Yhteisömuusikon erikoistumiskoulutus: Kevät2018
Code: 18YHMU
- Duration
- 1 years (30 cr)
- Start semester
- Spring 2018
Description
Koulutus antaa mahdollisuuden avata uusia työllistymismahdollisuuksia ja yrittäjyyttä. Siihen kuuluu perehtyminen digitaalisen yhteiskunnan tarjoamiin mahdollisuuksiin erilaisille oppijoille.
KOHDERYHMÄ
Koulutus suunnataan musiikki-, kasvatus-, sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille tai muille, soveltuvan tutkinnon suorittaneille. Koulutus edellyttää riittävää musiikillista harrastuneisuutta.
NQF
Taso 7
SUORITUSAIKA
Noin yksi kalenterivuosi. Määritellaan kunkin toteutuksen yhteydessä tarkemmin.
AIEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN
Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) opiskelija voi ehdottaa hyväksilukemisia aikaisempien opintojensa ja osaamisensa perusteella. Opintojen hyväksilukeminen tarkoittaa, että opiskelija voi hyväksilukea korkeakouluissa suoritettuja opintoja opiskelemaansa tutkintoon, mikäli ne vastaavat ao. koulutuksen osaamistavoitteita.
KOULUTUKSEN KEHITTÄMINEN
Erikoistumiskoulutusten laadunvarmistuksessa noudatetaan TAMKin laatujärjestelmää. Koulutuksen laatua arvioidaan ja koulutusta kehitetään systemaattisesti opiskelija- ja työelämäpalautteen pohjalta.
Jo sopimusvalmistelussa on ollut mukana työelämätahoja, jotka ovat opiskelijoiden työyhteisöiden lisäksi kehittämässä koulutusta.
Arviointiin ja kehittämiseen osallistuvat opiskelijat, opettajat, työ- ja elinkeinoelämäedustajat sekä AMK-yhteistyöverkosto.
ERIKOISTUMISKOULUTUSTEN YLEISET OSAAMISTAVOITTEET
Ammattikorkeakoulujen erikoistumiskoulutuksen tavoitteena on, että opiskelija koulutustaustansa ja työkokemuksensa pohjalta:
1) kykenee toimimaan vaativissa asiantuntijatehtävissä ammattikorkeakoululain 11 a §:n 3 momentin mukaisessa sopimusmenettelyssä määritellyllä työelämän osa-alueella;
2) saavuttaa asiantuntijuuden edellyttämän syvällisen erityisosaamisen tai monialaisen kokonaisuuden hallinnan;
3) osaa arvioida ja kehittää erityisalansa ammatillisia käytäntöjä perustuen tutkimukseen tai taiteellisen toiminnan menetelmiin;
4) kykenee toimimaan yhteisöissä ja -verkostoissa oman erityisalansa asiantuntijana.
(Lähde:Valtioneuvoston asetus ammattikorkeakouluista annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta, 1438/2014)
ERIKOISTUMISKOULUTUKSIA KOSKEVAT SÄÄDÖKSET, VOIMASSA 1.1.2015 LÄHTIEN
• Laki ammattikorkeakoululain muuttamisesta, 1173/2014
• Valtioneuvoston asetus ammattikorkeakouluista annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta, 1438/2014
• Valtioneuvoston asetus ammattikorkeakoulujen toiminnasta perittävistä maksuista, 1440/2014
Objectives
Yhteisömuusikon erikoistumiskoulutuksen tavoitteena on, että opiskelija osaa soveltaa asiantuntijuuttaan ja musiikillista osaamistaan taiteellisen elämyksen mahdollistamiseksi ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Yhteisömuusikko toimii luovasti monialaisissa verkostoissa ja yhteisoissa. Hän kehittää ja luo uusia toimintamalleja muuttuvassa yhteiskunnassa.
Asiantuntijuus muodostuu 1) musiikillisesta, musiikkipedagogisesta ja taiteellisesta osaamisesta, 2) teoreettisesta, käsitteellisestä ja aktuaalisesta tiedosta 3) käytännöllisestä tai kokemuksellisesta tiedosta, 4) toiminnan säätelyä koskevasta tiedosta tai itsesäätelytiedosta, 5) sosiokulttuurisesta tiedosta.
1. Musiikillinen osaaminen
Opiskelija tuntee yhteisötaiteen lähtökohtia ja menetelmiä sekä osaa hyödyntää alan tutkimustietoa. Hän osaa huomioida yhteisön intressit ja tarpeet sekä osaa ohjata ja edistää vuorovaikutuksellista toimintaa. Opiskelija osaa soveltaa instrumentti-, musiikin sovittamis- ja improvisaatiotaitojaan erilaisissa yhteisoissa.
Opiskelija kykenee suunnittelemaan ja toteuttamaan sisällöllisesti ja menetelmällisesti elämyksellistä musiikkitoimintaa. Opiskelija käyttää ohjauksessaan pedagogista osaamistaan, monipuolisia työtapoja ja musiikkiteknologiaa.
2. Vuorovaikutusosaaminen
Opiskelija osaa toimia sosiokulttuurisen innostamisen ja osallistavan taiteen tavoitteidenmukaisesti. Opiskelija kykenee toimimaan erilaisissa toimintaympäristöissä, yhteisöissä ja moniammatillinen syissä tiimeissä. Hän toimii asiakaslähtöisesti ja eettisesti luoden edellytyksiä myönteiselle ilmapiirille ja yhteistyölle. Opiskelija käyttää musiikkia vuorovaikutuksessa erilaisissa yksilö- ja ryhmätilanteissa.
3. Kehittämisosaaminen
Opiskelija kykenee kehittämään ammattialaansa ja omaa osaamistaan. Hän omaa ongelmanratkaisutaidot ja osaa kriittisesti arvioida erilaisia toimintamalleja. Opiskelija osaa analysoida ja arvioida asiakastyön menetelmiä ja kehittää niitä omassa työssään
Opiskelijalla on innovoiva työote ja hän osaa soveltaa tutkimus- ja kehittämistoiminnassa saatuja tuloksia. Opiskelija hahmottaa kansallisia ja kansainvälisiä toimintamahdollisuuksia ja verkostoja. Hänellä on valmiudet toimia aktiivisesti erilaisissa kehittäjäverkostoissa.
4. Yrittäjyysosaaminen
Opiskelija osaa tuotteistaa ja markkinoida omaa osaamistaan sekä hahmottaa erilaisia työllistymisen ja työllistämisen mahdollisuuksia. Hän tunnistaa ja ymmärtää erilaisia toimintaympäristöjä ja hän osaa
hyödyntää yhteistyötahoja ja verkostoitua. Opiskelija on sisäistänyt yrittäjämäisen asenteen ja osaa huolehtia omasta työhyvinvoinnistaan.
Curriculum development and working life cooperation
Erikoistumiskoulutusten laadunvarmistuksessa noudatetaan TAMKin laatujärjestelmää. Koulutuksen laatua arvioidaan ja koulutusta kehitetään systemaattisesti opiskelija- ja työelämäpalautteen pohjalta. Jo sopimusvalmistelussa on ollut mukana työelämätahoja, jotka ovat opiskelijoiden työyhteisöiden lisäksi kehittämässä koulutusta.
Arviointiin ja kehittämiseen osallistuvat opiskelijat, opettajat, työ- ja elinkeinoelämäedustajat sekä AMK-yhteistyöverkosto.
Select timing, structure or classification view
Show study timings by academic year, semester or period
Code | Name | Credits (cr) | 2017-2018 | 2018-2019 | Spring 2018 | Autumn 2018 | 3. / 2018 | 4. / 2018 | 1. / 2018 | 2. / 2018 |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
2X00DD86 | Yhteisömuusikkona yhteiskunnassa | 5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 |
2X00DD87 | Erilaisuuden ymmärtäminen | 5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 |
2X00DD88 | Digiosaaminen | 5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 |
2X00DD89 | Oman musiikillisen osaamisen laajentaminen | 5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 |
2X00DD90 | Kehittämisprojekti | 10 | 5 | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 | 2.5 |
Total | 30 | 15 | 15 | 15 | 15 | 7.7 | 7.7 | 7.7 | 7.7 |
Due to the timing of optional and elective courses, credit accumulation per semester / academic year may vary.
Code | Name | Credits (cr) |
---|---|---|
2X00DD86 | Yhteisömuusikkona yhteiskunnassa | 5 |
2X00DD87 | Erilaisuuden ymmärtäminen | 5 |
2X00DD88 | Digiosaaminen | 5 |
2X00DD89 | Oman musiikillisen osaamisen laajentaminen | 5 |
2X00DD90 | Kehittämisprojekti | 10 |