-talotekniikka
Opettaja
  • Timo Lähteenmäki
  • Sakari Uusitalo
  • Aki Kortetmäki
  • Satu Uusikauppila
  • Taina Matis
  • Talotekniikka Virtuaalihenkilö
Vastuuhenkilö

Satu Uusikauppila

Ryhmät
  • 20AI254
    Talotekniikka, aikuiset

01.12.2021 - 17.01.2022

Ajoitus

01.01.2022 - 31.07.2022

Laajuus

5 op

TKI-osuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Talotekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Talotekniikan tutkinto-ohjelma, Sähköinen talotekniikka
  • Talotekniikan tutkinto-ohjelma, LVI-talotekniikka
Opettaja
  • Timo Lähteenmäki
  • Aki Kortetmäki
  • Taina Matis
  • Satu Uusikauppila
  • Joel Tirkkonen
  • Jussi-Pekka Juvela
Vastuuhenkilö

Aki Kortetmäki

Ryhmät
  • 19I254

  • Eero Kulmala
  • Timo Lähteenmäki
  • Aki Kortetmäki
  • Satu Uusikauppila
  • Antti Mäkinen
  • Joel Tirkkonen
  • Jussi-Pekka Juvela
Vastuuhenkilö

Antti Mäkinen

Ryhmät
  • 19I253

01.01.2022 - 20.05.2022

Laajuus

5 op

TKI-osuus

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Talotekniikka

Toimipiste

TAMK Pääkampus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Talotekniikan tutkinto-ohjelma, Sähköinen talotekniikka
  • Talotekniikan tutkinto-ohjelma, LVI-talotekniikka
Opettaja
  • Sakari Uusitalo
  • Satu Uusikauppila
  • Antti Mäkinen
  • Jussi-Pekka Juvela
Vastuuhenkilö

Antti Mäkinen

Ryhmät
  • 19AI252