Siirry suoraan sisältöön

Kone- ja tuotantotekniikan ohjelma: Koneautomaatio

Opetussuunitelman tunnus: 13AI140

Tutkintonimike
Insinööri (AMK)
Laajuus
240 op
Kesto
3 vuotta (240 op)
Aloituslukukausi
Syksy 2013

Kuvaus

240 op
3 lukuvuotta
Kokoaikainen opiskelu

KOULUTUKSEN TUOTTAMA OSAAMINEN
Suuri osa Suomen viennistä koostuu koneenrakennuksen tuotteista, joiden suunnittelu ja tuotannon johtaminen kuuluu koneinsinööreille. Pirkanmaan talousalue on merkittävä teknologiateollisuuden toimija liikkuvien työkoneiden sekä kone- ja tuotantotekniikan alueilla. Toimintaverkosto on kansainvälinen. Koulutusohjelma tuottaa suunnittelu-, automaatio-, tuotantoteknistä- ja projektiosaamista globaaleille markkinoille.

VALMISTUVIEN TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN
Koneinsinöörit työskentelevät sekä tuotannon, automaation ja koneiden suunnittelutehtävissä että suunnittelu-, tuotanto-, kehitys-, käyttö-, kunnossapito-, markkinointi-, koulutus- ja johtotehtävissä. Valmistuneet insinöörit sijoittuvat kansainväliseen toimintaympäristöön konepajateollisuudessa, suunnittelutoimistoissa, teknisen kaupan piirissä ja yksityisyrittäjinä.

KOULUTUKSEN ARVOPERUSTA
Kone- ja tuotantotekniikka luo tehokkaat apuvälineet elinympäristömme toimintojen toteuttamiseksi. Nämä tekniikan alat vapauttavat ihmisen toistuvista, raskaista ja terveydelle haitallisista töistä sekä mahdollistavat keskittymisen ohjaus- ja suunnittelutoimintoihin. Hyvin toimivat laitteet tuovat energiatehokkuuden. Tällä on keskeinen merkitys luonnonvarojen säästämisessä ja kestävässä kehityksessä.
Kone- ja tuotantotekniikan yleisiin kompetensseihin sisältyy myös eettinen osaaminen. Tutkinnon suorittanut tuntee oman alansa arvoperustan ja ammattieettiset periaatteet, joita hän osaa soveltaa vastuunsa tuntien ja tunnustaen omassa toiminnassaan. Hän toimii sovittujen toimintatapojen mukaisesti kestävän kehityksen periaatteita soveltaen ja muut huomioon ottaen.
Sekä teollisuudessa että yksityiskäytössä tarvittavien koneiden ja laitteiden suunnittelussa, valmistuksessa ja kunnossapidossa arvoperustana ovat korkea laatu, turvallisuus, tarkoituksenmukaisuus, toimivuus ja asiakastyytyväisyys. Tärkeitä arvopäämääriä ovat myös käytön helppous, muotoilu, ergonomia, kierrätyksen järjestäminen ja ympäristönormien täyttäminen.

OPETUKSEN TOTEUTTAMINEN
Opetuksessa hyödynnetään oppimista aktivoivia ja monimuotoisia opetusmenetelmiä ja toiminta toteutetaan nykyaikaisissa oppimisympäristöissä. Opintojaksoissa on projektitöitä, harjoitustehtäviä, esitelmiä ja oppimistehtäviä. Laboratorioharjoitukset ja projektityöt antavat käytännön näkökulmaa teoriaopetuksen tueksi. Opetusmateriaalina käytetään suomenkielisen materiaalin lisäksi myös pelkästään englanninkielistä materiaalia. Ohjattu harjoittelu alkaa heti ensimmäisenä opiskeluvuotena. Opiskelijoita ohjataan suorittamaan osa opinnoista tai harjoittelusta ulkomailla, mihin laaja kansainvälinen kumppanuusverkosto antaa hyvät mahdollisuudet. Opintojen päätteeksi tehdään opinnäytetyö, jolla opiskelija näyttää ammatillista osaamistaan.

KOULUTUKSEN TUOTTAMA OSAAMINEN ERI OPINTOVUOSINA
Kahtena ensimmäisenä opiskeluvuotena opitaan luonnontieteellisiä eli fysiikan ja matematiikan perusosaamisia sekä toisaalta konetekniikan perusammattiaineisiin kuten statiikkaan, lujuusoppiin, koneenosaoppiin ja tietokoneavusteiseen piirtämiseen ja mallintamiseen liittyviä osaamisia. Peruslaboraatiot materiaalitekniikasta, hitsauksesta, koneistuksesta, koneenasennuksesta ja koneautomaatiosta antavat monenlaisia käytännön osaamisia ja valmiuksia. Valitun suuntautumispolun mukaisten ammattiaineiden opiskelu aloitetaan toisen opiskeluvuoden keväällä ja niitä jatketaan sitten kolmantena ja neljäntenä opiskeluvuotena seuraavin osaamistavoittein:
Koneautomaation suuntautumispolun suorittanut opiskelija hallitsee automaattisten koneiden ja laitteiden sekä erilaisten mekatronisten tuotteiden ja komponenttien kehittämisen, suunnittelun, tuotannon ja myynnin ja pystyy toimimaan projektiluonteisissa tehtävissä eri kehityshankkeissa.
Tuotekehityksen suuntautumispolun suorittanut opiskelija hallitsee tuotesuunnittelun periaatteet ja tietokoneavusteiset suunnittelumenetelmät sekä tuotteen markkinoille saattamisen eri vaiheet.
Tuotantotekniikan suuntautumispolun suorittanut opiskelija osaa soveltaa nykyaikaista tuotantotekniikkaa ja tuotantoautomaatiota. Opiskelija tuntee tietokoneavusteisen tuotannon, joustavat valmistusjärjestelmät (FMS) sekä tuotannonsuunnittelun ja -ohjauksen.
Opiskelijalla on mahdollisuus hankkia myös 30 op verran lentokonetekniikan osaamista ja sen suoritettuaan hän osaa toimia lentokoneiden avioniikan, kunnossapidon, komposiittirakenteiden valmistuksen tai suunnittelun tehtävissä.
Opiskelijalla on mahdollisuus hankkia myös 30 op verran tuotantotalouden osaamista ja sen suoritettuaan hän osaa toimia tuotantotalouteen ja logistiikkaan liittyvissä tehtävissä.

TAVOITTEET
1. Vuosi: Opiskelija tuntee kone- ja tuotantotekniikan perusteet ja osaa matemaattis-luonnontieteelliset perusteet alan opintoja varten. Opiskelijalla on valmiudet toimia ohjatusti kone- ja tuotantotekniikan alueella työntekijätasoisissa tehtävissä.
2. Vuosi: Opiskelija osaa kone- ja tuotantotekniikan keskeiset toiminnot. Opiskelija kykenee ohjautumaan avustavan työnjohtajan tai suunnittelijan tehtäviin. Opiskelija tuntee eri tuotantomenetelmät, tuotannon suunnitteluun ja työturvallisuuteen liittyvät menettelyt ja osaa toimia kone- ja tuotantotekniikan alueella avustavana työnjohtajana kokeneemman henkilön ohjauksessa tai suunnittelijan assistenttina.
3. Vuosi: Opiskelija on syventänyt kone- ja tuotantotekniikan alueen toimintoihin liittyvää osaamistaan tuotantotekniikan, kone- ja laiteautomaation, tuotekehityksen, lentokonetekniikan, älykkäiden koneiden ja/tai tuotantotalouden alueilla. Opiskelija kykenee itsenäisesti toimimaan avustavan työnjohtajan tai suunnittelijan tehtävissä. Opiskelija hallitsee osaamisalueita siinä laajuudessa, että kykenee kehittymään työn kautta asiantuntijaksi.

Opetussuunnitelman kehittäminen ja työelämäyhteistyö

Konetekniikan neuvottelukunta ohjaa ja opastaa opintorakenteen kehittämisessä ja painopisteiden asettamisessa.
Tiiviin työelämäyhteyden avulla kone- ja tuotantotekniikan koulutusohjelma saa arvokasta tietoa yrityksisltä ja yhteisöiltä opetussuunnitelmatyön pohjaksi.

Lisätiedot

HAKUKELPOISUUS
Katso TAMK:in hakusivut ja hakukelpoisuus AMK-tutkinnossa.

Kuvaus

Koneautomaation insinööriosaaminen Koneautomaation suuntautumispolku kouluttaa koneautomaatioinsinöörejä, jotka työskentelevät automatisoitujen tuotantojärjestelmien tai erilaisten tuotteiden ja komponenttien ylläpito, kehitys tai suunnittelutehtävissä. Suuntautumispolku antaa myös valmiudet työskennellä markkinoinnin ja koulutuksen.

Näytä opintojen ajoitukset lukuvuosittain, lukukausittain tai periodeittain

Tunnus Opinnon nimi Laajuus (op) 2013-2014 2014-2015 2015-2016 Syksy 2013 Kevät 2014 Syksy 2014 Kevät 2015 Syksy 2015 Kevät 2016 1. / 2013 2. / 2013 3. / 2014 4. / 2014 1. / 2014 2. / 2014 3. / 2015 4. / 2015 1. / 2015 2. / 2015 3. / 2016 4. / 2016
13AI140-1000
Tekniikan perusosaaminen

(Valitaan kaikki )

20
5N00BC63 Geometria ja vektorilaskenta 3 3 3 3
5N00BC64 Funktiot ja matriisit 3 3 3 3
5K00BH28 Tietokoneavusteinen piirtäminen ja mallintaminen 1 3 3 3 3
5K00BF80 Konetekniikan projektit 3 3 3 3
5K00BG85 Valmistus- ja laatutekniikan perusteet 5 5 5 2.5 2.5
5N00BC71 Mekaniikka 3 3 3 3
13AI140-1001
Konetekniikan työkalut

(Valitaan kaikki )

13
5K00BF58 Opiskelun orientaatio 3 3 3 3
5K00BM98 Työelämän valttikortit 3 3 3 1.5 1.5
5N00BO93 Termodynamiikka ja virtaukset 4 4 4 4
5K00BM99 Konetekniikan opintoja tukevat vapaasti valittavat 3 3 3 1.5 1.5
13AI140-1002
Konetekniikan perusosaaminen

(Valitaan kaikki )

12
5K00BG92 Statiikka 5 5 5 2.5 2.5
5K00BG95 Tietokoneavusteinen piirtäminen ja mallintaminen 2 4 4 4 2 2
5K00BP79 Harjoittelu 1, valmennus ja työturvallisuus 0
5K00BG41 Ympäristö ja kemia 3 3 3 1.5 1.5
13AI140-1003
Tekniikan insinööriosaaminen

(Valitaan kaikki )

17
5N00BC65 Differentiaalilaskenta 3 3 3 3
5N00BC73 Sähköstatiikka ja virtapiirit, magnetismi 3 3 3 3
5K00BH09 Koneautomaation projektit 4 4 4 2 2
5K00BH25 Tekniikan kirjallinen ja suullinen viestintä sekä mittaamisen raportointi 4 4 4 4
5N00BC66 Integraalilaskenta 3 3 3 3
13AI140-1004
Koneenrakenteiden mitoitus

(Valitaan kaikki )

15
5K00BF45 Koneenosaopin perusteet 5 5 5 2.5 2.5
5K00BF48 Lujuusoppi 1 5 5 5 2.5 2.5
5K00BF49 Automaatiotekniikka 5 5 5 2.5 2.5
13AI140-1005
Konetekniikan insinööriosaaminen

(Valitaan kaikki )

17
5K00BF52 Harjoittelu 1 6 6 6 3 3
5N00BC74 Värähdys- ja aaltoliike, atomi- ja ydinfysiikka 3 3 3 3
5K00BF59 Materiaali- ja valmistustekniikan laboraatiot 4 4 4 2 2
5K00BG89 Materiaalitekniikan perusteet 4 4 2 2 1 1 1 1
13AI140-1051
Konetekniikan insinööriosaamista täydentävät vapaasti valittavat opinnot

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0)

0
5N00BE51 English for Engineers 3 3 3 1.5 1.5
5N00BE52 Working English for Engineers 3 3 3 1.5 1.5
13AI140-1006
Konetekniikan ydinosaaminen

(Valitaan kaikki )

15
5K00BG24 Sähkötekniikka 5 5 5 2.5 2.5
5K00BG33 Lujuusoppi 2 3 3 3 1.5 1.5
5K00BG39 Harjoittelu 2 valmennus ja työturvallisuus (2. ja 3. vsk:n välinen kesä, opintopisteet 3. syksyllä) 0
5N00BC76 Fysiikan laboratoriotyöt 3 3 3 1.5 1.5
13AI140-1052
Suuntautumispolun perusosaamisen vapaasti valittavat

(Valitaan opintopisteitä: 4)

4
5N00BE54 Grundkurs i svenska för teknikbranschen 3 3 3 1.5 1.5
13AI140-1007
Konetekniikan syventävä osaaminen

(Valitaan kaikki )

21
13AI140-1008
Suuntautumispolun perusosaaminen

(Valitaan kaikki )

10
13AI140-1009
Koneautomaatio perusosaaminen

(Valitaan kaikki )

5
5K00BH54 Anturitekniikka ja koneautomaation sovellukset 5 5 5 2.5 2.5
13AI140-1012
Tuotekehityksen perusosaaminen

(Valitaan kaikki )

0
5K00BG82 Tuotekehitysoppi 5 5 5 2.5 2.5
5K00BG72 Dynamiikka 3 3 3 1.5 1.5
5K00BG76 Teollisuustalous 5 5 5 2.5 2.5
5K00BG78 Energiatekniikka 3 3 3 1.5 1.5
13AI140-1014
Suuntautumispolun insinööriosaaminen

(Valitaan kaikki )

21
5K00BF41 Harjoittelu 2 12 12 12 6 6
13AI140-1015
Suuntautumispolku insinööriosaaminen

(Valitaan kaikki )

9
13AI140-1016
Koneautomaatio insinööriosaaminen

(Valitaan kaikki )

5
5K00BH32 Ohjausjärjestelmät 5 5 5 5
13AI140-1018
Tuotantotekniikka insinööriosaaminen

(Valitaan kaikki )

4
5K00BH76 Tuotantotekniikan perusteet 4 4 4 2 2
13AI140-1021
Suuntautumispolun ydinosaaminen

(Valitaan kaikki )

10
13AI140-1022
Koneautomaatio ydinosaaminen

(Valitaan kaikki )

10
5K00BG20 Tietokoneavusteinen suunnittelu 5 5 5 2.5 2.5
5N00CQ10 Projektityö/Project Work 5 5 5 2.5 2.5
13AI140-1027
Suuntautumispolun syventävä osaaminen

(Valitaan kaikki )

19
13AI140-1028
Koneautomaatio syventävä osaaminen

(Valitaan kaikki )

10
5K00BG86 Robotiikka 5 5 5 2.5 2.5
5K00BG26 Elektroniikka- ja mikro-ohjaintekniikka 5 5 5 2.5 2.5
13AI140-1030
Tuotantotekniikka syventävä osaaminen

(Valitaan kaikki )

0
5K00BH95 Tuotannonsuunnittelu 4 4 4 2 2
13AI140-1031
Tuotekehitys syventävä osaaminen

(Valitaan kaikki )

5
5K00BH64 Koneenosaopin jatkokurssi 5 5 5 2.5 2.5
13AI140-1034
Konetekniikan täydentävä osaaminen

(Valitaan kaikki )

6
5K00BH22 Johtamisoppi ja työlainsäädäntö 3 3 3 1.5 1.5
5N00BE53 Technical English for Professionals 3 3 3 1.5 1.5
13AI140-1035
Suuntautumispolun täydentävä osaaminen

(Valitaan kaikki )

25
5K00BN00 Harjoittelu 3 12 12 12 6 6
13AI140-1036
Suuntautumispolun täydentävä osaaminen

(Valitaan kaikki )

13
13AI140-1037
Koneautomaation opintopolun täydentävä osaaminen

(Valitaan kaikki )

13
5K00BH03 Säätö- ja servotekniikka 4 4 4 2 2
5K00BN01 Hydrauliikka ja pneumatiikka 5 5 5 2.5 2.5
5K00BN02 Sähkönkäyttötekniikka 4 4 4 2 2
13AI140-1043
Tekninen raportointi ja suuntautumispolun ydinosaamista täydentävät taidot

(Valitaan kaikki )

6
5N00BE57 Tekniikan suomen kieli ja raportointi 3 3 3 1.5 1.5
13AI140-1044
Suuntautumispolun ydinosaamisen vapaasti valittavat

(Valitaan opintopisteitä: 3)

3
5K00BJ46 Innovaatioalustat 2
13AI140-1045
Opinnäytetyöprojektin osaaminen

(Valitaan kaikki )

15
5K00BH80 Opinnäytetyö 15 15 7.5 7.5 3.8 3.8 3.8 3.8
13AI140-1046
Suuntautumispolun syventävän osaamisen vapaasti valittavat

(Valitaan kaikki )

5
5K00BN04 Suuntautumispolun syventävän osaamisen vapaasti valittavat opinnot 5 5 5 2.5 2.5
Yhteensä 240 73 59 107 35 38 37 22 65.5 41.5 18.5 16.5 19.5 18.5 20 17 11 11 35.3 30.3 20.8 20.8

Lukukausi- ja lukuvuosikohtaiset opintopistekertymät vaihtelevat valinnaisten ja vapaasti valittavien opintojen ajoituksesta johtuen.

Mekatroniikkasuunnittelu

Jäsentely kuvaa osaamisen jolla syntyy mekatroniikkasuunnittelussa tarvittava insinööriosaaminen

Anturitekninen osaaminen

Mekatronisen tuotteen suunnittelussa tarvittava anturitekninen osaaminen

Geometria ja vektorilaskenta
Fysiikan laboratoriotyöt
Anturitekniikka ja koneautomaation sovellukset
Luovuus ja innovatiivisuusosaaminen

Mekatronisen tuotteen suunnittelussa tarvittava luovuus ja innovaatio-osaaminen.

Robotiikka
Elektroniikka- ja mikro-ohjaintekniikka
Säätö- ja servotekniikka
Hydrauliikka ja pneumatiikka
Sähkönkäyttötekniikka
Toimilaiteosaaminen

Mekatronisen tuotteen suunnittelussa tarvittava toimilaiteosaaminen

Tietokoneavusteinen piirtäminen ja mallintaminen 2
Koneautomaation projektit
Sähkötekniikka
Anturitekniikka ja koneautomaation sovellukset
Ohjausjärjestelmät
Robotiikka
Säätö- ja servotekniikka
Hydrauliikka ja pneumatiikka
Sähkönkäyttötekniikka
Tuotesuunnitteluosaaminen

Mekatroonisen tuotteen suunnittelussa tarvittava tuotesuunnitteluosaaminen

Geometria ja vektorilaskenta
Funktiot ja matriisit
Tietokoneavusteinen piirtäminen ja mallintaminen 1
Konetekniikan projektit
Valmistus- ja laatutekniikan perusteet
Mekaniikka
Termodynamiikka ja virtaukset
Statiikka
Ympäristö ja kemia
Differentiaalilaskenta
Sähköstatiikka ja virtapiirit, magnetismi
Integraalilaskenta
Koneenosaopin perusteet
Lujuusoppi 1
Automaatiotekniikka
Värähdys- ja aaltoliike, atomi- ja ydinfysiikka
Materiaali- ja valmistustekniikan laboraatiot
Materiaalitekniikan perusteet
Sähkötekniikka
Lujuusoppi 2
Anturitekniikka ja koneautomaation sovellukset
Tuotekehitysoppi
Dynamiikka
Teollisuustalous
Energiatekniikka
Ohjausjärjestelmät
Tietokoneavusteinen suunnittelu
Robotiikka
Elektroniikka- ja mikro-ohjaintekniikka
Koneenosaopin jatkokurssi
Johtamisoppi ja työlainsäädäntö
Technical English for Professionals
Harjoittelu 3
Säätö- ja servotekniikka
Hydrauliikka ja pneumatiikka
Tekniikan suomen kieli ja raportointi
Opinnäytetyö
Luokittelemattomat
Opiskelun orientaatio
Työelämän valttikortit
Konetekniikan opintoja tukevat vapaasti valittavat
Harjoittelu 1, valmennus ja työturvallisuus
Tekniikan kirjallinen ja suullinen viestintä sekä mittaamisen raportointi
Harjoittelu 1
English for Engineers
Working English for Engineers
Harjoittelu 2 valmennus ja työturvallisuus (2. ja 3. vsk:n välinen kesä, opintopisteet 3. syksyllä)
Grundkurs i svenska för teknikbranschen
Harjoittelu 2
Tuotantotekniikan perusteet
Projektityö/Project Work
Tuotannonsuunnittelu
Svenska för teknikbranschen - skriftlig färdighet
Svenska för teknikbranschen - muntlig färdighet
Industrial Logistic Processes
Teollisuustalouden tietotekniikka ja tietojohtaminen
Tuotekehitys, myynti ja markkinointi
Teollisuuden projektit ja laadunhallinta
Teollisuuden liiketoiminta ja yrittäjyys
Teollisuustalouden projektityö
Innovaatioalustat
Suuntautumispolun syventävän osaamisen vapaasti valittavat opinnot

FEANI

FEANIn mukainen opintojaksojen jaottelu

Basic Sciences (Other than mathematics)

Ei liitettyjä opintojaksoja

Basic Sciences, Mathematics

Ei liitettyjä opintojaksoja

Engineering subjects

Ei liitettyjä opintojaksoja

Non-technical subjects

Ei liitettyjä opintojaksoja

Luokittelemattomat
Geometria ja vektorilaskenta
Funktiot ja matriisit
Tietokoneavusteinen piirtäminen ja mallintaminen 1
Konetekniikan projektit
Valmistus- ja laatutekniikan perusteet
Mekaniikka
Opiskelun orientaatio
Työelämän valttikortit
Termodynamiikka ja virtaukset
Konetekniikan opintoja tukevat vapaasti valittavat
Statiikka
Tietokoneavusteinen piirtäminen ja mallintaminen 2
Harjoittelu 1, valmennus ja työturvallisuus
Ympäristö ja kemia
Differentiaalilaskenta
Sähköstatiikka ja virtapiirit, magnetismi
Koneautomaation projektit
Tekniikan kirjallinen ja suullinen viestintä sekä mittaamisen raportointi
Integraalilaskenta
Koneenosaopin perusteet
Lujuusoppi 1
Automaatiotekniikka
Harjoittelu 1
Värähdys- ja aaltoliike, atomi- ja ydinfysiikka
Materiaali- ja valmistustekniikan laboraatiot
Materiaalitekniikan perusteet
English for Engineers
Working English for Engineers
Sähkötekniikka
Lujuusoppi 2
Harjoittelu 2 valmennus ja työturvallisuus (2. ja 3. vsk:n välinen kesä, opintopisteet 3. syksyllä)
Fysiikan laboratoriotyöt
Grundkurs i svenska för teknikbranschen
Anturitekniikka ja koneautomaation sovellukset
Tuotekehitysoppi
Dynamiikka
Teollisuustalous
Energiatekniikka
Harjoittelu 2
Ohjausjärjestelmät
Tuotantotekniikan perusteet
Tietokoneavusteinen suunnittelu
Projektityö/Project Work
Robotiikka
Elektroniikka- ja mikro-ohjaintekniikka
Tuotannonsuunnittelu
Koneenosaopin jatkokurssi
Johtamisoppi ja työlainsäädäntö
Technical English for Professionals
Svenska för teknikbranschen - skriftlig färdighet
Svenska för teknikbranschen - muntlig färdighet
Harjoittelu 3
Säätö- ja servotekniikka
Hydrauliikka ja pneumatiikka
Sähkönkäyttötekniikka
Industrial Logistic Processes
Teollisuustalouden tietotekniikka ja tietojohtaminen
Tuotekehitys, myynti ja markkinointi
Teollisuuden projektit ja laadunhallinta
Teollisuuden liiketoiminta ja yrittäjyys
Teollisuustalouden projektityö
Tekniikan suomen kieli ja raportointi
Innovaatioalustat
Opinnäytetyö
Suuntautumispolun syventävän osaamisen vapaasti valittavat opinnot

Todistusjäsentely - amk-tutkinto (EQF 6)

Jäsentely, jossa voidaan tuoda näkyväksi opintojaksojen jakautuminen asetuksen mukaisesti perus- tai ammattiopintoihin, harjoitteluun, opinnäytetyöhön tai vapaasti valittaviin opintoihin.

Harjoittelu
Harjoittelu 1, valmennus ja työturvallisuus
Harjoittelu 1
Harjoittelu 2 valmennus ja työturvallisuus (2. ja 3. vsk:n välinen kesä, opintopisteet 3. syksyllä)
Harjoittelu 2
Harjoittelu 3
Opinnäytetyö
Opinnäytetyö
Perus- ja ammattiopinnot
Geometria ja vektorilaskenta
Funktiot ja matriisit
Tietokoneavusteinen piirtäminen ja mallintaminen 1
Konetekniikan projektit
Valmistus- ja laatutekniikan perusteet
Mekaniikka
Opiskelun orientaatio
Työelämän valttikortit
Termodynamiikka ja virtaukset
Statiikka
Tietokoneavusteinen piirtäminen ja mallintaminen 2
Ympäristö ja kemia
Differentiaalilaskenta
Sähköstatiikka ja virtapiirit, magnetismi
Koneautomaation projektit
Tekniikan kirjallinen ja suullinen viestintä sekä mittaamisen raportointi
Integraalilaskenta
Koneenosaopin perusteet
Lujuusoppi 1
Automaatiotekniikka
Värähdys- ja aaltoliike, atomi- ja ydinfysiikka
Materiaali- ja valmistustekniikan laboraatiot
Materiaalitekniikan perusteet
Sähkötekniikka
Lujuusoppi 2
Fysiikan laboratoriotyöt
Anturitekniikka ja koneautomaation sovellukset
Tuotekehitysoppi
Dynamiikka
Teollisuustalous
Energiatekniikka
Ohjausjärjestelmät
Tuotantotekniikan perusteet
Tietokoneavusteinen suunnittelu
Robotiikka
Elektroniikka- ja mikro-ohjaintekniikka
Tuotannonsuunnittelu
Koneenosaopin jatkokurssi
Johtamisoppi ja työlainsäädäntö
Technical English for Professionals
Säätö- ja servotekniikka
Hydrauliikka ja pneumatiikka
Sähkönkäyttötekniikka
Industrial Logistic Processes
Teollisuustalouden tietotekniikka ja tietojohtaminen
Tuotekehitys, myynti ja markkinointi
Tekniikan suomen kieli ja raportointi
Vapaasti valittavat opinnot
Konetekniikan opintoja tukevat vapaasti valittavat
Innovaatioalustat
Suuntautumispolun syventävän osaamisen vapaasti valittavat opinnot
Luokittelemattomat
English for Engineers
Working English for Engineers
Grundkurs i svenska för teknikbranschen
Projektityö/Project Work
Svenska för teknikbranschen - skriftlig färdighet
Svenska för teknikbranschen - muntlig färdighet
Teollisuuden projektit ja laadunhallinta
Teollisuuden liiketoiminta ja yrittäjyys
Teollisuustalouden projektityö

Tunnus Opinnon nimi Laajuus (op)
13AI140-1000
Tekniikan perusosaaminen

(Valitaan kaikki )

20
5N00BC63 Geometria ja vektorilaskenta 3
5N00BC64 Funktiot ja matriisit 3
5K00BH28 Tietokoneavusteinen piirtäminen ja mallintaminen 1 3
5K00BF80 Konetekniikan projektit 3
5K00BG85 Valmistus- ja laatutekniikan perusteet 5
5N00BC71 Mekaniikka 3
13AI140-1001
Konetekniikan työkalut

(Valitaan kaikki )

13
5K00BF58 Opiskelun orientaatio 3
5K00BM98 Työelämän valttikortit 3
5N00BO93 Termodynamiikka ja virtaukset 4
5K00BM99 Konetekniikan opintoja tukevat vapaasti valittavat 3
13AI140-1002
Konetekniikan perusosaaminen

(Valitaan kaikki )

12
5K00BG92 Statiikka 5
5K00BG95 Tietokoneavusteinen piirtäminen ja mallintaminen 2 4
5K00BP79 Harjoittelu 1, valmennus ja työturvallisuus 0
5K00BG41 Ympäristö ja kemia 3
13AI140-1003
Tekniikan insinööriosaaminen

(Valitaan kaikki )

17
5N00BC65 Differentiaalilaskenta 3
5N00BC73 Sähköstatiikka ja virtapiirit, magnetismi 3
5K00BH09 Koneautomaation projektit 4
5K00BH25 Tekniikan kirjallinen ja suullinen viestintä sekä mittaamisen raportointi 4
5N00BC66 Integraalilaskenta 3
13AI140-1004
Koneenrakenteiden mitoitus

(Valitaan kaikki )

15
5K00BF45 Koneenosaopin perusteet 5
5K00BF48 Lujuusoppi 1 5
5K00BF49 Automaatiotekniikka 5
13AI140-1005
Konetekniikan insinööriosaaminen

(Valitaan kaikki )

17
5K00BF52 Harjoittelu 1 6
5N00BC74 Värähdys- ja aaltoliike, atomi- ja ydinfysiikka 3
5K00BF59 Materiaali- ja valmistustekniikan laboraatiot 4
5K00BG89 Materiaalitekniikan perusteet 4
13AI140-1051
Konetekniikan insinööriosaamista täydentävät vapaasti valittavat opinnot

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0 )

0
5N00BE51 English for Engineers 3
5N00BE52 Working English for Engineers 3
13AI140-1006
Konetekniikan ydinosaaminen

(Valitaan kaikki )

15
5K00BG24 Sähkötekniikka 5
5K00BG33 Lujuusoppi 2 3
5K00BG39 Harjoittelu 2 valmennus ja työturvallisuus (2. ja 3. vsk:n välinen kesä, opintopisteet 3. syksyllä) 0
5N00BC76 Fysiikan laboratoriotyöt 3
13AI140-1052
Suuntautumispolun perusosaamisen vapaasti valittavat

(Valitaan opintopisteitä: 4 )

4
5N00BE54 Grundkurs i svenska för teknikbranschen 3
13AI140-1007
Konetekniikan syventävä osaaminen

(Valitaan kaikki )

21
13AI140-1008
Suuntautumispolun perusosaaminen

(Valitaan kaikki )

10
13AI140-1009
Koneautomaatio perusosaaminen

(Valitaan kaikki )

5
5K00BH54 Anturitekniikka ja koneautomaation sovellukset 5
13AI140-1012
Tuotekehityksen perusosaaminen

(Valitaan kaikki )

0
5K00BG82 Tuotekehitysoppi 5
5K00BG72 Dynamiikka 3
5K00BG76 Teollisuustalous 5
5K00BG78 Energiatekniikka 3
13AI140-1014
Suuntautumispolun insinööriosaaminen

(Valitaan kaikki )

21
5K00BF41 Harjoittelu 2 12
13AI140-1015
Suuntautumispolku insinööriosaaminen

(Valitaan kaikki )

9
13AI140-1016
Koneautomaatio insinööriosaaminen

(Valitaan kaikki )

5
5K00BH32 Ohjausjärjestelmät 5
13AI140-1018
Tuotantotekniikka insinööriosaaminen

(Valitaan kaikki )

4
5K00BH76 Tuotantotekniikan perusteet 4
13AI140-1021
Suuntautumispolun ydinosaaminen

(Valitaan kaikki )

10
13AI140-1022
Koneautomaatio ydinosaaminen

(Valitaan kaikki )

10
5K00BG20 Tietokoneavusteinen suunnittelu 5
5N00CQ10 Projektityö/Project Work 5
13AI140-1027
Suuntautumispolun syventävä osaaminen

(Valitaan kaikki )

19
13AI140-1028
Koneautomaatio syventävä osaaminen

(Valitaan kaikki )

10
5K00BG86 Robotiikka 5
5K00BG26 Elektroniikka- ja mikro-ohjaintekniikka 5
13AI140-1030
Tuotantotekniikka syventävä osaaminen

(Valitaan kaikki )

0
5K00BH95 Tuotannonsuunnittelu 4
13AI140-1031
Tuotekehitys syventävä osaaminen

(Valitaan kaikki )

5
5K00BH64 Koneenosaopin jatkokurssi 5
13AI140-1034
Konetekniikan täydentävä osaaminen

(Valitaan kaikki )

10
5K00BH22 Johtamisoppi ja työlainsäädäntö 3
5N00BE53 Technical English for Professionals 3
5N00CL84 Svenska för teknikbranschen - skriftlig färdighet 2
5N00CL88 Svenska för teknikbranschen - muntlig färdighet 2
13AI140-1035
Suuntautumispolun täydentävä osaaminen

(Valitaan kaikki )

25
5K00BN00 Harjoittelu 3 12
13AI140-1036
Suuntautumispolun täydentävä osaaminen

(Valitaan kaikki )

13
13AI140-1037
Koneautomaation opintopolun täydentävä osaaminen

(Valitaan kaikki )

13
5K00BH03 Säätö- ja servotekniikka 4
5K00BN01 Hydrauliikka ja pneumatiikka 5
5K00BN02 Sähkönkäyttötekniikka 4
13AI140-1042
Teollisuustalouden opintokokonaisuus

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0 )

0
5K00BN10 Industrial Logistic Processes 5
5K00BI00 Teollisuustalouden tietotekniikka ja tietojohtaminen 5
5K00BI01 Tuotekehitys, myynti ja markkinointi 5
5K00BN17 Teollisuuden projektit ja laadunhallinta 5
5K00BN18 Teollisuuden liiketoiminta ja yrittäjyys 5
5K00BN20 Teollisuustalouden projektityö 5
13AI140-1043
Tekninen raportointi ja suuntautumispolun ydinosaamista täydentävät taidot

(Valitaan kaikki )

6
5N00BE57 Tekniikan suomen kieli ja raportointi 3
13AI140-1044
Suuntautumispolun ydinosaamisen vapaasti valittavat

(Valitaan opintopisteitä: 3 )

3
5K00BJ46 Innovaatioalustat 2
13AI140-1045
Opinnäytetyöprojektin osaaminen

(Valitaan kaikki )

15
5K00BH80 Opinnäytetyö 15
13AI140-1046
Suuntautumispolun syventävän osaamisen vapaasti valittavat

(Valitaan kaikki )

5
5K00BN04 Suuntautumispolun syventävän osaamisen vapaasti valittavat opinnot 5
Siirry alkuun