Siirry suoraan sisältöön

Elokuvan ja television ohjelma: Tuottaminen

Opetussuunitelman tunnus: 13ELOTV

Tutkintonimike
Medianomi (AMK)
Laajuus
240 op
Kesto
4 vuotta (240 op)
Aloituslukukausi
Syksy 2012

Kuvaus

Opinnoissa saa valmiudet toimia media-alalla, erityisesti elokuvan ja television taiteellisissa ja tuotannollisissa tehtävissä. Opintopolun voi suunnata tuottamiseen, käsikirjoittamiseen, kuvaukseen, leikkaukseen tai äänisuunnitteluun. Lisäksi tutkintoon voi liittää mm. radiotyöhön, dokumentaariin ja ohjaukseen liittyviä opintoja.

Tavoitteena on, että opiskelija valmistuessaan:
- Tekee luovia ja toimivia ratkaisuja ideoinnissa, käsikirjoittamisessa ja tuotantoprosesseissa.
- Hallitsee oman erikoisalueensa ilmaisun, työmenetelmät ja teknologian.
- Osaa toimia alan tyypillisissä viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa.
- Osaa suunnitella ja johtaa mediatuotantoja ja toimia työryhmän jäsenenä.
- Pystyy toimimaan alan yrittäjänä kotimaisilla ja kansainvälisillä työmarkkinoilla.

Keskeisin työtapa on projektiopiskelu. Lisäksi opiskeluun kuuluu mm. luento-opetusta, verkko-opiskelua, kirjallisia tehtäviä, työharjoittelua ja itsenäistä tiedonhakua. Tutkintoon voi liittää opintoja myös TAMKin muilta opintoaloilta tai muista korkeakouluista. Kaikille yhteisten opintojen jälkeen syvennetään pienemmissä ryhmissä kunkin omaa suuntautumispolkua, joka valitaan toisen opintovuoden alussa.

Projektitoiminnassa arvojamme ovat vastuullisuus ja kestävän kehityksen tavoitteet kuten ekologisen kuormituksen minimointi ja työsuojelu. Alan ammattilaisuuteen sisältyy myös ammattietiikan ja median eettisten ongelmien ymmärrys. Arvostamme alan taiteellisen ja yhteiskunnallisen perinnön tuntemusta, samalla kun pyritään kehittämään uusia luovia sisältöjä ja sisällöntuotannon tapoja.

SUUNTAUTUMISPOLKUJEN KUVAUKSET

Tuottaminen:
Tuottaja osaa johtaa luovaa työryhmää. Hän osaa kehittää ja tuotteistaa erilaisia mediasisältöjä yhdessä yhteistyökumppanien ja työryhmän kanssa. Hän osaa suunnitella, organisoida ja hallita projektia koko sen elinkaaren ajan. Tuottaja osaa markkinoida sekä ideoita että valmiita tuotteita monipuolisesti.

Käsikirjoittaminen:
Käsikirjoittaja osaa ideoida, jalostaa, dramatisoida ja tuottaa sisältöjä erilaisiin viestimiin ja formaatteihin. Hän hallitsee tuotantojen ennakkosuunnittelun ja konseptoinnin käsikirjoittamisen näkökulmasta. Hän tuntee av-alan rahoitusmahdollisuudet, osaa markkinoida ideoitaan ja kehittää sisältöjä yhdessä erilaisten yhteistyökumppaneiden kanssa.

Kuvaus ja kuvavalaisu:
Kuvaaja toimii televisio- ja elokuvauksen tehtävissä ja pystyy kuvaustyöryhmän johtamiseen. Kuvaaja on asiantuntija, joka suunnittelee ja toteuttaa av-tuotannon visuaalisen ilmeen vuorovaikutuksessa työryhmän kanssa. Osaamiseen sisältyy kuvasuunnittelun, kuvailmaisun, valaisun ja monikameratyön osaaminen sekä kuvauskaluston ja sen lisävarusteiden käytön hallinta.

Leikkaus:
Leikkaaja luo teoksen tai av-tuotteen kokonaisilmeen. Hän hallitsee tuotannon työvaiheet ennakkosuunnittelusta online-leikkaukseen, värimäärittelyyn ja muuhun jälkituotantoon. Leikkaajan keskeisiä työvälineitä ovat editointiyksiköt ja -ohjelmat sekä kuvankäsittely- ja efektointiohjelmat.

Äänisuunnittelu:
Äänisuunnittelija suunnittelee teoksen tai tuotteen äänidramaturgian. Hän hallitsee äänen tallennuksen, jälkikäsittelyn ja toiston eri tiloissa ja formaateissa. Työvälineitä ovat mikrofonit, tallentimet, äänityöasemat ja äänentoistojärjestelmät. Äänisuunnittelijalla on valmius toimia erilaisten ääniprojektien vastuullisena suunnittelijana ja toteuttajana.

VUOSITEEMAT

1 vuosi: elokuvailmaisu ja projektiosaaminen.
Ensimmäisen vuoden jälkeen opiskelija tuntee elokuvailmaisun perusteet, alan ammattiroolit ja työprosessien etenemisen. Hän pystyy toimimaan vähintään avustavissa työrooleissa ammattimaisissa elokuva- ja televisiotuotannoissa.

2. vuosi: televisiotuotanto ja ammatilllinen osaaminen.
Toisen vuoden opinnoissa perehdytään televisio-ohjelmien suunnitteluun ja toteuttamiseen, tv-journalismiin sekä yksikamera- ja monikameratuotantoihin. Ammattiopinnoissa suuntaudutaan osaamisalueille. Toisen vuoden jälkeen opiskelija pystyy työskentelemään av-tuotannoissa harjoittelijana tai oman alansa erityistehtävissä.

3. vuosi: asiakasprojektit ja ammattialan syventäminen.
Opiskelijat kehittävät ja toteuttavat kolmannen vuoden aikana av-projekteja erilaisten yhteistyökumppanien kanssa. Samaan vuoteen mahtuu myös ammattiopintoja, työharjoittelua ja mahdollista ulkomaanvaihtoa.

4. vuosi: asiantuntijuus.
Neljännen vuoden tavoitteena on saavuttaa vahva työelämäosaaminen ja valmiudet toimia alan taiteellisissa, tuotannollisissa tai teknisissä asiantuntijatehtävissä.
Opiskelija suunnittelee ja toteuttaa opinnäytehankkeen tai osuuden yhteishankkeesta. Opinnäytehanke on julkaistavaksi tai ulkopuolisen tilaajan käyttöön suunniteltu mediaprojekti, AV-tuote, pilotti tai kehityshanke. Opinnäytteeseen liittyy aina myös hanketta tutkiva ja analysoiva kirjallinen raportti.

HARJOITTELU ja TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN
Työharjoittelu on kestoltaan noin viisi kuukautta (30 opintopistettä). Suositeltavaa on, että opiskelija tutustuu harjoittelun kautta useampaan työpaikkaan ja työtehtävään. Harjoittelulla on ohjaava opettaja ja siitä laaditaan koulun ja työpaikan välinen sopimus, johon kirjataan myös työaika ja oppimistavoitteet.

Medianomeiksi valmistuneet sijoittuvat esimerkiksi televisio-, elokuva-, mainos- ja jälkituotantoyhtiöihin sekä teattereihin ja tapahtumatuotantoihin.

Medianomin (AMK) tutkinnon laajuus on 240 opintopistettä ja koostuu seuraavista osista:
- Perusopinnot ja ammattiopinnot 180 op
- Työharjoittelu 30 op
- Vapaasti valittavat opinnot 15 op
- Opinnäytetyö 15 op

Opetussuunnitelman kehittäminen ja työelämäyhteistyö

Opetussuunnitelmassa noudatetaan eurooppalaista ja kansallista korkeakoulututkintojen viitekehystä (NQF ja EQF). OPSin suunnittelussa on kuultu alan yrityksien ja ammatillisen neuvottelukunnan sekä opiskelijoiden näkemyksiä.

Näytä opintojen ajoitukset lukuvuosittain, lukukausittain tai periodeittain

Tunnus Opinnon nimi Laajuus (op) 2012-2013 2013-2014 2014-2015 2015-2016 Syksy 2012 Kevät 2013 Syksy 2013 Kevät 2014 Syksy 2014 Kevät 2015 Syksy 2015 Kevät 2016 1. / 2012 2. / 2012 3. / 2013 4. / 2013 1. / 2013 2. / 2013 3. / 2014 4. / 2014 1. / 2014 2. / 2014 3. / 2015 4. / 2015 1. / 2015 2. / 2015 3. / 2016 4. / 2016
13ELOTV-1001
Kieli- ja viestintätaidot 1

(Valitaan kaikki )

8
2E00BN05 Tietokoneen käyttö 3 3 3 1.5 1.5
2E00BN07 Suomen kieli ja viestintä 5 5 5 2.5 2.5
13ELOTV-1012
Elokuva-ilmaisu 1

(Valitaan kaikki )

20
2E00BQ85 Ideointi 5 5 5 2.5 2.5
2E00BO62 AV-työprosessit 5 10 10 5 5
2E00BQ87 Fiktion käsikirjoittaminen 5 5 5 2.5 2.5
2E00BQ88 Elokuvailmaisun perusteet 5 5 5 2.5 2.5
13ELOTV-1009
Kieli- ja viestintätaidot 2

(Valitaan kaikki )

8
2E00BN06 Englannin kieli ja viestintä 5 5 5 2.5 2.5
2E00BN67 Portfolio 1 3 3 3 1.5 1.5
13ELOTV-1006
Elokuvailmaisu 2

(Valitaan kaikki )

20
2E00BQ86 Fiktioprojektin suunnittelu 5 5 5 2.5 2.5
2E00BO63 Fiktioprojekti 5 5 5 2.5 2.5
2E00BK03 Mediahistoria 5 5 5 2.5 2.5
2E00BQ89 Dokumenttielokuva 5 5 5 2.5 2.5
13ELOTV-1010
Kieli- ja viestintätaidot 3

(Valitaan kaikki )

3
2E00BN29 Svenska i film och television 3 3 3 1.5 1.5
13ELOTV-1033
Televisiotuotanto

(Valitaan kaikki )

20
2E00BR71 Televisiojournalismi 5 5 5 2.5 2.5
2E00BR72 Televisio-ohjelmien suunnittelu 5 5 5 2.5 2.5
2E00BR73 Televisiotuotannon hallinta ja toteutus 10 10 10 5 5
13ELOTV-1014
Medianomi työelämässä

(Valitaan kaikki )

8
2E00BQ92 Asiakasprojektin esituotanto 5 5 5 2.5 2.5
2E00BN68 Portfolio 2 3 3 3 1.5 1.5
13ELOTV-1026
Ammatillinen suuntautumispolku

(Valitaan yksi )

20
13ELOTV-1025
Tuottaminen

(Valitaan opintopisteitä: 20)

20
2E00BR15 Luova tuottaja 5 5 5 2.5 2.5
2E00BR16 Työryhmän johtaminen 5 5 5 2.5 2.5
2E00BR17 AV-alan tuotantojen suunnittelu ja organisointi 10 10 10 5 5
13ELOTV-1011
Tutkimus ja työelämän kehittäminen 1

(Valitaan kaikki )

20
2E00BQ94 AV-alan tuotekehitys 5 5 5 2.5 2.5
2E00BQ91 Asiakasprojektin tuotanto ja jälkituotanto 15 15 15 7.5 7.5
13ELOTV-1000
Tutkimus ja työelämän kehittäminen 2

(Valitaan kaikki )

13
2E00BK05 Opinnäytteen suunnittelu ja tutkimusmenetelmät 5 5 5 2.5 2.5
2E00BK06 Opinnäytehankkeen raportointi 5 5 5 2.5 2.5
2E00BN69 Portfolio 3 3 3 3 1.5 1.5
13ELOTV-1021
Valinnaiset ammatilliset opinnot

(Valitaan opintopisteitä: 39)

39
2E00BQ90 Ammattikirjallisuus 1 3 3 3 1.5 1.5
2E00BQ96 Ammattikirjallisuus 2 3 3 3 1.5 1.5
2E00BQ97 Ammattilaistapahtumat 1 3 3 3 1.5 1.5
2E00BQ98 Ammattilaistapahtumat 2 3 3 3 1.5 1.5
2E00BK04 Elokuva- ja televisiotutkimus 5 5 5 2.5 2.5
2E00BR35 Elokuvan dramaturginen analyysi 5 5 5 2.5 2.5
2E00BR36 Ohjaus ja kohtaussuunnittelu 5 5 5 2.5 2.5
2E00BR04 AV-alan liiketoiminta ja yrittäjyys 5 5 5 2.5 2.5
2E00BQ84 Harjoittelu- ja työelämävalmennus 3 3 3 1.5 1.5
2E00BQ93 Harjoittelu 1 7 7 7 3.5 3.5
2E00BQ95 Harjoittelu 2 10 10 10 5 5
2E00BR05 Harjoittelu 3 10 10 10 5 5
2E00BR06 Opinnäytetyö 15 15 15 7.5 7.5
Yhteensä 240 61 110 36 15 33 28 31 79 26 10 15 0 16.5 16.5 14 14 15.5 15.5 39.5 39.5 13 13 5 5 7.5 7.5 0 0

Lukukausi- ja lukuvuosikohtaiset opintopistekertymät vaihtelevat valinnaisten ja vapaasti valittavien opintojen ajoituksesta johtuen.

TAMKin yhteiset osaamiset

Mitä jokaisen TAMKista valmistuvan opiskelijan pitää osata?

Eettinen osaaminen

Opiskelija

- ottaa vastuun omasta toiminnastaan ja sen seurauksista

- toimii kaikessa yleisten ja oman alansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti

- ottaa huomioon erilaiset näkökulmat työskentelyssään

- soveltaa yhdenvertaisuuden periaatteita

- soveltaa globaalin vastuun periaatteita

- kykenee vaikuttamaan yhteiskunnallisesti osaamistaan hyödyntäen ja eettisiin arvoihin perustuen.

Portfolio 1
Mediahistoria
Dokumenttielokuva
Televisiojournalismi
Portfolio 2
Opinnäytehankkeen raportointi
Portfolio 3
Elokuva- ja televisiotutkimus
Projektityöskentely 1
Opinnäyteprojektin kehittämö 1
Opinnäytetyö
Innovaatio-osaaminen

Opiskelija

- osaa havainnoida ja analysoida toimintaympäristöä

- osaa kyseenalaistaa ja uudistaa vallitsevia toimintatapoja

- osaa soveltaa erilaisia ideoinnin ja ongelmanratkaisun keinoja yksin ja ryhmissä

- osaa toteuttaa tutkimus- ja kehittämishankkeita soveltaen tietoa ja menetelmiä monialaisissa työryhmissä

- osaa antaa oman asiantuntemuksensa muiden käyttöön ja hyödyntää muiden asiantuntemusta

- osaa suunnata oma työtään siten, että se edistää taloudellisesti kannattavia ja/tai hyvinvointia lisääviä ratkaisuja.

Ideointi
Fiktion käsikirjoittaminen
Fiktioprojektin suunnittelu
Fiktioprojekti
Mediahistoria
Dokumenttielokuva
Luova tuottaja
Kirjoittajana kehittyminen
Lyhytelokuvan käsikirjoittaminen ja ennakkosuunnittelu
Televisiokäsikirjoittaminen
Kuunnelman käsikirjoittaminen ja ennakkosuunnittelu
Opinnäytteen suunnittelu ja tutkimusmenetelmät
Projektityöskentely 1
Opinnäyteprojektin kehittämö 1
Henkilödokumentti
Future Film Research
Future Film Project 1
Opinnäytetyö
Kansainvälisyysosaaminen

Opiskelija

- osaa viestiä eri kulttuureista tulevien ihmisten kanssa, hallitsee oman alansa työtehtävissä tarvittavan kielitaidon

- suhtautuu työskentelyyn monikulttuurisessa ympäristössä ennakkoluulottomasti ja avoimesti

- seuraa aktiivisesti alansa kansainvälistä kehitystä ja ymmärtää sen vaikutukset ja mahdollisuudet

Englannin kieli ja viestintä
Svenska i film och television
Live Event Technology Basics
Introduction to Sound Design
Introduction to Music Business and Entrepreneurship
Introduction to Song Writing
Introduction to Record Production
Introduction to Popular Music Theory
Music Production Project
Future Film Research
Future Film Project 1
Opinnäytetyö
Oppimisen taidot

Opiskelija

- osaa arvioida ja kehittää oppimistapojaan

- osaa henkilökohtaisen tiedonmuodostusprosessinsa avulla kehittää omaa osaamistaan

- osaa hankkia, arvioida käsitellä ja soveltaa tietoa reflektiota ja kriittistä reflektiota hyödyntäen

- kykenee oppimaan ryhmässä ja edistämään ryhmässä tapahtuvaa oppimista.

Tietokoneen käyttö
Suomen kieli ja viestintä
Portfolio 1
Portfolio 2
Kirjoittajana kehittyminen
Opinnäytteen suunnittelu ja tutkimusmenetelmät
Portfolio 3
Ammattikirjallisuus 1
Ammattikirjallisuus 2
Elokuva- ja televisiotutkimus
Opinnäyteprojektin kehittämö 1
Opinnäytetyö
Työyhteisöosaaminen

Opiskelija

- osaa toimia työyhteisön jäsenenä ja edistää yhteisön hyvinvointia

- osaa toimia työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa

- osaa hyödyntää tieto- ja viestintä-tekniikkaa oman alansa tehtävissä

- kykenee luomaan henkilökohtaisia työelämäyhteyksiä ja toimimaan verkostoissa

- osaa tehdä päätöksiä ennakoimattomissa tilanteissa

- kykenee työn johtamiseen ja itsenäiseen työskentelyyn asiantuntijatehtävissä

- omaa valmiuksia yrittäjyyteen.

Suomen kieli ja viestintä
AV-työprosessit
Elokuvailmaisun perusteet
Televisiojournalismi
Televisio-ohjelmien suunnittelu
Televisiotuotannon hallinta ja toteutus
Asiakasprojektin esituotanto
Työryhmän johtaminen
AV-alan tuotantojen suunnittelu ja organisointi
Lyhytelokuvan käsikirjoittaminen ja ennakkosuunnittelu
Valo-oppi ja väri-ilmaisu
Elokuvan valaisu
Kuvailmaisu ja kuvadramaturgia
Elokuvan kuvaus
Leikkausilmaisu ja dramaturgia
Leikkausohjelmistot
Liikkuvan kuvan jälkikäsittely
Äänisuunnittelu ja kenttä-äänitys
Äänisuunnittelu ja miksaus
Äänisuunnittelu ja jälkiäänitys
Musiikin äänitys ja miksaus
AV-alan tuotekehitys
Asiakasprojektin tuotanto ja jälkituotanto
Opinnäytehankkeen raportointi
Ammattikirjallisuus 2
Ammattilaistapahtumat 1
Projektityöskentely 1
Opinnäyteprojektin kehittämö 1
Elokuvan dramaturginen analyysi
Ohjaus ja kohtaussuunnittelu
Näyttelijäohjaus
Elokuvahistoria
Henkilödokumentti
Live Event Technology Basics
Nykytaiteen historia
AV-alan liiketoiminta ja yrittäjyys
Introduction to Sound Design
Introduction to Music Business and Entrepreneurship
Introduction to Song Writing
Introduction to Record Production
Introduction to Popular Music Theory
Music Production Project
Harjoittelu- ja työelämävalmennus
Harjoittelu 1
Harjoittelu 2
Harjoittelu 3
Opinnäytetyö
Luokittelemattomat
Ammattilaistapahtumat 2
Projektityöskentely 2
TV-projekti
Osuuskunta- ja tilausprojektit 1
Orientation and Report for Studying / Training Abroad-5

Todistusjäsentely - amk-tutkinto (EQF 6)

Jäsentely, jossa voidaan tuoda näkyväksi opintojaksojen jakautuminen asetuksen mukaisesti perus- tai ammattiopintoihin, harjoitteluun, opinnäytetyöhön tai vapaasti valittaviin opintoihin.

Harjoittelu
Harjoittelu- ja työelämävalmennus
Harjoittelu 1
Harjoittelu 2
Harjoittelu 3
Opinnäytetyö
Opinnäytetyö
Perus- ja ammattiopinnot
Tietokoneen käyttö
Suomen kieli ja viestintä
Ideointi
AV-työprosessit
Fiktion käsikirjoittaminen
Elokuvailmaisun perusteet
Englannin kieli ja viestintä
Portfolio 1
Fiktioprojektin suunnittelu
Fiktioprojekti
Mediahistoria
Dokumenttielokuva
Svenska i film och television
Televisiojournalismi
Televisio-ohjelmien suunnittelu
Televisiotuotannon hallinta ja toteutus
Asiakasprojektin esituotanto
Portfolio 2
Luova tuottaja
Työryhmän johtaminen
AV-alan tuotantojen suunnittelu ja organisointi
Kirjoittajana kehittyminen
Lyhytelokuvan käsikirjoittaminen ja ennakkosuunnittelu
Televisiokäsikirjoittaminen
Kuunnelman käsikirjoittaminen ja ennakkosuunnittelu
Valo-oppi ja väri-ilmaisu
Elokuvan valaisu
Kuvailmaisu ja kuvadramaturgia
Elokuvan kuvaus
Leikkausilmaisu ja dramaturgia
Leikkausohjelmistot
Liikkuvan kuvan jälkikäsittely
Äänisuunnittelu ja kenttä-äänitys
Äänisuunnittelu ja miksaus
Äänisuunnittelu ja jälkiäänitys
Musiikin äänitys ja miksaus
AV-alan tuotekehitys
Asiakasprojektin tuotanto ja jälkituotanto
Opinnäytteen suunnittelu ja tutkimusmenetelmät
Opinnäytehankkeen raportointi
Portfolio 3
Ammattikirjallisuus 1
Ammattikirjallisuus 2
Ammattilaistapahtumat 1
Ammattilaistapahtumat 2
Elokuva- ja televisiotutkimus
Projektityöskentely 1
Opinnäyteprojektin kehittämö 1
Elokuvan dramaturginen analyysi
Ohjaus ja kohtaussuunnittelu
Näyttelijäohjaus
Elokuvahistoria
Henkilödokumentti
Live Event Technology Basics
Nykytaiteen historia
AV-alan liiketoiminta ja yrittäjyys
Orientation and Report for Studying / Training Abroad-5
Introduction to Sound Design
Introduction to Music Business and Entrepreneurship
Introduction to Song Writing
Introduction to Record Production
Introduction to Popular Music Theory
Music Production Project
Future Film Research
Future Film Project 1
Vapaasti valittavat opinnot

Ei liitettyjä opintojaksoja

Luokittelemattomat
Projektityöskentely 2
TV-projekti
Osuuskunta- ja tilausprojektit 1

Tunnus Opinnon nimi Laajuus (op)
13ELOTV-1001
Kieli- ja viestintätaidot 1

(Valitaan kaikki )

8
2E00BN05 Tietokoneen käyttö 3
2E00BN07 Suomen kieli ja viestintä 5
13ELOTV-1012
Elokuva-ilmaisu 1

(Valitaan kaikki )

20
2E00BQ85 Ideointi 5
2E00BO62 AV-työprosessit 5
2E00BQ87 Fiktion käsikirjoittaminen 5
2E00BQ88 Elokuvailmaisun perusteet 5
13ELOTV-1009
Kieli- ja viestintätaidot 2

(Valitaan kaikki )

8
2E00BN06 Englannin kieli ja viestintä 5
2E00BN67 Portfolio 1 3
13ELOTV-1006
Elokuvailmaisu 2

(Valitaan kaikki )

20
2E00BQ86 Fiktioprojektin suunnittelu 5
2E00BO63 Fiktioprojekti 5
2E00BK03 Mediahistoria 5
2E00BQ89 Dokumenttielokuva 5
13ELOTV-1010
Kieli- ja viestintätaidot 3

(Valitaan kaikki )

3
2E00BN29 Svenska i film och television 3
13ELOTV-1033
Televisiotuotanto

(Valitaan kaikki )

20
2E00BR71 Televisiojournalismi 5
2E00BR72 Televisio-ohjelmien suunnittelu 5
2E00BR73 Televisiotuotannon hallinta ja toteutus 10
13ELOTV-1014
Medianomi työelämässä

(Valitaan kaikki )

8
2E00BQ92 Asiakasprojektin esituotanto 5
2E00BN68 Portfolio 2 3
13ELOTV-1026
Ammatillinen suuntautumispolku

(Valitaan yksi )

20
13ELOTV-1025
Tuottaminen

(Valitaan opintopisteitä: 20 )

20
2E00BR15 Luova tuottaja 5
2E00BR16 Työryhmän johtaminen 5
2E00BR17 AV-alan tuotantojen suunnittelu ja organisointi 10
13ELOTV-1027
Käsikirjoittaminen

(Valitaan opintopisteitä: 20 )

20
2E00BR19 Kirjoittajana kehittyminen 5
2E00BR20 Lyhytelokuvan käsikirjoittaminen ja ennakkosuunnittelu 5
2E00BR21 Televisiokäsikirjoittaminen 5
2E00BR22 Kuunnelman käsikirjoittaminen ja ennakkosuunnittelu 5
13ELOTV-1028
Kuvaus ja kuvavalaisu

(Valitaan opintopisteitä: 20 )

20
2E00BR23 Valo-oppi ja väri-ilmaisu 5
2E00BR24 Elokuvan valaisu 5
2E00BR25 Kuvailmaisu ja kuvadramaturgia 5
2E00BR26 Elokuvan kuvaus 5
13ELOTV-1029
Leikkaus ja kuvankäsittely

(Valitaan opintopisteitä: 20 )

20
2E00BR27 Leikkausilmaisu ja dramaturgia 10
2E00BR28 Leikkausohjelmistot 5
2E00BR29 Liikkuvan kuvan jälkikäsittely 5
13ELOTV-1030
Äänisuunnittelu

(Valitaan opintopisteitä: 20 )

20
2E00BR30 Äänisuunnittelu ja kenttä-äänitys 5
2E00BR31 Äänisuunnittelu ja miksaus 5
2E00BR32 Äänisuunnittelu ja jälkiäänitys 5
2E00BR33 Musiikin äänitys ja miksaus 5
13ELOTV-1011
Tutkimus ja työelämän kehittäminen 1

(Valitaan kaikki )

20
2E00BQ94 AV-alan tuotekehitys 5
2E00BQ91 Asiakasprojektin tuotanto ja jälkituotanto 15
13ELOTV-1000
Tutkimus ja työelämän kehittäminen 2

(Valitaan kaikki )

13
2E00BK05 Opinnäytteen suunnittelu ja tutkimusmenetelmät 5
2E00BK06 Opinnäytehankkeen raportointi 5
2E00BN69 Portfolio 3 3
13ELOTV-1021
Valinnaiset ammatilliset opinnot

(Valitaan opintopisteitä: 39 )

39
2E00BQ90 Ammattikirjallisuus 1 3
2E00BQ96 Ammattikirjallisuus 2 3
2E00BQ97 Ammattilaistapahtumat 1 3
2E00BQ98 Ammattilaistapahtumat 2 3
2E00BK04 Elokuva- ja televisiotutkimus 5
2E00BR02 Projektityöskentely 1 5
2E00CP57 Projektityöskentely 2 5
2E00CP58 TV-projekti 10
2E00CE01 Osuuskunta- ja tilausprojektit 1 5
2E00BR03 Opinnäyteprojektin kehittämö 1 5
2E00BR35 Elokuvan dramaturginen analyysi 5
2E00BR36 Ohjaus ja kohtaussuunnittelu 5
2E00BR37 Näyttelijäohjaus 5
2E00BQ99 Elokuvahistoria 5
2E00BR01 Henkilödokumentti 5
IM00BR47 Live Event Technology Basics 5
2D00BV03 Nykytaiteen historia 5
2E00BR04 AV-alan liiketoiminta ja yrittäjyys 5
VR155-7 Orientation and Report for Studying / Training Abroad-5 2
13ELOTV-1035
Introduction to music technology and music production tools

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0 )

0
IM00BR54 Introduction to Sound Design 3
IM00BR55 Introduction to Music Business and Entrepreneurship 3
IM00BR56 Introduction to Song Writing 3
IM00BR57 Introduction to Record Production 3
IM00BR58 Introduction to Popular Music Theory 3
IM00BR59 Music Production Project 3
13ELOTV-1023
Future Film Studies

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0 )

0
2N00BS91 Future Film Research 5
2E00BR08 Future Film Project 1 5
13ELOTV-1037
Harjoittelu

(Valitaan kaikki )

30
2E00BQ84 Harjoittelu- ja työelämävalmennus 3
2E00BQ93 Harjoittelu 1 7
2E00BQ95 Harjoittelu 2 10
2E00BR05 Harjoittelu 3 10
13ELOTV-1038
Opinnäyte

(Valitaan kaikki )

15
2E00BR06 Opinnäytetyö 15
Siirry alkuun