Siirry suoraan sisältöön

Kuvataiteen tutkinto-ohjelma: 12kuvat

Opetussuunitelman tunnus: 13KUVAT

Tutkintonimike
Kuvataiteilija (AMK)
Laajuus
240 op
Kesto
4 vuotta (240 op)
Aloituslukukausi
Syksy 2012

Kuvaus

Kuvataiteen ohjelman arvoperustana on moniarvoinen ja monikulttuurinen yhteiskunta. Yhteisöllisyyteen, hyvinvointiin, kansainvälisyyteen, kulttuuriseen identiteettiin, sukupuoliseen tasa-arvoon sekä yhteiskunnalliseen osallistumiseen ja kestävään kehitykseen liittyvät painotukset ovat ohjelman sisään rakennettuja perusperiaatteita.

Opinnoissa saa valmiuden toimia kuvataiteilijana ja asiantuntijana nykytaiteen kentällä, jossa taiteelliseen osaamiseen liittyy kansainvälinen suuntautuminen, yhteiskunnallinen ja sosiaalinen valveutuneisuus sekä kyky hallita oman taiteellisen työskentelyn tuotantoprosessit.

Nykytaiteilijalta edellytetään laaja-alaista kuvataiteen tradition ja nykysuuntausten tuntemusta, jota tekijän on kyettävä hyödyntämään itsenäisessä taiteellisessa ja tuotannollisessa toiminnassaan. Tämän rinnalla kuvataiteilijalta vaaditaan kulttuuri- ja kansainvälisyysosaamista, liiketoimintaosaamista, tietotekniikan taitoja, verkostoitumis- ja vuorovaikutusosaamista, itseohjautuvuuskykyä sekä taiteen soveltavaa osaamista.

Opinnoissa painotetaan omakohtaisen taiteellisen luovan ilmaisun, kriittisen ajattelun ja visuaalisen lukutaidon kehittämistä sekä aktiivista osallistumista kulttuurin tuottamiseen ja kulttuurin kenttien rajoille sijoittuvien taiteen muotojen etsintään.

Ohjelman vuositeemat muodostavat neljä osaamisen tasoa:
TASO 1: Ensimmäisen vuoden jälkeen opiskelija kykenee toimimaan tehtävissä, joissa vaaditaan kuvataiteilijan perustaitoja.
TASO 2.: Toisen vuoden jälkeen opiskelija kykenee toteuttamaan pienimuotoisen taidenäyttelyn tai vastaavan projektin.
TASO 3: Kolmannen vuoden opiskelija hyödyntää sekä ammatillisia taitoja että kansainvälisiä verkostoja taiteellisen projektin tuottamisessa.
TASO 4: Neljännen vuoden jälkeen opiskelija osoittaa opinnäytetyön ja portfolion avulla valmiuden toimia sekä kuvataiteilijana että asiantuntijatehtävissä nykytaiteen alalla.

Kuvataiteilija (AMK) -tutkinnon suorittaneet sijoittuvat itsenäisiksi kuvataiteilijoiksi, erilaisiin kulttuurialan asiantuntijatehtäviin, taiteellisen kuraattorin ja näyttelytuotanto-osaamista vaativiin välittäjäportaan tehtäviin sekä soveltaviin tehtäviin kuvataiteen lähialoille, kuten esimerkiksi opetus-, kuvitus- ja sosiaalisen median, graafisen suunnittelun tehtäviin.

Kuvataiteilija (AMK) tutkinnon laajuus on 240 opintopistettä. Tutkinto koostuu seuraavista osista:
- Kaikille yhteiset perus- ja ammattiopinnot 175 op.
- Harjoittelu 30 op.
- Vapaasti valittavat muut opinnot 15 op.
- Opinnäytetyö 20 op.

Ensimmäisen ja toisen vuoden syksyn aikana suoritettavien perusopintojen aikana tutustutaan taidemaailman käytäntöihin, traditioihin, nykytaiteen ilmiöihin sekä erilaisiin esitystekniikoihin ja niiden avulla tapahtuvaan julkiseen esittämiseen. Kuvallisen osaamisen ytimeen kuuluu käsitteellinen ilmaisu. Kuvataiteilijan identiteetin syntyä tuetaan taiteellisten prosessien hallinnan, itsenäisen ajattelun ja uutta luovan tekemisen kriittisen tarkastelun avulla. Yhteiskunnallinen aktiivisuus, ympäristöeettinen työskentely ja kansainvälisyys liittyvät kiinteästi taiteilijan yhteiskuntaosaamisen kehittämiseen.

Toisen vuoden keväällä alkavissa ja kolmannen vuoden ajan kestävissä suomen- ja englanninkielisissä ammattiopinnoissa syvennetään kriittistä ajattelua kuvallisen osaamisen kehittymisessä sekä kuvataiteilijan identiteetin rakentumista aktiivisen taiteellisen esitystoiminnan avulla oman ydinosaamisen löytämiseksi. Yhteiskunnallinen aktiivisuus, taiteellisten prosessien hallinta ja kulttuurin rajapintojen kriittinen koettelu kuuluvat ammattiopinnoissa kehittyvään ydinosaamiseen. Ammattiopinnoissa opiskelija perehtyy valitsemiinsa kuvataiteen osa-alueisiin. Näitä ovat mm. käsitteelliseen ilmaisuun liittyvät taiteen muodot kuten valokuva-, liikkuva kuva-, animaatio-, äänitaide, tila- ja yhteisötaide-, esitystaide sekä maalaus, piirustus. Ammattiopintojen valinta perustuu kuvataiteen koulutusohjelmassa laadittavaan henkilökohtaiseen opintosuunnitelmaan. Valinnaisia ammattiopintoja järjestetään yhteistyössä muiden koulutusohjelmien kanssa.

Neljäntenä vuonna opiskelija tekee nykytaiteen kenttään sijoittuvan opinnäytetyön, joka muodostuu taiteellisesta näyttelykokonaisuudesta.

Opintojensa aikana opiskelija suorittaa harjoittelujaksoja, joita tehdään ensimmäisen vuoden kesästä lähtien. Kestoltaan yhteensä noin viisi kuukautta kestävä harjoittelu (30 op) suoritetaan useissa kulttuurialan työpaikoissa - ja -tehtävissä, kuten muun muassa kuvataiteilijan assistenttina, galleriatyöntekijänä, näyttelyoppaina, alan järjestötöissä tai esimerkiksi taidekasvatustehtävissä. Harjoittelulla on aina ohjaaja, ja siitä laaditaan koulun ja työpaikan välinen sopimus, johon kirjataan myös työaika ja oppimistavoitteet.
Kieliopintojen lisäksi kuvataiteilija (AMK) -tutkintoon sisältyy vapaasti va¬¬littavia opintoja, jotka voivat olla mitä tahansa korkeakoulutasoisia opintoja.

Opetus perustuu keskustelevaan ja rakentavaan vuorovaikutukseen sekä taitojen kehittämiseen, joka määrittää ja kehittää taiteilijan identiteettiä.

Opinnoissa painotetaan omakohtaista luovuutta, kriittisen ja visuaalisen ajattelun kehittämistä sekä aktiivista osallistumista visuaalisen kulttuurin tuottamiseen ja kulttuurin kenttien rajoille sijoittuvien soveltavien taiteen muotojen etsintään.

Opetus toteutetaan pääosin lähiopetukseen perustuvien opintojaksojen, työpajojen, seminaarien ja projektien avulla. Projektitoiminnassa painotetaan vastuullisuuden ja kestävän kehityksen tavoitteita kuten ekologisen kuormituksen minimointia ja työsuojelua.

Projektiopiskelun lisäksi opiskeluun kuuluu mm. luento-opetusta, verkko-opiskelua, kirjallisia tehtäviä, työharjoittelua ja itsenäistä tiedonhakua. Tutkintoon voi liittää opintoja myös TAMKin muilta opintoaloilta tai muista korkeakouluista. Kaikille yhteisten opintojen jälkeen syvennetään pienemmissä ryhmissä kunkin omaa opintopolkua, joka valitaan toisen opintovuoden kuluessa.

Huomattava osa kuvataiteen opiskelijoista suorittaa 3. lukuvuoden aikana kansainvälisiä opintoja lukuisissa kuvataiteen vaihtokouluissa Euroopassa, Amerikassa ja Aasiassa. Kansainvälinen vaihto tai harjoittelu tukee opiskelijoiden taiteellisen tiedon ja tekemisen osaamisen kehittymistä, verkostojen syntyä, kulttuuriviennin- ja vaihdon osaamista.

Ohjelma perustuu sekä valtakunnallisesti että koulutusohjelmakohtaisesti määriteltyjen osaamisten tuottamiseen. Opetussuunnitelmassa noudatetaan eurooppalaista ja kansallista korkeakoulututkintojen viitekehystä (EQF ja NQF). Opetussuunnitelman suunnittelussa on kuultu taiteellisten yhteisöjen, yritysten ja ammatillisen neuvottelukunnan sekä opiskelijoiden näkemyksiä.

OPINTOPOLKU KUVATAITEILIJAKSI
Ensimmäisen lukuvuoden ja toisen syyslukukauden aikana suoritettavien yhteisten kuvataiteen perusopintojen jälkeen kuvataiteessa ei ole ennakkoon määrättyjä opintopolkuja, vaan ohjelman opintojaksotarjonta mahdollistaa henkilökohtaisen opintosuunnitelman rakentamisen ja erilaisten osaamisten yhdistelemisen. Toisin sanoen kaikille yhteisten perusopintojen jälkeen suoritettavissa ammattiopinnoissa opiskelija voi valita sekä suomenkielisestä että englanninkielisestä opintojaksotarjonnasta omaa kuvataitelijan identiteettiä parhaiten rakentavan kokonaisuuden. Lisäksi tarjolla on vaihtoehtoisia ammattiopintoja, jotka toteutetaan yhteistyössä muiden ohjelmien kanssa.

Opintopolun rakenne on seuraava:
1. Kaikille yhteiset kuvataiteen perusopinnot (suoritetaan ensimmäisen 1,5 lukuvuoden aikana).
2. Suomenkieliset ammattiopinnot (suoritetaan 2. vuoden keväästä alkaen).
3. Professional Studies in English (suoritetaan 2. vuoden keväästä alkaen).
4. Vaihtoehtoiset ammattiopinnot, joiden tarjonta pääosin muiden ohjelmien opetussuunnitelmista (suoritetaan 2. vuoden keväästä alkaen).

Näytä opintojen ajoitukset lukuvuosittain, lukukausittain tai periodeittain

Tunnus Opinnon nimi Laajuus (op) 2012-2013 2013-2014 2014-2015 2015-2016 Syksy 2012 Kevät 2013 Syksy 2013 Kevät 2014 Syksy 2014 Kevät 2015 Syksy 2015 Kevät 2016 1. / 2012 2. / 2012 3. / 2013 4. / 2013 1. / 2013 2. / 2013 3. / 2014 4. / 2014 1. / 2014 2. / 2014 3. / 2015 4. / 2015 1. / 2015 2. / 2015 3. / 2016 4. / 2016
13KUVAT-1007
Kuvataiteen perusteet 1.

(Valitaan kaikki )

30
2D00BV04 Orientoivat opinnot 5
2D00BV05 Nutidskonst 5
2D00BV06 Havaintoprosessit 1. 15
2D00BV07 Havaintoprosessit 2. 5
13KUVAT-1001
Kuvataiteen perusteet 2.

(Valitaan kaikki )

25
2D00BV08 Havaintoprosessit 3. 10
2D00BV09 Nykytaiteen esityskäytännöt 1. 10
2D00BV03 Nykytaiteen historia 5
13KUVAT-1002
Kuvataiteen perusteet 3.

(Valitaan kaikki )

40
2D00BV12 Tila, aika ja keho 20 20 20 10 10
2D00BV13 Kuvataiteilijan ammattikäytännöt 1 ja suomen kieli 10 10 10 5 5
2D00BV16 Studia Generalia 1 5 5 5 2.5 2.5
2D00BV71 Studia Generalia 2 5 5 5 2.5 2.5
13KUVAT-1003
Suomenkieliset ammattiopinnot

(Valitaan kaikki )

70
2D00BV19 Kuvataiteilijan ammattikäytännöt 2 ja englannin kieli 10 10 10 5 5
2D00BV20 Valokuvaus 10 10 10 5 5
2D00BV22 Maalaus 10 10 10 5 5
2D00BV23 Tila- ja yhteisötaide 10 10 10 5 5
2D00BV10 Taiteen tuottaminen 10 10 10 5 5
2D00CB25 Työpaja 10 10 10 5 5
2D00CQ95 Maalaus 2 10
13KUVAT-1004
Professional Studies in English

(Valitaan kaikki )

90
2D00BV30 Online portfolio 10 10 10 5 5
2D00BV26 Advanced Painting 10 10 10 5 5
2D00BV29 Advanced Photography 10 10 10 5 5
2D00BV21 Video Art 10 10 10 5 5
2D00BV31 Moving Image 10 10 10 5 5
2D00BV27 Animation 20 20 20 10 10
2D00BV24 Studio work 10 10 10 5 5
2D00CQ96 Advanced Painting 2 10
13KUVAT-1010
Vaihtoehtoiset suomenkieliset ammattiopinnot

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0)

0
2D00BV40 Taideprojekti 10 2.5 2.5 1.3 1.3 1.3 1.3 0.6 0.6 0.6 0.6 0.6 0.6 0.6 0.6
2D00BV39 Taide, musiikki ja media -työpaja 3 3 1.5 1.5 0.8 0.8 0.8 0.8
2D00BV38 Dokumenttielokuva 5 5 2.5 2.5 1.3 1.3 1.3 1.3
13KUVAT-1009
Optional Professional Studies in English

(Valitaan kaikki )

48
2D00BV32 International Art Collaborations 1 10 10 10 5 5
2D00BV70 International Art Collaborations 2 10 10 10 5 5
2D00BV35 Painting workshop 5 1.3 2.5 1.3 1.3 1.3 1.3 1.3 0.6 0.6 0.6 0.6 0.6 0.6 0.6 0.6
2D00BV37 Life drawing 5 1.3 2.5 1.3 1.3 1.3 1.3 1.3 0.6 0.6 0.6 0.6 0.6 0.6 0.6 0.6
2D00BV36 Sketch book seminar 5 1.3 2.5 1.3 1.3 1.3 1.3 1.3 0.6 0.6 0.6 0.6 0.6 0.6 0.6 0.6
2D00BV28 Sound Art 10 10 10 5 5
2D00BV33 Orientation and report of studying / training abroad 3 3 3 1.5 1.5
13KUVAT-1006
Kuvataiteen syventävät opinnot

(Valitaan kaikki )

35
2D00BV41 Nykytaiteen esityskäytännöt 2 10 10 10 5 5
2D00BV42 Kuvataiteilijan ammattikäytännöt 3 10 10 5 5 2.5 2.5 2.5 2.5
2D00BV43 Opinnäytetyö 15 15 7.5 7.5 3.8 3.8 3.8 3.8
13KUVAT-1012
Harjoittelu

(Valitaan kaikki )

30
2D00BV11 Harjoittelu 1. 15 5 10 5 5 5 2.5 2.5 2.5 2.5 2.5 2.5
2D00BV17 Harjoittelu 2 15 5 10 5 5 5 2.5 2.5 2.5 2.5 2.5 2.5
Yhteensä 240 8.9 125 127.4 45 0 8.9 65.2 60.2 57.2 70.3 32.5 12.5 0 0 4.3 4.3 32.4 32.4 29.9 29.9 28.5 28.5 35.2 35.2 16.3 16.3 6.3 6.3

Lukukausi- ja lukuvuosikohtaiset opintopistekertymät vaihtelevat valinnaisten ja vapaasti valittavien opintojen ajoituksesta johtuen.

TAMKin yhteiset osaamiset

Mitä jokaisen TAMKista valmistuvan opiskelijan pitää osata?

Eettinen osaaminen

Opiskelija

- ottaa vastuun omasta toiminnastaan ja sen seurauksista

- toimii kaikessa yleisten ja oman alansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti

- ottaa huomioon erilaiset näkökulmat työskentelyssään

- soveltaa yhdenvertaisuuden periaatteita

- soveltaa globaalin vastuun periaatteita

- kykenee vaikuttamaan yhteiskunnallisesti osaamistaan hyödyntäen ja eettisiin arvoihin perustuen.

Orientoivat opinnot
Taiteen tuottaminen
Nykytaiteen esityskäytännöt 2
Innovaatio-osaaminen

Opiskelija

- osaa havainnoida ja analysoida toimintaympäristöä

- osaa kyseenalaistaa ja uudistaa vallitsevia toimintatapoja

- osaa soveltaa erilaisia ideoinnin ja ongelmanratkaisun keinoja yksin ja ryhmissä

- osaa toteuttaa tutkimus- ja kehittämishankkeita soveltaen tietoa ja menetelmiä monialaisissa työryhmissä

- osaa antaa oman asiantuntemuksensa muiden käyttöön ja hyödyntää muiden asiantuntemusta

- osaa suunnata oma työtään siten, että se edistää taloudellisesti kannattavia ja/tai hyvinvointia lisääviä ratkaisuja.

Havaintoprosessit 1.
Havaintoprosessit 2.
Havaintoprosessit 3.
Nykytaiteen esityskäytännöt 1.
Nykytaiteen historia
Tila, aika ja keho
Studia Generalia 1
Studia Generalia 2
Valokuvaus
Maalaus
Tila- ja yhteisötaide
Taiteen tuottaminen
Advanced Painting
Advanced Photography
Video Art
Moving Image
Animation
Studio work
Taideprojekti
Taide, musiikki ja media -työpaja
Dokumenttielokuva
Painting workshop
Life drawing
Sketch book seminar
Sound Art
Nykytaiteen esityskäytännöt 2
Opinnäytetyö
Kansainvälisyysosaaminen

Opiskelija

- osaa viestiä eri kulttuureista tulevien ihmisten kanssa, hallitsee oman alansa työtehtävissä tarvittavan kielitaidon

- suhtautuu työskentelyyn monikulttuurisessa ympäristössä ennakkoluulottomasti ja avoimesti

- seuraa aktiivisesti alansa kansainvälistä kehitystä ja ymmärtää sen vaikutukset ja mahdollisuudet

Nutidskonst
Kuvataiteilijan ammattikäytännöt 2 ja englannin kieli
International Art Collaborations 1
International Art Collaborations 2
Orientation and report of studying / training abroad
Oppimisen taidot

Opiskelija

- osaa arvioida ja kehittää oppimistapojaan

- osaa henkilökohtaisen tiedonmuodostusprosessinsa avulla kehittää omaa osaamistaan

- osaa hankkia, arvioida käsitellä ja soveltaa tietoa reflektiota ja kriittistä reflektiota hyödyntäen

- kykenee oppimaan ryhmässä ja edistämään ryhmässä tapahtuvaa oppimista.

Orientoivat opinnot
Havaintoprosessit 1.
Havaintoprosessit 2.
Työyhteisöosaaminen

Opiskelija

- osaa toimia työyhteisön jäsenenä ja edistää yhteisön hyvinvointia

- osaa toimia työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa

- osaa hyödyntää tieto- ja viestintä-tekniikkaa oman alansa tehtävissä

- kykenee luomaan henkilökohtaisia työelämäyhteyksiä ja toimimaan verkostoissa

- osaa tehdä päätöksiä ennakoimattomissa tilanteissa

- kykenee työn johtamiseen ja itsenäiseen työskentelyyn asiantuntijatehtävissä

- omaa valmiuksia yrittäjyyteen.

Orientoivat opinnot
Havaintoprosessit 3.
Kuvataiteilijan ammattikäytännöt 1 ja suomen kieli
Kuvataiteilijan ammattikäytännöt 2 ja englannin kieli
Taiteen tuottaminen
Online portfolio
Kuvataiteilijan ammattikäytännöt 3
Harjoittelu 1.
Harjoittelu 2
Luokittelemattomat
Työpaja
Maalaus 2
Advanced Painting 2

Tunnus Opinnon nimi Laajuus (op)
13KUVAT-1007
Kuvataiteen perusteet 1.

(Valitaan kaikki )

30
2D00BV04 Orientoivat opinnot 5
2D00BV05 Nutidskonst 5
2D00BV06 Havaintoprosessit 1. 15
2D00BV07 Havaintoprosessit 2. 5
13KUVAT-1001
Kuvataiteen perusteet 2.

(Valitaan kaikki )

25
2D00BV08 Havaintoprosessit 3. 10
2D00BV09 Nykytaiteen esityskäytännöt 1. 10
2D00BV03 Nykytaiteen historia 5
13KUVAT-1002
Kuvataiteen perusteet 3.

(Valitaan kaikki )

40
2D00BV12 Tila, aika ja keho 20
2D00BV13 Kuvataiteilijan ammattikäytännöt 1 ja suomen kieli 10
2D00BV16 Studia Generalia 1 5
2D00BV71 Studia Generalia 2 5
13KUVAT-1003
Suomenkieliset ammattiopinnot

(Valitaan kaikki )

70
2D00BV19 Kuvataiteilijan ammattikäytännöt 2 ja englannin kieli 10
2D00BV20 Valokuvaus 10
2D00BV22 Maalaus 10
2D00BV23 Tila- ja yhteisötaide 10
2D00BV10 Taiteen tuottaminen 10
2D00CB25 Työpaja 10
2D00CQ95 Maalaus 2 10
13KUVAT-1004
Professional Studies in English

(Valitaan kaikki )

90
2D00BV30 Online portfolio 10
2D00BV26 Advanced Painting 10
2D00BV29 Advanced Photography 10
2D00BV21 Video Art 10
2D00BV31 Moving Image 10
2D00BV27 Animation 20
2D00BV24 Studio work 10
2D00CQ96 Advanced Painting 2 10
13KUVAT-1010
Vaihtoehtoiset suomenkieliset ammattiopinnot

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0 )

0
2D00BV40 Taideprojekti 10
2D00BV39 Taide, musiikki ja media -työpaja 3
2D00BV38 Dokumenttielokuva 5
13KUVAT-1009
Optional Professional Studies in English

(Valitaan kaikki )

48
2D00BV32 International Art Collaborations 1 10
2D00BV70 International Art Collaborations 2 10
2D00BV35 Painting workshop 5
2D00BV37 Life drawing 5
2D00BV36 Sketch book seminar 5
2D00BV28 Sound Art 10
2D00BV33 Orientation and report of studying / training abroad 3
13KUVAT-1006
Kuvataiteen syventävät opinnot

(Valitaan kaikki )

35
2D00BV41 Nykytaiteen esityskäytännöt 2 10
2D00BV42 Kuvataiteilijan ammattikäytännöt 3 10
2D00BV43 Opinnäytetyö 15
13KUVAT-1012
Harjoittelu

(Valitaan kaikki )

30
2D00BV11 Harjoittelu 1. 15
2D00BV17 Harjoittelu 2 15
Siirry alkuun